Avainsanat
Tiivistelmä

Avainsanat

1. Ympäristö – Jätteet – Direktiivi 75/442 – Jätteen käsite

(EY 174 artiklan 2 kohta; neuvoston direktiivin 75/442, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 91/156, 1 artiklan a alakohta)

2. Ympäristö – Jätteet – Direktiivi 75/442 – Soveltamisala

(Neuvoston direktiivin 75/442, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 91/156, 1 artiklan a alakohta ja 2 artiklan 1 kohta)

3. Ympäristö – Jätteet – Direktiivi 75/442 – Jätteen käsite

(Neuvoston direktiivin 75/442, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 91/156, 1 artiklan a alakohta)

4. Ympäristö – Jätteet – Direktiivi 75/442 – Soveltamisala

(Neuvoston direktiivin 75/442, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 91/156, 1 artiklan a alakohta ja 2 artiklan 1 kohta)

5. Ympäristö – Jätteet – Direktiivi 75/442 – Soveltamisala

(Neuvoston direktiivi 75/442, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 91/156)

Tiivistelmä

1. Jätteen määritteleminen jätteistä annetun direktiivin 75/442, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 91/156, 1 artiklan a alakohdassa tarkoitetuksi aineeksi tai esineeksi perustuu ennen kaikkea sen haltijan toimintaan ja käsitteen ”hävittää” merkitykseen. Tätä käsitettä on tulkittava ottaen huomioon direktiivin päämäärä, joka kyseisen direktiivin johdanto-osan kolmannen perustelukappaleen mukaan on ihmisten terveyden ja ympäristön suojeleminen jätteiden keräilyn, kuljetuksen, käsittelyn, varastoinnin ja kaatopaikalle sijoittamisen aiheuttamilta haitallisilta vaikutuksilta, mutta myös EY 174 artiklan 2 kohta, jossa määrätään, että yhteisön ympäristöpolitiikalla pyritään suojelun korkeaan tasoon ja että se perustuu ennalta varautumisen periaatteelle. Tästä seuraa, että mainittua käsitettä ja siten jätteen käsitettä ei voida tulkita suppeasti.

(ks. 34 ja 35 kohta)

2. Koska jätteistä annetussa direktiivissä 75/442, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 91/156, ei tarjota yhtäkään ratkaisevaa perustetta sen määrittämiseksi, tahtooko haltija hävittää tietyn aineen tai esineen, yhteisön oikeussääntöjen puuttuessa jäsenvaltiot voivat vapaasti valita täytäntöön panemissaan direktiiveissä määriteltyjen eri seikkojen todistelukeinot, kunhan tällä ei heikennetä yhteisön oikeuden tehokasta vaikutusta. Siten jäsenvaltiot voivat esimerkiksi määrittää eri jäteluokat erityisesti jätehuollon järjestämisen ja valvonnan helpottamiseksi, kunhan vain direktiivistä tai muista yhteisön oikeuden näitä jätteitä koskevista säännöksistä johtuvia velvoitteita noudatetaan ja kunhan direktiivistä johtuvien velvollisuuksien täytäntöön panemiseksi annettujen säädöstekstien soveltamisalan ulkopuolelle mahdollisesti jäävät luokat ovat direktiivin 2 artiklan 1 kohdan mukaisia.

(ks. 43 kohta)

3. Jätteistä annetun direktiivin 75/442, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 91/156, liitteessä I oleva luettelo jäteluokista ja saman direktiivin liitteissä II A ja II B mainitut huolehtimis- ja hyödyntämistoimet osoittavat, että periaatteessa jätteen käsitteen alan ulkopuolelle eivät jää mitkään jäämätyypit tai muut tuotantoprosessista peräisin olevat aineet.

Se, onko todellisuudessa kyse mainitun direktiivin 1 artiklan a alakohdassa tarkoitetusta ”jätteestä”, on näin ollen selvitettävä kaikkien asiaan vaikuttavien seikkojen perusteella siten, että otetaan huomioon tämän direktiivin tavoite ja varotaan vaarantamasta sen tehoa. Näin ollen tietyt seikat voivat olla indisioita mainitussa säännöksessä tarkoitetusta aineen tai esineen hävittämisestä, hävittämisaikomuksesta tai hävittämisvelvollisuudesta. Tilanne on tällainen erityisesti silloin, kun käytetty aine on tuotantoprosessin tai kulutuksen yhteydessä syntyvä jäämä, eli tuote, jota ei sellaisenaan ole pyritty tuottamaan sellaiseksi, koska aineen käsittelytapa tai käyttötapa ei ole ratkaiseva arvioitaessa, onko se jätettä vai ei. Sen kriteerin lisäksi, onko tiettyä ainetta pidettävä luonteeltaan tuotantojäämänä vai ei, toinen merkityksellinen kriteeri arvioitaessa sitä, onko tämä aine direktiivissä tarkoitettu jäte vai ei, on se, kuinka suurella todennäköisyydellä tämä aine käytetään uudelleen ilman edeltävää käsittelyä. Jos pelkän uudelleenkäyttömahdollisuuden lisäksi haltijalle on siitä taloudellista etua, uudelleenkäyttö tulee erittäin todennäköiseksi. Tällaisessa tapauksessa kyseessä olevaa ainetta ei voida enää pitää rasitteena, jonka haltija pyrkii ”hävittämään”, vaan oikeana tuotteena. Lisäksi vaikka näitä materiaaleja ei voida pitää tuotantojääminä vaan sivutuotteina, joiden haltija haluaa selvästi käyttää ne uudelleen eikä halua ”hävittää” niitä, vaaditaan, että esineen, materiaalin tai raaka-aineen uudelleen käyttäminen, mukaan lukien sen käyttäminen muun kuin sen tuottaneen taloudellisen toimijan tarpeita varten, ei ole pelkästään mahdollista vaan varmaa, ei edellytä edeltävää käsittelyä ja tapahtuu kiinteänä osana tuotanto- tai käyttöprosessia. Näin ollen ainoastaan sen seikan perusteella, että kyseessä olevat materiaalit käytetään uudelleen, ei voida päätellä, ettei niissä olisi kyse direktiivissä tarkoitetuista ”jätteistä”. Se, mitä esineelle tai aineelle tulevaisuudessa tapahtuu, ei nimittäin ole sellaisenaan ratkaisevaa sen kannalta, onko se mahdollisesti jätettä, koska esine tai aine määritellään jätteeksi direktiivin 1 artiklan a alakohdan mukaisesti sen mukaan, onko kyseessä esine tai aine, jonka sen haltija hävittää, aikoo hävittää tai on velvollinen hävittämään.

(ks. 36, 37, 40, 42, 44–46, 48 ja 49 kohta)

4. Jätteistä annetun direktiivin 75/442, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 91/156, 1 artiklan a alakohdassa määritellään direktiivissä tarkoitetun jätteen käsite, mutta siinä määritellään myös yhdessä sen 2 artiklan 1 kohdan kanssa sen soveltamisala. Mainitussa 2 artiklan 1 kohdassa mainitaan, minkätyyppiset jätteet jätetään tai voidaan jättää direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle ja millä edellytyksillä, vaikka lähtökohtaisesti siihen sisältyvät kaikki jätteet, jotka täyttävät mainitun määritelmän. Kaikilla valtionsisäisen oikeuden säännöksillä, joilla rajoitetaan yleisesti direktiivistä johtuvia velvoitteita enemmän kuin mikä direktiivin 2 artiklan 1 kohdan nojalla on mahdollista, jätetään väistämättä noudattamatta mainitun direktiivin soveltamisalaa.

(ks. 53 kohta)

5. Jätteistä annettua direktiiviä 75/442, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 91/156, ei voida pitää toissijaisesti sovellettavana elintarvikkeiden turvallisuutta koskevaan yhteisön ja kansalliseen lainsäädäntöön nähden siltä osin kuin se koskee elintarviketeollisuudesta peräisin olevien elintarvikkeiden ylijäämiä ja kaikentyyppisten ruokien valmistamisesta jääneitä tähteitä, jotka on tarkoitettu eläinten rehun tuotantoon. Vaikka tämän lainsäädännön tiettyjen säännösten tavoitteet voivat nimittäin mahdollisesti osittain vahvistaa tämän direktiivin tavoitteita, ne ovat merkittävästi erilaiset. Lisäksi mainitun direktiivin 2 artiklan 1 kohdassa nimenomaisesti tarkoitettujen tapausten ohella mikään siinä ei osoita, ettei sitä sovellettaisi kumulatiivisesti muun lainsäädännön kanssa.

(ks. 55 kohta)