27.10.2017   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 366/1

27.10.2017   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 366/2

—

ottaa huomioon 25. huhtikuuta 2007 antamansa päätöslauselman Euroopan yhteisen ilmailualueen (ECAA) perustamisesta (1),

—

ottaa huomioon lentoasemamaksuista 11. maaliskuuta 2009 annetun direktiivin 2009/12/EY,

—

ottaa huomioon 7. kesäkuuta 2011 antamansa päätöslauselman Lissabonin sopimuksen mukaisista kansainvälisistä ilmailusopimuksista (2),

—

ottaa huomioon 2. heinäkuuta 2013 antamansa päätöslauselman EU:n ulkoisesta ilmailupolitiikasta – Tulevat haasteet (3),

—

ottaa huomioon 12. maaliskuuta 2014 ensimmäisessä käsittelyssä vahvistamansa kannan ehdotukseen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi yhtenäisen eurooppalaisen ilmatilan toteuttamisesta (uudelleenlaadittu) (4),

—

ottaa huomioon 12. maaliskuuta 2014 ensimmäisessä käsittelyssä vahvistamansa kannan ehdotukseen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksen (EY) N:o 216/2008 muuttamisesta lentopaikkojen, ilmaliikenteen hallinnan ja lennonvarmistuspalvelujen osalta (5),

—

ottaa huomioon 29. lokakuuta 2015 antamansa päätöslauselman tarvittavien radiotaajuusalueiden osoittamisesta Maailman radioviestintäkonferenssissa, joka on määrä pitää 2.–27. marraskuuta 2015 Genevessä (WRC-15), sellaisen satelliitteihin perustuvan teknologian kehittämiseksi tulevaisuudessa, joka mahdollistaa maailmanlaajuiset lentoseurantajärjestelmät (6),

—

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) ja erityisesti sen 90 artiklan, 100 artiklan 2 kohdan ja 218 artiklan,

—

ottaa huomioon komissiolta tulevan lainsäädäntöasioihin kuuluvan ilmailupaketin,

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 123 artiklan 2 ja 4 kohdan,

A.

ottaa huomioon, että lentoliikenneala työllisti Euroopassa vuonna 2012 suoraan 2,6 miljoonaa henkilöä ja että sen osuus unionin BKT:stä oli yli 2,4 prosenttia;

B.

ottaa huomioon, että lentomatkustajien määrä EU:ssa vuonna 2014 oli 849,4 miljoonaa, mikä merkitsee 4,4 prosentin lisäystä vuoteen 2013 verrattuna ja 16,9 prosentin lisäystä vuoteen 2009 verrattuna;

C.

ottaa huomioon, että eurooppalaiset lentoyhtiöt ovat vuoden 2012 jälkeen irtisanoneet tai suunnittelevat irtisanovansa yli 20 000 työntekijää;

D.

toteaa, että EU:n lentoyhtiöt toimivat nopeasti muuttuvassa lisääntyvän kilpailun ympäristössä sekä sisä- että ulkomarkkinoilla;

E.

katsoo, että Kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön (ICAO), EU:n ja jäsenvaltioiden on parannettava erilaisia oikeudellisia ja taloudellisia määräyksiä, joita ovat muun muassa EU:n sisäinen päästökauppajärjestelmä, matkustajien laajennetut oikeudet, kansalliset maksut ja verot, meluntorjunta lentoasemilla ja toiminta-ajan rajoittaminen;

F.

ottaa huomioon, että lentoliikenteellä on rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa, sillä sen osuus EU:n liikenteen hiilidioksidipäästöistä ja muista päästöistä, kuten typen oksidien päästöistä, on noin 13 prosenttia,

G.

ottaa huomioon, että komissio aikoo esittää vuoden 2015 loppuun mennessä ilmailupaketin, jossa on tarkoitus määrittää unionin ilmailualaan kohdistuvat haasteet ja reagoida niihin;

1.

katsoo, että ilmailupaketilla on annettava kaivattu piristysruiske unionin lentoliikennealan muuttamiselle kestävämmäksi ja kilpailukykyisemmäksi, vahvistettava unionin lentoyhtiöitä, lentoasemia ja ilmailuteollisuutta, varmistettava yhtäläiset toimintaedellytykset maailmanmarkkinoilla sekä hahmoteltava unionin ilmailualan pitkän aikavälin strategia;

2.

kehottaa komissiota ilmailupakettia laatiessaan ottamaan huomioon parlamentin ensimmäisen käsittelyn kannan yhtenäisen eurooppalaisen ilmatilan toteuttamiseen (SES2+) sekä Euroopan lentoturvallisuusvirastoon (EASA) niiden keskeisiltä osin ja sisällyttämään nämä sekä EU:n ulkoisesta ilmailupolitiikasta 2. heinäkuuta 2013 parlamentin antamassa päätöslauselmassa esitetyt seikat pakettiin;

3.

korostaa, että ilmailuteollisuus on merkittävä unionin kasvua ja työllisyyttä edistävä toimija ja että se liittyy tiiviisti unionin lentoliikennealan kilpailukykyyn (yhteys ilmenee esimerkiksi positiivisena vientitaseena, puhtaampina teknologioina eurooppalaisissa ilma-aluksissa, SESAR-hankkeen toteuttamisena, yhtenäisenä eurooppalaisena ilmatilana (SES), huoltoketjuna); toteaa, että ilmailuteollisuuden liikevaihto on noin 100 miljardia euroa vuodessa ja sen palveluksessa on suoraan noin 500 000 työntekijää; kehottaa siksi laatimaan ennakoivia toimintapolitiikkoja ilmailuteollisuuden tukemiseksi ja kehittämiseksi;

4.

korostaa, että innovointi on ennakkoedellytys kilpailukykyiselle eurooppalaiselle ilmailualalle; suosittelee siksi, että komissio ottaa huomioon ja tukee innovaatioita ilmaliikenteen hallinnan alalla (automaattiset lennonjohtopalvelut, vapaa reititys), etäohjattavissa ilma-alusjärjestelmissä, vaihtoehtoisissa polttoaineratkaisuissa, ilma-alusten ja niiden moottoreiden suunnittelussa (enemmän tehoa, vähemmän melua), lentoasemien turvaamisessa (kosketusvapaat ratkaisut, yhden turvatarkastuksen periaate) ja digitoimisessa yhdessä multimodaalisten ratkaisujen kanssa (tietokoneistetut maahuolintapalvelut); suosittelee lisäksi, että komissio tukee maailmanlaajuisia ympäristöratkaisuja, kuten kansainvälisen ilmailun hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen tähtäävää maailmanlaajuista markkinapohjaista toimenpidettä, ja yhdenmukaistaa ilmailun päästökauppajärjestelmän kaltaisia alueellisia järjestelmiä pyrkien yhdistämään ne maailmanlaajuiseksi järjestelmäksi, lentoasemien viherryttämistä ja uusia liiketoimintamalleja (IATAn uutta jakelukapasiteettia koskeva aloite, omaehtoiset jatkoyhteydet tai yhtenäiset matkalippujärjestelmät);

5.

kehottaa komissiota toteuttamaan toimivaltansa mukaisia toimia ja poistamaan EU:n ja kansalliset taakat eurooppalaisilta lentoyhtiöiltä, jotta voidaan vahvistaa Euroopan ilmakuljetusalan kilpailukykyä;

6.

muistuttaa, että unionin lentoyhtiöiden ja lentoasemien kilpailukyky on heikentynyt suhteessa kolmansien maiden tuettuihin lentoyhtiöihin ja lentoasemiin; kehottaa tässä yhteydessä noudattamaan ennakoivaa politiikkaa omistajuuteen liittyvien yhtäläisten toimintaedellytysten varmistamiseksi, ja kannustaa voimakkaasti jäsenvaltioita parantamaan kansallisia perusrakenteitaan, jotta niiden lentoyhtiöt voivat kilpailla suotuisampien edellytysten turvin;

7.

pitää valitettavana, että yhteisön lentoliikenteen harjoittajia vahingoittavilta tuilta ja epäterveiltä hinnoittelukäytännöiltä suojautumisesta annettu asetus (EY) N:o 868/2004 on osoittautunut soveltamisalaltaan riittämättömäksi ja tehottomaksi; pyytää komissiota esittämään viimeistään marraskuussa 2015 analyysin asetuksen täytäntöönpanon puutteiden syistä; kehottaa komissiota tarkistamaan asetusta (EY) N:o 868/2004 siten, että asetuksella turvataan oikeudenmukainen kilpailu unionin ulkoisissa ilmailusuhteissa ja vahvistetaan unionin ilmailualan kilpailuasemaa, ehkäistään aiempaa tehokkaammin epäoikeudenmukaista kilpailua, varmistetaan vastavuoroisuus ja lopetetaan epäoikeudenmukaiset käytännöt, myös tietyissä kolmansissa maissa lentoyhtiöille myönnetyt ja markkinoita vääristävät tuet ja valtionavut; korostaa, että olisi pyrittävä parantamaan Euroopan tason poliittista strategiaa, jotta tämä kiista voitaisiin ratkaista pikaisesti lähinnä soveltamalla avointa ja ”oikeudenmukaista kilpailua” koskevaa lauseketta; pyytää lisäksi komissiota käsittelemään lentoyhtiöiden ”vaikuttavan valvonnan” konseptia;

8.

panee merkille, että unionin lentoasemat ovat huomattavien kilpailupaineiden alla ja että paineita aiheuttavat niin lentoyhtiöt kuin kilpailevat lentoasematkin; kehottaa näin ollen komissiota ottamaan nämä kehityskulut huomioon lentokenttämaksuja koskevan direktiivin täytäntöönpanossa sekä tarjoamaan etuja kaikille sidosryhmille ja matkustajille;

9.

kehottaa neuvostoa lisäämään ponnistelujaan lähtö- ja saapumisaikojen jakamista koskevan asetusehdotuksen hyväksymiseksi, jotta lentoasemien toiminta tehostuu ja jotta lentoliikenne voi toimia jouhevasti Euroopassa tilanteessa, jossa liikenteen volyymin odotetaan kaksinkertaistuvan vuoteen 2030 mennessä;

10.

korostaa unionin pienten ja alueellisten lentokenttien merkitystä alueiden välisille yhteyksille; kehottaa komissiota esittämään yhdessä jäsenvaltioiden kanssa unionin pitkän aikavälin strategisen suunnitelman, jolla paneudutaan alueellisten lentokenttien haasteisiin ja mahdollisuuksiin unionin kontekstissa, mukaan lukien liikenneinfrastruktuuria koskevat valtiontukisäännöt, sillä alueellisten lentokenttien roolia unionin alueiden koheesion varmistajina on edistettävä ja niistä olisi tehtävä yksi unionin kasvua ja työpaikkoja edistävän strategian pilareista;

11.

korostaa, että kattavien ilmailusopimusten neuvotteleminen unionin tärkeimpien kauppakumppaneiden kanssa olisi asetettava strategiseksi tavoitteeksi ja että neuvotteluja olisi käynnistettävä tai vauhditettava; katsoo, että komission olisi mahdollisimman pian pyydettävä jäsenvaltioilta kattavat neuvotteluvaltuudet, asettaen etusijalle Persianlahden yhteistyöneuvostoon kuuluvat maat, voidakseen varmistaa yhtäläiset toimintaedellytykset unionin lentoyhtiöille ja lentoasemille, huolehtiakseen vastavuoroisuudesta ja sisällyttääkseen sopimuksiin oikeudenmukaista kilpailua koskevan lausekkeen; painottaa, että kattavien ilmailusopimusten tekemiseksi käytännössä toimiviksi niihin on sisällytettävä suojalauseke, jossa määritellään rikkomus ja siitä aiheutuvat oikeudelliset seuraamukset;

12.

panee merkille, että lentoliikennealaa ei vielä säännellä maailmanlaajuisesti, koska asiaa ei toistaiseksi käsitellä WTO:ssa; korostaa Kansainvälisessä siviili-ilmailujärjestössä (ICAO) maailmanlaajuisesti sovittujen sääntöjen merkitystä, jotta ilmailun päästöjä ja ilmastovaikutuksia voidaan vähentää; toteaa, että ICAO on sitoutunut maailmanlaajuisen markkinapohjaisen mekanismin kehittämiseen;

13.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita nopeuttamaan yhtenäisen eurooppalaisen ilmatilan toteuttamista hyväksymällä SES 2+ -paketin, sillä Euroopan ilmatilan nykyinen hajanaisuus rasittaa merkittävästi eurooppalaisia lentoliikenteen harjoittajia;

14.

odottaa, että ilmailupaketissa käsitellään lentoasemien täyttä integroimista eurooppalaiseen liikenneverkkoon ja varmistetaan se; muistuttaa, että ilmailupaketin on oltava yhdenmukainen matkustajien oikeuksia koskevan voimassa olevan ja tulevan lainsäädännön kanssa, ja kehottaa samalla neuvostoa esittämään kantansa, koska sekä matkustajat että lentoliikenteen harjoittajat kaipaavat selkeyttä sääntöihin;

15.

korostaa, että tietyt ilmailualan työolot saattavat vaikuttaa lentojen turvallisuuteen; suosittelee, että liikenteen ja liikkumisen pääosasto ja työllisyys-, sosiaali- ja tasa-arvoasioiden pääosasto työskentelevät yhdessä ja että ilmailupakettiin sisällytetään sosiaalisia lausekkeita ja huolehditaan tarvittavista takeista, kuten komission 4. kesäkuuta 2015 järjestämässä liikennealan sosiaalista toimintaohjelmaa käsittelevässä korkean tason konferenssissa ehdotettiin;

16.

pyytää, että turvallisuusketjua parannetaan ja yhdenmukaistetaan houkuttelemalla ja palkkaamalla ammattitaitoista, hyvin koulutettua työvoimaa;

17.

painottaa, että ilmailualaa pidetään kasvavana alana, joka on houkuttanut ja ottanut palvelukseen erittäin ammattitaitoista ja motivoitunutta työvoimaa, ja että tämän kehityssuunnan jatkamiseksi on säilytettävä unionin voimassa oleva työllistämistä ja työoloja koskeva lainsäädäntö, normit ja käytännöt, mukaan lukien työehtosopimuskäytännöt;

18.

suosittaa täsmentämään ”pääasiallisen toimipaikan” käsitteen, jotta valtio voi myöntää liikenneluvan, jos maan lentoliikenteen volyymi on merkittävä, sekä yhdenmukaistamaan sosiaaliturvajärjestelmien ja työlainsäädännön yhteensovittamisen yhteydessä ”kotiaseman” määritelmän asetuksen (EU) N:o 83/2014 ja asetuksen (EU) N:o 465/2012 mukaisesti; korostaa, että siirtymäaikaa on lyhennettävä ja että tilanne, jossa lentomiehistöllä on enemmän kuin yksi kotiasema, on selkeytettävä;

19.

panee merkille vuokratyödirektiivin (2008/104/EY) soveltamisen haasteet ja suosittaa, että komissio tutkii direktiivin soveltamisen nykytilanteen tällä alalla ja päättää tulosten perusteella, miten haasteisiin vastataan;

20.

on huolissaan siitä, että sosiaalisesti ongelmalliset liiketoimintamallit, kuten ”mukavuusliput”, ja epätyypilliset työllistämistavat, kuten näennäisesti itsenäinen ammatinharjoittaminen, lentokokemuksen hankkimisesta maksamiseen perustuvat järjestelmät sekä nollatuntisopimukset, yleistyvät, mikä saattaa vaikuttaa turvallisuuteen; katsoo, että kaikessa ilmailutoiminnassa on huolehdittava sosiaalisista normeista;

21.

kehottaa panemaan kokonaisuudessaan täytäntöön SESAR-ohjelman, jossa edellytetään komission, lennonvarmistuspalvelun tarjoajien, lentoliikenteen harjoittajien ja lentoasemien tiivistä yhteistyötä ja taloudellista sitoutumista; vaatii siksi kokonaisvaltaista järjestelmälähtöistä lähestymistapaa ilmailun kaikkiin osa-alueisiin ja lennon kaikkiin vaiheisiin lähdöstä alkaen sekä EASAn roolin vahvistamista SES-SESAR -ympäristössä siten, että unionin ja EASAn järjestelmällä hallitaan turvallisuutta, turvatoimia, ympäristöä ja suorituskykyä; kehottaa komissiota varmistamaan, että Verkkojen Eurooppa -välineen budjetti, joka on kärsinyt Euroopan strategisten investointien rahaston (ESIR) perustamisesta, toteutuu alkuperäisessä muodossa;

22.

pitää myönteisenä, että EASAn vastuita aiotaan lisätä, ja odottaa siksi, että perusasetusta (EY) N:o 216/2008 tarkistetaan, jotta voidaan ottaa käyttöön kattava turvallisuudenhallintajärjestelmä ja antaa EASAlle tehtäviä, jotka koskevat unionin turvatoimien turvallisuusnäkökohtia ja kaupallisen lentoliikenteen ja etäohjattujen ilma-alusten turvallisuusnäkökohtia; kehottaa komissiota myöntämään EASAlle Euroopan yhteisen ilmailuviranomaisen aseman, joka vastaa EASAn erilaisia vastuita, jotka lainsäädäntövallan käyttäjä on sille asettanut;

23.

kehottaa komissiota säilyttämään vahvan edustuksen kaikilla kahdeksalla paikalla, joilla EU:n jäsenvaltiot ovat edustettuina ICAO:n neuvostossa, ja lujittamaan mahdollisimman pian EASAn roolia kansainvälisessä ympäristössä ja varmistamaan, että se tunnustetaan virallisesti ICAOssa, jotta unioni voi esiintyä yhdellä äänellä ja jotta varmistetaan unionin kansalaisten turvallisuuden korkeampi taso maailmanlaajuisesti sekä unionin ilmailualan kilpailukyky ja vientitoiminta;

24.

kehottaa komissiota poistamaan satelliittiperusteista ilmaliikenteen seurantaa koskevat sääntelyesteet, jotta unionin kansalaisille voidaan tarjota ihmishenkiä säästäviä palveluja; pyytää Kansainvälistä televiestintäliittoa (ITU) huolehtimaan tarvittavasta taajuuksien jakamisesta, koska ICAO pitää automatiikkaan perustuvan valvonnan lähetyksiä (ADS-B) yhtenä teknologiana, josta voi olla apua lentojen jäljittämisessä myös ilmaliikenteen hallintaa koskevissa tarkoituksissa, kun on kyse muista kuin tiheimmin asutuista alueista, joilla maanpäällisen ilmaliikenteen hallinnan seurantateknologian toimintamahdollisuudet ovat rajalliset; korostaa, että ADS-B-järjestelmää sovellettaessa on otettava huomioon kaikkien ilmatilan käyttäjien tarpeet ja että on varmistettava vaihtoehtoisten teknologioiden yhteentoimivuus, jotta turvallisuutta ja turvatoimia ei vaaranneta; toteaa, että järjestelmä voisi auttaa hallituksia, lennonvarmistuspalvelujen tarjoajia sekä niin eurooppalaisia kuin muunmaalaisia lentoyhtiöitä parantamaan ilmaliikenteen hallinnan tehokkuutta ja valmiuksia, vähentämään ilmailusta aiheutuvia päästöjä ja parantamaan merkittävästi ilmailun turvallisuutta, kun eurooppalaiseen ilmatilaan sovellettaisiin uutta seurantamenetelmää, jolla voitaisiin tehostaa nykyistä menetelmää;

25.

kehottaa komissiota ryhtymään toimiin lentäjien lääkärintarkastusten parantamiseksi sekä ohjaamon oveen liittyvien turva-, sisääntulo- ja poistumismenettelyiden parantamiseksi EASAn työryhmän raporttiin sisältyvän riskienarvioinnin mukaisesti;

26.

kehottaa soveltamaan matkustaja- ja rahtiliikenteeseen riskipohjaisia turvatoimia nykyisten reagointiin perustuvien toimenpiteiden sijasta ja soveltamaan ilmailun turvallisuuden kaltaiseen arkaluontoiseen kysymykseen oikeudenmukaista ja tasapainoista lähestymistapaa, joka toisaalta täyttää jäsenvaltioiden tarpeet ja odotukset ja toisaalta rajoittaa lentoasemilla olevien matkustajien tyytymättömyyttä sekä lujittaa ilmailun turvallisuutta käsittelevän komitean (AVSEC) ja neuvoa-antavan SAGAS-ryhmän järjestelmää; kehottaa siksi komissiota muilla maantieteellisillä alueilla saatujen myönteisten kokemusten valossa teettämään toteutettavuustutkimuksen siitä, voidaanko Euroopassa ottaa käyttöön esitarkastus- ja ns. Global Entry -järjestelmä;

27.

kehottaa budjettivallan käyttäjiä säilyttämään EASAn budjetin kilpailukykyisenä, kun otetaan huomioon sen uudet tehtävät, jotta saadaan joustavia ja tehokkaita välineitä, joilla autetaan unionin valmistajia ja lentoyhtiöitä kilpailemaan maailmanlaajuisesti, ottaen samalla huomioon, että ilmailuala tuottaa 70 prosenttia EASAn budjetista;

28.

panee merkille, että useiden ilmailualan säädösten käsittely on neuvostossa kesken ja kehottaa siksi komissiota etsimään ratkaisun, jolla pysähtynyt käsittely saadaan jatkumaan;

29.

kehottaa komissiota käsittelemään kaikkia edellä mainittuja seikkoja ilmailualan lainsäädäntöpaketissa, joka on määrä toimittaa vuoden 2015 loppuun mennessä;

30.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.

27.10.2017   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 366/7

—

ottaa huomioon neuvoston 20. syyskuuta 1976 tekemän päätöksen liitteenä olevan säädöksen Euroopan parlamentin jäsenten valitsemisesta yleisillä, välittömillä vaaleilla, jäljempänä ”vaalisäädös”, sellaisena kuin se on muutettuna (1), ja erityisesti sen 14 artiklan,

—

ottaa huomioon perussopimukset ja erityisesti Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 9, 10 ja 14 artiklan sekä 17 artiklan 7 kohdan, Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 22 artiklan, 223 artiklan 1 kohdan ja 225 artiklan sekä kansallisten parlamenttien asemasta Euroopan unionissa tehdyn pöytäkirjan N:o 1 2 artiklan,

—

ottaa huomioon Euroopan unionin erioikeuksista ja vapauksista tehdyn pöytäkirjan N:o 7,

—

ottaa huomioon aiemmat vaalimenettelystään antamansa päätöslauselmat ja erityisesti Euroopan parlamentin jäsenten vaaleja koskevat yhteiset periaatteet sisältävän vaalimenettelyesityksen laatimisesta 15. heinäkuuta 1998 antamansa päätöslauselman (2), vuoden 2014 Euroopan parlamentin vaaleista 22. marraskuuta 2012 antamansa päätöslauselman (3) ja vuoden 2014 Euroopan parlamentin vaalien käytännön järjestelyjen tehostamisesta 4. heinäkuuta 2013 antamansa päätöslauselman (4),

—

ottaa huomioon Euroopan parlamentin kokoonpanosta vuoden 2014 vaalien jälkeen 13. maaliskuuta 2013 antamansa päätöslauselman (5),

—

ottaa huomioon Euroopan parlamentin vaalimenettelyn demokraattisuuden ja tehokkuuden lisäämisestä 12. maaliskuuta 2013 annetun komission suosituksen 2013/142/EU (6),

—

ottaa huomioon 8. toukokuuta 2015 annetun komission tiedonannon ”Kertomus vuoden 2014 Euroopan parlamentin vaaleista” (COM(2015)0206),

—

ottaa huomioon Euroopan unionin vaalilain uudistusta koskevan Euroopan tason lisäarvon arvioinnin (7),

—

ottaa huomioon Euroopan parlamentin ja Euroopan komission välisistä suhteista 20. lokakuuta 2010 tehdyn puitesopimuksen (8),

—

ottaa huomioon niille unionin kansalaisille, jotka asuvat jäsenvaltiossa, mutta eivät ole sen kansalaisia, Euroopan parlamentin vaaleissa kuuluvaa äänioikeutta ja vaalikelpoisuutta koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 6. joulukuuta 1993 annetun neuvoston direktiivin 93/109/EY (9),

—

ottaa huomioon Euroopan tason poliittisten puolueiden ja Euroopan tason poliittisten säätiöiden perussäännöstä ja rahoituksesta 22. lokakuuta 2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU, Euratom) N:o 1141/2014 (10) ja erityisesti sen 13, 21 ja 31 artiklan,

—

ottaa huomioon Euroopan unionin perusoikeuskirjan, jäljempänä ”perusoikeuskirja”, ja erityisesti sen 11, 23 ja 39 artiklan,

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 45 ja 52 artiklan,

—

ottaa huomioon perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnan mietinnön (A8-0286/2015),

A.

ottaa huomioon, että parlamentilla on Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 223 artiklan mukaisesti oikeus panna alulle oman vaalimenettelynsä uudistus laatiakseen esityksen yhdenmukaisesta menettelystä, jota noudatetaan kaikissa jäsenvaltioissa, tai menettelystä, joka perustuu kaikille jäsenvaltioille yhteisiin periaatteisiin, ja antaa hyväksyntänsä sille;

B.

katsoo, että parlamentin vaalimenettelyn uudistuksella olisi pyrittävä vahvistamaan Euroopan parlamentin vaalien demokraattista ja ylikansallista ulottuvuutta sekä unionin päätöksenteon demokraattista legitiimiyttä, lujittamaan unionin kansalaisuuden käsitettä, tehostamaan parlamentin toimintaa ja unionin hallintotapaa, parantamaan parlamentin työn legitiimiyttä, lisäämään yhdenvertaisuutta ja yhtäläisiä mahdollisuuksia vaaleissa, tehostamaan parlamentin vaalien järjestämistä sekä tuomaan parlamentin jäsenet lähemmäksi äänestäjiään ja erityisesti nuorimpia äänestäjiään;

C.

katsoo, että vaalimenettelyn uudistuksessa on noudatettava toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteita eikä yhdenmukaistamisen pidä olla itseisarvo;

D.

muistuttaa, että perussopimuksiin on jo vuodesta 1957 sisältynyt mahdollisuus kehittää yhdenmukainen vaalimenettely, joka perustuu yleiseen äänioikeuteen ja vaalien välittömyyteen;

E.

katsoo, että äänestäjien ja erityisesti nuorimpien äänestäjien jatkuvasti pienenevä äänestysaktiivisuus Euroopan parlamentin vaaleissa ja vähäinen kiinnostus unionin asioihin muodostavat uhan Euroopan tulevaisuudelle, ja toteaa, että siksi tarvitaan uusia ajatuksia Euroopan demokratian elvyttämiseksi;

F.

katsoo, että Euroopan parlamentin vaaleissa sovellettavan menettelyn todellinen yhdenmukaistaminen kaikissa jäsenvaltiossa voisi edistää tehokkaammin kaikkien unionin kansalaisten oikeutta osallistua yhdenvertaisesti demokratian toteuttamiseen unionissa samalla kun lujitetaan Euroopan integraation poliittista ulottuvuutta;

G.

ottaa huomioon, että Euroopan parlamentin toimivalta on vähitellen lisääntynyt vuonna 1979 pidettyjen ensimmäisten välittömien vaalien jälkeen ja että Euroopan parlamentti on nykyisin neuvoston kanssa tasavertainen lainsäätäjä useimmilla unionin politiikan aloilla lähinnä Lissabonin sopimuksen voimaantulon seurauksena;

H.

ottaa huomioon, että Lissabonin sopimuksessa muutettiin Euroopan parlamentin jäsenten edustajantointa siten, että he ovat nyt unionin kansalaisten suoria edustajia (11) eivätkä enää ”yhteisöksi yhdistyneiden valtioiden kansojen edustajia” (12);

I.

ottaa huomioon, että itse vaalisäädöstä on uudistettu vain kerran, vuonna 2002, neuvoston päätöksellä 2002/772/EY, Euratom (13), jossa edellytetään, että jäsenvaltioissa Euroopan parlamentin jäsenet valitaan listojen tai siirtoäänestyksen perusteella suhteellista vaalitapaa noudattaen, ja kielletään Euroopan parlamentin jäsenten kaksoismandaatti; toteaa, että jäsenvaltioille annettiin nimenomaisesti oikeus perustaa vaalipiirejä kansallisella tasolla ja asettaa kansallisella tasolla äänikynnys, joka voi olla enintään viisi prosenttia annetuista äänistä;

J.

ottaa huomioon, että vielä ei ole aikaansaatu kattavaa sopimusta aidosti yhdenmukaisesta vaalimenettelystä, vaikka vaalijärjestelmiä on vähitellen jonkin verran yhdenmukaistettu muun muassa johdetulla oikeudella, kuten neuvoston direktiivillä 93/109/EY;

K.

ottaa huomioon, että unionin kansalaisuuden käsite, joka sisällytettiin virallisesti unionin oikeusjärjestykseen Maastrichtin sopimuksella vuonna 1993, sisältää unionin kansalaisten oikeuden osallistua Euroopan parlamentin vaaleihin ja kunnallisvaaleihin omassa jäsenvaltiossaan sekä asuinjäsenvaltiossaan samoin edellytyksin kuin tämän valtion kansalaiset (14); toteaa, että tätä oikeutta on lujitettu perusoikeuskirjassa, josta tuli Lissabonin sopimuksen myötä oikeudellisesti sitova;

L.

ottaa huomioon, että näistä uudistuksista huolimatta Euroopan parlamentin vaaleja säädellään edelleen pääasiassa kansallisella lainsäädännöllä, vaalikampanjat toteutetaan edelleen kansallisella tasolla ja Euroopan tason poliittiset puolueet eivät pysty riittävästi täyttämään perussopimusten mukaista tehtäväänsä ja myötävaikuttamaan ”eurooppalaisen poliittisen tietoisuuden muodostumiseen ja unionin kansalaisten tahdon ilmaisemiseen”, kuten Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 10 artiklan 4 kohdassa edellytetään;

M.

ottaa huomioon, että Euroopan tason poliittiset puolueet pystyvät parhaiten myötävaikuttamaan ”eurooppalaisen poliittisen tietoisuuden muodostumiseen” ja että niillä olisi siksi oltava painavampi rooli Euroopan parlamentin vaalien kampanjoinnissa, jotta niiden näkyvyyttä voidaan parantaa ja jotta voidaan osoittaa kansalliselle puolueelle annetun äänen vaikutus vastaavan Euroopan parlamentin poliittisen ryhmän kokoon;

N.

toteaa, että Euroopan parlamentin vaalien ehdokkaiden nimitysmenettelyt vaihtelevat huomattavasti jäsenvaltioittain ja puolueittain ja että tämä koskee erityisesti avoimuutta ja demokratian vaatimuksia; korostaa, että ehdokkaiden avoimet, helposti seurattavat ja demokraattiset valintamenettelyt ovat tärkeitä, jotta luottamus poliittiseen järjestelmään voisi lisääntyä;

O.

toteaa, että määräajat ehdokasluetteloiden vahvistamiselle ennen Euroopan parlamentin vaaleja vaihtelevat suuresti jäsenvaltioiden kesken ja ovat nykyään lyhimmillään 17 ja enimmillään 83 päivää, mikä asettaa ehdokkaat ja äänestäjät eri puolilla unionia eriarvoiseen asemaan kampanjaa tai äänestyspäätöksen harkintaa varten käytettävissä olevan ajan suhteen;

P.

toteaa, että määräajat vaaliluetteloiden vahvistamiselle ennen Euroopan parlamentin vaaleja vaihtelevat suuresti jäsenvaltioiden kesken, mikä saattaa tehdä äänestäjiä koskevien tietojen vaihdosta (kahteen kertaan äänestämisen välttämiseksi) vaikeaa tai jopa mahdotonta;

Q.

katsoo, että yhteisen vaalipiirin perustaminen ja kunkin poliittisen ryhmän nimittämän komission puheenjohtajaehdokkaan asettaminen vaalipiirin listojen kärkeen vahvistaisi merkittävästi demokratiaa EU:ssa ja tekisi komission puheenjohtajan valinnasta entistä legitiimimmän;

R.

ottaa huomioon, että Euroopan parlamentin vaaleja koskevien nykyisten sääntöjen mukaisesti vaaleja varten voidaan asettaa vapaaehtoinen äänikynnys, joka voi olla enintään viisi prosenttia annetuista äänistä, ja että 15 jäsenvaltiota on hyödyntänyt tätä mahdollisuutta ja ottanut käyttöön äänikynnyksen, joka vaihtelee kolmen ja viiden prosentin välillä; ottaa huomioon, että pienemmissä jäsenvaltioissa sekä jäsenvaltiossa, jotka ovat jakaneet vaalialueensa vaalipiireihin, on tosiasiallisesti yli kolmen prosentin äänikynnys, vaikkei äänikynnystä olisikaan määritelty laissa; toteaa, että pakollisen äänikynnyksen asettaminen on valtiosääntöperinteessä tunnustettu legitiimiksi tavaksi taata parlamenttien toimintakyky;

S.

ottaa huomioon, että vaikka vaalisäädöksen 10 artiklan 2 kohdassa nimenomaisesti kielletään vaalien tulosten varhainen julkistaminen, tuloksia on silti julkistettu; katsoo, että yhdenmukaistetun äänestyspaikkojen sulkemisajan käyttöönotto kaikissa jäsenvaltioissa korostaisi huomattavasti Euroopan parlamentin vaalien yhteistä eurooppalaista luonnetta ja pienentäisi mahdollisuutta, että joidenkin jäsenvaltioiden tulosten julkistaminen ennen äänestyspaikkojen sulkeutumista kaikissa jäsenvaltioissa vaikuttaa vaalitulokseen;

T.

katsoo, että ensimmäiset viralliset arviot vaalituloksista olisi ilmoitettava samanaikaisesti kaikissa jäsenvaltioissa äänestysajanjakson viimeisenä päivänä klo 21.00 Keski-Euroopan aikaa;

U.

katsoo, että yhteisen eurooppalaisen äänestyspäivän käyttöönotto ilmentäisi paremmin sitä, että kansalaiset osallistuvat vaaleihin kaikkialla unionissa, ja se myös lujittaisi osallistuvaa demokratiaa ja auttaisi luomaan yhdenmukaisemmat yleiseurooppalaiset vaalit;

V.

ottaa huomioon, että Lissabonin sopimuksella unionin oikeusjärjestystä muutettiin niin, että Euroopan parlamentille annettiin oikeus valita Euroopan komission puheenjohtaja (15) sen sijaan, että se vain antaisi valinnalle hyväksyntänsä; toteaa, että vuoden 2014 Euroopan parlamentin vaalit muodostivat tässä asiassa merkittävän ennakkotapauksen ja osoittivat, että kärkiehdokkaiden nimeäminen lisää kansalaisten mielenkiintoa näihin vaaleihin;

W.

katsoo, että kärkiehdokkaiden nimeäminen komission puheenjohtajan toimeen luo yhteyden kansallisella tasolla annettujen äänten ja unionin tason välille ja antaa unionin kansalaisille mahdollisuuden tehdä tietoon perustuvia valintoja vaihtoehtoisten poliittisten ohjelmien välillä; toteaa, että kärkiehdokkaiden nimeäminen avoimin ja helposti seurattavin menettelyin lisää demokraattista legitiimiyttä ja vastuullisuutta;

X.

katsoo, että tähän toimeen tarjolla olevien kärkiehdokkaiden nimeämis- ja valintamenettelyt ilmentävät vahvasti eurooppalaista demokratiaa ja niiden tulisi olla kiinteä osa vaalikampanjoita;

Y.

katsoo, että Euroopan tason poliittisten puolueiden ehdokkaiden nimeämisen määräaika olisi vahvistettava vaalisäädöksessä ja että komission puheenjohtajan toimen kärkiehdokkaiden olisi oltava ehdolla Euroopan parlamentin vaaleissa;

Z.

ottaa huomioon, että kaikki jäsenvaltiot eivät suo kansalaisilleen mahdollisuutta äänestää ulkomailta käsin ja että äänestysoikeuden epäämisperusteet vaihtelevat suuresti niissä jäsenvaltioissa, jotka tämän mahdollisuuden suovat; katsoo, että yhdenvertaisuutta vaaleissa voitaisiin edistää niin, että kaikille unionin ulkopuolella asuville unionin kansalaisille annettaisiin oikeus osallistua vaaleihin; toteaa, että jäsenvaltioiden olisi kuitenkin sovitettava hallinnolliset järjestelmänsä paremmin yhteen, jotta estettäisiin kahteen kertaan äänestäminen kahdessa eri jäsenvaltiossa;

AA.

panee merkille, että ainakaan 13 jäsenvaltiossa ei ole asianmukaisia kansallisia sääntöjä, jotka estäisivät niitä unionin kansalaisia, joilla on kahden jäsenvaltion kansalaisuus, äänestämästä kahdesti, mikä rikkoo vaalisäädöksen 9 artiklaa;

AB.

katsoo, että unionin tasolla olisi perustettava vaaliviranomainen, joka toimisi jäsenvaltioissa nimettyjen yhteysviranomaisten verkostona, sillä näin helpotettaisiin tiedonsaantia Euroopan parlamentin vaaleja koskevista säännöistä ja sujuvoitettaisiin prosessia sekä korostettaisiin näiden vaalien eurooppalaista luonnetta; toteaa, että komissiota olisi tämän vuoksi kehotettava tarkastelemaan käytännön järjestelyjä, joita tällaisen viranomaisen perustaminen unionin tasolla edellyttää;

AC.

toteaa, että vaalikelpoisuuden alaikäraja vaihtelee 28 jäsenvaltiossa 18 ja 25 vuoden välillä ja äänioikeuden alaikäraja 16 ja 18 vuoden välillä jäsenvaltioiden erilaisten valtiosääntö- ja vaaliperinteiden vuoksi; katsoo, että äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden alaikärajojen yhdenmukaistaminen olisi erittäin toivottavaa, koska siten voitaisiin varmistaa unionin kansalaisten todellinen yhdenvertaisuus vaaleissa ja välttää syrjintää kansalaisuuden kaikkein keskeisimmällä osa-alueella eli oikeudessa osallistua demokraattiseen prosessiin;

AD.

katsoo, että Euroopan tason poliittisten puolueiden virallinen perustaminen ja vakiintuminen edistää eurooppalaisen poliittisen tietoisuuden muodostumista ja ilmentää unionin kansalaisten toiveita, ja toteaa, että tämä on myös helpottanut vaalijärjestelmien vähittäistä lähentymistä;

AE.

katsoo, että postiäänestys sekä sähköisesti ja internetissä äänestäminen voisivat tehostaa Euroopan parlamentin vaalien järjestämistä ja lisätä äänestäjien kiinnostusta niitä kohtaan, edellyttäen että varmistetaan korkein mahdollinen tietosuojan taso;

AF.

ottaa huomioon, että useimmissa jäsenvaltioissa hallituksen jäsenet voivat asettua ehdolle kansallisissa parlamenttivaaleissa joutumatta keskeyttämään tehtävänsä hoitamista;

AG.

toteaa, että paikkojen jakaantumisessa tasapuolisesti naisten ja miesten kesken on tapahtunut jatkuvaa edistymistä vuoden 1979 jälkeen, mutta ottaa huomioon, että jäsenvaltioiden välillä on tässä suhteessa edelleen merkittäviä eroja ja että 10 jäsenvaltiossa vähemmän edustettuna olevan sukupuolen osuus on alle 33 prosenttia; toteaa, että Euroopan parlamentissa on nykyään vain 36,62 prosenttia naisia, mikä merkitsee, että perusoikeuskirjassa vahvistetut sukupuolten tasa-arvon arvot ja tavoitteet jäävät täyttymättä;

AH.

korostaa, että naisten ja miesten tasa-arvo on saavutettava, sillä se on yksi unionin perusarvoista, mutta toteaa, että vain hyvin harvat jäsenvaltiot ovat sisällyttäneet tämän periaatteen kansallisiin vaalilakeihinsa; katsoo, että sukupuolikiintiöt poliittisessa päätöksenteossa ja tasapuolisesti naisista ja miehistä koostuvien ehdokasluetteloiden käyttö ovat osoittautuneet erittäin tehokkaiksi välineiksi, joilla voidaan puuttua syrjintään ja vallan epätasaiseen jakautumiseen naisten ja miesten välillä sekä parantaa demokraattista edustusta poliittisissa päätöksentekoelimissä;

AI.

toteaa, että Euroopan unionista tehdyssä sopimuksessa vahvistettu alenevan suhteellisuuden periaate on merkittävästi vaikuttanut siihen, että Euroopan yhdentymishankkeesta on tullut kaikkien jäsenvaltioiden yhteisesti edistämä asia;

1.

päättää uudistaa vaalimenettelynsä hyvissä ajoin ennen vuoden 2019 vaaleja ja pyrkiä vahvistamaan Euroopan parlamentin vaalien demokraattista ja ylikansallista ulottuvuutta sekä unionin päätöksenteon legitiimiyttä, lujittamaan unionin kansalaisuuden käsitettä ja yhdenvertaisuutta vaaleissa, edistämään edustuksellisen demokratian periaatetta ja unionin kansalaisten suoraa edustamista Euroopan parlamentissa Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 10 artiklan mukaisesti, tehostamaan parlamentin toimintaa ja unionin hallintotapaa, parantamaan parlamentin työn legitiimiyttä ja tehokkuutta, tehostamaan parlamentin vaalien järjestämistä, auttamaan kaikkia jäsenvaltioiden kansalaisia kokemaan vaalit omikseen, edistämään Euroopan parlamentin tasapainoista kokoonpanoa ja varmistamaan mahdollisimman pitkälle unionin kansalaisten yhdenvertaisuus vaaleissa ja osallistuminen niihin;

2.

ehdottaa, että Euroopan tason poliittisten puolueiden näkyvyyttä lisätään sisällyttämällä niiden nimet ja logot äänestyslipukkeisiin, ja suosittaa, että nämä olisivat esillä myös Euroopan parlamentin vaalien radio- ja televisiomainoksissa, julisteissa ja muussa vaalikampanjamateriaalissa ja erityisesti kansallisten puolueiden vaaliohjelmissa, sillä näin voitaisiin lisätä Euroopan parlamentin vaalien avoimuutta ja niiden järjestämisen demokraattisuutta, koska kansalaiset näkisivät selvästi, mikä vaikutus heidän antamallaan äänellä on Euroopan tason puolueiden poliittiseen vaikutusvaltaan ja niiden mahdollisuuksiin muodostaa poliittisia ryhmiä Euroopan parlamentissa;

3.

on myös sitä mieltä, että koska unioni on sitoutunut toissijaisuusperiaatteeseen, Euroopan parlamentin vaaleihin osallistuvien alueellisten puolueiden olisi noudatettava samaa käytäntöä ja alueviranomaisia olisi kannustettava käyttämään virallisesti tunnustettuja alueellisia kieliä tässä yhteydessä;

4.

kannustaa jäsenvaltioita edistämään Euroopan tason poliittisten puolueiden ja niiden kärkiehdokkaiden osallistumista vaalikampanjointiin erityisesti televisiossa ja muissa tiedotusvälineissä;

5.

päättää ottaa käyttöön ehdokasluetteloiden vahvistamisen yhteiseksi vähimmäismääräajaksi 12 viikkoa ennen vaalipäivää, jotta voidaan lujittaa yhdenvertaisuutta vaaleissa varmistamalla, että ehdokkailla ja äänestäjillä eri puolilla unionia on yhtä paljon aikaa valmistautua ja pohtia asioita ennen äänestystä; kannustaa jäsenvaltioita pohtimaan, miten voitaisiin varmistaa, että Euroopan parlamentin vaalien kampanjointia koskevat säännöt olisivat yhdenmukaisempia;

6.

pitää tärkeänä, että puolueet kaikilla tasoilla ottavat käyttöön demokraattisia ja helposti seurattavia ehdokkaiden valintamenettelyjä; suosittaa, että kansalliset puolueet järjestävät demokraattisen äänestyksen Euroopan parlamentin vaalien ehdokkaiden valitsemiseksi;

7.

ehdottaa, että yhden vaalipiirin jäsenvaltioissa sekä vaalipiireissä, joissa käytetään listajärjestelmää ja joilla on yli 26 paikkaa, otetaan paikkojen jakamista varten käyttöön pakollinen äänikynnys, joka olisi kolmesta viiteen prosenttia annetuista äänistä; katsoo, että tämä toimenpide on tärkeää Euroopan parlamentin toimintakyvyn turvaamiseksi, koska siten vältettäisiin yhä suurempi pirstoutuminen;

8.

on tietoinen siitä, että jäsenvaltiot voivat vapaasti päättää, minä Euroopan parlamentin vaalien äänestysajanjakson päivinä vaalit järjestetään, mutta ehdottaa, että vaalit päättyisivät kaikissa jäsenvaltioissa viimeistään klo 21.00 Keski-Euroopan aikaa äänestysjakson sunnuntaina, koska siten varmistettaisiin vaalisäädöksen 10 artiklan 2 kohdan asianmukainen soveltaminen ja pienennettäisiin mahdollisuutta, että joidenkin jäsenvaltioiden tulosten julkistaminen ennen äänestyspaikkojen sulkeutumista kaikissa jäsenvaltioissa vaikuttaa vaalitulokseen; kannattaa sitä, että kaikissa jäsenvaltioissa olisi edelleen kiellettyä ilmoittaa vaalitulokset varhaisessa vaiheessa;

9.

päättää vahvistaa Euroopan tason poliittisten puolueiden kärkiehdokkaiden nimeämisen yhteiseksi määräajaksi 12 viikkoa ennen Euroopan parlamentin vaaleja, jotta he voivat esittää vaaliohjelmansa ja jotta ehdokkaiden välillä voidaan järjestää vaalikeskusteluja ja toteuttaa unionin laajuisia vaalikampanjoita; katsoo, että kärkiehdokkaiden nimeäminen on tärkeä osa vaalikampanjointia, koska Euroopan parlamentin vaalien tulos ja komission puheenjohtajan valinta ovat Lissabonin sopimuksessa vahvistetulla tavalla yhteydessä keskenään;

10.

päättää asettaa yhteisen kahdeksan viikon määräajan vaaliluetteloiden vahvistamiselle ja kuuden viikon määräajan tietojen vaihtamiselle niistä unionin kansalaisista, joilla on kaksoiskansalaisuus tai jotka asuvat toisessa jäsenvaltiossa, vaaliluettelosta kussakin jäsenvaltiossa keskitetysti vastaavien viranomaisten kesken;

11.

ehdottaa, että vaalien rehellisyyttä olisi tuettava asettamalla kampanjointikustannuksille sellainen kohtuullinen yläraja, joka mahdollistaa puolueiden, ehdokkaiden ja näiden vaaliohjelmien asianmukaisen esittelyn;

12.

ehdottaa, että myös kolmansissa maissa asuville tai töissä oleville unionin kansalaisille myönnetään oikeus äänestää Euroopan parlamentin vaaleissa; toteaa, että siten kaikilla unionin kansalaisilla olisi lopultakin yhtäläinen äänioikeus Euroopan parlamentin vaaleissa samoin edellytyksin heidän asuinpaikastaan tai kansalaisuudestaan riippumatta;

13.

kehottaa kuitenkin jäsenvaltioita sovittamaan hallinnolliset järjestelmänsä paremmin yhteen, jotta estettäisiin kahteen kertaan äänestäminen kahdessa eri jäsenvaltiossa;

14.

kehottaa jäsenvaltioita käyttämään postiäänestystä sekä sähköisesti ja internetissä äänestämistä, jotta äänestysaktiivisuus lisääntyisi ja jotta äänestäminen olisi helpompaa kaikille kansalaisille ja erityisesti liikuntarajoitteisille henkilöille sekä niille, jotka asuvat tai ovat töissä EU:n jäsenvaltiossa, jonka kansalaisia he eivät ole, tai kolmannessa maassa, edellyttäen että huolehditaan tarvittavista varotoimista, jotta voidaan estää kaikenlainen vilppi näiden äänestystapojen käytössä;

15.

suosittaa, että jäsenvaltiot pohtivat tulevaisuutta silmällä pitäen, miten voitaisiin yhdenmukaistaa äänioikeuden alaikäraja 16 vuoteen, jotta lisättäisiin unionin kansalaisten yhdenvertaisuutta vaaleissa;

16.

kehottaa tarkastelemaan uudelleen Euroopan parlamentin ja komission välisistä suhteista tehtyä puitesopimusta ja muuttamaan Euroopan parlamenttiin ehdolla olevia komission jäseniä koskevia sääntöjä niin, ettei komission tehokkuus toimielimenä vaarannu vaalien aikana ja vältetään toimielinten resurssien väärinkäyttö;

17.

päättää antaa Euroopan parlamentille oikeuden vahvistaa vaaliensa äänestysajanjakso neuvostoa kuultuaan;

18.

kehottaa jäsenvaltioita hyväksymään asianmukaiset oikeudelliset puitteet, jotta varmistetaan, että tiedotusvälineiltä ja erityisesti julkisen yleisradiotoiminnan harjoittajilta edellytetään mahdollisimman informatiivista, rehellistä ja tasapuolista raportointia vaalikampanjoinnin aikana; katsoo, että tämä on ratkaisevan tärkeää, jotta unionin kansalaiset voivat tehdä tietoon perustuvia valintoja kilpailevien poliittisten ohjelmien välillä; tunnustaa käytännesääntöjen ja muiden itsesääntelyvälineiden merkityksen tämän tavoitteen saavuttamisessa;

19.

kehottaa tiukentamaan sääntöjä siitä, miten varmistetaan vapaa ja rajoittamaton kilpailu puolueiden välillä, ja varmistamaan erityisesti tiedotusvälineiden moniarvoisuus sekä kaikkien julkishallinnon tasojen neutraalius vaaliprosessin suhteen;

20.

korostaa sen merkitystä, että naiset osallistuvat laajemmin poliittiseen päätöksentekoon ja että he ovat paremmin edustettuina Euroopan parlamentin vaaleissa; kehottaakin jäsenvaltioita ja unionin toimielimiä toteuttamaan tarvittavat toimenpiteet, jotta voidaan edistää miesten ja naisten tasa-arvoa koko vaaliprosessissa; painottaa myös sen merkitystä, että ehdokasluetteloissa on tasapuolisesti naisia ja miehiä;

21.

kannustaa jäsenvaltioita toteuttamaan toimenpiteitä etnisten ja kielivähemmistöjen sekä muiden vähemmistöjen asianmukaisen edustuksen edistämiseksi Euroopan parlamentin vaaleissa;

22.

pitää suotavana sellaisen Euroopan vaaliviranomaisen perustamista, jonka tehtäväksi voitaisiin antaa Euroopan parlamentin vaaleja koskevan tiedon keskitetty tarjoaminen, vaalien toimittamisen valvominen ja tiedonvaihdon helpottaminen jäsenvaltioiden välillä;

23.

päättää, että myös Euroopan parlamentin jäsenen ja lainsäädäntövaltaa käyttävän alueellisen parlamentin tai edustajankokouksen jäsenen toimia olisi pidettävä yhteensopimattomina;

24.

muistuttaa, että komission suosituksista huolimatta jäsenvaltiot ovat toistuvasti jättäneet sopimatta yhteisestä äänestyspäivästä; kannustaa jäsenvaltioita työskentelemään ratkaisun löytämiseksi tässä asiassa;

25.

välittää neuvostolle tämän asiakirjan liitteenä olevan ehdotuksen Euroopan parlamentin jäsenten valitsemisesta yleisillä, välittömillä vaaleilla annetun säädöksen muuttamiseksi (16);

26.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman Eurooppa-neuvostolle, neuvostolle ja komissiolle sekä jäsenvaltioiden parlamenteille ja hallituksille.

27.10.2017   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 366/19

—

ottaa huomioon New Yorkissa 20. marraskuuta 1989 hyväksytyn YK:n yleissopimuksen lapsen oikeuksista,

—

ottaa huomioon New Yorkissa 13. joulukuuta 2006 hyväksytyn YK:n yleissopimuksen vammaisten henkilöiden oikeuksista,

—

ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 3 artiklan,

—

ottaa huomioon Euroopan unionin perusoikeuskirjan 24 artiklan,

—

ottaa huomioon tarkistetun Euroopan sosiaalisen peruskirjan,

—

ottaa huomioon rotujen tasa-arvosta annetun direktiivin (2000/43/EY) ja yhdenvertaisesta kohtelusta työssä annetun direktiivin (2000/78/EY),

—

ottaa huomioon 20. helmikuuta 2013 annetun komission suosituksen ”Investoidaan lapsiin – murretaan huono-osaisuuden kierre” (2013/112/EU),

—

ottaa huomioon komission kertomuksen työllisyydestä ja sosiaalisesta kehityksestä Euroopassa vuonna 2012 (”Employment and Social Developments in Europe 2012”),

—

ottaa huomioon 15. helmikuuta 2011 annetun komission tiedonannon ”Lapsen oikeuksia koskeva EU:n toimintasuunnitelma” (COM(2011)0060),

—

ottaa huomioon 16. joulukuuta 2010 annetun komission tiedonannon ”Köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan eurooppalainen foorumi: Eurooppalaiset puitteet sosiaaliselle ja alueelliselle yhteenkuuluvuudelle” (COM(2010)0758),

—

ottaa huomioon 4. heinäkuuta 2006 annetun komission tiedonannon ”Tavoitteena lasten oikeuksia koskeva EU:n strategia” (COM(2006)0367),

—

ottaa huomioon Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiön raportin elämänlaadusta Euroopassa ”Third European Quality of Life Survey – Quality of life in Europe: Impacts of the crisis”,

—

ottaa huomioon Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiön vuonna 2013 antaman raportin elämänlaadusta Euroopassa ”Third European Quality of Life Survey – Quality of life in Europe: Social inequalities”,

—

ottaa huomioon 27. marraskuuta 2014 antamansa päätöslauselman YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen 25. vuosipäivästä (1),

—

ottaa huomioon 4. heinäkuuta 2013 antamansa päätöslauselman kriisin vaikutuksista heikossa asemassa olevien ryhmien hoidon saantiin (2),

—

ottaa huomioon 12. kesäkuuta 2013 antamansa päätöslauselman komission tiedonannosta ”Kasvua ja yhteenkuuluvuutta tukevat sosiaaliset investoinnit, mukaan luettuna Euroopan sosiaalirahaston täytäntöönpano vuosina 2014–2020” (3),

—

ottaa huomioon 15. marraskuuta 2011 antamansa päätöslauselman köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan eurooppalaisesta foorumista (4),

—

ottaa huomioon 8. maaliskuuta 2011 antamansa päätöslauselman naisten köyhyydestä Euroopan unionissa (5),

—

ottaa huomioon 8. maaliskuuta 2011 antamansa päätöslauselman terveyserojen vähentämisestä EU:ssa (6),

—

ottaa huomioon 20. lokakuuta 2010 antamansa päätöslauselman vähimmäistulon asemasta köyhyyden torjunnassa ja osallistavan yhteiskunnan edistämisessä Euroopassa (7),

—

ottaa huomioon 9. lokakuuta 2008 antamansa päätöslauselman yhteiskunnallisen osallisuuden edistämisestä ja köyhyyden, myös lasten köyhyyden torjumisesta EU:ssa (8),

—

ottaa huomioon 16. tammikuuta 2008 antamansa päätöslauselman ”Tavoitteena lasten oikeuksia koskeva EU:n strategia” (9),

—

ottaa huomioon lapsiköyhyyttä ja sosiaalista syrjäytymistä Euroopassa koskevan Save the Children -järjestön raportin vuodelta 2014 ”Child poverty and social exclusion in Europe”,

—

ottaa huomioon talouskriisin vaikutuksia lasten hyvinvointiin koskevan UNICEFin tutkimustoimiston raportin vuodelta 2014 ”Children of the Recession: The impact of the economic crisis on child well-being in rich countries”,

—

ottaa huomioon lapsiköyhyyttä koskevan Euroopan köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisen verkoston ja Eurochildin raportin vuodelta 2013 ”Towards children's well-being in Europe – explainer on child poverty in the EU”,

—

ottaa huomioon kansallisia uudistusohjelmia ja kansallisia sosiaalialaa koskevia uudistusohjelmia koskevan Eurochildin arviointiraportin vuodelta 2014 ”The 2014 National Reform Programmes (NRP) and National Social Reports (NSR) from a child poverty and well-being perspective”,

—

ottaa huomioon 26.–28. marraskuuta 2014 Bukarestissa järjestetyn Eurochildin 11. konferenssin raportin,

—

ottaa huomioon UNICEFin Innocenti-tutkimustoimiston lapsiköyhyyttä koskevan raportin vuodelta 2012 ”Measuring child poverty: New league tables of child poverty in the world’s rich countries”,

—

ottaa huomioon DRIVERS-hankkeen varhaislapsuuden sosiaalista epätasa-arvoa koskevan tieteellisen loppuraportin ”Social Inequalities in early childhood health and development: a European-wide systematic review” (Lontoo, syyskuu 2014),

—

ottaa huomioon EU:n tulo- ja elinolotilastot (EU-SILC) vuodelta 2013,

—

ottaa huomioon 30. syyskuuta 2009 annetun Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon ”Työnteko ja köyhyys: kohti välttämätöntä laaja-alaista lähestymistapaa”,

—

ottaa huomioon 14. heinäkuuta 2010 annetun Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon lasten köyhyydestä ja lasten hyvinvoinnista,

—

ottaa huomioon 10. joulukuuta 2013 annetun Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon eurooppalaisesta vähimmäistulosta ja köyhyysindikaattoreista,

—

ottaa huomioon yhteenvetoraportin, joka käsittelee lapsiin investoimista ja huono-osaisuuden kierteen murtamista koskevia kansallisia toimintapolitiikkoja ”Investing in children: Breaking the cycle of disadvantage – A study of national policies”, joka on sosiaalista osallisuutta käsittelevän riippumattomien asiantuntijoiden eurooppalaisen verkoston tutkimus (10),

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 52 artiklan,

—

ottaa huomioon työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnan mietinnön (A8-0310/2015),

A.

katsoo, että lapsiköyhyyden torjumiselle pitäisi antaa enemmän poliittista näkyvyyttä EU:n korkeimmalla tasolla, jos EU aikoo saavuttaa Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet, jotka koskevat köyhyydessä elävien ihmisten määrän vähentämistä vähintään 20 miljoonalla vuoteen 2020 mennessä;

B.

ottaa huomioon, että lapsen oikeuksia koskevan YK:n yleissopimuksen mukaan kaikille lapsille on taattava oikeus koulutukseen, terveydenhuoltoon, asuntoon, huolenpitoon, osallistumiseen lasta koskevien päätösten tekemiseen, vapaa-aikaan, tasapainoiseen ruokavalioon ja hoitoon perhepiirissä;

C.

ottaa huomioon, että suurin osa jäsenvaltioista on kiinnittänyt tähän mennessä hyvin vähän huomiota EU:n rakennerahastojen käyttämiseen hälyttävän korkean ja yhä kasvavan lapsiköyhyyden torjumiseen ja lasten sosiaalisen osallisuuden ja yleisen hyvinvoinnin parantamiseen;

D.

ottaa huomioon, että sosiaalisen eriarvoisuuden lisääntyminen vaikuttaa merkittävästi lapsiköyhyyden lisääntymiseen; toteaa, että 19:ssä EU:n jäsenvaltiossa suurimmassa köyhyysriskissä ovat lapset;

E.

ottaa huomioon, että Eurostatin mukaan tärkeimmät lapsiköyhyyteen vaikuttavat tekijät ovat vaurauden uudelleenjakoa koskevat toimintapolitiikat, valtion toimien tehokkuus tulotuen kautta, edistävien palvelujen tarjoaminen, työllisyyspolitiikka (11) ja vanhempien työmarkkinatilanne, joka riippuu heidän koulutustasostaan, ja kotitalouden, jossa lapsi asuu, kokoonpano; ottaa huomioon, että työllisyyden lisääminen on tehokas väline köyhyyden torjumisessa;

F.

ottaa huomioon, että viidesosa EU:n koko väestöstä on alle 18-vuotiaita; ottaa huomioon että tehdyistä sitoumuksista huolimatta useampi kuin joka neljäs lapsi elää EU:ssa tällä hetkellä köyhyyden tai sosiaalisen syrjäytymisen vaarassa;

G.

ottaa huomioon, että parlamentti on toistuvasti esittänyt vetoomuksensa sosiaalisia investointeja koskevan paketin täytäntöönpanemiseksi, ja tukee komission suositusta ”Investoidaan lapsiin – murretaan huono-osaisuuden kierre”, jossa ehdotetaan kattavaa poliittista kehystä lapsiköyhyyden vähentämiseksi ja lasten hyvinvoinnin edistämiseksi kolmen pilarin pohjalta, jotka ovat riittävien resurssien saanti Euroopan sosiaalirahastolta, laadukkaiden ja osallistavien palvelujen saanti sekä lasten oikeus osallistua yhteiskuntaan ja päätöksentekoon, ja jossa tunnustetaan, että lapsilla on oikeuksia; pitää kuitenkin valitettavana, että EU ei ole toteuttanut johdonmukaisia toimia tämän täytäntöönpanemiseksi EU-ohjausjakson avulla;

H.

ottaa huomioon, että vaikka lasten, joiden vanhempien työssäkäyntiaste on hyvin alhainen, köyhyyden tai sosiaalisen syrjäytymisen uhan todennäköisyys on 56,7 prosenttia muita lapsia suurempi, lapsiköyhyyden uhka on olemassa nykyisin myös perheissä, joiden työssäkäyntiaste on korkea (Romaniassa, Liettuassa, Portugalissa, Espanjassa, Kreikassa, Latviassa, Slovakiassa, Puolassa ja Luxemburgissa);

I.

toteaa, että lapsiköyhyys juontaa perheiden köyhyydestä ja että matalatuloisten ja suurten perheiden köyhyysriski on suurempi ja tulojen uudelleenjaolla on suuri vaikutus sosiaalisen eriarvoisuuden kierteen vähentämiseen; katsoo, että heikentyvät kansalliset palkkapolitiikat ja sosiaaliturvajärjestelmät lisäävät köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen uhkaa, mikä vaikuttaa lapsiköyhyyden lisääntymiseen, kuten on nähty jäsenvaltioissa, joissa lasten köyhyysaste on alhaisin ja joissa myös yleinen köyhyys ja epätasa-arvo ovat vähäisimpiä;

J.

toteaa, että vuosina 2008–2012 Euroopassa (27 EU:n jäsenvaltiota, Norja, Islanti ja Sveitsi) köyhyyden tai sosiaalisen syrjäytymisen vaarassa elävien lasten määrä kasvoi lähes miljoonalla, ja pelkästään vuosina 2011–2012 kasvu oli puoli miljoonaa (12); ottaa huomioon, että Eurostatin vuoden 2013 tietojen mukaan kyseisenä vuonna 28 jäsenvaltion EU:ssa 26,5 miljoonaa lasta eli köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen vaarassa; ottaa huomioon, että 27 jäsenvaltion EU:ssa köyhyyden tai sosiaalisen syrjäytymisen uhka kasvoi vuosina 2008–2012 26,5 prosentista 28 prosenttiin; ottaa huomioon, että 28 jäsenvaltion EU:ssa 28 prosenttia alle 18-vuotiaista oli köyhyyden tai sosiaalisen syrjäytymisen vaarassa vuonna 2013 ja että suurimmassa osassa maita köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen vaara on lapsilla suurempi kuin aikuisilla;

K.

katsoo, että naisten kohdalla köyhyysriski on suurempi kuin miehillä ja että naisten köyhyyden torjuminen on tärkeää sinänsä mutta erittäin tärkeää myös lapsiköyhyyden vähentämisen kannalta;

L.

ottaa huomioon kasvavan eriarvoisuuden EU:n jäsenvaltioiden välillä; pitää hälyttävänä, että aliravitsemuksesta kärsivien lasten osuus on nousussa, mikä aiheuttaa EU:sta jo kadonneiden sairauksien (esimerkiksi riisitaudin) uutta nousua; pitää enteellisenä, että UNICEFin mukaan (13) Viron, Kreikan tai Italian kaltaisissa maissa niiden lasten osuus, joilla ei ole varaa syödä lihaa, kanaa tai kalaa kahtena peräkkäisenä päivänä, on kaksinkertaistunut dramaattisesti vuodesta 2008;

M.

ottaa huomioon, että YK:n lapsen oikeuksien komitea ilmaisee eräiden maiden tuoreiden määräaikaiskatsausten loppupäätelmissään huolensa lasten köyhyysasteen ja/tai köyhyysriskiasteen kasvamisesta talouskriisin takia, mikä vaikuttaa moniin lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen sisältämien oikeuksien toteutumiseen, varsinkin oikeuksiin terveyteen, koulutukseen ja sosiaaliseen suojeluun, ja kannustaa viranomaisia varmistamaan, että lapsia koskevia budjettikohtia suojellaan; toteaa, että rahoitus- ja talouskriisi on johtanut elin- ja työolojen heikkenemiseen ja uuden ryhmän eli ”uusien avuntarvitsijoiden” syntymiseen;

N.

ottaa huomioon, että yrittäjyydelle suotuisa ympäristö edistää työllisyyden kasvua jäsenvaltioissa ja tarjoaa enemmän työllistymismahdollisuuksia vanhemmille, jotka voivat toimia siten toivottuina roolimalleina erityisesti useiden sukupolvien ajan köyhyydestä ja syrjäytymisestä kärsineissä yhteisöissä;

O.

ottaa huomioon, että yksinhuoltajaperheet, erityisesti naisten vastuulla olevat yksinhuoltajaperheet, ovat suuremmassa köyhyyden tai sosiaalisen syrjäytymisen vaarassa (49,8 prosenttia verrattuna 25,2 prosenttiin), vaikka unionin tulo- ja elinolotilastojen (14) mukaan maiden välillä on suuria eroja, sillä köyhyys on naisistunut, naiset ovat yliedustettuina epävarmoissa työsuhteissa ja ei-vapaaehtoisessa osa-aikatyössä, naiset käyttävät suhteettoman osan ajastaan palkattomaan työhön, naisten uralla on keskeytyksiä lasten tai muiden perheenjäsenten hoidon takia sekä miesten ja naisten välillä on palkkakuilu;

P.

ottaa huomioon, että lapsiköyhyyttä voidaan vähentää parantamalla erityisesti naisten työllistymismahdollisuuksia lastenhoitoa tehostamalla;

Q.

katsoo, että lapsia, heidän vanhempiaan ja sijaisvanhempiaan sekä hoitajiaan on suojeltava mihin tahansa syyhyn, kuten sukupuoleen, rotuun, ihonväriin, kieleen, uskontoon tai vakaumukseen, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansallisuuteen, etniseen tai sosiaaliseen alkuperään, kansalliseen vähemmistöön kuulumiseen, omaisuuteen, syntyperään, vammaisuuteen, ikään tai muuhun asemaan, perustuvalta syrjinnältä; toteaa, että heikossa asemassa oleviin ryhmiin kuuluvien lasten vaara marginalisoitua, köyhtyä ja syrjäytyä sosiaalisesti on suurempi, kuten on vahvistettu asunnottomia edustavien järjestöjen eurooppalaisen kattojärjestön tuoreimmissa raporteissa, joissa korostetaan naisten, nuorten ja lapsiperheiden (erityisesti maahanmuuttajaperheiden) osuuden lisääntymistä asunnottomien suojapaikkoihin otettujen henkilöiden määrissä; ottaa huomioon, että yhden henkilön tulojen varassa elävät suuret perheet ovat suuremmassa köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen vaarassa, mikä johtuu rahoitus- ja talouskriisin seurauksena heikentyneistä kansallisista palkkapolitiikoista ja sosiaaliturvajärjestelmistä;

R.

katsoo, että köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen vaikutukset lapsiin voivat kestää eliniän ja johtaa yli sukupolvien jatkuvaan työttömyyteen ja köyhyyteen; ottaa huomioon, että erilaiset sosioekonomiset taustat omaavien lasten koulutuskuilu on kasvanut (varhaiskasvatus saavuttaa alle 15 prosenttia 0–3-vuotiaista 11 valtiossa);

S.

toteaa, että varhaiskasvatuksella on ratkaiseva vaikutus lapsen kognitiiviseen kehitykseen, koska se kehittää olennaisen tärkeitä valmiuksia ensimmäisinä viitenä elinvuotena, ja että laadukkaan opetuksen saatavuus luo perustan myöhemmälle menestykselle elämässä koulutuksen, hyvinvoinnin, työllistyvyyden ja sosiaalisen integraation aloilla ja vaikuttaa merkittävästi erityisesti epäsuotuisista oloista tulevien lasten itsetuntoon; toteaa, että erilaisen sosioekonomisen taustan omaavien lasten välinen koulutukseen liittyvä kuilu on leventynyt; ottaa huomioon, että työssäkäyvät vanhemmat, jotka eivät voi viedä lapsiaan päiväkotiin, joutuvat jättämään lapsensa usein muiden lasten hoitoon tai turvautumaan maksullisiin ja sertifioimattomiin epävirallisiin hoitoverkostoihin, mikä vaarantaa heidän lastensa turvallisuuden ja hyvinvoinnin; ottaa huomioon, että varhaiskasvatuksella saattaa olla merkittävä rooli köyhyysriskissä olevien lasten alhaisen sosioekonomisen aseman kompensoimisessa ja että se helpottaa vanhempien paluuta työmarkkinoille (15); ottaa huomioon, että osallistavassa koulutuksessa käsitellään kaikkien oppilaiden erilaisia tarpeita ja vastataan niihin lisäämällä osallistumista opetukseen, kulttuureihin ja yhteisön arvoihin, mikä on tehokas väline lapsiköyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjumiseksi;

T.

katsoo, että paikallis- ja alueviranomaiset ovat johtoasemassa lapsiköyhyyden ja lasten hyväksikäytön torjunnassa ja siksi niillä on ratkaiseva vastuu marginalisoitumisen ja sosiaalisen syrjäytymisen estämisessä ja että kansallisten viranomaisten on annettava niille tarvittaessa resurssit kyseisten tavoitteiden saavuttamiseksi;

U.

panee merkille, että koulutuksesta aiheutuvat kulut, etenkin koulutarvikkeet ja -kuljetus, jäävät pääosin kotitalouksien maksettaviksi useimmissa valtioissa; katsoo, että kyseiset kulut ovat yksi monista koulunkäynnin keskeyttämiseen vaikuttavista tekijöistä; ottaa huomioon, että marginalisoituneiden ryhmien lasten koulutukselle on yhä taloudellisia, hallinnollisia ja muita käytännön esteitä;

V.

ottaa huomioon, että lasten sosioekonominen elinympäristö vaikuttaa koulussa ja koulujen lomien aikana vietetyn ajan laatuun ja että virikkeettömällä vapaa-ajan vietolla on epäsuotuisia vaikutuksia, sillä se lisää lasten välisiä eroja erityisesti koulutuksessa;

W.

ottaa huomioon, että vuonna 2012 koulunkäynnin keskeytti EU:ssa ennen aikojaan keskimäärin 13 prosenttia oppilaista ja että tietyissä maissa (Portugali, Espanja ja Malta) näiden oppilaiden osuus oli yli 20 prosenttia (16);

X.

panee merkille, että jopa maissa, joissa oikeus terveyteen on vahvistettu lainsäädännössä, on lapsia, joilla ei ole mahdollisuutta saada asianmukaista terveydenhuoltoa, ja joitakin lapsia, joilla erityisesti julkisten palveluiden puuttumisen vuoksi on erittäin rajallinen pääsy muihin kuin ensiapupalveluihin, kuten yleislääkärille tai hammaslääkärille; katsoo, että köyhyydessä syntyneillä lapsilla on suurempi riski sairastua kroonisiin tauteihin ja kärsiä enemmän terveysongelmista, mikä johtaa eriarvoisuuden jatkumiseen;

Y.

panee merkille, että perheiden taloudelliset ongelmat lisäävät vanhempien mielenterveysongelmia ja rikkovat perheitä, millä on kiistämättä kielteisiä vaikutuksia lasten psyykkiselle ja sosiaaliselle hyvinvoinnille;

Z.

panee merkille, että lapsen elinympäristö vaikuttaa jopa ennen lapsen syntymää ratkaisevalla tavalla kognitiivisen järjestelmän kehittymiseen, viestimiseen ja kieleen sekä sosiaalisiin kykyihin ja tunne-elämään, millä on vaikutusta terveyteen, hyvinvointiin, sosiaaliseen osallistumiseen ja oppimiskykyyn (17);

AA.

katsoo, että kaikilla lapsilla on oikeus suojeluun hyväksikäytöltä, väkivallalta ja laiminlyönneiltä; toteaa, että tutkimusten mukaan perheiden taloudellinen paine, julkisten palvelujen leikkaukset ja köyhyyden lisääntyminen voi johtaa lapsiin kohdistuvan väkivallan lisääntymiseen;

AB.

ottaa huomioon, että köyhyys on moniulotteinen ilmiö, joka edellyttää moniulotteisia toimia; katsoo, että työllisyys on yksi tärkeä tekijä, mutta se ei aina takaa kyseisten lasten perheelle pääsyä pois köyhyydestä;

AC.

panee merkille, että lapsiköyhyys tulee yhteiskunnille taloudellisesti erittäin kalliiksi, sillä se lisää sosiaalituen kustannuksia;

AD.

ottaa huomioon, että köyhyysvaarassa elävät perheet asuvat todennäköisemmin epäterveellisillä ja turvattomilla alueilla ja että 17 prosenttia 28 jäsenvaltion EU:n lapsista elää yhä näissä olosuhteissa, ja 15 valtiossa osuudet ovat keskimääräistä suuremmat; katsoo, että häätöjen määrän lisääntyminen asumiskustannusten maksuongelmien vuoksi on pakottanut lapsia entistä epävakaampiin asumisolosuhteisiin, joilla on vuorostaan kielteinen vaikutus lapsen kehitykseen ja mahdollisuuksiin elämässä;

AE.

katsoo, että Eurostatin vuoden 2012 tulo- ja elintasotilaston (EU-SILC) mukaan energiaköyhyys on ongelma, joka koskee kaikkia jäsenvaltioita; toteaa, että yksi energian hinnannousun seurauksista on, että monet lapset asuvat vailla lämmitystä olevissa kodeissa, mikä lisää hengityselinten sairauksista ja sydän- ja verisuonitaudeista kärsivien ihmisten määrää;

AF.

ottaa huomioon, että perheet, joiden lapsilla on terveysongelmia, ja vanhemmat, joilla itsellään on terveysongelmia, ovat useammin vaarassa joutua köyhyyteen ja kärsiä perheen rikkoutumisesta ja vaikeuksista vakiinnuttaa asemansa työmarkkinoilla;

AG.

katsoo, että tuleva kestävän kehityksen tavoitteiden vuoden 2015 jälkeinen ohjelma ja sen yleiskattavuus tarjoavat mahdollisuuden lisätä investointeja lapsiin ja heidän oikeuksiinsa;

AH.

ottaa huomioon, että maahanmuuttajien lapset ovat yliedustettuina köyhyysriskin alaisten ryhmässä ja heitä syrjitään enemmän kielimuurin vuoksi; toteaa, että laittomien maahanmuuttajien lasten tilanne on vielä vaikeampi; panee merkille, että muuttovirtojen lisääntymisen myötä tällä hetkellä lisääntyy myös sellaisten tapausten määrä, jossa maahanmuuttajien lapset jäävät syntymämaahansa muiden perheenjäsenten tai kolmansien henkilöiden hoidettaviksi, millä on kielteisiä vaikutuksia lasten ja erityisesti heidän tunne-elämänsä kehittymiselle;

AI.

ottaa huomioon, että vahva poliittinen keskittyminen lapsiköyhyyteen viime vuosina EU:ssa ja EU:n valtionpäämiesten asiaa tukevat poliittiset lausunnot eivät ole johtaneet lapsiköyhyyden merkittävään vähenemiseen;

AJ.

katsoo, että vähäosaisille perheille tarkoitettujen elintarviketukiohjelmien määrärahoja olisi lisättävä, koska ainoastaan koulussa ruokaa saavien lasten määrä on lisääntymässä; pitää näitä ohjelmia tärkeinä, mutta katsoo, että niitä ei pidä nähdä pitkän aikavälin ratkaisuna;

AK.

ottaa huomioon, että saastumisen, liikenteen, pilaantuneen maan ja juomakelvottoman veden kaltaisilla ympäristöongelmilla on usein suhteeton vaikutus köyhyydessä eläviin lapsiin;

1.

suosittaa, että jäsenvaltiot sitoutuvat todella kehityspolitiikkoihin, joilla torjutaan lapsiköyhyyttä siten, että keskitytään lapsiköyhyystekijöiden korjaamiseen ja erityisesti lapsille suunnatun sosiaalituen tehokkuuden, määrän, summien ja soveltamisalan lisäämiseen, mutta myös työttömiin vanhempiin ja työssäkäyviin köyhiin (kuten työttömyyskorvaukset ja riittävä vähimmäispalkka); suosittaa myös edistämään työlainsäädäntöä, jolla varmistetaan sosiaaliset oikeudet, muun muassa kansallisten käytäntöjen mukainen riittävä lakisääteinen vähimmäispalkka ja työehtosopimukset, joilla tarjotaan perheille enemmän turvaa ja torjutaan epävarmoja työsuhteita samalla kun edistetään riittävät sosiaaliset oikeudet tarjoavaa työtä;

2.

vaatii seuraamaan ja arvioimaan tällaisen tuen tehokkuutta, jotta köyhyyden, syrjäytymisen ja koulunkäynnin keskeyttämisen torjumista koskevat toimintapolitiikat voidaan mukauttaa nykyisiin sosiaalisen tasa-arvoisuuden vaatimuksiin; vaatii jäsenvaltioita laatimaan ja soveltamaan monimuotoisia todisteiden keräämistä koskevia prosesseja, jotka soveltuvat kuhunkin toimenpidevaiheeseen;

3.

suosittaa, että komissio laatii jäsenvaltioiden kanssa etenemissuunnitelman, jonka mukaisesti pannaan täytäntöön kolmen pilarin lähestymistapa, joka on vahvistettu komission suosituksessa ”Investoiminen lapsiin – murretaan huono-osaisuuden kierre”, resurssien saannin, palveluiden ja lasten osallistumisen osalta; katsoo, että parempien tuloksien saamiseksi kolmen pilarin lähestymistavassa voisi olla hyödyllistä laatia tarkkoja ja erityisiä indikaattoreita, jotka koskevat lapsiköyhyyden tasoa ja tästä ilmiöstä eniten kärsiviä alueita; kehottaa jäsenvaltioita integroimaan tehokkaasti sosiaalisia investointeja koskevan paketin relevantit näkökohdat ja edellä mainitun komission suosituksen kattavasti vuotuisiin kansallisiin uudistusohjelmiinsa ja kansallisiin sosiaalialan raportteihinsa; kehottaa komissiota vahvistamaan Eurooppa 2020 -strategialle alatavoitteen, joka koskee lapsiköyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen vähentämistä, ja saattamaan tämän vähennyksen näkyväksi ja selväksi kaikissa EU-ohjausjakson vaiheissa; korostaa, että lapsiköyhyyden vähentämistä investoimalla lapsiin olisi ehdotettava keskeiseksi painopisteeksi vuotuisessa kasvuselvityksessä 2016 keskeisenä keinona saavuttaa köyhyyden poistamistavoite; kehottaa komissiota varmistamaan, että jäsenvaltiot valvovat vuosittain komission suosituksen täytäntöönpanoa ja raportoivat siitä etenemissuunnitelman avulla, ja käyttämään Euroopan sosiaalirahastoa komission suosituksen täytäntöönpanemiseksi sekä laatimaan arvioinnin kansallisissa uudistusohjelmissa ehdotettujen uudistusten vaikutuksista köyhyyteen;

4.

kehottaa jäsenvaltioita käsittelemään lapsiköyhyyden torjunnan yhteydessä myös lapsia sekä erityistarpeisia ja vammaisia perheenjäseniä hoitavien naisten asemaa;

5.

suosittaa, että jäsenvaltioiden olisi Euroopan rakenne- ja investointirahastoja (ERI-rahastoja) käyttäessään ja sosiaalipolitiikkoja laatiessaan kiinnitettävä enemmän huomiota sellaisten perheiden (ja erityisesti yksinhuoltajaperheiden) suojeluun köyhyydeltä, joiden lapsilla on terveysongelmia;

6.

muistuttaa, että on tärkeää harjoittaa ennalta ehkäisevää julkista politiikkaa, jossa panostetaan lasten hyvinvointia edistäviin järkeviin poliittisiin toimiin, joilla tuetaan toimintakykyisten yksilöiden kasvattamista siten, että he kykenevät integroitumaan yhteiskuntaan ja siirtymään työmarkkinoille, sen sijaan että keskityttäisiin ihmisten sosiaalisen syrjäytymisen ja köyhyyden seurauksiin;

7.

katsoo, että laiminlyömättä tarvetta tukea köyhyydessä eläviä, koulunkäynnin keskeyttäneitä tai sosiaalisesti syrjäytyneitä lapsia, näitä lapsia ja nuoria tukevien politiikkojen on perustuttava vahvasti ennaltaehkäisyyn ja muun muassa pitkän aikavälin strategioihin sosiaalisen epätasa-arvon torjumiseksi;

8.

suosittaa jäsenvaltioille, että ne panevat täytäntöön tai vahvistavat lapsille suunnattuja yleisiä sosiaalitukia esimerkiksi tarjoamalla tuettuja tai ilmaisia aterioita varsinkin vähäosaisille ja köyhille lapsille heidän terveen kehityksensä varmistamiseksi; kehottaa jäsenvaltioita toteuttamaan aktiivisia työllistämistoimia osana kattavia strategioita ja toimintapolitiikoita, joilla tuetaan vanhempien mahdollisuuksia löytää laadukasta työtä ja saada riittäviä tuloja sekä laadukkaita julkisia palveluja (erityisesti lastenhoitoa, koulutusta, terveydenhuoltoa, asuinmahdollisuus ja vapaa-ajan harrastuksia) heidän työ- ja perhe-elämänsä yhteensovittamisen helpottamiseksi ja joilla vahvistetaan lasten ja heidän perheidensä osallistumista näiden toimintapolitiikkojen kehittämiseen, täytäntöönpanoon ja seurantaan; korostaa, että yleiset ratkaisut olisi yhdistettävä kohdennettuihin toimiin, joilla tuetaan heikoimmassa asemassa olevien ja marginalisoituneimpien lasten ja nuorten ryhmiä; pitää valitettavana jäsenvaltioiden hallitusten kasvavaa suuntausta siirtyä yleisestä tukipolitiikasta tarveharkintaiseen tukeen, vaikka on näyttöä siitä, että yleinen tukipolitiikka tarjoaa lapsille usein paremman suojan köyhyydeltä (18);

9.

kehottaa jäsenvaltioita ja komissiota sopimaan EU:n normeista tai antamaan sovitut menetelmät lapsen kasvatuksen kustannusten määrittämiseksi ja riittävien resurssien osoittamiseksi lapsiköyhyyden ehkäisemiseksi ja torjumiseksi;

10.

pyytää, että komissio ei suosita uudistuksia tai leikkauksia jäsenvaltioiden julkisiin palveluihin eikä edistä joustavia työsuhteita ja julkisten palvelujen yksityistämistä, koska nämä ovat yksiselitteisesti heikentäneet lasten sosiaalisia oikeuksia;

11.

pyytää komissiota painottamaan ilmaiseen julkiseen opetukseen suunnattavien investointien tarvetta ja määrittämään erityiset opetusmenetelmät heikoimmassa asemassa oleville sosiaalisille ryhmille, kuten pakolaisille tai vammaisille ihmisille; katsoo, että koulutus voi olla avainasemassa sen varmistamisessa, että lapset saavuttavat taidot, joiden ansiosta he voivat päästä ammattitaitoa vaativiin ja asianmukaisen palkkauksen takaaviin työpaikkoihin, jolloin he saavat mahdollisuuden löytää oman ulospääsytiensä köyhyydestä;

12.

muistuttaa, että lapsiköyhyyden torjuminen edellyttää elinkaariajattelun hyväksymistä ja muun muassa sukupolvien välisen köyhyysriskikierteen murtamista, sillä elinkaariajattelu kuvastaa varhaislapsuuden, varsinaisen lapsuuden ja nuoruuden erilaisia tarpeita, kun sovelletaan koko lasta koskevaa lähestymistapaa mittaamalla kunkin lapsen samanaikaisesti kokemien puutteiden määrä ja tunnistetaan kovaosaisimmat, ja mitataan rahallisen köyhyyden lisäksi myös moniulotteisia puutteita;

13.

suosittaa, että laadukkaat palvelut annetaan kaikkien lasten saataville tässä heidän kehitykselleen tärkeässä vaiheessa; katsoo, että terveydenhuolto, koulutus, vanhempien ja perheiden tukeminen, asuminen ja suojelu ovat keskeisiä palveluja, jotka ovat useimmiten paikallis- ja alueviranomaisten tarjoamia;

14.

kehottaa jäsenvaltioita hyväksymään, panemaan täytäntöön ja seuraamaan moniulotteisen lapsiköyhyyden vähentämistä koskevia suunnitelmia keskittymällä lasten olennaisiin oikeuksiin ja asettamalla tavoitteet lapsiköyhyyden ja lasten sosiaalisen syrjäytymisen vähentämiseksi niin, että keskipisteenä ja prioriteettina ovat erityisesti suurimmassa köyhyysriskissä olevat lapset; muistuttaa siitä, kuinka tärkeää jäsenvaltioiden on palata sosiaaliturvan, terveydenhuollon, koulutuksen ja sosiaalisen asuntotarjonnan reaalimenoissa vähintään kriisiä edeltävälle tasolle kaikkein vähäosaisimpien lasten hyväksi;

15.

kehottaa jäsenvaltioita panemaan täytäntöön suunnitelmia oppimisvaikeuksista kärsivien lasten sosiaalisen syrjäytymisen tunteen vähentämiseksi ja laatimaan tehokkaampia opintokokonaisuuksia, joilla edistetään näiden lasten oppimismenetelmiä;

16.

kehottaa jäsenvaltioita myöntämään lapsiköyhyyden ja lasten sosiaalisen syrjäytymisen olevan keskeisiä esteitä, jotka on poistettava, jos ne aikovat saavuttaa työllisyysastetta, tutkimus- ja kehitysinvestointeja, energiaa ja kestävää kehitystä koskevat Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet;

17.

kehottaa jäsenvaltioita kiinnittämään enemmän huomiota sellaisten asianmukaisten koulujen ulkopuolisten ympäristöjen luomiseen ja käyttömahdollisuuksiin, joissa lapset voivat viettää aikaansa merkityksellisellä ja virikkeellisellä tavalla oppituntien ulkopuolella ja koulujen lomien aikana; vaatii jäsenvaltioita kiinnittämään enemmän huomiota lasten perusterveydenhuollon saatavuuteen köyhillä alueilla ja syrjäisillä ja vaikeapääsyisillä alueilla;

18.

kehottaa jäsenvaltioita estämään köyhyyttä ja sosiaalista syrjäytymistä kokevien lasten ”gettoutumista” ottamalla käyttöön lasten asumista koskevat vähimmäisvaatimukset niin, että otetaan huomioon lasten edut ja taataan kotitalouksille asianmukainen koti, joka täyttää heidän tarpeensa ja turvaa heidän hyvinvointinsa, yksityisyytensä ja elämänlaatunsa, millä edistetään sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja yhteenkuuluvuuden saavuttamista ja torjutaan sosiaalista syrjäytymistä ja köyhyyttä;

19.

kehottaa komissiota ja parlamenttia käyttämään monivuotisen rahoituskehyksen väliarvioinnin tarjoamaa mahdollisuutta, jotta Euroopan sosiaalirahastoa, vähävaraisimmille suunnattua eurooppalaisen avun rahastoa sekä työllisyyttä ja sosiaalista innovointia koskevaa Euroopan unionin ohjelmaa hyödynnetään paremmin, ja varmistamaan, että lapset ovat etusijalla alue- ja koheesiopolitiikan ohjelmasuunnittelussa ja täytäntöönpanossa siten, että kiinnitetään erityishuomiota vuodesta 2014 käyttöönotettuun velvoitteeseen poistaa asteittain suuret hoitolaitokset, jotta vahvistettaisiin adoptio- ja sijaisvanhempien asemaa niin, että orvot ja vähäosaiset lapset voivat kasvaa perheessä tai perheen kaltaisessa ympäristössä; vaatii komissiota myös laatimaan lapsiköyhyyden analysointiin tarkoitettuja indikaattoreita;

20.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita tarkastelemaan, onko ruokaan perustuvia strategioita, kuten ravinnon monipuolistamista ja täydentämistä sekä ravitsemuskoulutusta, kansanterveyttä ja elintarviketurvallisuutta koskevia toimenpiteitä ja myös lisäravinteiden käyttöä, käsiteltävä väestön erityisryhmien osalta, jotta estetään virhe- ja aliravitsemuksen kielteiset vaikutukset lasten terveyteen;

21.

suosittaa jäsenvaltioille, että kansalliseen talousarvioon sisällytetään näkyviä, avoimia, osallistavia ja ymmärrettäviä säännöksiä määrärahoista ja menoista, joilla torjutaan lapsiköyhyyttä ja täytetään lasten suojelua koskeva jäsenvaltioiden velvollisuus muun muassa julkisia menoja lisäämällä, jotta kyseiset tavoitteet voidaan saavuttaa; kehottaa jäsenvaltioita hyödyntämään perusteellisesti Euroopan rakenne- ja investointirahastoja ja erityisesti Euroopan sosiaalirahastoa, jotta lapsiin investoimista koskevan suosituksen kaikki kolme pilaria pannaan täytäntöön;

22.

suosittaa, että komissio laatii suuntaviivoja, joilla tuetaan lasten osallistumista päätöksentekoprosessiin, ja otetaan käyttöön mekanismeja, joilla edistetään lasten osallistumista heidän elämäänsä vaikuttavaan päätöksentekoon ja varmistetaan se ja joilla lapsille annetaan mahdollisuus ilmaista tietoon perustuvia näkemyksiä ja heitä kannustetaan siihen sen varmistamiseksi, että näille näkemyksille annetaan niiden ansaitsema arvo ja ne näkyvät lapsia koskevissa tärkeissä päätöksissä;

23.

suosittaa komissiolle ja jäsenvaltioille, että ne määrittelevät tavoitteita lapsiköyhyyden ja lasten sosiaalisen syrjäytymisen vähentämiseksi;

24.

vaatii jäsenvaltioita tekemään tarvittaessa yhteistyösopimuksia sellaisten toimijoiden ja instituutioiden kanssa, jotka edistävät koulutusta, kulttuuriin tai urheiluun liittyvää kasvatusta, lasten integroimista ja lapsiköyhyyden torjumista; suosittaa kuitenkin, että jäsenvaltiot varmistavat näiden tukien valvonnan, laadun, kestävyyden ja asianmukaisuuden sekä todelliset tulokset;

25.

kehottaa jäsenvaltioita panemaan täytäntöön erityistä lainsäädäntöä, jolla suojellaan tai parannetaan äitiyteen ja isyyteen liittyviä oikeuksia muun muassa käyttämällä tehokkaita välineitä työ- ja perhe-elämän yhteensovittamiseksi, naisten töihin paluun turvaamiseksi raskauden ja äitiysloman jälkeen ja yksinhuoltajaperheiden tukemiseksi; korostaa lisäksi, että isyyslomaa koskevan lainsäädännön vahvistaminen edistäisi merkittävästi sukupuoleen perustuvan syrjinnän ja palkkasyrjinnän torjumista työssä; vaatii jäsenvaltioita varmistamaan, että työnantajat eivät voi perustella työntekijöiden eriarvoista kohtelua ja häirintää viittaamalla raskauteen, lastenkasvatukseen tai perhettä koskeviin velvollisuuksiin;

26.

suosittaa, että jäsenvaltiot kehittävät aktiivista, yleistä ja integroitua sosiaalipolitiikkaa, jolla torjutaan köyhyyttä ja lasten siirtämistä pois perhepiiristään; kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan, että lasten ja nuorten laitoshoitoon turvaudutaan vasta viimeisenä keinona poikkeuksellisissa olosuhteissa, ja käyttämään Euroopan rakennerahastoja ja Euroopan strategisten investointien rahastoja tukemaan laitoksissa elävien lasten siirtymistä perhe- ja yhteisöpohjaisten palvelujen pariin;

27.

suosittaa jäsenvaltiolle siirtymistä laitoshoidosta vakaisiin sijaishoitojärjestelmiin, jotka valmistavat lapsia ja nuoria paremmin itsenäiseen elämään, opiskelun jatkamiseen tai työhön;

28.

suosittaa, että jäsenvaltiot kehittävät ja toteuttavat integroituja lastensuojelujärjestelmiä, joissa lapsia suojellaan väkivallalta, väärinkäytöksiltä, hyväksikäytöltä ja laiminlyönneiltä tavalla, jolla varmistetaan, että kaikki vastuuhenkilöt ja järjestelmän osat toimivat yhteen eri aloilla ja virastoissa jakaen vastuun suojelevan ja vaikutusmahdollisuuksia sisältävän ympäristön muodostamiseksi kaikille lapsille;

29.

kehottaa jäsenvaltioita harjoittamaan politiikkaa, joka edistää asianmukaisten työpaikkojen luomista ja ylläpitämistä, sekä kehittämään ammattikoulutusjärjestelmiä, parantamaan ammattitaitoa ja tarjoamaan enemmän vanhempien työn aloittamista tai paluuta työmarkkinoille tauon jälkeen helpottavia mahdollisuuksia, kuten etätyö tai joustava työaika;

30.

kehottaa EU:n toimielimiä, EU:n virastoja, jäsenvaltioiden viranomaisia ja muita sidosryhmiä vahvistamaan selvät roolit, vastuut, säännöllisen vuoropuhelun ja menettelyt, kun lapset tarvitsevat suojelua rajat ylittävissä tilanteissa;

31.

suosittaa jäsenvaltioille, että ne varmistavat kaikille lapsille ilmaisen, osallistavan ja laadukkaan julkisen opetuksen iästä riippumatta, muun muassa varhaiskasvatuksen sekä virallisen opetuksen ja arkioppimisen siten, että edistetään lasten emotionaalista, sosiaalista, kognitiivista ja fyysistä kehitystä, määritetään asianmukainen lasten lukumäärä opettajaa kohti ja edistetään sosiaaliryhmien sekoittumista koulutuksessa sen varmistamiseksi, että suojellaan lasten turvallisuutta ja hyvinvointia, taataan kaikkien lapsien hyötyminen osallistavasta laadukkaasta opetuksesta ja maksimoidaan siten koulutusjärjestelmien vaikutus yhtäläisiin mahdollisuuksiin ja köyhyyden kierteen murtamiseen;

32.

suosittaa, että jäsenvaltiot parantavat tarjottavien koulutuspalvelujen laatua soveltamalla yksilöllistä lähestymistapaa ja edistämällä opettajien, sosiaalityöntekijöiden ja vanhempien välistä yhteistyötä, jotta estetään lasten ja nuorten koulunkäynnin keskeyttäminen;

33.

kehottaa jäsenvaltioita kiinnittämään erityistä huomiota kohtuuhintaisen ja kaikkien saatavilla olevan varhaiskasvatuksen kehittämiseen ja pitämään sitä sosiaalisena investointina, jolla käsitellään eriarvoisuutta ja haasteita, joita erityisesti vähäosaisten perheiden lapset kohtaavat, ja myös lisäämään vanhempien tietoisuutta aktiivisesta osallistumisesta varhaiskasvatusohjelmiin koituvista eduista;

34.

pyytää jäsenvaltioita edistämään osallistavaa koulutusta, jonka olisi katettava erityisopettajien määrän lisäämisen ohella myös erityisopetusta tarvitsevien lasten integroiminen tavallisille luokille;

35.

vaatii jäsenvaltioita tarjoamaan kaikkien sosiaaliryhmien lapsille yleisen ja tasavertaisen pääsyn päiväkoteihin ja esikouluihin;

36.

kehottaa jäsenvaltioita edistämään kaikkien lasten täysipainoista koulunkäyntiä tarjoamalla maksuttomia perusopetusmateriaaleja, ravitsevia kouluaterioita ja tarvittavia koulukuljetuksia köyhyydessä tai köyhyysriskissä eläville lapsille, jotta lisätään alalla nykyisin tehtävien julkisten investointien vaikuttavuutta ja torjutaan tehokkaammin köyhyyden siirtymistä sukupolvelta toiselle;

37.

kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan yleisen, julkisen, ilmaisen ja laadukkaan terveydenhoidon ennaltaehkäisyn, rokotusohjelmien ja perusterveydenhuollon aloilla, mahdollisuuden saada diagnoosi, hoitoa ja kuntoutusta sekä lasten puhe- ja psykoterapian tarjonnan, takaamaan naisille oikeuden seksuaali- ja lisääntymisterveyteen ja varmistamaan terveydenhuollon vauvoille, synnytystä edeltävän ja sen jälkeisen äitiyshoidon ja kotikäynnit, varsinkin jos kyseessä on ennenaikainen synnytys, sekä kaikkien lasten ja heidän perheidensä pääsyn omalääkäreiden, sairaanhoitajien, hammaslääkäreiden sekä perheneuvontapalvelujen ja mielenterveysalan asiantuntijoiden hoitoon; kehottaa jäsenvaltioita ja komissiota sisällyttämään nämä seikat kansallisiin ja EU:n kansanterveysstrategioihin;

38.

suosittaa jäsenvaltioille tarvittavan tuen antamista, jotta kaikille lapsille voidaan varmistaa oikeus kulttuuriin, liikuntaan ja vapaa-aikaan, ulkona olemiseen ja terveelliseen ympäristöön painottaen erityisesti sen varmistamista, että tarjotaan yhtäläinen saatavuus ja laatu köyhyydessä eläville lapsille, syrjäisten alueiden lapsille, vammaisille lapsille, kansallisiin tai etnisiin, uskonnollisiin vähemmistöihin sekä kieli- ja siirtolaisvähemmistöihin kuuluville lapsille, EU:n sisällä muuttaville lapsille kansallisuudesta riippumatta ja kotimaahan jääneille lapsille; muistuttaa oikeudesta leikkiin lapsen oikeuksista tehdyn yleissopimuksen mukaisesti;

39.

korostaa tarvetta parantaa köyhyydestä ja sosiaalisesta syrjäytymisestä kärsivien lasten suojelua perheväkivallalta;

40.

vaatii erityisesti niitä jäsenvaltioita, joissa on eniten sosiaalista eriarvoisuutta, lujittamaan sosiaalisia oikeuksia ja oikeutta saada palveluja ja sosiaalista suojelua, jotka valtion on taattava, lisäämällä sosiaaliturvan alalla lasten ja heidän perheidensä kanssa ja heitä varten työskentelevien virkamiesten ja ammattilaisten määrää sekä lisäämällä terveydenhuoltoa ja mielenterveyspalveluja sekä sosiaalihuoltoa niin, että ne suunnataan eniten tarvitseville ja erityisesti lapsille varhaista puuttumista koskevan lähestymistavan mukaisesti;

41.

suosittaa, että jäsenvaltiot ottavat käyttöön mekanismeja, joilla edistetään lasten osallistumista heidän elämäänsä vaikuttavaan päätöksentekoon ja varmistetaan se ja joilla lapsille annetaan mahdollisuus ilmaista tietoon perustuvia näkemyksiä ja heitä kannustetaan siihen sen varmistamiseksi, että näille näkemyksille annetaan niiden ansaitsema arvo ja että ne näkyvät heitä koskevissa päätöksissä;

42.

tunnustaa kansalaisyhteiskunnan, muun muassa lasten oikeuksia ja köyhyyden torjuntaa käsittelevien järjestöjen, roolin EU:n politiikan johdonmukaisuuden varmistamisessa ja kehottaa vahvistamaan jäsenvaltioissa kansalaiskeskustelua lapsiköyhyyden ehkäisystä ja torjunnasta;

43.

kehottaa komissiota saattamaan koulutuksen varhaisen keskeyttämisasteen ja lapsiköyhyyden torjunnan selväksi painopisteeksi;

44.

pyytää jäsenvaltioita ja komissiota osallistumaan aktiivisesti lapsikaupan kaikkien hyväksikäyttömuotojen, muun muassa lapsityövoiman, pakkoavioliittojen, laittoman adoptoinnin, laittoman toiminnan ja seksuaalisen hyväksikäytön, torjuntaan;

45.

pyytää komissiota ja jäsenvaltioita tukemaan lasten ja nuorten köyhyyttä ja syrjäytymistä torjuvien eurooppalaisten ja rajat ylittävien verkostojen toimintaa; huomauttaa, että erityisesti olisi tuettava syrjäisimpien alueiden ja epäsuotuisimmassa asemassa olevien alueiden integrointia näihin verkostoihin;

46.

pitää oikeutta ilmaisiin ja yleisiin koulutus-, terveydenhuolto- ja sosiaaliturvajärjestelmiin köyhyyden torjunnan perusedellytyksinä varsinkin lasten keskuudessa; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita tämä tavoite mielessään pitäen ottamaan julkisten palvelujen heikkenemisen vuoksi käyttöön lapsitakuun, jotta jokaisella köyhyydessä elävällä lapsella voi olla oikeus ilmaiseen terveydenhuoltoon, ilmaiseen koulutukseen, ilmaiseen lastenhoitoon, ihmisarvoiseen asuntoon ja riittävään ravintoon osana EU:n integroitua suunnitelmaa lapsiköyhyyden torjumiseksi, johon sisältyvät lapsitakuu ja ohjelmat, joilla tarjotaan vanhemmille tukea ja mahdollisuuksia päästä pois sosiaalista syrjäytymistä aiheuttavista tilanteista ja integroitua työmarkkinoille;

47.

vaatii jäsenvaltioita tukemaan kuntiensa välityksellä erityisesti lapsiköyhyydestä eniten kärsivissä yhteisöissä ja/tai kärsivillä alueilla lasten ja heidän perheidensä paikallisia tukikeskuksia, joissa tarjotaan oikeusavun ja/tai -neuvonnan, vanhempainneuvonnan ja koulunkäyntituen lisäksi muun muassa koulutusta ja valistusta terveellisistä elämäntavoista ja internetin turvallisesta käytöstä;

48.

suosittaa, että komissio ja jäsenvaltiot kehittävät tilastomenetelmiä, joissa yhdistetään moniulotteisia indikaattoreita (vanhempien tulotaso, laadukkaiden julkisten palvelujen saatavuus, osallistuminen sosiaalisiin ja kulttuurillisiin toimintoihin, asianmukaisten virallisten ja epävirallisten koulutuspalvelujen saatavuus, alttius fyysisille riskeille, turvallisuus, vakaa perhepiiri ja tyytyväisyys elämään), jotka on luokiteltu iän, sukupuolen ja erityisten vähäosaisten ryhmien mukaisesti ja joilla mitataan köyhyyttä, sosiaalista syrjäytymistä, eriarvoisuutta, syrjintää ja lapsen hyvinvointia, jotta voidaan antaa tietoja näyttöön perustuvan politiikan kehittämiseksi ja ottaa huomioon suhteellisen köyhyyden mittausten rajoitukset ja YK:n kehitysohjelman, UNICEFin, OECD:n ja sosiaalisen suojelun komitean indikaattoreita käsittelevän alaryhmän työ, ja joissa mennään köyhyyden tai sosiaalisen syrjäytymisen riskiä kuvaavaa AROPE-indikaattoria pidemmälle; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita kehittämään kokonaisvaltaiseen lähestymistapaan perustuvia toimia ja hyödyntämään täysin tietoja, jotka on koottu esimerkiksi UNICEFin kehittämän MODAn kaltaisissa aloitteissa; korostaa, että on kehitettävä uusia indikaattoreita palvelujen laadun, tulosten ja palvelujen saatavuuden arvioinnin parantamiseksi esimerkiksi suhteessa vanhempien sosioekonomiseen asemaan ja taustaan (maahanmuuttaja tai vähemmistö), sukupuoleen, vammaan ja maantieteellisiin näkökohtiin;

49.

kehottaa Euroopan talous- ja sosiaalikomiteaa ja alueiden komiteaa laatimaan lausunnot lapsiin investoimisesta;

50.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle sekä jäsenvaltioille.

27.10.2017   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 366/31

—

ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 2 ja 3 artiklan,

—

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 151, 153, 162 ja 174–176 artiklan,

—

ottaa huomioon EU:n perusoikeuskirjan,

—

ottaa huomioon eurooppalaiset ihmisoikeuksia ja perusvapauksia suojelevat yleissopimukset, erityisesti yleissopimuksen ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi ja siihen liittyvän Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön, Euroopan sosiaalisen peruskirjan ja asiaan liittyvät Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitean suositukset sekä kansallisten vähemmistöjen suojelua koskevan Euroopan neuvoston puiteyleissopimuksen,

—

ottaa huomioon YK:n alkuperäiskansojen oikeuksien julistuksen,

—

ottaa huomioon itsenäisten maiden alkuperäis- ja heimokansoja koskevan ILOn yleissopimuksen,

—

ottaa huomioon EU:n direktiivit syrjinnästä, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 14 artiklan ja kyseisen sopimuksen pöytäkirjan N:o 12,

—

ottaa huomioon vammaisten henkilöiden oikeuksista 5. tammikuuta 2011 tehdyn YK:n yleissopimuksen,

—

ottaa huomioon Euroopan aluekehitysrahastoa, Euroopan sosiaalirahastoa, koheesiorahastoa, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastoa ja Euroopan meri- ja kalatalousrahastoa koskevista yhteisistä säännöksistä sekä Euroopan aluekehitysrahastoa, Euroopan sosiaalirahastoa, koheesiorahastoa ja Euroopan meri- ja kalatalousrahastoa koskevista yleisistä säännöksistä sekä neuvoston asetuksen (EY) N:o 1083/2006 kumoamisesta 17. joulukuuta 2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1303/2013 (1) (jäljempänä ”yhteisiä säännöksiä koskeva asetus”),

—

ottaa huomioon Euroopan aluekehitysrahastosta ja Investoinnit kasvuun ja työpaikkoihin -tavoitetta koskevista erityissäännöksistä sekä asetuksen (EY) N:o 1080/2006 kumoamisesta 17. joulukuuta 2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1301/2013 (2),

—

ottaa huomioon Euroopan aluekehitysrahastosta annetun asetuksen (EY) N:o 1080/2006 muuttamisesta syrjäytyneiden väestöryhmien hyväksi toteutettavien asuntokantaa koskevien toimien tukikelpoisuuden osalta 19. toukokuuta 2010 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 437/2010 (3),

—

ottaa huomioon Euroopan sosiaalirahastosta ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1081/2006 kumoamisesta 17. joulukuuta 2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1304/2013 (4),

—

ottaa huomioon perusoikeus-, tasa-arvo- ja kansalaisuusohjelman perustamisesta kaudelle 2014–2020 17. joulukuuta 2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1381/2013 (5),

—

ottaa huomioon vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahastosta 11. maaliskuuta 2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 223/2014 (6),

—

ottaa huomioon Euroopan rakenne- ja investointirahastoissa harjoitettavaa kumppanuutta koskevista eurooppalaisista käytännesäännöistä 7. tammikuuta 2014 annetun komission delegoidun asetuksen (EU) N:o 240/2014 (7),

—

ottaa huomioon 26. helmikuuta 2014 antamansa päätöslauselman Euroopan komission seitsemännestä ja kahdeksannesta EU:n koheesiopolitiikkaa käsittelevästä kertomuksesta ja strategiakertomuksesta 2013 vuosien 2007–2013 ohjelmien toteuttamisesta (8),

—

ottaa huomioon 12. joulukuuta 2013 antamansa päätöslauselman kansallisten romaneja koskevien integrointistrategioiden täytäntöönpanossa edistymisestä (9),

—

ottaa huomioon 11. kesäkuuta 2013 antamansa päätöslauselman sosiaalisesta asuntotuotannosta Euroopan unionissa (10),

—

ottaa huomioon 9. maaliskuuta 2011 antamansa päätöslauselman romaniväestön osallistamista koskevasta EU:n strategiasta (11),

—

ottaa huomioon 20. toukokuuta 2010 antamansa päätöslauselman koheesiopolitiikan osuudesta Lissabonin ja EU 2020 -strategian tavoitteiden saavuttamisessa (12),

—

ottaa huomioon 11. maaliskuuta 2009 antamansa päätöslauselman romanien yhteiskunnallisesta tilanteesta ja heidän työmarkkinoille pääsemisensä parantamisesta EU:ssa (13),

—

ottaa huomioon 23. heinäkuuta 2014 annetun komission kuudennen taloudellista, sosiaalista ja alueellista yhteenkuuluvuutta käsittelevän kertomuksen ”Sijoituksia työpaikkoihin ja kasvuun – Kehitystä ja hyvää hallintoa EU:n alueille ja kaupunkeihin”,

—

ottaa huomioon 27. helmikuuta 2014 julkaistun komission temaattisen ohjausasiakirjan romaneista ja marginalisoituneista yhteisöistä (temaattinen tavoite 9: sosiaalinen osallisuus ja köyhyys),

—

ottaa huomioon 2. huhtikuuta 2014 julkaistun komission tiedonannon ”Kertomus romanien integraatiota edistäviä strategioita koskevan EU:n puitekehyksen täytäntöönpanosta” (COM(2014)0209),

—

ottaa huomioon 21. toukokuuta 2012 julkaistun komission tiedonannon ”Romanien integraatiota edistävät kansalliset strategiat: EU:n puitekehyksen täytäntöönpano alulle” (COM(2012)0226),

—

ottaa huomioon 8. joulukuuta 2010 julkaistun komission tiedonannon ”Tonavan aluetta koskeva EU:n strategia” (COM(2010)0715),

—

ottaa huomioon 12. joulukuuta 2010 julkaistun komission tiedonannon ”Köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan eurooppalainen foorumi: Eurooppalaiset puitteet sosiaaliselle ja alueelliselle yhteenkuuluvuudelle” (COM(2010)0758),

—

ottaa huomioon 3. maaliskuuta 2010 julkaistun komission tiedonannon ”Eurooppa 2020 – Älykkään, kestävän ja osallistavan kasvun strategia” (COM(2010)2020),

—

ottaa huomioon jäsenvaltioissa toteutettavista romanien integraatiota edistävistä tuloksellisista toimenpiteistä 9. joulukuuta 2013 annetun neuvoston suosituksen (14),

—

ottaa huomioon 1. heinäkuuta 2015 julkaistun komission asiakirjan ”Guidance Note on the use of European Structural and Investment Funds in tackling educational and spatial segregation (luonnos)”,

—

ottaa huomioon komissiolle 24. helmikuuta 2015 esitetyn kirjallisesti vastattavan kysymyksen marginalisoituneiden yhteisöjen rahoituksesta (E-002782/2015),

—

ottaa huomioon alueiden komitean lausunnon aiheesta ”Romanien integraatiota edistävät strategiat” (15),

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 52 artiklan,

—

ottaa huomioon aluekehitysvaliokunnan mietinnön sekä työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnan ja naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnan lausunnot (A8-0314/2015),

A.

toteaa, että koheesiopolitiikalla pyritään lisäämään taloudellista, sosiaalista ja alueellista yhteenkuuluvuutta, pienentämään sosiaalisia eroja sekä vähentämään ja poistamaan köyhyyttä ja syrjäytymistä, mikä edellyttää segregoitumisen ehkäisemistä sekä tasavertaisten mahdollisuuksien edistämistä kaikkien kansalaisten ja myös kaikkein marginalisoituneimpien yhteisöjen sekä kaikenikäisten köyhyydestä ja sosiaalisesta syrjäytymisestä sekä koulutusmahdollisuuksien, työpaikkojen, asuntojen ja terveydenhuoltojärjestelmien puutteesta kärsivien ryhmien ja yksilöiden keskuudessa;

B.

ottaa huomioon, että vuoden 1986 Euroopan yhtenäisasiakirjassa koheesiopolitiikka määriteltiin eri alueiden välisten erojen ja muita heikommassa asemassa olevien alueiden jälkeenjääneisyyden vähentämiseksi; toteaa, että Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä sopimuksessa koheesioon lisättiin uusi näkökulma ja viitattiin ”taloudelliseen, sosiaaliseen ja alueelliseen yhteenkuuluvuuteen”;

C.

toteaa, että sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tavoite edellyttää, että unioni harjoittaa politiikkaa marginalisoituneiden yhteisöjen osallisuuden lisäämiseksi ja jäsenvaltiot käyttävät toimivaltaansa alalla toteuttamalla tukitoimia ja toimimalla myös kansainvälisten yhteistyöohjelmien sekä kansallisten ohjelmien puitteissa;

D.

ottaa huomioon, että Euroopan aluekehitysrahastoon (EAKR) sisällytettiin vuonna 2010 rahoitusmahdollisuuksia marginalisoituneita yhteisöjä varten; huomauttaa, että koheesiopolitiikan lainsäädäntökehys vuosiksi 2014–2020 sisältää strategisen lähestymistavan;

E.

ottaa huomioon, että asetuksessa (EU) N:o 1304/2013 säädetään, että Euroopan sosiaalirahaston (ESR) tuen on hyödytettävä ihmisiä, myös heikossa asemassa olevia ihmisiä, kuten pitkäaikaistyöttömiä, vammaisia henkilöitä, maahanmuuttajia, etnisiä vähemmistöjä, marginalisoituneita yhteisöjä ja köyhyydestä sekä syrjäytymisestä kärsiviä ihmisiä kaikissa ikäryhmissä;

F.

ottaa huomioon, että vähintään 23,1 prosenttia koheesiopolitiikan määrärahoista osoitetaan ESR:n investointeihin ohjelmakauden 2014–2020 aikana; toteaa, että EAKR:llä ja ESR:llä on erityinen ja merkittävä rooli, sillä kussakin jäsenvaltiossa ESR:stä osoitetaan vähintään 20 prosenttia temaattiselle tavoitteelle, jonka mukaisesti edistetään sosiaalista osallisuutta sekä torjutaan köyhyyttä ja kaikenlaista syrjintää, minkä vuoksi ne ovat tärkeitä välineitä marginalisoituneiden yhteisöjen osallisuuden lisäämisessä;

G.

ottaa huomioon, että asetuksessa (EU) N:o 1303/2013 säädetään useita syrjimättömyyteen, sukupuoleen ja vammaisuuteen liittyviä vaatimuksia, joita on noudatettava (16);

H.

ottaa huomioon, että komission kuudennessa taloudellista ja alueellista yhteenkuuluvuutta käsitelleessä kertomuksessa osoitettiin, että talouskriisi on lisännyt köyhyyttä ja sosiaalista syrjäytymistä;

I.

toteaa, että talouskriisi ja siitä johtuvat määrärahojen leikkaukset ja säästötoimet ovat johtaneet lukuisiin ongelmiin ja aiheuttaneet usein kunnille vakavia talousarviovaikeuksia, mikä on vähentänyt vaihtoehtoja käsiteltäessä marginalisoituneiden yhteisöjen asioita ja pyrittäessä lisäämään niiden osallisuutta ja estämään segregoitumista, koska tällaiset toimet ovat pääasiassa ja joskus yksinomaan riippuvaisia Euroopan rakenne- ja investointirahastojen (ERI-rahastot) rahoituksesta;

J.

ottaa huomioon, että talouskriisin seuraukset ja julkisten palvelujen leikkaukset ovat pahentaneet naisten tilannetta marginalisoituneissa yhteisöissä;

K.

toteaa, että marginalisoituneiden yhteisöjen naiset kohtaavat vakavampaa moninkertaista syrjintää ja heidän työllisyysasteensa on paljon alhaisempi kuin samojen yhteisöjen miehillä ja muilla naisilla;

L.

toteaa, että toimintaan osallistuu suuri määrä eri tasoja ja aloja edustavia julkisia ja yksityisiä toimijoita, kuten kansalaisyhteiskunnan edustajia, ja että näillä kaikilla on usein tärkeä rooli osallisuutta edistävien toimien täytäntöönpanossa, mikä edellyttää johdonmukaista ja hyvin koordinoitua lähestymistapaa;

M.

toteaa, että tällä hetkellä ei ole olemassa EU:n laajuista marginalisoituneen yhteisön määritelmää; toteaa, että komission kertomusta voi ymmärtää vain analysoimalla marginalisoitumisilmiötä marginalisoituneiden ryhmien erityispiirteiden ja ominaisuuksien perusteella siten, että otetaan huomioon niiden erityistilanne ja tarpeet, kuten elin- ja työolot, rajoitettu koulutus- ja terveydenhuoltopalvelujen sekä työpaikkojen saatavuus, koulunkäynnin keskeyttäminen sekä rakenteellinen ja järjestelmällinen syrjäytyminen, ja pyritään varmistamaan niiden tehokas sosioekonominen osallisuus;

N.

toteaa, että komissio ei ole määritellyt marginalisoituneita yhteisöjä vaan jättää jäsenvaltiolle vastuun päättää määritelmästä kansallisten indikaattorien perusteella; toteaa kuitenkin, että marginalisoitumista voidaan määritellä tarkastelemalla tiettyjä indikaattoreita, kuten sosiaalista syrjäytymistä, korkeaa pitkäaikaistyöttömyyttä, alhaista koulutustasoa, erittäin kehnoja asumisoloja, syrjinnän runsasta esiintymistä ja liiallista altistumista terveysriskeille ja/tai puutteellista pääsyä terveydenhoitopalvelujen piiriin, eli kyseessä ovat kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat väestöryhmät, jotka tarvitsevat eniten apua;

O.

toteaa, että marginalisoituminen on yhteiskunnallinen ilmiö, jossa yksittäiset henkilöt tai yhteisöt syrjäytyvät sosiaalisesti ja heiltä järjestelmällisesti evätään tai kielletään mahdollisuus osallistua niihin sosiaalisiin ja poliittisiin prosesseihin, jotka ovat oleellisia heidän yhteiskuntaan integroitumisensa kannalta; toteaa, että ”marginalisoituneilla yhteisöillä” viitataan monenlaisiin ryhmiin ja yksilöihin, kuten vähemmistöihin, romaneihin, vammaisiin, köyhyysrajan alapuolella eläviin tai köyhtymisvaarassa oleviin ihmisiin, maahanmuuttajiin, pakolaisiin ja yhteiskunnan sosiaalisesti syrjäytyneisiin ryhmiin; toteaa, että rasismi, patriarkaalisuus, homofobia, taloudelliset ongelmat ja muut syrjivät tekijät luovat osaltaan eriarvoisuutta ja vähentävät marginalisoituneissa yhteisöissä elävien naisten vaikutusmahdollisuuksia;

P.

toteaa, että marginalisoituneisiin yhteisöihin, joilla on yhteisiä ominaispiirteitä, kuuluu paikkaan sidonnaisia yhteisöjä, kuten maaseutualueilla ja epäsuotuisilla alueilla asuvat marginalisoituneet yhteisöt, etuyhteisöjä, kuten pakolaiset ja turvapaikanhakijat sekä etniset ja kielelliset vähemmistöt, sekä vammaisia henkilöitä, ikääntyneitä ihmisiä, kodittomia ja alkuperäisväestöä; ottaa huomioon, että erilaiset marginalisoituneet yhteisöt jakavat tietyt yhteiset vaikeudet ja kaikki kärsivät monista erilaisista leimaamisen ja syrjinnän muodoista;

Q.

katsoo, että Euroopassa on useita marginalisoituneita ihmisryhmiä; toteaa, että heidän joukossaan romanit, jotka terminä ymmärretään eri tavoin eri puolilla Eurooppaa, ovat Euroopan suurin etninen vähemmistö ja yksi kaikkein marginalisoituneimmista yhteisöistä;

R.

katsoo, että koheesiopolitiikan avulla on autettava moninaisia marginalisoituneita yhteisöjä ottamalla huomioon niiden erityistarpeet; ottaa huomioon, että marginalisoituneiden yhteisöjen osallisuus rahoitukseen edellyttää kaikkien tasojen toimia, mukaan luettuina pitkän aikavälin yhdistetty ja johdonmukainen lähestymistapa, pysyvät ratkaisut, vaikutusmahdollisuuksien lisääminen, kokemusten hyödyntäminen ja valmiuksien kehittäminen, myös marginalisoituneiden yhteisöjen naisia ja tyttöjä varten, jotta voidaan lopettaa segregoituminen ja normalisoida tilanne;

S.

toteaa, että Euroopan koheesiopolitiikkaan liittyvissä strategioissa marginalisoituneiden yhteisöjen naisten vaikutusvallan lisäämiseksi on otettava huomioon myös ikääntyvien, vammaisten, hoivatyötä tekevien sekä mielenterveysongelmaisten naisten tilanne;

T.

toteaa, että taide- ja kulttuuriperustaiset ohjelmat, joissa edistetään kulttuurien välistä vaihtoa, osallistujien vaikutusmahdollisuuksien lisäämistä, luovien ja sosiaalisten taitojen kehittämistä ja aktiivista osallistumista paikallisyhteisön elämään, kuuluvat tehokkaimpiin työkaluihin sosiaalisen osallisuuden ja integraation edistämiseksi;

U.

toteaa, että sekä virallinen että epävirallinen koulutus ovat välttämättömiä marginalisoitumisen ja moninkertaisen syrjinnän torjumisessa, koska ne luovat vuoropuhelua, avoimuutta ja yhteisöjen välistä ymmärrystä sekä lisäävät marginalisoituneiden yhteisöjen vaikutusmahdollisuuksia; toteaa, että sukupuolinäkökohtien huomioon ottaminen koulutuksessa ja sen rooli marginalisoituneiden yhteisöjen naisten ja tyttöjen vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseksi on pidettävä mielessä;

1.

palauttaa mieliin, että on puututtava kiireellisesti marginalisoituneita yhteisöjä koskevaan ongelmaan; korostaa koheesiopolitiikan suurta merkitystä näiden ryhmien taloudellisen, sosiaalisen ja alueellisen osallisuuden tukemisessa;

2.

palauttaa mieliin, että marginalisoituneet yhteisöt otettiin keskeisiksi koheesiopolitiikan toimenpiteiden kohteiksi sosiaalista syrjäytymistä koskevien huolten lisääntymisen ja syrjäytymisen torjumista koskevan sitoutumisen vuoksi, mukaan luettuina romanien tilannetta koskevat huolet ja pitkään esitetyt pyynnöt heidän elinolojensa parantamisesta;

3.

kehottaa komissiota laatimaan suuntaviivat marginalisoituneiden yhteisöjen määritelmälle, jossa eritellään marginalisoituneita ryhmiä koskevat ominaisuudet ja erityispiirteet ja otetaan mahdollisimman kattavasti huomioon kunkin mahdollisen kohderyhmän erityistilanne, haasteet ja tarpeet, jotta voidaan edistää niiden sosioekonomista osallisuutta ja ottaa näiden yhteisöjen edustajat mukaan; korostaa, että tällaiset suuntaviivat tehostaisivat koheesiopolitiikkaa vahvistamalla taloudellista, sosiaalista ja alueellista yhteenkuuluvuutta koko Euroopan unionin alueella;

4.

pitää myönteisenä, että koheesiopolitiikan lainsäädäntökehykseen vuosiksi 2014–2020 sisällytettiin uusia osia, joilla lujitetaan alkuperäistä lähestymistapaa laajentamalla rahoitusmahdollisuuksia ja ottamalla käyttöön mekanismeja sen varmistamiseksi, että marginalisoituneille yhteisöille annettava tuki on unionin arvojen ja tavoitteiden mukaista ja siinä otetaan huomioon tarve ottaa nämä ryhmät mukaan koko prosessiin;

5.

kehottaa komissiota antamaan yksityiskohtaista tietoa rahoitusmahdollisuuksien hyödyntämisestä marginalisoituneissa yhteisöissä; pyytää tekemään analyysin, jonka pohjalta on mahdollista tehdä asianmukaisia päätelmiä ja määrittää esteet, joiden takia ei ole pystytty hyödyntämään mahdollisuuksia tai saamaan aikaan parhaita mahdollisia tuloksia;

6.

kehottaa komissiota valvomaan kumppanuusperiaatetta ja kansalaisyhteiskunnan mukaan ottamista koskevien eurooppalaisten käytännesääntöjen tehokasta hyödyntämistä; palauttaa mieliin, että yhteisiä säännöksiä koskevan asetuksen horisontaalisia periaatteita – joihin sisältyvät sellaiset perusoikeudet kuin yhdenvertaisten mahdollisuuksien edistäminen, syrjinnän ehkäiseminen ja kestävän kehityksen edistäminen – on noudatettava ERI-rahastojen mukaisten ohjelmien valmistelussa ja täytäntöönpanossa; palauttaa mieliin, että EU:n koheesiopolitiikan mukaisesti rahoitetuissa jäsenvaltioiden toimissa olisi noudatettava perusoikeusperiaatteita eikä koskaan edistettävä segregoitumista millään tavalla;

7.

korostaa, että yhdenvertaiset mahdollisuudet ja syrjimättömyys sisältyvät ERI-rahastojen rahoitussääntöihin järjestelmään liittyvien taloudellisten, sosiaalisten tai sukupuoleen perustuvien eriarvoisuuden syiden poistamiseksi sekä kulttuuri- ja koulutuspalvelujen saatavuuden takia; korostaa, että syrjäytymisen taustalla olevia syitä analysoitaessa olisi ensisijaisesti pyrittävä ymmärtämään järjestelmällistä muukalaisvihaa ja rasismia ja lisäämään niitä koskevaa tietoisuutta;

8.

toteaa, että naisten ja miesten välinen tasa-arvo on periaate, jota noudatetaan horisontaalisesti koheesiopolitiikassa; pitää valitettavana, että erityisesti naiset, maahanmuuttajat ja vammaiset henkilöt joutuvat kärsimään moninkertaista syrjintää marginalisoituneissa yhteisöissä;

9.

korostaa, että koheesiopolitiikan täytäntöönpanon avulla on ratkaistava nuorten ja lasten, aikuisten ja vammaisten henkilöiden köyhyyteen ja syrjäytymiseen liittyvä tärkeä haaste, mukaan lukien siirtyminen laitosperustaisesta hoidosta yhteisöperustaiseen hoitoon ja palveluihin; kehottaa asianomaisia jäsenvaltioita toteuttamaan asianmukaisia toimia ja toimenpiteitä tätä koskevien strategioiden kehittämiseksi ja täytäntöönpanemiseksi yhdennettyä lähestymistapaa soveltaen;

10.

huomauttaa, että kehitettäessä tietyille kohderyhmille suunnattuja toimia ”nimenomaisen mutta ei poissulkevan kohdentamisen” periaatteen mukaisesti edellyttää sitä, että muita samankaltaisessa sosioekonomisessa tilanteessa olevia ei suljeta pois, jolloin voidaan välttää puolustusreaktioita; korostaa, että tämä periaate on ainoastaan ensimmäinen vaihe sen tunnustamisessa, että haavoittuvimmassa asemassa oleviin ja marginalisoituneisiin yhteisöihin ja yksilöihin on kiinnitettävä huomiota;

11.

korostaa, että korruption ja varojen vilpillisen käytön torjumiseksi tarvitaan vastuullisia, avoimia ja demokraattisia rakenteita, jotta voidaan varmistaa marginalisoituneiden yhteisöjen osallisuus;

12.

pitää julkisten palvelujen saatavuutta yhtenä tärkeimmistä päämääristä lisättäessä marginalisoituneiden ryhmien osallisuutta; kehottaa jäsenvaltioita parantamaan yksilöllisten terveystietomateriaalien tarjoamista ja tautien ehkäisystrategioiden kehittämistä sekä terveyteen liittyvien yhteisöaloitteiden tekemistä marginalisoituneissa yhteisöissä; kehottaa luomaan erityisiä rakenteita, jollaisia ovat esimerkiksi terveydenhoidon saatavuuteen, työmarkkinoihin ja koulutukseen liittyvissä kysymyksissä neuvontaa antavat selvityspisteet; vaatii toteuttamaan toimenpiteitä, joiden avulla julkishallinnoissa siirrytään kysyntälähtöisyydestä palveluhenkisyyteen;

13.

pyytää koordinoimaan paremmin marginalisoituneita yhteisöjä koskevia kansallisia strategioita, mukaan luettuina romanien integraatiota edistävät kansalliset strategiat, kansalliset köyhyyden vähentämistä koskevat strategiat, muiden marginalisoituneiden tai heikommassa asemassa olevien yhteisöjen osallistamista koskevat strategiat sekä sukupuolten tasa-arvoa koskevat strategiat, sekä vahvistamaan niiden välisiä yhteyksiä;

14.

kehottaa jäsenvaltioita ja komissiota asettamaan lapset etusijalle pantaessa täytäntöön EU:n kehystä romanien integraatiota edistäville kansallisille strategioille ja korostaa, että on tärkeää edistää lasten tasaveroisia mahdollisuuksia asumiseen, terveydenhoitoon, koulutukseen ja ihmisarvoisiin elinoloihin;

15.

kehottaa jäsenvaltioita ja paikallisviranomaisia kannustamaan ESR-rahoituksen käyttöä epävirallista ja elinikäistä oppimista koskevia ja myös kulttuuripohjaisia hankkeita varten, jotta voidaan saavuttaa tavoitteet, joiden mukaan on investoitava uusiin innovointitaitoihin ja torjuttava työttömyyttä, köyhyyttä ja sosiaalista syrjäytymistä;

16.

palauttaa mieliin, että kasvavista maantieteellisistä ja alueellista eroista, väestöllisistä haasteista ja yhä useampien kotimaastaan lähteneiden tai lähtemistä suunnittelevien nuorten tilanteesta huolimatta vuosien 2014–2020 talousarviosyklin aikana koheesiopolitiikkaan on tarjolla vähemmän tukea; katsoo, että koheesiopolitiikalla on yhä mahdollisuus tarjota lisäarvoa jäsenvaltioissa jo tehtävälle työlle ja että – keskittymällä työllistymismahdollisuuksien parantamiseen, yhteiskuntaan osallistumiseen ja taitoihin panostamiseen erityisesti niillä alueilla, joilla tätä tarvitaan eniten – koheesiopolitiikan tuloksena on muiden hyötyjen ohella sosiaalisen osallisuuden lisääntyminen ja köyhyyden väheneminen, kun sallitaan asianmukaisen joustavuus, jotta jäsenvaltiot voivat panna täytäntöön tapauskohtaisia tukipäätöksiä paikallisten tarpeiden mukaan ja jotta varmistetaan rahoituksen käyttäminen alueilla, joissa työttömyys on suurinta ja apua tarvitaan eniten;

17.

kehottaa komissiota varmistamaan, että jäsenvaltiot noudattavat näitä periaatteita toimenpideohjelmien täytäntöönpanon aikana; kehottaa komissiota sisällyttämään analyysinsa antamiinsa kertomuksiin ja myös romanien integraatiota edistäviä kansallisia strategioita koskeviin kertomuksiinsa;

18.

korostaa, että julkisten palvelujen budjettileikkaukset kriisin aikana eräissä jäsenvaltioissa ovat johtaneet työttömyyden pahenemiseen, sosiaaliturvan puuttumiseen, vaikeaan asuntotilanteeseen ja terveysongelmiin; kehottaa jäsenvaltioita käyttämään tehokkaammin ESR:sta saamaansa tukea, jotta ne voisivat parantaa marginalisoituneiden yhteisöjen yhtäläisiä mahdollisuuksia käyttää julkisia palveluja sekä torjua syrjintää kaikissa muodoissa;

19.

kehottaa ottamaan huomioon ihmisoikeusnäkökohdat koheesiorahastoilla tuettavien toimien suunnittelussa, ja korostaa, että kulttuuriset, taloudelliset ja sosiaaliset oikeudet olisi sisällytettävä toimiin, joilla pyritään tunnustamaan marginalisoituneiden yhteisöjen naisten asema aktiivisina ja täysivaltaisina kansalaisina ja että sekä avoin että piilotettu rasismi olisi otettava selkeästi huomioon kaikessa toiminnassa ja toimien suunnittelussa;

20.

korostaa, että kumppanuusperiaatteen on johdettava osallistamiseen kaikilla tasoilla ja sen soveltamisen on oltava jäsenvaltioissa pakollista eikä ainoastaan muodollista; korostaa, että kumppaneiden tasavertaisen osallistumisen ja edustuksen varmistamiseksi on tärkeää panna täytäntöön kumppanuutta koskevat käytännesäännöt, minkä yhteydessä olisi kiinnitettävä erityistä huomiota marginalisoituneisiin yhteisöihin, jotta niiden erityistilanne ja mahdolliset haasteet, joita ne kohtaavat edistäessään merkittävästi kumppanuutta, voidaan ottaa huomioon; on huolissaan siitä, että yhteisiä säännöksiä koskevan asetuksen ja kumppanuutta koskevien eurooppalaisten käytännesääntöjen periaatteiden mukainen velvoite kumppaneiden mukaan ottamisesta on täytetty vain osittain; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita varmistamaan kumppaneiden osallistumisen, myös niiden, joita asia eniten koskee, ja toteuttamaan kannustimia ja parhaiden käytäntöjen vaihtoa koskevan järjestelmän, mukaan luettuna erityistuki niille hallintoviranomaisille ja edunsaajille, jotka ovat saavuttaneet erityisen hyviä tuloksia tällä alalla;

21.

pitää valitettavana, että komissio on hyväksynyt kumppanuussopimuksia, joissa ei oteta riittävästi huomioon marginalisoituneita yhteisöjä; pyytää komissiota toteuttamaan toimenpiteitä, joilla helpotetaan marginalisoituneiden yhteisöjen osallistumista hankkeiden valmisteluun, täytäntöönpanoon ja arviointiin keinona lisätä kyseessä olevien yhteisöjen vaikutusmahdollisuuksia; ehdottaa tekemään eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa suosituksia, jotka voisivat olla sopiva väline jäsenvaltioiden toteuttamien toimien edistämiseksi;

22.

kehottaa jäsenvaltioita noudattamaan ja komissiota seuraamaan tiiviisti marginalisoituneiden yhteisöjen sosiaalista osallistamista koskevia maakohtaisia suosituksia;

23.

pitää myönteisenä, että eräät jäsenvaltiot ja jopa suosituksia vastaanottavat jäsenvaltiot valitsevat marginalisoituneiden yhteisöjen sosioekonomisen integroinnin yhdeksi toimenpideohjelmiensa investointiprioriteetiksi; varoittaa kuitenkin, että asia on myös sisällytettävä osaksi koulutus- ja työllisyyspolitiikkoja ja muita vastaavia politiikkoja;

24.

kehottaa jäsenvaltioita hyödyntämään täysimääräisesti varoja; korostaa erityisesti tarvetta keskittyä sellaisiin rahoitustoimiin, joilla mennään sosiaalisen osallisuuden edistämistä sekä köyhyyden ja syrjinnän torjuntaa koskevan temaattisen tavoitteen kohteena olevaa toimintaa pidemmälle ja siten suositaan entistä yhdennetympää ja järjestelmällisempää lähestymistapaa;

25.

katsoo, että monitasohallinnolla ja koordinoinnilla on keskeinen merkitys; korostaa, että paikallisviranomaisten ja paikallisten sidosryhmien osallistuminen on tärkeää, jos halutaan tavoittaa kohderyhmät, ja katsoo sen edellyttävän mahdollisimman suurta alueellista läheisyyttä;

26.

korostaa yhdennetyn lähestymistavan merkitystä; katsoo, että varat olisi käytettävä entistä yhdennetymmin, myös hyödyntämällä monesta lähteestä rahoitettavia ohjelmia, paikallisyhteisöjen omia kehittämishankkeita, yhdennettyjä alueellisia investointeja ja ristiinrahoitusta yhteisiä säännöksiä koskevan asetuksen 98 artiklan 2 kohdan mukaisesti, ja että olisi saatava aikaan synergioita muiden EU:n ja kansallisten rahoitusvälineiden kanssa; kehottaa asianomaisia hallinto- ja muita viranomaisia pyrkimään aktiiviseen yhteistyöhön kaikilla tasoilla, rajat ylittävä taso mukaan lukien;

27.

panee merkille, että ristiinrahoitusta käytetään nykyisin rajoitetusti, minkä syynä ovat jossain määrin yhteisiä säännöksiä koskevan asetuksen 98 artiklan 2 kohdan monimutkaiset säännöt; katsoo, että ristiinrahoituksen sääntöjen joustavuuden lisääminen voisi parantaa erityisesti marginalisoituneiden yhteisöjen osalta hankkeiden tehokkuutta ja tuoda tärkeää lisäarvoa niiden vaikutukselle; pyytää siksi komissiota suorittamaan arvioinnin ristiinrahoituksen soveltamisesta ja käyttöasteesta;

28.

panee merkille, että marginalisoituneet yhteisöt asuvat usein kaupunkien epäsuotuisimmilla alueilla; korostaa, että köyhimmillä alueilla on tärkeää panna tosiasiallisesti täytäntöön kaupunkialueiden uudistamis- ja elvyttämisohjelmat, joissa yhdistetään integroitu ja paikkaan perustuva lähestymistapa sekä kumppanuudet, puututaan taloudellisiin, sosiaalisiin ja alueellisiin haasteisiin ja parannetaan kaupunkiympäristöjä ja joissa myös keskitytään parantamaan liitettävyyttä näiden yhteisöjen mahdollisuuksien parantamiseksi; katsoo, että tulevan kaupunkeja koskevan EU:n toimintaohjelman laatimisen yhteydessä on kiinnitettävä asianmukaista huomiota kaupunkialueiden marginalisoituneiden yhteisöjen tärkeimpiin haasteisiin ja tarpeisiin, jotta voidaan torjua onnistuneesti segregoitumista, köyhyyttä ja sosiaalista syrjäytymistä;

29.

kehottaa kiinnittämään erityistä huomiota myös maaseutualueilla, vuoristoalueilla ja eristyneillä alueilla asuvien marginalisoituneiden yhteisöjen erityistarpeisiin, mukaan lukien liitettävyyteen, liikkuvuuteen ja palvelujen saatavuuteen liittyvät haasteet, sekä myös kulttuurisiin ja sosiaalisiin mahdollisuuksiin; korostaa, että on tärkeää yhdistää alueet entistä paremmin toisiinsa; panee myös merkille, että rajaseuduilla asuvat ihmiset kärsivät usein marginalisoitumisesta maantieteellisen tilanteensa vuoksi, ja toteaa, että tämä olisi otettava paremmin huomioon koheesiopolitiikkaa laadittaessa erityisesti Euroopan alueellisen yhteistyön tavoitteen osalta;

30.

painottaa tarvetta parantaa sidosryhmien, kuten hallinto- ja muiden viranomaisten sekä kansalaisyhteiskunnan elinten, valmiuksia, jotta voidaan lisätä yhteisöjen vaikutusmahdollisuuksia tarjoamalla niille erityisesti mahdollisuus osallistua enemmän päätöksentekoon; kehottaa kohdentamaan tähän myös teknistä apua ja rahoitusta;

31.

kehottaa komissiota tarjoamaan teknistä tukea rakennerahastojen hallintoon osallistuvien elinten hallinnollisten valmiuksien parantamiseksi, ja pyytää jäsenvaltioita tarjoamaan neuvontaa ja hallinnollista tukea esimerkiksi järjestämällä koulutusta ja auttamalla tukihakemusten laatimisessa ja selittämisessä, jotta helpotetaan romanien ja muiden marginalisoituneiden yhteisöjen tiedonsaantia yrittäjyyttä ja työllisyyttä tukevista eurooppalaisista ja kansallisista rahoitusohjelmista sekä asianomaisten hakemusten jättämistä;

32.

korostaa, että työmarkkinajärjestöjen on saatava teknistä tukea, jotta ei pelkästään lujiteta niiden valmiuksia vaan varmistetaan niiden koordinointi sekä edustus väliaikaisissa komiteoissa, jotka määrittelevät toimenpideohjelmat ja panevat ne täytäntöön;

33.

korostaa, että yhdessä marginalisoituneiden yhteisöjen edustajien kanssa komission olisi marginalisoituneiden yhteisöjen määrittelemistä koskevan ohjeistuksen antamisen jälkeen perustettava tilapäinen neuvoa-antava asiantuntijaryhmä ja edistettävä hallintohenkilöstön asianmukaista koulutusta, jotta nämä saavat erityistietoa marginalisoitujen yhteisöjen ongelmista ja voivat torjua syrjiviä käytäntöjä ja edistää osallisuutta rakentavan ja tehokkaan vuoropuhelun avulla ja panna täytäntöön marginalisoituneisiin yhteisöihin liittyviä EU:n rahoittamia hankkeita ja valvoa niitä yhdennetysti ja tehokkaasti ja maksimoida siten niiden vaikutuksen;

34.

pitää erittäin tärkeänä, että tasa-arvoelimet, naisjärjestöt ja marginalisoituneiden yhteisöjen naiset otetaan mukaan rahoituksen jakamista, käyttöä, täytäntöönpanoa ja valvomista koskevaan päätöksentekoon kaikilla tasoilla – paikallis- ja aluetasolta jäsenvaltioiden ja unionin toimielinten tasolle saakka; katsoo, että täytäntöön pantujen ohjelmien seurantaa ja arviointia on pidettävä keskeisenä prosessina, jolla edistetään marginalisoitujen yhteisöjen naisten osallistumista;

35.

panee merkille lähestymistavan, jossa kaikkien strategisten ja operatiivisten toimintajärjestelyjen, kuten riittävien hallinnollisten tai institutionaalisten valmiuksien, on oltava käytössä ennen investointien tekemistä; kannustaa komissiota seuraamaan huolellisesti näiden ehtojen täyttymistä ja varmistamaan, että asianomaiset jäsenvaltiot toteuttavat täydentäviä toimia erityisesti sosiaalisen osallisuuden edistämisen sekä köyhyyden ja syrjinnän torjunnan alalla;

36.

huomauttaa, että EU:n rahoittamissa hankkeissa on oltava pitkän aikavälin perspektiivi, jotta ne olisivat vaikuttavia, ja että varoilla on tuettava investointeja edunsaajien todellisiin tarpeisiin sellaisten mekanismien avulla, joilla varmistetaan kohderyhmien tavoittaminen ja puututaan syrjäytymiseen ja marginalisoitumiseen; kehottaa luomaan laadullisia arviointi- ja seurantamekanismeja; pyytää komissiota ottamaan käyttöön jäsenvaltioiden toimien ennakoivia ja osallistavia seuranta- ja tarkkailumekanismeja marginalisoituneita yhteisöjä varten käytettävien varojen suunnittelu- ja arviointiprosesseissa;

37.

korostaa, että asumiseen liittyvä syrjäytyminen, kodittomuus, koulutukseen liittyvä syrjäytyminen ja työttömyys ovat usein tärkeimpiä syitä marginalisoitumiselle; korostaa siksi marginalisoituneiden yhteisöjen hyväksi toteutettavien yhdennettyjen asumista, koulutusta ja työllisyyttä koskevien toimenpiteiden merkitystä;

38.

ottaa huomioon, että viimeaikainen talous- ja finanssikriisi on vaikuttanut erityisen raskaasti marginalisoituneisiin ryhmiin, jotka ovat suurimmassa vaarassa menettää työpaikkansa epävakaina aikoina työmarkkinoilla, ja muistuttaa, että koulutus ja työllistyminen ovat parhaita keinoja päästä pois köyhyydestä ja siksi marginalisoituneiden yhteisöjen integrointi yhteiskuntaan ja työmarkkinoille olisikin asetettava etusijalle; panee huolestuneena merkille, että marginalisoituneiden yhteisöjen jäsenet elävät useasti yhteiskunnan ulkopuolella, joutuvat syrjinnän kohteeksi ja kohtaavat esteitä pyrkiessään hyvälaatuiseen koulutukseen ja työpaikkoihin, terveydenhuoltoon, liikennevälineisiin sekä yleensä pyrkiessään saamaan tietoja ja palveluita, mikä on monitahoinen ongelma, johon on puututtava asianmukaisesti ESIR-rahastojen ja kansallisten varojen toisiaan täydentävällä käytöllä ja tehokkaalla yhdistelyllä; painottaa, että nykyisten EU:n ohjelmien (kuten nuorisotyöllisyysaloite, Erasmus+ ja Luova Eurooppa) suhteen on toimittava erityisen pontevasti marginalisoituneiden yhteisöjen jäsenten tavoittamiseksi ja ohjelmien onnistumisia on tarkkailtava säännöllisesti köyhyyden ja marginalisoitumisen kierteen katkaisemiseksi ja ihmisten ammatillisten taitojen ja pätevyyksien edistämiseksi;

39.

kehottaa käyttämään määrärahoja siten, että parannetaan marginalisoituneiden yhteisöjen naisten elinoloja ja lisätään heidän mahdollisuuksiaan saada laadukasta ja jatkuvaa koulutusta, löytää asunto, käyttää terveydenhoito- ja lastenhoitopalveluja ja sosiaalipalveluja sekä uhrien tukemista koskevia palveluja ja oikeudellisia järjestelmiä;

40.

korostaa, että marginalisoituneiden yhteisöjen edustajat on otettava aktiivisesti mukaan ja heidän on annettava osallistua täysivaltaisina jäseninä seurantajärjestelyihin; huomauttaa, että paikallisella, alueellisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla on voitu saada paljon kokemusta; korostaa tarvetta levittää ja hyödyntää parhaita käytäntöjä; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita arvioimaan kaikki nykyiset parhaat käytännöt, mukaan lukien marginalisoituneiden ryhmien ja yksilöiden yhteiskuntaan integroimista koskevat innovatiiviset käytännöt, ja käynnistämään verkostoitumistoimia, myös sosiaali-, nuoriso- ja yhteisötyöntekijöiden sekä akateemikkojen ja tutkijoiden keskuudessa; korostaa, että tarvitaan EU:n tason verkkofoorumi, jonka avulla vaihdetaan parhaita käytäntöjä ja ratkaistaan yhdessä ongelmia ja joka voisi toimia myös valmiuksien kehittämistä koskevana sähköisen oppimisen välineenä;

41.

pyytää komissiota käsittelemään koheesiopolitiikkaa ja marginalisoituneita yhteisöjä kansalaisyhteiskunnan ja kumppaneita edustavien organisaatioiden kanssa vuosittain järjestettävien jäsenneltyjen vuoropuhelujen yhteydessä samalla kun varmistetaan, että marginalisoituneiden yhteisöjen edustajat osallistuvat määrälliseen ja laadulliseen arviointiin perustuvaan keskusteluun ja edistävät sen käymistä;

42.

huomauttaa, että sen lisäksi, että tietoisuus rakenteellisesta ja järjestelmällisestä osallisuudesta on tarpeen koko yhteiskunnan osalta, se on erityisen välttämätöntä päätöksentekijöiden ja sidosryhmien työssä kaikilla hallinnon tasoilla ja muissa mukana olevissa julkisissa elimissä; kehottaa kaikkia julkisia sidosryhmiä ja oppilaitoksia tekemään perusteellisen analyysin syrjinnän ja marginalisoinnin syistä ja lisäämään tietoisuutta siitä, että muukalaisviha ja rasismi sekä kaikenlainen järjestelmälliseen syrjintään johtava marginalisointi, esimerkiksi romanivastaisuus, on kitkettävä pois; kehottaa komissiota panemaan tiukasti täytäntöön EU:n syrjintälainsäädännön ja seuraamaan sitä; kehottaa julkisia työvoimapalveluja tarjoamaan hyvälaatuisia ja tarpeisiin perustuvia yksilöllisiä palveluja;

43.

korostaa, että marginalisoituneita väestöryhmiä on sekä autettava että integroitava ja että asiassa olisi toimittava suoraan heidän kanssaan tarjoamalla koulutusmahdollisuuksia ja -tiloja, ammattikursseja, ammatinvalinnanohjausta ja työmahdollisuuksia yhteistyössä paikallisyhteisön ja viranomaisten kanssa, jotta näitä väestöryhmiä koskevia yleisiä käsityksiä voidaan parantaa ja/tai muuttaa parantamalla tietoisuutta ennakkoluulojen vaikutuksista, tehostamalla julkisia palveluja sekä sopeuttamalla sosiaalijärjestelmiä;

44.

korostaa, että koulutus on Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen kirjattu perusoikeus; painottaa, että hyvälaatuista koulutusta koskevien yhtäläisten mahdollisuuksien varmistaminen kaikille yhteiskunnan jäsenille on ratkaisu sosiaalisen syrjäytymisen kierteen katkaisemiseksi; katsoo, että virallinen, ei-virallinen ja epävirallinen koulutus, jossa painotetaan erilaisuuteen liittyvää opetusta, on ensimmäinen askel kohti marginalisoitujen yhteisöjen todellista poliittista, taloudellista ja sosiaalista integraatiota; korostaa tarvetta toteuttaa marginalisoituneille yhteisöille suunnattuja ohjelmia, hankkeita ja tukitoimia, jotta voidaan tarjota esiopetusta, tukea muodollisen koulutuksen tarvetta ja samalla tarjota muunlaisia koulutusmahdollisuuksia sekä mahdollistaa elinikäinen oppiminen erityisesti ammatillisissa taidoissa sekä tieto- ja viestintätekniikassa sekä parantaa tiedotusvälineiden käyttömahdollisuuksia myös siinä tarkoituksessa, että parannetaan marginalisoituneiden yhteisöjen naisten vaikutusmahdollisuuksia;

45.

kehottaa jäsenvaltioita sekä alueellisia ja paikallisia viranomaisia kannustamaan käyttämään Euroopan aluekehitysrahastoa marginalisoituneita yhteisöjä osallistavien ja hyödyttävien pk-yritysten ja yhteiskunnallisten yritysten tukemiseksi; korostaa tarvetta toteuttaa marginalisoituneille yhteisöille suunnattuja tukitoimia avun tarjoamiseksi ja mikroyrittäjyyden edellytysten luomiseksi ja säilyttää näin erilaiset kaupankäyntitavat;

46.

korostaa, että monilla aloilla tapahtuu lähitulevaisuudessa merkittävä muutos, joka johtuu osittain verkkotyökalujen ja -ratkaisujen yleistymisestä; toteaa, että tämä aiheuttaa painetta työntekijöille, joiden ammattitaito on vähäistä tai keskitasoa, jolloin erityisesti marginalisoituneiden yhteisöjen jäsenet ovat paineen alaisina, koska juuri he löytävät nykyisin töitä näiltä aloilta; tähdentää, että on tärkeää antaa kaikille helposti saatavilla olevaa ja kohtuuhintaista koulutusta ja palveluja uusien teknologioiden ja alojen piirissä, ja erityistä huomiota on kiinnitettävä etenkin kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ryhmien mahdollisuuksiin digitaalialalla ja vihreän talouden alalla; toteaa, että mikro- ja pienyritykset ovat merkittävässä asemassa työpaikkojen säilyttämisessä maaseudulla; kehottaa siksi korostamaan enemmän näiden yritysten mahdollisuuksia rahoituksen saamiseen;

47.

pitää tärkeänä marginalisoituneiden yhteisöjen naisten vaikutusvallan lisäämistä kannustamalla naisyrittäjiä ja naisten osallistumista kyseisissä yhteisöissä;

48.

korostaa, että sosiaalinen yrittäjyys, osuustoiminta, keskinäiset yritykset ja vaihtoehtoinen liiketoiminta voivat olla tärkeässä asemassa marginalisoituneiden yhteisöjen naisten vaikutusvallan lisäämisessä; suosittaa, että koheesiorahastot ja etenkin ESR tukevat sukupuolinäkökohdat selkeästi huomioon ottavia investointeja tällä alalla;

49.

kehottaa komissiota arvioimaan koheesiopolitiikan tuen määrittämisessä nykyisin käytetyn BKT:hen perustuvan jakoperusteen rajoituksia ja käyttämään entistä paremmin käytettävissä olevia indikaattoreita – joita ovat Eurostatin tulo- ja elinolotilastojen (EU-SILC) tiedot – joiden avulla pystytään tunnistamaan köyhyyden ja sosiaalisen haavoittuvuuden saarekkeita unionin alueella, jotta marginalisoituneille yhteisöille annettava EU:n tuki voidaan kohdentaa entistä paremmin;

50.

korostaa, että marginalisoituja yhteisöjä käytetään eurooppalaisessa poliittisessa keskustelussa usein tarkoituksenhakuisiin poliittisiin päämääriin ja että olisi laadittava yksityiskohtainen analyysi järjestelmällisestä syrjäytymisestä sekä kumppanuussopimuksissa että asianomaisissa toimenpideohjelmissa; kehottaa komissiota esittelemään johdonmukaiset, yhdenmukaiset ja selkeät suuntaviivat EU:n rahoittamien marginalisoituneisiin yhteisöihin liittyvien hankkeiden kehittämisestä, täytäntöönpanosta ja hallinnasta, mukaan luettuina perusteelliset analyysit, esimerkit parhaista käytännöistä ja politiikkatoimia koskevat suositukset, jotta voidaan varmistaa, että marginalisoituneet yhteisöt sisällytetään EU:n rahastoihin myös tulevalla ohjelmakaudella;

51.

kehottaa lisäämään kaikkiin EU:n rahoittamiin integroitumis- ja osallistamisaloitteisiin sekä vastaaviin ohjelmiin, toimiin ja rahoitusjärjestelyihin sukupuolinäkökulman ja monialaisen analyysin, jotta marginalisoituneiden yhteisöjen naisten erityistarpeisiin voidaan vastata ja naisten erilaisia näkemyksiä ja kokemuksia erilaisista rakenteellisista asemista ja rooleista voidaan ymmärtää entistä paremmin; katsoo, että sukupuolivaikutusten arvioinnit ja sukupuolten tasa-arvon huomioon ottava budjetointi ovat hyödyllisiä arvioitaessa rahoituksen painopisteiden, taloudellisten resurssien jakamisen ja rahoitusohjelmien erittelyjen vaikutusta naisiin; korostaa, että on tarpeellista kerätä systemaattisesti sukupuolen mukaan eriteltyjä tietoja ja analysoida niitä säännöllisesti;

52.

pyytää jäsenvaltioita tarjoamaan palkintoja esimerkillisestä omistautumisesta marginalisoituneiden ryhmien integroinnille ja osallistamiselle EU:n varojen täytäntöönpanon yhteydessä; ehdottaa, että tällainen palkinto erinomaisesta työstä voitaisiin myöntää jäsenvaltioiden kunnille tai alueille;

53.

kehottaa jäsenvaltioita mahdollistamaan marginalisoituneiden ryhmien integroinnin parissa työskentelevien kuntien ja kaupunkien välisen verkostoitumisen ja kannustamaan sitä; toteaa, että kaupunginjohtajien ilmastosopimus voisi olla yksi esimerkki tällaisesta verkostoitumisesta;

54.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.

27.10.2017   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 366/42

—

ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (SEU),

—

ottaa huomioon aiemmat päätöslauselmansa EU:sta ja YK:sta, erityisesti 2. huhtikuuta 2014 neuvostolle antamansa suosituksen Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksen 69. istunnosta (1) ja 11. toukokuuta 2011 antamansa päätöslauselman ”EU maailmanlaajuisena toimijana: sen rooli monenvälisissä järjestöissä” (2),

—

ottaa huomioon neuvoston 22. kesäkuuta 2015 antamat päätelmät EU:n painopisteistä Yhdistyneiden kansakuntien 70. yleiskokouksessa,

—

ottaa huomioon Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan,

—

ottaa huomioon YK:n yleiskokouksen päätöslauselman Euroopan unionin osallistumisesta Yhdistyneiden Kansakuntien työhön (3), jossa EU:lle myönnetään oikeus käyttää puheenvuoroja yleiskokouksessa, esittää suullisesti ehdotuksia ja muutoksia, joista äänestetään jäsenvaltion pyynnöstä, sekä vastata puheenvuoroon,

—

ottaa huomioon turvallisuusneuvoston puheenjohtajan 14. helmikuuta 2014 antaman kaikkien aikojen ensimmäisen lausunnon EU:n kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisessä omaksumasta roolista (4),

—

ottaa huomioon rasismin, rotusyrjinnän, muukalaisvihan ja suvaitsemattomuuden vastaisessa Durbanin maailmankonferenssissa vuonna 2001 annetun julistuksen,

—

ottaa huomioon parlamentin ulkoasioiden pääosaston maaliskuussa 2015 julkaiseman selvityksen Yhdistyneiden kansakuntien uudistamisesta, YK:n nykytilanteesta ja mahdollisista etenemistavoista,

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 52 artiklan,

—

ottaa huomioon ulkoasiainvaliokunnan mietinnön ja kehitysvaliokunnan, kansainvälisen kaupan valiokunnan, talousarvion valvontavaliokunnan, kulttuuri- ja koulutusvaliokunnan sekä perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnan lausunnot (A8-0308/2015),

A.

katsoo, että EU:n tulevaisuus on kytköksissä globaaliin rauhaan, turvallisuuteen ja kehitykseen sekä ihmisoikeuksiin; katsoo, että EU:n edessä olevat haasteet edellyttävät globaaleja ratkaisuja ja että globaalien kysymysten ratkaisemiseen tarvitaan EU:n toimia;

B.

toteaa, että EU:n ulkopolitiikan periaatteet ja tavoitteet on vahvistettu Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 21 artiklassa ja että ne ovat tiiviisti sidoksissa YK:n periaatteisiin ja tavoitteisiin; ottaa huomioon, että SEU-sopimuksen 21 artiklassa kehotetaan nimenomaisesti noudattamaan YK:n peruskirjan periaatteita ja kansainvälistä oikeutta;

C.

katsoo, että EU:lla on ainutlaatuinen mahdollisuus – täysin YK:n peruskirjan määräysten mukaisesti – ottaa käyttöön resursseja kautta koko diplomaattisen, turvallisuuteen ja puolustukseen liittyvän, taloudellisen, kehityspoliittisen ja humanitaarisen välineistönsä; katsoo, että näiden välineiden käyttö kokonaisvaltaisella tavalla antaa unionille ainutlaatuisen joustavuuden paneutua tehokkaasti kaikkein haastavimpiin turvallisuutta koskeviin tavoitteisiin;

D.

ottaa huomioon, että EU osallistuu aktiivisesti YK:n alaisuudessa rauhan, turvallisuuden ja edistyksen edistämiseen yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan (YUTP) ja yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan (YTPP) kautta;

E.

toteaa, että EU varjelee arvojaan, perustavanlaatuisia etujaan, turvallisuuttaan, riippumattomuuttaan ja koskemattomuuttaan ja pyrkii toimillaan säilyttämään rauhan, ehkäisemään konflikteja ja lujittamaan kansainvälistä turvallisuutta YK:n peruskirjan ja vuoden 1975 Helsingin päätösasiakirjan sekä uutta Eurooppaa koskevan vuoden 1990 Pariisin peruskirjan päämäärien mukaisesti; toteaa, että EU on osa kollektiivista YK:n turvallisuusjärjestelmää myös yhtenä YK:n peruskirjan VIII luvussa tarkoitettuna alueellisena järjestelynä;

F.

toteaa, että EU edistää kehitysmaiden talouden, yhteiskunnan ja ympäristön kannalta kestävää kehitystä pitäen ensisijaisina tavoitteinaan köyhyyden kitkemistä ja kestävän rauhan ja vakauden edistämistä ja yhteiskunnallisen eriarvoisuuden torjumista sekä antaa humanitaarista apua kaikentyyppisistä kriiseistä, olivatpa ne luonnonkatastrofeja tai ihmisen aiheuttamia katastrofeja, kärsiville ihmisille, maille ja alueille;

G.

toteaa, että EU on johtava toimija toisiinsa kytköksissä olevilla eri aloilla, joita ovat kauppa, kehitys, humanitaarinen apu, ympäristö ja ihmisoikeudet;

H.

toteaa, että EU pyrkii parantamaan ympäristön kestävyyttä edistämällä kansainvälisiä toimia, joiden tavoitteena on säilyttää ympäristön laatu ja parantaa sitä sekä luonnonvarojen kestävää käyttöä;

I.

toteaa, että EU on johtava toimija myös ympäristöasioissa ja varsinkin ilmastonmuutoksen torjunnassa, sillä se toimii eturintamassa ja on asettanut itselleen kunnianhimoisia tavoitteita ja puhuu lisäksi vankkumatta sen puolesta, että kansainvälisissä neuvotteluissa saataisiin aikaan sitovia sopimuksia ja konkreettisia ja mitattavissa olevia toimia;

J.

toteaa, että EU vahvistaa yhteiskunnallisen kestävyyden ja hyvän hallinnon perustaa lujittamalla, tukemalla ja edistämällä demokratiaa, oikeusvaltioperiaatetta, ihmisoikeuksia ja kansainvälisen oikeuden periaatteita;

K.

toteaa, että EU edistää perussopimustensa mukaisesti entistä tiiviimpään monenväliseen yhteistyöhön perustuvaa kansainvälistä järjestelmää ja maailmanlaajuista hyvää hallintotapaa ja on sitoutunut tehokkaaseen monenvälisyyteen, jonka keskiössä on YK; toteaa, että tämä sitoumus perustuu siihen vakaumukseen, että vastatakseen menestyksellisesti maailmanlaajuisiin kriiseihin, haasteisiin ja uhkiin kansainvälinen yhteisö tarvitsee tehokasta monenvälistä järjestelmää, joka perustuu yleismaailmallisiin oikeuksiin ja arvoihin;

L.

toteaa, että EU:n ulkopolitiikassa pääpaino on ollut kahdenvälisissä suhteissa sekä yhteistyössä ja kumppanuudessa maailman eri maiden ja maaryhmien sekä muiden alueellisten ja kansainvälisten organisaatioiden kanssa; toteaa, että viime vuosikymmeninä on kiinnitetty huomiota erityisesti unionin itäisten ja eteläisten lähialueiden geopoliittisiin tavoitteisiin ja huolenaiheisiin; ottaa huomioon, että EU myös ylläpitää erityisiä suhteita Afrikan mantereen maihin ja kiinnittää toiminnassaan erityistä huomiota niiden haasteisiin;

M.

katsoo, että globaalin keskinäisriippuvuuden lisääntyessä EU:n on vahvistettava rooliaan niin kahdenvälisissä suhteissaan kuin monenvälisillä foorumeilla;

N.

katsoo, että EU on ollut mukana ja toiminut merkittävässä roolissa kansainvälisissä neuvotteluissa ja sovitteluissa, erityisesti E3/EU3+3 -ryhmän ja Iranin välisissä neuvotteluissa sekä Lähi-idän rauhanprosessissa;

O.

toteaa, että EU:lla on maailman suurimpana kauppablokkina vahva rooli kahden- ja monenvälisissä kauppajärjestelyissä ja että se on luonut aktiivisia kauppapoliittisia toimia, joilla tuetaan talouskasvua, autetaan vähentämään köyhyyttä ja edistetään ympäristön ja luonnonvarojen suojelua;

P.

toteaa, että EU ja sen jäsenvaltiot ovat YK:n yleisen talousarvion ja humanitaarisen avun, julkisen kehitysavun sekä rauhanturvaoperaatioiden suurin rahoittaja; toteaa, että EU:n toteuttamat kehityspolitiikat ovat erittäin tärkeitä, koska niillä autetaan aktiivisesti köyhyyden vähentämistä ja vahvistetaan talouden, yhteiskunnan ja ympäristön kannalta kestävää kehitystä, mikä vahvistaa rauhaa ja turvallisuutta; toteaa, että EU on sopimuspuolena yli 50:ssä YK:n monenvälisessä sopimuksessa ja yleissopimuksessa ainoana osapuolena, joka ei ole valtio;

Q.

toteaa, että EU kuuluu niihin toimijoihin, jotka puolustavat ja edistävät kaikin tavoin ihmisoikeuksia, perusvapauksia, kulttuurisia arvoja, demokratiaa ja oikeusvaltioperiaatetta; toteaa, että näitä periaatteita koskevia määräyksiä on sisällytetty sen kaikkiin kahdenvälisiin kumppanuuksiin ja niillä on keskeinen rooli EU:n monenvälisessä toiminnassa; toteaa, että EU on ollut hyvin vahva kansainvälisen oikeuden tukija;

R.

toteaa, että EU toimii merkittävässä roolissa tukiessaan YK:n operaatioita yhteistä huolta aiheuttavilla aloilla, erityisesti aseellisesta konfliktista kärsivien siviilien ja varsinkin naisten ja lasten suojelussa;

S.

toteaa, että naisten ja miesten tasa-arvo on EU:n perusarvo, joka on tunnustettu sen perussopimuksissa ja perusoikeuskirjassa; toteaa, että EU on ottanut tehtäväkseen liittää sukupuolten tasa-arvokysymyksen kaikkeen toimintaansa ja kaikkeen politiikkaansa, myös ulkopolitiikkaan ja kehitysyhteistyöpolitiikkaan;

T.

katsoo, että ihmiskunnan arvot ja edut ovat yhteisiä; katsoo, että kun ratkotaan yhteisiä ongelmia ja edistetään yhteisiä tavoitteita ja arvoja, taakan ja hyötyjen olisi jakauduttava oikeudenmukaisesti;

U.

toteaa, että YK-järjestelmä on tärkein globaali foorumi globaalin hallinnan parantamisessa ja siten paras foorumi EU:n arvojen ja intressien edistämiseen;

V.

toteaa, että toisen maailmansodan jälkeen päätavoitteena oli säilyttää rauha ja turvallisuus; toteaa, että taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen ja ihmisoikeuksien edistämisellä on keskeinen asema YK:n peruskirjassa; toteaa, että ympäristöasiat tulivat YK:n asialistalle 1970-luvun alkupuolella; toteaa, että vuonna 1987 laaditussa Brundtlandin raportissa ”Yhteinen tulevaisuutemme” määriteltiin kestävän kehityksen käsite kehitykseksi, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa; toteaa, että vuoden 1992 Rion konferenssissa (UNCED) kehitys- ja ympäristöpolitiikkoja koottiin yhteen tavoitteena vähentää tehokkaasti köyhyyttä ja edistää kestävää kehitystä kaikkialla maailmassa;

W.

toteaa, että YK-järjestelmä kattaa kaikki yhteistyöalat ja että sen keskeinen osa eli turvallisuusneuvosto on vastuussa kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisestä yhdessä liitännäiselinten ja neuvoa-antavien elinten kanssa;

X.

toteaa, että YK-järjestelmässä on 19 erityisjärjestöä, muun muassa FAO, IFAD, ILO, IMF, UNESCO, UNIDO, WHO ja Maailmanpankkiryhmä, 11 rahastoa ja ohjelmaa, muun muassa UNCTAD, UNDP, UNEP, UNFPA, UNHCR, UNICEF, YK:n tasa-arvojärjestö ja WFP (5), sekä yhdeksän aihekohtaista toimikuntaa ja viisi alueellista talouskomissiota ja muita vastaavia elimiä; toteaa, että muun muassa Maailman kauppajärjestö (WTO) ja Kansainvälinen atomienergiajärjestö (IAEA) ovat myös kytköksissä YK-järjestelmään;

Y.

toteaa, että useimmat näistä järjestöistä, rahastoista, ohjelmista, toimikunnista ja komissioista toimivat talous- ja sosiaalineuvoston ja yleiskokouksen alaisuudessa, ja osa näistä raportoi yleiskokoukselle;

Z.

toteaa, että EU:lla ja sen jäsenvaltioilla on erittäin tärkeä rooli YK:n periaatteiden ja tavoitteiden edistämisessä ja ihmiskunnan yhteisten ongelmien ratkaisemisessa; katsoo toisaalta, että Eurooppa tarvitsee kansainvälisiä kumppaneita ratkoakseen omia ongelmiaan esimerkiksi turvallisuus-, ympäristönsuojelu-, ihmisoikeus- ja maahanmuuttoasioissa ja turvapaikkaoikeuden takaamisessa sekä finanssimarkkinoiden epävakaustilanteissa;

AA.

toteaa, että EU:lla on erityinen vastuu rauhanturvaamisesta, kehityksestä ja ihmisoikeuksista naapurialueillaan;

AB.

toteaa, että on erittäin tärkeää, että YK:n puitteissa toteutettavissa toimissa noudatetaan kansainvälistä oikeutta; toteaa, että YK:n alaisuudessa tehdyt rikokset ovat erittäin vahingollisia järjestön uskottavuuden kannalta eikä niitä saisi jättää rankaisematta;

AC.

toteaa, että maat on jaettu maantieteellisiin alueisiin, mikä usein johtaa siihen, että maat äänestävät blokkeina; toteaa, että YK:n ihmisoikeusneuvoston jäsenet ovat usein itse ihmisoikeuksien järjestelmällisiä loukkaajia ja heikentävät siten koko neuvoston tehokkuutta ja uskottavuutta;

AD.

toteaa, että ISIS/Da'esh-järjestön Irakissa ja Syyriassa harjoittaman kulttuuristen ja uskonnollisten kohteiden ja esineiden ryöstelystä ja salakuljetuksesta saatavia voittoja käytetään ISIS/Da'esh -järjestön terroritoiminnan rahoittamiseen; toteaa, että Unesco ja sen yleissopimus kulttuuriomaisuuden luvattoman tuonnin, viennin ja omistusoikeuden siirron kieltämiseksi ja ehkäisemiseksi ovat keskeisessä roolissa Syyrian ja Irakin kulttuuriperinnön kiireellisen suojelun varmistamisessa;

AE.

toteaa, että EU ja YK tekevät tiivistä yhteistyötä kaikkein vaikeimmissa kriisitilanteissa, erityisesti Lähi-idässä tai Pohjois-Afrikassa; katsoo, että niiden pyrkimyksiä on edelleen vahvistettava, jotta tällaisiin kriiseihin löydetään rauhanomaisia poliittisia ratkaisuja;

AF.

ottaa huomioon, että vuonna 2015 YK:n yleiskokouksen esityslistalla on keskustelu ja päätös Internetin hallintofoorumin (IGF) toimeksiannon uusimisesta; toteaa kehottaneensa YK:n yleiskokousta uusimaan IGF:n toimeksiannon ja lisäämään sen resursseja sekä vahvistamaan internetin monisidosryhmäistä hallintomallia;

1.

muistuttaa, että EU:lla ja sen jäsenvaltioilla on SEU-sopimuksen 21 artiklan 1 kohdan mukaisesti samat arvot ja periaatteet kuin YK:n peruskirjassa ja että niillä on erittäin tärkeä rooli näiden periaatteiden sekä YK:n tavoitteiden edistämisessä unionin ulkoisissa toimissa; katsoo, että EU tarvitsee kansainvälisiä kumppaneita voidakseen menestyksellisesti saavuttaa ulkopoliittiset tavoitteensa, erityisesti rauhan ja turvallisuuden, terrorismin ja järjestäytyneen rikollisuuden torjunnan sekä alueellisten konfliktien, valtioiden toimintakyvyttömyyden ja joukkotuhoaseiden leviämisen estämisen alalla;

2.

katsoo, että EU:n turvallisuusympäristö on yhä epävakaampi ja häilyvämpi, mikä on seurausta monista pitkään olemassa olleista sekä äskettäin esille nousseista turvallisuushaasteista; toteaa, että Itä-Ukrainan konflikti, Syyrian ja Irakin konfliktit ja ISIS-terroristijärjestön nousu, Libyan kriisi sekä Afrikan (erityisesti Sahelin alueen, Libyan ja Afrikan sarven alueen) terroriuhka ovat vakavia maailmanlaajuisia uhkia, jotka vaativat maailmanlaajuisia vastareaktioita; katsoo, ettei EU voi yksinään käsitellä näitä uhkia vaan se tarvitsee tukea kansainvälisiltä kumppaneilta;

3.

pitää myönteisenä sitä, että EU ja sen jäsenvaltiot osallistuvat eri tavoin ja eri muodoissa aktiivisesti YK-järjestelmän toimintaan ja edistävät sitä, ja katsoo, että tämän työn olisi oltava näkyvämpää;

4.

pitää myönteisenä myös EU:n merkittävää panosta kehityksen ja humanitaarisen avun alalla kaikkialla maailmassa; muistuttaa, että EU ja sen jäsenvaltiot yhdessä ovat maailman suurin kehitysavun ja humanitaarisen avun tarjoaja;

5.

muistuttaa, että EU:sta on tullut todellinen kansainvälinen toimija ja että sillä on siksi YK:ssa tehostettu tarkkailijan asema ja oikeus käyttää puheenvuoroja YK:n yleiskokouksessa käydyissä keskusteluissa merkittävien ryhmien edustajien joukossa ennen yksittäisiä valtioita, jättää ehdotuksia ja muutospyyntöjä, oikeus vastata, käyttää työjärjestyspuheenvuoroja ja toimittaa asiakirjoja;

6.

muistuttaa myös, että EU:ta edustavat YK:ssa monet toimijat: Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja, unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja, komissio ja EU:n edustustot sekä sen 28 jäsenvaltiota, joista kaksi (Ranska ja Yhdistynyt kuningaskunta) ovat YK:n turvallisuusneuvoston pysyviä jäseniä, joilla on veto-oikeus; korostaa, että EU:n jäsenvaltiot ovat perussopimusten mukaisesti velvollisia koordinoimaan toimintaansa kaikilla kansainvälisillä foorumeilla;

7.

on vakuuttunut, että voidakseen saavuttaa paremmin perussopimuksissa vahvistetut ulkopoliittiset tavoitteensa, EU:n olisi pyrittävä vahvistamaan globaalia päätöksentekoa YK-järjestelmän sisällä ja lisäämään omaa ja jäsenvaltioidensa vaikutusvaltaa tässä järjestelmässä; muistuttaa EU:n sitoutumisesta tukemaan aktiivisesti YK-järjestelmän laaja-alaista uudistusta järjestön legitimiteetin, alueellisen edustuksen, avoimuuden, vastuuvelvollisuuden ja tehokkuuden vahvistamiseksi sen vastatessa nykyajan monimutkaisiin ja monitahoisiin haasteisiin; korostaa erityisesti, että yleiskokouksen tekemää työtä on tärkeää jälleen tehostaa;

8.

korostaa, että EU:lla olisi oltava entistä vahvempi rooli yleiskokouksessa ja riittävästi näkyvyyttä sekä poliittista vaikutusvaltaa, joka antaa sille mahdollisuudet täyttää paremmin kansainväliset velvoitteensa edellä mainitun, yleiskokouksen 3. toukokuuta 2011 antaman päätöslauselman mukaisesti;

9.

vakuuttaa jälleen tukevansa parlamenttien ja alueellisten edustajakokousten roolia YK-järjestelmässä;

10.

kehottaa turvallisuusneuvoston jäseniä läheisessä yhteistyössä yleiskokouksen kanssa tarkistamaan ja muuttamaan YK:n pääsihteerin vaikeatajuista valintaprosessia ja varmistamaan mies- ja naisehdokkaille yhtäläiset mahdollisuudet tähän tehtävään; kehottaa kaikkia YK:n elimiä ja erityisesti turvallisuusneuvostoa kiinnittämään riittävästi huomiota sukupuolten tasa-arvon valtavirtaistamiseen YK:ssa ja EU:n jäsenvaltioita ottamaan tässä johtavan roolin kannustamalla ja edistämällä naisehdokkaita; toivoo, että YK:n seuraavaksi pääsihteeriksi valitaan nainen; kehottaa EU:ta tukemaan YK:n naisjärjestöä sukupuoli-identiteettiin ja sukupuoli-ilmaisuun perustuvan syrjinnän huomioon ottamisessa;

11.

korostaa EU:n nykyisiä, YK:n 70. yleiskokousta varten vahvistettuja prioriteetteja, joissa toistetaan unionin pitkäaikainen vaatimus, että YK:n olisi virtaviivaistettava rakenteitaan, talousarviotaan ja työmenetelmiään väistelemättä vaikeita aiheita, kuten turvallisuusneuvoston uudistamista;

12.

korostaa, että kaikkien YK:n jäsenmaiden hallituksia edustavalla yleiskokouksella on oltava keinoja ohjata YK-järjestelmää ja koordinoida sen toimia;

13.

on ehdottomasti sitä mieltä, että turvallisuusneuvostoa on uudistettava, jotta se ilmentäisi paremmin maailman uutta todellisuutta ja kykenisi vastaamaan tehokkaammin nykyisiin ja tuleviin turvallisuushaasteisiin; kannustaa maita pidättymään veto-oikeutensa käyttämisestä joukkotuhontaa ja ihmisyyttä vastaan tehtyjä rikoksia koskevissa tilanteissa;

14.

muistuttaa, että EU:n pitkän aikavälin tavoitteena on päästä laajennetun turvallisuusneuvoston jäseneksi, kun otetaan huomioon EU:n panos maailmanrauhan ja turvallisuuden luomisessa sekä Lissabonin sopimuksen tavoite, joka koskee unionin ulkopolitiikan vahvistamista, ja kehottaa jälleen käymään Euroopan laajuista keskustelua turvallisuusneuvoston uudistuksesta; toistaa korkealle edustajalle / varapuheenjohtajalle esittämänsä pyynnön pyrkiä EU:n yhteisiin kantoihin turvallisuusneuvoston toimivaltaan kuuluvissa asioissa, ja parantamaan nykyisiä yhteistyömekanismeja, joilla pyritään varmistamaan, että turvallisuusneuvostossa istuvat EU:n jäsenvaltiot puolustavat siellä EU:n yhteisiä kantoja; muistuttaa, että SEU-sopimuksen 34 artiklan mukaan YK:n turvallisuusneuvoston jäseninä olevien EU-maiden on tiedotettava sen työskentelystä muille jäsenvaltioille ja korkealle edustajalle sekä puolustettava EU:n kantoja ja etuja; muistuttaa myös, että jos EU on määritellyt kantansa YK:n turvallisuusneuvoston esityslistalla olevaan asiaan, kyseisten maiden on pyydettävä, että korkea edustaja kutsutaan esittämään unionin kanta;

15.

muistuttaa, että YK:n peruskirjan VIII luvussa kannatetaan suuremman roolin antamista alueellisille ja alialueellisille järjestöille YK:ssa, ja kehottaa EU:ta ja Etyjiä pyrkimään lisäämään omaa osallistumistaan ja muiden alueellisten järjestöjen osallistumista globaaliin päätöksentekoon;

16.

katsoo, että EU:n olisi hyödynnettävä paremmin YK:n erityisjärjestöjen, rahastojen, ohjelmien, toimikuntien ja komissioiden kanssa solmittuja kumppanuuksia lisäämällä yhteistyötään YK:n kanssa; kehottaa vahvistamaan EU:n koordinointia näiden elinten johtokunnissa, jotta varmistetaan, että EU puhuu yhdellä äänellä;

17.

korostaa, että näiden YK:ssa tehtävien välttämättömien uudistusten lisäksi EU:n ulkopoliittisten tavoitteiden, kuten perusarvojen edistämisen, saavuttamiseksi tarvitaan niin EU:n kahden- kuin monenvälisen ulkoisen politiikan eri toimien tehokasta koordinointia; kehottaa jälleen parantamaan EU:n toiminnan ja avustusten näkyvyyttä kaikilla monenvälisillä foorumeilla ja paikan päällä;

18.

kehottaa EU:ta koordinoimaan tehokkaammin työtään humanitaarisen avun alalla, kuten ECHO-ohjelmaa, YK:n virastojen kanssa, jotta rajallisilla resursseilla voidaan saada mahdollisimman hyviä tuloksia ja vältetään tarpeettomia päällekkäisyyksiä;

19.

kehottaa asianomaisia unionin toimielimiä ja YK:n instituutioita noudattamaan täysimääräisesti rahoituksesta ja hallinnosta tehtyä puitesopimusta ja panemaan sen täytäntöön; pyytää komissiota tekemään parlamentille selkoa puitesopimuksen ja sitä koskevien ohjeiden soveltamisesta sekä yksilöimään parannuksia kaipaavat alueet ja antamaan tätä koskevia ehdotuksia;

20.

korostaa EU:n ja UNDP:n yhteistyön merkitystä avun vaikuttavuudessa; painottaa tuloksellista kehitysyhteistyötä koskevaan maailmanlaajuiseen kumppanuuteen sitoutumista; kannustaa kaikkia valtioita ja yksityisen sektorin toimijoita sitoutumaan asiaan;

21.

katsoo, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on osaltaan vaikuttanut menestyksekkäästi Euroopan kehitykseen ihmisoikeuksien kunnioittamisessa ja että tuomioistuinta voidaan pitää esimerkkinä muille alueille;

22.

kehottaa parantamaan YK:n ennalta ehkäiseviä välineitä ja varhaisvaroitusvälineitä sekä välitysvalmiuksia siten, että rauhanrakentamis- ja rauhanturvaoperaatioille on johdonmukaiset ja saavutettavissa olevat mandaatit, joihin sisältyy ihmisoikeuskomponentti ja selkeät vetäytymisstrategiat; kannustaa EU:n jäsenvaltioita tukemaan voimakkaammin rauhanrakentamis- ja rauhanturvaamisoperaatioita ja kehottaa EU:ta voimistamaan välityspyrkimyksiään konfliktien ratkaisussa; palauttaa mieliin eräiden ääri- ja terroristiryhmien viimeaikaiset hirmuteot ja ihmisoikeusloukkaukset sekä konfliktialueilla jatkuvan seksuaalisen väkivallan, kuten raiskaukset sodankäynnin välineenä; kehottaa turvallisuusneuvostoa suojeluvelvollisuuden periaatteen mukaisesti määrittelemään kunnianhimoisia välineitä ja toimia tällaisten tekojen estämiseksi tehokkaasti ja oikeusvaltion periaatteiden ja kansainvälisen humanitaarisen oikeuden noudattamiseksi ja kehottamaan YK:n jäsenvaltioita torjumaan ihmiskauppaa, kitkemään terroristijärjestöjen värväystoiminnan ja rahoituksen estämällä ja tukahduttamalla terroristitaistelijoiden värväämistä, organisointia, kuljetuksia ja varustamista sekä heidän matkojensa ja toimintansa rahoittamista;

23.

kehottaa Euroopan unionia tukemaan johdonmukaisuuden, synergioiden ja täydentävyyden lisäämistä rauhanoperaatioiden, YK:n rauhanturva-arkkitehtuurin sekä naisia, rauhaa ja turvallisuutta koskevan YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1325 uudelleentarkastelujen välillä; korostaa, että naisten on tärkeää osallistua tasavertaisesti ja täysimääräisesti aktiivisina toimijoina konfliktien estämiseen ja ratkaisemiseen, rauhanneuvotteluihin, rauhanrakentamiseen, rauhanturvaamiseen, humanitaarisiin toimiin ja konfliktin jälkeiseen jälleenrakentamiseen; pitää tässä yhteydessä myönteisenä, että komissio on tarkastellut uudelleen humanitaarista apua koskevaa politiikkaansa, jossa nyt todetaan, että kansainvälinen humanitaarinen lainsäädäntö ja/tai ihmisoikeuslainsäädäntö voivat oikeuttaa turvallisten aborttien tekemisen naispuolisille sotaraiskausten uhreille;

24.

kannustaa Euroopan unionia edistämään ihmisten turvallisuutta koskevaa laajaa määritelmää, joka on lähempänä ihmisoikeuksia, sukupuolten tasa-arvoa ja inhimillistä kehitystä;

25.

on ehdottomasti sitä mieltä, että EU:n on osoitettava vahvaa ja sitoutunutta tukeaan kansainväliselle rikostuomioistuimelle erityisesti lujittamalla ja laajentamalla sen suhdetta YK:hon ja erityisesti turvallisuusneuvostoon ja varmistamalla, että EU:n jäsenvaltiot ratifioivat nopeasti Rooman perussääntöön lisätyt Kampalan tarkistukset, joissa määritellään hyökkäysrikos; toteaa, että valtiot ovat ensisijaisesti itse vastuussa syyllisten saattamisesta oikeuteen ja tukee ICC:n tuomiovaltaa, jos kansalliset viranomaiset eivät todella kykene tai halua nostaa syytteitä kansainvälistä yhteisöä huolestuttavista vakavimmista rikoksista;

26.

tukee EU:n ja YK:n operatiivisen yhteistyön lujittamista kriisinhallinnassa, muun muassa siten, että EU tekee yhteistyötä YK:n kanssa analyysien vaihdossa (jotta päädyttäisiin yhteisiin analyyseihin) ja rauhanturva- ja turvallisuusoperaatioiden suunnittelussa (operatiivisten näkökohtien helpottamiseksi);

27.

katsoo, että olisi tarmokkaammin pyrittävä varmistamaan, että YK:n jäsenvaltiot noudattavat lupauksiaan humanitaarisen avun antamisesta julkaisemalla säännöllisiä katsauksia velvoitteiden noudattamisesta;

28.

pitää myönteisenä EU:n sitoutumista suurempaan vastuuseen ja avoimuuteen asekaupan suhteen, ja tukee asekauppasopimuksen maailmanlaajuisen soveltamisen ja täysimääräisen täytäntöönpanon edistämistä sekä ensimmäisen sopimusvaltioiden konferenssin tulosten täytäntöönpanoa; kehottaa EU:ta jatkamaan ydinsulkusopimuksen edistämistä maailmanlaajuisen ydinsulkujärjestelmän kulmakivenä ja olennaisena perustana ydinaseriisunnan toteuttamiseksi sopimuksen VI artiklan mukaisesti; pyytää lisäksi EU:ta ryhtymään toimiin maailmanlaajuisen aseriisunnan toteuttamiseksi;

29.

painottaa, että EU:n on tärkeää jatkaa tasa-arvon ja syrjimättömyyden aktiivista edistämistä; pitää myönteisenä ensimmäistä YK:n turvallisuusneuvoston kokousta hlbti-oikeuksista, joka pidettiin 24. elokuuta 2015 ja jossa tuomittiin ISIS-järjestön Lähi-idässä suorittamat hlbti-ihmisten pahoinpitelyt ja surmat; kannustaa YK:n turvallisuusneuvostoa ottamaan myös huomioon hlbti-oikeuksien rikkomiset;

30.

muistuttaa, että EU:lla on nollatoleranssi kuolemantuomioon; painottaa, että EU:n on tärkeää jatkaa kuolemantuomioiden täytäntöönpanokiellon edistämistä;

31.

on ehdottomasti sitä mieltä, että YK-järjestelmän taloudellista, sosiaalista sekä ympäristöä ja kehitystä koskevaa ulottuvuutta on vahvistettava huomattavasti varmistamalla, että YK:n elimet toimivat poliittisemmin ja parantamalla niiden välistä yhteistyötä, sekä huolehtimalla saatavilla olevien resurssien tehokkaammasta ja avoimemmasta käytöstä; katsoo, että tämä voitaisiin tehdä ennen kaikkea toteuttamalla rakenteellinen ja toiminnallinen uudistus talous- ja sosiaalineuvostossa, joka YK:n peruskirjan mukaan on pääasiallisesti vastuussa tästä tehtävästä; kehottaa EU:n toimielimiä ja jäsenvaltioita harkitsemaan mahdollisuutta vahvistaa omaa rooliaan talous- ja sosiaalineuvostossa kehittämällä siitä kestävän kehityksen neuvosto;

32.

pitää myönteisenä, että on perustettu kestävää kehitystä käsitteleviä korkean tason poliittisia foorumeita (HLPF), joiden tehtävänä on tarjota kehityspolitiikkaan poliittista johtajuutta, opastusta ja suosituksia kestävän kehityksen kolmen pilarin (sosiaali-, talous- ja ympäristöasiat) suhteen; on ehdottomasti sitä mieltä, että HLPF:stä on tultava tärkein päätöksentekoelin kaikissa kehityspolitiikkaan liittyvissä asioissa, jolloin varmistettaisiin vuoden 2015 jälkeisen ajan kehityspuitteisiin liittyvien etenemissuunnitelmien, päätösten ja sitovien toimien koordinoitu ja tehokas tarvearviointi ja hyväksyminen; pitää välttämättömänä panna tehokkaasti täytäntöön syyskuussa 2015 pidetyssä YK:n huippukokouksessa vahvistetut kestävän kehitykset tavoitteet;

33.

on ehdottomasti sitä mieltä – pakolaisiin ja maahanmuuttajiin liittyvien runsaasti inhimillistä kärsimystä aiheuttavien toistuvien humanitaaristen kriisien vuoksi ja ottaen huomioon, että lähtömaiden kestävä kehitys voisi pitkällä aikavälillä ratkaista humanitaariset kriisit – että kaikkien näitä asioita käsittelevien järjestöjen toimintaa olisi ehdottomasti koordinoitava;

34.

katsoo, että pakolaisiin liittyvän humanitaarisen kriisin aiheuttamat haasteet ovat kysymyksiä, joita on käsiteltävä kokonaisvaltaisesti solidaarisuuden hengessä EU:n sisällä ja tiiviissä yhteistyössä YK:n ja sen virastojen kanssa;

35.

kehottaa EU:ta ja YK:ta tehostamaan yhteisiä toimiaan, jotta voidaan saavuttaa pitkälle menevä ja oikeudellisesti sitova sopimus YK:n ilmastonmuutoskokouksessa Pariisissa 2015 ja varmistaa, että COP21:n tulosten täytäntöönpano tapahtuu pikaisesti;

36.

katsoo, että myös Maailmanpankkiryhmän, Kansainvälisen valuuttarahaston ja Maailman kauppajärjestön työtä voitaisiin koordinoida osana YK-järjestelmää, niiden nykyiset päätöksentekorakenteet säilyttäen, jotta voidaan varmistaa, että niiden päätöksenteko ja niiden toteuttamat toimet ovat vastuullisia, tehokkaita, johdonmukaisia ja tarpeellisia;

37.

tukee tavoitetta ottaa monenvälisellä tasolla käyttöön investointisuoja, johon liittyvässä uudessa järjestelmässä otetaan huomioon kansallisten tuomioistuinten toimivalta; kehottaa komissiota ottamaan tämän tavoitteen neuvottelujen asialistalle, kun investointeja koskevia sopimuksia laaditaan; katsoo, että jos pysyvä investointikiistoja käsittelevä kansainvälinen sovittelutuomioistuin perustetaan, se voitaisiin sijoittaa YK-järjestelmään ja sen olisi perustuttava tuomioistuimen menettelyn kohteena olevien oikeuksiin ja velvollisuuksiin; katsoo, että olisi myös korostettava monikansallisia yrityksiä koskevia OECD:n periaatteita sekä yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevia YK:n suuntaviivoja; katsoo, että YK:n järjestelmä antaa käyttökelpoisia malleja tällaiselle järjestelmälle erityisesti rahoituskysymyksissä;

38.

katsoo, että WTO:n Dohan kehityskierros on saatettava loppuun ja että YK voi käyttää ainutlaatuista asemaansa varmistamaan neuvottelujen onnistuminen kehitysmaiden kannalta; katsoo, että YK:n olisi tehtävä tässä asiassa yhteistyötä WTO:n kanssa sekä annettava neuvoja ja ohjausta kehitysmaille kauppaan ja investointeihin liittyvän strategian edistämiseksi niin, että EU:lla on asiassa keskeinen rooli;

39.

on tietoinen tarpeesta lujittaa yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevia YK:n suuntaviivoja ja panna ne täytäntöön; kehottaa unionia edistämään ylikansallisia yrityksiä ja ihmisoikeuksia käsittelevän hallitusten välisen työryhmän työn saattamista onnistuneeseen tulokseen;

40.

katsoo, että YK:n olisi edistettävä kaikkia ihmisten hyvinvointiin liittyviä asioita; katsoo, että näihin kuuluvat kulttuurinen kestävyys sekä kulttuuri-ilmaisujen moninaisuuden suojelu ja edistäminen sisällyttämällä päätöksentekoon koulutus, matkailu, kulttuuridiplomatia, kulttuuriperinnön suojelu, luovat alat ja tieteellinen tutkimus;

41.

suosittaa, että varmistetaan EU:n ja YK:n yhteistyö humanitaaristen kriisien, aseellisten konfliktien ja luonnonkatastrofien yhteydessä toteutettaviin hätäohjelmiin liittyvän koulutuksen alalla siten, että jatketaan esimerkiksi koulutusta hätätilanteissa ja kriisinjälkeistä siirtymää koskevan UNICEF-ohjelman ja laadukasta opetusta pakolaisleireissä koskevan YK:n pakolaisjärjestön ohjelman sekä YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestön tekemän koulutustyön tukemista;

42.

pitää tässä yhteydessä myönteisenä, että vuonna 2014 nimitetyn komission toiminta on organisoitu projektiryhmittäin ja että korkea edustaja / varapuheenjohtaja vastaa yhä enemmän EU:n ulkopolitiikan koordinoinnista yhteistyössä muiden EU:n toimielinten kanssa; korostaa, että maailmanlaajuisen mittaluokan toimille on annettava keskeinen asema tämän projektiryhmän toiminnassa;

43.

kehottaa korkeaa edustajaa / varapuheenjohtajaa sisällyttämään YUTP:tä koskevaan vuosittaiseen selvitykseensä perinpohjaisen osion EU:n globaalien ulkopoliittisten tavoitteiden edistämisestä;

44.

katsoo, että parlamentin on voitava käsitellä näitä globaaleja haasteita yhtä perusteellisella ja kattavalla tavalla kuin komissio ja organisoida toimintansa sen mukaisesti; kannustaa parlamentin kaikkia valiokuntia, joiden vastuualaan kuuluu toimintapolitiikkoja, joilla on ulkoinen ja maailmanlaajuinen ulottuvuus, toimittamaan korkean edustajan / varapuheenjohtajan selvityksen asianomaista osiota koskevat lausuntonsa ulkoasianvaliokunnalle, joka on vastaava valiokunta tämän selvityksen osalta;

45.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle ja Euroopan ulkosuhdehallinnolle sekä YK:n yleiskokoukselle ja pääsihteerille.

27.10.2017   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 366/51

—

ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (SEU) 4 ja 13 artiklan,

—

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 107, 108, 113, 115, 116, 175 ja 208 artiklan,

—

ottaa huomioon 12. helmikuuta 2015 antamansa päätöksen veropäätöksiä ja muita luonteeltaan tai vaikutuksiltaan samankaltaisia toimenpiteitä käsittelevän erityisvaliokunnan asettamisesta ja sen toimivallan, jäsenmäärän ja toimikauden keston määrittelystä (1),

—

ottaa huomioon tutkivien journalistien kansainvälisen yhteenliittymän (ICIJ) julkaisemat tiedot Luxemburgissa sovellettavista veropäätöksistä ja muista haitallisista verokäytännöistä eli ns. LuxLeaks-asiakirjat,

—

ottaa huomioon kansainvälisiä veroasioita käsitelleiden G7-, G8- ja G20-maiden huippukokousten, erityisesti 7.–8. kesäkuuta 2015 Elmaussa, 15.–16. marraskuuta 2014 Brisbanessa, 5.–6. syyskuuta 2013 Pietarissa, 17.–18. kesäkuuta 2013 Lough Ernessä ja 24.–25. syyskuuta 2009 Pittsburghissa pidettyjen huippukokousten päätelmät,

—

ottaa huomioon Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön (OECD) haitallista verokilpailua käsittelevän raportin ”Harmful Tax Competition: An Emerging Global Issue” vuodelta 1998,

—

ottaa huomioon vuonna 2013 julkaistun veropohjan rapautumista ja voitonsiirtoja (BEPS) käsittelevän OECD:n raportin ”Addressing Base Erosion and Profit Shifting”, OECD:n BEPS-toimintasuunnitelman sekä OECD:n myöhemmät julkaisut asiasta,

—

ottaa huomioon Eurooppa-neuvoston viimeaikaiset päätelmät yhteisestä yhdistetystä yhtiöveropohjasta (14. maaliskuuta 2013), verotuksesta (22. toukokuuta 2013), automaattisesta tietojenvaihdosta (18. joulukuuta 2014), veropohjan rapautumisesta ja voitonsiirroista (BEPS), maailmanlaajuisesta automaattisesta tietojenvaihdosta ja haitallisista verotoimenpiteistä (18. joulukuuta 2014) ja verovilpistä (27. kesäkuuta 2014),

—

ottaa huomioon 22. kesäkuuta 2015 annetut talous- ja rahoitusasioiden neuvoston (Ecofin) päätelmät ja sen Eurooppa-neuvostolle antaman selvityksen veroasioista,

—

ottaa huomioon yritysverotuksen käytännesääntötyöryhmän neuvostolle puolivuosittain antamat selvitykset käytännesäännöistä,

—

ottaa huomioon hallinnollisen yhteistyön direktiivin (2), korko- ja rojaltidirektiivin (3) ja komission uusimmat lainsäädäntöehdotukset näiden muuttamiseksi,

—

ottaa huomioon eri jäsenvaltioissa sijaitseviin emo- ja tytäryhtiöihin sovellettavasta yhteisestä verojärjestelmästä 23. heinäkuuta 1990 annetun neuvoston direktiivin 90/435/ETY (4) (emo-tytäryhtiödirektiivi), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna vuonna 2015,

—

ottaa huomioon tilinpäätösten ja konsolidoitujen tilinpäätösten lakisääteisestä tilintarkastuksesta annetun direktiivin 2006/43/EY muuttamisesta 16. huhtikuuta 2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/56/EU (5),

—

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 108 artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 22. maaliskuuta 1999 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 659/1999 (6),

—

ottaa huomioon jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten keskinäisestä avusta välittömien verojen ja vakuutusmaksuista perittävien verojen alalla 19. joulukuuta 1977 annetun neuvoston direktiivin 77/799/ETY (7),

—

ottaa huomioon rahoitusjärjestelmän käytön estämisestä rahanpesuun tai terrorismin rahoitukseen, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/60/EY ja komission direktiivin 2006/70/EY kumoamisesta 20. toukokuuta 2015 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2015/849 (8),

—

ottaa huomioon 26. helmikuuta 2007 annetun komission tiedonannon neuvostolle, Euroopan parlamentille ja Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle EU:n yhteisen siirtohinnoittelufoorumin toiminnasta erimielisyyksien ehkäisemiseksi ja ratkaisemiseksi sekä EU:n ennakkohinnoittelusopimuksia koskevista suuntaviivoista (COM(2007)0071),

—

ottaa huomioon 10. joulukuuta 1998 annetun komission tiedonannon valtiontukisääntöjen soveltamisesta yritysten välittömään verotukseen (9),

—

ottaa huomioon 17. kesäkuuta 2015 annetun komission tiedonannon ”Euroopan unionin oikeudenmukainen ja tehokas yhtiöverojärjestelmä: viisi keskeistä toiminta-alaa” (COM(2015)0302),

—

ottaa huomioon 18. maaliskuuta 2015 annetun komission tiedonannon verotuksen avoimuudesta verovilpin ja veron kiertämisen torjumiseksi (COM(2015)0136),

—

ottaa huomioon 6. joulukuuta 2012 annetun komission tiedonannon toimintasuunnitelmasta veropetosten ja veronkierron torjunnan tehostamiseksi (COM(2012)0722),

—

ottaa huomioon 6. joulukuuta 2012 annetun komission suosituksen aggressiivisesta verosuunnittelusta (C(2012)8806),

—

ottaa huomioon 6. joulukuuta 2012 annetun komission suosituksen toimenpiteistä, joilla kannustetaan kolmansia maita soveltamaan hyvän hallintotavan vähimmäisvaatimuksia verotusalalla (C(2012)8805),

—

ottaa huomioon 27. kesäkuuta 2012 annetun komission tiedonannon konkreettisista tavoista tehostaa veropetosten ja veronkierron torjuntaa EU:ssa ja sen ulkopuolella (COM(2012)0351),

—

ottaa huomioon vuonna 2011 annetun komission ehdotuksen neuvoston direktiiviksi yhteisestä yhdistetystä yhtiöveropohjasta (CCCTB) (COM(2011)0121) ja 19. huhtikuuta 2012 vahvistetun parlamentin kannan ehdotukseen (10),

—

ottaa huomioon 25. lokakuuta 2011 annetun komission tiedonannon yritysten yhteiskuntavastuuta koskevasta uudistetusta EU:n strategiasta vuosiksi 2011–2014 (COM(2011)0681),

—

ottaa huomioon neuvoston ja neuvostossa kokoontuneiden jäsenvaltioiden hallitusten edustajien 1. joulukuuta 1997 antaman päätöslauselman yritysverotuksen käytännesäännöistä (11) ja yritysverotuksen käytännesääntötyöryhmän säännölliset selvitykset neuvostolle,

—

ottaa huomioon 30. huhtikuuta 2014 annetun Euroopan neuvoston ministerikomitean suosituksen ilmiantajien suojelusta,

—

ottaa huomioon vuodelta 1999 peräisin olevan haitallisia käytäntöjä koskevan Simmons & Simmonsin raportin, joka mainitaan käytännesääntötyöryhmän vuoden 1999 raportin, Primarolo-raportin (SN 4901/99), 26 kohdassa, sekä tämän raportin päivityksen vuodelta 2009,

—

ottaa huomioon parlamentin 8. heinäkuuta 2015 hyväksymät tarkistukset ehdotukseen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi direktiivin 2007/36/EY muuttamisesta osakkeenomistajien pitkäaikaiseen vaikuttamiseen kannustamisen osalta sekä direktiivin 2013/34/EU muuttamisesta hallinnointi- ja ohjausjärjestelmää koskevan selvityksen tiettyjen osien osalta (12),

—

ottaa huomioon 8. heinäkuuta 2015 antamansa päätöslauselman veronkierrosta ja verovilpistä haasteina kehitysmaiden hallinnolle, sosiaaliturvalle ja kehitykselle (13),

—

ottaa huomioon 25. maaliskuuta 2015 antamansa päätöslauselman verotusta käsittelevästä vuotuisesta kertomuksesta (14),

—

ottaa huomioon 11. maaliskuuta 2015 antamansa päätöslauselman vuosikertomuksesta 2013 ”EU:n taloudellisten etujen suojaaminen – Petostentorjunta” (15),

—

ottaa huomioon 23. lokakuuta 2013 antamansa päätöslauselman järjestäytyneestä rikollisuudesta, korruptiosta ja rahanpesusta (16),

—

ottaa huomioon 21. toukokuuta 2013 antamansa päätöslauselman veropetosten, veronkierron ja veroparatiisien torjunnasta (17),

—

ottaa huomioon 19. huhtikuuta 2012 antamansa päätöslauselman konkreettisista keinoista veropetosten ja veronkierron torjumiseksi (18),

—

ottaa huomioon 8. maaliskuuta 2011 antamansa päätöslauselman aiheesta ”Verotus ja kehitys – yhteistyö kehitysmaiden kanssa hyvän hallintotavan edistämiseksi verotusalalla” (19),

—

ottaa huomioon 10. helmikuuta 2010 antamansa päätöslauselman hyvän hallintotavan edistämisestä verotusalalla (20),

—

ottaa huomioon monien kansallisten parlamenttien ja erityisesti Yhdistyneen kuningaskunnan alahuoneen, Yhdysvaltojen senaatin ja Ranskan kansalliskokouksen samasta aiheesta järjestämät kuulemiset ja laatimat mietinnöt,

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 52 artiklan,

—

ottaa huomioon veropäätöksiä ja muita luonteeltaan tai vaikutuksiltaan samankaltaisia toimenpiteitä käsittelevän erityisvaliokunnan mietinnön (A8-0317/2015),

A.

toteaa, että LuxLeaks-skandaali, joka tuli ilmi 5. marraskuuta 2014, kun tutkivien journalistien kansainvälinen yhteenliittymä julkisti noin 28 000 sivua luottamuksellisia asiakirjoja paljastaen yli 500 Luxemburgin verohallinnon ja yli 300 monikansallisen yhtiön välillä vuosien 2002 ja 2010 välisenä aikana tehtyä yksityistä verojärjestelyä, toi päivänvaloon, kuinka laajaa salaisten verosopimusten käyttö on, ja toteaa, että näille sopimuksille ovat ominaisia monimutkaiset rahoitusrakenteet, jotka on suunniteltu huomattavien veronalennusten toteuttamiseksi; toteaa, että monet satojen miljoonien eurojen liiketoimia tekevät luxemburgilaiset tytäryhtiöt eivät ole juurikaan läsnä Luxemburgissa tai harjoittavat siellä vain vähäistä taloudellista toimintaa;

B.

toteaa, että yhtiöveropohjan rapautuminen ja aggressiiviset verosuunnittelukäytännöt ovat olleet tiedossa ja niitä on käsitelty kansainvälisellä tasolla jo ainakin useiden vuosikymmenten ajan; toteaa LuxLeaksin tuoneen nämä asiat yleisön ja median tietoon ja paljastaneen kyseenalaisia verokäytäntöjä, joita ovat edistäneet tilintarkastusyritykset yhdessä tietyssä jäsenvaltiossa; toteaa komission suorittaman tutkinnan ja parlamentin erityisvaliokunnan työn osoittaneen, että kyse ei ole yksittäistapauksesta, vaan kyse on niin Euroopassa kuin sen ulkopuolella sovellettavasta laajamittaisesta käytännöstä, jossa verotuksellisia toimia käytetään vähentämään eräiden suuryritysten kokonaisverovelvollisuutta kansallisen veropohjan vahvistamiseksi tällä tavalla keinotekoisesti muiden maiden kustannuksella, joista osa kuuluu julkisen talouden säästötoimien piiriin;

C.

toteaa, että tällainen toiminta, joka usein johtaa siihen, että arvonlisäys ja voittojen verotus tapahtuvat eri paikoissa, ei rajoitu pelkästään veropäätöksiin, vaan siihen kuuluu koko joukko haitallisia verokäytäntöjä, joita harjoittavat kansalliset verohallinnot niin EU:ssa kuin sen ulkopuolella;

D.

katsoo, että näiden käytäntöjen alistaminen julkiseen valvontaan on osa demokraattista valvontaa; toteaa, että kyseiset käytännöt vaikuttavat haitallisesti koko yhteiskuntaan ja että niitä voidaan soveltaa vain niin kauan kuin ne pysyvät salassa tai niitä suvaitaan; toteaa, että tutkivilla journalisteilla, hallituksista riippumattomilla toimijoilla ja tiedeyhteisöllä on ollut ratkaiseva rooli verojen välttelyn paljastamisessa ja sen saattamisessa kansalaisten tietoon; toteaa, että niin kauan kuin veron välttelyä ei voida estää, tapausten paljastumisen ei pitäisi perustua pelkästään yksittäisten tietovuotajien rohkeuteen ja etiikkaan, vaan tarvitaan järjestelmällisempiä raportointi- ja tietojenvaihtomekanismeja;

E.

ottaa huomioon, että EU:n 28 jäsenvaltiossa yhteisötuloverosta saatujen tulojen osuus BKT:sta oli keskimäärin 2,6 prosenttia vuonna 2012 (21);

F.

toteaa, että perussopimusten mukaan välitön verotus kuuluu pääasiassa jäsenvaltioiden toimivaltaan; toteaa, että jos EU:lla on toimivaltaa verotusasioissa, toimivallan käyttäminen edellyttää yleensä yksimielisyyttä neuvostossa; toteaa, että tästä syystä unionin tasolla ei ole vielä tehty merkittäviä päätöksiä yhtiöverotuksen alalla, vaikka unioni on viime aikoina yhdentynyt sisämarkkina-asioissa ja muissa perussopimusten kattamissa asioissa, joista voidaan mainita kansainväliset kauppasopimukset, yhteinen raha, julkisen talouden ohjausjärjestelmä sekä rahanpesun vastaiset periaatteet ja lainsäädäntö; toteaa, että jäsenvaltioiden on noudatettava unionin kilpailulainsäädäntöä ja varmistettava, että niiden verolainsäädäntö on sisämarkkinoiden periaatteiden mukainen eikä vääristä kilpailua; toteaa, että kun jokaisella jäsenvaltiolla on veto-oikeus, neuvoston yksimielisyyssääntö ei kannusta muuttamaan asioiden nykytilaa ja etsimään yhteistyöratkaisua; toteaa, että ellei käytetä SEUT-sopimuksen 116 artiklassa määrättyä menettelyä, tarvittaisiin perussopimusten muutos yksimielisyysvaatimuksen muuttamiseksi välittömän verotuksen alalla;

G.

toteaa, että nykyinen tilanne, jossa jokaisella jäsenvaltiolla on veto-oikeus, merkitsee sitä, että kaikkien jäsenvaltioiden on toimittava aktiivisesti ja tehtävä yhteistyötä verovilpin ja veron välttelyn torjumiseksi, sillä kyseessä on yleiseurooppalainen ongelma;

H.

toteaa, että eräitä kunnioitettavia poikkeuksia lukuun ottamatta jäsenvaltioiden poliitikot eivät ole kyllin innokkaasti käsitelleet veron välttelyä ja veropäätöksiä koskevaa ongelmaa;

I.

toteaa, että unionin sisämarkkinoilla pääoma liikkuu vapaasti ja suuryritykset raportoivat toimistaan konsolidoidussa muodossa, mutta verot kannetaan kansallisesti ja veroviranomaiset vaihtavat hyvin vähän tietoja keskenään;

J.

toteaa, että toteutuneilla sisämarkkinoilla ei saisi olla keinotekoisia vääristymiä, jotka vaikuttavat investointipäätöksiin ja liiketoiminnan sijoittautumiseen; toteaa kuitenkin, että globalisaatio, digitalisaatio ja pääoman vapaa liikkuvuus luovat edellytykset entistä kiivaammalle verokilpailulle jäsenvaltioiden välillä sekä niiden ja kolmansien maiden välillä investointien ja yritysten houkuttelemiseksi; toteaa, että on tärkeää säilyttää yritykset Euroopassa ja houkutella niitä Eurooppaan, mutta tämä ei saa tapahtua siten, että käytetään mahdollisesti haitallisia verojärjestelmiä, joiden ensisijaisena tavoitteena on edistää investointeja ja houkutella uutta taloudellista toimintaa tai reagoida naapurimaiden vastaavanlaisiin toimiin tai joilla on tarkoitus korjata aiemmiksi katsottuja jäsenvaltioiden välisiä epätasapainotiloja, jotka liittyvät suhteelliseen vaurauteen, kokoon tai syrjäiseen sijaintiin; toteaa, että myös joillakin oikeudenkäyttöalueilla houkuttelevat yhtiöverojärjestelmät näyttävät korreloivan suuren kansallisen varallisuuden kanssa; toteaa, että verojärjestelmien optimaalinen rakenne riippuu monista eri tekijöistä ja on siksi erilainen eri maissa; toteaa, että jäsenvaltioiden välinen haitallinen verokilpailu rajoittaa sisämarkkinoiden mahdollisuuksia;

K.

toteaa, että verokilpailupelissä maat käyttävät kansallisia lainsäädäntöjään ja verosopimusverkostojaan siihen, että ne mainostavat itseään sijoitusmaina, keskuksina, joiden kautta kanavoida rahoitusvirtoja tai joihin kirjata voittoja, ja houkuttelevat näin yrityksiä tai pöytälaatikkoyhtiöitä kumppanimaiden kustannuksella ja synnyttävät epäterveitä käytäntöjä niiden välillä sen sijaan, että ne keskittyisivät – esimerkiksi tuottavuuden parantamiseen tarkoitettuja menoja lisäämällä – edistämään sellaista liiketoimintaympäristöä, jonka tekee houkuttelevaksi hyvä infrastruktuuri ja korkeatasoinen työvoima, ja varmistamaan verojärjestelmän vakauden ja ennustettavuuden; toteaa, että erikseen tarkasteltuna kullakin maalla on selvä intressi käyttäytyä vapaamatkustajatyyliin eli olla ensimmäisenä suunnittelemassa ja panemassa täytäntöön erityisiä verojärjestelmiä ja verosäännöksiä veropohjan houkuttelemiseksi ja olla viimeisenä osallistumassa yhteistyöhön ja koordinoituihin toimiin veron välttelyn torjumiseksi;

L.

toteaa, että jäsenvaltioiden välillä on verokilpailua; toteaa, että unionin jäsenvaltioiden vilpittömän yhteistyön periaate on vahvistettu SEU-sopimuksen 4 artiklassa; katsoo, että jäsenvaltioiden olisi sovellettava vilpittömän yhteistyön periaatetta verokilpailun alalla;

M.

toteaa, että jotkut jäsenvaltiot suhtautuvat verojen kiertämiseen kaksijakoisesti, kun ne toisaalta valittavat kansallisen veropohjan rapautumisesta ja ovat samalla olleet mukana luomassa nykyisiä kansallisia ja kansainvälisiä verojärjestelmiä, jotka ovat mahdollistaneet tämän rapautumisen, eivätkä edelleenkään halua kehittää verojärjestelmiään koordinoidumpaan suuntaan; katsoo, että kun pääomat liikkuvat EU:ssa täysin vapaasti ja komissio on ilmoittanut tavoitteekseen perustaa pääomamarkkinaunioni, kansallisten verojärjestelmien ja verotulojen keskinäinen riippuvuus ja vastavuoroiset vaikutukset olisi otettava kaikilta osin huomioon pitäen mielessä yksittäisten jäsenvaltioiden veropäätöksistä johtuvat valtioiden rajat ylittävät myönteiset ja kielteiset heijastusvaikutukset, sillä yhden maan verokannustin merkitsee toisen maan veropohjan rapautumista;

N.

toteaa, että jäsenvaltioiden vapaa kilpailu verotuksen alalla on johtanut kilpailun vastaiseen toimintaan ja kilpailun vääristymiseen;

O.

toteaa, että unionin sisämarkkinoiden käyttöönotto on osoittautunut erittäin hyödylliseksi jäsenvaltioiden talouksille, sillä sisämarkkinat ovat parantaneet niiden kilpailukykyä ja houkuttavuutta globaalissa taloudessa, ja toteaa, että jäsenvaltioiden verotuksen lähentäminen johtaa lopulta samaan;

P.

toteaa, että lainsäätäjät ja verohallinnot, joiden resurssit ovat usein riittämättömät, eivät kykene ennakoimaan innovatiivisia veronkiertojärjestelmiä vaan ainoastaan reagoimaan – usein vieläpä suurella viipeellä – tällaisiin järjestelmiin, jotka ovat veroneuvojien, erityisesti erittäin suurten tilitoimistojen veroneuvojien, juristien ja välitysyritysten suunnittelemia ja suosittelemia; toteaa erityisesti kokemuksen osoittaneen, että EU:n elimet (kuten jäsenvaltioiden vuonna 1998 asettama käytännesääntötyöryhmä tai komissio perussopimusten valvojana), joiden olisi estettävä uusien haitallisten verotoimenpiteiden käyttöönotto, ovat osoittautuneet kykenemättömiksi torjumaan näitä kielteisiä ilmiöitä ja ne reagoivat joskus tehottomasti tai niiden mandaatti on liian rajallinen, ja toteaa, että EU:ssa on otettu käyttöön koko joukko uusia ja usein aggressiivisia veronkiertotoimia tai tehty niitä koskevia sopimuksia, kuten patenttibokseja; toteaa, että monikansalliset yhtiöt luottavat niin EU:ssa kuin kaikkialla muuallakin maailmassa hyvin järjestäytyneen ja taitavan veroneuvonta-alan sekä pankkien ja muiden rahoituspalvelujen tarjoajien asiantuntemukseen veronkiertojärjestelmiensä kehittelyssä; toteaa, että kyseinen ala on edustettuna samanaikaisesti hallituksia ja julkisia laitoksia veroasioissa neuvovissa elimissä, esimerkiksi verotusalan hyvän hallintotavan EU-foorumissa; ottaa huomioon huolenaiheet mahdollisesti syntyvistä eturistiriidoista, kun samat yhtiöt tarjoavat neuvontaa sekä viranomaisille että monikansallisille yksityisille yhtiöille;

Q.

toteaa, että kaikessa verosuunnittelussa olisi noudatettava lakeja ja voimassa olevia sopimuksia; ottaa huomioon, että kaikkein paras vastaus aggressiiviseen verosuunnitteluun on hyvä lainsäädäntö ja kansainvälinen koordinointi toivottujen tulosten suhteen;

R.

ottaa huomioon, että lainsäädännön täytäntöönpano on ratkaisevassa asemassa asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi; toteaa, että täytäntöönpano on jäsenvaltioiden hallintojen tehtävä ja näillä on usein vain vähän kannustimia tehdä keskinäistä yhteistyötä Euroopan tasolla; toteaa, että tämä tilanne lisää ja pahentaa entisestään unionissa vallitsevia eroja, joita lainsäädäntöjen erot aiheuttavat;

S.

toteaa, että toimielinten troikka (komissio, Euroopan keskuspankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto), joka valvoo jäsenvaltioissa, esimerkiksi Portugalissa ja Kreikassa, toteutettavia talouden ja julkisen talouden sopeutusohjelmia, ei yrittänyt estää veroarmahduksia, veropäätöksiä, veroetuuksia ja verovapautuksia koskevia järjestelmiä, jotka olivat ja ovat edelleen epäoikeudenmukaisella tavalla syrjiviä, suosivat veroja vältteleviä yrityksiä ja yksityishenkilöitä, aiheuttavat valtion tulojen poisvuotamista ja lisäävät jo ennestään yliverotettujen pienten ja keskisuurten yritysten (pk-yritysten) sekä kansalaisten taakkaa;

T.

toteaa, että verorikosten sekä rahanpesun tutkinta ja niihin liittyvä syytteeseenpano on erittäin haasteellista, sillä näihin kytkeytyvät rahoitustoimet ja oikeushenkilöt sijoittuvat usein useille oikeudenkäyttöalueille; katsoo, että verorikosten ja muiden talousrikosten tekijöiden tutkinnasta ja syytteeseen asettamisesta vastaavalla henkilöstöllä jäsenvaltioissa ei usein ole riittävää koulutusta ja valmiuksia tähän;

U.

toteaa, että viime vuosien julkisen talouden säästötoimet ja budjettisäästöt ovat heikentäneet huomattavasti verohallintojen valmiuksia tutkia verorikoksia ja haitallisia verokäytäntöjä; toteaa, että nämä vähennykset olivat erityisen haitallisia troikan johtamien rahoitustukiohjelmien piiriin kuuluvissa maissa, joissa valtion tuloja saatiin lisättyä yliverottamalla pk-yrityksiä ja kansalaisia, kun taas suuryritykset ja varakkaat verojen välttelijät usein hyötyivät veroarmahduksista, veropäätöksistä ja muista verovapautuksista ja etuusjärjestelmistä, kuten tapahtui Portugalissa ja Kreikassa;

V.

toteaa, että veropäätökset kattavat moninaisia jäsenvaltioiden käytäntöjä, jotka ulottuvat tapauskohtaisista toimista aina selkeästi määriteltyyn lainsäädännön soveltamiseen, mitä tulee mahdolliseen soveltamisalaan ja päätöksen kattamiin asioihin, sitovaan luonteeseen, käytön yleisyyteen, julkisuuteen, sopimuksen kestoon ja maksujen suorittamiseen; toteaa, että veropäätöksistä ei ole kansainvälistä yleisesti sovittua määritelmää vaan vain komission viittaus niihin ”jäsenvaltion antamana tai sen puolesta annettuna ilmoituksena tai muuna vaikutuksiltaan samankaltaisena välineenä tai toimena, joka koskee verolakien soveltamisen tulkintaa”;

W.

katsoo, että veropäätökset eivät ole lähtökohtaisesti ongelmallisia, sillä ne voivat alkuperäisen tarkoituksensa mukaisesti antaa veronmaksajalle oikeusvarmuuden ja vähentää rehellisten yritysten taloudellista riskiä tilanteissa, joissa verolait tai niiden soveltaminen tietyissä oloissa ovat epäselviä tai aiheuttavat erilaisia tulkintoja varsinkin monimutkaisten liiketoimien yhteydessä, ja niillä voidaan näin ollen välttää veronmaksajan ja veroviranomaisen väliset kiistat;

X.

toteaa, että veropäätöskäytäntö on muodostunut veroviranomaisten ja veronmaksajien välisessä läheisessä yhteistyösuhteessa välineeksi, jolla voidaan estää tiettyjen liiketoimien verokohtelun muuttuminen entistä monimutkaisemmaksi yhä monitahoisemmassa globaalissa digitaalitaloudessa; toteaa, että – vaikka jäsenvaltiot ovat vakuuttaneet, että päätökset eivät ole harkinnanvaraisia vaan ainoastaan väline, jolla selkeytetään voimassa olevaa verolainsäädäntöä, vaikka päätökset pidetäänkin salassa – parlamentin erityisvaliokunnan työ on vahvistanut, että veropäätöksiä voidaan tehdä ilman minkäänlaista oikeudellista kehystä sopimalla sellaisista epävirallisista tai tapauskohtaisista järjestelyistä, jotka tukevat verotusta silmällä pitäen luotuja rakenteita, jotka perustuvat monikansallisten yhtiöiden tyypillisesti käyttämiin verosuunnittelun välineisiin, joilla ne vähentävät maksamiaan veroja; toteaa, että tämä näyttää olevan ongelma erityisesti – mutta ei yksinomaan – veropäätöksissä, jotka liittyvät yrityksen sisäisten siirtojen hinnoitteluun (ennakkohinnoittelusopimukset); toteaa, että tarjotessaan oikeusvarmuuden ainoastaan valikoiduille toimijoille veropäätökset saattavat luoda eriarvoisuutta samalla alalla toimivien veropäätöksen saaneiden yritysten ja niiden ulkopuolelle jäävien yritysten välille;

Y.

toteaa, että sen enempää OECD kuin komissiokaan ei ole kehottanut lopettamaan veropäätöskäytäntöä;

Z.

toteaa, että verotusta koskevat ennakkoratkaisut eivät saisi vaikuttaa mitenkään liiketoimien verokohteluun eivätkä ne saisi asettaa joitakin veronmaksajia toisia suotuisampaan asemaan, vaan niillä olisi oltava muiden ehtojen pysyessä muuttumattomina sama vaikutus kuin verosäännösten takautuvalla soveltamisella; toteaa, että siksi tässä mietinnössä ei rajoituta pelkästään veropäätöksiin, vaan siinä käsitellään TAXE-erityisvaliokunnan mandaatin mukaisesti luonteeltaan tai vaikutuksiltaan samankaltaisia verotoimenpiteitä, joita voidaan kutsua yleisnimellä haitalliset verokäytännöt, eli toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on houkutella maahan ulkomaisia yrityksiä tai liiketoimia niiden verotusvaltaa käyttävien oikeudenkäyttöalueiden kustannuksella, jotka normaalisti verottaisivat näitä liiketoimia, ja/tai toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on myöntää etuoikeuksia vain tietyille yrityksille, mikä puolestaan vääristää kilpailua;

AA.

toteaa, että haitallisiin verokäytäntöihin voi ainakin jossakin määrin liittyä yksi tai useampia seuraavista ei-toivotuista vaikutuksista: avoimuuden puute, mielivaltainen syrjintä, kilpailun vääristyminen ja eriarvoiset toimintaedellytykset sisämarkkinoilla ja niiden ulkopuolella, sisämarkkinoiden yhtenäisyyden sekä verojärjestelmän oikeudenmukaisuuden, vakauden ja legitimiteetin heikkeneminen, vähemmän liikkuvien taloudellisten muuttujien ankarampi verotus, lisääntynyt taloudellinen eriarvoisuus, valtioiden välinen vilpillinen kilpailu, veropohjan rapautuminen, yhteiskunnallinen tyytymättömyys, epäluottamus ja demokratiavaje;

AB.

katsoo, että olisi tunnustettava, että myös monikansallisilla yhtiöillä on keskeinen asema investointien, talouskasvun ja työpaikkojen luomisessa, vaikka pk-yritykset ovatkin edelleen Euroopan talouden ja työllisyyden liikkeelle paneva voima; toteaa, että maksamalla osuutensa veroista maissa, joissa taloudellinen toiminta ja arvonlisäys tosiasiassa tapahtuvat, nämä yritykset edistävät parhaiten eurooppalaisten yhteiskuntien hyvinvointia ja kestävyyttä;

AC.

toteaa, että 26. helmikuuta 2015 asetettu erityisvaliokunta on pitänyt 14 kokousta ja kuullut niissä komission puheenjohtajaa Jean-Claude Junckeria, kilpailuasioista vastaavaa komission jäsentä Margrethe Vestageria ja talous- ja rahoitusasioista sekä verotuksesta ja tulliasioista vastaavaa komission jäsentä Pierre Moscovicia, neuvoston puheenjohtajaa Pierre Gramegnaa, Ranskan valtiovarainministeriä Michel Sapinia, Saksan valtiovarainministeriä Wolfgang Schäublea, Italian valtiovarainministeriä Pier Carlo Padoania ja Espanjan valtiovarainministeriä Luis de Guindosia, OECD:n edustajia, tietovuotajia, tutkivia journalisteja, asiantuntijoita, tutkijoita, monikansallisten yhtiöiden edustajia, ammattialayhdistyksiä, ammattiliittoja, hallituksista riippumattomia järjestöjä ja EU:n kansallisten parlamenttien jäseniä (ks. liite 1); toteaa, että TAXE-erityisvaliokunnan valtuuskuntia on käynyt Sveitsissä ottamassa selvää mandaattinsa kolmansien maiden ulottuvuutta koskevista erityispiirteistä sekä tiedonhankintamatkoilla Belgiassa, Luxemburgissa, Irlannissa, Alankomaissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa; toteaa, että myös Gibraltarin ja Bermudan hallintojen edustajien kanssa on pidetty kokoukset; katsoo, että vaikka kaikilla näillä toimilla saatiin moninaisia ja korvaamattomia tietoja verojärjestelmistä ja -käytännöistä eri puolilla EU:ta, niillä ei saatu selvennettyä kaikkia olennaisia kysymyksiä, mukaan lukien niiden lausuntojen epäjohdonmukaisuus, joita komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker antoi Kreckén raportin pitkän aikaa salaisena pidetystä sivusta;

AD.

toteaa, että erityisvaliokunnan toimintaa on haitannut se, että muutamat jäsenvaltiot ja neuvosto eivät reagoineet ajallaan (ks. liite 2) eivätkä loppujen lopuksi toimittaneet kaikkia pyydettyjä asiakirjoja tai ainoastaan vastasivat muodon vuoksi jotakin, joka tuskin sivusi esitettyjen kysymysten sisältöä; toteaa erityisesti, että yhteensä 17 kutsutusta monikansallisesta yhtiöstä vain neljä suostui tulemaan erityisvaliokunnan kuultavaksi kesä- ja heinäkuussa 2015, kun niitä pyydettiin ensimmäisen kerran; ottaa huomioon, että 11 monikansallista yhtiötä suostui tulemaan TAXE-erityisvaliokunnan kuultavaksi vasta sen jälkeen, kun mietinnöstä oli äänestetty erityisvaliokunnassa ja niitä oli pyydetty useita kertoja, joten ennen äänestystä täysistunnossa jouduttiin järjestämään ylimääräinen kokous (ks. liite 3); toteaa, että myöskään komissio ei tehnyt täysimääräistä yhteistyötä, sillä se ei toimittanut kaikkia kokousasiakirjoja ja epävirallisten kokousten muistioita käytännesääntötyöryhmän kokouksista vaan mahdollisti vain rajallisen kuulemismenettelyn, koska jotkut jäsenvaltiot vastustivat jyrkästi; toteaa, että erityisvaliokunnan toimikautta oli siksi pidennettävä;

AE.

toteaa, että osa komission suorittamasta valtiontukitutkinnasta, joka koskee veropäätöksiin ja luonteeltaan tai vaikutuksiltaan samankaltaisiin toimenpiteisiin perustuvia siirtohinnoittelujärjestelyjä, jotka vaikuttavat tiettyjen monikansallisten yhtiöiden tytäryhtiöille kirjattuun verotettavaan tuloon, oli vielä kesken tämän mietinnön hyväksyntävaiheessa;

1.

palauttaa mieliin, että teollisuusmaiden nykyiset yhtiöverotusmallit on luotu 1900-luvun alkupuoliskolla, jolloin rajatylittävää toimintaa oli vielä varsin vähän; panee merkille, että talouden globalisaatio ja digitalisaatio ovat muuttaneet rajusti globaalia arvoketjua ja markkinoiden toimintatapoja ja että useimmilla suuryrityksillä on nykyään ylikansallinen rakenne, jonka vuoksi on mentävä kansallisia verosääntöjä pidemmälle; korostaa, että veroalan kansalliset ja kansainväliset säännöt eivät ole pysyneet mukana liiketoimintaympäristön muutoksen vauhdissa;

2.

korostaa, että on laadittava tasapuolinen ja oikeudenmukainen veropolitiikka ja tämän on oltava olennainen osa jäsenvaltioiden rakenneuudistuksia;

3.

toteaa, että vaikka useammassa maassa toimivien yritysten on entistä vaikeampi noudattaa monia erilaisia verojärjestelmiä, ne pystyvät globalisaation ja digitalisaation ansiosta organisoimaan toimintansa offshore-keskusten välityksellä ja luomaan monimutkaisia rakenteita maksamiensa verojen kokonaismäärän vähentämiseksi; pelkää, että useimmat jäsenvaltiot ovat talous- ja velkakriisin ja julkisen talouden vakauttamisen seurauksena vähentäneet merkittävästi verohallintojensa henkilöstöä; korostaa, että kansallisilla veroviranomaisilla olisi oltava riittävät resurssit, henkilöresurssit mukaan luettuina, toimia tehokkaasti aggressiivisen verosuunnittelun, verovilpin ja veron välttelyn ennaltaehkäisemiseksi ja paljastamiseksi, sillä nämä rapauttavat oleellisesti niiden veropohjaa, ja niiden olisi varmistettava parempi ja oikeudenmukaisempi veronkanto ja verojärjestelmän uskottavuus; panee merkille tutkimukset, jotka ovat osoittaneet, että verohallintojen henkilöstön valtiolle tuomat tulot ovat huomattavasti suuremmat kuin niihin liittyvät menot, sillä verohallintojen tehokkuudella on välitön myönteinen vaikutus jäsenvaltioiden verotuloihin;

4.

korostaa, että on kyse kahdesta eri asiasta, kun puhutaan toisaalta tiettyjen verohallintojen ja kansallisten hallintojen harjoittamista haitallisista käytännöistä, jotka sallivat monikansallisten yhtiöiden siirtää voittoja verotuksen välttämiseksi alueilla, joilla voitot tehtiin, ja toisaalta hallitusten kilpailusta suorien ulkomaisten sijoitusten houkuttelemiseksi tai taloudellisen toiminnan säilyttämiseksi alueellaan unionin lainsäädäntöä noudattaen;

5.

korostaa, että perussopimukset antavat toissijaisuusperiaatteen nojalla jäsenvaltioille mahdollisuuden määrittää itse omat yhtiöverokantansa ja veropohjansa siihen saakka, kunnes sovitaan perussopimusten määräysten mukaisesti voimakkaammista toimenpiteistä verotuksen lähentämiseksi; korostaa kuitenkin, että kansallisten verojärjestelmien liian monimutkaiset säännöt ja niiden väliset erot synnyttävät porsaanreikiä, joita monikansalliset yhtiöt käyttävät aggressiiviseen verosuunnitteluun, mistä seuraa veropohjan rapautuminen, voitonsiirtoja, kilpajuoksu alimman verokannan perässä ja lopulta huono taloudellinen tulos; korostaa, että tällainen veron välttely on negatiivisen summan peliä kaikille kansallisille budjeteille, sillä haitallisista käytännöistä yhdessä jäsenvaltiossa (poikkeusten, erityisten vähennysten tai porsaanreikien ansiosta) syntyvä verotulojen kasvu ei kompensoi toisissa jäsenvaltioissa aiheutuvaa verotulojen vähenemistä; katsoo, että veropohjan jatkuva rapautuminen, haitallinen verokilpailu ja kilpajuoksu alimman verokannan perässä voidaan estää vain jäsenvaltioiden koordinoiduilla yhteisillä toimilla, joiden tavoitteena olisi yhteinen kehys sille, mille tasolle jäsenvaltiot asettavat verokantansa;

6.

palauttaa mieliin, että joissakin jäsenvaltioissa virallinen yhteisövero on korkeampi kuin muissa jäsenvaltioissa, mutta todellisuudessa kotimaisia yrityksiä suosivat vähennykset ja porsaanreiät laskevat veroastetta huomattavasti, jolloin tosiasiallinen veroaste on alhaisempi kuin virallisesti alhaisen veroasteen jäsenvaltioissa;

7.

huomauttaa, että joidenkin jäsenvaltioiden alhaisempi yhtiövero voi tuoda suhteellisesti suuremmat verotulot kuin mihin korkeammalla veroprosentilla päästäisiin;

8.

panee merkille, että komission mukaan (22) lakisääteiset yhteisötuloveroasteet EU:ssa ovat alentuneet 12 prosenttiyksiköllä eli 35 prosentista 23 prosenttiin vuosien 1995 ja 2014 välisenä aikana; korostaa, että tätä veroasteiden alenemista on seurannut veropohjan leventäminen tulonmenetysten korvaamiseksi ja että yhtiöverotuksesta samalla aikavälillä saatu suhteellisen vakaa tulo selittyy myös merkittävällä yhtiöittämistrendillä eli sillä, että tietyistä liiketoimintamuodoista, kuten (yksityisestä) elinkeinonharjoittamisesta, siirrytään yhtiömuotoiseen toimintaan, josta seuraa vastaava muutos henkilöverotuksen veropohjasta yhtiöveropohjaan;

9.

huomauttaa, että useimmat jäsenvaltiot käyttävät suuria summia verokannustimiin, joilla pyritään luomaan pk-yrityksille kilpailuetua, mutta komission äskettäisen tutkimuksen (23) mukaan näitä pyrkimyksiä heikentää kansainvälinen verosuunnittelu, jota kolme neljästä jäsenvaltiosta harjoittaa; toteaa, että tämä aiheuttaa pk-yrityksille kilpailuhaittaa, vaikka niitä tuetaan kalliisti verovaroilla, ja tekee tyhjäksi kansallisten päätöksentekijöiden tarkoituksen;

10.

korostaa lakisääteisten ja tosiasiallisten veroasteiden välistä kasvavaa kuilua erityisesti globaalisti toimivien yritysten tapauksessa; katsoo tämän kertovan ainakin osittain erilaisista poikkeuksista ja vapautuksista yleisestä verojärjestelmästä, olivatpa ne sitten lainsäätäjän tarkoituksella myöntämiä tiettyjen tavoitteiden saavuttamiseksi tai seurausta aggressiivisesta verosuunnittelusta eli siitä, että luodaan puhtaasti keinotekoisia järjestelyjä ainoastaan verotusta silmällä pitäen;

11.

korostaa, että verojärjestelmien väliset maailmanlaajuiset eroavuudet edistävät merkittävällä tavalla veropohjan rapautumista ja verovilppiä, mutta pelkästään EU:n tasolla toteutettavat toimet eivät ratkaise näitä kysymyksiä;

12.

panee merkille EU:n 28 verojärjestelmän moninaisuuden sekä veropohjan määrittelyn että veroasteen suuruuden osalta; toteaa, että erot ovat vielä suuremmat, jos otetaan huomioon EU:n jäsenvaltioihin kytkeytyvät erityiset oikeudenkäyttöalueet, joilla on omat verojärjestelmät (merentakaiset alueet ja Yhdistyneen kuningaskunnan kruunun alaisuuteen kuuluvat alueet); pitää valitettavana, että peruskäsitteistä, kuten lähdeverotus ja asumisperusteinen verotus, pysyvä toimipaikka ja verovelvolliset, taloudellinen sisältö ja väärinkäytösten vastaiset säännöt, korkojen ja rojaltien määritelmä, aineettoman varallisuuden kohtelu sekä velan ja oman pääoman kohtelu, sekä varsinkaan siitä, mitä voidaan tai ei voida vähentää veropohjasta, ei olla laatimassa unionin yhteisiä määritelmiä tai suuntaviivoja, joten jäsenvaltioiden verojärjestelmät pysyvät erilaisina; korostaa, että nämä määritelmät on yhdenmukaistettava;

13.

korostaa, että kansalliset etuuskohteluun oikeuttavat verojärjestelmät ja eri verojärjestelmien yhteensopimattomuudet mahdollistavat veron välttelyn sisämarkkinoilla; toteaa, että näitä ei-toivottuja vaikutuksia pahentaa edelleen se, että jäsenvaltioilla ja kolmansilla mailla on koko joukko kahdenvälisiä verosopimuksia, joihin ei sisälly riittäviä väärinkäytösten vastaisia määräyksiä;

14.

toteaa, että koordinoimattoman verokehyksen lisäksi EU:n suurena ongelmana on jäsenvaltioiden keskinäisen yhteistyön puute; korostaa tässä yhteydessä, että jäsenvaltiot eivät välttämättä ota huomioon omien verotuksellisten toimiensa vaikutusta toisiin jäsenvaltioihin, eivät verotoimia laatiessaan eivätkä vaihtaessaan keskenään tietoja näiden toimien täytäntöönpanosta, mikä johtaa veroasioissa toisten kustannuksella toimimiseen, mikä taas on vastoin koko Euroopan yhdentymisen perusajatusta; katsoo, että jäsenvaltioiden automaattinen, järjestelmällinen ja tehokas tietojenvaihto antaisi mahdollisuuden ottaa huomioon toisissa jäsenvaltioissa tiettyihin tulovirtoihin tai liiketoimiin sovellettava verokohtelu; korostaa, että edellä mainitut puutteet synnyttävät myös kestämättömän tilanteen, jossa monikansallisen yhtiön yhdessä jäsenvaltiossa tekemiä voittoja verotetaan EU:ssa usein hyvin kevyesti tai ei lainkaan;

15.

katsoo, että veropolitiikka ja kilpailupolitiikka olisi nähtävä saman kolikon eri puolina sisämarkkinoilla, ja kehottaa komissiota arvioimaan uudestaan saatavilla olevia kilpailupolitiikan välineitä ja valtiontukien resursseja ja tehostamaan niitä;

16.

korostaa, että kansallisten verojärjestelmien lähentyminen on ollut EU:ssa hyvin vähäistä huolimatta siitä, että EU:n yhdentymisprosessi on syventynyt valtavasti viimeksi kuluneiden 30 vuoden aikana ja erityisesti sisämarkkinoiden ja talous- ja rahaliiton yhteydessä; pitää valitettavana, että kansallisten verojärjestelmien koordinoinnissa ei ole edistytty samalla tavalla kuin muiden alojen unionin tason koordinoinnissa ja varsinkin talouspolitiikan eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa, vaikka merkittävä osa politiikkayhdistelmää, jonka tavoitteena on varmistaa julkisen talouden tervehdyttäminen, koskee tulopuolta, puhumattakaan menopuolen toimien merkityksestä; katsoo, että tämä näkökohta olisi pitänyt mainita Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan, komission puheenjohtajan, euroryhmän puheenjohtajan, EKP:n pääjohtajan ja Euroopan parlamentin puhemiehen kesäkuussa 2015 laatimassa kertomuksessa Euroopan talous- ja rahaliiton viimeistelystä;

17.

korostaa, että kansallisten veropolitiikkojen lähentämistä koskevan poliittisen tahdon puuttuminen saa jäsenvaltiot valitsemaan kahdenvälisen lähestymistavan, vaikka yhteinen lähestymistapa olisi tehokkaampi; palauttaa mieliin, että tehostettua yhteistyötä voidaan käyttää pyrittäessä verotuksen lähentämiseen; panee tässä yhteydessä tyytyväisenä merkille, että jotkut jäsenvaltiot aikovat toteuttaa finanssitransaktioveron;

18.

korostaa, että eräiden monikansallisten yhtiöiden veron välttely saattaa johtaa tosiasiassa lähes nollaveroasteisiin niiden EU:n oikeudenkäyttöalueilla tekemien voittojen osalta, missä korostuu se, että tällaiset monikansalliset yhtiöt hyötyvät toimintamaissaan julkisista hyödykkeistä ja palveluista mutta eivät maksa niistä omaa osuuttaan ja aiheuttavat näin osaltaan kansallisen veropohjan rapautumista ja lisäävät eriarvoisuutta; korostaa lisäksi, että ainoastaan rajatylittävää toimintaa harjoittavilla yrityksillä on mahdollisuus siirtää voittoja, mikä rankaisee niitä kilpailijoita, joilla on toimintaa vain yhdessä maassa;