Kuluttajariitojen vaihtoehtoinen riidanratkaisu
TIIVISTELMÄ ASIAKIRJASTA:
Direktiivi 2013/11/EU kuluttajien ja elinkeinonharjoittajien välisten riitojen vaihtoehtoisesta riidanratkaisusta
DIREKTIIVIN TARKOITUS
-
Sillä varmistetaan, että EU:n alueella asuvat kuluttajat voivat lähettää tuotteen tai palvelun myyntiin liittyvät sopimusvelvoitteita koskevat riita-asiat EU:ssa toimivan elinkeinonharjoittajan* kanssa vaihtoehtoiselle riidanratkaisuelimelle — tunnustetulle elimelle, jonka tehtävänä on ratkaista riitoja vaihtoehtoisillaa riidanratkaisumenettelyillä eli tuomioistuimen ulkopuolella.
-
Sillä vahvistetaan joukko vaihtoehtoisia riidanratkaisuelimiä ja -menettelyjä sitovia laatuvaatimuksia, joilla varmistetaan muun muassa avoimuus, riippumattomuus, oikeudenmukaisuus ja tehokkuus.
-
Vaatimustenmukaisuuden varmistavat EU-maiden nimittämät kansalliset toimivaltaiset viranomaiset.
-
Sillä velvoitetaan elinkeinonharjoittajat antamaan kuluttajille tietoa vaihtoehtoisesta riidanratkaisusta, jos ne ovat sitoutuneet tai ovat velvoitettuja käyttämään vaihtoehtoista riidanratkaisua ja kun riitaa ei saada sovittua kahdenvälisesti kuluttajan kanssa.
TÄRKEIMMÄT KOHDAT
-
EU-maiden on varmistettava, että kaikki unionissa asuvien tai toimivien kuluttajien ja elinkeinonharjoittajien väliset tuotteiden tai palvelujen myynnistä syntyvät riidat voidaan lähettää ratkaistavaksi vaihtoehtoiselle riidanratkaisuelimelle. Tämä koskee sekä verkossa että muulla tavalla tehtyjä ostoksia ja palveluja.
-
Direktiivin tavoitteena on varmistaa Euroopan unionin sisämarkkinoiden asianmukainen toiminta.
-
Vaihtoehtoinen riidanratkaisu tarjoaa kuluttajille edullisen, yksinkertaisen ja nopean tavan ratkaista riitoja, jotka voivat syntyä esimerkiksi siitä, että elinkeinonharjoittaja kieltäytyy korjaamasta tuotetta tai palauttamasta rahoja kuluttajan ollessa tähän oikeutettu.
-
Vaihtoehtoisiin riidanratkaisuelimiin kuuluu puolueeton osapuoli, kuten välimies, oikeusasiamies tai valituslautakunta, joka pyrkii ratkaisemaan riidan vaihtoehtoisella riidanratkaisumenettelyllä. Sovelletusta vaihtoehtoisesta riidanratkaisumenettelystä riippuen puolueeton osapuoli voi
-
antaa ratkaisuehdotuksen tai -määräyksen tai
-
tuoda osapuolet yhteen ja auttaa heitä löytämään ratkaisun.
-
Kaikkien vaihtoehtoisten riidanratkaisuelinten on täytettävä sitovat laatuvaatimukset, joilla taataan niiden tehokas, oikeudenmukainen, puolueeton ja avoin toiminta.
-
Jokaisen EU-maan on nimitettävä yksi tai useampi toimivaltainen viranomainen, joka valvoo kansallisella tasolla vaihtoehtoisia riidanratkaisuelimiä ja varmistaa, että ne täyttävät laatuvaatimukset. Toimivaltaiset viranomaiset laativat kansallisen luettelon vaihtoehtoisista riidanratkaisuelimistä. Vain laatuvaatimukset täyttävä riidanratkaisuelin voidaan sisällyttää luetteloon ”vaihtoehtoisena riidanratkaisuelimenä”.
-
Elinkeinonharjoittajien, jotka suostuvat tai jotka ovat velvoitettuja käyttämään vaihtoehtoista riidanratkaisua, on kerrottava kuluttajille vaihtoehtoisesta riidanratkaisusta omilla verkkosivustoillaan sekä yleisissä ehdoissaan. Heidän on kerrottava kuluttajille vaihtoehtoisesta riidanratkaisusta myös siinä tapauksessa, ettei riitaa voida sopia suoraan kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välillä.
-
Avoimuuden edistämiseksi Euroopan unionin jäsenvaltioiden on varmistettava, että vaihtoehtoiset riidanratkaisuelimet asettavat verkkosivustoilleen selkeitä ja helposti ymmärrettäviä tietoja. Näitä tietoja ovat yhteystiedot, riitatyypit, joiden käsittelyyn elimillä on toimivalta, sekä vaihtoehtoisen riidanratkaisumenettelyn kustannukset, keskimääräinen kesto ja vaihtoehtoisen riidanratkaisumenettelyn oikeudellinen vaikutus. Elinten on lisäksi asetettava julkisesti saataville verkkosivustolleen vuotuiset toimintakertomukset käsittelemistään riita-asioista.
-
Vaihtoehtoisten riidanratkaisuelinten on tehtävä keskenään yhteistyötä riitojen ratkaisemiseksi EU:n sisällä. Niiden on myös vaihdettava keskenään ja kansallisten viranomaisten kanssa riitojen ratkaisemista koskevia parhaita käytäntöjä.
-
Direktiiviä sovelletaan kaikkiin markkinasektoreihin terveydenhuoltoa ja korkeakoulutusta lukuun ottamatta.
MISTÄ ALKAEN DIREKTIIVIÄ SOVELLETAAN?
Sitä on sovellettu 8. heinäkuuta 2013 alkaen. EU-maiden tuli saattaa se osaksi kansallista lainsäädäntöään 9. heinäkuuta 2015 mennessä.
TAUSTAA
Lisätietoa:
* KESKEISET TERMIT
Elinkeinonharjoittaja: henkilö tai yritys, joka myy tuotteita tai palveluja.
ASIAKIRJA
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/11/EU, annettu 21 päivänä toukokuuta 2013, kuluttajariitojen vaihtoehtoisesta riidanratkaisusta sekä asetuksen (EY) N:o 2006/2004 ja direktiivin 2009/22/EY muuttamisesta (vaihtoehtoista kuluttajariitojen ratkaisua koskeva direktiivi) (EUVL L 165, 18.6.2013, s. 63–79)
MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 2006/2004, annettu 27 päivänä lokakuuta 2004, kuluttajansuojalainsäädännön täytäntöönpanosta vastaavien kansallisten viranomaisten yhteistyöstä (asetus kuluttajansuojaa koskevasta yhteistyöstä) (EUVL L 364, 09.12.2004, s. 1–11).
Asetukseen (EY) N:o 2006/2004 tehdyt peräkkäiset muutokset on sisällytetty alkuperäiseen säädökseen. Konsolidoitu toisinto on tarkoitettu ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/22/EY, annettu 23 päivänä huhtikuuta 2009, kuluttajien etujen suojaamista tarkoittavista kieltokanteista (EUVL L 110, 01.05.2009, s. 30–36).
Ks. konsolidoitu toisinto
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/52/EY, annettu 21 päivänä toukokuuta 2008, tietyistä sovittelun näkökohdista siviili- ja kauppaoikeuden alalla (EUVL L 136, 24.5.2008, s. 3–8).
Viimeisin päivitys: 17.10.2016