12.12.2008   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 334/62

(1)

Komission saamien tietojen mukaan Ranskassa on vuodesta 2004 lähtien ollut rahasto, jonka tarkoituksena on korvata ranskalaisille kalastusalan yrityksille polttoaineen hinnannousu. Kyseinen rahasto on nimeltään kalastukselle aiheutuvien riskien torjuntarahasto (Fonds de prévention des aléas pêche eli FPAP, jäljempänä ’rahasto’), ja saatujen tietojen mukaan sen tarkoituksena oli tasoittaa polttoaineen lyhytaikaisista hinnanvaihteluista kalastusalalle koituvia seurauksia. Käytännössä kalastusalan yritykset ovat kuitenkin saaneet etua markkinahintaa huomattavasti alhaisemmasta polttoaineen hinnasta.

(2)

Alun perin ilmeisesti oli tarkoitus, että rahasto toimisi yksinomaan ammattikunnan oman rahoituksen turvin. Toimintaperiaatteen oli tarkoitus olla yksinkertainen: rahasto olisi maksanut sen osan polttoaineen hinnasta, joka ylitti tietyn viitehinnan litraa kohden, ja vastaavasti yritykset olisivat maksaneet rahoitusosuuksia rahastolle, kun polttoaineen hinta olisi laskenut taas viitehinnan alapuolelle. Tällä tavoin järjestelmän rahoitus olisi ollut tasapainossa, eikä julkisia varoja olisi tarvittu.

(3)

Koska polttoaineen markkinahinta oli kuitenkin pysytellyt hyvin suurelta osin viitehinnan yläpuolella, komissio oletti, ettei rahasto pystynyt toimimaan ilman valtion rahoitustukea ja että tämä rahoitustuki oli EY:n perustamissopimuksen 87 artiklassa tarkoitettua valtiontukea.

(4)

Komissio pyysi 25 päivänä elokuuta 2005, että Ranska ilmoittaisi sille viimeistään 5 päivänä syyskuuta 2005, oliko valtio toteuttanut tai suunnitellut erityisiä toimenpiteitä polttoaineen hinnannousun vuoksi. Komissio muistutti lisäksi, että jos kyseiset toimenpiteet olisivat valtiontukea, niistä tulisi ilmoittaa komissiolle perustamissopimuksen 88 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

(5)

Koska vastausta ei saatu, Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 93 artiklan [nykyisin 88 artiklan] soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 22 päivänä maaliskuuta 1999 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 659/1999 (1) 10 artiklan mukaisesti komissio kehotti 21 päivänä syyskuuta 2005 Ranskaa toimittamaan sille kolmen viikon kuluessa rahastoa koskevat tiedot, jotta se voisi tarkastella, oliko kyseessä todellakin valtiontuki ja tarvittaessa, soveltuiko kyseinen valtiontuki yhteismarkkinoille.

(6)

Ranska vastasi 7 päivänä lokakuuta 2005 pyyntöön, jonka komissio oli esittänyt 25 päivänä elokuuta 2005, ja totesi, ”ettei Ranskassa ollut toteutettu mitään valtiontukitoimenpidettä, jonka syynä olisivat olleet viimeaikaisesta huomattavasta polttoaineen hinnannoususta aiheutuneet vaikeudet”. Ranska totesi kuitenkin kannustaneensa ”ammattikuntaa toimenpiteeseen”, joka koski kalastukselle aiheutuvien riskien torjuntarahaston perustamista. Kirjeenvaihdossa ei viitattu millään lailla valtion varoista maksettuihin ennakkoihin. Sitä vastoin Ranskan viranomaisten vastauksesta kävi epäsuorasti ilmi, että ammattikunnan hallinnoiman rahaston rahoitus perustui yksinomaan rahaston jäsenten maksukyvyn yhteisvastuullistamiseen.

(7)

Komissio muistutti 21 päivänä lokakuuta 2005 Ranskan viranomaisille muodollisesta, 21 päivänä syyskuuta 2005 päivätystä pyynnöstään saada rahastoa koskevia tietoja ja antoi viranomaisille vielä kaksi viikkoa lisäaikaa vastauksen esittämiseen.

(8)

Koska Ranska ei vastannut määräajassa, komissio päätti edellä mainitun 10 artiklan 3 kohdan mukaisesti osoittaa sille määräyksen toimittaa tässä tarkastelussa tarvitut tiedot. Tästä 5 päivänä joulukuuta 2005 päivätystä määräyksestä ilmoitettiin 6 päivänä joulukuuta 2005 ja siinä annettiin kolme viikkoa aikaa vastauksen esittämiseen.

(9)

Ranska vastasi 21 päivänä joulukuuta 2005 päivätyllä kirjeellä, jonka komissio vastaanotti 27 päivänä joulukuuta 2005. Kirjeessä lähetettiin uudelleen edellinen vastaus, joka oli päivätty 6 päivänä joulukuuta ja vastaanotettu 8 päivänä joulukuuta ja jolla oli vastattu komission 21 päivänä syyskuuta 2005 lähettämään kirjeeseen (ks. tämän päätöksen johdanto-osan kappale 5). Näillä kahdella kirjeellä Ranska toimitti komissiolle rahaston perussäännön ja kolme sopimusta, jotka liittyivät valtion rahastolle maksamaan, takaisinperittävään ennakkoon.

(10)

Vastauksia ja niihin liitettyjä asiakirjoja tarkasteltuaan komissio ilmoitti Ranskalle 8 päivänä maaliskuuta 2006 päätöksestään aloittaa EY:n perustamissopimuksen 88 artiklan 2 kohdassa ja asetuksen (EY) N:o 659/1999 6 artiklassa säädetty muodollinen tutkintamenettely.

(11)

Komission päätös muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisesta julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä19 päivänä huhtikuuta 2006 (2). Komissio pyysi asianomaisia esittämään huomautuksensa asianomaisista toimenpiteistä kuukauden kuluessa.

(12)

Ranska esitti huomautuksessa 21 päivänä huhtikuuta 2006 päivätyllä kirjeellä. Huomautukseen on liitetty perusteluosa, joka vaikuttaa alun perin tarkoitetun sisäiseen käyttöön, sillä siinä selitetään, millainen kanta pitäisi omaksua komission esittämiin väitteisiin.

(13)

Nantesiin sijoittautunut asianajotoimisto Ménard, Quimbert et associés, jäljempänä ’MQA’, ilmoitti 17 päivänä toukokuuta 2006 faksilla aikomuksestaan esittää rahaston puolesta huomautuksia ja pyysi tähän lisäaikaa. Komissio myönsi kahden viikon lisäajan. MQA toimitti tämän jälkeen postitse 17 päivänä toukokuuta päivätyllä ja komission 23 päivänä toukokuuta vastaanottamalla kirjeellä 18 päivänä toukokuuta päivätyn ja rahaston pääsihteerin de Feuardentin allekirjoittaman Coopération Maritimen muistion. MQA:n kolmas kirje, joka oli myös päivätty 17 päivänä toukokuuta ja jonka komissio vastaanotti 14 päivänä kesäkuuta, sisälsi ”[sen] huomautuksista uuden version, johon on korjattu joitakin kirjausvirheitä”. Todellisuudessa kyse oli asiakirjoista, joita ei ollut vielä toimitettu komissiolle ja joissa esitettiin lisähuomautuksia edellä mainittuun pääsihteerin muistioon. Mukaan oli liitetty rahaston toimintaa koskevia asiakirjoja (perussääntö, toimintaperiaatteet, tiedotteita, jäsenten maksamien maksuosuuksien verokohtelu, valtiontalouden tarkastusviraston (IGF) ja maatalouden ja kalastuksen tarkastusviraston yhteisestä tarkastuskäynnistä laadittu kirje). MQA:n viimeisin kirje on päivätty 12 päivänä kesäkuuta 2006 ja toimitettiin samana päivänä faksilla komissiolle. Siinä viitataan 19 päivänä toukokuuta päivättyyn kirjeeseen ”joka oli virheellisesti päivätty 17 päivänä toukokuuta ja sisälsi Confédération de la Coopération, de la Mutualité et du Crédit Maritime -keskusjärjestön pääjohtajan de Feuardentin 18 päivänä toukokuuta 2006 päivätyt huomautukset”. Viimeisin kirje sisälsi samat lisähuomautukset kuin oli toimitettu kolmannessa, 17 päivänä toukokuuta päivätyssä kirjeessä mutta ilman liitteitä.

(14)

Komissio toimitti 14 päivänä kesäkuuta 2006 Ranskalle MQA:n kolmannen, 17 päivänä toukokuuta 2006 päivätyn kirjeen (josta oli ilmoituksen mukaan poistettu kirjausvirheet) ja MQA:n viimeisimmän, 12 päivänä kesäkuuta 2006 päivätyn kirjeen ja pyysi, että Ranska toimittaisi sille huomautuksensa kuukauden kuluessa. Ranska pyysi 12 päivänä heinäkuuta 2006 tämän määräajan pidennystä 1 päivään syyskuuta. Komissio antoi 18 päivänä heinäkuuta 2006 Ranskalle kuukauden lisäajan. Ranska totesi 26 päivänä syyskuuta 2006, ettei se halunnut esittää erityisiä huomautuksia mutta totesi, ettei 17/19 päivänä toukokuuta 2006 päivätty kirje vastannut de Feuardentin huomautuksia. Komissio toimitti 9 päivänä lokakuuta 2006 Ranskalle yksityiskohtaiset tiedot MQA:n lähettämistä kirjeistä ja pyysi Ranskaa vahvistamaan 10 päivän kuluessa, että maan viranomaiset olivat todellakin tutustuneet de Feuardentin muistioon. Ranska totesi 23 päivänä lokakuuta 2006, ettei sillä ollut hallussaan kyseistä muistiota, jonka se oli maininnut aikaisemmin vain sen vuoksi, että muistio mainittiin 12 päivänä kesäkuuta päivätyssä [MQA:n] kirjeessä. Koska Ranska siis ilmoitti, ettei se ollut saanut kyseistä kirjettä, komissio toimitti kirjeen Ranskalle virallisesti 27 päivänä lokakuuta 2006 ja pyysi, että Ranska toimittaisi viralliset huomautuksensa viimeistään 15 päivänä marraskuuta.

(15)

Ranska ilmoitti 27 päivänä marraskuuta 2006 komissiolle, ettei se halunnut esittää asiakirjasta erityisiä huomautuksia.

(16)

FPAP on 21 päivänä maaliskuuta 1884 annetun Ranskan lain, sellaisena kuin se on muutettuna 12 päivänä maaliskuuta 1920 annetulla lailla, mukainen ammattijärjestö. Perussäännöstä esitetty luonnos hyväksyttiin järjestäytymisistunnossa 10 päivänä helmikuuta 2004, ja itse perussääntö on päivätty 9 päivänä huhtikuuta 2004.

(17)

Perussäännön (4 pykälä) mukaan järjestö on perustettu 99 vuodeksi. Päätoimipaikka sijaitsee Pariisissa (rue du Rocher 24) samassa osoitteessa kuin Confédération de la coopération, de la mutualité et du crédit maritimes, jäljempänä ”Coopération Maritime”.

(18)

Perussäännön 7 pykälän mukaan perustajäseniä ovat Coopération Maritime, hankinta- ja kehityskeskus CECOMER eli vähittäismyyjien osuuskunta, joka on itse asiassa merenkulkualan osuuskuntien (jotka toimittavat kalastusalan yrityksille niiden toiminnassaan tarvitsemaa materiaalia ja tuotteita) hankintakeskus, Centre de gestion de la pêche artisanale ja kaksi kalastusalalla vaikuttavaa henkilöä. Helmikuun 10 päivänä 2004 pidetyssä järjestäytymisistunnossa nämä viisi perustajajäsentä nimettiin rahaston johtoon siihen saakka kun vuonna 2007 pidettäisiin sääntömääräinen yhtiökokous. Vaikuttaa siis siltä, että rahasto edustaa kalastusalaa ja rahastoon taloudellisesti sidoksissa olevia organisaatioita (merenkulkualan osuuskunnat, hankintakeskus, kalastusalan yritysten ohjauskeskukset).

(19)

Jäseniksi hakevien on todistettava, että ne toimivat kalastusalalla. Järjestö voi kuitenkin hyväksyä jäseneksi ”kaikki henkilöt, jotka ovat valmiit antamaan sille moraalisen tukensa”, kunhan tällaisten jäsenten määrä ei ylitä 5:tä prosenttia. Ranska täsmensi 6 päivänä joulukuuta 2005 toimittamassaan kirjeessä, että rahastossa on 2 013 jäsentä ja 2 385 alusta, jotka edustavat 30 prosenttia Ranskan laivastosta.

(20)

Perussäännön 2 pykälän mukaan: ”Järjestön tarkoituksena on kehittää tuotteita, joiden turvin kalastusalan yrittäjät voivat varmistaa suojautumisen seuraavilta riskeiltä: dieselöljyn hinnanvaihtelut, merien saastuminen ja saastumisen aiheuttamat terveysriskit, kiintiöiden lakkauttaminen tai kalastusmahdollisuuksien huomattava vähentäminen ja markkinariskit. Järjestön nimi on ’Fonds de prévention des aléas pêche’.” Rahasto toimii siis kuin keskinäinen vakuutusyhtiö, joka tarjoaa jäsenilleen niiden maksuosuuksia vastaan tiettyjä palveluita.

(21)

Ranska on toimittanut jäljennökset kolmesta valtion ja rahaston välillä tehdystä sopimuksesta, jotka koskevat valtion rahastolle myöntämiä takaisinmaksettavia ennakoita. Ennakot maksaa välittäjänä toimiva Office national interprofessionnel des produits de la mer et de l’aquaculture (OFIMER). Ensimmäinen, 12 päivänä marraskuuta 2004 päivätty sopimus on arvoltaan 15 miljoonaa euroa. Toinen, 27 päivänä toukokuuta 2005 päivätty sopimus sisältää 10 miljoonaa euroa. Kolmas, 11 päivänä lokakuuta 2005 päivätty sopimus on arvoltaan 40 miljoonaa euroa. Näiden kolmen sopimuksen mukaan rahastolle on siis myönnetty ennakkoa 65 miljoonaa euroa.

(22)

Lisäksi Ranskan 21 päivänä huhtikuuta 2006 toimittamaan huomautukseen liitetyn perusteluosan mukaan (ks. tämän päätöksen johdanto-osan kappale 12) on mahdollista, että rahastolle on maksettu vielä lisäksi 12 miljoonan euron ennakko (ks. tämän päätöksen johdanto-osan kappale 40).

(23)

Tehtyjen sopimusten 1 pykälän mukaan ”rahaston toiminta perustuu jäsenten maksamiin maksuosuuksiin, joilla katetaan öljyn hinnanvaihteluista aiheutuvat riskit ja hallintokulut.” Sopimukset osoittavat, että vaikka perussäännön mukaan rahaston toimintatavoitteet ovat varsin moninaiset (ks. tämän päätöksen johdanto-osan kappale 20), käytännössä toiminta on rajoittunut kalastusalan yritysten suojaamiseen polttoaineen hinnannousulta.

(24)

Marraskuun 12 päivänä 2004 tehdyn sopimuksen 2 pykälän mukaan ”ennakon tarkoituksena on ottaa käyttöön järjestely, jolla suojaudutaan öljyn kansainvälisten hintojen heilahteluilta 1 päivästä marraskuuta 2004 alkaen. Ennakon turvin futuurimarkkinoilta voidaan hankkia optioita. Rahaston jäsenille voidaan maksaa korvauksena katetun enimmäishinnan ja asianomaisen kuukauden vertailuindeksin keskimääräisen hinnan välinen erotus.”Toukokuun 27 päivänä 2005 tehdyn sopimuksen 2 pykälän sanamuoto on lähes samankaltainen. Sen sijaan, että puhuttaisiin suojautumisjärjestelyn ”käyttöönotosta”, sovitaan järjestelyn ”jatkamisesta” ja ilmoitetaan 1 päivä maaliskuuta 2005 päivämääräksi, josta alkaen kyseisen sopimuksen nojalla myönnettyä ennakkoa voidaan hyödyntää järjestelmässä. Sama koskee 11 päivänä lokakuuta 2005 tehtyä sopimusta, jonka 2 pykälän mukaan rahasto voi toiminnassaan hyödyntää myönnettyä ennakkoa ”… 1 päivästä heinäkuuta 2005 alkaen aina 31 päivän joulukuuta 2005 ostamalla futuurimarkkinoilta optioita hintaan 17 senttiä/l.” Lisäksi täsmennetään, että ”rahaston jäsenille voidaan maksaa korvauksena enintään se hinnanerotus, joka on 30 senttiä/l ja asianomaisen kuukauden keskimääräisen viitehinnan välillä, jos tämä viitehinta ylittää 30 senttiä/l.”

(25)

Rahaston yksityiskohtaisista toimintaperiaatteista seuraa, että rahasto toimii tekemällä jäsenyritystensä kanssa takuusopimuksia. Jäsenet maksavat liittymismaksuna 150 euroa, jonka lisäksi ne maksavat arvioimastaan litramäärästä polttoainetta takuumaksuna 0,035 senttiä litralta. Vastineena kalastusalan yritykset saavat korvauksen, joka määritellään käytetyn polttoainemäärän perusteella taatun määrän rajoissa ja jonka yksityiskohtaiset laskentasäännöt on täsmennetty toimintaperiaatteissa.

(26)

Edellä johdanto-osan kappaleessa 21 tarkoitettujen sopimusten 3 pykälässä todetaan, että OFIMER voi maksaa ennakot vasta kun tietyt perusteena olevat asiakirjat on toimitettu. Asiakirjojen mukana on oltava rahaston päättävän elimen pöytäkirja, jossa hyväksytään valtion myöntämän ennakon hallinnointi, ja kahden ensimmäisen sopimuksen ollessa kyseessä määritellään yksityiskohtaisesti, miten ennakko käytetään, sekä esitetään alustava talousarvio. Ranska vahvisti 6 päivänä joulukuuta 2005 esittämässään huomautuksessa, että edellä mainitut määrät, yhteensä 65 miljoonaa euroa, on tosiasiallisesti myönnetty rahastolle. Huomautuksessa todetaan, että ennakot on myönnetty ”rahaston toiminnan varmistamiseksi – mahdollisimman lyhyin määräajoin – ajanjaksolla, joka kestää marraskuusta 2004 joulukuun 2005 loppuun.”

(27)

Lisäksi rahasto on sitoutunut pitämään kirjanpitoa, jonka avulla voidaan pyynnöstä selvittää ennakoiden käyttö, varojen kohdentaminen ja kustannusten syntyminen. Kirjanpitotositteet on säilytettävä 10 vuotta ja esitettävä pyynnöstä valtion eri laitoksille.

(28)

Sopimusten 4 pykälän mukaan rahaston on maksettava ennakoista OFIMER:lle korkoa 4,45 prosenttia. Marraskuun 12 päivänä 2004 tehtyyn sopimukseen sisältyvät 15 miljoonaa euroa oli tarkoitus maksaa takaisin viimeistään 1 päivänä marraskuuta 2006, 27 päivänä toukokuuta 2005 tehtyyn sopimukseen sisältyvät 10 miljoonaa euroa viimeistään 1 päivänä toukokuuta 2007 ja 11 päivänä lokakuuta 2005 tehtyyn sopimukseen sisältyvät 40 miljoonaa euroa viimeistään 1 päivänä heinäkuuta 2007.

(29)

Ranskan valtion ja rahaston tekemien kolmen (mahdollisesti neljän) sopimuksen osalta rahaston toiminta on kaksinaista, kun kyseessä on ensimmäinen perussäännön 2 pykälässä määritellyistä tavoitteista (tarjotaan kalastusalan yrityksille mahdollisuus varmistaa suojautuminen dieselöljyn hinnanvaihteluihin liittyviltä riskeiltä):

(30)

Valtiontuen osalta rahastoa on tarkasteltava kahdelta näkökulmalta eli toisaalta se on futuurimarkkinoilla toimiva talouden toimija ja toisaalta se maksaa kalastusalan yrityksille korvauksena osan polttoainekuluista, jotta yritykset voivat alentaa tuotantokustannuksiaan.

(31)

Muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisen perusteet olivat seuraavat.

(32)

Rahastolle myönnettyä ennakkoa voidaan pitää lyhytaikaisena lainana, jonka korko on 4,45 prosenttia. Komissio toteaa kuitenkin, ettei rahastolla ole kiinteistöjä eikä juurikaan omaa pääomaa, koska sen oma pääoma koostuu jäsenten maksuosuuksista. Näin ollen yksikään pankki ei olisi myöntänyt rahastolle tällaista lainaa.

(33)

Rahasto saa näin ollen taloudellista etua verrattuna muihin samoilla futuurimarkkinoilla toimiviin yrityksiin. Etu on rahastolle myönnettävää valtiontukea. EY:n perustamissopimuksen 87 artiklassa tai valtiontukien tarkastelemista koskevissa komission antamissa suuntaviivoissa ei ole mitään määräystä, jonka perusteella tukea voitaisiin pitää yhteismarkkinoille soveltuvana.

(34)

Rahastoon kuuluvat kalastusalan yritykset voivat myös rahaston toiminnan ansiosta hankkia polttoainetta alennettuun hintaan. Tämä on tukea, joka alentaa rahastosta hyötyvien yritysten toimintakustannuksia. Kalastus- ja vesiviljelyalan valtiontukien tarkastelemista koskevien suuntaviivojen (3) 3.7 kohdan mukaisesti tämäntyyppistä toimintatukea, joka myönnetään ilman velvoitteita, on tavallisesti pidettävänä yhteismarkkinoille soveltumattomana.

(35)

Kuten edelläkin, kyse on tuesta, joka alentaa rahastoon kuuluvien yritysten toimintakustannuksia. EY:n perustamissopimuksen 87 artiklassa tai valtiontukien tarkastelemista koskevissa komission antamissa suuntaviivoissa ei ole tältäkään osin mitään määräystä, jonka perusteella tukea voitaisiin pitää yhteismarkkinoille soveltuvana. Kalastusalan valtiontukien tarkastelemista koskevien suuntaviivojen 3.7 kohdan mukaisesti tämäntyyppistä toimintatukea, joka myönnetään ilman velvoitteita, on pidettävänä yhteismarkkinoille soveltumattomana.

(36)

Kaikkien hallussaan olevien tietojen perusteella komissiolla oli aihetta epäillä vakavasti, että tukitoimenpide, joka hyödyttää samaan aikaan itse rahastoa ja siihen kuuluvia yrityksiä, ei sovellu yhteismarkkinoille.

(37)

Ranska esitti huomautuksensa 21 päivänä huhtikuuta 2006 antamassaan vastauksessa. Rahaston ja MQA:n esittämien perustelujen osalta ei ole tämän jälkeen esitetty täydentäviä huomautuksia.

(38)

Ranska esittää, että komission olisi tarkastelussaan keskityttävä valtion myöntämän ennakon luonteeseen ja myöntämisehtoihin eikä rahaston toimintaan.

(39)

Ranska toteaa tältä osin seuraavaa:

(40)

Komissio haluaa vielä tuoda esille, että Ranska toteaa vastaukseensa liitetyissä perusteluissa (ks. tämän päätöksen johdanto-osan kappale 12), että ”ei vaikuta tarpeelliselta todeta, että on päätetty 12 miljoonan euron ennakosta, sillä sopimusta ei ole toistaiseksi vielä allekirjoitettu, joten tältä osin ei kannata sitoa käsiään. Kannattanee todeta, että asiaa harkitaan.”

(41)

Komissio on saanut MQA:lta useita sisällöltään erilaisia kirjeitä sekalaisessa järjestyksessä (ks. tämän päätöksen johdanto-osan kappale 13), joista voidaan esittää seuraavanlainen yhteenveto: Coopération Maritimen 18 päivänä toukokuuta 2006 päiväämä ja rahaston pääsihteerin allekirjoittama muistio ja MQA:n rahaston puolesta esittämät täydentävät huomautukset, joiden mukana on rahaston toimintaan liittyviä asiakirjoja (perussääntö, toimintaperiaatteet, tiedotteita, jäsenten maksamien maksuosuuksien verokohtelu, valtiontalouden tarkastusviraston ja maatalouden ja kalastuksen tarkastusviraston yhteisestä tarkastuskäynnistä laadittu kirje).

(42)

MQA:lta saatujen asiakirjojen tarkastelu osoittaa, että rahasto yhtyy Ranskan esittämään väitteeseen toteamalla, ettei voida olettaa, että ”laina yksinkertaisesti perutaan kokonaisuudessaan laina-ajan päätyttyä”, ja että takaisinmaksujen laiminlyöntejä ei ole havaittu. Toisin kuin Ranska rahasto ei muilta osin keskity perusteluissaan tuen luonteeseen ja myöntämisehtoihin vaan rahaston perussääntöön ja toimintaan.

(43)

Rahaston perustelut siitä, miksi Ranskan myöntämät ennakot eivät ole valtiontukea tai soveltuvat yhteismarkkinoille, voidaan linjata tiivistetysti seuraavasti:

(44)

Rahaston toteuttaman tukitoimen tarkoituksena on auttaa säilyttämään alueellista kalastusta ja estää avomerialuksia hyödyntämästä lähivesiä tai troolareita suuntautumasta erikoistuneempaan, vähemmän energiaa käyttävään kalastukseen. Rahaston tarkoituksena on suojella luonnonvaroja, tasapainoa ja järjestelmän moninaisuutta tarjoamalla sopeutumisjakso. Tällä tavoin rahasto on ennakoinut pelastamis- ja rakenneuudistussuunnitelmia ja vähämerkityksisten tukien enimmäismäärän suunniteltua nostamista. Rahasto esittääkin seuraavat perusteet:

(45)

Lisäksi MQA on toimittanut huomautustensa mukana jäljennökset talousarviosta vastaavan ministerin kahdesta rahastolle lähettämästä kirjeestä, joissa todetaan, että rahasto ja sen kaikki jäsenet hyötyvät verotoimenpiteistä. Verotoimenpiteissä on rahaston osalta kyse vapautuksesta yhtiöverosta ja luultavasti elinkeinoverosta ja itsenäisinä ammatinharjoittajina toimivien kalastajien osalta mahdollisuudesta vähentää ammattijärjestölle maksetut maksuosuudet verotettavasta tulosta.

(46)

Tämä päätös ei koske johdanto-osan kappaleessa 45 tarkoitettuja veroetuja. Veroedut eivät itse asiassa olleet komission tiedossa, kun se päätti aloittaa muodollisen tutkintamenettelyn. Niitä tarkastellaan erikseen asiakirjanumerolla NN 38/2007 sen määrittelemiseksi, onko kyseessä valtiontuki, ja jos on, soveltuuko se yhteismarkkinoille.

(47)

Rahaston tavoitetta on pidettävä valtiontuen osalta kaksinaisena:

(48)

Ensinnäkin on tarkasteltava, voidaanko rahastoa pitää yrityksenä. Jos näin ei ole, 87 artiklan 1 kohtaa ei sovelleta siihen. Tämän kysymyksen osalta komissio muistuttaa, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti kilpailuoikeudessa käsite ”yritys” kattaa kaikki taloudellista toimintaa harjoittavat yksiköt riippumatta kyseisen yksikön oikeudellisesta asemasta ja rahoitustavasta (4). Kaikki toiminta, jossa tarjotaan tuotteita ja palveluita tietyillä markkinoilla, on taloudellista toimintaa (5).

(49)

Raaka-aineiden futuurimarkkinoilla toimivat yritykset ovat tavallisesti markkinatalouden sääntöjen mukaan toimivia yksityisyrityksiä. Toiminta futuurimarkkinoilla perustuu siihen seikkaan, että tuotteen hankintahinta – jos tuote ostettaisiin tulevaisuudessa tavanomaiseen markkinahintaan – olisi erilainen kuin option hankintahinta. Tällaisilla markkinoilla toimija ottaa hinnankehityksen epävarmuuteen liittyvän riskin. Tässä tapauksessa rahasto on ollut tosiasiallinen toimija öljytuotteiden futuurimarkkinoilla. Näin toimiessaan rahasto on myös talouden toimija kalastusalalla, sillä se toimittaa rahaston perustajajäsenelle ja sen johtoon kuuluvalle CECOMER:lle, joka on merenkulkualan osuuskuntien hankintakeskus, polttoainetta eri hintaan kuin millä kyseinen yritys hankkisi polttoainetta, jos se joutuisi maksamaan tavanomaisen markkinahinnan. Jos optioiden hankinta, joka on luonteeltaan spekulatiivista, onnistuu, osuuskunnille toimitetun polttoaineen hinta alittaa markkinahinnan. Rahasto ottaa näin ollen riskin ja toivoo, että riski on sille taloudellisesti kannattava. Merenkulkualan osuuskunnat myyvät puolestaan tämän jälkeen polttoaineen kalastusalan yrityksille sen hinnan perusteella, jolla ne ovat hankkineet polttoaineen CECOMER:lta. Tiedossa ei ole niiden toimien luonne, joilla rahasto siirtää hankkimansa polttoaineen omistusoikeuden CECOMER:lle, joka on vähittäismyyjien osuuskunta. Vaikka CECOMER on rahaston perustajajäsen, kyseessä on kuitenkin kahden riippumattoman yksikön välinen toimi. Tätä polttoaineen omistusoikeuden siirtoa voidaan pitää sopimusperusteisena. Itse asiassa, vaikka sopimusehdoissa, joilla nämä toimet toteutetaan, on hyvin todennäköisesti omia erityispiirteitä, ne ovat kuitenkin yksityisoikeuden sopimusehtoja ja näin ollen yksityisoikeuden sopimuksia. Rahasto siis toteuttaa toimia öljytuotteiden futuurimarkkinoilla hankkiakseen näitä tuotteita ja siirtääkseen ne CECOMER:lle, joka on kaupallinen yritys, joten sen toiminta on todistettavasti luonteeltaan kaupallista. Lisäksi komissio totesi menettelyn aloittamista koskevassa päätöksessään seuraavaa: ”Rahaston tarkoituksena on mahdollistaa optioiden hankinta futuurimarkkinoilta. Vaikka sitä ei suoraan sanotakaan, mainitut futuurimarkkinat ovat selvästi öljyn tai öljytuotteiden futuurimarkkinat. Vaikuttaa siis siltä, että ammattijärjestönä perustettu rahasto toimii näillä futuurimarkkinoilla hankkimalla ja myymällä optioita, kuten tekisi tämäntyyppisillä markkinoilla markkinatalouden sääntöjen mukaan toimiva tavallinen yksityisyritys.” Vastauksissaan Ranska ja rahasto eivät kiistäneet, etteikö rahasto harjoittaisi tällaisia optioiden hankinta- ja myyntitoimia. Ranska ei esittänyt asian suhteen huomautuksia. Rahasto puolestaan tyytyi toteamaan, että ”rahasto toimii hyödykkeiden maailmanlaajuisilla markkinoilla yhdessä välittäjien ja erikoistuneiden rahoituslaitosten kanssa. On vaikea kuvitella markkinoita, joilla olisi enemmän kilpailua ja jotka olisivat laajemmat ja alttiimmat heilahteluille. Rahasto ei ole kuitenkaan saanut mitään hintaetua, eikä sille ole tarjottu mitään erityisedellytyksiä suhteessa muihin markkinatoimijoihin … Keskeistä on siis myönnettyjen varojen alkuperä…”. Rahasto ei siis kyseenalaista komission väitettä, että rahasto toimii kuin tavallinen futuurimarkkinoiden toimija. Lisäksi olisi huomautettava, ettei rahasto millään muotoa toimi julkisten varojen hoitajana yleisen edun nimissä. Sitä ei myöskään voida pitää valtion hankkeena tai sellaisen laitoksen hankkeena, joka on valtion vastuulla sen ominaisuudessa julkisen vallan käyttäjänä.

(50)

Rahastoa on siis pidettävä yhteisön kilpailuoikeuden mukaisena yrityksenä. Sen luonnetta tai perussääntöä ei ole tarpeen tarkastella. Sillä seikalla, että rahasto ei tavoittele voittoa, ei ole eritoten merkitystä. Lisäksi, vaikka rahaston omin sanoin se katsottaisiin ”öljytuotteiden kuluttajat yhdistäväksi tahoksi, joka pikemminkin pyrkii suojautumaan markkinoilta kuin toimimaan väliintulijana”, nämä kuluttajat ovat itse asiassa talouden toimijoita (merenkulkualan osuuskuntia ja kalastusalan yrityksiä), jotka pyrkivät alentamaan tuotantokustannuksiaan. Vaikka tämä on talouden toimijoilta täysin looginen tapa reagoida, näitä toimijoita ei kuitenkaan voida pitää perustamissopimuksen 87 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisina yksittäisinä kuluttajina; mainitussa alakohdassa sallitaan näille yksittäisille kuluttajille myönnettävä sosiaalinen tuki. Niinpä Ranskan tai rahaston itsensä esittämiä perusteita, jotka koskevat rahaston perussääntöä, toimintatapaa, tavoitteita ja erityistilannetta öljytuotteiden markkinoilla, ei voida hyväksy.

(51)

Komissio katsoo, että kyseisessä tapauksessa on perusteltua tarkastella valtiontuen olemassaoloa soveltamalla yksityistä sijoittajaa koskevaa periaatetta.

(52)

Kolmesta ennakosta, joiden myöntämisehdot ovat tiedossa, saadut varat oli tarkoitus maksaa takaisin 4,45 prosentin korolla. Rahastolle on mahdollisesti myönnetty 12 miljoonan euron suuruinen neljäs ennakko, jonka myöntämisehtojen voidaan olettaa olevan vastaavat tai hyvin samanlaiset. Tämä valtion myöntämä tuki on käytännössä edellä mainitulla korolla myönnetty laina. Korko on kylläkin korkeampi kuin viitekorko, jota komissio käyttää arvioidessaan edullisen lainan sisältämää tukiosuutta, sillä viitekorko oli 4,43 prosenttia vuonna 2004 (7) ja se on ollut 4,08 prosenttia 1 päivästä tammikuuta 2005 alkaen (8). Myönnetyt ennakot eivät näin ollen olisi teoreettisesti sisältäneet valtiontukea, jos ennakot olisi myönnetty markkinatalouden tavanomaisin edellytyksin.

(53)

Komissio katsoo kuitenkin, ettei näitä ennakoita ole myönnetty tavanomaisissa markkinaolosuhteissa, jos yksikään yksityinen velkoja ei olisi myöntänyt näitä summia sen vuoksi, että takeet rahaston toiminnan elinkelpoisuudesta ja todennäköisestä takaisinperinnästä laina-ajan päättyessä puuttuvat.

(54)

Rahaston alkupääoma koostuu jäsenten maksamista maksuosuuksista (ks. johdanto-osan kappaleet 23 ja 25). Ranska tai rahasto eivät ole toimittaneet numerotietoja näistä maksuosuuksista saatavista varoista. Huhtikuun 21 päivänä 2006 esitettyyn vastaukseen liitetyissä perusteluissa Ranskan viranomaiset totesivat ensin, että ”kun 6 päivänä joulukuuta 2005 päivättyä vastausta laadittiin, luonnoksessa ehdotettiin näiden tietojen esittämistä, jotka kuitenkin jätettiin pois ministeriöiden välisessä kuulemisessa”, ja arvioivat sitten, että ”vastauksen esittäminen ei vaikuta nyt tarpeelliselta.”

(55)

Komissio kuitenkin olettaa, että summat ovat vaatimattomia verrattuna todennäköisiin kustannuksiin. Itse asiassa voidaan esittää karkea arvio niiden numerotietojen perusteella, jotka esitetään rahaston pääsihteerin allekirjoittamassa muistiossa, rahaston yksityiskohtaisissa toimintaperiaatteissa (marraskuulta 2004) ja tammikuun 2006 tiedotteessa. Koska jäseniä on noin 2 500 (rahaston jäsenmäärä Ranskan viranomaisten mukaan) ja liittymismaksu on 150 euroa, saadaan 375 000 euroa, johon lisätään riskien kattamiseen tarkoitetut maksut (ks. johdanto-osan kappale 25). Kulutetun polttoaineen koko määrä on vakuutettu, ja lisäksi perusteena on käytetty seuraavia tekijöitä: 24 metrin troolarin ohjeellinen kulutus sellaisena kuin rahasto on sen ilmoittanut (noin 10 tonnia polttoainetta viikossa), enimmäisoletuksena 48 toimintaviikkoa vuodessa eli kulutus on 480 tonnia (vaikka toimintaviikkojen määrä on luultavasti lähempänä 38–40 viikkoa kuin 48 viikkoa), rahastolle maksettavan maksuosuuden yksikköarvo eli 0,0035 euroa/litra, jolloin päästään 2 500 aluksen osalta yhteensä 4 200 000 euroon vuodessa. Kolmas rahoituslähde syntyy perussäännön määräyksestä, jonka mukaan ammattijärjestö voi hyväksyä jäsenekseen ”kaikki henkilöt, jotka ovat valmiit antamaan sille moraalisen tukensa”, kunhan näiden jäsenten määrä ei ylitä 5:tä prosenttia kaikista jäsenistä. Tämä summa lienee vähäinen. Koska käytössä ei ole mitään tietoja niiden henkilöiden määrästä, jotka ovat valmiit antamaan järjestölle moraalisen tukensa, eikä heidän maksamistaan maksuosuuksista, lisätulojen määrä on arvioitu hyvin korkealle eli 125 000 euroksi (125 jäsentä, jotka eivät harjoita kalastusta eli rahaston perussäännön sallima enimmäismäärä [5 prosenttia 2 500 jäsenestä] × 1 000 euroa).

(56)

Eri maksuosuuksista saatavat kokonaistulot olisivat siten 4 200 000 + 375 000 + 125 000 eli 4 700 000 euroa vuodessa. Tämä on hyvin optimistinen oletus, joka on laskettu 24 metrin troolarin ohjeellisen kulutuksen ja vuotuisen 48 toimintaviikon perusteella ja olettaen, että koko kulutettu määrä on vakuutettu. Komissio käyttää tätä oletusta vain arvioidakseen, mitkä voisivat olla rahaston teoreettiset kokonaistulot. Kun otetaan huomioon, että Ranska on ilmoittanut rahastoon kuuluvien alusten määräksi 2 385 alusta, joista merkittävä osuus on alle 12 metrin rannikkoaluksia, joiden vuotuinen polttoainekulutus on lähempänä 200 tonnia kuin edellä laskennassa käytettyä 480 tonnia, tosiasiallinen summa on luultavasti huomattavasti pienempi. Kun otetaan huomioon, että Ranskan laivastossa on noin 1 500 kappaletta yli 12 metrin aluksia ja että rahasto kattaa näistä aluksista 95,3 prosenttia (9) eli noin 1 400 alusta, voidaan päätellä, että rahasto kattaa myös noin 1 000 alusta, jotka ovat alle 12 metrin pituisia. Vuotuiset kokonaistulot jäävät siis hyvin varmasti alle tämän 4,7 miljoonan euron.

(57)

Koska tuloja koskevat oletuslaskennat on näin saatu tehtyä, komissio haluaa huomauttaa, ettei rahastolla toisaalta ole kiinteistöjä ja että toisaalta sen irtain omaisuus, joka koostuu yksinomaan jäsenten maksamista maksuosuuksista, on hyvin vähäinen. Tästä syystä komissio arvioi, että tavanomaisissa markkinatalouden olosuhteissa yksikään pankki, esimerkiksi Crédit Maritime, joka omien sanojensa mukaan on ”kalastusalan luontainen kumppani”, ei olisi koskaan lainannut (tai ”antanut ennakkoa”, jos käytetään valtion ja rahaston välisissä sopimuksissa käytettyä ilmaisua) kyseisiä summia (eikä edes osaa niistä) rahastolle sen futuurimarkkinoilla harjoittamaan toimintaan, jos se ei olisi hankkinut ennakolta kohtuullisia takeita rahaston todennäköisestä maksukyvystä laina-ajan päättyessä.

(58)

Ranska kiistää tämän päätelmän toteamalla, että ”väite ei perustu mihinkään pankeille tehtyyn tarkkaan kyselyyn, ja käyttöön olisi voitu ottaa takuujärjestelmät.” Chambre nationale des conseils et experts financiers (10) on kuitenkin tehnyt 35 pankille kyselyn, josta saa melko tarkan käsityksen ranskalaisten pankkien lainanantokäytännöistä. Koska pankinjohtajat haluavat rajoittaa luottoriskejään, he edellyttävät, että noudatetaan tiettyihin suhdelukuihin perustuvia enimmäisarvoja, joiden perusteella voidaan arvioida yrityksen vakavaraisuutta ja velanmaksukykyä. Tässä käytetään erilaisia kriteereitä, kuten omat varat, tase, yrityksen ottaman lainan määrä, liikevaihto ja rahoituskulut. Arviointi osoittaa erityisesti, että jos pankkilainojen kokonaismäärä suhteessa omiin varoihin on yli 2,50, käynnistyy riskivaroitin, joka ei toisin estä kokonaan lainan myöntämistä mutta saa pankin vaatimaan parempia takeita. Jos rahaston osalta suhteutetaan 65 miljoonan euron ennakot edellä esitettyyn optimistiseen arvioon omista varoista (4,7 miljoonaa euroa, ks. johdanto-osan kappale 56), suhdeluku on 13,82 eli lähes kuusi kertaa yli riskin ylärajan. Jos ennakkojen tosiasiallinen määrä onkin suurempi (77 miljoonaa, jos otetaan huomioon johdanto-osan kappaleessa 22 esille tuotu mahdollinen neljäs ennakko) tai omien varojen tosiasiallinen määrä on huomattavasti pienempi, tämä hypoteettinen suhdeluku kasvaa entisestään. Kun riskitaso on tällainen, mikään pankki ei olisi koskaan harkinnut lainan myöntämistä, vaikka pankit turvautuvatkin reaalivakuuksiin (kuten hankintaoptioiden antaminen vakuutena tai rahaston hankkiman polttoaineen varastointi) tai henkilökohtaisiin vakuuksiin (rahaston jäsenten henkilökohtaisten varojen kiinnittäminen ja heidän alustensa antaminen vakuutena) vähentääkseen maksukyvyttömyysriskejä. On kuitenkin todettava, että jos olisi turvauduttu jäsenten antamiin henkilökohtaisiin vakuuksiin, kalastusalan yritykset olisivat todennäköisesti olleet vastahakoisempia liittymään rahastoon. On myös muita keinoja jakaa tai siirtää asiakkaisiin liittyviä riskejä, kuten useamman pankin lainalle antama yhteisrahoitus, turvautuminen takauslaitoksiin tai kääntyminen alueellisten tai departementtitason takuurahastojen puoleen (joilla on yleensä itsellään takauslaitoksen antama vastatakaus). Joka tapauksessa takaus myönnetään yleensä ainoastaan perustaltaan terveille ja potentiaalisesti kannattaville yrityksille, eikä se ole koskaan yli 50 prosenttia velasta (rahaston osalta hieman yli 30 miljoonalle eurolle, minkä jälkeen riski ylittäisi edelleen kolmen kertaa riskin ylärajan).

(59)

Kun Ranska huomauttaa näiden järjestelyjen käytöstä, että takuujärjestelmät ”olisi voitu” ottaa käyttöön, se myöntää epäsuoraan, ettei näin tehty kyseessä olevassa tapauksessa ja että valtion ennakko myönnettiin vaatimatta senkaltaisia takuita, joita olisi edellytetty pankissa. Tällaisessa tilanteessa komissio päättelee, ettei Ranska ole toiminut yksityisen velkojan tavoin eikä Ranskalla ollut takeita siitä, että rahasto pystyy maksamaan takaisin käyttöönsä asetetut varat.

(60)

Lisäksi rahasto toteaa hallituksensa välityksellä, että se on Ranskan lainsäädännön mukaan yhteiskunnallisesti vastuussa ja että sen vastuu on rajaton, joten ammattijärjestötoimi voi johtaa vastuuseen huomattavista summista. Komissio on pannut merkille, että vaakalaudalla voivat olla huomattavat summat, kun kyseessä on rahaston kaltainen järjestö, jonka toimiin futuurimarkkinoilla liittyy tiettyjä riskejä ja jonka toimet voivat johtaa huomattaviin tappioihin. Tämä huomioon ottaen mikään ei puhu sen puolesta, että jos huomattavia tappioita syntyy, rahaston jäsenet kattavat nämä tappiot. Missään toimitetuista asiakirjoista (perussääntö, toimintaperiaatteet, tiedote) ei mainita tällaista järjestelyä. Asiakirjoissa on yksi ainoa luonteeltaan rahoitukseen liittyvä seikka, sillä maksuosuuksien osalta todetaan, että ammattijärjestö saa pitää maksuosuuden, jos jäsen eroaa (10 pykälä). Toisaalta komissio toteaa, että 21 päivänä maaliskuuta 1884 annettu laki, jonka nojalla rahasto on perustettu, mahdollistaa ammattijärjestöjen perustamisen Ranskassa. Tällaisen lain hengen mukaista ei todellakaan ole aiheuttaa asianomaisen ammattijärjestön jäsenille taloudellista ja rahoituksellista vastuuta. Sen vuoksi, jos ammattijärjestölle aiheutuisi huomattavia tappioita, komissio ei näe, kuinka jäsenet voisivat korvata nämä tappiot.

(61)

Ottaen huomioon kaikki nämä osatekijät komissio arvioi, ettei yksityistä sijoittajaa koskevaa periaatetta ole noudatettu.

(62)

Komissio katsoo, että jäsenten maksamista eri maksuosuuksista arviolta saatu summa – vaikka käytettäisiinkin korkeinta oletusarvoa – ei olisi antanut rahastolle mahdollisuutta toimia futuurimarkkinoilla ilman ulkoisia varoja. Näitä ulkoisia varoja myönsi valtio OFIMER:n välityksellä vähintään kolmena ennakkona, jotka jakautuivat marraskuun 2004 ja lokakuun 2005 väliselle ajalle ja joiden kokonaismäärä Ranskan toimittamien tietojen perusteella on 65 miljoonaa euroa. Neljäs, 12 miljoonan euron arvoinen ennakko on myös luultavasti myönnetty. Itse asiassa johdanto-osan kappaleessa 22 esitetyt perustelut antavat ymmärtää, että sopimuksen allekirjoitus oli juuri tuolloin ajankohtainen.

(63)

Ranska ei ole tuonut esille seikkoja, jotka puhuisivat tätä arviota vastaan. Perusteissa todetaan lisäksi: ”[Komissio katsoo, että] rahasto ei pysty toimimaan varojensa avulla ilman valtion myöntämää takaisinmaksettavaa ennakkoa. Tätä vastaan ei voida esittää väitteitä.” Näin ollen komissio katsoo, että ennakot on myönnetty olosuhteissa, jotka eivät vastaa tavanomaisia markkinaolosuhteita (ks. tämän päätöksen johdanto-osan kappaleet 51–61).

(64)

Lisäksi komissio panee merkille, etteivät Ranska tai rahasto ole toimittaneet komissiolle tietoja siitä, kuinka paljon varoja rahasto on käyttänyt futuurimarkkinoilla, eivätkä siitä, millaisiin tuloksiin se on päässyt. Perusteluista käy ilmi, että Ranskan viranomaiset ovat tarkoituksellisesti jättäneet nämä tiedot ilmoittamatta, sillä itse asiassa todetaan, että ”… nämä tiedot voitaisiin esittää komissiolle, mutta olisi arvioitava, onko niiden esittämisestä nyt hyötyä.” Komissio toteaa, ettei näitä tietoja ole toimitettu sille kyseisessä kirjeessä eikä myöhemmin.

(65)

Lopuksi voidaan todeta, että sekä Ranska että rahasto ja sen hallitus arvioivat, ettei komissio voi pitää ennakkoa valtiontukena niin kauan kuin takaisinmaksun laiminlyöntejä ei ole todettu (Ranska: ”Takaisinmaksettavaa ennakkoa ei voida pitää valtiontukea niin kauan kun takaisinmaksun määräaika ei ole päättynyt.” Rahasto: ”Voidaanko tämä summa maksaa takaisin vai ei? Tämä on keskeinen komission asettama kysymys”. MQA: ”Laina-aika ei ole päättynyt yhdessäkään Ranskan rahastolle myöntämässä lainassa. Tässä vaiheessa ei ole yhtään takaisinmaksun laiminlyöntiä eikä Ranskan valtion ilmoituksia, jotka antaisivat olettaa, että laina yksinkertaisesti perutaan kokonaisuudessaan laina-ajan päätyttyä”). Komissio muistuttaa tältä osin, että luokittelu rahastolle myönnetyksi valtiontueksi liittyy ennen kaikkea Ranskan päätökseen myöntää rahastolle laina, jota se ei olisi muuten saanut, vaikka takaisinmaksun määräaikoja olisikin noudatettu. Komissio peräänkuuluttaa rahaston maksuvalmiutta laina-ajan päättyessä nimenomaan sen vuoksi, että tämä on keskeinen kysymys arvioitaessa, mikä olisi rahaston tilanne, jos yksityinen pankki myöntäisi lainaa tavanomaisissa olosuhteissa, eikä sen vuoksi, että komissio epäilee, että laina olisi muutettu yksinkertaiseksi rahoitustueksi.

(66)

Tältä näkökannalta – jos ilmenisi, ettei ennakkoja ole maksettu takaisin määräajassa tai niitä ei maksettu takaisin lainkaan – tämä vahvistaisi samalla sen, ettei rahasto pystynyt hoitamaan perussäännössään määrättyjä tehtäviä ilman ulkoista rahoitusta ja ettei mikään pankki olisi tavanomaisissa markkinaolosuhteissa koskaan myöntänyt tällaista rahoitusta. Tältä osin komissio panee merkille, ettei Ranska ole ilmoittanut sille, että rahaston saamat ennakot olisi maksettu takaisin. Ennakot oli määrä maksaa takaisin seuraavasti: 1 päivänä marraskuuta 2006, kun kyseessä on 12 päivänä marraskuuta 2004 tehtyyn sopimukseen sisältyvä 15 miljoonan euron ennakko, 1 päivänä toukokuuta 2007, kun kyseessä on 27 päivänä toukokuuta 2005 tehtyyn sopimukseen sisältyvä 10 miljoonan euron ennakko, ja 1 päivänä heinäkuuta 2007, kun kyseessä on 11 päivänä lokakuuta 2005 tehtyyn sopimukseen sisältyvä 40 miljoonan euron ennakko (ks. johdanto-osan kappale 21). Rahaston mahdollisesti saaman neljännen ennakon (ks. johdanto-osan kappale 22) osalta tiedossa ei ole sopimuspäivämäärä eikä takaisinmaksupäivämäärä.

(67)

Takaisinmaksun kolme eräpäivää ovat jo menneet. Ensimmäinen eräpäivä oli jo mennyt, kun Ranska lähetti komissiolle viimeisimmän, 27 päivänä marraskuuta 2006 päivätyn kirjeensä sen jälkeen kun muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisesta oli tehty päätös. Komissio arvioi, että jos ennakko olisi todellakin maksettu takaisin, Ranska tai rahasto olisi itse ilmoittanut asiasta viipymättä komissiolle, koska yksi perusteista, joilla pyrittiin kiistämään komission asiasta esittämä arvio, oli se, että ennakkoja ei voitu pitää valtiontukena niin kauan takaisinmaksun määräaika ei ollut vielä päättynyt. Ei ole epäilystäkään sitä, että jos ensimmäinen ennakko olisi maksettu takaisin, Ranska olisi ilmoittanut asiasta komissiolle 27 päivänä marraskuuta 2006 päivätyssä kirjeessään ja olisi toiminut samoin, jos toinen ennakko olisi maksettu takaisin 1 päivänä toukokuuta 2007 ja kolmas 1 päivänä heinäkuuta 2007. Samoin olisi tehty mahdollisen neljännen ennakon osalta. Lisäksi ammattilehdistöstä kantautuneet tiedot viittaavat siihen, ettei takaisinmaksua ole vielä tapahtunut. Komissio katsoo näin ollen, että alun perin ennakkona myönnetty tuki on muutettu suoraksi tueksi.

(68)

Edellä esitetyistä syistä komissio arvioi näin ollen, että valtion myöntämät ennakot merkitsevät valtion varoista myönnettyä taloudellista etua.

(69)

Komissio toteaa, että valtion ja rahaston välisissä kolmessa sopimuksessa nimenomaisesti todetaan, että myönnettyjen julkisten varojen tavoitteena on ottaa käyttöön järjestely, jolla suojaudutaan öljyn kansainvälisten hintojen vaihteluilta ja että kyseisen järjestelyn turvin futuurimarkkinoilta voidaan hankkia optioita. On selvää, etteivät rahaston alkuperäiset käyttövarat, joista saatiin ainoastaan jäsenten maksamista maksuosuuksista, olisi mahdollistanut tällaista toimintaa ainakaan siinä mittakaavassa, jossa sitä harjoitettiin. Itse asiassa ensimmäisestä, 12 päivänä marraskuuta 2004 tehdystä sopimuksesta ilmenee, että F15 miljoonan euron suuruisen ennakon tarkoituksena oli ”mahdollistaa järjestelyn aloittaminen”. Eli juuri näiden ennakoiden turvin rahasto pystyi tekemään futuurimarkkinoilla merkittäviä hankintoja.

(70)

Toisin sanoen Ranska on konkreettisesti tukenut ammattijärjestönä perustetun rahaston luomista ja rahaston toimintaa öljytuotteiden futuurimarkkinoilla, vaikka tämä toiminta ei ole ammattijärjestöjen tavanomaisen toiminnan mukaista, ja näin ollen yksityiset toimijat ovat joutuneet kilpailemaan olosuhteissa, jotka eivät vastaa tavanomaisia kilpailuolosuhteita. Ranska myös totesi jo 7 päivänä lokakuuta 2005, että ”hallitus on kannustanut ammattikuntaa toimenpiteeseen, jolla perustetaan kalastukselle aiheutuvien riskien torjuntarahasto. Tämän ammattikunnan hallinnoiman rahaston ansiosta kalastajat voivat (…) yhteisvastuullistaa maksukykynsä hankkiakseen futuurimarkkinoilta optioita, jotta he voivat suojautua polttoaineen hinnanvaihtelujen riskiltä”. Ranska jätti kokonaan mainitsematta, että kalastajien maksukyky oli peräisin valtion varoista, sillä kyseiseen päivämäärään mennessä oli jo maksettu kaksi ennakkoa. Ei ole kuitenkaan epäilystä siitä, että rahaston oli otettava huomioon viranomaisten vaatimukset, kun se päätti haltuunsa asetettujen varojen käytöstä. Ministeriöiden väliselle tarkastusryhmälle annettiin tehtäväksi ”tarkastaa rahaston toiminta ja varmistaa, että varojen käyttö täyttää lainsäädännön ja julkisten varojen käyttöä koskevien sääntöjen vaatimukset samalla kun täytetään rahastonhoitajien tekemät sitoumukset”, mikä osoittaa, että valtio halusi varmistaa, että rahaston varoja käytetään asianmukaisesti sopimuksissa määrätyllä tavalla.

(71)

Niinpä komissio katsoo kaikkien näiden seikkojen perusteella, että taloudellinen etu, joka on koitunut rahastolle myönnetyistä, optioiden hankintaan öljyn futuurimarkkinoilta tarkoitetuista ennakoista, on valtiosta johtuvaa (11).

(72)

Rahasto saa taloudellista etua verrattuna muihin futuurimarkkinoilla toimiviin yrityksiin riippumatta siitä, ovatko ne näillä markkinoilla tavanomaisesti toimivia yrityksiä tai yrityksiä, jotka on muodostettu tai voitaisiin muodostaa rahaston tavoin ammattijärjestönä muissa jäsenvaltioissa tai Ranskassa.

(73)

Ranska esittää, että ”rahaston ei voida katsoa saaneen etua verrattuna muihin yksityisiin rakenteisiin, jotka olisivat voineet toimia samassa asemassa, sillä se on ainoa ranskalainen ammattialajärjestö, jonka tavoitteena on saattaa kalastusalan yritykset yhteen optioiden ostamiseksi futuurimarkkinoilta.” Komissio huomauttaa tältä osin, että rahaston asemaa suhteessa kilpailusääntöihin ei pidä tarkastella yksinomaan suhteessa muihin rakenteisiin, jotka Ranskassa saattavat kalastusalan yrityksiä yhteen ja toimivat samassa asemassa kuin rahasto, vaan suhteessa kaikkiin ranskalaisiin ja eurooppalaisiin toimijoihin, jotka voivat toimia öljytuotteiden futuurimarkkinoilla.

(74)

Rahasto kiistää lisäksi sen seikan, että se olisi hyötynyt edullisista ehdoista harjoittaessaan sijoitustoimintaa futuurimarkkinoilla. Sen omin sanoin ”Rahasto toimii hyödykkeiden maailmanlaajuisilla markkinoilla yhdessä välittäjien ja erikoistuneiden rahoituslaitosten kanssa (…) [Se] ei ole kuitenkaan saanut mitään hintaetua, eikä sille ole tarjottu mitään erityisedellytyksiä suhteessa muihin markkinatoimijoihin.” Komissio ei katso, että rahaston saama taloudellinen etu olisi peräisin siitä, että muut markkinatoimijat tarjoaisivat sille etuoikeutettua kohtelua, vaan se katsoo, että rahasto on voinut toimia näillä markkinoilla ainoastaan sen vuoksi, että sillä oli valtion myöntämä rahoituksellinen liikkumavara, joka ylittää sen oman rahoituskyvyn, kun valtio sitä vastoin ei ole myöntänyt samanlaisia edellytyksiä muille yrityksille, joiden edun mukaista rahaston tavoin voisi olla näillä markkinoilla toimiminen (esimerkiksi muilla öljyn hinnankorotuksen koskettamilla aloilla toimivat yritykset) tai jotka toimivat näillä markkinoilla taloudelliseen tai kaupalliseen strategiaansa liittyvistä syistä (esimerkiksi öljy-yhtiöt).

(75)

Rahasto myöntää, että tämä etu on olemassa. Confédération de la Coopération Maritime -keskusjärjestön asiakirjassa, jota ei ole toimitettu komissiolle mutta joka on julkaistu sivustolla ”Assises de la pêche et de l’aquaculture de la Région Bretagne” (12), pääsihteeri de Feuardent kokoaa yhteen keskeiset kohdat Bretagnen alueen kanssa 24 päivänä toukokuuta 2006 pidetystä kokouksesta. Asiakirjan mukaan: ”Valtio on tähän mennessä myöntänyt 65 miljoonaa euroa. Rahasto on lisäksi saanut hyödykemarkkinoilla usean miljoonan euron voitot optioista, mikä merkitsee kiistämätöntä lisäarvoa.” Komissio päättelee näin ollen, että rahasto on pystynyt hankkimaan öljytuotteiden futuurimarkkinoilta optioita ainoastaan sen turvin, että sillä oli käytössään julkisia varoja, joita ei ollut muilla rakenteilla tai yrityksillä, ja rahasto on näin saanut tästä suoraa etua. Näin ollen rahaston saama etu vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua.

(76)

Kuten pääsihteeri de Feuardent toteaa, rahasto on toiminut hyödykemarkkinoilla, joten se on toiminut öljyn kansainvälisillä markkinoilla.

(77)

Se ei siis ole toiminut pelkästään Ranskassa, joten on syytä katsoa, että myönnetyt ennakot vaikuttavat jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

(78)

Voidaan siis todeta, että ne neljä edellytystä, joita vaaditaan valtiontuen olemassaolon toteamiseksi, täyttyvät: rahastolle myönnetyt ennakot ovat peräisin valtion varoista, ne johtuvat valtion toiminnasta, vääristävät tai uhkaavat vääristää kilpailua ja vaikuttavat jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Rahaston saama tuki on siis EY:n perustamissopimuksen 87 artiklan mukaista valtiontukea siltä osin kuin käyttövarat saadaan valtion varoista ja niitä käytetään optioiden hankkimiseen öljytuotteiden futuurimarkkinoilta.

(79)

Kuten valtion ja rahaston välisistä sopimuksista käy ilmi, kyseisen ennakoina myönnetyn valtiontuen tarkoituksena oli käynnistää ja mahdollistaa rahaston toimet öljyn ja sen johdannaistuotteiden futuurimarkkinoilla. Kyseessä on siis rahaston toimintatuki. Ranska myöntää lisäksi 6 päivänä joulukuuta 2005 päivätyssä kirjeessään, että mainitut summat on myönnetty ”varmistamaan rahaston toiminta”.

(80)

Perustamissopimuksen 87 artiklan 2 ja 3 kohdan mukaan tiettyjä tukiluokkia pidetään tai voidaan pitää yhteismarkkinoille soveltuvina. Olisi tarkasteltava, voidaanko rahaston toimintatuki luokitella johonkin näistä luokista.

(81)

Komissio toteaa, ettei tuki vastaa perustamissopimuksen 87 artiklan 2 kohdassa määrättyjä tapauksia.

(82)

Tukea ei ole tarkoitettu luonnonmullistusten tai muiden poikkeuksellisten tapahtumien aiheuttaman vahingon korvaamiseen. Komissio muistuttaa tältä osin, että öljyn hinnanvaihtelut ovat luontainen osa taloudellista toimintaa. Hinnanvaihtelut koskettavat myös öljytuotteiden kuluttajien muita toiminta-aloja kaikissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa, eikä niitä voida pitää perustamissopimuksen 87 artiklan mukaisena luonnononnettomuutena tai poikkeuksellisena tapahtumana. Tuki ei siis ole perustamissopimuksen 87 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaisesti yhteismarkkinoille soveltuva tuki.

(83)

Ei voida myöskään katsoa, että tuki soveltuisi yhteismarkkinoille siltä perustalta, että sovellettaisiin suoraan perustamissopimuksen 87 artiklan 3 kohtaa ja siinä esitettyjä eri tapauksia.

(84)

Komissio toteaa lisäksi, ettei rahaston toimintatukeen voida soveltaa mitään niistä suuntaviivoista, jotka komissio on antanut valtiontukien tarkastelemiseksi.

(85)

Tämän vuoksi on pääteltävä, ettei voida katsoa, että rahastolle optioiden hankkimiseksi futuurimarkkinoilta myönnetty tuki soveltuisi yhteismarkkinoille perustamissopimuksessa sallittujen poikkeusten turvin.

(86)

Ennen kuin komissio tarkastelee muodollisen tutkintamenettelyn aloittamiseen johtaneita tukia, sen on otettava kantaa rahaston väitteeseen, jonka mukaan rahastolle ja kalastusalan yrityksille myönnettyjen tukien tarkastelussa olisi otettava huomioon, että vähämerkityksisten tukien enimmäismäärää oli tarkoitus nostaa kalastusalalla. Rahaston mukaan kyseiset summat (keskimäärin noin 16 000 euroa yritystä kohden lukuun ottamatta tukea, jota rahasto pitää kalastajille myönnettynä suorana sosiaalisena tukena) jäävät huomattavasti alle sen määrän (30 000 euroa yritystä kohden), joka oli tarkoitus vahvistaa ajankohtana, jona rahasto maksoi korvaukset (13). Myös Ranskan viranomaiset viittaavat vastauksessaan vähämerkityksisen tuen enimmäismäärän nostamiseen mutta eivät vaadi määrän soveltamista kyseiseen tukeen.

(87)

Ensinnäkin komissio muistuttaa, että Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 87 ja 88 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen maatalous- ja kalastusalalla 6 päivänä lokakuuta 2004 annetun komission asetuksen (EY) N:o 1860/2004 (14) (voimassa ajankohtana, jona tuet myönnettiin kalastusalan yrityksille) 3 artiklan mukaan vähämerkityksistä tukea voitiin myöntää enintään 3 000 euroa yritystä kohden kolmen vuoden aikana. Tässä päätöksessä käsitellyt tuet ovat näitä summia huomattavasti suurempia, eikä Ranska ole myöskään maininnut huomautuksissaan, että tätä enimmäismäärää olisi mahdollisesti sovellettu yrityksiin, joiden osalta näin olisi voitu tehdä. Toisaalta, vaikka komission hiljattain antamassa asetuksessa (EY) N:o 875/2007 (15) vahvistettu 30 000 euron määrä ylittää rahaston edellä mainitsemat 16 000 euroa, rahaston esille tuoma summa on vain keskimäärä. Ranska on myös virheellisesti päätynyt tähän 16 000 euron summaan lukiessaan pois sen osan tukea, jota se pitää sosiaalisena tukena ja joka on otettava arvioinnissa huomioon (ks. johdanto-osan kappaleet 122 ja 123). Kun otetaan huomioon rahastoon kuuluvien kalastusalan yritysten vaihteleva koko, voidaan olla varmoja siitä, että tietyille yrityksille on myönnetty tukea yli 30 000 euroa. Esimerkiksi 20–25 metrin troolareiden saama vuotuinen korvaus on suunnilleen 35 000 euroa eli 70 000 euroa vuosina 2005 ja 2006 (16). Joka tapauksessa, kuten edellä on todettu, Ranska ei ole vaatinut vähämerkityksisen tuen uuden enimmäismäärän soveltamista eikä esitä mitään todisteita siitä, että se olisi soveltanut tätä enimmäismäärää. Kun otetaan huomioon kaikki nämä osatekijät, komission velvollisuutena on sen vuoksi osana valtiontukijärjestelmien jatkuvaa seurantaa tarkastaa, ovatko tuet perustamissopimuksen 87 artiklan määräysten mukaisia.

(88)

Ranska katsoo, että tarkastellessaan valtiontuen olemassaoloa komissiolla ei ole perusteita keskittyä rahaston toimintaan. Ranska mukaan ”luokittelussa valtiontueksi on tukeuduttava ainoastaan valtion myöntämän takaisinmaksettavan ennakon tapauskohtaiseen tarkasteluun eikä rahaston toiminnan tarkasteluun. Ranskan viranomaiset toivovat, että ainoastaan päätöksen 3.1 osaa pidettäisiin merkityksellisenä. Päätöksen 3.2. osassa kritisoidaan rahaston toimintaa – rahaston, joka on ammattijärjestö ja joka hankkii optioita suojatakseen jäseniään dieselöljyn hinnanvaihteluilta.” (17).

(89)

Tältä osin komissio muistuttaa, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti tukia ei määritellä syiden eikä tavoitteiden vaan vaikutusten perusteella (18). Sen lisäksi, että rahaston tehtävänä on hankkia optioita futuurimarkkinoilta, valtion kanssa tehtyjen sopimusten mukaan sen tavoitteena on maksaa kalastusalan yrityksille korvauksena erotus, joka on katetun enimmäishinnan ja asianomaisen kuukauden vertailuindeksin keskimääräisen hinnan välillä. Komissio katsoo näin ollen, että kalastusalan yritykset ovat hyötyneet rahaston käyttöönottaman järjestelmän tuomista erityisistä eduista ja että valtion myöntämien ennakoiden vaikutuksia on syytä arvioida myös kalastusalan yritysten saamien etujen kannalta sen lisäksi, että on arvioitu rahaston saamaa etua.

(90)

Kalastusalan yritykset ovat saaneet rahaston toiminnasta kaksinaista etua: toisaalta niille on tarjoutunut mahdollisuus hankkia polttoainetta edulliseen hintaan ja toisaalta ne ovat saaneet korvauksen, joka osittain kattaa niiden polttoainekulut.

(91)

Ensimmäisen näkökohdan suhteen voidaan todeta, että se seikka, että rahasto on hankkinut optioita futuurimarkkinoilta ja siirtänyt sitten futuurikaupalla hankitun polttoaineen CECOMER:lle, joka on merenkulkualan osuuskuntien hankintakeskus, on tarjonnut rahastoon kuuluville yrityksille mahdollisuuden ostaa näiden osuuskuntien hankkimaa polttoainetta tavanomaista markkinahintaa halvemmalla. Kuten edellä on todettu (ks. tämän päätöksen johdanto-osan kappale 75), tämä on ollut mahdollista ainoastaan siksi, että ”Valtio on tähän mennessä myöntänyt 65 miljoonaa euroa. Rahasto on lisäksi saanut hyödykemarkkinoilla usean miljoonan euron voitot optioista, mikä merkitsee kiistämätöntä lisäarvoa.” Komissio toteaa näin ollen, että polttoainetta on pystytty toimittamaan kalastusalan yrityksille tavanomaista markkinahintaa alhaisempaan hintaan sen turvin, että valtio on myöntänyt ennakkoja ja rahastolla on ollut omia varoja eli se on saanut tuloa jäsenten maksamista maksuosuuksista ja voittoa öljytuotteiden futuurimarkkinoilla toteuttamistaan spekulatiivisista toimista.

(92)

Myös varat, joilla kalastusalan yrityksille maksetut korvaukset on rahoitettu, ovat peräisin kahdesta rahoituslähteestä (valtion varat ja rahaston yksityisestä toiminnastaan saamat varat).

(93)

Kuten tämän päätöksen johdanto-osan kappaleessa 24 todetaan, rahasto vastaa hinnanerosta, joka on 12 päivänä marraskuuta 2004 ja 27 päivänä toukokuuta 2005 tehtyjen sopimusten mukaan ”katetun enimmäishinnan” ja vertailuindeksin kuukausittaisen keskihinnan välillä ja 11 päivänä lokakuuta 2005 tehdyn sopimuksen mukaan 30 senttiä litralta olevan hinnan ja kuukausittaisen keskimääräisen viitehinnan välillä, jos tämä viitehinta on tätä korkeampi.

(94)

Suunnitteilla oli alun perin tasoitusjärjestelmä, joka perustui oletukseen, että ne lisäkustannukset, joita aiheutuisi suhteessa viitehintaan hintojen ollessa korkealla, tasoittuisivat jäsenten maksamien maksuosuuksien turvien hintojen ollessa kohtuullisemmat. Järjestelmän oli tarkoitus olla omavarainen. Tämän päätöksen johdanto-osan kappaleessa 75 jo mainitussa de Feuardentin muistiossa todetaan, että ”rahasto oli käytännössä valmis hankkimaan ensimmäiset optionsa jo huhtikuussa 2004. CECOMER:n vuonna 2005 tarvitsema polttoainemäärä (noin 200 miljoonaa litraa) pystyttiin tuolloin kattamaan hintaan 0,28 senttiä/litra eli noin 4 miljoonalla eurolla”. Rahasto olisi siis pystynyt vuoden 2004 alussa selviämään dieselöljyvakuutuksista aiheutuvista suhteellisen vaatimattomista menoista omien varojensa turvin. Vaikuttaa siis siltä, että rahasto olisi alun perin hyvinkin voinut olla omavarainen.

(95)

Koska öljyn hinta pysytteli kuitenkin hyvin korkealla ja rahastoon liittyminen yleistyi, rahaston jäsenmäärä kasvoi nopeasti ja huomattavasti. Tämän seurauksena dieselöljyvakuutuksen kustannukset nousivat huomattavasti, ja ne voitiin kattaa ainoastaan valtion rahastolle myöntämien ennakoiden turvin.

(96)

Pyrittäessä arvioimaan, kuinka paljon rahasto tarvitsi varoja pystyäkseen maksamaan dieselöljyvakuutuksesta aiheutuvat kustannukset vuonna 2005, voidaan lähteä oletuksesta, että kulutetun polttoaineen määrä, josta kalastusalan yritykset hakivat korvausta, ylitti luultavasti 200 miljoonaa litraa (ks. johdanto-osan kappale 94) ja nousi arviolta lähes 900 miljoonaan litraan. Jos perusteeksi otetaan vuotuinen keskimääräinen kulutus, jota käytetään johdanto-osan kappaleissa 55 ja 56 esitetyissä laskelmissa, 1 000:n alle 12 metrin aluksen kulutus voidaan laskea kaavalla 1 000 alusta × 200 tonnia/alus eli 200 000 tonnia ja yli 12 metrin alusten kulutus kaavalla 1 400 alusta × 480 tonnia/alus eli 672 000 tonnia, jolloin lopputulokseksi saadaan 872 000 tonnia (tai 872 miljoonaa litraa). Todellisuudessa, kuten johdanto-osan kappaleessa 55 todetaan, jos ajatellaan, että alukset kalastavat vuodessa pikemminkin 38 viikkoa kuin 48 viikkoa, kulutus on luultavasti lähempänä 700 000 tonnia (1 000 alle 12 m:n alusta × 158 tonnia eli 158 000 tonnia ja 1 400 yli 12 m:n alusta × 380 tonnia eli 532 000 tonnia). Olettaen, että korvaus on enintään 12 senttiä litralta (kolmanteen ennakkoon sovellettu enimmäismäärä) (19), rahasto tarvitsi vuosittain noin 85 miljoonaa euroa. Kun otetaan huomioon, että kalastusalan yritykset ovat kenties vakuuttaneet vain osan polttoaineen kulutuksestaan, määrärahoja on luultavasti tarvittu vähemmän, mutta silti varoja on tarvittu vuodessa useita kymmeniä miljoonia euroja, mitä voidaan verrata vuotta 2005 koskeneeseen alkuperäiseen arvioon 4 miljoonasta eurosta. Näin ollen on selvää, ettei rahasto olisi pystynyt kattamaan suojaa, jota se tarjosi jäsenilleen vastineena niiden maksuosuuksista, ilman ulkopuolisia, valtion myöntämistä ennakoista saatuja varoja.

(97)

Pystyäkseen kattamaan dieselöljyvakuutuksen rahasto on saanut julkisia varoja, joiden moitteeton hoito on ollut sen tehtävänä. Rahaston käyttövarat koostuvat näin ollen jäsenten maksamista maksuosuuksista, valtion myöntämistä ennakoista ja mahdollisista voitoista, joita rahasto on saanut toiminnastaan öljyn futuurimarkkinoilla. Se osuus rahaston varoista, joka koostuu valtion myöntämistä ennakoista, on eittämättä peräisin valtion varoista. Niistä futuurimarkkinoilla saaduista voitoista, joiden ansiosta kalastusalan yritykset ovat voineet hankkia halvempaa polttoainetta, voidaan todeta, ettei voittoja olisi saatu ilman valtion varoja, sillä rahasto pystyi näiden varojen turvin toteuttamaan rahoitustoimia futuurimarkkinoilla. Vaikka rahaston ja CECOMER:n välisten sopimusten yksityiskohdat eivät olekaan tiedossa eikä niitä voida päätellä Ranskan toimittamista asiakirjoista, komissio otaksuu lisäksi, että jäsenyrityksille myönnetty, hinnanerotusta vastaava korvaus ei ole ollut niin korkea kuin se olisi ollut, jos CECOMER ja merenkulkualan osuuskunnat olisivat toimittaneet kalastajille tavallisilta markkinoilta ostettua polttoainetta eli jos rahasto ei olisi toiminut futuurimarkkinoilla. Rahaston futuurimarkkinoilla toteuttamista toimista saatu voitto on näin ollen siirretty CECOMER:lle, merenkulkualan osuuskuntien hankintaa hoitavalle osuuskunnalle, ja lopulta kalastusalan yrityksille, jotka hankkivat polttoaineen näiltä osuuskunnilta. Käytännössä tämä on epäilemättä näkynyt siten, että rahasto on pystynyt jatkamaan korvausten maksua kauemmin kuin jos rahasto olisi ollut pelkkä välittäjäjärjestö, jonka tehtävänä oli jakaa valtion myöntämät 65 (tai 77) miljoonaa euroa dieselöljyvakuutuksien järjestelmässä.

(98)

Komissio katsoo näin ollen, että valtion varoja on käytetty joko suoraan kasvattamaan rahaston käyttövaroja tai tuomaan voittoa, jolla käyttövaroja on sitten kasvatettu, ja nimenomaan näiden valtion varojen turvin kalastusalan yritykset ovat saaneet taloudellista etua, koska toisaalta ne ovat voineet hankkia polttoainetta edulliseen hintaan ja toisaalta ne ovat saaneet viitehintaan perustuvan korvauksen.

(99)

Kolmessa, mahdollisesti neljässä, valtion ja rahaston välisessä sopimuksessa määrätään, että ennakkoina myönnettyjen julkisten varojen perimmäisenä tavoitteena on kalastusalan yritysten polttoainekulujen osittainen korvaaminen. Kalastajille maksetaan korvauksena viitehinnan ja myyntihinnan välinen erotus, minkä lisäksi polttoaineen toimittaja, joka on yleensä merenkulkualan osuuskunta, tarjoaa dieselöljyä tavanomaista alhaisempaan hintaan.

(100)

Rahaston käyttövarat koostuivat alun perin jäsenten maksamista maksuosuuksista, joita sitten kasvatettiin valtion myöntämällä ensimmäisellä ennakolla, ja tarjosivat rahastolle mahdollisuuden toimia futuurimarkkinoilla ja saada toimistaan voittoa, joka ei kuitenkaan riittänyt siihen, että rahasto olisi samaan aikaan pystynyt varmistamaan korvauksen maksamisen kalastusalan yrityksille vastineena niiden maksamista maksuosuuksista. Kahden, mahdollisesti kolmen lisäennakon ansiosta rahasto pystyi jatkamaan toimintaansa ennen kuin sen oli vähitellen tehtävä vastakkaisia transaktioita saadakseen tarpeeksi käteistä korvausten maksamiseen. Komissio toteaa, että rahaston puheenjohtaja teki futuurimarkkinoilla toteutettavia toimia koskevat päätökset. Toimien konkreettinen toteuttaminen uskottiin välittäjille ja erikoistuneille rahoituslaitoksille (ks. johdanto-osan kappale 74), joille rahasto maksoi korvauksen. Korvauksen määrä ei ole kuitenkaan komission tiedossa. Rahaston perussäännössä määrätään, että puheenjohtajan on kuultava rahaston hallitusta ”päättääkseen toteutettavista hankkeista”, mutta valtio ei ole ollut mukana rahaston hallituksessa. Vaikka rahaston yleisenä velvoitteena oli ”pitää kirjanpitoa, jonka avulla voidaan pyynnöstä selvittää ennakon käyttö, varojen kohdentaminen ja kustannusten syntyminen”, valtio ei päättänyt strategiasta, jota rahasto noudatti optioiden hankinnassa, eikä yrityksille maksettavien korvausten tasosta. Tämän vuoksi vaikka 4.1.1.4 kohdassa osoitettuun tapaan ei ole epäilystä siitä, että kolmena, mahdollisesti neljänä, ennakkona myönnetty tuki on valtiosta johtuvaa, samaa ei voida sanoa lisäeduista, joista kalastusalan yritykset ovat voineet hyötyä ja jotka osittain johtuvat niiden maksamista maksuosuuksista ja osittain rahaston kaikkien käyttövarojen viisaasta hallinnasta. Jos kalastajille maksettu lopullinen tuki on ollut futuurimarkkinoilla toteutettujen toimien ansiosta suurempi kuin rahaston alun perin saamat julkiset varat, se osa tuesta, joka ylittää myönnetyt julkiset varat, ei ole itse asiassa johtunut mistään valtion tekemästä päätöksestä. Näin ollen komissio katsoo, että vaikkei kirjanpidolliselta näkökulmalta ole mahdollista erotella tarkasti, mikä osa on peräisin valtion varoista ja mikä osa rahaston omista varoista, koska käyttövaroja on kokonaisuudessaan hyödynnetty öljyn futuurimarkkinoilla toteutetuissa toimissa ja korvauksen maksamisessa, valtiosta ei kuitenkaan johdu se etu, joka vastaa erotusta, joka on kalastusalan yritysten saaman kokonaistuen ja valtion myöntämien, kalastusalan yrityksille siirrettyjen ennakkojen kokonaismäärän välillä.

(101)

Komissio katsoo, että polttoainekustannusten alennus, josta rahastoon kuuluvat kalastusalan yritykset ovat hyötyneet, tuo näille yrityksille etua, sillä nämä yritykset ovat ainoita alennuksesta hyötyneitä yrityksiä. Niiden asema on vahvistunut muihin niiden kanssa yhteisön markkinoilla kilpaileviin yrityksiin nähden, ovatpa kyseessä sitten kalastusalan yritykset tai muilla talouden aloilla toimivat yritykset, joiden edun mukaista on alentaa polttoainekuluihin sidoksissa olevia tuotantokustannuksiaan. Koska suojautumisjärjestelmä koskee lisäksi ainoastaan kalastusalan yrityksiä, näille yrityksille myönnettyä etua on tarkasteltava alakohtaisena etuna, joka ei ole muiden alojen ulottuvilla. Kaikenlainen tuki, joka suosii tiettyä alaa, kuitenkin vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua (ks. valtiontuesta, jonka Ruotsi on myöntänyt ammattikalastajille verovähennyksinä, 8 päivänä helmikuuta 2006 tehty komission päätös 2006/269/EY (20), johdanto-osan kappaleet 31 ja 35).

(102)

Ranska väittää, ettei kyseinen tuki ole suosinut rahaston jäsenyrityksiä, koska ”rahastoon liittyminen on vapaaehtoista ja avointa kaikille kalastusalan yrityksille, kunhan ne maksavat maksuosuutensa”. MQA lisää, että rahastoon liittyminen on avointa ”ilman, että huomioon otettaisiin etuyhteydessä olevan tahon rakenne tai kansalaisuus”. Rahasto täsmentää, että ”rahaston jäsenyritykset ovat ranskalaisessa, mutta myös espanjalaisessa ja alankomaisessa omistuksessa”.

(103)

Komissio toteaa tältä osin, että rahastoon voivat liittyä ainoastaan sellaiset kalastusalan yritykset, joilla on Ranskan Euroopassa sijaitsevilla alueilla tai Ranskan merentakaisissa departementeissa rekisteröityjä aluksia. Alankomaisessa tai espanjalaisessa omistuksessa olevat yritykset, joilla on ranskalaisia aluksia, voivat tosiaankin liittyä rahastoon, ja juuri näihin aluksiin Ranska ja rahasto viittaavatkin vastauksessaan. Muut yhteisön alukset eivät kuitenkaan voi liittyä rahaston.

(104)

Kaikki yritykset, jotka saavat rahastolta korvauksia, kilpailevat yhteisön markkinoilla niiden yritysten kanssa, joiden alukset purjehtivat muiden jäsenvaltioiden lipun alla ja joiden edun mukaista on myös alentaa polttoainekuluihin sidoksissa olevia tuotantokustannuksiaan mutta joiden käytössä ei ole rahaston käyttöönottaman järjestelmän kaltaista järjestelmää. Tästä syystä niiden kalastusalan yritysten saama etu, jotka kuuluvat rahastoon tai voisivat liittyä siihen vaikkeivät vielä olekaan jäseniä (eli kaikki Ranskan lipun alla purjehtivat aluksia omistavat kalastusalan yritykset), merkitsee selvää kilpailun vääristymistä.

(105)

Rahasto arvioi myös, että kilpailun vääristymiseen liittyviä tekijöitä on etsittävä muualta. Rahasto viittaa huomattaviin lisäkustannuksiin, jotka sen mukaan ovat vailla taloudellista perustaa, kuten kalastuslaivaston monivuotisten ohjausohjelmien hallinnoinnista (eli laivaston kokonaiskapasiteetin hallinnoinnista) aiheutuviin kustannuksiin tai ”tuotanto-oikeuksien” hallinnoinnista aiheutuviin kustannuksiin, ja toteaa, että ”Kansalliseen politiikkaan liittyvät oikeudet ovat (…) todellinen eurooppalaista kilpailua vääristävä tekijä [ja] ne irtautuvat pitkälti talouden alalta”.

(106)

Komissio toteaa tältä osin, että nämä kustannukset, ovatpa ne Ranskassa sitten alhaisempia tai korkeampia kuin muissa jäsenvaltiossa, johtuvat kalastusta nykyisin sääntelevän lainsäädäntökehyksen asettamista rajoitteista. Kalastusoikeusperustaisista hallinnointivälineistä kalastusalalla 26 päivänä helmikuuta 2007 antamassaan tiedonannossa (21) komissio muistuttaa, että yhteisön kalastusalalle on ominaista hallinnointivälineiden ja -mekanismien moninaisuus ja että samankaltaiset tilanteet hoidetaan usein hyvinkin eri tavoin riippuen asianomaisesta jäsenvaltiosta. Tämän seurauksena kalastusoikeuksia myydään ja ostetaan joissain jäsenvaltioissa, joko vakiintuneilla markkinoilla tai välillisesti. Rahaston mainitsemia kustannuksia aiheutuu eri jäsenvaltioiden laivastoille, ja ne liittyvät kalastusalan taloudelliseen kehitykseen. Ne johtuvat siitä, että kansallisella tasolla pannaan täytäntöön hallintotoimenpiteitä, joita yhteinen kalastuspolitiikka edellyttää tai jotka se tekee tarpeellisiksi. Tämä täytäntöönpano ei tee perustelluksi sitä, että jossakin jäsenvaltiossa otetaan käyttöön erityisiä tukia. Tämän vuoksi, toisin kuin rahasto väittää, kilpailun vääristymistä ei pidä tarkastella ainoastaan merkityksellisillä markkinoilla, esimerkiksi ”alueellisilla mikromarkkinoilla”, joihin rahasto viittaa, vaan, kuten perustamissopimuksessa määrätään, koko yhteisössä. Jos rahaston myöntämän tuen vaikutuksena alueellisen kalastuksen säilyttäminen helpottuu ja suojataan luonnonvaroja estämällä avomerialuksia hyödyntämästä lähivesiä tai troolareita suuntautumasta erikoistuneempaan kalastukseen, kuten rahasto esittää, kyseessä on todellakin tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua, ja näin ollen valtiontuki.

(107)

Edellä esitetyistä syistä komissio katsoo sen vuoksi, että valtion myöntämät varat, joista kalastusalan yritykset ovat rahaston välityksellä hyötyneet, vääristävät tai uhkaavat vääristää kilpailua.

(108)

Rahasto kiistää, että ammattijärjestöön kuuluville kalastusalan yrityksille myönnetyt tuet vaikuttaisivat jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Itse asiassa rahaston mukaan nämä yritykset harjoittavat toimintaansa ”markkinoilla, jotka eivät ole millään muotoa yksittäiset vaan koostuvat pikemminkin alueellisten mikromarkkinoiden muodostamasta mosaiikista”.

(109)

Komissio toteaa tältä osin, että Ranskan kalastus- ja kalanviljelytuotteiden maailmanlaajuisen viennin kokonaisarvo oli 1 290 miljoonaa euroa vuonna 2005, ja tästä viennistä 80 prosenttia suuntautui Euroopan unionin muihin jäsenvaltioihin. Näiden tuotteiden Ranskaan suuntautuvan tuonnin kokonaisarvo oli 3 693 miljoonaa euroa vuonna 2005, ja tuonnista (eri lähteiden mukaan) 40–60 prosenttia oli peräisin Euroopan unionin jäsenvaltioista (22). Vertailun vuoksi voidaan todeta, että tuotannon kokonaisarvo Ranskassa oli 1 868 miljoonaa euroa. Ilman, että olisi tarpeen tehdä erittäin yksityiskohtainen numerotietoihin perustuvaa taloudellinen erittely (23), on selvää, että riippumatta siitä, mitkä ovat Ranskan tai Euroopan satamissa todetut lajikohtaiset päivittäiset hinnanvaihtelut, Ranskan ja muun Euroopan välisen kaupan määrällä on huomattava vaikutus kalastus- ja vesiviljelytuotteiden hankintataseeseen Ranskassa. Toimenpiteet, joilla pyritään tuomaan etua useille ranskalaisille kalastusalan yrityksille (yli 30 prosenttia laivastosta) alentamalla niiden tuotantokustannuksia, vaikuttavat väistämättä jäsenvaltioiden väliseen kauppaan kalastusalalla.

(110)

On siis selvää, että etu, jota kalastusalan yrityksille on koitunut siitä, että osasta niiden tuotantokustannuksia on huolehdittu, vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

(111)

Ne neljä edellytystä, joita vaaditaan valtiontuen olemassaolon toteamiseksi, täyttyvät ainoastaan osittain. Kalastusalan yritysten saama etu johtuu valtion varojen käytöstä, vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua ja vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Sitä vastoin etu johtuu valtiosta vain ennakoiden osalta, sillä ennakot muodostavat ainoastaan osan rahaston käyttövaroista, ja valtio ei ole puuttunut valintoihin, joita rahasto on tehnyt kartuttaakseen käyttöönsä asetettuja varoja. Komissio voi näin ollen todeta perustamissopimuksen 87 artiklan mukaisen valtiontuen olemassaolon ainoastaan myönnettyjen julkisten varojen, eli 65 tai 77 miljoonan euron, osalta.

(112)

Komissio huomauttaa lopuksi, että sen estämättä, mitä Ranskan 7 päivänä lokakuuta 2005 ja 21 päivänä huhtikuuta 2006 esittämissä vastauksissa todetaan, Ranskan viranomaiset eivät todellisuudessa kiistä komission päätelmiä valtiontuen olemassaolosta. Kun vuoden 2007 talousarvioesitystä tarkasteltiin Ranskan kansalliskokouksessa ja maatalous- ja kalastusministeriltä kysyttiin rahaston tulevaisuudesta, ministeri itse asiassa vastasi: ”rahasto on ollut toiminnassa 1 päivästä marraskuuta 2004, mutta Euroopan komissio seuraa sitä tarkkaan, sillä kyseessä on valtiontuki.” (24).

(113)

Perustamissopimuksen 87 artiklan 2 ja 3 kohdan mukaan tiettyjä tukiluokkia pidetään tai voidaan pitää yhteismarkkinoille soveltuvina.

(114)

Komissio toteaa, etteivät tuet vastaa perustamissopimuksen 87 artiklan 2 kohdassa määrättyjä tapauksia.

Edellä esitetyn perusteella komissio katsoo, etteivät kyseiset kalastusalan yrityksiä hyödyttävät valtiontuet sovellu yhteismarkkinoille perustamissopimuksen 87 artiklan 2 kohdan b alakohdan nojalla.

(115)

Ei voida myöskään katsoa, että tuet soveltuisivat yhteismarkkinoille siltä perustalta, että sovellettaisiin perustamissopimuksen 87 artiklan 3 kohtaa ja siinä esitettyjä eri tapauksia.

(116)

Kaikista näistä seikoista johtuu, että kalastusalan yrityksille niiden polttoainekulujen alentamiseen tarkoitettu valtiontuki ei vastaa mitään perustamissopimuksen 87 artiklassa määrättyä poikkeusta.

(117)

Koska kyseessä ovat kalastusalan yrityksille myönnetyt tuet, tukia on myös tarkasteltava kalastus- ja vesiviljelyalan valtiontukien tarkastelemista koskevien yhteisön suuntaviivojen, jäljempänä ’suuntaviivat’, perusteella.

(118)

Tukien tarkoituksena on alentaa kalastusalan yritysten tuotantokustannuksia. Ne ovat luonteeltaan toimintatukia.

(119)

Komissio muistuttaa ensinnäkin, että suuntaviivojen 3.5 kohdan mukaan ”Valtiontuki ei saa vaikuttaa suojatoimenpiteen tavoin, vaan sillä on edistettävä kalastustuotteiden tuotannon ja kaupan pitämisen järkiperäistämistä ja tehostamista. Tuilla on saatava aikaan kestäviä parannuksia, jotta kalatalousala voi kehittyä pelkästään markkinoilta saatavilla tuloilla.”

(120)

Kuten tämän päätöksen johdanto-osan kappaleen 115 c alakohdassa todetaan, polttoainekulujen alentamisen tarkoituksena ei ole kehittää kalastustoimintaa kestävään suuntaan, mikä olisi yhteisen kalastuspolitiikan tavoitteiden mukaista, vaan kalastusalan yritysten toiminnan säilyttäminen ennallaan. Sen vuoksi komissio katsoo, että tuet ovat luonteeltaan suuntaviivojen 3.5 kohdassa tarkoitettuja suojatoimenpiteitä, eikä niitä voida pitää suuntaviivoissa esitetyn periaatteen mukaisina.

(121)

Ranska esittää muodollisen tutkintamenettelyn aloittamiseen antamassaan vastauksessa, että ”rahaston toimilla on ennakoitu tarpeellisia toimenpiteitä, jotka selkeytyvät ja saavat vahvistuksen, kunhan pelastamis- ja rakenneuudistussuunnitelmat on hyväksytty”. Ranska kuitenkin ilmoitti vasta tammikuussa 2008 komissiolle kalastusalan yritysten pelastamis- ja rakenneuudistustoimenpiteinä esitetyistä toimenpiteistä, jotka komissio rekisteröi numerolla NN 09/2008 ja joita parhaillaan tarkastellaan. Vaikka hyväksyttäisiin Ranskan väite, jonka mukaan rahaston toiminta olisi tietyllä tavoin ennakoinut pelastamis- ja rakenneuudistustukia, tämä ei kuitenkaan vaikuta tukien soveltuvuuteen yhteismarkkinoille niiden olennaisten erojen vuoksi, joita on rahaston toteuttamien toimenpiteiden ja niiden edellytysten välillä, jotka pelastamis- ja rakenneuudistustukien on täytettävä ja joita kuvataan valtiontuesta vaikeuksissa olevien yritysten pelastamiseksi ja rakenneuudistukseksi annetuissa yhteisön suuntaviivoissa (26). Rahaston toiminnasta johtuvia tukia on suuntaviivojen vastaisesti myönnetty kaikille kalastusalan yrityksille, eikä yksinomaan vaikeuksissa oleville yrityksille. Pelastamistukia voidaan myöntää enintään kuudeksi kuukaudeksi, ja ne on myönnettävä takaisin maksettavana lainana tai takauksena. Rakenneuudistustuet on puolestaan myönnettävä tarkoin määritellyin ehdoin rajoitetuksi ajaksi. Ranskan rahaston välityksellä myöntämät tuet eivät kuitenkaan täytä mitään vaadituista edellytyksistä: kalastusalan yritykset ovat saaneet tukia vuodesta 2004, tukia ei ole myönnetty lainana tai takauksena, eikä niiden palauttamista osana rakenneuudistussuunnitelmaa ole suunniteltu.

(122)

Rahasto katsoo myös, että myönnetyt tuet tekee perustelluksi se seikka, että todellisuudessa kyse on palkansaajien tulotuesta. Rahasto kommentoi tältä osin: ”Rahasto on ’ennalta ehkäisevä ryhmittymä’, jonka tarkoitus on muodostaa siihen kuuluville 2 500 yritykselle Ranskan lainsäädännön mukainen suojeleva oikeudellinen kehys… Rakenneuudistuksen osana myönnettävä palkansaajien tulotuki on tässä mielessä sallittua. Se ei vaikuta millään muotoa kilpailusääntöihin vaan kuuluu päinvastoin niihin yhteisön periaatteisiin, jotka takaavat palkansaajille vähimmäistulotason.” Rahasto jatkaa väittämällä, että Ranskassa merimiesten palkkajärjestelmä, jossa miehistön palkka riippuu saadusta voitosta, itse asiassa riistäisi palkkaa ja jopa velkaannuttaisi merimiehiä varustamoon nähden. Rahasto toteaa lopuksi, että valtion myöntämistä 65 miljoonan euron ennakoista 25 miljoonaa euroa ”on suoraan palkansaajille myönnettyjä ennakoita, joita on pidettävä suorana sosiaalisena toimena”. MQA lisää: ”Jos lainoja pidetään tukina, joita ei ole myönnetty itse rahastolle vaan siihen kuuluville kalastusalan yrityksille, kyseessä on todellakin sosiaalinen tuki. Tällä tapaa myönnetty rahoitustuki olisi itse asiassa suoraan yhteydessä merimiesten ansiotuloihin.”

(123)

Nämä väitteet antavat komissiolle aihetta useisiin huomautuksiin:

(124)

MQA:n mukaan kyseessä voivat myös olla sosioekonomiset toimenpiteet: ”suuntaviivojen (…) mukaan sosioekonomiset toimenpiteet voidaan katsoa yhteismarkkinoille soveltuviksi. Rahasto on hallinnoltaan täysin avoin, ja komission tukena pitämät toimenpiteet ovat selkeästi luonteeltaan sosioekonomisia.”

(125)

Komissio panee merkille, ettei MQA tuo esille mitään seikkoja, joiden perusteella kyseisiä tukia voitaisiin tarkastella suuntaviivojen 4.5 kohdan perusteella. Kyseisen kohdan mukaan yhteismarkkinoille soveltuvina voidaan tapauskohtaisesti pitää työntekijöille myönnettäviä suoria tukia, jotka vastaavat sosioekonomisia toimenpiteitä. Kyseisen kohdan mukaan yhteismarkkinoille soveltuvana voidaan pitää ainoastaan ”tukea, joka on osa asetuksen (EY) N:o 2371/2002 11 artiklan 1 kohdan nojalla hyväksytyn kalastuskapasiteetin mukauttamisen aiheuttamien tulonmenetysten korvaamiseen liittyviä sosioekonomisia tukitoimenpiteitä” (elollisten vesiluonnonvarojen säilyttämisestä ja kestävästä hyödyntämisestä yhteisessä kalastuspolitiikassa 20 päivänä joulukuuta 2002 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 2371/2002 (32). Rahaston perustaminen ei kuitenkaan kuulu asetuksen (EY) N:o 2371/2002 mukaiseen, kalastuskapasiteetin mukauttamiseksi laadittuun yleissuunnitelmaan. MQA:n esittämällä väitteellä ei siis mitenkään voida perustella näiden toimintatukien myöntämistä.

(126)

MQA:n mukaan ei ole oikein todeta, että tuet olisi myönnetty ilman ehtoja. MQA:n mukaan ”Valtio on näitä lainoja myöntäessään edellyttänyt, että rahasto esittää useita perusteena olevia asiakirjoja, joiden tarkoituksena on osoittaa, että rahaston hallinnointi on kurinalaista ja että sekä rahasto että sen jäsenet määrätietoisesti pyrkivät löytämään kestävät ratkaisut kalastusalan uusiin tuotantoedellytyksiin”. MQA painottaa tätä kirjanpidon avoimuuden vaatimusta ja valtion päätöstä, jossa edellytetään ministeriöiden välisen tarkastusryhmän tekemää tarkastuskäyntiä.

(127)

Komissio panee merkille tämän avoimuuden ja valvonnan vaatimuksen, vaikka se huomauttaakin, että kyseinen vaatimus on itse asiassa perusluonteinen, koska kyseessä on julkisista varoista myönnetty tuki. Komissio pahoittelee kuitenkin sitä, että kaikesta tästä avoimuudesta huolimatta Ranskan viranomaiset eivät ole toimittaneet sille kaikkia yksityiskohtaisia numerotietoja rahaston toiminnasta, vaikka komissio on tätä menettelyn aikana pyytänyt. Komissio toteaa, ettei sille ole koskaan ilmoitettu MQA:n mainitsemasta tarkastuskäynnistä, eikä etenkään sen tuloksista, joiden Ranskan viranomaiset edellyttivät olevan käytettävissä marraskuun 2005 puolivälissä.

(128)

Näin ollen komissio katsoo, että valtion myöntämät ennakot ovat suuntaviivojen 3.7 kohdassa tarkoitettuja toimintatukia, sillä mainitun kohdan mukaan: ”Tuensaajille ilman yhteisen kalastuspolitiikan tavoitteita palvelevia velvoitteita myönnetyt valtiontuet, joiden tarkoituksena on yritysten taloudellisen tilanteen ja maksuvalmiuden parantaminen (…) ovat toimintatukina yhteismarkkinoille soveltumattomia”. Nämä ennakot eivät siis sovellu yhteismarkkinoille.

(129)

Komissio toteaa, että Ranska on pannut sääntöjenvastaisesti täytäntöön tässä päätöksessä tarkastellut tukitoimenpiteet ja rikkonut siten perustamissopimuksen 88 artiklan 3 kohtaa.

(130)

Tämän päätöksen 4.1 osassa tehdyn arvioinnin perusteella komissio katsoo, että rahaston käyttövarojen kasvattaminen kolmella, mahdollisesti neljällä ennakolla yhteensä 65 miljoonan, mahdollisesti 77 miljoonan euron edestä on yhteismarkkinoille perustamissopimuksen 87 artiklan 2 ja 3 kohdan mukaisesti soveltumaton valtiontuki. Kun otetaan huomio, ettei yksikään pankki olisi myöntänyt rahaston saamien ennakoiden kaltaisia ennakoita ja että käytettävissä olevien tietojen perusteella kyseisiä ennakoita ei ole maksettu takaisin, nämä ennakot ovat muuttuneet suoraksi tueksi (ks. johdanto-osan kappale 67) ja näin ollen edellä mainitun määrän suuruiseksi valtiontueksi.

(131)

Tämän päätöksen 4.2 osassa tehdyn arvioinnin perusteella komissio katsoo, että ennakkoina rahastolle myönnetty tuki, jonka turvin kalastusalan yritykset ovat voineet hankkia polttoainetta edulliseen hintaan ja saaneet korvausta dieselöljyvakuutuksestaan, on yhteismarkkinoille perustamissopimuksen 87 artiklan 2 ja 3 kohdan mukaisesti soveltumaton valtiontuki.

(132)

Ranskan käyttöönottama valtiontuki on joko 65 miljoonaa euroa tai – jos neljäs sopimus on tehty – 77 miljoonaa euroa. Asetuksen (EY) N:o 659/1999 14 artiklan 1 kohdan mukaan sääntöjenvastaista tukea koskevissa kielteisissä päätöksissä komissio päättää, että asianomaisen jäsenvaltion on toteutettava kaikki tarpeelliset toimenpiteet tuen perimiseksi takaisin tuensaajalta. Tavoite on saavutettu, kun tuensaaja on palauttanut kysymyksessä olevat valtiontuet, tarvittaessa viivästyskorkoineen, tai ne yritykset, jotka tuista ovat tosiasiallisesti hyötyneet, ovat palauttaneet ne viivästyskorkoineen (33). Takaisinperintä on suoritettu, kun kyseinen 65 ja 77 miljoonan euron summa on palautettu.

(133)

Sen määrittämisessä, kuinka paljon on perittävä takaisin toisaalta rahastolta ja toisaalta kalastusalan yrityksiltä, olisi otettava huomioon se seikka, että rahaston, joka on talouden toimija futuurimarkkinoilla, tavoitteena on maksaa korvauksia kalastusalan yrityksille käyttöönottamastaan dieselöljyvakuutusten järjestelmästä ja toimittaa näille yrityksille polttoainetta edulliseen hintaan. Järjestelmän yleisestä rakenteesta tässä päätöksessä tehdyssä arvioinnista käy ilmi, että rahasto on täyttänyt tehtävänsä siten, että se on vähitellen käyttänyt valtion myöntämää tukea. Tämän vuoksi rahastolta takaisinperittävä tuki on se osa 65 tai 77 miljoonasta eurosta, jota ei ole siirretty kalastusalan yrityksille, ja kalastusalan yrityksiltä takaisinperittävä tuki on näin ollen se osa, joka on siirretty näille yrityksille.

(134)

Komission tiedossa ei ole määrä, jonka rahasto on tosiasiallisesti siirtänyt kalastusalan yrityksille. Komissio toteaa tältä osin, että vaikka Ranskalle osoitettiin määräys toimittaa komissiolle tarvittavat tiedot rahaston toiminnasta, Ranska ei ole toimittanut tietoja rahaston varojen käyttötavasta eikä kirjanpidosta. Koska näitä tietoja ei ole saatu ja jotta otettaisiin huomioon yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntö (34), komissio katsoo, että on hyödyllistä esittää tiettyjä suuntaviivoja takaisinperittävien määrien määrittelyssä käytettävästä menetelmästä.

(135)

Näitä suuntaviivoja määrittäessään komissio on ottanut huomioon sen seikan, että tehtyjen sopimusten perusteella rahaston velvoitteena on pitää kirjanpitoa, jonka avulla voidaan selvittää ennakoiden käyttö, varojen kohdentaminen ja kustannusten syntyminen ja että rahasto on sitoutunut säilyttämään kirjanpitotositteet vähintään 10 vuotta sekä esittämään ne pyynnöstä valtion eri laitoksille (ks. johdanto-osan kappale 27). Tämän takaisinperintää koskevan päätöksen täytäntöönpanosta vastaavat viranomaiset tai laitokset voivat näiden seikkojen perusteella saada tietoa siitä, mihin rahaston varoja on käytetty ja kuinka paljon varoja on jäljellä tämän päätöksen täytäntöönpanohetkellä. Koska kalastusalan yritysten kirjanpitoa yleensä hoitavat rahaston hallituksessa olevaan Centre de gestion de la pêche artisanale -ohjauskeskukseen kuuluvat ohjausryhmittymät, on myös mahdollista saada yritysten kirjanpidosta selville, kuinka paljon korvauksia rahasto on niille maksanut.

(136)

Yhteismarkkinoille soveltumattoman tuen määrä, joka on perittävä rahastolta takaisin, on se osa valtiontuesta, jota ei ole lopulta siirretty kalastusalan yrityksille, eli se osa ennakoista, jolla on joko rahoitettu rahaston toimintakuluja tai jonka rahasto on säilyttänyt käyttövaroissaan. Takaisinperinnästä vastaava viranomainen saa selville toimintakulujen kokonaismäärän rahaston kirjanpidosta. Koska raha on luonteeltaan siirrettävissä olevaa eikä käyttötarkoitus kerro rahojen alkuperästä, komissio katsoo, että se osa valtion myöntämistä ennakoista, jolla on rahoitettu toimintakuluja, on näiden toimintakulujen kokonaismäärä kerrottuna suhdeluvulla, joka on kyseisten ennakoiden ja ennakoiden määrän ja rahaston omien varojen (jäsenten maksamat maksuosuudet) välillä. Samoin käyttövaroissa säilytettyjen ennakoiden määrä voidaan määritellä kertomalla jäljellä olevat käyttövarat samalla suhdeluvulla.

(137)

Kuten edellä on todettu, kaikilta kalastusalan yrityksiltä takaisin perittävä määrä vastaa 65 tai 77 miljoonan euron suuruisia ennakoita vähennettynä määrällä, joka peritään takaisin rahastolta johdanto-osan kappaleessa 136 esitetyllä tavalla. Kun kyseessä on kultakin yksittäiseltä kalastusalan yritykseltä takaisin perittävä määrä, on otettava huomioon se seikka, ettei kirjanpidolliselta näkökannalta ole mahdollista erottaa toisistaan tukea, joka katsotaan valtiontueksi, ja tukea, joka ei ole valtiosta johtuvaa (ks. tämän päätöksen 4.2.1.2 kohta).

(138)

Komissio katsoo, että kultakin yritykseltä takaisin perittävä määrä voidaan laskea sen korvauksen perusteella, jonka kukin yritys on saanut dieselöljyvakuutuksesta.

(139)

Kun komissio ottaa tämän korvauksen laskentaperustaksi, se jättää huomiotta niihin säästöihin sisältyvän avustusekvivalentin, joita koitui kullekin kalastusalan yritykselle, kun yritykset pystyivät hankimaan polttoainetta markkinahintaa edullisempaan hintaan. Komissio arvioi tämän perustelluksi, koska polttoaineen edullisesta hinnasta hyötyneet yritykset ovat samoja, jotka saivat korvauksia dieselöljyvakuutuksesta, ja mittasuhteet ovat aivan verrannolliset, sillä mitä enemmän yritys ostaa polttoainetta edulliseen hintaan, sitä suuremmat korvaukset se saa, ja päinvastoin. Tällä laskentaperustalla kyseisten yritysten välille ei luoda vääristymiä niille aiheutuvien takaisinmaksuvelvoitteiden suhteen. Lisäksi komissio huomauttaa, että jos se haluaisi ottaa nämä avustusekvivalentit huomioon laskentaperustassa, olisi laskettava jokaisen sinä aikana, kun rahasto toimi öljyn futuurimarkkinoilla, tehdyn polttoainehankinnan osalta se erotus, joka vallitsi polttoaineen päivähinnan ja osuuskunnan perimän tosiasiallisen hinnan välillä, kun ensin olisi pitänyt määrittää, mikä oli hankitun polttoainetyypin kulloinenkin päivähinta hankintapaikassa. Tällainen menetelmä olisi paljon hankalampi. Tästä syystä komissio arvioi kannattavaksi suositella laskentaperustaa, joka helpottaa takaisinperinnästä tehdyn päätöksen täytäntöönpanosta vastaavien viranomaisten ja laitosten tehtävää.

(140)

Sen vuoksi komissio arvioi, että kultakin yritykseltä takaisin perittävä määrä voidaan laskea sen korvauksen perusteella, jonka yritys on saanut dieselöljyvakuutuksesta. Takaisin perittävä valtiontuki on laskettava kertomalla kyseinen korvaus prosenttiosuudella, joka vastaa kalastusalan yrityksiltä takaisinperittävän kokonaismäärän ja rahaston näille yrityksille dieselöljyvakuutuksesta maksamien korvausten kokonaismäärän välistä suhdelukua.

(141)

Kultakin kalastusalan yritykseltä takaisinperittävä määrä on laskettava seuraavan kaavan avulla:

Jossa

(142)

Tässä kaavassa otetaan huomioon oletus, että rahasto on saanut futuurimarkkinoilla voittoa, joka on kokonaisuudessaan siirretty kalastusalan yrityksille. Kuten tässä päätöksessä on kuvattu, tämä on todennäköisin vaihtoehto. On kuitenkin myös otettava huomioon se teoreettinen tilanne, että rahasto on kärsinyt tappioita futuurimarkkinoilla, jonka seurauksena kalastusalan yritysten saamien korvausten kokonaismäärä alittaisi ennakoiden määrän vähennettynä rahastolta perittävällä määrällä. Tuolloin osamäärä ”(Ennakot – T*FPAP)/Yhteensä I” olisi tavallisesti yli 1, varsinkin jos määrä ”T*FPAP” on pieni. Edellä esitetystä kaavasta seuraisi siis, että kalastusalan yrityksiltä takaisinperittävä kokonaismäärä ylittäisi määrän, josta ne ovat hyötyneet. Tämän vuoksi tässä tapauksessa olisi säädettävä, että kalastusalan yrityksiltä takaisinperittävä määrä vastaa korvausta, jonka yritys on saanut dieselöljyvakuutuksesta. Tässä tapauksessa jäännös, joka on valtion myöntämien ennakoiden ja kalastusalan yrityksille maksettujen korvausten välillä, olisi perittävä takaisin rahastolta, joka olisi tosiasiallisesti kuluttanut tämän erotuksen.

(143)

Kalastusalan yrityksille myönnettyjä valtiontukia ei voida periä takaisin, jos tuet myöntämispäivänään täyttivät vähämerkityksistä tukea koskevissa asetuksissa (EY) N:o 1860/2004 tai (EY) N:o 875/2007 vahvistetut edellytykset,

a)

rahastolta takaisinperittävä kokonaismäärä (tuki ja siitä perittävä korko);

b)

tarkka kuvaus toimenpiteistä, jotka on jo toteutettu tai joita suunnitellaan tämän päätöksen noudattamiseksi;

c)

asiakirjat, jotka osoittavat, että rahasto on määrätty maksamaan tuki takaisin.

a)

luettelo kalastusalan yrityksistä, jotka ovat saaneet 2 artiklassa tarkoitettua tukea, ja kunkin yrityksen saama kokonaissumma;

b)

kultakin tuensaajalta takaisinperittävän tuen kokonaismäärä (tuki ja siitä perittävä korko);

c)

tarkka kuvaus toimenpiteistä, jotka on jo toteutettu tai joita suunnitellaan tämän päätöksen noudattamiseksi;

d)

asiakirjat, jotka osoittavat, että tuensaajat on määrätty maksamaan tuki takaisin.