52011DC0248

SISÄLLYSLUETTELO

1. Johdanto 3

2. Rajojen ylittäminen 5

2.1. Kriisistä selviytyminen lyhyellä aikavälillä 5

2.2. Ulkorajojen valvonta 7

2.3. Schengen-alueen hallinnointi 8

2.4. Laittoman maahanmuuton ehkäiseminen 9

3. Liikkuminen ja oleskelu sisärajattomalla alueella 10

3.1. Organisoitu liikkuvuus 10

3.2. Kolmansien maiden kansalaisia koskeva johdonmukainen liikkuvuuspolitiikka, viisumit mukaan lukien 11

3.3. Hallittu laillinen maahanmuutto 12

3.4. Maahanmuuttajien kotouttaminen osallistavaan yhteiskuntaan 14

4. Kansainvälisen suojelun antaminen sitä tarvitseville 15

5. Maahanmuuttokysymykset ulkosuhteissa kriisin jälkeen 16

5.1. Maahanmuuttoa koskeva kokonaisvaltainen lähestymistapa 16

5.2. Kriisin jälkeen: EU:n ja eteläisen Välimeren maiden kumppanuus 17

LIITE 1 19

LIITE 2 22

JOHDANTO

Välimeren eteläpuolisten maiden tapahtumat antavat miljoonille ihmisille EU:n lähialueilla toivoa paremmasta elämästä ja siitä, että ihmisoikeuksien, moniarvoisuuden, oikeusvaltion periaatteiden ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kunnioittamisessa tapahtuu edistymistä. Kuten demokraattisten kansannousujen yhteydessä usein käy, tapahtumiin voi lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä liittyä myös mullistuksia ja epävarmuutta. Poliittiset levottomuudet ja sotilaalliset konfliktit ovat johtaneet ihmishenkien menetykseen, ja satojatuhansia ihmisiä on paennut kotiseuduiltaan sekä niissä maissa, joita muutokset koskettavat suoraan, kuten Tunisiassa ja Libyassa, että muualla.

Viimeaikainen tapahtumien vyöry Välimeren eteläpuolella on tuonut entistä korostetummin esiin sen, että EU tarvitsee vahvan yhteisen maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan. Meidän on nyt tärkeämpää kuin koskaan saada aikaan merkittävää edistystä lainsäädännön antamisessa, käytännön yhteistyössä ja suhteissa kolmansiin maihin. Tässä tiedonannossa pyritään asettamaan viime aikoina tehdyt ja lähitulevaisuudessa esitettävät toimintaehdotukset kehykseen, jossa otetaan huomioon kaikki asiaan kuuluvat näkökohdat, niin että EU ja sen jäsenvaltiot voivat hoitaa turvapaikka- ja maahanmuuttoasioita ja kolmansien maiden kansalaisten liikkuvuutta turvallisessa ympäristössä.

Kun EU:n alueelle pyrkii sankoin joukoin laittomia maahanmuuttajia ja vähäisemmässä määrin myös kansainvälistä suojelua tarvitsevia henkilöitä, paineet kohdistuvat välittömimmin tiettyihin jäsenvaltioihin, kuten Italiaan, Maltaan, Kreikkaan ja Kyprokseen. Tämä ei ole vain näiden maiden ongelma, vaan siihen on puututtava EU:n tasolla toimin, jotka edellyttävät jäsenvaltioilta todellista yhteisvastuuta.

EU:n on huolehdittava siitä, että se pystyy antamaan nopeasti apua kaikille sitä tarvitseville, niin kuin se on tehnytkin esimerkiksi Tunisian ja Libyan rajalla, ja tarjoamaan kansainvälistä suojelua niille, jotka sitä tarvitsevat. Samalla kun EU:n on ylläpidettävä ja lujitettava turvapaikan ja suojelun myöntämiseen liittyviä perinteitään, sen on myös varauduttava tarvittavin keinoin estämään se, että suuria määriä ihmisiä tulee rajojen yli laittomasti taloudellisista syistä. Näiden tavoitteiden saavuttaminen edellyttää EU:n rajojen tehokasta valvontaa, koska se on uskottavuuden edellytys niin unionin sisällä kuin sen ulkopuolellakin.

EU:n eteläisten naapurimaiden jatkuvasti muuttuva tilanne vaatii nopeaa reagointia. Komissio esittää 24. toukokuuta ehdotuksia, joiden tarkoituksena on varmistaa johdonmukainen EU:n toimintalinja muuttoliikkeen, liikkuvuuden ja turvallisuuden osa-alueilla suhteessa eteläisen Välimeren maihin. Ehdotukset perustuvat Eurooppa-neuvoston 11. ja 25. maaliskuuta antamiin päätelmiin, Euroopan parlamentin 5. huhtikuuta antamaan päätöslauselmaan[1] ja komission ja korkean edustajan 8. maaliskuuta antamaan yhteiseen tiedonantoon.

Tähän haastavaan ja nopeasti muuttuvaan tilanteeseen on puututtava. Ei kuitenkaan pidä tyytyä pelkästään lyhyellä aikavälillä tarvittaviin rajavalvontatoimenpiteisiin, vaan on otettava huomioon myös pitkän aikavälin näkökohdat. On käytävä vuoropuhelua ja tehtävä yhteistyötä maahantulijoiden lähtö- ja kauttakulkumaiden kanssa. Tämän yhteistoiminnan tulee perustua turvallisuuteen ja hyvään hallintoon, jotta voidaan luoda molempia osapuolia hyödyttäviä toimintamalleja laillisen maahanmuuton osa-alueella. Samalla on tehostettava taloudellista yhteistyötä, jotta voidaan kehittää kasvun ja työllisyyden edellytyksiä lähtömaissa ja puuttua siten laittoman siirtolaisuuden syihin. Tämän yhteistyön tulisi perustua samaan ehdollisuuden periaatteeseen, jota sovelletaan maahanmuuttoasioissa, niin että kumppanimaita voidaan tehokkaasti kannustaa sitoutumaan laittomien muuttovirtojen ehkäisemiseen, rajojensa tehokkaaseen valvontaan ja laittomien maahanmuuttajien palauttamista ja takaisinottoa koskevaan yhteistyöhön.

EU:n ulkopuolisten maiden kansalaisia koskeva kattava maahanmuuttopolitiikka, joka perustuu yhteisiin maahantulomenettelyihin ja kolmansien maiden kansalaisten oikeudenmukaiseen kohteluun, edistää tulevaisuudessa myös EU:n vaurautta. Kuten Eurooppa 2020 -strategiassa korostetaan, yksi tiukimmista Eurooppaan kohdistuvista taloudellisista haasteista on työikäisen väestön väheneminen ja tietyillä aloilla odotettavissa oleva merkittävä pula ammattitaitoisesta työvoimasta. Jotta Euroopan kilpailukyky ja sosiaalinen malli voidaan säilyttää kestävästi, on pyrittävä parantamaan työllisyyttä EU:ssa. Samalla on toteutettava konkreettisia toimenpiteitä, jotta odotettavissa olevaan työvoiman tarpeeseen voidaan vastata kolmansien maiden kansalaisten kohdennetun maahanmuuton avulla.

EU:n olisi myös varmistettava, että sillä on käytössään turvalliset ja tehokkaat turvapaikkamenettelyt niille, jotka tarvitsevat suojelua. Pakolaisten oikeusasemaa koskevan Geneven yleissopimuksen allekirjoittamisesta on kulunut 60 vuotta, ja EU:n on aika näyttää, että se on edelleen valmis tarjoamaan suojelua kaikille sen alueelle tuleville vainotuille kolmansien maiden kansalaisille tai valtiottomille henkilöille. Eurooppa-neuvostossa on sovittu, että yhteinen eurooppalainen turvapaikkajärjestelmä, joka tarjoaa korkeatasoisen suojelun ja tasoittaa jäsenvaltioiden turvapaikkajärjestelmien välisiä eroja, saadaan valmiiksi vuoteen 2012 mennessä.

Maahanmuuttokysymysten poliittinen vaikutus EU:ssa lisääntyy jatkuvasti. Eurooppa-neuvosto antoi sysäyksen EU:n yhteisen politiikan kehittämiseksi hyväksymällä lokakuussa 2008 Euroopan maahanmuutto- ja turvapaikkasopimuksen, joka sisältää viisi sitoumusta: laillisen maahanmuuton järjestäminen, laittoman maahanmuuton torjunta, ulkorajojen vahvistaminen, EU:n turvapaikkajärjestelmän toteuttaminen sekä muuttoliikettä ja kehitystä koskevan kokonaisvaltaisen kumppanuuden luominen. Maahanmuutto- ja turvapaikkasopimuksen perusolettamus pätee edelleen, ja sitä olisi noudatettava myös tulevassa toiminnassa: siinä missä hallitsematon maahanmuutto voi heikentää sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja kansalaisten luottamusta sisärajattomaan vapaan liikkuvuuden alueeseen, hyvin hallinnoitu maahanmuutto voi olla EU:lle positiivinen voimavara. Näitä sitoumuksia täsmennetään Tukholman ohjelmassa, jonka neuvosto hyväksyi joulukuussa 2009. Lisäksi Lissabonin sopimuksen voimaantulo tarjoaa EU:n maahanmuuttopolitiikan kehittämiselle vakaan, kattavan ja vastuullisemman lainsäädäntökehyksen muun muassa siksi, että se lisää Euroopan parlamentin osallistumista päätöksentekomenettelyyn.

Viimeaikaiset tapahtumat ovat kiistatta osoittaneet, että EU:lla on yhä edessään vakavia haasteita maahanmuuttopolitiikkansa kehittämisessä. Selkeä esimerkki tästä on EU:n ulkorajojen haavoittuvuus tietyillä alueilla, erityisesti eteläisellä Välimerellä sekä Kreikan ja Turkin välisellä maarajalla. On pyrittävä estämään se, että EU:n alueelle tulee suuria määriä laittomia siirtolaisia, joista monet ovat joutuneet häikäilemättömien rikollisverkostojen hyväksikäytön kohteiksi. EU:n maahanmuuttopolitiikan tavoitteena olisi oltava maahantulon tehokas hallinnointi niin, että liikkuvuuden lisäämisen tarpeet eivät murenna unionin ulkorajojen turvallisuutta. Tässä tiedonannossa keskitytään tällä hetkellä eniten huolta aiheuttaviin alueisiin, mutta EU:n maahanmuuttopolitiikka koskee toki kattavasti eri maantieteellisiä alueita.

RAJOJEN YLITTÄMINEN

Kriisistä selviytyminen lyhyellä aikavälillä

Tämän vuoden alusta lähtien ihmisiä on siirtynyt joukoittain pois asuinseudultaan useissa Pohjois-Afrikan maissa, etenkin Libyassa. Tuoreimpien arvioiden mukaan yli 650 000 ihmistä on paennut Libyan väkivaltaisuuksia. He ovat saaneet suojaa naapurimaissa, etupäässä Tunisiassa ja Egyptissä, ja monet ovat sittemmin onnistuneet palaamaan kotimaihinsa tai heitä on autettu palaamaan sinne. Vastaanotto- ja palautusoperaatioihin on vaadittu valtavasti resursseja vastaanottavilta mailta, EU:lta, kansalaisjärjestöiltä ja kansainväliseltä yhteisöltä. EU on tähän mennessä antanut apua noin 50 000 kolmannen maan kansalaisen palauttamisessa joko humanitaarisen rahoituksen tai kuljetusjärjestelyjen muodossa.

Tuhansia siirtymään joutuneita ihmisiä on viime aikoina pyrkinyt EU:n alueelle, mikä on aiheuttanut eräiden jäsenvaltioiden suojelu- ja vastaanottojärjestelmille kasvavaa painetta. Yli 20 000 ihmistä lähinnä Tunisiasta ja jossain määrin myös muista Afrikan maista on onnistunut tulemaan laittomasti EU:n alueelle rantautumalla Italiaan (lähinnä Lampedusan saareen) ja Maltaan, joihin kohdistuu voimakas maahanmuuttopaine. Useimmat tulijat ovat lähteneet liikkeelle taloudellisista syistä, ja heidät olisi palautettava lähtömaihinsa. Siirtymään joutuneiden ja siirtotyöläisten ohella Libyasta on poistunut huomattava määrä pakolaisia, jotka edustavat useita eri kansallisuuksia somaleista eritrealaisiin ja sudanilaisiin. Osa heistä on onnistunut pääsemään Italiaan ja Maltaan. Nämä mittavat muuttovirrat, joiden mukana tulee myös ilman huoltajaa saapuvia ala-ikäisiä, mikä edellyttää erityisesti lapset huomioon ottavia vastaanottojärjestelyjä, ovat aiheuttaneet lisäpainetta myös kohteena olevien jäsenvaltioiden terveydenhuoltojärjestelmille, joiden pitäisi pystyä tarjoamaan sairaanhoitoa sitä tarvitseville maahantulijoille ja huolehtimaan myös tarvittavista terveystarkastuksista ja ennaltaehkäisevästä terveydenhoidosta.

On tärkeää erottaa toisistaan laittomat maahantulijat (henkilöt, jotka pyrkivät EU:n alueelle laittomasti taloudellisista syistä), pakolaiset tai mahdolliset turvapaikanhakijat sekä henkilöt, jotka ovat joutuneet siirtymään pois asuinseudultaan väliaikaisesti (esimerkiksi Libyan siirtotyöläiset, jotka ovat joutuneet lähtemään sieltä konfliktin vuoksi ja jotka haluavat palata takaisin lähtömaihinsa). Nämä ryhmät ovat keskenään erilaisessa oikeudellisessa asemassa, ja EU voi tarjota eri ryhmille erilaista apua.

EU on vastannut kaikkiin näihin haasteisiin nopeasti, ja se on myös pyrkinyt ennakoimaan niitä. Komissio ja jäsenvaltiot ovat myöntäneet varoja humanitaariseen hätäapuun, jota tarvitaan siksi, että Libyan naapurimaihin on äkillisesti virrannut pakolaisia ja siirtymään joutuneita henkilöitä. Näin pakolaisille ja siirtymään joutuneille on voitu tarjota väliaikaista suojaa, tyydyttää heidän perustarpeensa ja auttaa heitä palaamaan lähtömaihinsa. Tähän mennessä EU on myöntänyt humanitaarista apua yli 100 miljoonaa euroa, mistä komissio on myöntänyt lähes puolet, 48,8 miljoonaa euroa. Lisäksi on otettu käyttöön EU:n pelastuspalvelumekanismi, jonka avulla voidaan helpottaa sekä EU:n että kolmansien maiden kansalaisten kotiinpaluuta. 15 jäsenvaltiota on myöntänyt tähän tarkoitukseen kuljetusapua, jonka koordinoinnista vastaa komission seuranta- ja tiedotuskeskus. On selvää, että näitä yhteisiä ponnisteluja on jatkettava. Frontex on aloittanut Välimeren yli pyrkivien laittomien, eri ryhmistä koostuvien muuttovirtojen hillitsemiseksi yhteisen operaation nimeltä EPN Hermes Extension 2011, auttaakseen Italiaa valvomaan maahantulijoita ja pakolaisia kuljettavia aluksia. Europol on lähettänyt Italiaan asiantuntijaryhmän, jonka tehtävänä on avustaa lainvalvontaviranomaisia laittomien maahantulijoiden joukossa mahdollisesti olevien rikollisten tunnistamisessa näiden saavuttua Italiaan.

Niitä jäsenvaltioita, jotka ovat eniten alttiina pakolaisista ja laittomista maahantulijoista muodostuville kasvaville muuttovirroille, on autettu selviytymään väestöliikkeiden taloudellisista seurauksista. Tähän tarkoitukseen on myönnetty ulkorajarahastosta ja Euroopan pakolaisrahastosta noin 25 miljoonaa euroa.

Vallitseva kriisi vahvistaa, että Euroopassa tarvitaan enemmän solidaarisuutta ja parempaa vastuunjakoa, ja on todettava, että EU:lla ei ole riittäviä välineitä auttaa niitä jäsenvaltioita, joihin joukoittainen maahantulo useimmiten kohdistuu.

Yhteisvastuuta ja maahanmuuttovirtojen hallintaa koskevan yleisohjelman[2] puitteissa käytettävissä olevat varat eivät riitä kaikkiin avunpyyntöihin vastaamiseen. Ensinnäkin varojen käyttöönotto ei ole aivan yksinkertaista, sillä ne on alun perin suunniteltu käytettäväksi vakaassa tilanteessa, ei kriisin aiheuttamassa hätätilanteessa. Toiseksi käytettävissä olevat varat eivät riitä näin mittavien ongelmien ratkaisemiseen.

Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission on seuraavaa monivuotista rahoituskehystä laatiessaan otettava oppia nykyisestä kriisistä. Jotta EU voisi toimia nopeasti ja tehokkaasti odottamattomien tapahtumien ja hätätilanteiden sattuessa, sen rahoitusmekanismeja olisi mukautettava niin, että varat saadaan käyttöön paljon nopeammin ja joustavammin myös kolmansissa maissa. Lisäksi Euroopan parlamentin ja neuvoston olisi parhaillaan tehtävän EU:n varainhoitoasetuksen uudistuksen yhteydessä tuettava komission ehdotusta, jonka mukaan EU:n olisi voitava perustaa omia erityisrahastoja ( trust funds ), joihin lahjoittajien rahoitusosuudet koottaisiin kriisien ja niiden jälkitilanteiden hoitoa varten. Periaatteessa käytettävissä on muitakin yhteisvastuun muotoja, joiden avulla voitaisiin vastata alueella ilmeneviin dramaattisiin tapahtumiin. Parhaillaan on meneillään pilottihanke, joka koskee Maltaan tulleiden uudelleensijoittamista muualle. Tähänastisten kokemusten pohjalta komissio tukee hankkeen laajentamista Maltaan nyt saapuviin tulijoihin, jotka hakevat sieltä kansainvälistä suojelua. Hanke on tarkoitus toteuttaa tiiviissä yhteistyössä YK:n pakolaisasiain komissaarin (UNCHR) ja Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön (IOM) kanssa. Nykyiset välineet eivät kuitenkaan riitä kaikkien tarpeiden tyydyttämiseen ja kyllin kattavaan toimintaan. Niihin voidaan turvautua vain tapauskohtaisesti, ja niiden käyttö riippuu kokonaan siitä, onko jäsenvaltioilla kulloinkin halua tarjota apua vapaaehtoisesti – muodossa missä hyvänsä. Tämä puolestaan asettaa EU:n arvostelun kohteeksi ja heikentää kansalaisten luottamusta EU:hun.

Komissio seuraa tilanteen kehittymistä tiiviisti ja saattaa tarvittavien edellytysten täyttyessä päättää tilapäistä suojelua koskevan direktiivin[3] soveltamisesta. Sen avulla voidaan tarjota välittömästi ja tilapäisesti suojelua siirtymään joutuneille kolmansien maiden kansalaisille, jotka eivät voi palata lähtömaihinsa.

Komissio esittää vuonna 2011 uusia aloitteita, joiden tarkoituksena on yhteisvastuun toteuttaminen kokonaisvaltaisella tavalla ja joissa säädetään avun antamiseen liittyvistä käytännön järjestelyistä. Parhaillaan tutkitaan, miten voidaan kehittää eri keinoja vastata kiireellisiin tarpeisiin nopeammin ja järjestelmällisemmin. Aloitteet perustuvat Lissabonin sopimuksen oikeusperustoihin, kuten 80 artiklaan ja 78 artiklan 3 kohtaan. Niitä varten hyödynnetään myös Kreikasta, erityisesti Kreikan ja Turkin väliseltä maarajalta, sekä eteläisen Välimeren alueen kriisistä saatuja kokemuksia. Aloitteisiin sisältyy myös tilapäisiä toimenpiteitä, joihin turvauduttaisiin silloin kun yhteen tai useampaan jäsenvaltioon kohdistuu väliaikaisesti erityisen suuri paine. Lisäksi valmistauduttaisiin järjestelmällisemmin keinoin turvaamaan solidaarisuus sekä rahoituksen että käytännön yhteistyön ja teknisen avun toteuttamiseksi (esim. Frontexin, Euroopan turvapaikka-asioiden tukiviraston (EASO) ja yhteisten operaatioiden avulla).

Lopuksi todettakoon, että on erittäin tärkeää, että EU:n jäsenvaltiot suostuvat sijoittamaan uudelleen osan niistä lukuisista kansainvälisen suojelun tarpeessa olevista henkilöistä, joita ei voida palauttaa lähtömaihin. Kyseessä on erittäin merkittävä solidaarisuuden osoitus näitä Pohjois-Afrikan maita ja erityisesti Tunisiaa kohtaan, ja sen avulla voidaan myös ylläpitää ”suojelualuetta” näissä maissa.

Ulkorajojen valvonta

Tehokas ja uskottava ulkorajojen valvonta on ehdottoman välttämätöntä. EU:n on kyettävä hallitsemaan matkustajavirtoja, jotka muodostuvat EU:n alueelle lyhyeksi ajaksi pyrkivistä tai tänne laillisesti muuttavista henkilöistä, ja estämään samalla maahanpääsy niiltä, joilla ei ole maahantulo-oikeutta. Rajavalvonnalla on suuri merkitys myös rikoksentorjunnassa, kuten komission vuonna 2010 esittämässä sisäisen turvallisuuden strategiassa[4] todetaan. EU:n tavoitteena on sen vuoksi oltava yhtäältä korkean turvallisuustason ylläpitäminen ja toisaalta rajanylityksen helpottaminen niiden kannalta, joilla on maahantulo-oikeus, heidän perusoikeuksiaan täysimääräisesti kunnioittaen.

Maahanpääsyn valvominen on yksi valtion tai sisärajattoman alueen keskeisiä tehtäviä. Jokainen Schengen-alueeseen osallistuva valtio on osaltaan vastuussa siitä, että tämä tehtävä hoidetaan luotettavasti. Kukin valtio valvoo ulkorajoillaan pääsyä paitsi omalle alueelleen myös koko Schengen-alueelle; siten se puolustaa myös muiden jäsenvaltioiden ja koko EU:n etuja. Vastaavasti on otettava huomioon myös niiden jäsenvaltioiden tilanne, joiden ulkorajoihin kohdistuu suuri maahanmuuttopaine, ja siihen on puututtava yhteisvastuun periaatetta täysimääräisesti noudattaen.

EU:n ulkorajojen valvontaa on jatkuvasti kehitettävä maahanmuuttoon ja turvallisuuteen liittyvien uusien haasteiden myötä. Viimeaikaiset tapahtumat ovat osoittaneet, että johonkin vähäriskisenä pidettyyn ulkorajan kohtaan voi yhtäkkiä kohdistua kriittinen maahanmuuttopaine. Järjestäytynyt rikollisuus on vastuussa ihmisten salakuljettamisesta ja laittoman maahanmuuton helpottamisesta, ja se mukauttaa toimintamenetelmiään ja reittejään jatkuvasti. Samaan aikaan suuntauksena on, että matkustaminen lisääntyy ja ihmiset odottavat voivansa ylittää rajat nopeasti ja helposti.

Minkä tahansa ulkorajakohdan heikkous vaikuttaa siihen, miten uskottavasti koko EU:n katsotaan pystyvän valvomaan pääsyä alueelleen, ja murentaa keskinäistä luottamusta. Kansalaisten on myös voitava luottaa siihen, että ulkorajojen valvonta toimii moitteettomasti. Yhteiset säännöt ovat jo olemassa, mutta kansallisten viranomaisten yhteisiä toimintatapoja on tarpeen kehittää edelleen. Tätä varten komissio hyväksyy toukokuussa Sirene-käsikirjan tarkistetun laitoksen, ja kesäkuussa se päivittää rajavartijoille tarkoitettua yhteistä käytännön käsikirjaa. Lisäksi olisi pohdittava mahdollisuutta muodostaa eurooppalainen rajavartiojärjestelmä. Tämä ei välttämättä merkitsisi keskitetyn EU:n hallintoelimen perustamista, vaan sitä että luotaisiin yhteiset toimintatavat, yhteiset valmiudet ja normit, joita tuettaisiin käytännön yhteistyöllä.

Vastaavasti on tarpeen omaksua riskilähtöinen lähestymistapa ja varmistaa, että uutta teknologiaa käytetään entistä enemmän sekä maa- että merirajoilla. Kansallisten viranomaisten päivittäistä yhteistyötä on kehitettävä. Naapureina olevien jäsenvaltioiden olisi vaihdettava reaaliaikaisesti tietoa kaikista ulkorajoilla ilmenevistä poikkeuksellisista tapahtumista. Tämä onkin asteittain vuodesta 2008 kehitetyn Euroopan rajavalvontajärjestelmän (Eurosur) tavoitteena. Komissio esittää vuonna 2011 säädösehdotuksen, jonka nojalla rajavalvonnasta vastaavat jäsenvaltioiden viranomaiset voivat vaihtaa operatiivisia tietoja ja tehdä yhteistyötä sekä keskenään että Frontexin kanssa.

Frontexilla on keskeinen asema resurssien ohjaamisessa niille ulkorajoille, joihin kohdistuu paineita. Tästä saatiin näyttöä, kun vuonna 2010 lähetettiin – ensimmäistä kertaa – nopeita rajainterventioryhmiä Kreikan ja Turkin väliselle maarajalle ja kun vuonna 2011 toteutettiin yhteinen merioperaatio HERMES Italian auttamiseksi. Frontexin oikeudellista kehystä on päivitettävä, jotta se voi tehostaa operatiivisia valmiuksiaan toimia ulkorajoilla. Komissio esitti tarvittavia muutoksia viime vuoden helmikuussa[5]. Erityisesti viimeaikaisten tapahtumien valossa neuvoston ja parlamentin olisi nyt Eurooppa-neuvoston kehotuksen mukaisesti hyväksyttävä ehdotus pikaisesti ennen tämän vuosipuoliskon päättymistä.

Schengen-alueen hallinnointi

Schengen-alueen luominen on yksi EU:n konkreettisimmista, suosituimmista ja menestyksekkäimmistä saavutuksista. Jotta Schengen-alue voidaan turvata ja raivata tietä sen kehittämiselle edelleen, on suunniteltava uusia toimia ulkorajojen vahvistamiseksi edellä kuvatulla tavalla. Lisäksi tarvitaan selkeä järjestelmä Schengen-alueen hallinnointia varten. Tähän asti yhteisten sääntöjen soveltaminen unionissa on perustunut hallitustenvälisiin vertaisarviointeihin. Meneillään olevan Schengenin arviointimekanismin tarkistuksen tulisi perustua yhteisömenetelmään, jossa olisivat mukana myös jäsenvaltioiden asiantuntijat ja Frontex komission johdolla. Ehdotettu mekanismi varmistaisi suuremman läpinäkyvyyden ja parantaisi asiantuntija-arviointien yhteydessä havaittujen puutteiden korjaamista. Komissio myös laatii ohjeet sen varmistamiseksi, että Schengen-sääntöjä sovelletaan ja tulkitaan johdonmukaisesti.

Lisäksi on perustettava mekanismi, jonka avulla unioni voi puuttua tilanteisiin, joissa jäsenvaltio ei täytä velvollisuuttaan valvoa omaa osuuttaan EU:n ulkorajasta tai joissa tiettyyn ulkorajan osuuteen kohdistuu ulkoisista tapahtumista johtuva odottamaton, voimakas paine. Unionin toteuttama, yhteisöperustainen koordinoitu reagointi kriisitilanteissa varmasti lisäisi jäsenvaltioiden luottamusta. Se myös vähentäisi jäsenvaltioiden tarvetta turvautua yksipuolisiin aloitteisiin, joiden nojalla sisärajoilla tehtävä tarkastukset voidaan ottaa väliaikaisesti uudelleen käyttöön tai lisätä sisärajojen läheisyydessä tehtäviä poliisitarkastuksia, jotka väistämättä hidastavat sisärajojen ylittämistä kaikkien matkustajien osalta. Siksi saattaa olla tarpeen ottaa käyttöön tällainen mekanismi , jonka nojalla EU:n tasolla voidaan tehdä päätös siitä, mitkä jäsenvaltiot ottavat sisärajoilla tehtävät tarkastukset poikkeuksellisesti uudelleen käyttöön ja kuinka pitkäksi ajaksi. Mekanismia olisi sovellettava vain viimeisenä keinona todellisissa kriisitilanteissa, siihen asti että muut (kiireelliset) toimenpiteet saadaan toteutettua tilanteen vakiinnuttamiseksi kyseisellä ulkorajan osuudella joko EU:n tasolla, solidaarisuuden hengessä, ja/tai kansallisella tasolla, niin että yhteisiä sääntöjä voidaan noudattaa paremmin. Komissio tutkii tällaisen mekanismin käyttöönottomahdollisuuksia ja saattaa esittää sitä koskevan ehdotuksen jo lähiaikoina.

Laittoman maahanmuuton ehkäiseminen

Laiton maahanmuutto on jo perusluonteeltaan ilmiö, jota on vaikea mitata määrällisesti. Eräät indikaattorit antavat kuitenkin osviittaa sen laajuudesta. Vuonna 2009 otettiin kiinni noin 570 000 EU:n alueella laittomasti oleskelevaa kolmannen maan kansalaista (7 % vähemmän kuin vuonna 2008). Jäsenvaltiot palauttivat noin 250 000 henkeä (4,5 % enemmän kuin vuonna 2008)[6].

Uskottava maahanmuutto- ja liikkuvuuspolitiikka edellyttää määrätietoista ja tehokasta puuttumista laittomaan maahanmuuttoon. Jos laittomilla maahanmuuttajilla, jotka eivät ole kansainvälisen suojelun tarpeessa, on alhainen todennäköisyys joutua palautetuksi, kyseessä on laittomaan maahanmuuttoon kannustava tekijä, joka samalla murentaa luottamusta kansallisiin ja EU:n viranomaisiin. Euroopan tasolla onkin pystyttävä soveltamaan asianmukaisia välineitä ja toimintalinjoja nykyistä koordinoidummin.

Myös epävirallisten työmarkkinoiden olemassaolo houkuttelee laittomaan maahanmuuttoon ja kolmansien maiden kansalaisten hyväksikäyttöön. Tämän vuoksi on erittäin tärkeää, että jäsenvaltiot saattavat laittomien maahanmuuttajien työnantajiin kohdistettavia seuraamuksia koskevan direktiivin [7] osaksi kansallista lainsäädäntöään täysimääräisesti ja aikataulun mukaisesti.

EU:hun tulee vuosittain satojatuhansia ihmisiä ihmiskaupan uhreina, tai he joutuvat ihmiskaupan kohteeksi EU:n alueella. Äskettäin hyväksytty ihmiskauppaa koskeva direktiivi säilyttää EU:n etulinjassa tämän orjuuden muodon kansainvälisessä torjunnassa, sillä ihmiskauppaan syyllistyneitä rikollisia rangaistaan direktiivin nojalla ankarammin. Lisäksi direktiivissä säädetään ihmiskaupan ehkäisemisestä sekä uhrien suojelemisesta, avustamisesta ja tukemisesta kiinnittäen erityistä huomiota kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin uhreihin.

EU pyrkii myös painottamaan enemmän ihmiskauppaa koskevan politiikkansa ulkoista ulottuvuutta. EU:n ihmiskaupan torjunnan koordinaattorin nimittäminen antaa osaltaan lisäpontta ihmiskaupan torjunnalle.

Edistääkseen johdonmukaisen, tasapainoisen ja tehokkaan EU:n palautuspolitiikan kehittämistä komissio esittää vuonna 2012 tiedonannon, jossa tarkastellaan tällä alalla tapahtuvaa edistymistä ja esitetään ehdotuksia tulevaa toimintaa varten. Tähän toimintaan tulisi sisällyttää muun muassa vapaaehtoisen paluun edistäminen, jäsenvaltioiden toimintavalmiuksien kehittäminen, palautuspäätösten vastavuoroisen tunnustamisen edistäminen sekä ratkaisujen löytäminen niiden laittomien maahanmuuttajien tilanteeseen, joita ei voida palauttaa.

Palauttamisdirektiivi[8] muodostaa vankan ja oikeudenmukaisen kehyksen, jonka avulla palautusten tehokkuus voidaan varmistaa palautettavien henkilöiden perusoikeuksia ja oikeusvaltion periaatteita täysimääräisesti noudattaen. Direktiivillä varmistetaan, että henkilöllä on joko oikeus oleskella EU:n alueella laillisesti tai hänestä tehdään palauttamispäätös. Direktiivin alhainen täytäntöönpanoaste on kuitenkin vakava huolenaihe. Komissio kehottaakin kaikkia jäsenvaltioita varmistamaan, että tarvittavat kansalliset toimenpiteet hyväksytään ja että niitä sovelletaan viipymättä.

Komissio teki äskettäin EU:n takaisinottopolitiikasta [9] kattavan arvioinnin, jonka yhteydessä se totesi, että EU:n takaisinottosopimukset ovat käyttökelpoinen väline laittomien maahanmuuttajien palauttamiseen. Tähän liittyvää yhteistyötä kolmansien maiden kanssa olisi edelleen vahvistettava. On kuitenkin selvää, että takaisinottoneuvottelut monien maiden kanssa, mm. eräiden tärkeimpien lähtö- ja kauttakulkumaiden kanssa, ovat erittäin hankalia. Lisäksi EU:n ja AKT-maiden välillä tehdyn Cotonoun sopimuksen 13 artiklan täytäntöönpano on edelleen riittämätöntä. EU:n mahdollisuuksia tehdä ja soveltaa näitä sopimuksia tehokkaasti heikentää erityisesti se, että EU ei useinkaan tarjoa kumppaneinaan oleville kolmansille maille kannustimia, esimerkiksi viisumeihin liittyviä toimenpiteitä tai taloudellista apua, jonka avulla kolmannet maat voisivat vahvistaa valmiuksiaan soveltaa sopimusta asianmukaisella tavalla. Näyttääkin selvältä, ettei ole enää järkevää pyytää yksittäisiä neuvotteluvaltuuksia takaisinottosopimusten tekemiseen. Takaisinottosopimuksia olisi sitä paitsi tarkasteltava laajemmin, osana EU:n ja tietyn kumppanimaan suhteiden kokonaisuutta. Kolmansien maiden kanssa tehtäviin puitesopimuksiin olisi tätä varten pyrittävä sisällyttämään tehostettu takaisinottovelvollisuus.

LIIKKUMINEN JA OLESKELU SISÄRAJATTOMALLA ALUEELLA

Organisoitu liikkuvuus

EU:n ulkorajojen tehtävänä on antaa suojaa ja taata sujuva liikkuminen sekä EU:n kansalaisille ja heidän perheenjäsenilleen että kaikille kolmansien maiden kansalaisille, jotka tulevat EU:n alueelle sovittujen sääntöjen mukaisesti. Rajatarkastuksiin liittyvä päivittäinen työmäärä on syytä ottaa huomioon, sillä koko Schengen-alueella tehdään vuosittain 650 miljoonaa rajanylitystä.[10]

Rajanylityspaikoilla olevia resursseja on käytettävä mahdollisimman tehokkaasti, jotta voidaan saavuttaa mittakaavaetuja ja välttää päällekkäisyydet. Yhteistyö eri viranomaisten välillä (Frontex, Europol, kansalliset tulli- ja poliisiviranomaiset) on tätä tavoitetta silmällä pitäen olennaisen tärkeää. Tämä koskee erityisesti rajavalvontaviranomaisia, jotka tekevät henkilötarkastuksia, ja tavaroiden tarkastamisesta vastaavia tulliviranomaisia. Komissio esittää vuonna 2012 ehdotuksia, joiden tarkoituksena on parantaa ulkorajoilla tehtävien tarkastusten koordinointia ja ehdottaa jäsenvaltioille parhaita käytänteitä.

Huomiota tulisi kiinnittää myös rajatarkastusten vahvistamiseen samalla kun pyritään nopeuttamaan säännöllisesti matkustavien rajanylitystä. Joissakin jäsenvaltioissa kehitetään jo kansallisia maahantulo- ja maastapoistumisjärjestelmiä. Euroopan laajuinen maahantulo- ja maastapoistumisjärjestelmä takaisi, että tiedot kolmannen maan kansalaisten rajanylityksestä olisivat rajavalvonta- ja maahanmuuttoviranomaisten käytettävissä, ja täydentäisi näin viisuminhaltijoita koskevaa viisumitietojärjestelmää (VIS). Tämän ansiosta viisuminhaltijoiden oleskelua voitaisiin valvoa helpommin ja välttää oleskelun jatkuminen viisumin umpeuduttua, joka – toisin kuin yleisesti luullaan – on suurin laittoman maahanmuuton syy EU:ssa. Samalla rekisteröityjen matkustajien ohjelma tarjoaisi kolmansien maiden kansalaisille mahdollisuuden käyttää automaattista rajatarkastusta, mikä helpottaisi usein matkustavien tuloa EU:n alueelle.

Nämä järjestelmät valmistaisivat tietä uuteen teknologiaan perustuville uuden sukupolven rajatarkastuksille, ja niiden yhteydessä voitaisiin hyödyntää parhaillaan kehitteillä olevista suuren mittakaavan IT-hankkeista saatavia kokemuksia. Ne edellyttäisivät sekä EU:lta että jäsenvaltioilta mittavia investointeja tietojärjestelmien kehittämiseen ja julkisten varojen käyttöä sekä panostusta korkeatasoisen henkilötietosuojan varmistamiseen. Ennen asiaa koskevien ehdotusten esittämistä komissio kuulee lähikuukausina Euroopan parlamenttia ja neuvostoa sekä sidosryhmiä siitä, miten asiassa pitäisi edetä.

Kolmansien maiden kansalaisia koskeva johdonmukainen liikkuvuuspolitiikka, viisumit mukaan lukien

EU:n yhteinen viisumipolitiikka on yksi sisärajattoman alueen luomiseen liittyvistä liitännäistoimenpiteistä. Sen lisäksi viisumipolitiikalla on suuri vaikutus tulevaisuuteen suuntautuvan liikkumispolitiikan kannalta. Sillä on valtava merkitys kolmansiin maihin, jotka pitävät kansalaistensa liikkuvuutta ulkopolitiikkansa ykkösprioriteettina. Vuonna 2009 Schengen-viisumeja myöntävät jäsenvaltiot myönsivät noin 11 miljoonaa viisumia.[11]

EU on tehnyt viime vuosina useita viisumihelpotussopimuksia ja käynyt eri maiden kanssa vuoropuhelua viisumivapaudesta . Joissain tapauksissa EU on myös päättänyt poistaa viisumipakon eräiden kolmansien maiden kansalaisilta sen jälkeen kun kaikki asiaa koskevat ennakkoehdot ovat täyttyneet.

Nämä kokemukset ovat pitkälti myönteisiä ja osoittavat, että on mahdollista taata hallittu liikkuvuus turvallisessa ympäristössä . Laittoman maahanmuuton estäminen ja yleisen turvallisuuden ylläpitäminen voidaan sovittaa yhteen lisääntyvän liikkuvuuden kanssa. On vain aina varmistettava, että vilpittömässä mielessä toimivien matkustajien lisääntyvä liikkuvuus sekä laittomaan maahanmuuttoon liittyvät riskit ja yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen kohdistuvat uhkatekijät ovat keskenään tasapainossa. Tarvittaessa tasapainon säilyminen olisi tarkistettava viisumivapauden myöntämisen jälkeen käyttöön otettavalla seurantamekanismilla. Tästä on esimerkkinä komission tammikuussa 2011 perustama mekanismi, jolla seurataan viittä Länsi-Balkanin maata (Albania, Bosnia ja Hertsegovina, entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia, Montenegro ja Serbia), joille myönnettiin viisumivapaus vuosina 2009 ja 2010.

Siltä varalta, että viisumivapaus johtaa laajamittaiseen laittomaan maahanmuuttoon tai väärinkäytöksiin tai vaarantaa turvallisuuden, EU:lla on oltava käytössään tarvittavat välineet korjata nämä ongelmat. Tätä varten komissio esittää lähiaikoina viisumiasetuksen [12] muuttamista koskevan ehdotuksen, jossa vahvistettavan suojalausekkeen nojalla tietyn kolmannen maan kansalaisilta voitaisiin tietyin ehdoin väliaikaisesti vaatia jälleen viisumi.

EU:n on pysyttävä avoimena kulttuuri-, talous- ja kauppavaihdolle, jotta se voi vahvistaa asemaansa globaalina toimijana ja edistää EU:n yritysten, korkeakoulujen ja kulttuurin alan sidosryhmien etuja. Viisumipolitiikka on sovitettava nykyistä paremmin yhteen EU:n muiden politiikkojen, kuten kauppa- ja tutkimuspolitiikan, kanssa.

Huhtikuussa 2010 käyttöön otetun viisumisäännöstön tarjoamia mahdollisuuksia olisi hyödynnettävä täysimääräisesti. Esimerkiksi EU:n alueelle usein matkustaville henkilöille ei edelleenkään haluta myöntää pitkään voimassa olevia toistuvaisviisumeja, vaikka hakijat ovat osoittautuneet täysin luotettaviksi. Tilanteen korjaamiseksi komissio esittää lähikuukausina ensimmäisen vuosikertomuksen paikallisesta Schengen-yhteistyöstä . Kertomuksessa komissio aikoo esittää käytännön ehdotuksia, joista on etua sekä jäsenvaltioiden konsulaateille että viisuminhakijoille. Paikallista Schengen-yhteistyötä koskevien ehdotusten avulla on tarkoitus mm. yhdenmukaistaa viisuminhakijoilta vaadittavien todistusasiakirjojen luetteloa ja parantaa toistuvaisviisumien myöntämistä vilpittömässä mielessä toimiville matkustajille.

Myös konsulipalvelujen saatavuus on erittäin tärkeä kysymys. Komissio esittää myöhemmin tänä vuonna tiedonannon alueellisista konsuliyhteistyöohjelmista. Se pohtii erityisesti, miten yhteisten viisumikeskusten perustamista voitaisiin helpottaa. Pidemmällä aikavälillä olisi kenties mahdollista ulottaa lyhytaikaista oleskelua varten myönnettäviä Schengen-viisumeja koskeva jäsenvaltioiden yhteistyö kattamaan myös pitkäaikaista oleskelua varten myönnettävät viisumit.

Hallittu laillinen maahanmuutto

Kuten Eurooppa 2020 -strategiassa korostetaan, järkevässä maahanmuuttopolitiikassa olisi tunnustettava, että maahanmuuttajat voivat tuoda talouselämään lisäpuhtia ja uusia ideoita ja auttaa siten uusien työpaikkojen luomisessa. Maahanmuuttajat voivat myös paikata työvoimapulaa tekemällä töitä, joita EU:n työntekijät eivät voi tai eivät halua tehdä, ja edistää siten EU:n väestönkehitykseen liittyvien ongelmien ratkaisemista. EU:n on arvioitu tarvitsevan huomattavaa nettomaahanmuuttoa, jotta työväestön suhde kokonaisväestöön voitaisiin pitää vuoden 2008 tasolla. Pitkän aikavälin väestöennusteet osoittavat, että työvoiman liikkuvuus EU:n eri jäsenvaltioiden välillä saattaa vähentyä jo ensi vuosikymmenellä.[13]

Työvoima- ja osaamispulaa tietyillä aloilla voidaan lievittää ottamalla vastaan maahanmuuttajia, joilla on EU:ssa tarvittavia taitoja. Työllisyyden kasvu keskittyy tulevaisuudessa erityisesti palvelualoille, ja monet näistä tehtävistä liittyvät julkisiin ja kotitalouspalveluihin. Esimerkiksi komission laatimassa uuden osaamisen ja työllisyyden ohjelmassa[14] arvioidaan terveydenhoitoalalla olevan vuoteen 2020 mennessä noin miljoonan ammattihenkilön vajaus, ja jos terveydenhoitoalan avustava henkilöstö lasketaan mukaan, määrä on jopa 2 miljoonaa. Tieto- ja viestintätekniikan ammattilaisten vajaukseksi on arvioitu vuoteen 2015 mennessä 384 000–700 000 henkeä.[15] Myös tutkijoiden määrää on tarvetta lisätä EU:ssa erittäin voimakkaasti, ja osan heistä on tultava kolmansista maista, jotta Euroopan taloudesta pystyttäisiin tekemään niin dynaaminen ja innovatiivinen kuin on tarpeen kilpailukyvyn säilyttämiseksi globaalissa taloudessa.

Lisätoimet ovat tarpeen työvoima- ja osaamispulan ennakoimiseksi ja sen selvittämiseksi, miten tätä vajausta voitaisiin lievittää maahanmuuton avulla niin, ettei samalla pahenneta aivovuotoa kehittyvistä maista.

Vaikka EU:n tasolla laaditaan maahanmuuttoa koskevaa säädöskehystä, jäsenvaltioilla säilyy vastuu siitä, minkä verran kolmansien maiden kansalaisia ne ottavat vastaan työperäisen maahanmuuton puitteissa. Kun oikeanlaiset taidot hallitseville työntekijöille tarjotaan mahdollisuus olla oikeaan aikaan oikeassa paikassa, annetaan samalla ratkaiseva panos eurooppalaisen yritys-, tutkimus- ja innovaatiotoiminnan parantamiseksi. Työmarkkinoiden toiminta paranee, kun hallinnollisia menettelyjä kevennetään ja poistetaan esteitä, jotka rajoittavat kolmansien maiden kansalaisia olevien maahanmuuttajien mahdollisuuksia siirtyä maasta toiseen EU:n sisällä ja EU:n ja kolmansien maiden välillä oleskelu- ja työskentelyoikeuttaan menettämättä. Sitä paitsi joka kolmas maahanmuuttaja on nykyiseen työtehtäväänsä nähden ylikoulutettu, eikä EU:lla ole varaa tällaiseen henkilöresurssien tuhlaukseen. EU:n onkin pyrittävä entistä paremmin tunnustamaan maahanmuuttajien viralliset tutkinnot riippumatta siitä, ovatko he vasta saapuneet EU:n alueelle vai ovatko he oleskelleet täällä laillisesti jo pidempään.

Monissa jäsenvaltioissa vallitseva työvoimapula kertoo EU:n työmarkkinoihin kohdistuvista paineista. Komissio laatii parhaillaan useita välineitä, joiden avulla pyritään tarkistamaan ammattitaitoisen työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaamista ja selvittämään, millä elinkeinoelämän aloilla ja missä ammateissa rekrytointivaikeuksia ja pulaa ammattitaitoisesta työvoimasta esiintyy. Tämän analyysin avulla komissio voi tutkia ongelmallisia ammattialoja ja osaamisvajeita, joita voitaisiin yrittää paikata tarkkaan kohdennettujen maahanmuuttostrategioiden avulla. Komissio aikoo esittää vuonna 2012 vihreän kirjan, jossa se tarkastelee EU:n jäsenvaltioissa ilmenevän työvoimapulan lievittämistä maahanmuuton avulla. On aika päästä sopuun vuonna 2007 tehdystä yhdistelmälupaa (yhdistetty oleskelu- ja työlupaa) koskevasta ehdotuksesta, joka keventäisi maahanmuuttajien hallinnollisia menettelyjä ja antaisi heille selkeät ja samanlaiset oikeudet kaikkialla EU:ssa. Kilpailukykynsä säilyttääkseen Euroopan olisi myös kyettävä houkuttelemaan korkeasti koulutettuja maahanmuuttajia , koska heidän kysyntänsä lisääntyy maailmanlaajuisesti. EU:n sinistä korttia koskeva järjestelmä on toimenpidepaketti, joka helpottaisi näiden huippuosaajien rekrytointia EU:hun. Komissio kehottaakin kaikkia jäsenvaltioita tehostamaan toimiaan, jotta kyseinen direktiivi pantaisiin täytäntöön asianmukaisesti. Lisäksi komissio on pyrkinyt paikkaamaan EU:n säädöskehyksen aukkoja esittämällä vuonna 2010 ehdotukset, jotka koskevat kausityöntekijöitä ja yrityksen sisällä siirtyviä työntekijöitä . Lailliseen maahanmuuttoon liittyvien tulevien säädösehdotusten osalta voidaan todeta, että komissio arvioi jatkuvasti nykyistä säädöskehystä selvittääkseen, onko voimassa olevat säädökset pantu täytäntöön oikein ja voitaisiinko niitä parantaa tai tarvitaanko uusia säädöksiä. Vuonna 2011 esitetään kertomukset EU:n alueella pitkään oleskelleita kolmansien maiden kansalaisia sekä opiskelijoita ja tutkijoita koskevista direktiiveistä.

Potentiaaliset maahanmuuttajat tarvitsevat tietoa EU:n ja jäsenvaltioiden lainsäädännöstä, kielitaitovaatimuksista, viisumeista ja työluvista. Vuoden 2011 lopulla onkin tarkoitus avata EU:n maahanmuuttoportaali , jonne kootaan tietoa eri kysymyksistä selkeässä ja ymmärrettävässä muodossa.

2000-luvun alussa eräistä jäsenvaltioista saatujen luotettavien tietojen perusteella yli 50 prosenttia laillisesta maahanmuutosta näytti liittyvän perhesyihin. Osuus on vähitellen supistunut niin, että nykyään noin kolmasosa EU:hun suuntautuvasta maahanmuutosta liittyy perhesyihin. Toisin kuin työperäisen maahanmuuton yhteydessä, jäsenvaltiot eivät voi ennalta määritellä, minkä verran maahanmuuttajia ne ottavat vastaan perhesyiden nojalla. Perusoikeuskirjassa ja monissa kansainvälisen oikeuden välineissä sekä kolmansien maiden kansalaisten perheenyhdistämistä koskevassa EU:n direktiivissä[16] tunnustetaan näet velvollisuus perhe-elämän kunnioittamiseen. Komissio keskustelee tästä aiheesta jäsenvaltioiden, Euroopan parlamentin ja sidosryhmien kanssa ja julkaisee sen jälkeen asiaa koskevan vihreän kirjan vuoden loppuun mennessä.

Maahanmuuttajien kotouttaminen osallistavaan yhteiskuntaan

EU:n alueella laillisesti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten kotouttaminen on keskeinen ja toisinaan ristiriitojakin aiheuttava kysymys. Inhimillisistä ja kulttuurisista syistä on välttämätöntä, että kotouttaminen onnistuu. Se on tarpeen myös jotta maahanmuuton taloudelliset ja sosiaaliset hyödyt voidaan maksimoida niin yksilöiden kuin yhteiskunnankin kannalta. Ei kuitenkaan ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa reseptiä, jonka avulla kotouttaminen voi onnistua. Sen sijaan on selvää, että tuloksien parantamiseksi tarvitaan lisätoimia niin EU:n tasolla kuin kansallisella ja paikallistasollakin. Jokaisen maahanmuuttajan tulisi voida tuntea olevansa kotonaan Euroopassa. Heidän tulisi kunnioittaa sen lakeja ja arvoja ja heidän olisi voitava antaa oma panoksensa sen tulevaisuuteen.

Kotouttaminen vaatii työtä sekä maahanmuuttajilta itseltään että vastaanottavalta yhteiskunnalta. Maahanmuuttajille on annettava mahdollisuus osallistua uuden yhteisönsä elämään ja ennen muuta oppia vastaanottavan maan kieli. Heidän on päästävä työelämään ja koulutukseen ja terveydenhuoltojärjestelmän piiriin, jotta he voivat saada sosioekonomiset valmiudet huolehtia omasta elannostaan. Maahanmuuttajien pitäisi tutustua EU:n ja sen jäsenvaltioiden perusarvoihin, jotta he voivat ymmärtää uuden asuinmaansa kulttuuria ja perinteitä. Maahanmuuttajien kotoutuminen edellyttää tasapainoa oikeuksista nauttimisen ja asuinmaan lain ja kulttuurin kunnioittamisen välillä.

Tähän liittyen komissio esittää lähiaikoina tiedonannon, jonka aiheena on EU:n asialista kolmansien maiden kansalaisten kotouttamiseksi . Siinä korostetaan maahanmuuttajien osallistumista vastaanottavien maiden yhteiskuntaelämään, paikallistason toimintaa ja lähtömaiden ottamista mukaan kotoutumisprosessiin. Asialistan on tarkoitus edistää keskustelua siitä, mitä kotoutuminen on ja miten sitä voidaan tukea.

Parhaillaan kootaan pakettia menetelmistä, jotka ovat osoittautuneet hyviksi maahanmuuttajien kotouttamisessa. Tarkoituksena on helpottaa parhaiden käytänteiden vaihtoa kansallisten viranomaisten välillä, jotta ne voivat ottaa oppia toisiltaan ja valita keinoja, joiden avulla niiden asettamat kotoutumistavoitteet pystytään todennäköisimmin saavuttamaan. Parhaillaan suunnitellaan ns. eurooppalaisia moduuleja, joiden avulla on tarkoitus tukea toimintalinjoja ja käytänteitä, joita voidaan mukauttaa yksittäisten jäsenvaltioiden, alueiden ja kaupunkien tarpeisiin. Komission tiedonannossa on tarkoitus korostaa erityisesti paikallisten ja alueellisten toimijoiden laajempaa osallistumista kotouttamispolitiikkojen suunnitteluun esimerkiksi perustamalla strategisia kumppanuuksia alueiden komitean ja kaupunkien ja alueiden eurooppalaisten verkostojen kanssa.

KANSAINVÄLISEN SUOJELUN ANTAMINEN SITÄ TARVITSEVILLE

Yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän tärkeimpiä tavoitteita on tasoittaa huomattavia eroja, joita on ilmennyt EU:n eri jäsenvaltioihin jätettyjen turvapaikkahakemusten käsittelyn tuloksissa, ja varmistaa, että koko unionissa on käytössä samanlaiset menettelylliset ja aineelliset oikeudet, joihin voidaan vedota, samalla kun noudatetaan täysimääräisesti pakolaisten oikeusasemasta vuonna 1951 tehtyä Geneven yleissopimusta ja muita asiaa koskevia kansainvälisiä velvoitteita.

Vuonna 2010 EU:ssa tehtiin noin 257 800 turvapaikkahakemusta eli turvapaikanhakijoita oli miljoonaa asukasta kohti 515. Kymmenen jäsenvaltiota[17] otti vastaan yli 90 prosenttia hakemuksista.

On aika täydentää yhteistä eurooppalaista turvapaikkajärjestelmää sopimalla tasapuolisesta paketista Eurooppa-neuvostossa joulukuussa 2009 sovittuun määräaikaan eli vuoteen 2012 mennessä. Tätä varten komissio esittää lähiaikoina muutetut ehdotukset vastaanotto-olosuhteita ja turvapaikkamenettelyjä koskeviksi direktiiveiksi. Myös Dublin-asetuksen tarkistamisesta on päästävä tasapuoliseen yhteisymmärrykseen, joka kattaa myös poikkeuksellisiin maahanmuuttopaineisiin liittyviä hätätilanteita varten laaditun mekanismin ja tarkistetun Eurodac-järjestelmän.

Yhteisen turvapaikkajärjestelmän tulisi käsittää suojeluaseman määrittelyä koskeva direktiivi, ja pitkään oleskelleiden asemaa koskeva direktiivi olisi ulotettava kattamaan myös kansainvälistä suojelua saavat henkilöt. Järjestelmän tulisi tarjota a) turvapaikanhakijoille ja kansainvälistä suojelua saaville oikeudenmukainen kohtelu ja asianmukaiset takeet; b) menettelylliset välineet, joiden avulla kansalliset viranomaiset voivat asianmukaisella tavalla ja nopeasti arvioida turvapaikkahakemukset nykyistä yhdenmukaisemmin ja puuttua vilpillisiin hakemuksiin; c) kansainvälistä suojelua saavien henkilöiden oikeuksien asianmukainen lähentäminen, mikä vähentäisi hallinnollisten menettelyjen kustannuksia ja turvapaikanhakijoiden toissijaista siirtymistä maasta toiseen edullisemman kohtelun toivossa ja parantaisi samalla kotoutumisnäkymiä; d) Dublinin järjestelmän tehostaminen samalla kun otettaisiin huomioon yksittäisiin jäsenvaltioihin mahdollisesti kohdistuvat poikkeukselliset maahanmuuttopaineet; ja e) Eurodac-tietokanta, joka edelleen tukee Dublin-asetuksen tehokasta soveltamista, samalla kun sen avulla voidaan erittäin tiukkojen edellytysten täyttyessä vastata myös muihin lainvalvontaviranomaisten tarpeisiin.

EU:n lainsäädäntöä ja sen asianmukaista täytäntöönpanoa on täydennettävä käytännön yhteistyötä vahvistamalla . Kesäkuussa 2011 toimintansa aloittava Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirasto lisää luottamusta ja yhteistyötä eurooppalaisten kumppaneiden keskuudessa.

Tärkeää on myös solidaarisuus ja yhteistyö kolmansien maiden kanssa turvapaikanhakijoista ja pakolaisista muodostuvien muuttovirtojen hallinnoinnissa. Erityisesti alueellisten suojeluohjelmien soveltamista on jatkettava. Nämä ohjelmat koskevat laajaa kumppanuutta lähtömaiden ja -alueiden kanssa tiiviissä yhteistyössä YK:n pakolaisasiain komissaarin kanssa. Niiden puitteissa käydään vuoropuhelua ja tuetaan valmiuksien kehittämistä, jotta voidaan löytää kestäviä ratkaisuja ja parantaa kansallisia turvapaikkasäännöksiä sekä turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten vastaanottoa, palauttamista ja uudelleensijoittamista.

Vuonna 2010 EU:hun uudelleensijoitettiin noin 5 000 pakolaista. Vastaavasti Yhdysvaltoihin uudelleensijoitettiin samana vuonna noin 75 000 pakolaista. Kaikki EU:n jäsenvaltiot yhdessä hyväksyvät edelleen vähemmän uudelleensijoituspyyntöjä kuin Kanada yksinään. Uudelleensijoittamisesta olisikin tehtävä erottamaton osa EU:n turvapaikkapolitiikkaa. Se tarjoaa uuden elämän aidoille pakolaisille, jotka muutoin saattaisivat joutua tekemään vaarallisen matkan paikkaan, josta he voivat saada pysyvän pakolaisaseman. Lisäksi kyseessä on merkittävä vastuunjakoa edustava ele ensimmäisen turvapaikan tarjoavia maita kohtaan, joista useimmat ovat kehitysmaita. Uudelleensijoittaminen auttaa myös säilyttämään ns. suojelualueen näissä vastaanottavissa maissa, ja se edistää vuoropuhelua ja yhteistyötä muissa muuttoliikkeeseen ja rajavalvontaan liittyvissä asioissa. Euroopan parlamentin ja neuvoston olisikin viipymättä hyväksyttävä EU:n yhteistä uudelleensijoittamisohjelmaa koskeva komission ehdotus[18].

MAAHANMUUTTOKYSYMYKSET ULKOSUHTEISSA KRIISIN JÄLKEEN

Maahanmuuttoa koskeva kokonaisvaltainen lähestymistapa

EU:n on vahvistettava maahanmuuttoa koskevia linjauksiaan ulkosuhteiden alalla. Kolmansien maiden kanssa on luotava kumppanuus, jonka puitteissa maahanmuuttoa ja liikkuvuutta koskevia kysymyksiä voidaan käsitellä niin, että yhteistyöstä on etua molemmille osapuolille. Tätä varten maahanmuuttokysymykset olisi nivellettävä osaksi EU:n ulkosuhdepolitiikkaa, jotta voidaan edistää EU:n etuja ja sen tarpeisiin vastaamista. Erityistä huomiota tulisi kiinnittää muuttoliikkeen ja ilmastonmuutoksen välisiin yhteyksiin. Sisäisten ja ulkoisten politiikkojen välinen johdonmukaisuus on olennaisen tärkeää, jotta saadaan aikaan kestäviä tuloksia. Yhtä tärkeää on se, että EU:n ja sen jäsenvaltioiden toimet ovat johdonmukaisia ja täydentävät toisiaan.

Komissio esittää myöhemmin tänä vuonna tiedonannon maahanmuuttoa koskevasta kokonaisvaltaisesta lähestymistavasta . Tämän strategian viiden ensimmäisen täytäntöönpanovuoden jälkeen on aika siirtyä uuteen vaiheeseen ja tutkia, miten siitä voitaisiin tehdä tehokkaampi ja johdonmukaisempi ja miten sen tavoitteita voitaisiin täsmentää. Uudessa toimintakehyksessä olisi otettava nykyistä paremmin huomioon unionin strategiset tavoitteet sekä sisäisen että ulkoisen toiminnan alalla ja muunnettava ne konkreettisiksi ehdotuksiksi, jotta voidaan kehittää EU:n keskeisiä kumppanuussuhteita (erityisesti EU–Afrikka, itäinen kumppanuus, Euro–Välimeri-kumppanuus ja laajentumismaat).

Kolme tärkeintä toiminta-aluetta olisi saatettava temaattisesti parempaan tasapainoon: a) laillisen maahanmuuton järjestäminen; b) laittoman maahanmuuton torjunnan vahvistaminen; ja c) muuttoliikkeestä kehitykselle koituvan molemminpuolisen hyödyn maksimointi.

Ulkoisella ulottuvuudella voisi olla tärkeämpi asema, jos kolmannet maat halutaan mukaan. Ne olisi nähtävä kumppaneina EU:n työvoimatarpeiden täyttämisessä, kuitenkin niin, että EU:n kansalaiset olisivat etusijalla. Jotta työvoiman kysyntä ja tarjonta saataisiin paremmin tasapainoon ja EU:n elinkeinoelämä voisi rekrytoida ammattitaitoista työvoimaa, kolmansissa maissa voitaisiin tehdä merkittävää työtä esimerkiksi ulkomaisten tutkintojen tunnustamisessa ja ennen lähtöä järjestettävän ammatti- ja kielikoulutuksen alalla.

Muuttoliikkeen ja kehityksen yhteyksiä tarkastelevia toimia olisi syvennettävä ja ne olisi määriteltävä tarkemmin. EU:n olisi pyrittävä entistä tehokkaammin puuttumaan muuttoliikkeen taustatekijöihin, erityisesti työllisyyteen, hallintoon ja väestönkehitykseen. On myös toteutettava uusia aloitteita, joiden avulla voidaan tukea maahanmuuttajien rahalähetysten myönteistä vaikutusta kehitykseen.

Lisäksi vahvistetaan muuttoliikkeen ja kehitysyhteistyöpolitiikan inhimillistä ulottuvuutta ottamalla ihmiset toiminnan keskiöön. Tässä yhteydessä olisi kiinnitettävä enemmän huomiota maahanmuuttajayhteisöjen merkitykseen. Olisi kehitettävä aloitteita, joiden avulla maahanmuuttajavähemmistöt voivat myötävaikuttaa lähtömaansa kehitykseen, mukaan lukien ammattitaitoisten maahanmuuttajien väliaikainen paluu lähtömaahan. Kiertomuutosta saatujen alustavien myönteisten kokemusten perusteella sen tarjoamia mahdollisuuksia olisi kehitettävä edelleen.

Maahanmuuttoa koskevan kokonaisvaltaisen lähestymistavan painopisteitä ovat tähän asti olleet Afrikka sekä Itä- ja Kaakkois-Eurooppa. EU:n maahanmuuttopolitiikan ulkoista ulottuvuutta vahvistettaessa myös maantieteellistä priorisointia olisi tarkistettava EU:n ja kolmansien maiden etujen ja yhteisten haasteiden pohjalta ja erityisesti Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan viimeaikaisen kehityksen valossa.

Kriisin jälkeen: EU:n ja eteläisen Välimeren maiden kumppanuus

Eurooppa-neuvosto vahvisti 11. ja 25. maaliskuuta pidetyissä kokouksissaan, että EU on sitoutunut kehittämään eteläisten naapurimaidensa kanssa uudenlaisen kumppanuuden. Myös Euroopan parlamentti korosti äskettäin antamassaan päätöslauselmassa[19], että näihin kysymyksiin on omaksuttava tasapainoinen ja kattava lähestymistapa. Komissio esittää tältä pohjalta lähiviikkoina tarkistetun Euroopan naapuruuspolitiikan ja ehdotuspaketin, joka koskee EU:n lähestymistapaa muuttoliikkeeseen, liikkuvuuteen ja turvallisuuteen eteläisen Välimeren maiden kanssa.

Tässä yhteydessä on tehtävä yötä eteläisen Välimeren maiden kanssa, jotta voidaan parantaa maahanmuuttajien tutkintojen ja koulutuksen tunnustamista.

Myös pohjoisafrikkalaisten ja eurooppalaisten välisen kanssakäymisen olisi tuettava Pohjois-Afrikan demokratiakehitystä. Lisääntyvä liikkuvuus parantaa keskinäistä ymmärtämystä ja kehittää kauppasuhteita. EU:n on tarjottava naapuruuskumppaneilleen dynaaminen liikkuvuuspolitiikka, joka kattaa myös viisumit ja joka on vankasti ankkuroitu EU:n ulkopolitiikkaan. Palvelujen tarjoamisen vapauttaminen, opiskelija- ja tutkijavaihdon lisääminen ja yhteyksien tiivistäminen kansalaisyhteiskunnan, elinkeinoelämän, journalistien ja ihmisoikeusjärjestöjen yhteen saattamiseksi ovat välineitä, joiden avulla Euroopan naapuruuspolitiikan tavoitteet voidaan saavuttaa. Tämä edellyttää, että käytössä on asianmukaisia laillisen maahanmuuton kanavia ja viisumihelpotuksia.

EU onkin ensi alkuun ehdottanut eteläisen Välimeren maille jäsennellyn vuoropuhelun aloittamista muuttoliikettä, liikkuvuutta ja turvallisuutta koskevista kysymyksistä, jotta voidaan luoda tätä koskeva liikkuvuuskumppanuus kunkin maan erityistilanteen huomioon ottaen.

Vuoropuhelun tarkoituksena tulisi olla tiettyihin ehtoihin perustuvien liikkuvuuskumppanuuksien perustaminen ja kumppanuusmaiden avustaminen niiden pyrkiessä kehittämään valmiuksiaan hallinnoida muuttovirtoja. Liikkuvuuskumppanuuksiin tulisi sisältyä muun muassa keinoja helpottaa ja organisoida paremmin laillista maahanmuuttoa, tehokkaita ja ihmisarvoa kunnioittavia toimenpiteitä laittoman maahanmuuton torjumiseksi sekä konkreettisia toimia, joiden avulla voidaan vahvistaa muuttoliikkeen vaikutusta kehitykseen. Liikkuvuuskumppanuuksien täytäntöönpanon edellytyksenä on, että asianomaiset kolmannet maat aidosti sitoutuvat ottamaan takaisin laittomat maahanmuuttajat, joilla ei ole oikeutta oleskella jäsenvaltioiden alueella, ja toteuttamaan tehokkaita toimenpiteitä laittoman maahanmuuton ehkäisemiseksi esimerkiksi yhdennetyn rajavalvonnan käyttöönottamiseksi, asiakirjojen turvallisuuden varmistamiseksi ja järjestäytyneen rikollisuuden torjumiseksi, ihmiskauppa ja maahanmuuttajien salakuljetus mukaan lukien.

Niitä kumppanimaita, jotka ovat valmiit tekemään EU:n kanssa työtä turvapaikka-, muuttoliike- ja rajavalvonta-asioissa sekä tehostamaan oikeusvaltion periaatteiden noudattamista, tuetaan tähän tarvittavien valmiuksien kehittämisessä. Tällainen yhteistyö myös auttaa luomaan edellytykset vakaudelle, ihmisoikeuksien kunnioittamiselle, demokratialle ja hyvälle hallinnolle. Lisäksi se antaa EU:lle mahdollisuuden tehdä viisumipolitiikkaan liittyvien toimien ohella uusia aloitteita kolmansien maiden kansalaisten liikkuvuuden helpottamiseksi osana EU:n ja näiden maiden välisten suhteiden laajempaa uudelleentarkastelua.

LIITE 1

Tiedonantoon liittyvät komission aloitteet |

Viitenumero | Asiakirjan koko nimi |

2 LUKU Ulkorajojen ylittäminen ja liikkuvuus |

2011/HOME/040 | Komission päätös paikallisesta Schengen-yhteistyöstä | kesäkuu 2011 |

2011/HOME/182 | Suositus rajavartijoille tarkoitetun yhteisen käsikirjan laatimista koskevan komission suosituksen tarkistamiseksi | kesäkuu 2011 |

2011/HOME/045 | Komission päätös viisumikäsikirjan muuttamisesta | kesäkuu 2011 |

2011/HOME/050 | Komission päätös Sirene-käsikirjan muuttamisesta | toukokuu 2011 |

2011/HOME/041 | Komission ehdotus viisumeja koskevan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 539/2001 muuttamisesta | 24. touko-kuuta 2011 |

2011/HOME/044 | Tiedonanto alueellisen konsuliyhteistyön ohjelmista ja yhteisten viisumikeskusten perustamisesta | marraskuu 2011 |

2011/HOME/088 | Säädösehdotus Euroopan rajavalvontajärjestelmän (Eurosur) tavoitteiden, soveltamisalan ja teknisten ja operatiivisten puitteiden määrittelystä | joulukuu 2011 |

2011/HOME/.. | Tiedonanto älykkäistä rajoista (maahantulo- ja maastapoistumisjärjestelmä ja rekisteröityjen matkustajien ohjelma) | syyskuu 2011 |

2011/HOME/016 | Tiedonanto EU:n sisäisen yhteisvastuun lujittamisesta | marraskuu 2011 |

3 LUKU Liikkuminen ja oleskelu sisärajattomalla alueella |

Schengen: mekanismi koordinoitua ja väliaikaista tarkastusten palauttamista varten, lisätään Schengen-arviointia koskevaan komission ehdotukseen | kesä-/ heinäkuu 2011 |

2011/HOME/037 | Maahanmuutto- ja turvapaikka-asiat EU:ssa vuonna 2010 (toinen maahanmuutto- ja turvapaikkasopimusta koskeva vuosikertomus), ja sen liitteenä esitettävä komission yksiköiden valmisteluasiakirja | 24. touko-kuuta 2011 |

2011/HOME/017 | Tiedonanto kotouttamista koskevasta EU:n asialistasta ja sen liitteenä esitettävä komission yksiköiden valmisteluasiakirja | 24. touko-kuuta 2011 |

2010/HOME/085 | Komission kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle pitkään oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten asemasta annetun direktiivin 2003/109/EY soveltamisesta | syyskuu 2011 |

2010/HOME/086 | Komission kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle kolmansien maiden kansalaisten opiskelua, opiskelijavaihtoa, palkatonta harjoittelua tai vapaaehtoistyötä varten tapahtuvan maahanpääsyn edellytyksistä annetun direktiivin 2004/114/EY soveltamisesta | syyskuu 2011 |

2011/HOME/039 | Kertomus kolmansien maiden kansalaisten erityistä maahanpääsymenettelyä tieteellistä tutkimusta varten koskevasta direktiivistä 2005/71/EY ja mahdolliset jatkotoimet | joulukuu 2011 |

2009/HOME/057 | Vihreä kirja oikeudesta perheenyhdistämiseen annetusta direktiivistä 2003/86/EY | marraskuu 2011 |

Tiedonanto EU:n palautuspolitiikasta | 2012 |

Vihreä kirja EU:n jäsenvaltioiden työvoimapulan lievittämisestä maahanmuuton avulla | 2012 |

4 LUKU Kansainvälisen suojelun antaminen sitä tarvitseville |

2011/HOME/186 | Muutettu ehdotus turvapaikkamenettelyistä annetuksi direktiiviksi | 1. kesäkuuta 2011 |

2011/HOME/187 | Muutettu ehdotus vastaanotto-olosuhteista annetuksi direktiiviksi | 1. kesäkuuta 2011 |

Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja -menettelyjen vahvistamisesta | Jo käsiteltävänä |

Muutettu ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi Eurodac-järjestelmän perustamisesta | Jo käsiteltävänä |

Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi vähimmäisvaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi sekä myönnetyn suojelun sisällöstä | Jo käsiteltävänä |

Komission ehdotus EU:n yhteisestä uudelleensijoittamisohjelmasta | Jo käsiteltävänä |

5 LUKU Maahanmuuttoa koskeva kokonaisvaltainen lähestymistapa |

Tiedonanto ”Muuttoliikettä, liikkuvuutta ja turvallisuutta koskeva vuoropuhelu eteläisen Välimeren maiden kanssa” | 24. toukokuuta 2011 |

2010/HOME+/011 | Komission ehdotus neuvoston päätöksiksi liikkuvuutta ja takaisinottoa koskevan sopimuksen allekirjoittamisesta ja tekemisestä Euroopan yhteisön ja Kap Verden tasavallan välillä | marraskuu 2011 |

2011/HOME/001 | Tiedonanto maahanmuuttoa koskevan kokonaisvaltaisen lähestymistavan arvioinnista ja tulevasta kehittämisestä | marraskuu 2011 |

2011/HOME/022 | Komission yksiköiden valmisteluasiakirja muuttoliikkeestä ja kehityspolitiikasta | marraskuu 2011 |

2011/HOME/023 | Komission yksiköiden valmisteluasiakirja muuttoliikkeestä ja ilmastonmuutoksesta | marraskuu 2011 |

2001/HOME/019 | Toimintasuunnitelma yhteistyöstä itäisten kumppanuusmaiden kanssa | syyskuu 2011 |

Komission ehdotus neuvoston päätöksiksi viisumihelpotuksia ja takaisinottoa koskevan sopimuksen allekirjoittamisesta ja tekemisestä Euroopan yhteisön ja Armenian välillä | heinäkuu 2011 |

Komission ehdotus neuvoston päätöksiksi viisumihelpotuksia ja takaisinottoa koskevan sopimuksen allekirjoittamisesta ja tekemisestä Euroopan yhteisön ja Azerbaidžanin välillä | heinäkuu 2011 |

LIITE 2

Taulukko 1: Viisumeja koskevat kokonaistilastot 2009

[pic]

Lähde: Euroopan unionin neuvoston pääsihteeristö

[pic]Taulukko 2: Kiinniotot, maastapoistamiset ja palautukset

Lähde: Eurostat

Taulukko 3: EU:n ulkopuolisten maiden kansalaiset jäsenvaltioissa 2010

EU:n ulkopuolisten maiden kansalaiset jäsenvaltioissa 2010 |

EU:n ulkop. kansalaiset jäsenvaltioissa (tuhansia) | % |

EU27 | 20 126.1 | 4.0 |

Belgia | : | : |

Bulgaria | 20.3 | 0.3 |

Tšekki | 287.4 | 2.7 |

Tanska | 214.3 | 3.9 |

Saksa | 4 584.7 | 5.6 |

Viro | 201.7 | 15.1 |

Irlanti | 67.9 | 1.5 |

Kreikka | 791.7 | 7.0 |

Espanja | 3 335.7 | 7.3 |

Ranska | 2 451.4 | 3.8 |

Italia | 2 993.7 | 5.0 |

Kypros | 43.8 | 5.5 |

Latvia | 382.4 | 17.0 |

Liettua | 34.6 | 1.0 |

Luxemburg | 29.5 | 5.9 |

Unkari | 81.1 | 0.8 |

Malta | 11.3 | 2.7 |

Alankomaat | 341.3 | 2.1 |

Itävalta | 548.0 | 6.5 |

Puola | 30.7 | 0.1 |

Portugali | 363.1 | 3.4 |

Romania | 25.3 | 0.1 |

Slovenia | 77.6 | 3.8 |

Slovakia | 24.2 | 0.4 |

Suomi | 98.5 | 1.8 |

Ruotsi | 324.7 | 3.5 |

Yhdistynyt kk. | 2 445.1 | 3.9 |

Lähde: Eurostat

[pic]

Taulukko 4: Vuosina 2008–2009 myönnetyt oleskeluluvat

Lähde: Eurostat

Taulukko 5: Ensimmäisen vaiheen turvapaikkapäätökset ratkaisun ja jäsenvaltion mukaan jaoteltuina vuonna 2010 |

Belgia | 16665 | 3510 | 2700 | 805 | : | 13160 |

Bulgaria | 515 | 140 | 20 | 120 | : | 375 |

Tšekki | 510 | 175 | 75 | 75 | 20 | 335 |

Tanska | 3300 | 1345 | 660 | 520 | 170 | 1950 |

Saksa | 45400 | 10450 | 7755 | 545 | 2145 | 34955 |

Viro | 40 | 15 | 10 | 5 | : | 25 |

Irlanti | 1600 | 25 | 25 | 5 | : | 1575 |

Kreikka | 3455 | 105 | 60 | 20 | 30 | 3350 |

Espanja | 2785 | 610 | 245 | 350 | 15 | 2175 |

Ranska | 37620 | 5115 | 4095 | 1020 | : | 32505 |

Italia | 11325 | 4305 | 1615 | 1465 | 1225 | 7015 |

Kypros | 2440 | 425 | 30 | 370 | 25 | 2015 |

Latvia | 50 | 25 | 5 | 20 | : | 25 |

Liettua | 190 | 15 | 0 | 15 | : | 175 |

Luxemburg | 475 | 70 | 55 | 15 | : | 410 |

Unkari | 1040 | 260 | 75 | 115 | 70 | 785 |

Malta | 350 | 220 | 45 | 165 | 15 | 125 |

Alankomaat | 17145 | 7565 | 810 | 4010 | 2745 | 9575 |

Itävalta | 13780 | 3450 | 2060 | 1390 | : | 10330 |

Puola | 4420 | 510 | 80 | 195 | 230 | 3910 |

Portugali | 130 | 55 | 5 | 50 | : | 75 |

Romania | 425 | 70 | 40 | 30 | 0 | 355 |

Slovenia | 115 | 25 | 20 | 0 | : | 95 |

Slovakia | 295 | 90 | 5 | 55 | 30 | 205 |

Suomi | 4880 | 1595 | 165 | 1240 | 190 | 3285 |

Ruotsi | 27700 | 8495 | 1935 | 5955 | 605 | 19205 |

Yhdistynyt kk. | 26720 | 6440 | 4445 | 1850 | 140 | 20280 |

Lähde: Eurostat |

[1] Euroopan parlamentin päätöslauselma, annettu 5.4.2011, Epävakauden aiheuttamat muuttovirrat: EU:n ulkopolitiikan soveltamisala ja tehtävä (2010/2269(INI)).

[2] Yleisohjelma käsittää neljä rahastoa, joita voidaan käyttää tässä tilanteessa: ulkorajarahaston, Euroopan paluurahaston, Euroopan pakolaisrahaston ja kotouttamisrahaston.

[3] Neuvoston direktiivi 2001/51/EY, annettu 20.7.2001.

[4] KOM(2010) 673, 22.11.2010.

[5] KOM(2010) 61, 24.2.2010.

[6] Ks. Liite 1 – Kiinniotot, maastapoistamiset ja palautukset.

[7] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/52/EY, annettu 18.6.2009.

[8] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/115/EY, annettu 16.2.2008. Määräaika direktiivin saattamiselle osaksi kansallista lainsäädäntöä umpeutui joulukuussa 2010.

[9] KOM(2011) 76, 23.2.2011.

[10] Kaikilla EU:n ulkorajojen rajanylityspaikoilla 31. elokuuta – 6. syyskuuta 2009 kerättyjen tietojen mukaan EU:n ulkorajan rajan ylittää viikoittain 12,6 miljoonaa henkilöä. Näistä 73,5 % on EU:n kansalaisia tai henkilöitä, joilla on oikeus vapaaseen liikkuvuuteen unionissa (9,1 milj. henkeä viikossa), 15,2 % on kolmansien maiden kansalaisia, joilta ei vaadita viisumia (2,1 milj. henkeä viikossa), ja 11,3 % on kolmansien maiden kansalaisia, joilta vaaditaan viisumi (1,4 milj. henkeä viikossa).

[11] Ks. Liite 2 – taulukko 1 viisumien kokonaismäärästä vuonna 2009.

[12] Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 539/2001.

[13] Labour market polarization in Europe . Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskuksen (Cedefop) tutkimus nro. 9/2011.

[14] KOM(2010) 682.

[15] Monitoring e-Skills demand and supply in Europe – current situation, scenarios & future development forecasts until 2015 , talouden ja rahoituksen pääosasto (ECFIN).

[16] Neuvoston direktiivi 2003/86/EY.

[17] Eniten hakemuksia vastaanotti Ranska ja sen jälkeen Saksa, Ruotsi, Belgia, Yhdistynyt kuningaskunta, Alankomaat, Itävalta, Kreikka, Italia ja Puola. Ks. liite 2, taulukko 5.

[18] KOM(2009) 447, 2.9.2009.

[19] Euroopan parlamentin päätöslauselma, annettu 5.4.2011, Epävakauden aiheuttamat muuttovirrat: EU:n ulkopolitiikan soveltamisala ja tehtävä (2010/2269(INI)).