LIITE

I   JOHDANTO

Asetuksessa (EU) 2017/1938 (jäljempänä ’asetus’) tuodaan yhteisvastuun käsite käytännön tasolle ja perustetaan jäsenvaltioiden välinen yhteisvastuumekanismi, jota sovelletaan, jos asianomaisissa säännöksissä esitetyt edellytykset täyttyvät. Yhteisvastuumekanismia käytetään viimeisenä keinona, joka mahdollistaa yhteisvastuun hengessä kaasun keskeytymättömän virtauksen kaikkein haavoittuvimmille. Nämä ovat kotitalousasiakkaita ja tiettyjä keskeisiä palveluja, jotka määritellään asetuksen 2 artiklan 6 kohdassa ”yhteisvastuumekanismin nojalla suojatuiksi asiakkaiksi”.

1.   Yhteisvastuumekanismi

Jos jäsenvaltio pyytää yhteisvastuuta, yhteisvastuumekanismi velvoittaa muut kyseiseen jäsenvaltioon suoraan liitetyt jäsenvaltiot asettamaan kaasun toimituksissaan yhteisvastuuta pyytävässä jäsenvaltiossa olevat yhteisvastuumekanismin nojalla suojatut asiakkaat sellaisten kotimaisten asiakkaiden edelle, joita ei ole suojattu yhteisvastuumekanismin nojalla. Tämä on tarpeen vain silloin, kun markkinat eivät pysty toimittamaan tarvittavia kaasumääriä (1). Jäsenvaltio voi tarjota apua seuraavien tekijöiden asettamissa rajoissa:

—	käytettävissä oleva yhteenliitäntäkapasiteetti,

—	kaasumäärä, jonka se tarvitsee toimittaakseen kaasua omille yhteisvastuumekanismin nojalla suojatuille asiakkailleen silloin, kun kaasun toimitus niille on uhattuna,

—	jäsenvaltion oman kaasuverkon turvallisuus, sekä

—	tietyissä maissa toimitukset keskeisille kaasuvoimaloille sähkön toimitusvarmuuden takaamiseksi.

Koska yhteisvastuumekanismia käytetään vasta viimeisenä keinona, pyynnön esittävä jäsenvaltio voi käynnistää yhteisvastuun vain siinä tapauksessa, etteivät markkinat pyynnön esittävässä jäsenvaltiossa ja yhdessäkään mahdollisessa yhteisvastuuta tarjoavassa jäsenvaltiossa tarjoa yhteisvastuumekanismin nojalla suojattujen asiakkaiden pyynnön kattamiseksi tarvittavia kaasumääriä. Tähän sisältyvät myös niiden asiakkaiden, joita ei ole suojattu yhteisvastuumekanismin nojalla, vapaaehtoisesti tarjoamat määrät. Lisäksi edellytetään, että yhteisvastuuta pyytävän jäsenvaltion hätäsuunnitelmaan sisältyvät toimenpiteet, mukaan lukien pakollinen kaasutoimitusten vähennys yhteisvastuumekanismin nojalla suojattujen asiakkaiden tasolle, on hyödynnetty kattavasti. Huolimatta edellä kuvatuista yhteisvastuun käynnistämisen tiukoista edellytyksistä mekanismi tarjoaa kotitalouksille ja keskeisille sosiaalipalveluille varmuuden siitä, että kaasutoimitukset jatkuvat keskeytymättä.

Näissä olosuhteissa on todennäköistä, että myös mahdollisissa yhteisvastuuta tarjoavissa jäsenvaltioissa joko on jo otettu tai on tarkoitus ottaa välittömästi käyttöön muita kuin markkinapohjaisia toimenpiteitä tai kaasutoimitusten vähennyksiä. Muussa tapauksessa tietyistä kaasumääristä olisi yhä olemassa tarjontaa ja kaasua voisi edelleenkin virrata hintasignaalien (olettaen että niitä on) mukaan sinne, missä sitä tarvitaan, eikä yhteisvastuuta tarvitsisi ottaa käyttöön. Käytännössä yhteisvastuumekanismi tarkoittaa jäljellä olevan kaasun jakamista tilapäisesti uudelleen yhdessä jäsenvaltiossa olevilta asiakkailta, joita ei ole suojattu yhteisvastuumekanismin nojalla, toisessa jäsenvaltiossa oleville yhteisvastuumekanismin nojalla suojatuille asiakkaille yksien yhdennettyjen eurooppalaisten kaasumarkkinoiden puitteissa. Yhteisvastuuta voidaan tarjota vain, jos kaasuverkko pystyy edelleen jakamaan uudelleen ja siirtämään kaasua turvallisesti (2).

Asetuksen 13 artikla kattaa jo osittain yhteisvastuun oikeudellisiin, teknisiin ja rahoitusta koskeviin näkökohtiin liittyvien kahdenvälisten järjestelyjen eri osatekijät. Lisäksi jäsenvaltioiden on sovittava kahdenvälisissä järjestelyissään kaikista tarvittavista seikoista ja yksityiskohdista varmuuden ja turvallisuuden takaamiseksi kaikille yhteisvastuumekanismin osapuolille. Järjestelyt on kuvattava asianomaisissa hätäsuunnitelmissa, ja erityisesti niihin on sisällyttävä kuvaus korvausmekanismista tai ainakin sitä koskeva tiivistelmä.

Asetuksen 13 artiklassa kuvattu korvaus on laaja. Se kattaa yhteisvastuuta pyytävässä jäsenvaltioissa oleville yhteisvastuumekanismin nojalla suojatuille asiakkaille toimitetusta kaasusta sekä lisäkustannuksista (esim. kaasun siirrosta) suoritettavat maksut sekä yhteisvastuuta tarjoavassa jäsenvaltiossa oleville asiakkaille kaasutoimitusten vähennysten vuoksi maksettavat maksut. Näissä suuntaviivoissa kyseisestä laaja-alaisesta korvauksesta käytetään nimitystä ”yhteisvastuukorvaus”. Kaasutoimitusten vähennyksen aiheuttamien vahinkojen vuoksi maksettavasta korvauksesta käytetään nimitystä ”vähennyskorvaus”.

On useita edellytyksiä sille, että yhteisvastuu toimii asianmukaisesti.

Ensinnäkin markkinapohjaisia toimenpiteitä olisi käytettävä niin pitkälle kuin mahdollista. Jäsenvaltioiden on tehtävä voitavansa sellaisen mekanismin tai foorumin perustamiseksi, joka mahdollistaa vapaaehtoisen reagoinnin kysyntäpuolella. Tämä on mahdollisten yhteisvastuuta tarjoavien sekä sitä pyytävien jäsenvaltioiden etu, sillä vaihtoehtoisesti käytettävät muut kuin markkinapohjaiset toimenpiteet – kuten pakollinen siirtyminen muuhun polttoaineeseen tai toimitusten vähentäminen asiakkaille – on otettava käyttöön aikaisemmassa vaiheessa. Näin myös noudatetaan asetuksen yleistä periaatetta, jonka mukaan markkinoille olisi jätettävä mahdollisimman suuri liikkumavara ratkaista kaasun toimitukseen liittyvät kysymykset.

Toiseksi tukkuhintojen on sallittava liikkua vapaasti, myös hätätilanteen aikana, sillä jos hinnat jäädytetään tai niitä rajoitetaan, lisäkaasun tarve ei voi näkyä hintasignaaleissa ja tällöin kaasua ei voi virrata sinne, missä sitä tarvitaan.

Kolmantena seikkana rajatylittävää pääsyä infrastruktuuriin olisi pidettävä yllä teknisesti ja turvallisesti Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 715/2009 (3) mukaisesti kaikkina aikoina, myös hätätilanteessa. Kunkin jäsenvaltion teknisistä rajoitteista riippuen järjestelyillä olisi varmistettava, että markkinatoimijoilla on rajatylittävästi esteetön pääsy tapauksen mukaan yhdysputkiin, nesteytetyn maakaasun vastaanottoterminaaleihin, maanalaisiin kaasun varastointilaitoksiin, kaasun kaupankäynnin keskuksiin ja kysyntäpuolen tarjouksiin. Näin siirretään myöhemmäksi tarvetta ottaa yhteisvastuu käyttöön jäsenvaltiossa, jolla on kaasun toimitusvaikeuksia.

Neljänneksi jäsenvaltioita kannustetaan tekemään yhteistyötä hätätilanteen kaikissa vaiheissa. Tehokas yhteistyö varhaisessa vaiheessa saattaisi lykätä myöhemmäksi tarvetta yhteisvastuun käyttöön. Se myös estäisi mahdollisten erilaisten kaasun hintojen kehityksen (esim. kaasutoimitusten vähennyksen kohteena olevien asiakasryhmien osalta menetetyn määrän arvon mukaan) yhteen liitetyillä markkinoilla ja vähentäisi tarvetta yhteisvastuun käyttöön.

2.   Oikeusperusta

Asetuksen 13 artiklan 12 kohdassa todetaan, että komissio antaa viimeistään 1. joulukuuta 2017 ja kaasualan koordinointiryhmää kuultuaan ohjeita teknisten, oikeudellisten ja rahoitukseen liittyvien järjestelyjen keskeisistä seikoista ja että nämä ohjeet eivät ole oikeudellisesti sitovia. Ohjeissa on käsiteltävä erityisesti sitä, miten 13 artiklan 8 ja 10 kohdassa kuvattuja seikkoja sovelletaan käytännössä.

3.   Suuntaviivojen soveltamisala

Asetuksen 13 artiklassa määritellään useita yhteisvastuumekanismiin liittyviä tekijöitä ja näkökohtia, joista on sovittava ja jotka on sisällytettävä kahdenvälisiin järjestelyihin. Jotta niiden ja kyseisiin järjestelyihin mahdollisesti sisällytettävien muiden seikkojen osalta voitaisiin antaa hyviä ohjeita, on ensin ymmärrettävä paremmin tilanne, jossa yhteisvastuu voidaan ottaa käyttöön, sekä toimet ja perusperiaatteet, joilla voitaisiin kokonaan estää kyseisen tilanteen syntyminen. Nykyisiin ei-sitoviin ohjeisiin ei sisälly eikä voi sisältyä tyhjentävää ja sitovaa luetteloa, joka soveltuisi kaikkiin jäsenvaltioihin, sillä niillä on oltava vapaus valita itselleen parhaiten sopivat ratkaisut ottaen huomioon niiden omat voimavarat, vallitsevat puitteet, tilanteet ja painopisteet. Sen sijaan artiklassa suositetaan käytettäväksi tiettyjä pakollisia ja valinnaisia tekijöitä, kuvataan mahdollisia tapoja käyttää tiettyjä yhteisvastuutoimenpiteitä sekä esitetään esimerkkejä ja parhaita käytänteitä.

Ehdotetun menettelytavan mukaan jäsenvaltiot käyttäisivät mahdollisuuksien mukaan olemassa olevia kansallisia sääntöjä ja menettelyjä tai mukauttaisivat niitä tarpeen mukaan yhteisvastuutarkoituksiin. Ne voisivat esimerkiksi käyttää olemassa olevia kysyntäpuolen toimenpiteisiin tarkoitettuja kauppapaikkoja tai asiakkaille suunnattuja korvausmekanismeja.

II   OIKEUDELLISET, TEKNISET JA RAHOITUKSEEN LIITTYVÄT JÄRJESTELYT

1.   Oikeudelliset järjestelyt

Oikeudellisten järjestelyjen tavoitteena on taata oikeusvarmuus kaikille yhteisvastuutilanteissa kaasua tarjoaville tai vastaanottaville toimijoille. Yhteisvastuumekanismin soveltamiseen osallistuvia jäsenvaltioita neuvotaan luomaan selkeät, avoimet ja tehokkaat järjestelyt, jotta sidosryhmät tuntisivat rajatylittävää yhteisvastuuta koskevat säännöt ja menettelyt.

Asetuksen 13 artiklan 10 kohdassa edellytetään järjestelyjen ottamista käyttöön toisiinsa liitetyissä jäsenvaltioissa. Nykyisellään on jäsenvaltioita, joita ei ole liitetty fyysisesti mihinkään muuhun jäsenvaltioon (4), ryhmä jäsenvaltioita, jotka on liitetty toisiinsa mutta ei mihinkään muuhun jäsenvaltioon (5) sekä useita jäsenvaltioita, joilla on yhteinen raja tai talousalue mutta joita ei ole liitetty suoraan toisiinsa (6). Tämä saattaa muuttua nyt kehitteillä olevien yhdysputkia koskevien infrastruktuurihankkeiden myötä. Jos yhdysputket alkavat toimia 1. joulukuuta 2018 jälkeen, asianomaisten jäsenvaltioiden on toteutettava asetuksen 13 artiklan 10 kohdassa esitetyt oikeudelliset, rahoitukseen liittyvät ja tekniset järjestelyt mahdollisimman nopeasti.

1.1   Asianomaiset jäsenvaltiot ja kolmannen maan määrittely (13 artiklan 2 kohta)

Jäsenvaltioita, joita yhteisvastuumekanismi koskee, ovat

—	yhteisvastuuta pyytävä jäsenvaltio, sekä

—	kaikki yhteisvastuuta pyytävään jäsenvaltioon suoraan liitetyt jäsenvaltiot.

Kaikkien suoraan liitettyjen jäsenvaltioiden olisi sovittava edeltä käsin yhteisvastuumekanismin soveltamista koskevista kahdenvälisistä järjestelyistä, jollei asetuksessa säädetä poikkeuksesta kyseisen velvoitteen osalta. Jos yhteisvastuuta voi tarjota useampi kuin yksi jäsenvaltio, yhteisvastuuta pyytävän jäsenvaltion on neuvoteltava niiden kaikkien kanssa ja pyydettävä tarjoukset kaasumääristä, jotka se tarvitsee hoitaakseen kaasutoimitukset yhteisvastuumekanismin nojalla suojatuille asiakkaille. Kyseisissä tarjouksissa sovelletaan edeltä käsin sovittuun kahdenväliseen järjestelyyn sisältyvää kaasunhintasopimusta. Kyseiseen sopimukseen voi sisältyä viittaus markkinahintaan tai sovittuun menetelmään kaasun hinnan laskemista varten. Kun yhteisvastuuta pyytävä jäsenvaltio valitsee yhden tai useamman tarjouksen, se samalla määrittelee yhden tai useamman jäsenvaltion, joka tosiasiallisesti osallistuu yhteisvastuun toimittamiseen.

Velvoite keskeytetään väliaikaisesti niiden muiden jäsenvaltioiden osalta, jotka voisivat tarjota yhteisvastuuta mutta joiden tarjouksia ei valittu. Jos kriisitilanne pahenee, tarjouksia pyytänyt jäsenvaltio voi milloin tahansa kääntyä niidenkin puoleen ja pyytää yhteisvastuuta. Pyyntö on kuitenkin jätettävä uudelleen, koska olosuhteet todennäköisesti muuttuvat ajan kuluessa (esimerkiksi kaasun hinta saattaa muuttua tai mahdollinen käytettävissä olevan kaasun määrä saattaa vähentyä). Tällaisen pyynnön vastaanottavaa jäsenvaltiota neuvotaan päivittämään tarjouksensa ja ottamaan huomioon kaikki tilanteessa (maanalaisten varastojen kaasumäärissä, kaasuvirroissa, lämpötilassa, kulutuksessa jne.) tapahtuneet muutokset. Tästä syystä jäsenvaltiot, joiden velvoite on keskeytetty väliaikaisesti, olisi pidettävä ajan tasalla yhteisvastuuta pyytävän jäsenvaltion tilanteesta. Komissio seuraa tiiviisti tilannetta yhteisvastuuta vastaanottavassa jäsenvaltiossa.

Erityistilanteissa käsite ”suoraan liitetyt jäsenvaltiot” kattaa myös liittämisen kolmannen maan kautta. Tällöin oikeus pyytää ja velvollisuus tarjota yhteisvastuuta riippuu jäsenvaltioiden välillä voimassa olevista sopimuksista ja kyseisen kolmannen maan suostumuksesta. Jäsenvaltioiden välisessä sopimuksessa olisi ilmoitettava, että yhteisvastuuta käytettäessä kolmannen maan on sitouduttava siirtämään lähetetyt kaasumäärät alueensa kautta. Ilman kyseistä sitoumusta yhteisvastuuta ei ehkä voida toteuttaa.

1.2   Yhteisvastuupyyntö

Kriisitilanteissa on toimittava nopeasti. Sen vuoksi yhteisvastuupyynnön olisi oltava lyhyt ja vakiomuotoinen ja siinä edellytettyjä tietoja olisi oltava mahdollisimman vähän. Parhaassa tapauksessa kahdenvälisestä järjestelystä sopivat jäsenvaltiot voisivat myös vahvistaa mallilomakkeen ja liittää sen järjestelyyn. Tehokas vastaus yhteisvastuupyyntöön edellyttäisi vähintään seuraavia tietoja:

—	pyynnön esittävän jäsenvaltion nimi, mukaan lukien vastuuyksikkö sekä yhteyshenkilö(t);

—	siirtoverkonhaltijan tai tapauksen mukaan markkina-alueen päällikön ja vastaavien yhteyshenkilöiden nimi;

—	pyydetty kaasumäärä (sovitussa yksikössä);

—	kaasun painetta koskevat tiedot;

—	yhteisvastuuta pyytävän jäsenvaltion ilmoittama yksi tai useampi ensisijainen toimituspiste;

—	tarjouspyyntö tai -pyynnöt, mukaan lukien hinta (ks. 3.1 kohta), määrä, toimituspisteet ja toimitusaika;

—	pyyntö, että ilmoitetaan ensimmäisen mahdollisen toimituksen ajankohta sekä toimitusten ennakoitu kesto (ennakoitu ajanjakso, jonka aikana pyynnön kohteena oleva jäsenvaltio tarjoaa yhteisvastuuta);

—	viittaus pyynnön esittävän jäsenvaltion tekemään sitoumukseen maksaa yhteisvastuusta korvaus.

Mallilomake pyynnön kohteena olevan jäsenvaltion vastauksia varten voisi parantaa yhteisvastuun puitteissa tarjottujen määrien ja edellytysten vertailtavuutta ja ymmärrettävyyttä. Mallilomake voisi olla esitäytetty niiltä osin kuin tiedot ovat käytettävissä jäsenvaltioiden sopiessa kahdenvälisestä järjestelystä, ja se voisi olla liitettynä asianomaiseen hätäsuunnitelmaan.

1.3   Yhteisvastuutoimenpiteen alku ja loppu

Yhteisvastuupyyntö on voimassa ja aktivoi velvoitteen tarjota yhteisvastuuta siitä hetkestä, kun pyyntö tehdään. Tähän eivät vaikuta tarkastukset, jotka komissio tekee asetuksen 11 artiklan 8 kohdan nojalla selvittääkseen, oliko yhteisvastuuta pyytävän jäsenvaltion ilmoitus hätätilanteesta perusteltu, ja arvioidakseen hätäsuunnitelmassa lueteltujen toimien täytäntöönpanemiseksi toteutetut toimenpiteet. Komissiolla on viisi päivää aikaa suorittaa kyseinen tarkastusmenettely. On epätodennäköistä, että jäsenvaltio pyytää yhteisvastuuta ennen kuin viisi päivää hätätilanteen ilmoittamisesta on kulunut, sillä yleensä kestää jonkin aikaa ennen kuin kaasun toimitusongelmat ovat sen tasoisia, että kyseisen pyynnön esittäminen on perusteltua. Jos pyyntö kuitenkin tällöin esitetään, komission tarkastukset hätätilanteesta ilmoittamisen osalta ovat vielä kesken. Tällainen meneillään oleva tarkastus ei kuitenkaan saisi vaikuttaa yhteisvastuupyynnön pätevyyteen.

Riski, että yhteisvastuumekanismia käytetään väärin perusteettoman yhteisvastuupyynnön vuoksi on erittäin pieni, koska tällaisen pyynnön seuraukset ovat kauaskantoiset ja ennen yhteisvastuumekanismin käynnistämistä on täytettävä tiukat edellytykset eli

—	on sovellettu kaikkia hätäsuunnitelmassa yksilöityjä toimenpiteitä, sekä

—	toimituksia on vähennetty asiakkailta, joita yhteisvastuuta pyytävässä jäsenvaltioissa ei ole suojattu yhteisvastuunmekanismin nojalla.

Jos komission tarkastusten päätelmän mukaan yhteisvastuupyyntö ei ollut perusteltu, jäsenvaltio, joka teki perusteettoman pyynnön ja vastaanotti apua jäsenvaltioon suoraan liitetyiltä naapureilta, maksaa vastaanottamansa kaasun sekä apua tarjonneille jäsenvaltioille aiheutuneet lisäkustannukset.

Velvoite tarjota yhteisvastuuta lakkaa, jos

—	komissio tarkastusmenettelyn jälkeen toteaa, ettei hätätilailmoitus ole enää perusteltu,

—	yhteisvastuuta pyytänyt jäsenvaltio ilmoittaa yhteisvastuuta tarjoaville jäsenvaltioille, että se pystyy taas toimittamaan kaasua kotimaisille yhteisvastuumekanismin nojalla suojatuille asiakkailleen, sekä

—	yhteisvastuuta tarjoava jäsenvaltio ei enää pysty toimittamaan kaasua omille yhteisvastuumekanismin nojalla suojatuille asiakkailleen.

On myös mahdollista, että huolimatta vakavasta kaasukriisistä kotimarkkinoilla yhteisvastuuta alun perin pyytänyt jäsenvaltio päättää luopua oikeudestaan pyytää tätä yhteisvastuuta, esimerkiksi siksi, ettei se pysty maksamaan siitä.

1.4   Tehtävät ja vastuut

Jäsenvaltioiden olisi kannettava lopullinen vastuu yhteisvastuumekanismin toiminnasta. Tähän kuuluvat ennen kaikkea päätös yhteisvastuun pyytämisestä sekä yleinen seuranta sen osalta, kuinka eri tehtävistä vastaavat tahot käyttävät mekanismia. Asetuksessa ei edellytetä uusien erityisyksikköjen perustamista. Jäsenvaltioita pikemminkin neuvotaan jakamaan vastuutehtävät olemassa oleville yksiköille tai erityisissä olosuhteissa uusille yksiköille ottaen huomioon oma organisaatiorakenteensa ja kokemuksensa kriisinhallinnasta ja reagoinnista hätätilanteisiin. Kustannusten vähentämiseksi ja erityisesti kiinteiden kustannusten välttämiseksi jäsenvaltiot voisivat käyttää olemassa olevia järjestelyjä, jos se vain on mahdollista. Ohjaavana periaatteena olisi tältä osin oltava yhteisvastuun tarjoaminen vaikuttavasti ja tehokkaasti.

Asetuksen nojalla toimivaltaiset viranomaiset olisivat vastuussa toimintakehyksen täytäntöönpanosta, ja tehtävät ja vastuut olisi määrättävä selkeästi asianomaisille toimijoille kuten siirtoverkonhaltijoille, kansalliselle sääntelyviranomaiselle ja kaasuyhtiöille. Toimivaltaisten viranomaisten olisi myös valmisteltava suoraan liitettyjen jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten kanssa sovittavat kahdenväliset järjestelyt. Kyseiset järjestelyt voisivat myöhemmin muodostaa oikeusperustan yhteisvastuulle, mukaan lukien korvauksen maksu sekä rahoitusjärjestelyt yhteisvastuun tarjoamisen jälkeen. Jäsenvaltiot tai toimivaltaiset viranomaiset ovat myös paras taho lähettämään tai ottamaan vastaan yhteisvastuupyynnöt ja kaasumääriä koskevat tarjoukset sekä antamaan ilmoituksen, kun yhteisvastuun soveltaminen on keskeytetty. Myös korvaukseen liittyvän rahoitusvastuun olisi viime kädessä kuuluttava jäsenvaltiolle.

Jollei asianomaisen jäsenvaltion teknisistä ja oikeudellisista rajoitteista muuta johdu, kansallisilla sääntelyviranomaisilla on parhaat edellytykset johtaa korvauksen kustannusten laskemista menetelmällä, jonka ne ovat etukäteen suunnitelleet ja julkaisseet hätäsuunnitelmassa, tai ainakin osallistua tähän laskentaprosessiin. Siihen voitaisiin ottaa mukaan myös energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyövirasto. Siirtoverkonhaltijoilla olisi oltava ensisijainen vastuu tarvittavien kaasumäärien syötöstä, joka niiden olisi tehtävä kustannustehokkaasti.

Siirtoverkonhaltijoiden (tai tasehallintayksikön) olisi otettava vastuu kaikkien teknisten näkökohtien koordinoinnista sekä kaikkien operatiivisten toimenpiteiden toteuttamisesta yhteisvastuuta sovellettaessa. Kyseinen taho yhteisvastuuta tarjoavassa jäsenvaltiossa voisi myös olla yksikkö, joka vastaa kaasua ja lisäkustannuksia koskevien maksupyyntöjen keräämisestä, tarkistamisesta ja kanavoimisesta asianomaiselle yhteisvastuun edunsaajana olevan jäsenvaltion vastuuyksikölle. Tässä yhteydessä olisi hyödyllistä käyttää keskitetyn asiointipisteen toimintamallia. Jäsenvaltioita neuvotaan määrittelemään ja vahvistamaan vähennyskorvauksia koskevien maksuvaatimusten keräämisestä ja edelleen kanavoimisesta vastaava yksikkö.

Määräämällä jäsenvaltioiden välisessä kahdenvälisessä järjestelyssä välittäjästä voitaisiin ehkä saada kumpikin osapuoli vakuuttuneeksi siitä, että korvauksen kustannukset lasketaan ja maksetaan. Välittäjä auttaisi ratkaisemaan mahdolliset maksettavan korvauksen määrää koskevat erimielisyydet.

1.5   Kahdenvälisten järjestelyjen oikeudellinen muoto

Kahdenvälisten järjestelyjen oikeudelliseen muotoon ei liity erityisiä vaatimuksia. Jäsenvaltiot voivat vapaasti valita oikeudellisen muodon, jolla määritellään niiden keskinäiset oikeudet ja velvollisuudet yhteisvastuumekanismia sovellettaessa. Oikeudesta pyytää yhteisvastuuta ja velvoitteesta tarjota yhteisvastuuta säädetään asetuksen 13 artiklassa. Kahdenvälisissä järjestelyissä määritellään, kuinka kyseisiä unionin lainsäädännössä vahvistettuja oikeuksia ja velvoitteita on käytännössä sovellettava. Järjestelyt ovat luonteeltaan toiminnallisia, eivät poliittisia. Niin ollen asetuksen täytäntöönpanon kannalta voi riittää, että asianomaiset viranomaiset sopivat sitovasta hallinnollisesta järjestelystä. Siihen voi sisältyä voimassa olevien kahdenvälisten sopimusten määräyksiä, siirtoverkonhaltijoiden välisiä sopimusjärjestelyjä tai kaasualan toimijoihin sovellettavia erityisiä lupaehtoja edellyttäen, että ne ovat asianomaisten toimivaltaisten viranomaisten valvonnassa. Toisaalta ei-sitova oikeudellinen väline, kuten yhteisymmärryspöytäkirja, ei olisi riittävä, koska se ei aiheuta oikeudellisia velvoitteita osapuolten välille. Pöytäkirjan muodossa olevat järjestelyt eivät sen vuoksi täyttäisi 13 artiklan vaatimuksia luoda oikeudellisesti sitova yhteisvastuujärjestelmä, ja ne voitaisiin tulkita 13 artiklan 10 kohdan täytäntöönpanon kannalta riittämättömiksi.

2.   Tekniset järjestelyt

Teknisten järjestelyjen tarkoituksena on kuvata kaikki tekniset määrittelyt ja edellytykset, jotka on täytettävä, jotta yhteisvastuumekanismi voisi toimia käytännössä. Tähän tarvittaisiin pakollista edeltä käsin toteutettavaa tietojen jakamista asianomaisen kaasuinfrastruktuurin teknisistä valmiuksista ja rajoitteista ja yhteisvastuun osalta kyseeseen tulevista teoreettisista kaasun enimmäismääristä sekä varmuus siitä, ettei ole aiheettomia teknisiä rajoitteita, jotka vaikeuttaisivat yhteisvastuutoimenpidettä. Jos on olemassa teknisiä tai muita rajoitteita, jäsenvaltioita kannustetaan määrittelemään yhteisesti hyväksyttävät ratkaisut, joita sovelletaan yhteenliitäntäpisteissä, jos yhteisvastuumekanismi käynnistetään, ja sopimaan näistä ratkaisuista.

Kussakin jäsenvaltiossa olevista teknisistä rajoitteista riippuen on mahdollista, että siirtoverkonhaltijat (tai tasehallinnasta vastaava yksikkö) voivat yhteisvastuuta käytettäessä parhaiten vastata teknisten seikkojen koordinoinnista ja kaikkien tarvittavien operatiivisten toimenpiteiden toteuttamisesta oman kaasuverkkoja koskevan osaamisensa ja olemassa olevien rajatylittävien yhteistyöohjelmien pohjalta (7). Kyseiset yhteistyörakenteet, -sopimukset ja -kokemukset olisi otettava huomioon yhteisvastuutilanteissa tai niitä olisi jopa käytettävä perustana näissä tilanteissa. Joka tapauksessa olisi määriteltävä tai perustettava selkeä ja kattava kehys (jos sitä ei vielä ole), johon sisältyvät myös tekniset edellytykset, jotta tarvittavaa yhteistyötä voidaan tehdä oikeusvarmuuden puitteissa.

Teknisiä tietoja voidaan tarvittaessa päivittää suunnitelmissa.

2.1   Tekniset ratkaisut ja koordinointi (13 artiklan 10 kohdan c alakohta)

Jäsenvaltion infrastruktuurin eri osia varten voidaan vahvistaa omat tekniset ratkaisut ja järjestelyt. Näin voidaan antaa selkeä kuva saatavilla olevasta tuesta ja asiaan liittyvistä teknisistä rajoitteista sekä (tapauksen mukaan) parempi arvio kunkin toimenpiteen toteuttamiskustannuksista. Koska mahdolliset kriisitilanteet voivat olla hyvin erilaisia, on tärkeää, että siirtoverkonhaltijoilla (tai tasehallinnasta vastaavalla yksiköllä) on käytössään paljon erilaisia vaihtoehtoja ja välineitä. Teknisiin järjestelyihin voidaan sisällyttää ohjeellinen luettelo teknisistä ratkaisuista, jotta kumpikin osapuoli on tietoinen toimenpiteistä, joita voidaan toteuttaa yhteisvastuutarkoituksessa ennen hätätilannetta ja sen aikana. Yhteisvastuutoimenpiteiden hydraulinen simulointi saattaisi olla hyödyllistä kyseisiin tilanteisiin valmistautumisen kannalta.

Koordinointia tarvitaan kattavasti asianomaisten siirtoverkonhaltijoiden tai markkina-alueen päälliköiden, jakeluverkonhaltijoiden, kansallisten hätätilakoordinaattoreiden, toimivaltaisten viranomaisten sekä yhteisvastuumekanismin nojalla suojatuille asiakkaille kaasua toimittavien yksiköiden välillä. Tämä tarkoittaa, että kaasu, joka on saatavilla yhdessä jäsenvaltiossa tapahtuneen kysynnän vähenemisen seurauksena, voidaan tarjota ja toimittaa siihen suoraan liitettyyn jäsenvaltioon, joka pyytää yhteisvastuuta. Siirtoverkonhaltijat, jakeluverkonhaltijat, kansalliset hätätilakoordinaattorit sekä muut yhteisvastuumekanismin nojalla kaasutoimituksiin suojatuille asiakkaille osallistuvat tahot olisi otettava riittävän varhaisessa vaiheessa mukaan yhteisvastuumäärittelyjä koskeviin keskusteluihin ja mahdollisesti velvoitettava tekemään yhteistyötä yhteisvastuujärjestelyjen toteuttamiseksi.

Siirtoverkonhaltijat olisi myös oikeutettava käyttämään käyttämätöntä siirtokapasiteettia riippumatta siitä, onko kapasiteetti jaettu. Kaikissa tapauksissa siirtokustannusten korvaus olisi maksettava sovittujen periaatteiden mukaisesti.

Pääsy kaasun kaupankäynnin keskuksiin ja muihin kauppapaikkoihin olisi säilytettävä, myös hätätilanteessa, niin pitkään kuin mahdollista (13 artiklan 4 kohta), jotta vältettäisiin tarve ottaa yhteisvastuu käyttöön. Tehokkaiden rajatylittävien kaasuvirtojen mahdollistamiseksi tarvitaan sen vuoksi jatkuva pääsy LNG-terminaaleihin, varastoihin ja yhteenliitäntäkapasiteettiin kaksisuuntainen kapasiteetti mukaan luettuna (13 artiklan 10 kohdan c alakohta). Nämä seikat olisi käsiteltävä selkeästi järjestelyissä.

2.2   Kaasumäärät tai niiden määrittämiseen käytettävä menetelmä (13 artiklan 10 kohdan d alakohta)

Jäsenvaltioiden olisi ilmoitettava naapurijäsenvaltioille (eli mahdollisille yhteisvastuun tarjoajille) teoreettinen kaasun enimmäismäärä, jota ne saattavat pyytää, sekä yhteenliitäntäkapasiteetin rajat avoimuussyistä ja perustaksi järjestelyistä käytävälle keskustelulle. Tarkat kaasumäärät, joita tarvitaan ja pyydetään ja jotka ovat saatavilla, tiedetään kuitenkin vasta sitten, kun yhteisvastuu otetaan käyttöön. Kyseisten teoreettisten kaasun enimmäismäärien laskemiseksi olisi otettava huomioon seuraavat seikat:

—	kyseessä olevat yhteisvastuumekanismin nojalla suojatut asiakkaat,

—	kyseessä olevat keskeiset kaasuvoimalat (jos on) ja niihin liittyvät kaasumäärät, sekä

—	tuottajajäsenvaltioiden oma kaasuntuotanto.

Hyvänä lähtökohtana näille laskelmille saattaisivat olla yhteisvastuumekanismin nojalla suojattuihin asiakkaisiin mukautetut toimitusnormiskenaariot.

Kaikkien jäsenvaltioiden on yksilöitävä yhteisvastuumekanismin nojalla suojatut asiakkaat asetuksen 2 artiklan 6 kohdassa säädettyä määritelmää käyttäen sekä niiden vuotuinen kaasun kulutus (keski- ja huippuarvo).

Keskeiset kaasuvoimalat ja niihin liittyvät vuotuiset kaasumäärät (asetuksen 13 artiklan 1 kohdan toinen alakohta) saattavat vaikuttaa merkittävästi kaasumääriin, joita on käytettävissä yhteisvastuuseen. Yhteisvastuuta tarjoavassa jäsenvaltiossa kyseiset kaasumäärät rajoittavat yhteisvastuuseen mahdollisesti käytettävissä olevaa määrää. Joissakin yhteisvastuuta vastaanottavissa jäsenvaltioissa keskeiset kaasuvoimalat ovat etusijalla yhteisvastuumekanismin nojalla suojattuihin asiakkaisiin nähden, mutta niiden toiminnan kannalta tarpeelliset määrät eivät vaikuta mahdollisesti tarvittavaan kaasumäärään.

Järjestelyihin olisi sisällyttävä yksityiskohtainen luettelo kaasuvoimaloista, jotka on määritelty sähköverkkojen kannalta keskeisiksi (asetuksen 11 artiklan 7 kohta) ja joille olisi toimitettava maakaasua myös yhteisvastuun soveltamisen aikana. Luettelo olisi laadittava pyyntöjen sekä kaasun- ja sähkönsiirtoverkon haltijoiden tekemän arvion pohjalta. Voimalaitoksia koskevan luettelon olisi oltava asianmukaisesti perusteltu ja siitä olisi käytävä ilmi, että kyseisten laitosten lyhytaikainen sulkeminen saattaisi uhata energiaverkon turvallisuutta. Jäsenvaltiot voisivat lisäksi harkita sopimista siitä, kuinka usein luetteloa olisi tarkistettava ja päivitettävä.

Kulloisenkin kriisitilanteen mukaan tarpeellisiksi katsotaan ainoastaan kaasumäärät, jotka tarvitaan voimaloille, jotka järjestelyissä määritellään keskeisiksi silloin, kun yhteisvastuuta pyydetään. Kyseessä voivat olla esimerkiksi jollain tietyllä alueella sijaitsevat voimalat. Osapuolten (siirtoverkonhaltija, toimivaltainen viranomainen) olisi vaihdettava keskinäisen viestintänsä osana tapauskohtaisesti tietoja tilanteesta ennen yhteisvastuun toimittamista ja sen toimittamisen aikana.

Kaasua tuottavien jäsenvaltioiden on ilmoitettava vuosituotantonsa.

Edellä mainitut määrät voidaan ilmoittaa kunkin maakaasuvuoden alussa tai tietyin väliajoin käytettävissä olevien tietojen tai suunnitelman päivitysten perusteella tai tapauskohtaisesti.

2.3   Verkkojen toiminnan turvallisuus (asetuksen 13 artiklan 7 kohta)

Järjestelyissä voidaan kuvata yksittäisten kaasuverkkojen tekniset mahdollisuudet ja rajoitukset, jotka on säilytettävä, jotta kaasujärjestelmä toimisi turvallisesti ja luotettavasti. Kyseiset tiedot ovat tärkeitä sekä yhteisvastuuta tarjoaville että sitä vastaanottaville jäsenvaltioille. Kuvauksessa olisi esitettävä ainakin

—

suurin syöttöteho ja olosuhteet, joissa siirtoverkonhaltija toimittaa suurinta syöttötehoa vastaavan määrän. Olosuhteisiin voivat kuulua esimerkiksi järjestelmän paine, putkilinjavarastointi, kaasun saatavuus tietyissä tulopisteissä ja kaasuvaraston määrä ja sitä vastaava kaasunoton kapasiteetti. Parhaassa tapauksessa kyseiset tiedot olisi määriteltävä kunkin yksittäisen yhteenliitäntäpisteen osalta;

—	kotimainen enimmäistuotanto ja sen rajoitukset, tapauksen mukaan. Jos kotimaista tuotantoa on, sitä voidaan lisätä tiettyinä ajanjaksoina. Olennaiset vaihtoehdot ja rajoitukset voidaan esittää;

—	kolmannen maan kautta saatavilla oleva kapasiteetti ja sitä koskevat tekniset määrittelyt sopimuksessa (asetuksen 13 artiklan 2 kohta).

3.   Rahoitusjärjestelyt

Rahoitusjärjestelyillä olisi varmistettava, että yhteisvastuumekanismin nojalla toimitetusta kaasusta maksetaan asianmukainen hinta. Järjestelyt voivat käsittää kustannusten laskemisen, yhteisvastuukorvauksen (mukaan lukien vähennyskorvaus) ja maksumenettelyt, jotka määritellään ja vahvistetaan asianomaisten toimijoiden kesken.

Mekanismin, jossa määritellään vähennyskorvaus, olisi tarjottava markkinoiden logiikkaan, kuten huutokauppoihin ja kysyntäjoustoon, perustuvia kannustimia (asetuksen 13 artiklan 4 kohta). Kyseessä voivat olla viittaukset kansallisiin hätätilanteisiin liittyviin mekanismeihin, jotka helpottavat yhteisvastuuta varmistamalla, että markkinat toimivat yhteisvastuuta tarjoavassa jäsenvaltiossa mahdollisimman pitkään. Rahoitusjärjestelyillä ei saisi ottaa käyttöön sellaisia vääristyneitä kannustimia, kuten pidättäytymistä kaasutoimituksista tai keinottelua korkeammilla hinnoilla hätätilan myöhemmässä vaiheessa, jotka saattaisivat itse luoda tarpeen yhteisvastuusta. Yhteisvastuukorvauksen on tarkoitus kattaa todelliset kustannukset, eikä se saa merkitä tulolähdettä yhteisvastuuta tarjoavalle taholle. Yhteisvastuuta vastaanottavan jäsenvaltion olisi maksettava vastaanotetusta kaasusta viipymättä kohtuullinen hinta yhteisvastuuta tarjoavalle jäsenvaltiolle. Sen jälkeen viimeksi mainittu päättää, miten kyseisten varojen kanssa menetellään ja miten ne sovitetaan olemassa oleviin tasehallinnan neutralointijärjestelyihin.

Asiakkaille, joiden kaasutoimituksia on vähennetty hätätilanteessa johtuen joko velvoitteesta tarjota yhteisvastuuta rajojen yli tai kansallisesta hätätilasta, maksetun korvauksen olisi aina oltava sama kuin kansallisen lainsäädännön mukainen korvaus.

Edellä sanottu huomioon ottaen jäsenvaltiot voivat säilyttää olemassa olevan kansallisen mekanismin (joka koskee kaasutoimitusten vähentämiseen liittyvää korvausta) yksinomaan kansallisia hätätilanteita varten (eli silloin ei pyydetä yhteisvastuuta). Näin ne voivat vapaasti päättää, haluavatko ne maksaa korvausta teollisuudenaloille, joita kaasutoimitusten vähennys koskee. Jos kansallinen hätätila kehittyy tilanteeksi, jossa otetaan käyttöön rajatylittävä yhteisvastuu, yhtenä vaihtoehtona voisi olla jakaa yhteisvastuukorvaus, jonka yhteisvastuuta pyytävä jäsenvaltio maksaa auttavalle jäsenvaltiolle, kaikille kaasutoimitusten vähennysten kohteena oleville kuluttajaryhmille riippumatta siitä, vähennettiinkö kaasutoimituksia ennen yhteisvastuun käyttöönottoa vai sen jälkeen. Tämä vaihtoehto noudattaisi yhteisvastuuta tarjoavassa jäsenvaltiossa suunniteltua mallia mutta perustuisi parhaassa tapauksessa ”toimittamatta jääneen kaasun arvo” -tyypin lähestymistapaan. Vaihtoehtoisesti jäsenvaltiot voivat myös maksaa yhteisvastuukorvauksen ”yhteisvastuurahastoon”, jota hallinnoidaan keskitetysti. Tällä tavoin jäsenvaltioissa olemassa olevat kaasutoimitusten vähentämiseen liittyvät kansalliset korvausmekanismit säilyvät ja samaan aikaan jäsenvaltioiden erilaiset lähestymistavat eivät johda siihen, että kaasutoimitusten vähennysten kohteena olevia kuluttajaryhmiä kohdeltaisiin tietyn maan sisällä eri tavoin tarjottaessa yhteisvastuuta rajojen yli silloin, kun yhteisvastuusta on maksettava korvaus.

Yhteisvastuukorvauksen tärkeimmät elementit ovat kaasun hinta sekä apua antavassa jäsenvaltiossa syntyvät lisäkustannukset siitä, että se varmistaa kaasun kulun rajan yli. Tällöin perustana ovat tosiasialliset kustannukset, joiden maksaminen perustuu apua antavan jäsenvaltion kansalliseen lainsäädäntöön.

Järjestelyissä voidaan noudattaa erilaisia lähestymistapoja kaasun hinnan määrittämiseksi ja sopia niistä ottaen huomioon markkinoiden kehitystaso jäsenvaltiossa, käytettävissä olevat toimenpiteet ja hätätilan vaihe. On kuitenkin tärkeää, että järjestelyistä ilmenee selvästi sovittu toimintatapa ja sen soveltamisedellytykset ja että niissä yksilöidään kaikki tiedossa olevat muuttujat, joita on tarkoitus käyttää (esimerkiksi preemio, jos valitaan viimeinen tunnettu kauppahinta plus preemio).

3.1   Kaasun hinta

Rahoitusjärjestelyissä olisi viitattava toimitetun kaasun hintaan ja/tai hinnan määritysmenetelmään ottaen huomioon markkinoiden toimintaan kohdistuvat vaikutukset (asetuksen 13 artiklan 10 kohdan b alakohta). Viimeksi mainittu edellytys voidaan ymmärtää pyrkimykseksi kohti hintaa tai menetelmää, joka ei vääristä markkinoita eikä luo vääristyneitä kannustimia. Yhteisvastuukorvauksen perustana käytettävä kaasun hinta määräytyy (markkinoilla tai muilla keinoin) yhteisvastuuta tarjoavassa jäsenvaltiossa.

a)   Markkinahinta

Ohjaava periaate on, ettei kaasunhinta saisi olla markkinahintaa alempi, koska tämä johtaisi vääristyneisiin kannustimiin. Jos hintaa ei jäädytetä ja sen annetaan seurata vapaasti kaasun kysyntää ja tarjontaa, se voi antaa signaalin myös hätätilanteen aikana. Kehittyneillä markkinoilla yhteenliitäntäpisteiden kautta kulkevat enimmäisvirrat seuraisivat hintasignaalia hätätilassa oleviin jäsenvaltioihin. Tällaisissa tilanteissa oletuksena on, ettei yhteisvastuuta ole otettu käyttöön.

Vähemmän kehittyneillä markkinoilla, joilla hinnat eivät ehkä ole dynaamisia koko hätätilan ajan, voi olla tarpeen käyttää kaasun hinnan määrittämiseksi erilaisia mutta silti markkinalähtöisiä toimenpiteitä. Yhteisvastuukaasun enimmäisviitehinta voisi vastata viimeisen liiketoimen/kaupan hintaa EU:ssa pörssissä tai virtuaalisessa kauppapaikassa edellyttäen, että hintaa seurataan säännöllisesti sen vakauden arvioimiseksi. Jäsenvaltiot voivat myös sopia kaasun hinnan kytkemisestä tiettyyn kauppapaikkaan.

Jäsenvaltioissa, joissa on strateginen varasto, jäsenvaltio tai toimivaltainen viranomainen päättää hätätilanteen sisällä ajankohdasta, jona se sallii kaasun vapauttamisen strategisesta varastosta. ”Markkinahinnan” varaston vapauttamisen ajankohtana (tai juuri sitä ennen) olisi oltava se hinta, joka vastaanottavan jäsenvaltion on maksettava (8).

b)   Hallinnollinen hinnoittelu / kaasutoimitusten vähennys

Jos markkinahintaa ei ole, kaasun hinnan määrittämiseksi saatetaan tarvita muita menettelytapoja, kuten viimeinen tiedossa oleva markkinahinta tai keskimääräinen markkinahinta lähimmässä pörssissä, jonne on pääsy, virtuaalisessa kauppapaikassa tai jossakin sovitussa kaasun kauppapaikassa. Keskiarvo voi kattaa kohtuullisen ajanjakson ennen toimitusta (esimerkiksi 5–7 päivää) ja vastaavan ajan toimituksen jälkeen, preemion kanssa tai ilman sitä. Vaihtoehtoisesti osoitin voi myös olla viimeisen sellaisen tiedossa olevan kaasukaupan tai toimenpiteen hinta, johon liittyy tai ei liity preemio. Preemio voidaan ottaa huomioon, jotta voidaan tasoittaa mahdollinen ero viimeisen tiedossa olevan hinnan ja kaasutoimitusten vähennyksen kohteena oleville asiakkaille toimittamatta jääneen kaasun arvon väliltä (9). Hinta voidaan myös johtaa vaihtoehtoisesta polttoaineesta, johon yhteisvastuuta tarjoavan jäsenvaltion on siirryttävä voidakseen vapauttaa riittävät määrät maakaasua.

Toimittamatta jääneen kaasun arvoa koskevaa laskelmaa voidaan käyttää määritettäessä vähennettyjen kaasumäärien hintaa, sillä teollisuuden kuluttajien voidaan olettaa tuntevan arvo omalta osaltaan. Arvo kuvastaa hyötyjä, jotka tietty kuluttajaryhmä on menettänyt sen kaasutoimitusten vähentämisen seurauksena. Tässä toimintamallissa arvon olisi oltava tiedossa tai se olisi ilmoitettava toimivaltaiselle viranomaiselle tai kansalliselle sääntelyviranomaiselle etukäteen. Tavallisesti tämä otetaan myös huomioon kaasutoimitusten vähennysten järjestyksessä, joka esitetään kansallisessa hätäsuunnitelmassa. Lisäksi tämä toimintamalli tekee eri jäsenvaltioiden ”tarjousten” vertailun helpoksi (ks. asetuksen 13 artiklan 4 kohta).

Lopuksi voi vielä olla hyödyllistä harkita menetelmää, jossa hinnat määrittelee kansallinen sääntelyviranomainen tai toimivaltainen viranomainen, tai käyttää korvaavaa viitearvoa, kuten osto-optioiden hintaa.

c)   Maksuhalukkuus

On ehkä tarkoituksenmukaista määrittää enimmäismäärä, jonka kukin jäsenvaltio on halukas maksamaan yhteisvastuutilanteessa. Enimmäisarvo olisi todennäköisesti yhteisvastuumekanismin nojalla suojatuille asiakkaille toimittamatta jääneen kaasun arvo tietyssä jäsenmaassa. Jos kaasun hinta ylittää kyseisen arvon, ei ole jäsenvaltion etu pyytää kaasua yhteisvastuumekanismin nojalla. Näiden tietojen ei kuitenkaan tarvitse olla osa järjestelyjä, eikä niitä tarvitse ottaa huomioon suunnitelmissa.

3.2   Muut kustannusluokat

Rahoitusjärjestelyillä olisi katettava kaikki muut mahdolliset kustannusluokat, myös etukäteen toteutettujen toimenpiteiden asiaankuuluvat ja kohtuulliset kustannukset (asetuksen 13 artiklan 8 kohdan b alakohta), jotka on korvattava kohtuullisesti ja viipymättä (asetuksen 13 artiklan 10 kohdan e alakohta). Lisäkustannukset olisi pidettävä mahdollisimman pieninä, ja päällekkäistä laskutusta olisi pyrittävä välttämään, sillä monet lisäkustannuserät on voitu jo ottaa huomioon kaasun hinnassa. Voidaan olettaa, että useimmat lisäkustannukset, siirtokustannuksia lukuun ottamatta, on jo siirretty kaasun hintaan.

a)   Siirtokustannukset sekä siirtoon liittyvät kustannukset

Korvauksen olisi katettava siirtokustannukset ja siirtoon liittyvät kustannukset, kuten nesteytetyn maakaasun rahtikustannukset, uudelleenkaasutusmaksut ja niin edelleen. Jäsenvaltioiden kesken voidaan sopia, että tarpeelliset kapasiteetit varataan mahdollisesti tarvittavaa yhteisvastuuta varten, jolloin siirtoon liittyvät kustannukset maksetaan käyttäen siirtoverkonhaltijaan sovellettavia vakiomenettelyjä.

b)   Strategisen varaston vapauttamisesta tai varastointivelvoitteesta aiheutuvat kustannukset

Strategisen varaston tapauksessa varaston vapauttamisesta aiheutuvat kustannukset voidaan ottaa huomioon asianomaisen kaasumäärän osalta siten kuin ne on etukäteen vahvistettu – edellyttäen, ettei niitä ole jo siirretty kaasun hintaan.

Jos markkinahinta on olemassa silloin, kun strategisesta varastosta vapautetaan lisämääriä, asianomaiseen toimenpiteeseen liittyvät lisäkustannukset, myös sen toteuttamisesta etukäteen aiheutuneet kustannukset, sisältyvät periaatteessa jo kyseiseen markkinahintaan. Muussa tapauksessa toimenpiteeseen ei olisi tuolloin turvauduttu, koska halvempia ratkaisuja olisi edelleen käytettävissä.

Tavallisesti tällaisten muiden kuin markkinapohjaisten toimitusvarmuustoimenpiteiden kustannukset jaetaan ja ne muodostavat osan loppukäyttäjän laskusta. Sovittu ja yhteisvastuutarkoituksiin vapautettuja määriä vastaava määräosuus kustannuksista voidaan lisätä lisäkustannuksiin, jotka vastaanottavan jäsenvaltion on maksettava.

Varastointivelvoitteiden mukaan varastoissa on kuitenkin pidettävä talvikauden alkaessa ainoastaan tietyt kaasumäärät, ja varastoitu kaasu käytetään sen jälkeen markkinakysynnän ja hintojen määräämällä tavalla. Sen vuoksi sen vapauttamiseen ei saisi liittää kaasun hinnan ja siirtokustannusten lisäksi enää muita kustannuksia. Joka tapauksessa olisi otettava huomioon erilaiset tavat, joilla jäsenvaltiot hallinnoivat strategista varastoa ja varastointivelvoitteita.

c)   Korotetun toimitusnormin alentamisesta aiheutuvat kustannukset

Asetus velvoittaa alentamaan korotettua toimitusnormia, jos naapurijäsenvaltiossa syntyy hätätila ja rajatylittävät vaikutukset ovat todennäköisiä. Korotetun toimitusnormin alentamisen ja yhteisvastuupyynnön välillä ei ole kytköstä eli tällaisten toimenpiteiden kustannuksia ei voida kattaa korvauksella.

d)   Kaasutoimitusten vähentämisen kohteena oleville teollisuudenaloille aiheutuvat vahingot (vähennyskorvaus)

Muihin kustannuksiin voivat kuulua myös kustannukset, jotka johtuvat velvoitteesta maksaa korvauksia apua antavassa jäsenvaltiossa, esimerkiksi kaasutoimitusten vähennyksen kohteena olevalle teollisuudelle aiheutuneiden vahinkojen osalta. Kyseiset kustannukset voidaan sisällyttää korvauskuluihin, jos kansallisessa lainsäädännössä säädetään velvoitteesta maksaa kaasutoimitusten vähennyksen kohteena olevalle teollisuudelle kaasun hinnan lisäksi korvauksia esimerkiksi taloudellisen vahingon vuoksi. Asianomainen laskentamenetelmä on sisällytettävä järjestelyihin. Voidaan sopia, että korvauksen tosiasiallinen määrä siirretään yhteisvastuuta vastaanottavassa jäsenvaltiossa yhteisvastuukaasua käyttävien tahojen maksettavaksi.

Korvauksella voidaan kattaa kaasutoimitusten vähennyksen kohteena olevalle teollisuudelle aiheutuneet vahingot kuitenkin vain siinä tapauksessa, ettei niitä ole otettu huomioon kaasun hinnassa, joka yhteisvastuuta pyytävän jäsenvaltion on maksettava. Yhteisvastuuta pyytäneen jäsenvaltion ei pitäisi joutua maksamaan korvausta samojen kustannusten osalta kahdesti.

e)   Oikeudenkäyntimenettelyjen kustannukset yhteisvastuuta tarjoavassa jäsenvaltiossa

Muita kustannuksia voi liittyä myös niiden kustannusten korvaamiseen, jotka ovat aiheutuneet oikeudenkäynneistä, välimiesmenettelyistä tai sovittelumenettelyistä tai sellaisista menettelyistä, joissa ovat vastakkain yhteisvastuuta tarjoava jäsenvaltio ja sen tarjoamiseen osallistuvat tahot (asetuksen 13 artiklan 8 kohdan c alakohta). Kyseistä korvausta olisi kuitenkin maksettava vain aiheutuneista kustannuksista esitettyä näyttöä vastaan.

Yhteisvastuuta tarjoavan jäsenvaltion ja toimijan välisessä oikeusriidassa, joka koskee yhteisvastuuta vastaanottavan jäsenvaltion maksamaa (riittämätöntä) korvausta, olisi oltava takeet viimeksi mainitun jäsenvaltion suojaamiseksi yhteisvastuuta tarjoavan jäsenvaltion ja toimijan vilpilliseltä yhteistyöltä. Joissakin olosuhteissa on mahdollista, että asianomainen toimija ja jäsenvaltio, johon se on sijoittautunut, vievät toisiaan vastustaen asian oikeuteen kaasun hinnan korottamiseksi tai toimijan saaman korvauksen lisäämiseksi ja tekevät vilpillisesti yhteistyötä kyseisen yhteisvastuuta pyytävän jäsenvaltion vahingoksi, joka ei edes ole oikeudenkäyntimenettelyn osapuoli. Tällaisia olosuhteita olisi vältettävä.

Edellä kuvattu tilanne eroaa tilanteesta, jossa yhteisvastuuta tarjoavassa jäsenvaltiossa toimiva yritys aloittaa kaasun hintaa tai kaasutoimitusten vähennykseen liittyvää korvausta koskevan oikeudenkäyntimenettelyn yhteisvastuuta vastaanottavassa jäsenvaltiossa toimivaa tahoa vastaan. Tällaisessa tilanteessa jutun hävinnyt yritys tai taho joutuu maksamaan asianomaiset kulut.

3.3   Maininta siitä, miten kohtuullinen korvaus lasketaan (13 artiklan 10 kohdan f alakohta)

Kohtuullisen korvauksen laskemisessa voidaan harkita seuraavia menetelmiä:

—	Kaikkien edellisessä jaksossa kuvattujen osatekijöiden summa.

—	Rahan aika-arvo: maksut olisi maksettava välittömästi. Jäsenvaltiot voivat kuitenkin sopia korvaukselle maksettavasta korosta, jota sovelletaan realistisen ajan kuluttua yhteisvastuun toimittamisesta ja kun korvauksen tarkka määrä on laskettu ja siitä on sovittu.

—	Eri valuuttoja käyttävien jäsenvaltioiden sopimus valuutasta, jossa korvaus olisi laskettava ja maksettava, mukaan lukien asianomainen vaihtokurssi.

3.4   Kaikkia olennaisia ja kohtuullisia kustannuksia koskevan korvauksen laskeminen ja sitoumus korvauksen maksamisesta (13 artiklan 3 kohta)

On todennäköistä, että yhteisvastuuta tarjonneelle jäsenvaltiolle ja kyseisessä jäsenvaltiossa toimiville tahoille maksettava tarkka määrä voidaan laskea realistisesti vasta jonkin ajan kuluttua siitä, kun yhteisvastuumekanismin nojalla pyydetty kaasu on toimitettu. Jäsenvaltiot voivat sopia kahdenvälisissä järjestelyissään kaasun hinnan ja lisäkustannusten laskentatavasta sekä maksujen realistisesta määräajasta.

Tiedot tosiasiallisesti toimitetuista kaasumääristä sekä kaikki muut korvauksen laskemisen kannalta olennaiset tiedot on toimitettava yhteisvastuutoimenpiteeseen osallistuneiden jäsenvaltioiden yhteyshenkilöille, jotta kumpikin osapuoli pystyy laatimaan korvausta koskevat rahoituslaskelmat. Tiedot voivat olla saatavilla siirtoverkonhaltijalta, jakeluverkonhaltijalta, varastointilaitteiston haltijalta, kaasuntoimittajalta tai markkina-alueen päälliköltä, asianomaisesta toimenpiteestä riippuen. Korvauksen laskeminen voidaan antaa toisen, ennalta määritellyn tahon tehtäväksi.

3.5   Maksujärjestelyt (asetuksen 13 artiklan 8 kohdan viimeinen alakohta)

Ohjaavana periaatteena on, että jäsenvaltioissa olemassa olevat kotimaan maksuihin ja korvaukseen (tai tasehallinnan tyyppisiin liiketoimiin) liittyvät menettelyt ja asianomaiset tehtävät ja vastuut olisi säilytettävä ja niitä olisi mahdollisuuksien mukaan myös sovellettava jäsenvaltioiden välisiin yhteisvastuukorvauksen maksuihin. Jäsenvaltioiden välisissä järjestelyissä olisi keskityttävä siihen, kuinka voitaisiin yhdistää kyseiset olemassa olevat kansalliset toimintakehykset toisiinsa tai luoda niiden välille rajapinta. Yhteisvastuun luonne saattaa edellyttää sitä, että jäsenvaltio tai toimivaltainen viranomainen toimii rajapintana, joka kantaa lopullisen taloudellisen vastuun.

3.6   Tehtävät ja vastuut: kuka maksaa kenelle tai kuka järjestää maksut

Silloin kun vapaaehtoiset kysyntäpuolen toimenpiteet ovat apua antavassa jäsenvaltiossa edelleen mahdollisia, on säilytettävä pääsy keskeiselle kauppapaikalle ja mahdollisuus hankkia yhteenliitäntäkapasiteettia. Ostajalle olisi oltava mahdollista suorittaa kaasuun liittyvät maksut rajan molemmin puolin samalla tavalla kuin paikallinen ostaja – joko suoraan kaasuyhtiölle tai, jos kaasun hankkii tasehallinnasta vastaava taho, tasehallinnan kauppapaikan kautta käyttäen kyseisellä kauppapaikalla sovellettavia maksumenettelyjä (10).

Kun kaasutoimitusten vähennys otetaan käyttöön, naapurimaasta tulevien korvausmaksujen yhteydessä voidaan tarpeen mukaan käyttää kaikkia olemassa olevia yhteisvastuuta tarjoavan jäsenvaltion oikeudellisia kehyksiä, maksumenettelyjä ja maksujen hallinnoimisesta vastaavia viranomaisia tai mukauttaa näitä.

Yhteisvastuun lopullisia edunsaajia ovat kotitalousasiakkaat. Niiden tarvitseman kaasun kanavoi kaasuntoimittaja siirtoverkonhaltijan rajan yli johtamista ja jakeluverkonhaltijoiden viime kädessä toimittamista kaasuvirroista. Kaasutoimituksia vähennettäessä vähennyksen kohteena olevien suojaamattomien asiakkaiden kaasuntoimittajilla olisi oltava varmuus maksujen jatkumisesta, yhteisvastuumäärät huomioon ottaen. Viimeksi mainitut olisi maksettava asianomaisen jäsenvaltion korvausjärjestelmän mukaisesti. Mahdolliset tehtävät ja vastuut voidaan jakaa 1.4 jaksossa kuvatun mukaisesti.

3.7   Maksumenettelyn kuvaus ja vaiheet

Riippuen käytössä olevista kehyksistä ja siitä, kuinka jäsenvaltiot ovat sopineet niiden rajapinnasta, sovitut menettelyt olisi sisällytettävä järjestelyihin.

Olettaen, että jäsenvaltiot ovat mukana rahoitukseen liittyvissä kysymyksissä osallistuen erityisesti maksupyyntöjen seurantaan, tarkastukseen ja edelleen ohjaamiseen sen jälkeen, kun yhteisvastuukaasu on toimitettu, yhteisvastuuta tarjoavan jäsenvaltion asianomainen yksikkö laskee sovittua laskentamenetelmää käyttäen korvauksen määrän toimitetun kaasun määrän ja sovittujen kustannustekijöiden perusteella ja toimittaa maksupyyntönsä yhteisvastuuta pyytävän jäsenvaltion asianomaiselle yksikölle. Yhteisvastuukaasua vastaanottanut jäsenvaltio vahvistaa tosiasiassa toimitetun määrän, tarkastaa laskelman ja, jollei sillä ole vastalauseita, suorittaa maksun sovittuun määräaikaan mennessä. Jäsenvaltioiden sisäiset rahoitukseen liittyvät menettelyt, kuten yhteisvastuukorvauksen jakaminen tai periminen, noudattavat kansallisia sääntöjä (niitä voidaan esimerkiksi soveltaa suoraan yhteisvastuuta tarjoavaan / kaasutoimitusten vähennysten kohteena olevaan yksikköön tai ne voidaan jakaa).

Yhteisvastuukorvauksen laskemisen, tarkastamisen ja maksamisen määräajat on esitettävä järjestelyissä. Sama koskee sovellettavaa lainsäädäntöä ja välimiesmenettelyjä, jotka tulevat kyseeseen yhteisvastuumekanismin käyttöön liittyvissä riitatilanteissa.

III   PÄÄTELMÄT

Kaasun toimitusvarmuutta koskevan asetuksen ansiosta poliittinen toive jäsenvaltioiden välisestä yhteisvastuusta toteutuu käytännön tasolla EU:n energiapolitiikassa nyt ensimmäistä kertaa. Asetus korottaa yhteisvastuun roolin kansallisella tasolla sovellettavasta periaatteesta kaikkein haavoittuvimmille kohdistetuksi EU:n laajuiseksi turvaverkoksi. Sillä otetaan käyttöön laajat oikeudet ja velvollisuudet, jotka takaavat kotitalouksille ja keskeisille sosiaalipalveluille varmuuden siitä, että kaasutoimitukset jatkuvat keskeytymättä. Tässä ohjeasiakirjassa esitellään monia erilaisia vaihtoehtoja sille, kuinka saada yhteisvastuumekanismi toimivaksi, ja samalla jätetään jäsenvaltioille vapaus valita niille itselleen parhaiten sopivat ratkaisut.

---

(1)  Ks. asetuksen 2 artiklan 6 kohta ja 13 artikla.

(2)  Tästä syystä hätäsuunnitelmaan sisältyvillä toimenpiteillä on varmistettava, että yhteisvastuuta pyytävän jäsenvaltion kaasunsiirtoverkot pystyvät mukautumaan sisäänvirtauksiin (esim. käytettävissä on riittävät kapasiteetit putkilinjavarastoihin), kun yhteisvastuutoiminta käynnistetään hätätilan pitkälle edenneessä vaiheessa.

(3)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 715/2009, annettu 13 päivänä heinäkuuta 2009, maakaasunsiirtoverkkoihin pääsyä koskevista edellytyksistä ja asetuksen (EY) N:o 1775/2005 kumoamisesta (EUVL L 211, 14.8.2009, s. 36).

(4)  Kypros, Suomi ja Malta.

(5)  Viro, Latvia ja Liettua.

(6)  Puola–Liettua, Suomi–Viro, Suomi–Ruotsi, Malta–Italia, Kypros–Kreikka, Unkari–Slovenia, Puola–Tšekki, Puola–Slovakia, Ranska–Italia.

(7)  Siirtoverkon haltijat tekevät jo yhteistyötä, joka koskee pääsyä joustokaasun piiriin naapurijäsenvaltioissa. Joillakin niistä on toiminnallisia tasehallintasopimuksia viereisten siirtoverkonhaltijoiden kanssa. Kyseiset sopimukset mahdollistavat yhteistyön tasehallinnan fyysistä tasapainottamista koskevien tarpeiden tyydyttämiseksi, ja samalla pystytään hallitsemaan lyhytaikaiset tarjontasokit ja seuraamaan paremmin syöttö- ja ottovirtauksia.

(8)  Esimerkiksi Italian strategisen varaston hinnaksi on määritelty 63 euroa/MWh; Unkarin strateginen varasto kytketään muutama päivä ennen varaston vapautusta vallinneeseen TTF-hintaan plus preemio.

(9)  On tapauksia, joissa preemio kattaa vapautetun kaasun ”vakuutusarvon”. Sen suuruusluokka on teollisuuden alasta riippuen 0,5–1 euroa/MWh.

(10)  Esimerkiksi lyhyen aikavälin NetConnect Germany -tasehallintatuotteen yhteydessä hyödyke maksetaan käyttäen erityistä tiliä, jota hallinnoi markkina-alueen päällikkö.