—

Gimnasio Deportivo San Andrés SL, selvitystilassa, edustajanaan selvittäjä G. Atarés París,

—

Tesorería General de la Seguridad Social (TGSS), asiamiehenään M. F. Mijares García-Pelayo,

—

Espanjan hallitus, asiamiehenään L. Banciella Rodríguez-Miñón,

—

Euroopan komissio, asiamiehinään J. Enegren ja R. Vidal Puig,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee työntekijöiden oikeuksien turvaamista yrityksen tai liikkeen taikka yritys- tai liiketoiminnan osan luovutuksen yhteydessä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 12.3.2001 annetun neuvoston direktiivin 2001/23/EY (EYVL L 82, s. 16) tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jonka selvitystilassa oleva yhtiö Gimnasio Deportivo San Andrés SL (jäljempänä Gimnasio) on pannut vireille ja joka koskee sitä, mistä viimeksi mainitun yhtiön veloista luovutuksensaajana oleva yksikkö voi olla vastaamatta ensiksi mainitun yhtiön luovutettua toimintonsa sille.

3

Direktiivin 2001/23 1 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Tätä direktiiviä sovelletaan yrityksen tai liikkeen taikka yritys- tai liiketoiminnan osan luovuttamiseen toiselle työnantajalle sopimukseen perustuvan luovutuksen taikka sulautumisen kautta.”

4

Mainitun direktiivin 2 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

– –

5

Direktiivin 2001/23 3 artiklan, joka kuuluu direktiivin II lukuun, jonka otsikko on ”Työntekijöiden oikeuksien turvaaminen”, sanamuoto on seuraava:

”1.   Ne luovuttajan oikeudet ja velvoitteet, jotka johtuvat luovutuksen tapahtuessa voimassa olleesta työsopimuksesta tai työsuhteesta, siirtyvät tällaisen luovutuksen seurauksena luovutuksensaajalle.

Jäsenvaltiot voivat säätää, että luovuttaja ja luovutuksensaaja ovat luovutuspäivän jälkeen yhdessä vastuussa luovutuspäivänä voimassa olleesta työsopimuksesta tai työsuhteesta johtuvista velvoitteista, jotka ovat syntyneet ennen luovutuspäivää.

– –

3.   Luovutuksen jälkeen luovutuksensaajan on noudatettava työehtosopimuksen määräyksiä ja ehtoja sellaisina kuin luovuttaja niitä noudattaa kyseisen työehtosopimuksen mukaisesti, kunnes työehtosopimus kumotaan tai sen voimassaolo päättyy taikka uusi työehtosopimus tulee voimaan tai sitä aletaan soveltaa.

Jäsenvaltiot voivat asettaa työehtojen noudattamiselle määräajan, jonka on kuitenkin oltava vähintään yksi vuosi.

6

Saman direktiivin 4 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä virkkeessä säädetään, että ”yrityksen tai liikkeen taikka yritys- tai liiketoiminnan osan luovutus ei sellaisenaan ole peruste, jota luovuttaja tai luovutuksensaaja voi käyttää irtisanomiseen”.

7

Direktiivin 2001/23 II lukuun samoin sisältyvän 5 artiklan sanamuoto on seuraava:

”1.   Jolleivät jäsenvaltiot toisin säädä, 3 ja 4 artiklaa ei sovelleta sellaisen yrityksen, liikkeen taikka yritys- tai liiketoiminnan osan luovutukseen, jossa on aloitettu luovuttajaa koskeva konkurssimenettely tai muu samankaltainen maksukyvyttömyysmenettely luovuttajan varojen selvittämiseksi, ja sitä toteutetaan toimivaltaisen viranomaisen valvonnassa (joka voi olla toimivaltaisen viranomaisen valtuuttama maksukyvyttömyysmenettelyn selvittäjä).

2.   Kun 3 ja 4 artiklaa sovelletaan luovutukseen silloin, kun on aloitettu luovuttajaa koskeva maksukyvyttömyysmenettely (riippumatta siitä, onko kyseinen menettely aloitettu luovuttajan varojen selvittämiseksi), ja edellyttäen, että menettely toteutetaan toimivaltaisen viranomaisen valvonnassa (viranomainen voi olla kansallisessa lainsäädännössä määritetty maksukyvyttömyysmenettelyn selvittäjä), jäsenvaltio voi säätää, että:

3.   Jäsenvaltio voi soveltaa 2 kohdan b alakohtaa luovutuksiin, kun luovuttaja on kansallisessa lainsäädännössä määritellyissä vakavissa taloudellisissa vaikeuksissa, edellyttäen että toimivaltainen viranomainen on antanut kyseisestä tilasta ilmoituksen ja että sitä on mahdollista oikeudellisesti valvoa, jos kansallisessa lainsäädännössä oli tällaiset säännökset voimassa 17 päivänä heinäkuuta 1998.

– –

4.   Jäsenvaltioiden on toteutettava aiheelliset toimenpiteet sellaisten vilpillisten maksukyvyttömyysmenettelyjen estämiseksi, joiden tarkoituksena on kiertää tämän direktiivin mukaisia työntekijöiden oikeuksia.”

8

Saman direktiivin 8 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tämä direktiivi ei vaikuta jäsenvaltioiden oikeuteen soveltaa tai ottaa käyttöön työntekijälle edullisempia lakeja, asetuksia tai hallinnollisia määräyksiä tai sallia työntekijälle edullisempien työehtosopimusten tai työmarkkinaosapuolten välisten sopimusten soveltaminen tai edistää niiden soveltamista.”

9

Yrityksen luovutuksesta säädetään 24.3.1995 annetussa kuninkaan asetuksessa 1/1995, jolla on hyväksytty työntekijöiden asemasta annetun lain uudistettu versio (Estatuto de los Trabajadores; BOE nro 75, 29.3.1995, s. 9654), sellaisena kuin se on muutettuna 9.7.2001 annetulla lailla 12/2001 (BOE nro 164, 10.7.2001, s. 24890; jäljempänä työntekijöiden asemasta annettu laki).

10

Työntekijöiden asemasta annetun lain 44 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Yrityksen, työpaikan tai itsenäisen tuotantoyksikön luovutus ei sellaisenaan päätä työsuhdetta; aikaisemman työnantajan työsopimukseen ja sosiaaliturvaan perustuvat oikeudet ja velvollisuudet siirtyvät uudelle työnantajalle, eläkkeisiin liittyvät sitoumukset mukaan lukien, sovellettavissa erityisissä säännöksissä säädetyin edellytyksin, ja yleisesti kaikkia sellaisia täydentävää sosiaaliturvaa koskevia velvoitteita noudattaen, joihin luovuttaja on sitoutunut.”

11

Työntekijöiden asemasta annetun lain 57 bis §:ssä kuitenkin säädetään, että kun on kyse konkurssista, 9.7.2003 annetussa konkurssilaissa 22/2003 (Ley 22/2003 Concursal; BOE nro 164, 10.7.2003, s. 26905), sellaisena kuin se on muutettuna 10.10.2011 annetulla lailla 38/2011 (BOE nro 245, 11.10.2011; jäljempänä konkurssilaki) säädettyjä erityisiä edellytyksiä sovelletaan tapauksiin, joissa työsopimuksia muutetaan, keskeytetään ja irtisanotaan kollektiivisesti, sekä yritysten luovutuksiin.

12

Konkurssilaissa säädetään, että maksukyvyttömyysmenettely voi johtaa kahdenlaiseen lopputulokseen, joita ovat sopimukseen pääseminen tai yrityksen asettaminen selvitystilaan. Selvitystilavaiheessa sovelletaan tämän lain 148 ja 149 §:ää, joissa säädetään erilaisesta oikeudellisesta järjestelmästä sen mukaan, onko selvitystilasuunnitelma laadittu ja hyväksytty vai ei.

13

Konkurssilain 148 §:n 1 momentin mukaan selvittäjän on selvitystilaan asettamisen yhteydessä esitettävä tuomioistuimelle selvitystilasuunnitelma, ja säännöksessä täsmennetään tämän suunnitelman osalta, että aina kun on mahdollista, ”kaikkien tai joidenkin velalliselle kuuluvien liikkeiden, toimintojen ja muiden tavaroita tai palveluita tuottavien yksiköiden realisointi tapahtuu yhtenä toimenpiteenä”.

14

Saman 148 §:n 2 momentissa säädetään, että tuomioistuimen on vahvistettava selvitystilasuunnitelma ja tuomioistuin voi ”tehdä muutoksia tähän suunnitelmaan tai hyväksyä selvitysmenettelyn [konkurssilain 149 §:n] täydentävien sääntöjen mukaisesti”.

15

Mainitun 149 §:n sanamuoto on seuraava:

”1.   Kun selvitystilasuunnitelmaa ei ole hyväksytty tai kun se on hyväksytty, niiden seikkojen osalta, joita siinä ei mainita, selvitystoimien osalta noudatetaan seuraavia sääntöjä:

– –

2.   Kun 1 momentin a kohdassa tarkoitetun luovutuksen seurauksena taloudellinen yksikkö eli keskeisen tai liitännäisen taloudellisen toiminnan harjoittamiseksi järjestetty resurssikokonaisuus säilyttää oman identiteettinsä, työsuhteiden kannalta katsotaan, että yritys luovutetaan. Tällaisessa tapauksessa tuomioistuin voi katsoa, että vastuu niistä maksamattomista palkoista ja korvauksista, jotka tulivat maksettaviksi ennen luovutusta ja joiden osalta vastuu on siirtynyt Fondo de garantía salarialille [(Espanjan palkkaturvarahasto)] työntekijöiden asemasta annetun lain 33 §:n mukaisesti, ei siirry luovutuksensaajalle. Toiminnan myöhemmän kannattavuuden takaamiseksi ja työpaikkojen säilyttämiseksi luovutuksensaaja ja työntekijöiden edustajat voivat sopia myös työsuhteita koskevien kollektiivisten ehtojen muuttamisesta.

3.   Päätöksessä, jolla hyväksytään omaisuuden tai oikeuksien myynti tai luovutus joko erillään, erissä tai yhtiön tai tuotantoyksikön osana, kumotaan kaikki ennen konkurssimenettelyä syntyneet velvoitteet sellaisille konkurssivelkojille, joilla ei ole 90 §:ssä säädettyä erityistä etuoikeutta.”

16

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan konkurssilain 11. loppusäännöksessä, jolla muutetaan 17.12.2003 annettua yleistä verolakia 58/2003 (Ley 58/2003 General Tributaria; BOE nro 302, 18.12.2003, s. 44987), säädetään nimenomaisesti, että verotuksen kannalta vastuu ei siirry luovutuksensaajalle eikä oikeudellinen vastuu laajennu tämän osalta konkurssivelallisen yrityksen tai liiketoiminnan hankkimisen yhteydessä, kun hankinta tapahtuu konkurssimenettelyssä. Sosiaaliturvalainsäädännössä ei ole vastaavaa säännöstä.

17

Yleinen sosiaaliturvalaki (Ley General de la Seguridad Social), sellaisena kuin sen konsolidoitu toisinto hyväksyttiin 20.6.1994 annetulla kuninkaan asetuksella 1/1994 (BOE nro 154, 29.6.1994, s. 20658; jäljempänä LGSS), sisältää 127 §:n, jonka otsikko on ”Erityiset vastuutilanteet etuuksien osalta” ja jonka 2 momentin sanamuoto on seuraava:

”Käyttö‑, teollisuus‑ tai liikeomaisuutta luovutettaessa luovutuksensaaja vastaa aikaisemman omistajan tai tämän oikeudenomistajien kanssa yhteisvastuullisesti ennen kyseistä luovutusta erääntyvien etuuksien maksusta. Samanlainen vastuu on myös luovuttajana olevalla työnantajalla sekä luovutuksensaajalla työvoiman väliaikaisessa vuokrauksessa, vaikka tämä tapahtuu vastikkeetta taikka voittoa tavoittelematta.”

18

LGSS:n, sellaisena kuin se on myöhemmin muutettuna, 15 §:n, jonka otsikko on ”[Sosiaaliturvamaksujen] pakollisuus”, 3 momentissa säädetään seuraavaa:

”Velvollisuudesta suorittaa sosiaaliturvamaksut ja muut sosiaaliturvaan liittyvät suoritukset vastaavat luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt taikka yksiköt, joilla ei olla oikeushenkilöllisyyttä, jos niille kutakin järjestelmää tai suoritusta sääntelevissä säännöksissä asetetaan suoraan velvollisuus niiden maksamiseen, sekä henkilöt, jotka vastaavat niistä yhteisvastuullisesti, toissijaisesti taikka kuoleman johdosta sellaisten tosiseikkojen, laiminlyöntien, liiketoimien taikka oikeudellisten toimien perusteella, jotka synnyttävät tällaisen vastuun säädöstasoisten säännösten nojalla, joissa viitataan nimenomaisesti sosiaaliturvaan liittyviin velvollisuuksiin tai joissa näitä ei nimenomaisesti suljeta pois, taikka suostumusten tai sopimusten nojalla, jotka eivät ole lainvastaisia. Tämä yhteisvastuullinen, toissijainen taikka kuolemanvarainen vastuu vahvistetaan tässä laissa tai sen soveltamisasetuksissa säädetyssä perintämenettelyssä.”

19

LGSS:n, sellaisena kuin se on muutettuna, 104 §:n, jonka otsikko on ”[Maksusta] vastuussa oleva henkilö”, 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Työnantaja on vastuussa maksuvelvollisuuden noudattamisesta ja maksaa oman osuutensa sekä työntekijöidensä osuudet kokonaisuudessaan.

Vastuussa ovat yhteisvastuullisesti, toissijaisesti taikka kuoleman johdosta myös tämän lain 15 §:ssä ja 127 §:n 1 ja 2 momentissa mainitut henkilöt tai yksiköt, joilla ei ole oikeushenkilöllisyyttä.

Tämän lain 127 §:ssä säädetty käyttö‑, teollisuus‑ tai liikeomaisuuden luovutukseen perustuva yhteisvastuu kattaa kaikki ennen luovutusta syntyneet velat. Tällaisen luovutuksen katsotaan tapahtuvan jopa silloin, kun kyseessä on työntekijöiden yhteisyritys ('sociedad laboral’), joka jatkaa toimintojen taikka teollisen tai liiketoiminnan harjoittamista, siitä riippumatta, ovatko aiemman työnantajan palveluksessa olleet työntekijät perustaneet kyseisen yrityksen.

Jos työnantaja on yhtiö tai yksikkö, joka on purettu ja selvitetty, sen velvollisuudet suorittaa erääntyvät ja maksamattomat sosiaaliturvamaksut siirtyvät yhtiömiehille tai pääomaosuuksien omistajille, jotka vastaavat yhteisvastuullisesti niiden maksamisesta selvitysmenettelyssä saamansa tuoton määrään asti.

– –”

20

Gimnasio on kaupallinen yhtiö, jonka pääasiallisena toimintana oli Escuela Laia ‑nimisen oppilaitoksen, jota kävi yli 150 oppilasta, toiminnan harjoittaminen.

21

Gimnasio asetettiin konkurssiin 2.9.2013 annetulla päätöksellä.

22

Toimivaltainen tuomioistuin hyväksyi 15.10.2013 antamallaan päätöksellä Escuela Laian luovuttamisen Institució Pedagógica Sant Andreu SL:lle, joka on oppilaitoksen opettajien joukon perustama yhtiö ja joka oli ainoa ostotarjouksen tekijä. Kyseinen yhtiö sitoutui jatkamaan Gimnasion toimintaa sekä tämän työntekijöiden työsopimuksia.

23

Kyseisen päätöksen mukaan mainittu hankinta toteutui ”seuraavien ehtojen mukaisesti:

– –

– –”

24

TGSS haki 25.10.2013 muutosta 15.10.2013 annettuun luovutuspäätökseen sillä perusteella, että päätöksellä rikotaan työntekijöiden asemasta annetun lain 44 §:ää, koska siinä todetaan, etteivät Gimnasion sosiaaliturvavelat siirry luovutuksensaajan vastattaviksi.

25

Joukko Gimnasion entisiä työntekijöitä haki 21.11.2013 myös muutosta mainittuun päätökseen.

26

Koska luovutuksensaajana olevan yksikön – käsiteltävässä asiassa Institució Pedagógica Sant Andreu SL:n – vastattaviksi tulevien velvoitteiden laajuudesta on epäselvyyttä, Juzgado de lo Mercantil no 3 de Barcelona on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

27

Jos ennakkoratkaisukysymykseen annettava vastaus on selvästi johdettavissa oikeuskäytännöstä tai jos ennakkoratkaisukysymykseen annettavasta vastauksesta ei ole perusteltua epäilystä, unionin tuomioistuin voi työjärjestyksensä 99 artiklan nojalla esittelevän tuomarin ehdotuksesta ja julkisasiamiestä kuultuaan milloin tahansa päättää ratkaista asian perustellulla määräyksellä.

28

Kyseistä määräystä on sovellettava esillä olevaan asiaan.

29

Aluksi on todettava, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee unionin tuomioistuimelta kysymyksillään sitä, onko asianomaisen jäsenvaltion lainsäädännön tiettyjä säännöksiä pidettävä toimenpiteinä, joita direktiivin 2001/23 saattaminen osaksi kansallista oikeutta edellyttää, ja se haluaa yleisemmin tietää, ovatko nämä säännökset unionin oikeuden mukaisia.

30

Tässä yhteydessä on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin tuomioistuin ei ole toimivaltainen SEUT 267 artiklan mukaisessa menettelyssä tulkitsemaan kansallisia säännöksiä eikä antamaan ratkaisua siitä, ovatko asianomaisen jäsenvaltion viranomaiset tulkinneet näitä säännöksiä oikein (ks. mm. tuomio Vueling Airlines, C-487/12, EU:C:2014:2232, 26 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

31

Unionin tuomioistuimen tehtävänä ei myöskään ole sille SEUT 267 artiklassa annetun toimivallan yhteydessä lausua kansallisen oikeuden sääntöjen yhteensopivuudesta unionin oikeuden kanssa (ks. mm. tuomio Lombardini ja Mantovani, C-285/99 ja C-286/99, EU:C:2001:640, 27 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

32

Unionin tuomioistuin on kuitenkin toimivaltainen esittämään ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle kaikki sellaiset unionin oikeuden tulkintaan liittyvät seikat, jotka saattavat auttaa kyseistä tuomioistuinta sen arvioidessa tätä yhteensopivuutta sen käsiteltäväksi saatetussa asiassa (ks. mm. tuomio Lombardini ja Mantovani, EU:C:2001:640, 27 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

33

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämät seitsemän kysymystä, joita on tarkasteltava yhdessä, on näin ollen ymmärrettävä siten, että niillä kysytään lähinnä, onko direktiiviä 2001/23 tulkittava siten, että se on esteenä sille, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa kansallisessa lainsäädännössä säädetään tai sallitaan, että luovutettaessa yritystä tai liikettä taikka yritys- tai liiketoiminnan osaa silloin, kun luovuttajaa koskeva maksukyvyttömyysmenettely on vireillä, luovutuksensaaja voi olla vastaamatta luovuttajalle työsopimusten tai työsuhteiden perusteella kuuluvista velvoitteista, mukaan lukien lakisääteiseen sosiaaliturvajärjestelmään liittyvät velvoitteet, siltä osin kuin nämä velat ovat syntyneet ennen tuotantoyksikön luovutusajankohtaa. Kyseinen tuomioistuin tiedustelee myös, onko sillä, että nämä työsuhteet ovat päättyneet ennen kyseistä ajankohtaa, merkitystä tässä yhteydessä.

34

Näihin kysymyksiin vastaamiseksi on aluksi muistutettava, kuten direktiivin 2001/23 johdanto-osan kolmannesta perustelukappaleesta ja sen 3 artiklasta käy ilmi, että direktiivillä pyritään suojaamaan työntekijöitä varmistamalla heidän oikeuksiensa turvaaminen yrityksen luovutuksen tilanteessa (ks. tuomio Kirtruna ja Vigano, C-313/07, EU:C:2008:574, 36 kohta).

35

Kun otetaan huomioon jäsenvaltioiden väliset erot työntekijöiden suojan laajuudessa tällä alalla, mainitulla direktiivillä pyritään vähentämään näitä eroja lähentämällä kansallisia lainsäädäntöjä ilman, että siinä kuitenkaan säädettäisiin alan täydellisestä yhdenmukaistamisesta (ks. direktiivin 2001/23 johdanto-osan neljäs ja kuudes perustelukappale sekä tuomio Amatori ym., C-458/12, EU:C:2014:124, 41 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

36

Direktiivin 2001/23 II luku – kuten sen otsikosta ilmenee – sisältää muun muassa sen 3–5 artiklassa säännöt työntekijöiden oikeuksien turvaamisesta.

37

Mainitun direktiivin 3 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään periaatteesta, jonka mukaan ne luovuttajan oikeudet ja velvoitteet, jotka johtuvat luovutuksen tapahtuessa voimassa olleesta työsopimuksesta tai työsuhteesta, siirtyvät luovutuksensaajalle.

38

Direktiivissä 2001/23 säädetään vastaavasti työntekijöiden oikeuksien turvaamisen kannalta yhtäältä sen 3 artiklan 3 kohdassa, että luovutuksensaajan on liikkeen luovutuksen jälkeen noudatettava työehtosopimuksen määräyksiä ja ehtoja sellaisina kuin luovuttaja niitä noudattaa kyseisen työehtosopimuksen mukaisesti, kunnes tämä sopimus kumotaan tai sen voimassaolo päättyy taikka uutta työehtosopimusta aletaan soveltaa (tuomio Juuri, C-396/07, EU:C:2008:656, 32 kohta). Tämän saman direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa säädetään toisaalta, ettei yrityksen luovutus sellaisenaan ole peruste, jota luovuttaja tai luovutuksensaaja voi käyttää irtisanomiseen.

39

Näitä suojasääntöjä on pidettävä pakottavina siten, etteivät jäsenvaltiot saa poiketa niistä työntekijöiden kannalta epäedullisempaan suuntaan (ks. vastaavasti tuomio komissio v. Italia, C-561/07, EU:C:2009:363, 46 kohta), jollei itse direktiivissä säädetyistä poikkeuksista muuta johdu.

40

Tässä yhteydessä on ensimmäiseksi todettava, että direktiivin 2001/23 3 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan mukaan jäsenvaltiot voivat asettaa työehtojen noudattamiselle määräajan, jonka on kuitenkin oltava vähintään yksi vuosi.

41

Mainitun direktiivin 3 artiklan 4 kohdan a alakohdassa säädetään toiseksi, että jolleivät jäsenvaltiot toisin säädä, kyseisen artiklan 1 ja 3 kohta eivät koske työntekijöiden oikeuksia jäsenvaltion lakisääteiseen sosiaaliturvajärjestelmään kuulumattomiin, yhtiön tai saman toimialan yhtiöiden yhteisen lisäeläkejärjestelmän mukaisiin vanhuus-, työkyvyttömyys- tai perhe-etuuksiin.

42

Tässä yhteydessä on muistutettava, että oikeuskäytännössä on jo todettu, että viimeksi mainittua poikkeusta niiden direktiivin 2001/23 3 artiklan 1 ja 3 kohdan soveltamisesta, joiden mukaan luovutuksensaajan on turvattava ne luovuttajan oikeudet ja velvoitteet, jotka johtuvat työsopimuksesta tai työsuhteesta, sekä työehtosopimuksen määräykset ja ehdot, on tulkittava suppeasti, kun otetaan huomioon kyseisen direktiivin yleinen tavoite eli työntekijöiden oikeuksien turvaaminen yrityksen luovutuksen yhteydessä (tuomio komissio v. Italia, EU:C:2009:363, 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

43

Työntekijöiden oikeuksien siirtoa koskevan velvollisuuden ulkopuolelle voidaan jättää siten ainoastaan sellaiset lakisääteisiin sosiaaliturvajärjestelmiin kuulumattomat etuudet, jotka on lueteltu tyhjentävästi direktiivin 2001/23 3 artiklan 4 kohdan a alakohdassa (tuomio komissio v. Italia, EU:C:2009:363, 32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

44

On vielä todettava, että mainitun direktiivin 3 artiklan 4 kohdan b alakohdassa edellytetään, että vaikka jäsenvaltiot soveltavat kyseistä poikkeusta, asianomaisen jäsenvaltion on silloin, kun poiketaan kyseisessä säännöksessä säädetystä siirtoa koskevasta velvollisuudesta, toteutettava tarvittavat toimenpiteet työntekijöiden – mukaan lukien työntekijät, jotka eivät enää työskentele luovuttajan liikkeessä luovutuksen tapahtuessa – etujen turvaamiseksi siltä osin kuin on kyse heidän välittömistä tai tulevista oikeuksistaan saman 4 kohdan a alakohdassa tarkoitettujen lisäeläkejärjestelmien mukaisiin vanhuus- ja perhe-etuuksiin (tuomio komissio v. Italia, EU:C:2009:363, 31 kohta).

45

Jäsenvaltiot voivat kolmanneksi direktiivin 2001/23 4 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaan poiketa kyseisen säännöksen ensimmäisestä alakohdasta säätämällä, ettei kyseisessä ensimmäisessä alakohdassa mainittuja irtisanomista koskevia sääntöjä sovelleta tiettyihin määriteltyihin työntekijäryhmiin, joita irtisanomissuoja ei jäsenvaltion lainsäädännön tai käytännön mukaan koske.

46

Direktiivin 2001/23 5 artiklan 1 kohdassa säädetään neljänneksi, ettei direktiivin 3 ja 4 artiklaa lähtökohtaisesti sovelleta sellaisen yrityksen luovutukseen, jossa on vireillä luovuttajan varojen selvittämiseksi luovuttajaa koskeva konkurssimenettely tai muu samankaltainen maksukyvyttömyysmenettely, joka toteutetaan toimivaltaisen viranomaisen valvonnassa.

47

Kuten mainitun 5 artiklan 1 kohdasta ja 2 kohdan virkkeen alkuosasta ilmenee, jäsenvaltiot voivat kuitenkin valita soveltavansa 3 ja 4 artiklaa yrityksen luovutukseen, kun sellainen luovuttajaa koskeva maksukyvyttömyysmenettely on aloitettu, joka toteutetaan toimivaltaisen viranomaisen valvonnassa.

48

Kun jäsenvaltio valitsee tämän vapaaehtoisen soveltamisen, mainitun 5 artiklan 2 kohdassa sallitaan tietyin edellytyksin kuitenkin se, ettei tiettyjä direktiivin 2001/23 3 ja 4 artiklassa tarkoitettuja takeita sovelleta, mikäli maksukyvyttömyysmenettely on aloitettu ja se toteutetaan toimivaltaisen viranomaisen valvonnassa (tuomio komissio v. Italia, EU:C:2009:363, 38 kohta).

49

Kyseinen jäsenvaltio voi täten direktiivin 2001/23 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdan nojalla säätää – direktiivin 3 artiklan 1 kohdasta poiketen –, että työsopimuksesta tai työsuhteesta johtuvat ja ennen luovutusta tai maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista erääntyvät luovuttajan velvoitteet eivät siirry luovutuksensaajalle, edellyttäen että menettelyllä taataan kyseisen jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti vähintään direktiivissä 80/987 taattua vastaava suoja, ja/tai että työehtoja voidaan sopimuksin muuttaa työllisyysmahdollisuuksien turvaamiseksi varmistamalla yrityksen toiminnan säilyminen silloin, kun se voimassa olevan lainsäädännön tai käytännön mukaan on mahdollista.

50

Mainitun 5 artiklan 4 kohdassa säädetään myös, että jäsenvaltioiden on toteutettava aiheelliset toimenpiteet sellaisten vilpillisten maksukyvyttömyysmenettelyjen estämiseksi, joiden tarkoituksena on kiertää direktiivin 2001/23 mukaisia työntekijöiden oikeuksia.

51

Vaikka mainitussa direktiivissä säädetyt suojasäännöt ovat pakottavia – kuten tämän määräyksen 39 kohdassa on todettu –, jollei direktiivissä nimenomaisesti säädetyistä poikkeuksista muuta johdu, on lopuksi todettava, että direktiivin 8 artiklassa säädetään, ettei direktiivi vaikuta jäsenvaltioiden oikeuteen soveltaa tai ottaa käyttöön työntekijälle edullisempaa järjestelmää.

52

Edellä esitetyn päättelyn perusteella on katsottava, että direktiivillä 2001/23 otetaan ensimmäiseksi käyttöön pääsääntö, jonka mukaan luovutuksensaajaa sitovat oikeudet ja velvoitteet, jotka johtuvat yrityksen luovutuksen tapahtuessa työntekijän ja luovuttajan välillä voimassa olleesta työsopimuksesta tai työsuhteesta. Kuten tämän direktiivin 3 artiklan sanamuodosta ja rakenteesta ilmenee, se, että luovutuksensaajalle siirtyvät velvoitteet, jotka yrityksen luovutuksen tapahtuessa kuuluvat luovuttajalle siitä syystä, että tällä on työntekijöitä palveluksessaan, kattaa kaikki työntekijöiden oikeudet, elleivät ne kuulu samassa direktiivissä nimenomaisesti säädettyjen poikkeusten piiriin (ks. analogisesti tuomio Beckmann, C-164/00, EU:C:2002:330, 36 ja 37 kohta).

53

Täten näihin velvoitteisiin kuuluvat olennaisena osana paitsi kyseessä olevan yrityksen työntekijöille maksettavat palkat ja muut korvaukset myös luovuttajan lakisääteiset sosiaaliturvamaksut, sillä tällainen velvoite perustuu viimeksi mainittua sitoviin työsopimuksiin tai työsuhteisiin. Kuten myös direktiivin 2001/23 2 artiklan 1 kohdasta seuraa, työsopimus tai työsuhde merkitsee kyseisen direktiivin mukaan työnantajien ja työntekijöiden välistä oikeudellista suhdetta, jonka tarkoitus on säädellä työsuhteen ehtoja (tuomio Kirtruna ja Vigano, EU:C:2008:574, 41 kohta).

54

Toiseksi tätä pääsääntöä ei saman direktiivin 5 artiklan 1 kohdan mukaan sovelleta tilanteisiin, joissa pääasian tavoin sellainen luovuttajaa koskeva maksukyvyttömyysmenettely on aloitettu, joka toteutetaan toimivaltaisen viranomaisen valvonnassa. Tällaisessa tilanteessa työntekijöiden ja maksukyvyttömän työnantajan väliseen suhteeseen perustuvien saatavien maksu nimittäin taataan työntekijöille direktiivin 80/987 nojalla.

55

Kolmanneksi on niin, että direktiivin 2001/23 5 artiklan 1 kohdan mukaan – kyseisestä direktiivissä säädetystä poikkeuksesta huolimatta – kukin jäsenvaltio voi soveltaa muun muassa kyseisen direktiivin 3 artiklaa yrityksen luovutukseen, kun luovuttajaa koskeva maksukyvyttömyysmenettely on aloitettu. Kun jäsenvaltio käyttää tätä mahdollisuutta, saman 5 artiklan 2 kohdan a alakohdassa säädetään, että kyseisen direktiivin 3 artiklan 1 kohdasta voidaan poiketa siten, etteivät luovuttajalle luovutuksen tai maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisen ajankohtana työsopimuksen tai työsuhteen perusteella kuuluvat velvoitteet siirry luovutuksensaajalle, kuitenkin sillä edellytyksellä, että kyseisessä jäsenvaltiossa on olemassa vähintään direktiivillä 80/987 käyttöön otettua vastaava suoja; direktiivi edellyttää sellaisen menetelmän käyttöönottoa, jolla taataan maksukyvyttömän työnantajan kanssa tehtyjen työsopimusten tai solmittujen työsuhteiden perusteella työntekijöille maksettavien saatavien maksaminen. Tällä mahdollisuudella poikkeuksen tekemiseen ei ainoastaan taata asianomaisten työntekijöiden palkkojen maksamista vaan sillä myös turvataan työllisyysmahdollisuudet varmistamalla vaikeuksissa olevan yrityksen toiminnan säilyminen.

56

Jäsenvaltioiden on neljänneksi direktiivin 2001/23 8 artiklan nojalla mahdollista säätää muusta yritysten luovutusta koskevasta järjestelmästä tai soveltaa tällaista järjestelmää, kunhan tämä järjestelmä on työntekijöille edullisempi kuin direktiivillä käyttöön otettu järjestelmä. Tällainen menettelytapa on nimittäin saman direktiivin tavoitteen mukainen, sellaisena kuin se on mainittu tämän määräyksen 34 kohdassa. Täten jäsenvaltio ei ole menettänyt mahdollisuutta soveltaa mainitun direktiivin 3 artiklan 1 kohtaa edes silloin, kun toimija jatkaa maksukyvyttömän yrityksen toimintaa.

57

Direktiivin 2001/23 sanamuodosta sekä direktiivillä perustetusta järjestelmästä ilmenee viidenneksi, että – lukuun ottamatta jäsenvaltioille asetettua velvollisuutta suojata sellaisten työntekijöiden välittömiä tai tulevia oikeuksia mainitun direktiivin 3 artiklan 4 kohdan b alakohdassa tarkoitettuihin etuuksiin, jotka eivät enää työskentele luovuttajan liikkeessä luovutuksen tapahtuessa, – unionin lainsäätäjä ei ole antanut säännöksiä niistä luovuttajan velvoitteista, jotka johtuvat luovutuksen ajankohtana jo päättyneistä työsopimuksista tai työsuhteista. Jäsenvaltiota ei kuitenkaan estetä säätämästä niistä samoista syistä kuin mitkä on mainittu edellisessä kohdassa, että tällaiset velvoitteet siirtyvät luovutuksensaajalle.

58

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on näiden unionin oikeuden tulkintaa koskevien seikkojen valossa ratkaistava sen käsiteltäväksi saatettu oikeusriita arvioimalla asianomaisessa jäsenvaltiossa sovellettavan lainsäädännön yhteensopivuutta unionin oikeuden vaatimusten kanssa ja ottamalla huomioon kaikki tämän oikeusriidan taustalla olevalle oikeudelliselle ja tosiasialliselle tilanteelle ominaiset seikat.

59

Edellä esitetyn perusteella esitettyihin kysymyksiin on vastattava, että direktiiviä 2001/23 on tulkittava siten, että

60

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kuudes jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Työntekijöiden oikeuksien turvaamista yrityksen tai liikkeen taikka yritys- tai liiketoiminnan osan luovutuksen yhteydessä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 12.3.2001 annettua neuvoston direktiiviä 2001/23/EY on tulkittava siten, että