52001AE0527

Talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta "Ehdotus neuvoston direktiiviksi direktiivin 77/388/ETY muuttamisesta laskutusta arvonlisäverotuksessa koskevien vaatimusten yksinkertaistamiseksi, ajanmukaistamiseksi ja yhdenmukaistamiseksi"

(2001/C 193/13)

Neuvosto päätti 12. tammikuuta 2001 Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 262 artiklan nojalla pyytää talous- ja sosiaalikomitean lausunnon edellä mainitusta ehdotuksesta.

Asian valmistelusta vastannut "talous- ja rahaliitto, taloudellinen ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus" -jaosto antoi lausuntonsa 9. huhtikuuta 2001. Esittelijä oli Kenneth Walker.

Talous- ja sosiaalikomitea hyväksyi 25. ja 26. huhtikuuta 2001 pitämässään 381. täysistunnossa (huhtikuun 26. päivän kokouksessa) yksimielisesti seuraavan lausunnon.

1. Johdanto

1.1. Lasku on liiketoiminnan tärkeimpiä asiakirjoja. Sitä säätelevät monet eri säännöt, jotka ulottuvat kirjanpitoa, verotusta ja kauppaa koskevista säännöksistä aina kielellisiin vaatimuksiin. Monien laskutusta koskevien sääntöjen keskeisen osan muodostaa arvonlisäverolainsäädäntö. Laskuja vaaditaan kuitenkin usein myös muita tarkoituksia varten, ja ne voivat olla pakollisia silloinkin, kun kyse ei ole arvonlisäverosta.

1.1.1. Laskun toimittamisvelvollisuudella on keskeinen asema yhteisön arvonlisäverojärjestelmässä. Laskulla on siinä kolme tehtävää:

- Se sisältää sovellettavaan alv-menettelyyn liittyvät tiedot.

- Sen avulla veroviranomaiset voivat harjoittaa valvontaa.

- Sen avulla asiakas voi tarvittaessa perustella oikeutensa vähennykseen.

1.1.1.1. Lasku on lisäksi kauppa- ja verotusoikeudellisesti laaja-alainen juridinen käsite, johon asianosaiset (passiiviset ja aktiiviset oikeussubjektit sekä verohallinto) voivat vedota tuomioistuimissa varsinkin kirjallisen sopimuksen puuttuessa.

1.2. Laskutusta koskevat säännöt vaihtelevat kuitenkin huomattavasti jäsenvaltiosta toiseen. Laskussa ilmoitettavien pakollisten tietojen yksityiskohdista ja määrästä ei ole sovittu yhdessä eikä elektroniselle laskutukselle tai arvonlisäveron laskemiselle itse ole EU:ssa luotu yhteistä oikeudellista kehystä. Näin ollen jäsenvaltioiden soveltamien sääntöjen välillä on suuria eroja: joissakin maissa tietyt käytännöt on kokonaan kielletty, toisissa maissa säännöstö taas on erittäin joustava.

1.3. Tästä syystä oikeudellinen tilanne on elinkeinonharjoittajien kannalta erittäin monimutkainen ja osoittaa selkeästi, että tekniikan kehityksessä ei ole pysytty mukana. Elinkeinonharjoittajien edustajat puuttuivat asiaan SLIM-aloitteen(1) toisessa vaiheessa ja katsoivat, että yhdenmukaistamisen laiminlyönti estää sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan. Aiheesta käytyjen keskustelujen tulokset esitetään komission SLIM-aloitteesta antamassa kertomuksessa(2), jonka päätelmät hyväksyttiin sisämarkkina-asiain neuvostossa 27. marraskuuta 1997. Kertomuksessaan komissio sitoutuu tutkimaan "alv:n sisältävään laskuun liitettäviä välittömiä merkintöjä sekä määrittelemään sähköiseen laskutukseen liittyvät oikeudelliset ja tekniset vaatimukset".

1.4. Mukautettaessa yhteisön arvonlisäverojärjestelmää vastaamaan sähköisen kaupankäynnin vaatimuksia on lisäksi käynyt selväksi, että elektronisen laskutuksen laajamittainen käyttö on sallittava välittömästi ilman turhia rajoituksia. Ecofin-neuvosto korosti kesäkuussa 1998 tarvetta luoda elektronisen laskutuksen käytölle oikeudellinen kehys siten, että veroviranomaisten mahdollisuudet harjoittaa tehokasta valvontaa turvataan. Tämän vuoksi komissio tilasi joulukuun lopussa 1998 PriceWaterhouseCoopers-yhtiöltä tutkimuksen laskutukselle asetetuista vaatimuksista arvonlisäverotuksessa.

1.4.1. Tutkimuksen loppukertomus toimitettiin komissiolle vuoden 1999 elokuun lopussa. Siinä todetaan, että

- elektroninen laskutus olisi nimenomaisesti sallittava yhteisön lainsäädännössä ja että se olisi sallittava myös eri jäsenvaltioiden elinkeinonharjoittajien kesken

- elektroniselle laskutukselle asetettavien vaatimusten tulisi olla käytetystä tekniikasta riippumattomia, ja niissä olisi otettava huomioon sähköisten allekirjoitusten alalla tehty työ

- minkäänlaista lupaa tai ennakkoilmoitusta ei saisi vaatia ja veroviranomaiset saisivat valvoa verotusta ainoastaan jälkikäteen; valvonta voisi tarvittaessa johtaa elektronisen laskutuksen käytön kieltämiseen

- laskujen elektroninen tallennus olisi myös sallittava samankaltaisin ehdoin

- olisi asetettava joukko vähimmäisvaatimuksia, joiden avulla varmistetaan, että uudet menetelmät ovat veroviranomaisten kannalta yhtä varmoja kuin perinteiset menetelmät.

1.4.2. Kertomuksessa todetaan niin ikään, että yhteisön lainsäädäntöön olisi sisällytettävä yhdenmukaistettu luettelo laskuihin merkittävistä pakollisista tiedoista. Lisäksi valuutan ja laskun kielen osalta ehdotetaan varsin joustavaa lähestymistapaa.

1.4.3. Perehdyttyään tarkemmin loppukertomuksessa esitettyihin päätelmiin ja keskusteltuaan niistä sekä elinkeinonharjoittajien että jäsenvaltioiden viranomaisten kanssa komissio päätti ehdottaa kuudennen arvonlisäverodirektiivin 22 artiklan 3 kohdan muuttamista. Kyseisessä kohdassa säädetään lasku toimittamisvelvollisuudesta. Muutoksen tarkoituksena on yhtäältä yhdenmukaistaa laskuissa ilmoitettavat pakolliset tiedot ja toisaalta luoda yhteisönlaajuinen oikeudellinen kehys elektronista laskutusta ja itse suoritettavaa arvonlisäveron laskemista varten. Komissio on pyrkinyt löytämään tasapainon elinkeinonharjoittajien velvollisuuksien ja veroviranomaisten oikeutettujen valvontatarpeiden välillä.

1.5. Komission aloitteen lisäksi käynnissä on muitakin aloitteita, jotka koskevat laskutusvaatimuksia. OECD:ssä on ryhdytty yksinkertaistamistoimiin sähköisen kaupankäynnin kehityksen edistämiseksi, ja lisäksi yhdysvaltalaiset, eurooppalaiset ja japanilaiset autonvalmistajat, heidän alihankkijansa ja organisaatioiden välisen tiedonsiirron (EDI) asiantuntijat aloittivat viime vuonna maailmanlaajuisen laskutushankkeen (Global Invoice Project) kehittääkseen yhdenmukaisen sähköisen standardilaskun, jota on tarkoitus käyttää autoteollisuudessa eri puolilla maailmaa.

2. Kuudennen direktiivin nykyiset säännökset

2.1. Laskun toimittamisvelvollisuus

2.1.1. Kuudennen direktiivin nykyiset säännökset laskun toimittamisvelvollisuudesta (22 artiklan 3 kohta) ovat varsin yleisluonteisia ja jättävät jäsenvaltioille paljon tulkinnanvaraa. Kyseinen kohta on laadittu aikana, jolloin laskun ei voitu kuvitellakaan olevan muussa kuin paperiasiakirjan muodossa ja elektronisen laskutuksen käsite oli täysin tuntematon. Laskun toimittamista koskevat velvoitteet perustuvat siis yksinomaan paperilaskun käsitteelle, eikä niitä voi helposti muuntaa koskemaan elektronisia laskuja. Esimerkiksi asiakirjajäljennöksen säilyttämistä koskevaa velvoitetta on vaikea soveltaa aineettomassa muodossa toimitettaviin laskuihin.

2.1.2. Direktiivin 22 artiklan 3 kohdan alussa säädetään, että verovelvollisen on toimitettava lasku itse. Saman kohdan c alakohdassa säädetään kuitenkin, että "jäsenvaltioiden on vahvistettava perusteet, joilla asiakirjaa voidaan pitää laskuna." Tämä voidaan tulkita ainoastaan siten, että kelvollisena laskuna voidaan pitää myös kolmannen osapuolen tai asiakkaan toimittamaa laskua. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on vahvistanut tämän tulkinnan(3).

2.1.3. Tällaiset menettelyt ovat jo kauan olleet erittäin yleisiä. Laskutustoimenpiteiden alihankinta on vakiintunut käytäntö lähes kaikkialla Euroopassa, vaikka siitä ei yhteisön lainsäädännössä nimenomaisesti säädetäkään. Näin ollen tässä direktiiviehdotuksessa olisi syytä selkiyttää tätä kohtaa.

2.1.4. Arvonlisäveron laskeminen itse on myös vakiintunut käytäntö monilla aloilla esimerkiksi komissiokaupassa, jossa tavarat toimitetaan kaupitsijan myyntitiliin. Tällä menettelyllä on suuri taloudellinen merkitys, ja sen kieltäminen yhteisön tasolla olisi vahingollista erityisesti siksi, että se ei näytä aiheuttavan kovin suurta veronpetosten vaaraa. Tämän vuoksi komissio katsoo, että olisi laadittava yhteiset säännöt, joiden perusteella arvonlisävero voidaan määrätyissä tapauksissa laskea itse.

2.1.5. Kuudennessa arvonlisäverodirektiivissä säädetään, että kaikkien verovelvollisten on toimitettava lasku kaikista tavaroiden luovutuksista ja palveluista, jotka on suoritettu toiselle verovelvolliselle tai muille oikeushenkilöille, jotka eivät ole verovelvollisia. Muille kuin arvonlisäverovelvollisille lasku on toimitettava ainoastaan silloin, kun kyse on uusien kuljetusvälineiden toimituksesta (28 c artiklan A jakso) tai tietynlaisesta etämyynnistä (28 b artiklan B jakson 1 kohta). Jäsenvaltiot voivat kuitenkin muun lainsäädännön nojalla säätää muista tapauksista, joissa laskun toimittaminen on pakollista. Koska edellä mainittujen säännösten soveltamisessa ei komission saamien tietojen mukaan ole ilmennyt suurempia ongelmia, se ei pidä niiden muuttamista tässä vaiheessa aiheellisena.

2.2. Laskujen sisältö

2.2.1. Direktiivin 22 artiklan 3 kohdassa luetellaan ainoastaan muutamia laskuissa ilmoitettavia pakollisia tietoja. Luettelo ei ole tyhjentävä, ja jäsenvaltiot voivat täydentää sitä tarpeellisiksi katsomillaan tiedoilla noudattaen kuitenkin suhteellisuusperiaatetta (14.7.1988 annettu tuomio - yhdistetyt asiat 123 ja 330/87).

2.2.2. Käytännössä pakolliset tiedot vaihtelevat huomattavasti jäsenvaltiosta toiseen, mikä aiheuttaa lukuisia ongelmia elinkeinonharjoittajille, jotka toimivat useissa eri jäsenvaltioissa.

2.3. Elektroninen laskutus

2.3.1. Elektronista laskutusta ei mainita kuudennessa arvonlisäverodirektiivissä lainkaan. Direktiivin 22 artiklan 3 kohdan c alakohdan nojalla jäsenvaltiot voivat kuitenkin sallia tämänkaltaiset laskut, vaikka niitä ei tähän velvoitetakaan. Tämä on johtanut siihen, että jäsenvaltioilla on yhtäältä vapaus päättää siitä, sallitaanko elektroninen laskutuskäytäntö vai ei, toisaalta tällaisen järjestelmän käyttöönottoedellytykset ovat eri jäsenvaltioissa hyvin erilaiset.

2.3.2. Elektronista laskutusta koskevien vaatimusten epäyhdenmukaisuus estää tämän laskutusmuodon laajamittaisen käytön esimerkiksi silloin, kun suuryritykset haluaisivat antaa kaikkien eri jäsenvaltioissa ja siten erilaisten lainsäädäntöjen alaisuudessa toimivien yksiköittensä laskutuksen yhden ainoan toimintayksikön (tai kolmannen osapuolen) hoidettavaksi.

2.3.3. Myös tekniikan viimeaikainen kehitys on vaikuttanut siihen, että elektronista laskutusta varten on viipymättä luotava yhteinen oikeudellisen kehys. Pitkän aikaa poikkeuksena pidetystä elektronisesta laskutuksesta on tulossa vakiokäytäntö erityisesti siksi, että sen käyttö alentaa merkittävästi kustannuksia. Komission teettämän tutkimuksen mukaan yksittäisen elektronisen laskun kustannukset ovat noin 0,28-0,47 euroa, kun taas perinteisen laskun kustannukset vaihtelevat 1,13:sta 1,65 euroon.

2.3.4. On syytä korostaa, että tämä liiketoiminnan käytäntöjen mullistus ei suinkaan ole uhka veroviranomaisten kannalta.

2.3.4.1. Muutoksilla on itse asiassa tehostettava verovalvontaa, sillä markkinoilla olevien uusien valvontaohjelmistojen ansiosta elektronisten laskujen tarkastaminen on paksujen tositekansioiden tarkastamista nopeampaa ja vaivattomampaa.

2.4. Laskujen säilytys

2.4.1. Kuudennen arvonlisäverodirektiivin mukaan verovelvollisen on säilytettävä itsellään jäljennös kaikista toimitetuista asiakirjoista. Säännös ei kuitenkaan ole järkevästi sovellettavissa elektroniseen laskutukseen, joten sitä olisi ajanmukaistettava säätämällä yleisemmästä tietojen tallennusvelvoitteesta, joka ei ole sidottu tiettyyn välineeseen.

3. Komission ehdotukset

3.1. Laskun toimittamisvelvollisuus (22 artiklan 3 kohdan a alakohta)

3.1.1. On syytä todeta, että yhteisön tasolla säädetyt kriteerit, joiden perusteella laskun toimittamisvelvollisuus määräytyy, säilyvät ennallaan. Vaikka kuudennen arvonlisäverodirektiivin nykyiseen soveltamisalaan kuuluvat tapaukset ovat riittäviä arvonlisäverotuksen kannalta, muussa lainsäädännössä voidaan säätää velvollisuudesta toimittaa lasku tai laskuna toimiva asiakirja jotakin muuta tarkoitusta varten.

3.1.1.1. Yhteisön asettamia laskutusvaatimuksia sovelletaan vain niissä tapauksissa, joissa lasku on yhteisön lainsäädännön mukaan toimitettava nimenomaan arvonlisäverotusta varten. Muissa tapauksissa jäsenvaltiot itse päättävät laskutusta koskevista vaatimuksista.

3.1.2. Toistaalta ehdotetussa direktiivissä kuitenkin nimenomaisesti säädetään, että laskun toimittaminen voidaan antaa kolmannen osapuolen (alihankinta) tai asiakkaan (arvonlisäveron laskeminen itse) hoidettavaksi. Näin ollen liiketoimen suorittava verovelvollinen on tosin yksin vastuussa siitä, että laskut toimitetaan ja että ne täyttävät kaikki lainsäädännön mukaiset vaatimukset, mutta häntä ei tarkkaan ottaen velvoiteta toimittamaan laskuja itse.

3.1.3. Jäsenvaltiot voivat myös asettaa lisävaatimuksia itse suoritettavalle arvonlisäveron laskemiselle varmistaakseen valvonnan tehokkuuden. Vaatimukset eivät kuitenkaan saa syrjiä toiseen jäsenvaltioon sijoittuneita elinkeinonharjoittajia. Rajatylittävien liiketoimien yhteydessä suoritettavalle alv:n laskennalle ei siis voida asettaa jäsenvaltion sisäisten liiketoimien yhteydessä suoritettavaa laskentaa tiukempia vaatimuksia.

3.1.3.1. Kun kolmas osapuoli tai verovelvollisen puolesta laskun toimittava asiakas on sijoittunut yhteisön ulkopuoliseen valtioon, jonka kanssa ei ole tehty sopimusta keskinäisestä avunannosta, tiukemmat vaatimukset saattavat olla oikeutettuja ja jäsenvaltiot voivat vapaasti päättää niiden asettamisesta.

3.1.4. Ehdotettu direktiivi luo selkeän perustan kausittaiselle laskutukselle sekä hyvityslaskujen ja veloitusilmoitusten toimittamiselle. Komissio ehdottaa, että hyvityslaskuja ja veloitusilmoituksia käsitellään arvonlisäverotuksessa täysin samalla tavalla kuin laskuja, joita niiden avulla oikaistaan. Näin ollen myös niihin sovelletaan kaikkia 3 kohdan säännöksiä.

3.2. Laskujen sisältö (22 artiklan 3 kohdan b alakohta)

3.2.1. Komission mielestä laskuissa ilmoitettavien pakollisten tietojen yhdenmukaistaminen on nyt välttämätöntä, ja siksi se on laatinut luettelon vaadittavista merkinnöistä. Aikaisemmista luetteloista poiketen tämä luettelo on tyhjentävä, joten veroviranomaisilla ei ole oikeutta vaatia muiden tietojen ilmoittamista arvonlisäverotusta varten.

3.2.2. Komission ehdottama luettelo koostuu 12 yleisestä merkinnästä:

- asettamispäivä

- laskun erityinen numero

- tarvittaessa verovelvollisen ja tämän asiakkaan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettu arvonlisäverotunniste

- verovelvollisen ja tämän asiakkaan täydellinen nimi ja osoite

- kuvaus tavaroista tai palveluista

- toimitettujen tavaroiden tai tarvittaessa suoritettujen palveluiden määrä

- tavaroiden toimituspaikka tai palveluiden suorittamispaikka (maa)

- tavaroiden toimituspäivä tai palveluiden suorittamisen päivä

- kutakin verokantaa vastaava veron peruste

- sovellettava verokanta

- maksettavan veron määrä

- maksettava kokonaismäärä.

Lisäksi luettelo sisältää seuraavat ehdolliset merkinnät:

- jos verovelvollinen on vapautettu veron maksamisesta, viittaus tämän direktiivin säännökseen, jonka nojalla vapautus on myönnetty

- uusia kuljetusvälineitä luovutettaessa 28a artiklan 2 kohdassa luetellut tiedot

- voittomarginaaliverotusjärjestelmää sovellettaessa viittaus 26 tai 26a artiklaan

- sovellettaessa 28 c artiklan E jakson 3 kohtaa nimenomainen viittaus näihin säännöksiin; lisäksi on ilmoitettava sen verovelvollisen arvonlisäverotunniste, joka on suorittanut yhteisön sisäisen hankinnan ja tämän jälkeen luovuttanut tavarat, sekä tavarat vastaanottaneen verovelvollisen arvonlisäverotunniste.

3.2.3. Kaikkien jäsenvaltioiden rekisteröityjen elinkeinonharjoittajien on noudatettava tätä luetteloa, eikä muiden tietojen ilmoittaminen ole arvonlisäverotuksessa pakollista. Elinkeinonharjoittajat voivat halutessaan tietenkin merkitä laskuun muitakin tietoja. Lisäksi jäsenvaltiot voivat pienten laskujen osalta poiketa pakollisesta luettelosta ja olla vaatimatta tiettyjen tai kaikkien pakollisiksi säädettyjen tietojen ilmoittamista. Ne voivat kuitenkin ainoastaan poistaa tietoja eivät lisätä niitä. Nämä säännökset koskevat vain yksittäisen jäsenvaltion lainkäyttöalueella toteutettavia liiketoimia, joten niitä ei sovelleta yhteisön sisäisiin rajatylittäviin liiketoimiin.

3.2.3.1. On myös syytä pitää mielessä, että jäsenvaltioilla on 22 artiklan 9 kohdan a alakohdan ja 25 artiklan 4 kohdan nojalla oikeus toteuttaa omia yksinkertaistamistoimenpiteitään. Säännökset antavat jäsenvaltioille mahdollisuuden luopua tietyistä pakollisista merkinnöistä silloin, kun verovelvollinen ei harjoita muuta kuin 13 ja 15 artiklassa tarkoitettua verovapaata liiketoimintaa, kun verovelvollinen kuuluu pk-yrityksiä koskevan erityisjärjestelmän piiriin, kun verovelvollinen on vakiokantajärjestelmän alainen maataloustuottaja tai kun verovelvollinen ei harjoita yhteisön sisäisiä liiketoimia. Nämä jäsenvaltioiden oikeudet säilyvät ennallaan.

3.2.4. Lisäksi ehdotetussa direktiivissä säädetään nimenomaisesti, että kun samalle vastaanottajalle lähetetään samanaikaisesti useita laskuja sisältävä erä, kyseisille laskuille yhteiset tiedot on esitettävä vain kerran. Jäsenvaltiot eivät myöskään voi säätää laskun allekirjoittamista koskevista vaatimuksista lukuun ottamatta sellaisia vaatimuksia, joiden ainoana tavoitteena on varmistaa elektronisen laskutuksen tekninen turvallisuus.

3.2.5. Komissio ei näe mitään erityistä estettä sille, miksi elinkeinonharjoittajat eivät voisi laskutuksessa käyttää valitsemaansa valuuttaa, olipa kyse kansallisesta tai yhteisön valuutasta, kunhan maksettavan veron määrä muunnetaan kansalliseksi valuutaksi 11 artiklan C kohdan 2 alakohdassa säädettyjen muuntomekanismien avulla. Laskutuksessa käytettävän kielen osalta komissio soveltaa läheisyysperiaatetta ja jättää sallittujen kielten valinnan jäsenvaltioiden tehtäväksi sillä ehdolla, että asetetut vaatimukset koskevat vain kyseisen jäsenvaltion lainkäyttöalueella toimivien elinkeinonharjoittajien toimittamia, ei niiden vastaanottamia laskuja.

3.3. Elektroninen laskutus (22 artiklan 3 kohdan c alakohta)

3.3.1. Ehdotetun direktiivin 22 artiklan 3 kohdan c alakohdassa säädetään yleisestä periaatteesta, jonka mukaan lasku voidaan toimittaa minkä tahansa aineellisen tai, mikäli asiakkaalle ilmoitetaan asiasta ennakolta, elektronisen välineen avulla. Näin pyritään varmistamaan eri välineiden mahdollisimman tasapuolinen kohtelu. Komission mukaan tällainen yleinen periaate, joka ei sisällä hyväksyttävien tekniikoiden ja menetelmien rajaamista, on edellytys käytettävästä tekniikasta riippumattoman ja pitkällä aikavälillä toimivan oikeudellisen kehyksen luomiselle.

3.3.2. Komissio myöntää, että ennakkoilmoitusjärjestelmä voi alkuvaiheessa osoittautua välttämättömäksi elektronisen laskutuksen kehittämisessä, mutta katsoo, että järjestelmä voitaisiin ja tulisi lakkauttaa jäsenvaltioiden viranomaisten kokemuksen kartuttua. Tämän vuoksi komissio ehdottaa, että jäsenvaltiot voivat halutessaan vaatia ennakkoilmoitusten tekemistä 31. päivään joulukuuta 2005 asti edellyttäen, että tämä ei muodostu esteeksi ja että veroviranomaiset eivät voi järjestelmän puitteissa etukäteen kieltää elektronisten laskutusmenetelmien käyttöä tai vaatia niiden käyttöönoton lykkäämistä.

3.3.3. Ehdotettu oikeudellinen kehys koostuu elektronista laskutusta koskevista perusvaatimuksista, joiden tavoitteena on varmistaa menetelmän tekninen turvallisuus. Vaatimukset ovat sekä veroviranomaisten että elinkeinonharjoittajien etujen mukaisia, sillä elinkeinonharjoittajat tietävät elektronisen laskutuksen turvallisuuden olevan välttämätöntä. Ehdotuksen mukaan elektronisessa laskutuksessa on taattava

- laskun alkuperän aitous

- laskun sisällön koskemattomuus.

3.3.3.1. Näiden vaatimusten täyttämiseksi kaikkiin elektronisiin laskuihin on liitettävä sähköisiä allekirjoituksia koskevista yhteisön puitteista annetun direktiivin 1999/93/EY 2 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu kehittynyt sähköinen allekirjoitus. Kyseisen kohdan mukaan kyse on sähköisestä allekirjoituksesta, joka täyttää seuraavat vaatimukset:

- Se liittyy yksiselitteisesti sen allekirjoittajaan.

- Sillä voidaan yksilöidä allekirjoittaja.

- Se on luotu keinoilla, jotka allekirjoittaja voi pitää yksinomaisessa valvonnassaan.

- Se on liitetty sen kohteena olevaan tietoon siten, että tiedon mahdollinen myöhempi muuttaminen voidaan havaita.

3.3.3.2. Kun laskut ovat lähtöisin yhteisön ulkopuolisesta maasta, jonka kanssa ei ole tehty sopimusta keskinäisestä avunannosta, jäsenvaltiot voivat asettaa lisävaatimuksia elektronisten laskujen hyväksymiseksi arvonlisäverotuksessa.

3.3.3.3. Elinkeinonharjoittajat voivat halutessaan asettaa itselleen vielä tiukempia vaatimuksia ja varmistaa lähettämiensä viestien sisällön esimerkiksi käyttämällä viestien salaustekniikoita. Komission mielestä näitä käytäntöjä ei kuitenkaan tulisi säätää pakollisiksi.

3.4. Laskujen säilytys (22 artiklan 3 kohdan d alakohta)

3.4.1. Jotta säännös vastaisi paremmin elektronisen laskutustekniikan kehitystä, jäljennöksen säilyttämistä koskeva velvoite korvataan yleisellä velvoitteella tallentaa toimitetut ja vastaanotetut laskut. Tallennusajan kesto jätetään jäsenvaltioiden päätettäväksi. Mikäli laskut tallennetaan sen maan ulkopuolella, johon rekisteröitynyt elinkeinonharjoittaja on sijoittunut, sovelletaan sen jäsenvaltion lainsäädäntöä, johon verovelvollinen on rekisteröitynyt.

3.4.1.1. Komission mukaan elinkeinonharjoittaja voi vapaasti päättää, mihin laskut tallennetaan, ja tallennuspaikka voi sijaita ulkomailla. Tätä vapautta rajoittavat kuitenkin seuraavat kaksi vaatimusta:

- Elinkeinonharjoittajalla on oltava toimitiloistaan kaikkina aikoina välitön pääsy kaikkiin laskujen sisältämiin tietoihin, jotta se voi tarvittaessa antaa maansa veroviranomaisille kaikki niiden pyytämät tiedot.

- Kaikkien tietojen koskemattomuus ja luettavuus on varmistettava koko tallennuskauden ajan.

3.4.1.2. Elektronisesti toimitetut laskut on myös tallennettava sähköisesti yhdessä niissä käytetyn kehittyneen sähköisen allekirjoituksen kanssa.

3.4.2. Jäsenvaltiot voivat asettaa laskujen tallentamisessa käytettäville tietovälineille tarpeellisiksi katsomiaan lisävaatimuksia silloin, kun tietovälineet sijaitsevat yhteisön ulkopuolisessa maassa, jonka kanssa ei ole tehty sopimusta keskinäisestä avunannosta.

3.5. 1 artiklan 2 kohta

3.5.1. Nykyisin jäsenvaltiot voivat 22 artiklan 8 kohdan nojalla säätää lisävelvoitteista, joita ne pitävät välttämättöminä asianmukaisen veronkannon varmistamisen ja veropetosten ehkäisemisen kannalta. Komissio ehdottaa, että kohtaa muutetaan siten, että sen nojalla ei voida asettaa laskutusmenettelyjä koskevia lisävelvoitteita, koska kyseiset velvoitteet on nyt yhdenmukaistettu.

4. Huomioita

4.1. Komitea on tyytyväinen ehdotukseen ajanmukaistaa yhteisön lainsäädäntöä ottamalla huomioon elinkeinonharjoittajien oikeus käyttää elektronisia laskutusmenetelmiä ja kannattaa laskujen sisällön yhdenmukaistamista.

4.2. Komitea on jatkuvasti tukenut SLIM-aloitteen tavoitteita ja kannattaa näin ollen käsiteltävänä olevia komission ehdotuksia, jotka edistävät näiden periaatteiden täytäntöönpanoa.

4.2.1. TSK on myös useissa yhteyksissä huomauttanut, että arvonlisäverotusta koskevat erilaiset säännöt, tulkinnat, vaatimukset, tavat ja käytännöt muodostavat yhteisöön 15 erilaista oikeus- ja verotusjärjestelmää ja aiheuttavat siten rajatylittävää liiketoimintaa harjoittaville elinkeinonharjoittajille suurempia ongelmia kuin erilaiset arvonlisäverokannat.

4.3. TSK yhtyy komission näkemykseen, jonka mukaan jäsenvaltioiden arvonlisäverolainsäädännön erot vähentävät erityisesti pk-yritysten halukkuutta harjoittaa rajatylittävää kauppaa, vääristävät kilpailua ja haittaavat yhtenäismarkkinoiden toimintaa.

4.4. Näiden erojen vähentämiseen ja yhdenmukaisemman tilanteen luomiseen tähtäävien toimien on myös vähennettävä eurooppalaisten yritysten hallinnollisia kustannuksia ja parannettava eurooppalaisten yritysten kilpailukykyä yhteisön ulkopuolisiin yrityksiin nähden, kuten komissio toteaa.

4.4.1. Näin ollen komitea tukee komission näkemystä, jonka mukaan yhteisön lainsäädäntötoimet ovat tällä alalla tarpeen, jotta paperimuodossa tai elektronisesti tapahtuvaa laskutusta koskevat vaatimukset saadaan yhdenmukaistettua ja yhtenäismarkkinoiden moitteeton toiminta voidaan varmistaa.

4.5. Lisäksi komitea pitää komission tavoin erittäin tärkeänä elektronisen laskutuksen kehitystä jarruttavien esteiden poistamista, etteivät yhteisöön sijoittuneet yritykset jää jälkeen tekniikan kehittyessä yhä nopeammin eri puolilla maailmaa.

4.5.1. Komitea kannattaa komission näkemystä, jonka mukaan alan lainsäädännön olisi kohdeltava erilaisia tekniikoita tasapuolisesti ja perustuttava yleiseen periaatteeseen, joka ei sisällä hyväksyttävien tekniikoiden rajaamista luettelon avulla. Tekniikan kehittymisen vuoksi tällainen luettelo vanhentuisi nopeasti, ja säädöstä olisi jatkuvasti ajantasaistettava. Komission olisi kannattanut omaksua vastaavanlainen lähestymistapa myös sähköisen kaupan verotusta koskevissa ehdotuksissaan eikä laatia luetteloita ehdotusten soveltamisalaan kuuluvista tavaroiden ja palveluiden toimituksista.

4.5.2. Komitea kiinnittää huomiota siihen, että elektronisia laskutus- ja tallennusjärjestelmiä käyttävien elinkeinonharjoittajien olisi oltava varuillaan, että ne eivät vaaranna arkaluontoisten tietojen luottamuksellisuutta.

4.6. Komitea panee merkille, että muutamien jäsenvaltioiden viranomaiset eivät tällä hetkellä voi sallia elektronista laskutusta, koska niillä ei ole tarvittavaa tekniikkaa sen valvomiseksi. Näin ollen poikkeusjärjestelyt tai komission ehdotusten täytäntöönpanon lykkääminen vaikuttaa todennäköiseltä, jotta kyseiset viranomaiset saavat riittävästi aikaa hankkia tarvitsemansa välineet. Komitea toivoo, että tällaiset poikkeusjärjestelyt tai viivästykset rajataan mahdollisimman lyhyiksi.

4.7. Komitea kiinnittää huomiota siihen, että "uutta pakollisten mainintojen luetteloa tarvitsee komission mielestä soveltaa ainoastaan niissä tapauksissa, joissa laskutus on kuudennen arvonlisäverodirektiivin nojalla pakollista; velvoite ei koske muita mahdollisia tapauksia, joista on voitu säätää kansallisessa lainsäädännössä." Lisäksi komitea panee merkille, että jäsenvaltioiden veroviranomaisilla ei ole oikeutta vaatia muiden tietojen ilmoittamista arvonlisäverotusta varten, ja toivoo, etteivät jäsenvaltiot pyri kiertämään tätä rajoitusta vaatimalla lisätietoja muka muihin tarkoituksiin.

4.7.1. Pakollisten merkintöjen luettelossa mainitaan "laskun erityinen numero", jonka ei kuitenkaan tarvitse olla juokseva numero. Komitean mielestä petosten mahdollisuutta voitaisiin vähentää huomattavasti vaatimalla, että laskuissa käytetään juoksevaa numerointia. Tämä edistäisi valvontaa, sillä laskujen poistaminen olisi näin helpommin havaittavissa. Jäsenvaltioille olisi ainakin annettava mahdollisuus säätää tällaisesta vaatimuksesta.

4.8. Komitea on yhtä mieltä komission kanssa siitä, että ennakkoilmoitusjärjestelmät ovat pitkällä aikavälillä tarpeettomia, ja kannattaa ehdotusta niiden kieltämisestä joulukuun 31. päivän 2005 jälkeen.

4.9. Tietyissä jäsenvaltioissa laskut on laadittava jäsenvaltion veroviranomaisten hyväksymien tahojen tuottamille lomakkeille. Komitean mielestä veronmaksajien olisi voitava vapaasti valita, millaiselle asiakirjapohjalle tiedot kirjataan, kunhan lasku on laadittu asiaa koskevan direktiivin mukaisesti ja täyttää asetetut vaatimukset. Joka tapauksessa tällaisten painettujen lomakkeiden käyttövaatimus on mahdoton sovittaa yhteen elektronisen laskutuksen kanssa.

4.10. Komitea on tyytyväinen siihen, että alihankinta ja itse suoritettava arvonlisäveron laskeminen on selkeästi sisällytetty yhteisön lainsäädäntöön, ja kannattaa komission tekemiä ehdotuksia. Komitea panee merkille, että elinkeinonharjoittajat voivat ehdotusten mukaan antaa laskun toimittamisen jonkun muun tehtäväksi, mutta ovat silti edelleen vastuussa veroviranomaisille siitä, että lasku varmasti toimitetaan ja että se täyttää kaikki lainsäädännön mukaiset vaatimukset.

4.10.1. Kausittaiselle laskutukselle luodaan selkeä perusta. Komissio on vahvistanut, että säännökset eivät liity kuudennen arvonlisäverodirektiiviin 10 artiklan 2 kohtaan, joka koskee jatkuvia toimituksia.

4.10.2. Hyvityslaskujen ja veloitusilmoitusten kohtelun osalta komitea katsoo, että petoksen vaaraa voitaisiin pienentää antamalla jäsenvaltioille mahdollisuus vaatia, että hyvityslaskuissa ja veloitusilmoituksissa on viittaus siihen alkuperäiseen laskuun, jota ne koskevat.

4.11. Komitea yhtyy komission näkemykseen, jonka mukaan elinkeinonharjoittajien olisi voitava päättää vapaasti laskujen tallennusvälineestä ja -paikasta (joka voi sijaita myös ulkomailla), kunhan komission tarpeellisiksi katsomat vaatimukset tietojen koskemattomuuden suojelemisesta ja tietojen välittömän saatavuuden takaamisesta verovalvontaa varten täytetään. Komitea on kuitenkin huolissaan siitä, että tietojen säilyttäminen yhteisön ulkopuolisessa maassa, jonka kanssa kyseisellä jäsenvaltioilla ei ole kahdenvälistä sopimusta, saattaa lisätä petoksen vaaraa, mikäli jäsenvaltion asettamat lisävaatimukset eivät ole riittävän tiukkoja.

4.11.1. Tietojen säilyttämisellä yhteisön ulkopuolisissa maissa voi olla myös tietosuojaan liittyviä vaikutuksia. Yhteisön tietosuojadirektiivissä kielletään henkilötietojen välittäminen maihin, joissa ei noudateta yhteisön tietosuojavaatimuksia vastaavia periaatteita. Henkilötietoina voidaan pitää mm. nimiä, osoitteita, postinumeroita, sähköpostiosoitteita tai muita laskuihin merkittäviä pakollisia tietoja.

4.12. Komitea on yhtä mieltä komission kanssa siitä, ettei jäsenvaltioille tule antaa oikeutta säätää laskun allekirjoittamista koskevista vaatimuksista lukuun ottamatta kehittynyttä sähköistä allekirjoitusta, jonka ainoana tarkoituksena on varmistaa elektronisen laskutuksen tekninen turvallisuus. TSK katsoo, että kehittyneen sähköisen allekirjoituksen käyttövaatimus on aiheellinen Internetin välityksellä tapahtuvassa laskutuksessa, mutta se saattaa merkitä yrityksille, erityisesti pienyrityksille EDI-järjestelmiin liittyvää rasitetta. Komitean mielestä tämän vaatimuksen poistamista olisikin syytä harkita siinä tapauksessa, että yritys käyttää sellaista EDI-järjestelmää, joka jo sinänsä on turvallinen ja väärinkäytöltä suojattu.

4.13. Komitea on huolissaan lukuisien arvonlisäveropetosten jäsenvaltioille aiheuttamista huomattavista tulonmenetyksistä, joiden arvioidaan olevan koko yhteisössä yli 35 miljardia euroa vuodessa. Tämän vuoksi järjestelmään ehdotettujen muutosten ensisijaisena edellytyksenä on oltava, että ne eivät millään tavalla lisää petoksen vaaraa, vaan pikemminkin vähentävät sitä.

4.13.1. Komitea yhtyy komission näkemykseen, että ehdotetut muutokset eivät ole uhka veroviranomaisten kannalta. TSK:n mielestä ne kuitenkin saavat aikaan sen, että veroviranomaisten tiiviin yhteistyön tarve korostuu entisestään. Yhteistyötä ei valitettavasti ole tähän mennessä juurikaan harjoitettu, mikä on keskeinen syy suureen osaan petoksista, joiden vuoksi jäsenvaltiot nyt menettävät niille lain mukaan kuuluvia tuloja. Niin kauan kuin yhteisössä on 15 erilaista verohallintoa, tehokas valvonta on kulloinkin voimassa olevasta alv-järjestelmästä riippumatta mahdollista ainoastaan tiiviin keskinäisen avunannon ja yhteistyön avulla. On vaikea olla päätymättä siihen tulokseen, että jäsenvaltioiden veroviranomaiset ovat mahdollistaneet huomattavan määrän petoksia, koska ne eivät toiminnan puutteellisen koordinoinnin vuoksi ole täysin hyödyntäneet kaikkia käytettävissä olevia valvontakeinoja. Komitea toivoo, että keskinäistä yhteistyötä ja avunantoa onnistutaan tulevaisuudessa lisäämään huomattavasti.

4.14. Arvonlisäverojärjestelmään tehtävien muutosten tavoitteena olisi oltava yritysten, erityisesti pk-yritysten hallinnollisen taakan mahdollisimman tuntuva vähentäminen vaarantamatta veroviranomaisten mahdollisuuksia harjoittaa tehokasta valvontaa. Vaikka komission ehdottamat muutokset lisäävät muutamissa jäsenvaltioissa sijaitsevien yritysten hallinnollista taakkaa, komitea myöntää, että ne vastaavasti vähentävät muiden taakkaa, ja katsoo, että yleisesti ottaen tavoite on tässä tapauksessa saavutettu.

5. Päätelmät

5.1. Yleisesti ottaen komitea on tyytyväinen komission lähestymistapaan ja kannattaa yhdenmukaistettua järjestelmää, jossa asetetaan samat vaatimukset sekä paperimuodossa että elektronisesti tapahtuvalle laskutukselle ja jossa ei tehdä eroa jäsenvaltion sisäisten ja rajatylittävien liiketoimien välillä. Uusien sääntöjen on oltava riittävän joustavia, jotta ne vastaavat niin suurten kuin pientenkin yritysten tarpeita ja pysyvät uusien kaupankäynnin käytäntöjen ja tekniikoiden kehityksen mukana.

5.2. Komitea on yhtä mieltä komission kanssa siitä, että tämän tekemät ehdotukset edistävät yhteentoimivien ja standardoitujen elektronisten laskutusmuotojen kehittämistä, ja toivoo, että nämä toimet sovitetaan mahdollisimman pitkälti yhteen maailmanlaajuisten yksinkertaistamisaloitteiden (esim. OECD:n hankkeen) kanssa sähköisen kaupankäynnin kehittämiseksi.

5.3. Komitea korostaa tarvetta torjua arvonisäveropetoksia ja yhtyy komission näkemykseen siitä, että ehdotuksessa annetaan jäsenvaltioiden veroviranomaisille riittävät turvallisuustakeet ja että elektroninen laskutus helpottaa verovalvontaa, koska elektronisten laskujen tarkastaminen on paksujen tositekansioiden tarkastamista nopeampaa ja vaivattomampaa.

5.4. Komitea toteaa, että tiettyjen jäsenvaltioiden on komission ehdotusten vuoksi luovuttava muutamista sellaisista tiedoista, joita ne tällä hetkellä vaativat ilmoitettaviksi laskuissa, ja joustavoitettava lainkäyttöalueellaan voimassa olevaa säännöstöä tietyiltä osin. Toistaalta laskujen sisällön yhdenmukaistaminen voi johtaa siihen, että muutamissa jäsenvaltioissa sijaitsevien yritysten on merkittävä laskuihin tietoja, joita niiden ei tällä hetkellä tarvitse merkitä. Komitean mielestä tällaiset uhraukset ovat tarpeen yhtenäismarkkinoiden loppuun saattamiseksi ja hyödyttävät loppujen lopuksi yhtä lailla yrityksiä kuin veroviranomaisia. Se kehottaa jäsenvaltioita hyväksymään nämä välttämättömät muutokset, jotka täydentävät yhtenäismarkkinoiden yhdenmukaistamista ja koordinointia.

5.5. Komitea toivoo, että jäsenvaltioille mahdollisesti myönnettävät luvat poiketa elektronisen laskutuksen sallimista koskevasta säännöksestä rajataan ajallisesti mahdollisimman lyhyiksi.

Bryssel, 26. huhtikuuta 2001.

Talous- ja sosiaalikomitean

puheenjohtaja

Göke Frerichs

(1) Sisämarkkinalainsäädännön yksinkertaistaminen.

(2) KOM(97) 618 lopullinen, 24.11.1997.

(3) 17.9.1997 annettu tuomio (Finanzamt Osnabrück-Land vastaan Bernhard Langhorst).