1.

Tämä ennakkoratkaisupyyntö koskee direktiivin 2008/115/EY ( 2 ) 15 artiklan 2 kohdan, direktiivin 2013/33/EU ( 3 ) 9 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan sekä asetuksen (EU) N:o 604/2013 ( 4 ) 28 artiklan 4 kohdan (jäljempänä asian kannalta merkitykselliset säännökset) tulkintaa, kun ne luetaan yhdessä Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 6 ja 47 artiklan kanssa.

2.

Nämä asian kannalta merkitykselliset unionin johdetun oikeuden säännökset, jotka kuuluvat EUT-sopimuksen kolmannen osan V osaston, joka koskee vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta, soveltamisalaan, konkretisoivat tällä oikeudenalalla periaatteen, jonka mukaan silloin, kun on selvää, että säilöönoton lainmukaisuuden edellytykset eivät täyty tai eivät enää täyty, säilöön otettu kolmannen maan kansalainen on vapautettava välittömästi. ( 5 )

3.

Ennakkoratkaisupyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat palauttamismenettelyn kohteena oleva kolmannen maan kansalainen C ja Staatssecretaris van Justitie en Veiligheid (oikeus- ja turvallisuusministeriön valtiosihteeri, Alankomaat; jäljempänä valtiosihteeri) ja joka koskee kyseisen viranomaisen määräämiin kahteen säilöönottotoimenpiteeseen perustuvan keskeytymättömän säilöönoton lainmukaisuutta.

4.

Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin Rechtbank Den Haag, zittingsplaats Roermond (Haagin alioikeus, Roermondin istuntopaikka, Alankomaat) tiedustelee erityisesti sitä, onko ensimmäisen säilöönoton lainmukaisuuteen vaikuttavan virheen, nimittäin kansallisen lainsäädännön mukaisen määräajan ylittymisen toisen peräkkäisen säilöönottotoimenpiteen määräämistä varten, johdettava asian kannalta merkityksellisten säännösten nojalla asianomaisen henkilön välittömään vapauttamiseen siinäkin tapauksessa, että tuomioistuinvalvonnan ajankohtana on selvää, että toisen säilöönottotoimenpiteen perusteena olevat edellytykset täyttyivät.

5.

Direktiivin johdanto-osan 16 ja 17 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

6.

Mainitun direktiivin 15 artiklassa, jonka otsikko on ”Säilöönotto”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltiot voivat ottaa säilöön palauttamismenettelyjen kohteena olevan kolmannen maan kansalaisen palauttamisen valmistelemiseksi ja/tai henkilön poistamiseksi maasta vain, jos muita riittäviä mutta lievempiä keinoja ei voida soveltaa tehokkaasti tietyssä tapauksessa, erityisesti kun

Säilöönoton on oltava mahdollisimman lyhytaikainen ja sitä saa jatkaa vain niin kauan kuin asianmukaisella ripeydellä hoidettavat maastapoistamisjärjestelyt ovat kesken.

2.   Säilöönottomääräyksen antaa hallinto- tai oikeusviranomainen.

Säilöönottomääräys on annettava kirjallisena ja siinä on mainittava ratkaisun tosiseikkoihin liittyvät ja oikeudelliset perusteet.

Jos säilöönottomääräyksen antaa hallintoviranomainen, jäsenvaltion on

Asianomainen kolmannen maan kansalainen on vapautettava välittömästi, jos säilöönotto ei ole laillinen.

3.   Joka tapauksessa säilöönottoa on tarkasteltava uudelleen kohtuullisin väliajoin joko asianomaisen kolmannen maan kansalaisen hakemuksesta tai viran puolesta. Jos säilöönoton kestoa jatketaan, uudelleen tarkastelut toteutetaan oikeusviranomaisen valvonnassa.

4.   Kun käy ilmi, että kohtuullista mahdollisuutta maastapoistamisen toteuttamiseen ei enää ole oikeudellisten tai muiden näkökohtien vuoksi tai että 1 kohdassa säädetyt edellytykset eivät enää ole olemassa, säilöönotto ei ole enää perusteltua ja asianomainen henkilö on vapautettava välittömästi.

5.   Säilöönottoa on jatkettava niin kauan kuin 1 kohdassa säädetyt edellytykset ovat olemassa ja niin kauan kuin se on tarpeen onnistuneen maastapoistamisen varmistamiseksi. Kunkin jäsenvaltion on säädettävä rajoitetusta säilöönottoajasta, joka ei saa ylittää kuutta kuukautta.

6.   Jäsenvaltiot eivät saa jatkaa 5 kohdassa tarkoitettua aikaa muutoin kuin kansallisen lainsäädännön mukaisesti rajoitetuksi ajaksi, joka ei ole pidempi kuin kaksitoista kuukautta, jos niiden kohtuullisista pyrkimyksistä huolimatta maastapoistaminen todennäköisesti kestää kauemmin siitä syystä, että

7.

Vastaanottodirektiivin 2 artiklan h alakohdan mukaan ”säilöönotolla” tarkoitetaan sitä, että ”jäsenvaltio sulkee hakijan tiettyyn paikkaan, jossa hakijalta on viety hänen liikkumisvapautensa”.

8.

Direktiivin 9 artiklan 1 ja 3 kohdassa todetaan seuraavaa:

”1.   Hakijan säilöönoton on oltava mahdollisimman lyhytkestoinen, ja hakijaa on pidettävä säilöön otettuna ainoastaan niin kauan kuin 8 artiklan 3 kohdassa säädetyt perusteet ovat sovellettavissa.

– –

3.   Kun hallintoviranomaiset antavat säilöönottomääräyksen, jäsenvaltioiden on varmistettava viran puolesta tai hakijan pyynnöstä, että oikeusviranomainen tutkii viipymättä säilöönoton laillisuuden. Viran puolesta tehtävän säilöönoton laillisuuden tutkimisesta on päätettävä mahdollisimman nopeasti säilöönoton alkamisesta. Hakijan pyynnöstä siitä on päätettävä mahdollisimman nopeasti asiaankuuluvien menettelyjen aloittamisesta. Jäsenvaltioiden on tätä varten määritettävä kansallisessa lainsäädännössä määräaika laillisuuden tutkimiselle joko viran puolesta ja/tai hakijan pyynnöstä.

Mikäli laillisuuden tutkimisen yhteydessä osoittautuu, että säilöön ottamista on pidettävä laittomana, asianomainen hakija on vapautettava välittömästi.”

9.

Dublin III ‑asetuksen 28 artiklan 2 ja 4 kohdassa säädetään seuraavaa:

”2.   Kun on olemassa huomattava pakenemisen vaara, jäsenvaltiot voivat ottaa asianomaisen henkilön säilöön tämän asetuksen mukaisten siirtomenettelyjen turvaamiseksi, kun säilöönotto tehdään yksilöllisen arvioinnin pohjalta, kun se on oikeasuhteinen eikä muita vähemmän pakottavia keinoja voida soveltaa tehokkaasti.

– –

4.   Jotta voidaan turvata siirtoa hakemuksen käsittelystä vastuussa olevaan jäsenvaltioon koskevat menettelyt, säilöönotto-olosuhteisiin ja säilöön otettuihin henkilöihin sovellettaviin takeisiin sovelletaan [vastaanottodirektiivin] 9, 10 ja 11 artiklaa.”

10.

Ulkomaalaislain kokonaisuudistuksesta annetun lain (vuoden 2000 ulkomaalaislaki) (wet tot algehele herziening van de Vreemdelingenwet (Vreemdelingenwet 2000)) ( 6 ) 59 §:n 1 momentin a kohdan mukaan valtiosihteeri voi määrätä otettavaksi säilöön maassa laittomasti oleskelevan ulkomaalaisen Alankomaiden alueelta poistamista varten, mikäli yleinen järjestys tai kansallinen turvallisuus sitä vaatii.

11.

Kyseisen lain 59a §:ssä säädetään, että ulkomaalaiset, joihin sovelletaan Dublin III ‑asetusta, voidaan kyseisen asetuksen 28 artiklan mukaisesti ottaa säilöön heidän siirtämisekseen jäsenvaltioon, joka on vastuussa heidän Alankomaiden alueella jättämänsä kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä.

12.

Ulkomaalaislain 94 §:n 1 ja 6 momentissa säädetään seuraavaa:

”1.   Annettuaan – – 59, 59a ja 59b §:ssä tarkoitetun päätöksen vapauden menetyksen käsittävän toimenpiteen määräämisestä [valtiosihteeri] ilmoittaa siitä [toimivaltaiselle tuomioistuimelle] viimeistään 28. päivänä kyseisen päätöksen tiedoksiantamisesta, ellei ulkomaalainen itse ole jo nostanut kannetta. Heti kun tuomioistuimelle on ilmoitettu, ulkomaalaisen katsotaan nostaneen kanteen vapauden menetyksen käsittävän toimenpiteen määräämistä koskevasta päätöksestä. Kanteessa vaaditaan myös korvauksia koskevan oikeuden tunnustamista.

– –

6.   Jos asiaa käsittelevä tuomioistuin katsoo, että asianomaisen toimenpiteen soveltaminen tai täytäntöönpano on tämän lain vastaista, tai jos se kaikkia asiaan liittyviä etuja punnittuaan katsoo, että toimenpide on perusteeton, sen on hyväksyttävä kanne. Tässä tapauksessa tuomioistuin määrää, että toimenpide lopetetaan tai että sen täytäntöönpanoon liittyviä menettelytapoja muutetaan.”

13.

Saman lain 96 §:n 1 ja 3 momentissa säädetään seuraavaa:

”1.   Mikäli 94 §:ssä tarkoitettu kanne todetaan perusteettomaksi ja mikäli ulkomaalainen nostaa kanteen vapauden menetyksen jatkamisesta, tuomioistuin päättää alustavan tutkinnan viikon kuluessa kannekirjelmän vastaanottamisesta. – – Tuomioistuin voi myös päättää ilman asianosaisten suostumusta, että valmistelevaa suullista käsittelyä ei järjestetä. – –

– –

3.   Jos asiaa käsittelevä tuomioistuin katsoo, että toimenpiteen soveltaminen tai täytäntöönpano on tämän lain vastaista, tai jos se kaikkia asiaan liittyviä etuja punnittuaan katsoo, että toimenpide on perusteeton, sen on hyväksyttävä kanne. Tässä tapauksessa tuomioistuin määrää, että toimenpide lopetetaan tai että sen täytäntöönpanoon liittyviä menettelytapoja muutetaan.”

14.

Belgiasta Alankomaihin matkalla olleessa kansainvälisessä junassa 1.5.2024 tekemässään lipuntarkastuksessa Alankomaiden ulkomaalaisasioiden poliisi pidätti Marokon kansalaisen C:n kuullakseen häntä, sillä hänellä ei ollut esittää junalippua. Hän jätti kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen Alankomaissa samana päivänä.

15.

C otettiin säilöön 2.5.2024 Rotterdamin (Alankomaat) säilöönottolaitokseen valtiosihteerin ulkomaalaislain 59a §:n 1 momentin nojalla ja Dublin III ‑asetuksen 28 artiklan mukaisesti määräämän toimenpiteen (jäljempänä ensimmäinen säilöönottotoimenpide) perusteella. Määräämällä kyseisestä toimenpiteestä valtiosihteeri katsoi, että C kuului Dublin III ‑asetuksen soveltamisalaan; että kyseisen toimenpiteen tarkoituksena oli varmistaa C:n siirto Espanjaan eli hänen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa tutkimisesta vastuussa olevaan jäsenvaltioon; ja että säilöönottoa edellytti C:n huomattava pakenemisen vaara.

16.

Valtiosihteeri pyysi 3.5.2024 Espanjan viranomaisia ottamaan C:n vastaan Dublin III ‑asetuksen 18 artiklan 1 kohdan a alakohdan nojalla.

17.

C peruutti kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa 6.5.2024, mistä Espanjan kuningaskunta sai tiedon kaksi päivää myöhemmin eli 8.5.2024.

18.

Espanjan viranomaiset hylkäsivät 14.5.2024 pyynnön C:n ottamisesta vastaan. Valtiosihteeri ei pyytänyt kyseisiä viranomaisia tutkimaan uudelleen niiden antamaa hylkäyspäätöstä.

19.

C sai 16.5.2024 tiedon siitä, että pyyntö hänen siirrostaan Espanjaan oli hylätty, ja häntä pyydettiin tekemään yhteistyötä palatakseen alkuperämaahansa Marokkoon, mistä hän kieltäytyi.

20.

C:tä kuultiin 17.5.2024, sillä valtiosihteerin tarkoituksena oli tehdä päätös C:n palauttamisesta tämän alkuperämaahan, asettamisesta maahantulokieltoon ja uudesta säilöönotosta palauttamisdirektiivin 15 artiklan nojalla.

21.

Kyseisen kuulemisen jälkeen C:stä tehtiin kello 14.51 palauttamispäätös, jossa kohdemaaksi nimettiin Marokko (jäljempänä palauttamispäätös), ja hänet määrätiin kahden vuoden maahantulokieltoon Alankomaiden alueelle. Samana päivänä kello 14.52 valtiosihteeri, joka katsoi, että oli olemassa todellinen vaara siitä, että C voisi vältellä valvontaa ja vältellä tai vaikeuttaa paluun valmisteluja tai maastapoistamismenettelyä, määräsi uuden säilöönottotoimenpiteen ulkomaalaislain 59 §:n 1 momentin a kohdan (jolla palauttamisdirektiivin 15 artiklan 1 kohta on saatettu osaksi Alankomaiden oikeusjärjestystä) nojalla. Kyseinen toimenpide, jonka tarkoituksena oli varmistaa C:n maastapoistaminen hänen alkuperämaahansa, on tällä hetkellä voimassa (jäljempänä toinen säilöönottotoimenpide). Tämän jälkeen valtiosihteeri lopetti ensimmäisen säilöönottotoimenpiteen kello 14.55 ja otti C:n säilöön kello 15.00 toisen säilöönottotoimenpiteen perusteella.

22.

Kuten edellä esitetyistä tosiseikoista ilmenee, C:tä on pidetty säilössä keskeytyksettä 2.5.2024 lähtien. ( 7 )

23.

C nosti erikseen kanteen kummastakin häneen kohdistetusta säilöönottotoimenpiteestä ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa, joka tutki ne yhdessä istunnossa. C:n mukaan ensimmäisen säilöönottotoimenpiteen nojalla määrätty säilöönotto ei enää ollut perusteltu 14.5.2024 alkaen, koska Espanjan viranomaisten hylättyä häntä koskevan vastaanottopyynnön hänen säilöönottonsa tarkoituksena ei enää voinut olla varmistaa hänen siirtonsa Espanjaan. Näin ollen kyseisen säilöönoton olisi pitänyt päättyä mahdollisimman pian. Tältä osin Raad van Staten (ylin hallintotuomioistuin, Alankomaat) oikeuskäytäntöön ( 8 ) perustuvan käytännön mukaan valtiosihteerillä väitetysti on ennen henkilön vapauttamista enintään 48 tuntia aikaa ensimmäisen säilöönoton raukeamisen jälkeen määrätä uudesta säilöönottotoimenpiteestä muulla perusteella. On väitetysti riidatonta, että nyt käsiteltävässä asiassa kyseistä määräaikaa ei noudatettu, sillä kyseinen viranomainen määräsi toisesta säilöönottotoimenpiteestä 17.5.2024 eli päivän kuluttua 48 tunnin enimmäisajan päättymisestä. C katsoo, että sen vuoksi sekä ensimmäinen että toinen säilöönottotoimenpide ovat lainvastaisia, millä loukataan hänen vapautta koskevaa perusoikeuttaan. Kyseisen loukkauksen korjaamiseksi ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen olisikin vapautettava hänet välittömästi huolimatta siitä, että ensimmäinen toimenpide on tällä välin lopetettu, tai siitä, että häntä pidetään tällä hetkellä säilössä toisen säilöönottotoimenpiteen perusteella. Toisin sanoen lainvastaisuus, joka johtui ensimmäiseen säilöönottotoimenpiteeseen liittyneestä huolimattomuudesta, on kantajan mukaan vaikuttanut jälkimmäisen säilöönottotoimenpiteen lainmukaisuuteen. ( 9 )

24.

Valtiosihteeri puolestaan väittää, että ensimmäisen säilöönottotoimenpiteen täytäntöönpanossa ollut virhe ei voi vaikuttaa jälkimmäisen toimenpiteen laillisuuteen, sillä C:n pitäminen säilössä perustuu päätökseen palauttaa hänet Marokkoon, mikä on edelleen pätevä peruste. Valtiosihteeri kuitenkin myöntää huolimattomuutensa ensimmäisen säilöönottotoimenpiteen täytäntöönpanossa, sillä 48 tunnin enimmäisaika ylittyi yhdellä päivällä ennen toisen toimenpiteen määräämistä. Korjatakseen tämän lainvastaisuuden valtiosihteeri tarjosi käytäntönsä mukaisesti C:lle 100 euron korvausta tämän vapautta koskevan oikeuden loukkaamisesta. Kyseinen viranomainen totesi kuitenkin, että ensimmäinen säilöönottotoimenpide oli jo lopetettu silloin, kun asia saatettiin ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen käsiteltäväksi, joten sitä ei ollut enää mahdollista kumota. Koska kyseinen tuomioistuin ei enää voinut lopettaa ensimmäistä säilöönottotoimenpidettä ja koska toinen toimenpide määrättiin laillisesti, C:tä ei siksi voitu vapauttaa.

25.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin vahvistaa tältä osin, että Raad van Staten oikeuskäytännössä vahvistetun kansallisen käytännön mukaan säilöönottotoimenpiteen lainvastaisuus ei voi vaikuttaa myöhemmin määrätyn säilöönottotoimenpiteen laillisuuteen, ( 10 ) joten toimivaltainen tuomioistuin ei voi määrätä vapauttamisesta myöhemmin määrätyn säilöönottotoimenpiteen ollessa voimassa. Palauttamisdirektiivin 15 artiklan 2 kohdan ja vastaanottodirektiivin 9 artiklan 3 kohdan mukaan asianomainen henkilö on kuitenkin vapautettava välittömästi, jos hänen säilöönottonsa osoittautuu laittomaksi. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan tässä tilanteessa nousee esiin kysymys tehokkaasta oikeussuojasta pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa, jossa henkilön säilöönotto on kestänyt yli 48 tuntia siitä huolimatta, että ensimmäinen säilöönotto on osoittautunut lainvastaiseksi. Tämä kysymys edellyttää lähinnä sen arvioimista, voidaanko ensimmäisen säilöönottotoimenpiteen (ainakin osittainen) lainvastaisuus ”korjata” lopettamalla se ja myöntämällä asianomaiselle henkilölle vahingonkorvausta. ( 11 )

26.

Tässä tilanteessa Rechtbank Den Haag, zittingsplaats Roermond päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Onko [palauttamisdirektiivin] 15 artiklan 2 kohdan b alakohtaa, [vastaanottodirektiivin] 9 artiklan 3 kohtaa ja [Dublin III ‑asetuksen] 28 artiklan 4 kohtaa, luettuina yhdessä [perusoikeuskirjan] 6 ja 47 artiklan kanssa, tulkittava siten, että oikeusviranomainen on aina velvollinen vapauttamaan säilöön otetun henkilön välittömästi, jos säilöönotto on ollut lainvastaista tai muuttunut lainvastaiseksi milloin tahansa peräkkäisten säilöönottotoimenpiteiden keskeytyksettömän täytäntöönpanon aikana?”

27.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää tämän ennakkoratkaisupyynnön käsittelemistä unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 107 artiklan mukaisessa kiireellisessä menettelyssä. Se vetoaa pyyntönsä tueksi siihen, että asiassa on kyse EUT-sopimuksen kolmannen osan V osastossa tarkoitettujen unionin oikeuden määräysten ja säännösten tulkinnasta.

28.

Kiireellisyyttä koskevasta perusteesta ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin totesi yhtäältä, että C on ollut säilöön otettuna 2.5.2024 lähtien ja että ennakkoratkaisupyynnön esittämisajankohtana häntä pidettiin yhä säilössä, ja toisaalta, että unionin tuomioistuimen vastaus ennakkoratkaisukysymykseen on ratkaiseva sen arvioimiseksi, onko kansallinen tuomioistuin unionin oikeuden nojalla velvollinen vapauttamaan hänet välittömästi.

29.

Tässä tilanteessa unionin tuomioistuimen ensimmäinen jaosto päätti 14.6.2024 hyväksyä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen pyynnön tämän asian käsittelemisestä kiireellisessä menettelyssä.

30.

C, Alankomaiden hallitus ja Euroopan komissio ovat esittäneet kirjallisia huomautuksia. Samat osapuolet esittivät myös suullisia huomautuksia 15.7.2024 pidetyssä istunnossa.

31.

Ennen tarkastelun aloittamista on syytä esittää katsaus sovellettavaan säännöstöön ja tämän asian kannalta merkitykselliseen oikeuskäytäntöön (1.) sekä selventää ennakkoratkaisukysymyksen ulottuvuutta siinä muodossa, jossa se on esitetty (2.).

32.

Aluksi on tärkeätä erottaa toisistaan ne yhteisen turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikan yhteydessä sovellettavat oikeudelliset järjestelmät, jotka koskevat yhtäältä säilöönottoa ja erityisesti kansainvälistä suojelua hakevan henkilön säilöönottoa ennen muuta vastaanottodirektiivin nojalla tai tällaisen suojelun hakijan siirtämistä hakemuksen käsittelystä vastuussa olevaan jäsenvaltioon Dublin III ‑asetuksen nojalla ja toisaalta laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten säilöönottoa maastapoistamista varten, josta säädetään palauttamisdirektiivissä. Vaikka kyseisissä järjestelmissä on yhteisiä piirteitä annettujen takeiden ja niiden täytäntöönpanon osalta, ne eroavat kuitenkin toisistaan siinä, että kummallakin pyritään niiden omiin tavoitteisiin. ( 12 )

33.

Ensinnäkin on todettava kansainvälistä suojelua hakevista henkilöistä yhtäältä, että heidän säilöönotossaan on noudatettava perusperiaatetta, jonka mukaan ketään ei pidä ottaa säilöön pelkästään siitä syystä, että hän hakee tällaista suojelua. ( 13 ) Vastaanottodirektiivin 8 artiklan 3 kohdassa luetellaankin tyhjentävästi ne kuusi perustetta, joilla kansainvälistä suojelua hakevan henkilön säilöönotto voidaan oikeuttaa, ja jokainen näistä perusteista vastaa tiettyä tarvetta ja on luonteeltaan itsenäinen. ( 14 ) Kyseisessä säännöksessä nimittäin säädetään, että hakija voidaan ottaa säilöön vain täsmällisesti yksilöidyistä syistä, jotka määritellään kansallisessa lainsäädännössä. ( 15 ) Dublin III ‑asetuksen mukaisen menettelyn piiriin kuuluvien kansainvälistä suojelua hakevien henkilöiden osalta saman säännöksen f alakohdassa viitataan kyseisen asetuksen 28 artiklaan. Mainitun asetuksen 28 artiklan 2 kohdassa säädetään erityisesti, että kun on olemassa huomattava pakenemisen vaara, jäsenvaltiot voivat ottaa asianomaisen henkilön säilöön saman asetuksen mukaisten siirtomenettelyjen turvaamiseksi. Lisäksi kyseisen direktiivin 8 artiklan 2 kohdan mukaan säilöönotto voidaan toteuttaa vain tarpeen mukaan kunkin tapauksen yksilöllisen arvioinnin perusteella, jos lievempiä vaihtoehtoisia keinoja ei voida soveltaa tehokkaasti. Kansalliset viranomaiset voivat ottaa kansainvälisen suojelun hakijan säilöön vasta selvitettyään tapauskohtaisesti, onko säilöönotto oikeassa suhteessa sillä tavoiteltuihin päämääriin. ( 16 )

34.

Toisaalta säilöönoton kestoa koskevien takeiden osalta vastaanottodirektiivin 9 artiklan 1 kohdassa säädetään, että kansainvälisen suojelun hakijan säilöönoton on oltava mahdollisimman lyhytkestoinen ja että hakijaa on pidettävä säilöön otettuna ainoastaan niin kauan kuin hänen säilöönottonsa peruste on sovellettavissa, ja tämän säilöönottoperusteen vuoksi tärkeät hallinnolliset menettelyt on hoidettava asianmukaisella huolellisuudella eikä säilöönoton jatkamista voida perustella kyseisten menettelyjen viivästymisellä, joka ei johdu hakijasta. ( 17 ) Kyseisen direktiivin 9 artiklan 3 kohdassa säädetään lisäksi, että mikäli tuomioistuinvalvonnan yhteydessä osoittautuu, että säilöön ottamista on pidettävä laittomana, asianomainen hakija on vapautettava välittömästi. Kyseisessä säännöksessä ei aseteta määräaikaa, jonka päätyttyä kansainvälisen suojelun hakijan säilössä pitäminen katsottaisiin automaattisesti sääntöjenvastaiseksi, vaan siinä edellytetään, että kyseinen jäsenvaltio varmistaa yhtäältä, että säilössä pitäminen kestää vain niin kauan kuin sen oikeuttava peruste on sovellettavissa, ja toisaalta, että tämän perusteen vuoksi tärkeät hallinnolliset menettelyt hoidetaan huolellisesti. ( 18 ) Samoja säännöksiä sovelletaan Dublin III ‑asetuksen 28 artiklan 4 kohdan nojalla säilöönottotoimenpiteisiin, jotka määrätään kyseisen asetuksen nojalla hakemuksen käsittelystä vastuussa olevaan jäsenvaltioon tapahtuvaa siirtoa koskevien menettelyjen turvaamiseksi. ( 19 )

35.

Toiseksi on maassa laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten osalta korostettava yhtäältä sitä, että säilöönottoa maastapoistamista varten on rajoitettava, ja siinä on noudatettava oikeasuhteisuuden periaatetta käytettyihin keinoihin ja tavoiteltuihin päämääriin nähden. On muistettava, että palauttamisdirektiivin johdanto-osan 2 perustelukappaleen mukaan direktiivillä tavoitellaan tehokasta maastapoistamis- ja palauttamispolitiikkaa, joka perustuu yhteisiin vaatimuksiin, joiden mukaisesti henkilöt palautetaan inhimillisellä tavalla ja heidän perusoikeuksiaan ja ihmisarvoaan täysimääräisesti kunnioittaen. Säilöönotto onkin sallittua ainoastaan ”palauttamisen valmistelemiseksi ja/tai henkilön poistamiseksi maasta” ja vain, jos lievempien keinojen käyttäminen ei ole riittävää. ( 20 ) Kyseisen direktiivin 15 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltiot ”voivat ottaa säilöön palauttamismenettelyjen kohteena olevan kolmannen maan kansalaisen palauttamisen valmistelemiseksi ja/tai henkilön poistamiseksi maasta – – erityisesti kun: a) on olemassa pakenemisen vaara; tai b) asianomainen kolmannen maan kansalainen välttelee tai vaikeuttaa palauttamisen valmisteluja tai maastapoistamista”. Unionin tuomioistuin täsmensi, että kyseiset kaksi perustetta eivät ole tyhjentäviä, vaan jäsenvaltiot voivat säätää muista erityisistä säilöönottoperusteista kyseisessä säännöksessä nimenomaisesti säädettyjen kahden perusteen lisäksi. ( 21 ) Täydentävien säilöönottoperusteiden käyttöönoton on kuitenkin oltava tarkkaan rajattu niin palauttamisdirektiivistä itsestään ilmenevillä vaatimuksilla kuin niillä vaatimuksilla, jotka perustuvat perusoikeuksien, erityisesti perusoikeuskirjan 6 artiklassa vahvistetun, vapautta koskevan perusoikeuden suojaan sekä suhteellisuusperiaatteen noudattamiseen. ( 22 ) Kolmannen maan kansalaista ei esimerkiksi saa ottaa säilöön pelkästään sillä perusteella, että hänestä on tehty palauttamispäätös tai hän ei kykene huolehtimaan toimeentulostaan. ( 23 ) Unionin tuomioistuin on kuitenkin myös vahvistanut, että saman direktiivin 15 artiklassa ei estetä jäsenvaltiota tekemästä päätöstä kyseisen kolmannen maan kansalaisen säilöönotosta ennen hänen poistamistaan maasta siinä tapauksessa, että hän muodostaa todellisen, välittömän ja riittävän vakavan uhan yleiselle järjestykselle tai sisäiselle turvallisuudelle. ( 24 )

36.

Toisaalta siltä osin kuin on kyse säilöönoton kestoa koskevista takeista, palauttamisdirektiivin 15 artiklassa säädetään kansainvälistä suojelua hakevien säilöönoton tapaan, että säilöönoton on oltava ”mahdollisimman lyhytaikainen” ja että ”sitä saa jatkaa vain niin kauan kuin asianmukaisella ripeydellä hoidettavat maastapoistamisjärjestelyt ovat kesken”. Vaatimus siitä, että säilöönoton on oltava näin lyhytaikainen, toistuu palauttamisdirektiivin säännöksissä useasti. Ensinnäkin kyseisen direktiivin 15 artiklan 2 kohdan viimeisessä alakohdassa todetaan, että ”asianomainen kolmannen maan kansalainen on vapautettava välittömästi, jos säilöönotto ei ole laillinen”. Toiseksi kyseisen direktiivin 15 artiklan 4 kohdan nojalla silloin, ”kun käy ilmi, että kohtuullista mahdollisuutta maastapoistamisen toteuttamiseen ei enää ole oikeudellisten tai muiden näkökohtien vuoksi tai että 1 kohdassa säädetyt edellytykset eivät enää ole olemassa, säilöönotto ei ole enää perusteltua ja asianomainen henkilö on vapautettava välittömästi”. Kolmanneksi saman direktiivin 15 artiklan 5 kohdassa säädetään, että ”säilöönottoa on jatkettava niin kauan kuin 1 kohdassa säädetyt edellytykset ovat olemassa ja niin kauan kuin se on tarpeen onnistuneen maastapoistamisen varmistamiseksi. Kunkin jäsenvaltion on säädettävä rajoitetusta säilöönottoajasta, joka ei saa ylittää kuutta kuukautta”. Neljänneksi palauttamisdirektiivin 15 artiklan 6 kohdan mukaan on niin, että jäsenvaltiot eivät saa pidentää kyseistä kuuden kuukauden jaksoa ”muutoin kuin” kansallisen lainsäädännön mukaisesti ”rajoitetuksi ajaksi, joka ei ole pidempi kuin kaksitoista kuukautta”, ja tiukoin edellytyksin, nimittäin silloin, kun syynä palauttamispäätöksen jäämiseen panematta täytäntöön kyseisten kuuden kuukauden aikana on se, että asianomainen henkilö ei tee yhteistyötä tai kolmansista maista hankittavat tarpeelliset asiakirjat viivästyvät. ( 25 )

37.

Säilöönottojärjestelmät voivat vaihdella tavoitteidensa osalta, mutta niillä on silti yhteisiä piirteitä. Unionin tuomioistuimen suuri jaosto nimittäin esitti 8.11.2022 antamassaan tuomiossa Staatssecretaris van Justitie en Veiligheid (Säilöönoton tutkiminen viran puolesta) (yhdistetyt asiat C‑704/20 ja C‑39/21, jäljempänä tuomio Säilöönoton tutkiminen viran puolesta, EU:C:2022:858) yleisiä ohjeita kolmannen maan kansalaisen säilöönoton edellytyksistä eri säilöönottojärjestelmissä niin perusoikeuskirjan 6 artiklassa vahvistetun vapautta koskevan oikeuden kuin perusoikeuskirjan 47 artiklan mukaisen tehokasta oikeussuojaa koskevan oikeuden kunnioittamiseen nähden.

38.

Ensinnäkin perusoikeuskirjan 6 artiklassa vahvistetun vapautta koskevan oikeuden osalta unionin tuomioistuin on muistuttanut ensimmäiseksi, että kolmannen maan kansalaisen säilöönotto edellä mainittujen määräysten ja säännösten nojalla merkitsee aina vakavaa puuttumista perusoikeuskirjan 6 artiklassa vahvistettuun vapautta koskevaan perusoikeuteen. ( 26 ) Kuten vastaanottodirektiivin 2 artiklan h alakohdassa säädetään, säilöönottotoimenpide nimittäin tarkoittaa henkilön sulkemista tiettyyn paikkaan. Kyseisen säännöksen, jonka ulottuvuus on sitä paitsi sovellettavissa palauttamisdirektiivissä ja Dublin III ‑asetuksessa esiintyvään säilöönoton käsitteeseen, ( 27 ) sanamuodosta, syntyhistoriasta ja asiayhteydestä, johon se kuuluu, ilmenee, että säilöönotto merkitsee asianomaisen henkilön määräämistä pysymään rajoitetulla ja suljetulla alueella jatkuvasti ja siten kyseisen henkilön eristämistä muusta väestöstä ja hänen liikkumisvapautensa viemistä häneltä. Perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdasta ilmenee, että mainitun oikeuden käyttämistä voidaan rajoittaa ainoastaan lailla sekä kyseisen oikeuden keskeistä sisältöä kunnioittaen ja suhteellisuusperiaatetta noudattaen. ( 28 )

39.

Toiseksi unionin tuomioistuin on myös painottanut sitä, että palauttamisdirektiivissä, vastaanottodirektiivissä ja Dublin III ‑asetuksessa tarkoitettujen säilöönottotoimenpiteiden tarkoituksena ei ole syytetoimiin ryhtyminen tai rikoksista rankaiseminen vaan mainituilla välineillä tavoiteltavien päämäärien toteuttaminen. ( 29 ) Kyseiset säilöönottotoimenpiteet eivät siis ole luonteeltaan rangaistustoimenpiteitä. ( 30 ) Palauttamisdirektiivissä säädetäänkin, että säilöönotto olisi yleensä toteutettava erityisissä säilöönottolaitoksissa, jotka eroavat vankiloista, ( 31 ) ja että silloin, kun tämä ei ole mahdollista, vankilassa, kunhan säilöön otettua ei pidetä säilössä tavanomaisten vankien kanssa. ( 32 )

40.

Kolmanneksi, kun otetaan huomioon perusoikeuskirjan 6 artiklassa vahvistettuun vapautta koskevaan oikeuteen puuttumisen vakavuus ja kyseisen oikeuden merkitys, toimivaltaisille kansallisille viranomaisille annettu toimivalta ottaa kolmansien maiden kansalaisia säilöön on rajattu tiukasti. ( 33 ) Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 1 kappaleen tavoin kyseisessä määräyksessä nimittäin edellytetään, että tilanteita, joissa vapaudenriisto on sallittu, on tulkittava suppeasti, koska ne ovat poikkeuksia vapautta ja turvallisuutta koskevaan perusoikeuteen. ( 34 ) Näin ollen säilöönotosta voidaan määrätä tai sitä voidaan jatkaa vain noudattamalla yleisiä ja abstrakteja sääntöjä, joissa vahvistetaan säilöönoton edellytykset ja yksityiskohtaiset säännöt. ( 35 )

41.

Kyseiset yleiset ja abstraktit säännöt vahvistavat unionin yhteisinä vaatimuksina ne säilöönoton edellytykset, jotka sisältyvät vastaanottodirektiivin 15 artiklan 1 kohtaan, 2 kohdan toiseen alakohtaan sekä 4, 5 ja 6 kohtaan, vastaanottodirektiivin 8 artiklan 2 ja 3 kohtaan sekä 9 artiklan 1, 2 ja 4 kohtaan ja Dublin III ‑asetuksen 28 artiklan 2, 3 ja 4 kohtaan. ( 36 ) Yhtäältä mainitut säännöt ja toisaalta niiden täytäntöön panemiseksi annetut kansallisen oikeuden säännökset ovat unionin oikeudesta johtuvia vaatimuksia, joissa vahvistetaan säilöönoton lainmukaisuuden edellytykset myös perusoikeuskirjan 6 artiklan näkökulmasta. ( 37 )

42.

Unionin tuomioistuin on katsonut tältä osin ensinnäkin, että kolmannen maan kansalaista ei voida ottaa säilöön silloin, kun jotain lievempää keinoa voidaan soveltaa tehokkaasti, kuten palauttamisdirektiivin 15 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa, vastaanottodirektiivin 8 artiklan 2 kohdassa ja Dublin III ‑asetuksen 28 artiklan 2 kohdassa täsmennetään. Jos sitten ilmenee, että tämän ratkaisuehdotuksen 41 kohdassa tarkoitetut säilöönoton lainmukaisuuden edellytykset eivät ole täyttyneet tai eivät enää täyty, asianomainen kolmannen maan kansalainen on vapautettava välittömästi, kuten unionin lainsäätäjä jo nimenomaisesti toteaa palauttamisdirektiivin 15 artiklan 2 kohdan neljännessä alakohdassa ja 4 kohdassa sekä vastaanottodirektiivin 9 artiklan 3 kohdan toisessa alakohdassa. Näin on myös esimerkiksi silloin, kun todetaan, että palauttamismenettelyä tai kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkintamenettelyä taikka siirtomenettelyä ei enää toteuteta asianmukaisella ripeydellä. ( 38 )

43.

Toiseksi säilöön otettujen kolmansien maiden kansalaisten oikeudesta tehokkaaseen oikeussuojaan on todettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan jäsenvaltioiden on perusoikeuskirjan 47 artiklan nojalla varmistettava tällainen unionin oikeusjärjestyksestä johdettujen yksityisten oikeuksien suoja. ( 39 )

44.

Säilöönotosta on todettava, että tämän ratkaisuehdotuksen 41 kohdassa mainittujen lainmukaisuuden edellytysten tarkoituksena on suojata kolmansien maiden kansalaisia mielivaltaiselta vapaudenmenetykseltä, ( 40 ) ja niissä konkretisoituu kyseessä olevalla alalla perusoikeuskirjan 47 artiklassa taattu oikeus tuomioistuimen antamaan tehokkaaseen oikeussuojaan. ( 41 ) Lisäksi asiaa koskevat unionin yhteiset vaatimukset sisältyvät palauttamisdirektiivin 15 artiklan 2 kohdan kolmanteen alakohtaan ja vastaanottodirektiivin 9 artiklan 3 kohtaan. Viimeksi mainittua säännöstä sovelletaan Dublin III ‑asetuksen 28 artiklan 4 kohdan nojalla myös siirtomenettelyissä, joita säännellään mainitulla asetuksella. Kyseisten säännösten mukaan kunkin jäsenvaltion on varmistettava silloin, kun hallintoviranomainen on antanut säilöönottomääräyksen, että tuomioistuin tutkii ”viipymättä” säilöönoton laillisuuden joko viran puolesta tai asianomaisen henkilön pyynnöstä. ( 42 )

45.

Säilöönottotoimenpiteen lainmukaisuuden tuomioistuinvalvonnan osalta unionin tuomioistuin on katsonut, että koska unionin lainsäätäjä edellyttää poikkeuksetta, että säilöönoton laillisuusedellytysten täyttyminen tutkitaan säännöllisin tai kohtuullisin väliajoin, ( 43 ) toimivaltaisen viranomaisen on suoritettava kyseinen tutkinta viran puolesta, vaikkei asianomainen sitä pyytäisikään. Unionin lainsäätäjä ei siis ole pelkästään vahvistanut yhteisiä aineellisia normeja, vaan se on myös säätänyt yhteisistä menettelynormeista, joiden tarkoituksena on varmistaa, että kussakin jäsenvaltiossa on olemassa järjestelmä, jonka avulla toimivaltainen oikeusviranomainen voi tutkittuaan tarvittaessa asian viran puolesta vapauttaa asianomaisen henkilön heti, kun ilmenee, että hänen säilöönottonsa ei ole tai ei enää ole lainmukaista. ( 44 )

46.

Jotta kyseisellä suojelujärjestelmällä voidaan varmistaa tehokkaasti niiden tiukkojen edellytysten noudattaminen, joita säilöönottotoimenpiteen lainmukaisuudelle on asetettu, toimivaltaisen oikeusviranomaisen on voitava ottaa kantaa kaikkiin kyseisen lainmukaisuuden tutkimisen kannalta merkityksellisiin tosiseikkoihin ja oikeudellisiin seikkoihin, vaikka asianomainen henkilö ei olisikaan vedonnut toimenpiteen lainvastaisuuteen. Tällä tulkinnalla varmistetaan, että vapautta koskevan perusoikeuden oikeussuoja taataan tehokkaasti kaikissa jäsenvaltioissa riippumatta siitä, onko niissä säädetty järjestelmästä, jossa hallintoviranomainen tekee säilöönottopäätöksen tuomioistuimen valvonnassa, vai järjestelmästä, jossa tällaisen päätöksen tekee suoraan oikeusviranomainen. ( 45 )

47.

Ryhdyn seuraavaksi tutkimaan ennakkoratkaisukysymystä näiden selvennysten näkökulmasta.

48.

Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin tiedustelee esittämällään kysymyksellä unionin tuomioistuimelta, onko oikeusviranomainen asian kannalta merkityksellisten määräysten ja säännösten nojalla ”aina velvollinen vapauttamaan säilöön otetun henkilön välittömästi, jos säilöönotto on ollut lainvastaista tai muuttunut lainvastaiseksi milloin tahansa peräkkäisten säilöönottotoimenpiteiden keskeytyksettömän täytäntöönpanon aikana”.

49.

Jäljempänä esitetyistä syistä katson, että ennakkoratkaisukysymys on muotoiltava uudelleen.

50.

Ensinnäkään ennakkoratkaisukysymys ei esitetyssä muodossaan sisällä syytä, jonka vuoksi alkuperäinen säilöönotto ”on ollut lainvastaista tai muuttunut lainvastaiseksi”, eli sitä, että C:tä ei ole vapautettu kansallisessa oikeudessa säädetyssä määräajassa. Jokainen säilöönoton oikeuttamisperuste kuitenkin vastaa tiettyä tarvetta, ja lainvastaisuuden peruste voi sekin kytkeytyä kyseiseen tarpeeseen, joten tarkastelua ei voida suorittaa abstraktisti. ( 46 )

51.

Toiseksi ennakkoratkaisukysymys perustuu oikeuskäytäntöön, jonka mukaan kyseessä on ”peräkkäisten säilöönottotoimenpiteiden keskeytyksetön täytäntöönpano”. Vaikka peräkkäisten säilöönottotoimenpiteiden toki voidaan ajallisesti tarkasteltuna katsoa muodostavan yhden ja saman säilöönoton, tuomioistuinvalvonnan harjoittamisen näkökulmasta näin ei kuitenkaan ole. Kuten tämän ratkaisuehdotuksen 32–35 kohdasta ilmenee, säilöönottoa koskeviin oikeudellisiin järjestelmiin sovelletaan toisistaan erillisiä edellytyksiä, ja kukin toimenpide on luonteeltaan itsenäinen. Oikeuskäytäntöön perustuvassa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen näkemyksessä ei siis oteta huomioon sitä, että kullakin peräkkäisellä säilöönottotoimenpiteellä voi olla eri oikeusperusta ja/tai eri perusteet, minkä vuoksi prosessuaalisesta näkökulmasta on myös mahdollista, että kyseiset toimenpiteet ovat erillisten kanteiden kohteena, kuten nyt käsiteltävässä asiassa.

52.

Kolmanneksi on huomattava, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen valitsemassa muotoilussa ei oteta huomioon C:n oikeudellisen aseman ajallista ulottuvuutta, sillä kanteen nostamisen ajankohtana hän ei enää ole ”kansainvälistä suojelua hakeva henkilö”. Kuten unionin tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja-aineistosta ilmenee, 14.5.2024 lähtien – eli siitä päivästä, jona Espanjan viranomaiset tekivät siirtopyynnön hylkäämistä koskevan päätöksen, josta C ei ole valittanut – C ei enää ole ollut vastaanottodirektiivin 2 artiklan b alakohdassa tarkoitettu kansainvälistä suojelua hakeva henkilö eikä hän siksi enää kuulu kyseisen direktiivin eikä varsinkaan Dublin III ‑asetuksessa säädetyn menettelyn soveltamisalaan. ( 47 ) Koska unionin tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja-aineistosta ei ilmene, että C:llä olisi palauttamisdirektiivin 6 artiklan 4 kohdassa tarkoitettu oleskeluoikeus tai oleskelulupa, on myös katsottava, että hän on oleskellut laittomasti Alankomaiden alueella ( 48 )14.5.2024 alkaen ja kuuluu näin ollen palauttamisdirektiivin soveltamisalaan. ( 49 ) Muistutan lisäksi, että palauttamisdirektiivin 3 artiklan 4 alakohdassa tarkoitetun palauttamispäätöksen perusteella tehtyä säilöönottopäätöstä ei olisi voitu soveltaa samanaikaisesti, vaikka se olisikin tehty toissijaisesti ennen kuin Espanjan viranomaiset hylkäsivät C:tä koskevan vastaanottopyynnön. ( 50 )

53.

Neljänneksi on huomattava, että ennakkoratkaisukysymyksessä tarkoitetaan nimenomaisesti palauttamisdirektiivin ”15 artiklan 2 kohdan b alakohtaa” eikä saman säännöksen 4 kohtaa, jossa edellytetään välitöntä vapauttamista muun muassa silloin, kun ”1 kohdassa säädetyt edellytykset eivät enää ole olemassa” ja ”säilöönotto ei ole enää perusteltua”, mikä kuvastaa paremmin pääasian tosiseikkoja.

54.

On vielä syytä tehdä myös terminologinen täsmennys. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin määrittelee ennakkoratkaisupyynnössään ensimmäisen säilöönottotoimenpiteen lainvastaiseksi. Katson kuitenkin, että tämä määrittely ei kuvaa pääasian tosiseikkoja täsmällisesti, koska C:tä ei vapautettu 48 tunnin kuluessa, joten lainvastaiseksi muuttui säilöönotto sinänsä eikä ensimmäinen säilöönottomääräys, sillä se jäi vaille kohdetta (raukesi) menetettyään oikeuttamisperusteensa.

55.

Edellä esitetyn perusteella ja jotta ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymyksiin voidaan antaa hyödyllinen vastaus, ehdotan, että kysymys muotoillaan uudelleen seuraavasti:

Onko palauttamisdirektiivin 15 artiklan 2 kohdan neljättä alakohtaa ja 4 kohtaa, luettuina yhdessä perusoikeuskirjan 6 ja 47 artiklan kanssa, tulkittava siten, että niissä asetetaan oikeusviranomaiselle säilöönottotoimenpiteen laillisuusvalvonnassa velvollisuus vapauttaa välittömästi palauttamisdirektiivissä säädettyjen sääntöjen mukaisesti säilöön otettu kolmannen maan kansalainen pelkästään sillä perusteella, että muu säilöönotto, johon kyseinen henkilö oli aiemmin ja keskeytyksettä määrätty Dublin III ‑asetuksen nojalla, ei enää täytä laillisuusedellytyksiä, koska häntä ei ole vapautettu välittömästi sen jälkeen, kun todettiin, että aiempi säilöönotto ei enää ollut perusteltavissa kyseisen asetuksen 28 artiklan 4 kohdan kanssa yhdessä luetun vastaanottodirektiivin 9 artiklan 3 kohdan mukaisesti?

56.

Unionin tuomioistuimen on siis lähinnä ratkaistava, voiko ensimmäisen säilöönoton lainvastaisuus, joka johtuu siitä, ettei asianomaista henkilöä vapautettu säädetyssä määräajassa, vaikuttaa toisen säilöönottopäätöksen lainmukaisuuteen siten, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen olisi vapautettava asianomainen henkilö välittömästi.

57.

Tällä ennakkoratkaisukysymyksellä unionin tuomioistuinta pyydetään siis tarkastelemaan säilöönottotoimenpiteiden täytäntöönpanon kolmea erillistä näkökohtaa, jotka ovat 1) säilöönoton päättymisen seuraukset ja hallinnon käytettävissä olevat eri vaihtoehdot, 2) välitöntä vapauttamista koskevan velvollisuuden ajallinen ulottuvuus ja 3) käytettävissä olevat keinot säilöönottotoimenpiteen täytäntöönpanossa tapahtuneeseen virheeseen liittyvän mahdollisen lainvastaisuuden korjaamiseksi.

58.

Ensinnäkin näyttäisi olevan olennaisen tärkeätä pohtia, voidaanko säilöönotto sallia palauttamisdirektiivin nojalla sen jälkeen, kun vastaanottodirektiivin tai Dublin III ‑asetuksen nojalla toteutettu säilöönotto päättyy.

59.

Tähän on vastattava myöntävästi.

60.

Ensinnäkin unionin tuomioistuin on jo nimenomaisesti todennut kunkin säilöönottotoimenpiteen itsenäisestä luonteesta, että silloin, kun säilöönotolle ei enää ole perusteita, oikeusviranomainen voi välittömän vapauttamisen sijaan määrätä säilöönotolle vaihtoehtoisen toimenpiteen. Silloin, kun säilöönotto katsotaan lainvastaiseksi, asianomainen henkilö on nimittäin vapautettava välittömästi, ja siinä tapauksessa kansallisen tuomioistuimen on voitava korvata hallintoviranomaisen säilöönottomääräys omalla ratkaisullaan ja määrätä joko säilöönotolle vaihtoehtoisesta toimenpiteestä tai asianomaisen henkilön vapauttamisesta. ( 51 ) Säilöönotolle vaihtoehtoisesta toimenpiteestä määrääminen on kuitenkin mahdollista vain, jos säilöönoton oikeuttanut peruste on edelleen pätevä, mutta säilöönotto ei enää ole tarpeen tai oikeasuhteinen kyseisen perusteen kannalta. ( 52 ) Tämä lähestymistapa on myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 1 kappaleen soveltamista koskevan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukainen, sillä kyseinen tuomioistuin on todennut, että säilöönoton jatkaminen voi olla täysin perusteltua, kunhan se on oikeusvarmuuden periaatteen mukaista. ( 53 )

61.

Unionin tuomioistuin on katsonut vastaavasti, että se, ettei palauttamisdirektiivi ole sovellettavissa turvapaikkahakemuksen käsittelyn aikana, ei millään tavoin merkitse, että palauttamismenettely tämän vuoksi päättyisi lopullisesti, vaan se voi jatkua siinä tapauksessa, että turvapaikkahakemus hylätään. Kyseisen direktiivin tavoite eli laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten tehokas palauttaminen nimittäin vaarannettaisiin, jos jäsenvaltioiden ei olisi mahdollista välttää sitä, että asianomainen voisi turvapaikkahakemuksen tekemällä saada automaattisesti aikaan sen, että hänet vapautetaan. ( 54 )

62.

Se, että säilöönoton päättymisen jälkeen uusi säilöönotto voidaan tosiasiallisesti sallia eri perustein, vahvistetaan, vaikkakin välillisesti, ”palauttamiskäsikirjan” 14.5 kohdassa, jossa todetaan, että palauttamisdirektiivissä säädettyä säilöönoton enimmäisaikaa ei saa pidentää ottamalla palautettavat henkilöt uudelleen säilöön välittömästi heidän vapauduttuaan säilöönotosta. ( 55 )

63.

Lopuksi totean analogisesti, että jäsenvaltiot joutuvat käytännössä usein tilanteeseen, jossa palauttamisdirektiivin nojalla säilöön otettu kolmannen maan kansalainen hakee turvapaikkaa, mikä edellyttää säilöönoton jatkamista tällöin puolestaan vastaanottodirektiivin nojalla, jotta kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteena olevat tiedot voidaan vahvistaa tilanteessa, jossa on olemassa pakenemisen vaara.

64.

Toiseksi on huomattava, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa pyynnössään, että kansallinen oikeudellinen käytäntö, jonka mukaisesti hallintoviranomaisella, joka pitää asianomaista henkilöä säilössä, on 48 tunnin määräaika uuden säilöönottotoimenpiteen määräämiseksi jollain muulla perusteella sen jälkeen, kun on varmistunut, että ensimmäisellä toimenpiteellä tavoiteltua päämäärää ei enää voida saavuttaa, ei ole yhteensopiva välitöntä vapauttamista koskevan velvollisuuden kanssa.

65.

Nyt käsiteltävässä asiassa valtiosihteeri on nimenomaisesti myöntänyt, ettei kyseistä säilöönottotoimenpidettä pantu täytäntöön riittävän ripeästi, sillä 48 tunnin enimmäisaika oli ylittynyt yhdellä päivällä ennen toisen säilöönottotoimenpiteen määräämistä, joten ensimmäisestä säilöönottotoimenpiteestä tuli lainvastainen määräajan ylittymisen vuoksi. Tämän vuoksi valtiosihteeri myös tarjosi 100 euron suuruista korvausta. Tätä arviota ei kiistä C, joka hänkin katsoo, että lainvastaisuus oli jatkunut yhden päivän ajan.

66.

Perusteellisuuden vuoksi ja koska ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin esitti tämän kysymyksen, on kuitenkin hyödyllistä tarkastella asian kannalta merkityksellisissä määräyksissä ja säännöksissä vahvistetun välitöntä vapauttamista koskevan velvoitteen täytäntöönpanon täsmällistä ulottuvuutta.

67.

Huomautan tältä osin ensinnäkin, että kansainvälistä suojelua hakevia henkilöitä koskevien merkityksellisten säännösten sanamuodosta ilmenee, että välitön vapauttaminen on oikeusviranomaisten velvollisuus. Nimittäin vastaanottodirektiivin 9 artiklassa, johon Dublin III ‑asetuksen 28 artiklan 4 kohdassa viitataan, säädetään välittömästä vapauttamisesta, mikäli tuomioistuinvalvonnan yhteydessä osoittautuu, että säilöön ottamista on pidettävä laittomana. ( 56 ) Laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten osalta on myös niin, että vaikka palauttamisdirektiivin 15 artiklan 2 kohdassa säädetään, että oikeus- tai hallintoviranomaiset voivat antaa säilöönottomääräyksiä, siinä säädetään myös, että tuomioistuimen on tutkittava viipymättä säilöönoton laillisuus. ( 57 ) Näin ollen säännöksessä, jossa edellytetään, että ”asianomainen kolmannen maan kansalainen on vapautettava välittömästi, jos säilöönotto ei ole laillinen”, edellytetään tuomioistuimen ennakkovalvontaa, mikä merkitsee sitä, että vapaaksi päästämistä koskeva velvollisuus kohdistuu myös oikeusviranomaisiin. Tämä päättely koskee myös saman artiklan 4 kohdassa tarkoitettua vapauttamisvelvollisuutta.

68.

On kuitenkin todettava, ettei palauttamisdirektiivissä, vastaanottodirektiivissä eikä Dublin III ‑asetuksessa säädetä enimmäisajasta ennen välitöntä vapauttamista. Niiden ranskankielisissä versioissa käytetyn ilmaisun ”immédiat” yleisenä merkityksenä nimittäin on ”joka tapahtuu samalla hetkellä tai jonka on määrä tapahtua viipymättä”. ( 58 ) Olisikin ristiriitaista säätää välittömälle vapauttamiselle edes lyhyestä määräajasta.

69.

Tämä tulkinta on yhdenmukainen myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön kanssa, sillä kyseinen tuomioistuin on katsonut vapauttamispäätöksen täytäntöönpanon viivästymisestä, ettei ole ajateltavissa, että henkilön vapaudenmenetys jatkuu oikeusvaltiossa siitä huolimatta, että on jo olemassa tuomioistuinratkaisu, jossa hänet määrätään vapautettavaksi. ( 59 ) Samainen tuomioistuin katsoi, että tietyn ajan tarvitseminen vangittua koskevan vapauttamispäätöksen täytäntöönpanossa on ymmärrettävää ja usein väistämätöntä, kun otetaan huomioon tuomioistuinten toimintaan ja erityisten muodollisuuksien täyttämiseen liittyvät käytännön tarpeet, mutta että kansallisten viranomaisten on pyrittävä pitämään kyseinen aika mahdollisimman lyhyenä. ( 60 ) Muutamia tunteja pidempää viivästystä ei voida perustella vapauttamiseen liittyvillä hallintomuodollisuuksilla. ( 61 ) Sellaisten henkilöiden laiton pidättäminen, joiden pitämiseen säilössä ei enää ole syytä, koska asiakirjojen toimittamisessa valtion eri elinten välillä esiintyy hallinnollisia puutteita, merkitsee 5 artiklan rikkomista, vaikka pidätys olisikin lyhytaikainen. ( 62 )

70.

Toiseksi on tarkasteltava sitä, voiko vapauttamisvelvollisuus koskea hallintoviranomaisia, jotka ovat toimivaltaisia asettamaan säilöönottotoimenpiteitä (ennen muuta palauttamisdirektiivin nojalla). Tältä osin on todettava, että hallintoviranomaisten katsoessa peräkkäisen uuden säilöönottotoimenpiteen tarpeelliseksi niin ensimmäisen säilöönottotoimenpiteen lopettaminen kuin uuden säilöönottotoimenpiteen uudelleentarkastelu ja perusteleminen edellyttävät monia hallintotoimia, jotka vievät aikaa, koska ne vaativat paitsi sisäistä harkinta- ja neuvottelutyötä myös sitä, että asianomainen henkilö voi käyttää puolustautumisoikeuksiaan (varsinkin, jos säilöönotto määrätään muulla perusteella). Luonteeltaan käytännönläheisessä unionin oikeudessa ei ole tältä osin säännöstä tai määräystä, joka koskisi tällaisia toimia ja niiden kestoa. Tarkan määräajan asettaminen ei nimittäin olisi tarkoituksenmukaista, koska uuden säilöönoton perusteet voivat olla erilaisia ja oikeuttaa eripituisia määräaikoja. Tämä kysymys onkin jätetty jäsenvaltioiden omaan harkintavaltaan.

71.

On kuitenkin muistutettava, että tukeutumalla muun muassa palauttamisdirektiivin johdanto-osan 17 perustelukappaleeseen, jossa täsmennetään, että laittomasta oleskelusta jäsenvaltiossa epäiltyjen kolmansien maiden kansalaisten säilöönottoon sovelletaan edelleen kansallista lainsäädäntöä, unionin tuomioistuin katsoi, ettei kyseinen direktiivi ole esteenä sellaiselle säilöönotolle, jonka tarkoituksena on sen ratkaiseminen, onko kolmannen maan kansalaisen oleskelu laillista. Unionin tuomioistuin on todennut tältä osin, että palauttamisdirektiivin tavoite eli laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten tehokas palauttaminen vaarannettaisiin, jos jäsenvaltiot eivät voisi pidättämisen kaltaisella vapaudenriistolla estää laittomasta oleskelusta epäiltyä henkilöä pakenemasta ennen kuin hänen tilanteensa on edes voitu selvittää. Vaikka toimivaltaisilla viranomaisilla onkin oltava lyhyt mutta kuitenkin kohtuullinen aika tarkastetun henkilön henkilöllisyyden selvittämiseksi ja sellaisten tietojen hankkimiseksi, joiden avulla voidaan ratkaista, onko kyseinen henkilö laittomasti oleskeleva kolmannen maan kansalainen, niiden on myös toimittava huolellisesti ja otettava viipymättä kantaa siihen, onko asianomaisen henkilön oleskelu laillista. ( 63 ) Tästä seuraa analogisesti ja implisiittisesti, että unionin tuomioistuin on jo myöntänyt jäsenvaltioiden hallintoviranomaisille kohtuullisen määräajan mahdollisen (uuden) säilöönoton määräämiseksi, jos tällaisen säilöönoton oikeuttavia perusteita on olemassa, ja edellyttäen, että ne toimivat nopeasti. ( 64 )

72.

Kolmanneksi on huomattava, että kansallisen tuomioistuimen on arvioitava tapauskohtaisesti, onko 48 tunnin kaltainen enimmäismääräaika kohtuullinen, kun otetaan huomioon niiden hallintotoimien keskimääräinen kesto, joihin hallintoviranomaiset vetoavat. Asia näyttäisi ensi näkemältä olevan näin. ( 65 ) Hallintoviranomaisen on kuitenkin edelleen tärkeää perustella, miksi se tarvitsee 48 tuntia, kun samalla otetaan huomioon merkitykselliset tosiseikat ja oikeudelliset seikat. Nyt käsiteltävässä asiassa juuri pakenemisen vaara on pääosin oikeuttanut säilöönoton ensin Dublin III ‑asetuksen perusteella ja sen jälkeen palauttamisdirektiivin perusteella. Tällaiseen säilöönottoperusteeseen ei sen luonteen vuoksi vaikuta se, että asianomainen henkilö lakkaa olemasta kansainvälisen suojelun hakija. On vielä tärkeätä korostaa nyt käsiteltävää tapausta laajemminkin, että jos uuden säilöönottotoimenpiteen määräämiselle ei ole perusteita, valtiosihteerillä ei myöskään ole 48 tuntia aikaa lopettaa säilöönotto, vaan hänen on toimittava mahdollisimman nopeasti, yleensä samana päivänä.

73.

Kolmanneksi ja viimeiseksi on korostettava, että – toisin kuin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin väittää – jonkin toimen toteaminen lainvastaiseksi ei jäsenvaltioiden hallintojärjestelmissä eikä myöskään unionin oikeudessa välttämättä merkitse tilanteen palauttamista ennalleen (restitutio in integrum), tässä tapauksessa välitöntä vapauttamista, siten, että asianomainen henkilö voi saada palautetuiksi oikeutensa, kun se ei käytännössä ole enää mahdollista. Se, ettei vapauttaminen ole toteutunut säädetyssä määräajassa, ei nimittäin jo asioiden luonteen vuoksi voi antaa oikeutta nauttia lisäpäivistä säilöönottolaitoksen ulkopuolella varsinkaan silloin, kun säilöönotto on jo päättynyt. Toisin sanoen asianomainen henkilö ei enää pysty saamaan takaisin niitä päiviä, jotka hän on ollut säilöön otettuna lainvastaisesti. Tästä syystä on yleensä säädetty korvauksesta henkilöille, jotka on pidätetty mutta joita ei lopulta ole tuomittu, ja sen tarkoituksena on korvata vapaudenmenetyksen aikana aiheutunut aineellinen vahinko ja henkinen kärsimys. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ehdottama ratkaisu pohjautuu siis puhtaasti oikeuskäytäntöön ja se on vapaaehtoinen eikä helposti perusteltavissa oikeudellisesti. ( 66 )

74.

Nyt käsiteltävässä asiassa Alankomaiden hallitus on vahvistanut, että sen menettelyn yhteydessä, jonka kuluessa tuomioistuin lausuu säilöönoton laillisuudesta, mutta myös sen jälkeen, kun säilöönottotoimenpide on jo lopetettu, asianomainen henkilö voi vaatia korvausta ja tuomioistuin voi määrätä valtiosihteerin maksamaan korvaussumman, joka tapauksen mukaan on suurempi kuin hallinnon tarjoama vahvistetun tariffin mukainen korvaus. Vaikuttaa siltä, että tällaisella järjestelmällä voidaan korjata mahdolliset lainvastaisuudet, jotka johtuvat säilöönottotoimenpiteen täytäntöönpanoon liittyvästä huolimattomuudesta, ja lisäksi sillä voi myös olla varoittava vaikutus hallintoviranomaisiin.

75.

On vielä todettava, että huolellisuusvelvoite edellyttää hallintoviranomaisilta sitä, että ne eivät järjestelmällisesti vapauta kyseisiä henkilöitä myöhässä ja maksa korvausta, sillä perusoikeuskirjan 6 artiklan tavoitteena on suojella asianomaista henkilöä mielivallalta, mikä tarkoittaa muun muassa sitä, että häneen ei saa kohdistua viranomaisten taholta minkäänlaista vilpillisyyttä tai erehdyttämistä ja että esitetty peruste ja vapaudenriisto ovat keskenään oikeassa suhteessa.

76.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Rechtbank Den Haag, zittingsplaats Roermondin esittämään ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti:

Jäsenvaltioissa sovellettavista yhteisistä vaatimuksista ja menettelyistä laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten palauttamiseksi 16.12.2008 annetun direktiivin 2008/115/EY 15 artiklan 2 kohdan neljättä alakohtaa ja 4 kohtaa, luettuina yhdessä Euroopan unionin perusoikeuskirjan 6 ja 47 artiklan kanssa,

on tulkittava siten, että

oikeusviranomaisen ei ole säilöönottotoimenpiteen laillisuusvalvonnan yhteydessä vapautettava välittömästi kyseisessä direktiivissä säädettyjen sääntöjen mukaisesti säilöön otettua kolmannen maan kansalaista pelkästään sillä perusteella, että muu säilöönotto, johon kyseinen kansalainen oli aiemmin ja keskeytyksettä määrätty kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja ‑menettelyjen vahvistamisesta 26.6.2013 annetun asetuksen (EU) N:o 604/2013 nojalla, ei enää täytä laillisuusedellytyksiä siitä syystä, että kyseistä kansalaista ei ole vapautettu välittömästi sen jälkeen, kun todettiin, että aiempi säilöönotto ei enää ollut perusteltavissa, kansainvälistä suojelua hakevien henkilöiden vastaanottoa jäsenvaltioissa koskevista vaatimuksista 26.6.2013 annetun direktiivin 2013/33/EU 9 artiklan 3 kohdan mukaisesti, luettuna yhdessä kyseisen asetuksen 28 artiklan 4 kohdan kanssa.