(1)

Neuvosto otti asetuksella (EY) N:o 91/2009 (2) käyttöön lopullisen polkumyyntitullin Kiinan kansantasavallasta, jäljempänä ’Kiina’, peräisin olevien tiettyjen rauta- ja teräskiinnittimien tuonnissa. Kyseisistä toimenpiteistä käytetään jäljempänä nimitystä ’alkuperäiset toimenpiteet’, ja tutkimuksesta, joka johti näihin toimenpiteisiin, käytetään jäljempänä nimitystä ’alkuperäinen tutkimus’.

(2)

Lopullisen polkumyyntitullin käyttöönoton jälkeen komissio sai näyttöä siitä, että toimenpiteitä kierrettiin laivaamalla tuotteet Malesian kautta.

(3)

Tästä syystä komissio pani 28 päivänä marraskuuta 2010 asetuksella (EU) N:o 966/2010 (3) vireille tutkimuksen, joka koski asetuksella (EY) N:o 91/2009 käyttöön otettujen polkumyyntitoimenpiteiden mahdollista kiertämistä, jäljempänä ’toimenpiteiden kiertämistä koskeva tutkimus’.

(4)

Neuvosto laajensi asetuksella (EY) N:o 91/2009 käyttöön otetun polkumyyntitullin 26 päivänä heinäkuuta 2011 koskemaan Malesiasta lähetettyjä tiettyjä rauta- ja teräskiinnittimiä riippumatta siitä, onko niiden alkuperämaaksi ilmoitettu Malesia, neuvoston täytäntöönpanoasetuksella (EU) N:o 723/2011, jäljempänä ’toimenpiteiden kiertämistä koskeva asetus’ (4).

(5)

Komissio kumosi 27 päivänä helmikuuta 2016 neuvoston täytäntöönpanoasetuksella (EU) N:o 2016/278 (5) asetuksella (EY) N:o 91/2009 käyttöön otetun lopullisen polkumyyntitullin, sellaisena kuin se oli laajennettuna täytäntöönpanoasetuksella (EU) N:o 723/2011.

(6)

Unionin tuomioistuin totesi asiassa C-644/17, Eurobolt, 3 päivänä heinäkuuta 2019 antamassaan tuomiossa (6) täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 723/2011 pätemättömäksi siltä osin kuin se on annettu neuvoston asetuksen (EY) N:o 1225/2009 (7) 15 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun kuulemismenettelyn vastaisesti.

(7)

Tuomioistuin katsoi, että asetuksen (EY) N:o 1225/2009 15 artiklan 2 kohdassa säädetty vaatimus kaikkien asiaa koskevien tietojen toimittamisesta neuvoa-antavalle komitealle viimeistään 10 työpäivää ennen tämän kokousta kuuluu menettelyn sääntöjenmukaisuutta koskeviin olennaisiin muotomääräyksiin, joiden noudattamatta jättäminen aiheuttaa kyseessä olevan toimen pätemättömyyden (8). Tuomioistuimen mukaan kyseistä säännöstä ei noudatettu siltä osin kuin Malesiasta kiinnittimiä tuovan alankomaalaisen tuojan Euroboltin huomautuksia ei toimitettu jäsenvaltioille viimeistään 10 työpäivää ennen neuvoa-antavan komitean kokousta.

(8)

Unionin toimielinten on SEUT-sopimuksen 266 artiklan mukaisesti toteutettava Euroopan unionin tuomioistuimen tuomion täytäntöön panemiseksi tarvittavat toimenpiteet. Tämän vuoksi komissio aloitti 27 päivänä elokuuta 2019 uudelleen toimenpiteiden kiertämistä koskevan tutkimuksen korjatakseen unionin tuomioistuimen toteaman lainvastaisuuden (9).

(9)

Toimenpiteiden kiertämistä koskevan tutkimuksen uudelleenaloittaminen rajattiin koskemaan ainoastaan unionin tuomioistuimen asiassa C-644/17 Eurobolt antaman tuomion täytäntöönpanoa, eli sen varmistamista, että kaikki asetuksen (EY) N:o 1225/2009 15 artiklan 2 kohdassa tarkoitetusta neuvoa-antavasta komiteamenettelystä johtuvat menettelyvaatimukset täytetään (10). Kyseinen menettely on sittemmin korvattu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 182/2011 (11) 5 artiklassa tarkoitetulla tarkastelumenettelyllä.

(10)

Tältä osin on huomautettava, että Euroopan unionin säädökset on annettava niiden antamisajankohtana voimassa olevien menettelysääntöjen mukaisesti. Asetuksen (EY) N:o 1225/2009 15 artiklan 2 kohta – siinä muodossa kuin se oli voimassa toimenpiteiden perustana olevan tutkimuksen aikana – kumottiin. Sen vuoksi kyseessä olevan toimenpiteiden kiertämistä koskevan tutkimuksen, joka pantiin vireille asetuksen (EY) N:o 1225/2009 13 artiklan 3 kohdan nojalla, uudelleen avaamisen kaltainen menettely voidaan sen jälkeen, kun asetuksen (EY) N:o 1225/2009 15 artiklan 2 kohta, sellaisena kuin sitä sovellettiin täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 723/2011 hyväksymisen ajankohtana, on kumottu, saattaa päätökseen ainoastaan nykyisin käytössä olevan kiertämisen vastaisia toimenpiteitä koskevan komiteamenettelyn pohjalta (12). Asetuksen (EY) N:o 1225/2009, sellaisena kuin se on muutettuna ja kodifioituna asetuksella (EU) 2016/1036, 15 artiklan 3 kohdan mukaan käsillä olevassa menettelyn uudelleen avaamisessa olisi noudatettava asetuksen (EU) N:o 182/2011 5 artiklassa tarkoitettua menettelyä.

(11)

Eurobolt kyseenalaisti 13 päivänä kesäkuuta 2011 esittämissään huomautuksissa asetuksen (EY) N:o 1225/2009 13 artiklaa koskevan komission tulkinnan laillisuuden kahdessa suhteessa. Ensinnäkin se väitti, että laajennettuja toimenpiteitä ei pitäisi soveltaa tarkasteltavana olevaan tuotteeseen, jos se on aidosti malesialaista alkuperää. Toiseksi Eurobolt kyseenalaisti komission valtuudet – viran puolesta tehtävässä toimenpiteiden kiertämistä koskevassa tutkimuksessa – esittää vahinkoa koskeva väite alkuperäisen tutkimuksen tietojen perusteella ilman vahinkoa koskevan näytön esittämistä.

(12)

Komissio totesi, ettei kumpikaan väite liittynyt tuomion täytäntöönpanoon. Euroboltin huomautukset liittyivät näin ollen seikkoihin, jotka jäävät täytäntöönpanon soveltamisalan ulkopuolelle. Joka tapauksessa kyseiset väitteet voitiin myös hylätä aineellisilla perusteilla.

(13)

Mitä tulee Euroboltin ensimmäiseen väitteeseen, ja niin kuin toimenpiteiden kiertämistä koskevan asetuksen johdanto-osan 46 kappaleessa huomautetaan, perusasetuksen 13 artiklan 1 kohdassa sallitaan toimenpiteiden laajentaminen koskemaan samankaltaisen tuotteen tuontia ”kolmansista maista”. Perusasetuksen 13 artiklan 4 kohdassa sallitaan poikkeukset kyseisen kolmannen maan aidoille tuottajille. Koska toimenpiteiden kiertämistä koskevassa tutkimuksessa paljastui kiertämiskäytäntöjä, jotka vastaavat OLAFin ja Malesian viranomaisten suorittamien tutkimusten tuloksia, toimenpiteiden kiertämistä koskevan asetuksen 1 artiklassa laajennettiin polkumyynnin vastaiset toimenpiteet koskemaan Malesiasta lähetettyä tuontia. Kuitenkin jokaiselle yritykselle, joka osoitti olevansa aito malesialainen tuottaja, myönnettiin vapautus laajennetuista toimenpiteistä. Lisäksi oli mahdollista pyytää tulevia vapautuksia toimenpiteiden kiertämistä koskevan asetuksen 2 artiklan nojalla. Koska kiinalaista alkuperää olevien tuotteiden laivaaminen Malesian kautta vahvistettiin (ks. toimenpiteiden kiertämistä koskevan asetuksen johdanto-osan 34 ja 45 kappale) ja aitojen malesialaisten tuottajien vienti vapautettiin toimenpiteiden laajentamisesta, Euroboltin ensimmäinen väite hylättiin.

(14)

Mitä tulee Euroboltin toiseen väitteeseen, on huomautettava, että perusasetuksen 13 artiklan 1 kohdassa vaaditaan muun muassa ”näyttöä vahingosta tai siitä, että tullin korjaavat vaikutukset vaarantuvat samankaltaisen tuotteen hintojen ja/tai määrien osalta...” (korostus lisätty). Nämä kaksi vaatimusta eivät ole kumulatiivisia. Toimenpiteiden kiertämistä koskevan asetuksen johdanto-osan 37 ja 38 kappaleissa osoitetaan, että alkuperäisellä asetuksella käyttöön otetun polkumyyntitullin korjaavia vaikutuksia vaarannettiin kiertämisellä niin hintojen kuin määrienkin osalta. Näin ollen perusasetuksen 13 artiklan oikeudelliset vaatimukset täyttyivät. Ei siis ollut tarvetta eikä oikeudellista velvoitetta arvioida uudelleen tai käyttää uudelleen vahinkoa koskevia tietoja alkuperäisestä tutkimuksesta Kiinasta tulevan tuonnin osalta. Sen vuoksi myös tämä väite hylättiin.

(15)

Edellä esitetyn perusteella komissio katsoi, että Euroboltin 13 päivänä kesäkuuta 2011 esittämät huomautukset oli asianmukaisesti tarkasteltu ja Euroboltin väitteet oli käsitelty toimenpiteiden kiertämistä koskevassa asetuksessa ja erityisesti sen 2.8 ja 4 jaksossa. Lisäksi on tärkeää huomata tässä suhteessa, että Eurobolt ei kyseenalaistanut sen koommin näyttöä kiinalaista alkuperää olevien tuotteiden laivaamisesta Malesian kautta kuin havaintoa siitä, että yritykset, joilta Eurobolt hankki tarkasteltavana olevaa tuotetta, olivat toimittaneet harhaanjohtavia tietoja komissiolle eivätkä olleet kyenneet osoittamaan olevansa aitoja malesialaisia tuottajia.

(16)

Toimenpiteiden kiertämistä koskevan tutkimuksen uudelleenaloittamista koskevassa komission täytäntöönpanoasetuksessa (EU) 2019/1374 pyydettiin asianomaisia osapuolia esittämään huomautuksia toimenpiteiden kiertämistä koskevan tutkimuksen uudelleenaloittamisesta. Kaksi osapuolta toimitti huomautuksia.

(17)

Eurobolt väitti, että Euroopan unionin tuomioistuimen toteamaa asetuksen (EY) N:o 1225/2009 15 artiklan 2 kohdan rikkomista ei voida korjata jälkikäteen, koska kyseessä on olennaisen menettelyvaatimuksen rikkominen, joka sen vuoksi tekee tyhjäksi alkuperäisen toimenpiteiden kiertämistä koskevan tutkimuksen koko toteutuksen.

(18)

Tämä väite on perusteeton seuraavassa esitettävistä syistä. Asetuksen 15 artiklan 2 kohdan rikkominen ei tee tyhjäksi koko menettelyä, koska tuomioistuimen toteama lainvastaisuus ei koskenut toimenpiteiden kiertämistä koskevia aineellisia toteamuksia. Lainvastaisuus voidaan näin ollen korjata avaamalla uudelleen toimenpiteiden kiertämistä koskeva tutkimus siitä kohdasta, jossa lainvastaisuus tapahtui. Tämä tarkoitti sitä, että lähetetään Euroboltin alkuperäiset huomautukset sekä täytäntöönpanosäädöksen luonnos komitealle nykyisin voimassa olevan, kiertämisen vastaisten toimenpiteiden käyttöönottoa koskevan menettelyn mukaisesti. Kyseessä on edellä johdanto-osan 10 kappaleessa tarkoitettu menettely. Sovellettava lakisääteinen määräaika asiaankuuluvien tietojen toimittamiselle komiteaan edellyttää niiden toimittamista viimeistään 14 päivää ennen kyseisen komitean kokousta. Näin jäsenvaltioiden edustajista koostuva komitea voi tutustua kaikkiin asiaankuuluviin tietoihin, jotta jäsenvaltiot voivat muotoilla kantansa täytäntöönpanosäädöksen luonnokseen. Kuten unionin tuomioistuin on äskettäin todennut, hallinnollisen menettelyn jatkamista ja polkumyyntitullien ottamista uudelleen käyttöön tuonnissa, joka tapahtui kumotun asetuksen soveltamisaikana, ei myöskään voida pitää taannehtivuuskiellon vastaisena (13).

(19)

Silloin kun Euroopan unionin tuomioistuin toteaa polkumyyntiä koskevan asetuksen pätemättömäksi, kyseisen tuomion täytäntöön paneva toimielin (tässä tapauksessa komissio) voi jatkaa kyseisen asetuksen taustalla olevaa menettelyä (14). Lisäksi asianomainen toimielin voi – paitsi jos todettu sääntöjenvastaisuus on johtanut koko menettelyn lainvastaisuuteen – jatkaa menettelyä siitä vaiheesta, jossa tämä sääntöjenvastaisuus tapahtui, sellaisen toimen antamiseksi, jolla pyritään korvaamaan aikaisempi pätemättömäksi todettu toimi (15).

(20)

Eurobolt väitti myös, että komission olisi epäasianmukaista ottaa uudelleen käyttöön kiertämisen vastaiset toimenpiteet, koska molempien voimassaolo on päättynyt ja ne on kumottu sittemmin.

(21)

Tässä suhteessa on syytä huomauttaa, että kun komissio korjaa menettelyn sääntöjenvastaisuuden ja vahvistaa tutkimuksen päätelmät, joita ei kiistetty kyseessä olevassa tuomiossa, komissio täyttää velvollisuutensa ottaa käyttöön toimenpiteitä tarkasteltavana olevan tuotteen tuonnissa, joka tapahtui näiden toimenpiteiden soveltamisaikana, eli 27 päivän heinäkuuta 2011 ja 27 päivän helmikuuta 2016 välisenä aikana. Sen vuoksi komissio hylkäsi Euroboltin väitteen.

(22)

Toinen osapuoli EFDA (European Fastener Distributor Association) väitti, että ”pätevät ja huolellisesti harkitut huomautukset eurooppalaisilta kiinnittimien jakelijoilta ja näitä edustavilta elimiltä jätettiin jatkuvasti ottamatta vakavasti”. Se väitti myös, että silloin kun tuoja voi osoittaa, että se on noudattanut asianmukaista huolellisuutta ja toteuttanut kaikki kohtuulliset ja asianmukaiset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että tuotava tuote on laillisesti valmistettu Malesiassa, sen ei pitäisi olla vastuussa polkumyyntitullin maksamisesta, ja mahdollisesti maksetut tullit olisi palautettava.

(23)

Komissio hylkäsi EFDA:n ensimmäisen väitteen, koska kyseinen järjestö ei osoittanut mitään erityistä oikeudenmukaisen menettelyn rikkomista tutkimuksen uudelleen avaamiseen liittyvissä menettelyissä eikä esittänyt mitään näyttöä tässä suhteessa.

(24)

Mitä tulee EFDA:n toiseen väitteeseen, perusasetuksen 13 artiklan 4 kohdassa säädetään, että jos kiertämiskäytäntöä, -menettelyä tai -toimintaa harjoitetaan unionin ulkopuolella, vapautus voidaan myöntää niille tarkasteltavana olevan tuotteen tuottajille, joiden osalta todetaan, etteivät ne ole osallisina kiertämiskäytännöissä. Näin ollen vapautukset eivät ole mahdollisia tuojan asianmukaisen huolellisuuden perusteella, kun kiertäminen tapahtuu EU:n ulkopuolella (niin kuin tässä tapauksessa). Sen sijaan on viejän asiana todistaa, että se on aito malesialainen tuottaja, ja pyytää vapautusta. Kuten toimenpiteiden kiertämistä koskevan asetuksen 4 jaksossa mainitaan, useat malesialaiset viejät hakivat vapautusta ja sitä harkittiin niiden osalta, ja komissio myönsi vapautuksen yhteensä yhdeksälle yritykselle. Näin ollen komissio hylkäsi EFDA:n toisen väitteen.

(25)

Otettuaan huomioon esitetyt huomautukset ja niiden analysoinnin komissio katsoi, että alkuperäiset toimenpiteet olisi otettava uudelleen käyttöön tarkasteltavana olevan tuotteen Malesiasta lähetetyssä tuonnissa riippumatta siitä, onko sen alkuperämaaksi ilmoitettu Malesia.

(26)

Kaikille toimenpiteiden kiertämistä koskevan tutkimuksen uudelleen avaamisen yhteydessä ilmoittautuneille osapuolille ilmoitettiin niistä olennaisista tosiseikoista ja näkökannoista, joiden pohjalta polkumyyntitulli aiottiin ottaa uudelleen käyttöön. Samalla asetettiin määräaika, jonka kuluessa osapuolet voivat esittää huomautuksia ilmoitettujen tietojen johdosta. Eurobolt ja EFDA esittivät huomautuksia.

(27)

Ensinnäkin Eurobolt pysyi kannassaan, jonka mukaan olennaisten menettelyvaatimusten rikkominen tekee tyhjäksi koko menettelyn, eikä sitä sen vuoksi voida korjata jälkikäteen. Toiseksi Eurobolt pysyi kannassaan, jonka mukaan sellaisten toimenpiteiden ottaminen uudelleen käyttöön, joiden perustana on WTO:n lainvastaiseksi toteama säädös, rikkoo oikeusvaltion ja hyvän hallinnon periaatetta. Kolmanneksi Eurobolt väitti, että komission ehdotuksesta ottaa toimenpiteet uudelleen käyttöön on tuloksena tehokkaan oikeussuojan puuttuminen, koska se tarkoittaa, että komissio voi yksinkertaisesti korjata minkä tahansa rikkomisen jälkikäteen, ja että tämä haittaa voimasuhteiden tasapainoa kaupan suojatoimenpiteitä koskevissa menettelyissä. Neljänneksi Eurobolt väitti, että komission ehdotuksessa jätetään huomioimatta Alankomaiden korkeimman oikeuden (Hoge Raad) päätös asiassa Eurobolt v Staatssecretaris van Financiën (16), ja kehotti komissiota pidättäytymään puuttumasta tulliviranomaisten yksinomaiseen toimivaltaan päättää Euroboltin maksamien kiertämisen vastaisten tullien takaisinmaksamisesta.

(28)

Mitä tulee Euroboltin ensimmäiseen väitteeseen, joka oli jo esitetty kiertämistä koskevan tutkimuksen uudelleen avaamisen yhteydessä, komissio viittaa johdanto-osan 18 ja 19 kappaleeseen edellä. Koska mitään uusia perusteita ei esitetty, tämä väite hylättiin.

(29)

Mitä tulee Euroboltin toiseen väitteeseen, komissio päätti saattaa toimenpiteet vastaamaan WTO:n paneelien ja valituselimen päätelmiä, mikä oli syy sille, että 26 päivänä helmikuuta 2016 hyväksytty asetus (ks. edellä johdanto-osan 5 kappale) annettiin. Se päätti tehdä sen ilman taannehtivaa (ex tunc) vaikutusta. Tämän jälkeen komissiolla oli velvollisuus toteuttaa kaikki tarvittavat toimet unionin tuomioistuimen tuomion noudattamiseksi, eli oikaista tuomioistuimen toteama lainvastaisuus. Koska menettelyllinen virhe voitiin korjata ja toimenpiteiden kiertämistä koskevat toteamukset vahvistettiin, komissiolla oli oikeus ottaa uudelleen käyttöön kiertämisen vastaiset tullit toimenpiteiden soveltamiskaudelta kiertämistä koskevan tutkimuksen kiistattomien päätelmien perusteella. Mikään edellä mainituista toimista ei ole vastoin hyvän hallinnon periaatetta. Joka tapauksessa Eurobolt viittasi hyvän hallinnon periaatteeseen, muttei täsmentänyt, mitä oikeutta olisi väitetysti rikottu tässä suhteessa (17). Näin ollen komissio hylkäsi tämän väitteen.

(30)

Mitä tulee Euroboltin kolmanteen väitteeseen, vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tuomioistuimen tuomiossa antaman pätemättömyyslausuman laajuus ja perustelut olisi määriteltävä kussakin erillisessä tapauksessa (C-283/14 ja C-284/14 CM Eurologistik and GLS, tuomio 28. tammikuuta 2016, EU:C:2016:57, 49 kappale ja siteerattu oikeuskäytäntö), ja voi olla niin, että velvollisuutta palauttaa välittömästi ja kokonaan asianomaiset tullit ei ole (asia C-256/16 Deichmann SE v. Hauptzollamt Duisburg, tuomio 15. maaliskuuta 2018, 70 kohta). Nyt käsillä olevassa tapauksessa rikkominen ei tehnyt koko menettelystä sääntöjenvastaista. Kuten edellä johdanto-osan 7–10 kappaleessa esitetään, tässä tapauksessa menettelyllisen vaatimuksen rikkominen voitiin korjata ja toimenpide ottaa uudelleen käyttöön sovellettavien menettelysääntöjen mukaisesti. Nämä velvoitteet eivät heikennä tehokkaan oikeussuojan periaatetta. Tämän vuoksi komissio hylkäsi myös tämän väitteen.

(31)

Mitä tulee Euroboltin neljänteen väitteeseen, komission oli edellä johdanto-osan 8 kappaleessa esitetyn mukaisesti toteutettava tarvittavat toimet Euroopan unionin tuomioistuimen tuomion noudattamiseksi. Alankomaiden korkeimman oikeuden päätös, joka lisäksi koski kysymystä siitä, olisiko korkoja maksettava polkumyyntitullien palautuksen tapauksessa, ei voinut vapauttaa komissiota sen velvollisuudesta, joka aiheutui unionin tuomioistuimen tuomiosta. Joka tapauksessa komission toimilla ei myöskään kaapata jäsenvaltioiden tulliviranomaisten toimivaltaa, minkä unionin tuomioistuin on todennut molemmissa tuomioissa C&J Clark International (18) ja Deichmann (19). Näin ollen komissio hylkäsi tämän väitteen.

(32)

EFDA ilmaisi tyytymättömyytensä siihen, että sen aiempi väite, joka koski tuojien vapauttamista polkumyyntitullien maksamisesta tapauksissa, joissa tuojat kykenivät osoittamaan asianmukaisen huolellisuuden noudattamisen sen varmistamisessa, että tuotava tuote oli laillisesti valmistettu Malesiassa, hylättiin. EFDA pyysi komissiota harkitsemaan uudelleen sen huolenaiheita.

(33)

Kuten edellä johdanto-osan 24 kappaleessa todettiin, vapautukset eivät ole mahdollisia tuojan asianmukaisen huolellisuuden perusteella, kun kiertäminen tapahtuu EU:n ulkopuolella (niin kuin tässä tapauksessa). Näin ollen komissio vahvisti aiemman päätöksensä hylätä EFDA:n väite.

(34)

Edellä esitetyt seikat huomioon ottaen päätelmien ilmoittamisen jälkeen esitetyt huomautukset eivät antaneet aihetta muuttaa komission päätelmää, joka esitetään edellä johdanto-osan 25 kappaleessa.

(35)

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU, Euratom) 2018/1046 (20) 109 artikla huomioon ottaen silloin, kun jokin määrä on maksettava takaisin Euroopan unionin tuomioistuimen tuomion tuloksena, maksettava korko on Euroopan unionin virallisen lehden C-sarjassa kunkin kuukauden ensimmäisenä kalenteripäivänä julkaistu Euroopan keskuspankin perusrahoitusoperaatioihinsa soveltama korko.

(36)

Tämä asetus on asetuksen (EU) 2016/1036 15 artiklan 1 kohdalla perustetun komitean lausunnon mukainen,

(1)

United Parcel Service, jäljempänä ’UPS’, teki vuonna 1994 kantelun, jossa se väitti, että Deutsche Bundespost Postdienstille, jäljempänä ’Postdienst’, oli myönnetty sääntöjenvastaista tukea.

(2)

Komissio aloitti 23 päivänä lokakuuta 1999 muodollisen tutkintamenettelyn useista valtion toimenpiteistä, joita olivat korvausmaksut yleispalveluvelvoitteesta, valtiontakaus ja vuosina 1995–1999 maksetut eläketuet, jäljempänä ’menettelyn aloittamisesta tehty päätös’.

(3)

Menettelyn aloittamisesta tehty päätös on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä (2). Komissio kehotti asianomaisia esittämään huomautuksensa.

(4)

Saksa toimitti asiaa koskevat huomautuksensa 16 päivänä syyskuuta 1999.

(5)

Menettelyn aloittamisesta tehdyn päätöksen julkaisemisen jälkeen komissio sai huomautuksia 14 asianomaiselta osapuolelta. Nämä huomautukset toimitettiin Saksan liittohallitukselle 15 päivänä joulukuuta 1999 päivätyllä kirjeellä, jotta se voisi ottaa niihin kantaa.

(6)

Saksa vastasi 1 päivänä helmikuuta 2000 päivätyllä kirjeellä, joka kirjattiin saapuneeksi 2 päivänä helmikuuta 2000.

(7)

Komissio teki 19 päivänä kesäkuuta 2002 päätöksen 2002/753/EY (3), jäljempänä ’vuoden 2002 päätös’, jossa se totesi, että Postdienstin ja sen seuraajan Deutsche Post AG:n (jäljempänä ’DPAG’, Postdienst ja DPAG yhdessä jäljempänä ’Deutsche Post’) hinnat ovelta ovelle -pakettipalvelujen alalla olivat palvelukohtaisia lisäkustannuksia alhaisemmat ja että tämä aggressiivinen hintapolitiikka ei kuulunut Deutsche Postin yleispalveluvelvoitteen piiriin.

(8)

Komission näkemyksen mukaan tästä toimintatavasta aiheutuneet 572 miljoonan euron tappiot rahoitettiin Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, jäljempänä ’SEUT-sopimus’, 106 ja 107 artiklan vastaisesti viime kädessä valtion varoista, joita Deutsche Postille kohdennettiin eri tavoin (esimerkiksi valtion korvaukset sisaryhtiö Deutsche Bundespost Telekomilta, jäljempänä ’Telekom’, lainojen valtiontakaukset ja valtion tuki postivirkamiesten eläkkeiden rahoittamiseen).

(9)

Vuoden 2002 päätöksen johdosta Saksa vaati DPAG:tä maksamaan sisämarkkinoille soveltumattoman 572 miljoonan euron valtiontuen takaisin. Deutsche Post valitti päätöksestä yhteisöjen tuomioistuimiin.

(10)

UPS teki 13 päivänä toukokuuta 2004 uuden kantelun, jonka mukaan Deutsche Postille oli vuoden 2002 päätöksen jälkeen myönnetty sääntöjenvastaisia tukia. UPS katsoo kantelussa, että vuoden 2002 päätöksessä ei ollut tutkittu kaikkia alkuperäisessä vuoden 1994 kantelussa esille tuotuja toimenpiteitä ja että Deutsche Postille myönnetyt taloudelliset edut olivat selvästi suuremmat kuin valtiontukisäännösten vastainen 572 miljoonan euron tuki. UPS:n mukaan Deutsche Post oli käyttänyt valtion varoja pakettiliiketoimintansa laajentamiseen (esimerkiksi ostamalla muita yrityksiä) sekä siihen, että se myi tytäryhtiöilleen, pankkipalvelualalla toimineelle Postbank AG:lle, jäljempänä ’Postbank’ ja toiminimellä DHL pakettipalveluja yritysasiakkaille tarjonneelle Deutsche Post Euro Express GmbH & Co OHG:lle palveluja kohtuuttoman alhaisilla siirtohinnoilla.

(11)

Komissio lähetti Saksalle tietopyynnön 9 päivänä marraskuuta 2004 ja 1 päivänä huhtikuuta 2005. Saksa lähetti vastauksensa 2 päivänä joulukuuta 2004 ja 3 päivänä kesäkuuta 2005.

(12)

TNT Post AG & Co KG, jäljempänä ’TNT’, teki 16 päivänä heinäkuuta 2004 kantelun, jossa myös se väitti Deutsche Postin myyneen palveluja kohtuuttoman alhaisilla siirtohinnoilla Postbankille. TNT väitti, että Postbank oli maksanut saamistaan palveluista ainoastaan muuttuvat kustannukset, kun Deutsche Post oli rahoittanut jakeluverkoston yhteiset kiinteät kustannukset kokonaan kirjemonopolinsa tuotoilla.

(13)

Komissio lähetti Saksalle asiaa koskevan tietopyynnön 11 päivänä marraskuuta 2004 ja 25 päivänä huhtikuuta 2005. Saksa lähetti vastauksensa 17 päivänä joulukuuta 2004 ja 23 päivänä kesäkuuta 2005.

(14)

Saatuaan uusia kanteluja komissio ilmoitti Saksalle vuonna 1999 käynnistetyn menettelyn laajentamisesta 12 päivänä syyskuuta 2007 päivätyllä kirjeellä (4), jäljempänä ’menettelyn laajentamisesta vuonna 2007 tehty päätös’.

(15)

Menettelyn laajentamisesta vuonna 2007 tehdyn päätöksen tarkoituksena oli sisällyttää menettelyyn uudet komissiolle ilmoitetut tiedot ja tutkia huolellisesti kaikki valtion Deutsche Postin hyväksi toteuttamista toimenpiteistä mahdollisesti johtuvat kilpailun vääristymät.

(16)

Saksa esitti huomautuksensa 14 päivänä joulukuuta 2007, ja Deutsche Post valitti menettelyn laajentamisesta vuonna 2007 tehdystä päätöksestä (5). UPS ja TNT esittivät huomautuksensa 16 päivänä marraskuuta 2007. Saksan pyydettyä määräajan pidennystä 20 päivänä joulukuuta 2007 maan liittohallitus esitti 12 päivänä maaliskuuta 2008 huomautuksensa UPS:n ja TNT:n huomautuksista.

(17)

Komissio lähetti Saksalle 17 päivänä heinäkuuta 2008 tietopyynnön, joka koski kaikkia tutkimuksen kohteena olevia valtiontukitoimenpiteitä ja sisälsi kyselylomakkeen Deutsche Postin tuotoista ja kustannuksista vuosina 1989–2007. Saksa pyysi 5 päivänä elokuuta 2008 tarkemmin määrittelemätöntä määräajan pidennystä, koska sen oli ennen vastauksen antamista tarkistettava tiettyjen tietojen saatavuus.

(18)

Komissio antoi 12 päivänä elokuuta 2008 selvityksen siitä, miksi Deutsche Postin tuotot ja kustannukset vuosilta 1989–2007 olisi tutkittava, ja edellytti edelleen pyydettyjen tietojen toimittamista.

(19)

Saksa väitti 14 päivänä elokuuta 2008 päivätyssä ilmoituksessaan uudelleen, ettei Deutsche Postin tuottojen ja kustannusten tutkimiseen vuoden 1994 jälkeiseltä ajanjaksolta ole mitään syytä. Komissio ilmoitti 22 päivänä elokuuta 2008 varaavansa itselleen oikeuden velvoittaa Saksa päätöksellä antamaan tiedot neuvoston asetuksen (EY) N:o 659/1999 (6) 10 artiklan 3 kohdan nojalla, jollei se toimita vaadittuja tietoja.

(20)

Saksa toimitti 2 päivänä lokakuuta 2008 uuden oikeudellisen lausunnon tulokset, joilla se pyrki tukemaan kantaansa, jonka mukaan kirjanpitotietojen analysointi vuoden 1994 jälkeiseltä ajalta ei ollut välttämätöntä ja vuodet 1990–1994 muodostavat asianmukaisen tutkinta-ajanjakson.

(21)

Saksa toimitti 28 päivänä lokakuuta 2008 tietoja valtiontakauksesta ja eläketoimenpiteestä.

(22)

Komissio ei hyväksynyt Saksan väitteitä ja piti kiinni siitä, että analyysi oli tarpeen vuoteen 2007 saakka, jotta toteutettujen valtion toimenpiteiden kilpailuoikeudelliset vaikutukset voitaisiin arvioida täysimääräisesti. Lähetettyään muistutuskirjeet 12 ja 22 päivänä elokuuta 2008 komissio teki 30 päivänä lokakuuta 2008 tietojen antamista koskevan välipäätöksen, jolla Saksaa kehotettiin virallisesti toimittamaan kaikki vaadittavat kirjanpitotiedot vuosilta 1989–2007.

(23)

Saksa ja Deutsche Post hakivat muutosta tietojen antamista koskevaan välipäätökseen (7).

(24)

Saksa toimitti 27 päivänä marraskuuta 2008 vaaditut kirjanpitotiedot vuosilta 1989–1994. Joulukuun 5 ja 16 päivänä 2008 se esitti ajantasaistetut tiedot 27 päivänä marraskuuta 2008 toimittamistaan kirjanpitotiedoista.

(25)

Sen jälkeen kun 6 päivänä helmikuuta 2009 järjestettiin tapaaminen Saksan toimivaltaisen valtiosihteerin, DPAG:n pääjohtajan sekä kilpailuasioista vastaavan komission jäsenen kesken, Saksa ja Deutsche Post ilmoittivat olevansa valmiita toimittamaan kirjanpitotiedot vuoden 1994 jälkeiseltä ajalta.

(26)

Saksa toimitti 3 päivänä maaliskuuta 2009 ensimmäisen erän kirjanpitotietoja koko tutkinnan kohteena olevalta ajanjaksolta 1989–2007.

(27)

Deutsche Postin ja komission yksiköiden edustajat tapasivat Brysselissä 3 päivänä maaliskuuta 2009 sekä Bonnissa 12 päivänä maaliskuuta 2009, 2 päivänä huhtikuuta 2009, 28 päivänä toukokuuta 2009, 23 päivänä kesäkuuta 2009 ja 18 päivänä syyskuuta 2009. Saksa toimitti Deutsche Postin antamia lisätietoja 26 päivänä maaliskuuta 2009, 7 päivänä toukokuuta 2009 ja 22 päivänä kesäkuuta 2009.

(28)

Näiden tapaamisten ja komission yksiköiden 4 päivänä kesäkuuta 2009 ja 30 päivänä heinäkuuta 2009 Deutsche Postille osoittamien kysymysten johdosta Saksa toimitti 9 päivänä heinäkuuta 2009, 31 päivänä heinäkuuta 2009, 17 päivänä elokuuta 2009, 8 päivänä syyskuuta 2009, 10 päivänä syyskuuta 2009 ja 15 päivänä lokakuuta 2009 ajan tasalle saatetut kirjanpitotiedot ja lisäselvityksiä.

(29)

Komission yksiköt esittivät 16 ja 24 päivänä syyskuuta 2009 lisäkysymyksiä, joihin Saksa vastasi 14 päivänä lokakuuta 2009.

(30)

Komissio ilmoitti 10 päivänä toukokuuta 2011 päivätyllä kirjeellä (8) Saksalle päätöksestään laajentaa toistamiseen vuonna 1999 käynnistettyä ja vuonna 2007 laajennettua menettelyä SEUT-sopimuksen 108 artiklan 2 kohdan mukaisesti tutkiakseen perusteellisesti eläketuet, joita Deutsche Post sai vuodesta 1995 alkaen, jäljempänä ’menettelyn laajentamisesta vuonna 2011 annettu päätös’.

(31)

Saksan pyydettyä määräajan pidennystä 23 päivänä toukokuuta 2011 maan liittohallitus esitti 29 päivänä heinäkuuta 2011 huomautuksensa.

(32)

UPS esitti huomautuksensa 4 päivänä lokakuuta 2011. Free and Fair Post Initiative toimitti huomautuksensa 5 päivänä lokakuuta 2011, Bundesverband Internationaler Express und Kurierdienste, jäljempänä ’BIEK’, puolestaan 7 päivänä lokakuuta 2011. Komissio välitti asianomaisten huomautukset Saksalle 13 päivänä lokakuuta 2011.

(33)

Saksa otti kantaa kolmansien osapuolten huomautuksiin 14 päivänä marraskuuta 2011.

(34)

Komissio toimitti 18 päivänä marraskuuta 2011 uuden tietopyynnön, joka koski eläkeoikeuksien rahoittamisen yksityiskohtia vuoden 2007 jälkeisenä aikana. Saksa vastasi 2 ja 19 päivänä tammikuuta 2012 päivätyillä kirjeillä. Komissio toimitti Saksalle 16 päivänä joulukuuta 2011 Charles River Associates -yrityksen laatiman lausunnon tuoton määrittämisestä (9), johon Saksa otti kantaa 16 päivänä tammikuuta 2012.

(35)

Komissio teki 25 päivänä tammikuuta 2012 päätöksen 2012/636/EU (10), jäljempänä ’vuoden 2012 päätös’.

(36)

Komissio katsoi päätöksessä, että eläketoimenpide on sääntöjenvastaista ja valtiontukisäännösten vastaista tukea. ja määräsi, että tuki on perittävä takaisin ajanjaksolta, joka ulottuu 1 päivästä tammikuuta 2003 aina siihen saakka, että suhteellinen etu on kokonaan poistettu. Tukien osalta komissio päätteli, ettei valtiontukisäännösten vastaisten tukien määrää voitu määrittää vuosilta 1995–2002. Näin ollen komissio ei määrännyt tukien takaisinperinnästä kyseisen ajanjakson osalta.

(37)

Valtion korvausten osalta komissio totesi, että Saksa on myöntänyt ne sääntöjenvastaisesti ja rikkonut siten SEUT-sopimuksen 108 artiklan 3 kohtaa mutta että ne soveltuvat sisämarkkinoille. Valtiontakauksen osalta komissio päätteli, että se on SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdan ja 108 artiklan 3 kohdan mukainen voimassa oleva tuki Deutsche Postin hyväksi.

(38)

Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin kumosi vuonna 2008 antamassaan tuomiossa (11) vuoden 2002 päätöksen, koska komissio ei ollut analysoinut kattavasti kaikkia yleispalveluihin liittyviä tuottoja ja kustannuksia sen toteamiseksi, oliko Deutsche Post saanut liian pientä tai liian suurta korvausta.

(39)

Tämän johdosta Saksa maksoi takaisinperityn 572 miljoonan euron valtiontuen ja siitä kertyneet korot takaisin Deutsche Postille.

(40)

Unionin tuomioistuin hylkäsi 2 päivänä syyskuuta 2010 valituksen, jonka komissio oli tehnyt yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomiosta (12).

(41)

Deutsche Post haki muutosta menettelyn laajentamisesta vuonna 2007 tehtyyn päätökseen ja esitti, että vuoden 2002 päätöksen myötä oli syntynyt perusteltu luottamus siihen, ettei komissio aloittaisi tutkimuksiaan uudelleen.

(42)

Unionin yleinen tuomioistuin jätti kanteen tutkimatta 8 päivänä joulukuuta 2011 antamallaan tuomiolla (13) sillä perusteella, että menettelyn laajentamisesta vuonna 2007 tehty päätös koski samoja toimenpiteitä, jotka olivat olleet menettelyn aloittamisesta tehdyn päätöksen kohteena.

(43)

Unionin tuomioistuin kumosi unionin yleisen tuomioistuimen vuonna 2011 antaman tuomion menettelyn laajentamisesta vuonna 2007 tehdystä päätöksestä 24 päivänä lokakuuta 2013 antamallaan tuomiolla (14) ja palautti asian unionin yleisen tuomioistuimen käsiteltäväksi.

(44)

Unionin yleinen tuomioistuin kumosi menettelyn laajentamisesta vuonna 2007 tehdyn päätöksen 18 päivänä syyskuuta 2015 antamallaan tuomiolla (15). Kyseisestä tuomiosta ei ole valitettu.

(45)

Unionin yleinen tuomioistuin kumosi vuoden 2012 päätöksen 1 ja 4 artiklan 14 päivänä heinäkuuta 2016 antamallaan tuomiolla (16) ja totesi, ettei komissio ollut osoittanut Deutsche Postin saaneen etua. Kyseisestä tuomiosta ei ole valitettu.

(46)

Vuoden 2012 päätöksen jäljelle jäävästä osasta ei ole valitettu.

(47)

Unionin yleinen tuomioistuin kumosi menettelyn laajentamisesta vuonna 2011 annetun päätöksen 10 päivänä huhtikuuta 2019 antamallaan tuomiolla (17) ja totesi, että komissio ei ole riittävän selvästi perustellut muodollisen menettelyn aloittamista edun olemassaolon osalta (SEUT-sopimuksen 296 artiklan rikkominen). Kyseisestä tuomiosta ei ole valitettu.

(48)

Komissio sai vuoden 2012 päätöksen ja menettelyn laajentamisesta vuonna 2011 annetun päätöksen kumoamisen jälkeen lisähuomautuksia, joita toimittivat UPS 24 päivänä toukokuuta 2019 ja 17 päivänä heinäkuuta 2019 päivätyillä kirjeillä sekä BIEK 31 päivänä toukokuuta 2019 päivätyllä kirjeellä. UPS ja BIEK totesivat kirjeissään olevansa edelleen huolissaan eläketoimenpiteestä ja kehottivat komissiota jatkamaan tutkintaa ja saattamaan sen päätökseen. UPS toimitti lisähuomautuksia 28 päivänä marraskuuta 2019.

(49)

Komissio katsoo, että on tarpeen aluksi selventää tämän päätöksen soveltamisalaa, kun otetaan huomioon lukuisat komission tekemät päätökset ja se, että osa niistä on sittemmin kumottu.

(50)

Komissio muistuttaa, että se totesi vuoden 2012 päätöksessä seuraavaa:

(51)

Vuoden 2012 päätöksen näistä toteamuksista ei ole valitettu, joten päätös on edelleen voimassa.

(52)

Lisäksi komissio huomauttaa, että tuomioistuimet kumosivat menettelyn laajentamisesta vuonna 2007 tehdyn päätöksen ja menettelyn laajentamisesta vuonna 2011 annetun päätöksen.

(53)

Edellä esitetyn perusteella tutkintamenettely koskee yksinomaan menettelyn aloittamisesta tehdyssä päätöksessä kuvattuja maksuja.

(54)

Menettelyn aloittamisesta tehdyn päätöksen kohteena ovat erityisesti seuraavat seikat:

(55)

Edellä kuvattu eläketoimenpide on edellä esitetyn perusteella tämän päätöksen kohteena.

(56)

Suuri osa Deutsche Postin eläkkeelle jääneiden virkamiesten eläkkeistä rahoitettiin vuodesta 1995 alkaen eläketoimenpiteellä, joka perustui entisen Deutsche Bundespostin työntekijöihin sovellettavasta työoikeudesta annettuun lakiin (18) (Postpersonalrechtsgesetz (PostPersRG)), jäljempänä ’PostPersRG’. Jotta eläketoimenpiteen vaikutuksia voitaisiin käsitellä kattavasti 5 jaksossa olevassa arvioinnissa, seuraavissa jaksoissa kuvataan tarkemmin virkamiesten sosiaalietuuksia ja sosiaaliturvamaksuja ja verrataan niitä yksityisten palkansaajien pakolliseen sosiaaliturvajärjestelmään.

(57)

Virkamiehillä on oikeus eläkkeeseen sekä terveydenhuoltoa ja sairauden hoitoa koskevaan tukeen. Deutsche Postin virkamiehille myönnetään samat etuudet kuin kaikille muille virkamiehille.

(58)

Vuonna 1989 toteutetun ensimmäisen postiuudistuksen jälkeen Postdienstin, Telekomin ja Postbankin oli Deutsche Bundespostin toiminnan järjestämisestä annetun lain (Gesetz über die Unternehmensverfassung der Deutschen Bundespost, Postverfassungsgesetz (PostVerfG)) (20) 54 §:n 2 momentin mukaan rahoitettava täysimääräisesti eläkkeelle jääneiden virkamiesten eläkemaksut ja terveydenhuoltokustannukset, jotka kullekin yritykselle kohdennettiin yksittäisten virkamiesten aiemman toiminnan perusteella.

(59)

Tämän säännöksen mukaan virkamiesten oikeus kohdistuu entiseen tapaan valtioon, mutta tämä voi vaatia koko summaa takaisin Postdienstiltä, Telekomilta tai Postbankilta.

(60)

Vuonna 1994 toteutetun posti- ja telepalvelujen uudistuksen yhteydessä (posti- ja telepalvelujen uudelleenjärjestelyä koskeva laki) virkamiehet, jotka olivat työskennelleet Postdienstin palveluksessa, siirrettiin PostPersRG:n 2 §:n 1 momentin nojalla DPAG:n alaisuuteen. Tässä yhteydessä virkamiehet säilyttivät PostPersRG:n 2 §:n 3 momentin nojalla oikeudellisen asemansa. DPAG:lle siirtyivät PostPersRG:n 1 § n 1 momentin nojalla liittovaltiolta kaikki työnantajalle kuuluvat oikeudet ja velvollisuudet sekä PostPersRG:n 2 §:n 3 momentin nojalla myös kaikkia virkamiesten taloudellisluonteisia vaateita koskeva maksu- ja kustannusvelvoite.

(61)

PostPersRG:n 15 §:n nojalla eläke- ja terveydenhuoltoetuuksien maksaminen eläkkeellä oleville virkamiehille siirtyi vastaperustetun Deutsche Postin virkamiesten eläkerahaston vastuulle. Deutsche Postin, Telekomin ja Postbankin eläkerahastot yhdistettiin 1 päivänä heinäkuuta 2001 Postbeamtenversorgungskassen, jäljempänä ’eläkerahasto’, hoidettaviksi.

(62)

Deutsche Postin oli maksettava PostPersRG:n 16 §:n 1 momentin nojalla eläkerahastoon vuosina 1995–1999 vuosittain 2,045 miljardin euron osuus eli yhteensä 10,225 miljardia euroa.

(63)

PostPersRG:n 16 §:n 2 momentin mukaan eläketoimenpide kattoi jäljelle jäävän alijäämän (toisin sanoen eläkkeelle jääneille virkamiehille maksettujen eläkkeiden ja Deutsche Postin eläkerahastoon maksaman osuuden välisen erotuksen). Eläketoimenpiteen suuruus nousi vuoden 1995 151 miljoonasta eurosta 1,118 miljardiin euroon vuonna 1999.

(64)

Kuvissa 1 ja 2 esitetään Deutsche Postin ja Saksan valtion eläkerahastoon suorittamat maksut absoluuttisina lukuina ja prosenttiosuuksina.

(65)

Yksityiset palkansaajat ovat velvollisia olemaan sosiaaliturvan piirissä, ja heillä on oltava neljä pakollista sosiaalivakuutusta: eläke-, työttömyys-, sairaus- ja hoitovakuutus (21). Pakollisissa sosiaaliturvajärjestelmissä on eläke-, sairaus- ja hoitovakuutuksen osalta erilainen vakuutussuoja kuin virkamiehiin sovellettavassa järjestelmässä:

(66)

Myös sosiaalietuuksien rahoittamisessa on merkittäviä eroja verrattuna virkamiehiin sovellettaviin säännöksiin.

(67)

Jäljempänä olevassa kuvassa 3 esitetään yksityisten palkansaajien pakolliseen sosiaaliturvajärjestelmään vuosina 1995–1999 suoritetut maksuosuudet.

(68)

Kuvasta 3 käy ilmi, että pakolliseen sosiaaliturvajärjestelmään suoritetut maksuosuudet olivat noin 39–42 prosenttia bruttopalkasta (bruttopalkka = nettopalkka + työntekijän osuus). Koska työnantajan ja työntekijän osuus muodostavat kumpikin noin puolet pakolliseen sosiaaliturvajärjestelmään suoritetusta kokonaismaksuosuudesta, kummankin maksuosuus oli noin 19–21 prosenttia bruttopalkasta.

(69)

Deutsche Postin yksityiset palkansaajat saivat pakollisen sosiaaliturvan lisäksi lisäeläkevakuutuksen. Ennen vuotta 1997 palvelukseen otetuille yksityisille palkansaajille tarjottiin lisäeläkevakuutus, jonka ansiosta heidän oli mahdollista saada virkamieseläkettä vastaava eläke. Lisäeläkevakuutus kattoi näin ollen eron yksityisten palkansaajien pakolliseen sosiaaliturvaan perustuvan eläkkeen (joka vastaa tiettyä prosenttiosuutta koko työuran keskipalkasta) ja virkamieseläkkeen (joka vastaa tiettyä prosenttiosuutta viimeisestä palkasta) välillä. Tarkat säännökset asiasta sisältyvät Deutsche Bundespostin eläkelaitoksen perussääntöön.

(70)

Komissio katsoi menettelyn aloittamisesta tekemässään päätöksessä Deutsche Postin mahdollisesti saaneen etua siitä, että valtio kattoi vuoteen 1999 saakka kertyneen alijäämän, jonka syynä oli Deutsche Postin virkamiesten laajamittainen varhaiseläkkeelle jääminen vuosina 1995–1999.

(71)

Komissio ei näin ollen voinut toimenpidettä alustavasti tarkasteltuaan päätellä, että toimenpide ei ole valtiontukea.

(72)

Komissio päätyi alustavan tarkastelunsa perusteella esittämään menettelyn aloittamisesta tehdyssä päätöksessä myös epäilynsä siitä, soveltuuko toimenpide sisämarkkinoille.

(73)

Monet eri asianomaiset toimittivat huomautuksia, jotka koskivat menettelyn aloittamisesta tehtyä päätöstä, menettelyn laajentamisesta vuonna 2007 tehtyä (sittemmin kumottua) päätöstä ja menettelyn laajentamisesta vuonna 2011 annettua (sittemmin kumottua) päätöstä.

(74)

Tässä jaksossa esitetään yhteenveto huomautuksista, jotka katsotaan merkityksellisiksi kyseessä olevan toimenpiteen (vuosien 1995–1999 eläketoimenpiteen) arvioinnin kannalta ottamatta huomioon huomautuksia, jotka on saatu muita toimenpiteitä ja/tai vuoden 1999 jälkeisen ajan eläketoimenpidettä koskeneiden aiempien tutkimusten yhteydessä.

(75)

The British Post Officen mielestä DPAG:lle kertyneiden eläkevelvoitteiden kattaminen tilanteessa, jossa 25 prosenttia sen työntekijöistä oli siirtynyt varhaiseläkkeelle, oli valtiontukea. The Post Office huomauttaa, että nämä eläkevelvoitteet olisi ollut rahoitettava myymällä liikeomaisuutta.

(76)

UPS katsoo, että Deutsche Post sai etua siitä, että se vapautettiin osittain ennen vuotta 1995 voimassa olleista maksuvelvoitteista. Koska tavanomaisten toiminnanharjoittajien on hoidettava omat eläkekustannuksensa itse, Deutsche Post on ollut kilpailijoitaan paremmassa asemassa.

(77)

UPS katsoo huomautuksessaan, jonka se toimitti 28 päivänä marraskuuta 2019 (kun unionin yleinen tuomioistuin oli antanut vuonna 2019 tuomion, jolla kumottiin menettelyn laajentamisesta vuonna 2011 annettu päätös), että komission olisi jatkettava eläketoimenpiteen tutkimista ja tehtävä valtiontukisääntöjen mukainen eläketoimenpiteen arviointi erityisesti asiassa Orange annetun tuomion (22) (eikä Combus-oikeuskäytännön (23)) perusteella. UPS katsoo lisäksi, että komission olisi jopa Combus-oikeuskäytännön perusteella tultava siihen tulokseen, että eläketoimenpide on sisämarkkinoille soveltumatonta tukea.

(78)

Saksan näkemyksen mukaan valtio oli avustanut eläkerahastoa vain sen verran, kuin oli tarpeen valtion DPAG:lle aiheuttaman objektiivisen haitan korvaamiseksi.

(79)

Valtion velvollisuuksiin kuuluu Saksan mukaan ilman muuta myös niiden virkamiesten varhaiseläkkeen rahoittaminen, jotka oli otettu palvelukseen ennen DPAG:n yksityistämistä. DPAG joutui osaltaan rahoittamaan eläkerahastoa, mistä sille syntyi tavallisuudesta poikkeavia erityiskustannuksia. Kun valtio kattoi osan eläkevelvoitteista, DPAG:lle korvattiin vain osa valtion DPAG:lle aiheuttamasta objektiivisesta haitasta. Siksi valtion eläkerahastoon maksama osuus ei Saksan mielestä merkinnyt etua DPAG:lle, eikä tämä korvaustoimenpide myöskään vääristänyt kilpailua tai kauppaa.

(80)

Saksa vetoaa Combus-oikeuskäytäntöön (24) ja katsoo, että valtion maksut, joita myönnettiin aiemmin valtion omistuksessa olleiden yleispalvelun tarjoajien yksityistämisen yhteydessä eläkekustannusten kattamiseksi ja jotka ylittävät yksityisten kilpailijoiden tavallisesti maksaman määrän, eivät ole tukea. Saksa katsoo, että Deutsche Postin virkamiesten sosiaalietuuksia olisi verrattava kilpailijoiden sosiaalietuuksiin, jotta voidaan arvioida, onko kyse valtiontuesta.

(81)

SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdan mukaan ”jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu sisämarkkinoille, siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan”.

(82)

Toimenpide voidaan katsoa valtiontueksi, jos se täyttää kaikki seuraavat neljä edellytystä: a) jäsenvaltio rahoittaa toimenpiteen valtion varoista b) se antaa tietyille yrityksille tai tuotannonaloille valikoivan taloudellisen edun c) etu vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua ja d) toimenpide vaikuttaa EU:n sisäiseen kauppaan.

(83)

Eläketoimenpide perustuu PostPersG:n 16 §:ään, ja se rahoitetaan valtion talousarviosta, joten se on valtion toimenpide ja se myönnetään SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla valtion varoista. Koska eläketoimenpide on toteutettu vain Deutsche Postin vapauttamiseksi osittain virkamiesten eläkekuluista aiheutuvasta rasitteesta, ja sen myötä se hyödyttää loppujen lopuksi Deutsche Postia, se on valikoiva.

(84)

Saksa on Combus-oikeuskäytännön perusteella sitä mieltä, ettei eläketoimenpiteestä seuraa taloudellista etua, koska toimenpide vapautti Deutsche Postin alan keskiarvosta poikkeavista eläkekustannuksista.

(85)

Komissio hylkäsi vuonna 2012 tekemässään päätöksessä Saksan väitteen, jonka mukaan edun olemassaoloa on arvioitava Combus-oikeuskäytännön perusteella.

(86)

Komissio katsoo kuitenkin, että ottaen huomioon vuoden 2012 päätöksen ja menettelyn laajentamisesta vuonna 2011 annetun päätöksen kumoamisen se on SEUT-sopimuksen 266 artiklan mukaan ja unionin yleisen tuomioistuimen asiassa T-143/12 (25) ja asiassa T-388/11 (26) antamien tuomioiden mukaan velvollinen soveltamaan eläketoimenpiteen osalta Combus-oikeuskäytäntöä. SEUT-sopimuksen 266 artiklan 1 kohdan mukaan ”Toimielimen ..., jonka säädös on julistettu mitättömäksi tai jonka laiminlyönti on julistettu perussopimusten vastaiseksi, on toteutettava Euroopan unionin tuomioistuimen tuomion täytäntöön panemiseksi tarvittavat toimenpiteet.”

(87)

Unionin yleinen tuomioistuin totesi 14 päivänä heinäkuuta 2016 antamassaan tuomiossa, ”ettei pelkkä väite siitä, että eläkekustannukset ovat yritysten vastattavaksi tavanomaisesti kuuluvia kustannuksia, riitä nyt käsiteltävässä asiassa osoittamaan, että kyseessä on tosiasiallisesti Deutsche Postille myönnetty taloudellinen etu. Komissio, jolla olisi ollut velvollisuus todistaa edun olemassaolo, ei sitä kyennyt täyttämään ja on siten tehnyt oikeudellisen virheen.” (27)

(88)

Edellä esitetyn perusteella komissio soveltaa Combus-oikeuskäytäntöä tutkiessaan, onko Deutsche Postille mahdollisesti aiheutunut etua, koska se katsoo, toisin kuin UPS, että sen on arvioitava eläketoimenpide valtiontukisääntöjen mukaisesti Combus-oikeuskäytännön eikä asiassa Orange annetun tuomion (28) perusteella. Komissio katsoo erityisesti, että sen velvollisuutta soveltaa SEUT-sopimuksen 266 artiklan 1 kohdan mukaisesti Combus-oikeuskäytäntöä (ks. johdanto-osan 86 kappale) eläketoimenpiteeseen nyt käsiteltävänä olevassa asiassa, ei kyseenalaisteta sillä perusteella, että koska unionin tuomioistuin poikkesi Orange-tuomiossa Combus-tuomion perustana olleesta oikeudellisesta lähestymistavasta, ei Combus-oikeuskäytäntöä voitaisi sen vuoksi enää soveltaa vastaaviin toimenpiteisiin.

(89)

Ottaen huomioon, että Combus-oikeuskäytäntöä voidaan soveltaa nyt käsiteltävässä asiassa, komissio tutkii, oliko Saksa myöntänyt Deutsche Postille taloudellista etua sen kilpailijoihin verrattuna ottamalla vastatakseen vuosiksi 1995–1999 vahvistetun kiinteämääräisen maksun ja Deutsche Postin entisten virkamiesten eläkekustannusten kokonaismäärän välisen erotuksen.

(90)

Komissio etenee mahdollisen edun olemassaoloa tutkiessaan kolmen seuraavan vaiheen mukaisesti:

(91)

Yksityisten kilpailijoiden on maksettava tuotoistaan sekä työnantajan että työntekijän osuus sosiaaliturvamaksuista valtiolle. Kuten kuvasta 3 käy ilmi, vuosina 1995–1999 pakolliseen sosiaaliturvajärjestelmään suoritettu kokonaismaksuosuus oli noin 39–42 prosenttia bruttopalkasta. Pakolliseen sosiaaliturvajärjestelmään suoritetut työnantajien ja työntekijöiden maksuosuudet olivat kumpikin 19–21 prosenttia bruttopalkasta (ks. johdanto-osan 68 kappale).

(92)

Virkamiehillä – toisin kuin yksityisillä palkansaajilla – ei ole velvollisuutta maksaa sosiaaliturvamaksuosuutta sairaus- ja hoitovakuutusjärjestelmään, vaan heidän on itse katettava 30–50 prosenttia omista terveydenhuolto- ja hoitokustannuksistaan (esim. yksityisen lisävakuutuksen avulla). Virkamiesten terveydenhuolto- ja hoitokustannuksistaan maksaman 30–50 prosentin maksuosuuden osalta voidaan tosin lähteä siitä, että sen taloudelliset vaikutukset vastaavat hyvin pitkälle yksityisten palkansaajien maksuosuutta pakollisesta sairaus- ja hoitovakuutuksesta (29).

(93)

Virkamiehet eivät myöskään maksa osuuksia pakolliseen eläke- ja työttömyysvakuutukseen. Deutsche Postin maksaman osuuden olisi näin ollen oltava suurempi kuin yksityisten työnantajien osuus ja katettava kaikki eläke- ja työttömyysvakuutuskustannukset sekä virkamiesten jäljelle jäävät terveydenhuolto- ja hoitokustannukset.

(94)

Deutsche Postin sosiaaliturvamaksuosuuksien vertailuosuuden, jäljempänä ’vertailuosuus’, on siis katettava kokonaismaksuosuudet (kokonaismaksuosuus = työnantajan + työntekijän osuus) eläke- ja työttömyysvakuutuksesta sekä työnantajan osuus sairaus- ja hoitovakuutuksesta.

(95)

Kuten taulukosta 1 ilmenee, vertailuosuus vuosina 1995–1999 oli 32–34,5 prosenttia yksityisten palkansaajien bruttopalkasta.

Taulukko 1

Deutsche Postin sosiaaliturvamaksuosuuksien vertailuosuus

(96)

Koska Deutsche Postin virkamiehistään maksamien sosiaaliturvamaksujen olisi vastattava suuruudeltaan pakollisia sosiaaliturvamaksuja, on tärkeää, että Deutsche Postiin sovelletaan vastaavaa maksutasoa ja että tämä maksutaso myös lasketaan vastaavan bruttopalkkaperusteen mukaan.

(97)

Tämän vuoksi on määritettävä virkamiesten bruttopalkka, jäljempänä ’virkamiesten bruttopalkka’, jonka avulla saadaan käyttöön yksityisten palkansaajien bruttopalkkaa vastaava bruttopalkkaperuste.

(98)

Oletuksena on, että virkamiesten maksuosuudet terveydenhuolto- ja hoitokustannuksista vastaavat yksityisten palkansaajien maksuosuuksia pakollisesta sairaus- ja hoitovakuutuksesta (ks. johdanto-osan 92 kappale). Tämän vuoksi bruttopalkkaperustetta ei ole tarpeen mukauttaa tältä osin. Koska virkamiehet eivät kuitenkaan maksa osuuksia eläke- ja työttömyysvakuutukseen (ks. johdanto-osan 93 kappale), varsinaista palkkaa (eli tosiasiallisia palkkakustannuksia) olisi korotettava kertoimella, jossa otetaan huomioon yksityisten palkansaajien pakolliseen eläke- ja työttömyysvakuutukseen maksamat osuudet.

(99)

Varsinainen palkka muunnetaan seuraavan kaavan avulla bruttopalkaksi, joka vastaa yksityisen palkansaajan bruttopalkkaa:

(100)

Vuoteen 1997 sovellettuna kaavasta saataisiin seuraava tulos:

(101)

Kun tarkastellaan esimerkiksi vuoden 1997 maksuosuuksien tasoa, virkamiesten bruttopalkka on 15 prosenttia suurempi kuin heidän varsinainen palkkansa.

(102)

Deutsche Postin oli maksettava PostPersRG:n 16 §:n 1 momentin nojalla eläkerahastoon vuosina 1995–1999 vuosittain 2,045 miljardin euron osuudet eli yhteensä 10,225 miljardia euroa.

(103)

Tämän perusteella ja ottaen huomioon edellä olevat näkökohdat voidaan laskea Deutsche Postin vuosina 1995–1999 suorittamat bruttopalkkaan perustuvat sosiaaliturvamaksut ja verrata niitä johdanto-osan 97 kappaleessa määritettyyn vertailuosuuteen.

Taulukko 2

Deutsche Postin suorittamat bruttopalkkaan perustuvat sosiaaliturvamaksut ja vertailuosuus

(104)

Laskelmasta ei käy ilmi, että Deutsche Post olisi saanut etua, koska sen maksut olivat suuremmat kuin laskettu vertailuosuus.

(105)

Komissio katsoi vuoden 2012 päätöksen johdanto-osan 332–338 kappaleessa, että Deutsche Postin perimien maksujen sääntely on merkityksellinen tekijä määritettäessä Deutsche Postin tosiasiallisesti maksamia bruttopalkkaan perustuvia sosiaaliturvamaksuja sekä arvioitaessa eläketoimenpiteen oikeasuhteisuutta.

(106)

Komissio perusteli näkemystään sillä, että Deutsche Post voi 22 päivänä joulukuuta 1997 annetun postilain (Postgesetz), jäljempänä ’PostG’ (30), 20 §:n 1 ja 2 momentin mukaan vaatia, että postialan sääntelyviranomainen, määrittäessään yksinoikeudesta ja hintasäännellyistä palveluista kertyvien tuottojen sallittua suuruutta, sisällyttää käyttäjille siirrettäviin kustannuksiin ”alan keskiarvosta poikkeavat sosiaaliturvakustannukset” sekä yleispalvelun tehokkaasta tarjoamisesta aiheutuvat kustannukset.

(107)

Postialan sääntelyviranomainen otti tämän menetelmän ensimmäistä kertaa huomioon vuoden 2002 hintakattopäätöksessä (jota alettiin soveltaa 1 päivänä tammikuuta 2003) ja hyväksyi ”alan keskiarvosta poikkeavat sosiaaliturvakustannukset” myös vuoden 2007 ja vuoden 2011 hintakattopäätöksessä. Komissio katsoi, että Deutsche Postin tosiasiallisesti maksamat maksuosuudet sosiaaliturvakustannuksista olivat taloudellisesta näkökulmasta näin ollen pienemmät kuin sen oletettu maksuosuus eläkerahastoon. Tämän toteamuksen perusteella komissio pystyi vuoden 2012 päätöksessään määrittämään ja ilmaisemaan määrällisesti sisämarkkinoille soveltumattoman tuen takaisin perittävän määrän ajanjaksolta, joka ulottuu 1 päivästä tammikuuta 2003 aina siihen saakka, että suhteellinen etu oli kokonaan poistettu.

(108)

Tätä päätöstä ja siten vuosien 1995–1999 eläketoimenpiteen valtiontukisääntöjen mukaista arviointia varten voitaisiin selvittää, olisiko Combus-oikeuskäytäntöä soveltamalla toteutettavan edun olemassaolon arvioinnin puitteissa otettava huomioon Deutsche Postin perimien maksujen sääntelyn mahdolliset vaikutukset määritettäessä Deutsche Postille eläketoimenpiteestä mahdollisesti aiheutunutta etua.

(109)

Komissio katsoo, että maksujen sääntelyn mahdollisilla vaikutuksilla ei kuitenkaan missään tapauksessa ole merkitystä, kun otetaan huomioon tässä päätöksessä arvioitavan toimenpiteen ajallinen soveltamisala eli vuodet 1995–1999.

(110)

Kuten komissio huomautti vuoden 2012 päätöksessä (31), postialan sääntelyviranomainen teki ensimmäisen hintakattopäätöksensä, jossa otettiin huomioon PostG:ssa tarkoitetut ”alan keskiarvosta poikkeavat sosiaaliturvakustannukset”, vasta vuonna 2002 ajanjaksolle 2003–2007. Vuotta 2003 edeltäneen ajanjakson osalta komissio totesi kuitenkin, ettei vuosina 1995–2002 voimassa olleiden säänneltyjen maksujen oikeusperustasta ole voitu täysin varmasti päätellä, miten toimivaltaiset viranomaiset tekivät etukäteen päätöksen säänneltyjen maksujen koostumuksesta (32). Tämän perusteella komissio huomautti, että koska sillä ei ole todisteita sosiaaliturvamaksujen osatekijöistä, se ei voinut määrittää bruttopalkkaan perustuvien sosiaaliturvamaksujen suuruutta ottamalla huomioon Deutsche Postin perimien maksujen sääntelyn (33). Edellä esitetyn perusteella komissio päätteli vuoden 2012 päätöksessä, ettei se pystynyt määrittämään eikä ilmaisemaan määrällisesti vuosina 1995–2002 myönnetyn sisämarkkinoille soveltumattoman tuen määrää (34).

(111)

Komissio katsoo, että tässä päätöksessä sovelletaan edellä esitettyjä näkökohtia yhtäläisesti Combus-oikeuskäytäntöä soveltamalla toteutettavaan mahdollisen edun olemassaolon arviointiin eli johdanto-osan 90 kappaleessa esitettyyn vertailuun. Koska komissio ei mittavista ponnisteluista huolimatta pysty ilmaisemaan määrällisesti maksujen sääntelyn mahdollisia vaikutuksia Deutsche Postin virkamiehistään maksamiin sosiaaliturvamaksuihin, se ei pysty määrittämään edun olemassaoloa tällä perusteella.

(112)

Jos komissio rajoittaa arviointinsa Deutsche Postin eläkerahastoon maksamien maksujen ja vastaavan vertailuarvon väliseen välittömään vertailuun, ei Deutsche Postille voida katsoa aiheutuneen etua, kuten edellä esitetyistä näkökohdista käy ilmi. Vaikka komission arviointi ulotettaisiinkin koskemaan myös Deutsche Postin perimien maksujen sääntelyn mahdollisia vaikutuksia siinä tapauksessa, että se olisi perusteltua, ei konkreettista etua silti voitaisi määrittää, ilmaista määrällisesti eikä kytkeä eläketoimenpiteeseen vuosien 1995–1999 osalta.

(113)

Edellä esitetyn perusteella komissio päättelee, ettei se voi todeta, että Deutsche Postin hyväksi vuosina 1995–1999 toteutettu eläketoimenpide olisi aiheuttanut toiminnanharjoittajalle SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua etua. Koska ei voida osoittaa edun olemassaoloa, joka on yksi valtiontuen kumulatiivisista tunnusmerkeistä, komissio toteaa, ettei eläketoimenpiteeseen sisältynyt valtiontukea.

(114)

Komissio toteaa, että Saksan vuosina 1995–1999 toteuttama eläketoimenpide ei ole SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea,