1.

Tekijänoikeudella ja lähioikeuksilla suojattujen teosten jakaminen peer-to-peer-verkossa (jäljempänä vertaisverkko) ilman kyseisten oikeuksien haltijoiden lupaa on yksi niistä internetympäristöön liittyvistä ilmiöistä, jotka aiheuttavat eniten päänvaivaa luovan sisällön tuottajille sekä kulttuuri- ja viihdealalle yleensä. Ilmiö on saavuttanut huomattavat mittasuhteet ja aiheuttaa vuosittain useiden miljardien suuruiset tappiot. ( 2 ) Sitä on myös erittäin hankala torjua, mikä johtuu erityisesti kyseisten verkkojen hajautetusta luonteesta sekä siitä, että suurta yleisöä saattaa houkutella ajatus kulttuuri- ja viihdeteoksien hyödyntämisestä maksutta. Ei siis ole yllättävää, että esiin nousee jatkuvasti uusia kyseiseen ilmiöön liittyviä oikeudellisia kysymyksiä.

2.

Unionin tuomioistuimella on jo ollut tilaisuus lausua, että sellaisen internetissä toimivan jakoalustan saataville saattaminen ja hallinnointi, joka antaa kyseisen jakoalustan käyttäjille mahdollisuuden paikallistaa tekijänoikeuksilla suojattuja teoksia ja jakaa niitä vertaisverkossa, on tällaisten teosten välittämistä yleisölle silloin, kun teokset on asetettu saataville kyseisen verkon kautta ilman tekijänoikeuksien haltijoiden suostumusta. ( 3 ) On kuitenkin selvää, että lisäongelmia aiheuttaa vielä perustavanlaatuisempi kysymys: toteuttavatko vertaisverkon käyttäjät itse toimia, joita voidaan pitää yleisölle välittämisenä? Vaikka myöntävä vastaus vaikuttaakin ensi näkemältä itsestään selvältä vaihtoehdolta, kyseisten verkkojen teknisiin toimintaominaisuuksiin liittyvät nokkelat perustelut tukevat päinvastaista näkemystä. Se, että tuhannet ihmiset saavat kyseiset teokset ilmaiseksi käyttöönsä, olisi siis jonkinlainen ihme. Nyt käsiteltävä asia antaa unionin tuomioistuimelle tilaisuuden selventää tätä seikkaa.

3.

Näiden oikeudellisten ongelmien valossa tietyt tekijänoikeuksien ja lähioikeuksien haltijat päättävät maksaa samalla mitalla takaisin vertaisverkkojen käyttäjille. Asiaan erikoistuneet yritykset ja asianajotoimistot saattavat hankkia teoksiin rajoitettuja käyttöoikeuksia vain siksi, että ne voisivat panna vireille tuomioistuinmenettelyn saadakseen kyseisten käyttäjien nimet ja osoitteet sen jälkeen, kun ovat ensin tunnistaneet näiden internetyhteyksien IP-osoitteet. Tämän jälkeen kyseisille käyttäjille lähetetään korvausvaatimuksia kyseisten yritysten väitetysti kärsimistä vahingoista, ja heitä uhataan oikeustoimilla, jos he eivät maksa. Useimmiten kyseiset yritykset eivät kuitenkaan nosta kannetta vaan ehdottavat sovintoratkaisua, johon sisältyy sellaisen summan maksaminen, joka joskus ylittää kärsityn vahingon todellisen tason mutta on kuitenkin selvästi pienempi kuin mitä voitaisiin vaatia oikeusteitse. Tästä seuraa, että vaikka vain pieni osa korvausvaatimuksen saaneista henkilöistä suostuu maksamaan, kyseiset yritykset saattavat ansaita tällä tavalla jopa enemmän kuin mitä teosten laillisesta käytöstä saadaan, ja ne jakavat nämä tulot teosten varsinaisten oikeudenhaltijoiden kanssa.

4.

Vaikka tällainen menettely on kirjaimellisesti katsottuna laillinen, siinä hyödynnetään tekijöiden taloudellisten oikeuksien sijasta tekijänoikeuksien loukkaamista, eli tulonlähde perustuu oikeuden loukkaamiseen. Toiminnalla ei tällöin toteuteta tekijänoikeuden tavoitteita, vaan tekijänoikeutta hyödynnetään sille vieraisiin tarkoituksiin – jopa väärinkäyttötarkoituksessa.

5.

Näin toimivaa yritystä nimitetään oikeuskirjallisuudessa usein tekijänoikeustrolliksi (copyright troll). ( 4 ) Yhdysvaltain oikeusjärjestelmä näyttää tarjoavan tekijänoikeustrolleille erityisen suotuisat olosuhteet, mutta ilmiö tunnetaan myös useissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa. Käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuinta pyydetään vastaamaan kysymykseen siitä, missä määrin unionin oikeudessa perustettu immateriaalioikeuksien suojajärjestelmä sallii tällaisen mahdollisen väärinkäytön ottamisen huomioon – tai edellyttää sen huomioon ottamista – sovellettaessa kyseiseen järjestelmään kuuluvia oikeudellisia välineitä.

6.

Vastauksessa on otettava huomioon immateriaalioikeuksien tarvitseman oikeudellisen suojan sekä mahdollisten oikeuksien loukkaajien henkilötietojen suojan välinen suhde.

7.

Käsiteltävässä asiassa esitetty ennakkoratkaisupyyntö ei sisällä kuvausta kansallisista oikeussäännöistä. Esittelen siis ratkaisuehdotuksen tässä osassa vain asiaa koskevat unionin oikeussäännöt. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on sopeutettava unionin tuomioistuimen unionin oikeudesta antama tulkinta asiaa koskeviin kansallisiin oikeussääntöihinsä.

8.

Tekijänoikeuden ja lähioikeuksien tiettyjen piirteiden yhdenmukaistamisesta tietoyhteiskunnassa 22.5.2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/29/EY 3 artiklan 1 kohdassa ja 3 artiklan 2 kohdan c alakohdassa säädetään seuraavaa: ( 5 )

”1.   Jäsenvaltioiden on säädettävä, että tekijöillä on yksinoikeus sallia tai kieltää teostensa langallinen tai langaton välittäminen yleisölle, mukaan lukien teosten saattaminen yleisön saataviin siten, että yleisöön kuuluvilla henkilöillä on mahdollisuus saada teokset saataviinsa itse valitsemastaan paikasta ja itse valitsemanaan aikana.

2.   Jäsenvaltioiden on säädettävä, että yksinoikeus sallia tai kieltää langallinen tai langaton yleisön saataviin saattaminen siten, että yleisöön kuuluvilla henkilöillä on mahdollisuus saada suojattu aineisto saataviinsa itse valitsemastaan paikasta ja itse valitsemanaan aikana, on:

– –

– –”

9.

Direktiivin 8 artiklan sanamuoto on seuraava:

”1.   Jäsenvaltioiden on säädettävä tässä direktiivissä säädettyjen oikeuksien ja velvollisuuksien loukkauksia koskevista asianmukaisista seuraamuksista ja oikeussuojakeinoista, ja niiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet varmistaakseen, että näitä seuraamuksia ja oikeussuojakeinoja sovelletaan. Näin säädettyjen seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja vakuuttavia.

2.   Kunkin jäsenvaltion on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että oikeudenhaltijat, joiden etuihin sen alueella suoritetut loukkaavat toimet vaikuttavat, voivat nostaa vahingonkorvauskanteen ja/tai hakea kieltoa tai määräystä ja tarvittaessa loukkaavan aineiston sekä 6 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen laitteiden, tuotteiden tai osien takavarikointia.

3.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että oikeudenhaltijoilla on mahdollisuus hakea kieltoa tai määräystä sellaisia välittäjiä vastaan, joiden palveluita kolmas osapuoli käyttää tekijänoikeuden tai lähioikeuden rikkomiseen.”

10.

Teollis- ja tekijänoikeuksien noudattamisen varmistamisesta 29.4.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/48/EY ( 6 ) 2 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Tässä direktiivissä säädettyjä toimenpiteitä, menettelyjä ja oikeussuojakeinoja sovelletaan 3 artiklan mukaisesti kaikkiin [unionin] lainsäädännössä ja/tai kyseisen jäsenvaltion lainsäädännössä säädettyjen teollis- ja tekijänoikeuksien loukkauksiin, sanotun kuitenkaan rajoittamatta yhteisön tai jäsenvaltioiden lainsäädännössä säädettyjen tai säädettävien keinojen käyttämistä, sikäli kuin mainitut keinot ovat edullisempia oikeudenhaltijoille.

2.   Tämä direktiivi ei rajoita oikeuksien noudattamista ja poikkeuksia koskevien, tekijänoikeutta ja tekijänoikeuden lähioikeuksia koskevassa [unionin] lainsäädännössä ja erityisesti – – direktiivissä [2001/29] ja ennen muuta sen – – 8 artiklassa säädettyjen erityissäännösten noudattamista.

3.   Tämä direktiivi ei vaikuta:

a) – – säädöksiin, joita ovat – – direktiivi 95/46/EY[ ( 7 )] – –

– –”

11.

Kyseisen direktiivin II luvussa säädetään toimenpiteistä, menettelyistä ja oikeussuojakeinoista immateriaalioikeuksien noudattamisen varmistamiseksi. Sen 3 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on säädettävä tarvittavat toimenpiteet, menettelyt ja oikeussuojakeinot tässä direktiivissä tarkoitettujen teollis- ja tekijänoikeuksien noudattamisen varmistamiseksi. Näiden toimenpiteiden, menettelyjen ja oikeussuojakeinojen on oltava oikeudenmukaisia ja tasapuolisia, ne eivät saa olla liian monimutkaisia tai kalliita eivätkä ne saa sisältää kohtuuttomia määräaikoja tai johtaa aiheettomiin viivytyksiin.

2.   Näiden toimenpiteiden, menettelyjen ja oikeussuojakeinojen on myös oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia, ja niitä on sovellettava siten, että vältetään luomasta esteitä lailliselle kaupankäynnille ja säädetään takeista niiden väärinkäytön estämiseksi.”

12.

Saman direktiivin 4 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on myönnettävä oikeus pyytää tässä luvussa tarkoitettujen toimenpiteiden, menettelyjen ja oikeussuojakeinojen soveltamista:

13.

Direktiivin 2004/48 8 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimivaltaiset oikeusviranomaiset voivat teollis- tai tekijänoikeuden loukkausta koskevan oikeudenkäynnin yhteydessä kantajan perustellusta ja oikeasuhteisesta pyynnöstä määrätä, että sellaisten tavaroiden ja palvelujen alkuperästä ja jakeluverkosta, jotka loukkaavat teollis- tai tekijänoikeutta, annetaan tietoja. Tiedonantovelvollinen on teollis- tai tekijänoikeuksia loukannut ja/tai kuka tahansa muu henkilö:

– –

– –

2.   Edellä 1 kohdassa tarkoitettuihin tietoihin sisältyvät tapauksen mukaan:

– –

3.   Edellä 1 ja 2 kohdan säännökset eivät rajoita muita laissa annettuja säännöksiä, jotka

– –

14.

Saman direktiivin 13 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimivaltaiset oikeusviranomaiset määräävät vahingon kärsineen osapuolen hakemuksesta loukkaajan, joka tiesi tai jolla oli riittävät perusteet tietää ryhtyneensä loukkaavaan tekoon, maksamaan oikeudenhaltijalle vahingonkorvauksen, joka vastaa tälle loukkauksen johdosta koitunutta tosiasiallista vahinkoa.

– –

2.   Jos oikeudenloukkaaja ei ole tietoisesti ryhtynyt loukkaavaan tekoon tai ryhtyi loukkaavaan tekoon ilman, että hänellä oli riittävät perusteet tietää ryhtyvänsä siihen, jäsenvaltiot voivat säätää, että oikeusviranomaiset voivat määrätä voitot perittäviksi takaisin tai maksettavaksi vahingonkorvauksen, joka voi olla ennalta määrätty.”

15.

Sähköisten viestintäverkkojen ja ‑palvelujen yhteisestä sääntelyjärjestelmästä 7.3.2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/21/EY (puitedirektiivi), ( 8 ) sellaisena kuin se on muutettuna 25.11.2009 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2009/140/EY ( 9 ) (jäljempänä direktiivi 2002/21), 2 artiklan a ja c alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

– –

16.

Henkilötietojen käsittelystä ja yksityisyyden suojasta sähköisen viestinnän alalla 12.7.2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/58/EY (sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivi), ( 11 ) sellaisena kuin se on muutettuna 25.11.2009 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2009/136/EY ( 12 ) (jäljempänä direktiivi 2002/58), 1 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Tässä direktiivissä säädetään sellaisten kansallisten säännösten yhdenmukaistamisesta, joita tarvitaan samantasoisen perusoikeuksien ja ‑vapauksien, erityisesti yksityisyyttä ja luottamuksellisuutta koskevan oikeuden, suojan varmistamiseksi henkilötietojen käsittelyssä sähköisen viestinnän alalla sekä tällaisten tietojen ja sähköisten viestintälaitteiden ja ‑palvelujen vapaan liikkuvuuden varmistamiseksi [unionissa].

2.   Tämän direktiivin säännöksillä täsmennetään ja täydennetään direktiiviä [95/46] edellä 1 kohdassa mainittuja tarkoituksia varten. – –”

17.

Direktiivin 2002/58 2 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Jollei toisin ole säädetty, tässä direktiivissä sovelletaan direktiivin [95/46] ja – – direktiivin [2002/21] sisältämiä määritelmiä.

Lisäksi tässä direktiivissä tarkoitetaan

– –

18.

Tämän direktiivin 5 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on kansallisella lainsäädännöllä varmistettava yleisen viestintäverkon ja yleisesti saatavilla olevien sähköisten viestintäpalvelujen välityksellä tapahtuvan viestinnän ja siihen liittyvien liikennetietojen luottamuksellisuus. Niiden on erityisesti kiellettävä se, että muut henkilöt kuin käyttäjät ilman kyseisten käyttäjien nimenomaista suostumusta kuuntelevat, salakuuntelevat, tallentavat tai muulla tavalla sieppaavat tai valvovat viestintää ja siihen liittyviä liikennetietoja, jollei se ole laillisesti sallittua 15 artiklan 1 kohdan mukaisesti. Mitä tässä kohdassa säädetään, ei estä teknistä tallentamista, joka on tarpeen viestinnän välittämiselle, tämän rajoittamatta luottamuksellisuuden periaatteen soveltamista.”

19.

Saman direktiivin 6 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tilaajia ja käyttäjiä koskevat liikennetiedot, jotka yleisen viestintäverkon tai yleisesti saatavilla olevien sähköisten viestintäpalvelujen tarjoaja käsittelee ja tallentaa, on poistettava tai tehtävä nimettömiksi, kun niitä ei enää tarvita viestinnän välittämiseen, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän artiklan 2, 3 ja 5 kohdan sekä 15 artiklan 1 kohdan soveltamista.”

20.

Direktiivin 15 artiklan 1 kohdassa säädetään vielä seuraavaa:

”Jäsenvaltiot voivat toteuttaa lainsäädännöllisiä toimenpiteitä, joilla rajoitetaan tämän direktiivin 5 artiklassa [ja] 6 artiklassa – – säädettyjen oikeuksien ja velvollisuuksien soveltamisalaa, jos tällaiset rajoitukset ovat välttämättömiä, asianmukaisia ja oikeasuhteisia demokraattisen yhteiskunnan toimenpiteitä kansallisen turvallisuuden (valtion turvallisuus) sekä puolustuksen, yleisen turvallisuuden tai rikosten tai sähköisen viestintäjärjestelmän luvattoman käytön torjunnan, tutkinnan, selvittämisen ja syyteharkinnan varmistamiseksi direktiivin [95/46] 13 artiklan 1 kohdan mukaisesti. Tätä varten jäsenvaltiot voivat muun muassa hyväksyä lainsäädännöllisiä toimenpiteitä, joissa säädetään tietojen säilyttämisestä sellaiseksi rajoitetuksi ajaksi, joka on perusteltua tässä kohdassa säädetyistä syistä. Kaikkien tässä kohdassa tarkoitettujen toimenpiteiden on oltava yhteisön oikeuden yleisten periaatteiden mukaisia, mukaan lukien Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 6 artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitetut periaatteet.”

21.

Luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta 27.4.2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/679 (yleinen tietosuoja-asetus) ( 13 ) 4 artiklan 1, 2, 7 ja 9 alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Tässä asetuksessa tarkoitetaan:

– –

– –

22.

Saman asetuksen 6 artiklan 1 kohdan f alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Käsittely on lainmukaista ainoastaan, jos ja vain siltä osin kuin vähintään yksi seuraavista edellytyksistä täyttyy:

– –

23.

Mainitun asetuksen 9 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   – – luonnollisen henkilön seksuaalista käyttäytymistä ja suuntautumista koskevien tietojen käsittely on kiellettyä.

2.   Edellä olevaa 1 kohtaa ei sovelleta, jos sovelletaan jotakin seuraavista:

– –

– –”

24.

Saman asetuksen 23 artiklan 1 kohdan i ja j alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Rekisterinpitäjään tai henkilötietojen käsittelijään sovellettavassa unionin oikeudessa tai jäsenvaltion lainsäädännössä voidaan lainsäädäntötoimenpiteellä rajoittaa 12–22 artiklassa ja 34 artiklassa sekä 5 artiklassa, siltä osin kuin sen säännökset vastaavat 12–22 artiklassa säädettyjä oikeuksia ja velvollisuuksia, säädettyjen velvollisuuksien ja oikeuksien soveltamisalaa, jos kyseisessä rajoituksessa noudatetaan keskeisiltä osin perusoikeuksia ja ‑vapauksia ja se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätön ja oikeasuhteinen toimenpide, jotta voidaan taata

– –

25.

Asetuksen 2016/679 94 ja 95 artiklan sanamuoto on seuraava:

”94 artikla

Direktiivin [95/46] kumoaminen

1.   Kumotaan direktiivi [95/46] 25 päivästä toukokuuta 2018.

2.   Viittauksia kumottuun direktiiviin pidetään viittauksina tähän asetukseen. – –

95 artikla

Suhde direktiiviin [2002/58]

Tällä asetuksella ei aseteta luonnollisille henkilöille tai oikeushenkilöille lisävelvoitteita sellaisen käsittelyn osalta, joka liittyy yleisesti saatavilla olevien sähköisten viestintäpalvelujen tarjoamiseen yleisissä viestintäverkoissa unionissa, suhteessa sellaisiin seikkoihin, joiden osalta niiden on noudatettava direktiivissä [2002/58] säädettyjä erityisiä velvoitteita, joilla on sama tavoite.”

26.

Mircom International Content Management & Consulting (M.I.C.M.) Limited (jäljempänä Mircom) on Kyproksen oikeuden mukaisesti perustettu yhtiö. Se on tehnyt useiden Yhdysvaltoihin ja Kanadaan sijoittautuneiden eroottisten elokuvien tuottajien kanssa sopimuksia, joiden mukaisesti sillä on luvat kyseisten elokuvien välittämiseen yleisölle vertaisverkkojen ja internetissä toimivien tiedostonjakoalustojen kautta erityisesti Euroopassa. Kyseisissä sopimuksissa velvoitetaan lisäksi Mircom etsimään vertaisverkoissa ja tiedostonjakoalustoilla tehdyt kyseisten tuottajien yksinoikeuksien loukkaukset ja nostamaan omissa nimissään kanteita kyseisiä oikeudenloukkaajia vastaan saadakseen vahingonkorvauksia, joista on maksettava puolet mainituille tuottajille.

27.

Telenet BVBA, Proximus NV ja Scarlet Belgium NV tarjoavat internetyhteyspalveluja Belgiassa.

28.

Mircom nosti 6.6.2019 ondernemingsrechtbank Antwerpenissa (Antwerpenin yritystuomioistuin, Belgia) kanteen, jossa se vaati erityisesti, että Telenet määrätään toimittamaan sellaisten asiakkaidensa tunnistetiedot, joiden internetyhteyksiä oli väitetysti käytetty Mircomin tuotevalikoimaan kuuluvien elokuvien jakamiseen vertaisverkon kautta BitTorrent-protokollan avulla. Media Protector GmbH (jäljempänä Media Protector), joka on Saksan oikeuden mukaisesti perustettu yhtiö, oli kerännyt kyseisten liittymien IP-osoitteet Mircomin puolesta erään erikoissovelluksen avulla. Telenet vastustaa tätä vaatimusta.

29.

Mircom on nostanut samanlaiset kanteet Proximusta ja Scarlet Belgiumia vastaan, ja ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on hyväksynyt niiden väliintulon pääasiassa Telenetin vaatimusten tukemiseksi.

30.

Ondernemingsrechtbank Antwerpen on epävarma siitä, onko Mircomin vaatimus perusteltu. Se tiedustelee ensinnäkin, onko sitä, että käyttäjät jakavat teoksia vertaisverkkojen välityksellä, pidettävä välittämisenä yleisölle, kun otetaan huomioon kyseisten verkkojen erityispiirteet. Toiseksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on epävarma siitä, voiko Mircomin kaltainen yhtiö hyödyntää unionin oikeudessa taattua suojaa immateriaalioikeuksien noudattamisen osalta, vaikka se ei käytä tosiasiallisesti elokuvien tuottajien saavutettuja oikeuksia vaan ainoastaan vaatii korvauksia väitetyiltä oikeudenloukkaajilta. Tällainen toiminta vastaa sen mukaan lähes täydellisesti määritelmää, joka oikeuskirjallisuudessa annetaan tekijänoikeustrollien käsitteelle. Kolmanneksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on epävarma siitä, onko sellaisten internetkäyttäjien, jotka ovat väitetysti jakaneet suojattuja teoksia vertaisverkoissa, IP-osoitteiden kerääminen lainmukaista.

31.

Tässä tilanteessa ondernemingsrechtbank Antwerpen päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

32.

Ennakkoratkaisupyyntö saapui unionin tuomioistuimeen 6.8.2019. Pääasian asianosaiset, Italian, Itävallan ja Puolan hallitukset sekä Euroopan komissio esittivät kirjallisia huomautuksia. Pääasian asianosaiset ja komissio olivat edustettuina 10.9.2020 pidetyssä istunnossa.

33.

Ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys koskee keskeistä ongelmaa eli sitä, onko teosten jakamista vertaisverkoissa pidettävä tekijänoikeuden ja lähioikeuksien loukkaamisena. Toinen, kolmas ja neljäs ennakkoratkaisukysymys koskevat Mircomin kaltaisen toimijan tilanteen eri näkökohtia suhteessa kyseisten oikeuksien kunnioittamisesta ja henkilötietojen suojasta annettuihin unionin oikeuden säännöksiin. On luontevaa aloittaa ensimmäisestä kysymyksestä.

34.

Ensimmäisessä ennakkoratkaisukysymyksessään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, kattaako direktiivin 2001/29 3 artiklassa tarkoitettu yksinoikeus saattaa suojattuja teoksia yleisön saataviin myös tilanteet, joissa vertaisverkkojen käyttäjät jakavat näitä teoksia kyseisissä verkoissa. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa mainitun direktiivin 3 artiklan 1 kohtaan, mutta vaikuttaa siltä, että pääasiassa merkitystä on etenkin kyseisen direktiivin 3 artiklan 2 kohdan c alakohdalla, jossa säädetään elokuvien tuottajien oikeuksista. Ei kuitenkaan ole poissuljettua, että kyseisillä tuottajilla on tuotantoihinsa myös tekijänoikeudet ja muita lähioikeuksia. Näin ollen tarkastelussa on otettava huomioon kumpikin säännös. Edellä mainituissa säännöksissä annetaan vastaava suoja sellaisia erityistilanteita varten, joissa teoksia välitetään yleisölle saattamalla ne yleisön saataviin siten, että kaikilla on mahdollisuus saada suojattu aineisto saataviinsa itse valitsemastaan paikasta ja itse valitsemanaan aikana.

35.

Telenet, Proximus ja Scarlet Belgium torjuvat kategorisesti väitteen, jonka mukaan vertaisverkkojen käyttäjien on katsottava välittävän teoksia yleisölle, ainakin siltä osin kuin on kyse niistä käyttäjistä, jotka lataavat tiedostoja kyseisistä verkoista itselleen. Telenet, Proximus ja Scarlet Belgium vetoavat vertaisverkkojen toimintatavan erityispiirteisiin ja väittävät, että kyseisiä teoksia sisältävät tiedostojen osat, joita käyttäjät mahdollisesti lataavat verkkoon, ( 14 ) ovat käyttökelvottomia sellaisenaan sekä liian pieniä – ainakin tiettyyn rajaan asti –, jotta ne voitaisiin rinnastaa itse teokseen tai edes sen osaan. Kyseisten asianosaisten mukaan mainitut käyttäjät ovat myös usein tietämättömiä siitä, että kun he lataavat teoksia vertaisverkoista, ne jaetaan samanaikaisesti muille käyttäjille. Näin ollen Telenet, Proximus ja Scarlet Belgium väittävät, että ainoastaan niiden henkilöiden, jotka ovat alun perin saattaneet teoksen yleisön saataviin vertaisverkossa, voidaan katsoa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön ( 15 ) nojalla välittävän teoksia yleisölle kyseisissä verkoissa yhdessä tiedostojen indeksointisivustojen ylläpitäjien kanssa. Niiden mukaan tavalliset vertaisverkkojen käyttäjät eivät sitä vastoin tee muuta kuin tarjoavat laitteet, jotka mahdollistavat tällaisen yleisölle välittämisen. Ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys näyttää perustuvan näihin väitteisiin.

36.

Ennen kuin vastaan tähän kysymykseen, on syytä käydä läpi BitTorrent-protokollan mahdollistavaan teknologiaan perustuvien vertaisverkkojen toimintaperiaatteet. ( 16 )

37.

BitTorrent on protokolla, joka mahdollistaa tiedostojen jakamisen vertaisverkoissa. Sitä käyttääkseen on ladattava erityinen ohjelmisto, BitTorrent-asiakasohjelma (BitTorrent client). ( 17 ) Ohjelmiston toiminta perustuu torrent-tiedostoihin (torrent files). Torrent-tiedostot eivät sisällä dataa, joka muodostaisi jaetun teoksen digitaalisessa muodossa, ( 18 ) vaan ne sisältävät metatietoa, jonka avulla on mahdollista löytää teoksen konkreettisesti sisältävä tiedosto. Kullekin teoksen sisältävälle tiedostolle luodaan torrent-tiedosto. Torrent-tiedostoja on mahdollista ladata internetissä toimivilta indeksointisivustoilta. ( 19 ) Haettuun teokseen liittyvän torrent-tiedoston (tarkemmin sanottuna kyseisen teoksen sisältävään tiedostoon liittyvän torrent-tiedoston) lataamisen jälkeen BitTorrent-asiakasohjelma ottaa yhteyttä erityiseen seurantapalvelimeen (tracker eli trakkeri), joka osoittaa ne vertaisverkossa olevat tietokoneet, joilta kyseinen tiedosto löytyy. ( 20 ) Tämän jälkeen BitTorrent-asiakasohjelma ottaa suoraan yhteyttä kyseisiin tietokoneisiin ( 21 ) ladatakseen tiedoston. Saman tiedoston jakavat tietokoneet muodostavat varsinaisen vertaisverkon (niin kutsutun swarmin).

38.

BitTorrent-protokollan erityispiirteenä on se, että tiedostoja ei ladata verkkoon kokonaisina, vaan ne on purettu pieniin osiin (pieces). Nämä osat ladataan satunnaisessa järjestyksessä swarmiin kuuluvilta tietokoneilta. Torrent-tiedosto puolestaan sisältää tiedot eri osista, jotka tarvitaan kyseisen tiedoston lataamiseksi kokonaisuudessaan. BitTorrent-asiakasohjelma kokoaa osat ja luo näin (uudelleen) tiedoston, joka sisältää varsinaisen teoksen. Toinen BitTorrent-protokollan erityispiirteistä on se, että jokainen verkosta ladatun tiedoston osa voidaan ladata samanaikaisesti muille käyttäjille aina siihen asti, että tiedosto on ladattu kokonaan. Tämä nopeuttaa merkittävästi latausaikaa kaikkien käyttäjien osalta, koska latausaika riippuu erityisesti siitä, kuinka moni käyttäjä voi ladata kunkin osan verkkoon. BitTorrent-asiakasohjelma lataakin aina ensimmäisinä swarmin harvinaisimmat osat, jotta niiden määrä kasvaisi.

39.

Teos on jaettavissa vertaisverkon kautta niin kauan kuin kyseisen teoksen sisältävä täydellinen tiedosto löytyy vertaisverkon käyttäjän BitTorrent-asiakasohjelman käytettävissä olevasta kansiosta ja tämän käyttäjän tietokone on yhteydessä internetiin. Jos saatavilla ei ole yhtään käyttäjää kyseisen teoksen sisältävän tiedoston jakamiseksi, siihen liittyvää torrent-tiedostoa ei ole mahdollista ladata indeksointialustalta (tiedosto on ”kuollut”).

40.

Toimi, jolla henkilö sallii omaan lähipiiriinsä kuulumattoman henkilön ladata oman tietokoneensa muistiin tallennettuja suojattuja teoksia, kuuluu direktiivin 2001/29 3 artiklassa tarkoitettuun yksinoikeuteen sallia tai kieltää kyseisten teosten saattaminen yleisön saataviin siten, että yleisöön kuuluvilla henkilöillä on mahdollisuus saada teokset saataviinsa itse valitsemastaan paikasta ja itse valitsemanaan aikana.

41.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan välittämiseen riittää se, että teos saatetaan yleisön saataviin siten, että yleisöön kuuluvilla henkilöillä on mahdollisuus saada teos saataviinsa itse valitsemastaan paikasta ja itse valitsemanaan aikana, eikä ole ratkaisevaa, käyttävätkö kyseiset henkilöt tätä mahdollisuutta. ( 23 ) Toisin sanoen yleisön saataville saattamisen kannalta on merkityksetöntä, onko teos tosiasiallisesti siirretty. Merkitystä on pelkästään sillä, että tällainen siirtomahdollisuus on olemassa, ja itse siirron käynnistää mahdollisesti myöhemmin yleisöön kuuluva henkilö, joka haluaa saada kyseisen teoksen. Tällä erityispiirteellä on ratkaiseva merkitys, kun teosten jakamista vertaisverkoissa arvioidaan tekijänoikeuden ja erityisesti yleisön saataviin saattamista koskevan oikeuden näkökulmasta.

42.

On mahdollista erottaa toisistaan kolme tilannetta, joissa vertaisverkon käyttäjät saattavat olla ladatessaan sisältöä verkkoon.

43.

Ensimmäinen tilanne koskee käyttäjiä, joilla on hallussaan täydellinen tiedosto ja jotka jakavat kyseisen tiedoston lataamalla sen osia kiinnostuneille henkilöille. Nämä käyttäjät, joita kutsutaan seederseiksi (seeders), voivat olla henkilöitä, jotka jakavat jostakin muualta kuin vertaisverkosta saamansa tiedoston, tai henkilöitä, jotka ladattuaan tiedoston kokonaan jättävät BitTorrent-asiakasohjelman päälle, jotta se vastaa muiden käyttäjien pyyntöihin kyseisen tiedoston osien lataamisesta verkkoon.

44.

Toinen tilanne koskee henkilöitä, jotka ovat lataamassa tiedostoa verkosta mutta joilla ei vielä ole sitä kokonaisuudessaan. Kyseisiä henkilöitä – tai tarkemmin ottaen heidän tietokoneitaan – kutsutaan vertaisiksi (peers). ( 24 ) BitTorrent-asiakasohjelmien toimintaperiaatteena on, että ladatessaan verkosta tiedoston osia kyseiset ohjelmat lataavat automaattisesti ja samanaikaisesti aiemmin ladatut osat muille vertaisille, jotka etsivät kyseisiä osia, ja tämä jatkuu siihen asti, kunnes kaikki kokonaisen tiedoston lataamiseen tarvittavat osat on ladattu. Tämän jälkeen käyttäjä voi joko sammuttaa BitTorrent-asiakasohjelman ja lopettaa tiedoston osien lataamiseen verkkoon tai jättää sen päälle ja toimia näin seedersinä.

45.

Yleisön saataviin saattamista koskevan oikeuden osalta seedersien ja vertaisten tilanteet ovat mielestäni rinnastettavissa toisiinsa. Kun nimittäin vertainen lataa tiedoston itselleen, se saattaa samanaikaisesti – ja väistämättä – hallussaan olevat kyseisen tiedoston osat swarmin saataviin, eli vertaisen BitTorrent-asiakasohjelma vastaa muiden vertaisten pyyntöihin niiden lataamisesta verkkoon. Koska tiedoston osat ovat käytettävissä vasta sitten, kun tiedosto on kokonainen, lataaminen ei keskeydy ennen kuin koko tiedosto on ladattu – paitsi teknisten ongelmien yllättäessä –, ja teoksen sisältävä tiedosto saatetaan näin yleisön saataviin kokonaisuudessaan. Sama pätee seedersiin, joka jatkaa tiedoston välittämistä yleisölle (swarmin jäsenille) siihen asti, kunnes se on ladattu verkkoon kokonaan.

46.

Tiedoston osien tosiasiallinen lataaminen verkkoon sekä verkkoon ladattujen osien määrä riippuu sitä vastoin siitä, onko yksikään vertainen kiinnostunut niiden lataamisesta, kuinka moni seeders on ladannut saman tiedoston ja miten nopeasti tiedosto on ladattavissa verkkoon asianomaisen käyttäjän internetyhteyden kautta. Tämä pätee sekä vertaisiin että seederseihin: seeders ei lataa verkkoon mitään, jos sen tiedostolle ei ole ottajia, eikä vertainen lataa verkkoon mitään, jos sillä on hallussaan vain sellaisia osia, jotka swarmin muilla jäsenillä jo on, tai jos muut vertaiset voivat ladata ne verkkoon nopeammin. Näin ollen seeders ja vertainen voivat yhtä hyvin olla lataamatta verkkoon yhtään tiedoston osaa tai ladata verkkoon ennalta määrittämättömän määrän tiedoston osia tai koko tiedoston. Tämä seikka ei kuitenkaan vaikuta yleisön saataviin saattamista koskevaan oikeuteen, sillä, kuten jo edellä totesin, yleisölle välittämisen olemassaolon määrittämisessä ratkaisevaa ei ole se, onko kyseinen tiedosto siirretty tosiasiallisesti, vaan pelkkä mahdollisuus siirtää tiedosto riittää. Näin ollen ei ole syytä soveltaa ensimmäisen ennakkoratkaisukysymyksen b alakohdassa tarkoitettua kynnysarvoa, joka koskee verkkoon ladattujen tietojen määrää.

47.

Vertaisverkkojen toiminta tiedostojen jakamiseen tarkoitettuina verkkoina perustuu lisäksi lahja lahjasta ‑periaatteeseen (do ut des), jonka mukaan ladatakseen jotain itselleen on ladattava jotain muille. Indeksointisivustot edellyttävätkin, että käyttäjät noudattavat tässä yhteydessä tiettyä tasapainoa, ja itselle lataamisen ja muille lataamisen välinen suhdeluku on tavallisesti noin 1. ( 25 ) Käyttäjä, jonka latauksia koskeva suhdeluku on liian alhainen, voidaan estää (englanniksi ”ban”). Pelkästään sen takia, että internetyhteys on usein hitaampi ladattaessa jotain verkkoon kuin ladattaessa verkosta, pelkkä tiedostojen osien lataaminen verkkoon samanaikaisesti verkosta lataamisen kanssa ei riitä pitämään kyseistä suhdelukua vaaditulla tasolla. ( 26 ) Näin ollen lataamista on jatkettava kauemmin kuin mitä verkosta lataaminen kestää. Tästä johtuen kaikista vertaisverkon vakiokäyttäjistä tulee väistämättä seedersejä, jotka saattavat yleisön saataviin hallussaan olevat tiedostot.

48.

Telenetin, Proximusin ja Scarlet Belgiumin esittämät väitteet, joiden mukaan vertaisverkoissa vaihdetut osat eivät ole tekijänoikeudella suojattujen teosten osia, ovat näin ollen perusteettomia. Nuo osat eivät nimittäin ole teosten osia vaan näitä teoksia sisältävien tiedostojen osia. Ne toimivat vain välineenä, joka mahdollistaa kyseisten tiedostojen siirtämisen BitTorrent-protokollan mukaisesti. Sillä, että siirretyt osat ovat sellaisenaan käyttökelvottomia, ei kuitenkaan ole merkitystä, koska saataviin saatetaan teoksen sisältävä tiedosto eli itse teos digitaalisessa muodossa. Vaikka yleisölle välittämistä koskevan oikeuden näkökulmasta on merkityksetöntä, siirretäänkö teos vai ei, tässä siirtämisessä hyödynnettävä tekninen prosessi on sitäkin merkityksellisempi. ( 27 )

49.

Tältä osin vertaisverkkojen toiminta ei eroa kovinkaan paljon internetin (World Wide Web) toiminnasta. Teoksen julkaiseminen verkossa tarkoittaa ainoastaan sitä, että kyseisen teoksen sisältävä tiedosto tallennetaan internetiin kytketylle palvelimelle, jolla on URL-osoite (Uniform Resource Locator), jonka avulla kyseiselle palvelimelle pääsee. Teos ihmisen havaittavissa olevana kohteena on olemassa internetissä vasta siitä hetkestä lähtien, jona asiakastietokone yhdistyy kyseiseen palvelimeen, toistaa tiedoston ja näyttää teoksen tietokoneen näytöllä (tai toistaa sen äänen). Pelkästään se, että teoksen sisältävä tiedosto viedään palvelimelle, jolle pääsee internetin kautta, riittää, että kyseessä on välittämistoimi (saataviin saattaminen). Internetin toiminta perustuu lisäksi pakettimuotoiseen välitykseen (packet switch), jossa kyseisen teoksen sisältävän tiedoston data on jaettu pieniin paketteihin, ( 28 ) jotka reititetään palvelimen ja asiakaskoneen välillä satunnaisessa järjestyksessä ja eri reittejä pitkin. Kyseiset paketit ovat sellaisenaan käyttökelvottomia ja joka tapauksessa liian pieniä sisältääkseen teoksen alkuperäiset osat, joten ne kootaan yhdeksi teoksen sisältäväksi tiedostoksi vasta reitityksen jälkeen. On silti aivan selvää, että kyseessä on yleisölle välittäminen internetin kautta. Yleisön saataviin saattamista koskeva oikeus suunniteltiin nimenomaan internetissä ja ensisijaisesti www-ympäristössä tapahtuvaa teosten hyödyntämistä varten.

50.

Kolmas tilanne, jossa vertaisverkkojen käyttäjät voivat olla, koskee käyttäjiä, jotka lataavat tiedostoja itselleen mutta eivät itse lataa mitään verkkoon sen paremmin lataamisen aikana kuin sen jälkeen. Tietyt BitTorrent-asiakasohjelmat mahdollistavat nimittäin myös tällaisen vaihtoehdon. ( 29 ) Tällaisia käyttäjiä kutsutaan leechereiksi. Leecherit estävät tiedostojen osien lataamisen omilta koneiltaan eivätkä saata tiedostoja yleisön saataviin, joten kyse ei ole kyseisen yksinoikeuden loukkaamisesta.

51.

Tämän täsmennettyäni totean, että leecherit loukkaavat kuitenkin kappaleen valmistamista koskevaa yksinoikeutta, jonka suojasta säädetään direktiivin 2001/29 2 artiklassa. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on nimittäin niin, että vaikka lataamisen yhteydessä syntyvä kappale suojatun teoksen sisältävästä tiedostosta tehdään yksityiseen käyttöön, siihen ei sovelleta edellä mainitun direktiivin 5 artiklan 2 kohdan b alakohdassa säädettyä poikkeusta tilanteessa, jossa yksityiskopio tehdään laittomasta lähteestä. ( 30 ) Nimenomaan tästä on kyse silloin, kun vertaisverkosta ladataan teos, joka on saatettu saataviin ilman tekijänoikeuksien ja lähioikeuksien haltijan lupaa. Pääasiassa ei kuitenkaan ole vedottu kappaleen valmistamista koskevaan oikeuteen. Joissakin kansallisissa oikeusjärjestyksissä kolmannen osapuolen tekemän oikeudenloukkauksen hyödyntäminen katsotaan myös itsessään lainvastaiseksi teoksi.

52.

Toisaalta vertaisverkon toiminta perustuu jakamiseen eli siihen, että jokaisen verkosta latauksen vastikkeeksi verkkoon on ladattava jotain itse. Jos verkkoon lataavien verkon käyttäjien määrä on liian pieni, verkko toimii huonosti, koska verkosta lataaminen on liian hidasta. Jos verkossa ei ole yhtään seederiä jäljellä, verkko lakkaa kokonaan toimimasta ja torrent-tiedosto ”kuolee”. Tästä syystä trakkerit syrjivät käyttäjiä, jotka eivät lataa mitään verkkoon (leecherit), ja laskevat latausnopeutta näiden ladatessa jotain verkosta tai jopa estävät kokonaan heidän pääsynsä verkkoon. Strategia ”lataan verkosta lataamatta siihen itse mitään” voi siis toimia vain käytettäessä vertaisverkkoja satunnaisesti, joten leecherit ovat niissä lähtökohtaisesti marginaalinen ilmiö.

53.

Tästä seuraa, että vaikka verkkoon lataamisen estämistä tietyn BitTorrent-asiakkaan osalta voidaan käyttää puolustautumisperusteena vahingonkorvausoikeudenkäynnissä, jossa on kyse yleisön saataviin saattamista koskevan oikeuden loukkaamisesta, se, että vertaisverkosta on ladattu suojattuja teoksia, on mielestäni riittävä osoitus tällaisen loukkaamisen todennäköisyydestä silloin, kun vahinkoa kärsinyt oikeudenhaltija pyrkii hankkimaan asianomaisten henkilöiden henkilötiedot näiden internetyhteyksien IP-osoitteiden avulla.

54.

Telenet, Proximus ja Scarlet Belgium väittävät myös, että vertaisverkkojen käyttäjät eivät voi olla tietoisia siitä, että ladatessaan teoksia kyseisistä verkoista he lataavat samalla itse teokset verkkoon. Edellä mainittujen asianosaisten mukaan kyseisillä käyttäjillä ei joka tapauksessa ole keskeistä roolia vertaisverkoissa jaettujen teosten välittämisessä yleisölle. Ne katsovat, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan tietoisuus asiaintilasta ja käyttäjän keskeinen rooli ovat välttämättömiä edellytyksiä yleisölle välittämisen olemassaolon toteamiselle.

55.

Sen kysymyksen osalta, ovatko vertaisverkkojen käyttäjät tietoisia asiaintilasta, on ensinnäkin todettava, että BitTorrent-asiakasohjelmat eivät ole mitään tietokoneella tavallisesti valmiina olevia vakio-ohjelmistoja. Niiden asentaminen, konfigurointi ja käyttö edellyttävät erityisosaamista, joka tosin on nykyisin helposti hankittavissa etenkin lukuisten internetistä löytyvien oppaiden ansiosta. Kaikissa oppaissa ilmoitetaan kuitenkin selvästi, että sisällön lataaminen vertaisverkosta johtaa automaattisesti siihen, että sama sisältö ladataan edelleen verkkoon. Joissakin oppaissa selitetään myös, miten kyseisen toiminnon saa otettua pois päältä.

56.

Toiseksi on syytä huomauttaa, kuten jo edellä totesin, ( 31 ) että vertaisverkkojen käyttäjät saavat tiedon verkosta lataamisen ja verkkoon lataamisen välisestä suhdeluvusta, ja jos kyseinen suhdeluku on liian alhainen, käyttäjää voidaan estää pääsemästä indeksointisivustolle. Käyttäjät ovat siis täysin tietoisia siitä, että osallistuessaan vertaisverkkoon heidän oletetaan paitsi lataavan sisältöä verkosta myös lataavan sitä verkkoon.

57.

En siis ole vakuuttunut kyseisten käyttäjien väitetystä tietämättömyydestä. Sillä ei kuitenkaan ole suurta merkitystä, koska tietoisuus asiaintilasta ei näytä olevan edellytyksenä yleisön saataviin saattamisen olemassaolon toteamiselle käsiteltävässä asiassa esillä olevan kaltaisessa tapauksessa.

58.

On totta, että unionin tuomioistuin on useissa tuomioissa korostanut käyttäjän toiminnan tarkoituksellisuuden merkitystä todetessaan yleisölle välittämisen olemassaolon. Näin oli esimerkiksi tuomiossa Stichting Brein, jossa oli kyse vertaisverkoissa toimivien tiedostojen indeksointisivuston hallinnoijista. ( 32 ) Yhdyn kuitenkin komission näkemykseen siitä, että tarkoituksellisuuden vaatimus oli välttämätön asioissa, joissa unionin tuomioistuin katsoi yleisölle välittämisen sellaisten toimijoiden teoksi, jotka eivät olleet teoksen alkuperäisiä välittäjiä. Ilman tätä tarkoituksellisuutta kyseiset toimijat olisivat nimittäin vain passiivisia välittäjiä tai teknisten laitteiden toimittajia, joiden teoksi välittämistä ei voitaisi katsoa.

59.

Sitä vastoin sellaisessa tilanteessa, jossa asianomaiset käyttäjät ovat alun perin itse välittäneet teoksen yleisölle (saattaneet sen yleisön saataviin), kyseisten käyttäjien tietoisuutta asiaintilasta ei voida pitää edellytyksenä kyseisen teon toteamiselle. Direktiivin 2001/29 3 artiklassa ei nimittäin viitata tähän mitenkään. Se, että oikeudenloukkaaja ei ole toiminut tietoisesti, voidaan enintään ottaa huomioon vahingonkorvauksia määritettäessä, kuten säädetään nimenomaisesti direktiivin 2004/48 13 artiklan 2 kohdassa, mutta sillä ei ole merkitystä toiminnan lainmukaisuuden näkökulmasta. Edellä mainittu säännös antaa kuitenkin lisäviitteen siitä, että tarkoituksellisuutta ei pääsääntöisesti pidetä tunnusmerkkinä unionin oikeudessa turvatun immateriaalioikeuden loukkaamisesta.

60.

Sama pätee sellaisen välittämistoimen keskeiseen asemaan, jonka käyttäjä toteuttaa tarjotakseen yleisölle pääsyn teokseen. Tämä kriteeri on ratkaiseva arvioitaessa sitä, voidaanko välittäminen katsoa sellaisen henkilön teoksi, joka ei ole alkuperäinen välittäjä. ( 33 ) Tämä keskeinen asema nimittäin liittyy siihen, että pääsy teokseen mahdollistetaan alkuperäisen välittämisen kohdeyleisöön nähden uudelle yleisölle. ( 34 )

61.

Tämä ei päde vertaisverkkojen käyttäjien tilanteessa. Vaikka on totta, että kyseiset käyttäjät saattavat muiden vertaisten saataviin sellaisten tiedostojen osia, jotka he ovat useimmiten ensin ladanneet samasta verkosta, kyseiset tiedostot ovat nyt tallennettuina heidän omille tietokoneilleen, ( 35 ) joten näiden tiedostojen saataviin saattaminen on alkuperäistä tai vähintään itsenäistä välittämistä. Unionin tuomioistuin ei myöskään epäröinyt todetessaan tällaisen toimen olemassaolon tapauksessa, jossa internetsivustolla julkaistiin teos, joka oli jo saatavilla vapaasti toisella internetsivustolla. ( 36 ) Näin ollen kyseisten käyttäjien keskeinen asema ei ole ratkaiseva tekijä välittämistoimen olemassaolon toteamiseksi. ( 37 )

62.

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan suojatun teoksen välittäminen yleisölle käsittää välittämistoimen ja yleisön. ( 38 ) Tavallisesti tiedostoja jaetaan vertaisverkossa ennalta määrittelemättömälle joukolle mahdollisia vastaanottajia, joten niitä käyttää huomattava määrä ihmisiä. Yleisön voidaan siis todeta olevan olemassa. ( 39 )

63.

Vaatimusta, jonka mukaan kyseisen yleisön on oltava uusi, sovelletaan lisäksi vain toissijaisen välittämisen tapauksessa. Uutena yleisönä on nimittäin pidettävä yleisöä, jota tekijänoikeuksien haltijat eivät ole ottaneet huomioon antaessaan luvan alkuperäiseen välittämiseen. ( 40 ) Koska sitä, että vertaisverkon käyttäjät saattavat saataviin suojattuja teoksia, voidaan pitää alkuperäisenä välittämisenä, ( 41 ) uuden yleisön kriteeriä ei voida soveltaa käsiteltävässä asiassa.

64.

Joka tapauksessa on niin, että vaikka kyseistä kriteeriä voitaisiin soveltaa, koska tekijänoikeuksien ja lähioikeuksien haltijat eivät ole ottaneet huomioon mitään yleisöä silloin, kun teoksia jaetaan ilman heidän lupaansa, jokaista yleisöä, jolle teosta välitetään – käsiteltävässä asiassa vertaisverkon käyttäjiä –, on pidettävä uutena.

65.

Tarjotessaan mahdollisuuden ladata tekijänoikeuksilla suojattuja teoksia sisältävien tiedostojen osia omilta tietokoneiltaan joko silloin, kun he lataavat itse kyseiset tiedostot, tai sen jälkeen, vertaisverkon käyttäjät saattavat kyseiset teokset yleisön saataviin direktiivin 2001/29 3 artiklassa tarkoitetulla tavalla.

66.

Näin ollen ehdotan, että ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen vastataan, että direktiivin 2001/29 3 artiklaa on tulkittava siten, että kyseisessä artiklassa tarkoitettu oikeus saattaa aineistoa yleisön saataviin kattaa suojatun teoksen sisältävän tiedoston osien saattamisen ladattavaksi vertaisverkossa jo ennen sitä kuin asianomainen käyttäjä on itse ladannut kyseisen tiedoston kokonaan, eikä tämän käyttäjän tietoisuus asiaintilasta ole ratkaiseva tekijä.

67.

Toisessa ennakkoratkaisukysymyksessään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, voiko Mircomin kaltainen yhtiö, joka hankittuaan tietyt oikeudet suojattuihin teoksiin ei kuitenkaan hyödynnä niitä itse vaan ainoastaan vaatii korvauksia henkilöiltä, jotka ovat loukanneet kyseisiä oikeuksia saattamalla noita teoksia yleisön saataviin vertaisverkossa, kuten käsiteltävässä asiassa, hyödyntää direktiivin 2004/48 II luvussa säädettyjä toimenpiteitä, menettelyjä ja oikeussuojakeinoja. Ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella on epäilyjä myös sen suhteen, voidaanko tällaisen yhtiön katsoa kärsineen vahinkoa kyseisen direktiivin 13 artiklassa tarkoitetulla tavalla.

68.

Ne neljä toimijaryhmää, joille on annettava oikeus hyödyntää direktiivissä 2004/48 säädettyjä toimenpiteitä, menettelyjä ja oikeussuojakeinoja immateriaalioikeuksien noudattamisen varmistamiseksi, luetellaan kyseisen direktiivin 4 artiklan a–d alakohdassa. Ne ovat immateriaalioikeuksien haltijat; muut henkilöt, joilla on oikeus käyttää näitä oikeuksia, erityisesti luvan haltijat; immateriaalioikeuksia kollektiivisesti hallinnoivat elimet; sekä alan edunvalvonnasta vastaavat elimet, joilla on säännönmukaisesti tunnustettu oikeus edustaa immateriaalioikeuksien haltijoita. Kolmella viimeksi mainitulla ryhmällä on oikeus hyödyntää direktiivin 2004/48 säännöksiä vain, jos sovellettava kansallinen lainsäädäntö sen sallii ja mainitun lainsäädännön mukaisesti.

69.

Pääasiassa on riidatonta, että Mircom ei ole kyseisiä teoksia koskevien tekijänoikeuksien tai lähioikeuksien haltija. Näin ollen siihen ei voida soveltaa direktiivin 2004/48 4 artiklan a alakohtaa.

70.

Sitä vastoin Mircom väittää hankkineensa luvat, joiden nojalla se saa välittää yleisölle pääasiassa esillä olevia teoksia vertaisverkoissa. Ensi näkemältä Mircom olisi siten katsottava luvan haltijaksi, jolle pitäisi tällä perusteella myöntää oikeus vedota direktiivin 2004/48 säännöksiin kyseisen direktiivin 4 artiklan b alakohdan nojalla. Unionin lainsäätäjä nimittäin pitää luvan haltijoita henkilöinä, jotka ovat kärsineet loukkaavasta toiminnasta, jos kyseinen toiminta estää lupien tavallisen käytön tai alentaa siitä saatavia tuloja.

71.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen olisi tosin ensin varmistettava Mircomin tekemien lupasopimusten pätevyys kyseisiin sopimuksiin sovellettavan lainsäädännön valossa sekä sen asiavaltuus toimia tällaisena luvan haltijana riita-asiaan sovellettavien menettelysääntöjen valossa.

72.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa kuitenkin, ettei Mircom käytä tosiasiallisesti kyseisiä lupia, vaan se vaatii ainoastaan korvauksia henkilöiltä, jotka loukkaavat asiaankuuluvia teoksia koskevia tekijänoikeuksia ja lähioikeuksia saattamalla ne yleisön saataviin vertaisverkoissa. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan Mircomin toimintatapa vastaa täysin määritelmää, jota käytetään usein niin kutsutusta tekijänoikeustrollista.

73.

Muistutan, että tekijänoikeustrollilla tarkoitetaan henkilöä, joka on hankkinut rajattuja käyttöoikeuksia suojattuihin teoksiin mutta joka ei käytä niitä tosiasiallisesti vaan ainoastaan vaatii korvauksia henkilöiltä, jotka ovat loukanneet kyseisiä oikeuksia esimerkiksi internetissä, useimmiten tiedoston jakamiseen tarkoitetuissa verkoissa, kuten vertaisverkoissa. Tekijänoikeustrolli nostaa myös kanteita tuomioistuimissa vain saadakseen tietoonsa oikeudenloukkaajien nimet ja osoitteet, jotta voisi sitten ehdottaa näille sovintoratkaisua tietyn summan maksamista vastaan, eikä se yleensä jatka tuomioistuinmenettelyä. Tekijänoikeustrollin tulot koostuvat pääasiassa oikeudenloukkaajien ”vapaaehtoisesti” maksamista summista, jotka se jakaa kyseisiä teoksia koskevien tekijänoikeuksien ja lähioikeuksien haltijoiden kanssa. Tällainen toimintatapa näyttää erityisen tehokkaalta pornografisia elokuvia koskevien tekijänoikeuksien ja lähioikeuksien loukkaamistapauksissa, sillä huomattavien vahingonkorvausten mahdollisuudella uhkaamisen lisäksi voidaan käyttää hyväksi häpeäntunnetta, joka oletetuille oikeudenloukkaajille aiheutetaan tarkoituksellisesti. ( 42 ) Näin ollen asianomaiset henkilöt saattavat monissa tapauksissa taipua maksamaan vaaditut summat tutkimatta sen enempää mahdollisuutta puolustautua jopa silloin, kun he eivät ole itse kyseisten oikeuksien varsinaisia loukkaajia. ( 43 )

74.

Mircom myönsi itse istunnossa, ettei se käytä – tai edes aio käyttää – lupia, jotka se on hankkinut pääasiassa esillä oleviin teoksiin. On myös niin, että vaikka vertaisverkkoja voidaan pitää laillisena jakelukanavana tiettyjen tekijänoikeudella suojattujen sisältöjen osalta, tällaiseen jakelukanavaan liittyvien teknisten hankaluuksien ylittäminen ja toiminnan kannattavuuden varmistaminen vaativat merkittäviä ponnisteluja. Lupien hankkiminen ei siis itsessään riitä, eikä vaikuta siltä, että Marcomilla olisi tarkoitus ryhtyä edellä mainittuihin ponnisteluihin.

75.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa päinvastoin useisiin, esimerkiksi Yhdistyneessä kuningaskunnassa annettuihin tuomioistuinten ratkaisuihin, joissa todettiin Mircomin toimineen tekijänoikeustrollille tyypillisellä tavalla esimerkiksi niin, että se oli hyödyntänyt sellaisia väitettyjen oikeudenloukkaajien tietoja, jotka se oli saanut haltuunsa aiempien tuomioistuinmenettelyjen yhteydessä, ottaakseen yhteyttä kyseisiin oikeuksien loukkaajiin ja ehdottaakseen näille tiettyjä järjestelyjä, mutta se ei kuitenkaan nostanut kanteita järjestelyistä kieltäytyneitä henkilöitä vastaan. ( 44 )

76.

Vaikuttaa siis siltä, että Mircom todella toimii kuten tekijänoikeustrolli. Unionin oikeus ei kuitenkaan tunne tätä käsitettä. Mircomin toiminta ei myöskään ole sinänsä lainvastaista. Kuten komissio aivan perustellusti korostaa, missään ei kielletä asianomaista toimijaa olemasta nostamatta kannetta, jos se ei pidä tätä tarpeellisena, tai pyrkimästä sovintoratkaisuun riita-asiassa, jossa toisena osapuolena on tekijänoikeuksien loukkaaja.

77.

Sitä vastoin unionin oikeus sisältää yleisen oikeusperiaatteen, jonka mukaan oikeussubjektit eivät voi vedota vilpillisesti tai väärinkäytöksin unionin oikeussääntöihin. Unionin lainsäädännön soveltamista ei näet voida ulottaa niin laajalle, että sen avulla voitaisiin vilpillisesti tai väärinkäytöksin hyötyä unionin oikeudessa määrätyistä tai säädetyistä eduista. Näin on silloin, kun unionin oikeuden säännöksiin ei vedota niiden tavoitteiden toteuttamiseksi vaan unionin oikeuden mukaisen edun saamiseksi silloin, kun tämän edun saamisen edellytykset täyttyvät vain muodollisesti. ( 45 )

78.

Koska oikeuden väärinkäytön kiellon periaatetta sovelletaan hyvin erilaisilla unionin oikeuden aloilla, ( 46 ) en näe syytä, jonka takia sitä ei voitaisi soveltaa immateriaalioikeuksien alalla. Jopa direktiivissä 2004/48 – sen 3 artiklan 2 kohdassa – velvoitetaan säätämään takeista siinä säädettyjen toimenpiteiden, menettelyjen ja oikeussuojakeinojen väärinkäytön estämiseksi.

79.

Voitaisiin siis katsoa, että kun Mircom hankkii käyttölupia, joita se ei aio käyttää, sen tosiasiallisena tarkoituksena on hyötyä niistä väärinkäytöksin saadakseen aseman luvan haltijana, jolloin sillä on oikeus panna vireille direktiivissä 2004/48 tarkoitettuja tuomioistuinmenettelyjä saadakseen käyttölupiensa kohteena olevia teoksia koskevien tekijänoikeuksien ja lähioikeuksien loukkaajien tiedot. Kyseiset tiedot saatuaan se voi ottaa yhteyttä oikeuksien loukkaajiin ja uhata näitä tuomioistuinmenettelyllä, jotta kyseiset oikeuksien loukkaajat maksaisivat sille kiinteämääräisen summan sovintoon pääsemiseksi.

80.

Täytettyään muodollisesti luvan haltijan asemaa koskevat edellytykset Mircom voisi vedota tähän asemaan eri tarkoituksessa kuin se, jota varten direktiivissä 2004/48 säädetään luvan haltijoiden oikeudesta esiintyä tuomioistuimessa asianosaisena immateriaalioikeuksien loukkauksia koskevissa riita-asioissa. Unionin lainsäätäjän tavoitteena oli nimittäin antaa luvan haltijoille väline suojata lupiensa tavanomainen käyttö, kun taas Mircomin ainoana tavoitteena on torjua tekijänoikeuksien ja lähioikeuksien loukkaaminen ja hyötyä siitä taloudellisesti. Tällainen toiminta täyttää unionin oikeudessa kielletyn oikeuden väärinkäytön määritelmän tunnusmerkit.

81.

Tällaisen väärinkäytöksen toteaminen edellyttää tosiseikkojen arviointia, joka on kansallisen tuomioistuimen tehtävä. Mikäli ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että Mircom pyrkii tosiasiallisesti vetoamaan vilpillisesti asemaansa luvan haltijana hyötyäkseen toimenpiteistä, menettelyistä ja oikeussuojakeinoista, joista säädetään direktiivin 2004/48 saattamiseksi osaksi kansallista oikeusjärjestystä annetuissa säännöksissä, sen on siis estettävä Mircomia hyötymästä kyseisistä toimenpiteistä, menettelyistä ja oikeussuojakeinoista siltä osin kuin kyseinen hyöty perustuu luvan haltijan asemaan.

82.

Kun otetaan huomioon Mircomin ja elokuvatuottajien väliset sopimukset, jotka unionin tuomioistuimelle on esitetty, kyseisen yhtiön asemaa voidaan analysoida myös toisesta näkökulmasta. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä onkin arvioida, ovatko kyseiset sopimukset sittenkin luonteeltaan muita kuin lupasopimuksia. Jos näin on, kyseessä ei ole oikeuden väärinkäyttö, vaan kyse on toisenlaisesta oikeussuhteesta kuin se, joka noista sopimuksista ensi näkemältä ilmenee.

83.

Mircom esimerkiksi väittää olevansa paitsi pääasiassa esillä olevien elokuvien tuottajilta saadun luvan haltija myös sellaisten saatavien luovutuksensaaja, jotka kuuluvat kyseisille tuottajille kyseisiä elokuvia koskevien tekijänoikeuksien ja lähioikeuksien loukkausten perusteella. On siis tutkittava, voiko tällainen saatavien luovutuksensaaja hyötyä direktiivissä 2004/48 säädetyistä toimenpiteistä, menettelyistä ja oikeussuojakeinoista.

84.

Muistutan, että henkilöryhmät, jotka voivat hyötyä direktiivin 2004/48 nojalla siinä säädetyistä toimenpiteistä, menettelyistä ja oikeussuojakeinoista, luetellaan kyseisen direktiivin 4 artiklan a–d alakohdassa. Kyseisen artiklan a alakohta koskee teollis- ja tekijänoikeuksien haltijoita, ja on aivan selvää, etteivät kyseisten oikeuksien loukkauksiin liittyvien saatavien luovutuksensaajat kuulu tähän ryhmään.

85.

Direktiivin 2004/48 4 artiklan b alakohdassa sen sijaan mainitaan ”[kaikki muut henkilöt], joilla on oikeus käyttää [immateriaalioikeuksia]”. Kuten olen jo todennut, Mircom voisi luvan haltijan ominaisuudessa periaatteessa hyötyä tästä säännöksestä sillä edellytyksellä, että sen ei katsota hankkineen kyseisiä lupia väärinkäyttötarkoituksessa. Seuraavaksi onkin tutkittava, voiko kyseinen yhtiö hyötyä edellä mainitusta säännöksestä immateriaalioikeuksien loukkauksiin liittyvien saatavien luovutuksensaajana.

86.

Minun mielestäni ei voi. Käsitettä ”immateriaalioikeuksien käyttäminen” on nimittäin tulkittava siten, että se kattaa kyseisistä oikeuksista johtuvien yksinoikeuksien käyttämisen. Immateriaalioikeuksilla suojattujen kohteiden tapauksessa kyse on erityisesti kappaleen valmistamisesta, yleisölle välittämisestä ja kyseisistä kohteista tehtyjen kappaleiden levittämisestä. Immateriaalioikeuksien haltijoiden tavoin juuri sellaisilla henkilöillä, joilla on valtuudet käyttää kyseisiä yksinoikeuksia, on nimittäin direktiivin 2004/48 johdanto-osan 18 perustelukappaleessa tarkoitettuja välittömiä etuja kyseisten etujen suojaamisessa, ( 47 ) sillä immateriaalioikeuksien loukkaukset saattaisivat olla ristiriidassa kyseisten yksinoikeuksien kanssa.

87.

Kyseisiin loukkauksiin liittyvien saatavien hankkiminen ja perintä eivät kuitenkaan ole immateriaalioikeuksien haltijoille kuuluvien yksinoikeuksien käyttämistä, vaan kyse on ennemminkin yksityisoikeuden alalla tavallisesta mekanismista kyseisten yksinoikeuksien loukkaamisesta koituvien vahinkojen korvaamiseksi. Mielestäni direktiivin 2004/48 4 artiklan b alakohtaa on siis tulkittava siten, että kyseisessä säännöksessä tarkoitettu henkilöryhmä, jolla on lupa käyttää immateriaalioikeuksia, ei kata mainittuja oikeuksia koskeviin loukkauksiin liittyvien saatavien luovutuksensaajia.

88.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö immateriaalioikeuksien haltijoilla voisi olla intressi siihen, että ne luovuttavat kyseisiä oikeuksia koskeviin loukkauksiin liittyvät saatavansa, esimerkiksi sen takia, että kyseisten saatavien periminen saattaisi olla hankalaa niille itselleen. Tällaiset saatavat ovat myös todennäköisesti halutumpia, jos luovutuksensaajat voivat hyödyntää direktiivin 2004/48 II luvussa säädettyjen kaltaisia mekanismeja, joiden tarkoituksena on helpottaa kyseisten saatavien toteamista ja perintää.

89.

Näin ollen en sulje pois mahdollisuutta, että kansallisessa oikeudessa saatetaan antaa tällaisten saatavien luovutuksensaajille oikeus hyötyä toimenpiteistä, joilla direktiivi 2004/48 on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan kyseisessä direktiivissä vahvistetaan ainoastaan immateriaalioikeuksien suojan vähimmäistaso eikä estetä jäsenvaltioita säätämästä suojaavammista toimenpiteistä. ( 48 ) Tätä ei kuitenkaan edellytetä.

90.

Mielestäni tällaista vaatimusta ei aseteta esimerkiksi tuomiossa SNB-REACT. ( 49 ) On totta, että unionin tuomioistuin katsoi kyseisessä tuomiossa erityisesti direktiivin 2004/48 johdanto-osan 18 perustelukappaleen perusteella, että ”kun järjestöllä, jonka vastuulla on teollis- ja tekijänoikeuksien kollektiivinen hallinnointi ja jolle on myönnetty kelpoisuus edustaa näiden oikeuksien haltijoita, yhtäältä katsotaan kansallisen lainsäädännön mukaan olevan välittömiä etuja näiden oikeuksien puolustamisessa ja kun sillä toisaalta on kyseisen lainsäädännön mukaan oikeus esiintyä tuomioistuimessa asianosaisena, jäsenvaltioiden on tunnustettava tälle järjestölle oikeus pyytää kyseisessä direktiivissä säädettyjen toimenpiteiden, menettelyjen ja oikeussuojakeinojen soveltamista ja nostaa tuomioistuimessa kanne tällaisten oikeuksien panemiseksi täytäntöön”. ( 50 ) Kuten kyseisessä tuomiossa todetaan, siinä oli kuitenkin kyse immateriaalioikeuksien kollektiivisesta hallinnoinnista vastaavasta yhteisöstä eli toimijasta, joka kuuluu yhteen direktiivin 2004/48 4 artiklassa mainituista ryhmistä eli sen c alakohdassa mainittuun ryhmään. Direktiivin 2004/48 johdanto-osan 18 perustelukappaleesta johtuu, että kyseisiin ryhmiin kuuluvilla henkilöillä on unionin lainsäätäjän mukaan välitön intressi immateriaalioikeuksien kunnioittamiseen. Sitä vastoin edellä mainitussa johdanto-osan perustelukappaleessa ei mielestäni edellytetä, että sama oikeus tunnustetaan toimijoille, jotka eivät kuulu yhteenkään kyseisistä ryhmistä, kuten immateriaalioikeuksien loukkauksiin liittyvien saatavien luovutuksensaajille, vaikka näilläkin voitaisiin katsoa olevan asiassa välitön intressi. Vaikka johdanto-osan perustelukappaleessa voidaan selittää lainsäätäjän tekemiä valintoja ja ohjata tällä tavalla unionin säädöksiin sisältyvien säännösten tulkintaa, sillä ei ole varsinaista normatiivista, kyseisistä säännöksistä itsenäistä arvoa.

91.

Päinvastoin kuin Telenet väitti istunnossa, se, että Mircomin hyväksi tehty luovutus koskee saatavia, joita ei ollut olemassa esillä olevien sopimusten tekoajankohtana, tai se, että kyseiset sopimukset ovat määräaikaisia, ei näytä mielestäni estävän saatavien luovutuksen olemassaoloa. Kansallisen lainsäädännön salliessa tällainen luovutus voi nimittäin koskea tulevia saatavia ja olla peruutettavissa siinä tapauksessa, että saatavaa ei peritä. Ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen on sen sijaan arvioitava ensinnäkin kyseisten luovutusten pätevyyttä esillä oleviin sopimuksiin sovellettavan oikeuden valossa ja toiseksi näiden luovutusten oikeusvaikutuksia suhteessa velallisiin sovellettavan lainsäädännön valossa ottaen huomioon myös toimivaltaisen tuomioistuimen menettelysäännöt.

92.

Telenet tukeutuu myös tuomioon SNB-REACT ( 51 ) ja väittää, että Mircomia on pidettävä immateriaalioikeuksia kollektiivisesti hallinnoivana elimenä. Itse katson Proximusin, Scarlet Belgiumin ja komission tavoin, ettei tämä tulkinta ole oikea. Mircom ei nimittäin hallinnoi sopimuskumppaniensa tekijänoikeuksia ja lähioikeuksia, vaan se pyrkii ainoastaan saamaan korvauksia kyseisten oikeuksien loukkauksista johtuvista vahingoista. Mircom ei näytä myöskään täyttävän vaatimuksia, jotka direktiivissä 2014/26/EU ( 52 ) asetetaan yhteishallinnointiorganisaatioille. Mircom ei itsekään väitä olevansa sellainen.

93.

Olen Puolan hallituksen kanssa yhtä mieltä siitä, että jokaisella tekijäoikeuden tai lähioikeuden haltijalla on oikeus valtuuttaa – joko toimeksiannolla tai muulla oikeudellisella lupa-asiakirjalla – toinen henkilö käyttämään oikeuksiaan nimissään esimerkiksi hyvityksen vaatimiseksi oikeutensa loukkaamisesta. Direktiivin 2004/48 4 artiklan d alakohdassa säädetään nimenomaisesti tällaisesta tilanteesta. Siitä ei kuitenkaan näytä olevan kyse pääasiassa. Ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen mukaan on nimittäin kiistatonta, ettei Mircom toimi käsiteltävässä asiassa esillä olevien elokuvatuottajien nimissä ja niiden lukuun, vaan se toimii omissa nimissään ja omaan lukuunsa. Näin ollen Mircomia ei voida pitää oikeuksia puolustavana elimenä, jolla on oikeus edustaa immateriaalioikeuksien haltijoita direktiivin 2004/48 4 artiklan d alakohdassa tarkoitetulla tavalla.

94.

Ehdotan, että toiseen ennakkoratkaisukysymykseen vastataan, että direktiivin 2004/48 4 artiklan b alakohtaa on tulkittava siten, että elimellä, joka on hankkinut tietyt oikeudet suojattuihin teoksiin mutta joka ei käytä näitä oikeuksia vaan vaatii ainoastaan korvauksia henkilöiltä, jotka loukkaavat niitä, ei ole oikeutta hyötyä mainitun direktiivin II luvussa säädetyistä toimenpiteistä, menettelyistä ja oikeussuojakeinoista, jos toimivaltainen tuomioistuin toteaa, että kyseinen elin on hankkinut kyseiset oikeudet pelkästään tämän oikeuden saadakseen. Edellä mainitussa direktiivissä ei edellytetä tai estetä sitä, että jäsenvaltio tunnustaa kansallisessa lainsäädännössään tällaisen oikeuden immateriaalioikeuksien loukkauksiin liittyvien saatavien luovutuksensaajalle.

95.

Kolmannessa ennakkoratkaisukysymyksessään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, missä määrin kahdessa ensimmäisessä ennakkoratkaisukysymyksessä kuvatut seikat on otettava huomioon arvioitaessa oikeudenmukaisen tasapainon löytämistä yhtäältä immateriaalioikeuksien kunnioittamisen ja toisaalta käyttäjien oikeuksien ja vapauksien, kuten yksityiselämän kunnioittamisen ja henkilötietojen suojaamisen, välillä.

96.

Käsiteltävästä ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tuntee unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön, joka koskee henkilötietojen siirtämistä yksityisille kanteen nostamiseksi siviilituomioistuimessa tekijänoikeusloukkauksia vastaan. Kyseisen oikeuskäytännön mukaan direktiivin 2004/48 8 artiklan 3 kohdassa, luettuna yhdessä direktiivin 2002/58 15 artiklan 1 kohdan kanssa, sallitaan tällainen tietojen siirtäminen mutta ei velvoiteta siihen. ( 53 ) Unionin tuomioistuin on kuitenkin katsonut, että jäsenvaltioiden on direktiivien 2002/58 ja 2004/48 täytäntöönpanon yhteydessä huolehdittava siitä, että ne nojautuvat sellaiseen näiden direktiivien tulkintaan, jolla voidaan varmistaa unionin oikeusjärjestyksessä suojattujen eri perusoikeuksien välinen oikea tasapaino. Jäsenvaltioiden viranomaisten ja tuomioistuinten on myös pannessaan täytäntöön näiden direktiivien noudattamisen edellyttämiä toimenpiteitä tulkittava kansallista oikeuttaan näiden samojen direktiivien mukaisesti, ja tämän lisäksi ne eivät myöskään saa nojautua sellaiseen kyseisten direktiivien tulkintaan, joka johtaisi ristiriitaan mainittujen perusoikeuksien kanssa tai muiden unionin oikeuden yleisten periaatteiden, kuten suhteellisuusperiaatteen, kanssa. ( 54 )

97.

Tätä oikeuskäytäntöä on luettava sellaisen uudemman oikeuskäytännön valossa, jossa näytetään mielestäni painottavan jäsenvaltioiden velvollisuutta varmistaa, että immateriaalioikeuksien haltijoilla on tosiasiallisesti mahdollisuus saada korvaus kyseisten oikeuksien loukkauksesta aiheutuvista vahingoista. Unionin tuomioistuin katsoi tuomiossa, jossa oli kyse tiedostojen jakamisesta, että unionin oikeus (direktiivit 2001/29 ja 2004/48) olivat esteenä kansalliselle lainsäädännölle tai oikeuskäytännölle, jonka nojalla internetyhteyden, jota käytettiin tekijänoikeuksia loukkaavassa tiedostonjaossa, haltijalla ei ole vahingonkorvausvastuuta, jos internetyhteyden haltija mainitsee vähintään yhden perheenjäsenen, jolla oli hänen lisäkseen mahdollisuus käyttää kyseistä internetyhteyttä, mutta ei esitä tarkempia tietoja kyseisen perheenjäsenen internetyhteyden käytön ajankohdasta ja laadusta, minkä johdosta vahinkoa kärsineellä tekijänoikeuden haltijalla ei ole tosiasiallista mahdollisuutta nostaa kannetta eikä kyseisessä lainsäädännössä anneta kyseiselle oikeudenhaltijalle muuta mahdollisuutta saada korvauksia esimerkiksi säätämällä internetyhteyden haltijan vastuusta. ( 55 ) Jos siis tekijänoikeuksien haltija voi saada korvauksia kärsimästään vahingosta vain sillä edellytyksellä, että tekijänoikeuksien loukkaamisessa käytetyn internetyhteyden haltija tunnustaa olevansa itse vastuussa kyseisistä loukkauksista tai nimeää niistä vastuussa olevan henkilön, näin on sitäkin suuremmalla syyllä edeltävässä vaiheessa eli internetyhteyden haltijan tunnistamisessa, joka on usein mahdollista vain IP-osoitteen ja internetyhteyden tarjoajan toimittamien tietojen perusteella.

98.

On kuitenkin todettava, että unionin tuomioistuin antoi hiljattain tuomion La Quadrature du Net ym., ( 56 ) joka on merkityksellinen IP-osoitteiden kaltaisten tietojen välittämistä edeltävän vaiheen eli näiden tietojen säilyttämisen kannalta. Kyseinen tuomio perustuu aiempaan oikeuskäytäntöön mutta sisältää joitakin tärkeitä täsmennyksiä. On vaikeaa olla huomaamatta tiettyä jännitettä tämän oikeustuomion ja sellaisen edellisissä kohdissa mainitun oikeuskäytännön välillä, joka koskee IP-osoitteiden välittämistä immateriaalioikeuksien suojaamiseksi nostettujen kanteiden yhteydessä.

99.

Tuomiossa La Quadrature du Net ym. unionin tuomioistuin nimittäin toteaa, että ”verkkorikoksen tapauksessa IP-osoite voi olla ainoa tutkintakeino, jolla voidaan yksilöidä henkilö, jolle kyseinen osoite oli annettu kyseisen rikoksen tekohetkellä”. ( 57 ) Sama pätee yksityisoikeudellisiin verkkorikkomuksiin, kuten immateriaalioikeuksien loukkauksiin. Edellä mainitussa tuomiossa unionin tuomioistuin katsoo myös, että ”tähän ryhmään kuuluvat tiedot [(IP-osoitteet)] eivät ole – – yhtä arkaluonteisia kuin muut liikennetiedot”. ( 58 )

100.

Unionin tuomioistuin siis katsoo, että ”pelkästään jonkin liittymän[ ( 59 )] lähteelle annettujen IP-osoitteiden yleisesti ja erotuksetta tapahtuva säilyttäminen[, joka siis koskee kaikkien niiden luonnollisten henkilöiden IP-osoitteita, joiden omistamilta päätelaitteilta on pääsy internetiin,] ei lähtökohtaisesti ole vastoin direktiivin 2002/58 15 artiklan 1 kohtaa, luettuna perusoikeuskirjan 7, 8 ja 11 artiklan sekä 52 artiklan 1 kohdan valossa, kunhan kyseisen mahdollisuuden osalta noudatetaan tiukasti sellaisia aineellisia ja menettelyllisiä edellytyksiä, joita kyseisten tietojen käyttöön on sovellettava”. ( 60 )

101.

Unionin tuomioistuin huomauttaa kuitenkin, että ”kun otetaan huomioon se, että kyseisestä säilyttämisestä johtuva puuttuminen perusoikeuskirjan 7 ja 8 artiklassa vahvistettuihin perusoikeuksiin on vakavaa, ainoastaan vakavan rikollisuuden torjunta ja yleiseen turvallisuuteen kohdistuvien vakavien uhkien ehkäiseminen voivat kansallisen turvallisuuden takaamisen tavoin oikeuttaa kyseisen puuttumisen”. ( 61 ) Näin ollen unionin tuomioistuin katsoi, että direktiivin 2002/58 15 artiklan 1 kohta, luettuna yhdessä perusoikeuskirjan 7, 8 ja 11 kohdan sekä 52 artiklan 1 kohdan kanssa, on esteenä lainsäädännöllisille toimenpiteille, joissa säädetään kyseisessä 15 artiklan 1 kohdassa säädettyjä tarkoituksia varten ennakoivasti liikenne- ja paikkatietojen yleisestä ja erotuksetta tapahtuvasta säilyttämisestä, lukuun ottamatta lainsäädännöllisiä toimenpiteitä, joissa säädetään kansallisen turvallisuuden takaamiseksi, vakavan rikollisuuden torjumiseksi ja yleiseen turvallisuuteen kohdistuvien vakavien uhkien ehkäisemiseksi liittymän (viestinnän) lähteelle annettujen IP-osoitteiden yleisestä ja erotuksettomasta säilyttämisestä. ( 62 )

102.

Toisaalta sähköisten viestintäpalvelujen tarjoajilla on direktiivin 2002/58 6 artiklan 1 kohdan nojalla velvollisuus poistaa tai tehdä nimettömäksi liikennetiedot, mukaan lukien IP-osoitteet, kun niitä ei enää tarvita viestinnän välittämiseen, ( 63 ) ja näiden tietojen säilyttäminen voidaan sallia vain jäsenvaltion kyseisen direktiivin 15 artiklan 1 kohdan perusteella toteuttamalla toimenpiteellä. ( 64 )

103.

On totta, että edellä mainittu tuomio La Quadrature du Net ym. koskee ainoastaan tietojen säilyttämistä yleisen turvallisuuden takaamiseksi ja rikollisuuden torjumiseksi. Siinä vahvistettu suojan vakiotaso on kuitenkin erittäin korkea, mitä on mielestäni vaikea olla ottamatta huomioon myös muilla aloilla, kuten yksityisoikeudessa suojattujen muiden henkilöiden oikeuksien alalla. Pidän kuitenkin kyseenalaisena sitä, että immateriaalioikeuksien suojaan liittyvät edut olisivat yhtä tärkeitä kuin kansallisen turvallisuuden takaamisen, vakavan rikollisuuden torjunnan ja yleiseen turvallisuuteen kohdistuvien vakavien uhkien ennaltaehkäisyn taustalla vaikuttavat edut. Näin ollen IP-osoitteiden säilyttäminen tämän suojan varmistamiseksi sekä niiden välittäminen asianosaisille tätä suojaa koskevissa menettelyissä, mukaan lukien IP-osoitteiden säilyttäminen muita tarkoituksia varten, ( 65 ) on vastoin direktiiviä 2002/58, sellaisena kuin sitä on tulkittu kyseisessä tuomiossa. Immateriaalioikeuksien haltijoilla ei siis ole käytössään tätä pääasiallista tai jopa ainoaa keinoa yksilöidä tahoja, jotka loukkaavat kyseisiä oikeuksia verkossa, kun nämä toimivat – kuten vertaisverkoissa on tapana – anonyymisti, mikä voi saattaa kyseenalaiseksi erilaisten etujen välillä vallitsevan tasapainon, jonka unionin tuomioistuin on pyrkinyt löytämään. ( 66 )

104.

Käsiteltävässä asiassa esitetty ennakkoratkaisupyyntö ei sisällä minkäänlaista viittausta oikeusperustaan, jonka nojalla Mircomin pyytämät IP-osoitteet on säilytetty. Telenet on kuitenkin todennut, että kyseinen säilyttäminen perustuu sähköisestä viestinnästä 13.6.2005 annetun lain (Wet betreffende de elektronische communicatie) ( 67 ) 126 §:ään, joka oli riitautettu myös yhdessä niistä asioista, ( 68 ) jotka johtivat tuomioon La Quadrature du Net ym. ( 69 ). Jos IP-osoitteiden säilyttäminen tämän säännöksen nojalla tai vähintäänkin niiden käyttäminen muissa kuin kyseisessä tuomiossa lainmukaisiksi todetuissa tarkoituksissa katsotaan unionin oikeuden vastaiseksi, pääasia ja näin ollen myös nyt käsiteltävä ennakkoratkaisupyyntö menettää kohteensa. ( 70 )

105.

On joka tapauksessa todettava, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa käsiteltävässä asiassa tietää, miten tämän ratkaisuehdotuksen 96 kohdassa mainitussa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä vahvistettuja kriteerejä pitäisi tulkita pääasian kaltaisissa olosuhteissa. Ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella on epäilyjä yhtäältä sen suhteen, onko vertaisverkkojen kautta tapahtuvassa tiedostonjaossa kyse tekijänoikeuksien ja lähioikeuksien loukkaamisesta, ja toisaalta sen suhteen, miten pitäisi suhtautua Mircomin moniselitteiseen asemaan kyseisiä loukkauksia koskevien syytetoimien yhteydessä.

106.

Tekijänoikeuksien ja lähioikeuksien loukkaamisen olemassaolosta katson, että ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen ehdottomani vastaus riittää selkeyttämään tilannetta. Suojatun teoksen sisältävän tiedoston osien saattaminen yleisön saataviin vertaisverkossa kuuluu ensinnäkin kyseistä teosta koskevien tekijänoikeuksien ja lähioikeuksien haltijan monopolin piiriin ja loukkaa kyseistä monopolia, jos se tehdään ilman oikeuksien haltijan lupaa. Tällainen saataviin saattaminen yhdistetään tavallisesti tiedostojen lataamiseen vertaisverkoista, koska näiden verkkojen toimintatapa perustuu siihen, joten kyseinen lataaminen on sellainen riittävä osoitus todennäköisestä tekijänoikeuksien tai lähioikeuksien loukkauksesta, jolla voidaan perustella pyyntö saada internetyhteyden tarjoajalta tiedot kyseisissä loukkauksissa käytettyjen internetyhteyksien haltijoiden henkilöllisyydestä. Kyseisten oikeuksien haltijan on tietenkin osoitettava, että tiedostot, joiden sisältämiin teoksiin sillä on oikeudet, on jaettu ilman lupaa toimien kohteena olevien internetyhteyksien avulla.

107.

Internetyhteyden haltija voi puolustautua esittämällä todisteet siitä, että hän ei ole aiheuttanut kyseistä loukkausta, että hän on vain ladannut tiedostot itselleen saattamatta niitä muiden verkon käyttäjien saataviin ja että hän ei ollut tietoinen automaattisesta saataviin saattamisesta. Kyse on kuitenkin seuraavasta vaiheesta menettelyssä, jonka tarkoituksena on määrittää mahdollinen vastuu. Henkilötietojen suoja ei sitä vastoin voi antaa koskemattomuutta kaikkien sellaisten perusteltujen pyyntöjen osalta, jotka koskevat oikeudenmukaisen vahingonkorvausmenettelyn käynnistämisessä tarvittavien tietojen luovuttamista. ( 71 )

108.

Telenet, Proximus ja Scarlet Belgium väittävät myös, että elokuvien, joihin Mircomilla on oikeudet, jakamisessa käytettyjen internetyhteyksien haltijoiden nimien luovuttaminen on – ymmärtääkseni kyseisten elokuvien eksplisiittisten nimien takia – asetuksen 2016/679 9 artiklassa tarkoitettua luonnollisen henkilön seksuaalista käyttäytymistä ja suuntautumista koskevien tietojen käsittelyä. Tällainen tietojen käsittely on lähtökohtaisesti kiellettyä mainitun asetuksen 9 artiklan 1 kohdan nojalla.

109.

Vaikka oletettaisiin, että sellaisen internetyhteyden haltijana oleminen, jota on käytetty eroottisten elokuvien jakamiseen vertaisverkossa, on seksuaalista käyttäytymistä ja suuntautumista koskeva tieto, olen kuitenkin sitä mieltä, että asetuksen 2016/679 9 artiklan 2 kohdan f ja g alakohdassa säädettyjä poikkeuksia voidaan soveltaa käsiteltävässä asiassa. Mielestäni tämän asetuksen 9 artiklan 1 kohta ei siten voi olla esteenä internetyhteyksien haltijoiden nimien luovuttamiselle tiedostonjaosta johtuvaan vahinkoon perustuvan vahingonkorvauskanteen yhteydessä.

110.

Mircomin kaltaisen yhtiön rooliin ja toimintatapaan liittyvät kysymykset ovat hankalampia.

111.

Ensinnäkin direktiivin 2004/48 8 artiklan 1 kohdassa edellytetään, että tietopyyntö esitetään ”teollis- tai tekijänoikeuden loukkausta koskevan oikeudenkäynnin yhteydessä”. Unionin tuomioistuimella on jo ollut tilaisuus todeta, ettei kyseistä ilmaisua voida tulkita siten, että sillä viitattaisiin yksinomaan oikeudenkäynteihin, joissa on vaadittu sen toteamista, että immateriaalioikeutta on loukattu. ( 72 ) Unionin tuomioistuin on nimittäin katsonut, että tiedonsaantioikeutta voidaan käyttää myös erillisessä oikeudenkäynnissä sen oikeudenkäynnin päättymisen jälkeen, jossa kyseinen loukkaus on todettu. ( 73 ) Yhdyn komission näkemykseen siitä, että tätä oikeutta voidaan yhtä hyvin käyttää ennen kyseistä toteamusta esimerkiksi silloin, kun tietopyyntö koskee mahdollisten oikeudenloukkaajien tietoja, joita tarvitaan mahdollisen kanteen nostamiseksi.

112.

Käsiteltävän asian hankaluus piilee siinä, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin näyttää olevan epävarma siitä, aikooko Mircom nostaa tällaisen kanteen; ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan Mircomin tarkoituksena on ennemminkin saada asianomaiset henkilöt hyväksymään sen esittämä sovintoratkaisu.

113.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että ilmaisu ”teollis- tai tekijänoikeuden loukkausta koskevan oikeudenkäynnin yhteydessä” on riittävän laaja, jotta se voi käsittää sen tyyppisen menettelyn, jonka Mircom on aloittanut. Mircomin menettelytapa liittyy varmasti läheisesti tekijänoikeuksien ja lähioikeuksien loukkauksiin ja on yksi menetelmä, jolla voidaan puolustaa kyseisiä oikeuksia – vaikkakin sitä voidaan toki pitää moraalisesti arveluttavana. Se ei ole sellaisenaan lainvastainen. Ennen varsinaisen kanteen nostamista on myös usein tapana pyrkiä sovintoratkaisuun. Aivan kuten kanteen nostaminen tuomioistuimessa myös sovintoratkaisun tavoittelu edellyttää oikeudenloukkaajan nimen ja osoitteen tietämistä.

114.

Mielestäni ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei siis voi hylätä Mircomin pyyntöä sillä perusteella, että kyseistä pyyntöä ei ole esitetty immateriaalioikeuden loukkausta koskevan oikeudenkäynnin yhteydessä, kuten edellytetään direktiivin 2004/48 8 artiklan 1 kohdassa.

115.

Toiseksi direktiivin 2004/48 8 artiklan 1 kohdassa säädetään, että tietopyynnön on oltava perusteltu ja oikeasuhteinen. Mielestäni ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen olisi otettava Mircomin toimintatapa huomioon juuri tässä yhteydessä.

116.

Jos nimittäin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että Mircom hankki kyseisten elokuvien käyttöluvat väärinkäyttötarkoituksessa, sen kannetta olisi pidettävä perusteettomana. Ja vaikka oletettaisiin, että Mircomin asema luvan haltijana olisi pätevä, kyseinen yhtiö ei kärsi tosiasiallisesti mitään vahinkoa, josta se voisi myöhemmin vaatia korvauksia direktiivin 2004/48 13 artiklan nojalla, jos se ei aio käyttää kyseisiä lupia. Tässä tilanteessa Mircomin kanne olisi aiheeton ja sen vaatimus perusteeton.

117.

Olisi vielä mahdollista katsoa, että Mircom on elokuvatuottajien sellaisten saatavien luovutuksensaaja, jotka perustuvat kyseisten elokuvien saataviin saattamista koskevan oikeuden loukkauksiin. Tällaisessa tapauksessa on otettava huomioon toiseen ennakkoratkaisukysymykseen ehdottamani vastaus ja katsottava, että Mircomin asiavaltuus voidaan määrittää ainoastaan kansallisen oikeuden perusteella. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on siis arvioitava tietopyyntöä kansallisen oikeuden perusteella.

118.

Kolmanneksi direktiivin 2004/48 3 artiklan 2 kohdassa säädetään, että kyseisessä direktiivissä tarkoitettuja toimenpiteitä, menettelyjä ja oikeussuojakeinoja on sovellettava siten, että säädetään takeista niiden väärinkäytön estämiseksi. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on siis annettava tällaiset takeet. Käsiteltävässä asiassa esillä olevan kaltaisessa tilanteessa kaksi seikkaa näyttävät osoittavan, että pyyntö saada tieto immateriaalioikeuksien väitettyjen loukkaajin identiteetistä on väärinkäyttöä.

119.

Ensimmäinen seikka koskee sellaisen aseman hankkimista väärinkäytöksin, jonka perusteella voi pyytää direktiivissä 2004/48 säädettyjen toimenpiteiden, menettelyjen ja oikeussuojakeinojen soveltamista, mukaan lukien kyseisen direktiivin 8 artiklassa säädetyn tiedonsaantioikeuden soveltaminen. Analysoin tätä kysymystä toiseen ennakkoratkaisukysymykseen ehdottamani vastauksen yhteydessä.

120.

Toinen seikka koskee yleisemmin Mircomin toimintatapaa. Kuten komissio on aivan perustellusti huomauttanut, tiettyjen seikkojen – joita ovat se, että kyse on ainoastaan väitetyistä loukkauksista ja väitetyistä loukkaajista, se, että pyyntö koskee hyvin suurta määrää tietoja, ( 74 ) kyseisten elokuvien luonne, se, että Mircom on arvioinut korvauksen kiinteäksi määräksi 500 euroa henkilöä kohden ottamatta huomioon kunkin tapauksen erityisiä olosuhteita, sekä epäilykset siitä, onko Mircomilla tosiasiallisesti aikomus nostaa kanteita, jos sen sovintoehdotukseen ei suostuta – perusteella voidaan olettaa, että Mircomin tietopyyntöä voitaisiin käyttää väärinkäyttötarkoituksessa niin, että sillä ei pyritä saamaan oikeasuhteista korvausta vahingosta, vaan tarkoituksena on eräänlainen lunnasmaksujen kiristäminen sovintoratkaisua koskevan ehdotuksen varjolla. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei myöskään viittaa yhteenkään Mircomin toimeen, joka kohdistuisi sellaisiin elokuviin liittyvien torrent-tiedostojen indeksointialustoihin, joiden oikeudet Mircomilla on, vaikka unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö ( 75 ) mahdollistaa tämän. Tämäkin on sellainen seikka, jonka perusteella ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin saattaa todeta, että oikeuksien loukkaamisen lopettamisen sijasta tavoitteena on tällaisesta loukkaamisesta hyötyminen.

121.

Tällaisen väärinkäytön toteaminen riippuu täysin pääasian tosiseikkojen arvioinnista ja kuuluu siten ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toimivaltaan. Unionin oikeudessa sallitaan ja jopa edellytetään, että tällainen analyysi tehdään ja että direktiivin 2004/48 8 artiklassa tarkoitettu tiedonsaantioikeus evätään tarvittaessa.

122.

Näin ollen ehdotan, että kolmanteen ennakkoratkaisukysymykseen vastataan, että direktiivin 2004/48 8 artiklan 1 kohtaa, luettuna yhdessä saman direktiivin 3 artiklan 2 kohdan kanssa, on tulkittava siten, että kansallisen tuomioistuimen on evättävä mainitun direktiivin 8 artiklassa säädetty tiedonsaantioikeus, jos se toteaa käsiteltävän riita-asian olosuhteiden perusteella, että tietopyyntö on perusteeton tai väärinkäyttöä.

123.

Neljännessä ennakkoratkaisukysymyksessään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko asetuksen 2016/679 6 artiklan 1 kohdan f alakohtaa tulkittava siten, että henkilöiden, joiden internetyhteyksiä on käytetty suojattujen teosten jakamiseen vertaisverkoissa, IP-osoitteiden tallentamista – kuten Media Protector tekee Mircomin lukuun – voidaan pitää laillisena henkilötietojen käsittelynä.

124.

Tämä kysymys perustuu oletukseen siitä, että edellä mainitut IP-osoitteet ovat henkilötietoja ja että kyseisten tietojen tallentaminen on niiden käsittelyä. Tämä olettamus on kuitenkin oikea vain siinä tapauksessa, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että Mircomilla on oikeus hyötyä direktiivissä 2004/48 säädetyistä toimenpiteistä, menettelyistä ja oikeussuojakeinoista, ja hyväksyy Mircomin tätä koskevan pyynnön kyseisen direktiivin 8 artiklan nojalla.

125.

Unionin tuomioistuin on nimittäin aiemmin katsonut, että IP-osoite, myös dynaaminen sellainen, on henkilötieto, jos IP-osoitteiden käsittelijällä on käytettävissään oikeudelliset keinot, joiden perusteella se voi tunnistaa kyseisen henkilön sellaisten lisätietojen avulla, jotka ovat tämän henkilön internetyhteyden tarjoajan käytettävissä. ( 76 ) Tällaisessa tapauksessa on täysin selvää, että IP-osoitteiden tallentaminen sitä varten, että niitä voidaan käyttää myöhemmin tuomioistuinmenettelyjen yhteydessä, täyttää asetuksen 2016/679 4 artiklan 2 alakohdassa annetun käsittelyn määritelmän edellytykset.

126.

Tilanne on tämä, jos Mircomilla, jonka nimissä Media Protector kerää kyseiset IP-osoitteet, on käytettävissään oikeudellinen keino, jonka perusteella se voi tunnistaa internetyhteyksien haltijat direktiivin 2004/48 8 artiklassa säädetyn menettelyn mukaisesti. Jos Mircomilta sitä vastoin evätään oikeus tähän menettelyyn, käsiteltävässä asiassa esillä olevia IP-osoitteita ei voida pitää henkilötietoina, koska ne eivät liity tunnistettuun tai tunnistettavissa olevaan luonnolliseen henkilöön asetuksen 2016/679 4 artiklan 1 alakohdassa tarkoitetulla tavalla. Kyseistä asetusta ei voitaisi tällöin soveltaa.

127.

Asetuksen 2016/679 6 artiklan 1 kohdan f alakohdan tulkinnasta on todettava, että kyseisessä alakohdassa asetetaan kolme kumulatiivista edellytystä henkilötietojen käsittelyn laillisuudelle, eli siinä edellytetään ensinnäkin, että tietojen käsittely tapahtuu rekisterinpitäjän tai tiedot saavan sivullisen oikeutetun intressin toteuttamiseksi, toiseksi, että käsittely on tarpeen oikeutetun intressin toteuttamiseksi, ja kolmanneksi, että henkilön, jota tietosuoja koskee, perusoikeudet ja ‑vapaudet eivät syrjäytä tätä intressiä. ( 77 )

128.

Mielestäni edellytys, jonka mukaan tietojen käsittelyn on tapahduttava oikeutetun intressin toteuttamiseksi, täyttyy. Teknisesti katsottuna vertaisverkko on keskenään viestivien tietokoneiden (vertaisten) muodostama verkosto. ( 78 ) Tämä viestintä on mahdollista sen ansiosta, että IP-osoitteet tunnistavat eri tietokoneet (tai tarkemmin sanottuna reitittäjät, joiden välityksellä tietokoneet yhdistyvät internetiin). Jotta voidaan todeta, että jokin tiedosto on jaettu vertaisverkossa ja että kyse on tekijänoikeuksien ja lähioikeuksien loukkauksesta, koska kyseinen, suojatun teoksen sisältämä tiedosto on jaettu ilman kyseisten oikeuksien haltijan lupaa, on välttämätöntä tunnistaa ja tallentaa IP-osoite, josta teko on toteutettu. Vasta seuraavassa vaiheessa on mahdollista tunnistaa sen internetyhteyden haltija, jolle kyseinen IP-osoite on annettu tietyllä hetkellä. Vaikka yhteyden haltija ei aina ole kyseisen teon tekijä, hän pystyy yleensä antamaan tietoja tekijästä tai hänen itsensä saatetaan katsoa olevan vastuussa hänelle kuuluvan internetyhteyden avulla tehdyistä teoista. ( 79 )

129.

Tästä seuraa, että jotta ylipäätään olisi mahdollista vaatia korvausta vahingoista, jotka ovat aiheutuneet suojattujen teosten luvattomasta jakamisesta vertaisverkoissa, on tallennettava kyseisten verkkojen käyttäjien IP-osoitteet.

130.

Edellytys, joka koskee rekisterinpitäjän tai tiedot saavan sivullisen oikeutetun intressin toteuttamista, liittyy läheisesti toisen ja kolmannen ennakkoratkaisukysymyksen yhteydessä kuvattuihin seikkoihin sekä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen niitä koskevaan arviointiin. Voin nimittäin esittää tässä yhteydessä samat huomiot kuin pyynnöstä luovuttaa niiden henkilöiden nimet, joille direktiivin 2004/48 8 artiklan nojalla tallennetut IP-osoitteet on annettu. Jos ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että tämä pyyntö on perusteeton tai väärinkäyttöä, pyyntöä edeltävää IP-osoitteiden tallentamista ei voida pitää oikeutetun intressin toteuttamisena. Tässä tapauksessa IP-osoitteet eivät kuitenkaan enää olisi henkilötietoja, eikä asetusta 2016/679 voitaisi soveltaa. ( 80 )

131.

Sitä vastoin se, että saatavien luovutuksensaaja perii asianmukaisesti saatavat, voi olla oikeutetun intressin toteuttamista ja siten oikeuttaa henkilötietojen käsittelyn asetuksen 2016/679 6 artiklan 1 kohdan f alakohdassa tarkoitetulla tavalla. Jotta tällainen käsittely olisi oikeutettua, luovutuksensaajan on kuitenkin voitava käyttää näitä tietoja tunnistaakseen hankittuihin saamisiin liittyvät velalliset. Näin ollen käsittelyn oikeutus riippuu joka tapauksessa siitä, miten pyyntö kyseisten IP-osoitteiden perusteella tunnistettujen internetyhteyksien haltijoiden nimien luovuttamisesta ratkaistaan.

132.

Lopuksi on todettava edellytyksestä, jonka mukaan henkilön, jota tietosuoja koskee, perusoikeudet ja ‑vapaudet eivät saa syrjäyttää kyseisen henkilötietojen käsittelyn taustalla olevaa intressiä, että kyse on sellaisten käsiteltävään asiaan mahdollisesti liittyvien erityisten olosuhteiden olemassaolosta, joiden takia käsittely ei välttämättä ole laillista siinäkään tapauksessa, että oikeutettu intressi on olemassa. On ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävä arvioida tällaisten erityisten olosuhteiden olemassaoloa.

133.

Näin ollen ehdotan, että neljänteen ennakkoratkaisukysymykseen vastataan, että asetuksen 2016/679 6 artiklan 1 kohdan f alakohtaa on tulkittava siten, että henkilötietojen lailliseksi käsittelyksi katsotaan henkilöiden, joiden internetyhteyksiä on käytetty suojattujen teosten jakamiseen vertaisverkossa, IP-osoitteiden tallentaminen silloin, kun tämä tallentaminen tehdään rekisterinpitäjän tai tiedot saavan sivullisen oikeutetun intressin toteuttamiseksi esimerkiksi sitä varten, että on mahdollista esittää direktiivin 2004/48 8 artiklan 1 kohdan c alakohdan nojalla perusteltu pyyntö, joka koskee IP-osoitteiden avulla tunnistettujen internetyhteyksien haltijoiden nimien luovuttamista.

134.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että ondernemingsrechtbank Antwerpenin esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin vastataan seuraavasti: