52001PC0226

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI rakennusten energiatehokkuudesta

(komission esittämä)

PERUSTELUT

1. Johdanto

Komission vihreässä kirjassa Energiahuoltostrategia Euroopalle [1] tuodaan esiin kolme päänäkökohtaa:

[1] KOM(2000) 769, 29.11.2000.

- Euroopan unioni tulee entistä riippuvaisemmaksi ulkoisista energialähteistä, ja unionin laajentuminen vahvistaa tätä suuntausta. Nykyisten ennusteiden perusteella, ja jos toimenpiteitä ei toteuteta, tuontiriippuvuus nousee 70 prosenttiin vuonna 2030, kun se nyt on 50 prosenttia.

- Kasvihuonekaasupäästöjen määrä on tällä hetkellä kasvussa Euroopan unionin alueella, ja tästä syystä on vaikeaa vastata ilmastonmuutoksen asettamaan haasteeseen ja täyttää siihen liittyvät Kioton pöytäkirjassa vahvistetut sitoumukset. Lisäksi Kioton pöytäkirjassa vahvistettuja tavoitteita on pidettävä vasta ensi askeleena: ilmastonmuutos on pitkäaikainen koitos, joka koskee koko kansainvälistä yhteisöä.

- Euroopan unioni voi vain rajoitetusti vaikuttaa energian tarjonnan edellytyksiin. EU voi puuttua asioihin olennaisesti kysynnän puolella, pääasiassa edistämällä energiasäästöjä rakennuksissa ja liikennealalla.

Näiden huomioiden perusteella energiaa on käytettävä mahdollisimman taloudellisesti aina, kun se on mahdollista. On osoitettu, että asunto- ja palvelualat [2] yhdessä ovat suurimmat energian loppukäyttäjät erityisesti lämmityksen, valaistuksen ja laitteiden vuoksi. Lukuisat selvitykset ja käytännön kokemus osoittavat, että näillä aloilla on paljon mahdollisuuksia kustannustehokkaisiin energiasäästöihin, luultavasti enemmän kuin millään muulla alalla [3]. Tästä syystä jäsenvaltioiden ja yhteisön ponnistuksia näiden mahdollisuuksien käyttöön ottamiseksi on tehostettava.

[2] Palvelualan rakennuksiin sisältyvät toimistot, tukku- ja vähittäiskaupan rakennukset, hotellit, ravintolat, koulut, sairaalat, liikunta- ja uimahallit jne., mutta eivät teollisuusrakennukset.

[3] Mesures d'Utilisation Rationelle de l'Energie (MURE) -tietokanta, Euroopan komissio 1998.

Vihreässä kirjassa päätellään tässä yhteydessä, että uusia tekniikoita tukevissa ja edistävissä yhteisön ohjelmissa ei yleisesti ottaen ole päästy siihen, että monissa jäsenvaltioissa olisi alettu soveltaa uusia standardeja rakennusten energiatehokkuuteen. Tästä syystä nyt olisi keskityttävä konkreettisiin toimenpiteisiin, kuten selkeän säädöskehyksen vahvistamiseen kysynnän kasvun vähentämiseksi.

Energiasäästöjen laajuus rakennuksissa ja mahdolliset toimenpiteet mahdollisuuksien käyttöön ottamiseksi tässä yhteydessä ovat myös olleet eurooppalaisen ilmastonmuutosohjelman [4] tärkeitä näkökohtia.

[4] KOM(2000) 88 lopullinen, 8.3.2000.

Yhteisön toimilla tehdään myös energian kysynnän hallintaa ja energiasäästöjä koskevista kysymyksistä sitoumuksia ehdokasmaille, joissa on yleensä hyvin suuret mahdollisuudet energiasäästöihin asunto- ja palvelualoilla.

2. Ehdotetun direktiivin tavoite ja soveltamisala

Tämän direktiiviluonnoksen perustavoitteena on parantaa rakennusten energiatehokkuutta EU:n alueella ja varmistaa mahdollisimman pitkälle, että ainoastaan kustannustehokkaimpia toimenpiteitä toteutetaan.

Koska rakennuskanta uudistuu hitaasti (rakennusten elinikä on 50 - yli 100 vuotta), on selvää, että olemassaoleva rakennuskanta tarjoaa suurimmat mahdollisuudet energiatehokkuuden parantamiseen lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä. Ehdotetussa direktiivissä säädetään kehyksestä, jonka avulla parannetaan tätä alaa koskevan lainsäädännön koordinointia jäsenvaltioiden välillä. Kehyksen käytännön soveltaminen jää kuitenkin pääasiallisesti yksittäisten jäsenvaltioiden vastuulle.

Ehdotus sisältää neljä päänäkökohtaa:

A) rakennusten yhtenäistetyn energiatehokkuuden yhteisen laskentamenetelmän yleisen kehyksen laatiminen,

B) energiatehokkuutta koskevien vähimmäisstandardien soveltaminen uusiin rakennuksiin ja tiettyihin olemassaoleviin rakennuksiin niitä korjattaessa,

C) uusia ja olemassaolevia rakennuksia koskevat sertifiointiohjelmat, jotka perustuvat edellä mainittuihin standardeihin, sekä energiatehokkuutta koskevien todistusten ja suositeltujen sisälämpötilojen ja muiden asiaan liittyvien ilmastotekijöiden yleinen näkyville asettaminen julkisissa rakennuksissa ja kansalaisten usein käyttämissä rakennuksissa,

D) lämmityskattiloiden ja lämmitys/jäähdytysjärjestelmien erityistarkastukset ja arviointi.

Yhtenäistettyjen energiatehokkuutta koskevien standardien yhteinen laskentamenetelmä

EU:ssa ja EU:n ulkopuolella (esimerkiksi Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa ja Uudessa-Seelannissa) kehitettäviä rakennuksia koskevia standardeja ja koodeja yhtenäistetään voimakkaasti. Tällaiseen lähestymistapaan voidaan sisällyttää rakennuksen eristyksen laadun, lämmitys- ja jäähdytyslaitteiden, tuuletukseen tarvittavan energian, valaistuslaitteiden sekä rakennuksen sijainnin ja suunnan lisäksi lämmön talteenotto, aktiivisen aurinkoenergian tarjoamat edut ja muut uusiutuvat energialähteet. Uudet rakennukset ovat nykyisin tehokkaasti eristettyjä, ja vallalla on suuntaus vähemmän energiaa kuluttaviin taloihin. Tästä syystä mainitut lisätekijät ovat yhä merkittävämpiä ja näin ollen ne pitäisi sisällyttää säännöksiin. Yhtenäistetty lähestymistapa tarjoaa suunnittelijoille enemmän joustavuutta, jotta energiankäytön vähentämistä koskevat standardit voidaan saavuttaa kustannustehokkaimmalla tavalla. Rakennusten energiatehokkuutta koskevaa yhtenäistettyä lähestymistapaa on jo sovellettu vaihtelevassa määrin Saksassa, Ranskassa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Italiassa ja Alankomaissa, ja muutamissa muissa jäsenvaltioissa aiotaan tehdä samoin. Joissakin tapauksissa yhtenäistetyn lähestymistavan soveltaminen on pakollista. Tältä pohjalta kehitettävä yhtenäinen lähestymistapa mahdollistaisi tasapuolisemmat toimintaedellytykset jäsenvaltioiden ponnisteluille energiasäästöjen saavuttamiseksi rakennusalalla. Se myös auttaisi tulevia käyttäjiä vertailemaan rakennuksia EU:ssa ja tekisi muissa jäsenvaltioissa voimassa olevien standardien soveltamisen helpommaksi suunnittelijoille ja rakentajille.

Yhteinen menetelmä voisi muodostaa perustan eri rakennusluokkien energiatehokkuutta koskeville yhtenäistetyille vähimmäisvaatimuksille, jotka jäsenvaltioiden olisi annettava ja jotka heijastaisivat paikallisia olosuhteita, erityisesti ilmastoeroja.

Standardien soveltaminen uusiin rakennuksiin ja tiettyihin olemassaoleviin rakennuksiin niitä korjattaessa

Uusien asuinrakennusten ja huoneistojen sekä palvelualan uusien rakennusten olisi täytettävä yhtenäistettyyn lähestymistapaan perustuvat energiatehokkuutta koskevat vähimmäisstandardit. Näitä standardeja olisi lisäksi sovellettava myös suurempiin olemassaoleviin rakennuksiin (eli rakennuksiin, joiden pinta-ala on yli 1000 m2), kun rakennuksia korjataan laajamittaisesti. On huomattava, että rakennusten sisäilman laatuun olisi tarkkaan kiinnitettävä huomiota näitä standardeja sovellettaessa.

Edellä mainittuun menetelmään perustuvat uusien ja olemassaolevien rakennusten sertifiointiohjelmat

Yksi tärkeimmistä syistä markkinoiden puutteelliselle toiminnalle energiatehokkuuteen tehtävien investointien osalta vuokramarkkinoilla on se, että rakennuksen, huoneiston tai toimiston omistajan ja vuokralaisen intressit ovat erilaiset. Koska energialaskun maksaa tavallisesti vuokralainen, omistajan kannustimet energiatehokkuuteen tehtäviin investointeihin ovat vähäiset. Paras tapa tehdä näistä investoinneista houkuttelevampia on antaa tuleville vuokralaisille selkeitä ja luotettavia tietoja. Selkeät tiedot vaikuttavat pyydettävissä olevaan vuokraan ja muodostavat tästä syystä omistajille kannustimen tehdä investointeja rakennusten ja talojen energiatehokkuuteen. Tästä syystä, rakennusten ja huoneistojen energiatehokkuutta koskevien tietojen siirron helpottamiseksi, uusien ja olemassaolevien rakennusten ja huoneistojen energiatodistusten olisi oltava saatavilla, kun rakennuksia ja huoneistoja rakennetaan, myydään tai vuokrataan. Tämän sertifioinnin, jonka suorittamisesta ei saa olla kulunut yli viittä vuotta, pitäisi perustua samaan yhtenäistettyyn lähestymistapaan, jota sovelletaan uusia rakennuksia koskeviin vähimmäisstandardeihin, ja sen yhteydessä pitäisi antaa neuvoja siitä, kuinka rakennuksen energiatehokkuutta voidaan parantaa.

Kun kyseessä ovat julkisten viranomaisten rakennukset ja tietyt yksityisomistuksessa olevat tai yksityisten asuttamat rakennukset, joissa kansalaiset käyvät tai joita kansalaiset käyttävät usein, energiatodistukset, jotka ovat enintään viisi vuotta vanhoja, on asetettava pysyvästi esiin näkyvälle paikalle yleisön nähtäville. Julkisten viranomaisten rakennukset ja rakennukset, joissa kansalaiset käyvät tai joita kansalaiset käyttävät usein, voivat esitellä tehokasta teknologiaa ja toimia esimerkkeinä, kun kyseisten rakennusten korjauksissa toteutetaan energiatehokkaita toimenpiteitä. Asianmukaisilla toimenpiteillä voidaan lisätä yleisön tietoisuutta kyseisten rakennusten energiatehokkuudesta ja antaa myös suosituksia energiatehokkuuden parantamiseksi. Tämä on helpoimmin toteutettavissa sertifiointimenettelyn avulla.

Lisäksi julkisten viranomaisten rakennuksissa ja rakennuksissa, joissa kansalaiset käyvät tai joita kansalaiset käyttävät usein, tietyt tiedot olisi asetettava selvästi näkyville, jotta lämmitys-, ilmastointi- ja tuuletusjärjestelmien asianmukaista käyttöä voitaisiin edistää ja siitä voitaisiin tiedottaa kansalaisille.

Näkyville asetettaviin tietoihin pitäisi sisältyä sisälämpötilojen vaihteluväli ja, kun se on paikallisten ilmasto-olosuhteiden takia tarpeen, asiaan liittyvät muut ilmastotekijät, kuten suhteellinen kosteus, joista viranomaiset ovat antaneet suosituksensa kyseisen tyyppiselle rakennukselle. Tällä tavoin vältetään tarpeetonta energiankäyttöä ja säilytetään sisätiloissa ulkoilman lämpötilaan verrattuna miellyttävä ilma.

Vallitseva sisälämpötila ja tarvittaessa muut asiaan liittyvät ilmastotekijät olisi myös asetettava näkyville ja osoitettava luotettavan laitteen (luotettavien laitteiden) avulla.

Uusien rakennusten sertifiointi on tällä hetkellä pakollista Tanskassa, Saksassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Olemassaoleviin rakennuksiin sovelletaan pakollista ohjelmaa ainoastaan Tanskassa, mutta useissa jäsenvaltioissa on käytössä vapaaehtoisia ohjelmia.

Tanskalaiseen 160 000 talon sertifiointia 3,5 vuoden aikana koskevaan tietokantaan perustuvat laskelmat osoittavat, että sertifioinnin kokonaiskustannukset olivat noin 25 miljoonaa euroa, ja mahdollisia säästötoimenpiteitä määriteltiin noin 125 miljoonan euron edestä. Näillä toimenpiteillä vähennettiin kuluttajille koituvia energiakustannuksia 20 miljoonalla eurolla kunakin vuonna. Tässä erityistapauksessa sertifioinnin ja tunnistettujen toimenpiteiden toteuttamisen avulla sijoitetulle pääomalle saatiin yli 13 prosentin tuotto, joka on luokiteltavissa erittäin kustannustehokkaaksi.

Lämmitys/jäähdytysjärjestelmien erityistarkastukset ja arviointi

Lämmityslaitteet ovat energiatehokkuuden kannalta ratkaiseva tekijä. Lämmityskattilat, joiden nimellishyötyteho on yli 10 kW, kotitalouksien akkumulaatioperiaatteella toimivista lämmityskattiloista kerrostalojen, toimistojen jne. lämmityskattiloihin, olisi tarkastettava säännöllisesti lämmityskattiloiden toimintaedellytysten parantamiseksi. Tällaiset tarkastukset ovat pakollisia kymmenessä jäsenvaltiossa, ja muissa jäsenvaltioissa toteutetaan vapaaehtoisia ja tiedotusohjelmia.

Jos lämmityskattilat ovat yli 15 vuotta vanhoja, koko lämmitysjärjestelmä olisi tarkastettava ja käyttäjille annettava neuvoja vaihtoehtoisista ratkaisuista energiankulutuksen vähentämiseksi.

Samanlaisia toimenpiteitä on toteutettava jäähdytysjärjestelmien osalta erityisesti suuremmissa rakennuksissa.

3. Energiankulutus rakennusalalla

Energian kokonaisloppukulutus EU:ssa vuonna 1997 oli noin 930 miljoonaa öljyekvivalenttitonnia. Tämän kysynnän yksinkertaistetusta eritelmästä käy ilmi rakennusten merkitys: energian kokonaiskysynnästä 40,7 % käytetään asunto- ja palvelualalla, ja suurin osa osuudesta rakennuksiin liittyvissä energiapalveluissa (ks. taulukko 1). On myös pantava merkille, että rakennuksissa kulutetusta energiasta noin 10 % on lähtöisin uusiutuvista energialähteistä.

Huonelämmitys on selvästi suurin kotitalouksien energian loppukäyttökohde jäsenvaltioissa (57 %), toiseksi suurin on lämmin vesi (25 %). Sähkölaitteet ja valaistus muodostavat 11 % alan energian kokonaiskulutuksesta (ks. kuva 1). Palvelualalla (ks. kuva 2 ) huonelämmityksen osuus on jonkin verran pienempi (52 % alan energian kokonaiskulutuksesta), valaistuksen osuus on 14 % ja "muiden" (pääasiassa toimistolaitteita) 16 %.

>VIITTAUS KAAVIOON>

Kuva 1: Energiankulutus asuntoalalla [5]

[5] KOM(2000) 769, 29.11.2000.

>VIITTAUS KAAVIOON>

Kuva 2: Energiankulutus palvelualalla [6]

[6] ibid.

>TAULUKON PAIKKA>

4. Energiatehokkuutta koskevilla toimenpiteillä rakennusalalla saavutettavat mahdolliset säästöt

4.1 Aloitteen soveltamisala

Aloitteessa tarkastellaan rakennuksissa lämmitys-, lämminvesi-, jäähdytys- ja valaistustarkoituksiin käytettävää energiaa. On pantava merkille, että tämä asiakirja kattaa rakennuksen kuoren, ikkunat mukaan luettuna, ja asennetut laitteet, kuten lämmitys-, ilmastointi- ja tuuletusjärjestelmät. Asiakirja ei kata ei-asennettuja laitteita koskevia toimenpiteitä; näitä laitteita ovat esimerkiksi kodinkoneet (ruoanlaittoon liittyvät koneet mukaan luettuna), jotka kokonaisuudessaan muodostavat 18 % energian kokonaiskulutuksesta asuntoalalla. Palvelualan rakennuksissa valaistus, jonka osuus alan energiankulutuksesta on 14 %, koostuu suurelta osin asennetuista laitteista ja on sen vuoksi otettu mukaan. Ei-asennettujen laitteiden osuudeksi palvelualan energiankulutuksesta arvioidaan noin 20 %, joka johtuu osittain toimistolaitteiden suuresta osuudesta. Ei-asennettuja laitteita koskevia erityisiä poliittisia toimenpiteitä, jotka liittyvät merkintöihin, tehokkuutta koskeviin pakollisiin vähimmäisvaatimuksiin, vapaaehtoisiin sopimuksiin jne., on toteutettu tai niiden toteuttamista suunnitellaan energiatehokkuutta koskevassa toimintaohjelmassa [7].

[7] Toimintasuunnitelma energiatehokkuuden parantamiseksi Euroopan yhteisössä (KOM(2000) 247 lopullinen).

4.2 Yleiset säästömahdollisuudet

Mitä tulee rakennuksissa lämmitys-, lämminvesi-, ilmastointi- tai valaistustarkoituksiin käytettävään energiaan, kustannustehokkaat säästömahdollisuudet [8] arvioidaan noin 22 prosentiksi nykyisestä kulutuksesta, ja ne voidaan toteuttaa vuoteen 2010 mennessä [9]. Kuten eurooppalaista ilmastonmuutosohjelmaa koskevassa seurantakertomuksessa todetaan, luvun perustana ovat oletukset siitä, että olemassaolevia rakennuksia kunnostetaan ja niihin tehdään jälkiasennuksia tavanomaiseen tahtiin, että rakennuskannan nettokasvu on noin 1,5 % vuodessa ja että parhaiden käytettävissä olevien tekniikoiden käytön osuus rakennuksissa kasvaa kaiken aikaa [10].

[8] Tässä yhteydessä kustannustehokkuus määritellään yleensä energiatehokkaaseen teknologiaan tehtäviksi investoinneiksi, joiden kuoletusaika on enintään kahdeksan vuotta ja jotka mahdollistavat korkean tuoton vaihtoehtoisiin investointeihin verrattuna, energiantuotantoon tehtävät investoinnit mukaan luettuna.

[9] Mesures d'Utilisation Rationnelle de l'Energie (MURE) -tietokanta, Euroopan komissio 1998. Mt.

[10] Eurooppalaista ilmastonmuutosohjelmaa koskeva seurantakertomus (2000). http://europa.eu.int/comm/environment/climat/eccp/htm

Vihreässä kirjassa Energiahuoltostrategia Euroopalle [11] komissio vahvistaa uudelleen 7. joulukuuta 1998 neuvoston päätöslauselmassa [12] asetetun ohjeellisen tavoitteen: loppukulutuksen energiaintensiteetin pienentäminen yhdellä prosentilla vuodessa enemmän kuin muutoin olisi saavutettu. Rakennusalalla tämän ohjeellisen tavoitteen saavuttamisen seurauksena energiankulutus vähenisi yli 55 miljoonalla öljyekvivalenttitonnilla, joka vastaa CO2-päästöjen vähenemistä noin 100 miljoonalla tonnilla vuodessa tai noin 20:a prosenttia Kioton pöytäkirjassa vahvistetuista EU:n sitoumuksista. Tämän tavoitteen saavuttaminen merkitsisi myös sitä, että kaksi kolmannesta alalla saatavilla olevista säästömahdollisuuksista toteutuisi, ja samalla mahdollistettaisiin hintavaihtelut ja mahdolliset "kerrannaisvaikutukset" [13]. Tähän tilanteeseen pääsemiseksi tarvitaan kuitenkin tehokkaita toimia.

[11] KOM(2000) 769, 29.11.2000. Mt.

[12] Neuvoston päätöslauselma, annettu 7.12.1998, energiatehokkuudesta Euroopan yhteisössä (98/C 394/01).

[13] Tutkimukset, joissa käytetään PRIMES-mallia ja Ecofysin soveltamaa alhaalta ylös suuntautuvaa lähestymistapaa, osoittavat, että päästöjen vähentämisen kustannustehokkaat mahdollisuudet olisivat välillä 130 miljoonaa tonnia/vuosi (PRIMES) ja 160 miljoonaa tonnia/vuosi (Ecofys).

4.3 Rakennuksen kuoren parantamisen tarjoamat säästömahdollisuudet

Vuonna 1995 EU:n 15 jäsenvaltiossa oli suunnilleen 150 miljoonaa asuntoa. Noin 32 % nykyisestä asuntokannasta rakennettiin ennen vuotta 1945, noin 40 % vuosien 1945 - 1973-75 välillä ja noin 28 % vuosien 1973-75 jälkeen [14]. Keskimäärin 56 prosentissa asunnoista asuu asunnon omistaja, osuus vaihtelee Saksan lähes 40 prosentista Espanjan lähes 80 prosenttiin. EU:n 15 jäsenvaltiossa 66 % asunnoista sijaitsee yhden asunnon asuinrakennuksissa (Saksassa, Irlannissa, Luxemburgissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa vähintään 80 %).

[14] Sciotech (1998), Electrical Heating and Cooling of Residential Dwellings, Euroopan yhteisön SAVE-ohjelmalla rahoitettu tutkimus.

Viimeisin saatavilla oleva EUROSTAT-tutkimus asuntojen energiankulutuksesta (julkaistu vuonna 1999) osoittaa, että eristyksessä on merkittäviä eroja jäsenvaltioiden välillä. Nämä erot johtuvat osittain, mutta eivät kokonaan, ilmasto-olosuhteiden eroista maiden välillä. Toteutetut toimenpiteet esitetään taulukossa 2. Luvut ovat niiden kyselyyn osallistuneiden maiden prosenttiosuuksia, joissa oli toteutettu toimenpiteitä [15].

[15] Energy Consumption in Households, s. 23. EUROSTAT 1999. Luvut ovat ohjeellisia siinä mielessä, että eristyksen laatua ei ole otettu huomioon ja että eristysmenetelmissä voi olla eroja jäsenvaltioiden välillä. Italian, Portugalin ja Espanjan täydellisiä tietoja ei vielä ole saatavilla.

Taulukko 2: Lämpöeristys ja ikkunoiden lasitus joissakin EU:n jäsenvaltioissa

>TAULUKON PAIKKA>

Vaikka aiempien tutkimusten tuloksiin verrattuna parannusta on tapahtunut jonkin verran, jäsenvaltioiden välillä on edelleen suuria eroja.

EU:n alueen uusien rakennusten keskimääräinen lämpöhäviö on tätä nykyä suunnilleen puolet ennen vuotta 1945 rakennetun rakennuskannan lämpöhäviöstä [16]. Uusissa asunnoissa käytetty kokonaisenergia on 60 % vanhoissa asunnoissa käytetystä kokonaisenergiasta. Lämpöeristysmääräysten parantaminen ja olemassaoleviin rakennuksiin asennettavien laitteiden korkeampi tehokkuus, jolloin olemassaolevat rakennukset paremmin vastaisivat nykyisiä rakennusstandardeja, auttaisivat toteuttamaan nämä merkittävät säästömahdollisuudet, ja tekisivät niistä erittäin houkuttelevan ja useimmissa tapauksissa kustannustehokkaan vaihtoehdon.

[16] 55 wattia/m2 verrattuna 100 wattiin/m2.

Euroopan unionissa sovellettavista rakennusten lämpöeristystä koskevista määräyksistä on tehty vertailu. Jäljempänä esitetystä vertailusta käy ilmi, että rakennusmääräyksissä on erittäin huomattavia eroja senkin jälkeen, kun määräyksistä on tehty vertailukelpoisia ilmastoerojen korjauksella käyttämällä ns. "astepäivien" menetelmää. Vertailussa käytettiin Tanskan mallirakennusmääräystä, jota sovellettiin jokaiseen jäsenvaltioon ilmastokorjauksen jälkeen. Tätä mallirakennusstandardia soveltamalla mitattu kulutus on useissa tapauksissa dramaattisen paljon matalampi kuin nykyisillä kansallisilla lämpöeristysstandardeilla mitattu kulutus (ks. kuva 3).

Kuva 3: Energiankulutus jäsenvaltioissa nykyisten kansallisten rakennusmääräysten mukaan laskettuna ja ilmastoeroihin mukautetun tanskalaisen mallimääräyksen mukaan laskettuna [17] [18]

[17] FhG-ISI (1999), A Comparison of Thermal Building Regulations in the European Union, MURE-tietokannan tapaustutkimus nro 1. Tutkimus suoritettiin MURE-hankkeen yhteydessä ja rahoitettiin yhteisön SAVE-ohjelmalla. http://www.mure2.com/Mr-fr5.htm

[18] Yksinkertaistettu laskentatapa, jossa ei oteta huomioon aurinkolämmön talteenottoa, sisäisiä lämmönlähteitä, tuuletuksesta aiheutuvia lämpöhäviöitä, lämmitysjärjestelmän tehokkuutta eikä energian ja eristyksen välisiä kustannuseroja. Jos samassa jäsenvaltiossa on käytössä useampia standardeja, vain yksi standardi on valittu. Joissakin tapauksissa alueelliset standardit ovat kansallisia standardeja tiukempia.

>VIITTAUS KAAVIOON>

Kuvasta 3 käy ilmi, että koko EU:ssa voitaisiin saavuttaa merkittäviä energiasäästöjä sen eurooppalaisen aloitteen tuloksena, jonka tarkoituksena on parantaa rakennusten energiatehokkuutta nostamalla jäsenvaltioiden lämpöeristystä koskevat määräykset joissakin jäsenvaltioissa jo saavutetulle korkeammalle tasolle.

On myös huomattava, että edellä esitetyt laskelmat perustuvat sille oletukselle, että teoreettisia standardeja sovelletaan tehokkaasti käytännössä.

4.4 Lämmityskattiloita koskevat säästömahdollisuudet

Direktiivillä 92/42/ETY otettiin käyttöön asuntojen kuumavesikattiloiden tehokkuutta koskevat vähimmäisvaatimukset, ja näin varmistettiin, että kaikki uudet lämmityskattilat ovat kohtuullisen tehokkaita. SAVE-tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että EU:n alueella on yli 10 miljoonaa lämmityskattilaa, jotka ovat yli 20 vuotta vanhoja. On laskettu, että jos nämä vanhat lämmityskattilat vaihdettaisiin, energiankulutus vähenisi yli 10 miljoonalla öljyekvivalenttitonnilla tai asuinrakennusten lämmitykseen käytetyn energian tarve vähenisi noin 5 prosentilla.

Lämmityskattiloiden yleinen vuosittainen tehokkuus on parannettavissa valitsemalla lämmitysjärjestelmään (lämpöpatterijärjestelmään) sopiva lämmityskattila, vähentämällä lepovirtakulutusta, käyttämällä valvontalaitteita ja valitsemalla rakennuksen ja ilmaston kannalta oikeankokoinen lämmityskattila. Vanhojen lämmityskattiloiden nimellisteho ja teho osittaisessa kuormituksessa on paljon alhaisempi, ja useimmat niistä ovat ylimitoitettuja eri syistä (asentajalle on esimerkiksi tarjottu taloudellisia kannustimia edistää suurempien ja kalliimpien lämmityskattiloiden käyttöä). Ylimitoitus, korkea lepovirtakulutus ja matala teho yhdessä johtavat siihen, että vanhojen lämmityskattiloiden yleinen teho on 35 % alhaisempi kuin uusien lämmityskattiloiden, jotka on mitoitettu ja asennettu oikein ja jotka täyttävät nykyiset tehokkuutta koskevat EU:n vähimmäisstandardit.

On huomattava, että uuden, nykyaikaisen lämmityskattilan, jota arvioidaan ainoastaan sen nimellistehon perusteella, tarjoamat edut eivät usein riitä vielä toimivan lämmityskattilan vaihtokustannusten perusteluiksi. Tästä syystä olisi tehtävä yhtenäistetty laskelma, joka sisältää edellä mainitut uuden lämmityskattilan elinkaarikustannukset ja nykyisen lämmityskattilan säilyttämisen vaihtoehtoiset kustannukset (ja riskit).

4.5 Muita asennettuja laitteita koskevat säästömahdollisuudet

Valaistus kuluttaa noin 9 miljoonaa öljyekvivalenttitonnia tai noin 4 % energiasta asuntoalalla, jolla suurin osa valaisimista ei ole pysyvästi asennettu rakennukseen. Palvelualalla, jolla valtaosa valaisimista on rakennukseen asennettuja loistevalaisimia, valaistus kuluttaa noin 18 miljoonaa öljyekvivalenttitonnia tai 14 % alan energiasta, kuten edellä on esitetty. Valaistus tarjoaa suuret säästömahdollisuudet erityisesti palvelualalla. Suuruudeltaan 30-50 prosentin säästöt olisivat saavutettavissa tehokkaimpien komponenttien ja valvontajärjestelmien käytöllä sekä päivänvalon ja siihen liittyvien tekniikoiden mukaan ottamisella. Nämä säästöt, jotka ovat suuruudeltaan 6-9 miljoonaa öljyekvivalenttitonnia, edustavat huomattavaa osuutta rakennusalalla saatavilla olevista säästömahdollisuuksista. Vastikään käynnistetty EU:n vihreän valon ohjelma osoittaa, että suurin osa valaistukseen liittyvistä energiasäästöistä on hyvin kustannustehokkaita.

Ilmastoinnin osuus kulutuksesta kasvaa nopeasti asunto- ja palvelualalla. Ilmastoinnin osuus energian kokonaiskulutuksesta, joka on noin 3 miljoonaa öljyekvivalenttitonnia tai 0,7 % näiden kahden alan yhteisestä energian kokonaiskulutuksesta, kaksinkertaistuu vuoteen 2020 mennessä, jos nykyinen suuntaus jatkuu. Kustannustehokkaiden säästömahdollisuuksien osuus on noin 25 %. Paljon voitaisiin saavuttaa vuoteen 2010 mennessä, jos oikeat poliittiset toimenpiteet olisivat käytettävissä varhaisessa vaiheessa, ilmastointilaitteiden tehokkuutta koskevat vähimmäisvaatimukset mukaan luettuna.

4.6 Mahdollisuudet ympäristöä vähemmän kuormittaviin energiaa tuottaviin järjestelmiin

Monissa rakennuksissa on paljon mahdollisuuksia CO2-päästöjen vähentämiseen ja energian säästämiseen käyttämällä yhtenäistettyä lähestymistapaa, jossa perinteiset rakennuksen kuoreen liittyvät energiasäästöt yhdistetään ympäristöä vähemmän kuormittavaan energiantuotantoon. Tällainen energiantuotanto voitaisiin monissa tapauksissa hajauttaa ja toteuttaa paikan päällä, mutta myös liittäminen olemassaoleviin kaukolämpö/jäähdytysverkkoihin voi osoittautua tärkeäksi keinoksi rakennuksen yleisen energiatehokkuuden parantamiseksi.

Rakennusalan kannalta merkittävät ympäristöä vähemmän kuormittavat energiantuotantojärjestelmät voidaan jakaa kolmeen pääryhmään:

* uusiutuvat energialähteet,

* yhdistetty lämmön ja sähkön tuotanto ja kaukolämpö/jäähdytys,

* lämpöpumput (ainoastaan tietyissä tapauksissa ja tietyissä olosuhteissa).

Uusiutuvat energialähteet

Komissio antoi 10. toukokuuta 2000 ehdotuksen direktiiviksi uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön käytön edistämisestä sähkön sisämarkkinoilla [19], jonka Euroopan parlamentti sekä Ranska ja Ruotsi puheenjohtajuuskaudellaan asettivat etusijalle. Vuonna 2001 tämän ehdotuksen tuloksena odotetaan saatavan aikaan uusiutuvista energialähteistä tuotettua sähköä koskeva sääntelykehys, joka sisältää ohjeelliset tavoitteet jäsenvaltioille.

[19] KOM(2000) 279 lopullinen.

Nykyisessä ehdotuksessa tuodaan esiin uusiutuvia energialähteitä hyödyntävien järjestelmien asentamisesta rakennuksiin mahdollisesti koituvat erityisedut, jotka eivät liity ainoastaan sähköön vaan yhtä merkittävästi myös lämmöntuotantoon.

Vihreässä kirjassa Energiahuoltostrategia Euroopalle [20] korostetaan uusien ja uusiutuvien energialähteiden kehittämisen tärkeyttä. Siinä lainataan uusiutuvia energialähteitä koskevaa valkoista kirjaa [21], jossa arvioidaan, että aurinkokeräimien 100 miljoonan neliömetrin kokonaiskapasiteetti on saavutettavissa vuoteen 2010 mennessä (kokonaiskapasiteetti oli 9,0 miljoonaa neliömetriä vuonna 1998 [22]). Valkoista kirjaa koskevassa seurantakertomuksessa [23], joka sisältää eri alojen ja tekniikoiden yksityiskohtaisemmat eritelmät, arvioidaan, että suurta osaa näistä aurinkokeräimistä voitaisiin käyttää veden lämmittämiseen kotitalouksissa (50 %), huonelämmitykseen (11 %) ja suuriin kerääviin aurinkolämmitysjärjestelmiin (19 %), joilla kaikilla on merkitystä rakennusalan kannalta. Valkoisessa kirjassa odotetaan aurinkosähkön kokonaiskapasiteetin olevan 3000 MWp vuoteen 2010 mennessä (nykyinen taso on noin 200 MWp), josta verkonomaisesti yhdistettyjen, rakennusten rakenteeseen (kattoihin tai julkisivuihin) integroitujen laitteiden odotetaan muodostavan suurimman osan. Näiden mahdollisuuksien toteuttamiseen tarvitaan kuitenkin tehokkaampia toimenpiteitä ja kannustimia [24].

[20] KOM(2000) 769, 29.11.2000. Mt.

[21] Tulevaisuuden energia: Uusiutuvat energialähteet - Yhteisön strategiaa ja toimintasuunnitelmaa koskeva valkoinen kirja (KOM(97) 599 lopullinen).

[22] Eurostat.

[23] Ex-ante Evaluation on the Impact of the Community Strategy and Action Plan for renewable Energy Sources, ALTENER-sopimus nro 4.1030/T/98-020.

[24] Esimerkiksi Barcelonan kaupungissa 1. elokuuta 2000 voimaan astuneen määräyksen mukaan useimpiin uusiin rakennuksiin on asennettava aurinkopaneelit, jollei voida osoittaa, että tietty rakennus ei pysty tuottamaan vähintään 25:a prosenttia tarvittavasta lämpimästä vedestä aurinkopaneeleilla.

Mitä tulee biomassaan, kiinteitä polttoaineita (kuten halkoja, haketta ja pellettejä) käytetään jo erityisesti asuntoalalla lämmitykseen ja lämminvesihuoltoon. Sovelluksia voidaan käyttää sekä yhden asunnon asuinrakennusten lämmityksessä että suurien rakennusten ja kahden tai useamman asunnon asuinrakennusten keskuslämmitysyksiköissä. Edellä mainitun valkoista kirjaa koskevan seurantakertomuksen mukaan sovellukset voivat tarjota merkittävän kapasiteetin vuoteen 2010 mennessä.

Yhdistetty lämmön ja sähkön tuotanto ja kaukolämpö/jäähdytys

Yhdistetty lämmön ja sähkön tuotanto, jota voidaan käyttää sekä yksittäisissä rakennuksissa että useampien rakennusten ryhmissä, on toinen tuotantotekniikka, joka voi vaikuttaa myönteisesti rakennuksen yleiseen energiatehokkuuteen. Sekä lämmön että sähkön tuotantoon käytetyn polttoaineen tehokkaasta käytöstä [25] johtuen yhdistetty lämmön ja sähkön tuotanto on energiatehokas ratkaisu, joka säästää polttoainetta ja vaikuttaa näin ollen myös CO2-päästöjen vähentämiseen.

[25] EUROSTATin mukaan yhdistettyä lämmön ja sähkön tuotantoa soveltavien laitosten keskimääräinen kokonaistehokkuus EU:n alueella oli 74,9 % vuonna 1998 tavanomaisen sähköntuotannon keskimääräiseen muuntotehokkuuteen, joka oli 39,4 %, verrattuna (luonnos yhteenvetoraportiksi yhdistetyn lämmön ja sähkön tuotannon tilastoista (1994-98) ja tavanomaista sähköntuotantoa koskevat EUROSTATin luvut komission sisäisessä valmisteluasiakirjassa Energian sisämarkkinoiden toteuttaminen (SEC(2001) 438)).

Yhdistetyn lämmön ja sähkön tuotannon lisääntynyt käyttö rakennusalalla saattaisi ratkaisevasti vaikuttaa siihen, että yhteisön ohjeellinen tavoite yhdistetyllä lämmön ja sähkön tuotannolla tuotetun sähkön kokonaisosuuden kaksinkertaistamisesta 18 prosenttiin vuoteen 2010 mennessä saavutetaan [26]. Yhdistettyä lämmön ja sähkön tuotantoa voidaan suurimmaksi osaksi soveltaa suuremmissa rakennuksissa, kuten kahden tai useamman asunnon asuinrakennuksissa, sairaaloissa, hotelleissa, vapaa-ajan keskuksissa, lentoasemilla, ostoskeskuksissa ja suurissa toimistorakennuksissa. Keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä asuntoalan asennuksiin soveltuvat yhteistuotannon mikroyksiköt voivat myös tarjota lisämahdollisuuksia. Olemassaoleviin kaukolämpö- tai jäähdytysverkkoihin liittäminen tarjoaa usein energiatehokkaan vaihtoehdon rakennuksen lämmitys- tai jäähdytystarpeiden täyttämiseksi. Siellä missä tällaiset järjestelmät ovat käytössä, on pidettävä etusijalla sitä, että verkkoon liitetään lisää rakennuksia. Kaukolämpö/jäähdytysjärjestelmät tarjoavat myös jakeluvaihtoehdon, jota voidaan harkita, kun uusia asuinalueita suunnitellaan ja kehitetään.

[26] European Cogeneration Review (heinäkuu 1999).

Lämpöpumput

Lämpöpumput tarjoavat vielä yhden energiahuoltovaihtoehdon, joka saattaa tietyissä olosuhteissa vaikuttaa myönteisesti rakennusten energiasäästöihin. Lämpöpumput voivat olla hyvin tehokkaita, ja joissakin tapauksissa niitä voidaan käyttää huonelämmitykseen sekä yhden asunnon että kahden tai useamman asunnon asuinrakennuksissa. Ruotsia lukuun ottamatta lämpöpumppujen markkinaosuus on useimmissa EU-maissa vaatimaton. Suurimman esteen muodostavat muihin tekniikkoihin verrattuna korkeat investointikustannukset, mutta kustannukset ovat laskussa ja tehokkuudet nousussa.

Rakennusten hajautettua energiantuotantoa kaikkien kolmen edellä mainitun luokan osalta olisi edistettävä tavalla, jossa sekä kysyntään että tarjontaan liittyvät toimenpiteet analysoidaan yhtenäistetysti. Esimerkiksi energiatehokkaiden tai CO2-päästöjä aiheuttamattomien energian tarjonnan muotojen käyttöön hyvin huonosti eristetyissä rakennuksissa ei yleisesti ottaen pitäisi rohkaista.

4.7 Rakennusten suunnittelun ja suunnan tarjoamat säästömahdollisuudet: bioilmastollinen ulottuvuus

On arvioitu, että olemassaolevien bioilmastollisten tai ekologisten ulottuvuuksien täysimääräinen huomioon ottaminen rakennusten suunnittelussa ja sijoittamisessa voi merkittävästi vähentää energiaan kohdistuvia vaatimuksia rakennuksen eliniän aikana. Tietyissä tapauksissa rakennuksissa, jotka jo täyttävät korkeat lämpöeristysstandardit, energiantarvetta voidaan vähentää jopa 60 prosentilla käyttämällä asianmukaista passiivista aurinkoenergiaa hyödyntää suunnittelua, optimoituja aktiivisia aurinkoenergiajärjestelmiä kotitalouksien lämminvesihuoltoon ja huonelämmitykseen, päivänvalon tehokkaampaa hyödyntämistä sekä luonnollista jäähdytystä ja auringolta/häikäisyltä suojaamista. Kun edellä mainitut seikat otetaan huomioon uusia rakennuksia rakennettaessa, huonelämmitystarve voi pienentyä yhteen neljännekseen nykyisestä [27]. Jopa olemassaolevissa rakennuksissa, joissa suunnitteluun ja sijaintiin ei voida vaikuttaa, tällä tavoin saattaa tarjoutua huomattavia säästömahdollisuuksia, jos suotuisat olosuhteet ovat olemassa ja ne hyödynnetään asianmukaisesti.

[27] IEA (2000), IEA Solar Heating and Cooling Study, SHC, Pariisi.

Bioilmastollisen suunnittelun ja rakentamisen käsite sisältää strategiat, joilla tehostetaan kaikkia fysikaalisia muuttujia ja parannetaan lämmitystä, jäähdytystä, tuuletusta ja valaistusta.

Lämmitystä ja jäähdytystä koskeva strategia tarkoittaa sitä, että toteutetaan toimenpiteitä, joilla esimerkiksi maksimoidaan passiivisen aurinkolämmön käyttö ja sen muodostuminen lämmityskauden aikana tai minimoidaan se jäähdytyskauden aikana, kausien suhteellisista pituuksista riippuen. Strategiaan sisältyy talon sijoittaminen ja suunnittelu siten, että auringolle altistetaan (tai talon suojelemiseksi auringolta jäähdytyskäyttöön jätetään) mahdollisimman suuri osa talon ulkopinta-alasta. Siihen sisältyy myös vallitsevien tuuliolosuhteiden, puiden istutuksella saavutettavien tai olemassaolevien puiden tarjoamien varjojen sekä ympäröivän maaston ja vesistöjen lämmitys- ja jäähdytystarkoituksiin tarjoamien mahdollisuuksien huomioon ottaminen lämmitys/jäähdytyspumppuja ja vastaavia käyttökohteita silmällä pitäen.

Valaistusta koskevaan strategiaan sisältyy luonnon tarjoaman päivänvalon käytön optimointi keinotekoisen valaistuksen tarpeen täydentämiseksi ja vähentämiseksi. Tämä saavutetaan käyttämällä päivänvalotekniikoita, kuten toteuttamalla ikkunoiden geometriaa, valon hajaantumista ja prismatekniikoita koskevia ja vastaavia toimenpiteitä.

4.8 Loppuhuomiot

Energian säästämiseen rakennusalalla liittyy monia erilaisia taloudellisia ja teknisiä näkökohtia, kuten edellä kuvaillaan. Useissa jäsenvaltioissa nämä näkökohdat on yhdistetty yhdeksi ainoaksi järjestelmäksi, jolla rakennuksen energiatehokkuus määritellään. Tällaisen yhtenäistetyn lähestymistavan avulla erilaiset näkökohdat, jotka olisi sisällytettävä uusia rakennuksia koskeviin standardeihin, voidaan ilmaista yksinkertaisina energiatehokkuuden osoittimina. Lisäksi tällainen lähestymistapa tarjoaa enemmän joustavuutta yksityiskohtien suhteen ja tarjoaa tästä syystä suunnittelijoille suuremmat valinnanmahdollisuudet vähimmäisstandardien täyttämiseksi. Kyseiseen yhtenäistettyyn lähestymistapaan perustuvia yhteisiä menetelmiä olisi edistettävä rakennusten arvioinnin yhdenmukaistamiseksi tietyn asteisesti suunnittelijoiden ja käyttäjien kannalta koko EU:n alueella.

Kaikissa jäsenvaltioissa sovelletaan vähimmäisstandardeja erityisesti uusiin rakennuksiin, mutta kyseisissä standardeissa on huomattavia eroja niissä vaaditun energiatehokkuuden tason suhteen. Näitä eroja on pienennettävä, ja se on tehtävä mahdollisimman kustannustehokkaasti.

On kuitenkin huomattava, että olemassaolevien rakennusten korjaukset tarjoavat suurimmat mahdollisuudet energiasäästöihin. Paras keino tässä asiassa etenemiseksi näyttäisi olevan se, että otetaan käyttöön rakennusten sertifiointi tietoisuuden lisäämiseksi ja että samalla korjataan markkinoiden puutteellinen toiminta, joka johtuu siitä, että omistajilla ei ole kannustimia investoida vuokralle tarjoamiinsa rakennuksiin. Erityistä huomiota olisi kiinnitettävä lämmitysjärjestelmien tehokkaaseen vaihtamiseen. Lisäksi rakennusten olisi täytettävä korkeammat energiatehokkuutta koskevat standardit, kun rakennuksia korjataan. Kansalaisille tarjottavana tiedotuksena julkisten viranomaisten rakennusten tai tiettyjen muiden rakennusten, joiden energiankulutus on korkea ja joissa kansalaiset käyvät tai joita kansalaiset käyttävät usein, sertifiointia koskevat tiedot olisi asetettava rakennuksissa näkyville yhdessä suositeltuja ja vallitsevia sisälämpötiloja sekä muita asiaan liittyviä ilmastotekijöitä koskevien tietojen kanssa.

5. Yhteisön tason toiminnan perusteet

5.1 Nykyinen poliittinen tilanne

Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 2 artiklassa määrätään taloudellisen toiminnan kestävän kehityksen edistämisestä yhteisössä. Perustamissopimuksen 6 artiklassa vahvistetaan nämä kestävän kehityksen tavoitteet sisällyttämällä ympäristönsuojelua koskevat vaatimukset muihin yhteisön politiikkoihin. Cardiffissa vuonna 1998 kokoontunut Eurooppa-neuvosto vahvisti edelleen tarpeen ympäristönäkökohtien sisällyttämisestä energiapolitiikkaan. Perustamissopimuksen 175 artiklassa määrätään sellaisten toimenpiteiden toteuttamisen kehyksestä, joilla on ympäristönsuojeluun liittyviä tavoitteita.

Ilmastonmuutosta koskevassa YK:n puitesopimuksessa vaaditaan, että sopimuspuolet säätävät politiikoista ja toteuttavat toimenpiteitä, joilla vähennetään ja rajoitetaan kasvihuonekaasupäästöjä, jotta sopimuspuolten kasvihuonekaasupäästöt vakiinnutetaan vuoteen 2000 mennessä vuoden 1990 tasolle. Tätä luonteeltaan ei-sitovaa sitoumusta on täydennetty vuonna 1997 Kioton pöytäkirjassa vahvistetulla yhteisön sitoumuksella kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisestä 8 prosentilla. Rakennusala voi jo nyt merkittävällä tavalla vaikuttaa yhteisön ponnisteluihin Kioton pöytäkirjassa vahvistetun tavoitteen saavuttamiseksi sinä suhteellisen vähäisenä aikana, joka on jäljellä ennen vuotta 2012, mutta sillä on vielä tärkeämpi osa vuoden 2012 jälkeisellä ajanjaksolla, kun komission ehdotuksessa kuudenneksi ympäristöalan toimintaohjelmaksi ennustetaan päästöjen vähenevän 20-40 prosentilla vuoteen 2020 mennessä. Komissio antoi 8. maaliskuuta 2000 tiedonannon EU:n politiikka ja toimenpiteet kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi: kohti eurooppalaista ilmastonmuutosohjelmaa (ECCP) [28]. ECCP perustuu toukokuussa 1999 annettuun tiedonantoon Valmistautuminen Kioton pöytäkirjan täytäntöönpanoon [29], ja siinä seurataan ehdotuksia, jotka alun perin esitettiin ympäristöneuvostossa kesäkuussa 1998 ja lokakuussa 1999. Ympäristöneuvostossa lokakuussa 1999 komissiota pyydettiin pikaisesti esittelemään yhteisiä ja koordinoituja politiikkoja ja toimenpiteitä koskevien ensisijaisten toimien luettelo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa vuonna 2000 ja valmistelemaan asianmukaiset poliittiset ehdotukset.

[28] KOM(2000) 88 lopullinen. Mt.

[29] Komission tiedonanto neuvostolle ja Euroopan parlamentille Valmistautuminen Kioton pöytäkirjan täytäntöönpanoon (Kom(1999) 230).

Kun otetaan huomioon odotettavissa oleva lisätoimenpiteiden puuttumisesta johtuva päästöjen lisääntyminen ja se haaste, jonka useimmat jäsenvaltiot saattavat kohdata yrittäessään täyttää sitoumuksensa EU:n rasitteiden jakamista koskevan sopimuksen perusteella, politiikkojen ja toimenpiteiden vahvistaminen EU:n tasolla täydentää merkittävästi kansallisia ilmastostrategioita.

Vihreässä kirjassa Energiahuoltostrategia Euroopalle [30] komissio hahmottelee EU:n tulevaa energiapoliittista tilannetta vuonna 2010 ja sen jälkeen. Yksi tässä asiakirjassa esitetyistä olennaisista huomioista on, että lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä EU pystyy yhä vähenevässä määrin vaikuttamaan energian tarjontaan. Koska EU:n alue kuitenkin muodostaa yhden energian pääkulutusalueista, EU:n pitäisi tehdä kaikkensa erityisesti kysynnän osalta vähentääkseen suurta riippuvuutta ulkoisista energiantoimittajista.

[30] Vihreä kirja Energiahuoltostrategia Euroopalle (KOM(2000) 769). Mt.

Ecofin-neuvoston 9. syyskuuta 2000 pidetyssä epävirallisessa kokouksessa painotettiin tarvetta nopeuttaa EU:n toimintasuunnitelmien täytäntöönpanoa energiaa säästävien toimenpiteiden ja energiamuotojen monipuolistamisen alalla, jotta pienennettäisiin taloutemme riippuvuutta öljystä.

Neuvosto teki kahdet päätelmät vuonna 2000 vastaukseksi energiatehokkuutta koskevaan komission toimintasuunnitelmaan. Toinen tehtiin 30. toukokuuta 2000 ja toinen 5. joulukuuta 2000 [31] [32]. Molemmissa tapauksissa komissiota pyydetään toteuttamaan erityisesti asunto- ja palvelualalla aloitteita, jotka koskevat rakennusten sertifiointia, parempaa lämpöeristystä ja parempia asennettuja laitteita ja muita järjestelmiä.

[31] Neuvoston päätelmät 8835/00.

[32] Neuvoston päätelmät 14000/00.

5.2 Yhteisön tason toiminnan lisävaikutukset

Edellä 4.3 kohdassa esitetään ne huomattavat erot, jotka vallitsevat jäsenvaltioiden välillä rakennusalan energiasäästöjen suhteen, sekä lupaavimmat toimenpiteet erojen kaventamiseksi.

Tästä syystä uutta oikeudellisesti sitovaa välinettä koskevaa ehdotusta on tarkasteltava sen tavoitteen valossa, joka koskee rakennusten energiatehokkuuden parantamista kaikissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa. CO2-päästöjen vähentäminen ja energianhuoltovarmuus ovat jäsenmaiden yhteisvastuulla ja siten lainsäädäntöaloite yhteisötasolla on perusteltu. Joissakin jäsenvaltioissa rakennusstandardit ovat seitsemänkymmenluvun lopulta, kun taas toiset ovat äskettäin tehneet huomattavia parannuksia tällä tärkeällä sektorilla. On siten painotettava, että yksi tämän ehdotuksen tarkoituksista on ensimmäisenä askeleena nostaa rakennuksia koskevat standardit, lämpöeristystä koskevat standardit mukaan luettuna, niiden jäsenvaltioiden tasolle, joissa jo sovelletaan suhteellisen kunnianhimoisia standardeja.

Rakennusten parempaa energiatehokkuutta koskeva tavoite on jo asetettu aiemmissa voimassaolevissa säädöksissä. Yhteisön tärkeimpiin rakennusalan säädöksiin kuuluvat kuumavesikattiladirektiivi (92/42/ETY), rakennusalan tuotteita koskeva direktiivi (89/106/ETY) ja neljä rakennuksia koskevaa artiklaa SAVE-direktiivissä (93/76/ETY).

Viimeksi mainitussa direktiivissä jäsenvaltioita vaaditaan laatimaan ja toimeenpanemaan ohjelmat kuudella erityisalalla energiatehokkuuden parantamiseksi. Ohjelmat voidaan toteuttaa lakien, asetusten, taloudellisten ja hallinnollisten välineiden, tiedotuksen, koulutuksen ja vapaaehtoisten sopimusten kautta.

On kuitenkin huomautettava, että kyseinen direktiivi 93/76/ETY annettiin toisessa poliittisessa yhteydessä, ennen Kioton pöytäkirjan tekemistä ja ennen vastikään uudelleen ilmaistua huolta siitä, että EU tulee yhä riippuvaisemmaksi ylikansallisten toimijoiden energian tarjonnasta. Vaikka mainitulla direktiivillä on ollut myönteisiä vaikutuksia, se ei ole osoittautunut täysin riittäväksi keinoksi, jotta rakennusten energiatehokkuus olisi pystytty nostamaan sille tasolle, jota pidetään taloudellisesti ja teknisesti toteutettavana.

Edellä mainitut näkökohdat korostavat energiatehokkuutta koskevaa yhteisön ulottuvuutta ja antavat oikeutuksen yhteisön tason konkreettisemmille toimille, joilla voidaan täydentää tai vahvistaa olemassaolevia kansallisia toimenpiteitä tällä alalla. On myös todettava, että yhteisönlaajuinen lähestymistapa luo kokoluokkasäästöjä rakennusten energiatehokkuutta lisäävien tuotteiden, osien ja laitteistojen sisämarkkinoilla. Lisäksi silloin, kun markkinoiden puutteellisen toiminnan takia on tarpeen puuttua tilanteeseen sellaisin oikeudellisin toimenpitein kuin pakollinen sertifiointi energiatehokkuuden edistämiseksi, yhteisönlaajuinen lähestymistapa takaa tehokkaammin tasapuoliset toimintaedellytykset sisämarkkinoilla kuluttajille ja teollisuudelle, joka esimerkiksi käyttää, vuokraa, rakentaa tai myy näitä rakennuksia.

5.3 Aloitteen merkitys jäsenyyteen valmistautuville maille

Kotitalouksien energiankulutusta vuonna 1999 koskevaan EUROSTATin tutkimukseen sisältyi Keski- ja Itä-Euroopan maita [33]. Useimmissa näistä KIE-maista yli kaksi kolmasosaa väestöstä asuu kaupunkialueilla. Niiden asuntojen osuus, joissa omistaja asuu itse, on keskimäärin korkeampi kuin EU:n 15 jäsenvaltiossa. Osuus on usein 80-90 %, ja ainoastaan Puolassa, Tsekissä ja Latviassa näiden asuntojen osuus on alle 55 %.

[33] Energy Consumption in Households 1999, EUROSTAT 1999. Mt. Tutkimukseen sisältyvät KIE-maat olivat Albania, Bulgaria, Tsekki, Viro, Unkari, Latvia, Liettua, Romania, Slovakia, Slovenia ja Puola.

Useimmissa KIE-maissa huonelämmitykseen käytetty osuus energiankulutuksesta on yli 70 % kotitalouksien energian kokonaiskulutuksesta. Useimmissa näistä maista keskuslämmitysjärjestelmät (joko asuntokohtaiset järjestelmät, kollektiiviset järjestelmät kahden tai useamman asunnon taloissa tai kaukolämpö rakennusten ryhmissä) ovat selvästikin yleisin lämmitystapa.

Erityisesti elementteinä toteutetuissa rakennuksissa, joita enimmäkseen rakennettiin 1960-luvun lopulta 1990-luvulle, lämmöntarve on erittäin korkea (2-3 kertaa neliömetriä kohti korkeampi kuin EU:ssa), ja yleensä tämä johtuu matalista eristysstandardeista.

KIE-maiden taloudellisten muutosten seurauksena kotitalouksien energian hinnat ovat jo nousseet huomattavasti erityisesti kaukolämmön osalta. Ympäristöä ja tarjonnan varmuutta koskevien etujen lisäksi energian säästömahdollisuuksien toteuttaminen rakennusalalla näissä maissa on tärkeää myös siksi, että ne pienentävät hinnannousuista kotitalouksille aiheutuvia kielteisiä talousvaikutuksia.

6. Ehdotuksen sisältö

Direktiivin 1 artiklassa määritellään ehdotuksen tarkoitus ja soveltamisala.

Direktiivin 2 artiklassa annetaan ehdotuksessa käytettävien termien ja käsitteiden määritelmät.

Direktiivin 3 artiklassa säädetään jäsenvaltioita koskevista vaatimuksista, joiden mukaan niiden on vahvistettava rakennusten energiatehokkuutta koskevat yhtenäistetyt laskentamenetelmät. Tällaisten menetelmien kehys esitetään direktiiviehdotuksen liitteessä.

Direktiivin 4 artiklassa jäsenvaltiot velvoitetaan asettamaan uusien rakennusten energiatehokkuutta koskevat vähimmäisstandardit ja ajantasaistamaan ne säännöllisesti. Jäsenvaltioiden on myös arvioitava vaihtoehtoisten energiahuoltojärjestelmien asentamisen toteutettavuus uusissa suurissa rakennuksissa.

Direktiivin 5 artiklassa jäsenvaltiot velvoitetaan soveltamaan energiatehokkuutta koskevia asianmukaisia standardeja suuriin olemassaoleviin rakennuksiin, kun niissä suoritetaan laajamittaisia korjauksia, sillä edellytyksellä, että tietyt kustannustehokkuusperusteet täytetään.

Direktiivin 6 artiklassa säädetään energiatodistuksesta, joka ei saa olla viittä vuotta vanhempi ja joka on asetettava uusien ja olemassaolevien rakennusten ostajien ja vuokraajien saataville rakennusta rakennettaessa, myytäessä tai vuokrattaessa. Julkisten viranomaisten rakennuksissa ja rakennuksissa, joissa kansalaiset käyvät tai joita kansalaiset käyttävät usein, kyseinen sertifiointi on suoritettava vähintään viiden vuoden välein, ja energiatodistus on asetettava näkyvälle paikalle, josta se on selvästi yleisön nähtävissä. Tällaisissa julkisissa rakennuksissa suositellut sisälämpötilat ja tarvittaessa muut ilman laatua koskevat suositukset sekä vallitsevaa sisälämpötilaa ja ilman laatua koskevat tiedot on lisäksi asetettava selvästi näkyville.

Direktiivin 7 artiklassa säädetään erityisvaatimuksista, jotka koskevat lämmityskattiloiden ja ilmastointijärjestelmien säännöllisiä tarkastuksia, ja niiden yhteydessä koko lämmitysjärjestelmän tarkastamisesta ja arvioinnista yhdellä kerralla, jos lämmityskattilat ovat olleet käytössä yli 15 vuotta.

Direktiivin 8 artiklassa vaaditaan, että keskusilmastointijärjestelmät on tarkastettava säännöllisesti.

Direktiivin 9 artiklassa vaaditaan, että jäsenvaltioiden on otettava käyttöön järjestelmä, jolla varmistetaan, että sertifioinnin ja tarkastuksen suorittaa pätevä ja riippumaton henkilöstö.

Direktiivin 10 ja 11 artiklat koskevat komiteamenettelyä direktiiviehdotuksen liitteen mukauttamiseksi tekniikan kehitykseen tai tulevaisuudessa hyväksyttävien standardien sisällyttämiseksi direktiiviin.

Direktiivin 12 ja 13 artiklat koskevat ehdotuksen hallinnollisia säännöksiä.

Ehdotuksen liite sisältää päänäkökohdat, jotka on otettava huomioon, kun rakennusten energiatehokkuutta sekä lämmityskattiloiden ja keskusilmastointijärjestelmien tarkastusvaatimuksia lasketaan.

2001/0098 (COD)

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI asunto- ja palvelualan rakennusten energiatehokkuudesta

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

ottavat huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 175 artiklan,

ottavat huomioon komission ehdotuksen [34],

[34]

ottavat huomioon talous- ja sosiaalikomitean lausunnon [35],

[35]

ottavat huomioon alueiden komitean lausunnon [36],

[36]

noudattavat perustamissopimuksen 251 artiklassa määrättyä menettelyä [37],

[37]

sekä katsovat seuraavaa:

(1) Perustamissopimuksen 6 artiklan mukaan ympäristönsuojelua koskevat vaatimukset on sisällytettävä yhteisön politiikan ja toiminnan määrittelyyn ja toteuttamiseen.

(2) Luonnonvaroihin, joiden harkittuun ja järkevään käyttöön perustamissopimuksen 174 artiklassa viitataan, kuuluvat öljytuotteet, maakaasu ja kiinteät polttoaineet, jotka ovat olennaisia energialähteitä, mutta myös suurimpia hiilidioksidipäästöjen lähteitä.

(3) Energiatehokkuuden parantaminen muodostaa merkittävän osan niistä politiikoista ja toimenpiteistä, jotka ovat tarpeen Kioton pöytäkirjassa asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi, ja se olisi sisällytettävä kaikkiin lisäsitoumusten täyttämiseen tähtääviin poliittisiin ohjelmiin.

(4) Energian kysynnän hallinta on tärkeä väline, jonka avulla yhteisö voi vaikuttaa maailmanlaajuisiin energiamarkkinoihin ja siten energian toimitusvarmuuteen keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä.

(5) Neuvosto vahvisti 30 päivänä toukokuuta 2000 ja 5 päivänä joulukuuta 2000 tekemissään päätelmissä [38] energiatehokkuuden parantamista koskevan komission toimintasuunnitelman ja vaati, että rakennusalalla toteutetaan erityistoimenpiteitä.

[38] Neuvoston päätelmät 8835/00 (30.5.2000) ja 14000/00 (5.12.2000).

(6) Olennaisilta osin rakennuksista koostuvan asunto- ja palvelualan osuus energian loppukulutuksesta yhteisössä on yli 40 prosenttia; alan laajentuminen nostaa alan energian kulutusta ja siten myös alan hiilidioksidipäästöjä.

(7) Hiilidioksidipäästöjen rajoittamisesta energiatehokkuutta parantamalla (SAVE) 13 päivänä syyskuuta 1993 annetussa direktiivissä 93/76/ETY [39] edellytetään, että jäsenvaltiot laativat ja toteuttavat energiatehokkuutta koskevia ohjelmia rakennusalalla sekä raportoivat niistä; direktiivin avulla saavutetut merkittävät edut alkavat nyt näkyä. Tarvitaan kuitenkin direktiiviä täydentävä säädös, jossa vahvistetaan nykyistä konkreettisemmat toimet merkittävien mutta vielä toteuttamattomien energian säästömahdollisuuksien saavuttamiseksi ja vähennetään jäsenvaltioiden tulosten välillä tällä alalla vallitsevia suuria eroja.

[39] EYVL L 237, 22.9.1993, s. 28.

(8) Rakennusalan tuotteita koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä annetussa direktiivissä 89/106/ETY [40] edellytetään, että rakennuskohteet ja niiden lämmitys-, jäähdytys- ja tuuletusjärjestelmät on suunniteltava ja rakennettava siten, että käytössä tarvittavan energian määrä on pieni kohteen ilmasto-olosuhteet ja asukkaat huomioon ottaen.

[40] EYVL L 40, 11.2.1989, s. 12 (suomen- ja ruotsinkieliset erityispainokset: alue 13, nide 17, s. 185).

(9) Rakennusten energiatehokkuutta laskettaessa perustana olisi käytettävä menetelmää, jossa otetaan huomioon lämpöeristyksen lisäksi myös muut yhä merkittävämmiksi käyvät tekijät, kuten lämmitys/ilmastointijärjestelmät, uusiutuvien energialähteiden käyttö ja rakennuksen suunnittelu. Yhteisen lähestymistavan omaksuminen tällaiselle menettelylle, jonka suorittaa pätevä henkilöstö, auttaa osaltaan luomaan yhtäläisen toimintakentän jäsenvaltioiden energiansäästöpyrkimyksille rakennusalalla ja parantaa yhteisön kiinteistömarkkinoiden avoimuutta, kun rakennusten tulevat omistajat tai käyttäjät saisivat energiatehokkuutta koskevia tietoja.

(10) Rakennukset vaikuttavat energiankulutukseen pitkällä aikavälillä, ja tästä syystä uusien rakennusten olisi täytettävä energiatehokkuutta koskevat paikallisen ilmaston mukaan asetetut vähimmäisstandardit. Koska vaihtoehtoisten energiahuoltojärjestelmien tarjoamia mahdollisuuksia ei yleensä tutkita täysimääräisesti, niiden toteutettavuuden järjestelmällinen arviointi on asianmukaista tietyn koon ylittävien uusien rakennusten osalta.

(11) Tietyn koon ylittävien olemassaolevien rakennusten laajamittaiset korjaukset olisi nähtävä mahdollisuutena toteuttaa kustannustehokkaita toimenpiteitä energiatehokkuuden parantamiseksi.

(12) Tarjoamalla puolueetonta tietoa rakennusten energiatehokkuudesta niiden rakentamisen, myynnin tai vuokraamisen yhteydessä energiasertifiointi auttaa lisäämään kiinteistömarkkinoiden avoimuutta ja rohkaisee siten energiaa säästäviin investointeihin. Sen pitäisi myös helpottaa kannustinjärjestelmien käyttöä. Julkisten viranomaisten rakennusten ja rakennusten, joissa kansalaiset käyvät usein, olisi toimittava esimerkkeinä siten, että niissä otettaisiin ympäristö- ja energianäkökohdat huomioon, ja tästä syystä niille olisi suoritettava energiasertifiointi säännöllisin väliajoin. Energiatehokkuutta koskevien tietojen levittämistä kansalaisille olisi tehostettava asettamalla rakennusten energiatodistukset selvästi näkyville. Sisälämpötiloja koskevien virallisten suositusten ja todellisuudessa mitattujen lämpötilojen näkyville asettamisen pitäisi vähentää lämmitys-, ilmastointi- ja tuuletusjärjestelmien väärää käyttöä. Tällä tavoin vältetään tarpeetonta energiankäyttöä ja säilytetään sisätiloissa ulkoilman lämpötilaan verrattuna miellyttävä ilma.

(13) Pätevän henkilöstön suorittamalla lämmityskattiloiden ja keskusilmastointijärjestelmien säännöllisellä huollolla varmistetaan, että laitteet on säädetty oikein tuotemääritelmien mukaisesti ja että ne toimivat ympäristön, turvallisuuden ja energian kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Koko lämmitysjärjestelmän puolueeton arviointi on asianmukaista suorittaa aina, kun harkitaan järjestelmän vaihtamista kustannustehokkuuteen liittyvin perustein.

(14) Perustamissopimuksen 5 artiklassa tarkoitetun toissijaisuusperiaatteen ja suhteellisuusperiaatteen mukaisesti energiatehokkuutta koskevan standardijärjestelmän ja sen tavoitteiden perustana olevat yleiset periaatteet on vahvistettava yhteisön tasolla, mutta niiden yksityiskohtainen täytäntöönpano olisi jätettävä jäsenvaltioiden tehtäväksi, jotta kukin jäsenvaltio voi valita omaan erityistilanteeseensa parhaiten soveltuvan järjestelyn. Tässä direktiivissä säädetään ainoastaan näiden tavoitteiden saavuttamisen edellyttämistä vähimmäistoimenpiteistä, eikä siihen sisälly muita kuin tämän tarkoituksen kannalta välttämättömiä toimenpiteitä.

(15) Olisi säädettävä mahdollisuudesta nopeasti mukauttaa rakennusten energiatehokkuuden laskentamenetelmä tekniikan kehitykseen ja standardoinnin alalla saavutettavaan kehitykseen.

(16) Koska tämän direktiivin täytäntöönpanon edellyttämät toimenpiteet ovat menettelystä komissiolle siirrettyä täytäntöönpanovaltaa käytettäessä 28 päivänä kesäkuuta 1999 tehdyn neuvoston päätöksen 1999/468/EY [41] 2 artiklassa tarkoitettuja laajakantoisia toimenpiteitä, toimenpiteistä olisi päätettävä mainitun päätöksen 5 artiklassa säädettyä sääntelymenettelyä noudattaen,

[41] EYVL L 184, 17.7.1999, s. 23.

OVAT ANTANEET TÄMÄN DIREKTIIVIN:

1 artikla

Perustetaan yhteinen sääntelykehys rakennusten energiatehokkuuden parantamiseksi yhteisössä ottaen huomioon ilmasto- ja paikalliset olosuhteet. Tässä direktiivissä säädetään vaatimuksista, jotka koskevat

a) rakennusten yhtenäistetyn energiatehokkuuden yhteisen laskentamenetelmän yleistä kehystä,

b) vähimmäisstandardien soveltamista uusien rakennusten energiatehokkuuteen,

c) vähimmäisstandardien soveltamista sellaisten suurien olemassaolevien rakennusten energiatehokkuuteen, joihin tehdään laajamittaisia korjauksia,

d) rakennusten energiasertifiointia sekä sertifiointitodistuksen ja muiden asiaan liittyvien tietojen näkyvää esille asettamista julkisissa rakennuksissa ja

e) rakennusten lämmityskattiloiden ja keskusilmastointijärjestelmien säännöllisiä tarkastuksia sekä lämmitysjärjestelmän arviointia rakennuksissa, joissa lämmityskattilat ovat yli 15 vuotta vanhoja.

2 artikla

Tässä direktiivissä käytetään seuraavia määritelmiä:

(1) rakennus: rakennus kokonaisuudessaan tai asuntoalalla ne rakennuksen osat, jotka on suunniteltu käytettäväksi erikseen, kuten huoneistot tai paritalot,

(2) rakennuksen energiatehokkuus: yhtenä tai useampana lukuna, joiden laskennassa on otettu huomioon eristys, järjestelmien ominaisuudet, suunnittelu ja sijainti, oma energiantuotanto sekä muut tekijät, jotka vaikuttavat energian nettokysyntään, ilmaistu rakennuksen kokonaisenergiatehokkuus,

(3) rakennuksen energiatehokkuuden vähimmäisstandardi: rakennuksen energiatehokkuutta koskeva säännelty vähimmäisvaatimus,

(4) rakennuksen energiatehokkuustodistus: virallisesti tunnustettu todistus, jossa ilmoitetaan liitteessä vahvistetun menetelmän mukaisesti suoritetun rakennuksen energiatehokkuuden laskennan tulokset,

(5) julkiset rakennukset: julkisten viranomaisten rakennukset ja rakennukset, joissa kansalaiset käyvät ja joita kansalaiset käyttävät usein, esimerkiksi koulut, sairaalat, julkisen liikenteen rakennukset, sisäliikuntahallit, uimahallit ja vähittäiskaupan rakennukset, jotka ovat kooltaan yli 1000 m2,

(6) yhdistetty lämmön ja sähkön tuotanto: primääripolttoaineiden samanaikainen konversio mekaaniseksi energiaksi tai sähköksi ja lämmöksi,

(7) ilmastointijärjestelmä: laitteet, jotka on suunniteltu jäähdyttämään ja käsittelemään ympäröivää ilmaa,

(8) lämmityskattila: lämmityskattilan rungosta ja polttimesta muodostuva yksikkö, joka on suunniteltu siirtämään palamisessa vapautuva lämpö veteen,

(9) nimellishyötyteho (kilowatteina ilmaistuna): valmistajan vahvistama ja takaama suurin mahdollinen lämpöarvo, joka voidaan tuottaa jatkuvassa käytössä valmistajan ilmoittamalla hyötyteholla,

(10) hyötyteho (prosentteina ilmaistuna): lämmityskattilan veteen siirretyn lämpötuloksen sekä tuotteen, jonka lämpöarvo on alhaisempi kuin polttoaineen vakiopaine, ja polttoainemäärää ja aikayksikköä kohti ilmaistun kulutuksen välinen suhde,

(11) lämpöpumppu: laite, joka ottaa lämpöä ympäröivästä ympäristöstä ja toimittaa sen säädeltyyn ympäristöön.

3 artikla

Jäsenvaltioiden on vahvistettava rakennusten energiatehokkuuden laskentamenetelmä, jonka yleinen kehys esitetään liitteessä. Menetelmää ja sen määritelmää on kehitettävä edelleen 11 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun menettelyn mukaisesti.

Rakennuksen energiatehokkuus on ilmaistava avoimella ja yksinkertaisella tavalla ja siihen saattaa sisältyä CO2-päästöjen osoitin.

4 artikla

Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että säännölliseen käyttöön tarkoitetut uudet rakennukset täyttävät energiatehokkuutta koskevat vähimmäisstandardit, jotka on laskettu liitteen menetelmäkehyksen mukaisesti. Näiden standardien on sisällettävä sisäilmalle asetetut yleiset vaatimukset, jotta voitaisiin välttää mahdolliset negatiiviset vaikutukset kuten esimerkiksi riittämätön ilmanvaihto. Nämä energiatehokkuutta koskevat standardit on ajantasaistettava vähintään viiden vuoden välein, jotta ne vastaavat rakennusalan tekniikan kehitystä. Jäsenvaltiot voivat jättää näiden vaatimusten ulkopuolelle historialliset rakennukset, väliaikaiset rakennukset, teollisuuslaitokset, korjaamot ja asuinrakennukset, joita ei käytetä tavallisina asuntoina.

Jäsenvaltioiden on varmistettava sellaisten uusien rakennusten osalta, joiden kokonaispinta-ala on yli 1000 m2, että uusiutuvien energialähteiden käyttöön, yhdistettyyn lämmön ja sähkön tuotantoon, kaukolämpöön tai tietyissä olosuhteissa lämpöpumppujen käyttöön perustuvien hajautettujen energiahuoltojärjestelmien asentamisen tekninen, ympäristöön liittyvä ja taloudellinen toteutettavuus arvioidaan ennen rakennusluvan myöntämistä. Arvioinnin tulosten on oltava kaikkien asianomaisten saatavilla tuloksiin tutustumista varten.

5 artikla

Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että sellaisten olemassaolevien rakennusten energiatehokkuus, jotka ovat kokonaispinta-alaltaan yli 1000 m2, saatetaan korjausten yhteydessä ajan tasalle siten, että rakennukset täyttävät energiatehokkuutta koskevat vähimmäisstandardit, jos tämä on teknisesti toteutettavissa ja tarkoittaa kustannustehokkaiden investointien tekemistä, toisin sanoen jos lisäkustannukset ovat nykyisellä lainauksen keskikorolla kuoletettavissa kahdeksan vuoden kuluessa kertyneenä energian säästönä.

Tätä periaatetta sovelletaan kaikissa niissä tapauksissa, joissa korjausten kokonaiskustannukset ovat yli 25 % rakennuksen nykyisestä vakuutusarvosta.

6 artikla

1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että rakennuksia rakennettaessa, myytäessä tai vuokrattaessa energiatehokkuutta koskeva todistus, joka saa olla enintään viisi vuotta vanha, asetetaan mahdollisen ostajan tai vuokralaisen saataville.

Jäsenvaltiot saavat jättää tämän vaatimuksen ulkopuolelle historialliset rakennukset, väliaikaiset rakennukset, teollisuuslaitokset, korjaamot ja asuinrakennukset, joita ei käytetä tavallisina asuntoina.

2. Rakennuksen energiatehokkuutta koskevassa todistuksessa on annettava olennaisia tietoja rakennuksen tuleville käyttäjille. Todistuksessa on esitettävä vertailuarvoja, kuten nykyisiä laillisia standardeja ja parhaita käytäntöjä, jotta kuluttajat voivat vertailla ja arvioida rakennuksen energiatehokkuutta. Todistukseen on liitettävä suosituksia energiatehokkuuden parantamiseksi.

3. Jäsenvaltioiden on vaadittava, että julkisissa rakennuksissa energiatehokkuutta koskeva todistus, joka saa olla enintään viisi vuotta vanha, asetetaan näkyvälle paikalle, josta se on helposti kansalaisten nähtävissä.

Julkisissa rakennuksissa on lisäksi asetettava selvästi näkyville seuraavat tiedot:

a) sisälämpötilojen vaihteluväli ja tarvittaessa asiaan liittyvät muut ilmastotekijät, kuten suhteellinen kosteus, joista viranomaiset ovat antaneet suosituksensa kyseisen tyyppiselle rakennukselle,

b) nykyinen sisälämpötila ja muut asiaan liittyvät ilmastotekijät, jotka osoitetaan luotettavan laitteen (luotettavien laitteiden) avulla.

7 artikla

Jäsenvaltioiden on säädettävä toimenpiteistä yli 10 kW:n nimellishyötytehon lämmityskattiloiden säännöllisten tarkastusten toteuttamiseksi liitteen vaatimusten mukaisesti. Näitä vaatimuksia kehitetään ja määritellään edelleen 11 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun menettelyn mukaisesti.

8 artikla

Jäsenvaltioiden on säädettävä tarvittavista toimenpiteistä sellaisten keskusilmastointijärjestelmien säännöllisten tarkastusten toteuttamiseksi, joiden hyötyteho on yli 12 kW liitteen vaatimusten mukaisesti. Näitä vaatimuksia kehitetään ja määritellään edelleen 11 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun menettelyn mukaisesti.

9 artikla

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että rakennusten sertifioinnista sekä lämmitys- ja ilmastointijärjestelmien tarkastuksesta on vastuussa pätevä ja riippumaton henkilöstö.

10 artikla

Mahdolliset muutokset, jotka ovat tarpeen liitteen mukauttamiseksi tekniikan kehitykseen, on vahvistettava 11 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun menettelyn mukaisesti.

11 artikla

1. Komissiota avustaa neuvoston direktiivin 92/75/ETY [42] 10 artiklalla perustettu komitea (jäljempänä 'komitea'), joka koostuu jäsenvaltioiden edustajista ja jonka puheenjohtajana toimii komission edustaja.

[42] EYVL L 297, 13.10.1992, s. 16.

2. Jos tähän kohtaan viitataan, sovelletaan päätöksen 1999/468/EY 5 artiklassa tarkoitettua sääntelymenettelyä, ottaen huomioon kyseisen päätöksen 7 ja 8 artiklan säännökset.

3. Päätöksen 1999/468/EY 5 artiklan 6 kohdassa tarkoitettu määräaika on kolme kuukautta.

12 artikla

1. Jäsenvaltioiden on saatettava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2003.

Näissä jäsenvaltioiden antamissa säädöksissä on viitattava tähän direktiiviin tai niihin on liitettävä tällainen viittaus, kun ne virallisesti julkaistaan. Jäsenvaltiot säätävät siitä, miten viittaukset tehdään.

2. Jäsenvaltioiden on toimitettava tässä direktiivissä tarkoitetuista kysymyksistä antamansa kansalliset säännökset kirjallisina komissiolle.

13 artikla

Tämä direktiivi tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä.

14 artikla

Tämä direktiivi on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

Tehty Brysselissä

Euroopan parlamentin puolesta Neuvoston puolesta

Puhemies Puheenjohtaja

LIITE

A. Rakennusten energiatehokkuuden laskennan kehys (3 artikla)

1. Rakennusten energiatehokkuuden laskentamenetelmässä on yhdistettävä seuraavat näkökohdat:

a) (rakennuksen kuoren ja laitteiden) lämpöeristys

b) lämmityslaitteet ja lämpimän veden jakelu

c) ilmastointilaitteet

d) tuuletusjärjestelmä

e) valaistusjärjestelmä

f) talojen ja asuntojen sijainti ja suunta

2. Laskennassa on otettava huomioon seuraavien näkökohtien myönteinen vaikutus:

a) aurinkoenergiajärjestelmät ja muut uusiutuvien energialähteiden käyttöön perustuvat lämmitys- ja sähköjärjestelmät

b) yhdistetyllä lämmön ja sähkön tuotannolla ja/tai kaukolämpöjärjestelmillä tuotettu sähkö

3. Laskentatarkoituksia varten rakennukset olisi jaettava vähintään seuraaviin luokkiin:

a) yhden asunnon asuinrakennukset

b) kahden tai useamman asunnon asuinrakennukset

c) toimistot

d) koulutusrakennukset

e) sairaalat

f) hotellit ja ravintolat

g) tukku- ja vähittäiskaupan rakennukset

h) muun tyyppiset energiaa kuluttavat rakennukset

B. Lämmityskattiloiden tarkastusvaatimukset (artikla 7)

Lämmityskattiloiden tarkastuksessa on otettava huomioon energiankulutus ja hiilidioksidipäästöjen rajoittaminen.

Sellaiset lämmityskattilat, joiden hyötyteho on yli 100 kW, on tarkastettava vähintään joka toinen vuosi.

Sellaisten lämmitysjärjestelmien osalta, joiden lämmityskattiloiden nimellishyötyteho on yli 10 kW ja joiden lämmityskattilat ovat yli 15 vuotta vanhoja, jäsenvaltioiden on säädettävä tarvittavista toimenpiteistä koko lämmitysjärjestelmän tarkastamiseksi yhdellä kerralla. Tähän tarkastukseen sisältyy lämmityskattilan tehon arviointi täydellä ja osittaisella kuormituksella ja lämmityskattilan koon arviointi rakennuksen lämmitysvaatimuksiin verrattuna, ja sen perusteella toimivaltaiset viranomaiset antavat käyttäjille neuvoja lämmityskattiloiden vaihtamisesta ja vaihtoehtoisista ratkaisuista.

C. Keskusilmastointijärjestelmien tarkastusvaatimukset (artikla 7)

Keskusilmastointijärjestelmän tarkastuksessa on otettava huomioon energiankulutus ja hiilidioksidipäästöjen rajoittaminen.

Tähän tarkastukseen sisältyy ilmastointijärjestelmän tehon arviointi täydellä ja osittaisella kuormituksella ja järjestelmän koon arviointi rakennuksen jäähdytysvaatimuksiin verrattuna, ja sen perusteella toimivaltaiset viranomaiset antavat käyttäjille neuvoja ilmastointijärjestelmän tehon mahdollisesta parantamisesta tai järjestelmän vaihtamisesta ja vaihtoehtoisista ratkaisuista.