15.11.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 306/37

(1)

Laitosten suojajärjestelmällä tarkoitetaan asetuksen (EU) N:o 575/2013 113 artiklan 7 kohdassa sopimus- tai säädösperusteista suojajärjestelmää, joka suojelee sen jäsenlaitoksia ja tarvittaessa varmistaa, että niillä on tarvittava likviditeetti ja vakavaraisuus konkurssin välttämiseksi. Tämän säännöksen mukaan toimivaltaiset viranomaiset voivat, tietyin asetuksen (EU) N:o 575/2013 säädetyin edellytyksin myöntää laitosten suojajärjestelmän jäsenlaitoksille vapautuksia tiettyjen vakavaraisuusvaatimusten soveltamisesta tai tiettyjä poikkeuksia.

(2)

Euroopan keskuspankki (EKP) vastaa yhteisessä valvontamekanismissa (YVM) merkittäviksi luokiteltujen luottolaitosten vakavaraisuusvalvonnasta ja arvioi myös merkittävien luottolaitosten toimittamat hakemukset.

(3)

Vakavaraisuushallinnassa käytettävien laitosten suojajärjestelmien hyväksyttävyysarvioinnin edellytykset on vahvistettu asetuksen (EU) No 575/2013 113 artiklan 7 kohdassa. Toimivaltaisille viranomaisille jätetään asetuksessa harkintavaltaa edellytysten täyttymisen arvioinnin osalta. Yhdenmukaisuuden, tehokkuuden ja avoimuuden varmistamiseksi EKP lisäsi uuden vakavaraisuushallinnassa käytettävien laitosten suojajärjestelmien hyväksymisarviointia koskevan luvun EKP:n ohjeisiin unionin oikeuden sallimista vaihtoehdoista ja harkintavallasta (3). Uudessa luvussa täsmennetään, miten EKP aikoo arvioida täyttääkö laitosten suojajärjestelmät ja niiden jäsenlaitokset edellä mainitut vaatimukset.

(4)

EKP kantaa kokonaisvastuun YVM:n toiminnan tehokkuudesta ja johdonmukaisuudesta. Osana tätä yleisvalvontavastuuta EKP:n on varmistettava valvonnan tulosten yhtenäisyys. EKP antaa kansallisille toimivaltaisille viranomaisille osoitettuja suuntaviivoja, joiden mukaisesti valvontatehtävät on suoritettava ja valvontapäätökset tehtävä suhteessa vähemmän merkittäviin laitoksiin.

(5)

Koska laitosten suojajärjestelmiin voi kuulua sekä merkittäviä että vähemmän merkittäviä laitoksia, on tärkeää varmistaa niiden jäsenten johdonmukainen kohtelu YVM:ssä EKP:n ja kansallisten toimivaltaisten viranomaisten johdonmukaisen päätöksenteon varmistamiseksi. Tällaisten sekä merkittävistä että vähemmän merkittävistä luottolaitoksista koostuvien suojajärjestelmien hyväksyttävyyttä arvioitaessa on erityisen tärkeää, että EKP, joka vastaa merkittävien luottolaitosten vakavaraisuusvalvonnasta ja kansalliset valvontaviranomaiset, jotka vastaavat vähemmän merkittävien luottolaitosten vakavaraisuusvalvonnasta, noudattavat hyväksyttävyysarvioinneissa samoja periaatteita. Samojen periaatteiden käyttö on perusteltua myös ainoastaan vähemmän merkittävistä luottolaitoksista koostuvien laitosten suojajärjestelmien arvioinnissa, sillä suojajärjestelmien koostumus sekä niiden jäsenten luokittelu merkittäviksi tai vähemmän merkittäviksi laitoksiksi saattaa muuttua ajan myötä,

a)

onko vastapuoli laitos, rahoituslaitos tai oheispalveluyritys, johon sovelletaan asianmukaisia vakavaraisuusvaatimuksia;

b)

onko lupaa hakeva vastapuoli sijoittautunut samaan jäsenvaltioon.

a)

estävätkö laitosten suojajärjestelmän jäsenten omistusrakenne tai oikeudellinen rakenne omien varojen siirtoa tai velkojen maksamista;

b)

mahdollistaako laitosten suojajärjestelmän jäsenten väliseen omien varojen siirtoon liittyvä muodollinen päätöksentekoprosessi nopeat siirrot;

c)

sisältyykö laitosten suojajärjestelmän jäsenten yhtiöjärjestyksiin, mahdollisiin osakkeenomistajien sopimuksiin tai muihin tiedossa oleviin sopimuksiin ehtoja, jotka saattaisivat estää vastapuolta siirtämästä omia varoja tai maksamasta velkoja;

d)

onko laitosten suojajärjestelmän jäsenillä aiemmin esiintynyt yrityksen johtamiseen tai hallinnointi- ja ohjausjärjestelmään liittyviä vakavia ongelmia, jotka saattaisivat haitata nopeaa omien varojen siirtoa tai velkojen maksamista;

e)

pystyvätkö kolmannet osapuolet (6) käyttämään määräysvaltaa omien varojen nopean siirron tai velkojen maksamisen suhteen tai estämään tällaisen nopean siirron tai maksamisen;

f)

onko olemassa tietoja aiemmista laitosten suojajärjestelmän jäsenten välisistä varojensiirroista, jotka osoittavat kykyä siirtää nopeasti varoja tai maksaa nopeasti takaisin velkoja.

a)

sisältyykö laitosten suojajärjestelmien perustana oleviin järjestelyihin laaja valikoima toimenpiteitä, prosesseja ja mekanismeja. Järjestelyihin tulee kuulua useita mahdollisia menettelyjä: sekä lievempiä toimenpiteitä että tukea tarvitsevan laitoksen riskiprofiilin ja sen rahoitusongelmien mukaan mitoitettuja mittavampia toimenpiteitä, kuten suora pääoma- ja likviditeettituki. Tuki voi olla ehdollista ja edellyttää esimerkiksi, että laitos toteuttaa tiettyjä elvytys- ja uudelleenjärjestelytoimenpiteitä;

b)

mahdollistaako laitosten suojajärjestelmän hallintojärjestelmä ja tukipäätösprosessi tuen antamisen oikea-aikaisesti;

c)

onko laitosten suojajärjestelmä selvästi sitoutunut antamaan tukea kun jäsenlaitos – aiemmasta riskienvalvonnasta ja varhaisen puuttumisen toimenpiteistä huolimatta – on maksukyvytön tai kärsii maksuvalmiusvaikeuksista taikka todennäköisesti tulee maksukyvyttömäksi tai joutuu maksuvalmiusvaikeuksiin sekä varmistamaan, että sen jäsenlaitokset noudattavat säädettyjä omia varoja ja likviditeettiä koskevia vaatimuksia;

d)

toteuttaako laitosten suojajärjestelmä säännöllisesti stressitestejä pääomaan ja likviditeettiin liittyvien mahdollisten tukitoimien suuruuden määrittämiseksi;

e)

onko laitosten suojajärjestelmän riskinkantokyky (joka koostuu järjestelmään maksetuista varoista ja mahdollisista jälkikäteen kerättävistä maksuosuuksista sekä niihin verrattavissa olevista sitoumuksista) riittävä tuen tarjoamiseksi suojajärjestelmän jäsenille;

f)

onko laitosten suojajärjestelmälle luotu ennakkorahasto, jolla varmistetaan, että suojajärjestelmällä on saatavilla riittävästi varoja tukitoimia varten, ja

a)

ovatko laitosten suojajärjestelmän jäsenet velvollisia toimittamaan laitosten suojajärjestelmän ylimmälle hallintoelimelle säännöllisesti ajantasaiset tiedot riskitilanteistaan, mukaan lukien tiedot omista varoista ja omien varojen vaatimuksista;

b)

ovatko vastaavat tietovirrat ja tietotekniikkajärjestelmät käytössä;

c)

määritteleekö laitosten suojajärjestelmän ylin hallintoelin jäsenlaitoksien soveltamalle riskienhallintajärjestelmälle yhdenmukaiset standardit ja metodologiat;

d)

käytetäänkö laitosten suojajärjestelmässä riskien seurannassa ja luokittelussa yhdenmukaisia riskimääritelmiä, seurataanko kaikissa jäsenlaitoksissa samoja riskiluokkia ja käytetäänkö riskien mittaamisessa samaa luottamustasoa ja aikaväliä;

e)

luokittelevatko laitosten suojajärjestelmän käyttämät riskien seuranta- ja luokitusjärjestelmät jäsenlaitokset riskitilanteen mukaan, jakaako siis laitosten suojajärjestelmä jäsenensä valmiiksi määriteltyihin riskiluokkiin voidakseen puuttua tilanteisiin varhaisessa vaiheessa;

f)

pystyykö laitosten suojajärjestelmä vaikuttamaan jäsenlaitosten riskitilanteeseen antamalla niille esimerkiksi ohjeita tai suosituksia tiettyjen toimien rajoittamiseksi tai tiettyjen riskien pienentämiseksi.

a)

arvioiko laitosten suojajärjestelmä säännöllisesti jäsenlaitostensa toimialan riskit ja heikkoudet;

b)

laaditaanko riskiarvioinnin tuloksista yhteenvetoraportti tai muu vastaava asiakirja, joka jaetaan relevanteille laitosten suojajärjestelmän ja/tai jäsenten päätöksentekoelimille pian niiden valmistumisen jälkeen;

c)

saavatko jäsenet tiedon laitosten suojajärjestelmän määrittämästä riskiluokituksestaan, kuten 113 artiklan 7 kohdan c alakohdassa edellytetään.

a)

tarkastaako riippumaton ulkopuolinen tilintarkastaja konsolidointitason raportin tai aggregointitason kokonaisraportin asianmukaisten tilinpäätössääntöjen mukaan tai tarvittaessa relevantin aggregointimenetelmän mukaan;

b)

onko ulkopuolisella tilintarkastajalla velvollisuus antaa tilintarkastuslausunto;

c)

ovatko konsolidoinnissa/aggregoinnissa mukana kaikki laitosten suojajärjestelmän jäsenet, kaikkien jäsenten tytäryhtiöt, kaikki välirakenteet, kuten holdingyhtiöt ja laitosten suojajärjestelmää ohjaava yhteisö (jos se on oikeushenkilö);

d)

varmistaako aggregointimenetelmä tapauksissa joissa laitosten suojärjestelmä laatii raportin, joka sisältää kokonaistaseen ja kokonaistuloslaskelman, että kaikki ryhmän sisäiset vastuut nettoutetaan.

a)

voiko konsolidoidun tai kokonaistilinpäätöksen ulkopuolinen tilintarkastaja vahvistaa, että tällaiset järjestelyt jäsenten välillä on estetty;

b)

ovatko laitosten jäsenten operaatiot johtaneet omien varojen epäasianmukaiseen hankintaan yksittäisten laitosten tasolla, alakonsolidointitasolla tai konsolidointitasolla.

a)

onko laitosten suojajärjestelmässä riittävästi jäseniä (jäseniksi mahdollisesti soveltuvien laitosten joukosta), jotta järjestelmä pystyy toteuttamaan tarvittavat tukitoimet;

b)

jäsenten liiketoimintamalli, liiketoimintastrategia, koko, asiakkaat, alueellinen painottuminen, tuotteet, rahoitusrakenne, merkittävät riskiluokat, myyntiyhteistyö- ja palvelusopimukset muiden laitosten suojajärjestelmien jäsenten kanssa jne.;

c)

mahdollistavatko laitosten jäsenlaitosten eri liiketoimintaprofiilit niiden riskitilanteiden valvonnan ja luokittelun käyttämällä yhdenmukaisesti määriteltyjä järjestelmiä, jotka laitosten suojajärjestelmällä on asetuksen (EU) N:o 575/2013 113 artiklan 7 kohdan c alakohdan mukaisesti;

d)

että laitosten suojajärjestelmien sektoreissa tehdään usein yhteistyötä, eli verkoston keskuslaitokset ja muut erikoistuneet laitokset tarjoavat tuotteita ja palveluita muille suojajärjestelmän jäsenille. Arvioidessaan liiketoimintaprofiilien yhdenmukaisuutta kansallisen toimivaltaisen viranomaisen olisi otettava huomioon, miten tiiviisti laitosten jäsenten liiketoiminta on liitetty verkostoon (esim. paikallispankeille tarjotut tuotteet ja palvelut, palvelut yhteisille asiakkaille ja toiminta pääomamarkkinoilla).