52010DC0472

[pic] | EUROOPAN KOMISSIO |

Bryssel 20.9.2010

KOM(2010) 472 lopullinen

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE SEKÄ ALUEIDEN KOMITEALLE

Laajakaista Euroopassa: investointi digitaalivetoiseen kasvuun

SISÄLLYSLUETTELO

1. Johdanto: laajakaistatavoite 3

2. Laajakaistateknologian ja -markkinoiden kehitys 4

3. Laajakaistatavoitteen saavuttaminen 4

4. Tärkeimmät toimenpiteet 4

JOHDANTO: LAAJAKAISTATAVOITE

Vuoteen 2020 mennessä kaikkien eurooppalaisten saatavilla olisi oltava yli 30 Mbit/s internet-yhteys ja vähintään puolella eurooppalaisista kotitalouksista yli 100 Mbit/s liittymä.

Tavoite on lähtöisin Euroopan digitaalistrategiasta[1], joka on lippulaivahanke älykkääseen, kestävään ja osallistavaan kasvuun tähtäävässä Eurooppa 2020 -strategiassa[2]. Digitaalistrategiassa toistettiin myös Eurooppa-neuvoston vahvistama tavoite tuoda peruslaajakaista kaikkien eurooppalaisten ulottuville vuoteen 2013 mennessä. Näin kunnianhimoisten tavoitteiden saavuttaminen edellyttää kattavaa toimintapolitiikkaa, joka perustuu laajaan teknologiavalikoimaan ja jonka edistymistä seurataan tarkasti[3].

Nopeat ja ultranopeat internet-liittymät otettiin tavoitteeksi, koska niillä on keskeinen rooli talouden elpymisessä ja luotaessa kasvualustaa innovaatioille koko taloudessa – aivan samoin kuin sähköistymisellä ja liikenneverkon kehittymisellä on ollut aiemmin. Ultranopeiden avoimien ja kilpailtujen verkkojen yleistyminen aikaansaa hyvän kierteen digitaalitalouden kehityksessä, kun se mahdollistaa uusien, paljon kaistaa vaativien palvelujen menestymisen ja kasvattaa näiden palvelujen käyttäjäkysyntää, mikä taas entisestään lisää kaistanleveyden kysyntää.

Kaistanleveyden maailmankysyntä on kasvanut karkeasti arvioiden 50–60 prosentin vuosivauhtia[4]. Kysyntää on siivittänyt internet-liikenteen monimuotoistuminen yksinkertaisista sähköposti- ja tekstitiedostoista (valintaisten 56 kbit/s modeemiyhteyksien aikakautena) web-selailuun (kiinteiden laajakaistayhteyksien alkuaikoina) ja sittemmin graafisen ja audiovisuaalisen sisällön jatkuvaan lisääntymiseen verkkosivustoilla (jota on tukenut nykysukupolven ADSL, joka mahdollistaa vähintään 2 Mbit/s latausnopeuden verkosta omalle koneelle ja 256 kbit/s siirtonopeuden omalta koneelta verkkoon päin).

Tästä yhteydessä ei ole tärkeää pelkästään verkosta lataamisen nopeus, vaan innovatiiviset palvelut ja sovellukset saattavat edellyttää myös lisää symmetriaa (paljon suurempia nopeuksia siirrettäessä dataa omalta koneelta verkkoon) ja pienempää latenssia (siirtoviivettä). Nykyisellään on jo olemassa esimerkkejä tällaisia yhteyksiä vaativista palveluista: älykkäät sähköverkot, jotka edellyttävät alhaista latenssia ja joilla voidaan alentaa kuluttajien kustannuksia ja tuotantokustannuksia; reaaliaikaiset etäresurssipalvelut ("pilvipalvelut"), jotka edellyttävät symmetrisiä siirtonopeuksia verkosta ja verkkoon ja joiden avulla pienet yritykset voivat säästää kustannuksissa; dataintensiiviset sähköisen terveydenhuollon palvelut, joita tarjotaan etäällä sijaitseville sairaaloille ja potilaille. OECD on hiljattain todennut, että kustannussäästöt jo pelkästään neljällä talouden alalla (liikenne, terveys, sähkö ja koulutus) riittäisivät perusteeksi valtakunnallisen optisen tilaajaliityntäverkon ( Fibre-To-The-Home , FTTH) rakentamiselle[5].

Näistä seikoista johtuu, että Eurooppa 2020 -strategiassa tavoiteltu älykäs, kestävä ja osallistava kasvu riippuu hyvin paljon internetin tehokkaasta ja tuloksellisesta hyödyntämisestä, mihin pääsemisessä taas internetin liittymänopeudet ovat keskeisessä asemassa. Internet-yhteyksiä tarjoavat – yleensä yksityisomisteiset – verkko-operaattorit kilpailun takaavan lainsäädännön puitteissa ja kaupallisten etujen ajamina. Internetin kriittisen roolin vuoksi näyttäisi kuitenkin siltä, että nopeampien verkkojen yhteiskunnalliset kokonaishyödyt olisivat suuremmat kuin yksityisomistajien kannustimet investoida niihin. Hiljattainen talouden taantuma huomioon ottaen on laajakaistatavoitteen saavuttamisen kannalta olennaisen tärkeää aikaansaada suurempia investointeja nopeisiin internet-yhteyksiin kuin mihin nykyinen markkinavetoinen kehitys johtaisi.

Investointeja uusiin avoimiin ja kilpailtuihin verkkoihin olisi tuettava kansallisten ja paikallisten viranomaisten toimin, jotka auttaisivat alentamaan kustannuksia. Komissio on jo edesauttanut tällaisia toimia antamalla viime vuonna ohjeet valtiontukisääntöjen soveltamisesta tällä alalla[6]. Ohjeissa määritellään edellytykset julkiselle ei-markkinaehtoiselle tuelle laajakaistan ja nopean laajakaistan käyttöönotolle alueilla, joilla näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa tuskin tehdään kaupallisia investointeja. Tämän tiedonannon päätavoitteena on edelleen edesauttaa kansallisten ja paikallisviranomaisten toimintaa asiassa. Tiedonanto on osa laajakaistapakettia, johon kuuluu kaksi muuta komission digitaalistrategiassa lupaamaa nopeita ja ultranopeita internet-yhteyksiä koskevaa toimenpidettä. Ne ovat seuraavan sukupolven liityntäverkkoja ( Next Generation Access , NGA) koskeva suositus, joka sisältää sääntelyohjeistusta kansallisille sääntelyviranomaisille, sekä radiotaajuuspoliittinen ohjelma, jolla pyritään parantamaan taajuuksien käytön koordinointia ja hallinnointia ja helpottamaan näin muun muassa langattoman laajakaistan kehitystä.

Seuraavassa jaksossa luodaan Euroopan nykytilanteen selvittämiseksi yleiskatsaus teknologian ja markkinoiden kehitykseen. Jaksossa 3 käsitellään digitaalistrategiassa jäsenvaltioille esitettyä neljää ehdotusta ja hahmotellaan tapoja, joilla niitä tullaan tukemaan Euroopan tasolla. Lopuksi jaksossa 4 esitellään muutamia keskeisistä jatkotoimista.

LAAJAKAISTATEKNOLOGIAN JA -MARKKINOIDEN KEHITYS

Toistaiseksi laajakaistaa tarjotaan kotikäyttäjille pääasiassa kuparikaapelien (esim. puhelinverkko) tai koaksiaalikaapelien (esim. kaapelitelevisioverkko) kautta ja/tai langattomien liityntäverkkojen, kuten 3G-verkon tai kiinteän verkon langattomien liityntätekniikoiden avulla. EU:ssa on noin 124 miljoonaa kiinteän verkon ja 25 miljoonaa matkaviestintäverkon laajakaistatilaajaliittymää[7]; EU onkin maailman kärkisijoilla ensimmäisen sukupolven laajakaistan käytössä. Tarjolla olevat siirtonopeudet vaihtelevat laajasti, mutta latausnopeudet verkosta ovat yleensä yli 2 Mbit/s ja siirtonopeudet verkkoon päin yli 256 kbit/s. Nopeudet ovat kasvussa, ja alla oleva kaavio kuvaa eri laajakaistanopeuksien tarjoamia mahdollisuuksia ja todennäköisiä tulevaisuuden sovelluksia.

[pic]Meneillään on markkinajohtoisia hankkeita kiinteiden internet-liittymien nopeuksien lisäämiseksi. Näihin nopeampiin verkkoihin viitataan yhteisnimityksellä NGA ( Next Generation Access )[8]. Kehityksessä on kuitenkin eroja sekä jäsenvaltioiden välillä että niiden sisällä.

Kaapelitelevisioverkkoja – jotka palvelevat noin 73:a miljoonaa kotitaloutta EU:ssa –päivitetään asteittain suurempiin nopeuksiin käyttämällä DOCSIS3-tekniikkaa[9] ja runkoliityntäverkkojen laajennuksia. Kaapelitelevisioverkon puolelta tuleva kilpailu kannustaa kuparikaapeliverkon operaattoreita investoimaan VDSL-teknologiaan, joka hyödyntää olemassa olevaa kuparipohjaista puhelinverkkoa, sekä optista kaapelointia edellyttävään kuitupohjaiseen tilaajaverkkoon (FTTH, Fibre-To-The-Home ). Sekä FTTH- että DOCSIS3-tekniikalla voidaan päästä laajakaistatavoitteeseen eli yli 100 Mbit/s nopeuksiin. Avoimemmat FTTH-arkkitehtuurit tehostavat myös infrastruktuuripohjaista internet-palveluntarjoajien kilpailua, joka perustuu tilaajayhteyksien eriyttämiseen ja vaihtoehtoisten infrastruktuurien asteittaiseen käyttöönottoon, ja edesauttavat näin uusien palvelujen ja sovellusten syntyä.

Alueilla, joilla ei ole esiintynyt infrastruktuuritason kilpailua, operaattorit ovat olleet haluttomia laajentamaan toimintaansa vakiintunutta ADSL-tarjontaa pidemmälle. Useimmat operaattorit eivät näe kaupallisia perusteita laajamittaiselle siirtymiselle FTTH-teknologiaan ja katsovat lisäksi, että tarjolla ei toistaiseksi ole riittävän kiinnostavia palveluja, joista asiakkaat olisivat valmiita maksamaan lisää. NGA-suositus ja uuden sääntelyjärjestelmän soveltaminen tulevat olemaan tässä suhteessa keskeisiä tekijöitä, koska niillä voidaan edesauttaa sääntelyn vakautta, mikä taas kannustaa investointeihin ja luo kilpailua.

Maanpäällisen verkon seuraavan sukupolven langattomilla yhteyksillä voidaan päästä yli 30 Mbit/s siirtonopeuksiin ja näin laajakaistan kattavuustavoitteeseen[10]. Ne ovat erityisen tärkeitä alueilla, joilla maasto-olosuhteet ovat epäsuotuisat ja kaapeliverkon luominen käytännössä vaikeaa. Myös satelliittivälitteisillä langattomilla yhteyksillä voisi olla merkitystä näillä alueilla, mutta teknologian on kehityttävä pidemmälle, jos satelliittiyhteyksillä halutaan toteuttaa osa yleisestä kattavuudesta 30 Mbit/s tavoitenopeudella vuoteen 2020 mennessä.

Kunnianhimoisen laajakaistatavoitteen saavuttaminen edellyttää huomattavia investointeja. Tarvittavia summia on vaikea laskea, mutta viimeaikaisten selvitysten valossa näyttäisi siltä, että 30 Mbit/s liittymän tuominen kaikkien ulottuville vuoteen 2020 mennessä (käyttäen VDSL:n ja seuraavan sukupolven langattomien tekniikoiden yhdistelmää) edellyttäisi 38–58 miljardin euron investointeja; riittävän kattavuuden aikaansaaminen, jotta 50 prosentilla kotitalouksista olisi 100 Mbit/s liittymä, taas edellyttäisi 181–268 miljardin investointeja[11].

Internet-liikenteen lisääntyessä ja kaistanleveystarpeiden kasvaessa pidetään nopean laajakaistan kannalta entistä tärkeämpänä tehostaa verkkoresurssien hallintaa. Tästä syystä onkin käynnistynyt keskustelu liikenteenhallinnan vaikutuksista julkisen internetin avoimeen ja hajautettuun luonteeseen, jonka ansiota suurelta osin on se, että Internet antaa käyttäjille mahdollisuuden löytää ja jakaa tietoa, käyttää sovelluksia ja nauttia palveluista valintansa mukaisesti. Näiden ominaisuuksien säilyttämisen merkitys näkyy muutoksissa, joita vuoden 2009 uudistuksessa tehtiin EU:n sähköisen viestinnän sääntelyjärjestelmään[12]. Komissio on käynnistänyt 30. kesäkuuta 2010 avoimesta internetistä ja sen neutraaliudesta julkisen kuulemisen[13], jossa pyritään hankkimaan tietoa operaattorien tavoista hallita datavirtoja verkoissaan sekä siitä, miten hallintatekniikat mahdollisesti vaikuttavat internetin käyttökokemuksiin. Investointeja suurikapasiteettiseen laajakaistainfrastruktuuriin uskotaan voitavan osaltaan edesauttaa, jos voidaan säilyttää julkisen internetin avoin ja neutraali perusluonne ja välttää perusteeton syrjintä kuitenkin niin, että operaattoreilla on mahdollisuus maksimoida verkkojensa tehokkuus ja kehittää uusia liiketoimintamalleja ja entistä parempaa kaupallista palvelutarjontaa. Komissio raportoi vielä tänä vuonna kuulemisen tuloksista ja lisäksi seuraa markkinoiden toimintaa kuluttajien näkökulmasta (vähittäishinnat, valikoima, ongelmat, valitukset jne.).

LAAJAKAISTATAVOITTEEN SAAVUTTAMINEN

Näiden kehityskulkujen valossa EU:n laajakaistapolitiikan olisi kannustettava käytännön toimenpiteisiin, jotka voisivat i) edistää investointeja esimerkiksi alentamalla investointikustannuksia ja ii) tehostaa infrastruktuurikilpailua, ottaen huomioon, että vaihtoehtoisten julkisten ja yksityisten investoijien (myös paikallishallintojen ja yleishyödyllisten verkkojen) taholta tuleva kilpailun uhka loisi vakiintuneille operaattoreille kannustimia investoida NGA-verkkoihin. Tällaisia toimia olisi koordinoitava sekä EU:n tasolla että kansallisesti. Tästä syystä komissio pyrkii yhteistyöhön jäsenvaltioiden kanssa, jotta saataisiin aikaan tuloksellisia kansallisia laajakaistasuunnitelmia.

Kansalliset laajakaistasuunnitelmat

Kaikilla jäsenvaltioilla on laajakaistastrategia[14], mutta harvalla ultranopeita verkkoja koskeva täysin toiminnassa oleva suunnitelma, joka kattaisi tavoitteiden saavuttamiseksi tarvittavat käytännön toimet, varsinkin tarvittavan rahoituksen osalta. Laajakaistatavoite voidaan saavuttaa vain, jos kaikki jäsenvaltiot sitoutuvat siihen ja laativat kansalliset tavoitteet sisältävän toimintasuunnitelman. Komissio tulee digitaalistrategian puitteissa yhdessä jäsenvaltioiden kanssa koordinoimaan kansallisten tavoitteiden asettamista ja kannustaa jäsenvaltioita vertaisarviointiprosesseihin, jotta parhaiden toimintamallien leviäminen päätöksentekijöiden keskuudessa nopeutuisi. Työtä tullaan tukemaan toimintapainotteisella laajakaistafoorumilla, johon osallistuu laajasti eri sidosryhmiä.

Jäsenvaltioiden suunnitelmien olisi katettava tasapainoinen valikoima ohjaustoimia, joilla luotaisiin kannustimia ja täydennettäisiin yksityisen sektorin toimintaa käyttäen yhteisiä puitteita, jotka syntyvät, kun hiljattain tarkistettu EU:n sähköisen viestinnän sääntelyjärjestelmä ja komission hiljattain vahvistamat laajakaistaverkkojen valtiontukien käyttöohjeet pannaan täytäntöön. Yksityistä sektoria olisi rohkaistava investointeihin kaavoituksen asianmukaisella koordinoinnilla ja fyysisen infrastruktuurin yhteiskäyttösäännöillä sekä kohdennetuilla rahoitukseen liittyvillä toimenpiteillä, joilla voitaisiin pienentää riskiä ja edistää uusia avoimia infrastruktuureja. Langattomalla infrastruktuurilla tulee useimmissa jäsenvaltioissa olemaan keskeinen asema laajakaistan kattavuustavoitteen saavuttamisen kannalta. Suunnitelmissa olisi omaksuttava tasapainoinen pitkän aikavälin näkemys taajuuksien jakotapojen ja toimilupajärjestelmien kustannuksista ja hyödyistä ja erityisesti varhaisten investointien ja nopean käyttöönoton myönteisistä nettovaikutuksista. Suunnitelmissa olisi myös annettava selkeää ohjeistusta EU:n laajakaistarahastojen ja Euroopan investointipankin rahoitusvälineiden käytöstä tukikelpoisilla alueilla.

Tukeakseen suunnitteluprosessia komissio tulee vahvistamaan NGA-verkkojen käyttöönoton seurantaa. Tässä tullaan hyödyntämään jo olemassa olevia menetelmiä uudistetussa muodossa, kuten täytäntöönpanoraportteja ja raportointia digitaalisesta kilpailukyvystä, sekä uutta digitaalistrategian tulostaulua suoritusindikaattoreineen, joiden avulla yksittäiset jäsenvaltiot voivat vertailla laajakaistasuunnitelmia ja seurata niiden edistymistä. Tulostaulun tueksi luodaan uusi verkkotyökalu, jonka avulla löytyy tilastotietoa ja tutkimusraportteja laajakaistataloudesta.

Edistetään investointeja ja alennetaan investointikustannuksia

Investointeja voidaan edistää ja investointikustannuksia alentaa sääntelyyn ja rahoitusmahdollisuuksiin liittyvillä kansallisilla ja paikallisilla toimenpiteillä.

Arviolta 80 prosenttia uuden kiinteän infrastruktuurin toteutuskustannuksista liittyy varsinaisiin kaivaus- ja rakennustöihin, joita voidaan huomattavasti alentaa kansallisten ja paikallisviranomaisten harjoittamalla asianmukaisella koordinoinnilla ja asettamalla passiivisen infrastruktuurin käyttöoikeuksien myöntäminen pakolliseksi kaavoitusmääräyksissä ja säätämällä tähän liittyvistä seuraamuksista[15]. Myös langattoman infrastruktuurin osalta kustannuksia voidaan alentaa vastaavin toimenpitein. Kustannuksia voidaan alentaa esimerkiksi seuraavin toimenpitein:

- Asetetaan uuden passiivisen infrastruktuurin ja rakennuskaapeloinnin asentaminen vaatimukseksi kaavoituslupia myönnettäessä.

- Kannustetaan paikallisviranomaisia ja sääntelyviranomaisia käyttämään valtuuksiaan edellyttää operaattoreilta tietoja niiden paikallisesta liityntäinfrastruktuurista ja sen kunnosta kilpailun edistämistä silmällä pitäen[16]. Kansallisten sääntelyviranomaisten olisi erityisesti käytettävä direktiivin 2002/21/EY mukaisia valtuuksiaan saada tarvittavat tiedot kaapelikanavien ja muiden tilaajaliittymiin liittyvien hyödykkeiden sijainnista, kapasiteetista ja saatavuudesta, jotta vaihtoehtoisilla operaattoreilla olisi mahdollisuus ottaa kuituverkkojaan käyttöön samanaikaisesti vakiintuneiden toimijoiden kanssa ja jakaa kaivaustöistä yms. aiheutuvat kustannukset.

- Koordinoidaan kaivaus- ja rakennustöitä (kuten julkisia kaivaustöitä ja kaapelikanavien rakennustöitä) verkkoelementtien asentamisen mahdollistamiseksi ja helpottamiseksi.

- Helpotetaan mahdollisuuksia asennus- ja rakennusoikeuksien hankintaan selkeyttämällä julkisia töitä, kaavoitusta, ympäristönäkökohtia, kansanterveyttä ja yleistä hallintoa koskevia lakeja ja määräyksiä, jotta voidaan yksinkertaistaa ja nopeuttaa esim. asennus- ja rakennusoikeuksien myöntämiseen ja antennimastojen sijainnin suunnitteluun liittyviä menettelyjä, tarvittaessa perustamalla tarkoitusta varten keskitettyjä viranomaispalveluja.

- Kaavoitusviranomaiset voisivat lisäksi alentaa langattoman laajakaistan rakentamiseen liittyviä investointikustannuksia poistamalla hallinnollisia esteitä (esimerkkinä vaikeudet, joita liittyy lupien saamiseen uusille tukiasemille tai olemassa olevien sopimusten uusimiseen).

Lisäksi kansalliset tai paikallisviranomaiset voivat tukea laajakaistan käyttöönottoa suorilla julkisilla investoinneilla tai julkisella rahoituksella valtiontukisääntöjen sallimissa rajoissa. Julkisella rahoituksella voitaisiin auttaa tekemään nopeista verkoista toteuttamiskelpoisia silloin, kun kustannukset muuten kohoaisivat hallitsemattomiksi. Tällainen julkinen rahoitus olisi kohdennettava niin, että se alentaisi yksityisen sektorin investointikynnystä.

- Viranomaiset voivat päättää tehdä omalla kustannuksellaan rakennustöitä, jotta operaattorit voisivat nopeammin ottaa käyttöön verkkoelementtejään. Jos tällaiset työt ovat lähtökohtaisesti avoimia kaikkien potentiaalisten käyttäjien – eivät vain sähköisen viestinnän operaattorien – hyödynnettäviksi ja luovat näin ollen yleishyödyllisten palvelujen tarjoajille tarvittavat edellytykset asentaa omaa infrastruktuuriaan, eivätkä siis ole syrjiviä tiettyä toimialaa tai yritystä suosivalla tavalla, ne eivät ole valtiontukea, eikä niistä tarvitse ilmoittaa komissiolle[17].

- Viranomaiset voisivat rakentaa tai rahoittaa toimialakohtaista infrastruktuuria laajakaistaverkkojen valtiontukisääntöjen mukaisesti mahdollistaen sen tasapuoliset ja syrjimättömät käyttöoikeudet laajakaistaoperaattoreille ja näin aikaansaada kilpailevaa palveluntarjontaa alueilla, joilla se muuten olisi taloudellisesti kannattamatonta.

- Paikallisviranomaisten olisi myös harkittava mahdollisuutta hyödyntää julkisten palvelujen (koulujen, kirjastojen, terveysasemien) verkottamiseen rakennettuja tai rakenteilla olevia valokuiturunkoverkkoja pyrittäessä tuomaan nopeita yhteyksiä niitä vailla oleville yhteisöille[18]. Tarvittaessa jäsenvaltioiden olisi harkittava mahdollisuutta perustaa valtakunnallisia laajakaistarahastoja, joista paikallisviranomaiset voisivat saada tukea tällaisen passiivisen infrastruktuurin rakentamiseen.

- Jotta voitaisiin vauhdittaa valtiontuen käyttöä laajakaistahankkeisiin, jäsenvaltioiden olisi erittäin hyvä antaa tiedoksi kansalliset puitejärjestelmänsä, jolloin vältytään yksittäisten hankkeiden ilmoittamiselta moneen kertaan.

Komissio luo katsauksen olemassa oleviin keinoihin alentaa kustannuksia ja raportoi asiasta vuoden 2012 kuluessa. Koska toimenpiteet toteutetaan pääasiassa paikallistasolla, komissio tulee laatimaan ja kehittämään mekanismeja, joilla paikalliset toimijat saavat tarvittavaa tietoa investointikustannusten alentamisesta. Komissio on valmis tukemaan EU:n aluerahastojen käyttöä infrastruktuurien kartoitustietojen luomiseen ja ylläpitämiseen paikallis- ja aluetasolla.

Komissio tulee avustamaan jäsenvaltioita myös tekemällä yhteistyötä hiljattain perustetun Euroopan sähköisen viestinnän sääntelyviranomaisten yhteistyöelimen (BEREC) kanssa. BERECin olisi otettava laajakaistan kehittäminen yhdeksi painopistealueeksi vuoden 2011 työohjelmassaan. Komissio on pyrkinyt luomaan EU:n tasolla oikean investointiympäristön ja houkuttelevia kannustimia uusien avointen ja kilpailtujen verkkojen käyttöönotolle antamalla suosituksen NGA-verkkojen käyttöoikeuksien sääntelystä. Tähän tiedonantoon liittyvä NGA-suositus antaa kansallisille sääntelyviranomaisille ohjeistusta, jolla pyritään parantamaan sääntelyn ennustettavuutta ja edistämään investointeja ja innovointia laajakaistapalvelujen markkinoilla ottaen huomioon kaikille investoijille aiheutuvat riskit ja tarve ylläpitää toimivaa kilpailua, joka tulee olemaan ajan mittaan tärkeä investointien veturi. Toimivaltaisilta kansallisilta viranomaisilta tarvitaan myös huomattavia panostuksia, jotta voidaan varmistaa radiotaajuuspoliittisen ohjelman nopea ja tehokas toteutus, mikä tulee edesauttamaan langattoman laajakaistan käyttöönottoa.

Edistetään langatonta laajakaistaa

EU:n laajakaistamarkkinoilla suurimmat kasvuluvut esiintyvät mobiililaajakaistassa, jossa käyttö yli kaksinkertaistui viime vuonna. Langattomat teknologiat ovat siis yhä tärkeämpiä vastattaessa laajakaistaisia viestintäpalveluja koskevaan tarpeeseen.

Radiotaajuuksia on osoitettu sähköisen viestinnän palveluille ja tekniseksi optimoitu erityisesti langattoman laajakaistan käyttöön useilla komission päätöksillä, mutta monissa jäsenvaltioissa huomattaviin osiin näitä taajuuksia kohdistuu edelleen luparajoituksia tai osia taajuuksista ei ole annettu käyttöön lainkaan.

Langattomien palvelujen kysynnän kasvaessa kaikkein tärkeintä on tuoda tosiasiallisesti käyttäjien saataville ne taajuudet, jotka jo on korvamerkitty yhdenmukaistetulla allokoinnilla; näihin kuuluvat muun muassa ns. taajuusylijäämään kuuluvat taajuudet ja aiemmin toisen sukupolven palveluille (GSM) varatut taajuudet, joita nyt vapautuu uuteen käyttöön. Lisäksi vuodelle 2020 asetetun tavoitteen saavuttaminen edellyttää, että langattomille laajakaistateknologioille osoitetaan käyttöön riittävästi ja tarkoituksenmukaisia taajuuksia, jotta sekä kattavuus- että kapasiteettitarpeet täyttyvät. Laajakaistan käyttöönottoa voidaan edelleen tehostaa kilpailunedistämistoimilla, kuten taajuushuutokaupan käyttöönotolla tai toimilla, joilla estetään mahdolliset kilpailunvääristymät, kun nykyisiin toimilupiin tehdään muutoksia.

Komissio ehdottaa koordinoituja toimia näiden tavoitteiden saavuttamiseksi ensimmäisessä monivuotisessa radiotaajuuspoliittisessa ohjelmassaan, joka on toimitettu Euroopan parlamentin ja neuvoston hyväksyttäväksi. Yksittäiset jäsenvaltiot voisivat kuitenkin edesauttaa laajakaistan kattavuustavoitteen saavuttamista nopeasti, mikäli ne viipymättä

- asettavat saataville riittävän suuruisia taajuuskaistoja[19],

- myöntävät taajuuksien käyttöoikeudet nopeasti,

- lisäävät joustavuutta ja kilpailua ja

- sallivat markkinatarpeiden mukaisesti taajuuksien jälleenmyynnin.

Matkaviestintäoperaattorit nostavat yhä useammin esiin mittavat ongelmat, joita ne kohtaavat pyrkiessään laajentamaan infrastruktuuriaan, erityisesti tukiasemien määrää, lisääntyvän kysynnän myötä. Ongelmat johtuvat kaavoitukseen liittyvistä työläistä vaatimuksista ja epävarmuustekijöistä sekä epäyhdenmukaisista ja vaikeasti ennakoitavista turvallisuusvaatimuksista. Komissio tulee puuttumaan asiaan yhdessä jäsenvaltioiden kanssa varmistaakseen asiassa järkevän ja syrjimättömän kansallisen sääntelyn.

Lisätään ja tehostetaan rakennerahastojen ja maaseudun kehittämisrahastojen käyttöä

Euroopan unioni tukee laajakaistainfrastruktuurin rakentamista ja internetin käytön laajentamista sekä maaseudun kehittämisrahastoista että rakennerahastoista ja onkin antanut ohjeistusta valtiontukisääntöjen soveltamisesta julkisten varojen käyttöön laajakaistan käyttöönotossa.

Ohjelmakaudella 2007–2013 rakennerahastoista on kohdennettu yhteensä 2,3 miljardia euroa laajakaistainfrastruktuuri-investointeihin ja 12,9 miljardia euroa tietoyhteiskuntapalveluihin. Rakennerahastojen käyttöä koskevat tilastotiedot viittaavat siihen, että laajakaistahankkeisiin kohdennettuja varoja on hyödynnetty suhteellisen hitaasti. Kyseisellä kaudella oli syyskuuhun 2009 mennessä sidottu 418 miljoonaa euroa; tämä on 18 prosenttia suunnitelluista menoista, kun muun tyyppisissä hankkeissa keskiarvo on 27 prosenttia[20].

Samalla ohjelmakaudella Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastoon lisättiin 1,02 miljardia euroa, josta 360 miljoonaa euroa suunnattiin laajakaistahankkeisiin.

Auttaakseen lisäämään rakennerahastojen ja maaseudun kehittämisvarojen käyttöä sekä laajakaistapalvelujen että muiden tietoyhteiskuntapalvelujen tukemiseen komissio:

- julkaisee vuonna 2011 alue- ja paikallisviranomaisille suunnattua laajakaistainvestointeihin liittyvää ohjeistusta, jotta EU-tuet saataisiin hyödynnettyä täysimääräisesti;

- aikoo olla läheisemmin yhteydessä alueisiin ja auttaa niitä vahvistamaan valmiuksiaan hyödyntää varoja. Vuonna 2011 sidosryhmät kutsutaan eurooppalaisen maaseudun kehittämisverkoston puitteissa EU:n laajuiseen tapahtumaan, jossa käsitellään onnistuneita toimintamalleja tieto- ja viestintätekniikan käyttöönotossa alueilla ja maaseudulla sekä annetaan suosituksia lisätoimista laajakaistatavoitteen saavuttamiseksi;

- antaa opastusta julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksista saatavien varojen käytöstä ja muista rahoitusvälineistä, kuten vastarahoituksesta, jolla täydennetään Euroopan rakennerahastojen toimenpideohjelmien rahoitusta. Rakennerahastoja voidaan käyttää julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksissa, kunhan tällaisissa kumppanuuksissa toteutettaviin hankintoihin liittyviä EU:n periaatteita noudatetaan;

- avaa uudelleen laajennettuna Euroopan laajakaistaportaalin[21], joka muodostaa monikielisen foorumin aineiston vaihdolle laajakaistahankkeiden toteutukseen liittyvissä kysymyksissä ja tarjoaa lisäohjeistusta esimerkiksi valtiontukisäännöistä ja sääntelyjärjestelmän täytäntöönpanosta.

Kehitetään laajakaistan rahoitusvälineitä

Potentiaaliset rahoittajat pitävät monia investointisuunnitelmia suuren riskin sijoituksina, varsinkin jos niihin liittyy infrastruktuurin yhteiskäyttöä yksityisen sektorin toimijoiden välillä tai jos ne ovat tulosta julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuushankkeista, minkä vuoksi niille on todennäköisesti vaikeampaa hankkia yksityistä rahoitusta. Tämä saattaa johtua siitä, että ne alkavat tuottaa vasta pidemmän ajan kuluttua tai koska hankkeen takana olevat toimijat ovat yksinkertaisesti kooltaan liian pieniä tai kokemattomia herättääkseen suurten rahoituslaitosten kiinnostuksen. Vaikea likviditeettitilanne ja epävarmat talousnäkymät vähentävät nekin osaltaan yksityisten rahoittajien riskinottohalukkuutta ja nostavat käytännössä rahan hintaa.

Euroopan investointipankki (EIP) lainoittaa taloudellisesti elinkelpoisia laajakaistahankkeita vuosittain jo keskimäärin 2 miljardilla eurolla. Suuremman riskin hankkeita varten ollaan parhaillaan ottamassa käyttöön EIP:n ja komission kehittämiä riskin jakamiseen tähtääviä menetelmiä, jollainen on esimerkiksi riskinjakorahoitusväline RSFF ( Risk Sharing Finance Facility ). EIP:n osallistumisen odotetaan lisääntyvän sitä mukaa kuin pankki fokusoi lainastrategiaansa Eurooppa 2020 -strategian mukaiseksi. EIP:n osallistumisen hyödyt projektille eivät yleensä rajoitu pankin suoraan pääomaosuuteen, koska sillä on katalyyttivaikutus pankkisektoriin ja potentiaalisiin tukijoihin ja se lisää näin edelleen kiinnostusta laajakaistaan.

Paikallis- ja alueviranomaiset yrittävät entistä enemmän löytää vaihtoehtoisia rahoitusjärjestelyjä, kuten julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksia, laajakaistainfrastruktuurin rahoittamiseen. Näillä ratkaisuilla pyritään optimoimaan synergia, joka syntyy yhdistettäessä julkisen ja yksityisen sektorin rahoituslähteet sekä näiden sektorien osaaminen yhtäältä sääntelykysymyksissä ja toisaalta riskipitoisissa investoinneissa. EU ja EIP antavat tällaisia kumppanuuksia tukeakseen kevääseen 2011 mennessä ehdotuksia tavoista hyödyntää EIP:n ja EU:n talousarvion yhteisrahoituksella toimivan julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksien asiantuntijakeskuksen EPECin (EIP:lle neuvontaa ja teknistä apua antava elin) tietotaitoa sekä kanavoida nykyisiä ja tulevia jäsenvaltioiden ja EU:n talousarvion teknisen avun varoja hankkeiden valmisteluun. Hankkeille on hyötyä myös alan teknologiaperustaan ja liiketoimintamalleihin liittyvästä EIP:n syvällisestä osaamisesta sekä sen asiantuntemuksesta rakennettaessa monisäikeisiä monen osallistujan rahoitusjärjestelyjä nopeasti muuttuvaan toimintaympäristöön.

Seuraavaan monivuotiseen rahoituskehykseen sisältyvien EU:n ohjelmien ja niihin liittyvän EIP:n roolin valmistelun yhteydessä komissio ja EIP tulevat kevään 2011 kuluessa esittämään myös käytännön ehdotuksia rahoitusvälineiksi täydentämään nykyisiä laajakaistainfrastruktuurin rahoituskeinoja. Tällaisten uusien välineiden, jotka voisivat olla laina-, takaus- tai pääomatyyppisiä tai näiden yhdistelmiä, tulisi vastata joustavuuden, takaisinmaksuajan ja riskin suhteen alan investointihankkeiden tarpeita. Kyseiset välineet pääsevät hyödyntämään varojen alhaisempaa hintaa, joka johtuu EIP:n AAA-luokituksesta ja voittoa tavoittelemattomasta luonteesta, sekä mahdollisesti varoja EU:n talousarviosta. Lisäksi rahoitusvälineet suunnitellaan toimimaan kanavointikeinoina varoille, jotka jäsenvaltiot[22] ja yksityiset sijoittajat ovat korvamerkinneet laajakaistainfrastruktuurin rakentamista varten.

Jotta suuremman riskin infrastruktuurihankkeille saadaan vapautettua rahoitusta, tällaiset välineet edellyttävät taloudellisia resursseja EU-rahoitusosuuden muodossa. Esimerkiksi 1 miljardin euron rahoitusosuus EU:n talousarviosta saa todennäköisesti liikkeelle muita varoja julkiselta tai yksityiseltä sektorilta ja voisi potentiaalisesti johtaa 6–15 miljardin euron bruttopääomaan riippuen rahoitustarpeista ja kyseisten investointien riskiprofiilista.

Siihen saakka kunnes tällainen väline saadaan käyttöön, EIP hyödyntää käytettävissä olevia resursseja pilottihankkeiden ja innovatiivisten rahoitusjärjestelyjen kehittämiseen ja rahoittamiseen asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa. Lisäksi komissio ja EIP selvittävät, voitaisiinko muista yhteisrahoitusvälineistä (kuten RSFF, Euroopan laajuisille liikenneverkoille tarkoitettu lainavakuusväline LGTT ja Marguerite-rahasto) saatuja kokemuksia hyödyntää laajakaistarahoituksessa.

TÄRKEIMMÄT TOIMENPITEET

Komission toimenpiteet:

- Vuonna 2011: Laatii yhteistyössä EIP:n kanssa ehdotuksen laajakaistarahoituksesta; antaa paikallis- ja alueviranomaisille ohjeistusta EU-rahastojen käytöstä laajakaistahankkeiden suunnitteluun ja valmisteluun; laatii alue- ja paikallisviranomaisille suunnattua laajakaistainvestointeihin liittyvää ohjeistusta, jotta EU-rahoitus saataisiin hyödynnettyä täysimääräisesti.

- Vuoteen 2012 mennessä: Saattaa päätökseen selvityksen kustannusten pienentämiseen liittyvistä käytänteistä.

- Vuoden 2013 loppuun mennessä: Vahvistaa ja tehostaa nopean laajakaistan rahoituksen käyttöä EU:n rahoitusvälineillä nykyisessä rahoituskehyksessä (esim. Euroopan aluekehitysrahasto, Maaseudun kehittämisohjelma, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto, Euroopan laajuiset verkot, Kilpailukyvyn ja innovoinnin puiteohjelma).

Lisäksi komissio kehottaa jäsenvaltioita ryhtymään seuraaviin toimiin:

- Jäsenvaltiot ottavat NGA-suosituksen nopeasti käyttöön ja ottavat ennakoivasti huomioon Euroopan radiotaajuuspoliittisen ohjelman pääkohdat.

- Jäsenvaltiot asettavat kansalliset laajakaistatavoitteensa ja vahvistavat toimintasuunnitelmat, jotka ovat linjassa Euroopan laajakaistatavoitteen kanssa; komissio käy kansalliset suunnitelmat läpi vuoden 2011 kuluessa.

- Jäsenvaltiot pyrkivät kansallisin toimin alentamaan laajakaistaan liittyviä investointikustannuksia.

-

[1] Euroopan digitaalistrategia, KOM(2010) 245.

[2] Eurooppa 2020 - Älykkään, kestävän ja osallistavan kasvun strategia, KOM(2010) 2020.

[3] 100 Mbit/s tavoitteen saavuttaminen edellyttänee, että vuonna 2015 noin 15 prosentilla Euroopan kotitalouksista on kyseisenlainen liittymä.

[4] Ks. Network developments in support of innovation and user needs , OECD, 2009.

[5] Network developments in support of innovation and user needs , OECD, 2009.

[6] Yhteisön suuntaviivat valtiontukisääntöjen soveltamisesta laajakaistaverkkojen nopean käyttöönoton yhteydessä (EUVL C 235, 30.9.2009).

[7] Europe’s Digital Competitiveness Report, SEC(2010) 627. Mobiiliviestinnässä liittymillä tarkoitetaan erityisiä datakortteja, usb-modeemeja, nettitikkuja, mokkuloita tms.

[8] Tiivistelmä keskeisistä teknologioista osoitteessa [URL].

[9] Data Over Cable Service Interface Specification .

[10] On kuitenkin huomattava, että yksittäisille langattomien palvelujen käyttäjille tarjottava kaistanleveys riippuu tiettyä aluetta palvelevien solujen lukumäärästä ja palvelun käyttäjien määrästä tietyllä hetkellä.

[11] Erot arvioissa johtuvat pääasiassa asukastiheyden jakautumisen vaihteluista ja eri teknologia-yhdistelmistä. Lähteet: Plum/Cave – Broadband Stakeholder Group, JP Morgan ja Analysis Mason (UK).

[12] Direktiivin 2002/21/EY (puitedirektiivi), sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2009/140/EY, 8 artiklan 3 kohdan b alakohta ja 8 artiklan 4 kohdan g alakohta.

[13] http://ec.europa.eu/information_society/policy/ecomm/library/public_consult/net_neutrality/ index_en.htm

[14] Ks. tiivistelmä jäsenvaltioiden laajakaistastrategioista osoitteessa [URL].

[15] Ks. muutokset direktiivin 2002/21/EY 12 artiklaan, EUVL L 337, 18.12.2009.

[16] Tarkistetun puitedirektiivin 12 artiklan 4 kohdan ja käyttöoikeusdirektiivin 9 artiklan 4 kohdan mukaisesti.

[17] Ks. valtiontukea koskevat ohjeet, kohta 61, alaviite 6 edellä.

[18] Näin on tehty onnistuneesti Yhdistyneessä kuningaskunnassa (vrt. www.nynet.co.uk ja http://wales.gov.uk/topics/businessand economy/broadbandandict/).

[19] On olennaisen tärkeää, että tähän käyttötarkoitukseen osoitetut taajuudet asetetaan saataville myös käytännössä, tämä on tehtävä sekä avaamalla käyttöön uusia taajuuksia (kuten 2,6 GHz ja 800 MHz alue) että vapauttamalla jo käytössä olevien taajuuksien käyttömahdollisuuksia (esim. 900/1800 MHz taajuusalue – ks. tarkistettu GSM-direktiivi ja 900/1800 MHz aluetta koskeva päätös).

[20] Strategiaraportti (KOM(2010) 110) vuosien 2007–2013 ohjelmien toteuttamisesta sisältää arvion täytäntöönpanosta laajakaistan osalta, ja tulevassa tiedonannossa Aluepolitiikka älykkään kasvun tukena Euroopassa 2020 annetaan asiaa koskevia suosituksia varoja hallinnoiville viranomaisille. Tietoa laajakaistavarojen käytön jakautumisesta on osoitteessa [URL].

[21] http://www.broadband-europe.eu/Pages/Home.aspx

[22] Jäsenvaltioiden varojen käytössä on noudatettava yhteisön suuntaviivoja valtiontukisääntöjen soveltamisesta laajakaistaverkkojen nopean käyttöönoton yhteydessä.