30.8.2008   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 224/11

1.1

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea (ETSK) arvostaa sitä, että komissio on järjestänyt useat monimutkaiset direktiivit kurinalaisesti yhdeksi selkeäksi asiakirjaksi ja ottanut samalla huomioon uudelleen laadittuja osia koskevat säännöt. EU:n lainsäädäntökehyksessä ei pitäisi keskittyä pelkästään toiminnan vakautta koskevaan politiikkaan, sillä siinä tarkastellaan pääoman merkitystä Euroopan yrityksille ja kansalaisille myös monin muin tavoin tärkeiden vakuutuspalvelujen tarjonnassa. ETSK pidättääkin itselleen oikeuden ilmaista aikanaan mielipiteensä kuluttajien sekä vakuutuksenantajien ja jälleenvakuutuksenantajien välisen suhteen uusista piirteistä erityisesti komission hiljattain tekemien vähittäisrahoituspalveluja koskevien aloitteiden yhteydessä.

ETSK kehottaa komissiota jatkamaan vakuutuksenottajien ja -antajien välistä suhdetta koskevien oikeudellisten näkökohtien yhdenmukaistamista, jota toteutetaan tällä hetkellä terveys- ja kuluttaja-asioiden PO:n johdolla ”yhteisen viitekehyksen” puitteissa.

1.2

ETSK suhtautuu pääpiirteissään myönteisesti komission ehdottamaan Solvenssi II -puitedirektiiviin ja on tyytyväinen sitä edeltäneeseen laajaan kuulemiseen. Komission lähestymistapa noudattaa sen omia sääntelyn parantamista koskevia periaatteita. Tämänkaltaisia uudistuksia koskevissa kuulemismenettelyissä pitäisi kuitenkin kiinnittää riittävästi huomiota toimien tuloksista selvästi kiinnostuneiden työntekijöiden ja kuluttajien mielipiteisiin. ETSK kehottaa komissiota perustamaan kuulemismenettelyjä varten asianmukaisen, FIN-USEn kaltaisen foorumin.

1.3

ETSK on tyytyväinen taloudelliseen riskiin perustuvan lähestymistavan käyttöönottoon vakuutusyhtiöiden vakavaraisuuspääomavaatimusten arvioimisessa. Se on tyytyväinen myös taseen loppusummaa koskevaan lähestymistapaan, joka perustuu varojen ja velkojen kokonaisvaltaiseen taloudelliseen arviointiin yritysten taloudellisen tilanteen arvioimiseksi. Tavoitteena on antaa totuudenmukainen käsitys vakuutusyritysten riskialttiudesta ja riskienvähentämistekniikoista. Lähestymistapa on taloudellisesti oikea, ja sen avulla voidaan välttää myös sääntelyeroilla keinottelu sekä taata samanaikaisesti kaikkien Euroopan vakuutuksenottajien riittävä suoja yrityksen oikeudellisesta asemasta, koosta tai sijainnista riippumatta.

1.4

ETSK on erittäin tyytyväinen, että toiminnan vakauden valvonnassa on otettu käyttöön kolmipilarinen lähestymistapa, joka noudattaa pankkialalla käyttöönotettuja Basel II -pääomavaatimuksia vakuutusalan erityispiirteet huomioon ottaen. ETSK korostaa lisäksi valvojan tarkastusprosessin ja kvalitatiivisten vaatimusten (toinen pilari) lisäämisen, valvontaraportoinnin ja tietojen julkistamisen (kolmas pilari) sekä kvantitatiivisen riskiin perustuvan pääomavaatimuksen määrittelyn merkitystä vakuutusyritysten toiminnan vakauden riittävän valvonnan kannalta.

1.5

ETSK on tyytyväinen vakavaraisuusjärjestelmään, joka perustuu kahteen pääomavaatimukseen eli vakavaraisuus- ja vähimmäispääomavaatimukseen, joilla kummallakin on omat tarkoituksensa. Vakavaraisuuspääomavaatimus tarkoittaa pääomaa, joka yrityksellä on oltava tavallisissa toimintaolosuhteissa. Vähimmäispääomavaatimus on puolestaan pääomamäärä, jonka alittuessa valvontatoimet käynnistyvät. ETSK pitäisi tervetulleena II tason asetusta, joka selkeyttäisi vakavaraisuuspääomavaatimuksen yksinkertaistettua laskentaa (108 artikla) koskevia edellytyksiä sekä ylimääräisen vakavaraisuuspääomavaatimuksen käynnistäviä olosuhteita.

1.6

ETSK katsoo, että vakavaraisuus- ja vähimmäispääomavaatimuksia koskevat laskelmat olisi linjattava tarkoin ja että molempien pitäisi siten perustua riskiherkkään lähestymistapaan, joka sallii valvontatoimien porrastamisen asianmukaisesti. Näin sekä asianomaisella vakuutusyhtiöllä että valvontaviranomaisella olisi riittävästi aikaa toteuttaa tarvittavat toimet tilanteen selvittämiseksi vakavaraisuuspääomavaatimuksen rikkomisen jälkeen.

1.7

ETSK on tyytyväinen ehdotettuun direktiiviin sisältyvään suhteellisuusperiaatteeseen, joka mahdollistaa Solvenssi II -järjestelmän soveltamisen kaikkiin yrityksiin. ETSK pitäisikin tervetulleena II tason asetusta, joka selkeyttäisi yleistä suhteellisuusperiaatetta (28 artiklan 3 kohta), jolloin vaatimusten riittävyyttä ja tarvittaessa korjaavia toimenpiteitä voitaisiin arvioida varmemmin. Tämä ei kuitenkaan saa johtaa sääntelytoiminnan jähmettymiseen. ETSK suosittelee, että periaatetta sovelletaan tehokkaasti ja yhdenmukaisesti kaikkialla Euroopassa ja että luodaan tehokkaat keinot hakea muutosta hallinnollisen prosessin kautta tai tarvittaessa tuomioistuintietä.

1.8

ETSK suosittelee painokkaasti komissiolle, että se säilyttäisi vakuutusmarkkinoiden monimuotoisuuden ottamalla huomioon pienten ja keskisuurten vakuutusyritysten sekä keskinäisten ja osuustoiminnallisten vakuutusyhtiöiden roolin. Moni tämänkaltainen yritys toimii kapealla markkinasektorilla, joten ETSK katsoo, että on erittäin tärkeää sallia standardikaavaan joustovaraa esimerkiksi siten, että voidaan tunnustaa omien relevantimpien tietojen ja yleisesti hyväksyttyjen menetelmien käyttö kuitenkin niin, ettei haitata vakuutusyritysten välistä rehtiä kilpailua. On analysoitava ja pohdittava asianmukaisesti käytännössäkin toteutettua keskinäisten vakuutusyhtiöiden mahdollisuutta kääntyä jäsentensä puoleen yrityksen vakavaraisuuden lujittamiseksi.

1.9

ETSK myöntää, että on tärkeää valvoa vakuutusyritysryhmiä, joissa yritysten lukumäärä saattaa olla suhteellisen pieni mutta joiden osuus EU:n vakuutusmarkkinoista on suuri. ETSK pitää siten ryhmävalvonnan käyttöönottoa merkittävänä edistysaskeleena, sillä se antaa kaikille ryhmävalvojille ja muille toimivaltaisille valvontaviranomaisille mahdollisuuden saada parempi käsitys koko ryhmän riskiprofiilista. On suositeltavaa, että ryhmävalvontaviranomaisten toiminta on mahdollisimman yhdenmukaista ja avointa ja että niiden välinen vastuu jaetaan selkeästi.

1.10

ETSK on tyytyväinen, että käyttöön otetaan vapaaehtoinen järjestelmä, jonka avulla ryhmät voivat helpottaa pääomansa hallintaa ja parantaa pääoman liikkuvuutta ryhmän sisällä ja jonka käytännöllisyyteen ja avoimuuteen pohjautuen ryhmät voivat hyötyä hajautusvaikutuksista ryhmän tytäryritysten vakavaraisuuspääomavaatimustasoon vaikuttamatta. Ryhmän tytäryritysten todelliset pääomat on otettava huomioon, sillä osa pääomasta katetaan pikemminkin ryhmätukea koskevin ilmoituksin kuin rahavaroina tai muina varoina. ETSK huomauttaa, että ryhmän hajautusvaikutukset voidaan tunnustaa vain soveltamalla vakavaraisuuspääomavaatimuksen oletuslaskentamenetelmää ja että ehdotuksessa pitäisi sallia myös hajautusvaikutusten tunnustaminen ilman ryhmätukea.

1.11

ETSK suosittelee arvioimaan ehdotetun vapaaehtoisen järjestelmän vaikutuksia paikallistason kilpailuun sekä kuluttajansuojan tasoa sekä normaali- että kriisitilanteissa. Kuluttajansuojan tason ei pitäisi olla alhaisempi kuin oletusjärjestelmässä. Lisäksi olisi selvitettävä oikeudellisia ja käytännöllisiä seikkoja, mukaan luettuna ryhmän yritysten välisten rajatylittävien varainsiirtojen turvallisuus, ja erityisesti mahdolliset oikeudelliset rajoitukset kansallisella tasolla pääoman (ryhmätuen) siirroille toisessa jäsenvaltiossa sijaitsevaan tytäryhtiöön.

1.12

ETSK odottaa, että II tason viranomaiset ottavat huomioon käsillä olevan lausunnon laatimisen aikaan meneillään olleen määrällisiä vaikutuksia koskevan tutkimuksen neljännen vaiheen (QIS4) tulokset.

1.13

ETSK painottaa tarvetta soveltaa direktiiviä yhdenmukaisesti ja estää sen ”parantelu” jäsenvaltioissa (gold plating) tai toimintatapojen eriytyminen siten, että käytetään vaihtoehtoja, jotka vaarantavat toiminnan vakautta koskevan yhdenmukaisen politiikan soveltamisen yhtenäismarkkinoilla.

1.14

ETSK kehottaa komissiota varmistamaan toiminnan vakauden ennustettavuuden, jotta vakuutusyrityksille voidaan tarjota riittävä varmuustaso riski- ja vakavaraisuuspolitiikkojen kehittämiseksi.

1.15

ETSK tunnustaa riskienvähentämistekniikoiden — kuten luotettavien tietojen jakamisen vakuutuksenantajien ja vakuutusryhmittymien kesken — merkityksen Solvenssi II -hankkeelle. Riskienvähentämistekniikat helpottavat uusien yritysten ja pienten toimijoiden tuloa markkinoille ja antavat niille mahdollisuuden lisätä käytettävissä olevaa kapasiteettia sekä alentaa vakuutusmaksujensa epävarmuusmarginaaleja. ETSK kehottaakin komissiota ottamaan tämän korrelaation huomioon vakuutusalan ryhmäpoikkeusasetuksen tarkistuksen yhteydessä.

1.16

ETSK onnittelee komissiota ja mukana olleita Lamfalussy-komiteoita niiden johtavasta roolista tässä uudistusprosessissa parhaiden käytäntöjen soveltamiseksi ja tietoisuuden lisäämiseksi Euroopan markkinoilla. Ehdotettu direktiivi luo todellisen viitepohjan monille muille oikeuskäytännöille ja rahoituspalvelualoille. Tämänkaltaisia uudistuksia koskevissa kuulemismenettelyissä pitäisi kuitenkin kiinnittää riittävästi huomiota toimien tuloksista selvästi kiinnostuneiden työntekijöiden ja kuluttajien mielipiteisiin. ETSK kehottaa komissiota perustamaan kuulemismenettelyjä varten asianmukaisen, FIN-USEn kaltaisen foorumin.

1.17

ETSK kehottaa komissiota nostamaan — niiden luonteesta riippumatta — vastaavia rahoituspalvelujen tarjoajia koskevat vakavaraisuussäännökset ”samat riskit, samat säännöt” -periaatteen mukaisesti Solvenssi II -direktiivin tasolle. Rahoitusmarkkinoiden epävakaisuuden vuoksi kuluttajille tai edunsaajille on taattava samankaltainen kehittynyt vakavaraisuussuoja. Myös tasavertaiset ehdot vakavaraisuuspääomavaatimuksissa ovat oleelliset terveiden kilpailuedellytysten edistämiseksi rahoitusmarkkinoilla.

1.18

Solvenssi II -periaatteita on pidettävä uusien vakavaraisuusstandardien käyttöönoton viitepohjana esimerkiksi vuonna 2008 toteutettavan, ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavia laitoksia (2) koskevan direktiivin tarkistuksessa. Tämä koskee erityisesti yksityisten eläkelaitosten velvollisuuksien kehittämistä kaikkialla unionissa.

2.1

Tässä yksityisvakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten uutta vakavaraisuusjärjestelmää, (Solvenssi II), koskevassa direktiiviehdotuksessa esitellyn tarkistetun järjestelmän tarkoituksena on parantaa vakuutuksenottajien ja edunsaajien suojaa, syventää EU:n vakuutusmarkkinoiden yhdentymistä ja parantaa EU:n vakuutusalan sekä yksittäisten vakuutuksenantajien ja jälleenvakuutuksenantajien kansainvälistä kilpailukykyä. Samalla ehdotuksessa järjestään useat aiemmat vakuutusdirektiivit uudelleen yhdeksi direktiiviksi. Kehystä sovelletaan vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksiin.

2.2

Komissio ja sääntelyviranomaisista ja valvojista koostuvat Lamfalussy-komiteat ovat kuulleet kaikkia sidosryhmiä yksityiskohtaisesti ja jatkuvasti. Näin ne ovat nousseet maailmanlaajuisesti johtavaan asemaan etenkin rahoituspalveluja koskevien huipputason käytäntöjen laatimisessa. Solvenssi II onkin yksi maailman pitkälle kehitetyimmistä vakuutusalan vakavaraisuussääntökehyksistä ja asettaa Euroopan kauas monien muiden oikeudenkäyttöalueiden edelle. Tämänkaltaisia uudistuksia koskevissa kuulemismenettelyissä pitäisi kuitenkin kiinnittää riittävästi huomiota toimien tuloksista selvästi kiinnostuneiden työntekijöiden ja kuluttajien mielipiteisiin. ETSK kehottaa komissiota perustamaan kuulemismenettelyjä varten asianmukaisen, FIN-USEn kaltaisen foorumin.

3.1

Ehdotetun vakavaraisuusjärjestelmän tavoitteena on lisätä EU:n vakuutusmarkkinoiden rahoitusjärjestelmän vakautta ja luotettavuutta. Tästä olisi hyötyä koko EU:n vakuutusalan sekä yksittäisten vakuutuksenantajien ja jälleenvakuutuksenantajien kilpailukyvylle sekä kuluttajansuojalle. Luotettavilla vakuutusmarkkinoilla on ratkaiseva merkitys Euroopan unionin sosiaaliselle ja taloudelliselle rakenteelle.

3.2

Vakuutukset ovat ennen kaikkea henkilökohtainen ja kollektiivinen turvaväline. Vakuutusasiakkaita ovat kotitaloudet, pk-yritykset, suuret yhtiöt, yhdistykset ja viranomaiset. Vakuutusyhtiöiden sitoumukset koskevat niin oikeudenomistajia ja kolmansia osapuolia kuin vakuutuspalvelujen varsinaisia asiakkaitakin. ETSK on varsin tietoinen tämän vaikutuksista EU:n kansalaisten jokapäiväiseen elämään. Sen lisäksi, että vakuutuksilla on tärkeä asema suojan tarjoamisessa kuolemantapauksissa, alan yrityksistä on tullut myös merkittäviä säästötuotteiden tarjoajia. Vakuuttaminen on osa sosiaaliturvajärjestelmien hallintaa, johon työntekijöiden edustajat usein osallistuvat. Siihen kuuluvat esimerkiksi eläkkeet (Pohjoismaat), työtapaturmakorvaukset (Belgia, Suomi, Portugali) ja kansalliset terveydenhuoltojärjestelmät (Irlanti, Alankomaat). Vakuutukset ovat työntekijöiden etuuksia, joiden merkitys työvoimalle (merkittävä sidosryhmä) kasvaa nopeasti. Vakuuttaminen tarjoaa turvan uudenlaisia riskejä, kuten luonnontuhoja, sadon menettämistä ja terroritekoja vastaan, joskus vakuuttajien tai jälleenvakuuttajien ja hallitusten välisen kumppanuuden avulla.

3.3

Aloitteita tukevilla ja luottamusta rakentavilla vakuutusmarkkinoilla on merkittävä vipuvaikutus koko talouteen, ja ne ovat itsessään tärkeä taloudellinen tekijä, sillä Euroopan vakuutusalalla toimii lähes miljoona työntekijää (3). Komissio on arvioinut, että ehdotettu direktiivi merkitsee vakuutuksenantajille ja valvojille 2–3 miljardin euron lisäsijoituksia. On odotettavissa, että erittäin suuri osa näistä sijoituksista käytetään henkiseen pääomaan ja että niiden avulla luodaan kestäviä korkeatasoisia työpaikkoja paikallisella tasolla (muun muassa riskien hallinnasta vastaava henkilöstö, vakuutusmatemaatikot, tieto- ja viestintätekniikan asiantuntijat ja valvonnasta vastaava henkilöstö). ETSK katsoo, että sijoitusten pitäisi tuottaa arvoa kaikille sidosryhmille, kuluttajat ja edunsaajat mukaan luettuina.

3.4

Suorien työpaikkojen lisäksi vakuutustuotteiden jakelu vakuutusasiamiesten ja välittäjien sekä muiden vakuutustyöntekijöiden välityksellä luo vielä noin miljoona työpaikkaa.

Vakuutus- ja jälleenvakuutusyritykset ovat yli 6 500 miljardin euron (4) sijoituksineen merkittäviä yhteisösijoittajia. Siten ne ovat vastuussa yksittäisten vakuutusmaksujen muuttamisesta rahoitusvaroiksi asianmukaisessa suhteessa kyseessä olevaan riskiin sekä vakuutuksenottajien ja edunsaajien keskipitkän ja pitkän aikavälin turvasta.

3.5

Kotitalouksien, pk-yritysten, suurten yhtiöiden, yhdistysten ja julkisten elinten maksamien henkivakuutusmaksujen osuus on noin 5 prosenttia (5) ja vahinkovakuutusten osuus yli 3 prosenttia BKT:stä. Jopa kypsillä markkinoilla vakuutusten kasvuvauhti on useimmiten nopeampaa kuin koko talouden kasvu. Vakuutuksenantajien sijoitusten osuus BKT:stä on yli 50 prosenttia (6), josta puolet on kiinteätuottoisia omaisuuseriä ja lainoja (7), ja vakuutuksenantajien vaihtuvatuottoisten sijoitusten kokonaismäärä vastaa noin neljännestä Euroopan osakemarkkinoiden markkina-arvosta (8).

3.6

Vaikka vakuutusalalla on viime aikoina nähty useita sulautumisia, Euroopassa on edelleen noin 5 000 vakuutusyhtiötä (9). Suurilla rahoitusryhmillä saattaa olla eri maissa useita tytärvakuutusyhtiöitä. Vakuutusalan yritysryhmiin voi kuulua erityyppistä vakuutustoimintaa (jälleenvakuutus, henki- ja/tai vahinkovakuutus, vakuutusedustus), tai ne voivat tarjota rahoituspalveluja laajemminkin (pankkitoiminta, pankkien vakuutusedustus ja kiinnitysluotot). Lisäksi yritysryhmä voi muodostua emo- ja tytäryhtiöstä, mutta se voi sisältää myös yhteisyrityksiä, holding-rakenteita jne. Kaksikymmentä suurinta yritysryhmää saa noin puolet Euroopan vakuutusmaksutuloista (10). Keskinäisten ja osuustoiminnallisten vakuutusyhtiöiden markkinaosuus on merkittävä. Osuustoiminnalliset vakuutusyhtiöt ovat usein läheisesti yhteydessä lukuisiin kansalaisyhteiskunnan järjestöihin, ja niiden osuus Euroopan vakuutusmaksutuloista on noin 30 prosenttia (11).

3.7

Yhdysvaltojen subprime-luottokäytäntöjen synnyttämä nykyinen rahoitusalan kriisi tuo korostetusti esille vakaiden ja tarkkojen vakavaraisuusstandardien tarpeen, sillä niiden avulla vakuutusyritykset voivat täyttää sitoumuksensa myös pakkotilanteissa. Säännöt, hallintomenettelyt ja stressitestit auttavat tavoitteen saavuttamisessa.

4.1

Komissio on valmistellut Solvenssi II -direktiiviä sääntelyn parantamista koskevien periaatteidensa mukaisesti pitkään ja yksityiskohtaisesti ja ottanut huomioon uudelleen laadittuja osia koskevat säännöt. Useiden laadullisten ja määrällisten vaikutusarviointien ja kuulemismenettelyiden avulla on varmistettu, että vakuutusalan ja valvontaviranomaisten monet huolenaiheet on otettu huomioon. Yksityiskohtaisia tarkastuksia ja kuulemistilaisuuksia järjestetään vielä.

4.2

Komission ehdotus on Lamfalussy-mallin mukainen direktiivi, joka perustuu Lamfalussyn rahoituspalvelujen nelitasoiseen rakenteeseen. Direktiivin ensimmäisen tason säännökset koskevat periaatteita ja luovat pohjan täytäntöönpanotoimien hyväksymiselle toisella tasolla sekä antavat ohjeita valvonnan lähentämisestä prosessin kolmannella tasolla. Lähestymistavan tarkoituksena on taata, että uutta järjestelmää voidaan mukauttaa pikaisesti markkinoiden muutosten, tilinpäätös-, vakuutus- ja jälleenvakuutussääntelyn alan kansainvälisen kehityksen, teknologian kehittymisen sekä uusien kokemusten ja menetelmien pohjalta. Laskentatavan määrittäminen yksityiskohtaisesti direktiivin artikloissa vaarantaisi tämän innovatiivisen lainsäädäntöprosessin perustan. Laskentatapaa on parempi käsitellä toisella ja kolmannella tasolla.

4.3

Kuten pankkialan pääomavaatimuksia koskeva Basel II -säännöstö, uusi järjestelmä muodostuu kolmesta pilarista, mutta kuvastaa vakuutustoiminnan erityispiirteitä. Ensimmäisessä pilarissa (74–142 artikla) määritetään kvantitatiiviset rahoitusvaatimukset, toisessa pilarissa (27–34, 36–38, 40–49, 181–183 artikla) käsitellään valvojan tarkastusprosessia ja laadullisia vaatimuksia ja kolmannessa pilarissa (35, 50–55 artikla) käsitellään valvontaraportointia ja tietojen julkistamista. Kolme pilaria eivät ole yksinään riittäviä, vaan ne täydentävät toisiaan järjestelmän tavoitteiden saavuttamiseksi. Pilarien säännösten välinen vuorovaikutus tulisi ottaa tarkasti huomioon.

4.4

Nykyisen vakavaraisuusjärjestelmän uudistamista on käytetty myös tilaisuutena laatia uudelleen 13 vakuutus- ja jälleenvakuutusdirektiiviä yhteen yksinkertaistettuun direktiiviin, johon myös uudet vakavaraisuussäännöt on sisällytetty. Siihen sisältyy pieniä muutoksia ehdotetun direktiivin muotoilun parantamiseksi. Vanhentuneet artiklat ja artiklojen osat on poistettu.

5.1

Yli 30 vuoden ajan toisiaan seuranneet EU:n direktiivit ovat luoneet pohjan Euroopan vakuutus- ja jälleenvakuutusmarkkinoille, joihin on sovellettu yleisiä sääntöjä, kuten vastavuoroisen tunnustamisen ja kotivaltion harjoittaman valvonnan periaatteita. Ne ovat luoneet EU:n ulkopuolisille vakuutustoiminnan harjoittajille avoimet markkinat ja kannustaneet EU:n vakuutuksenantajia laajentamaan toimintaansa EU:n ulkopuolisille markkinoille, pääasiassa Pohjois-Amerikkaan ja Aasiaan sekä maihin, jotka saattavat liittyä tulevaisuudessa EU:hun.

5.2

Ehdotetun huipputason vakavaraisuussäännöstön avulla voidaan varmistaa, että vakuutuksenantajat ovat taloudellisesti vakavaraisia, kykenevät selviämään ongelmatilanteista, täyttävät sopimusvelvoitteensa vakuutuksenottajiin nähden ja takaavat vakaan rahoitusjärjestelmän. On kuitenkin tärkeää korostaa, että rahoituspalvelujen kaikille asiakkaille on taattava samankaltainen vahvistettu suoja. Vakuutussääntelyn ulkopuolelle jää lukuisia markkinatoimijoita, kuten työeläkelaitokset tai säästökassat ja sijoitusrahastot.

5.3

Yhdenmukaistetut vakavaraisuussäännöt luovat luottamusta paitsi kuluttajien myös valvojien keskuudessa. Luottamus on määräävä tekijä sellaisten Euroopan markkinoiden luomiseksi, joissa vastavuoroinen tunnustaminen ja kotivaltion harjoittama valvonta toimivat käytännössä. EU:n nykyiset vakavaraisuussäännöt (Solvenssi I) ovat kuitenkin vanhentuneet. Säännöissä ei oteta huomioon vakuutussuojan tarjoavan tahon erityisiä riskejä, joten riskiprofiileiltaan erilaisiin yrityksiin sovelletaan samoja vakavaraisuusvaatimuksia. Lisäksi nykyisissä vakavaraisuussäännöissä keskitytään ensisijaisesti rahoitussääntöjen noudattamiseen, ja ne perustuvat pikemminkin sääntöpohjaiseen lähestymistapaan kuin hyvään hallintotapaan. Niissä ei myöskään oteta asianmukaisesti huomioon ryhmävalvontaa. Lisäksi nykyinen EU:n lainsäädäntökehys jättää jäsenvaltioille liikaa liikkumavaraa kansallisiin variaatioihin, mikä vaarantaa monikansallisten operaatioiden valvonnan tehokkuuden ja tasavertaiset toimintaedellytykset. Näiden puutteiden valossa nykyinen järjestelmä on jäänyt jälkeen vakuutusalan kehityksestä sekä kansainvälisestä ja alojen välisestä kehityksestä. Toisin sanoen direktiiviehdotuksessa määritetyt uudet vakavaraisuusstandardit kuvastavat eri maiden riskitietoisten toimijoiden ja valvojien jo soveltamaa vakiintunutta suuntausta.

5.4

Toisin kuin Solvenssi I -järjestelmässä, uudistuksessa keskitytään yritysten erityiset riskiprofiilit huomiotta jättävien sääntöjen sijaan yritysten riskien hallinnan todelliseen laatuun sekä periaatteisiin ja tavoitteisiin.

Lisäksi direktiiviehdotuksen tavoitteena on yhdenmukaistaa valvontatoimet kaikkialla Euroopan talousalueella.

5.5

Uusi järjestelmä tarjoaa valvojille ja vakuutuksenantajille pääasiassa pitkälle kehitettyjä vakavaraisuusvälineitä, joiden avulla voidaan selviytyä ongelmatilanteita, kuten tulvia, myrskyjä ja suuria liikenneonnettomuuksia koskevista vakuutusriskeistä sekä markkina- ja luotto- sekä toiminnallisista riskeistä. Toisin kuin nykyisessä lainsäädännössä vakuutuksenantajien ja jälleenvakuutuksenantajien on huolehdittava pääoman riittävyydestä yleisen vakavaraisuusriskinsä mukaisesti ja otettava huomioon määrällisten tekijöiden lisäksi myös laadulliset näkökohdat, jotka vaikuttavat yrityksen riskinsietokykyyn.

5.6

Järjestelmä perustuu taloudelliset riskit huomioon ottavaan lähestymistapaan, jonka tarkoituksena on varmistaa, että todellinen riskialttius ja riskienvähentämistekniikat otetaan asianmukaisesti huomioon, ja poistaa siten sääntelyeroilla keinottelu, joka vääristää ja heikentää vakuutuksenottajan suojaa. Tämä merkitsee myös sitä, että pääomavaatimusten pitäisi mahdollistaa pääomien optimaalinen kohdentaminen ja tarjota kannustimia sisäisen riskienhallinnan parantamiseen.

5.7

Toiseksi Solvenssi II -hankkeessa korostetaan vakuutuksenantajien vastuuta varmistaa järkevä riskienhallinta ja pyritään edistämään hyvien käytäntöjen soveltamista vakuutusalalla. Vakuutuksenantajien on keskityttävä riskien aktiiviseen tunnistamiseen, arviointiin ja hallintaan ja otettava huomioon vakavaraisuuteensa mahdollisesti vaikuttava tuleva kehitys, kuten uudet liiketoimintasuunnitelmat tai katastrofin mahdollisuudet. Lisäksi ehdotetussa uudistuksessa vakuutuksenantajien edellytetään arvioivan pääomatarpeensa kaikkien riskien valossa yrityksen riski- ja vakavaraisuusarvion avulla. Valvojan tarkastusprosessin avulla valvojien huomio siirretään puolestaan lainsäädännön noudattamisesta ja pääoman valvonnasta vakuutuksenantajien todellisen riskiprofiilin sekä riskienhallinnan ja hallintojärjestelmän laadun arvioimiseen esimerkiksi ennakkovaroitusjärjestelmien ja stressitestauksen avulla. Samanaikaisesti uudistuksessa kannustetaan valvontayhteistyöhön ja valvonnan lähentämiseen esimerkiksi tehostamalla Euroopan vakuutus- ja työeläkevalvontaviranomaisten komitean roolia. Tämä on edistysaskel rahoituspalvelujen valvonnan yhtenäisyyden lisäämisessä, ja ETSK tukee sitä.

5.8

Kolmantena merkittävänä tavoitteena on parantaa vakuutusryhmien valvonnan tehokkuutta kotivaltiossa toimivan ryhmävalvojan avulla. Ryhmävalvonnalla varmistetaan, että koko ryhmää koskevia riskejä ei jätetä huomiotta, ja annetaan samalla ryhmille mahdollisuus toimia tehokkaammin ja tarjotaan kaikille vakuutuksenottajille korkeatasoinen suoja. Ryhmävalvojalla on tietyt vastuualueet, joista se huolehtii tiiviissä yhteistyössä asiasta vastaavien kansallisten valvojien kanssa, sekä velvollisuus etsiä ratkaisuja tiettyihin ongelmakohtiin. Paikallisia valvojia kannustetaan osallistumaan aktiivisesti valvojakollegioon, sillä heillä on yhteispäätösoikeus edellyttäen, että asiassa päästään sovintoon. Tällaisten ryhmien taloudellisen tilanteen ja riskien hajauttamismahdollisuuksien tunnistaminen edellyttää erilaista lähestymistapaa.

5.9

Neljänneksi Solvenssi II -direktiivi lisää avoimuutta ja objektiivisuutta. Tämä koskee sekä yritysten taloudellisesta tilanteesta ja siihen liittyvistä riskeistä antamia tietoja kuin valvojan tarkastusprosessia. Tällä hetkellä valvontakäytännöt vaihtelevat jäsenvaltioittain, mikä mahdollistaa sääntelyeroilla keinottelun. EU:n asiaa koskevan politiikan ja uusille kansallisille markkinoille haluavien vakuutuksenantajien kannalta on tärkeää, että valvontatoimet ovat paitsi objektiivisia ja avoimia myös ennakoitavissa ja hyvin dokumentoituja.

6.1.1

Vakuutusyritysten määrällisten vaatimusten määrittämisessä uudessa järjestelmässä sovelletaan kokonaisvaltaista taloudellisen taseen loppusummaa korostavaa lähestymistapaa, jossa varat (12) ja velat mitataan markkinaehtoista lähestymistapaa soveltaen ja kaikki niihin liittyvät kvantifioitavissa olevat riskit kuvataan yksityiskohtaisesti pääomavaatimusten kannalta. Arvostamalla varat ja velat kauppaehtojen mukaisesti varmistetaan niiden objektiivinen ja johdonmukainen arvostaminen. Näin varmistetaan myös, että niihin liittyvä valinnaisuus saa käyvän arvon. Realistinen tulevaisuuteen suuntautunut arvostaminen on tehokkain suoja sidosryhmien oikeudet vaarantavia mahdollisia vääristymiä vastaan.

6.1.2

Arvostamisessa kiinnitetään erityistä huomiota vakuutusteknisen vastuuvelan (eli velat vakuutuksenottajille ja muille edunsaajille) laskemiseen. Vakuutusteknisen vastuuvelan markkinaehtoinen arvostaminen tapahtuu laskemalla paras estimaatti, jonka on vastattava tulevaisuuden kassavirtojen todennäköisyydellä painotettua keskiarvoa, jossa otetaan huomioon rahan aika-arvo sekä riskimarginaali. Tämän lähestymistavan avulla taataan, että vakuutusteknisen vastuuvelan kokonaisarvo on yhtä suuri kuin summa, jonka kolmannen osapuolen oletetaan tarvitsevan ottaakseen vakuutuskannan haltuunsa ja täyttääkseen vakuutusvelvoitteet. Laskennassa on käytettävä rahoitusmarkkinoiden tarjoamia tietoja sekä yleisesti saatavilla olevia tietoja vakuutusriskeistä, ja laskennan on oltava yhdenmukaista näiden tietojen kanssa.

6.1.3

Uudessa vakavaraisuusjärjestelmässä on kaksi pääomavaatimusta eli vakavaraisuuspääomavaatimus ja vähimmäispääomavaatimus, joilla on eri tarkoitukset ja jotka lasketaan sen mukaisesti.

6.1.4

Vakavaraisuuspääomavaatimus vastaa pääomaa, joka vakuutuksenantajalla on oltava tavallisissa toimintaolosuhteissa ja jonka alittuessa valvontatoimet tehostuvat. Vakavaraisuuspääomavaatimus mahdollistaa asteittaiset valvontatoimet ennen vähimmäispääomavaatimustason saavuttamista ja antaa siten vakuutuksenottajille ja edunsaajille kohtuullisen varmuuden tunteen siitä, että maksettaviksi tulevat maksut suoritetaan. Teknisesti vakavaraisuuspääomavaatimus on suunniteltava ja kalibroitava sellaisen pääomatason määrittämiseksi, että yritys pystyy kattamaan merkittäviä arvaamattomia tappioita; perustana on tietty todennäköisyys tietyllä aikavälillä (0,5 prosenttia yhden vuoden ajanjaksolla).

6.1.5

Vähimmäispääomavaatimus on pääomamäärä, joka käynnistää tarvittaessa korkeimmat valvontatoimet. Vakavaraisuuspääomavaatimukseen verrattuna vähimmäispääomavaatimuksen laskennassa tulisi sallia riittävä vaihteluväli, jotta valvontaviranomaisten toimille voidaan varmistaa riittävästi liikkumavaraa.

6.1.6

Käytännössä vakuutuksenantaja voi laskea vakavaraisuuspääomavaatimuksen joko käyttämällä standardikaavaa tai omaa sisäistä malliaan, jonka valvontaviranomaiset ovat hyväksyneet. Standardikaavassa on otettava asianmukaisesti huomioon riskienvähentämistekniikat ja hajautusvaikutukset sekä käytettävissä olevan pääoman ulkopuolisten tase-erien tappioiden vaimentamisvaikutukset. Direktiiviehdotuksen riskisuuntautunut lähestymistapa merkitsee sitä, että sisäinen malli (osittainen tai kokonainen) voi korvata (valvontaviranomaisen hyväksyessä) standardilaskentakaavan edellyttäen, että sisäinen malli ilmentää paremmin yrityksen riskiprofiilia. Tämä on merkittävä kannuste riskien vakaaseen sisäiseen tunnustamiseen ja riskinhallintaan sekä ammattitaitoisen henkilöstön kouluttamiseen ja palkkaamiseen.

6.1.7

Toinen hyvää sisäistä hallintoa edistävän tavoitteen mukainen tekijä on sijoituspolitiikkaan sovellettava varovaisuusperiaate. Sen mukaan sijoituksille ei saa asettaa keinotekoisia rajoja, ja se edellyttää korkeiden laadullisten vaatimusten noudattamista sekä kaikkien olennaisten riskien huomioon ottamista asianmukaisesti pääomavaatimuksen laskennassa.

6.1.8

Kun otetaan huomioon vaatimusten monimutkaisuus, on tärkeää panna merkille, että ehdotuksessa on säännöksiä, jotka mahdollistavat sen, että ensimmäisen pilarin vaatimukset voidaan ottaa käyttöön oikeassa suhteessa ja hallitusti. Tämä on erityisen tärkeää pienille ja keskisuurille vakuutusyrityksille (pk-yritykset). Suhteellisuusperiaatteessa ei kuitenkaan kiinnitetä huomiota yrityksen riskien laajuuteen vaan niiden luonteeseen ja monimutkaisuuteen. Pk-yrityksiin sovelletaan samankaltaisia yleisiä vakavaraisuusperiaatteita, jos niiden riskiprofiili vastaa muiden yritysten riskiprofiilia. Pk-yritysten asiakkaat ja edunsaajat saavat samantasoisen suojan.

6.2.1

Komission Solvenssi II -ehdotuksessa määritetään valvonta- ja tarkastustoimia koskevat prosessit ja välineet, valvontaa koskeva toimivalta sekä kansallisten valvojien kanssa tehtävää yhteistyötä ja valvonnan lähentämistä koskevat säännökset. Toisen pilarin säännöksissä käsitellään myös yritysten laadullisia vaatimuksia eli yritysten hallintojärjestelmää, mukaan luettuina tehokas sisäinen valvontajärjestelmä, riskienhallintajärjestelmä, aktuaaritoiminto, sisäinen tarkastus, säännösten noudattamista valvova toiminto ja ulkoistamista koskevat säännöt.

6.2.2

Valvontavälineillä pyritään tunnistamaan laitokset, joiden taloudelliset, organisatoriset tai muut ominaisuudet aiheuttavat helposti korkean riskiprofiilin ja joita voidaan poikkeustilanteissa pyytää pitämään hallussaan vakavaraisuuspääomavaatimusta suurempi vakavaraisuuspääoma ja/tai toteuttamaan toimia riskien vähentämiseksi.

6.2.3

Edellä mainittua suhteellisuusperiaatetta sovelletaan myös valvojan tarkastusprosessiin. Valvojien on käytettävä toimivaltaansa ottamalla huomioon yksittäisen yrityksen riskien laajuus, luonne ja monimutkaisuus, jotta voidaan välttää valvonnan ylikuormitusta etenkin niiden pienten ja keskisuurten vakuutusyritysten kohdalla, joihin kohdistuva riski on alhainen.

6.2.4

Solvenssi II -hankkeen tavoitteena on tehostaa valvojien toteuttamaa laadullista arviota yrityksen riskitilanteesta. On tärkeää, että valvojat ovat toimissaan ja päätöksissään johdonmukaisia eri maissa, yrityksissä ja eri ajankohtina. On aiheellista korostaa toistamiseen valvontatoimien avoimuuden, objektiivisuuden ja ennustettavuuden merkitystä. Tämä koskee erityisesti sisäisten mallien hyväksyntää.

6.3.1

Yritysten taloudellista asemaa ja riskejä koskeva avoimuus ja tietojen julkisuus auttaa tiukentamaan markkinakuria. Lisäksi vakuutusyritysten pitäisi antaa valvojille (valvontaraportointiin) tarvittavat määrälliset ja laadulliset tiedot tehokkaan valvonnan ja ohjauksen toteuttamiseksi.

6.3.2

Tietojen julkistamisen ja valvontaraportoinnin yhdenmukaistaminen on merkittävä osa uutta järjestelmää, sillä valvonnan lähentämistä tarvitaan selkeästi, jotta eri puolilla Eurooppaa laaditut valvontaraportit olisivat muodoltaan ja sisällöltään verrattavissa. Tämä on erityisen tärkeää monikansallisten ryhmien kohdalla.

6.4.1

EU:n nykyisessä lainsäädännössä ryhmävalvontaa pidetään vain yrityskohtaista valvontaa täydentävänä lisätoimintona. Yrityskohtaisessa valvonnassa ei oteta huomioon, onko oikeushenkilö osa ryhmää (esimerkiksi tytäryhtiö). Siten ryhmävalvonta on vain yrityskohtaisen valvonnan lisä, jonka ainoana tarkoituksena on arvioida ryhmäsuhteiden vaikutuksia yksittäisiin yrityksiin. Tämän vuoksi nykyinen EU:n vakavaraisuusjärjestelmä ei tunnista vakuutusyritysten taloudellisia realiteetteja eikä ota huomioon sitä, että useissa tapauksissa riskienhallinta toteutetaan pikemminkin ryhmä- kuin yrityskohtaisella tasolla. Solvenssi II -ehdotuksessa pyritään etsimään tarkoituksenmukaisempi ryhmävalvonnan tapa muuttamalla yrityskohtaisen valvonnan ja ryhmävalvonnan toteutustapaa tietyin edellytyksin.

6.4.2

Kullekin vakuutusyritysryhmälle nimitetään yksi viranomainen ryhmävalvojaksi, joka vastaa ensisijaisesti kaikista ryhmävalvonnan pääalueista (ryhmän vakavaraisuus, ryhmänsisäiset tapahtumat, riskikeskittymät, riskienhallinta ja sisäiset tarkastukset). Ryhmävalvojat ja yrityskohtaiset valvojat ovat kuitenkin velvollisia antamaan keskeisiä tietoja automaattisesti ja muita asiaan liittyviä tietoja pyynnöstä. Ryhmävalvojan on lisäksi kuultava asiasta vastaavia yrityskohtaisia valvojia ennen tärkeitä päätöksiä, ja asiasta vastaavien valvontaviranomaisten on tehtävä kaikkensa päästäkseen yhteiseen päätökseen. Ryhmän sisäistä mallia hyväksyttäessä sekä pankkitoiminnan sääntelyn yhteydessä lopullisen päätöksen tekee kuitenkin ryhmävalvoja. Näiden säännösten tarkoituksena on varmistaa, että ryhmä- ja yrityskohtaiset valvojat saavat paremman kuvan koko yritysryhmän riskiprofiilista ja että näin ollen ryhmän kunkin yrityksen vakuutuksenottajat saavat entistä paremman suojan.

6.4.3

Ryhmävalvontaa koskevan parannellun määritelmän lisäksi ehdotuksessa esitellään innovatiivinen ryhmätukijärjestelmä. Yritysryhmät, jotka haluavat helpottaa pääomanhallintaansa ryhmätasolla, voivat hakea lupaa soveltaa toiminnassaan ryhmätukijärjestelmää. Ryhmillä, jotka saavat luvan soveltaa ryhmätukijärjestelmää, on mahdollisuus tietyin edellytyksin käyttää ryhmätuen selvitystä (emoyrityksen tytäryritykselle antama taloudellinen, laillisesti sitova sitoumus tarjota tarvittaessa pääomaa) tytäryhtiön vakavaraisuuspääomavaatimuksen (ei vähimmäispääomavaatimuksen) osittaiseksi täyttämiseksi. Jotta ryhmätukijärjestelmä toimisi tehokkaasti, yrityskohtaisessa valvonnassa otetaan tarvittaessa käyttöön poikkeuksia. Kun ryhmätukijärjestelmä on otettu käyttöön, stressioloissa (yrityskohtaisen vakavaraisuuspääomavaatimuksen rikkominen) on tarkoitus soveltaa erityistä menettelyä, johon kuuluu yrityskohtaisten valvojien ja ryhmävalvojien toimien koordinointi. Järjestelmää tulisi soveltaa yhdenmukaisesti kaikkialla unionissa.

6.4.4

Ryhmätukijärjestelmä sallii tytäryhtiöiden vakavaraisuuspääomavaatimukseen liittyvän pääoman säilyttämisen ryhmän sisällä missä tahansa, joten järjestelmä tarjoaa vakuutusyritysryhmille käytännöllisen ja avoimen tavan hyötyä hajautusvaikutusten tunnustamisesta. Yksittäiset tytäryhtiöt täyttävät kuitenkin samat pääomavaatimukset kuin ryhmän ulkopuoliset yritykset. Näistä syistä olisi toteutettava asianmukaista valvontaa, jotta voitaisiin varmistaa tarvittaessa pääoman nopea siirtäminen. Niin emoyritys kuin asianomainen tytäryrityskin julkistaa tiedon ryhmätukea koskevien ilmoitusten olemassaolosta ja käytöstä.