—

kumoamaan SEUT 256 ja 263 artiklan nojalla yhteisen kriisinratkaisuneuvoston 13.8.2021 tekemän päätöksen, jonka viite on srb.e.e4.co(2021)570897, siltä osin kuin siinä kieltäydytään palauttamasta määriä, jotka vastaavat peruuttamattomiin maksusitoumuksiin liittyviä käteisvakuuksia vuosien 2015–2021 osalta täytäntöönpanoasetuksen 2015/81 7 artiklan 3 kohdan vastaisesti

—

vuosien 2016-2021 sopimusten sekä SEUT 272 ja 340 artiklan nojalla

—

pääasiallisesti vuoden 2015 sopimuksen osalta ja toissijaisesti vuosien 2016-2021 sopimusten osalta, yhteisen kriisinratkaisuneuvoston sopimussuhteen ulkopuolisen vastuun mukaisesti ja SEUT 340 artiklan nojalla

—

velvoittamaan yhteisen kriisinratkaisuneuvoston vastaamaan oikeudenkäyntikuluista kokonaisuudessaan.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu täytäntöönpanoasetuksen N:o 2015/81 (1) 7 artiklan 3 kohdan ja MRU-asetuksen rikkomiseen sillä perusteella, että yhteisen kriisinratkaisuneuvoston päätöksellä rikotaan täytäntöönpanoasetuksen N:o 2015/81 7 artiklan 3 kohtaa, jossa säädetään nimenomaisesti, että sellaisten laitosten peruuttamattomat maksusitoumukset, jotka eivät enää kuulu asetuksen (EU) N:o 806/2014 (2) soveltamisalaan, kumotaan ja että niihin liittyvät vakuudet palautetaan.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu oikeudelliseen virheeseen, jonka yhteinen kriisinratkaisuneuvosto väitetysti teki pyrkiessään soveltamaan peruuttamattomiin maksusitoumuksiin MRU-asetuksen 70 artiklan 4 kohtaa, vaikka kyseinen artikla koskee vain ex ante –käteisvakuuksia ja että yhteinen kriisinratkaisuneuvosto sekoittaa keskenään käteisosuudet ja peruuttamattomiin maksusitoumuksiin liittyvät käteisvakuudet.

3)

Kolmas kanneperuste, joka perustuu sellaisten sopimusmääräysten rikkomiseen, joilla luodaan yhteys kantajan ja yhteisen kriisinratkaisuneuvoston välille ja joka johtaa tämän viimeksi mainitun sopimussuhteisen vastuun syntymiseen. Kantaja nimittäin katsoo, että yhteisen kriisinratkaisuneuvoston kieltäytyminen palauttamasta määriä, jotka vastaavat käteisvakuuksia, jotka liittyvät vuosien 2016–2021 peruuttamattomiin maksusitoumuksiin, merkitsee kyseisen sopimuksen rikkomista.

Kantaja vetoaa myös vuosien 2016-2021 sopimusten osalta yhteen toissijaiseen kanneperusteeseen. Se väittää tältä osin, että yhteisen kriisinratkaisuneuvoston kieltäytyminen palauttamasta käteisvakuuksia vastaavia määriä, jotka liittyvät peruuttamattomiin maksusitoumuksiin vuosille 2015-2021 merkitsee yhteisen kriisinratkaisuneuvoston perusteetonta etua.