Komission tiedonanto

Ohjeasiakirja luontodirektiivin mukaisesta yhteisön tärkeinä pitämien eläinlajien tiukasta suojelusta

 

Ohjeasiakirja luontodirektiivin mukaisesta

yhteisön tärkeinä pitämien eläinlajien

tiukasta suojelusta

SISÄLLYSLUETTELO

ESIPUHE     4

1. TAUSTA     6

2. 12 ARTIKLA     8

2.1 Yleiset oikeudelliset näkökohdat    8

2.2 Tiukan suojelujärjestelmän edellyttämät toimenpiteet    11

2.2.1    Toimenpiteet tiukan suojelujärjestelmän käyttöönottamiseksi ja

   panemiseksi tehokkaasti täytäntöön    11

2.2.2    Toimenpiteet suotuisan suojelun tason varmistamiseksi    13

2.2.3    12 artiklassa kuvattuja tilanteita koskevat toimenpiteet    15

2.2.4    12 artiklan 1 kohdan a–d alakohdan säännösten soveltaminen

   meneillään olevassa toiminnassa    18

2.3 12 artiklan mukaiset suojelua koskevat erityissäännökset    24

2.3.1    Liitteen IV a kohdassa lueteltujen lajien yksilöiden

   tahallinen pyydystäminen tai tappaminen    24

2.3.2    Liitteen IV a kohdassa lueteltujen lajien tahallinen häiritseminen

   erityisesti niiden lisääntymis-, jälkeläistenhoito-,

   talvehtimis- ja muuttoaikana    26

2.3.3    Tahallinen munien hävittäminen tai ottaminen luonnosta    29

2.3.4    Lisääntymis- tai levähdyspaikkojen heikentäminen ja

   hävittäminen    29

2.3.5    Luonnosta otettujen yksilöiden hallussapito, kuljetus, kaupan pitäminen

   tai vaihtaminen ja tarjoaminen myytäväksi tai vaihdettavaksi    40

2.3.6    Liitteen IV a kohdassa lueteltujen lajien tahatonta pyydystämistä ja

   tappamista koskeva tarkkailujärjestelmä    40

3. 16 ARTIKLA    44    

3.1 Yleiset oikeudelliset näkökohdat    45    

3.1.1    Velvollisuus varmistaa 16 artiklan täydellinen, selkeä ja

   Täsmällinen saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä    45

3.1.2    Poikkeusten asianmukainen yleinen soveltaminen    46

3.2 Tarkasti valvottu poikkeusten myöntämisjärjestelmä: kolme kriteeriä 48    

3.2.1    Jonkin 16 artiklan 1 kohdan a–e alakohdan

   mukaisen syyn osoittaminen (ensimmäinen kriteeri)    50

3.2.2    Muun tyydyttävän ratkaisun puuttuminen (toinen kriteeri)    61

3.2.3    Poikkeuksen vaikutus suojelun tasoon (kolmas kriteeri)    64

3.3 Muut huomiot    67    

3.3.1    Lajikohtaisten toimintasuunnitelmien merkitys    68

3.3.2    Suunnitelmien tai hankkeiden ja lajien suojelun

   vaikutusten arviointi    69

3.3.3    Korvaavien toimenpiteiden merkitys    70

3.3.4    Useita lajeja koskevat poikkeukset    71

3.3.5    ”Tilapäinen luonne”: liitteessä IV lueteltujen lajien yhdyskunnat

   kehitteillä olevilla alueilla    71

3.4 Poikkeusten valvonta ja niistä raportoiminen    73    

3.4.1    Poikkeusten vaikutusten valvonta    73

3.4.2    16 artiklan 2 ja 3 kohdan mukaiset raportointivelvoitteet     74

Liite I. Oikeustapausviitteet    76

Liite II. Luettelo liitteissä II, IV ja V tarkoitetuista eläinlajeista    78

Liite III. Luontodirektiivin 12 artiklan täytäntöönpano –

   susia koskeva esimerkki    91

   

ESIPUHE

Miksi eläinlajien tiukkaa suojelua koskeva ohjeasiakirja on päivitetty?

Ensimmäinen ohjeasiakirja luontodirektiivin 1 mukaisesta yhteisön tärkeinä pitämien eläinlajien tiukasta suojelusta julkaistiin vuonna 2007. Sen tavoitteena oli antaa parempi käsitys lajien suojelua koskevista säännöksistä ja käytetyistä erityiskäsitteistä.

EU:n luontodirektiivien (2014–2016) toimivuustarkastuksen jälkeen Euroopan komissio hyväksyi toimintasuunnitelman luontoa, ihmisiä ja taloutta varten 2 edistääkseen direktiivien parempaa, älykkäämpää ja kustannustehokkaampaa täytäntöönpanoa. Toimintasuunnitelman toimi 1 edellytti tämän ohjeasiakirjan päivittämistä. Tämä katsottiin tarpeelliseksi, jotta voitaisiin ottaa huomioon unionin tuomioistuimen viimeisimmät tuomiot ja varmistaa parempi johdonmukaisuus laaja-alaisempien sosioekonomisten tavoitteiden kanssa.

Tämä ohjeasiakirja on laadittu toteutetun tarkistusprosessin seurauksena. Siinä otetaan huomioon käytännön kokemukset, joita on saatu luontodirektiiviin sisältyvien lajien suojelua koskevien säännösten täytäntöönpanosta ohjeasiakirjan ensimmäisen version julkaisemisen jälkeisinä vuosina.

Ohjeasiakirjan tarkoitus

Tässä asiakirjassa keskitytään luontodirektiivin 12 ja 16 artiklasta johtuviin velvoitteisiin. Näillä artikloilla luodaan tiukka suojelujärjestelmä direktiivin liitteessä IV olevassa a kohdassa luetelluille eläinlajeille ja sallitaan poikkeaminen näistä säännöksistä tietyin edellytyksin. Asiakirja perustuu pääasiassa asiaa koskeviin unionin tuomioistuimen tuomioihin ja esimerkkeihin eri jäsenvaltioissa käytössä olevista suojelujärjestelmistä.

Asiakirja on tarkoitettu kansallisille, alueellisille ja paikallisille viranomaisille, suojeluelimille ja muille luontodirektiivin täytäntöönpanosta vastaaville tai siihen osallistuville organisaatioille sekä muille sidosryhmille. Asiakirjan tarkoituksena on auttaa näitä toimijoita kehittämään tehokkaita ja käytännöllisiä tapoja soveltaa säännöksiä oikeudellista kehystä kuitenkin täysin noudattaen. Jäsenvaltioita ja keskeisiä sidosryhmiä on kuultu asiakirjan eri luonnoksista, ja niiden huomautukset on otettu huomioon.

Ohjeasiakirjan rajoitukset

Tässä oppaassa esitetään komission käsitys direktiivin asiaankuuluvista säännöksistä, mutta se ei itsessään ole lainsäädännöllinen asiakirja. Siinä ei vahvisteta uusia sääntöjä vaan annetaan ohjeita nykyisten sääntöjen soveltamiseen. Lopullinen toimivalta tulkita unionin lainsäädäntöä on ainoastaan unionin tuomioistuimella.

Ohjeistusta, jota päivitetään edelleen säännöllisin väliajoin, on tarkasteltava asiaa koskevan oikeuskäytännön valossa ja ottaen huomioon myös 12 ja 16 artiklan täytäntöönpanosta jäsenvaltioissa saadut kokemukset.

Asiakirjan rakenne

Asiakirjassa on kolme päälukua. Luvussa 1 tarkastellaan lajien suojelun asemaa luontodirektiivin yleisessä järjestelmässä. Luvussa 2 perehdytään perusteellisemmin direktiivin 12 artiklan asiaankuuluviin säännöksiin. Luvussa 3 tarkastellaan 16 artiklan mukaisia poikkeusmahdollisuuksia.

Analyysien keskeiset kohdat esitetään tiivistelmänä (kursiivilla) kunkin kohdan alussa. Liitteessä I on viittaukset kaikkiin asiakirjassa viitattuihin oikeustapauksiin. Liitteessä II on luettelo eläinlajeista, joihin sovelletaan lajien suojelua koskevia säännöksiä. Liitteessä III puolestaan annetaan susia koskeva esimerkki siitä, miten ohjeasiakirjaa voidaan soveltaa.

1.TAUSTA

1.1 Lajien suojelu direktiivin 92/43/ETY nojalla

(1-1)    Luontodirektiivin 2 artiklan 1 kohdassa säädetään direktiivin tavoitteesta, joka on ”edistää luonnon monimuotoisuuden säilymistä suojelemalla luontotyyppejä ja luonnonvaraista eläimistöä ja kasvistoa jäsenvaltioiden sillä Euroopassa olevalla alueella, jossa perustamissopimusta sovelletaan”.

Direktiivin 2 artiklan 2 kohdan mukaan direktiivin mukaisesti toteutetuilla toimenpiteillä ”pyritään varmistamaan yhteisön tärkeänä pitämien luontotyyppien ja luonnonvaraisten eläin- ja kasvilajien suotuisan suojelun tason säilyttäminen tai sen ennalleen saattaminen”. Direktiivin 2 artiklan 3 kohdan mukaan näillä toimenpiteillä ”otetaan huomioon taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset vaatimukset sekä alueelliset ja paikalliset erityispiirteet”. 3

Näin ollen luontodirektiivin ensisijaisena tavoitteena on kaikkien yhteisön tärkeinä pitämien luontotyyppien ja lajien suotuisan suojelun tason säilyttäminen tai ennalleen saattaminen. Direktiivin 1 artiklan i alakohdassa määritellään, mitä lajien ”suotuisalla suojelun tasolla” tarkoitetaan. 4

(1-2)    Tämän tavoitteen saavuttamiseksi direktiivissä on kaksi keskeistä säännöskokonaisuutta. Ensimmäinen kokonaisuus koskee luontotyyppien ja elinympäristöjen suojelua (3–11 artikla) ja toinen lajien suojelua (12–16 artikla).

(1-3)    Lajien suojelua koskevia säännöksiä (12–16 artikla) sovelletaan lajien koko luontaisella levinneisyysalueella jäsenmaissa sekä Natura 2000 ‑alueilla että niiden ulkopuolella. Nämä säännökset täydentävät Natura 2000 ‑alueita koskevia säännöksiä, joissa keskitytään luontotyyppien ja direktiivin liitteessä II lueteltujen suojeltujen lajien elinympäristöjen ydinalueiden suojeluun.

(1-4)    Direktiivi on sillä saavutettavan tuloksen kannalta sitova mutta jättää jäsenvaltioiden päätettäväksi sen, millä tavoin ja mitä menetelmiä käyttäen kyseinen tulos saavutetaan. Vakiintuneessa oikeuskäytännössä selvennetään, että kansallisen lainsäädännön on oltava selkeää, täsmällistä, tarkkaa ja sitovaa (ks. asiat C‑363/85; C‑361/88; C‑159/99, 32 kohta; C‑415/01, 21 kohta; C‑58/02; C‑6/04, 21, 25 ja 26 kohta; C‑508/04, 80 kohta).

(1-5) Direktiivin säännösten tulkinnassa ja soveltamisessa on otettava huomioon myös Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 191 artiklassa vahvistettu ennalta varautumisen periaate, jonka tavoitteena on varmistaa ympäristönsuojelun korkea taso ennalta ehkäisevän päätöksenteon avulla riskitapauksissa.

(1-6)    On myös tärkeää korostaa, että direktiivin lajien suojelua koskevien säännösten täytäntöönpano edellyttää lajikohtaista lähestymistapaa. Jäsenvaltioiden olisi sen vuoksi aina tarkasteltava täytäntöönpanotoimiaan suhteessa asetettuun tavoitteeseen, kyseessä olevaan lajiin ja kuhunkin tapaukseen liittyviin olosuhteisiin.

(1-7)    Näitä joustavuuden ja suhteellisuuden periaatteita ei pidä ymmärtää väärin. Ne eivät vähennä jäsenvaltioiden velvollisuutta toimia tehokkaasti vaan antavat viranomaisille riittävästi liikkumavaraa mukauttaa täytäntöönpanotapojaan vallitseviin erityisolosuhteisiin (suojelun tason osalta mutta myös sosiaalisten, taloudellisten ja kulttuuristen näkökohtien kannalta).

(1-8) Unionin tuomioistuimen mukaan ”luontodirektiivin 12, 13 ja 16 artikla muodostavat yhtenäisen normikokonaisuuden, jolla pyritään varmistamaan kyseessä olevien lajien kantojen suojelu, joten kaikki poikkeukset, jotka eivät ole tämän direktiivin mukaisia, loukkaavat sekä sen 12 ja 13 artiklassa vahvistettuja kieltoja että sääntöä, jonka mukaan poikkeuksia voidaan myöntää tämän direktiivin 16 artiklan mukaisesti”. 5 Unionin tuomioistuin on lisäksi täsmentänyt, että ”direktiivin 12–14 artikla ja 15 artiklan a ja b alakohta muodostavat yhtenäisen normikokonaisuuden, joka velvoittaa jäsenvaltiot ottamaan käyttöön kyseisiä eläin- ja kasvilajeja koskevat tiukat suojelujärjestelmät”. 6 Riippumatta siitä, millaista lähestymistapaa näiden säännösten täytäntöönpanossa noudatetaan, sen on oltava direktiivin yleisen tavoitteen mukainen. Tavoitteena on luonnon monimuotoisuuden varmistaminen sekä yhteisön tärkeinä pitämien luontotyyppien ja lajien suotuisan suojelun tason säilyttäminen tai ennalleen saattaminen.

Lajien ja luontotyyppien luontainen levinneisyys – dynaaminen käsite

(1-9) Luontainen levinneisyys kuvaa suurin piirtein sen alueen rajoja, jolla luontotyyppiä tai lajia esiintyy. Se ei ole sama kuin täsmällinen sijainti (tosiasiallinen esiintymisalue) tai alue, jolla luontotyyppiä, lajia tai alalajia esiintyy pysyvästi. Tällaiset tosiasialliset sijainnit tai esiintymisalueet voivat sijoittautua hajanaisesti tai epätasaisesti luontaiselle levinneisyysalueelle (luontotyypit ja lajit eivät välttämättä sijoitu alueelle tasaisesti). Jos poikkeavat esiintymät johtuvat luonnollisista syistä eli ovat seurausta ekologisista tekijöistä, yksittäisiä esiintymiä ei pitäisi tulkita jatkuvan luontaisen levinneisyysalueen osaksi. Esimerkiksi alppilajien levinneisyysalueeseen voivat kuulua Alpit tai Pyreneet mutta eivät niiden välissä olevat alavat maat. Luontaisella levinneisyysalueella on kuitenkin aina alueita, joissa luontotyyppiä tai lajia ei esiinny pysyvästi. Esimerkiksi muuttavien lajien levinneisyysalueeseen kuuluvat kaikki maa- tai vesialueet, joilla muuttava laji elää tai viipyy tilapäisesti taikka joiden kautta se kulkee tai lentää johonkin aikaan ollessaan normaalilla muuttoreitillään. 7

(1-10) Luontainen levinneisyysalue ei ole staattinen vaan dynaaminen: se voi pienentyä ja laajentua. Luontainen levinneisyysalue voi myös olla yksi osatekijä, kun arvioidaan luontotyypin tai lajin olosuhteita. Jos luontainen levinneisyysalue ei ole riittävän suuri kyseisen luontotyypin tai lajin pitkän aikavälin olemassaolon mahdollistamiseksi, jäsenvaltioita pyydetään määrittelemään levinneisyysalueelle viitearvo, joka mahdollistaa suotuisat olosuhteet, ja jäsenvaltion on pyrittävä saavuttamaan se esimerkiksi tukemalla nykyisen levinneisyysalueen laajentamista.

(1-11) Kun laji tai luontotyyppi leviää itsenäisesti uudelle alueelle tai kun laji uudelleenistutetaan sen aiemmalle luontaiselle levinneisyysalueelle (luontodirektiivin 22 artiklan sääntöjen mukaisesti), tätä aluetta on pidettävä osana lajin luontaista levinneisyysaluetta. Luontotyyppien ennalleen saattaminen, uudelleenluominen ja hoito sekä tietyt maa- ja metsätalouskäytännöt voivat myös osaltaan edistää tietyn luontotyypin tai lajin luontaisen levinneisyysalueen laajentumista. Sen sijaan yksittäisten eläinten tai eläinlajien luonnonvaraisten kantojen, jotka ihminen on tarkoituksellisesti tai vahingossa tuonut paikkoihin, joissa niitä ei ole koskaan esiintynyt luontaisesti tai joihin ne eivät olisi levinneet luontaisesti lähitulevaisuudessa, olisi katsottava sijaitsevan luontaisen levinneisyysalueensa ulkopuolella ja siksi jäävän direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle.

2. 12 ARTIKLA

12 artiklan teksti

12 artikla 1. Jäsenvaltioiden on toteutettava tarpeelliset toimenpiteet liitteessä IV olevassa a kohdassa olevia eläinlajeja koskevan tiukan suojelujärjestelmän käyttöönottamiseksi niiden luontaisella levinneisyysalueella ja kiellettävä: a) kaikki näiden lajien yksilöitä koskeva tahallinen pyydystäminen tai tappaminen luonnossa; b) näiden lajien tahallinen häiritseminen erityisesti niiden lisääntymis-, jälkeläistenhoito-, talvehtimis- ja muuttoaikana; c) tahallinen munien hävittäminen tai ottaminen luonnosta; d) lisääntymis- tai levähdyspaikkojen heikentäminen ja hävittäminen. 2. Jäsenvaltioiden on kiellettävä näiden lajien luonnosta otettujen yksilöiden hallussapito, kuljetus, kaupan pitäminen tai vaihtaminen ja tarjoaminen myytäväksi tai vaihdettavaksi, lukuun ottamatta niitä yksilöitä, jotka on otettu laillisesti ennen tämän direktiivin täytäntöönpanoa. 3. Edellä 1 kohdan a ja b alakohdassa sekä 2 kohdassa tarkoitettuja kieltoja sovelletaan tässä artiklassa tarkoitettujen eläinten kaikkiin elämänvaiheisiin. 4. Jäsenvaltioiden on otettava käyttöön liitteessä IV olevassa a alakohdassa lueteltujen eläinlajien tahatonta pyydystämistä ja tappamista koskeva tarkkailujärjestelmä. Jäsenvaltioiden on saatujen tietojen perusteella suoritettava uusia tutkimuksia tai toteutettava tarvittavia suojelutoimenpiteitä sen varmistamiseksi, että tahattomalla pyydystämisellä tai tappamisella ei ole merkittävää kielteistä vaikutusta kyseisiin lajeihin.

(2-1)    Luontodirektiivin 12 artiklassa käsitellään direktiivin liitteessä IV olevassa a kohdassa lueteltujen lajien suojelua. Artiklaa sovelletaan koko lajien luontaisella levinneisyysalueella EU:ssa, ja sillä pyritään pääasiassa puuttumaan lajeihin kohdistuviin välittömiin uhkiin eikä niiden elinympäristöihin, lukuun ottamatta 12 artiklan 1 kohdan d alakohtaa.

(2-2)    Liitteessä IV oleva a kohta kattaa laajan kirjon lajeja aina suurista ja laajoilla alueilla liikkuvista selkärankaisista pieniin selkärangattomiin, joiden elinpiiri on hyvin pieni. Liitteessä II luetellaan lajeja, joihin sovelletaan lisäksi toimenpiteitä niiden elinympäristöjen suojelemiseksi erityisten suojelutoimien alueilla (3–10 artikla). Osa lajeista mainitaan kuitenkin ainoastaan liitteessä IV olevassa a kohdassa esitetyssä luettelossa. Tämä tarkoittaa, että kyseisten lajien osalta 12 artikla (eläinlajit) ja 13 artikla (kasvilajit) ovat tärkeimmät säännökset direktiivin 2 artiklassa säädetyn suojelutavoitteen saavuttamisessa.

(2-3)    Ennen kuin 12 artiklan säännöksiä käsitellään tarkemmin, on syytä muistuttaa eräistä yleisistä oikeudellisista näkökohdista, joita unionin tuomioistuin on kehittänyt.

2.1 Yleiset oikeudelliset näkökohdat

(2-4)    Luontodirektiivin 12 artiklan tehokas täytäntöönpano edellyttää, että jäsenvaltiot saattavat artiklan kokonaisuudessaan selkeästi ja täsmällisesti osaksi kansallista lainsäädäntöään. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ”direktiivin säännökset on pantava täytäntöön kiistattoman pakottavasti sekä niin yksilöidysti, täsmällisesti ja selvästi, että oikeusvarmuuden vaatimus täyttyy”. 8

(2-5) Unionin tuomioistuimen mukaan ”direktiivin saattaminen osaksi kansallista oikeusjärjestystä ei välttämättä edellytä sitä, että sen säännökset olisi samanmuotoisina ja sanasta sanaan toistettava nimenomaisessa erityisessä säännöksessä, vaan yleinen oikeustila voi olla riittävä, jos se takaa sen, että direktiivi on kokonaisuudessaan riittävän selkeästi ja täsmällisesti täytäntöönpantu”. 9 Unionin tuomioistuin on johdonmukaisesti todennut, että oikeusvarmuutta koskevan vaatimuksen täyttämiseksi on erityisen tärkeää, että yksilöiden oikeudellinen asema on selvä ja täsmällinen, jotta heillä on mahdollisuus tuntea kaikki oikeutensa ja tarvittaessa vedota niihin kansallisissa tuomioistuimissa. 10

Erityyppiset rajoitukset voidaan kirjata lainsäädäntöön eri muodoissa. Riippumatta siitä, mitä muotoa käytetään, sen on kuitenkin oltava riittävän selkeä, täsmällinen ja tiukka. Esimerkiksi kielto käyttää kasvinsuojeluaineita, jos on odotettavissa, että siitä aiheutuu vakavia haitallisia vaikutuksia luonnon tasapainolle, ei ilmaise riittävän selkeästi, täsmällisesti ja tiukasti tarvetta kieltää suojeltujen eläinlajien lisääntymis- tai levähdyspaikkojen heikentäminen 12 artiklan 1 kohdan d alakohdan mukaisesti. 11

(2-6)    Kaikissa säännöksissä, joilla luodaan tiukka suojelukehys, olisi erityisesti käsiteltävä liitteen IV mukaisia lajeja ja täytettävä kaikki 12 artiklassa säädetyt vaatimukset. Yhteisöjen tuomioistuin korosti tämän merkitystä valekarettikilpikonnaa (Caretta caretta) koskevassa asiassa antamassaan tuomiossa 12 . Kun tuomioistuin kehotti Kreikan hallitusta täsmentämään oikeusjärjestyksessään olevat säännökset, joiden se katsoi täyttävän 12 artiklassa asetetut edellytykset, ”kyseinen hallitus tyytyi luettelemaan tiettyjä lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä osoittamatta kuitenkaan yhtään erityistä säännöstä, joka olisi omiaan täyttämään kyseiset edellytykset”.

Kun otetaan huomioon 12 artiklan erityisluonne, tuomioistuin katsoi, että yleisluonteiset lainsäädännölliset tai hallinnolliset määräykset, kuten pelkkä 12 artiklan sanamuodon toistaminen kansallisessa lainsäädännössä, eivät aina täytä lajien suojelun vaatimuksia eivätkä takaa 12 artiklan tehokasta täytäntöönpanoa. Direktiivin 12 artiklan virallinen saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä ei sellaisenaan riitä takaamaan sen tehokkuutta. Sitä on täydennettävä muilla täytäntöönpanosäännöksillä, jotta voidaan varmistaa liitteessä IV lueteltujen lajien tai lajiryhmien erityispiirteisiin tai erityisongelmiin ja ‑uhkiin perustuva tiukka suojelu.

(2-7)    Saattaessaan direktiiviä osaksi kansallista lainsäädäntöään jäsenvaltioiden on noudatettava direktiivissä käytettyjen termien ja käsitteiden merkitystä direktiivin yhdenmukaisen tulkinnan ja soveltamisen varmistamiseksi. 13 Tämä tarkoittaa myös sitä, että kansallisilla täytäntöönpanotoimilla olisi taattava direktiivin täydellinen soveltaminen muuttamatta sen ehtoja, soveltamatta valikoivasti sen säännöksiä tai lisäämättä lisäedellytyksiä tai poikkeuksia, joista ei säädetä direktiivissä. 14

Kuten unionin tuomioistuin on todennut, ”tarkka täytäntöönpano on näin ollen erityisen tärkeää käsiteltävänä olevan kaltaisessa tapauksessa, jossa yhteisen luonnonperinnön hoito on uskottu kullekin jäsenvaltiolle sen alueella – –. Tästä seuraa, että kun on kyse luontodirektiivistä, jossa vahvistetaan monimutkaisia ja teknisiä sääntöjä ympäristöoikeuden alalla, jäsenvaltioiden on erityisesti huolehdittava siitä, että niiden lainsäädäntö, jonka tarkoituksena on varmistaa tämän direktiivin täytäntöönpano, on selkeä ja täsmällinen”. 15

Esimerkiksi jos sovellettavassa lainsäädännössä kielletään yksinomaan ”selvästi havaittavien” tai ”yleisesti tunnettujen ja tunnistettujen” lisääntymis- ja levähdyspaikkojen heikentäminen tai hävittäminen taikka lisääntymis- tai levähdyspaikkojen tahallinen heikentäminen tai hävittäminen 16 , tämän katsotaan muuttavan 12 artiklan 1 kohdan d alakohdan sisältöä ja rajoittavan sen soveltamisalaa. Kyseisessä säännöksessä edellytetään, että jäsenvaltiot kieltävät kaikkien – eivät siis ainoastaan yleisesti tunnettujen – lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittämisen riippumatta siitä, onko hävittäminen tahallista vai ei. Siinä myös suljetaan pois mahdollisuus vapauttaa lainmukaiset toimet 12 artiklan 1 kohdan d alakohdassa säädetyn kiellon noudattamisesta. Tällainen täytäntöönpano on siten ristiriidassa 12 artiklan 1 kohdan d alakohdan kanssa, koska siinä ei kielletä kaikkien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen tahallista tai muuta hävittämistä.

(2-8)    Lisäksi ”perustamissopimuksen 189 artiklan nojalla pelkkien hallinnollisten käytäntöjen, jotka ovat luonteeltaan sellaisia, että viranomaiset voivat niitä halutessaan muuttaa, ei voida katsoa täyttävän asianmukaisesti jäsenvaltioille, joille direktiivi on osoitettu, asetettua velvollisuutta”. 17 Eräässä toisessa oikeustapauksessa 18 vahvistettiin tätä ratkaisua. Pelkän kansallisen oikeuskäytännön, johon ei sisälly erityisiä säännöksiä, ei voida katsoa täyttävän asianmukaisesti velvollisuutta saattaa direktiivi kokonaisuudessaan osaksi kansallista lainsäädäntöä. Sitä vastoin ”[j]äsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen voi aiheutua sellaisen hallintokäytännön olemassaolosta, jolla rikotaan yhteisön oikeutta, vaikka sovellettava kansallinen lainsäädäntö itsessään onkin yhteisön oikeuden mukaista”. 19

2.2 Tiukan suojelujärjestelmän edellyttämät toimenpiteet

(2-9)    Luontodirektiivin 12 artiklan 1 kohdassa velvoitetaan jäsenvaltiot toteuttamaan ”tarpeelliset toimenpiteet liitteessä IV olevassa a kohdassa olevia eläinlajeja koskevan tiukan suojelujärjestelmän käyttöönottamiseksi niiden luontaisella levinneisyysalueella”. Tämä herättää useita kysymyksiä tiettyjen käytettyjen termien määritelmästä. Vaikka direktiivissä säädetään selvästi kielloista, siinä ei esimerkiksi täsmennetä yksityiskohtaisesti, mitä ”tarpeellisilla toimenpiteillä” tai ”tiukalla suojelujärjestelmällä” tarkoitetaan.

(2-10) Direktiivin 12 artiklan 1 kohdan a–d alakohdan tulkinnassa ja täytäntöönpanossa olisi otettava huomioon direktiivin 2 artiklassa säädetty tavoite. Näin ollen direktiivissä annetaan jäsenvaltioille tiettyä liikkumavaraa liitteessä IV lueteltuja lajeja koskevan tiukan suojelujärjestelmän käyttöönotossa. Tähän harkintavaltaan sovelletaan kuitenkin rajoituksia, ja sen käytössä on noudatettava tiettyjä jäljempänä esitettyjä vähimmäisvaatimuksia.

2.2.1Toimenpiteet tiukan suojelujärjestelmän käyttöönottamiseksi ja panemiseksi tehokkaasti täytäntöön

(2-11)    Direktiivin 12 artiklan täydellinen ja tehokas soveltaminen edellyttää yhtäältä yhtenäisen oikeudellisen kehyksen luomista eli erityisten lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten antamista 12 artiklassa tarkoitettujen toimien nimenomaiseksi kieltämiseksi ja toisaalta konkreettisten toimien toteuttamista näiden säännösten täytäntöönpanemiseksi ja liitteessä IV lueteltujen lajien suojelemiseksi. Tämä kaksinkertainen tae on olennaisen tärkeä 12 artiklan soveltamisen kannalta.

Unionin tuomioistuin on vahvistanut tämän lähestymistavan asioissa C‑103/00 (valekarettikilpikonnan suojelu Zakynthoksella 20 ), C‑518/04 (Vipera schweizeri ‑käärmeen suojelu Miloksella 21 ), C‑183/05 (useiden liitteessä IV lueteltujen lajien suojelu Irlannissa 22 ), C‑383/09 (eurooppalaisen hamsterin suojelu Ranskassa 23 ) ja C‑504/14 (valekarettikilpikonnan suojelu Kyparissian alueella 24 ).

(2-12) Tämän vuoksi 12 artiklan 1 kohdassa edellytetään siinä lueteltujen toimien nimenomaisesti kieltävän tiukan suojelujärjestelmän käyttöönottoa ja täytäntöönpanoa. Näin ollen liitteessä IV lueteltujen lajien asianmukainen ja tiukka suojelujärjestelmä edellyttää myös johdonmukaisia ja koordinoituja ennalta ehkäiseviä toimenpiteitä. Tätä olisi tarvittaessa sovellettava myös naapurijäsenvaltioiden väliseen, rajatylittävään koordinointiin erityisesti silloin, kun ne jakavat saman suojellun lajin kannan.

Eurooppalaista hamsteria (Cricetus cricetus) koskevassa asiassa C‑383/09 tuomioistuin totesi, että 12 artiklan 1 kohdan d alakohdan säännöksen täytäntöönpano edellyttää kattavan lainsäädännön antamisen lisäksi konkreettisten ja nimenomaisten suojelutoimien sekä johdonmukaisten ja yhteen sovitettujen ennaltaehkäisytoimien toteuttamista 25 (ks. myös asiat C‑518/04 26 ja C‑183/05 27 ). Tällaisella tiukalla suojelujärjestelmällä on näin ollen voitava tehokkaasti välttää luontodirektiivin liitteessä IV olevassa a kohdassa lueteltujen eläinlajien lisääntymis- tai levähdyspaikkojen heikentäminen tai hävittäminen (ks. asia C‑103/00 28 ).

Unionin tuomioistuin on vahvistanut asiassa Föreningen Skydda Skogen (yhdistetyt asiat C‑473/19 ja C‑474/19), että luontodirektiivin tavoitteiden saavuttamiseksi on tärkeää, että toimivaltaiset viranomaiset kykenevät ennakoimaan sellaisen toiminnan, joka saattaa olla haitallista kyseisellä direktiivillä suojelluille lajeille, eikä tässä yhteydessä merkitystä ole sillä, onko kyseessä olevan toiminnan tarkoitus näiden lajien tappaminen tai häiritseminen. 29

(2-13) Tämä johtuu suoraan ilmaisusta ”tiukka suojelujärjestelmä”, ja siinä otetaan huomioon myös tarve luoda yhteys hyväksyttyjen toimenpiteiden ja 12 artiklan ja direktiivin yleisten tavoitteiden välille. Näiden toimenpiteiden on edistettävä tavoitetta säilyttää laji pitkällä aikavälillä tai palauttaa sen kanta elinympäristöönsä, ja niiden täytäntöönpanoa on valvottava tehokkaasti.

Tätä tulkintaa tukee direktiivin johdanto-osan 3 30  kappale ja 15 31  kappale, joissa viitataan ihmisen toimenpiteiden edistämiseen ja hoitotoimenpiteisiin, joita tarvitaan lajien suotuisan suojelun tason säilyttämiseksi tai palauttamiseksi ennalleen. Johdanto-osan kappaleilla ei ole sitovia oikeusvaikutuksia, eivätkä ne voi koskaan syrjäyttää direktiivin aineellisia määräyksiä, mutta ne osoittavat selvästi lainsäätäjän aikomuksen. Vaikka unionin tuomioistuin ei suoraan käytä johdanto-osaa tuomioiden perusteena, sitä käytetään kuitenkin usein apuna tulkittaessa johdetun oikeuden aineellisia määräyksiä. 32

(2-14) Tarve toteuttaa konkreettisia, johdonmukaisia ja koordinoituja ennalta ehkäiseviä toimenpiteitä liitteessä IV tarkoitettujen lajien tiukkaa suojelua koskevan vaatimuksen täytäntöönpanemiseksi ei välttämättä edellytä uusien rakenteiden tai lupamenettelyjen luomista kansallisella tasolla. Esimerkiksi sellaisten hankkeiden osalta, joilla voi olla vaikutuksia johonkin liitteessä IV tarkoitettuun lajiin, jäsenvaltiot voivat mukauttaa nykyisiä suunnittelumenettelyjä 12 artiklan vaatimusten mukaisiksi. Tämä tarkoittaa sitä, että lajiin ja niiden lisääntymis- ja levähdyspaikkoihin kohdistuvien vaikutusten arviointi voidaan sisällyttää eri tasoilla jäsenvaltioiden nykyisiin päätöksentekoprosesseihin, kuten maankäytön suunnittelua koskeviin päätöksiin tai suunnitelmien ja hankkeiden ympäristövaikutusten arviointimenettelyihin.

Meneillään olevan toiminnan osalta jäsenvaltiot voivat käyttää 12 artiklan säännösten täytäntöönpanon välineinä suunnittelumenettelyjä, määräyksiä tai parhaita käytäntöjä koskevia sääntöjä (joiden on oltava riittävän yksityiskohtaisia ja selkeitä). Kuten kohdassa 2.3.4 todetaan, tällaiset lähestymistavat ja välineet kuitenkin ainoastaan täydentävät muodollista oikeussuojaa, eivät korvaa sitä.

2.2.2 Toimenpiteet suotuisan suojelun tason varmistamiseksi

(2-15)    Direktiivin 12 artiklaa tulkittaessa on otettava huomioon luontodirektiivin 2 artiklassa ilmaistu tavoite, jota sovelletaan erotuksetta kaikissa direktiivin liitteissä lueteltuihin luontotyyppeihin ja lajeihin. Tämän vuoksi 12 artiklan nojalla toteutetuilla tiukoilla suojelutoimenpiteillä olisi varmistettava yhteisön tärkeinä pitämien liitteessä IV lueteltujen lajien suotuisan suojelun tason säilyttäminen tai ennalleen saattaminen tai edistettävä sitä.

(2-16)    Lisäksi 12 artiklaa on tulkittava 1 artiklan i alakohdan valossa, jossa määritellään lajin suotuisa suojelun taso. Tämä merkitsee sitä, että toteutettavista toimenpiteistä on päätettävä kunkin tilanteen olosuhteiden perusteella ja kunkin lajin erityispiirteet huomioon ottaen. Esimerkiksi lajin ominaispiirteet, kuten sen suojelun taso, voivat olla perusteena täsmällisemmille tai intensiivisemmille suojelutoimille.

Eurooppalaista hamsteria koskevassa asiassa (C‑383/09, 37 ja 25 kohta), tuomioistuin totesi, että toteutetut toimenpiteet ”eivät ole olleet riittäviä eurooppalaisen hamsterin lisääntymis- tai levähdyspaikkojen heikentämisen tai hävittämisen tosiasialliseksi välttämiseksi”. Tuomioistuin katsoi, että ”huolimatta eurooppalaisen hamsterin kannan elvyttämistä koskevan suunnitelman (2007–2011) mukaisten toimenpiteiden toteuttamisesta ja lajin säilyttämisestä vastaavien osapuolten vastavuoroisista velvoitteista ovat tähän mennessä saavutetut biologiset tulokset riittämättömiä lajin säilyttämiseksi Ranskassa”. Näin ollen ”on välttämätöntä parantaa eurooppalaisen hamsterin suojelutoimenpiteitä selvästi ja pikaisesti niin, että lyhyellä aikavälillä saadaan lajin elpymistä osoittavia biologisia tuloksia”. Tämä tarkoittaa, että tiukan suojelujärjestelmän on mukauduttava lajin tarpeisiin ja sen suojelun tasoon.

3.2.2 12 artiklassa kuvattuja tilanteita koskevat toimenpiteet

(2-17)    Tiukan suojelujärjestelmän luomiseksi toteutettujen toimenpiteiden laajuutta ja tyyppiä rajaa 12 artiklassa oleva kieltojen ja muiden velvoitteiden luettelo (ks. myös jäljempänä oleva kohta 2.3). Toteutettujen toimenpiteiden on näin ollen liityttävä toimiin, jotka uhkaavat asianomaisia lajeja (12 artiklan 1 kohdan a–c alakohta ja 12 artiklan 2–4 kohta) tai niiden elinympäristöjen tiettyjä osatekijöitä (12 artiklan 1 kohdan d alakohta). Direktiivin 12 artiklan 1 kohta ei sellaisenaan tai yhdessä 2 artiklan kanssa velvoita jäsenvaltioita toteuttamaan ennakoivia elinympäristöjen hoitotoimia 34 ; se edellyttää vain toimenpiteitä, joilla kielletään tehokkaasti kaikki 12 artiklan 1 kohdassa luetellut toimet. Direktiivin 12 artiklan 4 kohdan mukaan ”jäsenvaltioiden on saatujen tietojen perusteella suoritettava uusia tutkimuksia tai toteutettava tarvittavia suojelutoimenpiteitä sen varmistamiseksi, että tahattomalla pyydystämisellä tai tappamisella ei ole merkittävää kielteistä vaikutusta kyseisiin lajeihin”.

(2-18) Liitteessä IV luetelluille lajeille ja erilaisissa tilanteissa voidaan vaatia erityyppisiä toimenpiteitä. Toimet voivat vaihdella lajin erilaisten ekologisten vaatimusten sekä lajien tai lajiryhmien kohtaamien erityisten ongelmien ja uhkien mukaan. Kansallisten viranomaisten tehtävänä on määritellä toimenpiteet, jotka ovat tarpeen 12 artiklan 1 kohdassa säädettyjen kieltojen panemiseksi tehokkaasti täytäntöön ja lajien tiukan suojelun varmistamiseksi. 

(2-19) Sen vuoksi jäsenvaltioilla on velvollisuus sekä sisällyttää kiellot lainsäädäntöön (12 artiklan 1 kohdan mukaisesti) että panna ne tehokkaasti täytäntöön, mihin sisältyy myös ennalta ehkäiseviä toimenpiteitä (kuten tietoisuuden lisääminen kielloista ja seuranta). Direktiivin 12 artiklan ja 1 artiklan i alakohdan sanamuodosta sekä suotuisan suojelun tason säilyttämistä koskevasta tavoitteesta ilmenee myös, että jäsenvaltiot ovat velvollisia noudattamaan 12 artiklan mukaisia velvoitteitaan jo ennen kuin lajien lukumäärän väheneminen tai suojellun lajin häviämisen vaara on todellisuutta. 35 Vaikka lajin suojelun taso olisi suotuisa ja se todennäköisesti säilyttäisi tämän aseman myös lähitulevaisuudessa, jäsenvaltioiden on myös toteutettava ennalta ehkäiseviä toimenpiteitä lajien suojelemiseksi 12 artiklassa luetelluilta toimilta.

Unionin tuomioistuin on selventänyt, että ”luontodirektiivin 12 artiklan 1 kohdan a–c alakohdassa säädetyn suojelujärjestelmän käyttöönotto ei edellytä sitä, että on olemassa vaara siitä, että kyseessä olevan eläinlajin suojelun taso heikkenee tietyn toiminnan johdosta” 36 ja että ”kyseisen säännöksen mukaista suojelua sovelletaan edelleen lajeihin, jotka ovat saavuttaneet suotuisan suojelun tason” 37 . Lisäksi koska ”kyseisen direktiivin 12 artiklan 1 kohdan d alakohdassa säädetyn suojelujärjestelmän käyttöönotto ei riipu kyseisen lajin yksilöiden lukumäärästä, käyttöönoton edellytyksenä ei myöskään voi olla vaara siitä, että kyseisen lajin suojelun taso heikkenee”. 38  

(2-20)    Tätä näkemystä tukevat asiat C‑103/00, C‑518/04, C‑183/05 ja C‑383/09, joissa tuomioistuin korosti toteutettujen toimenpiteiden ennalta ehkäisevän luonteen merkitystä. 39 Yhteisöjen tuomioistuin hylkäsi Kreikan hallituksen väitteen, jonka mukaan pesien määrän väheneminen oli näytettävä toteen valekarettikilpikonnan tiukan suojelun puuttumisen osoittamiseksi. Tuomioistuimen mukaan ”se, että tämän lajin pesämäärä ei näytä vähentyneen viimeisten 15 vuoden aikana, ei sinänsä kyseenalaista tätä toteamusta” eli sitä, ettei valekarettikilpikonnaa koskevaa tiukkaa suojelujärjestelmää ole olemassa.

Unionin tuomioistuin on katsonut, että 12 artiklan saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä edellyttää jäsenvaltioilta paitsi kattavan lainsäädännön antamista myös konkreettisten ja nimenomaisten suojelutoimien toteuttamista tältä osin ja että tiukka suojelujärjestelmä edellyttää johdonmukaisten ja yhteensovitettujen ennaltaehkäisytoimien toteuttamista. 40  Tällaisen tiukan suojelujärjestelmän avulla on näin ollen voitava tehokkaasti välttää luontodirektiivin liitteessä IV olevassa a kohdassa lueteltujen eläinlajien lisääntymis- tai levähdyspaikkojen heikentäminen tai hävittäminen (ks. vastaavasti asia C‑103/00, komissio v. Kreikka, 39 kohta).

(2-21)    Tämä lähestymistapa perustuu myös SEUT-sopimuksen 191 artiklaan, jonka mukaan ”[u]nionin ympäristöpolitiikalla pyritään suojelun korkeaan tasoon”. Se perustuu ennalta varautumisen periaatteeseen ja ennalta ehkäiseviin toimiin ryhtymisen periaatteeseen. Ennalta ehkäisevillä toimenpiteillä ennakoidaan ja puututaan lajeihin mahdollisesti kohdistuviin uhkiin ja riskeihin. Tämän vuoksi joidenkin lajien osalta ehkäisevien toimenpiteiden olisi oltava osa ”vaadittavia toimenpiteitä” tiukan suojelujärjestelmän luomiseksi.

4.2.2 Direktiivin 12 artiklan 1 kohdan a–d alakohdan ja 12 artiklan 4 kohdan säännösten soveltaminen meneillään olevassa toiminnassa

(2-22) Vaikka suojelusäännösten soveltaminen voidaan selkeästi yhdistää hankkeiden hyväksymismenettelyihin (esim. rakennus- ja infrastruktuurihankkeissa), niiden soveltaminen toistuvaan ja laaja-alaiseen toimintaan, kuten maa-, metsä- tai kalatalouteen 43 , voi olla monimutkaisempaa.

Direktiiviä sovelletaan kuitenkin myös tällaiseen toimintaan. Unionin tuomioistuin on selventänyt, että luontodirektiivin 12 artiklan 1 kohdan a–c alakohdassa säädettyjä kieltoja voidaan soveltaa metsätaloustoiminnan tai maankäytön kaltaiseen toimintaan, jonka tarkoitus on selvästi muu kuin eläinlajien tahallinen pyydystäminen, tappaminen tai häiritseminen taikka tahallinen munien hävittäminen tai ottaminen. 44 Sama pätee analogisesti myös luontodirektiivin 12 artiklan 1 kohdan d alakohdassa säädettyyn kieltoon.

Jäsenvaltioiden on sen vuoksi varmistettava, että ne täyttävät liitteessä IV mainittujen lajien suojelua koskevat velvoitteensa myös meneillään olevan toiminnan yhteydessä. Tämä ei välttämättä tarkoita sitä, että kansallisella tasolla olisi otettava käyttöön uusia rakenteita tai hyväksymismenettelyjä. Jäsenvaltioilla on todennäköisesti käytössä suunnittelumenettelyjä, määräyksiä tai parhaita käytäntöjä koskevia sääntöjä, joita voitaisiin mukauttaa 12 artiklan säännösten sisällyttämiseksi niihin. Riippumatta lähestymistavasta, jonka mukaan 12 artiklan vaatimuksia sovelletaan meneillään olevaan toimintaan (uuden mekanismin luominen tai olemassa olevien mekanismien mukauttaminen), jäsenvaltioiden on varmistettava, että tiukat suojeluvaatimukset täyttyvät asianmukaisesti.

(2-23)    Maatalouden 45 osalta useat jäsenvaltiot ovat päättäneet toteuttaa ehkäiseviä toimenpiteitä varmistaakseen 12 artiklan noudattamisen. Tähän voi kuulua esimerkiksi riittävän yksityiskohtaisten ja selkeiden ohjeiden ja käytännesääntöjen laatiminen (vaikka ne eivät olisikaan oikeudellisesti sitovia). Viljelyä koskeviin perussääntöihin sisältyy usein tiettyjen maisemapiirteiden (kuten pensasaitojen ja lammikoiden) suojelu, jotka voivat olla myös liitteessä IV lueteltujen lajien elinympäristöjä. Kyseisten lajien levinneisyysalue on kuitenkin hyvin laaja, ja joissakin tapauksissa jäsenvaltiot ovat katsoneet aiheelliseksi laatia yksityiskohtaisempia, lajikohtaisia ohjeita.

Luontodirektiivissä edellytetään kuitenkin, että tällaisilla lähestymistavoilla ja välineillä pikemminkin täydennetään kuin korvataan muodollista oikeudellista suojaa, eli jos nämä välineet (esim. käytännesäännöt ja parhaat käytännöt) jätetään huomiotta tai niitä ei panna asianmukaisesti täytäntöön, on oltava olemassa oikeudellisia menettelyjä 12 artiklan mukaisen tiukan lajien suojelujärjestelmän tehokkaan täytäntöönpanon varmistamiseksi.

(2-24)    Tältä osin on korostettava, että suojeltujen lajien esiintyminen maatalousmaalla johtuu usein perinteisestä maankäytöstä ja viljelykäytännöistä, jotka yleensä ovat laajalti käytössä. Jos maankäyttökäytännöt selvästi tukevat kyseessä olevan lajin suojelun tasoa, on selvää, että tällaisten käytäntöjen jatkamista olisi edistettävä. Edellä 12 artiklan 1 kohdassa säädettyjen vaatimusten lisäksi tällaiseen meneillään olevaan toimintaan liittyvien suojeltujen eläinlajien tahatonta pyydystämistä tai tappamista on seurattava ja arvioitava 12 artiklan 4 kohdan mukaisesti.

(2-25)    Direktiivin 12 artiklan soveltaminen metsätalouteen on joiltakin osin monimutkaisempaa, koska on todennäköisempää, että kaadettavat puut muodostavat myös liitteessä IV lueteltujen lajien elinympäristön (lisääntymis- tai levähdyspaikka). Metsätalouden erityispiirteet, eli pitkät tuotantosyklit ja näin ollen pitkän aikavälin suunnittelun tarve, lisäävät lajien suojeluun liittyviä erityisiä haasteita metsissä.

Eri jäsenvaltioissa on kehitetty erilaisia lähestymistapoja, joilla pyritään löytämään suojeluvaatimusten kanssa yhdenmukaisia, kestäviä metsänhoitokäytäntöjä. Nykyiset lähestymistavat vaihtelevat yksityiskohtaisesta metsäsuunnittelusta ja metsänhoitosuunnitelmien ennakkohyväksynnästä tai yleisistä toimintaohjeista aina hakkuiden ennakkoilmoittamiseen, jotta ympäristöviranomaiset voivat puuttua asiaan, jos hakkuilla voi olla vaikutusta suojeltujen lajien tunnettuihin kantoihin.

Kuten maatalouskäytännöissä, näillä ennalta ehkäisevillä lähestymistavoilla voidaan varmistaa kyseisten lajien suojelu, edellyttäen että niistä tiedotetaan tehokkaasti ja niitä toteutetaan hyvällä tahdolla ja riittävillä resursseilla. Taloudelliset kannustimet voivat auttaa edistämään tällaisen lähestymistavan hyväksymistä, kuten metsien sertifiointijärjestelmissä, joissa saatetaan edellyttää tiettyjen ympäristönsuojelusäännösten noudattamista, mukaan lukien luonnon monimuotoisuuden ja lajien suojelu. Lähestymistapoja voidaan toki joutua mukauttamaan siten, että ne vastaavat liitteessä IV lueteltujen lajien suojeluvaatimuksia. Tällaiset lähestymistavat eivät kuitenkaan anna absoluuttisia takuita (lukuun ottamatta tapaukset, joissa metsänhoitosuunnitelmien ennakkohyväksyntä on pakollista), minkä vuoksi niitä on tuettava (kuten edellä on todettu) täytäntöönpanokelpoisella oikeussuojajärjestelmällä.

 (2-26) Metsätaloustoimenpiteet katsotaan 12 artiklan mukaisiksi myös silloin, kun ne suunnitellaan siten, että 12 artiklassa tarkoitettujen tilanteiden syntyminen voidaan välttää. Asianmukaisella ennalta ehkäisevällä lähestymistavalla voitaisiin välttää ristiriidat 12 artiklassa säädettyjen kieltojen kanssa, jos siinä suljetaan pois haitalliset metsätalouskäytännöt silloin, kun laji on kaikkein haavoittuvimmassa asemassa, kuten lisääntymiskausina. Lisääntymiskauden ulkopuolella 12 artiklassa edellytetyt toimenpiteet olisi määriteltävä tapauskohtaisesti lajin ekologisten tarpeiden perusteella mieluiten metsänhoitosuunnitelmien puitteissa 46 , ja toimilla olisi pyrittävä välttämään lisääntymis- tai levähdyspaikkojen heikentäminen tai hävittäminen.

Unionin tuomioistuin on selventänyt, että metsätaloustoimien olisi perustuttava ennalta ehkäisevään lähestymistapaan, jossa otetaan huomioon kyseisten lajien suojelutarpeet, ja että ne olisi suunniteltava ja suoritettava siten, ettei luontodirektiivin 12 artiklan 1 kohdan a–c alakohdasta johtuvia kieltoja rikota, ottaen samalla huomioon taloudelliset, sosiaaliset, sivistykselliset, alueelliset ja paikalliset vaatimukset, kuten direktiivin 2 artiklan 3 kohdasta ilmenee. 47 Sama pätee analogisesti myös luontodirektiivin 12 artiklan 1 kohdan d alakohdassa säädettyyn kieltoon.

(2-27) Toistuvista toiminnoista esimerkkinä voidaan mainita myös julkisen infrastruktuurin ylläpito. Ylläpitotoimenpiteet voidaan suunnitella siten, että ne auttavat säilyttämään tiukasti suojeltujen lajien elinympäristöt ja yhdistämään niitä toisiinsa. Tällaisia toimenpiteitä ovat esimerkiksi rautateiden ympäristössä elävän hietasisiliskon (Lacerta agilis) suojelua edistävä tienvarsien viheralueiden, rautatierakenteiden ja jokikasvillisuuden huolellinen ylläpito. Jäsenvaltiot voivat laatia ohjeita tällaisista ylläpitotoimenpiteitä koskevista hyvistä käytännöistä luontodirektiivin vaatimusten noudattamisen varmistamiseksi.

(2-28) Jäsenvaltiot voivat käyttää 12 artiklan säännösten täytäntöönpanon edistämiseksi myös vapaaehtoisia toimenpiteitä, kuten yhteisen maatalouspolitiikan mukaisia metsätalouden ympäristö- ja ilmastopalveluja ja metsien suojelua koskevia sopimuksia. Tällaisilla toimenpiteillä voidaan onnistuneesti yhdistää ennalta ehkäisevä lähestymistapa elinympäristöjen (vapaaehtoiseen) ennakoivaan hoitoon. Niillä voidaan kuitenkin vain täydentää muodollista oikeussuojaa, ei korvata sitä.

(2-29) Luontodirektiivin 12 artiklan soveltaminen kalastukseen edellyttää kalastustoiminnan sääntelyä, jotta voidaan estää toiminnan kielteiset vaikutukset tiukasti suojeltuihin lajeihin. Tällaisia vaikutuksia ovat esimerkiksi kyseisten lajien lisääntymis- tai levähdyspaikkojen heikentyminen, tarkoituksellinen pyydystäminen tai tappaminen tai niiden joutuminen sivusaaliiksi pyydyksiin. Tarvittavia ehkäiseviä toimenpiteitä voitaisiin toteuttaa suunnitteluvälineillä, kuten kalastuksenhoitosuunnitelmilla tai kalastuslisensseillä, joihin sisältyy erityisiä vaatimuksia. Riittävän ja tehokkaan suojelun varmistamiseksi niiden olisi perustuttava tietyntyyppisten pyydysten aiheuttamien riskien hyvään tuntemukseen. Lisäksi erityistä huomiota olisi kiinnitettävä alueisiin, joihin liittyy vaara tahattomiin saaliisiin johtavasta vuorovaikutuksesta.

Koska meren elollisten luonnonvarojen säilyttäminen kuuluu Euroopan unionin yksinomaiseen toimivaltaan yhteisen kalastuspolitiikan puitteissa, myös tarvittavat toimenpiteet on toteutettava tämän politiikan puitteissa. Sovellettavat perussäännöt vahvistetaan asetuksessa (EU) N:o 1380/2013, jossa kalastuksenhoitoon sovelletaan ekosysteemilähtöistä lähestymistapaa, jolla pyritään rajoittamaan ympäristövaikutuksia ja varmistamaan johdonmukaisuus ympäristölainsäädännön kanssa. Tarvittavien ennalta ehkäisevien toimenpiteiden toteuttamiseen voidaan käyttää erilaisia kalastuksenhoidon välineitä, kuten teknisiä toimenpiteitä koskevan asetuksen (asetus (EU) 2019/1241 49 ) mukaisia välineitä.

Kyseisen asetuksen mukaisen alueellistamisprosessin yhteydessä jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle yhteisiä suosituksia, jotta komissio voi antaa delegoituja säädöksiä tarvittavien toimenpiteiden toteuttamiseksi. Jäsenvaltiot voivat pääsääntöisesti soveltaa tarvittavia sääntöjä ja ennalta ehkäiseviä toimenpiteitä oman lippunsa alla purjehtiviin kalastusaluksiin. Jäsenvaltioiden merialueella kalastavien muiden kalastusalusten osalta toimenpiteet on pantava täytäntöön komission delegoiduilla säädöksillä. Asetuksen (EU) N:o 1380/2013 nojalla jäsenvaltiot voivat tietyin edellytyksin toteuttaa kaikkiin aluksiin sovellettavia kiireellisiä toimenpiteitä lajeihin kohdistuvan vakavan uhan lieventämiseksi. Ne voivat myös tietyin edellytyksin toteuttaa syrjimättömiä toimenpiteitä 12 meripeninkulman sisällä perusviivoistaan. Tällaisia toimia sovelletaan kaikkiin aluksiin.

Kun otetaan huomioon, että sivusaaliit ovat nykyisen tietämyksen mukaan yksi suurimmista meriympäristön suojeltuihin lajeihin, erityisesti valaisiin, kilpikonniin ja merilintuihin, kohdistuvista paineista, on erittäin tärkeää hyväksyä ja toteuttaa tehokkaita ennalta ehkäiseviä toimenpiteitä, joilla puututaan asiaankuuluviin kalastustoimiin. Tähän tarkoitukseen olisi sovellettava yhteisen kalastuspolitiikan puitteissa käytettävissä olevia mekanismeja ja erityisesti teknisiä toimenpiteitä koskevaa asetusta (asetus (EU) 2019/1241). Ennalta ehkäiseviin toimenpiteisiin voi kuulua esimerkiksi tietyntyyppisten pyydysten muuttaminen tai rajoittaminen, kalastustoiminnan alueellinen tai ajallinen sääntely (esim. tiettyjen pyydysten käytön täydellinen kieltäminen alueilla, joilla tällaiset pyydykset uhkaavat lajien suojelun tasoa tai elinympäristöjä) tai vaihtoehtoisten pyydysten kehittäminen.

 

(2-30)    Tästä kohdasta voidaan tehdä yleinen johtopäätös, jonka mukaan meneillään oleva toiminta tulisi ihannetapauksessa toteuttaa siten, että vältetään ristiriidat lajien suojelua koskevien säännösten kanssa. Tällaisen lähestymistavan etuna on myös se, että toimintaa harjoittavaa henkilöä voidaan suojella esimerkiksi syytteiltä niin kauan kuin kyseinen henkilö noudattaa näitä toimenpiteitä. Tämä voidaan varmistaa muun muassa suunnitteluvälineiden, ennakkosuostumusjärjestelmien, käytännesääntöjen ja käytännön tietojen tai ohjeiden kaltaisilla välineillä. Tällaisten toimenpiteiden on

a)oltava osa luontodirektiivin 12 artiklan mukaisia ”tarpeellisia toimenpiteitä”, joiden tarkoituksena on ”toteuttaa ja ottaa käyttöön tehokas järjestelmä tiukan suojelun varmistamiseksi”

b)sisällettävä tiukat suojeluvaatimukset

c)varmistettava, että kaikissa vahingollisissa toimissa otetaan huomioon asianomaisen lajin tai kannan kaikki suojelutarpeet ja että niihin liitetään tiukkaa suojelua koskeva oikeudellinen kehys, jolla varmistetaan, että sääntelyviranomaiset valvovat asianmukaisesti sääntöjen noudattamatta jättämistä (eli että oikeusvarmuuteen liittyvät näkökohdat täyttyvät)

d)autettava määrittämään (luontodirektiivin 11 artiklassa edellytetty) asianmukainen seurannan taso ja seurannan rahoittaminen.

2.312 artiklan mukaiset suojelua koskevat erityissäännökset

2.3.1 Liitteen IV a kohdassa lueteltujen lajien yksilöiden tahallinen pyydystäminen tai tappaminen

(2-31)    Direktiivin 12 artiklan 1 kohdan a alakohdassa kielletään kaikki liitteessä IV olevassa a kohdassa lueteltujen lajien yksilöiden tahallinen pyydystäminen tai tappaminen 50 luonnossa. Kieltoa sovelletaan 12 artiklan 3 kohdan mukaisesti eläinten kaikkiin elämänvaiheisiin. Direktiivin 1 artiklan m kohdan mukaan ”yksilöllä” tarkoitetaan ”kaikkia liitteessä IV ja liitteessä V lueteltuja eläviä tai kuolleita eläin- ja kasvilajeja, niiden osia tai näistä lajeista valmistettuja tuotteita sekä kaikkia muita tavaroita, jotka mukana seuraavan asiakirjan, pakkauksen, merkin tai nimilapun tai muiden seikkojen perusteella näyttävät olevan näiden eläin- tai kasvilajien osia tai näistä eläin- tai kasvilajeista valmistettuja tuotteita”.

(2-32)    Valekarettikilpikonnaa koskevassa asiassa C‑103/00 (35 kohta) yhteisöjen tuomioistuin viittasi aikomukseen ja totesi seuraavaa: ”mopedien liikkuminen lisääntymisrannoilla oli kiellettyä ja – – kilpikonnanpesien olemassaoloa ilmaisevia kylttejä oli pystytetty kyseisille rannoille. Gerakasin ja Dafnin merialue oli puolestaan luokiteltu ehdottomaksi suojelualueeksi ja sinne oli asetettu erityismerkintöjä.” Tuomioistuimen mukaan se, että ihmiset liikkuivat rannoilla mopedeilla ja ympäröivällä merialueella polkuveneillä ja pienveneillä huolimatta siitä, että yleisöä oli tiedotettu tarpeesta suojella näitä alueita 51 , merkitsi 12 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettua kilpikonnien tahallista häiritsemistä niiden lisääntymisaikana. Näin ollen yhteisöjen tuomioistuin on ilmeisesti tulkinnut käsitettä ”tahallinen” siten, että seuraukset tietoisesti hyväksytään. 52

(2-33)    Asiassa C‑221/04 53 yhteisöjen tuomioistuimen perustelut olivat täsmällisemmät. Kyseisessä asiassa komissio nosti kanteen yhteisöjen tuomioistuimessa, koska Espanja ei ollut noudattanut 12 artiklan 1 kohdan a alakohtaa saukon (Lutra lutra) suojelun osalta – Kastilia ja Leónin viranomaiset olivat myöntäneet luvan käyttää ansalankoja useilla yksityisillä metsästysalueilla. Yhteisöjen tuomioistuin muistutti valekarettikilpikonnaa koskevassa asiassa annetun tuomion toteamuksista ja totesi, että jotta ”direktiivin 12 artiklan 1 kohdan a alakohdassa esiintyvä tahallisuuden edellytys täyttyy, on osoitettava, että tekijä on tavoitellut suojellun eläinlajin yksilön pyydystämistä tai tappamista tai ainakin hyväksynyt tällaisen pyydystämisen tai tappamisen mahdollisuuden”. 54

Tuomioistuin käytti tätä edellytysperusteena ja totesi, että kyseisessä asiassa riidanalainen lupa koski ketunmetsästystä ja näin ollen itse luvalla ei pyritä sallimaan saukonpyyntiä. Lisäksi tuomioistuin korosti, että saukon esiintymistä asianomaisella alueella ei ole virallisesti osoitettu, joten ei myöskään ole osoitettu, että espanjalaisviranomaiset olisivat riidanalaisen ketunmetsästysluvan myöntäessään tienneet, että ne vaaransivat saukon olemassaolon. Tuomioistuin katsoi näin ollen, että suojellun eläinlajin yksilön pyydystämisen tai tappamisen tahallisuutta koskevan edellytyksen täyttymiseksi vaadittuja seikkoja ei ollut osoitettu kyseisessä asiassa. 55

Unionin tuomioistuin totesi asiassa C‑340/10, että Kypros ei ollut noudattanut 12 artiklan 1 kohdan mukaisia velvoitteitaan, koska se oli sallinut Paralimni-järven ekologisia ominaispiirteitä vakavasti vaarantavat toiminnot, ei ollut ryhtynyt tarpeellisiin suojelutoimenpiteisiin Kyproksen rantakäärmeen (Natrix natrix cypriaca) kannan säilyttämiseksi eikä ollut toteuttanut kyseisen lajin tiukan suojelujärjestelmän käyttöön ottamisen ja soveltamisen edellyttämiä toimenpiteitä.

(2-34)    Unionin tuomioistuimen asioissa C‑103/00 ja C‑221/04 noudattaman lähestymistavan perusteella ”tahallinen toiminta” on ymmärrettävä sellaisen henkilön teoiksi, joka on tietoinen siitä, että toiminta johtaa liitteessä IV mainitun lajin pyydystämiseen tai tappamiseen, tai hyväksyy tietoisesti tällaisen rikoksen mahdollisuuden.

Toisin sanoen säännöstä ei sovelleta ainoastaan henkilöihin, jotka tietoisesti aikovat pyydystää tai tappaa suojellun lajin yksilöjä, vaan myös henkilöihin, jotka ovat riittävän hyvin selvillä siitä, mitä seurauksia heidän toiminnallaan todennäköisesti on, mutta jotka aikovat silti suorittaa toimen, joka johtaa yksilöiden pyydystämiseen tai tappamiseen (esim. ei-toivottuna mutta hyväksyttävänä sivuvaikutuksena) (ehdollinen aikomus).

Kansallisten viranomaisten olisi kaikkia asianmukaisia keinoja käyttäen levitettävä ennakoivasti tietoa suojeltujen lajien esiintymisestä ja niiden suojelua koskevista voimassa olevista säännöistä. Esimerkkinä tästä ovat valekarettikilpikonnaa koskevan tapauksen rannoille sijoitetut huomiotaulut, joissa tiedotetaan kilpikonnien pesinnästä rannoilla.

(2-35)    Tiedottaminen on erittäin tärkeää myös niiden lajien osalta, joita pyydetään vahingossa kalastussääntöjen vastaisesti harjoitetussa kalastuksessa. EU on hyväksynyt tiettyjä sääntöjä valaiden suojelemiseksi tahattomalta pyydystämiseltä ja tappamiselta. Asetuksessa (EU) 2019/1241 kielletään tietynlaisia aluksia käyttämästä tietyntyyppisiä pyydyksiä tietyillä alueilla, ellei samanaikaisesti käytetä aktiivisia akustisia karkotinlaitteita, jotka voivat estää pyöriäisten sotkeutumisen kalaverkkoihin (ks. myös kohta 2.3.6). Tällaisissa tapauksissa jäsenvaltioiden on varmistettava, että akustisten karkotinlaitteiden käyttöä valvotaan tehokkaasti ja että kalastajille tiedotetaan kattavasti tästä velvoitteesta.

2.3.2 Liitteessä IV olevassa a kohdassa lueteltujen lajien tahallinen häiritseminen erityisesti niiden lisääntymis-, jälkeläistenhoito-, talvehtimis- ja muuttoaikana

(2-36)    Direktiivin 12 artiklan 1 kohdan b alakohdassa kielletään liitteessä IV lueteltujen lajien tahallinen häiritseminen erityisesti lisääntymis-, jälkeläistenhoito-, talvehtimis- ja muuttoaikana, kun laji on vaaraantuneempi. 57 Direktiivin 12 artiklan 3 kohdassa täsmennetään, että kieltoa sovelletaan kyseisen lajin kaikkiin elinvaiheisiin.

2.3.2 a) Tahallinen häiritseminen

(2-37)    Luontodirektiivin 12 artiklassa tai 1 artiklassa ei määritellä, mitä ”häiritsemisellä” tarkoitetaan. 58 Säännöstä ei ole nimenomaisesti rajattu koskemaan merkittäviä häiriöitä kuten direktiivin 6 artiklan 2 kohdassa, vaan säännöksen soveltamisalaa on tulkittava direktiivin yleisen tavoitteen valossa.

Kuten edellä on jo todettu, luontodirektiivin 12 artiklan 1 kohdan a–d alakohdassa säädetyn suojelujärjestelmän käyttöönotto ”ei edellytä sitä, että on olemassa vaara siitä, että kyseessä olevan eläinlajin suojelun taso heikkenee tietyn toiminnan johdosta” 59 ja ”kyseisen säännöksen mukaista suojelua sovelletaan edelleen lajeihin, jotka ovat saavuttaneet suotuisan suojelun tason” 60 .

On selvää, että kaikkea tahallista häirintää, joka voi vaikuttaa suojellun lajin eloonjäämismahdollisuuksiin, jälkeläistenhoitoon tai lisääntymiskykyyn tai joka johtaa lajin esiintymisalueen pienenemiseen tai lajin siirtymiseen muualle, olisi pidettävä 12 artiklan mukaisena häiritsemisenä.

(2-38) Kun tarkastellaan eläinyksilöiden elämänhistoriaa (erityisesti lisääntymisstrategiaa tai liikkuvuutta) ja joidenkin eläinten usein mutkikkaita sosiaalisia suhteita, yksilöiden häiritseminen saattaa usein vaikuttaa koko populaatioon. Näin käy esimerkiksi, kun kantavaa naarasta häiritään tai emä erotetaan jälkeläisestään erityisesti suurten, pitkäikäisten ja paljon liikkuvien eläinten, kuten merinisäkkäiden, tapauksessa, joiden jälkeläistuotto on alhainen.

(2-39) Yleensä häirinnän voimakkuus, kesto ja toistumistiheys ovat keskeisiä tekijöitä arvioitaessa häirinnän vaikutuksia lajiin. Eri lajit reagoivat samantyyppiseen häirintään eri tavoin, mikä myös on otettava huomioon. Yhden lajin häiriintyminen ei välttämättä merkitse myös muiden lajien häiriintymistä. Tietyn lajin yksittäisten yksilöiden herkkyys voi myös vaihdella vuodenajan tai elinkaaren tiettyjen kausien (esim. lisääntymiskausi) mukaan.

Direktiivin 12 artiklan 1 kohdan b alakohdassa otetaan tämä mahdollisuus huomioon korostamalla, että tahallinen häirintä olisi kiellettävä erityisesti herkkinä lisääntymis-, jälkeläistenhoito-, talvehtimis- ja muuttoaikoina. On myös otettava huomioon, ettei häirintä (esim. melu, valonlähteet) välttämättä aina vaikuta suoraan lajin fyysiseen koskemattomuuteen. Sillä voi myös olla epäsuoria kielteisiä vaikutuksia lajiin (esim. laji joutuu käyttämään paljon energiaa pakenemiseen: esim. jos lepakkoa häiritään talvihorroksen aikana niin, että sen ruumiinlämpö nousee ja se lähtee lentoon, sillä on heikommat todennäköisyydet selvitä talvesta energiavarojen merkittävän häviön takia).

(2-40) Tämän vuoksi tarvitaan tapauskohtaista lähestymistapaa. Toimivaltaisten viranomaisten on pohdittava huolellisesti, millainen toiminta katsotaan haitalliseksi, ottaen huomioon sekä kyseisen lajin erityispiirteet että tilanne, kuten edellä on selitetty. Esimerkiksi valaantarkkailuveneiden suorittamalla toistuvalla valaiden häirinnällä saattaa olla merkittäviä vaikutuksia yksittäisiin yksilöihin, millä puolestaan voi olla kielteisiä seurauksia koko paikalliselle populaatiolle. Sitä vastoin satunnaista häirintää, jolla ei todennäköisesti ole kielteisiä vaikutuksia yksittäisiin eläimiin tai paikalliseen kantaan, kuten susien karkottaminen lammastiloilta vahinkojen estämiseksi, ei pitäisi pitää 12 artiklan mukaisena häiritsemisenä.

(2-41) Häirinnän on oltava myös tahallista, jotta se kuuluisi 12 artiklan 1 kohdan b alakohdan soveltamisalaan (ks. ”tahallisuuden” määritelmän osalta kohta 2.3.1). Valekarettikilpikonnaa käsittelevässä asiassa C‑103/00 antamassaan tuomiossa yhteisöjen tuomioistuin tarkasteli kutakin lisääntymisrannoilla harjoitettua toimintaa erikseen osoittaakseen syy-yhteyden näiden toimintojen ja lajin häiriintymisen välillä. Se totesi ensinnäkin, että mopedien liikkuminen valekarettikilpikonnan lisääntymisrannoilla on erityisesti meluhaitan takia omiaan häiritsemään kyseistä eläinlajia munimisen, hautomisen, poikasten munista kuoriutumisen ja niiden mereensiirtymisen aikana. Myös pienten vesikulkuneuvojen esiintyminen lisääntymisrantojen lähellä on uhka kilpikonnien hengelle ja hyvinvoinnille. Yhteisöjen tuomioistuimen mukaan tämä riitti osoitukseksi siitä, että kyseessä oli 12 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettu lajin tahallinen häiritseminen sen lisääntymisaikana.

   

2.3.2 b)    Lisääntymis-, jälkeläistenhoito-, talvehtimis- ja muuttokaudet

(2-42)    Lisääntymis-, jälkeläistenhoito-, talvehtimis- ja muuttokausia pidetään erityisen herkkinä ajanjaksoina lajien häiriintymiselle. Luontodirektiivissä ei kuitenkaan määritellä näitä kausia. Koska direktiivin liitteessä IV olevaan a kohtaan sisältyy hyvin monenlaisia lajeja, jotka eroavat toisistaan ekologisesti, biologisesti ja käytökseltään, on käytettävä lajikohtaista lähestymistapaa määriteltäessä lisääntymis-, jälkeläistenhoito-, talvehtimis- ja muuttokausia (jos lajilla ylipäätään on tällaisia kausia).

(2-43)    Luontodirektiivin 12 artiklan osalta sovelletaan seuraavia määritelmiä:

– Lisääntymis- ja jälkeläistenhoitokausi: Tähän ajanjaksoon voi sisältyä (soveltuvin osin) parinetsintä- ja parittelujakso, pesän rakentaminen tai muninta- tai poikimispaikan valinta, poikiminen tai muninta tai jälkeläisten tuotanto, jos lisääntyminen tapahtuu suvuttomasti, munankehitys ja munien kuoriutuminen sekä jälkeläistenhoito.

– Talvehtimiskausi: Talvehtiminen tarkoittaa ajanjaksoa, jolloin eläimen aktiivinen toiminta lakkaa ja eläin vaipuu talviuneen, horrokseen tai lepotilaan. Tällaiseen tilaan liittyy yleensä ruumiinlämmön aleneminen ja sydämenlyöntien ja hengityksen hidastuminen. Talvehtimisen ansiosta eläin selviytyy ankarista olosuhteista käyttämällä vähemmän energiaa kuin jos se pysyttelisi aktiivisena (esim. jotkin lepakot, jyrsijät, sammakkoeläimet ja matelijat).

- Muuttokausi: ”Muutolla” tarkoitetaan yksilöiden kausittaista siirtymistä alueelta toiselle luonnollisena osana niiden elinkaarta yleensä vuodenaikojen vaihtumisen tai ravinnon saatavuuteen liittyvien muutosten takia.

2.3.3 Tahallinen munien hävittäminen tai ottaminen luonnosta

(2-44)    Direktiivin 12 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaan tahallinen munien hävittäminen tai ottaminen luonnosta on kielletty.

2.3.4 Lisääntymis- tai levähdyspaikkojen heikentäminen ja hävittäminen

(2-45)    Direktiivin 12 artiklan 1 kohdan d alakohta on itsenäinen säännös. Toisin kuin 12 artiklan muut kiellot, se ei koske yksilöitä suoraan vaan sen tarkoituksena on suojella lajien elinympäristöjen tärkeitä alueita, koska siinä kielletään lisääntymis- tai levähdyspaikkojen heikentäminen ja hävittäminen. Lisäksi 12 artiklan 1 kohdan a, b ja c alakohdassa käytetään termiä ”tahallinen”, mutta näin ei ole d alakohdan tapauksessa.

2.3.4 a)    Seuraukset siitä, ettei sanaa ”tahallinen” ole sisällytetty 12 artiklan 1 kohdan d alakohtaan

(2-46)    Direktiivin 12 artiklan 1 kohdan a–c alakohdan mukaan ainoastaan tahalliset teot ovat kiellettyjä ja ne on estettävä, kun taas d alakohdan mukaan tahallinen teko ei ole välttämätön edellytys. 65  Direktiivin 12 artiklan 1 kohdan d alakohdassa edellytetään, että kaikki toimet, jotka johtavat lisääntymis- tai levähdyspaikkojen heikentämiseen tai tuhoutumiseen, on kiellettävä riippumatta siitä, ovatko ne tahallisia vai eivät. 66

Unionin tuomioistuin on lisäksi vahvistanut, että ”[k]un yhteisön lainsäätäjä ei ole rajannut direktiivin 12 artiklan 1 kohdan d alakohdassa säädettyä kieltoa tahallisiin toimiin – toisin kuin se on tehnyt kyseisen artiklan a–c alakohdassa tarkoitettujen toimien osalta – se on osoittanut halukkuutensa antaa lisääntymis‑ tai levähdyspaikoille suurempi suoja sellaisia toimia vastaan, jotka heikentävät tai hävittävät niitä. Kun otetaan huomioon niiden luonnon monimuotoisuuden suojelua koskevien tavoitteiden merkitys, joiden toteuttamiseen direktiivillä pyritään, ei ole millään tavalla suhteetonta, että 12 artiklan 1 kohdan d alakohdassa säädettyä kieltoa ei ole rajattu tahallisiin toimiin.” 67

(2-47)    Rikosoikeudessa tehdään ero tietoisten tai tahallisten tekojen ja tahattomien tekojen välillä. Ilmaisu ”tahallinen” kattaa myös tilanteet, joissa lopputulosta ei ole suoraan tavoiteltu mutta henkilön olisi pitänyt ottaa huomioon seuraukset, joita toiminnasta saattaisi aiheutua. Tämä osoittaa selvästi, että vaikka d alakohdassa ei käytetä sanaa ”tahallinen”, tarkoituksena on kuitenkin ollut sisällyttää säännöksen soveltamisalaan myös tahaton toiminta, joka johtaa [lisääntymis- tai levähdyspaikkojen] heikentymiseen tai tuhoutumiseen. Tämä lisää säännökseen seuraavan erityispiirteen: kaikenlainen lisääntymis- tai levähdyspaikkojen heikentäminen ja hävittäminen on kiellettävä, eli tällaista toimintaa on vältettävä.

(2-48)    Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että direktiivin 12 artiklan 1 kohdan d alakohdassa edellytettäisiin ennakoivia elinympäristön hoitotoimenpiteitä (esim. perhosniittyjen aktiivinen hoito). Lisääntymis- ja levähdyspaikkojen suojelemiseksi heikentämiseltä tai hävittämiseltä ei kuitenkaan riitä pelkkä lakisääteinen kielto, vaan sitä on tuettava asianmukaisella täytäntöönpanomekanismilla, johon sisältyy myös ehkäiseviä toimenpiteitä. Tiukassa suojelujärjestelmässä jäsenvaltioiden on ennakoitava uhkia, joita näihin paikkoihin voi kohdistua ihmisen toiminnasta, ja toteutettava toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että ne, jotka todennäköisesti saattavat syyllistyä rikokseen (tahallisesti tai tahattomasti), olisivat tietoisia voimassa olevasta kiellosta ja toimisivat sen mukaisesti.

(2-49) Yhteisöjen tuomioistuin totesi ensimmäisessä valekarettikilpikonnaa koskevassa asiassa 68 , että rakennelmien olemassaolo lajin lisääntymisrannalla saattaa merkitä direktiivin 12 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettua lisääntymispaikan heikentämistä tai hävittämistä. 69 Tuomioistuin ei todennut, että kyseiset rakennelmat olisivat laittomia. Pelkästään se, että rakennelmat oli rakennettu rannalle ja että ne olivat omiaan heikentämään tai hävittämään lajin lisääntymisalueita, oli tuomioistuimen ratkaisun pääargumentti. Näin ollen rakennelmien rakentaminen ”ehdottomaksi suojelualueeksi” luokitellulle rannalle, etenkin kun rannalle on lisäksi asetettu ”erityismerkintöjä”, riittää muodostamaan 12 artiklan 1 kohdan d alakohdan rikkomisen.

(2-50) Unionin tuomioistuin selvensi myös asiassa C‑441/17 antamassaan tuomiossa (joka koski eräiden liitteeseen IV sisältyvien puissa elävien kuoriaisten, erityisesti lajien Buprestis splendens, Cucujus cinnaberinus, Phryganophilus ruficollis ja Pytho kolwensis, suojelua Białowieżan metsän alueella Puolassa) 70 , että luontodirektiivin 12 artiklassa olevia kieltoja sovelletaan riippumatta tiukan suojelun piiriin kuuluvien lajien yksilöiden lukumäärästä. Unionin tuomioistuin on myös äskettäin muistuttanut, että ”kyseisen direktiivin 12 artiklan 1 kohdan d alakohdassa säädetyn suojelujärjestelmän toteuttaminen ei riipu kyseisten lajien yksilöiden lukumäärästä”. 71 Toisin sanoen se, että lajilla on vahva kanta tietyllä alueella tai että lajin säilyminen alueella ei ole uhattuna, ei vähennä lajin tiukan suojelun velvoitteita. Tällaisia seikkoja voidaan sen sijaan arvioida poikkeusmenettelyssä. Tilanne voi olla myös päinvastainen: se, että alue muodostaa lisääntymis- tai levähdyspaikan vain yhdelle tai useammalle liitteen IV a kohdassa mainitun lajin yksilölle, ei vähennä velvollisuutta suojella aluetta toimilta, jotka voivat johtaa alueen heikentymiseen tai häviämiseen.

(2-51)    Toisaalta on tilanteita, joissa elinympäristöjen heikentymistä tapahtuu luonnollisesti (myös luonnollisena kehityskulkuna tietynlaisen maankäytön, kuten maatalouden, päättymisen jälkeen) tai joissa ennakoimattomien tapahtumien seurauksena alue ei enää ole sopiva lisääntymis- tai levähdyspaikka tietyille lajeille. Tässä tapauksessa 12 artiklan 1 kohdan d alakohtaa ei sovelleta, edellyttäen että lisääntymis- tai levähdyspaikan heikentyminen tai tuhoutuminen ei ole seurausta mistään ihmisen teosta vaan luonnollisista syistä. 72

2.3.4 b)    Lisääntymis- ja levähdyspaikkojen määrittäminen

(2-52)    Direktiivin tavoitteet huomioon ottaen lisääntymis- ja levähdyspaikkoja on suojeltava tiukasti, koska ne ovat ratkaisevassa asemassa eläinten elinkierron kannalta ja erittäin tärkeitä osatekijöitä lajien koko elinympäristössä 74 , jota tarvitaan lajin säilymisen varmistamiseksi. Näiden alueiden suojelun tarve liittyy suoraan lajin suojelun tasoon. Sen vuoksi 12 artiklan 1 kohdan d alakohdan säännös olisi ymmärrettävä siten, että sillä pyritään turvaamaan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen ekologinen toimivuus. Näin ollen 12 artiklan 1 kohdan d alakohdassa säädetään, että ihmisen toiminta ei saa vahingoittaa tai tuhota tällaisia paikkoja, jotta ne voivat tarjota kaikki tiettyjen eläinten levon ja lisääntymisen kannalta tarvittavat onnistumistekijät myös tulevaisuudessa.

(2-53) Asiassa C‑383/09 julkisasiamies Kokott tulkitsi lisääntymis- ja levähdyspaikkojen määritelmää siten, että se kattaa pesien lisäksi niiden välittömässä läheisyydessä olevat elinympäristöt. Unionin tuomioistuin katsoi, että 12 artiklan 1 kohdan d alakohdan mukaisten velvoitteiden noudattamatta jättämisen syinä olivat pesien suoran hävittämisen lisäksi kaupungistuminen ja viljelyrakenteen muutokset laajemmilla alueilla. 75

(2-54) Näin ollen 12 artiklan 1 kohdan d alakohdasta seuraa, että tällaisia lisääntymis- ja levähdyspaikkoja on suojeltava myös silloin, kun niitä käytetään vain satunnaisesti tai kun ne jopa hylätään 76 mutta on riittävän todennäköistä, että kyseinen laji palaa näille paikoille. Jos esimerkiksi joukko lepakoita käyttää joka vuosi tiettyä luolaa talvehtimiseen (koska lajilla on tapana palata talvehtimaan samaan lepopaikkaan joka vuosi), luolan toimivuutta talvehtimispaikkana on suojeltava, jotta lepakot voivat käyttää sitä taas seuraavana talvena.

(2-55)    Lisääntymis- ja levähdyspaikkojen yleisten kriteerien määrittäminen on vaikeaa, koska liitteessä IV olevassa a kohdassa luetellaan moniin eri taksoneihin kuuluvia lajeja, joilla on useita erilaisia elinstrategioita. On mahdotonta määritellä lisääntymis- ja levähdyspaikkojen käsitteitä niin tiukasti, että määritelmä soveltuisi kaikkiin taksoneihin. Käsitteiden ”lisääntymispaikka” ja ”levähdyspaikka” tulkinnassa on näin ollen otettava huomioon kukin laji ja vallitsevat olosuhteet. Jäljempänä esitettyjen yleisten määritelmien tarkoituksena on antaa joitakin ohjeita tältä osin, ja ne perustuvat oletukseen, että kyseiset alueet voidaan tunnistaa ja rajata kohtuullisen selkeästi. Määritelmiä on ainoastaan tarkoitus käyttää tarkistuslistana huomioon otettavista seikoista, koska kaikkia mainittuja osatekijöitä ei sovelleta kaikkiin lajeihin. Niiden avulla voidaan myös tunnistaa puutteita lajeja koskevassa tietämyksessä. Vaikka alla olevia kahta määritelmää käsitellään toisistaan erillään, käytännössä ne usein liittyvät toisiinsa ja ovat päällekkäisiä, joten niitä voidaan myös tarkastella yhdessä.

(2-56)    Luontodirektiivin 12 artiklan osalta sovelletaan seuraavia määritelmiä:

·Lisääntymispaikat

”Lisääntymisellä” tarkoitetaan tässä yhteydessä parittelua, poikimista tai munintaa tai jälkeläisten tuotantoa, jos lisääntyminen tapahtuu suvuttomasti. ”Lisääntymispaikka” määritellään tässä alueeksi, jota tarvitaan paritteluun ja poikimiseen, ja se kattaa myös pesän tai poikimispaikan lähiympäristön, mikäli jälkeläiset ovat riippuvaisia tällaisista alueista. Joidenkin lajien osalta lisääntymispaikka sisältää myös reviirin rajausta ja puolustamista varten tarvittavat rakenteet. Suvuttomasti lisääntyvien lajien osalta lisääntymispaikka määritellään alueeksi, jota tarvitaan jälkeläisten tuotantoon. Lisääntymispaikat, joita käytetään säännöllisesti vuoden aikana tai vuodesta toiseen, on suojattava myös silloin, kun niitä ei käytetä.

Lisääntymispaikka voi näin ollen sisältää seuraavia alueita:

1.parinetsintäalueet

2.parittelualueet

3.alueet pesän rakentamiseen tai muninta- tai synnytyspaikaksi

4.poikimis- tai munintapaikat tai jälkeläisten tuotantopaikat, jos lisääntyminen tapahtuu suvuttomasti

5.munien kehittymis- ja kuoriutumispaikat

6.pesän tai poikimispaikan lähiympäristö, mikäli jälkeläiset ovat riippuvaisia tällaisista alueista

7.laajemmat elinympäristöt, jotka mahdollistavat onnistuneen lisääntymisen, myös ravinnonsaannin.

·Levähdyspaikat

”Levähdyspaikoilla” tarkoitetaan tässä yhteydessä alueita, jotka mahdollistavat tietyn eläimen tai eläinryhmän selviytymisen silloin, kun ne eivät ole aktiivisia. Niiden lajien osalta, joilla on alustaan kiinnittymisvaihe, levähdyspaikaksi katsotaan kiinnityspaikka. Levähdyspaikoiksi katsotaan myös rakenteet, joita eläimet luovat levähdyspaikoiksi, kuten pesät, tunnelit ja piilot. Levähdyspaikat, joita käytetään säännöllisesti vuoden aikana tai vuodesta toiseen, on suojattava myös silloin, kun niitä ei käytetä.

Selviytymisen kannalta tärkeät levähdyspaikat voivat kattaa yhden tai useamman rakennelman ja elinympäristön, joita tarvitaan

1.lämmönsäätelyyn (esim. Lacerta agilis eli hietasisilisko)

2.lepäämiseen, nukkumiseen tai toipumiseen (esim. Nyctalus leisleri eli metsälepakko)

3.piiloutumiseen, suojautumiseen tai pakenemiseen (esim. Macrothele calpeiana ‑hämähäkki)

4.talvehtimiseen (esim. lepakkojen talvehtimispaikat ja Muscardinus avellanariuksen eli pähkinähiiren piilot).

(2-57)    Direktiivin 12 artiklan 1 kohdan d alakohdan asianmukainen täytäntöönpano edellyttää hyvää tietämystä lajin ekologiasta (biologia, elinympäristöt, kannan koko, levinneisyys ja dynamiikka) ja käyttäytymisestä (elinkaari, yhdyskuntarakenne, lajin sisäinen ja lajien välinen vuorovaikutus).

Esimerkkejä lisääntymis- ja levähdyspaikoista

	Lisääntymispaikka	Levähdyspaikka
Triturus cristatus (rupimanteri)	Pariutumislammikoissa kullakin koiraalla on oma reviiri, jolla parinetsintä ja parittelu tapahtuvat. Naaraat laskevat munat yksitellen vesikasvien pinnoille, joilla munat kehittyvät 12–18 päivän ajan. Tämän jälkeen toukat kuoriutuvat ja alkavat liikkua vedessä vapaasti. Lammikko katsotaan näin ollen lisääntymispaikaksi.	Elinkaarensa maanpäällisessä vaiheessa rupimanteri suojautuu päivisin kivien, juurakoiden ja puunrunkojen alle. Se käyttää vastaavia suojapaikkoja myös horrostamiseen (kylmillä alueilla) tai kesällä lepäämiseen (lämpimillä alueilla). Elinkaarensa vedenalaisessa vaiheessa sekä aikuiset että toukat käyttävät suojanaan vesikasveja. Rupimanteri saattaa levitä myös läheisiin lammikoihin. Vahvat rupimanteripopulaatiot käyttävät useita lammikoita ja liikkuvat niiden välillä lammikot toisiinsa yhdistävän sopivan maanpäällisen elinympäristön kautta. Yksilöt voivat liikkua noin kilometrin päähän syntymälammikostaan. Rupimanterin levähdyspaikkoja ovat siis sen asuinlammikot ja niitä ympäröivä maanpäällinen elinympäristö, joka tukee lajin selviytymistä sen elinkaaren maanpäällisen vaiheen aikana.
Nyctalus leisleri (metsälepakko)	Urokset elävät erillään naaraista lisääntymisaikana. Urokset perustavat syksyisin pariutumisalueita puunkoloihin. Pariutuminen tapahtuu loppusyksystä, ja naaraat viivyttävät hedelmöitymistä kevääseen asti. Poikaset syntyvät ”synnytysosastoilla” ja ovat riippuvaisia emostaan siihen asti, kunnes ne vieroitetaan kesällä. Lisääntymisalueet ja ”synnytysosastot” katsotaan näin ollen lisääntymispaikoiksi. Määritelmän tiukka soveltaminen sulkee pois talvehtimisyhdyskunnat, jotka kuuluvat 12 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettuihin levähdyspaikkoihin.	Talvehtimiskautena Metsälepakko on pääasiassa puissa elävä lepakko, joka horrostaa talvisin. Tällöin ne suojautuvat puunkoloihin, rakennuksiin ja toisinaan luoliin ja tunneleihin, jotka tarjoavat lajille sopivan mikroilmaston. Ne käyttävät myös keinotekoisia pesälaatikoita. Puunkoloihin tehtyjä pesiä on löydetty viheralueilta ja kaupunkialueilta sekä lehti- että havupuista. Tällaisten pesien on sijaittava suhteellisen häiriöttömillä alueilla, koska jos lepakko herää horroksestaan, se kuluttaa arvokkaita energiavarantoja, joita ei ole mahdollista korvata talvella. Myös aktiivisina aikoina (keväisin) päivittäinen lepo on tärkeää kaikille lepakkolajeille. Tämä vaatii suhteellisen häiriöttömän levähdyspaikan päivänvalon aikana. Hyviä suojia ovat vanhojen puiden kolot ja halkeamat sekä rakennukset. Kesäisin yhdyskunta voi sijainnistaan riippuen käyttää vaihdellen useita eri lepopaikkoja. Suurimpia näistä voidaan käyttää myös ”synnytysosastoina”, kun taas urokset elävät joko yksin tai pienissä ryhmissä. Muuttokausina Metsälepakon tiedetään siirtyvän eri osiin Euroopan levinneisyysaluettaan: Saksassa rengastettujen yksilöiden on havaittu talvehtivan Ranskassa ja Sveitsissä (kansallinen raportti 2003 77 ). Tarkkoja muuttoreittejä ei tunneta. Toiset populaatiot näyttävät kuitenkin pysyttelevän samalla alueella: sekä ”synnytysosastot” että talvehtimispaikat sijaitsevat samalla alueella. Suojat, joissa metsälepakko lepää päivisin ja horrostaa talvisin, katsotaan levähdyspaikoiksi.

	Lisääntymispaikka	Levähdyspaikka
Maculinea arion (muurahaissinisiipi)	Muurahaissinisiipi tarvitsee elinympäristön, jossa esiintyy toukkien ravintokasveja (ajuruohot, Thymus) ja toukkien isäntänä ja ravinnonlähteenä toimivia muurahaisia (viholaiset, Myrmica), jotta se voi kehittyä perhoseksi. Naaras laskee munat ravintokasvin kukintoihin, joissa ne syövät ja kehittyvät. Tietyssä vaiheessa toukka pudottautuu kasvista ja harhauttaa muurahaisen kantamaan sen muurahaispesään. Toukka jatkaa kehitystään pesän sisällä syöden ravinnokseen muurahaisten toukkia. Koteloituminen tapahtuu pesän sisällä, ja aikuiset kuoriutuvat alkukesästä. Muurahaissinisiiven lisääntymispaikka on aikuisten kuoriutumispaikan lähellä sijaitseva alue, jolla esiintyy sekä ajuruohoja että viholaisten pesiä, joissa toukat voivat kehittyä ja koteloitua.	Tällä lajilla ei ole muita selkeästi määriteltyjä levähdyspaikkoja kuin ne, joita se tarvitsee toukkien kehittymiseen ja koteloitumiseen. Nämä elämänvaiheet kuitenkin sisältyvät jo vasemmalla esitettyyn lisääntymispaikan määritelmään.
Osmoderma eremita (erakkokuoriainen)	Erakkokuoriaisen tapauksessa levähdyspaikka ja lisääntymispaikka ovat samoja. Tämä puissa elävä laji elää suurimman osan elämästään vanhojen lehtipuiden, yleensä tammien (Quercus), lahoissa onkaloissa. Suurin osa yksilöistä ei koskaan poistu syntymäpuustaan. Parittelu tapahtuu kasvualustan sisällä, ja naaras laskee munat syvälle kasvualustaan. Munan kehittyminen kuoriaiseksi kestää useita vuosia. Koteloituminen tapahtuu syksyllä, ja aikuiset kuoriutuvat loppukeväällä tai alkukesästä. Erakkokuoriaisen levähdyspaikkoina ovat näin ollen vanhat ja suurimmaksi osaksi ontot lehtipuut, yleensä sydänlahot tammet.

(2-58)    Rupimanteria koskeva esimerkki (ks. laatikko edellä) osoittaa, että joillakin lajeilla, joiden elinpiiri on pieni, lisääntymis- ja levähdyspaikat voivat olla päällekkäisiä. Tällaisissa tapauksissa on tärkeää suojella lajin kannalta toiminnallisesti elinvoimaista ja yhtenäistä aluetta, joka käsittää sekä lajin levähdys- ja lisääntymispaikat että muut alueet, joita pidetään tarpeellisina lisääntymis- ja/tai levähdyspaikkojen ekologisen toimivuuden säilyttämiseksi. Tällaisen lajin paikallisen kannan määrittely voisi olla hyödyllistä tällaisen alueen määrittelyssä.

(2-59)    On myös pohdittava, miten laajoilla alueilla liikkuvia lajeja käsitellään 12 artiklan yhteydessä. Laajoilla alueilla liikkuvien lajien aiheuttama erityisongelma on jo tunnustettu direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa. Tässä yhteydessä voi olla suositeltavaa rajoittaa lisääntymis- ja levähdyspaikan määritelmä paikkaan, joka voidaan rajata selkeästi (esim. lepakkojen lepopaikat, karhujen talvipesät, saukkojen luolat tai muut alueet, jotka voidaan selvästi tunnistaa lisääntymisen tai levon kannalta tärkeiksi alueiksi).

(2-60)    Valekarettikilpikonnaa koskevassa asiassa tuomioistuin ei määritellyt lajin lisääntymis- ja levähdyspaikkoja vaan noudatti tapauskohtaista/lajikohtaista lähestymistapaa. Kyseisessä asiassa yhteisöjen tuomioistuin korosti Laganasin lahden merkitystä valekarettikilpikonnan tärkeänä lisääntymisalueena. 78 Alueella oli lajin lisääntymiselle välttämättömät fyysiset ja biologiset tekijät (merialue ja pesintärannat). Termeille ”lisääntymispaikka” ja ”levähdyspaikka” on vaikea määrittää yleistä määritelmää, koska lajien ekologisissa ominaisuuksissa on suuria eroja. Siksi arvioinnissa on aina otettava huomioon ajantasaiset tiedot kunkin lajin ekologiasta ja käyttäytymisestä.

2.3.4 c) Heikentymisen käsite

(2-61)    Luontodirektiivin 12 artiklan 1 kohdan d alakohtaan tai 1 artiklaan ei sisälly ”heikentymisen” määritelmää, vaikka termi esiintyy muissa direktiivin säännöksissä (esim. 6 artiklan 2 kohta).

(2-62)    Yleisesti ottaen heikentyminen voidaan määritellä elinympäristön (tässä tapauksessa lisääntymis- tai levähdyspaikan) fyysiseksi heikkenemiseksi. Toisin kuin häviäminen, heikentyminen voi tapahtua hitaasti ja asteittain ja siten vähentää alueen tai paikan toimivuutta. Heikentyminen ei näin ollen välttämättä välittömästi johda alueen tai paikan toimivuuden menettämiseen. Se kuitenkin heikentää alueen toimivuutta ekologisten tekijöiden laadun tai määrän osalta ja saattaa ajan mittaan johtaa toimivuuden täydelliseen menettämiseen. Liitteessä IV olevassa a kohdassa lueteltujen lajien laajan kirjon vuoksi tietyn lisääntymis- tai levähdyspaikan heikentymistä on arvioitava tapauskohtaisesti.

(2-63)    Kun pyritään tunnistamaan syyt, jotka johtavat lisääntymis- tai levähdyspaikkojen toimivuuden heikentymiseen tai jopa menettämiseen, ja välttämään niitä, on tärkeää määrittää selkeät syy-seuraussuhteet ihmisen suorittaman yhden tai useamman toimen ja lisääntymis- tai levähdyspaikan heikentymisen tai tuhoutumisen välillä. Heikentymisen syy voidaan paikantaa lisääntymis- tai levähdyspaikan sisä- tai ulkopuolelle tai mahdollisesti jopa etäämmälle. Tällaisia syitä ja toimia on valvottava siten, että alueiden heikentyminen ja tuhoutuminen voidaan välttää. Viranomaisilla on oltava selkeä käsitys näistä syistä, jotta ne voivat ryhtyä asianmukaisiin toimiin ja välttää alueen heikentymisen tai tuhoutumisen.

(2-64) Näin ollen suojeltujen lajien elinympäristöä suoraan tai välillisesti heikentävän tai vahingoittavan toiminnan salliminen voi merkitä 12 artiklan 1 kohdan rikkomista, kuten unionin tuomioistuin on todennut asiassa C‑340/10 antamassaan tuomiossa. Unionin tuomioistuin totesi tässä asiassa, että liiallinen vedenotto ja muu vahingollinen toiminta Paralimni-järven läheisyydessä vaikuttivat huomattavan haitallisesti Kyproksen ruohokäärmeen elinympäristöön ja kyseisen lajin säilymiseen erityisesti kuivuuden koettelemina vuosina. Hyväksyessään tämänkaltaisen toiminnan Kypros ei ollut noudattanut 12 artiklan 1 kohdan mukaisia velvoitteitaan.

(2-65)    Jotta voidaan määritellä ”heikentymisen” rajat, 12 artiklan 1 kohdan d alakohtaa on tarkasteltava kokonaisuutena. Direktiivin 12 artiklan tarkoituksena on ottaa käyttöön liitteessä IV olevassa a kohdassa lueteltujen lajien tiukka suojelujärjestelmä. Lisääntymis- ja levähdyspaikkojen nimenomainen suojelu lajien suojelun lisäksi ilman ”tahallisuuden” edellyttämistä osoittaa, että näille alueille annetaan direktiivissä suuri merkitys. Tämä lisääntymis- ja levähdyspaikkojen erityinen suojelu heikentämiseltä tai hävittämiseltä liittyy selvästi näiden paikkojen keskeiseen tehtävään, joka on tarjota kaikki tarvittavat edellytykset, jotta tietty eläin (tai eläinryhmä) voi lisääntyä tai levätä alueella.

(2-66)    Esimerkkejä toimista, jotka voivat johtaa 12 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettuun heikentymiseen:

-Rupimanterin (Triturus cristatus) tai muun tiukasti suojellun sammakkoeläimen kutualueen osien täyttäminen vähentää (kokonaisuutena) kutualueen toimivuutta lisääntymispaikkana.

-Pellon syväkyntö heikentää hamsterin pesäluolaston osien toimivuutta lisääntymis- ja levähdyspaikkana.

-Infrastruktuurihankkeet sellaisen joen varrella, joka on sammen (Acipenser sturio) tai muun tiukasti suojellun kalalajin lisääntymis- ja levähdyspaikka.

-Maan kuivatus tai muu toiminta aiheuttaa hydrologisia muutoksia, jotka vakavasti vaarantavat elinympäristön ekologiset ominaisuudet ja vaikuttavat siten Kyproksen rantakäärmeen (Natrix cypriacan) kantaan (ks. 2-33 kohta).

-Sellaisten kuolleiden tai kuolevien puiden hakkuu tai keruu, jotka ovat tärkeitä elinympäristöjä tietyille tiukasti suojelluille puissa eläville kuoriaislajeille 79 (kuten Buprestis splendens, Cucujus cinnaberinus, Phryganophilus ruficollis ja Pytho kolwensis).

-Talojen, loma-asuntojen, teiden ja muiden infrastruktuurien rakentaminen sekä valosaaste tai kalastustoiminta valekarettikilpikonnien (Caretta caretta) lisääntymisalueilla tai niiden lähiympäristössä. 80

2.3.4 d) Toimenpiteet lisääntymis- ja levähdyspaikkojen ekologisen toimivuuden turvaamiseksi

(2-67) Ekologisen toimivuuden turvaavat toimet ovat ennalta ehkäiseviä toimenpiteitä, joilla pyritään minimoimaan tai jopa poistamaan suojeltujen lajien lisääntymis- tai levähdyspaikoille ihmisen toiminnasta aiheutuvat kielteiset vaikutukset. Ne voivat kuitenkin myös mennä tätä pidemmälle, ja niihin voi sisältyä toimia, joilla parannetaan aktiivisesti tiettyä lisääntymis- tai levähdyspaikkaa siten, että sen ekologinen toimivuus ei missään tilanteessa heikkene tai häviä. Tähän voisi sisältyä esimerkiksi alueen laajentaminen tai uusien elinympäristöjen luominen lisääntymis- tai levähdyspaikalle tai sen välittömään toiminnalliseen yhteyteen alueen toimivuuden ylläpitämiseksi. Tällaisiin toimenpiteisiin liittyvä ekologisen toimivuuden ylläpitäminen tai parantaminen kyseisten lajien osalta olisi tietysti osoitettava selvästi.

(2-68)    Tällaisia toimenpiteitä voidaan käyttää vain, jos käytössä on muodolliset menettelyt sisältävä lupa- tai suunnittelujärjestelmä ja jos toimivaltaiset viranomaiset voivat arvioida, ovatko toimenpiteet, jotka on toteutettu alueen toimivuuden säilyttämiseksi lisääntymis- tai levähdyspaikkana, riittäviä. Ekologisen toimivuuden turvaavat toimet voivat olla vaihtoehto silloin, kun toiminnalla on mahdollisia vaikutuksia vain tiettyihin lisääntymis- tai levähdyspaikan alueisiin. Jos lisääntymis- tai levähdyspaikka pysyy ekologisen toimivuuden turvaavien toimien seurauksena vähintään samankokoisena (tai suurempana) ja säilyttää asianomaisen lajin kannalta samat (tai paremmat) ominaisuudet, alueen toimivuus, laatu tai koskemattomuus eivät heikkene. On ratkaisevan tärkeää, että tällaisten alueiden ekologista toimivuutta ylläpidetään tai parannetaan. Sen vuoksi on myös tärkeää seurata ekologisen toimivuuden turvaavien toimien vaikuttavuutta.

(2-69)    Ennalta varautumisen periaatteen mukaisesti on niin, että jos ehdotetut toimenpiteet (esim. hankkeen toteuttajan ehdottamat toimet) eivät takaa alueen ekologista toimivuutta, niiden ei voida katsoa olevan 12 artiklan 1 kohdan d alakohdan mukaisia. Toimenpiteet ovat 12 artiklan 1 kohdan d alakohdan mukaisia, jos voidaan suurella varmuudella todeta, että ne ovat riittäviä heikentymisen tai hävittämisen estämiseksi ja että ne voidaan ottaa käyttöön ajoissa ja sellaisessa muodossa, että heikentyminen ja hävittäminen voidaan estää. Onnistumisen todennäköisyyttä on arvioitava puolueettomien tietojen perusteella sekä myös kyseisen alueen ominaispiirteiden ja erityisten ympäristöolosuhteiden perusteella.

(2-70) Asianmukaisilla ekologisen toimivuuden turvaavilla toimilla, joilla varmistetaan, ettei alueen toimivuus, laatu tai koskemattomuus heikkene, on yleisesti myönteinen vaikutus asianomaisten lajien suojeluun.

(2-71)    Ekologisen toimivuuden turvaavat toimet voidaan esimerkiksi sisällyttää toimintaa tai hanketta koskeviin eritelmiin. Ne voivat myös olla osa tiukkaan suojelujärjestelmään sisältyviä 12 artiklan 1 kohdan d alakohdan noudattamisen varmistavia ennalta ehkäiseviä toimenpiteitä.

(2-72)    Lisääntymis- ja levähdyspaikkojen määritelmien perusteella (ks. kohta 2.3.4 b) edellä esitetty lähestymistapa vaikuttaa erityisen sopivalta tapauksiin, joissa kyse on eläimistä, joiden elinpiiri on hyvin pieni, sillä niiden lisääntymis- tai levähdyspaikat muodostavat yhden toiminnallisen yksikön (eli niihin sovelletaan laajempaa lähestymistapaa). Tässä yhteydessä on korostettava, että jäsenvaltion on määriteltävä johdonmukaisesti tietyn lajin lisääntymis- ja levähdyspaikat ja suojeltava niitä koko alueellaan.

(2-73)    Ekologisen toimivuuden turvaavat toimet eroavat varsinaisista korvaavista toimenpiteistä (mukaan lukien luontodirektiivin 6 artiklan 4 kohdan mukaiset korvaavat toimenpiteet). Korvaavilla toimenpiteillä pyritään kompensoimaan lajiin kohdistuvia erityisiä kielteisiä vaikutuksia. Tämä viittaa siihen, että lisääntymis- tai levähdyspaikalla tapahtuu tai on tapahtunut heikkenemistä tai häviämistä. Tämä ei päde ekologisen toimivuuden turvaaviin toimiin, vaan niillä varmistetaan, että lisääntymis- tai levähdyspaikan ekologinen toimivuus säilyy täysin muuttumattomana (määrällisesti ja laadullisesti) toiminnan toteuttamisen jälkeen. Jos lisääntymis- tai levähdyspaikalla on tapahtunut heikkenemistä tai häviämistä, 16 artiklan mukainen poikkeus voidaan myöntää, jos siinä vahvistetut edellytykset täyttyvät. Kohdassa 3.2.3 b käsitellään korvaavien toimenpiteiden käyttöä 16 artiklan nojalla.

5.3.2Luonnosta otettujen yksilöiden hallussapito, kuljetus, kaupan pitäminen tai vaihtaminen ja tarjoaminen myytäväksi tai vaihdettavaksi

(2-74)    Liitteessä IV olevassa a kohdassa lueteltujen lajien osalta 12 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa: ”Jäsenvaltioiden on kiellettävä näiden lajien luonnosta otettujen yksilöiden hallussapito, kuljetus, kaupan pitäminen tai vaihtaminen ja tarjoaminen myytäväksi tai vaihdettavaksi, lukuun ottamatta niitä yksilöitä, jotka on otettu laillisesti ennen tämän direktiivin täytäntöönpanoa.” Direktiivin 12 artiklan 3 kohdassa edellytetään, että direktiivin 12 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa ja 2 kohdassa säädettyjä kieltoja sovelletaan liitteessä IV olevassa a kohdassa lueteltujen lajien kaikkiin elämänvaiheisiin.

6.3.2Liitteen IV a kohdassa lueteltujen lajien tahatonta pyydystämistä ja tappamista koskeva tarkkailujärjestelmä

(2-75) Luontodirektiivin 12 artiklan 4 kohdassa edellytetään, että jäsenvaltioiden on otettava käyttöön liitteessä IV olevassa a kohdassa lueteltujen eläinlajien tahatonta pyydystämistä ja tappamista koskeva tarkkailujärjestelmä. Tarkkailujärjestelmän on oltava riittävän vankka, jotta sen avulla voidaan saada luotettavaa tietoa kaikkien sellaisten toimien vaikutuksista, joihin saattaa liittyä asianomaisen lajin tahattoman pyydystämisen tai tappamisen riski. Kerättyjen tietojen perusteella on voitava tehdä luotettava arvio tahattomasta pyydystämisestä ja tappamisesta, mikä yhdessä lajien suojelun tason seurannasta saatujen tietojen kanssa voi johtaa tietoon perustuvaan päätökseen siitä, tarvitaanko suojelutoimenpiteitä sen varmistamiseksi, ettei asianomaiseen lajiin kohdistu merkittäviä kielteisiä vaikutuksia.

Esimerkkeinä mainittakoon valaiden tai merikilpikonnien sivusaaliiden seuranta tai näiden lajien ja alusten yhteentörmäyksistä johtuvien kuolemien seuranta, lepakkokuolemien seuranta tuuliturbiinien lähiympäristössä tai eläinten ja autojen yhteentörmäyksistä johtuvien kuolemien seuranta (esim. sammakkoeläinten kuolemat kevätvaelluksen aikana). Asiassa C‑308/08 unionin tuomioistuin käsitteli 12 artiklan 4 kohdan täytäntöönpanoa Andalusiassa elävän espanjanilveksen (Lynx pardinus) osalta ja pani merkille järjestelmän, jolla seurataan espanjanilveksen tahatonta tappamista tieliikenteessä (ks. alla oleva laatikko).

(2-76) Tahatonta pyydystämistä ja tappamista koskevien luotettavien tietojen järjestelmällinen seuranta ja kerääminen on olennainen edellytys tehokkaiden suojelutoimenpiteiden toteuttamiselle. Esimerkiksi pyydysten sivusaaliiden osalta tarkkailujärjestelmä voi perustua tietoihin, joita jäsenvaltiot keräävät kalastusta koskevan tiedonkeruukehyksen puitteissa. 82 Asetuksessa (EU) 2017/1004 vahvistetaan säännöt kalatalousalaa koskevien biologisten, ympäristöön liittyvien, teknisten ja sosioekonomisten tietojen keruusta, hallinnasta ja käytöstä pyrkimyksenä edistää yhteisen kalastuspolitiikan ja ympäristölainsäädännön tavoitteita. Nykyaikainen valvontateknologia, esimerkiksi etävalvonnan mahdollistavat välineet, kuten valvontakamerat ja anturit, tarjoaa paljon mahdollisuuksia. Tekoälyn viimeaikainen kehitys voi helpottaa suurten etävalvontadatamäärien automaattista tarkistamista. Tällaiset valvontavälineet tarjoavat viranomaisille kustannustehokkaita ja toteuttamiskelpoisia keinoja seurata herkkien lajien tahattomien saaliiden määriä. Etävalvontavälineitä käytetään yhä enemmän eri puolilla maailmaa ratkaisuna erilaisiin kalastuksenvalvonnan ongelmiin tilanteissa, joissa tiedonkeruu sekä valvonta- ja täytäntöönpanotoimet edellyttävät kustannustehokasta, jatkuvaa seurantaa.

Jäsenvaltioiden on laadittava kansalliset työsuunnitelmat EU:n monivuotisen tiedonkeruuohjelman mukaisesti. Unionin monivuotinen ohjelma vuosiksi 2020 ja 2021 hyväksyttiin komission delegoidulla päätöksellä (EU) 2019/910 ja komission täytäntöönpanopäätöksellä (EU) 2019/909. Ohjelmaan sisältyy velvoite kerätä tietoja kaikkien unionin lainsäädännön ja kansainvälisten sopimusten nojalla suojeltujen lintujen, nisäkkäiden, matelijoiden ja kalojen tahattomista saaliista. Tiedot on kerättävä kaikentyyppisestä kalastuksesta ja kaikenlaisista aluksista tieteellisten tarkkailijoiden kalastusaluksille tekemien käyntien aikana tai kalastajilta itseltään kalastuspäiväkirjojen kautta.

Jos tarkkailijan käynnin aikana kerättyjen tietojen ei katsota sisältävän riittävästi tietoa loppukäyttäjien tarpeita varten, jäsenvaltioiden on käytettävä muita menetelmiä, kuten aluksille asennettavia etävalvontakameroita, jotka tallentavat pyydysten nostamisen ja saadun saaliin. Tiedonkeruun menetelmien ja laadun on sovelluttava suunniteltuihin tarkoituksiin, ja tiedonkeruussa on noudatettava parhaita käytäntöjä ja merkityksellisten tieteellisten elinten suosittamia menetelmiä. Lisäksi tiedonkeruun on katettava riittävä osuus kalastusaluksista, jotta sivusaaliista voidaan tehdä luotettava arvio. Suojeltujen ja herkkien lajien tahattomia saaliita koskevien tietojen kerääminen asiaankuuluvien asetusten ja direktiivien nojalla sekä asianmukaisten suojelutoimenpiteiden toteuttaminen edellyttävät tiivistä alojen välistä ja toimielinten välistä yhteistyötä, sääntöjen noudattamisen valvontaa sekä riittävää tukea kalastajille ja kalastajilta.

(2-77) Laajoilla jäsenvaltioiden vesialueilla liikkuvien lajien, kuten valaiden, osalta yhteistyö lajien luontaisella levinneisyysalueella sijaitsevien muiden maiden kanssa on olennaisen tärkeää, koska seuranta ja toimenpiteet koskevat useiden maiden kalastusaluksia. Sen vuoksi on hyvä korostaa, että 12 artiklan mukaiset velvoitteet kuuluvat jäsenvaltioiden jaetun vastuun piiriin. Tätä näkemystä tukevat edellä mainittujen säännösten sanamuoto ja luontodirektiivin ylikansallinen tavoite, joka on yhteisön tärkeinä pitämien lajien ja luontotyyppien suojelu niiden luontaisella levinneisyysalueella, sekä myös perustamissopimuksen mukainen vilpittömän yhteistyön velvoite. Vaikka ensisijainen vastuu 12 artiklan täytäntöönpanosta kuuluukin lajin isäntävaltiolle, muiden jäsenvaltioiden on tehtävä yhteistyötä, jos tällainen yhteistyö on tarpeen niiden lakisääteisten velvoitteiden täyttämiseksi. Tämä koskee sekä suojelutoimenpiteiden valvontaa että täytäntöönpanoa.

(2-78) Jäsenvaltioiden on saatujen tietojen perusteella suoritettava uusia tutkimuksia tai toteutettava tarvittavia suojelutoimenpiteitä sen varmistamiseksi, että tahattomalla pyydystämisellä tai tappamisella ei ole merkittävää kielteistä vaikutusta kyseisiin lajeihin. Näin ollen on myös välttämätöntä saada luotettavaa tietoa lajin populaatiosta, levinneisyydestä ja suojelun tilasta, mikä edellyttää direktiivin 11 artiklassa edellytetyn seurannan täysimääräistä täytäntöönpanoa.

(2-79) Vaikka 12 artiklan 4 kohdassa ei määritellä ”merkittävää kielteistä vaikutusta” 83 , voidaan katsoa, että tältä osin on selvitettävä yksityiskohtaisesti tahattoman pyydystämisen ja tappamisen vaikutukset lajien alapopulaatioiden ja kantojen tilaan ja viime kädessä myös sen suotuisan suojelun tason saavuttamiseen tai ylläpitämiseen. Vaikutuksen merkittävyyttä on arvioitava tapauskohtaisesti ottaen huomioon lajin elinkaari, kielteisen vaikutuksen laajuus ja kesto sekä kyseisten lajien suojelun taso ja kehityssuuntaukset. Vaikutusta voidaan pitää merkittävänä esimerkiksi, jos lajin suojelun taso on epäsuotuisa ja jos määrät vähenevät edelleen tahattoman pyydystämisen ja tappamisen vuoksi, erityisesti jos se vaikuttaa kannan elpymismahdollisuuksiin. Vaikutus on katsottava merkittäväksi myös silloin, jos tahattomasti pyydystettyjen ja tapettujen eläinten määrä on säännöllisesti suuri, mikä voi vaikuttaa kyseisen lajin alapopulaatioon tai paikalliseen kantaan. Jos saatavilla ei ole tietoja suojelun tasosta ja/tai tahattoman pyydystyksen ja tappamisen todellisesta tasosta, on sovellettava ennalta varautumisen periaatetta.

(2-80) Meriliikenne on toinen toiminta, johon voi liittyä tiukasti suojeltujen meriympäristön lajien tahatonta tappamista, erityisesti eläinten ja alusten välisten yhteentörmäysten seurauksena. Jäsenvaltiot voivat harkita monenlaisia ennalta ehkäiseviä toimenpiteitä, kuten alusten nopeuden vähentämistä tai liikenteen uudelleenreititystä. Nämä toimenpiteet on yleensä pantava täytäntöön Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) sääntöjen mukaisesti. Ehdotettujen toimenpiteiden soveltamisalasta ja niiden vaikutuksesta tavanomaiseen meriliikenteeseen riippuen ja direktiivin 2002/59/EY mukaisesti tämä saattaa olla tarpeen toteuttaa niin, että EU esittää toimenpiteitä IMO:lle.

(2-81) Jotkin sotilaalliset toimet, erityisesti aktiivisten sota-alusten käyttö meriympäristössä tai räjähtämättömien ammusten upottaminen tai tuhoaminen, voivat johtaa herkkien lajien, kuten valaiden, tappamiseen. Sotilaallista toimintaa ei ole vapautettu 12 artiklan säännöksistä, minkä vuoksi useat jäsenvaltioiden laivastot ovat kehittäneet sota-alusten kaikuluotainten käyttöä koskevia poliittisia aloitteita, joissa huomioidaan myös tarve minimoida mahdolliset ympäristövaikutukset. Esimerkiksi voidaan nimetä varoalueita, joilla näiden kaikuluotainten käyttö on rajoitettua. Tämä olisi tehtävä noudattaen voimassa olevaa kansainvälistä lainsäädäntöä, jota säännellään pääasiassa Yhdistyneiden kansakuntien merioikeusyleissopimuksen puitteissa, mukaan lukien sota-alusten erityisiä oikeuksia ja velvoitteita koskevat erityissäännökset.

3. 16 ARTIKLA

16 artiklan teksti

1. Jollei muuta tyydyttävää ratkaisua ole ja jollei poikkeus haittaa kyseisten lajien kantojen suotuisan suojelun tason säilyttämistä niiden luontaisella levinneisyysalueella, jäsenvaltiot voivat poiketa 12, 13 ja 14 artiklan ja 15 artiklan a ja b alakohdan säännöksistä: a) luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelemiseksi ja luontotyyppien säilyttämiseksi; b) erityisen merkittävien vahinkojen ehkäisemiseksi, jotka koskevat viljelmiä, karjankasvatusta, metsiä, kalataloutta sekä vesistöjä ja muuta omaisuutta; c) kansanterveyttä ja yleistä turvallisuutta koskevista tai muista erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavista syistä, mukaan lukien sosiaaliset ja taloudelliset syyt, sekä jos poikkeamisesta on ensisijaisen merkittävää hyötyä ympäristölle; d) näiden lajien tutkimus- ja koulutus-, uudelleensijoittamis- ja uudelleenistuttamistarkoituksessa ja näiden tarkoitusten kannalta tarvittavien lisääntymistoimenpiteiden vuoksi, mukaan lukien kasvien keinotekoinen lisääminen; e) salliakseen tarkoin valvotuissa oloissa valikoiden ja rajoitetusti tiettyjen liitteessä IV olevien lajien yksilöiden ottamisen ja hallussapidon kansallisten toimivaltaisten viranomaisten määrittelemissä rajoissa. 2. Jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle kahden vuoden välein komitean laatiman mallin mukainen kertomus 1 kohdan mukaisesti täytäntöönpannuista poikkeuksista. Komissio antaa lausuntonsa näistä poikkeuksista viimeistään 12 kuukauden kuluessa kertomuksen vastaanottamisesta ja ilmoittaa siitä komitealle. 3. Kertomuksissa on selvitettävä: a) lajit, joita poikkeukset koskevat ja poikkeuksen syy, mukaan lukien vaaran luonne, sekä ilmoittaen tarvittaessa hylätyt vaihtoehtoiset ratkaisut ja käytetyt tieteelliset tiedot; b) eläinlajien pyydystämisessä tai tappamisessa sallitut keinot, välineet tai menetelmät ja syyt niiden käyttämiseen; c) olosuhteet ajan ja paikan suhteen, joissa nämä poikkeukset on myönnetty; d) viranomainen, joka on valtuutettu ilmoittamaan ja tarkastamaan, että vaaditut edellytykset täytetään, ja päättämään, mitä keinoja, välineitä ja menetelmiä voidaan käyttää, millä rajoituksilla ja minkä laitoksen toimesta, sekä ketkä henkilöt ovat vastuussa niiden toimeenpanemisesta; e) käytetyt valvontatoimenpiteet ja saadut tulokset.

(3-1)    Direktiivin 16 artiklassa säädetään mahdollisuudesta poiketa muun muassa 12 artiklan mukaisesta eläinlajien tiukasta suojelujärjestelmästä.

(3-2)    Direktiivin 16 artiklassa säädettyyn mahdollisuuteen poiketa 12 artiklan mukaisista rajoituksista ja kielloista liittyy rajoituksia. Poikkeusten on oltava perusteltuja suhteessa direktiivin yleisiin tavoitteisiin, mutta niihin sovelletaan myös kolmea erityisedellytystä (ks. kohta 3.2).

(3-3)    Jos jokin näistä edellytyksistä ei täyty, poikkeus on pätemätön. Jäsenvaltioiden viranomaisten on sen vuoksi tutkittava huolellisesti kaikki yleiset ja erityiset vaatimukset ennen poikkeuksen myöntämistä.

3.1 Yleiset oikeudelliset näkökohdat

3.1.1 Velvollisuus varmistaa 16 artiklan täydellinen, selkeä ja täsmällinen saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä

(3-4)    Saatettaessa 16 artikla osaksi kansallista lainsäädäntöä on varmistettava, että toimivaltaiset viranomaiset panevat poikkeuksia koskevat säännökset täytäntöön. Direktiivi on sillä saavutettavan tuloksen kannalta sitova mutta jättää jäsenvaltion päätettäväksi sen, millä tavoin kyseinen tulos saavutetaan. Unionin tuomioistuin on kuitenkin asettanut tälle liikkumavaralle rajat. Näin ollen 16 artiklan mukaisen poikkeusjärjestelmän kansallisessa täytäntöönpanossa on noudatettava kaikkia EU:n lainsäädännön perusperiaatteita ja useita muita vaatimuksia, kuten jäljempänä selitetään.

(3-5)    Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön 84 mukaan ”direktiivin saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä ei välttämättä edellytä sitä, että sen säännökset olisi samanmuotoisina ja sanasta sanaan toistettava nimenomaisella erityisellä säädöksellä, vaan yleinen oikeustila saattaa direktiivin sisällön huomioon ottaen olla riittävä, jos se takaa sen, että direktiivi on kokonaisuudessaan riittävän selkeästi ja täsmällisesti täytäntöönpantu.” Pelkillä hallinnollisilla määräyksillä, joita voidaan tarvittaessa hallinnon sisäisesti muuttaa ja joita ei julkaista asianmukaisella tavalla, ei voida pätevästi panna täytäntöön jäsenvaltioiden SEUT-sopimuksen tai luontodirektiivin mukaisia velvoitteita. 85

(3-6) Näin ollen 16 artiklan vaatimusten soveltaminen käytännössä ei korvaa säännösten virallista saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä. Asiassa C‑46/11 unionin tuomioistuin vahvisti, että direktiivin säännösten asianmukainen täytäntöönpano ei yksin voi olla sillä tavalla riittävän selvää ja täsmällistä, että sillä täytettäisiin oikeusvarmuuden vaatimus. Lisäksi pelkkien hallintokäytäntöjen ei voida katsoa merkitsevän sitä, että jäsenvaltio on täyttänyt velvollisuutensa saattaa direktiivi 86 osaksi kansallista lainsäädäntöä.

(3-7)    Lisäksi direktiivien säännökset on pantava täytäntöön kiistattoman sitovasti sekä niin yksilöidysti, täsmällisesti ja selvästi, että oikeusvarmuuden vaatimus täyttyy. 87 Yhteisöjen tuomioistuin totesi asiassa C‑339/87 antamassaan tuomiossa, että ”perusteet, jotka jäsenvaltioiden on täytettävä poiketakseen direktiivissä säädetyistä kielloista, on toistettava konkreettisissa kansallisissa säännöksissä, koska niiden tarkka täytäntöönpano on erityisen tärkeää silloin, kun yhteisen perinnön hoito on uskottu jäsenvaltioille niiden omalla alueella”. Tuomioistuin sovelsi 20. lokakuuta 2005 asiassa C‑6/04 antamassaan tuomiossa tätä oikeuskäytäntöä luontodirektiiviin ja totesi, että ”kun on kyse luontodirektiivistä, jossa vahvistetaan monimutkaisia ja teknisiä sääntöjä ympäristöoikeuden alalla, jäsenvaltioiden on erityisesti huolehdittava siitä, että niiden lainsäädäntö, jonka tarkoituksena on varmistaa tämän direktiivin täytäntöönpano, on selkeä ja täsmällinen”. 88

(3-8)    Kuten unionin tuomioistuin on todennut luontodirektiivin 16 artiklan osalta, perusteet, joiden pohjalta jäsenvaltiot voivat poiketa direktiivissä säädetyistä kielloista, on toistettava yksiselitteisesti kansallisen oikeuden säännöksissä. Tässä yhteydessä luontodirektiivin 16 artiklaa on tulkittava suppeasti, koska siinä määritellään täsmällisesti ne olosuhteet, joissa jäsenvaltiot voivat poiketa direktiivin 12–15 artiklasta. 89 Unionin tuomioistuin on vahvistanut tämän kannan asiassa C‑46/11 antamassaan tuomiossa 90 .

(3-9) Saattaessaan 16 artiklaa osaksi kansallista lainsäädäntöään jäsenvaltioiden on noudatettava direktiivissä käytettyjen termien ja käsitteiden merkitystä direktiivin yhdenmukaisen tulkinnan ja soveltamisen varmistamiseksi. 91 Tämä tarkoittaa myös sitä, että kansallisilla täytäntöönpanotoimilla on taattava direktiivin täydellinen soveltaminen muuttamatta sen ehtoja ja lisäämättä lisäedellytyksiä tai poikkeuksia, joista ei säädetä direktiivissä. 92 Esimerkiksi asiassa C‑6/04 93 tuomioistuin totesi, että poikkeus, jolla sallitaan toimet, joiden lopputuloksena on suojeltujen lajien tappaminen ja niiden lisääntymis‑ ja levähdysalueiden heikentäminen tai hävittäminen – edellyttäen että tällaiset toimet ovat laillisia eikä niitä voida kohtuudella välttää – on ”sekä luontodirektiivin hengen ja sen päämäärän että sen 16 artiklan sanamuodon vastainen”.

Asiassa C‑183/05 94 yhteisöjen tuomioistuin katsoi, että Irlannin lainsäädäntöön perustuva poikkeusjärjestelmä (Wildlife Actin 23 §:n 7 momentin b kohta) oli ristiriidassa direktiivin 12 ja 16 artiklan kanssa. Irlannin lainsäädännön mukaan tekoja, joilla tahattomasti häiritään tai tuhotaan luonnonvaraisten lajien lisääntymis- tai levähdyspaikkoja, ei katsota rikoksiksi tai rikkomuksiksi. Yhteisöjen tuomioistuimen mukaan tämä säännös ei täytä direktiivin 12 artiklan 1 kohdan d alakohdan vaatimuksia, koska kyseisessä säännöksessä kielletään tällaiset teot riippumatta siitä, ovatko ne tahallisia vai eivät. Lisäksi siinä mennään pidemmälle kuin direktiivin 16 artiklassa säädetään, koska direktiivissä säädetään tyhjentävästi edellytyksistä, joiden täyttyessä poikkeuksia voidaan myöntää.

(3-10)    Kansallisilla säännöksillä on varmistettava, että kaikki 16 artiklassa säädetyt edellytykset saatetaan tinkimättömästi ja perusteellisesti osaksi kansallista lainsäädäntöä soveltamatta valikoivasti vain joitakin säännöksiä. Yhteisöjen tuomioistuin totesi asiassa C‑98/03 95 , että Saksan lainsäädäntö (BNatSchG 2002:n 43 §:n 4 momentti) ei ollut yhteensopiva 16 artiklan kanssa, koska siinä ei asetettu poikkeusten edellytykseksi kaikkia kyseisessä artiklassa säädettyjä edellytyksiä.

Tuomioistuin selvensi asiassa C‑508/04 antamassaan tuomiossa 96 , että ”kansalliset säännökset, joilla direktiivin 12–14 artiklan sekä 15 artiklan a ja b alakohdassa säädetyistä kielloista tehtävien poikkeuksien myöntämisedellytykseksi ei aseteta kaikkia sen 16 artiklassa säädettyjä perusteita ja edellytyksiä, vaan epätäydellisesti tiettyjä siinä mainituista seikoista, eivät voi muodostaa tämän viimeksi mainitun artiklan mukaista järjestelmää”. Tuomioistuin totesi asiassa C‑46/11, että Puolan lainsäädäntö ei ollut yhteensopiva 16 artiklan kanssa, koska siinä ei asetettu poikkeusten edellytykseksi kaikkia kyseisessä artiklassa säädettyjä perusteita ja edellytyksiä.

3.1.2 Poikkeusten asianmukainen yleinen soveltaminen

(3-11) 16 artiklan mukaisten poikkeusten myöntämisen on oltava viimeinen keino. 97 Poikkeusten myöntämisestä vastaavien kansallisten viranomaisten on otettava huomioon, että poikkeuksia on tulkittava ja sovellettava suppeasti, jottei vaaranneta direktiivin yleistä tavoitetta ja keskeisiä säännöksiä. 98 Asiassa C‑6/04 yhteisöjen tuomioistuin täsmensi, että tätä periaatetta sovelletaan myös 16 artiklan yhteydessä. 99 Unionin tuomioistuin totesi asiassa C‑674/17, että ”[l]uontodirektiivin 16 artiklan 1 kohtaan perustuvaa poikkeusta voidaan näet soveltaa vain konkreettisesti ja tapauskohtaisesti erityisten vaatimusten täyttämiseksi erityistilanteissa”. 100

(3-12)    Luontodirektiivin 12 artiklan nojalla toteutettavien toimien osalta on korostettu tarvetta toteuttaa asianmukaisia ja tehokkaita toimenpiteitä riittävällä ja todennettavalla tavalla. Poikkeusjärjestelmään voidaan soveltaa samaa lähestymistapaa. Oikein käytettynä tällä varmistetaan, että poikkeusten myöntäminen ei ole vastoin direktiivin tavoitetta. 101 Asiassa C‑6/04 antamassaan tuomiossa yhteisöjen tuomioistuin totesi, että ”luontodirektiivin 12, 13 ja 16 artikla muodostavat yhtenäisen normikokonaisuuden, jolla pyritään varmistamaan kyseessä olevien lajien kantojen suojelu, joten kaikki poikkeukset, jotka eivät ole tämän direktiivin mukaisia, loukkaavat sekä sen 12 ja 13 artiklassa vahvistettuja kieltoja että sääntöä, jonka mukaan poikkeuksia voidaan myöntää tämän direktiivin 16 artiklan mukaisesti”.

Yleisenä sääntönä on, että joidenkin ehtojen tai kriteerien vaatimukset kasvavat, kun poikkeuksen mahdolliset vaikutukset lajiin tai kantaan ovat vakavampia.

(3-13)    Poikkeuksen myöntäminen edellyttää, että toimivaltaiset kansalliset viranomaiset ovat varmistaneet, että kaikki 16 artiklassa säädetyt edellytykset täyttyvät. Jäsenvaltioiden on myös varmistettava, että poikkeusten yhteisvaikutukset eivät johda 12 artiklan ja koko direktiivin tavoitteiden vastaisiin vaikutuksiin. 102

(3-14) Poikkeusten käyttöä on usein paras hallita kansallisessa suojelukehyksessä sen varmistamiseksi, että tietyn lajin poikkeusten yhteisvaikutukset eivät haittaa lajin suotuisan suojelun tason säilyttämistä kansallisella ja/tai luonnonmaantieteellisellä tasolla jäsenvaltiossa. Jäsenvaltioilla on joka tapauksessa oltava yleiskuva poikkeusten käytöstä, ja niiden on valvottava poikkeusten käyttöä kansallisella tasolla (ja tarvittaessa myös yli rajojen rajatylittävien populaatioiden tapauksessa). Jäsenvaltion hallintorakenteesta riippuen tämä saattaa edellyttää, että alueelliset tai paikalliset viranomaiset tarkastelevat poikkeusten vaikutuksia myös oman alueensa ulkopuolella.

Esimerkki siitä, miten kansallinen viranomainen voi määritellä kehyksen, jonka puitteissa poikkeuslupia voidaan myöntää, on asiassa C‑342/05. Kyseisessä tapauksessa yhteisöjen tuomioistuin selventää, että ”[l]uontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan vastaisena ei voida pitää sitä, että suden pyyntilupien myöntämistä koskevia päätöksiä rajoittaa myös alueellinen niiden yksilöiden yläraja, jotka voidaan tappaa kullakin riistanhoitoalueella. Tämä raja, joka vahvistetaan sen yksilöiden määrän perusteella, joka voidaan biologisesti poistaa kyseistä lajia vaarantamatta, muodostaa – – vain kehyksen, jonka puitteissa riistanhoitopiirit voivat myöntää pyyntilupia, kun luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan mukaiset edellytykset lisäksi täyttyvät”. 103 Toisin sanoen on mahdollista asettaa yläraja yksilöille, jotka voidaan tappaa (jotta voidaan välttää kielteiset vaikutukset lajin suojelun tasoon), mutta tämä ei poista vaatimusta siitä, että kunkin poikkeuksen on täytettävä kaikki 16 artiklan 1 kohdassa säädetyt edellytykset.

3.2 Tarkasti valvottu poikkeusten myöntämisjärjestelmä: kolme kriteeriä

(3-15) 16 artiklassa asetetaan kolme kriteeriä, jotka kaikki on täytettävä ennen poikkeuksen myöntämistä:

1) Yhden tai useamman 16 artiklan 1 kohdan a–d alakohdassa luetellun syyn osoittaminen tai sen osoittaminen, että tarkoin valvotuissa oloissa ja valikoiden ja rajoitetusti sallitaan tiettyjen liitteessä IV lueteltujen lajien yksilöiden ottaminen ja hallussapito kansallisten toimivaltaisten viranomaisten määrittelemissä rajoissa (e alakohta).

2) Muun tyydyttävän ratkaisun puuttuminen.

3) Varmuus siitä, ettei poikkeus haittaa kantojen suotuisan suojelun tason säilyttämistä.

Kolmas kriteeri kuvastaa luontodirektiivin yleistä tavoitetta, joka on edistää luonnon monimuotoisuuden säilymistä suojelemalla luontotyyppejä ja luonnonvaraista eläimistöä ja kasvistoa (2 artiklan 1 kohta). Toteutettavien toimenpiteiden tarkoituksena on oltava suojeltujen luontotyyppien ja luonnonvaraisten eläin- ja kasvilajien suotuisan suojelun tason säilyttäminen tai sen ennalleen saattaminen. Niissä on otettava huomioon myös taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset vaatimukset sekä alueelliset ja paikalliset erityispiirteet (2 artiklan 2 ja 3 kohta).

Ennen kuin toisen tai kolmannen kriteerin täyttymistä voidaan tutkia, hakemuksen on täytettävä ensimmäinen kriteeri. Käytännössä olisi turhaa selvittää muita tyydyttäviä ratkaisuja tai toimien vaikutusta suojelun tasoon, jos toimi ei ole 16 artiklan 1 kohdan a–e alakohdan mukainen.

(3-16)    Jäsenvaltioiden on joka tapauksessa varmistettava, että kaikki kolme kriteeriä täyttyvät. Toimivaltaisilla viranomaisilla on velvollisuus osoittaa, että jokainen poikkeus täyttää kaikki kriteerit, kuten yhteisöjen tuomioistuin on todennut asiassa C‑342/05: ”Koska [16 artiklan 1 kohdassa] säädetään poikkeusjärjestelmästä, jota on tulkittava suppeasti ja jonka yhteydessä vaadittujen edellytysten täyttymistä koskevan todistustaakan on oltava päätöksen tekevällä viranomaisella kunkin poikkeuksen osalta, jäsenvaltioiden on taattava, että kaikki suojeltuihin lajeihin kohdistuvat puuttumiset sallitaan vain täsmällisesti ja asianmukaisesti perustelluilla päätöksillä, joissa viitataan luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdassa säädettyihin perusteluihin, edellytyksiin ja vaatimuksiin.” 104

Direktiivin 16 artiklan 1 kohdan mukaisen poikkeuksen myöntämistä koskeva vuokaavio

3.2.1ENSIMMÄINEN KRITEERI: Jonkin 16 artiklan 1 kohdan a–d alakohdassa luetellun syyn osoittaminen tai sen osoittaminen, että tarkoin valvotuissa oloissa ja valikoiden ja rajoitetusti sallitaan tiettyjen liitteessä IV lueteltujen lajien yksilöiden ottaminen ja hallussapito kansallisten toimivaltaisten viranomaisten määrittelemissä rajoissa (e alakohta)

(3-17) Poikkeus voidaan myöntää vain, jos on olemassa erityinen ongelma tai tilanne, johon on puututtava. Poikkeusten on perustuttava vähintään yhteen 16 artiklan 1 kohdan a, b, c, d ja e alakohdassa luetelluista vaihtoehdoista. Erityiset poikkeukset, joita ei voida perustella millään näistä syistä/vaihtoehdoista, ovat sekä luontodirektiivin hengen ja tarkoituksen että 16 artiklan sanamuodon vastaisia. 105

Yhteisöjen tuomioistuin totesi asiassa C‑508/04 106 , että Itävallan lainsäädäntö ei ollut direktiivin 16 artiklan 1 kohdan mukainen osittain siksi, että Itävallan lainsäädännössä säädetyn poikkeuksen perusteet (maa- tai metsätalouteen liittyvä liiketoiminta, juomien valmistaminen ja laitosten rakentaminen) eivät kuulu mihinkään direktiivin 16 artiklan 1 kohdassa tyhjentävästi luetelluista syistä/vaihtoehdoista.

(3-18)    Poikkeuksen myöntämisen yhteydessä poikkeuksen päämäärä on ilmoitettava selkeästi ja täsmällisesti, ja kansallisen viranomaisen on täsmällisten tieteellisten tietojen perusteella kyettävä osoittamaan, että poikkeuksella kyetään saavuttamaan tämä päämäärä. Lisäksi 16 artiklan 1 kohdan a–e alakohdan mukaisen syyn/vaihtoehdon valinta on perusteltava sekä varmistettava, että erityiset edellytykset täyttyvät. 107

a) Luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojeleminen ja luontotyyppien säilyttäminen

(3-19) Ensimmäinen syy poikkeuksen myöntämiseen on luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelu sekä luontotyyppien säilyttäminen. Direktiivin 16 artiklan 1 kohdan a alakohdassa ei täsmennetä, minkä tyyppisestä eläimistöstä, kasvistosta tai luontotyypistä on kyse, eikä myöskään uhkien tyyppiä. Kun otetaan huomioon direktiivin yleinen tavoite, tämä syy kattaisi todennäköisemmin haavoittuvat, harvinaiset, uhanalaiset tai kotoperäiset lajit ja luontotyypit (esim. luontodirektiivin liitteissä luetellut lajit), ja poikkeuksella pyrittäisiin tehokkaasti vähentämään tietyn lajin kielteisiä vaikutuksia niihin. Olisi epätavallista asettaa etusijalle sellaisen lajin edut, joka on yleinen ja menestyvä verrattuna lajiin, joka täyttää direktiivin 1 artiklan g alakohdassa säädetyt edellytykset.

(3-20)    Toimivaltaisen viranomaisen olisi tutkittava perusteellisesti ja tapauskohtaisesti, voivatko yhteisön tärkeänä pitämän luontotyypin tai lajin suojeluun liittyvät edut oikeuttaa tapauskohtaisesti vaikuttamaan toiseen yhteisön tärkeänä pitämään lajiin, esimerkiksi silloin, kun jokin petoeläin paikallisesti uhkaa jotakin saalislajia. 108 Ennen kuin harkitaan poikkeuksen myöntämistä saalislajin suojelemiseksi, olisi arvioitava kaikki muut mahdolliset uhat (esim. elinympäristön heikkeneminen, liikametsästys, häirintä ja kotoperäisten lajien aiheuttama kilpailu) ja puututtava niihin. Arvioinnin on katettava myös mahdollisen poikkeuksen piiriin kuuluvien lajien suojelun taso verrattuna asianomaisen alueen muiden eläin- ja kasvilajien ja luontotyyppien suojelun tasoon, pitkän aikavälin vaikutus asianomaisiin kantoihin, pitkän aikavälin tehokkuus uhkien vähentämisen osalta jne. Lisäksi arvioinnissa on noudatettava suhteellisuusperiaatetta: aiheutuvat haitat eivät saa olla suhteettomia tavoiteltuihin päämääriin nähden.

 b) Viljelmiä, karjankasvatusta, metsiä, kalataloutta sekä vesistöjä ja muuta omaisuutta koskevien erityisen merkittävien vahinkojen ehkäiseminen

(3-21) Toinen syy poikkeuksen myöntämiselle on ehkäistä erityisesti viljelmille, karjankasvatukselle, metsille, kalataloudelle, vesistöille ja muulle omaisuudelle aiheutuvia erityisen merkittäviä vahinkoja. Tässä poikkeuksessa otetaan huomioon taloudelliset edut, ja kuten on todettu, ehkäistävissä olevien vahinkojen on oltava merkittäviä. Luettelo ei kuitenkaan ole tyhjentävä, vaan se voi kattaa myös muun omaisuuden. Erityisen merkittävän vahingon on liityttävä erityisiin etuihin, eli vahinko johtaa tai voi johtaa suoraan tai välilliseen taloudelliseen ja/tai rahalliseen tappioon, kiinteistön arvon alenemiseen tai tuotantomateriaalin häviämiseen.

(3-22)    Kuten unionin tuomioistuin korosti asiassa C‑46/11 antamassaan tuomiossa, 16 artiklan 1 kohdan b alakohdassa ei kuitenkaan anneta viranomaisille mahdollisuutta poiketa 12 artiklassa säädetyistä kielloista pelkästään sillä perusteella, että tällaisten kieltojen noudattaminen pakottaa muuttamaan maatalous-, metsätalous- tai kalanviljelytoimintaa. Lisäksi unionin tuomioistuin totesi asiassa C‑46/11 antamassaan tuomiossa, että 16 artiklan 1 kohdan b alakohdassa ei sallita poikkeamista 12 artiklan kielloista sillä perusteella, että näiden kieltojen noudattaminen ei mahdollista maatalous-, metsätalous- tai kalanviljelytoiminnassa tavanomaisesti käytettävien teknologioiden käyttöä. 109

(3-23)    Unionin tuomioistuin otti kantaa lintudirektiivin (2009/147/EY) 9 artiklan mukaiseen vastaavaan poikkeusmenettelyyn ja totesi, että direktiivin tarkoituksena ei ole ehkäistä vähäisiä vahinkoja vaan ainoastaan erityisen merkittäviä vahinkoja eli vahinkoja, jotka ylittävät tietyn tason. 110 Tästä seuraa, että pelkkä haitta tai tavanomaiset liiketoimintariskit eivät voi olla perusteltu syy myöntää poikkeuksia. Sitä, mitä pidetään erityisen merkittävänä vahinkona, on arvioitava tapauskohtaisesti ongelman ilmetessä.

(3-24)    Tuomioistuin on täsmentänyt, että ”luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdassa ei edellytetä, että olisi odotettava erityisen merkittävän vahingon tapahtumista ennen poikkeustoimenpiteisiin ryhtymistä”. 111 Koska tällä säännöksellä pyritään ehkäisemään erityisen merkittäviä vahinkoja, ei ole välttämätöntä odottaa erityisen merkittävän vahingon tapahtumista, vaan erityisen merkittävän vahingon todennäköisyys riittää. Pelkkä vahingon mahdollisuus ei kuitenkaan riitä: vahingon tapahtumisen todennäköisyyden ja myös vahingon laajuuden on oltava suuri. Erityisen merkittävän vahingon suuri todennäköisyys on osoitettava riittävin todistein. On myös oltava riittävästi näyttöä siitä, että erityisen merkittävän vahingon vaara johtuu suurelta osin poikkeuksen kohteena olevasta lajista ja että on erittäin todennäköistä, että erityisen merkittäviä vahinkoja aiheutuu, jos toimiin ei ryhdytä. Lisäksi aiemman kokemuksen olisi osoitettava, että vahinkojen tapahtuminen on erittäin todennäköistä.

(3-25)    Poikkeuksia myöntäessään jäsenvaltioiden on pystyttävä osoittamaan, että poikkeuksen nojalla käytetty kontrollimenetelmä on tehokas ja kestävä keino ehkäistä tai rajoittaa erityisen merkittäviä vahinkoja, eli se on esimerkiksi kohdistettu paikkaan ja ajankohtaan, jossa vahinkoja ilmenee tai todennäköisesti ilmenee, taikka vahinkoa aiheuttaviin yksilöihin. Yhteisöjen tuomioistuin totesi asiassa C‑342/05 112 , että Suomi ei ole täyttänyt luontodirektiivin 12 artiklan 1 kohdan ja 16 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisia velvoitteitaan, koska se on sallinut suden ennalta ehkäisevän metsästyksen ilman, että on osoitettu, että metsästys kykenee ehkäisemään 16 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettuja erityisen merkittäviä vahinkoja. Tästä seuraa, että poikkeus on kohdennettava tarvittavassa laajuudessa, jopa yksittäiseen yksilöön (esim. ”ongelmakarhu”).

(3-26)    Erityisen merkittävien vahinkojen ehkäisemistä koskevia poikkeuksia myönnetään pääasiassa sellaisten lajien osalta, joilla on merkittävää vaikutusta eri aloihin, kuten suurpedot, euroopanmajava (Castor fiber) ja vähäisemmässä määrin saukko (Lutra lutra). Nämä ovat ajankohtaisia esimerkkejä lajeista, joiden esiintyminen ja laajentuminen voivat johtaa erilaisiin ristiriitoihin inhimillisten etujen kanssa eri jäsenvaltioissa. Näiden ristiriitojen lieventäminen voi edellyttää kattavien suojelustrategioiden laatimista ja mahdollisuuksien mukaan konflikteihin johtavan ihmisen toiminnan mukauttamista rinnakkaiselon mahdollistamiseksi. Se voi myös edellyttää sellaisten suunnitelmien laatimista, jotka on mukautettu paikallisesti lajin ja vaikutusten kohteena olevan toiminnan erityispiirteisiin ja joihin voi sisältyä 16 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisia poikkeuksia.

(3-27) Euroopan komissio on tukenut useita Life-hankkeita ja ‑aloitteita, joissa on kehitetty hyviä käytäntöjä koskevia ohjeita suojeltuihin lajeihin liittyvien konfliktien hallitsemiseksi (esim. ihmisten ja suurpetojen rinnakkaiseloa käsittelevä EU-foorumi 113 , jota käsitellään jäljempänä olevassa laatikossa). Useissa jäsenvaltioissa on laadittu lajikohtaisia suuntaviivoja kansallisella tai alueellisella tasolla. 114 Kun suunnitelmassa haetaan poikkeusta, on suositeltavaa tutkia näissä suuntaviivoissa ehdotettuja toimenpiteitä, käytäntöjä ja välineitä sekä muualla saatuja kokemuksia, jotta löydettäisiin parhaat, paikallisiin oloihin mukautettavissa olevat ratkaisut vahinkojen ja ristiriitojen vähentämiseksi suhteellisuusperiaatetta noudattaen.

c) Kansanterveyttä ja yleistä turvallisuutta koskevat tai muut erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavat syyt, mukaan lukien sosiaaliset ja taloudelliset syyt, sekä jos poikkeamisesta on ensisijaisen merkittävää hyötyä ympäristölle

(3-28) Kolmas mahdollinen syy poikkeuksen myöntämiselle on ”erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottava syy”. Tätä käsitettä ei määritellä direktiivissä, mutta asianomaisessa alakohdassa mainitaan yleisen edun mukaisia syitä, kuten kansanterveys ja yleinen turvallisuus. Se kattaa myös muita määrittelemättömiä syitä, kuten sosiaaliset tai taloudelliset syyt ja syyt, joista on ensisijaisen merkittävää hyötyä ympäristölle (luettelo ei ole tyhjentävä).

(3-29) Muilla EU:n oikeuden aloilla, joilla esiintyy samankaltaisia käsitteitä, kuten tavaroiden vapaa liikkuvuus, unionin tuomioistuin on katsonut, että pakottavat syyt tai yleinen etu oikeuttavat toteuttamaan kansallisia toimenpiteitä, joilla rajoitetaan vapaan liikkuvuuden periaatetta. Tältä osin tuomioistuin on katsonut kansanterveyden, ympäristönsuojelun sekä talous- ja sosiaalipolitiikan oikeutettujen päämäärien saavuttamisen tällaisiksi pakottaviksi syiksi.

(3-30)    Sama käsite sisältyy myös direktiivin 6 artiklan 4 kohtaan. Toistaiseksi tuomioistuin ei kuitenkaan ole antanut oikeuskäytäntöä tämän käsitteen tulkinnasta, mutta voidaan katsoa, että suunnitelmaa tai hanketta koskevien pakottavien näkökohtien osoittamisen vaatimusta on sovellettava myös poikkeuksiin. Komission 6 artiklaa käsittelevään ohjeasiakirjaan 116 sisältyvä analyysi auttaa selittämään tätä käsitettä.

(3-31)    Ensinnäkin sanamuodosta käy selvästi ilmi, että vain yleiset edut, olivatpa ne julkisten tai yksityisten tahojen edistämiä, voidaan ottaa huomioon direktiivin suojelutavoitteiden vastapainona. Näin ollen hankkeita, jotka ovat täysin yritysten tai yksityishenkilöiden etujen mukaisia, ei yleensä pidetä yleisen edun mukaisina.

(3-32)    Toiseksi on korostettava tämän yleisen edun ”erittäin tärkeää” luonnetta. Tämä merkitsee sitä, etteivät kaikki luonteeltaan sosiaaliset tai taloudelliset yleiset edut ole riittäviä, erityisesti kun niitä verrataan direktiivillä suojattaviin erityisen painaviin etuihin. Siksi eri intressejä on punnittava huolellisesti. On myös kohtuullista olettaa, että useimmissa tapauksissa yleinen etu voi olla erittäin tärkeä vain, jos kyseessä on pitkäaikainen etu. Lyhytaikaiset edut, jotka tuottaisivat ainoastaan lyhytaikaisia hyötyjä, eivät ole riittävän tärkeitä ylittääkseen lajien pitkän aikavälin suojeluun liittyvät edut.

(3-33)    Toimivaltaisen viranomaisen on tutkittava perusteellisesti ja tapauskohtaisesti, onko yleinen etu luonteeltaan erittäin tärkeä, ja löydettävä asianmukainen tasapaino direktiivin tavoitteiden saavuttamista koskevan yleisen edun kanssa. On kohtuullista katsoa, kuten 16 artiklan 1 kohdan b alakohdan tapauksessa, että olisi odotettava ihmisten terveydelle tai turvallisuudelle aiheutuvan vahingon tapahtumista ennen c alakohdan mukaisiin poikkeustoimenpiteisiin ryhtymistä. Tätä poikkeusta käyttäessään jäsenvaltioiden on kuitenkin kyettävä riittävällä näytöllä osoittamaan, että poikkeuksen ja edellä mainitun erittäin tärkeän yleisen edun välillä on yhteys.

(3-34) Erittäin tärkeää yleistä etua koskevia poikkeuksia voidaan tarvita Natura 2000 ‑alueisiin vaikuttavissa suunnitelmissa tai hankkeissa, jollei 6 artiklan 3-4 kohdan vaatimuksista muuta johdu. Sen vuoksi 6 artiklan mukaisissa ehkäisevissä, lieventävissä ja korvaavissa toimenpiteissä olisi otettava huomioon myös lajit, joita poikkeukset koskevat. Jotta voidaan varmistaa 16 artiklan mukaisten menettelyjen johdonmukaisuus 6 artiklan mukaisten arviointien kanssa ja sujuvoittaa näitä menettelyjä, on suositeltavaa tarvittaessa myös sujuvoittaa poikkeuksien myöntämisedellytysten todentamista (muiden tyydyttävien ratkaisujen puuttuminen ja lajeihin kohdistuvat haitalliset vaikutukset) tarvittaessa asianmukaisen arvioinnin yhteydessä.

d) Lajien tutkimus- ja koulutus-, uudelleensijoittamis- ja uudelleenistuttamistarkoituksessa ja näiden tarkoitusten kannalta tarvittavien lisääntymistoimenpiteiden vuoksi, mukaan lukien kasvien keinotekoinen lisääminen

(3-35)    Tällaiset poikkeukset voisivat koskea esimerkiksi tiettyjen yksilöiden merkitsemistä tutkimustarkoituksissa (esim. radiopannoilla), jotta voidaan ymmärtää paremmin lajin käyttäytymistä, tai suojeluhankkeita, joiden tavoitteena on lajien uudelleensijoittaminen tai ‑istuttaminen. Tutkimushankkeissa on luonnollisesti myös harkittava vaihtoehtoisia menetelmiä. Esimerkiksi silloin, kun tutkimus edellyttää yksilöiden tappamista, olisi kannustettava käyttämään ruhoja ja muista syistä tapetuista yksilöistä otettuja näytteitä. 117 On myös osoitettava, että tällaisen tutkimuksen tarkoitus syrjäyttää lajin tiukan suojelun edut.

(3-36) Munien ottaminen, yksilöiden pyydystäminen ja vankeudessa kasvattaminen, siirtäminen toiseen paikkaan jne. voidaan sallia uhanalaisten kantojen elvyttämiseksi, niiden geneettisen monimuotoisuuden lisäämiseksi tai lajin uudelleenistuttamiseksi tai ‑sijoittamiseksi. Vaikka näiden poikkeusten tavoitteena on lajien suojelu, niillä voi kuitenkin olla useita kielteisiä vaikutuksia, joihin saattaa liittyä ekologisia, sosiaalisia ja taloudellisia näkökohtia sekä eläinten hyvinvointiin liittyviä näkökohtia. Tämäntyyppisiä poikkeuksia myönnettäessä on sen vuoksi suositeltavaa hyödyntää parhaita saatavilla olevia tietoja, mekanismeja, välineitä (esim. IUCN, Guidelines for Reintroductions and Other Conservation Translocations 118 ) ja lajikohtaisia kokemuksia, jotta voidaan parantaa onnistumismahdollisuuksia ja ehkäistä uudelleenistutetuille- tai ‑sijoitetuille lajeille tai muille lajeille mahdollisesti aiheutuvia riskejä.

Jos uudelleenistutettava tai ‑sijoitettava laji sisältyy sekä luontodirektiivin liitteeseen IV että sen liitteeseen II ja kohdealueet sijaitsevat Natura 2000 ‑alueen ulkopuolella, viranomaisten on myös arvioitava mahdollisuutta tai tarvetta nimetä uudelleenistutettavan tai ‑sijoitettavan lajin tärkeimmät lisääntymis- ja ravinnonhankinta-alueet Natura 2000 ‑alueiksi erityisesti ensisijaisesti suojeltavien lajien osalta. Lisäksi aiemman arvioinnin perusteella uudelleenistuttamisen tai ‑sijoittamisen mahdolliset vaihtoehdot on katsottu vähemmän tehokkaiksi tai niiden ei ole osoitettu olevan toteuttamiskelpoisia keinoja saavuttaa uudelleenistuttamisen tai ‑sijoittamisen erityiset ja selkeästi määritellyt suojelutavoitteet.

e) Jotta voidaan sallia tarkoin valvotuissa oloissa valikoiden ja rajoitetusti tiettyjen liitteessä IV olevien lajien yksilöiden ottaminen ja hallussapito kansallisten toimivaltaisten viranomaisten määrittelemissä rajoissa

(3-37) Viides ja viimeinen syy poikkeuksen myöntämiseen on tiettyjen, liitteessä IV lueteltujen lajien yksilöiden ottaminen ja hallussapito valikoiden ja rajoitetusti.

(3-38) Toisin kuin 16 artiklan 1 kohdan a–d alakohdan säännöksissä, e alakohdassa ei täsmennetä tavoitetta, johon tätä poikkeusta käytettäessä on pyrittävä. Tavoite on kuitenkin edelleen ilmoitettava e alakohtaa käytettäessä ja perusteltava kattavasti. Tavoitteen on myös oltava direktiivin yleisten tavoitteiden mukainen. Unionin tuomioistuin selvensi asiassa C‑674/17, että ”päämäärät, joihin poikkeuksella väitetään pyrittävän, on tuotava siitä tehtävässä päätöksessä esiin selvästi ja täsmällisesti ja tuettava perusteluin”. Tuomioistuin katsoi myös, että luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohtaan perustuvaa poikkeusta voidaan soveltaa vain ”konkreettisesti ja tapauskohtaisesti erityisten vaatimusten täyttämiseksi erityistilanteissa”. 119 Näin ollen on selvää, että poikkeuksen myöntäminen edellyttää erityisen tavoitteen olemassaoloa.

(3-39) Unionin tuomioistuin totesi asiassa C‑674/17 120 , että ”[l]uontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan e alakohtaan perustuvan poikkeuksen päämäärä ei näin ollen voi lähtökohtaisesti olla sama kuin 16 artiklan 1 kohdan a–d alakohtaan perustuvien poikkeusten päämäärät, minkä vuoksi ensin mainittua säännöstä voidaan käyttää perusteena poikkeuksen hyväksymiselle vain sellaisissa tapauksissa, joissa jälkimmäiset säännökset eivät ole merkityksellisiä” ja että ”[l]uontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan e alakohtaa ei siis voida käyttää yleisenä oikeusperusteena poikkeusten hyväksymiselle direktiivin 12 artiklan 1 kohdasta, sillä muuten 16 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuista muista tapauksista ja kyseisestä tiukan suojelun järjestelmästä tulisi tehottomia”.

Näin ollen 16 artiklan 1 kohdan e alakohta ei muodosta yleistä oikeusperustaa poikkeusten myöntämiselle, vaan sitä voidaan soveltaa vain, jos poikkeuksen tavoite ei kuulu 16 artiklan 1 kohdan a–d alakohdan soveltamisalaan. Muussa tapauksessa 16 artiklan 1 kohdan a–d alakohdan säännöksistä ja tiukan suojelun järjestelmästä tulisi tehottomia. Viitatussa tapauksessa unionin tuomioistuin käsitteli nimenomaisesti suojellun lajin salametsästystä koskevaa ongelmaa, jonka se tunnustaa merkittäväksi haasteeksi uhanalaisten lajien suojelulle. Tuomioistuin vahvisti, että salametsästyksen torjumiseen voidaan vedota keinona, jolla edistetään asianomaisen lajin suotuisan suojelun tason säilyttämistä tai ennalleen saattamista, ja näin ollen päämääränä, joka kuuluu luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan e alakohdan alaan. 121

(3-40) Asiassa C‑674/17 annetusta tuomiosta seuraa, että 16 artiklan 1 kohdan e alakohdassa ei rajoiteta tavoitteita, joihin voidaan oikeutetusti pyrkiä poikkeuksella. Salametsästyksen torjunnan lisäksi 16 artiklan 1 kohdan e alakohdan soveltaminen voi olla perusteltua myös muista syistä, edellyttäen että poikkeuksen tavoite on kyseisen lajin suotuisan suojelun tason säilyttäminen tai ennalleen saattaminen direktiivin yleisen tavoitteen mukaisesti.

Unionin tuomioistuin totesi kuitenkin asiassa C‑674/17 myös, että ”kansallisen viranomaisen on – – esitettävä täsmällisiä tieteellisiä tietoja ja tarvittaessa myös vertailevia tietoja kannanhoidollisen metsästyksen vaikutuksista suden suojelun tasoon sen olettaman tueksi, että kannanhoidollisen metsästyksen salliminen todella voi vähentää laitonta tappamista ja että se voi vähentää sitä niin paljon, että sillä on myönteinen nettovaikutus susikannan suojelun tasoon, ottamalla tässä huomioon myönnettäviksi aiottujen poikkeuslupien määrä ja uusimmat arviot laittoman pyynnin määristä”. 122

Lisäksi unionin tuomioistuin totesi, että ”pelkästään se, että olemassa on salametsästyksen kaltaista laitonta toimintaa tai että sen valvonnan toimeenpanossa on kohdattu vaikeuksia, ei riitä vapauttamaan jäsenvaltiota velvollisuudestaan taata luontodirektiivin liitteen IV mukaisesti suojeltujen eläinten suojelu. Tällaisessa tilanteessa jäsenvaltion on päinvastoin huolehdittava ensisijaisesti siitä, että laittoman toiminnan valvonta on tiukkaa ja tehokasta ja että käytetään keinoja, joita toimeenpantaessa ei jouduta rikkomaan luontodirektiivin 12–14 artiklassa ja 15 artiklan a ja b alakohdassa asetettuja kieltoja.” 123

(3-41) Vaikka osoitettaisiin, että poikkeus perustuu oikeutettuun tavoitteeseen, joka täyttää edellä mainitut edellytykset, poikkeus voidaan myöntää vain, jos se täyttää myös joukon muita edellytyksiä. Toisin sanoen poikkeuksen on koskettava vain rajoitettua määrää lajin yksilöitä, sitä on sovellettava valikoiden ja rajoitetusti ja se on toteutettava tarkoin valvotuissa oloissa. 124 Kutakin näistä kriteereistä tarkastellaan tarkemmin jäljempänä.

·Rajoitettu määrä

(3-42)    Tämä on suhteellinen kriteeri, jota on arvioitava suhteessa populaation kokoon ja vuotuiseen lisääntymiseen ja kuolleisuuteen, ja se liittyy suoraan lajin suojelun tasoon. 125 Sen vuoksi on tärkeää asettaa kynnys niiden yksilöiden lukumäärälle, jotka voidaan ottaa ja pitää hallussa. Unionin tuomioistuin selvensi asiassa C‑674/17, että tämä määrä riippuu lajin populaation koosta (yksilöiden lukumäärästä), sen suojelun tasosta ja sen biologisista ominaispiirteistä. Määrä on vahvistettava toimivaltaisen kansallisen viranomaisen toimesta täsmällisten maantiedettä, ilmastoa, ympäristöä ja biologiaa koskevien tieteellisten tietojen ja lajin lisääntymisen ja luonnollisen vuotuisen kokonaiskuolleisuuden perusteella mutta myös muiden tietojen perusteella, kuten onnettomuuksista tai muista poikkeuksista (esim. 16 artiklan 1 kohdan b alakohdan nojalla) aiheutuvat menetykset ja ”kadonneet” yksilöt.

Eläinten pyyntimäärä on rajattava siten, ettei siitä aiheudu merkittävän kielteisen vaikutuksen vaaraa kyseessä olevan populaation rakenteelle, vaikkei se sellaisenaan haittaisikaan kyseisten kantojen suotuisan suojelun tason säilyttämistä niiden luontaisella levinneisyysalueella. 126  Pyyntimäärä on ilmoitettava selvästi poikkeuspäätöksessä. 127 Kyseinen raja olisi asetettava populaatiotasolla. Tämä edellyttää koordinointia kaikkien niiden hallintoyksiköiden välillä, joiden alueella kyseinen populaatio elää. Kun kyseessä ovat laajalla alueella elävät selkärankaiset, joilla on rajatylittäviä populaatioita (esim. suurpedot), jäsenvaltioiden, joilla on yhteinen kanta, on muodostettava yhteinen näkemys sopivista pyyntimääristä poikkeuksen myöntämistä varten.

(3-43) Poikkeusta ei pitäisi myöntää, jos on olemassa riski, että poikkeuksella voi olla merkittäviä kielteisiä vaikutuksia paikallisen kannan suojeluun määrällisesti tai laadullisesti (esim. kannan rakenteeseen) (ks. myös kohta 3.2.3). Koska kaikkien poikkeusten on joka tapauksessa täytettävä 16 artiklan 1 kohdan täsmällinen edellytys siitä, että ne eivät ”haittaa kyseisten lajien kantojen suotuisan suojelun tason säilyttämistä niiden luontaisella levinneisyysalueella”, e alakohdan nimenomainen viittaus määrien rajoittamiseen viittaa siihen, että lainsäätäjä on halunnut asettaa tiukempia rajoituksia.

(3-44)    Tiukasti suojeltujen lajien osalta määriä on rajoitettava tiukemmin kuin ”kestävän enimmäiskiintiön” tai ”optimaalisen kestävän tuoton” tasolla niiden lajien osalta, joita metsästetään ja jotka on lueteltu direktiivin liitteessä V. Määrien rajoittamista koskeva edellytys vastaa direktiivissä muiden kuin hyödynnettävien lajien osalta tavoiteltua suojelun tasoa. Edellytys on rajoittavampi kuin yleinen poikkeusedellytys, joka koskee asianomaisten lajien kantojen suotuisan suojelun tason säilyttämistä. Siten se on myös rajoittavampi kuin 14 artiklan mukainen liitteessä V olevien lajien ”kestävä” käyttö, jolla varmistetaan, että lajin hyödyntäminen on sopusoinnussa lajin suotuisan suojelun tasoa koskevan tavoitteen kanssa. 128

(3-45)    Rajoitetun määrän kynnysarvo olisi määritettävä kunkin lajin erityisten kriteerien perusteella, koska se riippuu kunkin lajin ekologisista vaatimuksista. Näitä voivat olla levinneisyyden alueellinen laajuus, elinympäristöjen ja maiseman pirstoutuminen, saaliseläinten saatavuus, lajin yhdyskuntarakenne, uhkien muodot ja tasot, mukaan lukien sairaudet, saastuminen ja vierasaineet, laiton ja tahaton tappaminen ja ilmastonmuutos. Rajoitetun määrän kynnysarvo on kaikissa tapauksissa määriteltävä ”täsmällisten tieteellisten tietojen perusteella”. 129

·”Tarkasti valvotuissa oloissa valikoiden ja rajoitetusti”

(3-46) Tämä edellytys osoittaa selvästi, että EU:n lainsäätäjän tarkoituksena oli asettaa merkittäviä rajoituksia. Tiukasti valvottujen olojen periaate viittaa myös siihen, että tämäntyyppiselle poikkeukselle on aina oltava selkeä lupa, joka koskee tiettyjä yksilöitä tai yksilöryhmiä, paikkoja, aikoja ja määriä. Ilmaisu ”rajoitetusti” tukee tätä tulkintaa. Se edellyttää myös tiukkaa alueellista, ajallista ja henkilökohtaista valvontaa poikkeusten asianmukaisen täytäntöönpanon ja ehtojen noudattamisen varmistamiseksi.

(3-47)    Valikoivuutta koskeva periaate puolestaan tarkoittaa sitä, että kyseessä olevan toiminnan vaikutuksen on oltava hyvin erityinen, ja sen on kohdistuttava tietyn lajin tiettyihin yksilöihin tai jopa vain yhteen kyseisen lajin sukupuoleen tai ikäluokkaan (esim. ainoastaan aikuisiin koiraisiin) siten, että kaikki muut yksilöt suljetaan sen ulkopuolelle. Tätä lähestymistapaa tukee 16 artiklan 1 kohdan e alakohdassa esitetty määritelmä, jonka mukaan ottaminen tai hallussapito on rajoitettava tiettyihin yksilöihin. Tämä myös tarkoittaa, että valikoivuus voidaan osoittaa joillakin käytetyn menetelmän teknisillä piirteillä.

Unionin tuomioistuin korosti tätä näkökohtaa asiassa C‑674/17 antamassaan tuomiossa: ”Lajien tiettyjen yksilöiden ottamisen tai hallussapidon valikoivuutta ja rajoittamista koskevien vaatimusten osalta on tämän jälkeen todettava, että ne edellyttävät, että poikkeuslupa kohdistuu sellaiseen määrään yksilöitä, joka on määritelty kyseisen poikkeusluvan päämäärä huomioon ottaen mahdollisimman suppeasti, eritellysti ja tarkoituksenmukaisesti. Voi siis olla tarpeen, kun otetaan populaatiokohtaisesti huomioon kyseessä olevan lajin suojelun taso ja sen biologiset ominaispiirteet, ettei poikkeusta rajata vain kyseiseen lajiin tai tämän lajin tietyntyyppisiin yksilöihin tai yksilöryhmiin vaan myös yksilöityihin yksilöihin.” 130

Samassa tuomiossa täsmennettiin ilmaisua ”tarkoin valvotuissa oloissa” siten, että sillä tarkoitetaan ”erityisesti, että näillä oloilla sekä sillä, miten niiden noudattamista valvotaan, voidaan varmistaa, että kyseisten lajien yksilöiden ottaminen ja hallussapito tapahtuu valikoiden ja rajoitetusti. Toimivaltaisten kansallisten viranomaisten on siis kaikkien tähän säännökseen perustuvien poikkeusten osalta taattava ennen päätöksen tekemistä siinä säädettyjen vaatimusten noudattaminen ja seurattava niiden vaikutuksia jälkikäteen. Kansallisella lainsäädännöllä on näet taattava se, että päätöksiä, joilla tähän säännökseen perustuvia poikkeuksia myönnetään, ja tapaa, jolla kyseisiä päätöksiä sovelletaan, valvotaan – myös niihin otettujen paikkaa, aikaa, yksilömääriä ja ‑tyyppejä koskevien vaatimusten noudattamisen osalta – tehokkaasti ja asianmukaisessa ajassa.” 131

(3-48)    Valikoivuutta koskeva edellytys vastaa 15 artiklan a alakohdassa säädettyä kieltoa, jonka mukaanliitteessä VI olevassa a kohdassa lueteltuja valikoimattomia pyydystämis- ja tappamiskeinoja ei saa käyttää liitteessä IV olevassa a kohdassa lueteltujen lajien luonnosta ottamiseen, pyydystämiseen tai tappamiseen poikkeusten nojalla. Pyydystämiseen tai ansastukseen käytettävän menetelmän on oltava valikoiva sovellettaessa 16 artiklan 1 kohdan e alakohdan mukaisia poikkeuksia.

3.2.2 TOINEN KRITEERI: Muun tyydyttävän ratkaisun puuttuminen

(3-49)    Direktiivin 16 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on ennen poikkeuksen käyttämistä oltava varmoja siitä, ettei muuta tyydyttävää ratkaisua ole. Tämä on yleinen edellytys, jota sovelletaan kaikkiin poikkeuksiin. Toimivaltaisten kansallisten viranomaisten tehtävänä on tehdä tarvittavat vertailut ja arvioida vaihtoehtoisia ratkaisuja. Tähän harkintavaltaan liittyy kuitenkin useita rajoituksia.

(3-50) Lintudirektiivin 79/409/ETY 9 artiklan vastaavaa säännöstä koskevan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön 132 , erityisesti asian C-10/96, perusteella voidaan katsoa, että muun tyydyttävän ratkaisun puuttumista koskeva analyysi on kolmiosainen: Mikä on se ongelma tai erityistilanne, johon on puututtava? Onko muita ratkaisuja olemassa? Jos on, voidaanko niillä ratkaista se ongelma tai erityistilanne, jonka vuoksi poikkeusta haetaan? Seuraavat huomautukset perustuvat lintudirektiivin 9 artiklan vastaavaa poikkeussäännöstä koskevaan Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön, ja niitä voidaan soveltaa vastaavasti 16 artiklaan.

(3-51)    Analysoitaessa sitä, onko muuta tyydyttävää ratkaisua olemassa, oletetaan, että kyseessä on tietty ongelma tai tilanne ja että siihen on puututtava. Toimivaltaisia kansallisia viranomaisia pyydetään ratkaisemaan tämä ongelma tai tilanne valitsemalla mahdollisten ratkaisujen joukosta sopivin vaihtoehto, jolla voidaan varmistaa lajin paras mahdollinen suojelu ja ratkaista ongelma/tilanne. Lajien tiukan suojelun varmistamiseksi ratkaisut on arvioitava 12 artiklassa lueteltujen kieltojen perusteella. Ratkaisuja voisivat olla esimerkiksi hankkeiden vaihtoehtoiset sijaintipaikat, erilaiset toteutusasteet tai ‑suunnitelmat tai vaihtoehtoiset toimet, menettelyt tai menetelmät.

Arvioitaessa esimerkiksi sitä, onko muita tyydyttäviä ratkaisuja olemassa 16 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisille toimenpiteille sellaisten erityisen merkittävien vahinkojen ehkäisemiseksi, jotka koskevat viljelmiä, karjankasvatusta, metsiä, kalataloutta sekä vesistöjä ja muuta omaisuutta, on ensin toteutettava 12 artiklan mukaisia ennalta ehkäiseviä, muuhun kuin tappamiseen perustuvia keinoja tai ainakin tutkittava niitä vakavasti. Useimmissa tapauksissa viljelmiin tai karjankasvatukseen kohdistuvilta vahingoilta ennalta ehkäisevät toimenpiteet (kuten asianmukaisten aitojen, luonnonvaraisten eläinten karkotuslaitteiden, karjaa vahtivien koirien tai paimenten käyttäminen, karjanhoitokäytäntöjen muutos sekä kyseisten lajien elinympäristöjen tai saaliskantojen parantaminen) voivat olla tyydyttävä vaihtoehto 16 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisten poikkeusten käytölle. Muut ennalta ehkäisevät toimenpiteet, kuten tieteeseen perustuvan tiedon levittäminen ristiriitojen vähentämiseksi (esim. hoitomenetelmät tai ihmisten käyttäytyminen), voivat olla osa tyydyttäviä vaihtoehtoja tappamiseen perustuvalle säätelylle sekä 16 artiklan 1 kohdan b alakohdan että 16 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisten poikkeusten nojalla.

(3-52)    Varmistettaessa, onko tiettyä tilannetta varten olemassa muu tyydyttävä ratkaisu, olisi tarkasteltava kaikkia ekologisia, taloudellisia ja yhteiskunnallisia etuja ja haittoja, jotta voidaan määrittää paras mahdollinen vaihtoehto kyseiselle tapaukselle. Tässä hyötyjen ja haittojen analyysissa olisi tarkasteltava mahdollisten ratkaisujen mahdollisia kielteisiä vaikutuksia sekä vaihtoehtoja ja välineitä kielteisten vaikutusten mitätöimiseksi tai minimoimiseksi. Lopputulosta eli sitä, miten ongelma ratkaistaan toissijaiset vaikutukset välttäen tai minimoiden, olisi sitten verrattava poikkeuksen vaikutuksiin ottaen huomioon direktiivin yleistavoite.

(3-53) Toimivaltaisten kansallisten viranomaisten on jälleen poikkeuksia myönnettäessä varmistettava parhaaseen merkitykselliseen tieteelliseen ja tekniseen asiantuntemukseen tukeutumalla, ettei tavoitellun päämäärän saavuttamiseksi kyseessä olevassa yksittäistapauksessa vallitsevissa olosuhteissa ole muuta tyydyttävää ratkaisua, joka mahdollistaisi luontodirektiivissä asetettujen kieltojen noudattamisen. 133

(3-54) Euroopan unionin tuomioistuin katsoi esimerkiksi asiassa C-674/17, että pelkästään se, että on olemassa salametsästyksen kaltaista laitonta toimintaa tai että sen valvonnan toimeenpanossa on kohdattu vaikeuksia, ei riitä vapauttamaan jäsenvaltiota velvollisuudestaan taata luontodirektiivin liitteen IV mukaisesti suojeltujen eläinten suojelu. Tällaisessa tilanteessa jäsenvaltion on huolehdittava ensisijaisesti siitä, että laittoman toiminnan valvonta on tiukkaa ja tehokasta ja että käytetään keinoja, jotka ovat kyseisen direktiivin 12–14 artiklassa ja 15 artiklan a ja b alakohdassa asetettujen kieltojen mukaisia. 134

(3-55) Poikkeuksen käyttö voidaan perustella vain, jos on riittävällä tavalla osoitettu, että mahdolliset vaihtoehdot eivät ole tyydyttäviä, koska niillä ei pystytä ratkaisemaan tiettyä ongelmaa tai ne ovat teknisesti mahdottomia, ja kun myös muut edellytykset täyttyvät.

Jos toimenpide on kuitenkin osittain tyydyttävä – eli sillä voitaisiin pienentää tai lieventää ongelmaa, vaikka sillä ei puututtaisikaan ongelmaan riittävästi – se olisi toteutettava ensin. Tappamiseen perustuvia toimenpiteitä koskevat poikkeukset voivat olla perusteltuja jäljelle jäävän ongelman osalta vain, jos muut menetelmät eivät ole mahdollisia. Niiden on kuitenkin oltava oikeassa suhteessa ongelmaan, joka on vielä olemassa muiden kuin tappamiseen perustuvien toimenpiteiden toteuttamisen jälkeen.

(3-56)    Selvitettäessä, onko jokin muu vaihtoehto epätyydyttävä, perustana olisi pidettävä kaikkien käytettävissä olevien ratkaisujen hyvin dokumentoitua arviointia, myös ratkaisujen tehokkuuden osalta, parhaiden käytettävissä olevien tosiseikkojen ja tietojen perusteella. Ratkaisujen arvioinnin on oltava tasapainossa kyseessä olevien yhteisön tärkeinä pitämien lajien suotuisan suojelun tason säilyttämistä tai ennalleen saattamista koskevan yleistavoitteen kanssa (tämän takia on otettava huomioon suojelun taso, yksilöiden ylimääräisen tahattoman tai laittoman poistamisen vaikutus ja kyseisen kannan kehitysnäkymät). Arvioinnissa voidaan ottaa huomioon myös kustannusten oikeasuhteisuus. Taloudelliset kustannukset eivät kuitenkaan voi olla ainoa ratkaiseva tekijä analysoitaessa vaihtoehtoisia ratkaisuja. Tyydyttäviä vaihtoehtoisia ratkaisuja ei ainakaan voida hylätä heti sillä perusteella, että ne olisivat liian kalliita. 135

(3-57)    Joka tapauksessa 16 artiklan mukaisen poikkeuksen myöntämisen on oltava viimeinen keino. 136 Minkä tahansa poikkeusjärjestelmän yhteisenä perusominaisuutena on se, että sen on oltava suojelun kannalta toissijainen muihin direktiivissä säädettyihin vaatimuksiin nähden.

(3-58)    Sama pätee käsitteen ”tyydyttävä” tulkintaan. Kun otetaan huomioon poikkeusjärjestelmän poikkeuksellinen luonne ja SEU-sopimuksen 4 artiklan 3 kohdan mukainen jäsenvaltioiden velvollisuus auttaa unionia sen tehtävien suorittamisessa, poikkeus olisi perusteltu ainoastaan objektiivisen näytön perusteella, jonka mukaan muuta tyydyttävää ratkaisua ei ole. 137

(3-59)    Julkisasiamies selvensi asiassa C-342/05 suhteellisuusperiaatetta, jonka mukaan ”toimenpidettä ei saa toteuttaa – –, jos sen tavoite voidaan saavuttaa vähemmän rajoittavilla keinoilla, toisin sanoen direktiivin 16 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuin tavoin muulla tyydyttävällä ratkaisulla”. ”Muuta ratkaisua voidaan pitää tyydyttävänä paitsi silloin, kun sillä voidaan saavuttaa poikkeuksen tavoitteet yhtä hyvin, myös silloin, kun poikkeuksesta aiheutuvat haitat eivät ole oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden ja kun muulla ratkaisulla puolestaan taattaisiin oikeasuhteisuus.” 138

(3-60)    Määritettäessä, onko muu ratkaisu tyydyttävä tietyssä tosiasiallisessa tilanteessa, perustana on pidettävä objektiivisesti todennettavissa olevia seikkoja, kuten tieteellisiä ja teknisiä näkökohtia. Poikkeusjärjestelmän poikkeuksellinen luonne huomioon ottaen poikkeus olisi perusteltu ainoastaan sellaisten perusteiden objektiivisen toteen näyttämisen nojalla, joiden osalta muuta tyydyttävää ratkaisua ei ensi näkemältä ole. 139 On selvää, että muiden ratkaisujen vakavaa harkitsemista koskeva vaatimus on ensisijaisen tärkeä. Jäsenvaltioilla on rajoitettu harkintavalta, ja jos jokin muu ratkaisu on olemassa, kaikkien niiden perustelujen, joiden mukaan ratkaisu ei ole tyydyttävä, on oltava vakuuttavia. Asiassa C-182/02 annettu tuomio kuvastaa yhteisöjen tuomioistuimen tiukkaa lähestymistapaa lintudirektiivin mukaisiin poikkeuksiin. Varmistaakseen, oliko tyydyttävä ratkaisu olemassa, tuomioistuin arvioi poikkeuksen ”tarpeen” ja ”tavoitteen”. 140

Tällä tuomiolla vahvistetaan, että on tärkeää osoittaa, että on olemassa pakottavia syitä poikkeuksen perustelemiseksi. 141  Muuta ratkaisua ei voida pitää epätyydyttävänä pelkästään sen vuoksi, että se aiheuttaisi enemmän haittaa tai pakottaisi muuttamaan käytöstä poikkeuksen hyödyntäjien parissa. Tältä osin metsästyskäytäntöjen ”tiukasti juurtuneeseen perinteeseen” tai ”historialliseen perinteeseen tai kulttuuriperinteeseen” vetoavat perustelut eivät riittäneet perustelemaan lintudirektiivistä poikkeamista. 142 Samaa logiikkaa sovelletaan luontodirektiivin mukaisiin poikkeuksiin.

(3-61)    Vaikka lopulta valittuun ratkaisuun sisältyisikin poikkeus, sen on lisäksi oltava objektiivisesti rajattu siihen, mikä on tarpeen tietyn ongelman tai tilanteen ratkaisemiseksi. 143 Tämä tarkoittaa, että poikkeusten on oltava rajattuja kestoltaan, paikaltaan ja kyseessä olevien yksilöiden, tiettyjen yksilöiden, valtuutettujen henkilöiden ynnä muiden lukumäärältään. Poikkeuksen rajoittaminen siinä määrin kuin se on tarpeen ongelman ratkaisemiseksi vahvistettiin uudelleen lintudirektiivin 9 artiklan vastaavaa säännöstä koskevassa asiassa C-10/96. 144 Yhteisöjen tuomioistuimen mukaan poikkeuksen kohteena olevien yksilöiden määrä on määriteltävä ”tasolle, joka osoittautuu objektiivisesti katsottuna välttämättömäksi näiden haittojen poistamiseksi”. Tämä raja on eri kuin 16 artiklan 1 kohdan e alakohdassa tarkoitetut ”rajat”, joita pidetään tätä nimenomaista poikkeusta sovellettaessa yleisenä ”ylärajana”. 145

3.2.3KOLMAS KRITEERI: Poikkeuksen vaikutus suojelun tasoon

(3-62)    Direktiivin 16 artiklan 1 kohdan mukaan poikkeukset eivät saa haitata ”kyseisten lajien kantojen suotuisan suojelun tason säilyttämistä niiden luontaisella levinneisyysalueella”. Tämän säännöksen täytäntöönpanoon olisi sisällyttävä kaksivaiheinen arviointi: Ensinnäkin arvioidaan lajin tiettyjen kantojen suojelun tasoa lajin luontaisella levinneisyysalueella asianomaisessa jäsenvaltiossa (ja mahdollisesti kansallisten rajojen yli, jos kannat ovat yhteisiä naapurimaiden kanssa). Toiseksi arvioidaan poikkeuksen vaikutusta kyseisen kannan tai kyseisten kantojen suojelun tasoon. Selkeyden vuoksi ”kannalla” tarkoitetaan tässä samaan lajiin kuuluvien yksilöiden ryhmää, joka elää määritellyllä maantieteellisellä alueella samanaikaisesti ja jossa tapahtuu (mahdollisesti) risteytymistä (eli kannalla on yhteinen geenipooli). 146

3.2.3 a) Arviointiasteikko

(3-63)    Tämän jälkeen herää kysymys siitä, mikä taso olisi otettava huomioon arvioitaessa, onko poikkeuksen vaikutus haitallinen vai neutraali vai voiko se vaikuttaa myönteisesti lajin suojelun tasoon. Lajin suojelun tasoa on lopulta tarkasteltava sen koko luontaisella levinneisyysalueella 1 artiklan i alakohdan mukaisesti. Luontotyyppikomitean kanssa käydyissä keskusteluissa sovittiin, että 17 artiklan (yhdessä 11 artiklan kanssa) mukaisia kertomuksia varten suojelun tasoa olisi arvioitava kunkin jäsenvaltion luonnonmaantieteellisellä tasolla. Tämä mahdollistaisi lopulta tietojen yhdistämisen kaikilta luonnonmaantieteellisiltä alueilta koko EU:ssa. Lajin suojelun taso tietyllä jäsenvaltion luonnonmaantieteellisellä alueella on sen vuoksi erittäin merkityksellinen tieto poikkeusta harkittaessa.

(3-64)    Tietyn poikkeuksen vaikutuksen arvioinnin on kuitenkin useimmissa tapauksissa tapahduttava luonnonmaantieteellisen alueen tasoa alemmalla tasolla, jotta se olisi mielekästä ekologisesti. Hyödyllinen taso voisi olla (paikallinen) kanta. Tämä tulkinta vahvistetaan 16 artiklan sanamuodossa, jossa mainitaan ”kyseisten lajien kannat”.

Lähestymistapa on tietenkin mukautettava kyseessä oleviin lajeihin: Laajalle levinneen suurpetolajin yksilöiden tappamisen kumulatiivisia vaikutuksia on arvioitava kannan tasolla (tarvittaessa valtionrajojen yli 147 ), kun taas lisääntymispaikan hävittämisen vaikutuksia sammakkoeläinten melko hajanaiseen elinympäristöön voidaan arvioida paremmin yksittäisen alueen tai metakannan tasolla. 148

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan poikkeuksia on sovellettava asianmukaisesti täsmällisten vaatimusten ja erityistilanteiden huomioon ottamiseksi. 149 Tästä seuraa, että alemman tason arvioinnit ovat yleensä välttämättömiä, koska poikkeuksissa on käsiteltävä erityisiä ongelmia ja poikkeuksilla on tarjottava sopivia ratkaisuja. Poikkeukset on sen vuoksi myönnettävä tiettyä paikkaa varten, koska niiden ensisijainen vaikutus on paikallistasolla. Alemmalla tasolla tehtävässä arvioinnissa olisi tällöin arvioitava laajemman mittakaavan (esim. luonnonmaantieteellisen, rajatylittävän tai kansallisen mittakaavan) tilanteen perusteella, jotta tilanteesta saadaan kattava kuva.

Susiin liittyviä poikkeuksia koskevassa asiassa C-674/17 antamassaan tuomiossa unionin tuomioistuin noudattelee tätä ajattelutapaa ja toteaa, että ennen poikkeusten hyväksymistä kansallisten viranomaisten on arvioitava kyseessä olevan kannan suojelun tasoa ja suunniteltujen poikkeusten vaikutusta sekä paikallisella tasolla että jäsenvaltion alueen tasolla tai tapauksen mukaan kyseisen luonnonmaantieteellisen alueen tasolla, jos jäsenvaltion rajat ulottuvat useille luonnonmaantieteellisille alueille taikka jos lajien luontainen levinneisyys tätä edellyttää ja mikäli tämä on mahdollista, rajatylittävästi. Unionin tuomioistuin selvensi seuraavaa: ”[S]en arvioiminen, mikä vaikutus poikkeuksella on paikallisen lauman reviirin tasolla, on yleensä tarpeen sen määrittämiseksi, miten poikkeus vaikuttaa kyseisen kannan suojelun tasoon laajemmin. – – [S]euraukset oletettavasti tuntuvat välittömimmin sen kohteena olevalla paikallisella reviirialueella. – – [K]annan suojelun taso koko valtion alueella tai luonnonmaantieteellisellä alueella riippuu lisäksi myös paikallisiin reviirialueisiin vaikuttavien eri poikkeusten yhteisvaikutuksesta.” 150 ”Tällaista poikkeusta ei näin ollen voida hyväksyä ilman, että arvioidaan kyseessä olevan lajin kantojen suojelun taso sekä vaikutus, joka suunnitellulla poikkeuksella on siihen niin paikallisella tasolla kuin jäsenvaltion alueella tai tapauksen mukaan kyseessä olevalla luonnonmaantieteellisellä alueella, jos jäsenvaltion rajat ulottuvat useille luonnonmaantieteellisille alueille, taikka jos lajin luontainen levinneisyysalue tätä edellyttää ja mikäli tämä on mahdollista, rajatylittävästi.” 151 ”[T]ässä arvioinnissa ei kuitenkaan oteta huomioon asianomaisen kannan luontaisen levinneisyysalueen osaa, joka ulottuu tietyille sellaisessa kolmannessa valtiossa sijaitseville alueille, jota eivät sido unionin tärkeinä pitämien lajien tiukan suojelun velvoitteet.” 152

(3-65) Jos toimivalta poikkeusten myöntämiseen annetaan valtiotasoa alemmilla tasoilla (esim. aluehallinto), on tarpeen koordinoida ja valvoa poikkeusten myöntämistä jäsenvaltion tasolla (ja myös kansallisten rajojen yli, kun kyseessä on rajatylittäviä kantoja) sen riskin välttämiseksi, että kaikilla poikkeuksilla yhteensä olisi haitallisia vaikutuksia kyseisten lajien kantojen suojelun tasoon lajien (kansallisella) luontaisella levinneisyysalueella (ks. myös 3.1.2 kohta).

3.2.3 b)    Poikkeukset ja vaikutus suojelun tasoon

(3-66) Kuten sovellettavassa yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä 153 todetaan, ”[d]irektiivin 16 artiklan 1 kohdassa asetetaan siinä mainittujen poikkeusten myöntämisen välttämättömäksi ennakkoedellytykseksi se, että kyseisten kantojen suojelun taso on suotuisa niiden luontaisella levinneisyysalueella”. Direktiivissä ei nimenomaisesti säädetä poikkeusten myöntämisestä lajeille, joiden suojelun taso on epäsuotuisa, eikä korvaavien toimenpiteiden käytöstä. Tulkitsemalla ja panemalla täytäntöön 16 artiklan 1 kohdan säännös kuitenkin siten, että painopisteenä on suotuisan suojelun tason yleistavoitteen saavuttaminen, molemmat näkökohdat voidaan sisällyttää tulkintaan edellyttäen, että tämän tavoitteen saavuttaminen ei vaarannu millään tavoin.

(3-67)    Kyseisten lajien kantojen suotuisa suojelun taso niiden luontaisella levinneisyysalueella on periaatteessa välttämätön edellytys poikkeuksen myöntämiselle. 154 Kuitenkin tuomioistuin totesi asiassa C-342/05, että susien suojelun taso ei ollut suotuisa Suomessa, ja katsoi, että susiyksilöiden tappamista koskevien poikkeusten myöntäminen on edelleen mahdollista ”poikkeuksellisesti” ja ”silloin, kun on asianmukaisesti osoitettu, että niillä ei entisestään huononneta kyseisten kantojen epäsuotuisaa suojelun tasoa tai estetä kyseisten kantojen suotuisan suojelun tason ennalleen saattamista” 155 . Vähäisen yksilömäärän tappamisella voi olla merkityksetön vaikutus luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun tavoitteeseen eli susikannan suotuisan suojelun tason ylläpitämiseen tai ennalleen saattamiseen kannan luontaisella levinneisyysalueella. Tällainen poikkeus voisi siis olla neutraali kyseisen lajin osalta. Jos kyseisen lajin suojelun taso ei ole suotuisa, poikkeus voidaan myöntää vain, jos se on perusteltua poikkeuksellisissa olosuhteissa, ja vain, jos suojelun tasoa ei heikennetä eikä suotuisan suojelun tason ennalleen saattamista estetä (neutraali vaikutus), edellyttäen, että kaikki muut 16 artiklan mukaiset edellytykset täyttyvät. Yhteisöjen tuomioistuin totesi asiassa C-342/05, että toimivaltaiset kansalliset viranomaiset myönsivät poikkeuksia itse asiassa niin, että ne ”eivät tukeutuneet lajin suojelun tilaa koskevaan arviointiin, eivät esittäneet täsmällisiä ja asianmukaisia perusteluja muun tyydyttävän ratkaisun puuttumisen osalta eivätkä yksilöineet täsmällisesti susia, jotka aiheuttavat erityisen merkittäviä vahinkoja ja jotka voitiin tappaa”. Lisäksi yhteisöjen tuomioistuin totesi, että tällaiset poikkeukset, ”jotka yhtäältä eivät perustu arviointiin siitä, millä tavoin niillä sallittava susien tappaminen vaikuttaa tämän lajin kantojen suotuisaan suojelun tasoon niiden luontaisella levinneisyysalueella, ja joita toisaalta ei ole perusteltu täsmällisesti ja asianmukaisesti muun tyydyttävän ratkaisun puuttumisen osalta, ovat luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan vastaisia”. 156 Unionin tuomioistuin korosti asiassa C-674/17, että edellä mainittu arviointi suunniteltujen poikkeusten vaikutuksesta suotuisaan suojelun tasoon on tehtävä ennalta varautumisen periaatteen valossa. 157 Toisin sanoen ”jos parhaiden käytettävissä olevien tieteellisten tietojen tarkastelun perusteella ei saada varmuutta siitä, vahingoittaako tällainen poikkeus tietyn uhanalaisen lajin kantojen suotuisan suojelun tason säilyttämistä tai ennalleen saattamista vai ei, jäsenvaltion on jätettävä poikkeus hyväksymättä tai luovuttava sen toimeenpanosta”. 158

Vastaavaa lähestymistapaa olisi sovellettava, kun kyseisen lajin suojelun tasoa ei tiedetä. Tässä tapauksessa olisi mahdotonta selvittää poikkeuksen vaikutusta suojelun tasoon, joten poikkeusta ei voitaisi myöntää.

(3-68)    Mitä epäsuotuisampia suojelun taso ja kehityssuunnat ovat, sitä epätodennäköisempää tietenkin on, että poikkeus voitaisiin perustella – kaikkein poikkeuksellisimpia olosuhteita lukuun ottamatta.

On myös selvää, että tämän lähestymistavan soveltaminen poikkeuksiin on paras toteuttaa lajien selkeiden ja pitkälle kehitettyjen suojelutoimenpiteiden puitteissa. Jälleen (kuten suojelutoimenpiteiden yhteydessä) lajin suojelun taso on keskeinen näkökohta arvioitaessa ja perusteltaessa poikkeusten käyttöä. Sen vuoksi on tärkeää paitsi tarkastella nykyistä suojelun tasoa myös tutkia sen muuttumista.

(3-69) Asianomaisten lajien suojelun tämänhetkisen tason osalta lajin paikallisen kannan tila ja kunto tietyllä maantieteellisellä alueella voi hyvinkin olla erilainen kuin luonnonmaantieteellisellä alueella jäsenvaltiossa (tai jopa luontaisella levinneisyysalueella) olevien kantojen yleinen suojelun taso. Siksi suojelun taso olisi tunnettava ja arvioitava kaikilla tasoilla asianmukaisesti ennen kuin päätetään poikkeuksen myöntämisestä.

(3-70) Poikkeusta ei voida myöntää, jos sillä on – millä tahansa tasolla – haitallinen vaikutus lajin suojelun tasoon tai suotuisan suojelun tason saavuttamiseen. Tämä merkitsee, että jos poikkeuksella on todennäköisesti huomattavan kielteinen vaikutus asianomaiseen kantaan (tai sen kehitysnäkymiin) tai jopa jäsenvaltion paikalliseen kantaan, toimivaltaisen viranomaisen ei pitäisi myöntää poikkeusta. Poikkeuksen lopputuloksen olisi oltava neutraali tai positiivinen lajin asianomaisten kantojen osalta.

(3-71) Jos tiedot eivät ole riittävän varmoja ja luotettavia sen osoittamiseksi, että suojelun taso on suotuisa, ja/tai sen varmistamiseksi, että poikkeus ei vaikuta haitallisesti suojelun tasoon, olisi sovellettava ennalta varautumisen periaatetta (jossa edellytetään, että suojelutavoitteet asetetaan etusijalle, jos epävarmuutta on) eikä poikkeuksia pitäisi myöntää. Kuten unionin tuomioistuin totesi asiassa C-674/17, ”on korostettava myös sitä, että SEUT 191 artiklan 2 kohdassa vahvistetun ennalta varautumisen periaatteen mukaan on niin, että jos parhaiden käytettävissä olevien tieteellisten tietojen tarkastelun perusteella ei saada varmuutta siitä, vahingoittaako tällainen poikkeus tietyn uhanalaisen lajin kantojen suotuisan suojelun tason säilyttämistä tai ennalleen saattamista vai ei, jäsenvaltion on jätettävä poikkeus hyväksymättä tai luovuttava sen toimeenpanosta”. 159

(3-72) Jos lajin tila ja kunto ovat erilaiset eri maantieteellisillä tasoilla, arvioinnissa olisi ensin tarkasteltava paikallisen kannan tasoa ja sen jälkeen poikkeuksen vaikutusta luonnonmaantieteellisen alueen kantaan ottaen huomioon myös samaa lajia koskevien muiden poikkeusten kumulatiivinen vaikutus kyseisellä luonnonmaantieteellisellä alueella.

3.3Muut huomiot

(3-73)    Arvioitaessa, voisiko poikkeus haitata lajin kantojen suotuisan suojelun tason säilyttämistä, olisi otettava huomioon erityisesti seuraavat seikat:

a) onko jäsenvaltiossa määritetty tarvittavat (asianmukaiset, tehokkaat ja todennettavissa olevat) toimenpiteet, onko ne pantu täytäntöön ja valvotaanko niiden noudattamista tehokkaasti lajin tiukan suojelun varmistamiseksi ja lajin suotuisan suojelun tason saavuttamiseksi

b) poikkeuksella ei estetä vaadittuja toimenpiteitä, tehdä niistä tehottomia tai neutraloida niitä

c) poikkeusten vaikutuksia (myös kumulatiivisia vaikutuksia) seurataan tarkasti, ja niistä otetaan opiksi tulevaisuutta varten.

3.3.1Lajikohtaisten toimintasuunnitelmien merkitys

(3-74) Yksi keino varmistaa poikkeusten asianmukainen käyttö osana tiukkaa suojelujärjestelmää olisi laatia ja panna täytäntöön kattavia lajikohtaisia toimintasuunnitelmia tai suojelu- ja hoitosuunnitelmia, vaikka niitä ei direktiivissä edellytetäkään. Näillä suunnitelmilla olisi pyrittävä suojelemaan lajeja ja saattamaan ennalleen niiden suotuisa suojelun taso tai säilyttämään se. Niihin olisi sisällyttävä 12 artiklassa edellytettyjen toimenpiteiden lisäksi toimenpiteitä, joilla tuetaan tai saatetaan ennalleen kannan, sen luontaisen levinneisyysalueen ja lajien elinympäristöjen elinkelpoisuutta. Suunnitelmat voisivat siten toimia hyödyllisenä perustana ja suuntaviivoina poikkeusten myöntämiselle edellyttäen, että poikkeukset myönnetään edelleen tapauskohtaisesti, että kaikki muut 16 artiklan edellytykset täyttyvät ja että on osoitettu, että poikkeuksesta ei ole haittaa kyseisten lajien kantojen suotuisan suojelun tason säilyttämiselle.

(3-75) Esimerkiksi poikkeukset, joilla estetään viljelmille tai omaisuudelle aiheutuvat merkittävät vahingot, voivat olla tehottomampia ongelman ratkaisemisessa pitkällä aikavälillä, jos ne tehdään riippumatta muista kyseistä lajia koskevista toimenpiteistä. Jos niihin liittyy kuitenkin useita muita toimenpiteitä (esim. muuhun kuin tappamiseen perustuvia järjestelyjä, ennalta ehkäiseviä toimenpiteitä, kannustimia ja korvauksia) lajien suojelu- tai hoitosuunnitelman yhteydessä osana tiukkaa suojelujärjestelmää, poikkeukset voisivat olla paljon tehokkaampia. Tällaisissa olosuhteissa oikein täytäntöön pantu lajin suojelu- tai hoitosuunnitelma voisi toimia asianmukaisina puitteina direktiivin tavoitteiden mukaisten poikkeusten myöntämiselle. Tällaisia suunnitelmia olisi tietenkin päivitettävä säännöllisesti sitä mukaa, kun tietämys ja seurantatulokset paranevat.

(3-76)    Jotta poikkeusten myöntämiselle voidaan luoda asianmukaiset puitteet, lajien suojelu- tai hoitosuunnitelmien olisi perustuttava varmoihin ja ajantasaisiin tieteellisiin tietoihin lajien kantojen tilasta ja kehityssuunnista, ja niiden päätavoitteena olisi oltava lajin suotuisan suojelun tason säilyttäminen tai ennalleen saattaminen (on täsmennettävä edellytykset, jotka on täytettävä tämän tavoitteen saavuttamiseksi). Suunnitelmiin olisi sisällyttävä vankka ja kattava arvio kaikista merkityksellisistä lajeihin kohdistuvista uhkista ja paineista sekä analyysi kuolleisuudesta, joka johtuu joko luonnollisista syistä tai ihmisen toiminnasta johtuvista tekijöistä, kuten laittomasta tappamisesta (salametsästyksestä) tai tahattomasta pyydystämisestä ja tappamisesta.

(3-77) Lajin suojelu- tai hoitosuunnitelmissa voitaisiin tällöin vahvistaa parhaiden käytettävissä olevien tietojen sekä luotettavien tieteellisten arviointien ja seurantajärjestelmien perusteella useita johdonmukaisia toimenpiteitä, jotka on toteutettava ja joita on seurattava sen varmistamiseksi, että asianomaisen kannan suotuisa suojelun taso saavutetaan tai säilytetään. Ainoastaan näissä olosuhteissa lajien suojelu- tai hoitosuunnitelmat voisivat toimia sopivana kehyksenä poikkeusten myöntämiselle, mikä puolestaan voisi auttaa yksinkertaistamaan kunkin erityisen poikkeuksen myöntämismenettelyä edellyttäen, että myös kaikki 16 artiklan mukaiset edellytykset täyttyvät.

3.3.2Suunnitelmien/hankkeiden vaikutusten arviointi ja lajien suojelu

(3-78) Direktiivin 16 artiklan mukaisia erityissäännöksiä ja ‑menettelyjä on noudatettava myös silloin, kun kyse on suunnitelmasta tai hankkeesta, joka saattaa vaikuttaa EU:n suojeltuun lajiin ja johon sovelletaan luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdan tai YVA-direktiivin tai SYA-direktiivin mukaisia arviointimenettelyjä. Tässä tapauksessa suunnitelmia ja hankkeita varten toteutettuja vaikutustenarviointimenettelyjä voidaan käyttää arvioitaessa vaikutuksia 12 artiklan mukaisiin vaatimuksiin ja tarkistettaessa, täyttyvätkö 16 artiklan mukaisen poikkeuksen edellytykset.

Tämä olisi merkityksellistä esimerkiksi silloin, kun hankkeen rakentaminen ja/tai toiminta todennäköisesti heikentäisi tai hävittäisi lisääntymis- tai levähdyspaikkoja tai aiheuttaisi häiriöitä liitteessä IV olevassa a kohdassa luetelluille ja hankealueella esiintyville lajeille.

Tällaisissa tilanteissa on arvioitava seuraavaa:

–    esiintyykö hankealueella joitakin luontodirektiivin liitteessä IV olevassa a kohdassa luetelluista lajeista

–    onko jollakin luontodirektiivin liitteessä IV olevassa a kohdassa luetellulla lajilla lisääntymis- tai levähdyspaikkoja hankealueella

–    kohdistuuko johonkin näistä lajeista ja/tai niiden lisääntymis- tai levähdyspaikkoihin ”vaikutuksia” (tappaminen, häiriöt, vahingoittuminen jne.) hankkeen rakentamisen ja/tai toiminnan vuoksi, ja jos näin on,

–    täyttyvätkö 16 artiklassa säädetyt edellytykset.

(3-79) Vain edellä mainittujen tarkastusten jälkeen voidaan myöntää 16 artiklan mukainen poikkeus ja toteuttaa hanke laillisesti (luvan saamisen jälkeen). Jos esimerkiksi liitteessä IV olevassa a kohdassa tarkoitetun lajin lisääntymispaikka hävitetään hankkeen rakentamisen tai toiminnan seurauksena, hankkeen hyväksyminen rikkoisi 12 artiklaa, ellei 16 artiklan mukaista poikkeusta myönnetä ja poikkeuksen myöntämisen edellytyksiä täytetä.

(3-80) Jos hankkeilla on todennäköisesti merkittäviä vaikutuksia Natura 2000 ‑alueisiin joko erikseen tai yhdessä muiden suunnitelmien tai hankkeiden kanssa, niistä on tehtävä direktiivin 6 artiklan 3 kohdan mukainen asianmukainen arviointi, jonka yhteydessä suoritetaan myös edellä mainittuun luetteloon sisältyvät tarkastukset ja toteutetaan tarvittaessa jatkotoimia.

Jäsenvaltiot voivat mukauttaa nykyisiä menettelyjä 12 ja 16 artiklan vaatimusten mukaisiksi sellaisten hankkeiden osalta, joihin ei sovelleta 6 artiklan 3 kohtaa, koska niillä ei todennäköisesti ole merkittäviä vaikutuksia Natura 2000 ‑alueisiin joko erikseen tai yhdessä muiden suunnitelmien tai hankkeiden kanssa. Tämä tarkoittaa, että edellä mainitussa luettelossa olevat tarkastukset voidaan sisällyttää arviointeihin, jotka ovat osa jäsenvaltion päätöksentekoprosesseja eri tasoilla, mukaan lukien maankäytön suunnittelua koskevat päätökset tai ohjelmien, suunnitelmien ja hankkeiden ympäristöarviointimenettelyt.

Tarkoituksena on ennen hankkeen toteuttamista tunnistaa asianmukaisesti ja nopeasti hankkeen vaikutukset, mukaan lukien luontodirektiivin liitteessä IV olevassa a kohdassa lueteltuihin suojeltuihin lajeihin ja niiden elinympäristöihin kohdistuvat vaikutukset. Ympäristövaikutusten arviointimenettely on tässä mahdollinen väline.

(3-81) Oikeudellisten menettelyjen koordinoinnilla voidaan välttää oikeudellisia esteitä. Ihannetapauksessa YVA-direktiivin soveltamisalaan kuuluvaa hanketta koskevan lupahakemuksen vastaanottamisen jälkeen aloitetaan ympäristövaikutusten arviointi (ainakin selvitysvaihe), jotta kaikki mahdolliset vaikutukset voidaan tunnistaa. Näin ollen poikkeuksen tarve voidaan todeta viipymättä ja arvioida, ovatko luontodirektiivin 16 artiklan vaatimukset täytettävissä. Jos näin on, lupa voitaisiin myöntää yhdessä poikkeuksen kanssa. Jos hanketta on muutettava ympäristövaikutusten arvioinnin tulosten vuoksi, poikkeus voi perustua muutettuun hankkeeseen.

Ihannetapauksessa yhdistelmäluvan hakemisen jälkeen tehtävä ympäristövaikutusten arviointi kattaa kaikki asiaankuuluvat ympäristövaikutukset (mukaan lukien vaikutukset luontodirektiivin liitteessä IV olevassa a kohdassa lueteltuihin lajeihin ja niiden lisääntymis- ja levähdyspaikkoihin), jotka voidaan ottaa huomioon lupaa myönnettäessä. Tämä voidaan toteuttaa esimerkiksi asettamalla ehtoja, joilla lievennetään kielteisiä vaikutuksia, ja/tai myöntämällä poikkeuksia tiettyihin lakisääteisiin kieltoihin, jos ne täyttävät poikkeusten edellytykset.

(3-82) Vaikka luontodirektiivin 12 ja 16 artiklan nojalla ei ole pakollista suorittaa edellä mainittuja tarkastuksia luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdan mukaisen asianmukaisen arvioinnin yhteydessä tai osana ympäristövaikutusten arviointimenettelyä, tämä on paras tapa varmistaa luontodirektiivin 12 ja 16 artiklan noudattaminen. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyllä voidaan määrittää luontodirektiivin liitteessä IV lueteltuihin lajeihin kohdistuvat, hankkeeseen liittyvät vaikutukset sekä mahdolliset seuraukset, joita hankkeesta voi aiheutua luontodirektiivin 12 artiklassa säädettyjen kieltojen rikkomisen kannalta. Vaikutustenarvioinnin tekeminen, mukaan lukien ennen poikkeuksen myöntämistä vaadittavat monet kuulemiset, ja kehittäminen ovat paras etenemistapa, koska näin helpotetaan päätöksenteon koordinointia.

3.3.3Korvaavien toimenpiteiden merkitys (12 artiklan 1 kohdan d alakohdasta poikkeaminen)

(3-83)    Korvaavia toimenpiteitä voidaan harkita, kun kyseessä ovat perustellut poikkeukset 12 artiklan 1 kohdan d alakohdasta eli lisääntymis- ja levähdyspaikkojen heikentäminen tai hävittäminen. Lajien biologiasta, ekologiasta ja käyttäytymisestä riippuen tällaiset toimenpiteet voivat toimia hyvin joidenkin lajien tapauksessa mutta eivät toisten yhteydessä.

Toisin kuin lieventävät toimenpiteet, korvaavat toimenpiteet ovat riippumattomia toiminnasta, josta lisääntymis- tai levähdyspaikan heikentäminen tai hävittäminen aiheutuu. Tällaisten toimenpiteiden tarkoituksena on kompensoida lisääntymis- tai levähdyspaikkaan kohdistuvia erityisiä kielteisiä vaikutuksia, mikä ei missään tapauksessa vaikuta haitallisesti kyseisen lajin suojelun tasoon. Korvaavien toimenpiteiden olisi mieluiten sovittava yhteen lisääntymis- tai levähdyspaikkaan kohdistuvien kielteisten vaikutusten kanssa, ja niiden olisi oltava käytössä ja tehokkaita ennen kielteisen vaikutuksen ilmenemistä.

(3-84)     Korvaavia toimenpiteitä ei mainita 16 artiklassa, joten ne eivät ole pakollisia. Niillä ei myöskään voida perustella tai kompensoida 12 artiklan rikkomista, vaan ne voivat olla yksi osatekijä, jolla pyritään varmistamaan 16 artiklan 1 kohdan vaatimuksen noudattaminen, jonka mukaan kyseisten lajien suojelun tasoon ei saa kohdistua haitallisia vaikutuksia.

Ihannetapauksessa korvaavilla toimenpiteillä

I)kompensoitaisiin toiminnan kielteinen vaikutus lajien lisääntymis- ja levähdyspaikkoihin erityisolosuhteissa (paikallisen kannan tasolla)

II)olisi hyvät onnistumismahdollisuudet, ja ne perustuisivat parhaisiin käytäntöihin

III)parannettaisiin lajien mahdollisuuksia saavuttaa suotuisa suojelun taso

IV)voitaisiin saada aikaan tuloksia ennen lisääntymis- tai levähdyspaikan heikentämistä tai hävittämistä tai viimeistään näiden paikkojen heikentämisen tai hävittämisen alkaessa.

(3-85)    Tällä tavoin toteutetuilla korvaavilla toimenpiteillä voitaisiin taata, että lajien lisääntymis- ja levähdyspaikkoihin ei aiheudu haitallisia kokonaisvaikutuksia kannan tasolla tai luonnonmaantieteellisellä tasolla. Näin ei kuitenkaan korvata tai vähennetä sitä tarvetta, että 16 artiklan mukaisten poikkeusten tapauksessa on noudatettava edellä mainittuja kolmea kriteeriä. Tämä tarkoittaa, että korvausjärjestelmän käyttöönotolla ei voida ohittaa poikkeuksen tarvetta eikä tarvetta täyttää kaikki 3.2 luvussa kuvatut kolme kriteeriä.

3.3.4Useita lajeja koskevat poikkeukset

(3-86)    Jotkin hankkeet (esim. suuren yleisen edun mukaiset infrastruktuurihankkeet, kuten liikenneverkot) voivat vaikuttaa useisiin liitteessä IV lueteltuihin lajeihin. Näissä tapauksissa olisi arvioitava kuhunkin asianosaiseen lajiin kohdistuvia vaikutuksia, ja näiden tietojen perusteella olisi laadittava yleiskatsaus kokonaisvaikutuksesta parhaiden ratkaisujen valitsemiseksi. Ratkaisujen on myös täytettävä kaikkien kolmen kriteerin vaatimukset. Ei riitä, että yksinkertaisesti luetellaan mahdollisesti asianosaisten lajien määrä, vaan on myös toteutettava lisävaihe, jossa arvioidaan ongelmien laajuutta ja etsitään keinoja niiden välttämiseksi.

3.3.5Väliaikaisuus: liitteessä IV luetelluista alueelle asettuvista lajeista huolehtiminen kehitteillä olevilla alueilla

(3-87) On tilanteita, joissa jo luvan saaneilla maankäyttötoimilla (esim. uuden infrastruktuurin, kuten teiden tai talojen, rakentaminen tai käynnissä oleva louhintatoiminta) luodaan uusia suotuisia elinympäristöjä, joihin asettuu direktiivin liitteessä IV lueteltuja lajeja. Tällaisia tyypillisiä luonnon ominaisuuksia, esimerkiksi kaivualueilla, voivat olla muun muassa uudet lammikot (jotka hyödyttävät sammakkoeläimiä ja sudenkorentoja), avomaa, hiekka- ja sora-alueet (jotka houkuttelevat hyönteisiä ja lintuja), pioneerilajien valtaamat ruohoalueet (jotka houkuttelevat hyönteisiä ja lintuja), seinämien irtonainen aines (joka hyödyttää lintuja ja erakkomehiläisiä) sekä suojaa tarjoavien alueiden muodostuminen (matelijoille, sammakkoeläimille ja hyönteisille).

Koska 12 artiklan mukaisessa tiukassa suojelujärjestelmässä ei tehdä eroa väliaikaisten (esim. enintään 5–10 vuotta) tai pysyvien, keinotekoisesti tai luonnollisesti luotujen ympäristöjen välillä, on katsottava, että myös ne liitteessä IV luetellut suojellut eläin- tai kasvilajit, jotka alkavat käyttää uutta aluetta sallittujen maankäyttötoimien seurauksena, kuuluvat kokonaisuudessaan 12 artiklan suojelusäännösten soveltamisalaan.

(3-88) Direktiivin 12 artiklassa säädetyn tiukan suojelujärjestelmän soveltaminen voi olla tällaisissa tapauksissa merkittävä haaste hankkeen toteuttajille ja maanomistajille, jotka töiden luonteen vuoksi saattavat joutua poistamaan nämä ”väliaikaiset” elinympäristöt edetäkseen työssään luvan mukaisesti. Elinympäristöjen poistaminen hankkeen valmistelu-, toiminta- tai käytöstäpoistovaiheessa edellyttää 16 artiklan 1 kohdan mukaista poikkeusta, jos edellytykset täyttyvät (ks. jäljempänä).

Ilman oikeusvarmuutta siitä, että kyseistä aluetta voidaan lainmukaisesti käyttää sallittuun tarkoitukseen suunnitellulla tavalla, maanomistajat tai hankkeen toteuttajat saattavat haluta estää suojeltujen lajien tulon alueelle (esim. käyttämällä torjunta-aineita tai maanmuokkausta) väliaikana, jolloin maankäyttöön liittyviä töitä ei tehdä aktiivisesti, jotta vältyttäisiin lisärasitteilta tai rajoituksilta, jotka liittyvät sellaisten suojeltujen lajien esiintymiseen, joita ei alun perin ole esiintynyt kyseisillä maa-alueilla. Tämä voisi merkitä menetettyä tilaisuutta, koska mahdolliset väliaikaiset elinympäristöt, jotka eivät muuten olisi menestyneet kyseisellä alueella, voivat tietyin edellytyksin edistää direktiivin tavoitteiden saavuttamista.

(3-89) Tämän oikeusvarmuuden takaamiseksi ja siten kannustimena väliaikaisten luontoalueiden perustamiseksi tai ylläpitämiseksi rakennuttajat voivat hakea 16 artiklan mukaista poikkeusta suunnitteluprosessin varhaisessa vaiheessa, kun suojellut lajit eivät ole vielä asettuneet alueelle mutta kun tällaisen asettumisen voidaan odottaa tapahtuvan jokseenkin varmasti (näin voi olla esim. silloin, kun lajia jo esiintyy ympäröivillä alueilla). Tällainen ennakkopoikkeus mahdollistaisi hankkeen kehittämistarpeiden mukaisten väliaikaisten luonnon ominaisuuksien poistamisen. Tällaisia poikkeuksia koskevat oikeudelliset vaatimukset eivät kuitenkaan voi olla alemmat kuin poikkeukset jo esiintyvien suojeltujen lajien ja niiden elinympäristöjen osalta, ja niiden on täytettävä edelleen kaikki 16 artiklassa säädetyt edellytykset. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että poikkeuksissa, jotka myönnetään ennen alueelle asettuvan lajin tai sen elinympäristön varsinaista asettumista, on eriteltävä selvästi ja täsmällisesti poikkeuksella tavoitellut päämäärät. 160

(3-90) Tämän vuoksi on tärkeää, että ennen 16 artiklan mukaista poikkeusta koskevia hakemuksia tehdään täydellinen kenttäluettelo, jonka tarkoituksena on havaita kaikki suojellut lajit paitsi hankealueella myös ympäröivillä alueilla. Näin varmistetaan, että voidaan määrittää kaikki liitteen IV ”ennustettavissa olevat” lajit, niiden runsaus ja todennäköisyys sille, että ne asettuvat hankealueelle. Tämän jälkeen 16 artiklan mukaista päätöstä voidaan käyttää sellaisten edellytysten asettamiseksi, joilla lajien elinympäristön ekologinen toimivuus voidaan säilyttää siinä tapauksessa, että hankealueelle asettuneiden lajien uusi elinympäristö on poistettava sallittua hanketta/toimintaa varten. Tähän voisi sisältyä esimerkiksi vastaavien elinympäristöjen luominen ja suojelu hankealueen ulkopuolella sekä lajien siirtäminen hankealueella näihin elinympäristöihin pitkän aikavälin seurannan tukemana. Kuten kaikkien poikkeusten yhteydessä, asianmukainen täytäntöönpano on myös todennettava ja kirjattava.

(3-91) Poikkeukset, jotka koskevat edellä kuvattuja väliaikaisia luonnon tilanteita, edellyttävät objektiivista perustelua jonkin 16 artiklan 1 kohdassa esitetyn perusteen nojalla. Yksi mahdollisuus on perustaa poikkeus 16 artiklan 1 kohdan a alakohdassa esitettyihin syihin, jotka oikeuttavat poikkeuksen ”luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelemiseksi ja luontotyyppien säilyttämiseksi”. Säännöksen sanamuoto ei rajoitu poikkeuksiin, jotka myönnetään kasvi- tai eläinlajien suojelemiseksi muilta kilpailevilta suojelluilta lajeilta. Sanamuoto voidaan tulkita niin, että siinä sallitaan myös poikkeus suojellun lajin tiukasta suojelujärjestelmästä lajin omaksi hyväksi. Säännöksen sanamuodot ”suojelemiseksi” ja ”säilyttämiseksi” viittaavat siihen, että poikkeuksen on tuotava lisäarvoa kyseessä olevalle lajille. Tämä tarkoittaisi, että 16 artiklan 1 kohdan a alakohtaa voitaisiin soveltaa, jos voidaan osoittaa, että kyseiselle lajille koituu nettohyötyä, mikä on mahdollista ainoastaan myöntämällä poikkeus.

(3-92) Direktiivin 16 artiklan 1 kohdan c alakohdassa säädetään mahdollisuudesta myöntää poikkeus ”muista erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavista syistä, mukaan lukien sosiaaliset ja taloudelliset syyt, sekä jos poikkeamisesta on ensisijaisen merkittävää hyötyä ympäristölle”. Viittaus ”ensisijaisen merkittävään hyötyyn ympäristölle” voitaisiin tulkita samalla tavalla kuin edellä esitetty viittaus, joka koskee ”luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelemista ja luontotyyppien säilyttämistä”, sellaisena kuin se sisältyy 16 artiklan 1 kohdan a alakohtaan, eli olettaen, että lajin tiukasta suojelujärjestelmästä voitaisiin myöntää poikkeus myös lajin oman edun mukaan. Lisäarvosta olisi kuitenkin oltava ”ensisijaisen merkittävää hyötyä”, mikä tässä tapauksessa merkitsee suurempaa vaatimusta kuin 16 artiklan 1 kohdan a alakohdassa on säädetty.

(3-93) Väliaikaisia luontoalueita koskevien poikkeuksien käyttömahdollisuutta olisi tarkasteltava huolellisesti hankkeen suunnitteluvaiheessa, ja tarkasteluun olisi sisällyttävä yksityiskohtainen tieteellinen arviointi siitä, mihin suojellut lajit voivat asettua hankkeen eri vaiheissa. Suunnitteluvaiheessa olisi arvioitava, miten väliaikaisiin elinympäristöihin asettuneet lajit on mahdollista säilyttää mahdollisuuksien mukaan hankkeen aikana ja sen jälkeen esimerkiksi toteuttamalla asianmukaisia lieventäviä toimenpiteitä ja tukemalla uudelleensijoittamista.

(3-94) Poikkeuspäätöksen on kuitenkin edelleen täytettävä kaikki muut 16 artiklassa säädetyt edellytykset (muiden ratkaisujen puuttuminen, ei haittaa suojelun tasolle), ja siinä olisi vahvistettava tiukat seuranta- ja valvontasitoumukset etukäteen. 161 Niillä varmistetaan, että väliaikaisen alueen kehittäminen vastaa suojeltujen lajien ennakoitua ilmenemistä tai esiintyvyyttä alueella. Valvontatyöllä saataisiin myös tarvittava näyttö lisäpoikkeuksen hakemiseksi sellaisten uusien esiintymisten varalta, joita ei ollut alun perin ennakoitu.

3.4Poikkeusten valvonta ja niistä raportoiminen

3.4.1Poikkeusten vaikutusten valvonta

(3-95) Toimivaltaisten kansallisten viranomaisten on varmistettava, että kaikki poikkeusjärjestelmän ehdot täytetään ennen poikkeuksen myöntämistä, ja niiden on myös valvottava poikkeusten vaikutuksia (ja mahdollisten korvaavien toimenpiteiden tehokkuutta) niiden täytäntöönpanon jälkeen. 163 Direktiivin 16 artiklan 3 kohdan e alakohdassa edellytetään, että poikkeuksia koskevissa jäsenvaltioiden kertomuksissa täsmennetään ”käytetyt valvontatoimenpiteet ja saadut tulokset”. Tämä tarkoittaa, että jäsenvaltioiden on valvottava ja seurattava myönnettyjen poikkeusten täytäntöönpanoa.

Poikkeusten vaikutuksia on valvottava myös sen todentamiseksi, onko poikkeukset pantu asianmukaisesti täytäntöön ja onko niillä saavutettu niille asetetut tavoitteet tieteellisesti perustellun näytön tukemana, sekä tarvittaessa korjaavien toimenpiteiden toteuttamiseksi. Näin voidaan varmistaa, että kaikki poikkeuksen täytäntöönpanosta lajille aiheutuvat tahattomat riskit tai vahingot havaitaan. Poikkeusjärjestelmän asianmukainen käyttö edellyttää, että puite-ehdot on määritettävä oikein sen varmistamiseksi, että lähestymistapa ei johda ei-toivottuihin vaikutuksiin. Valvonta on keskeistä tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

(3-96) Poikkeuksien täytäntöönpanon jälkeen kansallisten viranomaisten on myös valvottava kunkin poikkeuksen piiriin kuuluvan lajin osalta kansallisella alueella myönnettyjen poikkeusten kumulatiivista vaikutusta riippumatta poikkeusten myöntämisperusteista ja vahvistettava alustava arvio, jonka mukaan poikkeukset eivät haittaa lajien kantojen suotuisan suojelun tason säilyttämistä. Tämän valvonnan tulokset olisi luonnollisesti otettava huomioon kaikissa tulevissa poikkeuslupapäätöksissä.

(3-97) Tämä valvonta voisi kuulua myös direktiivin 11 artiklan mukaisen yleisen seurantavelvollisuuden piiriin. Olisi järkevää, että tällaisessa seurannassa huomioitaisiin herkästi niiden poikkeusten vaikutukset (mukaan lukien kumulatiiviset vaikutukset ja korvaavien toimenpiteiden vaikutukset), joita sovelletaan lajeihin, joiden osalta poikkeuksia myönnetään toistuvasti tai joiden suojelun taso on epäsuotuisa (mutta joihin kuitenkin sovelletaan poikkeuksia poikkeuksellisissa olosuhteissa). Olisi myös järkevää, että tällaiseen seurantaan sisältyisi sellaisten muiden tekijöiden valvonta, joilla voi olla kielteinen vaikutus lajien suojelun tasoon (kuten laiton tappaminen). Näitä tietoja voidaan käyttää arvioitaessa lajien suojelun tasoa.

3.4.2Direktiivin 16 artiklan 2 ja 3 kohdan mukaiset ilmoitusvelvoitteet

(3-98) Poikkeusten on täytettävä myös 16 artiklan 2 ja 3 kohdassa säädetyt muotovaatimukset. Yhteisöjen tuomioistuin totesi asiassa C-118/94 (lintudirektiiviä koskeva asia) antamassaan tuomiossa, että näiden muotovaatimusten ”tarkoituksena on rajoittaa poikkeuksen käyttäminen vain niihin tapauksiin, joissa se on ehdottoman välttämätöntä, ja helpottaa komission tehtävänä olevaa valvontaa”.

(3-99) Jäsenvaltioiden ei tarvitse kuulla komissiota ennen poikkeusten soveltamista, mutta niillä on velvollisuus toimittaa komissiolle kertomus 16 artiklan täytäntöönpanosta kahden vuoden välein. Direktiivin 16 artiklan 2 kohdassa ei täsmennetä näiden kertomusten tarkkaa sisältöä. On kuitenkin selvää, että tietojen on oltava täysimääräisiä ja tosiasioihin perustuvia ja että niiden on katettava kaikki 16 artiklan 3 kohdassa mainitut seikat. Komission on voitava valvoa poikkeuksia koskevissa kertomuksissa annettujen tietojen perusteella 16 artiklan soveltamista jäsenvaltioissa ja tarkistaa soveltamisen yhteensopivuus direktiivin kanssa. Jos komissio katsoo, että poikkeusten käyttö rikkoo direktiivin vaatimuksia, sillä on oikeus käynnistää rikkomusmenettely kyseistä jäsenvaltiota vastaan.

(3-100) Nykyinen poikkeuksista ilmoittamisen malli kattaa myös kaikki Euroopan luonnonvaraisen kasviston ja eläimistön sekä niiden elinympäristön suojelusta tehdyn yleissopimuksen (Bernin yleissopimus) 164 9 artiklan mukaiset raportointivelvoitteet, ja sen tarkoituksena on parantaa raportoinnin tehokkuutta ja käytettävyyttä kaikilla tasoilla (alueellinen, kansallinen ja EU). Komissio ja jäsenvaltiot käyttävät tällä hetkellä uutta raportointimuotoa ja uutta tietoteknistä välinettä, jota kutsutaan luonto- ja lintudirektiivien poikkeusjärjestelmäksi+ (HaBiDeS+). 165

(3-101) Uusi muoto sisältää 16 artiklan 3 kohdassa säädetyt muotovaatimukset, jotka on täytettävä ja täsmennettävä kaikissa myönnetyissä poikkeuksissa, sekä lisätiedot (esim. yksityiskohtaiset tiedot, jotka auttavat ymmärtämään tarkemmin syyn, keinot ja menetelmät, todisteet 16 artiklan 1 kohdan e alakohdan erityisvaatimuksista, viittaukset hylättyihin vaihtoehtoihin, todisteet siitä, että poikkeus ei vahingoita kannan suojelun tasoa), jotka antavat käsityksen toimivaltaisten viranomaisten 16 artiklan mukaisen poikkeusjärjestelmän soveltamista koskevista perusteluista.

Liitteet:

Liite I:        Oikeustapausviittaukset

Liite II:        Luettelo liitteissä II, IV ja V tarkoitetuista lajeista

Liite III:    Luontodirektiivin 12 artiklan täytäntöönpano – Susia koskeva esimerkki

LIITE I

Oikeustapausviittaukset

Luontodirektiivin lajien suojelua koskevat säännökset

12.11.1969, Stauder v. Stadt Ulm, asia C-29/69, ECLI:EU:C:1969:57

27.10.1977, Regina v. Bouchereau, asia C-30/77, ECLI:EU:C:1977:172

12.7.1979, Koschniske v. Raad van Arbeid, asia C-9/79, ECLI:EU:C:1979:201

23.5.1985, komissio v. Saksa, asia C-29/84, ECLI:EU:C:1985:229

9.4.1987, komissio v. Italia, asia C-363/85, ECLI:EU:C:1987:196

8.7.1987, komissio v. Belgia, asia C-247/85, ECLI:EU:C:1987:339

8.7.1987, komissio v. Italia, asia C-262/85, ECLI:EU:C:1987:340

23.2.1988, komissio v. Italia, asia C-429/85, ECLI:EU:C:1988:83

27.4.1988, komissio v. Ranska, asia C-252/85, ECLI:EU:C:1988:202

7.7.1988, Moksel v. BALM, asia C-55/87, ECLI:EU:C:1988:377

15.3.1990, komissio v. Alankomaat, asia C-339/87, ECLI:EU:C:1990:119

28.3.1990, rikosoikeudenkäynti, jossa vastaajana ovat G. Vessoso ja G. Zanetta, yhdistetyt asiat C-206/88 ja C-207/88, ECLI:EU:C:1990:145

17.1.1991, komissio v. Italia, asia C-157/89, ECLI:EU:C:1991:22

28.2.1991, komissio v. Saksa, asia C-57/89, ECLI:EU:C:1991:89

28.2.1991, komissio v. Saksa, asia C-131/88, ECLI:EU:C:1991:87

30.5.1991, komissio v. Saksa, asia C-59/89, ECLI:EU:C:1991:225

2.8.1993, komissio v. Espanja, asia C-355/90, ECLI:EU:C:1993:331

7.3.1996, WWF Italia v. Regione Veneto, asia C-118/94, ECLI:EU:C:1996:86

19.9.1996, komissio v. Kreikka, asia C-236/95, ECLI:EU:C:1996:341

12.12.1996, Ligue royale belge pour la protection des oiseaux ja Société d ’études ornithologiques v. Vallonian hallintoalue, asia C-10/96, ECLI:EU:C:1996:504

19.5.1999, komissio v. Ranska, asia C-225/97, ECLI:EU:C:1999:252

11.11.1999, komissio v. Italia, asia C-315/98, ECLI:EU:C:1999:551

7.11.2000, First Corporate Shipping, asia C-371/98, ECLI:EU:C:2000:600

10.5.2001, komissio v. Alankomaat, asia C-144/99, ECLI:EU:C:2001:257

17.5.2001, komissio v. Italia, asia C-159/99, ECLI:EU:C:2001:278

30.1.2002, komissio v. Kreikka, asia C-103/00, ECLI:EU:C:2002:60

13.2.2003, komissio v. Luxemburg, asia C-75/01, ECLI:EU:C:2003:95

16.10.2003, Ligue pour la protection des oiseaux ja muut v. Premier ministre ja Ministre de l’Aménagement du territoire et de l’Environnement, asia C-182/02, ECR, s. 12105

6.11.2003, komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta, asia C-434/01, ECLI:EU:C:2003:601

20.10.2005, komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta, asia C-6/04, ECLI:EU:C:2005:626

15.12.2005, komissio v. Suomi, asia C-344/03, ECLI:EU:C:2005:770

10.1.2006, komissio v. Saksa, asia C-98/03, ECLI:EU:C:2006:3

16.3.2006, komissio v. Kreikka, asia C-518/04, ECLI:EU:C:2006:183

18.5.2006, komissio v. Espanja, asia C-221/04, ECLI:EU:C:2006:329

8.6.2006, komissio v. Italia, asia C-60/05, ECLI:EU:C:2006:378

19.12.2006, komissio v. Italia, asia C-503/06, ECLI:EU:C:2008:279

11.1.2007, komissio v. Irlanti, asia C-183/05, ECLI:EU:C:2007:14

10.5.2007, komissio v. Itävalta, asia C-508/04, ECLI:EU:C:2007:274

14.6.2007, komissio v. Suomi, asia C-342/05, ECLI:EU:C:2007:341

20.5.2010, komissio v. Espanja, asia C-308/08, ECLI:EU:C:2010:281

9.6.2011, komissio v. Ranska, asia C-383/09, ECLI:EU:C:2011:369

26.1.2012, komissio v. Puola, asia C-192/11, ECLI:EU:C:2012:44

15.3.2012, komissio v. Kypros, asia C-340/10, ECLI:EU:C:2012:143

15.3.2012, komissio v. Puola, asia C-46/11, ECLI:EU:C:2012:146

10.11.2016, komissio v. Kreikka, asia C-504/14, ECLI:EU:C:2016:847

17.4.2018, komissio v. Puola, asia C-441/17, ECLI:EU:C:2018:255

10.10.2019, ennakkoratkaisu, asia C-674/17, ECLI:EU:C:2019:851

11.6.2020, ennakkoratkaisu, asia C‑88/19, ECLI:EU:C:2020:458

4.3.2021, yhdistetyt asiat C-473/19 ja C-474/19 – Föreningen Skydda Skogen, ECLI:EU:C:2021:166

Vireillä oleva asia C-477/19 – Magistrat Stadt Wien

LIITE II

Luettelo luontodirektiivin 92/43/ETY

liitteiden II, IV ja V mukaisista eläinlajeista

Tässä liitteessä luetellut lajit on merkitty

Ølajin tai alalajin nimellä (lihavoituna ja kursivoituna) taikka

Øviittaamalla korkeampaan eliösystematiikan yksikköön tai sen määrättyyn osaan. Lyhenne ”spp.” heimon tai suvun jäljessä tarkoittaa kaikkia kyseiseen heimoon tai lajiin kuuluvia lajeja.

Tähti (*) ennen lajin nimeä tarkoittaa, että laji on liitteessä II lueteltu ensisijaisesti suojeltava laji (liitteissä VI ja V ei erotella toisistaan ensisijaisia ja muita lajeja).

Tässä taulukossa yhdistetyt liitteet ovat seuraavat:

LIITE II: YHTEISÖN TÄRKEINÄ PITÄMÄT LAJIT, JOIDEN SUOJELEMISEKSI ON OSOITETTAVA ERITYISTEN SUOJELUTOIMIEN ALUEITA

LIITE IV: YHTEISÖN TÄRKEINÄ PITÄMÄT LAJIT, JOTKA EDELLYTTÄVÄT TIUKKAA SUOJELUA

LIITE V: YHTEISÖN TÄRKEINÄ PITÄMÄT LAJIT, JOIDEN OTTAMINEN LUONNOSTA JA HYVÄKSIKÄYTTÖ VOI VAATIA HYÖDYNTÄMISEN SÄÄNTELYÄ

Lajin nimi	Liite			Maantieteelliset rajoitukset
	II	IV	V
ELÄIMET
SELKÄRANKAISET
NISÄKKÄÄT
INSECTIVORA
Erinaceidae
Erinaceus algirus		X
Soricidae
Crocidura canariensis		X
Crocidura sicula		X
Talpidae
Galemys pyrenaicus	X	X
CHIROPTERA
Microchiroptera
Rhinolophidae
Rhinolophus blasii	X	X
Rhinolophus euryale	X	X
Rhinolophus ferrumequinum	X	X
Rhinolophus hipposideros	X	X
Rhinolophus mehelyi	X	X
Vespertilionidae
Barbastella barbastellus	X	X
Miniopterus schreibersi	X	X
Myotis bechsteini	X	X
Myotis blythii	X	X
Myotis capaccinii	X	X
Myotis dasycneme	X	X
Myotis emarginatus	X	X
Myotis	X	X
Kaikki muut Microchiroptera-lajit		X
Megachiroptera
Pteropodidae
Rousettus aegiptiacus	X	X
RODENTIA
Gliridae
Kaikki lajit paitsi Glis ja Eliomys quercinus		X
Myomimus roachi	X	X
Sciuridae
* Marmota latirostris	X	X
* Pteromys volans (Sciuropterus russicus)	X	X
Spermophilus citellus (Citellus citellus)	X	X
* Spermophilus suslicus (Citellus suslicus)	X	X
Sciurus anomalus		X
Castoridae
Castor fiber	X	X	X	Liite II: paitsi virolaiset, latvialaiset, liettualaiset, suomalaiset ja ruotsalaiset populaatiot Liite IV: paitsi virolaiset, latvialaiset, liettualaiset, puolalaiset, suomalaiset ja ruotsalaiset populaatiot Liite V: suomalaiset, ruotsalaiset, latvialaiset, liettualaiset, virolaiset ja puolalaiset populaatiot
Cricetidae
Cricetus cricetus		X	X	Liite IV: paitsi unkarilaiset populaatiot Liite V: unkarilaiset populaatiot
Mesocricetus newtoni	X	X
Microtidae
Dinaromys bogdanovi	X	X
Microtus cabrerae	X	X
* Microtus oeconomus arenicola	X	X
* Microtus oeconomus mehelyi	X	X
Microtus tatricus	X	X
Zapodidae
Sicista betulina		X
Sicista subtilis	X	X
Hystricidae
Hystrix cristata		X
CARNIVORA
Canidae
* Alopex lagopus	X	X
Canis aureus			X
* Canis lupus	X	X	X	Liite II: paitsi virolainen populaatio; kreikkalaiset populaatiot: ainoastaan 39. leveyspiirin eteläpuolella elävät populaatiot; espanjalaiset populaatiot: ainoastaan Dueron eteläpuolella elävät populaatiot; latvialaiset, liettualaiset ja suomalaiset populaatiot Liite IV: paitsi 39. leveyspiirin pohjoispuolella elävät kreikkalaiset populaatiot; virolaiset populaatiot, espanjalaiset populaatiot Dueron pohjoispuolella; latvialaiset, liettualaiset, puolalaiset, slovakialaiset ja bulgarialaiset populaatiot sekä suomalaiset populaatiot poronhoitoalueella, joka on määritelty 14 päivänä syyskuuta 1990 annetun Suomen poronhoitolain 848/90 2 pykälässä Liite V: espanjalaiset populaatiot Dueron pohjoispuolella, kreikkalaiset populaatiot 39. leveyspiirin pohjoispuolella, suomalaiset populaatiot poronhoitoalueella, joka on määritelty 14 päivänä syyskuuta 1990 annetun Suomen poronhoitolain 848/90 2 pykälässä, bulgarialaiset, latvialaiset, liettualaiset, virolaiset, puolalaiset ja slovakialaiset populaatiot
Ursidae
* Ursus arctos	X	X		Liite II: paitsi virolaiset, suomalaiset ja ruotsalaiset populaatiot
Mustelidae
* Gulo	X
Lutra	X	X
Martes			X
Mustela eversmanii	X	X
Mustela putorius			X
* Mustela lutreola	X	X
Vormela peregusna	X	X
Felidae
Felis silvestris		X
Lynx	X	X	X	Liite II: paitsi virolaiset, latvialaiset ja suomalaiset populaatiot Liite IV: paitsi virolainen populaatio Liite V: virolainen populaatio
* Lynx pardinus	X	X
Phocidae
Halichoerus grypus	X		X
* Monachus monachus	X	X
Phoca hispida bottnica	X		X
* Phoca hispida saimensis	X	X
Phoca vitulina	X		X
Kaikki muut Phocidae-lajit			X
Viverridae
Genetta genetta			X
Herpestes ichneumon			X
DUPLICIDENTATA
Leporidae
Lepus timidus			X
ARTIODACTYLA
Cervidae
* Cervus elaphus corsicanus	X	X
Rangifer tarandus fennicus	X
Bovidae
* Bison bonasus	X	X
Capra aegagrus (luonnonpopulaatiot)	X	X
Capra ibex			X
Capra pyrenaica (paitsi Capra pyrenaica pyrenaica)			X
* Capra pyrenaica pyrenaica	X	X
Ovis gmelini musimon (Ovis ammon musimon) (luonnonpopulaatiot – Korsika ja Sardinia)	X	X
Ovis orientalis ophion (Ovis gmelini ophion)	X	X
* Rupicapra pyrenaica ornata (Rupicapra rupicapra ornata)	X	X
Rupicapra rupicapra (paitsi Rupicapra rupicapra balcanica, Rupicapra rupicapra ornata ja Rupicapra rupicapra tatrica)			X
Rupicapra rupicapra balcanica	X	X
* Rupicapra rupicapra tatrica	X	X
CETACEA
Phocoena phocoena	X	X
Tursiops truncatus	X	X
Kaikki muut Cetacea-lajit		X
MATELIJAT
CHELONIA (TESTUDINES)
Testudinidae
Testudo graeca	X	X
Testudo hermanni	X	X
Testudo marginata	X	X
Cheloniidae
* Caretta caretta	X	X
* Chelonia mydas	X	X
Lepidochelys kempii		X
Eretmochelys imbricata		X
Dermochelyidae
Dermochelys coriacea		X
Emydidae
Emys orbicularis	X	X
Mauremys caspica	X	X
Mauremys leprosa	X	X
SAURIA
Lacertidae
Algyroides fitzingeri		X
Algyroides marchi		X
Algyroides moreoticus		X
Algyroides nigropunctatus		X
Dalmatolacertaoxycephala		X
Dinarolacerta mosorensis	X	X
Gallotia atlantica		X
Gallotia galloti		X
Gallotia galloti insulanagae	X	X
* Gallotia simonyi	X	X
Gallotia stehlini		X
Lacerta agilis		X
Lacerta bedriagae		X
Lacerta bonnali (Lacerta monticola)	X	X
Lacerta monticola	X	X
Lacerta danfordi		X
Lacerta dugesi		X
Lacerta graeca		X
Lacerta horvathi		X
Lacerta schreiberi	X	X
Lacerta trilineata		X
Lacerta viridis		X
Lacerta vivipara pannonica		X
Ophisops elegans		X
Podarcis erhardii		X
Podarcis fifolensis		X
Podarcis hispanica atrata		X
Podarcis lilfordi	X	X
Podarcis melisellensis		X
Podarcis milensis		X
Podarcis muralis		X
Podarcis peloponnesiaca		X
Podarcis pityusensis	X	X
Podarcis sicula		X
Podarcis taurica		X
Podarcis tiliguerta		X
Podarcis wagleriana		X
Scincidae
Ablepharus kitaibelli		X
Chalcides bedriagai		X
Chalcides ocellatus		X
Chalcides sexlineatus		X
Chalcides simonyi (Chalcides occidentalis)	X	X
Chalcides viridianus		X
Ophiomorus punctatissimus		X
Gekkonidae
Cyrtopodion kotschyi		X
Phyllodactylus europaeus	X	X
Tarentola angustimentalis		X
Tarentola boettgeri		X
Tarentola delalandii		X
Tarentola gomerensis		X
Agamidae
Stellio stellio		X
Chamaeleontidae
Chamaeleo chamaeleon		X
Anguidae
Ophisaurus apodus		X
OPHIDIA (SERPENTES)
Colubridae
Coluber caspius		X
* Coluber cypriensis	X	X
Coluber hippocrepis		X
Coluber jugularis		X
Coluber laurenti		X
Coluber najadum		X
Coluber nummifer		X
Coluber viridiflavus		X
Coronella austriaca		X
Eirenis modesta		X
Elaphe longissima		X
Elaphe quatuorlineata	X	X
Elaphe situla	X	X
Natrix natrix cetti		X
Natrix natrix corsa		X
* Natrix natrix cypriaca	X	X
Natrix tessellata		X
Telescopus falax		X
Viperidae
Vipera ammodytes		X
* Macrovipera schweizeri (Vipera lebetina schweizeri)	X	X
Vipera seoanni		X		Liite IV: paitsi espanjalaiset populaatiot
Vipera ursinii (paitsi Vipera ursinii rakosiensis ja Vipera ursinii macrops)	X	X
* Vipera ursinii macrops	X	X
* Vipera ursinii rakosiensis	X	X
Vipera xanthina		X
Boidae
Eryx jaculus		X
SAMMAKKOELÄIMET
CAUDATA
Salamandridae
Chioglossa lusitanica	X	X
Euproctus asper		X
Euproctus montanus		X
Euproctus platycephalus		X
Mertensiella luschani (Salamandra luschani)	X	X
Salamandra atra		X
* Salamandra aurorae (Salamandra atra aurorae)	X	X
Salamandra lanzai		X
Salamandrina terdigitata	X	X
Triturus carnifex (Triturus cristatus carnifex)	X	X
Triturus cristatus (Triturus cristatus cristatus)	X	X
Triturus dobrogicus (Triturus cristatus dobrogicus)	X
Triturus italicus		X
Triturus karelinii (Triturus cristatus karelinii)	X	X
Triturus marmoratus		X
Triturus montandoni	X	X
Triturus vulgaris ampelensis	X	X
Proteidae
* Proteus anguinus	X	X
Plethodontidae
Hydromantes (Speleomantes) ambrosii	X	X
Hydromantes (Speleomantes) flavus	X	X
Hydromantes (Speleomantes) genei	X	X
Hydromantes (Speleomantes) imperialis	X	X
Hydromantes (Speleomantes) strinatii	X	X
Hydromantes (Speleomantes) supramontis	X	X
ANURA
Discoglossidae
Alytes cisternasii		X
* Alytes muletensis	X	X
Alytes obstetricans		X
Bombina bombina	X	X
Bombina variegata	X	X
Discoglossus galganoi (mukaan lukien Discoglossus « jeanneae »)	X	X
Discoglossus montalentii	X	X
Discoglossus pictus		X
Discoglossus sardus	X	X
Ranidae
Rana arvalis		X
Rana dalmatina		X
Rana esculenta			X
Rana graeca		X
Rana iberica		X
Rana italica		X
Rana latastei	X	X
Rana lessonae		X
Rana perezi			X
Rana ridibunda			X
Rana temporaria			X
Pelobatidae
Pelobates cultripes		X
Pelobates fuscus		X
* Pelobates fuscus insubricus	X	X
Pelobates syriacus		X
Bufonidae
Bufo calamita		X
Bufo viridis		X
Hylidae
Hyla arborea		X
Hyla meridionalis		X
Hyla sarda		X
KALAT
PETROMYZONIFORMES
Petromyzonidae
Eudontomyzon spp.	X
Lampetra fluviatilis	X		X	Liite II: paitsi suomalaiset ja ruotsalaiset populaatiot
Lampetra planeri	X			Liite II: paitsi virolaiset, suomalaiset ja ruotsalaiset populaatiot
Lethenteron zanandrai	X		X
Petromyzon marinus	X			Liite II: paitsi ruotsalaiset populaatiot
ACIPENSERIFORMES
Acipenseridae
* Acipenser naccarii	X	X
* Acipenser sturio	X	X
Kaikki muut Acipenseridae-lajit			X
CLUPEIFORMES
Clupeidae
Alosa spp.	X		X
SALMONIFORMES
Salmonidae / Coregonidae
Coregonus spp. (paitsi Coregonus oxyrhynchus — Pohjanmeren eräiden alueiden anadromiset populaatiot)			X
* Coregonus oxyrhynchus (Pohjanmeren eräiden alueiden anadromiset populaatiot)	X	X
Hucho hucho (luonnon populaatiot)	X		X
Salmo macrostigma	X
Salmo marmoratus	X
Salmo salar (ainoastaan makeassa vedessä)	X		X	Liite II: paitsi suomalaiset populaatiot
Salmothymus obtusirostris	X
Thymallus thymallus			X
Umbridae
Umbra krameri	X
CYPRINIFORMES
Cyprinidae
Alburnus albidus (Alburnus vulturius)	X
Anaecypris hispanica	X	X
Aspius aspius	X		X	Liite II: paitsi suomalaiset populaatiot
Aulopyge huegelii	X
Barbus spp.			X
Barbus comiza	X		X
Barbus meridionalis	X		X
Barbus plebejus	X		X
Chalcalburnus chalcoides	X
Chondrostoma genei	X
Chondrostoma knerii	X
Chondrostoma lusitanicum	X
Chondrostoma phoxinus	X
Chondrostoma polylepis (mukaan lukien C. willkommi)	X
Chondrostoma soetta	X
Chondrostoma toxostoma	X
Gobio albipinnatus	X
Gobio kessleri	X
Gobio uranoscopus	X
Iberocypris palaciosi	X
* Ladigesocypris ghigii	X
Leuciscus lucumonis	X
Leuciscus souffia	X
Pelecus cultratus	X		X
Phoxinellus spp.	X
* Phoxinus percnurus	X	X
Rhodeus sericeus amarus	X
Rutilus alburnoides	X
Rutilus arcasii	X
Rutilus friesii meidingeri	X		X
Rutilus lemmingii	X
Rutilus pigus	X		X
Rutilus rubilio	X
Rutilus macrolepidotus	X
Scardinius graecus	X
Squalius microlepis	X
Squalius svallize	X
Cobitidae
Cobitis elongata	X
Cobitis taenia	X			Liite II: paitsi suomalaiset populaatiot
Cobitis trichonica	X
Misgurnus fossilis	X
Sabanejewia aurata	X
Sabanejewia larvata (Cobitis larvata ja Cobitis conspersa)	X
SILURIFORMES
Siluridae
Silurus aristotelis	X		X
ATHERINIFORMES
Cyprinodontidae
Aphanius iberus	X
Aphanius fasciatus	X
* Valencia hispanica	X	X
* Valencia letourneuxi (Valencia hispanica)	X
PERCIFORMES
Percidae
Gymnocephalus baloni	X	X
Gymnocephalus schraetzer	X		X
* Romanichthys valsanicola	X	X
Zingel spp. (paitsi Zingel asper ja Zingel zingel)	X
Zingel asper	X	X
Zingel zingel	X		X
Gobiidae
Knipowitschia croatica	X
Knipowitschia (Padogobius) panizzae	X
Padogobius nigricans	X
Pomatoschistus canestrini	X
SCORPAENIFORMES
Cottidae
Cottus gobio	X			Liite II: paitsi suomalaiset populaatiot
Cottus petiti	X
SELKÄRANGATTOMAT
ANNELIDA
HIRUDINOIDEA – ARHYNCHOBDELLAE
Hirudinidae
Hirudo medicinalis							X
NIVELJALKAISET
CRUSTACEA
Decapoda
Astacus astacus							X
Austropotamobius pallipes					X		X
* Austropotamobius torrentium					X		X
Scyllarides latus							X
Isopoda
* Armadillidium ghardalamensis					X	X
INSECTA
Coleoptera
Agathidium pulchellum					X
Bolbelasmus unicornis					X	X
Boros schneideri					X
Buprestis splendens					X	X
Carabus hampei					X	X
Carabus hungaricus					X	X
* Carabus menetriesi pacholei					X
* Carabus olympiae					X	X
Carabus variolosus					X	X
Carabus zawadszkii					X	X
Cerambyx cerdo					X	X
Corticaria planula					X
Cucujus cinnaberinus					X	X
Dorcadion fulvum cervae					X	X
Duvalius gebhardti					X	X
Duvalius hungaricus					X	X
Dytiscus latissimus					X	X
Graphoderus bilineatus					X	X
Leptodirus hochenwarti					X	X
Limoniscus violaceus					X
Lucanus cervus					X
Macroplea pubipennis					X
Mesosa myops					X
Morimus funereus					X
* Osmoderma eremita					X	X
Oxyporus mannerheimii					X
Pilemia tigrina					X	X
* Phryganophilus ruficollis					X	X
Probaticus subrugosus					X	X
Propomacrus cypriacus					X	X
* Pseudogaurotina excellens					X	X
Pseudoseriscius cameroni					X	X
Pytho kolwensis					X	X
Rhysodes sulcatus					X
* Rosalia alpina					X	X
Stephanopachys linearis					X
Stephanopachys substriatus					X
Xyletinus tremulicola					X
Hemiptera
Aradus angularis					X
Lepidoptera
Agriades glandon aquilo					X
Apatura metis						X
Arytrura musculus					X	X
* Callimorpha (Euplagia, Panaxia) quadripunctaria					X
Catopta thrips					X	X
Chondrosoma fiduciarium					X	X
Clossiana improba					X
Coenonympha hero						X
Coenonympha oedippus					X	X
Colias myrmidone					X	X
Cucullia mixta					X	X
Dioszeghyana schmidtii					X	X
Erannis ankeraria					X	X
Erebia calcaria					X	X
Erebia christi					X	X
Erebia medusa polaris					X
Erebia sudetica						X
Eriogaster catax					X	X
Euphydryas (Eurodryas, Hypodryas) aurinia					X
Fabriciana elisa						X
Glyphipterix loricatella					X	X
Gortyna borelii lunata					X	X
Graellsia isabellae					X		X
Hesperia comma catena					X
Hypodryas maturna					X	X
Hyles hippophaes						X
Leptidea morsei					X	X
Lignyoptera fumidaria					X	X
Lopinga achine						X
Lycaena dispar					X	X
Lycaena helle					X	X
Maculinea arion						X
Maculinea nausithous					X	X
Maculinea teleius					X	X
Melanargia arge					X	X
* Nymphalis vaualbum					X	X
Papilio alexanor						X
Papilio hospiton					X	X
Parnassius apollo						X
Parnassius mnemosyne						X
Phyllometra culminaria					X	X
Plebicula golgus					X	X
Polymixis rufocincta isolata					X	X
Polyommatus eroides					X	X
Proterebia afra dalmata					X	X
Proserpinus proserpina						X
Pseudophilotes bavius					X	X
Xestia borealis					X
Xestia brunneopicta					X
* Xylomoia strix					X	X
Zerynthia polyxena						X
Mantodea
Apteromantis aptera					X	X
Odonata
Aeshna viridis						X
Coenagrion hylas					X
Coenagrion mercuriale					X
Coenagrion ornatum					X
Cordulegaster heros					X	X
Cordulegaster trinacriae					X	X
Gomphus graslinii					X	X
Leucorrhina albifrons						X
Leucorrhina caudalis						X
Leucorrhinia pectoralis					X	X
Lindenia tetraphylla					X	X
Macromia splendens					X	X
Ophiogomphus cecilia					X	X
Oxygastra curtisii					X	X
Stylurus flavipes						X
Sympecma braueri						X
Orthoptera
Baetica ustulata					X	X
Brachytrupes megacephalus					X	X
Isophya costata					X	X
Isophya harzi					X	X
Isophya stysi					X	X
Myrmecophilus baronii					X	X
Odontopodisma rubripes					X	X
Paracaloptenus caloptenoides					X	X
Pholidoptera transsylvanica					X	X
Saga pedo						X
Stenobothrus (Stenobothrodes) eurasius					X	X
ARACHNIDA
Araneae
Macrothele calpeiana						X
Pseudoscorpiones
Anthrenochernes stellae					X
COELENTERATA
Cnidaria
Corallium rubrum							X
NILVIÄISET
GASTROPODA
Anisus vorticulus					X	X
Caseolus calculus					X	X
Caseolus commixta					X	X
Caseolus sphaerula					X	X
Chilostoma banaticum					X	X
Discula leacockiana					X	X
Discula tabellata					X	X
Discula testudinalis						X
Discula turricula						X
Discus defloratus						X
Discus guerinianus					X	X
Elona quimperiana					X	X
Geomalacus maculosus					X	X
Geomitra moniziana					X	X
Gibbula nivosa					X	X
* Helicopsis striata austriaca					X
Helix pomatia							X
Hygromia kovacsi					X	X
Idiomela (Helix) subplicata					X	X
Lampedusa imitatrix					X	X
* Lampedusa melitensis					X	X
Leiostyla abbreviata					X	X
Leiostyla cassida					X	X
Leiostyla corneocostata					X	X
Leiostyla gibba					X	X
Leiostyla lamellosa					X	X
* Paladilhia hungarica					X	X
Patella feruginea						X
Sadleriana pannonica					X	X
Theodoxus prevostianus						X
Theodoxus transversalis					X	X
Vertigo angustior					X
Vertigo genesii					X
Vertigo geyeri					X
Vertigo moulinsiana					X
BIVALVIA
Anisomyaria
Lithophaga lithophaga						X
Pinna nobilis						X
Unionoida
Margaritifera auricularia						X
Margaritifera durrovensis (Margaritifera margaritifera)					X		X
Margaritifera margaritifera					X		X
Microcondylaea compressa							X
Unio crassus					X	X
Unio elongatulus							X
Dreissenidae
Congeria kusceri					X	X
ECHINODERMATA
Echinoidea
Centrostephanus longispinus						X