LIITE

1.   JOHDANTO

Uusien rakennusten energiankulutus on nykyään vain puolet siitä, mitä se tyypillisesti oli 1980-luvulla valmistuneissa rakennuksissa. Tämä johtuu siitä, että kansallisissa rakennusmääräyksissä on otettu käyttöön energiatehokkuusvaatimuksia.

Rakennusten energiatehokkuudesta annetun direktiivin (jäljempänä ’direktiivi’) mukaan jäsenvaltioiden on vahvistettava vähimmäisvaatimukset uusille rakennuksille ja laajamittaisesti korjattaville olemassa oleville rakennuksille. Lisäksi direktiivissä asetetaan selkeä vaatimus siitä, että kaikkien uusien rakennusten energiatarpeen on viimeistään vuosikymmenen lopulla oltava lähes olematon tai erittäin vähäinen eli niiden on oltava lähes nollaenergiarakennuksen määritelmän mukaisia. Olemassa oleva rakennuskanta on vanha ja energiatehoton, ja sitä korjataan hitaasti. Direktiivin mukaan myös olemassa oleva rakennuskanta olisi muunnettava vähitellen vastaavien standardien mukaiseksi.

Voimassa olevan energialainsäädännön täytäntöönpano kaikilta osin ja sen noudattamisen valvonta on tunnustetusti ensisijainen edellytys energiaunionin perustamiselle (1). Voimassa oleva oikeuskehys kattaa kaksi ratkaisevan tärkeää vaatimusta: varmistetaan, että kaikki uudet rakennukset ovat lähes nollaenergiarakennuksia 31. joulukuuta 2020 mennessä (julkisia rakennuksia koskeva määräaika on kaksi vuotta aiemmin), ja edistetään olemassa olevien rakennusten muuntamista lähes nollaenergiarakennusten standardien mukaisiksi.

2.   TAUSTA: LÄHES NOLLAENERGIARAKENNUKSIA KOSKEVAT DIREKTIIVIN SÄÄNNÖKSET

2.1   Lähes nollaenergiarakennuksen käsite

Direktiivin 2 artiklan 2 kohdan mukaan lähes nollaenergiarakennuksella tarkoitetaan ”rakennusta, jolla on erittäin korkea energiatehokkuus, sellaisena kuin se on määritettynä liitteen I mukaisesti. Tarvittava lähes olematon tai erittäin vähäinen energian määrä olisi hyvin laajalti katettava uusiutuvista lähteistä peräisin olevalla energialla, mukaan lukien paikan päällä tai rakennuksen lähellä tuotettava uusiutuvista lähteistä peräisin oleva energia.”

Määritelmän ensimmäisessä osassa energiatehokkuuden mainitaan olevan ratkaiseva tekijä, joka tekee rakennuksesta lähes nollaenergiarakennuksen. Energiatehokkuuden on oltava erittäin korkea ja direktiivin liitteen I mukaisesti määritetty. Määritelmän toisessa osassa esitetään ohjaavia periaatteita erittäin korkean energiatehokkuuden saavuttamiseksi. Niiden mukaan erittäin vähäinen energian määrä olisi hyvin laajalti katettava uusiutuvista lähteistä peräisin olevalla energialla.

Lähes nollaenergiarakennuksen käsite ilmentää uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian ja energiatehokkuustoimenpiteiden välistä yhteyttä. Uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian integroiminen rakennuksiin vähentää netto-ostoenergian tarvetta. Paikan päällä tuotettava uusiutuvista lähteistä peräisin oleva energia ei monestikaan riitä vähentämään energiatarvetta lähelle nollaa ilman muita energiatehokkuustoimia tai merkittävää primäärienergiakertoimien pienentämistä ulkoisista uusiutuvista lähteistä saatavan energian osalta. Sen vuoksi korkeampien ja tiukempien vaatimusten asettaminen erittäin energiatehokkaille lähes nollaenergiarakennuksille lisää myös rakennuksiin integroitujen uusiutuvien energialähteiden käyttöä ja luultavasti johtaa siihen, että primäärienergiakertoimia mukautetaan ulkoisten energiankantajien osalta, ottaen huomioon niiden uusiutuva energiasisältö.

Vaikka direktiivissä annetaankin lähes nollaenergiarakennusten yleinen määritelmä, vastuu määritelmän tarkemmasta soveltamisesta käytännössä (esimerkiksi siitä, mitä erittäin korkealla energiatehokkuudella tarkalleen tarkoitetaan ja mikä olisi uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian suositeltu merkittävä osuus) kuuluu jäsenvaltioille, jotka saattavat direktiivin 9 artiklan osaksi kansallista lainsäädäntöään.

2.1.1   Mitä lähes nollaenergiarakennuksen energiatehokkuudella tarkoitetaan?

Rakennuksen energiatehokkuuden määritelmän (2) mukaan energiatehokkuudella tarkoitetaan ”laskettua tai mitattua energiamäärää, joka tarvitaan rakennuksen tyypilliseen käyttöön liittyvän energiatarpeen täyttämiseen ja johon sisältyy muun muassa lämmitykseen, jäähdytykseen, ilmanvaihtoon, veden lämmitykseen ja valaistukseen käytetty energia”. Komission delegoidussa asetuksessa (EU) N:o 244/2012 (3) ja siihen liittyvissä ohjeissa (4) annetaan hyödyllistä tietoa rakennuksen energiatehokkuuden laskentaa varten (5).

Mainitun asetuksen liitteessä I olevan 3 kohdan mukaisesti energiatehokkuus lasketaan siten, että ensin lasketaan lämmityksen ja jäähdytyksen lopullinen energiatarve  (6) ja sitten nettoprimäärienergia. Laskelman ”suunta” on siten rakennuksen tarpeesta lähteeseen (eli primäärienergiaan).

Direktiivin nojalla jäsenvaltiot voivat käyttää omia kansallisia primäärienergiakertoimiaan lopullisen ostoenergian muuntamiseen primäärienergiaksi ja rakennusten energiatehokkuuden laskemiseen.

Primäärienergian käyttö on laskettava käyttäen primäärienergiakertoimia, jotka on eriytetty energiankantajan (esimerkiksi sähkö, polttoöljy, biomassa, kaukolämmitys ja -jäähdytys) mukaan. Delegoituun asetukseen liitetyissä ohjeissa suositetaan, että samaa primäärienergiakerrointa 2,5 sovellettaisiin sekä osto- että vientisähköön.

Paikan päällä tuotettu energia (joka on tarkoitettu joko käytettäväksi paikan päällä tai vientiin) vähentää ostoenergiaan liittyvää primäärienergiantarvetta.

Energiatehokkuuden laskennan lopullisena tavoitteena on määrittää vuotuinen kokonaisenergiankulutus ilmaistuna nettoprimäärienergiana, joka vastaa lämmitykseen, jäähdytykseen, ilmanvaihtoon, lämpimään käyttöveteen ja valaistukseen käytettyä energiaa. Tämä vuotuinen taselaskelma on voimassa olevan direktiivikehyksen mukainen. Tutkimukset osoittavat kuitenkin, että voisi olla hyödyllistä laskea energiatase lyhyemmille ajanjaksoille (esimerkiksi päivittäisten ja kausittaisten vaikutusten seuraamiseksi) (7).

Direktiivin 4 artiklan 1 kohdan mukaan vähimmäisvaatimuksissa on otettava huomioon yleiset sisäilmasto-olosuhteet, jotta voidaan välttää mahdolliset haittavaikutukset, kuten riittämätön ilmanvaihto. Jotta voidaan välttää sisäilman laadun, käyttömukavuuden ja terveydellisten olosuhteiden huononeminen Euroopan rakennuskannassa (8), energiatehokkuutta koskevien vähimmäisvaatimusten asteittainen tiukentaminen, joka on seurausta lähes nollaenergiarakennusten määritelmän täytäntöönpanosta kaikkialla Euroopassa, olisi toteutettava yhdessä asianmukaisten sisäympäristöstrategioiden kanssa.

Tutkimukset (9) osoittavat myös, että uusissa ja korjatuissa rakennuksissa ei useinkaan saavuteta tavoiteltua energiatehokkuutta. Olisi otettava käyttöön mekanismeja, joilla energiatehokkuuden laskenta voidaan kalibroida tosiasiallisen energiankulutuksen kanssa.

2.1.2   Kustannusoptimaalisten tasojen ja lähes nollaenergiarakennuksen tasojen välinen yhteys

Direktiivissä vahvistetaan vertailujärjestelmä (kustannusoptimaalisuuden periaate), jotta jäsenvaltioiden olisi helpompi vahvistaa energiatehokkuusvaatimuksia kansallisissa tai alueellisissa rakennusmääräyksissä ja arvioida niitä säännöllisin väliajoin. Direktiivin mukaan vähimmäistavoitetason on sekä korjattavien että uusien rakennusten osalta perustuttava kustannusoptimaalisuuteen (10).

Direktiivin 5 artiklaan perustuvien kustannusoptimaalisuusvaatimusten mukaisesti energiatehokkuutta koskevia kansallisia vähimmäisvaatimuksia on tarkasteltava uudelleen viiden vuoden välein ja tiukennettava, jos ne ovat huomattavasti vähemmän kunnianhimoisemmat kuin kansalliset kustannusoptimaaliset tasot.

Kustannusoptimaalisiin tasoihin pohjautuvan menetelmän avulla jäsenvaltiot voivat määritellä lähes nollaenergiarakennuksia koskevien vaatimusten laajuuden vuodelle 2020. Tämä edellyttää, että arvioidaan ja vertaillaan erilaisia energiatehokkuuteen ja uusiutuvaan energiaan liittyviä toimenpiteitä sekä erikseen että yhdessä osana toimenpidepakettia, jota sovelletaan vertailurakennuksiin.

Vastaavasti jäsenvaltiot voivat – lähes nollaenergiarakennuksia koskevan tason määrittelemiseksi ja saavuttamiseksi – käyttää erilaisia yhdistelmiä toimenpiteistä, joihin kuuluvat eristys tai muut energiatehokkuustoimenpiteet, rakennusten erittäin energiatehokkaat tekniset järjestelmät ja uusiutuvien energialähteiden käyttö paikan päällä (11). Osana kustannusoptimaalisuuslaskelmia jäsenvaltioiden on selvitettävä, millaisia vaikutuksia kullakin näistä kolmesta toimenpidetyypistä on.

Jäsenvaltioiden on määriteltävä primäärienergiakertoimet kutakin energiankantajaa varten. Primäärienergiakertoimet voivat perustua kansallisiin tai alueellisiin keskiarvoihin tai erityisiin arvoihin. Näissä kertoimissa olisi otettava huomioon rakennukseen toimitettavan energian uusiutuva energiasisältö, mukaan lukien se, joka toimitetaan lähellä sijaitsevista lähteistä, jotta paikan päällä tuotettavia ja ulkoisia uusiutuvia energialähteitä kohdellaan samoin ehdoin.

On tärkeää muistaa, että lähes nollaenergiarakennusten käsitettä sovelletaan valtaosaan uusista rakennuksista tammikuusta 2021 alkaen (uusiin julkisiin rakennuksiin tammikuusta 2019 alkaen). Siihen mennessä teknologiakustannukset ovat todennäköisesti nykyistä pienemmät entistä kypsempien markkinoiden ja suurempien volyymien ansiosta. Sen vuoksi on todennäköistä, että lähes nollaenergiarakennuksia koskevat tasot vastaavat kustannusoptimaalisia tasoja vuonna 2020.

On näyttöä siitä, että energiansäästöön, energiatehokkuuteen ja uusiutuvaan energiaan liittyvät nykyiset teknologiat ovat yhdistelmänä riittäviä asianmukaisen tavoitteen saavuttamiseksi lähes nollaenergiarakennusten alalla (12). Minkäänlaista teknologiakuilua, joka olisi kurottava umpeen vuoteen 2021 mennessä, ei ole havaittu. Direktiivin 5 artiklassa vaadittujen kustannusoptimaalisuutta koskevien kertomusten analyysi osoittaa, että kustannusoptimaalisista tasoista on mahdollista siirtyä jouhevasti lähes nollaenergiarakennusten tasoihin (13).

Kukin viisivuotisjakso kustannusoptimaalisuusraporttien välillä tarjoaa mahdollisuuden sisällyttää energiatehokkuuden tuottamat hyödyt kansallisiin rakennusmääräyksiin sitä mukaa kuin uusien teknologioiden osoitetaan toimivan, ja tarkistaa rakennusten energiatehokkuutta koskevia sääntöjä, jotta voidaan saavuttaa kustannusoptimaaliset tasot. Vuoden 2020 jälkeen kustannusoptimaalisuusperiaate mahdollistaa lähes nollaenergiarakennuksia koskevien vaatimusten tavoitetason jatkuvan parantamisen uusien rakennusten osalta, kun uusia ja olemassa olevia rakennuksia koskevia kansallisia rakennusmääräyksiä tarkastellaan uudelleen säännöllisin väliajoin.

2.1.3   Mikä on uusiutuvien energialähteiden osuus rakennusalalla?

Erityisen tärkeänä tavoitteena on ollut uusiutuvien energialähteiden integroiminen osaksi lähes nollaenergiarakennuksia koskevien vaatimusten kansallista täytäntöönpanoa. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/28/EY (14) (jäljempänä ’uusiutuvaa energiaa koskeva direktiivi’) mukaan jäsenvaltioiden on rakennussäännöksissään ja -määräyksissään otettava käyttöön asianmukaiset toimenpiteet, joilla lisätään kaikentyyppisen uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian osuutta rakennusalalla (15).

Nämä toimenpiteet täydentävät rakennusten energiatehokkuusdirektiivissä asetettuja lähes nollaenergiarakennuksia koskevia vaatimuksia. Direktiivin säännöksillä pyritään luonnollisesti edistämään uusiutuvien energialähteiden käyttöä erityisesti paikan päällä, koska rakennuksiin integroitu energiantuotanto vähentää ostoenergiaan liittyvän primäärienergian tarvetta. Tällä tavoin paikan päällä käytettävät uusiutuvat energialähteet ovat aina osa rakennuksen energiatehokkuuslaskelmia.

Monet jäsenvaltiot vaativat, että tietyn osuuden käytetystä primäärienergiasta on oltava peräisin uusiutuvista energialähteistä tai että uusiutuvalle energialle asetetaan vähimmäismäärä ilmaistuna arvolla kWh/m2 vuotta kohti. Joissakin muissa jäsenvaltioissa taas sovelletaan välillisiä vaatimuksia, esimerkiksi vaatimusta niin vähäisestä uusiutumattoman primäärienergian käytöstä, että se voidaan täyttää vain, jos uusiutuva energia on osa rakennuskäsitettä (16). Tämä joustavuus mahdollistaa mukautumisen kansallisiin ja paikallisiin oloihin (rakennustyyppi, ilmasto, vastaavien uusiutuvan energian teknologioiden kustannukset ja saatavuus, optimaalinen yhdistelmä kysyntäpuolen toimenpiteiden kanssa, rakennustiheys jne.). Uusiutuvan energian järjestelmistä lähes nollaenergiarakennuksissa käytetään yleisimmin rakennukseen integroituja aurinkolämpö- ja aurinkosähköjärjestelmiä. Niissä käytettyihin uusiutuviin energialähteisiin kuuluvat myös geoterminen energia (maalämpöpumput) ja biomassa.

Uusiutuvan energian teknologioista esimerkiksi aurinkolämpö- ja aurinkosähköjärjestelmät ovat kustannustehokkaampia Välimeren ilmastossa (voimakkaampi auringonsäteily) kuin muissa ilmastoissa. Siksi näiden teknologioiden osuus voi olla suhteessa suurempi tiukempien energiatehokkuusvaatimusten yhteydessä.

Kun on kyse ulkoisista uusiutuvista energialähteistä, muun muassa lähistöllä sijaitsevista, kuten kaukolämmityksestä ja -jäähdytyksestä (17), uusiutuvan energian osuus energiankantajayhdistelmässä (esimerkiksi sähköverkkoyhdistelmässä silloin, kun sähkö on energiankantaja) vaikuttaa rakennuksen energiatehokkuuteen primäärienergiakertoimien kautta. Jäsenvaltiot hyödyntävätkin tätä joustavuutta, sillä huomattavan erilaisia primäärienergiakertoimia sovelletaan yleisesti erilaisiin energiankantajiin ja erityisesti useimpiin uusiutuviin energialähteisiin ja teknologioihin (18).

2.2   Mitä kansallisesti sovellettavien lähes nollaenergiarakennusten määritelmien on katettava?

Valtaosa jäsenvaltioista (19) käyttää jo indikaattoria ilmaisemaan primäärienergian käyttöä (kWh/m2 vuotta kohti) liitteen I mukaisesti. Jäsenvaltiot soveltavat usein myös muita muuttujia, joita ovat esimerkiksi rakennuksen vaipan osien U-arvo, lämmityksen ja jäähdytyksen nettoenergia ja lopullinen energia sekä hiilidioksidipäästöt.

Noin 60 prosenttia jäsenvaltioista on vahvistanut lähes nollaenergiarakennuksia koskevan määritelmän soveltamisen yksityiskohdat oikeudellisessa asiakirjassa (esimerkiksi rakennus- ja energiasäädöksissään).

Yksityiskohtaiseen kuvaukseen siitä, miten jäsenvaltio käytännössä soveltaa lähes nollaenergiarakennusten määritelmää, on sisällyttävä numeroarvoinen indikaattori primäärienergian käytöstä ilmaistuna arvolla kWh/m2 vuotta kohti (20). Tämä yksityiskohtainen kuvaus on sisällytettävä osaksi kansallisia täytäntöönpanotoimenpiteitä tai kansallista suunnitelmaa lähes nollaenergiarakennusten lukumäärän lisäämiseksi.

2.3   Uudet rakennukset: lähes nollaenergiarakennusten tavoitteita koskeva aikataulu

Direktiivin 9 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on

”varmistettava, että:

a)	31 päivään joulukuuta 2020 mennessä kaikki uudet rakennukset ovat lähes nollaenergiarakennuksia; ja

b)	31 päivän joulukuuta 2018 jälkeen uudet rakennukset, jotka ovat viranomaisten käytössä ja omistuksessa, ovat lähes nollaenergiarakennuksia.”

Säädöksiin, joilla 9 artiklan 1 kohdassa asetetut vaatimukset saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä, on sisällyttävä säännöksiä, toimenpiteitä tai toimintatapoja, joilla varmistetaan, että kaikki uudet rakennukset ovat lähes nollaenergiarakennuksia viimeistään 31. joulukuuta 2020. Sama koskee uusia julkisessa käytössä ja omistuksessa olevia uusia rakennuksia, mutta niiden on oltava lähes nollaenergiarakennuksia jo 31. joulukuuta 2018.

Kansallisiin suunnitelmiin, joilla pyritään lisäämään lähes nollaenergiarakennusten lukumäärää, oli 9 artiklan 1 kohdan täytäntöönpanon valmistelemiseksi sisällytettävä muun muassa välitavoitteita uusien rakennusten energiatehokkuuden parantamiseksi vuoteen 2015 mennessä. Välitavoite saattoi olla esimerkiksi se, että tietyn vähimmäisosuuden uusista rakennuksista oli oltava lähes nollaenergiarakennuksia kyseiseen päivämäärään mennessä.

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että 9 artiklan 1 kohdan a alakohdassa asetetut vaatimukset täyttyvät viimeistään 31. joulukuuta 2020 ja 9 artiklan 1 kohdan b alakohdassa asetetut vaatimukset viimeistään 31. joulukuuta 2018. Vaikka kyseisiin päivämääriin on vielä aikaa, määräaika 9 artiklan saattamiselle osaksi kansallista lainsäädäntöä oli jo 9. tammikuuta 2013 (21). Kyseiseen päivämäärään mennessä 9 artiklan kaikki lähes nollaenergiarakennuksia koskevat säännökset oli saatettava osaksi kansallisia täytäntöönpanotoimenpiteitä. Tällainen pitkä käynnistysaika onkin tarpeen, kun otetaan huomioon rakennuksen suunnitteluun, lupamenettelyihin ja rakentamiseen kuluva aika.

Se, että nämä tavoitteet on vahvistettu kansallisessa lainsäädännössä, tekee poliittisista tavoitteista läpinäkyviä ja antaa talouden toimijoille ja muille sidosryhmille selvyyden uusien rakennusten tulevista energiatehokkuusvaatimuksista.

Lisäksi 9 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että kaikki uudet rakennukset ovat lähes nollaenergiarakennuksia asianomaisiin päivämääriin mennessä. Tämän johdosta henkilöt, jotka ostavat uusia rakennuksia tai asuntoja, voivat luottaa siihen, että vuonna 2021 markkinat ovat kehittyneet näiden tavoitteiden mukaisesti ja että rakennukset ovat lähes nollaenergiarakennuksia.

Kokemus on osoittanut, että rakennusprojektin loppuun saattamisen tai rakennuksen valmistumisen ajankohta voi olla epämääräinen ja että viivästyksiä saattaa tapahtua. Jäsenvaltioiden olisi otettava huomioon rakennuslupien voimassaoloaika, rakennusprojektin kesto ja rakennustöiden loppuun saattaminen sekä direktiivin 9 artiklan 1 kohdassa asetetut tavoitteet, jotta ei laiminlyödä velvollisuutta varmistaa, että kaikki uudet rakennukset ovat lähes nollaenergiarakennuksia tammikuuhun 2021 mennessä.

2.4   Toimintatavat ja toimenpiteet lähes nollaenergiarakennusten edistämiseksi

Direktiivin 9 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on laadittava kansallisia suunnitelmia lähes nollaenergiarakennusten lukumäärän lisäämiseksi. Kansallisiin suunnitelmiin on 9 artiklan 3 kohdan mukaan sisällyttävä vähintään seuraavaa:

”Kansallisiin suunnitelmiin on sisällyttävä muun muassa seuraavat seikat:

a)

yksityiskohtainen kuvaus siitä, miten jäsenvaltio käytännössä soveltaa lähes nollaenergiarakennusten määritelmää niiden kansalliset, alueelliset ja paikalliset olosuhteet huomioon ottaen; tähän kuvaukseen sisältyy numeroarvoinen indikaattori primäärienergian käytöstä ilmaistuna arvolla kWh/m2 vuotta kohti (…);

b)	välitavoitteet uusien rakennusten energiatehokkuuden parantamiseksi vuoteen 2015 mennessä (…);

c)

tiedot (…) toimintatavoista ja rahoitus- tai muista toimenpiteistä (…), mukaan lukien yksityiskohdat kansallisista vaatimuksista ja toimenpiteistä, jotka koskevat uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käyttöä uusissa rakennuksissa ja olemassa olevissa rakennuksissa, joihin tehdään laajamittaisia korjauksia, direktiivin 2009/28/EY 13 artiklan 4 kohdan ja tämän direktiivin 6 ja 7 artiklan mukaisesti.”

2.5   Edistetään olemassa olevien rakennusten muuntamista lähes nollaenergiarakennuksiksi

Direktiiviin sisältyy myös sellaisia lähes nollaenergiarakennusten vaatimuksia, jotka koskevat olemassa olevia rakennuksia ja joihin ei liity määräaikoja tai velvollisuutta asettaa energiatehokkuutta koskevia vähimmäisvaatimuksia. Direktiivin 9 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on ”julkisen sektorin näyttämä esimerkki huomioon ottaen kehitettävä toimintatapoja ja toteutettava toimenpiteitä, kuten asetettava tavoitteita, edistääkseen kunnostettavien rakennusten muuntamista lähes nollaenergiarakennuksiksi, ja ilmoitettava niistä komissiolle (…) kansallisissa suunnitelmissaan”.

Olemassa olevan rakennuskannan muuntamista lähes nollaenergiarakennuksiksi 9 artiklan 2 kohdan mukaisesti olisi edistettävä muun muassa lisäämällä uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käyttöä (9 artiklan 3 kohdan c alakohta). Lisäksi uusiutuvaa energiaa koskevan direktiivin 13 artiklan 6 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on rakennussäännöstensä ja -määräystensä puitteissa edistettävä uusiutuvaa energiaa hyödyntävien lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmien käyttöä.

Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin 9 artiklan 2 kohdalla pyritään siksi tekemään korjaustoiminnasta perusteellisempaa, jotta kansalliset strategiat olemassa olevien rakennusten kunnostamiseksi yltäisivät lähes nollaenergiarakennusten tasoille. Direktiivin 9 artiklan 2 kohdan mukaista velvoitetta täydennetään Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2012/27/EU (22) (jäljempänä ’energiatehokkuusdirektiivi’) 4 artiklaan perustuvilla kansallisilla pitkän aikavälin rakennusstrategioilla. Tavoitteena on saada käyttöön rahoitusta ja investointeja rakennusten peruskorjausta varten ja sitä kautta lisätä korjaustoiminnan määrää. Näissä pitkän aikavälin peruskorjausstrategioissa yhdistyvät edellä kuvatut elementit (energiatehokkuusdirektiivin mukainen korjaustoiminnan määrä ja rakennusten energiatehokkuudesta annetun direktiivin mukainen korjaustoiminnan perusteellisuus).

Lähes nollaenergiarakennusten määritelmän osalta direktiivissä ei tehdä eroa uusien ja olemassa olevien rakennusten välillä. Tällainen eriyttäminen voisi kuluttajien kannalta olla yhtä harhaanjohtavaa kuin uusien ja olemassa olevien rakennusten eriyttäminen energiatehokkuustodistusten antamisen yhteydessä.

Rakennuksen muuntamisella lähes nollaenergiarakennukseksi tarkoitetaan siksi peruskorjausta, jonka tuloksena lähes nollaenergiarakennuksen tason energiatehokkuusvaatimukset täyttyvät. Tämä ei estä sitä, että olemassa oleviin rakennuksiin sovelletaan erilaisia määräaikoja ja taloudellisia tukitoimia, kun otetaan huomioon, että lähes nollaenergiarakennuksen tasoista saadaan kustannusoptimaalisia vasta pidemmän ajan kuluttua olemassa olevien rakennusten tapauksessa.

3.   JÄSENVALTIOIDEN EDISTYMINEN SIIRTYMISESSÄ KOHTI LÄHES NOLLAENERGIARAKENNUKSIA

3.1   Kansallisesti sovelletut lähes nollaenergiarakennusten määritelmät

Eri jäsenvaltioissa käytettävät numeeriset indikaattorit eivät ole vertailukelpoisia, koska energiatehokkuuden laskentamenetelmät poikkeavat toisistaan jäsenvaltioittain (23). Eräät jäsenvaltiot ovat laajentaneet numeerisen indikaattorin soveltamisalaa sisällyttämällä siihen myös muun kuin pakollisen energiankäytön, esimerkiksi kodinkoneiden energiankulutuksen. On näyttöä siitä, että valaistuksen ja sähkölaitteiden huomioon ottaminen voi johtaa parempiin ratkaisuihin, erityisesti sähkönkulutuksen kannalta (24).

Saatavilla on kuitenkin näyttöä (25) siitä, että tapauksissa, joissa on vahvistettu numeroarvoinen indikaattori, vaatimukset vaihtelevat suhteellisen paljon eli 0–270 kWh/m2 vuodessa (mikä kattaa sähkölaitteiden energiankäytön), ja ne ilmoitetaan yleensä primäärienergian käyttönä ilmaistuna arvolla kWh/m2 vuodessa. Suuremmat arvot koskevat etupäässä sairaaloita ja muita erityisiä rakennuksia, jotka eivät ole asuntoja.

Asuinrakennusten osalta valtaosalla jäsenvaltioista on tavoitteena primäärienergian käyttö, joka on enintään 50 kWh/m2 vuodessa. Primäärienergian enimmäiskäyttö vaihtelee vuositasolla arvon 20 kWh/m2 (Tanska) tai 33 kWh/m2 (Kroatian rannikko) ja arvon 95 kWh/m2 (Latvia) välillä. Monien maiden (Belgia (Bryssel), Viro, Ranska, Irlanti, Slovakia, Yhdistynyt kuningaskunta, Bulgaria, Tanska, Manner-Kroatia, Malta ja Slovenia) tavoitearvo on 45 tai 50 kWh/m2 vuodessa (26).

Uusiutuvan energian osuuden osalta raportointi on suhteellisen vaihtelevaa: vain muutamat maat ovat vahvistaneet erityisen vähimmäisprosenttiosuuden, kun taas useimmat ovat antaneet laadullisia lausuntoja.

Yksikään jäsenvaltio ei ole tähän mennessä ilmoittanut päättäneensä jättää soveltamatta nollaenergiarakennuksia koskevia vaatimuksia lainsäädännöllisistä syistä tietyissä perustelluissa tapauksissa, joissa kustannus-hyötyanalyysi rakennuksen taloudellisen elinkaaren ajalle on negatiivinen. Tämä olisi kuitenkin mahdollista direktiivin 9 artiklan 6 kohdan perusteella.

3.2   Toimintatavat ja toimenpiteet lähes nollaenergiarakennusten edistämiseksi

Lokakuussa 2014 tehty tilannearvio (27) osoitti, että jäsenvaltiot raportoivat monenlaisista toimintatavoista ja toimenpiteistä, joilla tuetaan lähes nollaenergiarakennusten tavoitteita kansallisissa suunnitelmissa ja kansallisissa energiatehokkuuden toimintasuunnitelmissa. Harvemmin on kuitenkin selvää, missä määrin näillä toimenpiteillä edistetään erityisesti lähes nollaenergiarakennuksia. Jäsenvaltioiden ilmoittamien toimintatapojen ja toimenpiteiden lukumäärä on kuitenkin noussut verrattuna komission vuoden 2013 edistymiskertomuksessa (28) kuvattuun tilanteeseen.

Jäsenvaltioista useampi kuin kaksi kolmesta on ottanut käyttöön toimintatapoja ja toimenpiteitä tietoisuuden lisäämisen ja koulutuksen sekä rakennussäännösten ja energiatehokkuustodistusten alalla. Lähes nollaenergiarakennuksia voidaan edistää myös rahoitusvälineillä ja tukitoimenpiteillä. Näitä ovat esimerkiksi kannustimet, lainat, joilla on alennettu korko, verovapautukset, yksityishenkilöille tarkoitetut energiabonukset, avustukset uusiutuvia energialähteitä hyödyntävien laitteiden asentamiseksi, riskiryhmille tarkoitetut neuvonta- ja rahoituspalvelut sekä asuntolainojen korkotuki energiatehokkaita asuntoja varten.

Valtaosaa jäsenvaltioiden ilmoittamista toimintatavoista ja toimenpiteistä sovelletaan myös julkisiin rakennuksiin. Julkisia rakennuksia koskevien toimenpiteiden laajuus vaihtelee huomattavasti jäsenvaltioittain: valtion keskushallinnon rakennuksista kaikkiin julkisessa omistuksessa oleviin rakennuksiin tai kaikkiin julkisessa tarkoituksessa käytettäviin rakennuksiin. Lisäksi joissakin jäsenvaltioissa toteutetaan julkisia rakennuksia koskevia erityistoimenpiteitä. Nämä ovat pääasiassa seurantakampanjoita (esimerkiksi ”NRClick”, joka on energianlaskentajärjestelmä vertailujen tekemiseksi eri kuntien välillä Belgiassa) ja demonstrointihankkeita (esimerkiksi Saksan ympäristöviraston (Umweltbundesamt) nollaenergiarakennus).

Vuonna 2015 laadittiin katsaus lähes nollaenergiarakennuksia koskevien kansallisten suunnitelmien tilasta EU:ssa (29). Se vahvistaa, että lähes nollaenergiarakennuksia koskevia kansallisia toimenpiteitä on kyetty edistämään jatkuvasti sekä määrällisesti että laadullisesti, mukaan lukien määritelmän yksityiskohtainen soveltaminen, välitavoitteet vuodeksi 2015 sekä rahoitusta koskevat ja muut toimintalinjat. Tässä kertomuksessa esitetään useita esimerkillisiä tai edistyksellisiä toimintakehyksiä.

Osa jäsenvaltioista on arvioinut lähes nollaenergiarakennusten täytäntöönpanosta saatavia hyötyjä. Se luo uusia kokoaikaisia työpaikkoja: 649–1 180 työpaikkaa Bulgariassa, 4 100–6 200 työpaikkaa Puolassa sekä 1 390–2 203 työpaikkaa Romaniassa. Bulgaria arvioi lisäinvestointien olevan arvoltaan 38–69 miljoonaa euroa, Puola 240–365 miljoonaa euroa ja Romania 82–130 miljoonaa euroa. Vuositasolla tarkastellen primäärienergian vähimmäistarpeen arvioidaan olevan arvojen 70 kWh/m2 (Bulgaria ja Puola) ja 100 kWh/m2 (Romania) välillä vuonna 2015, mutta vähenevän arvojen 30 kWh/m2 ja 50 kWh/m2 välille vuonna 2020. Uusiutuvan energian osuus nousee (vuoden 2015) 20 prosentista 40 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Hiilidioksidipäästöt vähenevät tasolta 8–10 kg CO2/m2 vuodessa tasolle 3–7 kg CO2/m2 vuodessa vuoteen 2020 mennessä.

Viimeaikaiset tutkimukset osoittavat, että vähintään 80 prosentin energiavähennykset ovat taloudellisesti toteutettavia uusissa lähes nollaenergiarakennuksissa Euroopassa, vaikka toimenpideyhdistelmä vaihteleekin voimakkaasti ilmaston mukaan. Tulokset osoittavat, että laaja lähestymistapa, jossa yhdistetään energiatehokkuustoimenpiteet ja uusiutuvaa energiaa koskevat toimenpiteet, on toteutettavissa kaikkialla EU:ssa, kuitenkin erilaisin kustannuksin (30).

4.   SUOSITUKSET

4.1   Lähes nollaenergiarakennusten määritelmän soveltaminen käytännössä: missä tapauksissa lähes nollaenergiarakennusten energiatehokkuuden tavoitetaso on liian alhainen?

Tässä osiossa esitetään yleiset periaatteet ja tekijät, jotka jäsenvaltioiden suositellaan ottavan huomioon direktiivin mukaisen lähes nollaenergiarakennuksen kansallisen määritelmän laatimisen yhteydessä.

Lähes nollaenergiarakennusten tavoitetaso ei voi olla sama kaikkialla EU:ssa. Tarvitaan joustavuutta, jotta voidaan ottaa huomioon ilmasto-olojen vaikutukset lämmitys- ja jäähdytystarpeisiin sekä energiatehokkuustoimenpiteiden ja uusiutuvia energialähteitä koskevien toimenpiteiden muodostaman kokonaisuuden kustannustehokkuuteen.

Direktiivissä käytetyt ilmaisut ”lähes olematon” tai ”erittäin vähäinen” (energian määrä) antavat viitteitä jäsenvaltioiden harkintavallan laajuudesta ja rajoista. Lähes nollaenergiarakennusten määritelmien tavoitteena olisi oltava energiatase, joka on kutakuinkin tasapainossa.

Uusia rakennuksia koskeva lähes nollaenergiarakennusten taso ei voi olla alempi (vähemmän tiukka) kuin vuoden 2021 kustannusoptimaalinen taso, joka lasketaan direktiivin 5 artiklan mukaisesti. Kustannusoptimaalinen taso on lähes nollaenergiarakennusten energiatehokkuuden vähimmäistavoitetaso. Lähes nollaenergiarakennusten energiatehokkuustaso määritetään uusien rakennusten osalta seuraavien tekijöiden perusteella: paras saatavilla oleva teknologia, joka on laajalti käytössä markkinoilla kyseisenä ajankohtana, rahoitusnäkökohdat sekä oikeudelliset ja poliittiset näkökohdat kansallisella tasolla.

On erityisen hyödyllistä ottaa käyttöön numeroarvoisia vertailuarvoja lähes nollaenergiarakennusten primäärienergian käyttöä koskevia indikaattoreita varten EU:n tasolla, kun arvot, joita on tarkoitus verrata kyseisiin vertailuarvoihin, saadaan avoimista laskentamenetelmistä. Parhaillaan laaditaan standardeja (31), jotka mahdollistavat kansallisten ja alueellisten laskentamenetelmien avoimen vertailun.

Vertailuarvot ilmoitetaan yleensä energiatarpeena. Tämä johtuu siitä, että energiatarve on lähtökohta primäärienergian laskemiselle. Tästä syystä erittäin vähäinen energiatarve lämmitystä ja jäähdytystä varten on keskeinen edellytys rakennuksille, joissa primäärienergian määrä on lähes olematon. Erittäin vähäinen energiatarve on myös edellytys sille, että uusiutuvista energialähteistä peräisin olevan energian osuus on huomattava ja että primäärienergian määrä on lähes olematon.

Kun ennakoidaan vuoden 2020 hinta- ja teknologiatasoa, lähes nollaenergiarakennusten energiatehokkuutta koskevat vertailuarvot vaihtelevat seuraavasti EU:n eri ilmastovyöhykkeillä (32):

Välimeren vyöhyke — Toimistorakennukset: primäärienergian nettomäärä 20–30 kwh/m2 vuodessa; tavanomaisesti primäärienergian käytöstä, joka on 80–90 kWh/m2 vuodessa, katetaan 60 kWh/m2 vuodessa paikan päällä tuotettavalla uusiutuvista lähteistä peräisin olevalla energialla; — Uudet omakotitalot: primäärienergian nettomäärä 0–15 kWh/m2 vuodessa; tavanomaisesti primäärienergian käytöstä, joka on 50–65 kWh/m2 vuodessa, katetaan 50 kWh/m2 vuodessa paikan päällä tuotettavalla uusiutuvista lähteistä peräisin olevalla energialla;

Atlantin vyöhyke: — Toimistorakennukset: primäärienergian nettomäärä 40–55 kWh/m2 vuodessa; tavanomaisesti primäärienergian käytöstä, joka on 85–100 kWh/m2 vuodessa, katetaan 45 kWh/m2 vuodessa paikan päällä tuotettavalla uusiutuvista lähteistä peräisin olevalla energialla; — Uudet omakotitalot: primäärienergian nettomäärä 15–30 kWh/m2 vuodessa; tavanomaisesti primäärienergian käytöstä, joka on 50–65 kWh/m2 vuodessa, katetaan 35 kWh/m2 vuodessa paikan päällä tuotettavalla uusiutuvista lähteistä peräisin olevalla energialla; sekä

Mannervyöhyke: — Toimistorakennukset: primäärienergian nettomäärä 40–55 kWh/m2 vuodessa; tavanomaisesti primäärienergian käytöstä, joka on 85–100 kWh/m2 vuodessa, katetaan 45 kWh/m2 vuodessa paikan päällä tuotettavalla uusiutuvista lähteistä peräisin olevalla energialla; — Uudet omakotitalot: primäärienergian nettomäärä 20–40 kWh/m2 vuodessa; tavanomaisesti primäärienergian käytöstä, joka on 50–70 kWh/m2 vuodessa, katetaan 30 kWh/m2 vuodessa paikan päällä tuotettavalla uusiutuvista lähteistä peräisin olevalla energialla;

Pohjoinen vyöhyke: — Toimistorakennukset: primäärienergian nettomäärä 55–70 kWh/m2 vuodessa; tavanomaisesti primäärienergian käytöstä, joka on 85–100 kWh/m2 vuodessa, katetaan 30 kWh/m2 vuodessa paikan päällä tuotettavalla uusiutuvista lähteistä peräisin olevalla energialla; — Uudet omakotitalot: primäärienergian nettomäärä 40–65 kWh/m2 vuodessa; tavanomaisesti primäärienergian käytöstä, joka on 65–90 kWh/m2 vuodessa, katetaan 25 kWh/m2 vuodessa paikan päällä tuotettavalla uusiutuvista lähteistä peräisin olevalla energialla.

On suositeltavaa, että jäsenvaltiot käyttävät uusiutuvia energialähteitä integroidussa suunnittelukonseptissa, jotta voidaan kattaa rakennusten vähäinen energiatarve (33).

Jotkin jäsenvaltiot ovat yhdistäneet lähes nollaenergiarakennusten tason johonkin parhaista energiatehokkuusluokista (esimerkiksi rakennusluokka A ++), joka täsmennetään energiatehokkuustodistuksessa. Tätä lähestymistapaa suositellaan käytettäväksi yhdessä selkeän energiatehokkuusindikaattorin kanssa, jotta voidaan antaa sijoittajille selkeää tietoa ja ohjata markkinoita lähes nollaenergiarakennusten suuntaan.

4.2   Täytetään velvollisuus varmistaa, että kaikki uudet rakennukset ovat lähes nollaenergiarakennuksia viimeistään vuoden 2020 lopulla

Nykyisiä käytäntöjä voi olla tarpeen mukauttaa, jotta uudet rakennukset saavuttaisivat lähes nollaenergiarakennuksia koskevat tavoitteet. Energiatehokkuutta koskevia vähimmäisvaatimuksia ja lähes nollaenergiarakennuksia koskevia vaatimuksia olisi arvioitava pitäen silmällä 9 artiklan 1 kohdassa säädettyjä määräaikoja.

Lisäksi jäsenvaltioiden on varmistettava, että käytössä on riittäviä seuraamusmekanismeja siltä varalta, että uudet rakennukset eivät täytä energiatehokkuusvaatimuksia. Tämä saattaa edellyttää eriytettyjen seuraamusten määräämistä uusille rakennuksille sen jälkeen, kun lähes nollaenergiarakennuksia koskevat määräajat ovat päättyneet.

On suositeltavaa, että jäsenvaltiot arvioivat näitä seikkoja mahdollisimman pian sen varmistamiseksi, että lähes nollaenergiarakennuksia koskevat tavoitteet saavutetaan. Lisäksi on suositeltavaa, että jäsenvaltiot määrittävät mekanismin, jolla lähes nollaenergiarakennuksia koskevien tavoitteiden saavuttamista seurataan. Tällä mekanismilla olisi voitava seurata myös vuoden 2015 välitavoitteiden saavuttamista 9 artiklan 1 kohdan mukaisesti sekä mahdollisia muita kansallisia etappeja vuoteen 2020 saakka. Näin voidaan lujittaa lähes nollaenergiarakennusten nykyisiä etenemissuunnitelmia ja edistää osaltaan seurantamekanismeja lähivuosina.

4.3   Toimintatavat ja toimenpiteet lähes nollaenergiarakennusten edistämiseksi

Valtaosassa jäsenvaltioista sovelletaan useita erilaisia toimintatapoja lähes nollaenergiarakennusten lukumäärän lisäämiseksi (esimerkiksi tietoisuuden lisääminen ja tiedottaminen, koulutus, rakennussäännösten vahvistaminen ja energiatehokkuustodistusten käyttöönotto seuraavissa jäsenvaltioissa: Itävalta, Belgia, Bulgaria, Kroatia, Kypros, Tšekki, Tanska, Viro, Suomi, Ranska, Saksa, Unkari, Irlanti, Italia, Latvia, Liettua, Malta, Portugali, Puola, Ruotsi, Slovenia, Yhdistynyt kuningaskunta). Jotkin toimintatavat vaikuttavat kuitenkin kovin yleisluonteisilta ja kaikkiin rakennuksiin sovellettavilta. Niistä ei aina ilmene riittävällä tavalla, miten niillä tuetaan nimenomaan lähes nollaenergiarakennuksia, tai missä määrin ne käytännössä edistävät lähes nollaenergiarakennuksia koskevan tavoitteen saavuttamista tietyssä maassa. Siksi on suositeltavaa nivoa toimintatavat, toimenpiteet ja lähes nollaenergiarakennukset tiukemmin yhteen.

Näiden tietojen jakamisen helpottamiseksi komissio on asettanut jäsenvaltioiden saataville lomakkeen. Lomakkeen käyttöä suositellaan, sillä se helpottaa lähes nollaenergiarakennuksia koskevien suunnitelmien vertailemista ja analysointia (34).

4.4   Edistetään olemassa olevien rakennusten muuntamista lähes nollaenergiarakennuksiksi

Parhaita käytäntöjä olemassa olevien rakennusten muuntamiseksi lähes nollaenergiarakennuksiksi on useita: teknologiatietoisuus (35), kannustinjärjestelmät, rahoitusvälineet, verotusmekanismit, taloudelliset välineet, kuten energian säästöön velvoittavat ohjelmat, markkinavälineet, kuten julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuudet rakennusten korjaamisen edistämiseksi tai keskitetyt asiointipisteet, joista saa neuvoja rakennusten energiatehokkuuden parantamiseksi (36).

Eräät jäsenvaltiot soveltavat lähestymistapaa, jossa rakennusten korjaamiseen tarkoitettu rahoitustuki yhdistetään lähes nollaenergiarakennusten tasoa vastaavien korkeampien energialuokkien saavuttamiseen. Tätä voidaan pitää hyvänä käytäntönä edistää kansallisen rakennuskannan muuntamista lähes nollaenergiarakennuksien tasoille.

Viime vuosikymmenen aikana valtaosa jäsenvaltioista otti käyttöön toimenpiteitä, jotka koskevat olemassa olevaa rakennuskantaa. Lisäksi viime aikoina on määritelty uusia tulevaisuudennäkymiä kansallisissa peruskorjausstrategioissa, jotka laaditaan energiatehokkuusdirektiivin 4 artiklan mukaisesti. Jäsenvaltioiden olisi kehitettävä johdonmukaisia poliittisten välineiden yhdistelmiä (toimenpidepaketteja), jotka ovat vain osittain riippuvaisia julkisista varoista.

Luotettavia tietoja, joiden avulla voidaan seurata toimintatapojen vaikutuksia, mukaan lukien tosiasiallinen energiatehokkuus ja sisäympäristö, tarvitaan ennen kaikkea rakennuskannan kunnostamisen alalla. Maissa, joissa aurinkoenergian hyödyntämismahdollisuudet ovat rajalliset (esimerkiksi Pohjois-Eurooppa), tarvitaan toimintatapoja, joilla tuetaan vaihtoehtoisia toimenpiteitä (esimerkiksi biomassa). Etenemissuunnitelmien ja indikaattoreiden käyttöönotto on myös hyvä keino vastata erityistarpeisiin ja seurata täytäntöönpanoa. On suositeltavaa, että jäsenvaltiot tehostavat ja arvioivat uudelleen toimenpiteitään, jotta voidaan edistää rakennusten kustannustehokasta peruskorjausta ja muuntamista lähes nollaenergiarakennuksiksi menestyksekkäästi.

5.   TIIVISTELMÄ SUOSITUKSISTA

1)

Lähes nollaenergiarakennuksia koskevat periaatteet ovat yksi voimassa olevan direktiivin kulmakivistä, ja niistä pyritään tekemään normi uusille rakennuksille viimeistään vuonna 2020. On suositeltavaa, että jäsenvaltiot tehostavat toimiaan direktiivin panemiseksi täytäntöön kaikilta osin ja sen noudattamisen valvomiseksi, jotta kaikki uudet rakennukset ovat lähes nollaenergiarakennuksia direktiivissä säädettyihin määräaikoihin mennessä.

2)

On suositeltavaa, että jäsenvaltiot asettavat lähes nollaenergiarakennuksia koskevat kansalliset määritelmät riittävän korkealle tavoitetasolle – ei alle suunnitellun vähimmäisvaatimusten kustannusoptimaalisen tason – ja käyttävät uusiutuvia energialähteitä integroidussa suunnittelukonseptissa, jotta voidaan kattaa lähes nollaenergiarakennusten vähäinen energiatarve. Suositellut vertailuarvot esitetään kohdassa 4.1. Olisi varmistettava asianmukainen sisäympäristö, jotta voidaan välttää sisäilman laadun, käyttömukavuuden ja terveydellisten olosuhteiden huononeminen Euroopan rakennuskannassa.

3)

Jäsenvaltioiden olisi mahdollisimman pian arvioitava, onko nykyisiä käytäntöjä mukautettava sen varmistamiseksi, että uudet rakennukset ovat lähes nollaenergiarakennuksia viimeistään vuoden 2020 lopulla. Lisäksi on suositeltavaa, että jäsenvaltiot määrittävät mekanismin, jonka avulla voidaan seurata lähes nollaenergiarakennuksia koskevien tavoitteiden saavuttamista ja tarkastella mahdollisuutta määrätä eriytettyjä seuraamuksia uusille rakennuksille sen jälkeen, kun lähes nollaenergiarakennuksia koskevat määräajat ovat päättyneet.

4)

Lähes nollaenergiarakennuksia edistävien toimintatapojen ja toimenpiteiden olisi oltava täsmällisempiä sen suhteen, missä määrin ne auttavat saavuttamaan lähes nollaenergiarakennuksia koskevat tavoitteet. On suositeltavaa nivoa toimintatavat, toimenpiteet ja lähes nollaenergiarakennukset tiukemmin yhteen. Näiden tietojen jakamisen helpottamiseksi komissio on asettanut jäsenvaltioiden saataville lomakkeen, jonka käyttöä suositellaan, sillä se helpottaa suunnitelmien vertailemista ja analysointia.

5)

Komissio suosittaa, että jäsenvaltiot vauhdittavat sellaisten tukitoimien kehittämistä, jotka on erityisesti tarkoitettu (tai: suunnattu) olemassa olevien rakennusten kunnostamiseen lähes nollaenergiarakennusten tasoille. Jäsenvaltioiden olisi kehitettävä johdonmukaisia poliittisten välineiden yhdistelmiä (toimenpidepaketteja), jotta voidaan tarjota tarvittavaa pitkän aikavälin vakautta niille, jotka investoivat energiatehokkaisiin rakennuksiin, mukaan lukien rakennusten peruskorjaukset ja muuntaminen lähes nollaenergiarakennuksiksi. On suositeltavaa kerätä luotettavia tietoja, jotta voidaan seurata poliittisten toimien vaikutuksia ja ottaa siten huomioon erityistarpeet ja seurata rakennuskannan kunnostamisen toteutumista.

---

(1)  COM(2015)80 final.

(2)  Direktiivin 2 artiklan 4 kohta.

(3)  Komission delegoitu asetus (EU) N:o 244/2012, annettu 16 päivänä tammikuuta 2012, rakennusten energiatehokkuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/31/EU täydentämisestä vahvistamalla vertailumenetelmäkehys rakennusten ja rakennusosien energiatehokkuutta koskevien vähimmäisvaatimusten kustannusoptimaalisten tasojen laskentaa varten (EUVL L 81, 21.3.2012, s. 18)

(4)  Vertailumenetelmäkehys energiatehokkuutta koskevien vähimmäisvaatimusten kustannusoptimaalisten tasojen laskentaa varten (EUVL C 115, 19.4.2012, s. 1).

(5)  Katso taulukko ohjeiden sivulla 10.

(6)  Käsitteet ”energiantarve”, ”ostoenergia” ja ”primäärienergia” olisi tulkittava delegoidussa asetuksessa (EU) N:o 244/2012 ja siihen liittyvissä ohjeissa vahvistettujen määritelmien mukaisesti.

(7)  Katso esimerkiksi Analysis of load match and grid interaction indicators in net zero energy buildings with simulated and monitored data, Applied Energy, 31. joulukuuta 2014, s. 119.

(8)  JRC:n raportti ”Promoting healthy and energy efficient buildings in the European Union”, 2016.

(9)  Katso esimerkiksi ”Predicted vs. actual energy performance of non-domestic buildings: Using post-occupancy evaluation data to reduce the performance gap”, Anna Carolina Menezes, Andrew Cripps, Dino Bouchlaghem & Richard Buswell (2012), Applied Energy, Volume 97, s. 355, http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0306261911007811/

(10)  Kustannusoptimaalisuudella tarkoitetaan energiatehokkuustasoa, jolla aiheutuu pienimmät mahdolliset kustannukset rakennuksen arvioidun elinkaaren aikana.

(11)  Käsite ”uusiutuvista lähteistä peräisin oleva energia” kattaa uusiutuvista muista kuin fossiilisista lähteistä peräisin olevan energian eli tuuli-, aurinko- ja ilmalämpöenergian, geotermisen ja hydrotermisen energian, valtamerienergian, vesivoiman, biomassan, kaatopaikoilla ja jätevedenpuhdistamoissa syntyvän kaasunsekä biokaasut.

(12)  ”Towards nearly zero-energy buildings- Definition on common principles under the EPBD”, (http://ec.europa.eu/energy/sites/ener/files/documents/nzeb_full_report.pdf), laatijana EcofysEuroopan komission energian pääosaston puolesta.

(13)  Komission kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle jäsenvaltioiden edistymisestä energiatehokkuutta koskevien vähimmäisvaatimusten kustannusoptimaalisten tasojen saavuttamisessa.

(14)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/28/EY, annettu 23 päivänä huhtikuuta 2009, uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä sekä direktiivien 2001/77/EY ja 2003/30/EY muuttamisesta ja myöhemmästä kumoamisesta (EUVL L 140, 5.6.2009, s. 16).

(15)  Katso uusiutuvaa energiaa koskevan direktiivin 13 artiklan 4 kohta.

(16)  Concerted Action EPBD III, vuoden 2016 laitos.

(17)  Kaukolämmityksen ja -jäähdytyksen markkinaosuus EU:n energiahuollosta lämmityksen ja jäähdytyksen alalla on noin 10–13 prosenttia.

(18)  Ks. alaviite 12.

(19)  Yhteensä 23 jäsenvaltiota ja yksi Belgian alueista.

(20)  Direktiivin 9 artiklan 3 kohdan a alakohdan mukaisesti.

(21)  Direktiivin 28 artiklan 1 kohdan toinen alakohta.

(22)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2012/27/EU, annettu 25 päivänä lokakuuta 2012, energiatehokkuudesta, direktiivien 2009/125/EY ja 2010/30/EU muuttamisesta sekä direktiivien 2004/8/EY ja 2006/32/EY kumoamisesta (EUVL L 315, 14.11.2012, s. 1).

(23)  Käynnissä oleva standardointityöllä ja hankkeilla, kuten GE2O-hankkeella (http://www.geoclusters.eu/) pyritään kiertämään tämä rajoitus ottaen kuitenkin huomioon luonnolliset erot, kuten ilmasto.

(24)  Modelling of optimal paths to reach NZEB for new constructions in Europe, Delia D'Agostinon esitelmä WSED-konferenssissa helmikuussa 2016 (http://www.wsed.at/en/programme/young-researchers-conference-energy-efficiency-biomass/).

(25)  http://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/PDF/?uri=CELEX:52013DC0483R(01)&from=EN. Raportissa on tietoja kaikista jäsenvaltioista paitsi Kreikasta ja Espanjasta, jotkaeivät olleet toimittaneet kansallista suunnitelmaa tai konsolidoitua mallia 18. syyskuuta 2014 mennessä. Uudempi taulukkomuotoinen katsaus lähes nollaenergiarakennusten kansallisiin määritelmiin on saatavilla osoitteessa http://ec.europa.eu/energy/en/topics/energy-efficiency/buildings/nearly-zero-energy-buildings.

(26)  Katso JRC:n yhteenvetoraportti lähes nollaenergiarakennuksia koskevista kansallisista suunnitelmista, 2016, BPIE factsheet, tammikuu 2015, osoitteessa http://bpie.eu/uploads/lib/document/attachment/128/BPIE_factsheet_nZEB_definitions_across_Europe.pdf, sekä komission lokakuussa 2014 julkaisemat päivitetyt tiedot osoitteessa https://ec.europa.eu/energy/sites/ener/files/documents/Updated%20progress%20report%20NZEB.pdf.

(27)  https://ec.europa.eu/energy/sites/ener/files/documents/Updated%20progress%20report%20NZEB.pdf.

(28)  http://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/PDF/?uri=CELEX:52013DC0483R(01)&from=EN

(29)  JRC, Synthesis Report on the National Plans for Nearly Zero Energy Buildings (NZEBs), 2016, saatavilla osoitteessa http://iet.jrc.ec.europa.eu/energyefficiency/publications/all

(30)  Ks. alaviite 24.

(31)  Komission toimeksianto M/480 CEN:lle (standardien laatiminen rakennusten energiatehokkuudesta annettua direktiiviä varten).

(32)  Tutkimuksessa ”Towards nearly zero-energy buildings – Definition on common principles under the EPBD” (http://ec.europa.eu/energy/sites/ener/files/documents/nzeb_full_report.pdf), laatinut Ecofys Euroopan komission energian pääosaston toimeksiannosta, vyöhykkeet on jaoteltu seuraavasti:

—	Välimeren vyöhyke eli vyöhyke 1: Catania (muut: Ateena, Larnaka, Luga, Sevilla, Palermo)

—	Atlantin vyöhyke eli vyöhyke 4: Pariisi (muut: Amsterdam, Berliini, Bryssel, Lontoo, Kööpenhamina, Dublin, Lontoo, Macon, Nancy, Praha, Varsova)

—	Mannervyöhyke eli vyöhyke 3: Budapest (muut: Bratislava, Ljubljana, Milano, Wien)

—	Pohjoinen vyöhyke eli vyöhyke 5: Tukholma (Helsinki, Riika, Tukholma, Gdansk, Tovarene)

(33)  Rakennuksen integroitu energiatehokkuus vastaa primäärienergian nettomäärää, joka tarvitaan täyttämään erilaiset tarpeet, jotka liittyvät rakennuksen tavanomaiseen käyttöön, ja sen on kuvastettava lämmityksen ja jäähdytyksen energiatarvetta, lämpimän käyttöveden tarvetta sekä kiinteää valaistusjärjestelmää. Integroidussa konseptissa otetaan näin ollen huomioon paitsi rakennuksen eristyksen laatu myös lämmitys- ja jäähdytyslaitteet, ilmanvaihtoon tarvittava energia, valaistuslaitteet, rakennuksen sijainti ja suunta, lämmön talteenotto, aurinkolämmön aktiivisen hyödyntämisen tarjoamat edut sekä muut uusiutuvat energialähteet.

(34)  Kunkin jäsenvaltion lomake on saatavilla sivustolla http://ec.europa.eu/energy/en/topics/energy-efficiency/buildings/nearly-zero-energy-buildings

(35)  EU tukee teknologian kehittämistä Horisontti 2020 -puiteohjelmassa, erityisesti energiatehokkaita rakennuksia koskevien julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksien kautta, katso verkkosivu https://ec.europa.eu/research/industrial_technologies/energy-efficient-buildings_en.html

(36)  Ks. alaviite 22.