52011DC0424

SISÄLLYSLUETTELO

1........... Johdanto........................................................................................................................ 6

2........... EU on mukana edistämässä maailmanlaajuista pitkän aikavälin kestävyyttä....................... 6

2.1........ Siirrytään vuoropuheluista toimiviin kumppanuuksiin......................................................... 6

2.2........ Säilytetään kalastuksen hallinnan globaali arkkitehtuuri ja vahvistetaan sitä........................ 8

2.3........ EU on mukana tehostamassa alueellisten kalastuksenhoitojärjestöjen toimintaa................. 9

3........... Kohti kestävää kalastusta koskevia sopimuksia............................................................. 11

3.1........ Nykyiset kalastuskumppanuussopimukset ja niiden puutteet........................................... 11

3.2........ Luonnonvarojen pitkäaikaisen säilyttämisen ja kestävyyden parempi edistäminen............ 12

3.3........ Kahdenvälisten kalastussopimusten hallinnan tiukentaminen............................................ 13

3.4........ Kestävän kalastuksen tehokkaampi tukeminen kumppanimaissa..................................... 14

4........... Johdonmukaisuus EU:n muun politiikan kanssa.............................................................. 15

LIITE I....................................................................................................................................... 17

LIITE II...................................................................................................................................... 18

TIIVISTELMÄ

Lähes 85:tä prosenttia niistä maailman kalakannoista, joista tietoja on saatavilla, hyödynnetään joko täysimääräisesti tai liikaa. Tämä ilmenee YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n tuoreimmista arvioista[1]. EU:n on pyrittävä kääntämään tämä suuntaus. Tarvitaan nopeita ja rohkeita aloitteita.

EU on yksi hyvin harvoista suurista toimijoista, joka on vahvasti läsnä maailman kaikilla valtamerillä. EU:n läsnäolo näkyy sen laivastoina ja investointeina, kahdenvälisinä sopimuksina kolmansien maiden kanssa ja osallistumisena useimpiin tärkeimpiin alueellisiin kalastuksenhoitojärjestöihin. EU muodostaa myös tärkeät kalastustuotteiden markkinat kulutusta ja tuontia ajatellen. EU:ssa kulutetaan määrällisesti 11 prosenttia maailman kalavaroista ja EU:hun tuodaan 24 prosenttia arvona laskettuna kalastustuotteista. Tämä asettaa EU:lle raskaan velvoitteen osallistua kansainvälisten kalakantojen säilyttämistoimiin ja kestävään hoitoon.

EU on mukana edistämässä maailmanlaajuista pitkän aikavälin kestävyyttä

Jotta varmistettaisiin kalavarojen kestävä hoito ja säilyttäminen sekä parannettaisiin alueellisten kalastuksenhoitojärjestöjen suorituskykyä, EU:n olisi

· vietävä eteenpäin maailmanlaajuista ja monenvälistä suunnitelmaa, joka edistää kestävää kalastusta koko maailmassa, ja siirryttävä vuoropuheluista toimiviin kumppanuuksiin, jotta voitaisiin ratkaista sellaiset ehdottoman tärkeät kysymykset, kuten laittoman, ilmoittamattoman ja sääntelemättömän (LIS) kalastuksen lopettaminen tai liikakapasiteetin vähentäminen

· johdettava prosessia, jossa alueellisia kalastuksenhoitojärjestöjä autetaan parantamaan suoriutumiskykyään, jotta ne pystyisivät paremmin säilyttämään ja hoitamaan vastuualueelleen kuuluvia meren elollisia luonnonvaroja seuraavin keinoin:

– luotettavampien tietojen ja tutkimusten toimittaminen päätöksenteon tueksi

– sääntöjen parempi noudattaminen ja valvonta

– kapasiteetin vähentäminen luonnonvarojen määrää vastaavalle tasolle

– alueellisten kalastuksenhoitojärjestöjen toiminnan tehostaminen päätöksentekoa parantamalla

– aavalla merellä kalastamisesta alueellisen kalastuksenhoitojärjestön jäseniltä perittävien maksujen käyttöönotto.

· yhdennettävä kalastus-, kehitys-, ympäristö-, kauppa- ja muu politiikka paremmin toisiinsa, jotta edistettäisiin kestävän ja vastuullisen hallinnan tavoitteita.

Kahdenväliset kalastussopimukset

EU:n ja yksittäisten kolmansien maiden välisten kansainvälisten sopimusten olisi edelleen muodostettava kehys EU:n laivaston kalastustoiminnalle kolmansien maiden vesillä. Jotta edistettäisiin luonnonvarojen pitkän aikavälin säilyttämistä, kahdenvälisten kalastussuhteiden hyvää hallintaa sekä kumppanimaiden kalatalousalan kestävää kehitystä, EU:n olisi tulevien kalastussopimusten yhteydessä

· otettava perustaksi parhaat saatavilla olevat tieteelliset lausunnot ja neuvot kumulatiivisesta pyyntiponnistuksesta asianomaisilla vesillä

· tehtävä monilajikalastussopimusten osalta tieteelliset tarkastukset

· asetettava ihmisoikeuksien kunnioittaminen olennaiseksi edellytykseksi kalastussopimusten laatimiselle ja jatkamiselle

· pyrittävä siihen, että laivanvarustajat maksavat yhä suuremman osuuden pääsyoikeuksista

· varmistettava, että kalastussopimuksilla tuetaan kalatalousalan parempaa hallintoa kumppanuusmaissa, eritoten valvonnan ja tarkastusten sekä hallinnollisten ja tieteellisten valmiuksien osalta

· varmistettava sopimuksiin sisältyvien toimialakohtaisten tukien moitteeton ja tehokas hallinto sekä huolehdittava siitä, että maksut keskeytetään, jos tuloksia ei saavuteta.

Osa näistä tavoitteista olisi sisällytettävä siirtymäkauden sopimuksiin jo ennen kuin YKP:n uudistus hyväksytään. Kun uudistus on valmis, uudet suuntaviivat otetaan huomioon kaikissa neuvotteluissa. Prosessi kulminoituu kestävien kalastussopimusten uuden sukupolven valmistumiseen.

1. Johdanto

Tässä tiedonannossa esitellään uudistetun yhteisen kalastuspolitiikan (YKP)[2] ulkoista ulottuvuutta koskevat uudet suuntaviivat. Se pohjautuu useisiin kuulemisiin ja arviointeihin, joita komission yksiköt ovat toteuttaneet uudistuksen valmistelemiseksi. YKP:n uudistuksen tarkoituksena on varmistaa meren elollisten luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen samalla kun tavoitellaan vankkaa taloudellista tulosta, osallistavaa kasvua ja lisääntynyttä koheesiota rannikkoalueilla. Uudistetun YKP:n ulkoista ulottuvuutta koskevilla uusilla suuntaviivoilla pyritään tuomaan nämä periaatteet kansainväliselle tasolle ja vaikuttamaan osaltaan siihen, että kalastuksen kansainvälinen hallinta muuttuisi vastuullisemmaksi. Näin kalakantoja ryhdyttäisiin hyödyntämään maailmanlaajuisesti kestävällä tavalla ja kalastuskuolevuus saataisiin yhdenmukaiseksi kestävän enimmäistuoton[3] kanssa vuoteen 2015 mennessä. Samalla lievitettäisiin kalastustoiminnan vaikutuksia meren ekosysteemeihin. Viime kädessä tämä merkitsisi elinvoimaista tulevaisuutta sekä eurooppalaisille että kolmansien maiden kalastajille.

Näihin suuntaviivoihin sisältyy myös enemmän synergiaa EU:n yhdennetyn meripolitiikan kanssa, minkä ansiosta EU voi omaksua enemmän ekosysteemeihin suuntautuvan lähestymistavan kalastuksenhoitoon sekä pyrkiä ratkaisemaan ilmastonmuutoksen ja saastumisen kaltaisia kaikkia koskettavia kysymyksiä, jotka vaikuttavat kansainvälisiin kalakantoihin.

2. EU on mukana edistämässä maailmanlaajuista pitkän aikavälin kestävyyttä 2.1. Siirrytään vuoropuheluista toimiviin kumppanuuksiin

EU käy kahdenvälisiä vuoropuheluita tärkeimpien kansainvälisten kumppaneidensa kanssa. Tällaisia kumppaneita ovat esimerkiksi Yhdysvallat, Kanada, Japani, Australia, Uusi-Seelanti sekä Venäjä ja Kiina. Vuoropuhelujen tavoitteena on varmistaa kalastuksen kestävyys koko maailmassa, luoda liittoumia kalastuksen hallintaa koskevissa kysymyksissä sekä ratkaista ongelmia kahdenväliseltä perustalta.

Yhteydet EU:n pohjoisiin naapureihin, erityisesti Norjaan, ovat perinteisesti olleet vahvat osana niin sanottuja pohjoisia järjestelyjä. Näissä järjestelyissä luonnonvaroja hoidetaan yhdessä Pohjois-Atlantin, Jäämeren, Itämeren ja Pohjanmeren vesillä. Hiljattain eli vuonna 2009 voimaan tuli EU:n ja Venäjän kahdenvälinen sopimus Itämeren yhteisistä hoitotoimenpiteistä. Kun kyseessä ovat Koillis-Atlantin laajasti vaeltavat kalakannat ja hajallaan olevat kalakannat (mukaan lukien makrilli ja mustakitaturska), EU tekee yhteistyötä samojen pohjoisten naapureiden kanssa rannikkovaltioiden foorumeilla. Komissio pohtii, mitkä olisivat parhaita lähestymistapoja tiivistää tätä yhteistyötä, jotta huomioon voitaisiin ottaa alueellisissa prosesseissa, joissa luonnonvaroja pyritään hoitamaan merialuetasolla, tapahtuva kehitys.

Samaan aikaan EU:n suhteita lähiulkoalueiden kanssa ohjaavat edelleen Euroopan naapuruuspolitiikan (ENP) periaatteet: EU tarjoaa naapureilleen erityissuhteen, joka perustuu keskinäiseen sitoumukseen yhteisiin arvoihin (demokratia ja ihmisoikeudet, oikeusvaltion periaate, hyvä hallinto, markkinatalouden periaatteet ja kestävä kehitys). ENP sopii myös hyvin siirtämään EU:n yhdennettyä meripolitiikkaa naapureina oleviin ENP-kumppanimaihin ja siten kannustamaan Itämeren, Välimeren ja Mustanmeren toimijoita rakentamaan ja lujittamaan vertaisvaihdon mekanismeja, joita varten EU voi tarjota aloitteita ja antaa tukea.

Lopetetaan laiton kalastus

Jotta voitaisiin tehokkaasti ratkaista kalastusalaa nykyisin uhkaavat suurimmat ongelmat, kuten laittoman, ilmoittamattoman ja sääntelemättömän (LIS) kalastuksen torjuminen ja liikakapasiteetin vähentäminen, EU:n on varmistettava muiden maailmanlaajuisten toimijoiden tuki.

Komissio ehdottaa, että vuoden 2013 loppuun mennessä aloitettaisiin keskustelut muiden keskeisten kalastustuotteita tuovien maiden kanssa. Tämä koskee varsinkin Yhdysvaltoja ja Japania[4]. Tarkoituksena on luoda yhteinen lähestymistapa siihen, miten LIS-tuotteiden tulo näille markkinoille voitaisiin estää. Tällaiseen aloitteeseen voitaisiin ottaa mallia EU:n LIS-asetuksesta[5], ja se tasoittaisi tietä LIS-kalastuksen lopettamiseksi kymmenen seuraavan vuoden aikana, varsinkin jos muut keskeiset toimijat liittyisivät siihen mukaan. Komissio olisi lähitulevaisuudessa valmis ottamaan käyttöön yhdessä kumppaneidensa kanssa yhteisiä mekanismeja tietojen vaihtamiseksi ja LIS-toimijoihin (lippuvaltiot tai laivastot) kohdistettavien lähestymistapojen yhdenmukaistamiseksi.

TOIMI · Toimiva kumppanuus keskeisten vastapuolten kanssa tavoitteena yhteisen lähestymistavan kehittäminen LIS-kalastukseen.

Liikakapasiteetti – maailmanlaajuinen ongelma

Koska kalastuskuolevuus on tarkoitus saattaa kestävää enimmäistuottoa vastaavalle tasolle viimeistään vuonna 2015, komissio aikoo käynnistää korkean tason poliittisen aloitteen keskustellakseen keinoista alentaa kapasiteettia maailmanlaajuisella tasolla vuoteen 2013 mennessä. Aloitteessa otettaisiin huomioon kehitysmaiden toiveet, ja se olisi linjassa YKP:n uudistuksen kanssa. Uudistuksessa ehdotetaan kalastusoikeuksiin perustuvaa kalastuksen hallinnointia yhtenä päämekanismeista kapasiteetin alentamiseksi.

TOIMI · EU kutsuu viimeistään vuonna 2013 koolle korkean tason konferenssin, jossa keskustellaan keinoista vähentää kapasiteettia. Tämän on tarkoitus tasoittaa tietä prosessille, jonka tarkoituksena on puuttua liikakapasiteettiin maailmanlaajuisella tasolla.

2.2. Säilytetään kalastuksen hallinnan globaali arkkitehtuuri ja vahvistetaan sitä

Maailmanlaajuisella tasolla EU osallistuu Yhdistyneiden kansakuntien toimintaan, sillä se on sopimuspuolena YK:n merioikeusyleissopimuksessa[6] ja YK:n kalakantasopimuksessa[7]. EU on myös YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) aktiivinen jäsen ja osallistuu Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön (OECD) toimintaan.

Nämä ovat keskeisiä järjestöjä, kun kyseessä on meren elollisten luonnonvarojen suojelua ja säilyttämistä koskevien keskustelujen edistäminen. Kun näillä foorumeilla on saatu tehtyä sopimukset (esimerkiksi haavoittuvien meriekosysteemien suojaamiseksi YK:ssa tehty sopimus), ne on täytäntöönpantu menestyksekkäästi toiminnallisemmalla tasolla siten, että alueelliset kalastuksenhoitojärjestöt ovat toteuttaneet konkreettisia säilyttämistoimenpiteitä. EU:n osallistumista näille areenoille olisi sen vuoksi keskitettävä ja parannettava seuraavin tavoin:

– Edistetään jatkossakin aloitteita, joissa keskitytään satama- ja lippuvaltioiden rooliin FAO:ssa LIS-kalastuksen torjunnassa. Tällaisia ovat esimerkiksi vuoden 2009 satamavaltiosopimus tai tekniset kuulemiset lippuvaltioiden asianmukaisesta toiminnasta.

– Tuodaan YK:n tasolla jatkossakin esille merkittäviä huolenaiheita, kuten liikakapasiteetti, saaliiden poisheitot, sivusaaliit ja tiettyjen pyydysten vaikutus meren ekosysteemeihin.

– Edistetään tasapuolisten toimintaedellytysten luomista aluksille, jotka kalastavat alueellisten kalastuksenhoitojärjestöjen ja kolmansien maiden vesillä, jotta vältettäisiin kilpailu siitä, kuka soveltaa löyhimpiä vaatimuksia, sillä liian sallivaa hallintokehystä voidaan käyttää väärin luonnonvarojen kustannuksella. Tällainen toiminta ei rajoittaisi lippuvaltioiden ensisijaista vastuuta siitä, että niiden alukset toimivat vastuullisella tavalla.

TOIMET Komissio ehdottaa neuvostolle seuraavaa: · tehdään jatkossakin kunnianhimoisia ehdotuksia YK:n vuotuisen yleiskokouksen päätöslauselmaksi kestävästä kalastuksesta · lujitetaan tukea kalavarojen säilyttämistä ja hoitoa koskevien kansainvälisten välineiden kehittämiseksi FAO:ssa · käynnistetään YK:n tasolla aloite globaalista sertifiointijärjestelmästä LIS-kalastuksen lopettamiseksi · kannustetaan kolmansia osapuolia noudattamaan korkeita kestävyysnormeja aavalla merellä ja kolmansien maiden vesillä.

2.3. EU on mukana tehostamassa alueellisten kalastuksenhoitojärjestöjen toimintaa

Alueelliset kalastuksenhoitojärjestöt ovat keskeinen foorumi jaettujen ja vaeltavien kalakantojen säilyttämiseksi ja hoitamiseksi. YK:n merioikeusyleissopimuksen ja YK:n kalakantasopimuksen mukaisesti EU on sitoutunut osallistumaan eri alueellisten kalastuksenhoitojärjestöjen toimintaan edellyttäen, että näiden järjestöjen hoitama kalastus koskettaa sen todellista etua[8] kalastus- tai markkinavaltiona. EU:n rooli näillä foorumeilla on kasvanut merkittävästi vuodesta 1999, jolloin viimeisin tiedonanto ”Euroopan yhteisön osallistuminen alueellisten kalastusjärjestöjen toimintaan”[9] julkaistiin.

Vaikka alueelliset kalastuksenhoitojärjestöt ovat yrittäneet hoitaa toimivaltaansa kuuluvia luonnonvaroja kestävällä tavalla, kalakannat ovat jatkuvasti pienentyneet. Lähes 85:tä prosenttia niistä maailman kalakannoista, joista arviointitietoja on saatavilla, hyödynnetään joko täysimääräisesti tai liikaa. Tämä ilmenee FAO:n tuoreimmista arvioista[10]. Tällainen suuntaus on jatkunut vuosikymmeniä. Se osoittaa, että kalakantoja hyödynnetään yhä enemmän, mikä johtuu eritoten kalastustuotteiden yhä kasvavasta kuluttajakysynnästä.

EU:n olisi lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä suunnattava huomionsa niiden keskeisten ongelmien ratkaisemiseen, jotka estävät alueellisia kalastuksenhoitojärjestöjä suoriutumasta tehtävistään onnistuneesti. EU:n olisi tällöin toimiensa suuntaamisessa noudatettava seuraavia toimintalinjoja:

· Alueellisten kalastuksenhoitojärjestöjen toimintaa olisi tehostettava siten, että niiden suoritusta arvioidaan suunnitelmallisesti YK:n päätöslauselmien mukaisesti.

· Alueellisten kalastuksenhoitojärjestöjen käyttöön olisi saatava luotettavampia tieteellisiä tietoja ja lausuntoja lisäämällä EU:n investointeja tiedonkeruuseen, soveltavaan tutkimukseen, tieteelliseen tietoon ja alueellisten kalastuksenhoitojärjestöjen tieteelliseen toimintaan ja kannustamalla samalla muita alueellisten kalastuksenhoitojärjestöjen jäseniä tekemään samoin. EU:n olisi myös omalta osaltaan pyrittävä laajentamaan tieteellisten lausuntojen alaa, erityisesti soveltamalla ennalta varautuvia ja ekosysteemeihin perustuvia lähestymistapoja ja täydentämällä niitä sosioekonomisen analyysin välineillä.

· Jotta voitaisiin korjata nykytilannetta, jossa osa alueellisten kalastuksenhoitojärjestöjen jäsenistä noudattaa huonosti näiden järjestöjen säilyttämis- ja hoitotoimenpiteitä, EU:n olisi pyrittävä seuraavaan:

– Tarkastellaan määräajoin, miten alueellisten kalastuksenhoitojärjestöjen yksittäiset sopimuspuolet ovat noudattaneet vaatimuksia.

– Yksilöidään syitä sille, miksei vaatimuksia ole noudatettu (esimerkiksi kapasiteetin puute kehitysmaissa) ja pyritään ongelmien ratkaisemiseen tarkoituksenmukaisella, keskitetyllä tavalla.

– Kehitetään ja sovelletaan avoimia ja syrjimättömiä seuraamuksia, jos sopimuspuolet eivät selvästikään ole noudattaneet vaatimuksia tai niiltä puuttuu poliittista sitoutumista. Tähän voitaisiin yhdistää kannustimia, joilla palkitaan vaatimuksia noudattavia ja avoimia toimijoita (lippuvaltiot tai laivastot).

· Liikakapasiteettiin on puututtava niin monenvälisellä tasolla (EU käynnistää aloitteen yhdessä tärkeimpien kumppaneidensa kanssa) kuin alueellisten kalastuksenhoitojärjestöjen tasolla. EU:n olisi edistettävä liikakapasiteettiin puuttumista siten, että tarkastellaan uudelleen parhaita saatavilla olevia tieteellisiä lausuntoja, jotka koskevat saaliiden kestävää tasoa, ja harkitaan asian osalta toteutettavia toimenpiteitä. Tällaisiin toimenpiteisiin voisi sisältyä kapasiteetin jäädytys tai pienennys samalla kun otetaan huomioon kehitysmaiden toiveet oman kalastusalansa kehittämisestä.

· Hoitotoimenpiteitä koskevien päätösten hyväksyminen yhteisymmärryksessä on paras tae siitä, että vaatimuksia noudatetaan parhaalla mahdollisella tavalla. EU:n olisi kuitenkin edistettävä alueellisten kalastuksenhoitojärjestöjen päätöksentekojärjestelmien uudistamista. Erityisesti on toivottavaa, että äänestyksissä voitaisiin tarvittaessa noudattaa sitä edistyneintä ja tehokkainta menettelyä, joka hiljattain hyväksyttiin Etelä-Tyynenmeren alueellista kalastuksenhoitojärjestöä koskevassa sopimuksessa[11].

· Jotta lujitettaisiin alueellisten kalastuksenhoitojärjestöjen rahoitusperustaa ja kannustettaisiin laivastoja käyttämään luonnonvaroja vastuullisesti, EU:n olisi edistettävä mallia, jossa toimijat, joiden alukset purjehtivat alueellisen kalastuksenhoitojärjestön jäsenvaltion lipun alla, suorittavat alueelliselle kalastuksenhoitojärjestölle maksun kalastamisesta aavalla merellä. Hyvin suunniteltu järjestelmä, jossa kalastusmahdollisuuksista maksetaan ja joka noudattaa UNCLOS-sopimusta kaikilta osin, olisi lisätekijä estämässä ”yhteismaan ongelmaa”[12].

TOIMET Komissio ehdottaa neuvostolle seuraavaa: · kannustetaan tarkastelemaan alueellisten kalastuksenhoitojärjestöjen suoriutumista; tavoitteena on, että kaikki järjestöt olisivat saaneet ensimmäisen tarkastelun päätökseen viimeistään vuoden 2013 lopussa ja että sen jälkeen tarkastelu tehtäisiin säännöllisesti (3–5 vuoden välein) · edistetään järjestelmää, jossa kalastusmahdollisuuksista maksetaan; järjestelmässä perittäisiin maksu alusten pääsystä alueellisen kalastuksenhoitojärjestön laatimaan hyväksyttyjen alusten luetteloon ja kyseeseen tulisi rajallinen määrä alueellisia kalastuksenhoitojärjestöjä · edistetään tässä luvussa hahmoteltuja toimia johdonmukaisella ja jäsentyneellä tavalla, jotta kyseiset järjestöt pääsisivät tehtäviensä hoidossa hyviin tuloksiin. Näin kalastustoiminta saataisiin kestävälle ja säännellylle tasolle (kestävän enimmäistuoton perusteella) kunkin alueellisen kalastuksenhoitojärjestön vastuulla olevien kantojen osalta ja meriluonnon monimuotoisuutta pystyttäisiin suojelemaan.

3. Kohti kestävää kalastusta koskevia sopimuksia 3.1. Nykyiset kalastuskumppanuussopimukset ja niiden puutteet

EU:n ja kolmansien maiden tekemät kahdenväliset kalastussopimukset ovat pitkään kuuluneet yhteiseen kalastuspolitiikkaan. YKP:n vuoden 2002 uudistuksessa kahdenvälisiä sopimuksia muutettiin merkittävällä tavalla: korostettiin kumppanuuden merkitystä ja kestävän kalastuksen kehittämistä kumppanimaissa. Nykyisten kalastuskumppanuussopimusten tavoitteena on mahdollistaa se, että EU:n alukset voivat kalastaa säännellyssä ja oikeudellisesti turvatussa ympäristössä sitä ylijäämää[13], jota on kolmansien maiden yksinomaisella talousvyöhykkeellä[14].

Kalastuskumppanuussopimuksilla pyritään tukemaan kalastusalan kestävää kehitystä kumppanimaissa. Tämän ansiosta näillä sopimuksilla on yleensä positiivinen taloudellinen ja yhteiskunnallinen vaikutus. Niillä on myönteinen vaikutus varsinkin paikallistalouteen merimiesten työllistymisen, saaliiden purkamisten ja kalanjalostusteollisuuden myötä. Lisäksi ne edistävät elintarvikkeiden tarjontaa kumppanimaissa.

Vaikka useita parannuksia on tehty, kalastuskumppanuussopimusten toimintaa haittaavat edelleen lukuisat puutteet, kuten on hiljattain todettu vuoden 2009 vihreästä kirjasta järjestetyssä kuulemisessa[15]:

· Joistain vieraiden vesien kannoista ei ole riittävästi tieteellistä tietoa ylijäämän suuruuden määrittämiseksi.

· EU ei yleensä saa tietoonsa, millaisia ehdoin ja edellytyksin kumppanimaat ovat tehneet kalastussopimuksia muiden, EU:n ulkopuolisten maiden kanssa.

· Sen vuoksi on usein mahdotonta arvioida kantoihin kohdistuvaa kokonaispyyntiponnistusta ja määritellä, millaisen osuuden ylijäämästä EU:n laivasto voisi kestävällä tavalla pyytää.

· Useilla kumppanimailla on rajalliset valmiudet käyttää tehokkaasti varoja, jotka kalastuskumppanuussopimuksissa on osoitettu kalatalousalan tukemiseen.

Komission mielestä nykyisistä kalastuskumppanuussopimuksista olisi tehtävä kestävää kalastusta koskevia sopimuksia, joissa keskityttäisiin luonnonvarojen säilyttämiseen ja ympäristön kestävyyteen, parantuneeseen hallintaan ja alakohtaisen tuen tehokkuuteen.

3.2. Luonnonvarojen pitkäaikaisen säilyttämisen ja kestävyyden parempi edistäminen

Kestävää kalastusta koskevien sopimusten olisi aina perustuttava parhaisiin saatavilla oleviin tieteellisiin lausuntoihin, ja niissä olisi käytettävä viitteenä kestävän enimmäistuoton käsitettä.

Komissio käynnistää tieteellisiä tarkastuksia arvioidakseen nykyisiä monilajikalastussopimuksia. Tämä tarkoittaa sitä, että saatavilla oleville tieteellisille tiedoille tehdään vertaisarviointeja. Tältä perustalta komissio päättää ekosysteemiperusteista lähestymistapaa soveltaen, onko näissä sopimuksissa tarpeen kiinnittää huomio uudelleen lajeihin, joista on riittävät tieteelliset tiedot ja joihin kohdistuva kokonaispyyntiponnistus on tiedossa[16]. Tonnikalasopimuksissa on tarkoitus hyödyntää asianomaisten alueellisten kalastuksenhoitojärjestöjen toimittamia tieteellisiä tietoja aiempaa paremmin. Jäsenvaltioiden on noudatettava tiukasti saaliiden ilmoittamista koskevia säännöksiä. Komissio tarttuu syytöksiin sääntöjen noudattamattomuudesta nopeasti ja oikeudenmukaisesti.

Komissio pyrkii myös siihen, että kestävää kalastusta koskeviin sopimuksiin sisällytetään avoimuuslauseke, jonka ansiosta EU saa tietoonsa tietyn kumppanimaan kumulatiivisen pyyntiponnistuksen.

TOIMET Komissio aikoo · käynnistää järjestelmällisesti tieteelliset tarkastukset kantojen arvioimiseksi ennen kuin neuvotellaan monilajikalastussopimuksiin liittyvistä uusista pöytäkirjoista · varmistaa, että jäsenvaltiot noudattavat kumppanimaiden vesillä sovellettavia saaliiden ilmoittamista koskevia sääntöjä; tällöin se muun muassa hyödyntää voimassa olevia oikeudellisia välineitä, kuten LIS-asetusta, täysimääräisesti · lisätä avoimuutta kolmansien maiden vesillä kaiken kaikkiaan toteutettavasta pyyntiponnistuksesta kahdenvälisiin sopimuksiin sisällytettävien erityislausekkeiden ja muiden kolmansien osapuolten välisten kontaktien avulla.

3.3. Kahdenvälisten kalastussopimusten hallinnan tiukentaminen

Nykyisiä kalastuskumppanuussopimuksia on uudistettava, jotta voitaisiin tarjota mahdollisimman pitkälle kehittynyt hallintakehys EU:n alusten kolmansien maiden vesillä harjoittamaa kalastustoimintaa varten. Sopimusten täytäntöönpanoa on yksinkertaistettava, sopimusten on tarjottava paremmat keinot reagoida ihmisoikeusloukkauksiin ja kalastusmahdollisuuksista aiheutuvia julkisia kustannuksia on vähennettävä.

Kestävää kalastusta koskevien sopimusten on oltava aiempaa helpompia panna täytäntöön ja noudattaa. Tätä varten niiden olisi perustuttava ”mallisopimuksiin” ja niissä olisi käytettävä vakiolausekkeita. Sopimusten nojalla myönnettävien ja hallinnoitavien kalastuslupien hallintomenettelyä olisi helpotettava. Komissio tekee vuonna 2012 ehdotuksen kalastuslupia koskevan asetuksen tarkistamiseksi[17].

Kaikkiin tuleviin sopimuksiin olisi sisällytettävä ihmisoikeuslauseke, kuten jo nykyisin tehdään hiljattain parafoiduissa pöytäkirjoissa, jotta oleellisten ihmisoikeuksien ja demokraattisten periaatteiden rikkominen johtaisi sopimukseen liitetyn pöytäkirjan voimassaolon keskeyttämiseen. Tässä lausekkeessa olisi tapauksen mukaan otettava mallia Cotonoun sopimuksessa[18] vahvistetuista määräyksistä tai muista asiaan liittyvistä kansainvälisistä välineistä ja sopimuksista.

Nykyisiin kalastuskumppanuussopimuksiin sisältyy yksinoikeuslauseke, joka ehkäisee EU:n aluksia kalastamasta sopimuksen mahdollisesti luoman sääntelykehyksen ulkopuolella ja varmistaa, että kaikkiin EU:n aluksiin sovelletaan samoja sääntöjä. Jottei yksinoikeuslauseketta pystyttäisi kiertämään liputtamalla alukset uudelleen, tulevissa kalastussopimuksissa olisi määrättävä, että EU:n alukset, jotka vaihtavat lippuvaltiota velvoitteidensa laistamiseksi tai saadakseen uusia kalastusmahdollisuuksia, eivät enää saa kalastaa kumppanimaan talousvyöhykkeellä.

EU:n kalastusteollisuuden olisi vastattava kohtuullisesta osuudesta niitä kustannuksia, joita aiheutuu kolmansien maiden ylijäämävarojen kalastusmahdollisuuksista. EU:n talousarviosta maksettavaa rahoitusosuutta olisi vähennettävä vastaavasti.

TOIMET Komissio aikoo · esittää viimeistään vuonna 2012 ehdotuksen kalastuslupia koskevan asetuksen tarkistamiseksi, jotta kalastuslupien hallintoa voitaisiin yksinkertaistaa · pyrkiä tekemään ihmisoikeuksien kunnioittamisesta edellytyksen kestävää kalastusta koskevien sopimusten tekemiseksi ja kalastusalan yhteistyön jatkamiseksi kolmansien maiden kanssa · pyrkiä sisällyttämään kahdenvälisiin sopimuksiin määräykset, jotka estävät väärinkäytöksi katsottavan lippuvaltion vaihtamisen · pyrkiä kasvattamaan laivanvarustajien osallistumista kolmansien maiden vesille pääsystä aiheutuviin kustannuksiin.

3.4. Kestävän kalastuksen tehokkaampi tukeminen kumppanimaissa

EU:n kolmansien maiden alakohtaiselle politiikalle myöntämästä rahoitustuesta olisi koiduttava kumppanimaille konkreettista ja mitattavissa olevaa hyötyä myös kestävän paikallisen kalastusalan osalta. Tuen tarkoituksena pitäisi olla kumppanimaiden hallinnollisten ja tieteellisten valmiuksien tukeminen, ja tuki olisi suunnattava eritoten seuranta-, valvonta- ja tarkkailutoimiin, myös LIS-kalastuksen torjumiseen. Kun EU kestävää kalastusta koskevien sopimusten mukaisesti myöntää tukea kumppanimaille, painopisteenä olisi myös oltava tieteellisten lausuntojen kehittäminen ja valmiuksien parantaminen.

Samaan aikaan alakohtaista tukea olisi tehostettava, se olisi kohdennettava paremmin ja sitä olisi arvioitava säännöllisesti. Kumppanimailta olisi pyrittävä saamaan takeet ja ehdollisuutta olisi tiukennettava, jottei maksuja suoritettaisi, jollei tuloksia saavuteta. Komissio laatii yleiset suuntaviivat seuratakseen alakohtaiseen tukeen osoitettuja varoja kaikkien kalastussopimusten osalta. Suuntaviivoja voidaan sitten soveltaa mukautetusti eri sopimuksiin.

Komissio pyrkii myös kasvattamaan kumppanimaan kalastusalan kestävään kehitykseen myönnettävän alakohtaisen tuen lisäarvoa ottamalla paremmin huomioon yleiset strategiat ja niissä määritellyt painopisteet.

TOIMET Komissio aikoo · ehdottaa, että alakohtainen tuki irrotettaisiin kalastusmahdollisuuksista maksettavista maksuista kaikissa tilanteissa, ja määrittää alakohtaisen tuen ottaen huomioon kumppanimaiden tarpeet ja valmiudet hyödyntää tukea · pyrkiä siihen, että alakohtaiseen osuuteen sovellettaisiin tiukempaa ehdollisuutta, jotta maksut kytkettäisiin alakohtaisen tuen täytäntöönpanossa saavutettavaan kehitykseen · tukea kumppanimaiden pyrkimyksiä parantaa tiedonkeruuta ja tarkkojen tieteellisten tietojen toimittamista.

4. Johdonmukaisuus EU:n muun politiikan kanssa

Tässä tiedonannossa mainittujen tavoitteiden saavuttamiseksi EU:n ääni on saatava kuuluvammaksi maailman eri foorumeilla siten, että vahvistetaan synergiaa niiden toimien ja politiikan välillä, joita toteutetaan kalastusasioiden kansainvälisen hallinnan alalla sekä kehitysyhteistyön, kaupan, ympäristön, tutkimuksen ja innovoinnin sekä ulkopolitiikan aloilla ja muilla aloilla. Tähän pyritään muun muassa seuraavin tavoin:

– Kalastus- ja kehitysyhteistyöpolitiikan koordinoinnilla olisi varmistettava, että kytketään yhteen toisaalta sen seikan tunnustaminen, että kehitysmaat haluavat kehittää omaa kalastusalaansa, ja toisaalta se, että lisätään kehitysmaiden tietoisuutta kalastuksen kestävään hallintaan liittyvistä velvollisuuksista.

– Pyritään synergiaan tulevien kalastussopimusten ja kehitysyhteistyöpolitiikan ja -välineiden välillä. Tämä koskee erityisesti Euroopan kehitysrahastoa (EKR) ja muuta politiikkaa, kuten tutkimus- ja innovaatiopolitiikkaa.

– Euroopan unionin ulkoisen toiminnan osana EU tukee yleisten kumppanuus- ja yhteistyöstrategioidensa mukaisesti jatkossakin kalastusalaan liittyviä strategioita ja ohjelmia, jotka koskevat erityisesti merenkulun turvatoimia ja merirosvouksen torjuntaa.

– Kalastustuotteiden huomattavana tuojana EU ehkäisee jo nykyisin LIS-tuotteiden tuloa markkinoilleen. EU:n kauppapolitiikalla voidaan myös edistää sitä, että kalastus olisi kestävää koko maailmassa. Tämä tehdään edistämällä asianomaisten kalastuksen hallintaan liittyvien kansainvälisten sopimusten noudattamista etuuskohtelukauppaa koskevien sopimusten yhteydessä.

– Ympäristöön ja kalastukseen liittyvien tavoitteiden keskinäinen johdonmukaisuus varmistetaan siten, että kansainvälisten ympäristöalan järjestöjen kehittämä ja yleissopimusten mukainen politiikka otetaan jatkuvalta perustalta huomioon alueellisten kalastuksenhoitojärjestöjen tekemissä säilyttämis- ja hoitopäätöksissä.

TOIMET Komissio aikoo · kehittää ja panna täytäntöön valtameri- ja merialueisiin perustuvia, kestävää kalastusta koskevia alueellisia strategioita esimerkiksi Tyynellämerellä, Intian valtamerellä ja Välimerellä · hyväksyä vuoden 2011 loppuun mennessä oikeudellista kehystä koskevan ehdotuksen, mukaan lukien kauppaan liittyvät toimenpiteet, varmistaakseen kalastusvarojen kestävyyden.

LIITE I

Alueelliset kalastuksenhoitojärjestöt

LIITE II

Kahdenväliset kalastussopimukset

Sopimusmuoto || Kumppanimaa || PÖYTÄKIRJAN VOIMASSAOLOAIKA || EU:N MAKSAMA VUOTUINEN TALOUDELLINEN KORVAUS

Monilajikalastussopimukset || Grönlanti || 31. joulukuuta 2012 || 14 307 244 €

Guinea-Bissau || 15. kesäkuuta 2011 || 7 500 000 €

Mauritania || 31. heinäkuuta 2012 || 86 000 000 eurosta (1. vuosi) 70 000 000 euroon (4. vuosi)

Marokko || 27. helmikuuta 2012 || 36 100 000 €

Tonnikalasopimukset – Länsi-Afrikka || Kap Verde || 31. elokuuta 2011 || 385 000 €

Gabon || 2. joulukuuta 2011 || 860 000 €

Norsunluurannikko || 30. kesäkuuta 2013 || 595 000 €

São Tomé ja Príncipe || Vuoden 2013 loppu || 682 500 €

Tonnikalasopimukset – Intian valtameri || Komorit || 31. joulukuuta 2013 || 615 250 €

Madagaskar || 31. joulukuuta 2012 || 1 197 000 €

Mosambik || 31. joulukuuta 2011 || 900 000 €

Seychellit || 17. tammikuuta 2014 || 5 600 000 €

Tonnikalasopimukset –Tyynimeri || Kiribati || 15. syyskuuta 2012 || 478 400 €

Mikronesia || 25. helmikuuta 2010 (uusi 5-vuotinen pöytäkirja on ratifioitavana) || 559 000 €

Salomonsaaret || 8. lokakuuta 2012 || 400 000 €

Sopimusta ei sovelleta käytännössä || || ||

Gambia || Ei voimassa olevaa pöytäkirjaa ||

Guinea || Ei voimassa olevaa pöytäkirjaa ||

Päiväntasaajan Guinea || Ei voimassa olevaa pöytäkirjaa ||

Mauritius || Ei voimassa olevaa pöytäkirjaa ||

Senegal || Ei voimassa olevaa pöytäkirjaa ||

[1]               The State of World Fisheries and Aquaculture 2010, FAO, Rooma 2010, s. 35. FAO:n seuraamista merialueiden kalakannoista yli puolet (53 %) arvioitiin täysin hyödynnetyiksi, 28 prosenttia liikaa hyödynnetyiksi, 3 prosenttia uhanalaisiksi ja 1 prosentti uhanalaisuudesta toipumassa oleviksi. Kannoista 3 prosenttia arvioitiin vajaahyödynnetyiksi ja 12 prosenttia kohtuullisesti hyödynnetyiksi.

[2]               Yhdennetyn meripolitiikan ulkoista ulottuvuutta koskevat suuntaviivat on vahvistettu komission tiedonannossa Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle sekä alueiden komitealle – Euroopan unionin yhdennetyn meripolitiikan kansainvälisen ulottuvuuden kehittäminen (KOM(2009) 0536 lopullinen).

[3]               Kestävä enimmäistuotto eli suurin mahdollinen ylläpidettävissä oleva tuotto (MSY) on suurin saalis, joka voidaan kalastaa tietyn lajin kannasta määrittämättömän ajan. Kestävä enimmäistuotto on olennainen osa kestävän hyödyntämisen käsitettä. Tarkoituksena on säilyttää populaation koko enimmäiskasvun tasolla kalastamalla yksilöt, jotka tavallisesti liittyisivät populaatioon. Näin populaatio voi jatkaa lisääntymistään loputtomiin.

[4]               EU:n ja näiden maiden yhteinen osuus kalastustuotteiden maailmanmarkkinoista on kaksi kolmasosaa, ks. ”The State of World Fisheries and Aquaculture 2010”, FAO, Rooma 2010.

[5]               Neuvoston asetus (EY) N:o 1005/2008, annettu 29 päivänä syyskuuta 2008, laittoman, ilmoittamattoman ja sääntelemättömän kalastuksen ehkäisemistä, estämistä ja poistamista koskevasta yhteisön järjestelmästä, asetusten (ETY) N:o 2874/93, (EY) N:o 1936/2001 ja (EY) N:o 601/2004 muuttamisesta sekä asetusten (EY) N:o 1093/94 ja (EY) N:o 1447/1999 kumoamisesta.

[6]               UNCLOS, 1982, tunnetaan myös Montego Bayn yleissopimuksena.

[7]               Hajallaan olevien kalakantojen ja laajasti vaeltavien kalakantojen säilyttämiseen liittyvien UNCLOS-sopimuksen säännösten täytäntöönpanoa koskeva sopimus, UNFSA, 1995, tunnetaan myös New Yorkin sopimuksena.

[8]               Todellinen etu voi johtua kalastuksesta avomerellä, siitä, että kyseessä on rannikkovaltio, jolla on yksinomainen talousvyöhyke jonkin alueellisen kalastuksenhoitojärjestön toimivalta-alueella, tai siitä, että kyseessä on jonkin alueellisen kalastuksenhoitojärjestön hoitamalla alueella pyydettyjen kalastustuotteiden tärkeä maahantuoja.

[9]               KOM(1999) 613 lopullinen, 8.12.1999.

[10]             The State of World Fisheries and Aquaculture 2010, FAO, Rooma 2010, s. 35. FAO:n seuraamista merialueiden kalakannoista yli puolet (53 %) arvioitiin täysin hyödynnetyiksi, 28 prosenttia liikaa hyödynnetyiksi, 3 prosenttia uhanalaisiksi ja 1 prosentti uhanalaisuudesta toipumassa oleviksi. Kannoista 3 prosenttia arvioitiin vajaahyödynnetyiksi ja 12 prosenttia kohtuullisesti hyödynnetyiksi. Niistä tonnikalakannoista ja tonnikalan kaltaisten kalojen kannoista, joiden hyödyntämistilanne on tiedossa, mahdollisesti jopa 60 prosenttia on täysin hyödynnettyjä ja jopa 35 prosenttia on luokiteltu liikaa hyödynnetyiksi tai uhanalaisiksi. Ainoastaan muutamat kannoista vaikuttavat vajaahyödynnetyiltä (lähinnä boniitti).

[11]             Yleissopimus aavan meren kalavarojen säilyttämisestä ja hoidosta Etelä-Tyynellämerellä, 16 ja 17 artikla.

[12]             Yhteismaan ongelmalla (”tragedy of the commons”) tarkoitetaan tilannetta, jossa useat itsenäisesti ja järkevästi oman etunsa mukaisesti toimivat yksilöt lopulta kuluttavat loppuun yhteiset rajalliset varat, vaikka tämä ei selvästikään ole kenenkään pitkän aikavälin edun mukaista.

[13]             Se osuus sallitusta saaliista, jota rannikkovaltio ei joko voi tai halua hyödyntää itse, ks. YK:n merioikeusyleissopimuksen 62 artiklan 2 kohta.

[14]             Ks. liite 2, jossa on yleiskatsaus EU:n nykyisistä kahdenvälisistä kalastussopimuksista ja niiden keskeisistä piirteistä. Jotta kahdenvälisiä kalastussopimuksia sovellettaisiin käytännössä, niihin on oltava liitettynä pöytäkirja, jossa määritellään yksityiskohtaisesti kalastusmahdollisuudet ja unionin maksama taloudellinen korvaus. Jos sopimuksen liitteenä ei ole voimassa olevaa pöytäkirjaa tai jos ratifiointiprosessi on kesken, sopimusta ei vielä sovelleta käytännössä.

[15]             Tiivistelmä yhteisen kalastuspolitiikan uudistamista koskevasta kuulemisesta, SEC(2010) 428 lopullinen, 16.4.2010.

[16]             Nykyiset kalastuskumppanuussopimukset voidaan jakaa seuraavasti: a) sopimukset, joiden kohteena on yksinomaan tonnikala ja samankaltaiset laajasti vaeltavat kalakannat (tonnikalasopimukset), ja b) sopimukset, joiden kohteena on muitakin lajeja (niitä kutsutaan myös monilajikalastussopimuksiksi). Alueellisten kalastuksenhoitojärjestöjen ansiosta tonnikalakannoista on yleensä saatavilla paremmin tieteellistä tietoa kuin muista kannoista.

[17]             Neuvoston asetus (EY) N:o 1006/2008, annettu 29 päivänä syyskuuta 2008, yhteisön kalastusaluksille myönnettävistä luvista kalastustoiminnan harjoittamiseksi yhteisön vesien ulkopuolella ja kolmansien maiden alusten pääsystä yhteisön vesille, asetusten (ETY) 2847/93 ja (EY) 1627/94 muuttamisesta sekä asetuksen (EY) 3317/94 kumoamisesta.

[18]             Cotonoun sopimus on kattavin kehitysmaiden ja EU:n välinen kumppanuussopimus. Vuodesta 2000 lähtien se on toiminut kehyksenä EU:n suhteille 79 Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren alueen maan (AKT-maiden) kanssa.