YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN MÄÄRÄYS (kahdeksas jaosto)

4 päivänä lokakuuta 2007 (*)

Muutoksenhaku – Kumoamiskanne – Tutkimatta jättäminen – Toimi, jolla ei ole sitovia oikeusvaikutuksia – Euroopan yhteisöjen omat varat – Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva menettely – Asetuksen (EY, Euratom) N:o 1150/2000 11 artikla – Viivästyskorko – Ehdollista maksua koskevat sopimusneuvottelut – Kieltäytymisestä ilmoittava kirje

Asiassa C‑457/06 P,

jossa on kyse yhteisöjen tuomioistuimen perussäännön 56 artiklan nojalla 15.11.2006 tehdystä valituksesta,

Suomen tasavalta, asiamiehenään E. Bygglin, prosessiosoite Luxemburgissa,

valittajana,

ja jossa vastapuolena on

Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään G. Wilms ja P. Aalto, prosessiosoite Luxemburgissa,

vastaajana ensimmäisessä oikeusasteessa,

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN (kahdeksas jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja E. Juhász sekä tuomarit G. Arestis ja T. von Danwitz (esittelevä tuomari),

julkisasiamies: D. Ruiz-Jarabo Colomer,

kirjaaja: R. Grass,

kuultuaan julkisasiamiestä,

on antanut seuraavan

määräyksen

1        Suomen tasavalta vaatii valituksessaan yhteisöjen tuomioistuinta kumoamaan Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen asiassa T-350/05, Suomi vastaan komissio, 5.9.2006 antaman määräyksen (ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa; jäljempänä valituksenalainen määräys), jolla ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin jätti tutkimatta Suomen tasavallan kanteen, jossa sitä vaadittiin kumoamaan Euroopan yhteisöjen komission (pääsihteeristön) päätös, jonka Suomen tasavalta väitti sisältyvän 8.7.2005 päivättyyn kirjeeseen, jossa komissio oli kieltäytynyt aloittamasta Suomen tasavallan kanssa neuvotteluita komission EY 226 artiklan mukaisessa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevassa menettelyssä nro 2003/2180 Suomen tasavallalta vaatimien taannehtivien tullien ja niille maksupäivään saakka kertyneiden viivästyskorkojen ehdollisesta maksusuorituksesta (jäljempänä riidanalainen kirje).

 Asiaa koskevat oikeussäännöt

2        Yhteisöjen omista varoista tehdyn päätöksen 94/728/EY, Euratom soveltamisesta 22.5.2000 annetun neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 1150/2000 (EYVL L 130, s. 1) 6 artiklassa – joka sisältyy kyseisen asetuksen II osastoon, jonka otsikko on ”Omien varojen tilinpito” – edellytetään, että omia varoja koskeva kirjanpito hoidetaan kunkin jäsenvaltion valtiovarainhallinnossa tai kunkin jäsenvaltion nimeämässä laitoksessa ja että se jaotellaan varojen luonteen mukaisesti. Mainitussa 6 artiklassa vahvistetaan ne yksityiskohtaiset säännöt, jotka koskevat tätä tilinpitoa ja sellaisia tietoja, jotka on toimitettava komissiolle.

3        Asetuksen N:o 1150/2000 9 artikla sisältyy asetuksen III osastoon, jonka otsikko on ”Omien varojen käyttöön asettaminen”, ja kyseisen artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Kunkin jäsenvaltion on hyvitettävä omat varat 10 artiklassa määriteltyjen yksityiskohtaisten sääntöjen mukaisesti tilille, joka on avattu tätä tarkoitusta varten komission nimissä kyseisen jäsenvaltion valtiovarainhallinnossa tai sen nimeämässä laitoksessa.

Tämän tilin pitäminen on maksutonta.”

4        Saman asetuksen 11 artiklan mukaan ”asianomaisen jäsenvaltion on maksettava kaikista 9 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulle tilille tehtävien tuloutusten viivästyksistä korkoa, jonka korkokanta on kyseisen jäsenvaltion rahamarkkinoilla eräpäivänä lyhyen aikavälin rahoitukseen sovellettava korkokanta kahdella pisteellä korotettuna. Korkokantaan lisätään 0,25 pistettä kutakin viivästyskuukautta kohden. Korotettua korkokantaa sovelletaan koko viivästyksen ajalta”.

 Asian tausta

5        Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on valituksenalaisen määräyksen 1–13 kohdassa esittänyt asian taustalla olevat tosiseikat seuraavasti:

”1      Komissio aloitti 17.10.2003 Suomen tasavaltaa vastaan jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan menettelyn nro 2003/2180 ja lähetti tämän jälkeen EY 226 artiklan mukaisesti perustellun lausunnon, koska se katsoi, että kyseinen jäsenvaltio oli jättänyt noudattamatta yhteisön oikeuden mukaisia velvoitteitaan, koska se oli jättänyt laskematta ja asettamatta komission käyttöön kantamatta jääneitä yhteisön omia varoja, jotka liittyivät puolustustarvikkeiden tuontiin vuosina 1998–2002, ja kieltäytynyt maksamasta vastaavia viivästyskorkoja.

2      Suomen tasavalta riitautti komission tekemän oikeudellisen arvioinnin, koska se katsoi, että sillä oli EY 296 artiklan nojalla oikeus keskeisten turvallisuusetujensa turvaamiseksi olla toimittamatta luottamuksellisia tietoja, jotka liittyvät puolustustarvikkeiden tuontiin, ja lisäksi olla kantamatta kyseisestä tuonnista tulleja sinä ajankohtana, jota jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva menettely koskee.

3      Katkaistakseen sellaisten viivästyskorkojen kertymisen, joita sovelletaan – – asetuksen – – N:o 1150/2000 – – 11 artiklassa säädettyjen edellytysten mukaisesti, Suomen tasavalta pyysi 25.1.2005 komissiota aloittamaan kanssaan neuvottelut takautuvasti vaadittujen tullien ja maksupäivään asti kertyvien viivästyskorkojen ehdollisesta maksamisesta. Suomen tasavalta viittasi tältä osin tällaista ehdollisen maksun mahdollisuutta koskevaan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntöön. Tämä jäsenvaltio ilmaisi halunsa päästä komission kanssa sopimukseen kyseisestä ehdollisesta maksusta.

4      Komissio ilmoitti 8.2.2005 päivätyllä talousarviosta vastaavan komission jäsenen kirjeellä Suomen tasavallalle, että tämä saattoi yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti suorittaa ehdollisen maksun jäsenvaltion oikeuksien säilyttämiseksi siksi ajaksi, kunnes yhteisöjen tuomioistuin ratkaisisi asian. Mainittu komission jäsen kehotti Suomen viranomaisia ottamaan yhteyttä komission budjettipääosastoon maksua koskevien käytännön järjestelyiden [määrittämiseksi].

5      Puhelinkeskustelun jälkeen komissio esitti budjettipääosaston pääjohtajan 28.2.2005 päivätyssä kirjeessä täsmennyksenä Suomen tasavallalle, että kun otettiin huomioon jäsenvaltioiden velvollisuudet yhteisöjen omien varojen osalta, sillä ei ollut lain mukaan oikeutta tehdä Suomen viranomaisten kanssa näiden toivomaa sopimusta ja ettei se voinut neuvotella tiettyä maksua koskevia erityisehtoja, jollei ilmenisi erityisiä laskuvaikeuksia, joihin käsiteltävänä olevassa asiassa ei puolestaan ole vedottu.

– –

7      Suomen tasavalta huomautti 18.3.2005 päivätyssä kirjeessä komissiolle, että riidanalainen seikka jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevassa menettelyssä koski sitä, saattoiko jäsenvaltio EY 296 artiklan nojalla olla toimittamatta puolustustarvikkeiden tuontia koskevia luottamuksellisia tietoja ja suspendoida niihin liittyviä tulleja, ja että ehdollisen maksun nimenomaisena tarkoituksena oli katkaista asetuksessa N:o 1150/2000 säädettyjen viivästyskorkojen kertyminen.

8      Suomen viranomaiset korostivat lisäksi, että niiden suorittama ehdollinen maksu riippuisi kahden edellytyksen täyttymisestä, eli yhtäältä siitä, että komissio sitoutuu saattamaan asian yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi, ja toisaalta siitä, että niille taataan se, että ne voivat suorittaa kyseisen maksun tavallisesta menettelystä poikkeavalla tavalla, eli toisin sanoen siten, etteivät ne ole velvollisia toimittamaan tietoja, joiden paljastaminen saattaisi vaarantaa jäsenvaltion keskeisiä turvallisuusetuja.

9      Komissio ilmoitti 25.4.2005 päivätyllä budjettipääosaston pääjohtajan kirjeellä uudelleen Suomen viranomaisille, että sen oli mahdotonta neuvotella pyydetystä sopimuksesta, ja vahvisti lisäksi sen, mitä se oli todennut 28.2.2005 päivätyssä kirjeessään.

10      Suomen tasavalta vaati kannekirjelmässä, joka kirjattiin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamossa 11.5.2005 numerolla T-177/05, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta kumoamaan päätöksen, joka kyseisen jäsenvaltion mukaan sisältyi 28.2.2005 päivättyyn kirjeeseen ja 25.4.2005 päivättyyn vahvistuskirjeeseen – –.

11      Suomen tasavalta kääntyi 25.4.2005 päivätyn kirjeen saatuaan jälleen komission puoleen 9.5.2005 ja kehotti EY 232 artiklan mukaisesti komissiota tekemään päätöksen, joka koski Suomen tasavallan vaatimusta aloittaa neuvottelut riidanalaisten tullien ehdollisesta maksamisesta. Kyseinen jäsenvaltio perusteli tämän uuden toimenpiteen halullaan välttää oikeudellinen epävarmuus ja totesi, että komission aikaisemmat kirjeet jättivät epäilyksen siitä, jatkaisiko komissio jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen ajamista yhteisöjen tuomioistuimessa siinä tapauksessa, että Suomen tasavalta maksaisi siltä vaaditut määrät.

12      Komissio vastasi Suomen tasavallalle [riidanalaisella] kirjeellä – –, että kun otetaan huomioon se harkintavalta, joka sillä on EY 226 artiklan nojalla, sellaisena kuin yhteisöjen tuomioistuin on kyseistä määräystä tulkinnut, se ei voinut kyseisen jäsenvaltion pyytämien neuvottelujen yhteydessä sitoutua jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen saattamiseen yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi – –.

13      Komissio nosti 15.7.2005 yhteisöjen tuomioistuimessa kyseiseen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevaan menettelyyn liittyvän jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen (asia C-284/05).”

 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa nostettu kanne ja valituksenalainen määräys

6        Suomen tasavalta nosti valituksenalaiseen määräykseen johtaneen kanteen 16.9.2005 päivätyllä kannekirjelmällä.

7        Komissio, joka teki kyseistä kannetta koskevan oikeudenkäyntiväitteen, vaati ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta jättämään kanteen tutkimatta ja toissijaisesti hylkäämään sen perusteettomana.

8        Suomen tasavalta vaati ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta ottamaan kanteen tutkittavaksi ja kumoamaan komission päätöksen, jonka se väitti sisältyvän riidanalaiseen kirjeeseen.

9        Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin päätti työjärjestyksensä 114 artiklan nojalla antamassaan valituksenalaisessa määräyksessä suullista käsittelyä aloittamatta, että kanne jätetään tutkimatta.

10      Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi, ettei riidanalainen kirje, jonka komissio on lähettänyt Suomen tasavallalle jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan menettelyn oikeudenkäyntiä edeltävän vaiheen kuluessa, sisällä minkäänlaista päätöstä, jolla olisi sellaisia sitovia oikeusvaikutuksia, jotka voisivat vaikuttaa kyseisen jäsenvaltion etuihin.

11      Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on valituksenalaisen määräyksen 38 kohdassa todennut, että sitä, että komissio kieltäytyi aloittamasta neuvotteluita, ei voida pitää Suomen tasavallalle vastaisena päätöksenä. Käsiteltävänä olevassa asiassa kyseessä olevien neuvottelujen kaltaisten neuvottelujen aloittaminen – jos oletetaan, että komissiolla olisi ollut valta suostua niihin – ei nimittäin sellaisenaan olisi voinut vaikuttaa Suomen tasavallan oikeudelliseen asemaan, koska ainoastaan tällaisten neuvottelujen – siinä tapauksessa, että ne olisivat osoittautuneet hedelmällisiksi – lopputuloksena tehdyllä sopimuksella olisi mahdollisesti voinut olla tällaisia vaikutuksia.

12      Valituksenalaisen määräyksen 39 kohdassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on todennut, ettei asetuksen N:o 1150/2000 säännöksissä tai yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä anneta Euroopan yhteisöjen omien varojen osalta komissiolle valtaa aloittaa jäsenvaltioiden kanssa minkäänlaisia neuvotteluja.

13      Ehdollisen maksun osalta valituksenalaisen määräyksen 40 kohdasta ilmenee, että silloin kun maksu on ehdollinen, tämä ehdollisuus johtuu yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan siitä, että maksun suorittamisesta huolimatta vahvistetaan, että jäsenvaltion ja komission välillä vallitsee erimielisyys toimielimen vaatiman velan perusteista.

14      Seuraavaksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on valituksenalaisen määräyksen 41 ja 42 kohdassa todennut, ettei komissio ole vastustanut sitä, että Suomen tasavalta maksaisi ehdollisesti jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan menettelyn kohteena olevat tullit, vaan päinvastoin tuonut esille sen mahdollisuuden, että Suomen viranomaiset saattoivat suorittaa kyseisen maksun yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen mukaan komissio on lisäksi kirjeissään ilmoittanut kyseiselle jäsenvaltiolle, että riittää, kun Suomen viranomaiset laskevat maksamattomien tullien määrän, asettavat varsinaista maksua vastaavat määrät komission käyttöön tämän omien varojen tilille, minkä jälkeen komissio laskisi tullien maksamisen jälkeen viivästyskoron sen päivän, jona kyseiset tullit olisi pitänyt saattaa komission käyttöön (jäsenvaltion toimitettava tieto), ja maksun tosiasiallisen suorittamispäivän väliseltä ajalta. Lopulta siinä tapauksessa, että Suomen tasavalta voittaisi asian yhteisöjen tuomioistuimessa nyt vireillä olevassa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevassa menettelyssä, komissio palauttaisi ehdollisesti maksetut määrät.

15      Valituksenalaisen määräyksen 43–46 kohdassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkäsi ne kaksi ”ehtoa”, jotka oli asetettu Suomen tasavallan ehdolliselle maksusuoritukselle, eli sen, että komissio olisi sitoutunut saattamaan asian yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi ja vapauttanut kyseisen jäsenvaltion ilmaisemasta luottamuksellisia tietoja. Ensinnäkin se harkintavalta, joka komissiolla on siltä osin kuin kyse on jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen nostamisesta yhteisöjen tuomioistuimessa, merkitsee ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen mukaan sitä, ettei kenelläkään ole oikeutta vaatia sitä ottamaan tiettyä kantaa. Toiseksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi, ettei komissio ole lainkaan vaatinut, että ehdollisen maksun yhteydessä olisi ilmaistava luottamuksellisia tietoja, jotka olisivat omiaan vaarantamaan mainitun jäsenvaltion keskeisiä turvallisuusetuja.

16      Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi näin ollen valituksenalaisen määräyksen 51 ja 52 kohdassa, että koska riidanalaista kirjettä ei tässä tilanteessa voinut pitää luonteeltaan EY 230 artiklassa tarkoitettuna päätöksenä ja koska se ei näin ollen voinut olla sen kumoamiseen tähtäävän kanteen kohteena, kumoamiskanne oli jätettävä tutkimatta.

 Asianosaisten vaatimukset

17      Suomen tasavalta vaatii, että yhteisöjen tuomioistuin

–        kumoaa valituksenalaisen määräyksen

–        ottaa Suomen tasavallan EY 230 artiklan nojalla nostaman kanteen tutkittavaksi sekä

–        palauttaa asian ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen käsiteltäväksi, jotta tämä ratkaisee asian aineellisen kysymyksen, ja velvoittaa komission korvaamaan sille valitusmenettelystä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

18      Komissio vaatii, että valitus on hylättävä ja että Suomen tasavalta on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

 Valituksen tarkastelu

19      Yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 119 artiklassa määrätään, että jos valituksen tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuvat tai jos valitus on selvästi perusteeton, yhteisöjen tuomioistuin voi milloin tahansa esittelevän tuomarin kertomuksen perusteella julkisasiamiestä kuultuaan hylätä valituksen kokonaan tai osittain perustellulla määräyksellä.

20      Suomen tasavalta vetoaa valituksensa tueksi yhteen ainoaan valitusperusteeseen, joka jakautuu kolmeen osaan. Kyseinen valitusperuste koskee sellaista oikeudellista virhettä, jonka Suomen tasavalta väittää ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tehneen, kun se on kieltäytynyt katsomasta, että riidanalainen kirje on luonteeltaan päätös, joka voi olla EY 230 artiklaan perustuvan kanteen kohteena.

21      Komissio toteaa, että koska riidanalainen kirje on vain yksinkertainen tiedonantokirje, jossa selitetään komission lähestymistapaa esillä olevaan kysymykseen, se ei vaikuta Suomen tasavallan etuihin tai muuta tämän oikeudellista asemaa siihen nähden, mikä se oli ennen kyseisen kirjeen vastaanottamista.

22      Komissio toteaa täsmällisemmin, ettei yhteisöjen omia varoja koskeva järjestelmä perustu kunkin jäsenvaltion ja yhteisön toimielinten välillä tehtyyn kahdenkeskiseen sopimukseen vaan että yhteisön lainsäätäjä on yksipuolisesti luonut sen. Ei ole olemassa muuta oikeudellista kehystä omia varoja koskevien maksujen suorittamiselle. Yhteisön lainsäädännössä tai oikeuskäytännössä ei edellytetä eikä edes sallita minkäänlaista asiaa koskevaa ”neuvottelua” komission ja asianomaisen jäsenvaltion välillä.

23      Komissio katsoo näin ollen, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on soveltanut yhteisön oikeutta oikein, koska Suomen tasavalta ei ole osoittanut, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin olisi tehnyt oikeudellisen virheen.

 Valitusperusteen toinen osa, joka koskee neuvotteluiden aloittamista koskevan komission toimivallan virheellistä arviointia

 Suomen tasavallan lausumat

24      Valitusperusteensa toisessa osassa, jota on tutkittava ensiksi, Suomen tasavalta arvostelee toteamusta, jonka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on esittänyt valituksenalaisen tuomion 39 kohdassa ja jonka mukaan komissiolla ei ole toimivaltaa aloittaa neuvotteluita jäsenvaltioiden kanssa. Suomen tasavalta väittää yhtäältä, että komissiolla on toimivalta ja jopa velvollisuus aloittaa ehdollista maksua koskevat neuvottelut, ja toisaalta, että on täytettävä muut tällaista maksua koskevat edellytykset eli että jäsenvaltioille annetaan takeet siitä, että kyseinen toimielin saattaa yhteisöjen tuomioistuimessa käsiteltäväksi kysymyksen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisestä ja palauttaa jäsenvaltion suorittaman maksun siinä tapauksessa, että se jättää tällaisen kanteen nostamatta.

25      Suomen tasavalta katsoo tältä osin ensinnäkin, että ehdolliseen maksusuoritukseen liittyviä seikkoja ei tule arvioida asetuksen N:o 1150/2000 säännösten perusteella.

26      Suomen tasavalta toteaa, että jäsenvaltiolla on yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan rikkomismenettelyn yhteydessä mahdollisuus välttää korkoseuraamukset suorittamalla riidanalainen määrä ehdollisesti (asia C-96/89, komissio v. Alankomaat, tuomio 16.5.1991, Kok. 1991, s. I-2461, 17 kohta ja asia C-359/97, komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta, tuomio 12.9.2000, Kok. 2000, s. I-6355, 31 kohta). Suomen tasavallan mukaan sen esittämä neuvottelupyyntö on koskenut nimenomaan kyseistä mahdollisuutta.

27      Suomen tasavalta toteaa, ettei se seikka, ettei yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä ole nimenomaisesti todettu, että komissiolla olisi velvollisuus neuvotella asianomaisen jäsenvaltion kanssa ehdolliseen maksusuoritukseen liittyvistä ehdoista, tarkoita sitä, että komissiolla ei ole tällaista velvollisuutta. Suomen tasavallan näkemyksen mukaan tämä velvollisuus seuraa lojaliteettiperiaatteesta, johon Suomen tasavalta on perustanut kanteensa ja joka sitoo molemminpuolisesti jäsenvaltiota ja yhteisön toimielimiä (asia C-339/00, Irlanti v. komissio, tuomio 16.10.2003, Kok. 2003, s. I-11757, 72 kohta).

28      Toiseksi Suomen tasavalta toteaa, että kysymys muista ehdolliseen maksusuoritukseen liittyvistä ehdoista, eli takeista siitä, että komissio tulisi nostamaan yhteisöjen tuomioistuimessa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen ja että se palauttaisi suoritetun maksun siinä tapauksessa, ettei tällaista kannetta nosteta, jää yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella täysin avoimeksi. Suomen tasavalta toteaa näin ollen, että näiden epävarmuustekijöiden vuoksi se ei ole voinut tehdä ehdollista suoritusta neuvottelematta ensin komission kanssa ehdollisen maksun mahdollistavista tosiasiallisista oikeudellisista takeista.

29      Siltä osin kuin kyse on asian saattamisesta yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi, Suomen tasavalta huomauttaa komission todenneen, ettei kyseistä jäsenvaltiota vastaan ole enää aihetta nostaa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevaa kannetta siinä tapauksessa, että tämä tekisi omien varojen määrää koskevan laskelman ja asettaisi kyseiset omat varat komission käyttöön sekä maksaisi lisäksi erääntyneet korot. Kyseiset varat luovutettaisiin tässä tilanteessa komissiolle ilman, että riidanalainen oikeuskysymys tulisi ratkaistua, eikä Suomen tasavalta koskaan saisi maksettuja määriä takaisin.

30      Kyseinen jäsenvaltio väittää toisaalta, että jos se olisi maksanut ainoastaan riidanalaisen pääoman eli varsinaisen maksun, ei kuitenkaan olisi ollut poissuljettua, että komission nostama kanne olisi koskenut yksinomaan maksamatta jääneitä viivästyskorkoja. Kanteen kohteena ei silloin olisi ollut pääkysymys, joka koskee Suomen oikeutta vapauttaa puolustustarvikkeet tuontitulleista EY 296 artiklan nojalla. Täysin poissuljettua ei ole myöskään se, että komissio ei tässäkään tapauksessa veisi asiaa miltään osin yhteisöjen tuomioistuimen ratkaistavaksi.

31      Ehdollisesti suoritettujen määrien mahdollisen takaisinmaksun osalta Suomen tasavalta toteaa, ettei yhteisön oikeudessa anneta asianomaiselle jäsenvaltiolle minkäänlaisia takeita tällaisten määrien palauttamisesta siinä tapauksessa, ettei komissio nosta kannetta.

 Yhteisöjen tuomioistuimen arviointi asiasta

32      Ensinnäkin on muistettava, että vaikka asetusta N:o 1150/2000 on tässä asiassa sovellettava niiltä osin kuin siinä säännellään yhteisöjen omia varoja koskevaa järjestelmää, siihen ei sitä vastoin sisälly yhtäkään säännöstä, joka koskisi sellaisia neuvotteluja, joita Suomen tasavalta vaatii (ks. asia C-163/06 P, Suomi v. komissio, määräys 21.6.2007, 28 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa). Kyseisen asetuksen 20 perustelukappaleen toisesta virkkeestä kuitenkin ilmenee, että ”komission olisi käytettävä toimivaltaansa tämän asetuksen säännösten mukaisesti”. Näin ollen Suomen väite siitä, ettei ehdolliseen maksuun liittyviä ehtoja ole arvioitava asetuksen N:o 1150/2000 säännösten perusteella, on hylättävä.

33      Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on näin ollen valituksenalaisen määräyksen 39 kohdassa todennut perustellusti, ettei mainitussa asetuksessa anneta komissiolle valtaa aloittaa jäsenvaltioiden kanssa minkäänlaisia neuvotteluja.

34      Lisäksi on todettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan, johon ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on viitannut valituksenalaisen määräyksen 39 kohdassa, velvollisuus todeta yhteisön omat varat, velvollisuus tulouttaa ne komission tileille määräajassa ja lopuksi velvollisuus maksaa viivästyskorkoja liittyvät erottamattomasti toisiinsa (asia C-392/02, komissio v. Tanska, tuomio 15.11.2005, Kok. 2005, s. I-9811, 67 kohta ja em. asia Suomi v. komissio, määräyksen 30 kohta). Sen vuoksi, että ne liittyvät erottamattomasti toisiinsa, komissio ei myöskään voi aloittaa yksittäisiä neuvotteluja yhden näistä tekijöistä osalta.

35      Yhteisöjen tuomioistuin on saman päättelytavan mukaisesti todennut, että sellaiset viivästyskorot, jotka on maksettava yhteisöjen omista varoista tehdyn päätöksen 88/376/ETY, Euratom soveltamisesta 29.5.1989 annetun neuvoston asetuksen (ETY, Euratom) N:o 1552/89 (EYVL L 155, s. 1) 11 artiklan – jonka sisältö on otettu myös asetukseen N:o 1150/2000 (ks. asia C-363/00, komissio v. Italia, tuomio 12.6.2003, Kok. 2003, s. I-5767, 23 kohta) – nojalla, on maksettava, johtui viivästys varojen komission tileille siirtämisessä mistä tahansa (ks. mm. em. asia komissio v. Alankomaat, tuomion 38 kohta; em. asia komissio v. Italia, tuomion 44 kohta ja asia C-460/01, komissio v. Alankomaat, tuomio 14.4.2005, Kok. 2005, s. I-2613, 91 kohta).

36      Komissio saattoi näin ollen vain ilmoittaa Suomen tasavallalle siitä seikasta, ettei sillä yhteisön lainsäädännön ja yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan ollut toimivaltaa neuvotella omien varojen maksamiseen liittyvistä ehdoista ja edellytyksistä. Tästä seuraa, että koska riidanalainen kirje on luonteeltaan puhtaasti informatiivinen ja sen tarkoituksena oli ainoastaan selostaa ehdollista maksua koskevaa oikeustilaa, sillä ei voida vaikuttaa kyseisen jäsenvaltion etuihin eikä muuttaa sen oikeudellista asemaa siihen nähden, mikä se oli ennen kyseisen kirjeen vastaanottamista. Kyseistä kirjettä on näin ollen arvioitava samalla tavalla kuin niitä 28.2. ja 25.4.2005 päivättyjä kirjeitä, joista oli kyse ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen asiassa T-177/05, Suomi vastaan komissio, 9.1.2006 antamassa määräyksessä (ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa) ja yhteisöjen tuomioistuimen edellä mainitussa asiassa Suomi vastaan komissio antamassa määräyksessä.

37      Valituksenalaisen määräyksen 1 kohdassa ja tämän määräyksen 5 kohdassa mainitun rikkomismenettelyn – johon kysymys ehdollista maksua koskevien neuvottelujen aloittamisesta liittyy – perusteella nostetun jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen osalta on täsmennettävä, että komissio oli velvollinen soveltamaan niitä oikeussääntöjä, jotka olivat voimassa silloin, kun riidanalainen kirje toimitettiin (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat C-361/02 ja C-362/02, Tsapalos ja Diamantakis, tuomio 1.7.2004, Kok. 2004, s. I-6405, 19 kohta ja asia C-293/04, Beemsterboer Coldstore Services, tuomio 9.3.2006, Kok. 2006, s. I-2263, 19 kohta). Näin ollen on todettava, että kuten yhteisöjen tuomioistuin on todennut edellä mainitussa asiassa Suomi vastaan komissio annetun määräyksen 33 kohdassa kyseisessä määräyksessä käsiteltyjen kahden kirjeen osalta, tähän arviointiin ei voi vaikuttaa tuomio, jolla yhteisöjen tuomioistuin päättää kyseisen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen käsittelyn ja joka näin ollen annetaan riidanalaisen kirjeen toimittamisen jälkeen.

38      Suomen tasavalta väittää tältä osin, että komissio on velvollinen aloittamaan asianomaisen jäsenvaltion kanssa neuvottelut ehdolliseen maksuun liittyvistä ehdoista ja että tämä velvollisuus seuraa lojaliteettiperiaatteesta. Kyseistä väitettä ei kuitenkaan voida hyväksyä.

39      Kuten Suomen tasavalta on korostanut, yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä toki ilmenee, ettei komissio voi evätä jäsenvaltiolta oikeutta ehdolliseen maksusuoritukseen (ks. vastaavasti em. asia komissio v. Alankomaat, tuomio 16.5.1991, 17 kohta ja em. asia komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta, tuomion 31 kohta). Yhteisöjen tuomioistuin on kuitenkin edellä mainitussa asiassa Suomi vastaan komissio antamansa määräyksen 35 kohdassa todennut, että tällaisen oikeuden myöntämiseen sovelletaan ehdollisia maksusuorituksia koskevia yhteisön oikeussääntöjä. Se on tältä osin täsmentänyt samaisessa 35 kohdassa, että yhteisön oikeus ei velvoita komissiota tekemään asianomaisen jäsenvaltion kanssa sopimusta, jolla vahvistettaisiin yhteisön oikeuteen perustuvat, jo olemassa olevat kyseisen jäsenvaltion eduksi koituvat velvollisuudet. Mahdollisuus neuvotella maksusuorituksen ehdoista ja edellytyksistä on ristiriidassa omien varojen järjestelmän kanssa. Tältä osin yhteisöjen tuomioistuin on erityisesti korostanut sitä, kuinka tärkeää kyseisten omien varojen nopea ja tehokas käyttöön asettaminen on (asia C-378/03, komissio v. Belgia, tuomio 5.10.2006, Kok. 2006, s. I-9805, 48 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

40      Tästä seuraa, ettei Suomen tasavallalle lojaliteettiperiaatteen nojalla synny oikeutta siihen, että tätä koskevat neuvottelut aloitettaisiin.

41      Edellä esitetystä seuraa, ettei niitä ensisijaisia väitteitä, jotka koskevat sitä, ettei asetus N:o 1150/2000 ole asian kannalta merkityksellinen, riidanalaisen kirjeen luonnetta ja lojaalia yhteistyötä koskevaa velvoitetta, voida hyväksyä.

42      Toiseksi on todettava, että siltä osin kuin kyse on sellaisesta esitetystä ehdosta, että komission olisi nostettava jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva kanne yhteisöjen tuomioistuimessa, valituksenalaisen määräyksen 43–45 kohdasta ilmenee, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on perustellusti todennut, ettei Suomen tasavalta voi vaatia, että ehdollisen maksun suorittamiselle asetettaisiin ehdoksi se, että komissio sitoutuu nostamaan yhteisöjen tuomioistuimessa tällaisen kanteen ja että tällainen maksu tapahtuu ilman, että komissio vaatii asetuksen N:o 1150/2000 6 artiklassa tarkoitettuja tietoja.

43      Yhteisöjen tuomioistuin on edellä mainitussa asiassa Suomi vastaan komissio antamansa määräyksen 45 kohdassa todennut, että se, että komissio mahdollisesti nostaa yhteisöjen tuomioistuimessa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen, ei millään tavalla merkitse sitä, että komissio olisi velvollinen aloittamaan neuvotteluja, jotka koskevat sellaisia ehtoja, joita sovellettaisiin asianomaisen jäsenvaltion toimesta tapahtuvaan omien varojen maksamiseen. Vaikka katsottaisiin, että komission olisi noudatettava näitä ehtoja, komissiolla ei nimittäin niiden perusteella olisi velvollisuutta aloittaa vaadittuja neuvotteluja, kuten tämän määräyksen 39 kohdassa on muistutettu.

44      Samasta syystä voidaan todeta, ettei kyseistä arviota aseta kyseenalaiseksi se, että Suomen tasavalta on täsmentänyt väitteitään vetoamalla sellaisiin seurauksiin, joita komission laiminlyönti saattaa asia yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi aiheuttaisi erityisesti siinä tapauksessa, että kyseinen jäsenvaltio maksaisi ainoastaan varsinaisen maksun mutta ei korkoja.

45      Tästä seuraa, että sillä, että komissio on riidanalaisessa kirjeessä ilmaissut kieltäytyvänsä hyväksymästä sitä, että Suomen tasavalta suorittaa ehdollisen maksun sillä ehdolla, että komissio nostaa kanteen yhteisöjen tuomioistuimessa, ei voi olla vaikutusta kyseisen jäsenvaltion etuihin, koska sillä ei muuteta sen oikeudellista asemaa selvästi. Kyseistä kirjettä ei näin ollen voida pitää toimena, joka voisi olla kumoamiskanteen kohteena. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on näin ollen valituksenalaisen määräyksen 43 kohdassa perustellusti todennut, ettei kyseinen ”ehto” ollut sellainen, että siitä olisi voitu tehdä sopimus.

46      Sen väitteen osalta, joka koskee vaaraa siitä, että komissio kieltäytyy palauttamasta maksettuja määriä takaisin siinä tapauksessa, että se jättäisi saattamatta asian yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi, on todettava, että kyse on uudesta väitteestä, jota ei ole saatettu ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tarkasteltavaksi. Suomen tasavalta ei nimittäin ole ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa vedonnut mahdollista takaisinmaksusta kieltäytymistä koskevaan vaaraan perustellakseen sitä, että neuvottelut ehdolliseen maksuun liittyvistä ehdoista olivat välttämättömät. Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että kun kyse on muutoksenhausta, yhteisöjen tuomioistuimen toimivalta rajoittuu sen oikeudellisen ratkaisun arviointiin, jolla ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa käsitellyt perusteet on ratkaistu (ks. asia C-136/92 P, komissio v. Brazzelli Lualdi ym., tuomio 1.6.1994, Kok. 1994, s. I-1981, 59 kohta ja asia C-104/05 P, El Corte Inglés, tuomio 28.9.2006, 40 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

47      Kyseinen väite on näin ollen jätettävä tutkimatta, koska se ei selvästikään täytä tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä.

48      Edellä esitetyistä näkökohdista seuraa, että Suomen tasavallan valituksensa tueksi esittämän ainoan valitusperusteen toinen osa on hylättävä osittain, koska se on selvästi perusteeton, ja osittain, koska tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuvat.

 Valitusperusteen kolmas osa, jonka mukaan tarvetta ehdolliseen maksuun liittyviä ehtoja koskevan sopimuksen tekemiseen on arvioitu virheellisesti

 Suomen tasavallan lausumat

49      Suomen tasavalta arvostelee valitusperusteensa tässä osassa arviointia, jonka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on valituksenalaisen määräyksen 43–46 kohdassa tehnyt niistä kahdesta ehdosta, jotka kyseinen jäsenvaltio on asettanut maksun suorittamiselle, eli komission sitoutuminen siihen, että se nostaa yhteisöjen tuomioistuimessa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen, ja kyseiselle jäsenvaltiolle myönnetty vapautus olla ilmaisematta sellaisia luottamuksellisia tietoja, jotka vaarantaisivat sen keskeiset turvallisuusedut. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen mukaan kyseiset ehdot eivät ole sellaisia, että niistä olisi voitu tehdä sopimus.

50      Suomen tasavalta riitauttaa lisäksi valituksenalaisen määräyksen 47 kohdan, jossa todetaan, että jos Suomen tasavalta suorittaisi kyseisen maksun saman määräyksen 46 kohdassa kuvailtuja menettelyjä noudattaen, sen oikeudet yhteisöjen tuomioistuimessa vireillä olevassa tuomioistuinkäsittelyssä olisivat turvatut ja viivästyskorot lakkaisivat tulevaisuuden osalta juoksemasta.

51      Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kyseinen toteamus perustuu Suomen tasavallan mukaan virheelliseen oletukseen siitä, että Suomen tasavalta maksaisi vain varsinaisen maksun mutta ei asetuksen N:o 1150/2000 11 artiklassa tarkoitettuja viivästyskorkoja, vaikka kyseinen jäsenvaltio on asian kaikissa vaiheissa lähtenyt siitä, että ehdollinen maksusuoritus kattaisi sekä riidanalaiset tullit että niille maksupäivään saakka kertyneet viivästyskorot. Suomen tasavalta väittää kuitenkin, että vaikka ehdollisen maksu suoritettaisiin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kuvailemaa menettelyä noudattaen, tämä ei millään tavoin muuttaisi tarvetta tehdä etukäteen erillinen sopimus kyseisen maksun osalta, koska Suomen tasavallalla ei ole varmuutta siitä, että rikkomismenettelyssä nro 2003/2180 esille nousseet kysymykset tulisivat yhteisöjen tuomioistuimen ratkaistaviksi.

 Yhteisöjen tuomioistuimen arviointi asiasta

52      Koska väite, joka koskee komission sitoutumista siihen, että se nostaa yhteisöjen tuomioistuimessa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen, on hylätty jo valitusperusteen toista osaa tarkasteltaessa, tämän seikan osalta on viitattava tämän määräyksen 42–45 kohtaan, joissa kyseinen tarkastelu suoritetaan.

53      Sen vaatimuksen osalta, jonka mukaan maksun on voitava tapahtua ilman, että komissio vaatii asetuksen N:o 1150/2000 6 artiklassa tarkoitettuja tietoja, on viitattava edellä mainitussa asiassa Suomi vastaan komissio annettuun määräykseen. Yhteisöjen tuomioistuin on nimittäin kyseisen määräyksen 43 kohdassa jo todennut, ettei mahdollinen velvollisuus pidättäytyä pyytämästä asetuksessa N:o 1150/2000 tarkoitettuja, väitetysti luottamuksellisia tietoja merkitse velvollisuutta neuvotella maksusta, jonka suorittamiselle on asetettu tällainen ehto. Vaikka oletettaisiin, että komissio olisi velvollinen noudattamaan tätä ehtoa, tämä seikka ei nimittäin kuitenkaan – kuten tämän määräyksen 42 kohdassa on muistutettu – velvoittaisi komissiota aloittamaan Suomen tasavallan vaatimia neuvotteluja.

54      Näin ollen on katsottava, että kuten yhteisöjen tuomioistuin on jo todennut 28.2. ja 25.4.2005 päivättyjen kirjeiden osalta, sillä, että komissio on riidanalaisessa kirjeessä ilmaissut kieltäytyvänsä hyväksymästä ehtoa, joka koskee asetuksessa N:o 1150/2000 tarkoitettujen tietojen ilmaisematta jättämistä, ei voi olla vaikutusta Suomen tasavallan etuihin, koska sillä ei muuteta sen oikeudellista asemaa selvästi. Tällaista kieltäytymistä ei näin ollen voida pitää sellaisena päätöksenä, joka voisi olla kumoamiskanteen kohteena. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on näin ollen valituksenalaisen määräyksen 43 kohdassa todennut perustellusti, ettei kyseinen ”ehto” ollut sellainen, josta olisi voitu tehdä sopimus.

55      Lopuksi on todettava, että myös väite siitä, että maksua koskevaa menettelyä olisi arvioitu virheellisesti, on tehoton. Riippumatta siitä, minkälainen ehdollista maksua koskeva menettely vastaisi oikeuskäytännössä täsmennettyjä edellytyksiä, tältä osin on riittävää muistuttaa, ettei yhteisön oikeudessa velvoiteta komissiota tekemään asianomaisen jäsenvaltion kanssa sopimusta, jolla vahvistettaisiin yhteisön oikeuteen perustuvat, jo olemassa olevat, joskin kiistanalaiset, kyseisen jäsenvaltion eduksi koituvat velvollisuudet.

56      Suomen tasavallan valituksensa tueksi esittämän ainoan valitusperusteen kolmas osa on näin ollen hylättävä selvästi perusteettomana.

 Valitusperusteen ensimmäinen osa, joka koskee jäsenvaltiolle vastaisen päätöksen käsitettä

 Suomen tasavallan lausumat

57      Suomen tasavalta katsoo, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on valituksenalaisen määräyksen 38 kohdassa virheellisesti katsonut, ettei komission kieltäytyminen aloittamasta neuvotteluja merkitse Suomen tasavallalle vastaista päätöstä, koska ainoastaan tällaisten neuvotteluiden lopputuloksena tehdyllä sopimuksella voisi olla tällaisia vaikutuksia.

58      Suomen tasavalta huomauttaa, ettei neuvottelujen päätteeksi nimittäin voida tehdä sopimusta, ellei neuvotteluja edes aloiteta. Kieltäytymällä EY 10 artiklan vastaisesti aloittamasta neuvotteluja komissio on Suomen mukaan tosiasiassa evännyt siltä mahdollisuuden tehdä yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitettu ehdollinen maksusuoritus. Tällainen kieltäytyminen on näin ollen Suomen tasavallalle vastainen päätös.

 Yhteisöjen tuomioistuimen arviointi asiasta

59      Tämän väitteen käsittelemiseksi on riittävää muistuttaa, että yhteisöjen tuomioistuin on edellä mainitussa asiassa Suomi vastaan komissio antamansa määräyksen 41 kohdassa todennut, että kieltäytyminen neuvottelujen aloittamisesta ei merkitse jäsenvaltiolle vastaista päätöstä. On tosin niin, kuten Suomen tasavalta on väittänyt, että neuvottelujen aloittaminen on välttämätön edellytys mahdolliseen sopimukseen pääsemiselle. Neuvottelujen aloittaminen ei kuitenkaan takaa sitä, että neuvottelut päättyvät tuloksekkaasti, vaan ainoastaan itse tulos voisi vaikuttaa kyseisen jäsenvaltion etuihin. Tulosta koskeva kysymys ei kuitenkaan voi nousta esille, sillä komissiolla ei ole toimivaltaa tehdä sopimusta, joka merkitsee tällaista tulosta, eikä aloittaa neuvotteluja tätä varten.

60      Näin ollen Suomen tasavalta ei kykene myöskään osoittamaan, että riidanalainen kirje merkitsisi yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitettua päätöstä. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei näin ollen ole valituksenalaisen määräyksen 38 kohdassa tehnyt minkäänlaista oikeudellista virhettä.

61      Valitusperusteen ensimmäinen osa on tämän vuoksi tehoton ja se on näin ollen hylättävä selvästi perusteettomana.

62      Koska Suomen tasavallan valituksensa tueksi esittämän ainoan valitusperusteen kolme osaa on osittain jätettävä tutkimatta tutkittavaksi ottamisen edellytysten selvän puuttumisen vuoksi ja koska muilta osin ne ovat selvästi perusteettomia, valitus on hylättävä.

 Oikeudenkäyntikulut

63      Yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 69 artiklan 2 kohdan mukaan, jota sovelletaan saman työjärjestyksen 118 artiklan nojalla valitusmenettelyyn, asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska komissio on vaatinut Suomen tasavallan velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja Suomen tasavalta on hävinnyt asian, se on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla yhteisöjen tuomioistuin (kahdeksas jaosto) on määrännyt seuraavaa:

1)      Valitus hylätään.

2)      Suomen tasavalta velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Allekirjoitukset

---

* Oikeudenkäyntikieli: suomi.