–

UD, edustajinaan C. Hames, QC, B. Jubb, barrister, sekä J. Patel ja M. Hussain, solicitors,

–

XB, edustajinaan T. Gupta, QC, J. Renton, barrister, sekä J. Stebbing, solicitor,

–

Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus, asiamiehenään S. Brandon, avustajanaan M. Gration, barrister,

–

Tšekin hallitus, asiamiehinään M. Smolek ja A. Kasalická,

–

Euroopan komissio, asiamiehenään M. Wilderspin,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa ja asetuksen (EY) N:o 1347/2000 kumoamisesta 27.11.2003 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2201/2003 (EUVL 2003, L 338, s. 1) 8 artiklan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa vastakkain ovat UD, joka on Bangladeshissa 2.2.2017 syntyneen lapsen (jäljempänä lapsi) äiti, ja XB, joka on kyseisen lapsen isä, ja jossa on kyse UD:n vaatimuksista, joiden mukaan ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on yhtäältä määrättävä mainittu lapsi valtion holhottavaksi ja huollettavaksi ja toisaalta määrättävä UD palaamaan lapsen kanssa Yhdistyneeseen kuningaskuntaan, jotta hän voi osallistua asian käsittelyyn ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa.

3

Asetuksen N:o 2201/2003 johdanto-osan 1 ja 12 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

4

Kyseisen asetuksen 1 artiklassa, jonka otsikko on ”Soveltamisala”, täsmennetään ne siviilioikeudelliset asiat, joihin kyseistä asetusta sovelletaan, ja ne asiat, joihin sitä ei sovelleta.

5

Mainitun asetuksen 2 artiklassa, jonka otsikko on ”Määritelmät”, säädetään seuraavaa:

”Tässä asetuksessa tarkoitetaan:

– –

– –”

6

Saman asetuksen II luvussa, jonka otsikko on ”Oikeudellinen toimivalta”, olevassa 2 jaksossa, jonka otsikko on ”Vanhempainvastuu”, on 8 artikla, jonka otsikko on puolestaan ”Yleinen toimivalta” ja jonka 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltion tuomioistuimet ovat toimivaltaisia vanhempainvastuuta koskevissa asioissa, jos lapsen asuinpaikka on asian vireillepanoajankohtana kyseisessä jäsenvaltiossa.”

7

Asetuksen N:o 2201/2003 9 artiklassa, jonka otsikko on ”Lapsen aiempaan asuinpaikkaan perustuvan toimivallan säilyminen”, säädetään seuraavaa:

”1.   Kun lapsi muuttaa laillisesti jäsenvaltiosta toiseen ja saa siellä uuden asuinpaikan, sen jäsenvaltion tuomioistuimet, jossa lapsen aiempi asuinpaikka oli, ovat 8 artiklasta poiketen kolmen kuukauden ajan muutosta edelleen toimivaltaisia muuttamaan sellaisen tapaamisoikeutta koskevan tuomion, joka on annettu kyseisessä jäsenvaltiossa ennen lapsen muuttoa, jos tapaamisoikeutta koskevan tuomion nojalla tapaamisoikeuden saanut henkilö asuu edelleen siinä jäsenvaltiossa, jossa lapsen aiempi asuinpaikka oli.

– –”

8

Kyseisen asetuksen 10 artiklassa, jonka otsikko on ”Toimivalta lapsikaappaustapauksissa”, säädetään seuraavaa:

”Jos lapsi on luvatta viety pois tai jätetty palauttamatta, toimivalta säilyy sen jäsenvaltion tuomioistuimilla, jossa lapsen asuinpaikka oli välittömästi ennen luvatonta pois viemistä tai palauttamatta jättämistä, siihen saakka, kun lapsi on saanut asuinpaikan toisesta jäsenvaltiosta – –”

9

Mainitun asetuksen 12 artiklassa tarkennetaan edellytykset, joilla oikeuspaikkasopimus on mahdollinen kyseisen asetuksen nojalla.

10

Saman asetuksen 13 artiklan otsikko on ”Lapsen olinpaikkaan perustuva toimivalta”, ja sen 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jos lapsen asuinpaikkaa ei kyetä ratkaisemaan eikä toimivaltaa voida määrittää 12 artiklan nojalla, toimivalta on sen jäsenvaltion tuomioistuimilla, jossa lapsi on.”

11

Asetuksen N:o 2201/2003 14 artiklassa, jonka otsikko on ”Toimivalta muissa tapauksissa”, säädetään seuraavaa:

”Jos millään jäsenvaltion tuomioistuimella ei ole 8–13 artiklan mukaan toimivaltaa, toimivalta määräytyy kussakin jäsenvaltiossa kyseisen valtion oman lainsäädännön mukaan.”

12

Kyseisen asetuksen 15 artiklan, jonka otsikko on ”Asian siirtäminen tuomioistuimeen, jolla on paremmat edellytykset asian käsittelyyn”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Poikkeuksellisesti jäsenvaltion tuomioistuimet, jotka ovat toimivaltaisia tutkimaan pääasian, voivat katsoessaan, että tuomioistuimella toisessa jäsenvaltiossa, johon lapsella on erityisiä siteitä, on paremmat edellytykset käsitellä asiaa tai osaa siitä, ja kun se on lapsen edun mukaista:

13

Kyseisen asetuksen 21 artiklan, jonka otsikko on ”Tuomion tunnustaminen”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltiossa annettu tuomio on tunnustettava muissa jäsenvaltioissa vaatimatta minkään erityisen menettelyn noudattamista.”

14

Pääasian kantaja, lapsen äiti (jäljempänä äiti), on Bangladeshin kansalainen, joka meni Bangladeshissa vuonna 2013 naimisiin pääasian vastaajan kanssa, joka on Ison-Britannian kansalainen ja lapsen isä (jäljempänä isä).

15

Vuoden 2016 kesä-heinäkuussa äiti saapui Yhdistyneeseen kuningaskuntaan asuakseen siellä isän kanssa. Äidillä oli United Kingdom Home Officen (Yhdistyneen kuningaskunnan sisäasiainministeriö) myöntämä ulkomaalaisen puolison viisumi, jonka voimassaoloaika oli 1.7.2016–1.4.2019.

16

Isä ja äiti matkustivat vuoden 2016 joulukuussa Bangladeshiin. Äidin raskaus oli tuolloin jo pitkällä. Heidän lapsensa syntyi Bangladeshissa 2.2.2017. Lapsi on ollut tuosta ajankohdasta lähtien Bangladeshissa, eikä hän ole siis oleskellut milloinkaan Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

17

Isä palasi Yhdistyneeseen kuningaskuntaan vuoden 2018 tammikuussa ilman äitiä.

18

Äiti nosti 20.3.2018 kanteen ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa, jotta kyseinen tuomioistuin määräisi lapsen valtion holhottavaksi ja huollettavaksi ja jotta hänet ja lapsi määrättäisiin palaamaan Yhdistyneeseen kuningaskuntaan, jotta he voivat osallistua asian käsittelyyn mainitussa tuomioistuimessa. Äiti väittää, että kyseisellä tuomioistuimella on toimivalta ratkaista pääasia. Äiti katsoo tältä osin erityisesti, että ajankohtana, jolloin hän saattoi asian ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen käsiteltäväksi, lapsi asui Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Isä kiistää puolestaan mainitun tuomioistuimen toimivallan antaa mitään ratkaisuja lapsen osalta.

19

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa, ettei se ole määrittänyt pääasian yhteydessä mitään tosiseikkoja, koska se katsoo, että aluksi on ratkaistava kysymys sen toimivallasta antaa lasta koskeva ratkaisu. Mainittu tuomioistuin on tämän kysymyksen osalta sitä mieltä, että sen on arvioitava aluksi, onko asetuksen N:o 2201/2003 8 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu lapsen asuinpaikka Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Tämän saman tuomioistuimen on vasta tämän jälkeen mahdollisesti tutkittava, onko sillä jokin toinen toimivaltaperuste tutkia pääasia.

20

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan asetuksen N:o 2201/2003 8 artiklan 1 kohtaan sisältyvän asuinpaikan käsitteen tulkinta tuo pääasian yhteydessä esiin kysymyksiä, joita unionin tuomioistuin ei ole vielä tutkinut ja joita ovat erityisesti kysymys siitä, onko fyysinen läsnäolo olennainen osa tätä käsitettä. Isän äitiin väitetysti kohdistama pakko on lisäksi johtanut siihen, että äiti on synnyttänyt kolmannessa maassa. Isän käyttäytyminen tältä osin merkitsee todennäköisesti äidin tai lapsen oikeuksien loukkaamista. Äidin puolustama kanta tuo siis esiin toissijaisen kysymykseen siitä, mitä vaikutuksia mainitun käsitteen kannalta on niillä olosuhteilla, joissa lapsi on syntynyt kolmannessa maassa, ja erityisesti sillä, että isä on laittomasti saanut äidin jäämään kyseiseen valtioon pakottamalla, vaikka vanhempainvastuunkantajilla ei ole mitään yhteistä tarkoitusta asua mainitussa valtiossa.

21

Tässä tilanteessa High Court of Justice (England & Wales), Family Division (Englannin ja Walesin alioikeus, perheosasto, Yhdistynyt kuningaskunta) päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

22

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on pyytänyt tämän ennakkoratkaisupyynnön käsittelemistä unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 107 artiklassa määrätyssä kiireellisessä ennakkoratkaisumenettelyssä.

23

Kyseinen tuomioistuin on todennut pyyntönsä tueksi, että pääasia koskee hyvin nuorta lasta, joka oli ennakkoratkaisupyynnön tekemisajankohtana 1 vuoden ja 2 kuukauden ikäinen, ja että viivytykset tämän menettelyn edistymisessä vahingoittavat kyseisen lapsen etua.

24

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on huomauttanut lisäksi, että äidin väitteiden, jotka isä on kiistänyt, mukaan äitiä pidetään tällä hetkellä laittomasti bangladeshilaisessa kylässä, jonne isä on pakottanut hänet jäämään ja jossa ei ole kaasua, sähköä, puhdasta vettä eikä mitään toimeentuloa, yhteisössä, jossa hänet on leimattu sen vuoksi, että hän asuu erillään isästä. Kyseinen tuomioistuin esittää, että jos sen katsotaan olevan toimivaltainen ja isä on loukannut äidin ja lapsen oikeuksia, sen olisi toimittava mitä pikimmin mahdollisesti toteuttamalla toimenpiteet, jotka ovat tarpeen lapsen etujen suojelemisen varmistamiseksi.

25

Tässä yhteydessä on todettava ensinnäkin, että nyt käsiteltävä ennakkoratkaisupyyntö koskee asetuksen N:o 2201/2003 – joka on annettu erityisesti EY 61 artiklan c alakohdan nojalla, joka on nykyään SEUT 67 artikla, joka sisältyy EUT-sopimuksen kolmannessa osassa olevaan vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevaan V osastoon – tulkintaa, joten kyseinen pyyntö kuuluu työjärjestyksen 107 artiklassa määriteltyyn kiireellisen ennakkoratkaisumenettelyn soveltamisalaan (tuomio 9.10.2014, C, C‑376/14 PPU, EU:C:2014:2268, 34 kohta; tuomio 9.1.2015, RG, C‑498/14 PPU, EU:C:2015:3, 36 kohta ja tuomio 19.11.2015, P, C‑455/15 PPU, EU:C:2015:763, 31 kohta).

26

Kiireellisyyttä koskevasta arviointiperusteesta on todettava toiseksi, että ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että jos isän osoitetaan käyttäneen pakkoa äitiin, lapsen nykyinen hyvinvointi on vaarantunut olennaisesti. Tällaisessa tapauksessa viivästyminen tuomioistuimen ratkaisujen antamisessa lapsen osalta pitkittäisi nykyistä tilannetta ja saattaisi siten haitata vakavasti tai jopa peruuttamattomasti kyseisen lapsen kehitystä. Jos lapsi palaa mahdollisesti Yhdistyneeseen kuningaskuntaan, tällainen viivästys saattaisi myös heikentää lapsen integroitumista uuteen perheympäristöönsä ja sosiaaliseen ympäristöönsä.

27

Pääasia koskee lisäksi lasta, jonka hyvin nuori ikä tekee hänet erityisen herkäksi hänen kehityksensä ja kasvunsa kannalta.

28

Edellä todetun perusteella unionin tuomioistuimen ensimmäinen jaosto on esittelevän tuomarin ehdotuksesta ja julkisasiamiestä kuultuaan päättänyt 5.7.2018 hyväksyä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen pyynnön tämän ennakkoratkaisupyynnön käsittelemisestä kiireellisessä ennakkoratkaisumenettelyssä.

29

Vaikka Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus muodollisesti väittääkin, ettei nyt käsiteltävää ennakkoratkaisupyyntöä voida ottaa tutkittavaksi, sen huomautuksista ilmenee, että kyseinen hallitus kiistää todellisuudessa unionin tuomioistuimen toimivallan vastata esitettyihin kysymyksiin, koska nyt käsiteltävä asia koskee jäsenvaltion, tässä tapauksessa Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan, ja kolmannen valtion eli Bangladeshin kansantasavallan välistä mahdollista toimivaltaristiriitaa.

30

Kyseinen hallitus väittää erityisesti, että kun otetaan huomioon EY 61 artiklan c alakohta ja EY 67 artiklan 1 kohta, joiden nojalla asetus N:o 2201/2003 on annettu, kyseistä asetusta on tarkoitus soveltaa yksinomaan rajatylittävissä tilanteissa unionin sisällä. Sellaisissa pääasiassa kyseessä olevan tilanteen kaltaisissa rajatylittävissä tilanteissa, joissa on osallisena jäsenvaltio ja kolmas valtio, sovelletaan sen mukaan kansallista oikeutta.

31

Siltä osin kuin ensimmäiseksi on kyse asetuksen N:o 2201/2003 merkityksellisten säännösten sanamuodosta, on huomautettava, että kyseisen asetuksen 1 artiklassa, jossa määritellään asetuksen soveltamisala, täsmennetään ne siviilioikeudelliset asiat, joihin mainittua asetusta sovelletaan, ja ne asiat, joihin sitä ei sovelleta, eikä siinä viitata mihinkään mainitun asetuksen alueellista soveltamisalaa koskevaan rajoitukseen.

32

Asetuksen N:o 2201/2003 8 artiklan 1 kohdan osalta on puolestaan todettava, että kyseisessä säännöksessä säädetään, että jäsenvaltion tuomioistuimet ovat toimivaltaisia vanhempainvastuuta koskevissa asioissa, jos lapsen asuinpaikka on asian vireillepanoajankohtana kyseisessä jäsenvaltiossa. Mikään kyseisen säännöksen sanamuodossa ei anna ymmärtää, että siinä vahvistetun yleisen säännön, johon toimivalta vanhempainvastuuta koskevissa asioissa perustuu, soveltaminen edellyttää sellaisen oikeudellisen suhteen olemassaoloa, jossa on osallisena useita jäsenvaltioita.

33

Tästä seuraa, että – kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 23 ja 25 kohdassa todennut – tietyistä sellaisista asetuksen N:o 2201/2003 9, 10 ja 15 artiklan kaltaisista toimivaltaa koskevista säännöksistä poiketen, joiden sanamuoto merkitsee välttämättä, että niiden soveltaminen riippuu useiden jäsenvaltioiden tuomioistuinten välisestä potentiaalisesta toimivaltaristiriidasta, mainitun asetuksen 8 artiklan 1 kohdan sanamuodosta ei ilmene, että kyseinen säännös koskee vain tällaisiin ristiriitatilanteisiin liittyviä oikeusriitoja.

34

Asetuksen N:o 2201/2003 8 artiklan 1 kohta erottuu tältä osin myös kyseisessä asetuksessa vahvistetuista tunnustamista ja täytäntöönpanoa koskevista säännöistä.

35

Unionin tuomioistuin on erityisesti jo todennut, ettei se ollut selvästikään toimivaltainen vastaamaan ennakkoratkaisukysymyksiin, jotka koskivat kolmannessa valtiossa myönnetyn avioeron tunnustamista, ja huomauttanut muun muassa, että asetuksen N:o 2201/2003 2 artiklan 4 alakohdan ja 21 artiklan 1 kohdan mukaan kyseinen asetus koskee vain toisen jäsenvaltion tuomioistuimen antamien tuomioiden tunnustamista (määräys 12.5.2016, Sahyouni, C-281/15, EU:C:2016:343, 21, 22 ja 33 kohta).

36

Asetuksessa N:o 2201/2003 säädetyistä tuomioistuinten ratkaisujen tunnustamista ja täytäntöönpanoa sääntelevistä säännöistä poiketen kyseisessä asetuksessa ei kuitenkaan säädetä, kuten erityisesti tämän tuomion 32 ja 33 kohdasta ilmenee, säännöksestä, jolla rajattaisiin nimenomaisesti kaikkien mainitussa asetuksessa säädettyjen toimivaltasääntöjen alueellinen soveltamisala.

37

Asetuksen N:o 2201/2003 tavoitteesta on huomautettava toiseksi, että kyseisen asetuksen johdanto-osan ensimmäisestä perustelukappaleesta ilmenee, että kyseisellä asetuksella pyritään edistämään unionin itselleen asettamaa tavoitetta luoda vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuva alue, jossa taataan henkilöiden vapaa liikkuvuus. Unioni toteuttaa tätä varten muun muassa siviilioikeudellisia asioita koskevan oikeudellisen yhteistyön alalla toimenpiteitä, jotka ovat tarpeen sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan kannalta.

38

EY 61 artiklan c alakohdan, joka on yksi asetuksen N:o 2201/2003 oikeusperustoista ja josta on tullut SEUT 67 artiklan 3 kohta, ja EY 65 artiklan, josta on tullut SEUT 81 kohta, nojalla unioni hyväksyy yksityisoikeudellisia asioita, joilla on rajatylittäviä vaikutuksia, koskevan oikeudellisen yhteistyön alalla toimenpiteitä sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan sitä edellyttäessä.

39

Toisin kuin Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus lähinnä väittää, tällaiset seikat eivät kuitenkaan johda siihen, että asetuksen N:o 2201/2003 8 artiklan 1 kohdassa säädettyä toimivaltasääntöä olisi katsottava voitavan soveltaa yksinomaan oikeusriitoihin, joissa on kyse jäsenvaltioiden tuomioistuinten välisistä suhteista.

40

Asetukseen N:o 2201/2003 sisältyviä toimivaltaa koskevia yhtenäisiä sääntöjä ei etenkään ole tarkoitus soveltaa yksinomaan tilanteisiin, jotka liittyvät tosiasiallisesti ja riittävästi sisämarkkinoiden toimintaan, jolloin on jo määritelmän mukaan kyse useasta jäsenvaltiosta. Kyseisellä asetuksella toteutetun toimivaltasääntöjen yhtenäistämisen tavoitteena sinällään on varmasti tätä koskevien kansallisten lainsäädäntöjen eroavaisuuksista sisämarkkinoiden toiminnalle mahdollisesti aiheutuvien esteiden poistaminen (ks. analogisesti tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden täytäntöönpanosta yksityisoikeuden alalla 27.9.1968 tehdyn yleissopimuksen (EYVL 1972, L 299, s. 32), sellaisena kuin se on muutettuna uusien jäsenvaltioiden liittymisestä kyseiseen yleissopimukseen tehdyillä peräkkäisillä yleissopimuksilla, osalta tuomio 1.3.2005, Owusu, C-281/02, EU:C:2005:120, 34 kohta).

41

Edellä esitetyn perusteella on todettava, että asetuksen N:o 2201/2003 8 artiklan 1 kohdassa säädettyä yleistä toimivaltasääntöä voidaan soveltaa oikeusriitoihin, joissa on kyse yhden ainoan jäsenvaltion tuomioistuinten ja kolmannen maan tuomioistuinten välisistä suhteista eikä yksinomaan useiden jäsenvaltioiden tuomioistuinten välisistä suhteista.

42

Unionin tuomioistuin on siis toimivaltainen vastaamaan ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin.

43

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kysymyksillään, jotka on tutkittava yhdessä, lähinnä, onko asetuksen N:o 2201/2003 8 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että lapsen on pitänyt olla fyysisesti jäsenvaltiossa, jotta hänen voidaan katsoa asuvan kyseisessä jäsenvaltiossa tuossa säännöksessä tarkoitetulla tavalla. Sama tuomioistuin tiedustelee myös, onko pääasiassa kyseessä olevan kaltaisilla olosuhteilla, olettaen, että ne on näytetty toteen, eli yhtäältä sillä, että isä kohdistaa äitiin pakkoa, minkä seurauksena äiti on synnyttänyt heidän lapsensa kolmannessa valtiossa ja asunut siellä kyseisen lapsen kanssa tämän syntymästä alkaen, ja toisaalta sillä, että äidin tai lapsen perusoikeuksia on loukattu, tältä osin vaikutusta.

44

Isä ja Euroopan komissio väittävät, että lapsen asuinpaikka ei voi sijaita jäsenvaltiossa, jossa lapsi ei ole ollut milloinkaan fyysisesti, kun taas äiti, Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus ja Tšekin hallitus ovat sitä mieltä, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaiset olosuhteet voivat oikeuttaa sen, että lapsen katsotaan asuvan tällaisessa valtiossa.

45

Aluksi on todettava, ettei asetukseen N:o 2201/2003 sisälly asuinpaikan [ranskankielisessä versiossa résidence habituelle eli vakituinen asuinpaikka] käsitteen määritelmää. Adjektiivin ”vakituinen” käytöstä voidaan ainoastaan päätellä, että asumiselta edellytetään tiettyä pysyvyyttä tai säännöllisyyttä (tuomio 22.12.2010, Mercredi, C‑497/10 PPU, EU:C:2010:829, 44 kohta).

46

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sekä unionin oikeuden yhtenäinen soveltaminen että yhdenvertaisuusperiaate edellyttävät, että unionin oikeuden sellaisen säännöksen sanamuotoa, joka ei sisällä nimenomaista viittausta jäsenvaltioiden oikeuteen säännöksen sisällön ja ulottuvuuden määrittämiseksi, on tavallisesti tulkittava koko Euroopan unionissa itsenäisesti ja yhtenäisesti ja että tässä tulkinnassa on otettava huomioon säännöksen asiayhteys ja kyseisellä säännöstöllä tavoiteltu päämäärä (tuomio 22.12.2010, Mercredi, C‑497/10 PPU, EU:C:2010:829, 45 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

47

Asetuksen 2201/2003 artikloihin, joissa mainitaan asuinpaikan käsite, ei sisälly mitään nimenomaista viittausta jäsenvaltioiden oikeuteen. Kyseinen käsite on siis määriteltävä ottamalla huomioon kyseisen asetuksen säännösten asiayhteys ja asetuksen tavoite (ks. vastaavasti tuomio 22.12.2010, Mercredi, C‑497/10 PPU, EU:C:2010:829, 46 kohta).

48

Kuten asetuksen N:o 2201/2003 johdanto-osan 12 perustelukappaleesta tältä osin ilmenee, kyseinen asetus on laadittu pyrkimällä turvaamaan lapsen etu, ja siinä on tätä varten annettu etusija läheisyyden periaatteelle. Lainsäätäjä on näet katsonut, että lapsen asuinpaikkaa maantieteellisesti lähellä olevalla tuomioistuimella on parhaat edellytykset arvioida lapsen edun mukaisesti toteutettavat toimenpiteet. Kyseisessä perustelukappaleessa todetaan, että toimivallan pitäisi siis ensisijaisesti olla tuomioistuimilla siinä jäsenvaltiossa, jossa lapsen asuinpaikka on, paitsi tietyissä olosuhteissa lapsen asuinpaikan muuttuessa tai vanhempainvastuun kantajien sovittua toisin (tuomio 15.2.2017, W ja V, C-499/15, EU:C:2017:118, 51 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

49

Asetuksen N:o 2201/2003 8 artikla ilmaisee tuota tavoitetta, kun sen mukaan yleinen toimivalta vanhempainvastuuta koskevissa asioissa on sen jäsenvaltion tuomioistuimilla, jossa lapsella on asuinpaikka (tuomio 15.2.2017, W ja V, C-499/15, EU:C:2017:118, 52 kohta).

50

Kuten unionin tuomioistuin on lisäksi useaan kertaan täsmentänyt, lapsen asuinpaikan määrittämiseksi paitsi siitä, että lapsi on fyysisesti jossakin jäsenvaltiossa, myös muista tekijöistä voi ilmetä, että tällainen olinpaikka ei ole millään tavalla väliaikainen tai satunnainen (tuomio 2.4.2009, A, C-523/07, EU:C:2009:225, 38 kohta; tuomio 22.12.2010, Mercredi, C‑497/10 PPU, EU:C:2010:829, 49 kohta; tuomio 9.10.2014, C, C‑376/14 PPU, EU:C:2014:2268, 51 kohta; tuomio 15.2.2017, W ja V, C-499/15, EU:C:2017:118, 60 kohta; tuomio 8.6.2017, OL, C‑111/17 PPU, EU:C:2017:436, 43 kohta ja tuomio 28.6.2018, HR, C-512/17, EU:C:2018:513, 41 kohta).

51

Unionin lainsäätäjän antama merkitys maantieteelliselle läheisyydelle määritettäessä vanhempainvastuuta koskevissa asioissa toimivaltaista tuomioistuinta ilmenee myös asetuksen N:o 2201/2003 13 artiklan 1 kohdasta, jonka mukaan jäsenvaltion tuomioistuimen toimivallan perustana on pelkkä lapsen olinpaikka juuri silloin, kun hänen ei voida katsoa ”asuvan” missään jäsenvaltiossa kyseisen asetuksen 8 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla ja kun kyseistä toimivaltaa ei voida määrittää saman asetuksen 12 artiklan nojalla.

52

Unionin tuomioistuin on siten katsonut, että se, että lapsen asuinpaikan katsotaan olevan tietyssä jäsenvaltiossa, edellyttää ainakin sitä, että lapsi on ollut fyysisesti kyseisessä jäsenvaltiossa (tuomio 15.2.2017, W ja V, C-499/15, EU:C:2017:118, 61 kohta).

53

Tämän tuomion 45–52 kohdassa esitetyistä seikoista ilmenee, että fyysinen läsnäolo jäsenvaltiossa, johon lapsen väitetään integroituneen, on välttämättä edellytys, jonka on täytyttävä ennen kuin kyseisen läsnäolon pysyvyyttä arvioidaan, ja että asetuksessa N:o 2201/2003 tarkoitetun asuinpaikan ei siis voida katsoa olevan jäsenvaltiossa, jossa lapsi ei ole milloinkaan ollut.

54

Tätä tulkintaa tukee se asema, jossa asetuksen N:o 2201/2003 8 artiklan 1 kohta on kyseisessä asetuksessa vahvistettujen vanhempainvastuuta koskeviin asioihin sovellettavien toimivaltasääntöjen joukossa.

55

Asetuksen N:o 2201/2003 johdanto-osan 12 perustelukappaleen valossa näet – ja kuten tämän tuomion 49 kohdasta ilmenee – kyseisen asetuksen 8 artiklalla vahvistetaan yleinen toimivaltasääntö vanhempainvastuuta koskevissa asioissa, joten kyseisellä säännöksellä on keskeinen asema mainitulla asetuksella näissä asioissa vahvistettujen toimivaltasääntöjen joukossa.

56

Asetuksen N:o 2201/2003 8 artiklaa on täydennetty siten erityissäännöillä, joita sovelletaan muun muassa, jos jossakin jäsenvaltiossa olevan lapsen asuinpaikkaa ei kyetä ratkaisemaan eikä toimivaltaa voida määrittää kyseisen asetuksen 12 artiklan nojalla (13 artikla), jos millään jäsenvaltion tuomioistuimella ei ole 8–13 artiklan mukaan toimivaltaa (14 artikla) taikka poikkeuksellisesti ja tietyin edellytyksin silloin, kun toimivaltainen tuomioistuin siirtää asian toisen jäsenvaltion tuomioistuimeen, jolla se katsoo olevan paremmat edellytykset käsitellä asiaa (15 artikla) (tuomio 15.2.2017, W ja V, C-499/15, EU:C:2017:118, 56 kohta).

57

Tästä seuraa, että se, että jonkin jäsenvaltion tuomioistuimen käsiteltäväksi saatettu oikeusriita ei ehkä kuulu asetuksen N:o 2201/2003 8 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan, ei ole välttämättä esteenä sille, että kyseinen tuomioistuin on toimivaltainen käsittelemään tämän oikeusriidan jollakin toisella perusteella. Erityisesti on todettava, että vaikka oletetaan, että tämän tuomion 52 ja 53 kohdassa esitetty tulkinta, jonka mukaan lapsen fyysinen läsnäolo jäsenvaltiossa on ennakkoedellytys sille, että hänen asuinpaikkansa voidaan katsoa olevan kyseisessä jäsenvaltiossa, johtaisi pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa siihen, ettei minkään jäsenvaltion tuomioistuimen voida kyseisen asetuksen säännösten nojalla katsoa olevan toimivaltainen, jokainen jäsenvaltio voi kuitenkin vapaasti – kuten komissio huomauttaa – perustaa mainitun asetuksen 14 artiklan nojalla omien tuomioistuintensa toimivallan kansallisen oikeuden sääntöihin poikkeamalla siitä läheisyyden periaatteesta, johon mainitun asetuksen säännökset nojautuvat.

58

Tämän tuomion 56 kohdassa mainituista säännöksistä ja erityisesti asetuksen N:o 2201/2003 13 artiklan 1 kohdasta ja 15 artiklan 1 kohdasta ilmenee lisäksi, että unionin lainsäätäjä on nimenomaisesti tarkastellut sellaisia tilanteita, joissa lapsen asuinpaikkaa ei voida määrittää, ja asian siirtämistä tuomioistuimeen, jolla on paremmat edellytykset lasta koskevan asian käsittelyyn ja joka ei ole välttämättä kyseisen asetuksen 8 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu tuomioistuin eikä mainitun asetuksen 9–14 artiklassa tarkoitettu tuomioistuin.

59

Sen perusteella, ettei lapsella ole asetuksen N:o 2201/2003 8 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua asuinpaikkaa sen vuoksi, että kyseinen lapsi ei ole fyysisesti jossain unionin jäsenvaltiossa, ja sen perusteella, että on olemassa jonkin jäsenvaltion tuomioistuimia, joilla on paremmat edellytykset kyseistä lasta koskevien asioiden käsittelyyn, vaikka lapsi ei ole milloinkaan asunut kyseisessä valtiossa, ei siis voida katsoa, että lapsen asuinpaikka on jossakin valtiossa, jossa hän ei ole koskaan ollut.

60

Tämän jälkeen on todettava, että se pääasiassa kyseessä oleva seikka – olettaen, että se on näytetty toteen –, että isä on kohdistanut äitiin pakkoa, minkä seurauksena heidän lapsensa on syntynyt ja asunut syntymästään alkaen Bangladeshissa, ei voi olla omiaan kyseenalaistamaan tätä tulkintaa.

61

Jos tällaista pakottamista ei olisi ollut, pääasiassa kyseessä oleva lapsi olisi tosin voinut mahdollisesti syntyä äitinsä väitetyn tarkoituksen mukaisesti Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Unionin tuomioistuin on jo todennut, että vanhempainvastuun kantajan tarkoitus asettua lapsen kanssa pysyvästi toiseen jäsenvaltioon, mistä ovat osoituksena tietyt ulkoiset seikat, kuten asunnon ostaminen tai vuokraaminen vastaanottavassa jäsenvaltiossa, voi olla osoitus asuinpaikan vaihtumisesta (tuomio 22.12.2010, Mercredi, C‑497/10 PPU, EU:C:2010:829, 50 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

62

Jos lapsi ei ole itse fyysisesti asianomaisessa jäsenvaltiossa, sellaisia seikkoja kuin sen vanhemman tarkoitusta, joka toimii käytännössä lapsen huoltajana, tai jommankumman vanhemman mahdollista asuinpaikkaa kyseisessä jäsenvaltiossa ei voida asuinpaikan käsitettä tulkittaessa kuitenkaan pitää merkitykseltään ratkaisevina objektiivisiin maantieteellisiin seikkoihin nähden, sillä tällöin ei otettaisi huomioon unionin lainsäätäjän tarkoitusta (ks. analogisesti tuomio 28.6.2018, HR, C-512/17, EU:C:2018:513, 60 kohta).

63

Tulkinta, jonka mukaan se, että kyseessä oleva lapsi ei ole itse fyysisesti asianomaisessa jäsenvaltiossa, on esteenä sille, että tämän tuomion edellä olevassa kohdassa esitetyn kaltaiset seikat otetaan huomioon, on näet paremmin yhteensopiva sen läheisyyden periaatteen kanssa, jonka unionin lainsäätäjä on asettanut asetuksen N:o 2201/2003 yhteydessä etusijalle nimenomaan lapsen edun huomioon ottamisen varmistamiseksi (ks. analogisesti tuomio 8.6.2017, OL, C‑111/17 PPU, EU:C:2017:436, 67 kohta).

64

Lopuksi on todettava, että Euroopan unionin perusoikeuskirjan 24 artiklassa taatun lapsen edun suojeleminen ja lapsen perusoikeuksien, sellaisena kuin ne on vahvistettu kyseisen perusoikeuskirjan 4, 6 ja 24 artiklassa, kunnioittaminen eivät edellytä tämän tuomion 52 ja 53 kohdassa esitetystä tulkinnasta poikkeavaa tulkintaa.

65

Kuten tämän tuomion 48 kohdasta ensimmäiseksi ilmenee, lapsen etu on otettu huomioon asetusta N:o 2201/2003 laadittaessa, ja kyseinen etu ilmenee konkreettisesti kyseisessä asetuksessa vahvistetussa läheisyyden periaatteessa.

66

Toiseksi asetuksella N:o 2201/2003 otetaan jo käyttöön menetelmä, jonka mukaan jäsenvaltiot voivat suojella lapsen etuja jopa sellaisten oikeusriitojen tapauksessa, jotka eivät kuulu kyseisen asetuksen 8 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan. Kuten tämän tuomion 57 kohdassa on palautettu mieleen, on erityisesti niin, että kun yhdelläkään jäsenvaltion tuomioistuimella ei ole kyseisen asetuksen 8–13 artiklan mukaan toimivaltaa, saman asetuksen 14 artiklassa täsmennetään, että jäsenvaltiot voivat muissa tapauksissa antaa toimivallan tuomioistuimilleen kansallisen oikeutensa nojalla.

67

Nyt käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja-aineistosta ilmenee, että Yhdistyneen kuningaskunnan oikeusjärjestyksessä on olemassa tällainen jäännöstoimivalta kyseisen jäsenvaltion tuomioistuinten parens patriae ‑toimivallan muodossa; kyseistä toimivaltasääntöä sovelletaan Ison-Britannian kansalaisiin kansallisten tuomioistuinten harkinnan mukaan.

68

Näistä seikoista ilmenee, että lapsen etu ei edellytä, että asetuksen N:o 2201/2003 8 artiklan 1 kohtaa tulkitaan äidin, Yhdistyneen kuningaskunnan hallituksen ja Tšekin hallituksen ehdottaman kaltaisella tavalla edes pääasian tilanteen kaltaisissa olosuhteissa, koska tällainen tulkinta ylittäisi asetuksessa N:o 2201/2003 säädetyn asuinpaikan käsitteen ja kyseiselle säännökselle saman asetuksen niiden säännösten yhteydessä annetun tehtävän rajat, joilla säännellään toimivaltaa vanhempainvastuuta koskevissa asioissa.

69

Tästä seuraa, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa asiassa ei voida katsoa sen perusteella, että toinen vanhemmista on käyttäytynyt toiseen vanhempaan nähden laittomasti, minkä johdosta heidän lapsensa on syntynyt ja asunut syntymästään alkaen kolmannessa valtiossa, ja sen perusteella, että äidin tai kyseisen lapsen perusoikeuksia on loukattu, jos oletetaan, että kyseiset seikat on näytetty toteen, että mainitun lapsen asetuksen N:o 2201/2003 8 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu asuinpaikka voisi olla jäsenvaltiossa, jossa lapsi ei ole milloinkaan ollut.

70

Kaiken edellä esitetyn perusteella asetuksen N:o 2201/2003 8 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että lapsen on pitänyt olla fyysisesti jäsenvaltiossa, jotta hänen voidaan katsoa asuvan kyseisessä jäsenvaltiossa tuossa säännöksessä tarkoitetulla tavalla. Pääasiassa kyseessä olevan kaltaisilla olosuhteilla, jos ne oletetaan näytetyiksi toteen, eli yhtäältä sillä, että isä on kohdistanut äitiin pakkoa, minkä seurauksena äiti on synnyttänyt heidän lapsensa kolmannessa valtiossa ja asunut siellä kyseisen lapsen kanssa tämän syntymästä alkaen, ja toisaalta sillä, että äidin tai lapsen perusoikeuksia on loukattu, ei ole tältä osin vaikutusta.

71

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (ensimmäinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa ja asetuksen (EY) N:o 1347/2000 kumoamisesta 27.11.2003 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2201/2003 8 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että lapsen on pitänyt olla fyysisesti jäsenvaltiossa, jotta hänen voidaan katsoa asuvan kyseisessä jäsenvaltiossa tuossa säännöksessä tarkoitetulla tavalla. Pääasiassa kyseessä olevan kaltaisilla olosuhteilla, jos ne oletetaan näytetyiksi toteen, eli yhtäältä sillä, että isä on kohdistanut äitiin pakkoa, minkä seurauksena äiti on synnyttänyt heidän lapsensa kolmannessa valtiossa ja asunut siellä kyseisen lapsen kanssa tämän syntymästä alkaen, ja toisaalta sillä, että äidin tai lapsen perusoikeuksia on loukattu, ei ole tältä osin vaikutusta.