–

Fonds de Garantie des Victimes des Actes de Terrorisme et d’autres Infractions (FGTI), edustajanaan L. Franco e Abreu, advogado,

–

Victoria Seguros SA, edustajanaan J. Serrano Santos, advogado,

–

Portugalin hallitus, asiamiehinään P. Barros da Costa, S. Duarte Afonso, A. Pimenta ja J. Ramos,

–

Tšekin hallitus, asiamiehinään A. Edelmannová, M. Smolek ja J. Vláčil,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään I. Melo Sampaio ja W. Wils,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettavasta laista 11.7.2007 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 864/2007 (Rooma II) (EUVL 2007, L 199, s. 40) 4 artiklan 1 kohdan, 15 artiklan h alakohdan ja 19 artiklan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat Fonds de garantie des victimes des actes de terrorisme et d’autres Infractions (terroritekojen ja muiden rikosten uhrien takuurahasto, FGTI) ja vakuutusyhtiö Victoria Seguros SA ja joka koskee takautumisvaatimusta sillä perustella, että kyseinen rahasto on maksanut korvauksen Portugalissa tapahtuneen onnettomuuden uhrille.

3

Asetuksen N:o 864/2007 johdanto-osan 6, 14 ja 16 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

– –

4

Kyseisen asetuksen 4 artiklan, jonka otsikko on ”Yleissääntö”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jollei tässä asetuksessa toisin säädetä, sopimukseen perustumattomaan velvoitteeseen, joka johtuu vahingonkorvausvastuun perustavasta tapahtumasta, sovelletaan sen maan lakia, jossa vahinko aiheutuu, riippumatta siitä, missä maassa vahingon aiheuttanut tapahtuma sattui, ja siitä, missä maassa tai maissa tuon tapahtuman välilliset seuraukset ilmenevät.”

5

Mainitun asetuksen 15 artiklassa, jonka otsikko on ”Sovellettavan lain soveltamisala”, säädetään seuraavaa:

”Sopimukseen perustumattomaan velvoitteeseen tämän asetuksen nojalla sovellettavan lain mukaisesti määräytyvät erityisesti:

– –

6

Saman asetuksen 19 artiklassa, jonka otsikko on ”Saatavan siirtyminen”, säädetään seuraavaa:

”Jos henkilöllä (velkoja) on sopimukseen perustumaton saatava toiselta henkilöltä (velallinen) ja jos kolmas henkilö on velvollinen suorittamaan tai on tämän velvollisuuden täyttääkseen suorittanut maksun velkojalle, tähän kolmannen henkilön velvoitteeseen sovellettavan lain perusteella määräytyy, onko kolmannella henkilöllä oikeus ja missä määrin käyttää niitä oikeuksia, jotka velkojalla oli velallista kohtaan näiden välisiin suhteisiin sovellettavan lain mukaan.”

7

Siviililain (Código Civil) 45 §:n 1 momentissa säädetään, että jos onnettomuus tai sopimukseen perustumattoman vastuun synnyttävä tapahtuma sattuu Portugalin alueella, kyseisestä onnettomuudesta tai tapahtumasta johtuvaan sopimukseen perustumattomaan vastuuseen sovelletaan Portugalin lakia.

8

Siviililain 498 §:n 1 momentissa säädetään, että vahingonkorvausoikeuden vanhentumisaika on kolme vuotta vahingonkorvausvastuun perustavasta tapahtumasta. Jos vahingonkorvausvastuun perustava tapahtuma on rikos, jonka osalta laissa säädetään pidemmästä vanhentumisajasta, tätä vanhentumisaikaa sovelletaan kyseisen lain 498 §:n 3 momentin nojalla.

9

Portugalissa rekisteröidyn veneen potkuri osui 4.8.2010 Alvorin (Portugali) rannalla uimassa ja sukeltamassa olleeseen Ranskan kansalaiseen. Kyseiselle henkilölle aiheutui onnettomuuden seurauksena vakavia ruumiinvammoja, hän joutui sairaalahoitoon ja hänelle tehtiin useita kirurgisia toimenpiteitä Portugalissa ja Ranskassa.

10

Mainitun henkilön tribunal de grande instance de Lyonissa (Lyonin alioikeus, Ranska) FGTI:lle esittämän korvausvaatimuksen yhteydessä asianosaiset sopivat, että mainitusta onnettomuudesta aiheutuneesta vahingosta maksettavan korvauksen määräksi vahvistetaan 229480,73 euroa. Kyseinen tuomioistuin vahvisti 20.3.2014 näin tehdyn sopimuksen, jonka nojalla FGTI suoritti viimeisen maksun samalle henkilölle 7.4.2014.

11

Marraskuun 2016 lopussa FGTI nosti kyseessä olevasta onnettomuudesta väitetysti vastuussa olevan henkilön vakuutusyhtiötä Victoria Segurosia vastaan portugalilaisissa tuomioistuimissa kanteen, johon sisältyi FGTI:n onnettomuuden uhrille maksamaa määrää vastaava takautumisvaatimus.

12

Asiaa ensimmäisenä oikeusasteena käsitellyt Tribunal Marítimo de Lisboa (Lissabonin meriasioiden alioikeus, Portugali) hylkäsi FGTI:n kanteen ja totesi, että FGTI:n oikeus oli vanhentunut, koska sovellettavassa Portugalin oikeudessa säädetty kolmen vuoden määräaika oli päättynyt.

13

FGTI valitti hylkäävästä tuomiosta ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen eli Tribunal da Relação de Lisboaan (Lissabonin ylioikeus, Portugali) ja väitti, että asetuksen N:o 864/2007 19 artiklan mukaan sovellettava vanhentumisaika ei ole Portugalin vaan Ranskan oikeudessa säädetty vanhentumisaika. Kun se nosti kanteen portugalilaisissa tuomioistuimissa, kyseinen määräaika ei ollut vielä päättynyt. FGTI:n mukaan Ranskan oikeudessa nimittäin säädetään oikeuksien siirtymisen varalta kymmenen vuoden vanhentumisajasta, joka alkaa kulua kyseessä olevasta tuomioistuinratkaisusta, joka nyt käsiteltävässä tapauksessa annettiin maaliskuussa 2014. Toissijaisesti FGTI väittää, että vaikka myönnettäisiin, että asiassa on sovellettava Portugalin oikeutta, siinä säädetty kolmen vuoden vanhentumisaika ei myöskään ollut päättynyt kyseisenä ajankohtana, koska se oli alkanut kulua vasta uhrille suoritetusta viimeisestä maksusuorituksesta eli tässä tapauksessa 7.4.2014, kun taas sen kanne nostettiin marraskuussa 2016.

14

Victoria Seguros puolestaan vetoaa siihen, että asiassa on sovellettava Portugalin oikeutta, jonka mukaan kanneoikeus on Portugalin siviililain säännösten perusteella vanhentunut.

15

Tässä tilanteessa Tribunal da Relação de Lisboa on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Sovelletaanko korvausoikeuden vanhentumissääntöihin onnettomuuden tapahtumispaikan lainsäädäntöä (Portugalin lainsäädäntöä) [asetuksen N:o 864/2007] 4 artiklan 1 kohdassa ja 15 artiklan h alakohdassa säädetyn mukaisesti vai tuleeko kyseisen asetuksen 19 artiklan perusteella vahingonkärsijän oikeuksien siirtymisen tapauksessa sovellettavaksi sijaantulijana olevan kolmannen osapuolen lainsäädäntö (Ranskan lainsäädäntö)?”

16

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kysymyksellään lähinnä, onko asetuksen N:o 864/2007 4 artiklan 1 kohtaa, 15 artiklan h alakohtaa ja 19 artiklaa tulkittava siten, että laki, jota sovelletaan kolmannen osapuolen, jolle vahingonkärsijän oikeudet vahingonaiheuttajaa vastaan ovat siirtyneet, nostamaan kanteeseen ja jonka perusteella määräytyvät erityisesti kyseisen kanteen vanhentumista koskevat säännöt, on sen maan laki, jossa vahinko aiheutuu.

17

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuden säännöstä tulkittaessa on otettava huomioon sen sanamuodon lisäksi myös sen asiayhteys ja sen lainsäädännön tavoitteet, jonka osa kyseinen säännös on (ks. vastaavasti tuomio 7.4.2022, Berlin Chemie A. Menarini, C‑333/20, EU:C:2022:291, 34 kohta ja tuomio 20.6.2022, London Steam-Ship Owners’ Mutual Insurance Association, C‑700/20, EU:C:2022:488, 55 kohta).

18

Tältä osin on mainittava ensinnäkin, että asetuksen N:o 864/2007 4 artiklan 1 kohdassa säädetään, että ”jollei tässä asetuksessa toisin säädetä, sopimukseen perustumattomaan velvoitteeseen, joka johtuu vahingonkorvausvastuun perustavasta tapahtumasta, sovelletaan sen maan lakia, jossa vahinko aiheutuu”. Tästä seuraa, että vahingonkärsijän vahingonaiheuttajaa vastaan nostamaan kanteeseen sovelletaan, jollei mainitussa asetuksessa toisin säädetä, sen maan lakia, jossa vahinko aiheutuu.

19

Lisäksi asetuksen N:o 864/2007 15 artiklan h alakohdassa mainitaan, että ”sopimukseen perustumattomaan velvoitteeseen tämän asetuksen nojalla sovellettavan lain mukaisesti määräytyvät erityisesti – – h) se, miten velvoitteen voi saada lakkaamaan, sekä vanhentumista ja määräajan menettämistä koskevat säännöt”.

20

Niinpä ensinnäkin mainitun asetuksen 4 artiklan 1 kohdasta ja 15 artiklan h alakohdasta yhdessä luettuina ilmenee, että jollei kyseisessä asetuksessa toisin säädetä, vahingonkärsijän vahingonaiheuttajaa vastaan nostamaan kanteeseen sovellettava laki, jonka perusteella määräytyvät erityisesti kyseisen kanteen vanhentumista koskevat säännöt, on sen maan laki, jossa vahinko aiheutuu.

21

Toiseksi saman asetuksen 19 artiklassa, jonka otsikko on ”Saatavan siirtyminen”, säädetään kolmannen osapuolen velvollisuudesta suorittaa maksu vahingonkärsijälle, että ”tähän kolmannen henkilön velvoitteeseen sovellettavan lain perusteella määräytyy, onko kolmannella henkilöllä oikeus ja missä määrin käyttää niitä oikeuksia, jotka velkojalla oli velallista kohtaan näiden välisiin suhteisiin sovellettavan lain mukaan”. Kyseisessä artiklassa tehdään siten ero yhtäältä velkojan eli vahingon tapauksessa vahingonkärsijän ja kolmannen osapuolen, jolle hänen oikeutensa ovat siirtyneet, välisiin suhteisiin sovellettavan lain ja toisaalta velkojan ja hänen velallisensa eli vahingon tapauksessa vahingonkärsijän ja vahingonaiheuttajan välisiin suhteisiin sovellettavan lain välillä.

22

Lisäksi mainitussa 19 artiklassa täsmennetään, että sijaantulijana oleva kolmas osapuoli voi käyttää vahingonkärsijän oikeuksia vahingonkärsijän ja vahingonaiheuttajan välisiin suhteisiin sovellettavan lain mukaisesti. Tästä seuraa, että sijaantulijana olevan kolmannen osapuolen mahdollisuuteen käyttää vahingonkärsijän sijasta tälle kuuluvaa oikeutta kanteen nostamiseen vahingonaiheuttajaa vastaan sovelletaan viimeksi mainittua lakia. Toisin sanoen sijaantulijana olevan kolmannen osapuolen kanteeseen vahingonaiheuttajaa vastaan sovelletaan sitä lakia, jota sovelletaan vahingonkärsijän kanteeseen vahingonaiheuttajaa vastaan.

23

Kuten jäljempänä 27 kohdassa esitetään, kyseinen laki määräytyy asetuksen N:o 864/2007 II–IV luvussa olevan 4 artiklan ja sitä seuraavien artiklojen säännösten perusteella. Pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen vahingon, jonka on aiheuttanut onnettomuus, tapauksessa vahingonkärsijän vahingonaiheuttajaa vastaan nostamaan kanteeseen sovelletaan – kuten edellä 18 kohdassa mainittiin – kyseisen asetuksen 4 artiklan 1 kohdan yleissäännön mukaisesti lähtökohtaisesti sen maan lakia, jossa vahinko aiheutuu.

24

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö tukee lisäksi tällaista tulkintaa. Niinpä 21.1.2016 annetun tuomion ERGO Insurance ja Gjensidige Baltic (C‑359/14 ja C‑475/14, EU:C:2016:40) 56–59 kohdassa katsottiin lähinnä, että silloin, kun kolmas osapuoli on vakuutettuunsa kohdistuvan velvollisuutensa täyttämiseksi suorittanut korvauksen onnettomuuden vahingonkärsijälle, mainitun asetuksen 19 artiklassa säädetään, että kyseisen vahingonkärsijän oikeuksien mahdollinen siirtyminen ja siirtyneiden oikeuksien käyttämisedellytykset määräytyvät sen lain perusteella, jota sovelletaan kolmannen osapuolen velvollisuuteen maksaa korvaus mainitulle vahingonkärsijälle. Sen sijaan unionin tuomioistuin katsoi, että lakiin, jota sovelletaan niiden henkilöiden määrittämiseen, joiden voidaan todeta olevan vastuussa onnettomuudesta, sovelletaan saman asetuksen 19 artiklan mukaisesti sen 4 artiklaa ja sitä seuraavia artikloja. Tästä seuraa, että laki, jota sovelletaan vahingonkärsijän ja vahingonaiheuttajan eli mainitussa 19 artiklassa tarkoitettujen velkojan ja velallisen välisiin suhteisiin, määräytyy 4 artiklan ja sitä seuraavien artiklojen nojalla.

25

Edellä esitetyn perusteella asetuksen N:o 864/2007 4 artiklan 1 kohdan, 15 artiklan h alakohdan ja 19 artiklan yhdessä lukemisesta seuraa, että laki, jota sovelletaan vahingonkärsijän vahingonaiheuttajaa vastaan nostamaan kanteeseen ja jonka perusteella määräytyvät erityisesti tällaisen kanteen vanhentumista koskevat säännöt, on lähtökohtaisesti sen maan laki, jossa vahinko aiheutuu, ja sitä sovelletaan myös kolmannen osapuolen, jolle vahingonkärsijän oikeudet ovat siirtyneet, vahingonaiheuttajaa vastaan nostamaan kanteeseen.

26

Toiseksi kyseisen asetuksen systematiikka tukee tulkintaa, jonka mukaan asetuksen N:o 864/2007 19 artiklalla ei ole tarkoitus määrittää kanteen, jota sijaantulijana oleva kolmas osapuoli voi käyttää kyseisessä artiklassa tarkoitettua velallista vastaan, vanhentumiseen sovellettavaa lakia.

27

Asetuksen N:o 864/2007 V luvussa, johon sen 19 artikla kuuluu, nimittäin vahvistetaan yhteiset säännöt, joita sovelletaan tilanteissa, joissa sopimukseen perustumattomaan velvoitteeseen sovellettava laki itsessään on jo määritetty. Tällainen määrittäminen tapahtuu kyseisen asetuksen II luvussa, jonka otsikko on ”Vahingonkorvausvastuun perustava tapahtuma”, III luvussa, jonka otsikko on ”Perusteeton etu, asiainhuolto (negotiorum gestio) ja sopimuksentekotuottamus (culpa in contrahendo)”, ja mainitun asetuksen IV luvussa, joka koskee vapautta valita sovellettava laki, ilmaistujen sääntöjen perusteella.

28

Kuten edellä 20 ja 23 kohdassa mainittiin, kyseisissä luvuissa ilmaistuista säännöistä ilmenee, että sopimukseen perustumattoman velvoitteen, joka johtuu vahingonkorvausvastuun perustavasta tapahtumasta, vanhentumista koskeviin sääntöihin sovellettava laki on lähtökohtaisesti määritettävä asetuksen N:o 864/2007 4 artiklan 1 kohdassa säädetyn yleissäännön (ks. vastaavasti tuomio 31.1.2019, Da Silva Martins, C‑149/18, EU:C:2019:84, 33 kohta), jossa mainitaan sen maan laki, jossa vahinko aiheutuu, perusteella.

29

Kolmanneksi on todettava, että sellainen asetuksen N:o 864/2007 19 artiklan tulkinta, jonka mukaan siinä tapauksessa, että sijaantulijana oleva kolmas osapuoli nostaa kanteen velallista vastaan, tällaisen kanteen vanhentumista koskevat säännöt määräytyvät sen lain perusteella, jota sovelletaan sijaantulijana olevan kolmannen osapuolen velvollisuuteen suorittaa maksu velkojalle, olisi vastoin kyseisellä asetuksella tavoiteltua päämäärää.

30

Kuten kyseisen asetuksen johdanto-osan 6, 14 ja 16 perustelukappaleesta ilmenee, päämääränä on muun muassa taata oikeusvarmuus sovellettavan lain valinnassa riippumatta siitä, missä maassa kanne nostetaan, lisätä tuomioistuinratkaisujen ennakoitavuutta sekä varmistaa kohtuullinen tasapaino vastuulliseksi väitetyn henkilön ja vahingonkärsijän etujen välillä. Tällainen ennakoitavuus sovellettavan lain määräytymisen suhteen kuitenkin vaarantuisi, jos velallisella vahingonkärsijää kohtaan olevan sopimukseen perustumattoman velvoitteen täyttämistä koskevat edellytykset ja se, miten velvoitteen voi saada lakkaamaan, määräytyisivät sijaantulon tapauksessa sen lain mukaan, jota sovelletaan kolmannen osapuolen velvollisuuteen suorittaa maksu kyseiselle henkilölle. Tämän tulkinnan mukaan sovellettava laki ja siten velvoitteen täyttämisedellytykset ja sen lakkaamistavat voisivat vaihdella sen mukaan, onko sijaantulo tapahtunut vai ei.

31

Lisäksi tällainen asetuksen N:o 864/2007 19 artiklan tulkinta olisi myös ristiriidassa kyseessä olevien etujen välisen kohtuullisen tasapainon varmistamista koskevan tavoitteen sekä – kuten Euroopan komissio on huomauttanut – itse sijaantuloa koskevan mekanismin olennaisen sisällön kanssa. Tästä tulkinnasta nimittäin seuraisi, että vahingonaiheuttaja – velallinen –, jota vastaan kanteen nostaa vahingonkärsijän – velkojan – sijasta sijaantulijana oleva kolmas osapuoli, olisi erilaisessa, mahdollisesti epäedullisemmassa, tilanteessa kuin se, jossa hän olisi, jos velkoja olisi käyttänyt oikeuksiaan henkilökohtaisesti ja välittömästi häntä vastaan. Koska sijaantulon tarkoituksena on lähtökohtaisesti yksinomaan se, että sijaantulijana oleva kolmas osapuoli voi käyttää velkojan oikeuksia, kyseisen mekanismin soveltamisen ei pitäisi vaikuttaa velallisen oikeusasemaan. Velallisen olisi nimittäin voitava vedota sijaantulijana olevaa kolmatta osapuolta vastaan kaikkiin niihin puolustautumisperusteisiin, jotka hänellä olisi ollut käytettävissään vahingonkärsijää vastaan, mukaan lukien vanhentumissääntöjen soveltamista koskevat puolustautumisperusteet.

32

Esitettyyn kysymykseen on kaiken edellä todetun perusteella vastattava, että asetuksen N:o 864/2007 4 artiklan 1 kohtaa, 15 artiklan h alakohtaa ja 19 artiklaa on tulkittava siten, että laki, jota sovelletaan kolmannen osapuolen, jolle vahingonkärsijän oikeudet vahingonaiheuttajaa vastaan ovat siirtyneet, nostamaan kanteeseen ja jonka perusteella määräytyvät erityisesti kyseisen kanteen vanhentumista koskevat säännöt, on lähtökohtaisesti sen maan laki, jossa vahinko aiheutuu.

33

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (yhdeksäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettavasta laista 11.7.2007 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 864/2007 (Rooma II), 4 artiklan 1 kohtaa, 15 artiklan h alakohtaa ja 19 artiklaa

on tulkittava siten, että

laki, jota sovelletaan kolmannen osapuolen, jolle vahingonkärsijän oikeudet vahingonaiheuttajaa vastaan ovat siirtyneet, nostamaan kanteeseen ja jonka perusteella määräytyvät erityisesti kyseisen kanteen vanhentumista koskevat säännöt, on lähtökohtaisesti sen maan laki, jossa vahinko aiheutuu.