1

Liviu Dragnea vaatii valituksessaan unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen 12.5.2020 antaman määräyksen Dragnea v. komissio (T‑738/18, ei julkaistu, EU:T:2020:208; jäljempänä valituksenalainen määräys), jolla unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi hänen kanteensa, jossa hän oli vaatinut kumoamaan Euroopan petostentorjuntaviraston (OLAF) 1.10.2018 päivätyn kirjeen, joka koski yhtäältä kieltäytymistä aloittamasta tutkimusta kahden aiemman tutkimuksen kulusta ja toisaalta kieltäytymistä antamasta näihin tutkimuksiin liittyviä asiakirjoja tutustuttavaksi (jäljempänä riidanalainen kirje).

2

Euroopan petostentorjuntaviraston (OLAF) tutkimuksista sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1073/1999 ja neuvoston asetuksen (Euratom) N:o 1074/1999 kumoamisesta 11.9.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU, Euratom) N:o 883/2013 (EUVL 2013, L 248, s. 1) 2 artiklan 5 alakohdan mukaan ”asianomaisella henkilöllä” tarkoitetaan ”henkilöä tai taloudellista toimijaa, jonka epäillään syyllistyneen petokseen, lahjontaan tai unionin taloudellisia etuja vahingoittavaan muuhun laittomaan toimintaan ja joka siksi on [OLAFin] tutkimuksen kohteena”.

3

Kyseisen asetuksen 5 artiklassa, jonka otsikko on ”Tutkimusten aloittaminen”, säädetään seuraavaa:

”1.   Pääjohtaja voi aloittaa tutkimuksen, kun on riittävä epäily, joka voi perustua myös kolmannen osapuolen toimittamiin tai nimettömästi toimitettuihin tietoihin, petoksesta, lahjonnasta tai unionin taloudellisia etuja vahingoittavasta muusta laittomasta toiminnasta. Tutkimuksen aloittamista koskevassa pääjohtajan päätöksessä on otettava huomioon 17 artiklan 5 kohdan mukaisesti vahvistetut tutkimuksissa noudatettavan politiikan painopisteet ja [OLAFin] vuotuinen hallintosuunnitelma. Päätöksessä on myös otettava huomioon tarve käyttää [OLAFin] resursseja tehokkaasti ja käytettävien keinojen oikeasuhteisuus. Sisäisissä tutkimuksissa on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, mikä toimielin, elin tai laitos soveltuu parhaiten suorittamaan tutkimuksen erityisesti tosiseikkojen luonteen sekä sen perusteella, millaisia todellisia tai mahdollisia taloudellisia vaikutuksia tapauksella on ja mikä on oikeudellisten jatkotoimien todennäköisyys.

2.   Pääjohtaja päättää ulkoisen tutkimuksen aloittamisesta omasta aloitteestaan tai asianomaisen jäsenvaltion tai jonkin unionin toimielimen, elimen tai laitoksen pyynnöstä.

Pääjohtaja päättää sisäisen tutkimuksen aloittamisesta omasta aloitteestaan tai sen toimielimen, elimen tai laitoksen pyynnöstä, jossa tutkimus on määrä tehdä, tai jonkin jäsenvaltion pyynnöstä.

– –

4.   [OLAF] tekee kahden kuukauden kuluessa siitä, kun se on vastaanottanut 2 kohdassa tarkoitetun pyynnön, päätöksen siitä, onko tutkimus aloitettava. Päätöksestä on ilmoitettava viipymättä pyynnön esittäneelle jäsenvaltiolle, toimielimelle, elimelle tai laitokselle. Päätös olla aloittamatta tutkimusta on perusteltava. Jos [OLAF] ei ole tuon kahden kuukauden määräajan kuluessa tehnyt mitään päätöstä, sen katsotaan päättäneen, ettei tutkimusta aloiteta.

Jos virkamies tai muuhun henkilöstöön kuuluva, toimielimen tai elimen jäsen, toimiston tai viraston päällikkö taikka sen työntekijä antaa [OLAFille] henkilöstösääntöjen 22 a artiklan mukaisesti toimien tietoja, jotka liittyvät epäiltyyn petokseen tai väärinkäytökseen, [OLAF] ilmoittaa asianomaiselle henkilölle, aikooko se aloittaa kyseisiä tosiseikkoja koskevan tutkimuksen.

– –”

4

Mainitun asetuksen 9 artiklassa, jonka otsikko on ”Prosessuaaliset takeet”, luetellaan ne prosessuaaliset takeet, joita OLAFin tutkimusten kohteena olevilla henkilöillä on oltava. Sen 4 kohdassa säädetään etenkin, että ”ei saa tehdä asianomaista henkilöä nimeltä mainitsevia päätelmiä ilman, että tälle on annettu tilaisuus esittää huomautuksia itseään koskevista tosiseikoista”.

5

Saman asetuksen 11 artiklan, jonka otsikko on ”Tutkintakertomus ja tutkinnan johdosta toteutettavat toimet”, 1 kohdassa säädetään, että sen jälkeen kun OLAFin suorittama tutkimus saadaan päätökseen, siitä laaditaan kertomus, jossa selvennetään muun muassa menettelyn eri vaiheet, todetut tosiseikat ja niiden alustava oikeudellinen arviointi, ja siihen liitetään tarvittaessa suositukset sen kysymyksen osalta, onko unionin toimielinten tai asianomaisen jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten toteutettava toimenpiteitä vai ei.

6

Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission asiakirjojen saamisesta yleisön tutustuttavaksi 30.5.2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1049/2001 (EYVL 2001, L 145, s. 43) 6 artiklan, jonka otsikko on ”Hakemukset”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Hakemus saada tutustua asiakirjoihin on esitettävä kirjallisesti, sähköinen muoto mukaan luettuna, jollain [SEU 55] artiklassa tarkoitetuista kielistä ja riittävän täsmällisesti, jotta asiakirja on toimielimen tunnistettavissa. Hakijan ei tarvitse perustella hakemusta.”

7

Kyseisen asetuksen 7 artiklassa, jonka otsikko on ”Alkuperäisten hakemusten käsittely”, säädetään seuraavaa:

”1.   Asiakirjoihin tutustumista koskevat hakemukset käsitellään välittömästi. Hakijalle lähetetään vastaanottoilmoitus. Viidentoista työpäivän kuluessa hakemuksen kirjaamisesta toimielin joko päättää antaa pyydetyn asiakirjan tutustuttavaksi ja antaa asiakirjan tutustuttavaksi 10 artiklan mukaisesti tässä määräajassa tai ilmoittaa kirjallisesti, mistä syystä hakemus on hylätty kokonaan tai osittain, sekä hakijan oikeudesta tämän artiklan 2 kohdan mukaisesti tehdä uudistettu hakemus.

2.   Jos hakemus hylätään kokonaan tai osittain, hakija voi viidentoista työpäivän kuluessa siitä, kun hän on vastaanottanut toimielimen vastauksen, tehdä uudistetun hakemuksen ja pyytää toimielintä tarkistamaan kantaansa.

– –

4.   Jos toimielin ei anna vastausta asetetussa määräajassa, hakija voi tehdä uudistetun hakemuksen.”

8

Mainitun asetuksen 8 artiklassa, jonka otsikko on ”Uudistettujen hakemusten käsittely”, säädetään seuraavaa:

”1.   Uudistetut hakemukset käsitellään välittömästi. Viidentoista työpäivän kuluessa hakemuksen kirjaamisesta toimielin joko päättää antaa pyydetyn asiakirjan tutustuttavaksi ja antaa asiakirjan tutustuttavaksi 10 artiklan mukaisesti tässä määräajassa tai ilmoittaa kirjallisesti, mistä syystä hakemus on hylätty kokonaan tai osittain. Jos toimielin kieltäytyy antamasta asiakirjaa kokonaan tai osittain tutustuttavaksi, se ilmoittaa hakijalle tämän käytettävissä olevista oikeussuojakeinoista, toisin sanoen mahdollisuudesta nostaa asiasta kanne toimielintä vastaan tuomioistuimessa ja/tai kannella oikeusasiamiehelle [SEUT 263] ja [SEUT 228] artiklassa määrättyjen edellytysten mukaisesti.

– –

3.   Jos toimielin ei anna vastausta asetetussa määräajassa, hakemus katsotaan hylätyksi, ja hakija voi nostaa kanteen toimielintä vastaan tuomioistuimessa ja/tai kannella oikeusasiamiehelle [EUT]-sopimuksen asianomaisten määräysten mukaisesti.”

9

OLAF aloitti 10.2.2015 kaksi tutkimusta, jotka koskivat Romaniassa toteutettavaan kahteen tienrakennushankkeeseen oletettavasti liittyviä petoksia (jäljempänä aiemmat tutkimukset). Näiden hankkeiden toteuttajana oli Teleormanin alueviranomainen (Romania) ja hankkeet rahoitettiin Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR).

10

OLAF päätti nämä tutkimukset 30.5.2016 ja 16.9.2016. Loppukertomuksissaan se päätteli, että oli perustettu kaksi rikollisryhmää ja oli oletettavaa, että suuri määrä asiakirjoja oli väärennetty unionin varojen saamiseksi lainvastaisella tavalla.

11

Lisäksi OLAF suositti Euroopan komissiolle kyseisten määrien takaisinperintää ja Romanian korruptiontorjuntaviranomaiselle rikostutkinta- ja syytetoimien aloittamista unionin taloudellisia etuja vahingoittavien rikkomusten takia.

12

OLAF luokitteli Teleormanin alueviranomaisen aiempien tutkimusten osalta asetuksen N:o 883/2013 2 artiklan 5 alakohdassa tarkoitetuksi ”asianomaiseksi henkilöksi”. Valittajana olevaa Liviu Dragneaa, joka oli tosiseikkojen tapahtuma-aikaan kyseisen viranomaisen johtaja, ei sitä vastoin luokiteltu ”asianomaiseksi henkilöksi”.

13

Romanian korruptiontorjuntaviranomainen ilmoitti 13.11.2017 rikostutkinnan aloittamisesta valittajaa vastaan unionin varoihin kohdistuvien petosten, rikollisryhmän perustamisen ja virka-aseman väärinkäytön johdosta.

14

OLAF julkaisi samana päivänä lehdistötiedotteen, jossa se ilmoitti kyseisen rikostutkinnan aloittamisesta. OLAF mainitsi lehdistötiedotteessa valittajan nimeltä ja korosti aiempien tutkimustensa merkitystä kansallisten viranomaisten aloittamien rikosoikeudellisten menettelyjen kannalta.

15

Valittaja kirjoitti 1.6.2018 OLAFille ja vaati sitä kommentoimaan loppukertomuksiin liittyvän analyysinsä päätelmiä, jotka koskivat sekä aineellisia että menettelyllisiä kysymyksiä.

16

OLAF ilmoitti 10.7.2018 päivätyllä kirjeellä valittajalle, että se ei kommentoi kysymyksiä aineelliselta kannalta, koska asia on toimivaltaisten kansallisten viranomaisten suorittaman tutkimuksen kohteena. Lisäksi se esitti selvennyksiä valittajan esiin tuomien menettelyllisten kysymysten osalta.

17

Valittaja kirjoitti 22.8.2018 OLAFille ja vaati sitä ensinnäkin aloittamaan tutkimuksen aiempien tutkimusten kulusta ja toiseksi myöntämään hänelle oikeuden tutustua useisiin näiden tutkimusten asiakirja-aineistoihin sisältyviin asiakirjoihin (jäljempänä 22.8.2018 päivätty kirje).

18

OLAF ilmoitti riidanalaisella kirjeellä valittajalle muun muassa, että aiemmat tutkimukset oli suoritettu voimassa olevien oikeussääntöjen mukaisesti ja ettei se katsonut valittajan esiin tuomia seikkoja sellaisiksi tiedoiksi, joiden perusteella aiempiin tutkimuksiin liittyvän tutkimuksen aloittaminen voitaisiin oikeuttaa. OLAF totesi lisäksi, että koska valittaja ei ollut ”asianomainen henkilö”, jota aiemmat tutkimukset koskevat, hän ei voinut vedota asetuksen N:o 883/2013 9 artiklassa tarkoitettuihin menettelyllisiin oikeuksiin eikä saada pyytämiään asiakirjoja tutustuttavakseen.

19

Valittaja nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 11.12.2018 toimittamallaan kannekirjelmällä kanteen, jossa hän vaati riidanalaisen kirjeen kumoamista.

20

Valittaja vetosi siltä osin kuin kyse oli kieltäytymisestä aloittaa aiempien tutkimusten kulkua koskeva tutkimus puolustautumisoikeuksien, sellaisina kuin ne on vahvistettu erityisesti asetuksen N:o 883/2013 9 artiklassa, loukkaamiseen, hyvän hallinnon periaatteen loukkaamiseen ja eri arviointivirheisiin, joita sen mukaan oli tehty aiempien tutkimusten aikana tai joita oli kertomuksissa, joilla nämä tutkimukset päätettiin.

21

Valittaja vetosi asiakirjojen tutustuttavaksi antamisesta kieltäytymisen osalta Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 42 artiklan ja asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 2 kohdan ja 7 artiklan rikkomiseen.

22

Komissio esitti unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 130 artiklan 1 kohdan nojalla kyseistä kannetta koskevan oikeudenkäyntiväitteen unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 6.3.2019 toimittamallaan erillisellä asiakirjalla.

23

Valittaja esitti 18.4.2019 huomautuksensa tästä oikeudenkäyntiväitteestä.

24

Unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisessa määräyksessään, että se oli saanut asiakirja-aineistosta riittävät tiedot ja päätti työjärjestyksensä 130 artiklan 1 ja 7 kohdan nojalla ratkaista komission vaatimuksen jatkamatta asian käsittelyä ja hyväksyi vaatimuksen ja jätti kanteen tutkimatta.

25

Oikeudenkäyntiväitteellään komissio esitti kaksi prosessinedellytyksen puuttumista koskevaa väitettä. Ensinnäkin unionin yleinen tuomioistuin totesi siitä prosessinedellytysten puuttumista koskevasta väitteestä, jonka mukaan OLAFin kieltäytyminen aloittamasta tutkimusta aiempien tutkimusten kulusta ei ole toimi, josta voidaan nostaa kumoamiskanne, että asetuksen N:o 883/2013 yhdessäkään säännöksessä ei anneta luonnollisille henkilöille tai oikeushenkilöille, olivatpa he tässä asetuksessa tarkoitettuja asianomaisia henkilöitä vai eivät, oikeutta vaatia OLAFia aloittamaan tutkimusta sen omien aiempien tutkimusten kulusta sen tutkimiseksi, onko asetuksen N:o 883/2013 9 artiklassa säädettyjä prosessuaalisia takeita noudatettu, ja toiseksi, että kyseisestä asetuksesta ilmenee, että luonnolliset henkilöt ja oikeushenkilöt voivat toimittaa OLAFille tietoja moitittavista menettelyistä mutta ne eivät voi velvoittaa OLAFia aloittamaan hallinnollista tutkimusta.

26

Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että OLAFin kieltäytymistä aloittamasta tutkimusta aiempien tutkimusten kulusta ei voitu pitää toimena, jolla olisi sitovia oikeusvaikutuksia, jotka voivat vaikuttaa valittajan etuihin muuttaen tämän oikeusasemaa selvästi.

27

Unionin yleinen tuomioistuin lisäsi ensinnäkin, että vaikka oletettaisiin, että riidanalaiseen kirjeeseen sisältyvä OLAFin kieltäytyminen aloittamasta tutkimusta aiempien tutkimusten kulusta olisi tulkittava kieltäytymiseksi muuttamasta tai kyseenalaistamasta loppukertomuksia, kyseistä kieltäytymistä ei voida pitää päätöksenä, joka voi olla kumoamiskanteen kohteena. Koska OLAFin ulkoisen tai sisäisen tutkimuksen jälkeen laatimat ja jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille toimitetut kertomukset ja suositukset ovat vain suosituksia tai lausuntoja, joilla ei ole sitovia oikeusvaikutuksia, tällaisesta kieltäytymisestä nostetun kanteen tutkittavaksi ottamisella kierrettäisiin se, että nämä kertomukset ja suositukset eivät ole kannekelpoisia.

28

Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että edellisessä kohdassa mainitusta päätelmästä poikkeava päätelmä johtaisi nyt käsiteltävässä tapauksessa myös kumoamiskanteen nostamista koskevan määräajan kiertämiseen, koska – vaikka oletettaisiin, että kyseiset kertomukset ja suositukset olisivat kannekelpoisia toimia – valittaja oli antanut nyt käsiteltävässä tapauksessa tämän määräajan kulua umpeen.

29

Kolmanneksi unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että kumoamiskanteen tutkimatta jättämisen takia ei synny aukkoa unionin oikeuksien oikeussuojajärjestelmään, kun otetaan huomioon erityisesti se, että kansallisen tuomioistuimen, jonka käsiteltäväksi asia saatetaan, on mahdollista OLAFin kansallisille viranomaisille toimittamien tietojen perusteella mahdollisesti aloitetun rikosoikeudenkäynnin yhteydessä esittää unionin tuomioistuimelle SEUT 267 artiklan nojalla ennakkoratkaisupyyntö, ja se seikka, että OLAFin tekemästä lainvastaisuudesta, joka ei koske henkilölle vastaista toimea, voidaan mahdollisesti määrätä seuraamus vahingonkorvauskanteen yhteydessä.

30

Toiseksi siitä prosessinedellytysten puuttumista koskevasta väitteestä, jonka mukaan kieltäytyminen antamasta asiakirjoja tutustuttavaksi ei ole asetuksessa N:o 1049/2001 tarkoitettu kannekelpoinen toimi, unionin yleinen tuomioistuin totesi yhtäältä, että valittaja ei voi perustaa asiakirjoihin tutustumista koskevaa hakemustaan suoraan primaarioikeuden määräykseen, kuten perusoikeuskirjan 42 artiklaan.

31

Toisaalta unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että käsiteltävän tapauksen erityisissä olosuhteissa kieltäytymistä antamasta asiakirjoja tutustuttavaksi ei voitu pitää asetuksen N:o 1049/2001 7 ja 8 artiklan mukaisesti annettuna lopullisena toimena eikä näin ollen toimena, joka voi olla kumoamiskanteen kohteena tämän saman asetuksen nojalla.

32

Unionin yleinen tuomioistuin totesi ensinnäkin, että valittaja täsmensi ensimmäisen kerran vasta unionin yleiselle tuomioistuimelle toimitetuissa kirjelmissä, että 22.8.2018 päivätyssä kirjeessä esitetty asiakirjoihin tutustumista koskeva hakemus oli esitetty asetuksen N:o 1049/2001 6 artiklan nojalla.

33

Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että riidanalaisen kirjeen sisällöstä ilmeni selvästi, että OLAF käsitteli asiakirjoihin tutustumista koskevaa hakemusta aiempien tutkimusten asiakirja-aineistoon tutustumista koskevana hakemuksena eikä asetuksen N:o 1049/2001 6 ja 7 artiklassa tarkoitettuna alkuperäisenä hakemuksena ja että OLAF sai perustellusti käsitellä kyseistä hakemusta tällä tavoin, koska valittaja viittasi 22.8.2018 päivätyssä kirjeessä jatkuvasti asetukseen N:o 883/2013.

34

Todettuaan, että valittaja ei ollut esittänyt asetuksen N:o 1049/2001 7 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua uudistettua hakemusta, unionin yleinen tuomioistuin katsoi kolmanneksi, että koska OLAF oli perustellusti käsitellyt valittajan hakemusta tutkimusten asiakirja-aineistoon tutustumista koskevana hakemuksena eikä kyseisen asetuksen 6 ja 7 artiklassa tarkoitettuna alkuperäisenä hakemuksena, komissio ei ollut rikkonut saman asetuksen 7 artiklan 1 kohtaa jättäessään ilmoittamatta valittajalle tämän oikeudesta esittää tällainen uudistettu hakemus.

35

Valittaja vaatii valituksessaan, että unionin tuomioistuin

36

Valittaja vaatii lisäksi, että unionin tuomioistuin määrää asian selvittämistoimista ja velvoittaa komission toimittamaan kaikki aiempia tutkimuksia koskevat asiakirjat.

37

Komissio vaatii, että unionin tuomioistuin

38

Valittaja esittää valituksensa tueksi kaksi valitusperustetta. Ensimmäisellä, asetuksen N:o 883/2013 ja perusoikeuskirjan 47 artiklan rikkomista koskevalla valitusperusteellaan valittaja arvostelee valituksenalaista määräystä siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin jätti siinä tutkimatta hänen kumoamiskanteensa siltä osin kuin se koski OLAFin kieltäytymistä aloittamasta tutkimusta aiempien tutkimusten kulusta. Toisella, asetuksen N:o 1049/2001 6 ja 7 artiklan rikkomista koskevalla valitusperusteellaan valittaja arvostelee valituksenalaista määräystä siltä osin kuin yleinen tuomioistuin jätti siinä tutkimatta hänen kumoamiskanteensa siltä osin kuin se koski OLAFin kieltäytymistä antamasta tutustuttavaksi sen aiemmissa tutkimuksissa käytettyjä asiakirjoja.

39

Valittaja arvostelee ensimmäisen valitusperusteensa ensimmäisessä osassa unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen määräyksen 36 kohdassa tekemää päätelmää, jonka mukaan OLAFin kieltäytyminen aloittamasta tutkimusta aiempien tutkimusten kulusta ei ole päätös, joka voi olla kumoamiskanteen kohteena, sekä unionin yleisen tuomioistuimen kyseisen määräyksen 33 ja 34 kohdassa esittämiä, tätä päätelmää tukevia seikkoja. Valittajan mukaan tämä päätelmä seuraa unionin yleisen tuomioistuimen arviointivirheestä, jonka se teki katsoessaan, ettei valittajaa voitu luokitella asetuksen N:o 883/2013 2 artiklan 5 alakohdassa tarkoitetuksi ”asianomaiseksi henkilöksi”, ettei hän voinut vedota mihinkään oikeudenmukaista menettelyä koskevaan oikeuteen tutkimuksen yhteydessä ja että OLAFin kertomuksilla ei ollut olennaista vaikutusta myöhemmin seuranneisiin kansallisiin rikosoikeudellisiin menettelyihin. Valittajan mukaan OLAF oli evännyt häneltä asetuksen N:o 883/2013 9 artiklassa tarkoitetut prosessuaaliset takeet päättäessään olla pitämättä häntä ”asianomaisena henkilönä”, vaikka hän oli todellisuudessa tutkimusten keskipisteessä Teleormanin alueviranomaisen johtajana ja vaikka tätä kansallista yksikköä pidettiin asetuksen N:o 883/2013 2 artiklan 5 alakohdassa tarkoitettuna ”asianomaisena henkilönä”. OLAFin kertomuksilla oli kuitenkin merkittävä vaikutus Romanian korruptiontorjuntaviranomaisen päätökseen aloittaa rikostutkinta valittajaa vastaan, kuten OLAFin ja Romanian korruptiontorjuntaviranomaisen 13.11.2017 antamat lehdistötiedotteet osoittavat. Näitä kertomuksia pidettiin nimittäin ratkaisevina todisteina kansallisessa rikosoikeudenkäynnissä. Valittajan mukaan asianmukainen perusta sen tutkimista varten, voidaanko hänen kanteensa ottaa tutkittavaksi, on 8.7.2008 annettu tuomio Franchet ja Byk v. komissio (T‑48/05, EU:T:2008:257).

40

Valittaja väittää ensimmäisen valitusperusteen toisessa osassa, että hänen kanteensa tutkimatta jättäminen merkitsee puutetta unionin oikeussuojajärjestelmässä perusoikeuskirjan 47 artiklan vaatimusten vastaisesti, koska – toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen määräyksen 40 ja 41 kohdassa – OLAFin kertomuksilla ja suosituksilla oli olennainen vaikutus kansallisten viranomaisten rikostutkinta- ja syytetoimista tekemiin päätöksiin. Kun lisäksi otetaan huomioon, että jäsenvaltioiden tuomioistuimilla ei ole toimivaltaa tutkia OLAFin alkuperäisiä tutkimuksia unionin oikeuden kannalta eikä lausua niiden laillisuudesta ja koska OLAFin lainvastaisista tutkintatoimista ei voida nostaa kumoamiskannetta vaan ainoastaan vahingonkorvauskanne, tällaista kannetta ei voida pitää mainitussa määräyksessä tarkoitettuna tehokkaana oikeussuojakeinona.

41

Komissio väittää, että ensimmäinen valitusperuste on tehoton ja joka tapauksessa perusteeton.

42

Kuten unionin yleinen tuomioistuin on perustellusti muistuttanut valituksenalaisen määräyksen 30 kohdassa, kun – kuten nyt käsiteltävässä tapauksessa – komission päätös on kielteinen, tätä päätöstä on arvioitava sen pyynnön tai hakemuksen luonteen mukaan, johon se on vastaus (määräys 6.4.2006, GISTI v. komissio, C‑408/05 P, ei julkaistu, EU:C:2006:247, 10 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) eli nyt käsiteltävässä asiassa OLAFille osoitetun, aiempien tutkimusten kulkua koskevan tutkinnan aloittamista koskevan vaatimuksen luonteen mukaan, kuten unionin yleinen tuomioistuin totesi saman määräyksen 31 kohdassa.

43

Ensinnäkin on todettava, että toisin kuin valittaja väittää valituksenalaisen määräyksen 33, 34 ja 36 kohtaa koskevan valitusperusteensa ensimmäisessä osassa, unionin yleinen tuomioistuin on perustellusti todennut tältä osin valituksenalaisen määräyksen 36 kohdassa kyseisen määräyksen 33–35 kohdassa esitettyjen seikkojen perusteella, että OLAFin kieltäytymistä aloittamasta tutkimusta aiempien tutkimusten kulusta ei voida pitää toimena, jolla olisi sitovia oikeusvaikutuksia, jotka voivat vaikuttaa valittajan etuihin muuttaen tämän oikeusasemaa selvästi ja että kyseinen kieltäytyminen ei ole näin ollen päätös, joka voi olla SEUT 263 artiklaan perustuvan kumoamiskanteen kohteena.

44

Lisäksi on todettava, että valittaja ei arvostele perusteluissaan unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen määräyksen 33–35 kohdassa tekemän päättelyn, jonka perusteella tämä päätyi mainitun määräyksen 36 kohdassa olevaan päätelmään, sisältöä vaan hän esitti nämä perustelut sitä koskevan kysymyksen osalta, oliko OLAF päättänyt perustellusti olla katsomatta häntä aiempien tutkimusten yhteydessä asetuksen N:o 883/2013 2 artiklan 5 alakohdassa tarkoitetuksi ”asianomaiseksi henkilöksi”.

45

Tähän kysymykseen annettavalla vastauksella ei kuitenkaan ole merkitystä unionin yleisen tuomioistuimen tekemän edellä mainitun päättelyn ja päätelmän kannalta, koska se korosti valituksenalaisen määräyksen 33 kohdassa perustellusti, että asetuksen N:o 883/2013 yhdessäkään säännöksessä ei anneta luonnollisille henkilöille tai oikeushenkilöille, olivatpa he tämän asetuksen 2 artiklan 5 alakohdassa tarkoitettuja ”asianomaisia henkilöitä” vai eivät, oikeutta vaatia OLAFia aloittamaan tutkimusta sen aiemmin suorittamista omista tutkimuksista.

46

Nimittäin edes kyseisessä säännöksessä tarkoitetulle ”asianomaiselle henkilölle”, jolla tämän säännöksen määritelmän mukaan tarkoitetaan ”henkilöä tai talouden toimijaa, jonka epäillään syyllistyneen petokseen, lahjontaan tai unionin taloudellisia etuja vahingoittavaan muuhun laittomaan toimintaan ja joka siksi on [OLAFin] tutkimuksen kohteena”, ei ole annettu oikeutta vaatia tätä virastoa aloittamaan tutkimusta sen omista tutkimuksista, eikä OLAF ole velvollinen aloittamaan tällaista tutkimusta sille toimitettujen tietojen perusteella.

47

Lisäksi, kuten komissio toteaa, unionin yleinen tuomioistuin katsoi myös valituksenalaisen määräyksen 43 kohdassa, jossa se viittasi kyseisen määräyksen 37 ja 38 kohtaan, että jos sen pitäisi arvioida kannetta OLAFin niiden loppukertomusten valossa, joihin se perustui, – kuten valittaja väittää – siten, että kanne koskisi OLAFin kieltäytymistä muuttamasta tai kyseenalaistamasta näitä kertomuksia, tällaisella kanteella kierrettäisiin määräaikaa, joka koskee tällaisista kertomuksista nostettavan kanteen nostamista.

48

Valittaja ei kuitenkaan riitauta ensimmäisessä valitusperusteessaan tätä unionin yleisen tuomioistuimen tekemää arviointia.

49

Koska ensimmäisessä oikeusasteessa nostettu kanne ei muodollisesti kohdistunut aiempien tutkimusten loppukertomuksiin itseensä vaan riidanalaiseen kirjeeseen, jolla OLAF hylkäsi valittajan vaatimuksen aiempien tutkimusten kulkua koskevan tutkimuksen aloittamisesta, on muistutettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan toimi, johon ei sisälly mitään uutta seikkaa aikaisempaan toimeen verrattuna, on pelkästään kyseisen toimen vahvistava toimi eikä se voi tästä syystä käynnistää uutta määräaikaa kanteen nostamiselle (määräys 23.10.2009, komissio v. Potamianos ja Potamianos v. komissio, C‑561/08 P ja C‑4/09 P, EU:C:2009:656, 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

50

Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 43 kohdassa ja kuten unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisessa määräyksessä esittämistä toteamuksista ilmenee, valittaja tyytyi OLAFille osoittamissaan kirjeissä arvostelemaan aiempia tutkimuksia koskeviin loppukertomuksiin sisältyviä OLAFin päätelmiä ja näihin päätelmiin johtaneita menettelyllisiä toimia, esittämättä uusia ja olennaisia seikkoja. Samoista toteamuksista ilmenee, että tällaisiin seikkoihin ei viitattu myöskään OLAFin vastauksissa eikä etenkään riidanalaisessa kirjeessä, eikä niissä ollut viittausta valittajan tilanteen uudelleentarkasteluun näiden kertomusten kannalta.

51

Tästä seuraa, että siltä osin kuin OLAF on kieltäytynyt aloittamasta tutkimusta aiempien tutkimusten kulusta, riidanalainen kirje on joka tapauksessa toimi, jolla pelkästään vahvistetaan näiden tutkimusten päätteeksi laaditut lopulliset kertomukset, joten ilman, että nyt käsiteltävässä asiassa olisi tarpeen tutkia, ovatko nämä kertomukset SEUT 263 artiklassa tarkoitettuja kannekelpoisia toimia, on katsottava, että unionin yleinen tuomioistuin on perustellusti todennut valituksenalaisen määräyksen 43 kohdassa, että tässä tapauksessa valittajan kannetta ei missään tapauksessa voitu ottaa tutkittavaksi, koska muutoin olisi kierretty määräaikaa, jonka kuluessa se, jota asia koskee, olisi mahdollisesti voinut riitauttaa OLAFin aiempien tutkimusten loppukertomukset.

52

Edellä esitetyn perusteella ensimmäisen valitusperusteen ensimmäinen osa on hylättävä perusteettomana.

53

Toiseksi tämän valitusperusteen toisesta osasta, jossa väitetään, että unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisessa määräyksessä esittämä toteamus, jonka mukaan kanne on jätettävä tutkimatta, johtaa puutteeseen unionin oikeussuojajärjestelmässä, on palautettava mieleen heti aluksi, että SEUT 256 artiklasta, Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisestä kohdasta ja unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 168 artiklan 1 kohdan d alakohdasta ja 169 artiklasta seuraa, että valituksessa on ilmoitettava täsmällisesti sekä se, miltä kaikilta osin valituksenalaisen tuomion kumoamista vaaditaan, että ne oikeudelliset perustelut, joihin erityisesti halutaan vedota tämän vaatimuksen tueksi, tai muuten kyseinen valitus tai peruste jätetään tutkimatta (määräys 29.6.2016, oikeusasiamies v. Staelen, C‑337/15 P, ei julkaistu, EU:C:2016:670, 21 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

54

Esittäessään ensimmäisen valitusperusteensa toisen osan tämän tuomion 40 kohdassa mieleen palautetuin sanamuodoin valittaja ei kuitenkaan täyttänyt tällaisia vaatimuksia. Vaikka unionin yleinen tuomioistuin on tutkinut valittajan ensimmäisessä oikeusasteessa esittämän väitteen tällaisesta väitetystä puutteesta unionin oikeussuojajärjestelmässä valituksenalaisen määräyksen 47–55 kohdassa ja esittänyt tästä kysymyksestä useita oikeudellisia argumentteja, valittaja tyytyy tässä valitusperusteen toisessa osassa ainoastaan yhtäältä ilmaisemaan olevansa eri mieltä unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen määräyksen 40 ja 41 kohdassa esittämistä arvioinneista ja toisaalta esittämään hyvin niukoin sanakääntein joitakin yleisluontoisia seikkoja yrittämättä ilmaista, missä kohdin kyseisen määräyksen 47–55 kohtaan näin sisältyvissä eri oikeudellisissa argumenteissa mahdollisesti olisi oikeudellisia virheitä.

55

Tästä on palautettava mieleen, että valitusperuste, joka rajoittuu yleisiin toteamuksiin eikä sisällä täsmällisiä tietoja valituksenalaisen päätöksen kohdista, joita mahdollisesti rasittaa oikeudellinen virhe, on jätettävä tutkimatta, koska tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuvat (ks. vastaavasti määräys 29.6.2016, oikeusasiamies v. Staelen, C‑337/15 P, ei julkaistu, EU:C:2016:670, 22 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tämän tuomion 53 kohdassa mieleen palautettua edellytystä ei täytä peruste, jossa vain toistetaan unionin yleisessä tuomioistuimessa jo esitetyt perusteet ja perustelut, ilman että perusteeseen edes sisältyisi perusteluja, joiden tarkoituksena olisi erityisesti osoittaa valituksenalaiseen tuomioon sisältyvä oikeudellinen virhe. Tällaisella valituksella tosiasiassa pyritään nimittäin ainoastaan siihen, että unionin yleisessä tuomioistuimessa esitetty kanne tutkitaan uudelleen, mikä ei kuulu unionin tuomioistuimen toimivaltaan (ks. vastaavasti tuomio 16.12.2020, neuvosto ym. v. K. Chrysostomides & Co. ym., C‑597/18 P, C‑598/18 P, C‑603/18 P ja C‑604/18 P, EU:C:2020:1028, 127 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

56

Ensimmäisen valitusperusteen toinen osa on näin ollen jätettävä tutkimatta.

57

Kaiken edellä esitetyn perusteella ensimmäinen valitusperuste on hylättävä kokonaisuudessaan, koska se on osittain perusteeton ja koska sen tutkittavaksi ottamisen edellytykset osittain puuttuvat.

58

Valittajan mukaan unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen hyväksyessään komission prosessinedellytysten puuttumisesta tekemän väitteen, jonka mukaan OLAFin riidanalaisessa kirjeessä muotoilema kieltäytyminen antamasta valittajan siltä pyytämiä asiakirjoja tutustuttavaksi ei ollut asetuksessa N:o 1049/2001 tarkoitettu kannekelpoinen toimi. Erityisesti unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen määräyksen 69 kohdassa virheellisesti, että kieltäytymistä 22.8.2018 päivätyssä kirjeessä pyydettyjen asiakirjojen tutustuttavaksi antamisesta ei voitu pitää kyseisen asetuksen 7 ja 8 artiklan mukaisesti annettuna lopullisena toimena. Unionin yleinen tuomioistuin päätyi tähän päätelmään valittajan mukaan erityisesti todettuaan sitä ennen saman määräyksen 64 ja 65 kohdassa yhtäältä, että valittaja oli vedonnut ensimmäisen kerran vasta unionin yleiselle tuomioistuimelle toimitettavien kirjelmien jättövaiheessa siihen, että hänen asiakirjoihin tutustumista koskeva hakemuksensa perustui asetuksen N:o 1049/2001 6 artiklaan, ja toisaalta, että riidanalaisesta kirjeestä ilmenee selvästi, että OLAF ei käsitellyt edellä mainittua hakemusta kyseisen 6 artiklan nojalla tehtynä asiakirjoihin tutustumista koskevana hakemuksena vaan yksinomaan tutkimusten asiakirja-aineistoon tutustumista koskevana hakemuksena.

59

Näin tehdessään unionin yleinen tuomioistuin ei valittajan mukaan ole ottanut huomioon sitä, että asiakirjoihin tutustumista koskevalle hakemukselle ei aseteta asetuksen N:o 1049/2001 6 artiklassa mitään muuta erityistä muotovaatimusta kuin se, että se esitetään jollain unionin virallisista kielistä ja riittävän täsmällisesti, jotta kyseessä olevat asiakirjat ovat toimielimen tunnistettavissa. Valittajan mukaan OLAFin muotoilema kieltäytyminen asiakirjojen tutustuttavaksi antamisesta olisi näin ollen pitänyt katsoa lopulliseksi toimeksi, josta voidaan nostaa kumoamiskanne, koska komissio ei ole ilmoittanut valittajalle tämän oikeudesta esittää uudistettu hakemus kyseisen asetuksen 7 artiklan 2 kohdan nojalla.

60

Komissio väittää ensinnäkin, että valittaja kehottaa toisessa valitusperusteessaan unionin tuomioistuinta kyseenalaistamaan unionin yleisen tuomioistuimen suorittaman tosiseikkojen arvioinnin, mikä ei kuulu unionin tuomioistuimen toimivaltaan muutoksenhaun yhteydessä.

61

Toiseksi komission mukaan OLAFilta pyytämiensä asiakirjojen tutustuttavaksi saamista varten valittaja saattoi nojautua joko perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettuun oikeuteen tutustua asiakirjoihin tai asetuksella N:o 1049/2001 perustettuun ja säänneltyyn yleisön oikeuteen tutustua asiakirjoihin. Nyt käsiteltävässä asiassa oikeusperusta, johon valittaja tuki 22.8.2018 päivätyssä kirjeessä esittämänsä asiakirjoihin tutustumista koskevan hakemuksen, ei ollut selkeä, ja tämän kirjeen perusteella oli mahdollista ajatella, että hakemus perustui perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan b alakohtaan. Oli siis normaalia, että OLAF ei tutkinut riidanalaisessa kirjeessä tätä tutustumishakemusta asetuksen N:o 1049/2001 mukaisesti eikä kiinnittänyt valittajan huomiota siihen, että hänen oli mahdollista tehdä uudistettu hakemus asetuksen N:o 1049/2001 7 artiklan nojalla. Komission mukaan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee tältä osin, että asiakirjoihin tutustumista koskevan hakemuksen on oltava riittävän täsmällinen, jotta asianomainen toimielin voi vastata siihen. Tässä yhteydessä hakijoilla on velvollisuus toimittaa merkityksellisiä tietoja ja heitä koskee lojaalisuusvelvollisuus tällaista hakemusta esittäessään.

62

Kolmanneksi komissio katsoo, että jos valittaja kaikesta huolimatta katsoo, että hänen tutustumishakemuksensa perustui kyseiseen asetukseen, hänen olisi pitänyt esittää asetuksen N:o 1049/2001 7 artiklan mukainen uudistettu hakemus. OLAFin alkuperäinen vastaus, jos se ymmärretään mainitussa asetuksessa tarkoitetuksi kieltäytymiseksi, ei nimittäin missään tapauksessa olisi voinut olla kannekelpoinen toimi, kun otetaan huomioon tässä samassa asetuksessa vahvistettu kaksivaiheinen menettely.

63

Aluksi on muistutettava siitä, että toimielinten asiakirjoihin tutustumista koskevaa menettelyä käydään kahdessa vaiheessa ja että asetuksen N:o 1049/2001 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu vastaus alkuperäiseen hakemukseen on ainoastaan ensimmäinen kannanotto, josta ei lähtökohtaisesti voida nostaa kannetta. Poikkeuksellisesti on kuitenkin niin, että kun toimielin vahvistaa kantansa tällaisella vastauksella lopullisesti, kyseisestä vastauksesta voidaan nostaa kumoamiskanne (ks. tuomio 2.10.2014, Strack v. komissio, C‑127/13 P, EU:C:2014:2250, 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

64

Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 74 kohdassa, se tosiseikka, että kyseinen toimielin oli jättänyt vastauksessaan ilmoittamatta hakijalle asetuksen N:o 1049/2001 7 artiklan 1 kohdan mukaisesti, että tällä on oikeus tehdä asetuksen 7 artiklan 2 kohdan mukainen uudistettu hakemus, ilmaisee, että tämä vastaus on luonteeltaan lopullinen.

65

Lisäksi siltä osin kuin komissio esittää valittajan toisesta valitusperusteesta, että sen tueksi esitetyt perustelut kuuluvat unionin yleisen tuomioistuimen suorittaman tosiseikkojen arvioinnin piiriin ja jäävät tämän vuoksi valitusta käsittelevän unionin tuomioistuimen harjoittaman valvonnan ulkopuolelle, on muistutettava, että unionin yleisen tuomioistuimen suorittama tosiseikan tai toimen, kuten kirjeen, oikeudellinen luonnehdinta on oikeuskysymys, joka voidaan ottaa esille valituksen yhteydessä (tuomio 23.11.2017, Bionorica ja Diapharm v. komissio, C‑596/15 P ja C‑597/15 P, EU:C:2017:886, 55 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

66

Nyt käsiteltävässä asiassa valituksenalaisesta määräyksestä ilmenee, että OLAF ei ole ilmoittanut valittajalle tämän oikeudesta esittää uudistettu hakemus asetuksen N:o 1049/2001 7 artiklan 2 kohdan nojalla.

67

Tästä määräyksestä tosin ilmenee myös, että valittaja ei ollut maininnut 22.8.2018 päivätyssä kirjeessä asetusta N:o 1049/2001 ja että hän täsmensi ensimmäisen kerran vasta unionin yleiselle tuomioistuimelle toimitetuissa kirjelmissä, että hänen edellä mainitussa kirjeessä esittämänsä asiakirjoihin tutustumista koskeva hakemus oli esitetty asetuksen N:o 1049/2001 6 artiklan nojalla.

68

Tältä osin on kuitenkin todettava, että asetuksen N:o 1049/2001 6 artiklan 1 kohdan mukaan asiakirjoihin tutustumista koskeva hakemus on esitettävä kirjallisesti, sähköinen muoto mukaan luettuna, jollain SEU 55 artiklassa tarkoitetuista kielistä ja riittävän täsmällisesti, jotta asiakirja on kyseisen toimielimen tunnistettavissa.

69

Missään asetuksen N:o 1049/2001 säännöksessä ei sitä vastoin velvoiteta hakijaa täsmentämään hakemuksensa oikeusperustaa.

70

Tällaista velvollisuutta ei voida johtaa myöskään komission mainitsemasta oikeuskäytännöstä, koska tietyistä muotoilun vivahteista huolimatta 20.1.2011 annetussa tuomiossa Strack v. komissio (F‑121/07, EU:F:2011:3, 84–91 kohta) oli kyse nyt tämän tuomion 68 kohdassa mainitusta vaatimuksesta, jonka mukaan asiakirjoihin tutustumista koskeva hakemus on esitettävä riittävän täsmällisesti, jotta asiakirja on toimielimen tunnistettavissa, eikä velvollisuudesta täsmentää hakemuksen oikeusperusta.

71

Se, että ei ole olemassa velvollisuutta, jonka mukaan asiakirjoihin tutustumista koskevassa hakemuksessa olisi nimenomaisesti viitattava asetukseen N:o 1049/2001, on sitä paitsi tämän asetuksen tavoitteen mukaista. Mainitun asetuksen 1 artiklan a alakohdasta nimittäin ilmenee, että asetuksen tarkoituksena on taata ”mahdollisimman laaja oikeus tutustua asiakirjoihin”.

72

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että asetuksella N:o 1049/2001 annetaan erittäin laaja oikeus tutustua asianomaisten toimielinten asiakirjoihin, sillä tämä oikeus ei kyseisen asetuksen 6 artiklan 1 kohdan mukaan edellytä hakemuksen perustelemista (tuomio 26.1.2010, Internationaler Hilfsfonds v. komissio, C‑362/08 P, EU:C:2010:40, 56 kohta).

73

Näin ollen on katsottava, että toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen määräyksen 65, 66 ja 68 kohdassa, OLAFin olisi pitänyt tutkia valittajan asiakirjoihin tutustumista koskeva hakemus asetuksen N:o 1049/2001 mukaisesti ja se oli näin ollen velvollinen ilmoittamaan valittajalle tämän oikeudesta esittää uudistettu hakemus viimeksi mainitun asetuksen 7 artiklan 2 kohdan nojalla.

74

Erityisesti sillä, että unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen määräyksen 66 kohdassa, että 22.8.2018 päivätyssä kirjeessä valittaja ”viittasi jatkuvasti asetukseen N:o 883/2013”, ei ole merkitystä tässä asiayhteydessä.

75

Se, että 22.8.2018 päivätty kirje koski hakemusta saada tutustua OLAFin tutkimuksia koskeviin asiakirjoihin eli alaa, jota säännellään asetuksella N:o 883/2013, ei nimittäin sulje pois sitä, että tämä hakemus perustui alun perin asetukseen N:o 1049/2001, koska on selvää, että viimeksi mainittu asetus voi toimia oikeusperustana hakemukselle saada tutustua sellaisiin asiakirjoihin, jotka kuuluvat unionin muulla toimella säänneltyyn hallinnolliseen menettelyyn.

76

Koska OLAF on nyt käsiteltävässä asiassa jättänyt ilmoittamatta valittajalle tämän oikeudesta esittää uudistettu hakemus asetuksen N:o 1049/2001 7 artiklan 2 kohdan nojalla, valittaja saattoi siis perustellusti katsoa, kuten tämän tuomion 63 ja 64 kohdasta ilmenee, että OLAF oli täten vahvistanut riidanalaisessa kirjeessä lopullisesti kantansa hylätä valittajan 22.8.2018 päivätyssä kirjeessä esittämä asiakirjoihin tutustumista koskeva hakemus ja että riidanalainen kirje saattoi näin ollen olla kumoamiskanteen kohteena tältä osin.

77

Tästä seuraa, että toinen valitusperuste on todettava perustelluksi, koska unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen katsoessaan valituksenalaisen määräyksen 69 kohdassa, että kieltäytymistä antamasta 22.8.2018 päivätyssä kirjeessä pyydettyjä asiakirjoja tutustuttavaksi ei voitu pitää lopullisena toimena, joka voi olla kumoamiskanteen kohteena.

78

Kaiken edellä esitetyn perusteella valituksenalainen määräys on kumottava siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin jätti siinä tutkimatta valittajan kumoamiskanteen siltä osin kuin siinä vaadittiin kumoamaan riidanalaiseen kirjeeseen sisältyvä OLAFin kieltäytyminen antamasta valittajan tutustuttavaksi 22.8.2018 päivätyssä kirjeessä pyydettyjä asiakirjoja, ja valitus on hylättävä muilta osin.

79

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan on niin, että jos unionin tuomioistuin kumoaa unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisun, se voi joko itse ratkaista asian lopullisesti, jos asia on ratkaisukelpoinen, tai palauttaa asian unionin yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi.

80

Koska unionin yleinen tuomioistuin jätti nyt käsiteltävässä tapauksessa valittajan kanteen tutkimatta siltä osin kuin siinä vaadittiin kumoamaan riidanalaiseen kirjeeseen sisältyvä OLAFin kieltäytyminen antamasta valittajan tutustuttavaksi 22.8.2018 päivätyssä kirjeessä pyydettyjä asiakirjoja ja koska valittajan kanteensa tämän osan tueksi esittämiä kanneperusteita ei näin ollen ole käsitelty kontradiktorisessa menettelyssä unionin yleisessä tuomioistuimessa, eikä unionin yleinen tuomioistuin ole tutkinut niitä, asia ei ole ratkaisukelpoinen perussäännön tässä määräyksessä tarkoitetussa merkityksessä (ks. vastaavasti tuomio 8.9.2020, komissio ja neuvosto v. Carreras Sequeros ym. C‑119/19 P ja C‑126/19 P, EU:C:2020:676, 130 kohta). Asia on näin ollen palautettava unionin yleiseen tuomioistuimeen, jotta se lausuu kumoamiskanteen tästä osasta.

81

Tämän tuomion 36 kohdassa tarkoitettua asian selvittämistoimia koskevaa vaatimusta ei siten ole tarpeen ratkaista.

82

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdan mukaan on niin, että jos valitus on perusteeton tai jos valitus hyväksytään ja unionin tuomioistuin itse ratkaisee riidan lopullisesti, se tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista.

83

Saman työjärjestyksen 138 artiklan 3 kohdassa, jota sovelletaan työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla valituksen käsittelyyn, määrätään, että jos asiassa osa vaatimuksista ratkaistaan toisen asianosaisen ja osa toisen asianosaisen hyväksi, kukin asianosainen vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

84

Nyt käsiteltävässä asiassa on sovellettava viimeksi mainittua määräystä, koska valitus hylätään siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valituksenalaisella määräyksellä riidanalaisen kirjeen kumoamista koskevan vaatimuksen siltä osin kuin OLAF kieltäytyi kyseisellä kirjeellä aloittamasta tutkimusta aikaisempien tutkimusten kulusta, mutta se hyväksytään siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valituksenalaisella määräyksellä riidanalaisen kirjeen kumoamista koskevan vaatimuksen siltä osin kuin OLAF kieltäytyi antamasta siinä valittajan tutustuttavaksi asiakirjoja, joita tämä oli pyytänyt 22.8.2018 päivätyssä kirjeessään.

85

Näin ollen on päätettävä, että kumpikin asianosainen vastaa tähän muutoksenhakumenettelyyn liittyvistä omista oikeudenkäyntikuluistaan ja että ensimmäisessä oikeusasteessa aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista on päättävä myöhemmin, koska asia palautetaan unionin yleiseen tuomioistuimeen.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kolmas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: