52000DC0015

KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE yhteisön kalastus- ja vesiviljelyjärjestelmän soveltamisesta vuosina 1996-1998

KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE

yhteisön kalastus- ja vesiviljelyjärjestelmän soveltamisesta vuosina 1996-1998

Sisältö

Johdanto

1. KALAVAROJEN HOITO JA YMPÄRISTÖSEIKAT

1.1. Säilyttämistoimenpiteiden vaikutukset kalavarojen tilaan ajanjaksolla 1996-1998.

1.2. Uudet hallintovälineet

1.3. TAC-järjestelmä vuosina 1996-1998

1.4. Tekniset toimenpiteet

1.5. Itämeren kalavarojen säilyttäminen

1.6. Välimeren kalavarojen säilyttäminen

1.7. Ympäristöseikat

1.8. Tieteellis-teknis-taloudellinen kalastuskomitea

1.9. Keskustelu

1.10. Yhteistä kalastuspolitiikkaa tukeva tutkimus

2. KALASTUSALAN RAKENNEUUDISTUS

2.1. Pyyntiponnistusten vähentäminen

2.2. Rakennetuet

2.3. Lainsäädäntötyö

3. KALASTUSTA KOSKEVA ULKOPOLITIIKKA

3.1. Osallistuminen kalastuksen alueellisissa hallinnointijärjestöissä

3.2. Kahdenväliset kalastussopimukset kolmansien maiden kanssa

3.3. Kansainvälinen yhteistyö Välimerellä

3.4. Kansainväliset kalastusta koskevat sopimukset ja yleissopimukset

4. KALASTUSTUOTTEIDEN MARKKINAT

4.1. Kalastus- ja vesiviljelytuotteiden yhteinen markkinajärjestely

4.2. Tiettyjen Azorien, Madeiran, Kanariansaarten ja Ranskan Guyanan ja Reunionin departementtien kalastustuotteiden kaupan pitämisestä aiheutuneiden lisäkustannusten korvausjärjestelmä

5. YHTEISEN KALASTUSPOLITIIKAN VALVONTA

5.1. Alusten seurantajärjestelmän (VMS) perustaminen

5.2. Pyyntiponnistusjärjestelmä

5.3. Muutokset valvonta-asetukseen

5.4. Luettelo menettelytavoista, jotka rikkovat vakavasti yhteisen kalastuspolitiikan sääntöjä

5.5. Taloudellinen osallistuminen

Päätelmät

Liitteet

JOHDANTO

1. Yhteisön kalastus- ja vesiviljelyjärjestelmän perustamisesta 20 päivänä joulukuuta 1992 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 3760/92 14 artiklan 1 kohdassa säädetään, että komission on laadittava mainitun asetuksen ja erityisesti sen 8 artiklan täytäntöönpanon varmistamiseksi toteutettuja toimenpiteitä koskeva kertomus parlamentille, neuvostolle ja yhteisön kalatalousalaa edustaville tahoille vähintään joka kolmas vuosi.

Tässä kertomuksessa tarkastellaan vuosina 1996-1998 yhteisessä kalastuspolitiikassa (YKP) toteutettuja toimenpiteitä ja esitellään siinä tapahtunutta kehitystä.

2. Kalavarojen säilyttämisen ja hoidon alan suurimpia saavutuksia vuosina 1996-1998 olivat muun muassa kiintiöiden hallintojärjestelmän perustaminen vuosittaisen jouston periaatteelle, uusien TACien antaminen Pohjanmeren sääntelemättömille lajeille, uusien TACien antaminen alueellisten järjestöjen hallinnoimille kansainvälisille vesille (punasimppu, silli, tonnikala, miekkakala), uuden teknisiä toimenpiteitä koskevan neuvoston asetuksen antaminen, STEFC:n (tieteellis-teknis-taloudellinen kalastuskomitea) uudistaminen ja tiettyjen kalastyyppien hallintoa koskevan keskustelun aloittaminen.

Komissio katsoo, että eräillä aloilla, kuten pyyntiponnistusjärjestelyiden täytäntöönpanossa olisi voitu saavuttaa parempaakin kehitystä. Lisäksi tiettyjen aluksesta purettujen lajien vähimmäiskokoa ei pantu toimeen erityisesti Välimerellä vuosina 1996-1998. Neuvosto ei hyväksynyt komission tätä asiaa käsittelevää ja Välimerta koskevaa ehdotusta.

3. Neuvosto teki 26. kesäkuuta 1997 yhteisön kalastusalan uudelleenjärjestelyn tavoitteista ja yksityiskohtaisista säännöistä ajanjaksolle 1997-2001 (MOO IV) rakennepolitiikkaa koskevan päätöksen 97/413/EY. Neuvosto ei kyennyt kuitenkaan hyväksymään komission alun perin ehdottamia kunnianhimoisempia tavoitteita.

4. Suurimmat kansainvälistä yhteistyötä koskevat edistysaskeleet ovat komission järjestämä toinen Välimeren kalastuksen hallintoa koskeva diplomaattikokous (Venetsiassa joulukuussa 1996), yhteisön liittyminen kolmeen alueelliseen järjestöön (ICCAT, IOTC ja GFCM) sekä yhteisön tekemä YK:n hajallaan olevia kalakantoja ja ja laajasti vaeltavia kalakantoja koskevan sopimuksen ratifiointi. Jälkimmäinen sopimus on ratifioitava lisäksi jäsenvaltioissa.

Alueellisten järjestöjen lisääntymisen ja niiden työn lisääntyvän monimuotoisuuden vuoksi komission on yhä vaikeampaa varmistaa yhteisön etujen riittävä edustaminen ja puolustaminen ilman henkilöstön lisäämistä näihin tehtäviin. Komissio tekee aloitteen tämän asian käsittelemiseksi yhdessä jäsenvaltioiden kanssa.

Neuvosto pyysi 30. lokakuuta 1997 tekemissä päätelmissään komissiota tekemään kustannus-hyötyarvion yhteisön kolmansien maiden kanssa tekemistä kalastussopimuksista korostaen samalla näiden sopimusten merkitystä ja sijaa yhteisessä kalastuspolitiikassa. Komission on tämän päätökseen saadun ja neuvostolle esitetyn tutkimuksen päätelmien ja muiden ajatusten perusteella määriteltävä vuoden 2000 kuluessa yhteisön kalastussopimuspolitiikan mahdollisen uuden lähestymistavan päälinjat. Komissio saattaa myös käyttää tilaisuutta hyväkseen tarkastellakseen yhteisön ulkopuolella tapahtuvan kalastuksen tulevaisuutta yleisesti.

5. Markkinapolitiikassa ei tapahtunut uutta merkittävää lainsäädännöllistä kehitystä. Komissio julkaisi joulukuussa 1997 tiedonannon yhteisen markkinajärjestelyn (YMJ) uudistuksesta, joka avasi keskustelun teollisuuden alalla ja yhteisön toimielimissä tästä tärkeästä aiheesta. Komission ehdotus YMJ:n uudistuksesta julkaistiin helmikuussa 1999.

6. Yhteisön valvonta- ja toimeenpanojärjestelmää muutettiin ja vahvistettiin ottamalla asteittain käyttöön alusten seurantajärjestelmä (VMS), toteuttamalla pyyntiponnistusjärjestelmää koskevia lisätoimenpiteitä ja tekemällä muutoksia valvontaa koskevaan asetukseen (ETY) N:o 2847/93 (purkamisien jälkeen tapahtuvien tarkastusten vahvistaminen, yhteisön vesillä toimivien kolmansien maiden alusten valvonta, kansallisten valvontaviranomaisten ja komission välinen valvonnan avoimuus ja yhteistyö).

Vähemmän myönteistä oli se, että käytettyjen pyyntiponnistusten ilmoitukset olivat joskus myöhässä ja epätäsmällisiä. Lisäksi neuvosto ei hyväksynyt komission ehdotuksia yhteisön tarkastajien toimivallan vahvistamisesta, minkä vuoksi seurantajärjestelmän uskottavuuden kannalta oleellinen avoimuus ei lisääntynyt.

7. Neuvoston asetuksen (ETY) N:o 3760/92 14 artiklan 2 kohdassa säädetään, että neuvoston on päätettävä komission laatiman yhteisön kalastustilannetta koskevan kertomuksen perusteella ennen 31. joulukuuta 2002 tarvittavista mukautuksista erityisesti "Shetland Boxin" ja 6-12 meripeninkulman rajan sisällä oleville vesille pääsyä koskevan järjestelmän osalta.

Vuoden 2002 määräajasta on tullut monille kalastajille ja kalastusalan muille toimijoille erityinen ja symbolinen ajankohta ja se on käynnistänyt keskustelun YKP:n tulevaisuudesta paljon odotettua aikaisemmin. Esimerkiksi Euroopan parlamentti antoi päätöslauselman yhteisestä kalastuspolitiikasta vuoden 2002 jälkeen jo marraskuussa 1997.

8. Komissio teki aloitteen YKP:n tulevaisuutta koskevan lausuntokierroksen aloittamiseksi maaliskuussa 1998. Kysely osoitettiin kalastusta edustaville järjestöille ja yhdistyksille, kuten ammattikalastajien järjestöille, jalostus- ja markkinointialoille, ammattiyhdistyksille, ympäristöasioita käsitteleville valtiosta riippumattomille järjestöille, kuluttajajärjestöille ja tutkimuslaitoksille. Lausuntokierros jatkui vuoden 1999 puoliväliin asti ja sen aikana jäsenvaltioissa pidettiin useita alueellisia kokouksia.

Kyselyn vastauksissa arvosteltiin usein YKP:tä ja niissä oli paljon muutos- ja parannusehdotuksia ja -pyyntöjä, jotka koskivat erityisesti valvontaa, hylkäämisiä, avoimuutta ja asianosaisten toimijoiden puuttumista kalastuksen hallintomenettelyyn. Enemmistö vastanneista kannatti kuitenkin YKP:n pääkohtia.

1. KALAVAROJEN HOITO JA YMPÄRISTÖSEIKAT

1.1. Säilyttämistoimenpiteiden vaikutukset kalavarojen tilaan ajanjaksolla 1996-1998.

Useimpien yhteisön vesillä olevien tai niillä ja kansainvälisillä tai kolmansien maiden vesillä vaeltavien kalakantojen tila on ollut tieteellisten kertomusten, ja erityisesti neuvoa-antavan kalatalouskomitean (ACFM) [1] ja tieteellis-teknis-taloudellisen kalastuskomitean (STECF) [2] kertomusten, mukaan epätyydyttävä koko YKP:n säilyttämisjärjestelmän ajan. Tämä pätee erityisesti pyydetyimpiin kalalajeihin, kuten turskansukuisiin kaloihin (turska, kolja, kummeliturska jne.).

[1] Neuvoa-antava kalatalouskomitea: ICES:n (Kansainvälinen merentutkimusneuvosto) yhteydessä toimiva kalastusta käsittelevä neuvoa-antava elin.

[2] Tieteellis-teknis-taloudellinen kalastuskomitea, neuvoston asetuksen (ETY) N:o 3760/92 16 artiklan mukaisesti komission perustama neuvoa-antava elin.

Kalastuksen määrät, jotka olivat erittäin suuret ennen YKP:n toteuttamista vuonna 1983, pysyivät suurina myös sen jälkeen. Vaikka YKP:n säilyttämispolitiikka lopettikin sukupuuttoon kuolemisvaarassa olevien lajien ryöstökalastuksen, se ei kyennyt palauttamaan kantoja tyydyttävälle tasolle. Viime vuosina havaittua kalastuksen määrän merkittävää (vaikka edelleen riittämätöntä) vähentymistä erityisesti vertauskuvallisen Pohjanmeren kalakannan useiden turskakantojen osalta voidaan kuitenkin pitää suurena saavutuksena.

Pelagisten lajien (silli, makrilli, sardiini) kannoissa tapahtuu luonnollista vaihtelua, joten niitä olisi hoidettava kantojen häviämisen vaaran pienentämiseksi kalavarojen hallintotoimin. Pohjanmeren sillin suuren kannan nopea pieneneminen vuonna 1995 saatiin hallintaan voimakkailla hallintotoimilla tuona vuonna ja sitä seuraavina vuosina. Tässä tapauksessa vaara saatiin torjuttua. Samankaltainen, vaikkei yhtä dramaattinen, tilanne havaittiin makrillikannassa vuonna 1996, jolloin TACin pienentäminen 30 prosentilla käänsi kannan pienenemisen nousuksi. Sardiiniin ei sovelleta vielä TAC-järjestelmää tai muuta kalastuksen määrään vaikuttavaa yhteisön sääntöä, mutta jos hiljattain toteutetut kansalliset (Espanjan ja Portugalin) toimenpiteet eivät riitä muuttamaan viime aikoina havaittua kannan voimakasta pienenemistä kasvuksi, tarvitaan erittäin voimakkaita toimenpiteitä.

Laajasti vaeltavien kalojen ja erityisesti tonnikalan tila alkoi olla huolestuttava 1990-luvun alussa, mutta se edellytti hoitotoimenpiteitä vasta vuonna 1998, jolloin toteutettiin tonnikalan TACin merkittäviä vähennyksiä itäisellä Välimerellä ja Atlantilla. Vielä ei voida sanoa onko se aiheuttanut merkittävää parannusta kannan tilassa.

STEFC arvioi kalakantojen tilaa viimeksi 26.-30. huhtikuuta 1999 pitämässään kokouksessa. STEFC:n kahdeksannen kertomuksen (SEC(1999)932) havainnot on esitetty tiivistelmänä liitteessä II.

Tiedeyhteisö ja erityisesti kansainvälinen merentutkimusneuvosto (ICES) laatii parhaillaan hallintotavoitteita ja -menettelyitä, jotka vastaavat FAO:n vastuullisen kalastuksen ohjesääntöjen mukaista ennakolta varautuvaa lähestymistapaa. Vuodesta 1997 asiassa on tapahtunut suurta edistystä. Yhteisö saavuttaa tavoitetta asteittain niin omien kuin yhteisten kantojen osalta toteuttamalla hoitotoimenpiteitä ja erityisesti TACeja. Vuonna 1998 Kansainvälisessä Itämeren kalastuskomissiossa IBSFC [3] päästiin asiaa koskevaan sopimukseen Itämeren luonnonvaraisten lohikantojen säilyttämistä koskevan toimintasuunnitelman hyväksymiseksi. Tavoitteena on 50 prosentin saavuttaminen mahdollisesta luonnonvaraisen lohen tuotannosta kaikissa lohijoissa vuoteen 2010 mennessä. Norjan kanssa käydyissä vuosittaisissa kalastusneuvotteluissa ollaan sovittu tai keskustellaan parhaillaan silli-, punakampela- ja makrillikantojen elvyttämissuunnitelmista.

[3] Kansainvälinen Itämeren kalastuskomissio.

1.2. Uudet hallintovälineet

Asetuksessa (ETY) N:o 3760/92 säädetään pyyntiponnistusten hallintojärjestelmien käytöstä kalastuksen määrien valvonnan keinona. Tämä ja hallintoa (tavoitteita ja menettelytapoja) koskevien monivuotisten päätösten kehysten laatiminen oli mainitun perusasetuksen antamisen aikana käyttöön otetut uudet välineet.

Atlantilla ja Itämerellä otettiin käyttöön yhteisön läntisiä vesialueita koskevat yksityiskohtaiset pyyntiponnistusjärjestelmät, vaikka ne eivät ole täysin onnistunut valvomaan kalastuksen määriä. Monivuotisilla ohjausohjelmilla (MOO) on pyritty jossain määrin vähentämään tiettyjen kalastustyyppien pyyntiponnistuksia ja siinä onkin onnistuttu, vaikka niiden ensisijainen tavoite on kalastuskapasiteetin pienentäminen.

Monivuotisten päätösten kehysten osalta neuvosto ei kyennyt tekemään päätöstä vuoden 1993 ehdotuksesta hallintoa koskeviksi tavoitteiksi ja menettelytavoiksi. Komissio ei ole sen jälkeen uusinut ehdotustaan. Tämän jälkeen on tapahtunut kuitenkin edistystä seuraavissa asioissa:

_ Säännöt kiintiöiden vuosittaisesta joustosta on pantu kokonaan täytäntöön (neuvoston asetus (EY) N:o 847/96);

_ MOOt ovat itsessään monivuotinen hallinnon lähestymistapa, joiden erityinen tavoite on kalastuksen määrien vähentäminen;

_ kauden puolivälin tavoitteet on laadittu ja ne ovat toteutuneet Itämeren lohen, Pohjanmeren sillin ja punakampelan ja makrillin läntisen kannan osalta.

1.3. TAC-järjestelmä vuosina 1996-1998

Yhteisö antaa edelleen vuosittain pyydetyimpien kantojen TACeja koskevat asetukset, joissa vahvistetaan TACien jakautuminen jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden kesken sekä niiden myöntäminen jäsenvaltioille kiintiöiden muodossa. TAC-järjestelmän oleellisimmat seikat ajanjaksolla 1996-1998 olivat seuraavat:

_ "paperikalojen [4]" vähentämistä koskevan politiikan jatkaminen ja vahvistaminen (pääasiassa eräiden varo-TACien [5] osalta);

[4] Tätä termiä sovelletaan TACeihin ja kiintiöihin, joiden määrä on todellisia kalastusmahdollisuuksia huomattavasti suurempi, ja joilla on sen vuoksi pieni vaikutus saaliin rajoittamiseen.

[5] "Analyyttiset" TACit ovat TACeja, jotka annetaan kannoille, joille tehdään täydellinen tieteellinen arvio ja sen jälkeen saalisennusteet erilaisten hallintomallien mukaan. Muuten TACeja kutsutaan "varo-TACeiksi".

_ Uusien TACien antaminen kalastuksen kansainvälisten hallinnointijärjestöjen säännöstelemillä kansainvälisillä vesillä (punasimppu, Pohjanmeren silli, tonnikala, miekkakala);

_ Uusien TACien antaminen Pohjanmerellä säätelemättömien lajien pyyntiponnistusten lisääntymisen ehkäisemiseksi (tuulenkala, eräät kampelakalat, piikkihait, merikrotit ja katkaravut);

_ Eräiden TAC-järjestelmään kuuluvien kantojen, mutta jäsenvaltioiden kesken edelleen jakamattomien kiintiöiden myöntäminen, sillä nämä kannat ovat sen vuoksi alttiina liikakalastukselle (piikkimakrilli, Pohjanmeren mustakitaturska, kilohaili).

_ Kiintiöiden vuosittaista joustoa koskevien sääntöjen antaminen (neuvoston asetus (EY) N:o 847/96).

Tähän viimeksi mainittuun asetukseen on syytä kiinnittää erityistä huomiota. TAC- ja kiintiöjärjestelmän joustavuus oli vuonna 1992 uudistetun YKP:n tärkeimpiä vaatimuksia yhdessä monivuotisiksi asetettujen tavoitteiden ja toimintatapojen kanssa. Jälkimmäisessä ehdotuksessa on tapahtunut vain pientä edistystä, mutta joustava järjestelmä on osoittautunut tehokkaaksi hallintovälineeksi, joka on johtanut muiden tavoitteiden kanssa:

_ kiintiöiden liikakalastuksen estämiseen;

_ kiintiöiden tehokkaampaan käyttöön;

_ parempaan seurantajärjestelmään jäsenvaltioissa ja komissiossa (kalastusasioista vastaava pääosasto);

_ jäsenvaltioiden kesken käydyn kiintiöiden vaihdon edistämiseen.

1.4. Tekniset toimenpiteet

Vuonna 1996 käyttöön otettuja toimenpiteitä seuraten kodifioitiin tärkeimpiä teknisiä toimenpiteitä koskeva lainsäädäntö (7. lokakuuta 1986 annettu neuvoston asetus (ETY) N:o 3094/86), minkä seurauksena annettiin 29. huhtikuuta 1997 neuvoston asetus (EY) N:o 894/97. Tämä helpotti huomattavasti moniin asetuksiin hajautetun lainsäädännön ymmärrettävyyttä ja toimeenpanoa.

Samaan aikaan tämän lainsäädännön tarkastusmenettely eteni odotetusti ja komissio antoi 25. kesäkuuta 1996 ehdotuksen teknisiä säilyttämistoimenpiteitä koskevaksi uudeksi neuvoston asetukseksi. Uuden ehdotuksen tärkeimpiä periaatteita olivat:

_ silmäkoon yhdenmukaistaminen koko asetuksen kattamalla alueella;

_ pakollisten poisheitettyjen määrien huomattava vähentäminen;

_ pyydysten valikoivuuden lisääminen;

_ sääntöjen yksinkertaistaminen niiden seurannan ja valvonnan helpottamiseksi.

Neuvosto antoi virallisesti 30. maaliskuuta 1998 asetuksen (EY) N:o 850/98 kalavarojen säilyttämisestä suojelemalla nuoria meren eliöitä teknisin toimenpitein. Vuonna 1999 annettiin kaksi neuvoston asetusta lisää toimenpiteiksi ratkaisemaan tiettyjä teknisiä yksityiskohtia, kuten samalla matkalla käytettävien silmäkooltaan erilaisten verkkojen käyttöä koskevien sääntöjen antamista. Uusi lainsäädännöllinen kehys tulee voimaan 1. tammikuuta 2000.

Vaikka neuvosto ei kyennyt täysin hyväksymään kaikkia komission ehdottamia muutoksia, uusi oikeudellinen kehys on merkittävä edistysaskel kalastuskäytäntöjen parantamisessa, erityisesti nuorten kalojen suojelussa.

Keskustelu komission alun perin vuonna 1994 tekemästä ehdotuksesta ajoverkkojen käytön kieltämiseksi heräsi uudelleen henkiin vuoden 1998 alussa. Neuvosto hyväksyi pitkän keskustelun jälkeen kesäkuussa 1998 asteittaisen ajoverkkojen käyttökiellon, joka tulee kokonaisuudessaan voimaan 1. tammikuuta 2002 (8. kesäkuuta 1998 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 1239/98). Tällä yhteisön aluksia koskevalla maailmanlaajuisella (Itämerta lukuun ottamatta) kiellolla on erittäin suuri myönteinen vaikutus pienten valaiden ja joidenkin kalalajien säilyttämiseen. Nykyinen ajoverkkojen 2,5 kilometrin enimmäispituus on voimassa 1. päivään tammikuuta 2002.

1.5. Itämeren kalavarojen säilyttäminen

Tietyistä Itämeren, Belttien ja Juutinrauman vesialueiden kalavarojen teknisistä säilyttämistoimenpiteistä annettua neuvoston asetusta (ETY) N:o 1866/86 on muutettu useita kertoja IBSFC:n antamien teknisten sääntöjen sisällyttämiseksi siihen. Säännöt koskivat enimmäkseen kalastuksen kausittaista lopettamista turska- ja lohikantojen suojelemiseksi sekä pyydyksiä koskevia teknisiä määritelmiä (silmäkokoja, troolien valikointipaneeleita), joiden oletetaan vaikuttavan Itämeren kalakantojen kohentumiseen. Asetus (ETY) N:o 1866/86 kodifioitiin myöhemmin sen ymmärrettävyyden ja toimeenpanon parantamiseksi. Uusi kodifioitu säädös on 18. joulukuuta 1997 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 88/98.

1.6. Välimeren kalavarojen säilyttäminen

Neuvoston asetukseen (ETY) N:o 1626/94 on tehty useita muutoksia ICCAT:n antamien tonnikala- ja miekkakalakantojen hoitoa koskevien suositusten täytäntöönpanemiseksi. Nämä koskevat saaliiden purkamisien alamittoja, kalastuksen kausittaista lopettamista ja lentokoneiden käytön rajoituksia kalastustoimien apuna.

Tiettyjen lajien purkamisien alamittojen täytäntöönpanosta aiheutuneiden ongelmien seurauksena komissio antoi ehdotuksen asetuksen (ETY) N:o 1626/94 muuttamiseksi tavoitteenaan aloittaa kalastuskäytäntöjen asteittainen mukauttaminen lainsäädäntöön (KOM(96)128). Euroopan parlamentin annettua kielteisen lausunnon neuvosto ei hyväksynyt ehdotusta. Saaliiden purkamisien alamittoihin liittyvää ongelmaa on käsiteltävä uuden GFCM:n yhteydessä .

1.7. Ympäristöseikat

Eräät jäsenvaltiot ja komissio osallistuivat maaliskuussa 1997 kalastusalueiden yhdentämistä ja ympäristökysymyksiä käsittelevään ministerikokoukseen Bergenissä Norjassa. Kokous pidettiin Pohjanmeren konferenssin yhteydessä ja sen seurauksena annettiin päätelmiä koskeva lausunto.

Neuvoston puheenjohtajisto pyysi komissiota laatimaan kertomuksen vuoden 1998 alkupuoliskolla mainitun päätelmiä koskevan lausunnon täytäntöönpanosta yhteisössä. Komissio julkaisi kertomuksen toukokuussa 1998 (Komission tiedonanto neuvostolle ja Euroopan parlamentille: "Kertomus päätelmiä koskevan lausunnon täytäntöönpanosta", KOM(1998) 326, 19. toukokuuta 1998) ja se sai yleisesti hyvän vastaanoton sekä neuvostossa että parlamentissa. Komissiota pyydettiin laatimaan toinen kertomus vuonna 1999.

Komissio ilmoitti neuvostolle joulukuussa 1998, että se oli pyytänyt ICES:ltä lausuntoa tuulenkalan kalastuksen mahdollisista haittavaikutuksista läntisellä Pohjanmerellä eräiden merilintulajien ravinnon saatavuuteen. Komissio ilmoitti, että se arvioi ICES:n lausuntoa sen jälkeen, kun se on saatavilla ja harkitsee sen jälkeen, olisiko aiheellista ehdottaa rajoituksia kyseiseen tuulenkalan kalastukseen.

EY osallistui lokakuussa 1998 kalastuskapasiteetin hoitoa, hainkalastusta ja satunnaisia pitkäsiima-aluksilla saatuja merilintusaaliita koskeviin FAO:n neuvotteluihin. Neuvotteluissa tehtiin luonnos haiden kantojen säilyttämistä ja hoitoa sekä pitkäsiima-aluksilla satunnaisesti saatujen merilintusaaliiden vähentämistä koskevaksi toimintasuunnitelmaksi. FAO:n kalastusta käsittelevä komitea suunnitteli näiden toimintasuunnitelmien virallista antamista vuonna 1999.

Neuvosto hyväksyi 21. kesäkuuta 1998 tiedonannon biologista monimuotoisuutta koskevasta yhteisön strategiasta (KOM(1998)42). Strategia perustuu alakohtaisten toimintasuunnitelmien laatimiseen, jotka on tarkoitus saada valmiiksi vuoden 2000 alkupuolella ja niiden täytäntöönpanolla saavutetaan strategiassa määritellyt biologista monimuotoisuutta koskevat tavoitteet. Komission biologista monimuotoisuutta koskevassa strategiassa on kahdenlaisia kalastusalaa koskevia tavoitteita:

_ säilyttää kaupallisesti pyydetyt meressä elävät eväkalalajit kalavarojen, kalastusmahdollisuuksien ja ravinnon saatavuuden kestäväksi varmistamiseksi, ja

_ pienentää kalastus- ja vesiviljelytoimien vaikutusta ekosysteemin muihin tekijöihin, toisin sanoen muihin kuin saalislajeihin (kaikilla taksonomisilla tasoilla) ja meren elinympäristöihin.

1.8. Tieteellis-teknis-taloudellinen kalastuskomitea

Komissio antoi STECF:lle uuden sysäyksen lisäämällä sen kalatalouden ja ympäristön asiantuntijajäsenten määrää. STECF:lle asetuksen (ETY) N:o 3760/92 16 artiklassa osoitettujen tehtävien hoidon helpottamiseksi STECF:n rakennetta uudistettiin vuonna 1997 siten, että se jaettiin neljään alaryhmään, joista osa on pysyviä. Nämä ryhmät vastaavat kalavarojen tilan vuosittaisesta tarkastuksesta, taloudellisista arvioinneista, ympäristöseikoista ja tutkimustarpeiden määrittelemisestä.

Samalla STECF:n työ liitettiin läheisesti useisiin komission AIR- ja FAIR-tutkimusohjelmien yhteydessä edistämiin yhteisiin toimiin. STECF:n rakenteen ja toiminnan parannukset johtivat ensimmäistä kertaa kalavarojen tilan taloudellisten seurausten arviointiin ja vuoden 1999 alussa ensimmäisen kaikkien yhteisön edun mukaisten kalakantojen tilaa koskevan kattavan kertomuksen laatimiseen.

1.9. Keskustelu

Komissio aloitti vuonna 1997 aluekohtaisten kokousten sarjan, joiden tarkoituksena on tiettyjen kalastustyyppien hoitoa koskevien ajatusten vaihto. Näiden kokousten osallistujat olivat kansallisia viranomaisia, teollisuuden edustajia, tutkijoita ja taloustieteilijöitä. Vuonna 1997 pidettiin viisi tällaista kokousta. Komissio julkaisi näiden kokousten perusteella kertomuksen "yksilajikalastuksen hallintoon liittyvien ongelmien tarkastelusta" (KOM(1998) 145, 18. maaliskuuta 1998). Tästä kertomuksesta neuvostossa käydyn keskustelun perusteella komissio rohkaistui jatkamaan ja kehittämään näitä kokouksia. Tämän perusteella pidettiin vielä viisi uutta aluekohtaista kokousta vuonna 1999.

1.10. Yhteistä kalastuspolitiikkaa tukeva tutkimus

Kalavarojen hoito edellyttää tieteellisten analyysien perusteella tehtäviä päätöksiä. Kalastustutkimukselle on asetettu suuria odotuksia, sillä sen on sekä ennakoitava YKP:n kehitys ja muuttuvat yhteiskunnalliset odotukset että mukauduttava niihin. Komissio voi myöntää tutkimuksen edistämiseksi joitakin tutkimuspuiteohjelmien kautta saatavia varoja hanke-ehdotusten perusteella valittuihin hankkeisiin.

Ajanjaksolla 1996-1998 neljännen puiteohjelman varoja jaettiin kalastus- ja vesiviljelytutkimukseen FAIR-erityisohjelman kautta (maatalouden ja kalastuksen tutkimusohjelma, johon kuuluu maatalouteen liittyvä teollisuus, metsätalous, vesiviljely ja maaseudun kehittäminen). Ohjelman tavoitteena oli kalastus- ja vesiviljelytutkimuksen edistäminen:

_ ympäristötekijöiden vaikutusten arvioimiseksi veden luonnonvaroihin ja vastaavasti kalastuksen ja vesiviljelyn ekologisten vaikutusten arvioimiseksi;

_ kalavarojen arvioinnin ja kalastuksen hallintotekniikoiden sekä kalojen pyynnin valikoivuuden parantamiseksi;

_ kalastusteollisuuden yhteiskunnallis-taloudellisten näkökohtien analysoimiseksi;

_ vesiviljelyn edistämiseksi kalabiologian tutkimuksen avulla;

_ meren tuotteiden arvon lisäämiseksi.

Komissio on lisäksi pystynyt myöntämään samaan aikaan huomattavia taloudellisia varoja YKP:tä tukevaan tieteelliseen ja tekniseen tutkimukseen. Näiden tutkimusten tavoitteena oli joko kaivatun tieteellisen tiedon kerääminen kantojen kunnon arvioimiseksi tarvittaviin tietokantoihin, erityisesti niiden kalakantojen osalta, joihin sovelletaan varo-TACeja, tai antaa vastauksia erittäin yksityiskohtaisiin kysymyksiin, joiden saamisella oli suora merkitys yhteisön kalastuksen hoitoon. [6]

[6] On syytä muistuttaa, että yhteisön kalastusasioita koskevissa ulkosuhteissa on olemassa myös tutkimusta käsittelevä osa-alue. Jaksolla 1996-1998 kalastussopimusten mukaisesti oli myönnetty maksusitoumusmäärärahoja tutkimukseen 23 175 498 ecua ja kalastuksen alueellisten hallinnointijärjestöjen tutkimushankkeiden tukemiseen maksusitoumusmäärärahoja oli myönnetty 327 341 ecua.

2. Kalastusalan rakenneuudistus

Ajanjakso, jota tämä kertomus koskee, sattuu pyyntiponnistuksen vähentämisen osalta samaan aikaan kuin kolmannen monivuotisen ohjausohjelman (MOO III, 1994-1997) päättyminen ja neljännen ohjausohjelman alkaminen (MOO IV 1997-2001).

Tätä kertomusta käsittelevä ajanjakso sijoittuu yleisen rakennepolitiikan osalta rakennerahastojen ohjelmakaudelle 1994-1999.

2.1. Pyyntiponnistusten vähentäminen

Kalastuksen ylikapasiteetin aiheuttama ongelma on ratkaistu kalastusalusten osalta monivuotisten ohjausohjelmien (MOO) avulla. Näissä ohjelmissa on asetettu laivastojen vetoisuudelle ja teholle rajat, jotka on täytettävä ennen ohjelmakauden päättymistä.

Näiden ohjelmien kolmas kausi (MOO III) alkaa 1. tammikuuta 1992 ja päättyy 31. joulukuuta 1996. Kertomus MOO III:n lopullisista tuloksista toimitettiin neuvostolle ja Euroopan parlamentille heinäkuussa 1997 (KOM(1997) 352 lopullinen).

Tästä kertomuksesta käy ilmi, että ajanjakson 1991-1996 aikana yhteisön laivaston kapasiteetti väheni 300 000 brt ja noin 790 000 kW, tai vastaavasti noin 15 prosentilla ja 9,5 prosentilla. Laivaston kapasiteetti oli 31. joulukuuta 1996 vetoisuuden osalta 11 prosenttia alle yleisen tavoitteen ja tehon osalta 5 prosenttia alle yleisen tavoitteen.

Vaikka tulokset yleisesti ottaen olivatkin tyydyttäviä, ainoastaan toiset jäsenvaltiot toteuttivat tai ylittivät niille asetetut tavoitteet, kun taas toiset jäsenvaltiot eivät kyenneet toteuttamaan tavoitteitaan. Italia, Ranska, Yhdistynyt kuningaskunta ja Alankomaat eivät kyenneet saavuttamaan MOO III:ssa niille asetettuja tavoitteita. Ainoastaan Portugali, Espanja ja Tanska saavuttivat tavoitteensa niin yleisesti kuin kaikkien laivastonosien kohdalla. Kaikki muut jäsenvaltiot saavuttivat yleiset tavoitteensa, mutta eivät pystyneet saavuttamaan yhtä tai useampaa laivastonosaa koskevia tavoitteitaan.

Neljättä ohjelmakautta (MOO IV) valmistelemaan kutsuttiin koolle riippumattomien asiantuntijoiden ryhmä vuonna 1996 kalakantojen tilan arvioimiseksi ja kertomaan kantansa tarvittavista pyyntiponnistusten vähennyksistä. Tämän ryhmän päätelmät on tieteellisenä perustana komission ehdotukselle neuvoston päätökseksi MOO IV suuntaviivojen laatimisesta 1. päivästä tammikuuta 1997 31. päivään joulukuuta 2001 ulottuvalle ajanjaksolle.

Neuvosto ei hyväksynyt komission ehdottamien pyyntiponnistusten vähennysten laajuutta. Irlannin puheenjohtajiston laatimassa kesäkuussa 1997 annetussa kompromissiehdotuksessa laivastonosiin sovellettavat vähennykset laskettiin häviämisvaarassa olevien ja liikakalastettujen kantojen kokonaissaaliiden suhteen perusteella.

Tämän vuoksi MOO IV:n tavoitteet ovat huomattavasti vähemmän kunnianhimoiset kuin komission ehdottamat. Yhteisön laivastolle vahvistetuissa yleistavoitteissa vähennystä on noin 5 prosenttia 5 vuoden ajanjaksolla. Tämä on noin puolet MOO III:ssa saavutetusta vähennyksestä. Lisäksi kuusi jäsenvaltiota (Ranska, Saksa, Irlanti, Alankomaat, Ruotsi ja Yhdistynyt kuningaskunta) päättivät saavuttaa tavoitteensa tietyillä laivastonosilla mukauttamalla sekä kalastustoimintaa että kapasiteettia. Sen perusteella MOO IV:n kapasiteetin vähennystä koskevat tavoitteet ovat 2-3 prosenttia.

Neuvoston kunnianhimon puute selittää saavutetut tulokset: MOO IV:n tulokset vuoden 1997 lopussa osoittivat, että yhteisön laivaston kapasiteettia on vähennetty ohjelman ensimmäisenä vuonna vetoisuuden osalta 2 prosenttia ja alusten tehon osalta 3 prosenttia. Yhteisön laivasto oli 1. tammikuuta 1998 vetoisuuden osalta jo noin 16 prosenttia ja alusten tehon osalta 7 prosenttia jäljessä MOO IV:n lopullisista tavoitteista.

Komission yksiköt kävivät vuonna 1998 kussakin kyseisessä jäsenvaltiossa varmistaakseen MOO IV:n laatimisessa käytettyjen tietojen, kuten saaliiden koostumuksen, paikkansapitävyyden ja varmistaakseen näiden kuuden kalastustoiminnan vähentämiseen ryhtyneen maan osalta, että toiminnan lähtötaso oli ilmoitettu oikein ja että pyyntiponnistusten seurantajärjestelmää toteutettiin asianmukaisesti. Tulosten perusteella on ehdotettu korjauksia Ranskan (Ranskan merentakaisten departementtien tavoitteet), Ruotsin (kapasiteetin muuttamista pohjatrooleista pelagisiksi trooleiksi), Saksan (puomitroolien lähtötason korjaaminen), Suomen (teknisiä korjauksia, jotka koskevat alusten jakamista laivastonosiin) ja Alankomaiden (aikaisemman tiedon korjaus) ohjelmiin.

Vuonna 1998 perustettiin myös komission yksiköiden ja Italian yhteinen työryhmä Italian laivastorekisterin saattamiseksi ajan tasalle. Työ oli loppusuoralla vuoden 1998 loppuun mennessä ja sen perusteella on tehty Italian MOO:ta koskeva muutosehdotus.

2.2. Rakennetuet

Kalastusalan rakennetukien täytäntöönpano on edennyt yleisesti ottaen vaivatta alkuhankaluuksien jälkeen, mikä johtui siirtymisestä vuosina 1994 ja 1995 komission toteuttamasta hankkeiden suorasta hallinnointijärjestelmästä jäsenvaltioiden ja komission yhdessä toteuttamaan yleiseen ohjelmien hallintoon, minkä yhteydessä varsinaisten hankkeiden hallinto siirrettiin jäsenvaltioille.

Pyyntiponnistusten vähentämiseen ja laivaston uudistamiseen, joihin on jaettu puolet yhteisön varoista, myönnettyjen tukien lisäksi suurin osa jäljelle jääneistä varoista on käytetty auttamaan kalastusalaa täyttämään hygieniaa, kansanterveyttä, työoloja ja ympäristön kunnioittamista koskevat yhteisön vaatimukset. Nämä toimet koskivat kalastusaluksia, vesiviljelylaitteita, kalastus- ja vesiviljelytuotteiden jalostuslaitoksia sekä näiden tuotteiden varastointiin, käsittelyyn ja myyntiin liittyviä välineitä.

Yhteisön tukea myönnettiin myös yhteisyritysten perustamiseen, rannikkoalueiden kalavarojen suojeluun ja kehittämiseen, eräissä tapauksissa kalastustoiminnan väliaikaista lakkauttamista koskeviin toimenpiteisiin, yhteisten satamien rakentamiseen sekä kalastus- ja vesiviljelytuotteiden myynnin edistämiseen. On harmillista, että jäsenvaltiot eivät käyttäneet täysin hyväkseen kalastusteollisuuden toteuttamia yhteiskunnallis-taloudellisten toimenpiteiden yhteisrahoitusmahdollisuuksia ja yhteisiä toimia.

Tälle alalle erityisesti laadittujen ohjelmien lisäksi kalastuksesta eniten riippuvaiset rannikkoalueet voivat saivat myös PESCA yhteisöaloitteen tai kehitys- tai alueiden rakennemuutosohjelmien kautta myönnettyä tukea (Rakennerahastojen tavoitteet 1, 2 ja 5b).

2.3. Lainsäädäntötyö

MOO IV:n suuntaviivojen vahvistamista koskeva neuvosto päätös tehtiin heinäkuussa 1997 [7] Tämän jälkeen tehtiin 13 jokaisen kyseisen jäsenvaltion monivuotista ohjausohjelmaa koskevaa komission päätöstä [8].

[7] Neuvoston päätös 97/413/EY, tehty 26. kesäkuuta 1997 yhteisön kalastusalan uudelleenjärjestelyn tavoitteista ja yksityiskohtaisista säännöistä 1 päivästä tammikuuta 1997 31 päivään joulukuuta 2001 kestävän tasapainon löytämiseksi kalavarojen ja niiden hyödyntämisen välillä (EYVL L 175, 3.7.1997 s. 27-32).

[8] Komission päätökset 98/119/EY - 98/131/EY, mainitut päätökset mukaan lukien (EYVL L 39, 12.2. 1998, s. 1-84).

Koska alusrekisterillä on yhä tärkeämpi merkitys yhteisön kalastuslainsäädännön muihin seikkoihin, asetus (ETY) N:o 109/94 korvattiin MOO IV:n antamisen yhteydessä kolmella erillisellä asetuksella, joista yksi käsittelee alusten fyysisiä ominaisuuksia koskevan tiedon toimittamista [9], toinen laivaston ja pyyntiponnistusten segmentointia koskevan tiedon toimittamista MOO:n yhteydessä [10] ja kolmas pyyntiponnistusten ilmoittamista asetusten (EY) N:o 685/95 ja N:o 779/97 yhteydessä [11].

[9] Komission asetus (EY) N:o 2090/98, 30.9.1998 (EYVL L 266, 1.10.1998, s. 27-35).

[10] Komission asetus (EY) N:o 2091/98, 30.9.1998 (EYVL L 266, 1.10.1998, s. 36-46).

[11] Komission asetus (EY) N:o 2092/98, 30.9.1998 (EYVL L 266, 1.10.1998, s. 47-58).

Neuvosto päätti komission ehdotuksesta toteuttaa ajoverkkojen käyttöä rajoittavien ja myöhemmin kieltävien teknisten toimenpiteiden seurausten arvioimiseksi kaksi erityistä toimenpidettä vuosina 1997 ja 1998 [12], joiden tavoitteena oli edistää kyseisten kalastustoimien muuttamista.

[12] Neuvoston päätökset, 28.4.1997 (97/292/EY) [EYVL L 121, 13.5.1997] ja 17.12.1998 (1999/27/EY) [EYVL L 8, 14.1.1999].

Lisäksi vuodesta 1993 sovelletulle kalastuksen rakenteita koskevalle asetukselle [13], jota on muutettu neljä kertaa vuosina 1995-1997, on tehty konsolidointi [14].

[13] Neuvoston asetus (EY) N:o 3699/93, 21.12.1993, yhteisön kalastus- ja vesiviljelyalaa sekä niiden tuotteiden jalostusta ja kaupan pitämistä koskevien rakenteellisten tukitoimenpiteiden perusteista ja edellytyksistä [EYVL L 346, 31.12.1993].

[14] Neuvoston asetus (EY) N:o 2468/98, 3.11.1998 [EYVL L 312, 20.11.1998].

Lopuksi komissio antoi vuonna 1998 rakennerahastojen ohjelmajaksoja vuosiksi 2000-2006 koskevat lainsäädäntöehdotukset [15]. "Rakennepakettia" koskevat asetukset, joihin myös kalatalouden ohjauksen rahoitusväline (KOR) kuuluu, annettiin 21. kesäkuuta 1999 [16].

[15] Erityisesti: ehdotus neuvoston asetukseksi rakennerahastojen yleisistä määräyksistä ja ehdotus neuvoston asetukseksi kalatalouden ohjauksen rahoitusvälineestä [EYVL C 176, 9.6.1988]; ehdotus neuvoston asetukseksi kalastusalan rakenteellisten toimenpiteiden menetelmistä ja edellytyksistä [EYVL C 16, 21.1.1999].

[16] EYVL L 161, 26.6.1999.

3. KALASTUSTA KOSKEVA ULKOPOLITIIKKA

3.1. Osallistuminen kalastuksen alueellisissa hallinnointijärjestöissä

Useimpien kalakantojen huolestuttava tila on johtanut sekä yksinomaisten talousalueiden sisä- että ulkopuolella tapahtuvan kalakantojen hoidon kansainvälisen yhteistyön vahvistamiseen.

Yhteistyön vahvistaminen on johtanut myös kansainvälisen säännöstön kehittämiseen ja kalastuksen alueellisten hallinnointijärjestöjen tärkeän roolin tunnistamiseen kalavarojen hoidossa ja säilyttämisessä.

Yhteisö osallistuu tähän kehitykseen edustamalla ja puolustamalla etujansa aktiivisesti alueellisissa järjestöissä. Yhteisö on sopimuspuolena kymmenessä ja tarkkailijajäsenenä kahdessa muussa järjestössä. Se on liittynyt viimeisen neljän vuoden aikana kolmeen järjestöön (ICCAT, IOTC ja GFCM). Lisäksi se on ollut erityisesti mukana määrittelemässä ja perustamassa Kaakkois-Atlantin kalastusjärjestöä ja Länsi-Atlantin järjestön järjestämisessä. Se on ilmaissut kiinnostuksensa toimimalla aktiivisesti läntistä ja keskistä Tyyntämerta koskevan järjestön perustamisessa ja hakenut jäsenyyttä IATTC:ssä.

Yhteisön lisääntynyt osallistuminen alueellisissa järjestöissä on perusteltua siksi, että sen toivotaan osallistuvan aktiivisesti sekä yhteisön kalastajien saalistamien kalavarojen säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden määrittelyyn että valvonta- ja täytäntöönpanojärjestelmien määrittelyssä.

Tämän vuoksi yhteisö oli aktiivinen NEAFC:n määritellessä valvontajärjestelyjä ja -järjestelmiä, jotka se antoi marraskuussa 1998 ja ICCAT:n, NAFOn ja CCAMLR:n määritellessä laitonta kalastusta koskevia valvontatoimenpiteitä.

Yhteisön kalastusalusten on noudatettava alueellisten järjestöjen antamia ja jatkuvasti lisääntyviä teknisiä toimenpiteitä. Yhteisöllä on näiden järjestöjen sopimuspuolena oikeudellinen vastuu varmistaa, että kalastuksen alueellisten järjestöjen antamat sitovat säädökset lisätään yhteisön lainsäädäntöön säädetyssä määräajassa.

Tämän vuoksi komissio esitti neuvostolle vuonna 1996 ehdotuksen asetuksen (ETY) N:o 3760/92 muuttamiseksi perustamalla komissioon neuvoston toimivaltaisen valtuuskunnan, joka käsittelee kansainvälisten kalastuselinten antamien teknisiä toimenpiteitä, pyydyksiä ja niiden käyttöä koskevien sitovien säädösten lisäämistä yhteisön lainsäädäntöön. (Ehdotus neuvoston asetukseksi asetuksen (ETY) N:o 3760/92 muuttamisesta, KOM(96)0350 lopullinen, 18.9.1996).

Valitettavasti neuvosto ei hyväksynyt komission ehdotusta, jolloin on vaara, että yhteisö ei pysty kaikissa tapauksissa varmistamaan kansainvälisten sitovien säädösten toimeenpanoa aiheellisessa määräajassa omien sisäisten menettelyidensä keston vuoksi.

3.2. Kahdenväliset kalastussopimukset kolmansien maiden kanssa

Neuvoston asetuksella (EY) N:o 1181/98, joka annettiin 4. kesäkuuta 1998, muutettiin asetusta (ETY) N:o 3760/92 siten, että neuvostolle annettiin toimivalta myöntää jälkimmäisen asetuksen 4 artiklan mukaan kolmansille maille kalastusmahdollisuuksia yhteisön vesillä ja asettaa teknisiä edellytyksiä, joiden mukaisesti pyynti on tehtävä.

Ajanjaksolla 1996-1998 yhteisö teki uudet kalastussopimukset Liettuan, Viron, Latvian, Marokon, Mauritanian ja Gabonin kanssa.

Yleisemmin neuvosto pyysi 30. lokakuuta 1997 tekemissä päätelmissään komissiota tekemään tiettyjä mukautuksia, joiden tarkoituksena on näiden sopimusten toiminnan parantaminen. Samalla se vakuutti kalastussopimusten merkitystä ja sijaa yhteisessä kalastuspolitiikassa. Se pyysi komissiota erityisesti tekemään kustannus-hyötyarvion kalastussopimuksista, jotka yhteisö on tehnyt kolmansien maiden kanssa. Komissio määrittelee vuonna 2000 mainitun tutkimuksen päätelmien ja myös muiden seikkojen perusteella kalastussopimuksia koskevan yhteisön politiikan uudelleensuuntaamisen mahdolliset laajat suuntaviivat. Tämän uudelleensuuntaamisen tarkoituksena on erityisesti antaa mahdollisuus muuttaa kehystä, joiden mukaan näitä sopimuksia neuvotellaan ja pannaan täytäntöön, ottaen huomioon tarve varmistaa, että niiden kustannus-hyötysuhde on positiivinen ja että ne ovat yhdenmukaisia muiden yhteisen kalastuspolitiikan seikkojen ja muiden EU:n politiikkojen kanssa. Komissio ottaa myös huomioon sen, että on tarve varmistaa, että kalastussopimukset soveltuvat kehityspolitiikan tavoitteisiin. Kehitysmaiden kanssa tehtäviä kalastussopimuksia valmisteltaessa komissio käy keskusteluja siitä, kuinka eri osapuolet voivat varmistaa vastuullisen kalastuksen menettelysääntöjen täytäntöönpanon parhaalla mahdollisella tavalla. Näiden sopimusten on oltava yhdenmukaisia sen välttämättömän myötävaikutuksen kanssa, joka kalastusalalla on maaseudun kehitykselle ja paikalliselle teollisuuden kehitykselle.

3.3. Kansainvälinen yhteistyö Välimerellä

Kreetalla vuonna 1994 pidetyn ministerikokouksen jälkeen komissio piti toisen ministerikokouksen Venetsiassa vuonna 1996. Tässä jälkimmäisessä kokouksessa saatiin aikaan mahdollisuus vahvistaa yhteistyötä kaikkien niiden maiden kesken, joiden alukset kalastavat Välimerellä. Kokouksessa päätettiin, että Välimeren altaan kalavarojen kestävän hoidon varmistamiseksi on oleellista vahvistaa monenvälistä yhteistyötä erityisesti Välimeren kalastuksen yleisneuvoston (GFCM) yhteydessä.

Yhteisö liittyi GFCM:än vuonna 1998 ja yhteisö osallistui jo täysjäsenenä järjestön vuosittaiseen kokoukseen tiiviissä yhteistyössä neljän yhteisöön kuuluvan Välimeren rannikkovaltion kanssa, jotka ovat edelleen jäseniä ja jakavat toimivaltansa tässä asiassa yhteisön kanssa.

Komissio antoi liittymisellään sysäyksen GFCM:n uudistukselle, jonka tavoitteena on GFCM:n lähentäminen kaikkein tehokkaimpiin monenvälisiin järjestöihin. Tämän vuoksi perustettiin tieteellinen kalastuskomitea, sen kokoukset muuttuivat vuosittaisiksi ja periaate sen itsenäisestä talousarviosta hyväksyttiin (siitä neuvotellaan parhaillaan).

Tämän lisäksi on syytä korostaa, että yhteisö vahvisti tonnikalakiintiöt Itä-Atlantilla ja Välimerellä ICCAT:n ja GFCM:n hallintosuositusten seurauksena. Tämä tarkoittaa sitä, että yhteisön TAC- ja kiintiöjärjestelmää sovelletaan ensi kerran vuodesta 1998 myös Välimerellä.

3.4. Kansainväliset kalastusta koskevat sopimukset ja yleissopimukset

Yhteisö liittyi vuonna 1996 valtamerillä käytettävien kalastusalusten säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden yhdenmukaisuuden edistämistä koskevaan sopimukseen [17].

[17] Neuvoston päätös 96/428/EY, 25.6.1996, EYVL L 177, 16.7.1999, s. 24.

Tätä sopimusta neuvoteltiin FAO:n suojeluksessa ja se on osa vastuullisen kalastuksen menettelysääntöjä. Sopimus ei ole vielä tullut voimaan.

Neuvosto teki vuonna 1998 päätöksen yhteisön tekemän hajallaan olevia kantoja ja laajasti vaeltavia kalakantoja koskevan YK:n sopimuksen ratifioinnista [18]. Yhteisö luovuttaa ratifiointivälineensä samanaikaisesti jäsenvaltioiden kansallisten ratifiointivälineiden kanssa. Tämä sopimus ei ole vielä tullut voimaan.

[18] Neuvoston päätös 98/414/EY, 8.6.1998, EYVL L 189, 3.7.1998, s. 2.

4. KALASTUSTUOTTEIDEN MARKKINAT

4.1. Kalastus- ja vesiviljelytuotteiden yhteinen markkinajärjestely

Kalastus- ja vesiviljelytuotteiden yhteistä markkinajärjestelyä on mukautettu heinäkuusta 1996 vastaamaan markkinoiden viimeaikaisiin muutoksiin. Näitä muutoksia ovat markkinoiden lisääntynyt globalisaatio, suurempi riippuvuus tuonnista, varojen jatkuva niukkuus, kulutustottumusten muutokset sekä jakeluketjun keskittyminen ja vertikaalinen integraatio.

Tiettyjen kalastustuotteiden kaupan pitämistä koskevien yhteisten vaatimusten vahvistamisesta annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 2406/96 [19] saatettiin ajan tasalle tekniset vaatimukset markkinoiden ja kaupan käytäntöjen kehityksen huomioon ottamiseksi. Asetuksessa muutettiin myös interventioon myönnettyä taloudellista korvausta: sovittiin, että 1. päivästä tammikuuta 2000 alkaen huonompilaatuisen ("tuoreusluokka B") kalan markkinoilta pois vetämiselle ei maksettaisi enää yhteisön taloudellista tukea.

[19] EYVL L 27, 30.1.1997, s. 50.

Komissio julkaisi joulukuussa 1997 tiedonannon neuvostolle ja Euroopan parlamentille "Kalastustuotteiden markkinoiden tulevaisuus Euroopan unionissa: Vastuu, kumppanuus ja kilpailukyky" [20]. Tästä neuvoteltiin laajasti teollisuuden keskuudessa ja useissa jäsenvaltioiden kokouksissa.

[20] KOM (97) 719 lopullinen.

Valkoisessa kirjassa käsiteltyjen komission uudistusten tärkeimmät tavoitteet olivat:

1) jätteiden vähentäminen kehottamalla kalastajia pyytämään ainoastaan myytäväksi kelpaavia kaloja;

2) tuottajajärjestöjen vahvistaminen, jotta niistä tulisi kilpailukykyisempiä ja aktiivisempia toimijoita markkinoilla ja niillä olisi vahvemmat siteet kalastusalan muihin toimijoihin;

3) parempi kuluttajansuoja antamalla myyntipaikoilla parempaa tietoa;

4) tarjonnan ja kysynnän tasapainon parantaminen, joka koskee niin korkealuokkaista tuoretta kalaa kuin jalostettavaksi tarkoitettua pakastekalaa, josta suurin osa on tuotava.

Mahdollisia uusia aloitteita saattaisi olla:

_ EU:ssa kaupan pidetyn kalan vähimmäiskokoa koskevat uudet säännöt;

_ mukautuksia tuottajajärjestöjen tunnustamisedellytyksiin ja ammattienvälisten järjestöjen ja ylikansallisten tuottajajärjestöjen perustamisen rohkaiseminen;

_ myymättä jääneen kalan interventio-ostoja koskevat tiukemmat vaatimukset, jotta voidaan vähentää niukkojen kalavarojen hävitettyjä määriä;

_ toimenpiteet tuottajajärjestöjen ja jalostusteollisuuden kesken tapahtuvan sopimukseen perustuvan myynnin kannustamiseksi;

_ uusia aloitteita kalatuotteita koskevan tiedon jakamiseksi kuluttajille;

_ lisätoimenpiteet kalatuotteiden kaupan pitämistä koskevien yhteisön sääntöjen täytäntöönpanon lujittamiseksi joko yhteisön tai kolmansien maiden tuottajien osalta;

_ toimenpidepaketti laatuun perustuvan yhtenäisempien markkinoiden edistämiseksi.

Näiden neuvotteluiden tuloksena syntyi komission ehdotus kalastus- ja vesiviljelytuotteiden yhteisen markkinajärjestelyn uudistukseksi, joka julkaistiin helmikuussa 1999 [21].

[21] KOM(1999) 55 lopullinen.

4.2. Tiettyjen Azorien, Madeiran, Kanariansaarten ja Ranskan Guyanan ja Reunionin departementtien kalastustuotteiden kaupan pitämisestä aiheutuneiden lisäkustannusten korvausjärjestelmä

Korvausjärjestelmä uusittiin 17. heinäkuuta 1998 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 1587/98 [22]. Sen tarkoitus oli poistaa tietyillä syrjäisillä ja maantieteellisesti kaukana sijaitsevilla alueilla toimivan kalastusteollisuuden epäedullinen asema. Tähän järjestelmään kuuluvat kalastustuotteet ovat Azoreilla tonnikala ja pohjakalat, Madeiralla tonnikala, mustahuotrakala ja makrilli, Kanariansaarilla tonnikala, sardiinit, makrilli, vesiviljelytuotteet, pääjalkaiset, kielikampela ja sargit, Guyanalla katkaravut ja Reunionilla tonnikala ja miekkakala.

[22] EYVL L 208, 24.7.1998, s. 1.

Komissio antoi yksityiskohtaiset säännöt korvausjärjestelmän soveltamiseksi (22. joulukuuta 1998 annettu komission asetus (EY) N:o 2844/98 [23]).

[23] EYVL L 354, 30.12.1998, s. 53.

5. YHTEISEN KALASTUSPOLITIIKAN VALVONTA

Neuvoston asetuksessa (ETY) N:o 2847/93 [24] laadittuun seurantajärjestelmään on tehty useita muutoksia vuodesta 1996.

[24] EYVL L 261, 20.10.1993, s. 1.

5.1. Alusten seurantajärjestelmän (VMS) perustaminen

Asetuksen (ETY) N:o 2847/93 muuttamisesta annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 686/97 [25] sekä yksityiskohtaisista täytäntöönpanoa koskevista säännöistä annetussa komission asetuksessa (EY) N:o 1489/97 [26] säädetään yhteisön alusten järjestelmällisestä satelliittiseurannasta sen kokemuksen perusteella, joka saatiin vuonna 1994 toteutetuista yhteisön 350 alusta koskevista satelliittiseurannan pilottihankkeista. Jäsenvaltioiden on luotava lippunsa alla purjehtivien kalastusalusten paikantamisjärjestelmä, jonka avulla näiden alusten on mahdollista olla yhteydessä jäsenvaltioihin, joiden vesillä ne harjoittavat kalastustoimintaa ja osoittaa sijaintinsa vähintään kerran kahdessa tunnissa.

[25] EYVL L 102, 19.4.1997, s. 1.

[26] EYVL L 202, 30.7.1997, s. 18.

Tätä valvontaa sovelletaan kaikkiin kalastusaluksiin, joiden suurin kokonaispituus on yli 24 metriä tai joiden perpendikkeliväli on yli 20 metriä. Tämä velvoite on toteutettava asteittain vuosina 1998-2000. Itse asiassa vasta 1. päivästä heinäkuuta 1998 alkaen ainoastaan herkillä kalastusaloilla, kuten avomerellä, Välimerta lukuun ottamatta, ja kalajauhoteollisuuden tarpeisiin kalastavia aluksia on valvottu. Kaikissa edellä mainitun pituuden ylittävissä yhteisön aluksissa on 1. päivästä tammikuuta 2000 alkaen oltava satelliittiseurantalaitteet riippumatta siitä, missä ne kalastavat. Sama pätee myös yhteisön vesillä toimiviin kolmansien maiden aluksiin.

5.2. Pyyntiponnistusjärjestelmä

Läntisiin merialueisiin sovellettavan pyyntiponnistusjärjestelmän (asetukset (EY) N:o 685/95 ja 2027/95) ensisijaisena tavoitteena on sellaisten edellytysten luominen, joiden perusteella Espanjan ja Portugalin on mahdollista täysin osallistua yhteisön vesille pääsyä koskevaan yleiseen järjestelmään. Tämä pohjakalalajien pyyntiponnistusten enimmäismäärien vahvistaminen vaikuttaa yhdessä TAC- ja kiintiöjärjestelmän kanssa myös kalakantojen säilyttämiseen. Järjestelyn avulla tulisi olla mahdollista valvoa yksityiskohtaisesti kaikkien läntisten vesialueiden pyyntiponnistuksia ja samalla sen avulla saataisiin hyödyllistä tietoa kalakantojen hoidosta ja kalakantojen tieteellisestä arvioinnista.

Pyyntiponnistusjärjestelmän saaminen valmiiksi edellytti eräiden lisäsäännösten antamista vuosiksi 1996-1998:

Neuvoston asetus (EY) N:o 2205/97 [27], jolla muutetaan asetusta (ETY) N:o 2847/93, ja joka lisäsi läntisillä merialueilla kalastavien kalastajien velvoitteita siten, että näiden on ilmoitettava aluksella pitämiensä saaliiden määrät saapuessaan ja poistuessaan pyyntiponnistusalueelta ("preijausjärjestelmä").

[27] EYVL L 304, 7.11.1997, s. 1.

Komission asetus (EY) N:o 1449/98 yksityiskohtaisista säännöistä neuvoston asetuksen (EY) N:o 2847/93 soveltamiseksi pyyntiponnistuskertomuksen osalta [28].

[28] EYVL L 192, 8.7.1998, s. 4.

Eräitä asetuksia asetuksessa (EY) N:o 2027/95 vahvistettujen pyyntiponnistusten enimmäismäärien pienten mukautusten tekemiseksi.

Vaikka tavoite Espanjan ja Portugalin yhdentymisestä yhteisön vesille pääsemiseksi on täysin saavutettu, pyyntiponnistusjärjestelmä ei ole toiminut moitteettomasti viimeisen kolmen vuoden ajan. Ilmoitukset käytetyistä pyyntiponnistuksista ovat viivästyneet ja olleet epätarkkoja, minkä vuoksi on ollut mahdotonta saavuttaa muita edellä mainittuja tavoitteita. Näiden ilmoitusten perusteella voidaan kuitenkin havaita, että tiettyjen jäsenvaltioiden asetuksessa (EY) N:o 2027/95 vahvistetut pyyntiponnistusten enimmäismäärät olivat selvästi ylimitoitettuja ja sen vuoksi järjestelmästä on rajallista hyötyä kalavarojen säilyttämisessä.

Ruotsin ja Suomen yhdentyessä täysin yhteiseen kalastuspolitiikkaan laadittiin järjestelmä pyyntiponnistusten hallinnoimiseksi Itämerellä (neuvoston asetus (EY) N:o 779/97 [29] ). Tämä järjestelmä on pääkohdiltaan samanlainen kuin läntisillä merialueilla sovellettava järjestelmä, mutta siihen on kaksi tärkeää poikkeusta: ilmoitusvelvoite pyyntiponnistusalueelle tultaessa ja sieltä poistuttaessa (preijausjärjestelmä) puuttuu sekä pohjakalalajien pyyntiponnistusten enimmäismäärien puuttuminen.

[29] EYVL L 113, 30.4.1997, s. 1.

Tämän järjestelmän täytäntöönpano edellytti lisäsäädösten antamista, joista tärkein on asetuksen (ETY) N:o 2847/93 muuttamisesta annettu neuvoston asetus (EY) N:o 2635/97 [30]. Sen tarkoituksena on kalastuspäiväkirjaan merkittävien pyyntiponnistustietojen rekisteröintiä koskevien sääntöjen antaminen, jäsenvaltioiden suorittaman pyyntiponnistustietojen kerääminen ja näiden tietojen toimittaminen komissiolle.

[30] EYVL L 356, 31.12.1997, s. 14.

5.3. Muutokset valvonta-asetukseen

Neuvosto antoi 17. joulukuuta 1998 asetuksen (ETY) N:o 2847/93 muuttamisesta annetun asetuksen (EY) N:o 2846/98 [31] ottaen huomioon vuoden 1993 "valvonta-asetuksen" antamisen jälkeen tapahtuneen suuren edistyksen sekä neuvostolle ja Euroopan parlamentille yhteisen kalastuspolitiikan mukaisesta kalastuksen valvonnasta laaditussa komission tiedonannossa (KOM(1998) 92, 19.2.1998) havaitut erityiset puutteet.

[31] EYVL L 358, 31.12.1998, s. 5.

Muutokset koskivat pääasiassa kolmea komission ensisijaisiksi luokittelemaa periaatetta, joita ovat:

- Purkamisen jälkeen tapahtuvan valvonnan parantaminen: tämä koskee kalastustuotteiden jäljitettävyyden varmistamista aina saaliin purkamisesta läpi markkinointiketjun useiden vaiheiden. Näin ollen tuotteiden hallussapitäjien on esitettävä tarkastushetkellä kaupan pidettyjen tuotteiden myyntimerkinnät, muualle kuin purkauspaikalle myöhemmin myytäväksi vietyjen tuotteiden kuljetusasiakirjat sekä sellaisten tuotteiden haltuunottoilmoitukset, joita ei ole pidetty kaupan tai joiden myynti on ollut poikkeavaa;

- Yhteisön vesillä toimivien kolmansien maiden kalastusalusten seuranta: seuranta-, tarkastus- ja valvontatoimenpiteet koskevat myös kolmannen maan lipun alla purjehtivia ja yhteisön kalastusalueella toimivia kalastusaluksia, jotta varmistetaan näiden ja yhteisön alusten tasavertainen kohtelu. Tämä käsittää erityisesti näiden alusten saaliiden purkamisien valvonnan parantamisen ja niiden seurannan satelliiteista käsin siitä päivästä alkaen, jona järjestelmää sovelletaan kokonaisuudessaan yhteisön aluksiin;

- Jäsenvaltioiden ja komission välinen yhteistyö: kalastustoiminnan seurannassa on otettu huomioon kaikkien asiaan osallisina olevien viranomaisten välisen yhteistyön lujittamiseen ja helpottamiseen pyrkivät yleiset suuntaviivat. Tähän kuuluu erityisesti vastavuoroisten avunpyyntöjen helpottaminen, asiaankuuluvan tiedon vaihto ja erityisten seurantaohjelmien laatiminen.

Seurantajärjestelmän yleiseksi vahvistamiseksi komissio on myös ehdottanut yhteisön tarkastajien toimivallan lisäämistä. Näillä olisi täytynyt olla valtuudet päästä tarkastuskäyntiensä aikana tiedostoihin ja asiakirjoihin sekä julkisiin ja yksityisiin rakennuksiin samoin edellytyksin kuin kansallisten tarkastajien. Näin niiden olisi ollut mahdollista arvioida tarkemmin jäsenvaltioiden laatimien seurantajärjestelmien tehokkuutta ja komissio olisi voinut täysin taata avoimuuden, jonka kaikki ovat tunnustaneet oleelliseksi yhteisen kalastuspolitiikan uskottavuudelle. Kaikkien jäsenvaltioiden hylättyä tämän ehdotuksen neuvosto noudatti tätä komission ehdotusta vain tietyiltä osin. Se vaati nimittäin kansallisten tarkastajien läsnäoloa yhteisön tarkastajien tarkastuskäyntien aikana.

Neuvoston asetus (EY) N:o 2846/98 vastaa tämän kaksiosaisen kokonaisuuden lainsäädännöllistä osaa. Toinen osa on "Komission toimintasuunnitelma YKP:n paremmaksi soveltamiseksi" (SEC(98) 949.2, 3.6.1998).

5.4. Luettelo menettelytavoista, jotka rikkovat vakavasti yhteisen kalastuspolitiikan sääntöjä

Luettelosta menettelytavoista, jotka rikkovat vakavasti yhteisen kalastuspolitiikan sääntöjä, annettu neuvoston asetus (EY) N:o 1447/99 [32] on jatkoa valvonta-asetuksen viimeiselle muuttamiselle. Sen tarkoituksena on laatia luettelo käyttäytymistavoista, joiden vuoksi kansallisten viranomaisten on tarpeen lisätä seurantaa koskevaa avoimuutta.

[32] EYVL L 167, 2.7.1999, s. 5.

Tällaisella käyttäytymisellä on selvästi ja ilmeisesti epäonnistuttu täyttämään yhteisön lainsäädännössä asetetut velvoitteet. Tämän luettelon laatiminen ei edellytä rangaistusten yhdenmukaistamista yhteisön tasolla. Toisaalta luettelon laatiminen ja jäsenvaltioille annettu velvoite ilmoittaa komissiolle havaitun laittoman käyttäytymisen johdosta toteutetuista toimista pyrkivät lisääntyneen avoimuuden takaamiseen siten, että kalastajien luottamus valvontaviranomaisiin ja kansallisten järjestelmien tehokkuuden vertailu on taattu.

5.5. Taloudellinen osallistuminen

Valvonta vaatii huomattavia ja jäsenvaltioiden varoihin nähden usein suhteettoman suuria kustannuksia. Yhteisön tuki on järjestetty yhteisön osallistumisesta jäsenvaltioiden yhteiseen kalastuspolitiikkaan sovellettavan seurantajärjestelmän täytäntöönpanemiseksi hyväksymien tiettyjen kulujen rahoitukseen tehdyn neuvoston päätöksen 95/527/EY [33] perusteella. Yhteisö osallistuu kustannuksiin 205 000 000 euron talousarviolla ajanjaksolla 1996-2000.

[33] EYVL L 301, 14.12.1995, s. 30.

Komissio on päättänyt vuodesta 1996 jäsenvaltioiden toimittamien investointisuunnitelmien perusteella vuosittain suunniteltujen kustannusten tukikelpoisuudesta ja osallistumisen määrästä.

PÄÄTELMÄT

1. Tämä on komission viimeisin neuvoston asetuksen (ETY) N:o 3760/92 14 artiklan 1 kohdan mukaisesti laatima kertomus.

Komission on laadittava kertomus yhteisön kalastustilanteesta asetuksen 14 artiklan 2 kohdan mukaisesti. Komission aikomuksena on esittää kyseinen kertomus vuoden 2001 ensimmäisellä puoliskolla, jotta sillä olisi riittävästi aikaa keskustella kaikkien niiden osapuolten kanssa, joita asia koskee, ennen kuin neuvosto mahdollisesti toteuttaa uudet toimenpiteet viimeistään joulukuussa 2002.

2. Ajanjaksolla 1999-2001 komissio jatkaa YKP:n olemassa olevien välineiden hallinnointia ja yhdistämistä. Lisäksi suunnitellaan toiminnan kehittämistä tai uusia aloitteita seuraavilla aloilla:

_ uuden kalatalouden ohjauksen rahoitusvälineen täytäntöönpanoasetuksen antaminen;

_ yhteisen markkinajärjestelyn uudistus;

_ uusien pöytäkirjojen ja sopimusten neuvottelu ja erityisesti uuden sopimuksen neuvottelu Marokon kanssa;

_ komission ehdotuksen esittäminen neuvoston asetukseksi oleellisen biologisen ja taloudellisen tiedon keräämisestä, arvioinnista ja jakamisesta;

_ komission ehdotus neuvostolle uusien kalastussopimusten suuntaviivoista;

_ tiedonanto neuvostolle yhteisön roolista ja osallistumisesta kalastuksen alueellisiin hallinnointijärjestöihin;

_ MOO V:n valmistelu vuosiksi 2002-2006;

_ neuvoa-antavan kalatalouskomitean uudistuksen täytäntöönpano ja toimet kalastajajärjestöjen vahvistamiseksi ja alan keskustelun lisäämiseksi;

_ sekä EY:n sisäisen että alueellisissa/kansainvälisissä järjestöissä annetuista suosituksista johtuvan säilyttämis- ja hoitotoimenpiteitä koskevan lainsäädännön yksinkertaistaminen.

3. Keskustelu yhteisestä kalastuspolitiikasta vuoden 2002 jälkeen tarjoaa mahdollisuuden aloittaa uusien haasteiden kartoitus, jotka YKP:llä on edessään tulevina vuosina, ja kartoittaa strategiset prioriteetit, joihin on pyrittävä tai joita on lujitettava. Tulevia prioriteetteja ovat seuraavat asiat:

_ YKP:n mukaisten eri tavoitteiden välinen parempi yhdenmukaisuus ja tarve mahdollisesti valita niiden väliltä: Mahdollisesti keskenään ristiriitaisten tavoitteiden kesken olisi laadittava parempi arvojärjestys. Näitä tavoitteita ovat kalavarojen säilyttäminen, laivaston taloudellinen tehokkuus ja työllisyyden takaaminen kalastuksesta riippuvaisilla alueilla. Koska jotkut näistä tavoitteista saattavat lähetä toisiaan pitkällä aikavälillä, lyhyen ja pitkän aikavälin tavoitteiden arvojärjestys on syytä tehdä selvemmäksi.

_ Kalastuksen hallinnon taloudellisen ulottuvuuden huomioon ottaminen: Yhteisöllä on nyt tilaisuus ottaa esille asioita, kuten tukien ja muiden hallitusten myöntämien tukimuotojen tulevaisuus, vaihtoehtoisen kalastuksen hallinnon useat mahdollisuudet ja niiden seuraukset.

_ Ympäristö- ja kalastuspolitiikkojen parempi yhteneväisyys: Vuoden 1992 Rion ympäristökokouksen jälkeen on kansainvälisellä tasolla tehty paljon aloitteita ja toteutettu toimenpiteitä näiden kahden politiikan vahvemmaksi yhdentymiseksi. Kansainvälisissä elimissä, kuten YK:n kestävän kehityksen valiokunnassa ja Pohjanmeren konferenssissa annetut päätöslauselmat ja päätelmät on pantava täytäntöön yhteisössä. Helmikuussa vuonna 1998 annetussa komission tiedonannossa biologista monimuotoisuutta koskevasta yhteisön strategiasta (KOM(1998)42) kerrotaan toimintasuunnitelman laatimisesta biologisen monimuotoisuuden ja kalastuspolitiikan yhdentämiseksi vuoden 2000 alkupuolella. Komissio esitti 14. heinäkuuta 1999 tiedonannon neuvostolle ja Euroopan parlamentille kalastuksen hallinnosta ja meriympäristön luonnon säilyttämisestä . [34]

[34] KOM(1999) 363 lopullinen.

Sisäisesti Eurooppa-neuvosto valitsi Kölnin huippukokouksessa kalastuksen erityistä huomiota tarvitsevaksi politiikan alaksi, siltä osin kuin se koskee ympäristönäkökohtien yhdentämistä muihin politiikkoihin. Kalastusneuvoston odotetaan laativan aiheesta kertomuksen Eurooppa-neuvostolle vuonna 2000.

Tämän vuoksi yhteisön on tarpeen tarkastella uudelleen YKP:n menetelmiä, jotta ne pystyvät riittävästi vastaamaan ympäristönäkökohtia.

_ Hallintovälineiden parantaminen: Vuonna 1992 käyttöön otettua aikaisempaa uudistusta ei olla saatu valmiiksi monen tärkeän asian kohdalla, kuten monivuotiset hallintotavoitteet ja -strategiat, pyyntiponnistuksen hallinto ja Välimeren täydellinen yhdentyminen yhteisön hallintojärjestelmään.

Lisäksi meidän saattaa olla tarpeen tarkastella hylkäämispolitiikkaamme uudelleen kansainvälisen kehityksen, yhteisössä tehtyjen tutkimusten ja saadun kokemuksen perusteella, jotta voimme vastata kalastusalan toimijoiden, ympäristöryhmien ja kansainvälisten järjestöjen esittämiin kysymyksiin hylkäämisten suuresta määrästä.

Myös olemassa olevia valvontajärjestelyitä olisi tarkasteltava uudelleen vuotta 2002 koskevan keskustelun yhteydessä.

_ Vastuullisempi päätöksentekomenettely: Kalastusalan toimijat kaipaavat kalastuksen hallintomenettelyiden laajempaa avoimuutta ja sitoutuneisuutta. Tässä yhteydessä on peräänkuulutettu sellaisia sanoja, kuten "läheisyysperiaate", "hajauttaminen" ja "alueellistaminen". Euroopan parlamentti antoi asiaa koskevan päätöslauselman helmikuussa 1999.

Tahot, joita asia koskee, haluaisivat osallistua hallintomenettelyn kaikkiin kolmeen vaiheeseen, eli kuulemismenettelyyn, päätöksentekoon ja tehtyjen päätösten täytäntöönpanoon. Koska viimeinen vaihe on pitkälti jäsenvaltioiden vastuulla, vuotta 2002 koskevassa keskustelussa voitaisiin keskittyä menettelyn kahden muun vaiheen käsittelyyn perustamissopimuksen nykyiset toimielimiä koskevat kehykset huomioon ottaen.

Samassa yhteydessä vuotta 2002 koskevassa keskustelussa voitaisiin keskittyä myös hallinnon paremman joustavuuden varmistamiseen sellaisissa asioissa, kuten erityiset alueelliset ongelmat, yhteisön lainsäädännön yksinkertaistaminen sekä yhteistyömenetelmien edistäminen ja rohkaiseminen tutkimuksen kehittämiseksi ja kalastajien ja tutkijoiden välisen yhteydenpidon helpottamiseksi.

_ YKP:n ulkoisen ulottuvuuden säilyttäminen: Yhteisön on mukautettava sopimuspolitiikkaansa vuonna 1997 annettujen neuvoston päätöslauselmien mukaisesti kohti kalastusalan yhteistyösopimuksia, jotka tekevät mahdolliseksi alan molempien osapuolten toimijoiden väliset vakaat kumppanuussuhteet sekä vastuullisen kalastuksen menettelysääntöjen paremman täytäntöönpanon. Lisäksi komission on lujitettava asemaansa kansainvälisissä kalastuselimissä, varmistettava niiden monenvälisten sopimusten täytäntöönpano, joihin se on sitoutunut ja edistettävä kansainvälistä yhteistyötä Välimeren herkillä alueilla.

4. On syytä tietenkin pitää mielessä, että vuoden 2002 määräaika koskee myös asetuksessa (ETY) N:o 3760/92 ja vuosien 1985 ja 1994 liittymisasiakirjoissa tunnistettuja asioita. Näiden asioiden tilanne on seuraavanlainen:

_ 6-12 meripeninkulman rajan sisällä oleville vesille pääsyä koskeva järjestelmä: Asetuksen (ETY) N:o 3760/92 6 artiklan mukaisesti, jos neuvosto ei ole tehnyt päätöstä ennen 31. joulukuuta 2002, näihin vesistöihin pääsyn rajoittamista koskeva sääntö lakkaa pätemästä.

Asianosaisten osapuolten kanssa käytyjen keskustelujen perusteella on käynyt ilmi, että tarvetta pitää yllä rannikkovesien rajoitettua pääsyä ei aseteta kyseenalaiseksi. Nykyisen järjestelmän vahvistamisesta rannikkokalastajien hyväksi ilmaistiin monia pyyntöjä. Tämä tehtäisiin joko laajentamalla rajoitettua aluetta tai tekemällä nykyisestä poikkeuksesta YKP:n pysyvä sääntö.

_ Pääsy "Shetland Boxiin": Asetuksen (ETY) N:o 3760/92 7 artiklan mukaan komission ehdotuksen tai neuvoston päätöksen puuttuminen ennen 31. joulukuuta 2002 johtaisi olemassaolevan järjestelmän säilyttämiseen. Neuvottelujen aikana on käynyt ilmi, että tämä on mielipiteitä jakava kysymys.

_ Espanjan ja Portugalin (vuoden 1985 liittymisasiakirja) ja Ruotsin ja Suomen (vuoden 1994 liittymisasiakirja) alusten Pohjanmerelle pääsyä koskevat säännöt: Päätöksen puuttuminen johtaisi yhteisön säännöstön soveltamiseen sellaisena kuin se on nykyisellään olemassa, eli siten, että vesistöihin on vapaa pääsy syrjimättömältä pohjalta yhteisön kaikkien jäsenvaltioiden laivastoille, pääsyn kalavaroihin tapahtuessa säänneltyjen lajien osalta soveltaen suhteellisen vakauden periaatetta ja sääntelemättömien lajien osalta vapaasti.

Vuotta 2002 koskevassa keskustelussa on käsiteltävä Pohjanmeren vesialueille pääsyn lisääntymisestä aiheutuvien pyyntiponnistusten ja sivusaaliiden mahdollista lisäämistä.

_ Suhteellisen vakauden periaate: Neuvottelujen aikana on käynyt ilmi, että tämä YKP:n perusperiaate on laajalti hyväksytty eikä sitä tulisi asettaa kyseenalaiseksi.

5. Komissio uskoo, että vuoden 2002 jälkeen YKP:

_ pystyy varmistamaan sen eri tavoitteiden välisen yhdenmukaisuuden;

_ on luonut vahvan ja täydellisen hallintojärjestelmän;

_ kykenee yhdentämään ja ennakoimaan ympäristöasioita ja niihin liittyviä huolestuttavia seikkoja;

_ ottaa asianosaiset tahot huomioon kalastuksen hallintomenettelyssä ja varmistaa avoimuuden perustamissopimuksen vaatimuksiin soveltuvalla tavalla.

_ rohkaisee tehokkaan ja kilpailukykyisen kalastusteollisuuden kehittämistä Euroopassa.

Komissio laatii vuotta 2002 koskevan kertomuksensa pitäen mielessä nämä viisi ehdotusta.

LIITE I

LUETTELO KÄYTETYISTÄ LYHENTEISTÄ

YKP: Yhteinen kalastuspolitiikka

MOO: Monivuotinen ohjausohjelma

KOR: Kalatalouden ohjauksen rahoitusväline

NGOt: Valtiosta riippumattomat järjestöt

YMJ: Yhteinen markkinajärjestely

VMS Alusten satelliittiseurantajärjestelmä

EEZ: Yksinomainen talousvyöhyke

WTO: Maailman kauppajärjestö

GFCM: Välimeren yleinen kalastusneuvosto

ICCAT: Kansainvälinen Atlantin tonnikalojen suojelukomissio

IOTC: Intian valtameren tonnikalatoimikunta (IOFC)

IATTC: Amerikan trooppisten tonnikalojen suojelukomissio

NEAFC: Koillis-Atlantin kalastuskomissio

NAFO: Luoteis-Atlantin kalastusjärjestö

CCAMLR: Antarktiksen meren eläimistön ja kasviston säilyttämistä koskeva yleissopimus

LIITE II

LUETTELO VOIMASSAOLEVISTA KALASTUSSOPIMUKSISTA

KALASTUSSOPIMUKSET

MAA // Voimassaolo päättyy:

Angola // 2.5.2000

Cape Verde // 5.9.2000

Komorit // 27.2.2001

Norsunluurannikko // 30.6.2000

Viro // 31.12.2006

Gabon // 3.12.2001

Gambia // 30.6.1996

Grönlanti // 31.12.2000

Guinea Bissau // 15.6.2001

Päiväntasaajan Guinea // 30.6.2000

Färsaaret // 12.3.2003

Islanti // 11.1.2004

Latvia // 5.2.2003

Liettua // 12.10.2003

Madagaskar // 20.5.2001

Marokko // 30.11.1999

Mauritius // 30.11.1999

Mauritania // 31.7.2001

Norja // 16.6.2003

Puola (kahdenvälinen sopimus Ruotsin kanssa) // 31.12.2005

Guinea // 31.12.1999

Venäjä (kahdenvälinen sopimus Suomen ja Ruotsin kanssa) // 31.12.2002

São Tomé // 31.5.2002

Senegal // 30.4.2001

Seychellit // 17.1.2002

LIITE III

Otteita STECF:n kahdeksannesta kertomuksesta

Kalakantojen tilan arviointi

Kesäkuun 26. päivänä 1997 tehdyn neuvoston päätöksen 97/413/EY liitteessä I on esitetty taulukko kannoista, jotka on luokiteltu häviämisuhan alaisiksi (DR), liikakalastetuiksi (OF) tai täysin hyödynnetyiksi (FE). ICES on useimpien näiden kalakantojen neuvoa-antava elin. Koillis-Atlantin ja Välimeren tonnikalaa ja miekkakalaa koskevien lausuntojen antaja on ICCAT.

Neuvoston päätöksen 97/413/EY liitteessä I esitetty luokitus perustuu seuraaviin määritelmiin:

DR = Kutevan kannan biomassa nykyisin alle biologisesti hyväksyttävän vähimmäistason tai todennäköisesti saavuttamassa sen melko pian kalastuskuolevuuden nykyisellä tasolla.

OF = Pitkän aikavälin tuoton kohtuullinen tai merkittävä kasvu, jos pyyntiponnistusta vähennetään; jos kantaa liikakalastetaan voimakkaasti, keskipitkällä aikavälillä on vaarana, että kutevan kannan biomassa laskee alle biologisesti hyväksyttävän vähimmäistason.

FE = Pitkällä aikavälillä ei ole merkittävää kannan lisääntymistä tai pienenemistä, jos pyyntiponnistusta lisätään tai vähennetään kohtuullisesti.

ICES on muuttanut lausuntojensa antamistapaa ennalta varautuvan lähestymistavan jälkeen. Se perustuu nykyisin biomassan (Blim, Bpa) ja kalastuskuolevuuden (Flim, Fpa) raja- ja ennalta varautuvaan viitemääriin. Ennalta varautuvan hallinnon avulla kalastuskuolevuuden tulisi pysyä Fpa:ta pienempänä ja SSB:n Bpa:ta suurempana. ICES on esittänyt Fpa:n ja Bpa:n määrät, jotta voitaisiin todennäköisimmin välttää F:n (Flim) ja SSB:n (Blim) rajaviitemäärät.

STECF on tarkistaessaan häviämisuhan alaisiksi, liikakalastetuiksi tai täysin hyödynnetyiksi kannoiksi luokiteltujen kantojen luetteloa käyttänyt mahdollisimman paljon uusia määritelmiä, jotka perustuvat yksinkertaisiin sääntöihin. Määritelmät on tehty sen mukaan, mikä on kalakannan tila suhteessa ennalta varautuvaan viitemäärään, jos sellainen on saatavilla. STECF tunnustaa, että ICES:n vuonna 1998 antamat ennalta varautuvat viitemäärät ovat tällä hetkellä ehdotuksia ja että ne voivat vaihdella joidenkin kantojen osalta. STECF on antanut seuraavat määritelmät:

DR = jos SSB on vähemmän kuin Bpa, niin kalakanta on luokiteltu häviämisuhan alaiseksi kannaksi. Niissä tapauksissa, joissa nykyiset SSB:tä ja Bpa:ta koskevat tiedot ovat saatavilla, tämä on ensisijainen peruste luokitella kalakanta häviämisuhan alaiseksi.

OF = jos SSB on vähintään yhtä suuri kuin Bpa ja F on suurempi kuin Fpa, kalakannan katsotaan olevan liikakalastettu, koska Fpa:ta suuremmalla tasolla kalastaminen lisää kalakannan riskiä muuttua häviämisuhan alaiseksi.

FE = jos F enintään yhtä suuri kuin Fpa ja SSB on vähintään yhtä suuri kuin Bpa, eikä kalakannan tilassa ole merkittävää lisäystä tai vähennystä jos pyyntiponnistusta lisätään tai vähennetään kohtuullisesti, kantaa pidetään täysin hyödynnettynä.

Jos kalakannalle ei ole annettu jotakin edellä mainituista luokituksista, sitä ei voida joko luokitella DR:ksi, OF:ksi tai FE:ksi tai STEFC:llä ei ollut kannasta riittävästi tietoa, jonka perusteella sen tila olisi voitu arvioida.

STECF huomauttaa, että neuvoston päätöksen 97/413/EY 2 artiklan 4 kohdasta käy ilmi, että muiden kuin neuvoston päätöksen 97/413/EY liitteessä I tarkoitettujen kalakantojen, mukaan lukien kalakannat, joiden tilasta ei ole riittävästi tietoja, pyyntiponnistusta ei lisätä vuosille 1997-2001. STECF antaa neuvostolle tässä päätöksessä täyden tukensa ja haluaa korostaa, että erikoistapauksissa silloin, kun jäsenvaltio voi osoittaa kalakannoille lisää kalastusmahdollisuuksia, jäsenvaltion tai -valtioiden vastuulla on osoittaa, että tällaisten mahdollisuuksien hyödyntäminen soveltuu ennalta varautuvaan lähestymistapaan.

STECF on tarkistanut asiaankuuluvien neuvoa-antavien elinten viimeisimmät lausunnot. Se on käyttänyt tätä tietoa saattaakseen ajan tasalle neuvoston päätöksen 97/413/EY liitteessä I olevien kantojen tilaa koskevat kertomukset. Se on esitetty taulukossa 2.2.1.1 ja sitä kutsutaan jäljempänä vuoden 1999 luokitukseksi. Neuvoston päätöksen 97/413/EY alkuperäisen liitteen I ja vuoden 1999 luokituksen tilaa koskevat kertomukset on esitetty taulukossa 2.2.1.2 nykyisten F:ä ja SSB:tä koskevien arvioiden ja vastaavien ennalta varautuvien viitemäärien kanssa.

STECF haluaa korostaa, että ainoastaan niiden kantojen luokitukset on tarkistettu, jotka on tunnistettu neuvoston päätöksen 97/413/EY liitteessä I. Lisäksi se huomauttaa, että myös muille kannoille voitaisiin tehdä luokitukset. Lisäksi Nephrops -lajin kantojen luokitusta ei ole tarkistettu, koska ICES ei ole vielä tarkistanut Nephrops -lajia koskevaa lasuntoaan ennalta varautuvan lähestymistavan mukaisesti.

Taulukossa 2.2.1.1 hallintoalueet (sarakkeet) käsittävät joskus useampia kantoja, joilla saattaa olla erilaiset luokitukset. Tällaisissa tapauksissa kyseisen hallintoalueen luokitus perustuu huonoimpaan tilaan.

Monissa tapauksissa tilaa koskevat kertomukset ovat muuttuneet alkuperäisen liitteen I ja vuoden 1999 luokituksen kesken. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita todellista muutosta kalakannan tilassa, vaan se johtuu tarkistetusta luokitusmenetelmästä. Koska STECF ei osallistunut neuvoston päätöksen 97/413/EY alkuperäisen liitteen I laatimiseen, ja koska sen laatimisessa on havaittu puolueellista tulkintaa, STECF on katsonut mahdottomaksi soveltaa alkuperäisen liitteen I luokitusta nykyisiin F:ä ka SSB:tä koskeviin arvioihin.

Monivuotisten ohjausohjelmien vaikutus kalakantojen tilaan

Yrittäessään arvioida onko taulukossa 2.2.1.1 (vuoden 1999 luokitus) esitetty nykyinen kantojen tila muuttunut vuodesta 1994 STECF on soveltanut vuoden 1999 luokitteluperusteita neuvoston päätöksen 97/413/EY liitteessä I olevan alkuperäisen kalakantojen tilaa koskevan kertomuksen ("neuvoston päätöksen 97/413/EY uusi liite I") tietoihin. Tällä tavoin STECF voi yhdenmukaista luokitusmenetelmää käyttäen verrata suoraan kalakannan tilaa vuonna 1997 vuoden 1994 tilaan.

Uuden liitteen I laatimisessa komitea käytti riippumattoman, komissiota neljännen monivuotisen ohjausohjelman tekemisessä neuvoneen asiantuntijaryhmän kertomuksessa (Lassenin kertomus) annettuja kalastuskuolevuuslukuja ja kutevan kannan biomassan arvioita vuodelta 1994 ICES:n kertomuksista vuodelta 1995. Kalastuskuolevuusluvut olivat yleensä keskiarvoja ajanjaksolta 1990-1994. Uuden liitteen I luokituksen tulokset on esitetty taulukossa 2.2.2.1 ICES:n viimeisimmistä lausunnoista saatujen tulosten kanssa.

On huomioitava, että kaikkia asiaankuuluvia kantoja ei voitu vertailla, sillä F:ä ja SSB:tä koskevia asiaankuuluvia tietoja ei ollut saatavilla molempien kohtien osalta riittävän ajoissa. Lisäksi on huomattava, että eräät laitokset olivat tehneet vertailuja, vaikka luokitukset eivät olleet täysin vertailukelpoisia, kuten esimerkiksi Pohjanmeren turskan osalta, jolloin sitä koskevat lausunnot alueilta IIIa (Skagerrak) ja VIId oli annettu erikseen alaosastosta IV, kun taas vuoden 1998 lausunto on annettu näiltä alueilta yhteensä.

Taulukossa 2.2.2.1 esitetyt tiedot on esitetty yhteenvetona alla olevassa taulukossa.

>TAULUKON PAIKKA>

Taulukosta käy ilmi, että suurin osa kannoista olisi luokiteltu sellaisiksi kuin ne ovat tällä hetkellä, toisin sanoen tilassa ei olisi tapahtunut huononemista tai parannusta. F:n ja SSB:n arvojen vertailu erikseen antaa erilaisen käsityksen. STECF haluaa kuitenkin korostaa, että kaikki näiden arvojen arvioiden muutokset kirjataan suuremmiksi tai pienemmiksi muutoksen suuruudesta riippumatta. Jos esimerkiksi F muuttuu 0,01 pisteen verran, se käsitellään samalla tavoin kuin jos sen muutos olisi 0,5.

Jos F:n ja SSB:n muutoksia tarkastellaan yhdessä, 11 kannassa havaitaan F:n pienenemistä ja SSB:n kasvua ja 7 kannassa havaitaan F:n kasvua ja SSB:n pienenemistä.

Siksi näyttää siltä, että vertailukelpoisten kantojen tila ei ole muuttunut merkittävästi ajanjaksolla 1994-1997. Niiden kantojen osalta, joiden tila on muuttunut, STECF ei pysty tällä hetkellä tunnistamaan muutoksen syitä ja siksi se ei pysty sanomaan ovatko MOOt vaikuttaneet näiden kantojen tilaan.

>TAULUKON PAIKKA>

>TAULUKON PAIKKA>

>TAULUKON PAIKKA>

>TAULUKON PAIKKA>

>TAULUKON PAIKKA>

>TAULUKON PAIKKA>