52002IE1025

Talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta "Euroopan unionin vuoristoalueiden tulevaisuus"

(2003/C 61/19)

Talous- ja sosiaalikomitea päätti 16. tammikuuta 2002 työjärjestyksensä 23 artiklan 3 kohdan nojalla antaa lausunnon aiheesta "Euroopan unionin vuoristoalueiden tulevaisuus".

Asian valmistelusta vastannut "talous- ja rahaliitto, taloudellinen ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus" -jaosto antoi lausuntonsa 25. kesäkuuta 2002. Esittelijä oli Jean-Paul Bastian.

Talous- ja sosiaalikomitea hyväksyi 18. ja 19. syyskuuta 2002 pitämässään 393. täysistunnossa (syyskuun 18. päivän kokouksessa) seuraavan lausunnon. Äänestyksessä annettiin 66 ääntä puolesta, 1 vastaan 12:n pidättyessä äänestämästä.

1. Johdanto

1.1. YK:n yleiskokous on julistanut vuoden 2002 kansainväliseksi vuoristojen vuodeksi. Tämän johdosta Euroopan unionin tulisikin pohtia vuoristoalueidensa tulevaa asemaa.

1.2. Euroopan talous- ja sosiaalikomitea, Euroopan parlamentti ja alueiden komitea ovat ilmaisseet useaan otteeseen olevansa kiinnostuneita vuoristoalueista ja vedonneet muun muassa seuraavissa asiakirjoissa sen puolesta, että Euroopan unioni tunnustaisi vuoristoalueiden erityisominaisuudet ja että niillä käynnistettäisiin asianmukaisia monialaisia poliittisia toimia:

- TSK:n 28. huhtikuuta 1988 antama lausunto vuoristoalueita koskevasta politiikasta (A Policy for Upland Areas),

- TSK:n 25. huhtikuuta 1996 antama lausunto aiheesta "Alppien alue - kehitys- ja yhdentymismahdollisuus",

- AK:n 21. huhtikuuta 1995 antama lausunto aiheesta "Eurooppalainen peruskirja vuoristoalueista",

- AK:n 18. syyskuuta 1997 antama lausunto aiheesta "Vuoristoalueita koskeva unionin maatalouspolitiikka",

- Euroopan parlamentin maataloutta ja maaseudun kehittämistä käsittelevän valiokunnan 16. lokakuuta 1998 antama mietintö aiheesta "Vuoristoseutuja koskeva uusi toimintasuunnitelma", joka valmisteltiin Euroopan parlamentin tutkimuksesta vastaavan pääosaston laatiman alustavan tutkimuksen Towards a European policy for mountain regions (AGRI111/FR) pohjalta,

- Euroopan parlamentin 6. syyskuuta 2001 antama päätöslauselma 25 vuodesta vuoristoalueiden maanviljelyä koskevan yhteisön lainsäädännön soveltamista.

1.3. Komitea panee tyytyväisenä merkille, että ensimmäisessä väliraportissa, joka laadittiin toisen taloudellista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta käsittelevän foorumin jälkeen, komissio sitoutuu tutkimaan rakennerahastojen tulevaisuuden pohdinnan yhteydessä mahdollisuutta uudistaa tukikelpoisuuskriteerejä siten, että niissä otetaan huomioon vuoristoalueiden kohtaamat haasteet ja niiden heikot kohdat. Komission 27. ja 28. toukokuuta 2002 aiheesta "Unionin alueelliset prioriteetit yhteisön lisäarvon määrittelemiseksi" järjestämässä konferenssissa saatiin rohkaisevalla tavalla vahvistusta sille, että komissio aikoo kehittää rakennerahastopolitiikkaa tämänsuuntaisesti.

2. Euroopan vuoristoalueiden erityispiirteet

2.1. Vuoristoalueille on ennen muuta tyypillistä maaston kaltevuudesta, korkeudesta ja ilmastosta aiheutuva voimakas geofysikaalinen haitta. Lisäksi ne ovat yleisesti ottaen eristyneitä ja niillä on runsas luonnonperintö ja huomattavat luonnonvarat, jotka ovat sekä ainutlaatuisia että herkkiä. Näin ollen vuoristoalueisiin liittyy korvaamattomia arvoja, jotka edellyttävät poliittisia toimia kyseisiä alueita koskevien ylenmääräisten spekulaatioiden hillitsemiseksi.

2.2. Euroopan unionin pinta-alasta 30 % on vuoristoa, ja vuoristoalueilla asuu 30 miljoonaa ihmistä. Unionin laajentumisen yhteydessä suhteellinen osuus todennäköisesti kasvaa.

2.3. Yleisesti ottaen - vaikka tilanne saattaa olla hyvinkin erilainen eri vuoristoissa - rahoitus- tai julkisia toimia edellyttävät vuoristoalueiden erityispiirteet liittyvät seuraaviin kysymyksiin, jotka kaikki ovat selvästi rajatylittäviä:

2.4. Väestö

Kun ei oteta huomioon tiettyjä erityisen dynaamisia keskuksia, vuoristoalueiden väestörakenne on yleensä pulmallinen (alhainen väestötiheys ja nuorten poismuutosta ja/tai eläkeläisten alueelle muutosta johtuva väestön ikääntyminen). Tämä koskee mm. vuoristoisia ehdokasvaltioita.

2.5. Julkiset palvelut

Julkisilla palveluilla, mm. posti-, koulu- ja terveydenhoitopalveluilla, on sosiaalisten vaikutustensa vuoksi ratkaiseva merkitys vuoristoalueiden elävyydelle. Näin ollen niiden on oltava saatavilla lähellä asukkaita ja toimittava joustavasti (työntekijöiden ja/tai tuotettavien palvelujen tulee olla monipuolisia). Nämä ominaisuudet vaarantuvat, kun julkispalvelumarkkinat vapautetaan yhteisön kilpailusääntöjen mukaisesti. Julkispalvelualan aktiivisten aluesuunnittelutoimien perusedellytyksenä on, että yleisille julkispalveluille varataan riittävän laaja ala, jotta niihin sisältyy myös palveluja, joiden tuotolla voidaan edes osittain kattaa kyseisestä toiminnasta väistämättä koituvat lisäkustannukset.

2.6. Viestintä- ja liikenneyhteydet

Viestintäinfrastruktuurilla ja -verkoilla on vuoristossa keskeinen merkitys, sillä eristyneisyys jarruttaa huomattavasti kilpailukykyä, ja yhteisön sisäisten tavarakuljetusten määrän kasvu aiheuttaa reitillä sijaitseville vuoristoalueille ja niiden asukkaille painetta, jota tulee hillitä ja tasapainottaa.

2.6.1. Tavoitteen saavuttamiseksi on kiireesti kehitettävä yhdistettyjä kuljetusmuotoja ja erityisesti yhdistettyjä rautatie- ja maantiekuljetuksia. Tämä on toteutettava yhteisön sääntelykehyksen avulla, jotta ongelmat voitaisiin ratkaista asianmukaisimmalla tasolla, esim. Euroopan aluekehityssuunnitelman (ESDP)(1) puitteissa, ja jotta voidaan varmistaa unionin osallistuminen tarvittavan infrastruktuurin rahoitukseen.

2.6.2. Mahdollisuus käyttää uutta tieto- ja viestintätekniikkaa vuoristossa on ensisijainen haaste. Vuoristoalueiden pinnanmuoto aiheuttaa uuden tieto- ja viestintätekniikan rakentamiseen teknisiä vaikeuksia (radioaaltojen kulun esteet, huomattavat välimatkat maata pitkin) ja näin ollen suuria lisäkustannuksia. Uhkana on selvästikin kuilun muodostuminen vuoristoalueiden ja muiden alueiden välille.

2.7. Matkailu

Vuoristot ovat tärkeitä matkailualueita, ja alan kehitystä on ohjattava kestävän kehityksen periaatteiden mukaiseksi. Tämä koskee erityisesti Keski- ja Itä-Euroopassa sijaitsevia ehdokasvaltioita, joissa vuoristojen matkailupotentiaali on vielä kehittämättä. Maatalouden tapaan myöskään matkailusta ei yksinään ole vuoristoalueiden talouselämän perustaksi. Perustan tulee olla monipuolinen ja koostua eri tekijöistä.

2.7.1. Vuoristojen matkailutarjontaa onkin monipuolistettava kestävän kehityksen periaatteiden asettamissa rajoissa, jotta turismi jakautuisi tasaisemmin sekä ajallisesti (matkailijamäärien jakautuminen tasaisemmin eri vuodenaikojen välillä) ja alueellisesti (matkailijavirtojen jakautuminen tasaisemmin eri alueille).

2.8. Maankäyttö

Maatalous on vuoristoalueiden talouselämän kulmakivi ja etenkin vuoristoympäristön ylläpidon kannalta ratkaisevan tärkeä ja korvaamaton toimintamuoto. Lisäksi se tuottaa laadukkaita maataloustuotteita ja elintarvikkeita. Vuoristoalueiden maataloutta tuleekin käsitellä omana kokonaisuutenaan yhteisessä maatalouspolitiikassa, jotta voidaan varmistaa maatalousperinteiden säilyminen vuoristoalueilla.

2.8.1. Maan rakentamisella on suuri merkitys vuoristoalueille, kun otetaan huomioon kaupunkisuunnittelu (yhdyskuntarakenteen hajautumisen vaara) ja luonnonkatastrofien uhka.

2.9. Luonnonperintö

Euroopan vuoristoalueiden poikkeuksellinen ja rikas eläimistö ja kasvisto asettavat vaatimuksia kyseisten alueiden maankäytölle.

2.10. Maaperä

Rinteiden runsaus altistaa maaperän eroosiolle. Maaperä onkin erityisen merkittävä tekijä sekä vuoristoalueille (maaperän köyhtyminen) että rinteiden alapuolella sijaitseville alueille (luonnonkatastrofien vaara).

2.11. Vesi

Vuoristot ovat määrällisesti ja laadullisesti tärkeimpiä vesivarojen lähteitä ja hoitavat näin ollen tärkeää alueellista tehtävää. Kyseessä on yleishyödyllinen palvelu, johon liittyvistä velvoitteista tulee saada korvaus.

2.12. Energia

Vuoristoalueiden panos uusiutuvan energian (lähinnä vesivoiman, mutta myös tuuli- ja aurinkoenergian) tuotannossa tulee ottaa täysimääräisesti huomioon, sillä se edistää kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä koskevien Kioton sopimuksen mukaisten sitoumusten täyttämistä. Siksi on syytä tukea uusiutuvan energian suosituimmuushinnoitteluun kannustavaa politiikkaa ja tasoittaa maksuja uusiutuvaa energiaa tuottavien alueiden hyväksi.

2.12.1. Vuoristoalueiden suurta tuulienergiapotentiaalia tulee kuitenkin kehittää hallitusti siten, että pyritään välttämään vuoristomaisemien laajamittainen pilaantuminen ja että paikallisyhteisöille laaditaan oikeudellinen kehys, joka velvoittaa ne kehittämään tuulienergia-alan yhteisen rakennussuunnitelman ja takaa niille kunnallisverotuksessa vastineeksi oikeudenmukaisen korvauksen.

2.13. Asuminen ja rakentaminen

Vuoristoalueiden yhdyskuntasuunnittelussa on selviä erityispiirteitä. Elävän rakennusperinnön hoito edellyttää, ettei rakennusmahdollisuuksia ja olemassa olevia rakennuksia jätetä heitteille, ettei merkittäviä maisemia ja luonnonympäristöä vaaranneta ja ettei loma-asuntorakentaminen kuihduta vuoristojen pysyvää asutusta. Loma-asuntojen omistajien asianmukaista osallistumista paikallisyhteisön elämään tuleekin tukea erityistoimin.

2.14. Luonnonkatastrofien vaara

Tietyt luonnonkatastrofit (lumivyöryt, voimakkaat tulvat, kivivyöryt) ovat ominaisia erityisesti vuoristoalueille, minkä johdosta ne ovat erityisen alttiita ja mahdollisesti vaarallisia alueita. Alueilla tarvitaan pysyviä tiedotus-, ennakointi- ja ehkäisytoimia.

2.15. Talouselämä

Lopuksi voidaan todeta, että vaikka vuoristoalueiden taloudessa on tiettyjä vahvoja puolia, siinä on myös heikkoja kohtia, jotka edellyttävät erityiskohtelua: Pääelinkeinot kuten maatalous tai matkailu ovat selvästi kausittaisia, minkä johdosta toiminta on usein monialaista ja innovoivaa ja siihen kuuluu toisinaan myös huippuosaamista (esim. mikromekaniikkateollisuus). Valtaosa yrityksistä on pieniä, ja ne toimivat epäsuotuisassa ympäristössä eli suhteellisen eristyksissä neuvontapalveluista tai tavarantoimittajista.

3. Katsaus vuoristoalueita koskeviin yhteisön toimiin

3.1. Vuoristoalueiden luokittelu: tarkastelutapa vaihtelee olosuhteiden erilaisuuden takia

3.1.1. Vuoristoalueiden asema yhteisön politiikassa on vaihdellut ajan kuluessa, ja yhteisö on kiinnittänyt siihen eri aikoina eri määrin huomiota. Yhteisön nykyisessä lainsäädännössä vuoristojen erityispiirteitä ei tunnusteta, eikä vuoristo tosiasiassa kuulu yhteisön käsitteistöön. Käsite esiintyy itse asiassa vain direktiivissä 75/268, jonka hyväksyminen oli historiallinen tapahtuma siinä suhteessa, että siinä määritellään epäsuotuisten luonnonolosuhteiden kompensoimiseksi maksettavan tuen vyöhykejako edunsaajien valintaa varten. Direktiivissä luodaan perusta tasaushyvityksen maksamiseksi kyseisille alueille, ja se on kestävä aloite, jossa esitetään konkreettisia toteuttamis- ja kehitystoimenpiteitä. Toteutuksessa on kuitenkin nykyäänkin määrällisiä ja laadullisia eroja, kun otetaan huomioon, että eri jäsenvaltiot toimivat vuoristoalueita koskevissa kysymyksissä hyvin eri tavoin, koska niille on jätetty vapaus määrittää yhteisön vahvistamien korkeutta, kaltevuutta ja ilmastoa koskevien kriteerien soveltamiseen liittyvät muuttujat.

3.1.2. Jäsenvaltioiden välillä on näin ollen huomattavia eroja (jotka objektiivisesti tarkasteltuina ovat oikeutettuja, sillä samalla korkeudella sijaitsevat vuoristoalueet voivat todellisuudessa poiketa toisistaan huomattavasti sekä ilmastoltaan että kasvillisuudeltaan). Saksassa, Ranskassa ja Italiassa alue katsotaan vuoristoalueeksi, kun korkeus merenpinnasta on vähintään 700 metriä, kun taas Espanjassa raja-arvo on 1000 metriä. Ranskassa ja Espanjassa rinne määritellään jyrkäksi, kun kaltevuus on yli 20 %, mutta Italiassa raja-arvoa ei ole määritelty eikä Saksassa ole käytössä yhtenäisiä vaatimuksia. Lisäksi voidaan kummastella, miksi Yhdistyneessä kuningaskunnassa ei ole lainkaan direktiivin 75/268 mukaisia vuoristoalueita, vaikka esim. Skotlannin ylämaa vastaa yleistä käsitystä vuoristoalueesta. Ruotsi ja Suomi on niiden 62. leveyspiirin pohjoispuolisten alueiden osalta rinnastettu maiden liittymisasiakirjoissa vuoristoalueisiin siitä syystä, että näillä alueilla on samat ongelmat ja olosuhteet kuin vuoristoalueilla.

3.1.3. Muihin heikossa asemassa oleviin alueisiin nähden vuoristoalueille on tyypillistä lähinnä epäsuotuisa ilmasto ja hankalat pinnanmuodot. Kaltevuutta, korkeutta ja ilmastoa koskevat kriteerit ovatkin omiaan kuvaamaan vuoristoalueiden todellisuutta, sillä niiden avulla voidaan tarkastella yhdessä pinnanmuodostusta ja siitä aiheutuvia epävarmuustekijöitä. Edellisen perusteella voidaan kuitenkin todeta, ettei vuoristoalueen erilainen määritelmä eri jäsenvaltioissa ole johdonmukaista eikä suotavaa. Kyseisten alueiden lopullisessa määrittelyssä tulee säilyttää tietyntasoinen subsidiariteetti, mutta Euroopan vuoristoalueiden tilannetta tulisi yhdenmukaistaa ja käytössä olevaa yhteistä määritelmää tulisi mukauttaa asianmukaisesti siten, että kaikille kolmelle kriteerille (tai ainakin korkeutta ja kaltevuutta koskeville kriteereille) määritellään ääriarvot.

3.1.4. Pinnanmuodolla ja ilmasto-oloilla on pysyvä vaikutus heikossa asemassa olevien vuoristoalueiden talouselämään. Niiden monitoimiluonteen säilyttämiseksi tulisikin ottaa käyttöön korvausjärjestelyjä. Jotta Euroopan unionin vuoristoalueiden erityispiirteitä voitaisiin tuoda entistä paremmin esiin ja heikossa asemassa olevien alueiden luokitusta voitaisiin johdonmukaistaa subsidiariteettiperiaatteen mukaisesti, vuoristoalueiden erityisominaisuuksiin tulisi lukea myös niitä yhdistävät ilmasto-olot ja pinnanmuodot.

3.1.5. Vuoristoalueet ovat kuitenkin keskenään hyvin erilaisia: niillä on laidunalueita, kukkuloita, kuivia vuoristoalueita, korkeita vuoristoja jne. Vuoristoalueiden vyöhykejaon monipuolistamiseksi tulisi antaa mahdollisuus alajaotteluihin esim. korkeahkojen vuoristoalueiden ja korkeimpien huippujen tai kuivien ja lumipeitteisten vuoristoalueiden erottamiseksi. Joissakin jäsenvaltioissa tällaisia erotteluja on jo käytössä (esimerkkinä Itävallan maarekisteri), ja niihin tulisi tutustua yhteisön tasolla nykyistä paremmin, jotta niitä voitaisiin hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla yhdenmukaisen kehyksen laatimisen yhteydessä.

3.2. Paljon toimia - ei yhteistä nimittäjää

3.2.1. Vaikka yhteisöllä ei ole virallista vuoristoalueita koskevaa politiikkaa, useat yhteisön toimenpiteet tai säännökset tai molemmat koskevat vuoristoalueita suorasti tai epäsuorasti.

3.2.2. Ensimmäinen ja selkein niistä on direktiivillä 75/268 käyttöön otettu epäsuotuisten luonnonolosuhteiden kompensoimiseksi maksettava tuki, jota voidaan nykyäänkin pitää Euroopan unionin vuoristoalueiden vyöhykejaon perustana. Vaikka tuella on selviä vaikutuksia aluesuunnitteluun, se on edelleen osa yhteistä maatalouspolitiikkaa.

3.2.3. Lisäksi voidaan mainita kolme erityyppistä yhteisön toimea, joilla on erityistä merkitystä vuoristoalueille ja joita käytetään vuoristoalueilla hyvin laajalti, vaikka niitä ei olekaan varsinaisesti kohdistettu vuoristoalueille. Kyseessä ovat rakennerahastopolitiikka, siihen liittyvä Interreg-ohjelma sekä lintu- ja elinympäristödirektiivit.

3.2.3.1. Rakennerahastopolitiikka

Yhteisön rakennerahastojen tarkoituksena on nostaa rakenteellisista vaikeuksista kärsivien tai kehityksessä jälkeen jääneiden alueiden taloudellista suorituskykyä lähemmäs yhteisön keskiarvoa. Niillä on ollut (vrt. entinen tavoite 5b) ja on edelleen (vrt. nykyinen tavoite 2) voimakas vaikutus useisiin vuoristoalueisiin, joista 95 % kuuluu nykyään tavoite 1- ja tavoite 2 -alueisiin. On kuitenkin todettava, että niiden tukikelpoisuus ei perustu vuoristoalueille tyypillisiin haittatekijöihin. Saattaa itse asiassa olla, että rahoitetut ohjelmat ja ratkaistavana olevat ongelmat eivät vastaa toisiaan.

3.2.3.2. Interreg

Euroopan unionin vuoristoalueet ovat suurimmalta osaltaan luonnostaan raja-alueita ja Interregin ohjelmalohkon A ohjelmien tuensaajia. Samoista syistä useat unionin ulkorajoilla sijaitsevat alueet ovat mukana liikennettä, matkailua, maankäytön muutoksia ja luonnonperinnön säilyttämistä koskevissa Phare- tai Tacis-ohjelmissa. Jotkut vuoristoalueet osallistuvat myös Interregin ohjelmalohkon B kansainvälisiin yhteistyöohjelmiin (mm. Lounais-Eurooppa ja Alppien alue), mutta lähinnä sattumanvaraisesti; vuoristoalueiden on toimittava hyvin aktiivisesti saadakseen tunnustetun aseman kyseisten laajojen alueiden sisällä. Alueidenvälistä yhteistyötä koskevan ohjelmalohkon C puitteet ovat hyvin avoimet, ja vaikka se vaikuttaakin otolliselta välineeltä vuoristoalueiden välisten teknisen yhteistyön verkostojen toteuttamiseksi, tällaiset verkostot ovat vielä alkutekijöissään(2).

3.2.3.3. Lintu- ja elinympäristödirektiivi

Vuoristoalueilla on runsaasti Natura 2000 -alueita, joiden tärkeyttä komitea on korostanut(3). Se onkin loogista, sillä vuoristoalueiden biodiversiteetti on rikas ja haavoittuvainen. Lisäksi tulee huomata, että useat ehdotukset vuoristoalueiden Natura 2000 -alueiksi koskevat paitsi alppivyöhykettä edustavia luonnonmaantieteellisiä alueita, myös mannervyöhykettä (esim. Ranskan keskiylänkö), Välimeren vyöhykettä (esim. Kreikan Pindos-vuoristo tai Italian Apenniinit), Makaronesian vyöhykettä (Gibraltar) tai Atlantin vyöhykettä (Cantabrian vuoret Espanjassa). Tämä korostaa vuoristojen luonnonperinnön korkealaatuisuutta ja suurta monimuotoisuutta.

3.2.4. Lisäksi vuoristoalueita koskee kaksi muuta yhteisön toiminta-alaa: vesialan toimet ja yhteinen maatalouspolitiikka.

3.2.4.1. On syytä korostaa, että vuoristot ovat vesivarojen tärkeimpiä lähteitä ja että vuoristoalueilla on näin ollen toteutettava suojelutoimia veden laadun ja riittävyyden takaamiseksi. On siis oikeutettua vaatia, että paikallisyhteisöille koituvat velvoitteet kompensoidaan tai korvataan.

3.2.4.2. Vuoristoalueita mahdollisesti koskevia YMP-toimia on paljon (epäsuotuisten luonnonolosuhteiden kompensoimiseksi maksettavan tuen lisäksi), ja ne sopivat myös vuoristoalueiden maatalouden tukemiseen: maataloutta ja ympäristönsuojelua, metsätaloutta, maaseudun kehittämistä, maataloustuotteiden merkintöjen sääntelyä, luomumaataloutta, tuotantoketjujen uudenaikaistamista koskevat toimet, Leader-ohjelmat jne.

3.2.5. Lyhyestä katsauksesta ilmenee, että vaikka vuoristoalueisiin varsinaisesti tai potentiaalisesti kohdistuvia - tai pikemminkin niihin vaikuttavia - yhteisön toimia on koko joukko, yhteisöllä ei vielä ole järjestelmällistä vuoristoalueita koskevaa politiikkaa, johon kuuluisi vain vuoristoalueita koskevia toimia, jossa tunnustettaisiin niiden erityispiirteet ja joka muodostaisi harkitun, kokonaisvaltaisen ja johdonmukaisen strategian. Komission parhaillaan valmistelemat alueidenkäyttöä koskevat kannanotot ovatkin ratkaisevan tärkeitä, ja vuoristoalueiden ongelmia käsittelevä eurooppalainen seminaari, jonka komissio järjestää 17. lokakuuta 2002, on tärkeä etappi kyseisten alueiden tulevaisuuden kannalta.

3.3. Kansainvälinen tausta

3.3.1. Vuoristoalueet ovat kansainvälisessä oikeudessa yhä tärkeämpi aihe lähinnä vuoristoympäristön suojelun näkökulmasta.

3.3.2. Alppeja koskeva yleissopimus allekirjoitettiin vuonna 1989 Berchtesgadenissa, ja se tuli voimaan vuonna 1998. Euroopan unioni on osoittanut kiinnostuksensa yleissopimusta kohtaan, mutta neuvotteluihin ja pöytäkirjojen toteuttamiseen liittyvät ongelmat ovat osoittaneet, että toimintamekanismi on liian teknokraattinen eikä riittävän selkeä.

3.3.3. Rio de Janeirossa vuonna 1992 järjestetyssä maailman ympäristökonferenssissa hyväksytyssä Agenda 21:ssa oleva 13 luku velvoittaa sopimusvaltiot parantamaan välineitä vuoristoja koskevan tiedon hankkimiseksi ja vuoristojen tutkimiseksi sekä varmistamaan, että vuoristojen maankäytön hallinnon avulla taataan korkealla sijaitsevien valuma-alueiden hyvä hoito. Hiljattain Johannesburgissa järjestetyssä konferenssissa (elokuu 2002) luotiin katsaus Agenda 21:n toteutumiseen ja uudistettiin Rion sopimuksen mukaiset kyseistä alaa koskevat kansainväliset velvoitteet. Euroopan unioni puhui konferenssissa kestävän kehityksen puolesta. Vuoristoalueiden asutuksen osalta sen toteuttamisen lähtökohtana voitaisiin käyttää esim. kesäkuussa 2000 Chambéryssä (Ranskassa) pidetyn ensimmäisen kansainvälisen vuoristoalueiden asukkaiden foorumin loppujulistusta. Foorumi järjestetään toisen kerran Quitossa (Ecuadorissa) 17.-22. syyskuuta 2002.

3.3.4. YK:n yleiskokous on julistanut vuoden 2002 kansainväliseksi vuoristojen vuodeksi.

3.3.5. Lisäksi on toteutettu toimia, jotta kansainvälisessä oikeudessa tarkasteltaisiin vuoristoalueita sekä niiden kehityksen että suojelun kannalta. Näihin toimiin kuuluu Euroopan neuvoston laatima ehdotus vuoristoalueita koskevaksi eurooppalaiseksi yleissopimukseksi. ETSK - kuten myös alueiden komitea - suosittaa, että Euroopan unioni käyttäisi sitä lähtökohtana vuoristoalueita koskevan yhteisen politiikan käynnistämisessä.

3.4. Laajentuminen

3.4.1. Kun aihetta tarkastellaan edellä esitettyä tiiviimmin unionin näkökulmasta, vuoristoalueet ovat yksi merkittävimmistä unionin laajentumiseen liittyvistä haasteista, sillä

- ehdokasvaltioiden joukossa on useita sellaisia maita, joilla on huomattavan suuria vuoristoalueita ja paljon vuoristossa asuvaa väestöä (Bulgaria, Puola, Romania, Slovakia, Slovenia, Tsekki),

- vuoden 2007 jälkeistä aikaa koskevien unionin talousarvion suuntaviivojen mukaan yhteisön määrärahoja, joista vuoristoalueet voisivat mahdollisesti hyötyä, saatetaan vähentää huomattavasti.

3.4.2. Vaikka kyseiset seikat aiheuttavat rajoituksia ja vaikka tulevien jäsenvaltioiden alueellinen ja paikallinen talouskehitys edellyttää valtavasti tukea, on kuitenkin huomattava seuraavaa:

- Useiden tavoitteisiin 1 ja 2 liittyvää rakennerahastotukea saavien unionin alueiden suorituskyky ei yllä vielä vuonna 2006 yhteisön keskiarvon tasolle.

- Näin ollen rakennerahastopolitiikassa tarvitaan uudenlaista tarkastelutapaa alueisiin nähden, jotta tiettyjen erityisen sitkeistä rakenteellisista ongelmista perussopimusten pääperiaatteiden vastaisesti kärsivien alueiden tukikelpoisuus säilytettäisiin - tietenkin valikoivasti.

4. Vuoristoalueille paikka tulevassa rakennerahastopolitiikassa

4.1. Rakennerahastojen kehityksen hallinta ja katkosten välttäminen

4.1.1. Budjettirajoitukset eivät saa johtaa rakennerahastopolitiikan kohdistamiseen tulevaisuudessa uusiin jäsenvaltioihin sillä perusteella, että niiden BKT on kaikkein alhaisin. Unionin ei tule jättää tavoittelemaansa kehitysmallia vähemmälle huomiolle laajentumiseen liittyvien haasteiden laajuuden vuoksi sillä perusteella, että ratkaistavana on poikkeuksellisen paljon resursseja ja erityislaatuista uudelleenarviointia edellyttäviä kiireellisiä ongelmia. Jäsenvaltioiden on siis lisättävä laajentumiseen varattavia budjettimäärärahoja. Tämä koskee etenkin koheesiorahastoa, jonka avulla kyseisiä ongelmia tulisi ensisijaisesti ratkaista (koheesiorahaston määrärahojen käyttöä koskevia menettelytapoja tulisikin uudistaa). Näin voitaisiin säästää rakennerahastojen määrärahoja.

4.1.2. Vaikka nykyisen rakennerahastotuen järjestelmällistä poistamista ei ehdotetakaan, rakennerahastopolitiikan kynnysarvoksi asetettavalla BKT:n tasolla ei saa keinotekoisesti sulkea pois sellaisten EU:n nykyisten jäsenvaltioiden alueita, joiden keskimääräinen BKT on korkeampi vain uusien jäsenvaltioiden unioniin liittymisen johdosta. Muussa tapauksessa alun perin asetettuja tavoitteita jouduttaisiin madaltamaan huomattavasti.

4.2. Yhteisön aluesuunnittelupolitiikan kehittäminen

4.2.1. Tähän saakka aluepolitiikan tavoitteet ovat olleet yhteiskunnallis-taloudellisia. Tulevaisuudessa sen valikoivuutta on pakko lisätä, ja kehityksen suuntana voisi olla kokonaisvaltainen aluesuunnittelun käsite, jonka päämääränä on väestön ja elinkeinojen sopusointuinen ja tasapainoinen alueellinen jakautuminen. Perustamissopimuksen XVII osastossa "Taloudellinen ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus" olevassa 158 artiklassa(4) mainitulle tavoitteelle edistää "sopusointuista kehitystä" voidaan antaa tällainen merkitys.

4.2.2. Aluesuunnittelun periaatteet ja tavoitteet on yhä tärkeämpää määritellä yhteisön tasolla, jotta Euroopan unioni voisi kehittyä kyseisen alan todelliseksi liikkeellepanevaksi voimaksi eikä joutuisi tyytymään koordinoijan rooliin. Seuraavassa mainitaan tekijöitä, jotka tulisi sisällyttää sopusointuiseen kehitykseen tähtäävän alueiden (tai yhteisön alueen) käytön periaatteisiin:

4.2.2.1. Periaate, jonka mukaan väestön ja elinkeinojen alueellisen jakautumisen tulee olla tasapainoista. Tässä yhteydessä tavoitteet ovat seuraavat:

- Liian suurten kaupunkien syntyä tulee ehkäistä, sillä ne kärjistävät työllisyyteen, turvallisuuteen, ympäristöön ja elämänlaatuun liittyviä ongelmia. Kaupunkien tehtävää valtioiden tärkeimpinä taloudellisina keskuksina ei kuitenkaan tule asettaa kyseenalaiseksi, vaan tulee pyrkiä estämään asianmukaisin välinein vuoristoalueiden kuihtuminen kaupunkien vetovoiman vaikutuksesta, mikäli syynä on yksinkertaisesti tarvikkeiden ja palvelujen puutteesta johtuva ympäristön epäsuotuisuus yrityksille ja kotitalouksille. Periaatteen noudattamisen lähtökohtana tulee siis olla pikemminkin vuoristoalueiden kehityksen tukeminen myönteisin toimin kuin kaupunkien rasittaminen.

- Autioitumista ja myös alkuperäisluonnon rajaamista tietyille alueille "yhdysvaltalaiseen tapaan" tulee välttää. Se ei sopisi yhteen Euroopan historiallisen perinnön kanssa, sillä ihminen on jättänyt jälkensä harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta koko Euroopan alueeseen.

- Ihmisen toiminnan ja ympäristön välillä tulee olla myönteinen vuorovaikutus siltä osin kuin toiminnalla edistetään ympäristön hoitoa, saavutettavuutta ja biodiversiteettiä.

4.2.3. Asukkaiden ja ympäristön välisen yhteyden säilyttäminen takaa maankäytön asianmukaisuuden. Se on otettava uusien toimien ensisijaiseksi tavoitteeksi, ja toimia on toteutettava herkimmillä tai uhanalaisimmilla alueilla.

4.2.4. Mainitulla tavalla määriteltäviin alueisiin liittyy yleensä alueellisia haasteita ja/tai selviä ja huomattavia puutteita, joihin kyseisillä toimilla tulee puuttua.

4.2.5. Lisäksi vuoristoalueilla on huomattavia vahvoja puolia (yleensä ne liittyvät edellä mainittuihin haasteisiin). Vahvuuksia, jotka erottavat ne muista, ovat poikkeuksellinen arvokas ympäristö sekä tuotteiden ja osaamisen korkealaatuisuus. Vahvuuksien täysi hyödyntäminen edellyttää kuitenkin, että myös alueiden heikot kohdat otetaan asianmukaisesti huomioon.

4.3. Huomattavan epäsuotuisia alueita koskeva politiikka

4.3.1. Yhteisön rakennerahastotukea (joka mielletään tässä aluesuunnittelun eikä enää pelkästään paikalliskehityksen tukivälineeksi) saavat alueet tulisi valita seuraavin kriteerein:

4.3.1.1. Asianomaisten alueiden yhteinen etu: Se tulee arvioida luonnonperinnön laadun ja väestörakenteen lisäksi myös alueen yhteisölle tarjoamien palvelujen perusteella (tavaroiden tuotannosta tai infrastruktuurin rakentamisesta virkistysalueiden tarjontaan tai luonnonvaroihin). Olennaista on, ettei tässä yhteydessä tarkastella vain luonnonvaroja ja että huomioon otetaan sekä arvo, jonka kansalaiset antavat liittymisen mukanaan tuomille palveluille, että asianomaisten alueiden väestön mielipide.

4.3.1.2. Olemassa olevat tai potentiaaliset uhat: Osaltaan oikeuttavat julkisten toimien toteuttamisen. Alueisiin voi kohdistua erilaisia uhkia, joita ovat mm. liiallinen kuormitus (turismin tai tavaraliikenteen vuoksi), maaltamuutosta, maiseman umpeenkasvamisesta tai liiallisesta uudelleenmetsittämisestä johtuva autioituminen tai hallitsematon talouskehitys.

4.3.1.3. Tarvittavien toimien erikoislaatu: Sovellettavan politiikan tai strategian tulee olla aluekohtaista, koska rahoitettavat tai toteutettavat toimenpiteet ovat tiukasti sidoksissa kyseessä oleviin alueisiin eikä niitä näin ollen voida soveltaa suoraan muilla alueilla (vrt. esim. luonnonkatastrofien torjunta vuoristoalueilla).

4.3.2. Esitettyä analyyttistä kehystä voidaan soveltaa vuoristoalueiden lisäksi useisiin muihinkin aluetyyppeihin kuten ulkoalueisiin, saariin, rannikkoalueisiin, pohjoisiin alueisiin ja syrjäisiin maaseutualueisiin, joista komitea on antanut lukuisia lausuntoja(5).

4.3.3. Koska tätä tarkastelutapaa sovelletaan jo tietyissä jäsenvaltioissa (esim. Ranskan yhteiset palvelusuunnitelmat), Euroopan unionin tulisi huolehtia yhdenmukaistamisesta ja johdonmukaisuudesta mm. ESDP:n yhteydessä.

4.4. Erilainen näkemys asukkaiden hyvinvoinnista

4.4.1. Tulevaisuudessa rakennerahastotukea saavien alueiden tukikelpoisuuskriteerien perustana tulee olla ensisijaisesti alueiden heikkojen kohtien ja niiden yhteisöllisen merkityksen aineellinen tarkastelu. Tässä yhteydessä ei kuitenkaan voida sulkea pois hyvinvoinnin arviointia, sillä se on keskeinen väline punnittavana olevan politiikan tulosten arvioimiseksi. Rakennerahastojen kaavaillussa uudenlaisessa toimintamallissa tulee siis ottaa huomioon alueelliset sekä yhteiskunnallis-taloudelliset kriteerit.

4.4.2. Alueellista hyvinvointia koskevan arviointikriteerin perusteella ei myöskään pitäisi evätä oikeutta hyötyä toimista, joita toteutetaan selvien, pysyvien ja jatkuvasti lisäkustannuksia aiheuttavien haittojen kompensoimiseksi, kuten vuoristoalueille epäsuotuisten luonnonolosuhteiden kompensoimiseksi maksettavasta tuesta.

4.4.3. Jotta toimia voitaisiin tehostaa ja suunnata kipeimmin apua tarvitseviin kohteisiin, alueiden hyvinvointia tulisi arvioida mahdollisimman tarkaksi jaotellulla tasolla eli NUTS V -tasolla (kuntataso). Näin hyvinvointia voitaisiin arvioida mahdollisimman täsmällisesti. Lisäksi tulisi toteuttaa kaikki tarvittavat toimet jäsenvaltioiden tilastollisten välineiden saamiseksi niin suorituskykyisiksi, että tällainen arviointi on mahdollista. Kun otetaan huomioon mainitun menettelytavan raskaus ja epätarkkuuksien vaara, lisäksi tulisi kuitenkin varmistaa mitään osapuolta syrjimättä, että vuoristoalueille myönnetään erityistukea, ja asettaa tuelle enimmäismäärä, jotta siitä ei muodostuisi tietyille tuensaajille suhteetonta saavutettua etua niihin haittoihin nähden, joita sillä on tarkoitus tasapainottaa.

4.4.4. Voitaisiin harkita Euroopan vuoristoalueiden seurantakeskuksen perustamista komission laatiman vuoristokuntien vyöhykejaon pohjalta.

4.5. Haittojen kompensoinnin lisäksi

4.5.1. Haittojen kompensointia koskevan oikeuden pysyvyys ja rajoitukset. Suoralla tulotukijärjestelmällä, jonka avulla kompensoidaan välittömästi epäsuotuisista olosuhteista johtuvien taloudellisia menetyksiä, on edelleen oikeutuksensa siltä osin kuin olosuhteita ei voida korjata (esim. maataloustuotannon muita alueita huonompi kannattavuus, joka johtuu maaperästä ja kasvukauden lyhyydestä). Rakenteellisten, mutta korjattavissa olevien haittojen (esim. eristyneisyys, jota voidaan vähentää tehokkaiden liikenneyhteyksien sekä uuden tieto- ja viestintätekniikan avulla) kompensointi voidaan kuitenkin rajoittaa siirtymäkauden tukijärjestelmäksi.

4.5.1.1. Tulee siis yksilöidä alueelliset haitat ja määritellä, mitkä niistä edellyttävät pysyviä rahallisia korvauksia ja mitkä puolestaan tilapäistoimia haittojen poistamiseksi tai vähentämiseksi.

4.5.2. Toisin sanoen vuoristoalueilla odotetaan pikemminkin politiikkaa, jonka avulla vähennetään konkreettisesti niiden heikkoja puolia, kuin haittojen kompensoimista jatkuvasti maksettavilla korvauksilla. Tämä edellyttää toimien kehittämistä seuraavasti:

4.5.2.1. Alueiden on sovitettava tavaroiden vapaa liikkuvuus yhteen herkkien luonnonolojensa ja väestörakenteensa kanssa. Niiden on saatava tarvittavat rakenteelliset välineet niitä koskevien infrastruktuuripaineiden (mm. yhteisön sisäiset kuljetukset) helpottamiseksi mutta myös vuoristoalueiden asukkaiden saattamiseksi tasa-arvoisiksi muiden alueiden asukkaiden kanssa (paikalliset liikenneyhteydet alueiden yhdistämiseksi pääliikenneväyliin, nopeat tietoliikenneverkot, matkapuhelinverkot).

4.5.2.2. Säännöksissä tulee tunnustaa vuoristoalueiden erityisyys ja tiettyjä sääntöjä (mm. teknisiä standardeja) tulee mukauttaa, jotta ne eivät haittaisi laajuudeltaan usein vaatimattomien, mutta paikallisesti ratkaisevan tärkeiden omaperäisten aloitteiden ja ratkaisujen kehittämistä. Turvallisuutta tai laatua heikentävät erivapaudet eivät kuitenkaan saa tulla kysymykseen. Tällaisen menettelyn avulla alueista voitaisiin tehdä kokeilualueita, joilta saaduista kokemuksista voidaan ottaa oppia muilla alueilla.

4.5.2.3. Lisäksi säännöksiin tulee sisällyttää erityistoimia, jotka koskevat vain kyseessä olevia alueita. Näin alueille voidaan tarjota positiivista erityiskohtelua, jotta ne voivat vahvistaa identiteettiään mm. erityistuotteiden ja osaamisen avulla.

4.5.3. Haittojen kompensoinnin ja vastapalveluksen sitominen toisiinsa. Geofysikaalisten haittojen kompensoinnin oikeutus ei perustu niinkään yhtäläisen kohtelun tarpeeseen kuin yleiseen etuun ja yhteisön saamaan aineelliseen vastapalvelukseen, jota tulee analysoida asetettujen aluesuunnittelupoliittisten tavoitteiden perusteella.

4.5.3.1. Tarkoituksena on, että käyttöön otettaisiin ympäristönsuojeluun liittyviä ehtoja samaan tapaan kuin epäsuotuisten luonnonolosuhteiden kompensoimiseksi maksettavan tuen kohdalla. Nykyään tuensaannin edellytyksenä olevissa hyvissä käytänteissä ei välttämättä oteta huomioon vuoristoalueiden olosuhteita, ja ne koskevat pikemminkin maatalouteen ja ympäristönsuojeluun kuin aluesuunnitteluun liittyviä seikkoja.

4.5.3.2. Vastapalveluksen arviointikriteerinä tulee siis olla alueiden toiminta. Näin ollen haittojen kompensoimiseksi maksettava tuki olisi korvaus kyseisten alueiden tarjoamista palveluista. Mm. vuoristoalueiden tuottamista palveluista voidaan mainita seuraavat:

- Maa- tai metsätaloustuotanto tai molemmat: Näiden keskeisten ja paljon tilaa vaativien tuotannonalojen taloudelliset tavoitteet on ensisijaisesti säilytettävä. On kuitenkin oikeutettua, että kyseisillä aloilla maksetaan suoraa tulotukea, mikäli kannattavuutta ei enää voida taata. Näin voidaan varmistaa, että maa- ja metsätaloustoiminnalla hoidetaan tulevaisuudessakin yhtäältä alueen käyttöön ja hoitoon liittyvää tehtävää ja toisaalta ehkäistään merkittäviä luonnonkatastrofeja.

- Turvallisuus: Etenkin vuoristoalueilla ympäristön hoidolla voidaan ehkäistä luonnonkatastrofien aiheuttamia vahinkoja, joilla on huomattavia vaikutuksia naapurialueisiin.

- Maisema: Maisema on syntynyt ajan kuluessa ja on tärkeä osa luonnon- ja kulttuuriperintöämme. Nykyään sen hoito katsotaan omaksi itsenäiseksi tehtäväkseen.

- Virkistysalueiden tarjoaminen: Vuoristoalueiden tehtävä muiden alueiden asukkaiden vapaa-ajanviettopaikkana matkailu- tai virkistystarkoituksessa perustuu suurelta osin niiden luontaisiin ominaisuuksiin. Kyseisiä ominaisuuksia tulee kuitenkin hoitaa ja tukea, jotta toimintaa voitaisiin mukauttaa kysynnän mukaan.

- Luonnonvarojen tuottaminen ja varastointi: Kaikki luonnonvarat ovat tietysti aluesidonnaisia, mutta luonnonvarojen tuottaminen ja varastointi kuuluu joidenkin alueiden tehtäviin muita selvemmin. Esim. ilma liittyy tässä suhteessa metsiin ja vesi vuoristoalueisiin. Biologista monimuotoisuutta unohtamatta ne ovat kaksi tärkeintä luonnonvaraa, kun otetaan huomioon, että niiden avulla tyydytetään välittömiä kulutustarpeita.

5. Mallikelpoisen vuoristoja koskevan yhteisön politiikan kehittäminen

5.1. Edellä esitetään analyysi ja sen pohjalta kiteytetyt periaatteet erityisesti vuoristoalueita koskevan EU-politiikan määrittelemiseksi. Lisäksi tulee kuitenkin määrittää kyseisen tavoitteen saavuttamiseksi yhteisön voimassaolevan lainsäädännön puitteissa toteuttavat toimet.

5.2. Yhteinen tarkastelutapa vuoristoalueisiin nähden

5.2.1. Ensinnäkin on sovittava yhteinen tarkastelutapa vuoristoalueisiin nähden ja tunnustettava niiden erityisyys perussopimuksissa kuten saarten ja syrjäisten alueiden osalta tehdään 158 artiklassa (ja Amsterdamin sopimukseen liitetyssä 30. julistuksessa). Alueiden tulee saada kyseinen tunnustus niihin kohdistuvien haittojen ja haasteiden vuoksi. Se voitaisiin muotoilla siten, että niille vahvistetaan oikeus solidaariseen kohteluun sekä erilaisuuteen ja kokeilutoimintaan.

5.2.2. Lisäksi Euroopan unionin tulisi - kuten myös alueiden komitea on ehdottanut - omaksua Euroopan neuvoston ehdottaman vuoristoalueita koskevan yleissopimuksen henki ja sisältö ja kehottaa asianomaisia jäsen- ja ehdokasvaltioita tekemään samoin, jotta eri valtioiden vuoristoaluepolitiikkoja voitaisiin lähentää.

5.3. Kolmen toimintalinjan strategian toteuttaminen

5.3.1. Pysyvien haittojen kompensointi

Koska vuoristoalueiden tietyt geofysikaaliset haitat ovat pysyviä eikä niitä voida poistaa, ne on korvattava vuoristoalueille tulevaisuudessakin. Tämän perusteella vuoristoalueiden maataloustuottajille epäsuotuisten luonnonolosuhteiden kompensoimiseksi maksettavan tuki tulisi muuttaa pysyväksi järjestelyksi. Mm. WTO-neuvotteluissa on huolehdittava siitä, että kyseisiä yhteisön tukia tarkastellaan tuotannosta erillisinä, jotta niitä ei sisällytettäisi kansainvälisten kauppaneuvottelujen päätteeksi allekirjoitettavien, rajoituksiin sitoutumista koskevien sopimusten soveltamisalaan.

5.3.1.1. Koska korkeus-, kaltevuus- ja ilmastotekijät voivat aiheuttaa rajoituksia ja lisäkustannuksia muillekin aloille, olisi mielenkiintoista tutkia kyseisen tukijärjestelyn mahdollista laajentamista tai samanlaisen järjestelyn perustamista niitä varten, sillä muidenkin alojen toiminta on tärkeää alueiden elävyyden ja hoidon kannalta.

5.3.2. Haittojen aktiivinen vähentäminen

Ratkaisevan tärkeää on myös pyrkiä korjaamaan vuoristoalueiden haittoja, joiden vaikutuksia voidaan vähentää huomattavasti; esim. eristyneisyyttä voidaan vähentää asianmukaisella infrastruktuurilla. Tässä yhteydessä on korostettava, että kyseisille alueille on kiireesti saatava uuden tieto- ja viestintätekniikan edellyttämät verkot, joilla on ratkaiseva merkitys alueiden tulevalle kilpailukyvylle.

5.3.2.1. Alueille suunnattua valtiontukea tulisi myöntää etenkin pk-yrityksille, joita vuoristoalueilla on runsaasti ja jotka siis ovat osa kyseisten alueiden taloudellista perustaa ja joiden (ei pelkästään fyysinen vaan myös tekninen) toimintaympäristö on hyvin epäsuotuisa unionin muihin alueisiin nähden. Euroopan unionin vuoristoalueiden erityisyys on tunnustettava, jotta saadaan takeet siitä, että mainitunlainen valtiontuki on yhteisön kilpailulainsäädännön mukainen.

5.3.2.2. Keskeisenä tavoitteena on lisäksi vuoristoalueiden turvallisuuden varmistaminen asianmukaisilla luonnonkatastrofien havaitsemista ja ehkäisyä koskevilla toimilla, joiden ansiosta paikallistaloutta voitaisiin kehittää turvallisesti ilman epävarmuustekijöitä.

5.3.3. Vuoristoalueiden identiteetin vahvistaminen ja vahvojen puolien hyödyntäminen

Määrätietoiset ja positiiviset toimet vuoristojen lukuisten vahvuuksien kehittämiseksi ovat yhtä tärkeä näkökohta kuin haittojen kompensoiminen ja vähentäminen. Myönteisen julkisuuskuvan sekä tuotteiden ja osaamisen korkean laadun ja omaperäisyyden ansiosta vuoristoalueilla on valtavat mahdollisuudet, joita varten tulee kehittää toimintamahdollisuuksien lisäämiseen tähtäävä strategia. Välittömästi voitaisiin ryhtyä seuraaviin toimiin:

- Määritellään termi "vuoristo" yhteisön tasolla siten, että sitä voidaan käyttää vuoristoalueilla tuotettujen ja jalostettujen tuotteiden yhteydessä. Näin tuotteisiin voitaisiin lisätä vuoristoaluetta (tiettyä vuorta tai laaksoa) koskeva merkintä maantieteellisestä alkuperästä SMM:n (suojattu maantieteellinen merkintä) tai SAN:n (suojattu alkuperänimitys) muodossa sekä vahvistaa vuoriston myönteistä imagoa.

- Edistetään vuoristoalueiden yhteenkuuluvuutta kannustamalla niitä tekemään yhteistyötä ja verkostoitumaan mm. Interregin ohjelmalohkon C nykyisten ohjelmien yhteydessä.

- Sisällytetään EU-politiikkaan erityisesti vuoristoalueita koskeva tarkastelutapa ja otetaan tarpeen mukaan käyttöön poikkeusmenettelyjä tai erityisohjelmia esim. rakennerahastojen kaikkien tavoitteiden yhteydessä.

- Helpotetaan elinkeinojen harjoittamista vuoristoalueilla siten, että otetaan huomioon kyseisten alueiden talouselämän erityispiirteet mm.

- yhdenmukaistamalla ja yksinkertaistamalla edellytyksiä yhdistää useita eri elinkeinoja,

- asettamalla yrityksille suunnattujen lähipalvelujen kehittäminen etusijalle,

- kannustamalla pk-yritysten perustamista ja kehittämistä sekä käsityöläisammatteja.

5.4. Vuoristoalueita koskevasta politiikasta kestävän ja yhtäläisiä mahdollisuuksia edistävän kehityksen esikuva

5.4.1. Euroopan unionin vuoristoalueet ovat osoittaneet pystyvänsä hyödyntämään vahvuuksiaan, mikäli niitä kohtaan toimitaan solidaarisesti ja epäsuotuisten olosuhteiden vaikutuksia pyritään lieventämään. Nyt ne odottavat saavansa tunnustusta niiden perusperiaatteiden lujittamiseksi, joiden ansiosta ne voisivat vakiinnuttaa asemansa aitouteen ja monimuotoisuuteen perustuvina alueina.

5.4.2. On otettava käyttöön sääntelyä ja talousnäkökohtia koskeva yhteisön vuoristoaluestrategia, jotta niille voitaisiin taata suhteellisen hyvä taloudellinen autonomia, sillä kyseisten alueiden pysyminen elävinä ja hoidettuina edellyttää tällaisia toimia.

5.4.3. Tästä syystä tällainen strategia tulee kohdistaa pääasiassa vuoristoalueiden asukkaisiin, sillä he - sekä työssäkäyvä väestö että erityiset sosiaaliryhmät (naiset, nuoret, ikääntyneet) - ovat sen välttämätön välittäjätaho. Tässä yhteydessä toteutettavin toimin on pyrittävä sitouttamaan heidät strategiaan mahdollisimman hyvin. Lähtökohtana on asianmukainen tiedotus, joka mahdollistaa tavoitteiden ymmärtämisen ja tarkoituksenmukaisten toimien omaksumisen.

5.4.4. Talous- ja ympäristökysymysten muuttuessa yhä kansainvälisemmiksi vuoristoalueet näyttävät mallia kestävän ja yhtäläisiä mahdollisuuksia edistävän kehityksen saralla (eli kyseisillä alueilla edistetään säästäväistä alueiden ja resurssien hallintaa siten, että paikallisväestön etu otetaan huomioon). Kyseistä kehitysmallia tulee paitsi ylläpitää ja puolustaa, myös tarjota esimerkiksi muille alueellisille ja kansainvälisille yhteisöille.

Bryssel, 18. syyskuuta 2002.

Talous- ja sosiaalikomitean

puheenjohtaja

Göke Frerichs

(1) Talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta "Euroopan aluekehityssuunnitelma (ESDP) >", EYVL C 407, 28.12.1998.

(2) ETSK:n lausunto aiheesta "Komission tiedonanto jäsenvaltioille euroopanlaajuista yhteistyötä koskevan ja Euroopan alueen sopusointuista ja tasapainoista kehitystä edistävän yhteisöaloitteen suuntaviivoista", EYVL C 51/92, 23.2.2000. ETSK:n lausunto aiheesta "Eurooppalainen raja-alueyhteistyöpolitiikka ja Interreg-ohjelmasta saadut kokemukset", EYVL C 155, 29.5.2001. ETSK:n lausunto aiheesta "Pk-yritykset Euroopan unionin saarialueilla", EYVL C 149, 21.6.2002.

(3) ETSK:n lausunto aiheesta "Luonnon ja luonnonsuojelun tila Euroopassa", EYVL C 221, 7.8.2001.

(4) "158 artikla - Edistääkseen koko yhteisön sopusointuista kehitystä yhteisö kehittää ja harjoittaa toimintaansa taloudellisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden lujittamiseksi. Yhteisö pyrkii erityisesti vähentämään alueiden välisiä kehityseroja sekä muita heikommassa asemassa olevien alueiden tai saarien jälkeenjääneisyyttä, maaseutu mukaan luettuna."

(5) ETSK:n lausunto aiheesta "Euroopan unionin ulkoalueiden tulevaisuudenstrategia", EYVL C 221, 17.9.2002. ETSK:n lausunto aiheesta "Pk-yritykset Euroopan unionin saarialueilla", EYVL C 149, 21.6.2002. ETSK:n lausunto aiheesta "Euroopan laajuisten verkkojen ulottaminen unionin alueella sijaitseville saaristoalueille", EYVL C 149, 21.6.2002.