Väliaikainen versio

UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (suuri jaosto)

5 päivänä maaliskuuta 2024 (*)

Muutoksenhaku – Oikeus tutustua Euroopan unionin toimielinten asiakirjoihin – Asetus (EY) N:o 1049/2001 – 4 artiklan 2 kohta – Poikkeukset – Kieltäytyminen antamasta tutustuttavaksi asiakirjaa, jonka sisältämien tietojen ilmaiseminen loukkaisi tietyn luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön taloudellisten etujen, mukaan lukien teollis- ja tekijänoikeudet, suojaa – Tietojen ilmaisemista edellyttävä ylivoimainen yleinen etu – Euroopan standardointikomitean (CEN) vahvistamat yhdenmukaistetut standardit – Tekijänoikeuteen perustuva suoja – Oikeusvaltioperiaate – Avoimuuden periaate – Avoimuusperiaate – Hyvän hallintotavan periaate

Asiassa C‑588/21 P,

jossa on kyse Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 56 artiklaan perustuvasta valituksesta, joka on pantu vireille 23.9.2021,

Public.Resource.Org Inc., kotipaikka Sebastopol, Kalifornia (Yhdysvallat),

Right to Know CLG, kotipaikka Dublin (Irlanti),

edustajinaan J. Hackl ja C. Nüßing, Rechtsanwälte, sekä F. Logue, solicitor,

valittajina,

ja jossa muina osapuolina ovat

Euroopan komissio, asiamiehinään S. Delaude, G. Gattinara ja F. Thiran,

vastaajana ensimmäisessä oikeusasteessa,

Euroopan standardointikomitea (CEN), kotipaikka Bryssel (Belgia),

Asociación Española de Normalización (UNE), kotipaikka Madrid (Espanja),

Asociaţia de Standardizare din România (ASRO), kotipaikka Bukarest (Romania),

Association française de normalisation (AFNOR), kotipaikka La Plaine Saint-Denis (Ranska),

Austrian Standards International (ASI), kotipaikka Wien (Itävalta),

British Standards Institution (BSI), kotipaikka Lontoo (Yhdistynyt kuningaskunta),

Bureau de normalisation/Bureau voor Normalisatie (NBN), kotipaikka Bryssel,

Dansk Standard (DS), kotipaikka Kööpenhamina (Tanska),

Deutsches Institut für Normung eV (DIN), kotipaikka Berliini (Saksa),

Koninklijk Nederlands Normalisatie Instituut (NEN), kotipaikka Delft (Alankomaat),

Schweizerische Normen-Vereinigung (SNV), kotipaikka Winterthour (Sveitsi),

Standard Norge (SN), kotipaikka Oslo (Norja),

Suomen Standardisoimisliitto ry (SFS), kotipaikka Helsinki (Suomi),

Svenska institutet för standarder (SIS), kotipaikka Tukholma (Ruotsi),

Institut za standardizaciju Srbije (ISS), kotipaikka Belgrad (Serbia),

edustajinaan K. Dingemann, M. Kottmann ja K. Reiter, Rechtsanwälte,

väliintulijoina ensimmäisessä oikeusasteessa,

UNIONIN TUOMIOISTUIN (suuri jaosto),

toimien kokoonpanossa: presidentti K. Lenaerts, varapresidentti L. Bay Larsen, jaostojen puheenjohtajat A. Arabadjiev, A. Prechal, E. Regan ja N. Piçarra sekä tuomarit M. Ilešič (esittelevä tuomari), P. G. Xuereb, L. S. Rossi, I. Jarukaitis, A. Kumin, N. Jääskinen, N. Wahl, I. Ziemele ja J. Passer,

julkisasiamies: L. Medina,

kirjaaja: hallintovirkamies M. Siekierzyńska,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 15.3.2023 pidetyssä istunnossa esitetyn,

kuultuaan julkisasiamiehen 22.6.2023 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,

on antanut seuraavan

tuomion

1        Valituksessaan Public.Resource.Org Inc. ja Right to Know CLG vaativat, että unionin yleisen tuomioistuimen 14.7.2021 antama tuomio Public.Resource.Org ja Right to Know v. komissio (T‑185/19, jäljempänä valituksenalainen tuomio, EU:T:2021:445), jolla unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi niiden kanteen, jossa ne vaativat unionin yleistä tuomioistuinta kumoamaan 22.1.2019 annetun komission päätöksen C(2019) 639 final (jäljempänä riidanalainen päätös), jolla Euroopan komissio hylkäsi niiden hakemuksen, joka koski neljään Euroopan standardointikomitean (CEN) vahvistamaan yhdenmukaistettuun standardiin tutustumista.

 Asiaa koskevat oikeussäännöt

 Asetus (EY) N:o 1049/2001

2        Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission asiakirjojen saamisesta yleisön tutustuttavaksi 30.5.2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1049/2001 (EYVL 2001, L 145, s. 43) 1 artiklan, jonka otsikko on ”Tarkoitus”, a ja b alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Tämän asetuksen tarkoituksena on

a)      määritellä ne julkiseen tai yksityiseen etuun perustuvat periaatteet, edellytykset ja rajoitukset, jotka koskevat [SEUT 15] artiklassa tarkoitettua oikeutta tutustua Euroopan parlamentin, [Euroopan unionin] neuvoston ja komission, jäljempänä ’toimielimet’, asiakirjoihin, siten, että taataan mahdollisimman laaja oikeus tutustua asiakirjoihin,

b)      luoda säännöt, jotka takaavat tämän oikeuden mahdollisimman helpon käytön, – –

– –.”

3        Asetuksen 2 artiklan, jonka otsikko on ”Asiakirjoihin tutustumiseen oikeutetut ja soveltamisala”, 1–3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.      Jokaisella [Euroopan] unionin kansalaisella sekä jokaisella luonnollisella henkilöllä, joka asuu jossain jäsenvaltiossa, sekä jokaisella oikeushenkilöllä, jolla on sääntömääräinen kotipaikka jossain jäsenvaltiossa, on oikeus tutustua toimielinten asiakirjoihin tässä asetuksessa määriteltyjen periaatteiden, edellytysten ja rajoitusten mukaisesti.

2.      Toimielimet voivat samojen periaatteiden, edellytysten ja rajoitusten mukaisesti antaa luonnollisen henkilön, joka ei asu missään jäsenvaltiossa, tai oikeushenkilön, jolla ei ole sääntömääräistä kotipaikkaa missään jäsenvaltiossa, tutustua asiakirjoihin.

3.      Tätä asetusta sovelletaan kaikkiin toimielimen hallussa oleviin asiakirjoihin, toisin sanoen toimielimen laatimiin tai sen vastaanottamiin ja sen hallussa oleviin asiakirjoihin kaikilla Euroopan unionin toiminnan aloilla.”

4        Mainitun asetuksen 4 artiklan, jonka otsikko on ”Poikkeukset”, 1, 2 ja 4 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.      Toimielimet eivät anna tutustuttavaksi asiakirjaa, jonka sisältämien tietojen ilmaiseminen vahingoittaisi:

a)      sellaisen yleisen edun suojaa, joka koskee:

–        yleistä turvallisuutta;

–        puolustusta ja sotilasasioita;

–        kansainvälisiä suhteita;

–        yhteisön tai jäsenvaltion finanssi-, raha- tai talouspolitiikkaa;

b)      yksityiselämän ja yksilön koskemattomuuden suojaa, erityisesti yhteisön lainsäädännön mukaista henkilötietojen suojaa.

2.      Toimielimet kieltäytyvät antamasta tutustuttavaksi asiakirjaa, jonka sisältämien tietojen ilmaiseminen vahingoittaisi:

–        tietyn luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön taloudellisten etujen, mukaan lukien teollis- ja tekijänoikeudet, suojaa;

–        tuomioistuinkäsittelyn ja oikeudellisen neuvonannon suojaa;

–        tarkastus-, tutkinta- ja tilintarkastustoimien tarkoitusten suojaa;

jollei ylivoimainen yleinen etu edellytä ilmaisemista.

– –

4.      Jos kyse on kolmannen asiakirjasta, toimielin kuulee tätä arvioidakseen, onko 1 tai 2 kohdassa säädettyä poikkeusta sovellettava, paitsi jos on selvää, että asiakirja on luovutettava tai sitä ei tule luovuttaa.”

5        Saman asetuksen 7 artiklan, jonka otsikko on ”Alkuperäisten hakemusten käsittely”, 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jos hakemus hylätään kokonaan tai osittain, hakija voi viidentoista työpäivän kuluessa siitä, kun hän on vastaanottanut toimielimen vastauksen, tehdä uudistetun hakemuksen ja pyytää toimielintä tarkistamaan kantaansa.”

6        Asetuksen N:o 1049/2001 12 artiklan, jonka otsikko on ”Asiakirjaan tutustuminen suoraan sähköisessä muodossa tai rekisteristä”, 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Erityisesti lainsäädäntöasiakirjojen, toisin sanoen asiakirjojen, jotka on laadittu tai vastaanotettu sellaisten säädösten antamiseen liittyvien menettelyjen yhteydessä, jotka joko sitovat jäsenvaltioita tai ovat niissä sitovia, olisi oltava suoraan saatavilla, jollei 4 ja 9 artiklassa toisin säädetä.”

 Asetus (EY) N:o 1367/2006

7        Tiedon saatavuutta, yleisön osallistumista päätöksentekoon sekä oikeuden saatavuutta ympäristöasioissa koskevan Århusin yleissopimuksen määräysten soveltamisesta yhteisön toimielimiin ja elimiin 6.9.2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1367/2006 (EUVL 2006, L 264, s. 13) 2 artiklan, jonka otsikko on ”Määritelmät”, 1 kohdan d alakohdan i alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Tässä asetuksessa tarkoitetaan

– –

d)       ”ympäristötiedolla” kirjallisessa, visuaalisessa, kuultavassa, sähköisessä tai muussa aineellisessa muodossa olevaa tietoa, joka koskee

i)      ympäristön osa-alueiden, kuten ilman ja ilmakehän, veden, maaperän, maa-alueiden, maiseman ja luontokohteiden, mukaan lukien kosteikot sekä ranta- ja merialueet, biologinen monimuotoisuus ja sen osatekijät, muuntogeeniset organismit mukaan lukien, tilaa, ja näiden osa-alueiden keskinäistä vuorovaikutusta”.

8        Asetuksen 6 artiklan, jonka otsikko on ”Poikkeusten soveltaminen ympäristötiedon saatavuutta koskeviin pyyntöihin”, 1 kohdan ensimmäisessä virkkeessä säädetään seuraavaa:

”Asetuksen [N:o 1049/2001] 4 artiklan 2 kohdan ensimmäisen ja kolmannen luetelmakohdan osalta ylivoimaisen yleisen edun, joka edellyttää ilmaisemista, katsotaan olevan kyseessä, kun pyydetyt tiedot liittyvät ympäristöpäästöihin, lukuunottamatta tutkintatoimia, erityisesti yhteisön oikeuden mahdollista rikkomista koskevia.”

 Asetus (EY) N:o 1907/2006

9        Kemikaalien rekisteröinnistä, arvioinnista, lupamenettelyistä ja rajoituksista (REACH), Euroopan kemikaaliviraston perustamisesta, direktiivin 1999/45/EY muuttamisesta sekä neuvoston asetuksen (ETY) N:o 793/93, komission asetuksen (EY) N:o 1488/94, neuvoston direktiivin 76/769/ETY ja komission direktiivien 91/155/ETY, 93/67/ETY, 93/105/EY ja 2000/21/EY kumoamisesta 18.12.2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1907/2006 (EUVL 2006, L 396, s. 1) liitteessä XVII olevan taulukon nimikkeessä 27, sellaisena kuin sitä on muutettu 22.6.2009 annetulla komission asetuksella (EY) N:o 552/2009 (jäljempänä asetus N:o 1907/2006), säädetään nikkelin rajoitusehdoista seuraavaa:

”1.      Ei saa käyttää:

a)      missään ensiasennuskoruissa, jotka on tarkoitettu lävistettyihin korviin ja muihin lävistettyihin ihmiskehon osiin, ellei näistä ensiasennuskoruista vapautuvan nikkelin määrä ole alle 0,2 [mikrogrammaa (μg)]/[neliösenttimetri (cm²)]/viikko (migraatioraja);

b)      ihon kanssa suoraan ja pitkäaikaiseen kosketukseen tarkoitetuissa esineissä, kuten

–        korvakoruissa

–        kaulakoruissa, rannekoruissa ja ketjuissa, nilkkakoruissa ja sormuksissa

–        rannekellojen kuorissa, kellonranteissa ja soljissa

–        niittinapeissa, soljissa, niiteissä, vetoketjuissa ja metallisissa merkeissä, kun niitä käytetään vaatteissa,

jos vapautuvan nikkelin määrä, joka irtoaa näiden esineiden ihon kanssa suoraan ja pitkäaikaiseen kosketukseen tulevista osista, on yli 0,5 μg/cm²/viikko;

c)      edellä b alakohdassa luetellun tyyppisissä esineissä, kun niissä on nikkelitön pinnoite, ellei tämä pinnoite ole riittävä varmistamaan, että vapautuvan nikkelin määrä, joka irtoaa näiden esineiden ihon kanssa suoraan ja pitkäaikaiseen kosketukseen tulevista osista, on enintään 0,5 μg/cm²/viikko esineen tavanomaisen, vähintään kahden vuoden, käyttöajan aikana.

2.      Edellä 1 kohdassa tarkoitettuja esineitä ei saa saattaa markkinoille, elleivät ne täytä kyseisessä kohdassa esitettyjä vaatimuksia.

3.      [CEN:n] antamia standardeja on käytettävä testausmenettelyinä esineiden 1 ja 2 kohdan vaatimusten mukaisuuden varmistamiseksi.”

 Asetus (EU) N:o 1025/2012

10      Eurooppalaisesta standardoinnista, neuvoston direktiivien 89/686/ETY ja 93/15/ETY sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 94/9/EY, 94/25/EY, 95/16/EY, 97/23/EY, 98/34/EY, 2004/22/EY, 2007/23/EY, 2009/23/EY ja 2009/105/EY muuttamisesta ja neuvoston päätöksen 87/95/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen N:o 1673/2006/EY kumoamisesta 25.10.2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1025/2012 (EUVL 2012, L 316, s. 12) johdanto-osan viidennessä perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Eurooppalaiset standardit ovat erittäin tärkeitä sisämarkkinoilla esimerkiksi sen vuoksi, että yhdenmukaistettuja standardeja käytetään siihen olettamukseen perustuen, että markkinoille saataville asetettavat tuotteet ovat unionin sovellettavassa yhdenmukaistamislainsäädännössä niille vahvistettujen olennaisten vaatimusten mukaisia. Nämä vaatimukset olisi määriteltävä täsmällisesti, jotta vältettäisiin virhetulkintoja eurooppalaisten standardointiorganisaatioiden taholla.”

11      Saman asetuksen 2 artiklan, jonka otsikko on ”Määritelmät”, 1 alakohdan c alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Tässä asetuksessa sovelletaan seuraavia määritelmiä:

1)      ’standardilla’ tarkoitetaan tunnustetun standardointielimen toistuvaa tai jatkuvaa käyttöä varten vahvistamaa teknistä eritelmää, jonka noudattaminen ei ole pakollista ja joka kuuluu johonkin seuraavista ryhmistä:

– –

c)      ’yhdenmukaistetulla standardilla’ tarkoitetaan eurooppalaista standardia, joka on vahvistettu komission esittämän pyynnön perusteella unionin yhdenmukaistamislainsäädännön soveltamiseksi”.

12      Saman asetuksen 10 artiklan, jonka otsikko on ”Eurooppalaisille standardointiorganisaatioille esitettävät standardointipyynnöt”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Komissio voi Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä sopimuksessa määritellyn toimivallan rajoissa pyytää yhtä tai useampaa eurooppalaista standardointiorganisaatiota laatimaan eurooppalaisen standardin tai eurooppalaisen standardointituotteen tietyssä määräajassa. Eurooppalaisen standardin ja eurooppalaisen standardointituotteen on oltava markkinalähtöisiä, niissä on otettava huomioon yleinen etu ja komission pyynnössä selkeästi ilmoitetut toimintapoliittiset tavoitteet, ja niiden on perustuttava yhteisymmärrykseen. Komissio määrittää pyytämänsä asiakirjan sisältöä koskevat vaatimukset ja asiakirjan vahvistamisen määräajan.”

13      Saman asetuksen 11 artiklan, jonka otsikko on ”Yhdenmukaistettuja standardeja koskevat viralliset vastalauseet”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jos jäsenvaltio tai Euroopan parlamentti katsoo, että yhdenmukaistettu standardi ei täysin täytä niitä vaatimuksia, jotka sen on tarkoitus kattaa ja joista säädetään sovellettavassa unionin yhdenmukaistamislainsäädännössä, sen on ilmoitettava asiasta komissiolle ja liitettävä ilmoitukseen yksityiskohtainen selvitys, ja komissio päättää sovellettavalla unionin yhdenmukaistamislainsäädännöllä perustettua komiteaa kuultuaan tai, jos tällaista komiteaa ei ole, alakohtaisia asiantuntijoita muulla tavoin kuultuaan

a)      kyseisen yhdenmukaistetun standardin viitetietojen julkaisemisesta tai julkaisematta jättämisestä taikka julkaisemisesta rajoituksin Euroopan unionin virallisessa lehdessä;

b)      kyseisen yhdenmukaistetun standardin viitetietojen säilyttämisestä tai säilyttämisestä rajoituksin Euroopan unionin virallisessa lehdessä taikka niiden poistamisesta Euroopan unionin virallisesta lehdestä.”

14      Eurooppalaisille standardointiorganisaatioille standardointitoimiin mahdollisesti myönnettävästä unionin rahoituksesta säädetään asetuksen N:o 1025/2012 15 artiklassa.

 Direktiivi 2009/48/EY

15      Lelujen turvallisuudesta 18.6.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/48/EY (EUVL 2009, L 170, s. 1) 13 artiklassa, jonka otsikko on ”Vaatimustenmukaisuusolettama”, säädetään seuraavaa:

”Lelujen, jotka ovat yhdenmukaistettujen standardien, joiden viitetiedot on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä, tai niiden osien mukaisia, oletetaan olevan kyseisten standardien tai niiden osien kattamien, 10 artiklassa ja liitteessä II säädettyjen vaatimusten mukaisia.”

 Asian tausta

16      Asian tausta, sellaisena kuin se ilmenee valituksenalaisen tuomion 1–4 kohdasta, on seuraava:

17      Valittajat ovat voittoa tavoittelemattomia järjestöjä, joiden toiminnan päätarkoituksena on saada lainsäädäntö vapaasti kaikkien kansalaisten saataville. Valittajat tekivät 25.9.2018 Euroopan komission sisämarkkinoiden, teollisuuden, yrittäjyyden ja pk-yritystoiminnan pääosastolle asetuksen N:o 1049/2001 ja asetuksen N:o 1367/2006 perusteella hakemuksen, jossa ne pyysivät saada tutustua komission hallussa oleviin asiakirjoihin (jäljempänä hakemus).

18      Hakemus koski neljää CEN:n asetuksen N:o 1025/2012 mukaisesti vahvistamaa yhdenmukaistettua standardia, nimittäin standardia EN 71-5:2015, jonka nimi on ”Lelujen turvallisuus. Osa 5: Kemialliset lelut (lelusarjat) kokeilusarjoja lukuun ottamatta”, standardia EN 71-4:2013, jonka nimi on ”Lelujen turvallisuus. Osa 4: Kemian kokeilusarjat ja vastaavat tuotteet”, standardia EN 71-12:2013, jonka nimi on ”Lelujen turvallisuus. Osa 12: N-nitrosoamiinit ja N-nitrosoituvat aineet” ja standardia EN 12472:2005+A 1:2009, jonka nimi on ”Kulumista ja syöpymistä simuloiva menetelmä päällystetyistä esineistä liukenevan nikkelin havaitsemiseksi” (jäljempänä pyydetyt yhdenmukaistetut standardit).

19      Komissio hylkäsi hakemuksen 15.11.2018 päivätyllä kirjeellä asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 2 kohdan ensimmäisen luetelmakohdan nojalla.

20      Valittajat tekivät 30.11.2018 komissiolle uudistetun hakemuksen asetuksen N:o 1049/2001 7 artiklan 2 kohdan nojalla. Komissio vahvisti riidanalaisella päätöksellä kieltäytyvänsä antamasta pyydettyjä yhdenmukaistettuja standardeja tutustuttavaksi.

 Unionin yleisessä tuomioistuimessa nostettu kanne ja valituksenalainen tuomio

21      Valittajat nostivat unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 28.3.2019 jättämällään kannekirjelmällä kanteen, jossa ne vaativat riidanalaisen päätöksen kumoamista.

22      CEN ja neljätoista kansallista standardointielintä, nimittäin Asociación Española de Normalización (UNE), Asociația de Standardizare din România (ASRO), Association française de normalisation (AFNOR), Austrian Standards International (ASI), British Standards Institution (BSI), Bureau de normalisation/Bureau voor Normalisatie (NBN), Dansk Standard (DS), Deutsches Institut für Normung eV (DIN), Koninklijk Nederlands Normalisatie Instituut (NEN), Schweizerische Normen-Vereinigung (SNV), Standard Norge (SN), Suomen Standardisoimisliitto ry (SFS), Svenska institutet för standarder (SIS) ja Institut za standardizaciju Srbije (ISS) (jäljempänä yhteisesti väliintulijat ensimmäisessä oikeusasteessa) hyväksyttiin 20.11.2019 annetulla määräyksellä Public.Resource.Org ja Right to Know v. komissio (T‑185/19, EU:T:2019:828) väliintulijoiksi tukemaan komission vaatimuksia asiassa T‑185/19.

23      Valittajat esittivät kanteensa tueksi kaksi kanneperustetta. Ensimmäisessä kanneperusteessaan valittajat väittivät lähinnä, että komissio oli tehnyt oikeudellisia virheitä ja arviointivirheitä soveltaessaan asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä luetelmakohdassa säädettyä poikkeusta, koska yhtäältä pyydettyihin yhdenmukaistettuihin standardeihin ei voida soveltaa tekijänoikeuden suojaa ja toisaalta CEN:n ja sen kansallisten jäsenten taloudellisia etuja ei ollut osoitettu loukatun millään tavalla.

24      Toisessa kanneperusteessaan valittajat arvostelivat komissiota siitä, että se oli tehnyt oikeudellisia virheitä 4 artiklan 2 kohdan viimeisessä lauseessa tarkoitetun ylivoimaisen yleisen edun arvioinnissa, että se oli laiminlyönyt perusteluvelvollisuutensa katsoessaan, ettei mikään kyseisessä säännöksessä tarkoitettu ylivoimainen yleinen etu edellyttänyt pyydettyjen yhdenmukaistettujen standardien ilmaisemista, ja ettei se ollut perustellut riittävästi, miksi se kieltäytyi tunnustamasta tällaisen ylivoimaisen yleisen edun olevan olemassa.

25      Muistutettuaan valituksenalaisen tuomion 29 kohdassa, että asetuksella N:o 1049/2001 pyritään antamaan yleisölle mahdollisimman laaja oikeus tutustua unionin toimielinten asiakirjoihin ja että tämä oikeus kattaa asetuksen 2 artiklan 3 kohdan mukaisesti sekä toimielinten laatimat asiakirjat että asiakirjat, jotka on vastaanotettu kolmansilta, joihin lukeutuvat kaikki oikeushenkilöt, unionin yleinen tuomioistuin totesi tuomionsa 30 ja 31 kohdassa vastauksena ensimmäiseen kanneperusteeseen, että kyseiseen oikeuteen kohdistuu tiettyjä rajoituksia yleiseen tai yksityiseen etuun liittyvistä syistä.

26      Pyydettyjen yhdenmukaistettujen standardien tekijänoikeuden suojasta johtuvien taloudellisten etujen mahdollisen vahingoittamisen osalta sekä sen kysymyksen osalta, voivatko nämä yhdenmukaistetut standardit silloinkin, kun ne ovat osa unionin oikeutta, olla tekijänoikeuden suojan kohteena, unionin yleinen tuomioistuin ensinnäkin katsoi valituksenalaisen tuomion 40–43 kohdassa lähinnä, että kolmannelta peräisin oleviin asiakirjoihin tutustumista koskevaa hakemusta käsittelevän viranomaisen on yksilöitävä objektiiviset ja yhtäpitävät aihetodisteet, jotka voivat osoittaa, että tekijänoikeus, johon kyseinen kolmas vetoaa, on olemassa.

27      Tältä osin unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 47 ja 48 kohdassa, että komissio oli voinut virhettä tekemättä katsoa, että kyseiset yhdenmukaistetut standardit ovat riittävän omaperäisiä, jotta niitä voidaan pitää oikeuskäytännössä tarkoitettuina teoksina ja jotta niille siten voidaan antaa kyseistä suojaa.

28      Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 54 kohdassa valittajien olleen väärässä väittäessään, että näiden standardien on oltava saatavilla vapaasti ja maksutta eikä mitään poikkeusta asiakirjoihin tutustumista koskevasta oikeudesta voida soveltaa niihin, koska unionin tuomioistuin on 27.10.2016 antamassaan tuomiossa James Elliott Construction (C‑613/14, EU:C:2016:821) todennut näiden standardien olevan osa unionin oikeutta.

29      Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 59 kohdassa lähinnä, ettei asiassa ollut esitetty riittäviä perusteluja argumentille, jonka mukaan pyydetyt yhdenmukaistetut standardit eivät saa tekijänoikeuden suojaa, koska ne eivät ole unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitettuja luovan henkisen työn tuloksia, jollaisia niiden olisi oltava voidakseen saada tällaista suojaa.

30      Sen kysymyksen osalta, oliko suojattujen taloudellisten etujen vahingoittamista arvioitu virheellisesti, unionin yleinen tuomioistuin korosti kolmanneksi valituksenalaisen tuomion 65 ja 66 kohdassa, että standardien myynti on olennainen osa kaikkien standardointielinten omaksumaa taloudellista mallia. Koska komissio oli oikeassa katsoessaan, että pyydetyt yhdenmukaistetut standardit saavat tekijänoikeuden suojaa, jonka nojalla ne asetetaan asianomaisten saataville ainoastaan, jos nämä suorittavat tiettyjä maksuja, kyseisten standardien maksuton ilmaiseminen asetuksen N:o 1049/2001 perusteella olisi omiaan konkreettisesti ja tosiasiallisesti vahingoittamaan CEN:n ja sen kansallisten jäsenten taloudellisia etuja. Unionin yleinen tuomioistuin lisäsi tuomionsa 71 kohdassa, että eurooppalaisten standardointielinten asemaa taloudellista toimintaa harjoittavina yksityisinä yksikköinä ei mitenkään muuta se seikka, että ne osallistuvat yleisen edun mukaisten tehtävien suorittamiseen tarjoamalla sovellettavan lainsäädännön mukaisuuden vahvistavia sertifiointipalveluja.

31      Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valituksenalaisen tuomion 74 kohdassa ensimmäisen kanneperusteen kokonaisuudessaan.

32      Valittajien toinen kanneperuste jakautui kolmeen osaan.

33      Kanneperusteen kolmannen osan mukaan komissio perusteli riittämättömästi johtopäätöstään ylivoimaisen yleisen edun puuttumisesta, ja tämän kanneperusteen osalta unionin yleinen tuomioistuin totesi ensiksi valituksenalaisen tuomion 86 kohdassa komission todenneen riidanalaisessa päätöksessä, ettei 27.10.2016 annetulla tuomiolla James Elliott Construction (C‑613/14, EU:C:2016:821) luotu velvollisuutta julkaista oma-aloitteisesti yhdenmukaistettuja standardeja Euroopan unionin virallisessa lehdessä eikä sillä myöskään automaattisesti vahvistettu ylivoimaista yleistä etua, joka edellyttäisi näiden standardien ilmaisemista. Unionin yleinen tuomioistuin totesi seuraavaksi valituksenalaisen tuomion 87 ja 88 kohdassa komission torjuneen valittajien esittämät väitteet ympäristöalan avoimuusvelvoitteista, joiden katsotaan muodostavan ylivoimaisen yleisen edun luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön taloudellisten etujen suojaamisen perustuvaan etuun verrattuna, ja lisäksi todenneen, ettei se ollut pystynyt tunnistamaan minkäänlaista ylivoimaista yleistä etua, joka edellyttäisi standardien ilmaisemista. Unionin yleinen tuomioistuin lisäsi valituksenalaisen tuomion 91 kohdassa lopuksi, että vaikka komission on perusteltava, miksi käsiteltävässä asiassa on sovellettava yhtä asetuksessa N:o 1049/2001 säädetyistä poikkeuksista asiakirjoihin tutustumista koskevasta oikeudesta, sillä ei kuitenkaan ole velvollisuutta antaa tietoja, jotka ylittävät sen, mikä on tarpeen, jotta asiakirjaa pyytävä voi ymmärtää komission päätöksen taustalla olevat syyt ja jotta unionin yleinen tuomioistuin voi tutkia päätöksen laillisuuden.

34      Sellaisen ylivoimaisen yleisen edun olemassaolosta, joka edellyttää sitä, että lainsäädäntö on vapaasti saatavilla, unionin yleinen tuomioistuin totesi ensiksi valituksenalaisen tuomion 99–101 kohdassa, että kantajat yrittivät käsiteltävässä asiassa saada yhdenmukaistetut standardit kokonaisuudessaan asetuksella N:o 1049/2001 käyttöön otetun aineellisten poikkeusten järjestelmän soveltamisalan ulkopuolelle esittämättä kuitenkaan mitään yhdenmukaistettujen standardien luovuttamista edellyttäviä konkreettisia perusteita tai selittämättä, miksi kyseisten yhdenmukaistettujen standardien ilmaiseminen menisi CEN:n tai sen kansallisten jäsenten taloudellisten etujen suojan edelle.

35      Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että on tärkeämpää varmistaa tavaroiden vapaan liikkuvuuden edistämiseen tähtäävän ja yhdenmukaisen vähimmäisturvallisuustason kaikissa Euroopan maissa samalla takaavan eurooppalaisen standardointijärjestelmän toimivuutta koskeva yleinen etu kuin taata, että yhdenmukaistetut standardit ovat saatavilla vapaasti ja maksutta.

36      Kolmanneksi unionin yleinen tuomioistuin totesi, että asetuksessa N:o 1025/2012 säädetään nimenomaisesti ainoastaan yhdenmukaistettujen standardien viitetietojen julkaisemisesta ja siinä sallitaan, että kyseiset standardit saatetaan maksua vastaan niiden henkilöiden saataville, jotka haluavat hyötyä niihin liittyvästä vaatimustenmukaisuusolettamasta.

37      Neljänneksi unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 104 ja 105 kohdassa, ettei komissio tehnyt virhettä katsoessaan riidanalaisessa päätöksessä, ettei mikään ylivoimainen yleinen etu edellyttänyt ilmaisemaan pyydettyjä yhdenmukaistettuja standardeja asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 2 kohdan viimeisen lauseen perusteella. Unionin yleinen tuomioistuin lisäsi tuomionsa 107 kohdassa, etteivät kantajat vain jättäneet ilmoittamatta sen perustuslaillisen periaatteen täsmällistä lähdettä, joka edellyttäisi yhdenmukaistettujen standardien olemista vapaasti ja maksutta saatavilla, vaan ne jättivät myös täysin perustelematta, miksi yhdenmukaistettuihin standardeihin olisi sovellettava lainsäädäntöön liittyvää julkaisu- ja saatavuusvelvoitetta, vaikka kyseisten standardien soveltaminen ei ole pakollista, vaikka niihin liittyvät oikeusvaikutukset kohdistuvat vain henkilöihin, joita ne koskevat, ja vaikka niihin on mahdollista tutustua maksutta muutamissa jäsenvaltioiden kirjastoissa.

38      Unionin yleinen tuomioistuin totesi ympäristöalan avoimuusvelvollisuuteen perustuvan ylivoimaisen yleisen edun olemassaolon osalta valituksenalaisen tuomion 119 kohdassa, että niin tiedon saannista, yleisön osallistumisoikeudesta päätöksentekoon sekä muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeudesta ympäristöasioissa tehdyn yleissopimuksen, joka allekirjoitettiin 25.6.1998 Århusissa ja hyväksyttiin Euroopan yhteisön puolesta 17.2.2005 tehdyllä neuvoston päätöksellä 2005/370/EY (EUVL 2005, L 124, s. 1), kuin asetuksen N:o 1367/2006 mukaan yleisön saatavilla on oltava ympäristötietoa joko pyynnöstä tai siten, että asianomaiset viranomaiset ja toimielimet levittävät tietoa aktiivisesti. Koska nämä viranomaiset ja toimielimet voivat kuitenkin hylätä asiakirjoihin tutustumista koskevan hakemuksen silloin, kun se kuuluu tiettyjen poikkeusten soveltamisalaan, unionin yleinen tuomioistuin katsoi, ettei näillä viranomaisilla ja toimielimillä ole velvollisuutta levittää aktiivisesti kyseistä tietoa.

39      Unionin yleinen tuomioistuin päätteli tästä tuomionsa 129 kohdassa, etteivät pyydetyt yhdenmukaistetut standardit ole ympäristöpäästöihin liittyviä tietoja eikä niihin siten voida soveltaa edellä mainitun asetuksen 6 artiklan 1 kohdan ensimmäisen virkkeen olettamaa, jonka mukaan asetuksen N:o 1409/2001 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun ylivoimaisen yleisen edun, joka edellyttää tällaisten standardien ilmaisemista, katsotaan olevan kyseessä.

40      Näistä syistä unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valituksenalaisen tuomion 130 kohdassa toisen kanneperusteen kokonaisuudessaan samoin kuin kanteen.

 Valitusasian asianosaisten vaatimukset

41      Valittajat vaativat valituksessaan, että unionin tuomioistuin

–        kumoaa valituksenalaisen tuomion ja myöntää oikeuden tutustua pyydettyihin yhdenmukaistettuihin standardeihin

–        toissijaisesti palauttaa asian unionin yleiseen tuomioistuimeen ja

–        velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

42      Komissio ja väliintulijat ensimmäisessä oikeusasteessa vaativat, että unionin tuomioistuin

–        hylkää valituksen ja

–        velvoittaa valittajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

 Asian käsittelyn suullisen vaiheen uudelleen aloittamista koskeva pyyntö

43      Väliintulijat ensimmäisessä oikeusasteessa ovat unionin tuomioistuimen kirjaamoon 17.8.2023 saapuneessa asiakirjassa pyytäneet, että asian käsittelyn suullinen vaihe aloitetaan uudelleen unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 83 artiklan mukaisesti.

44      Pyyntönsä tueksi ne väittävät, että 22.6.2023 esitetty julkisasiamiehen ratkaisuehdotus nojaa lukuisiin olettamuksiin, jotka eivät saa tukea tosiasioista tai ovat jopa virheellisiä ja jotka vähintäänkin edellyttävät perusteellisempaa käsittelyä. Väliintulijat katsovat lisäksi, että perusteellisempi käsittely on sitäkin suuremmalla syyllä välttämätön, koska julkisasiamies on nojautunut virheellisiin olettamuksiin ja koska hänen ratkaisuehdotuksessaan omaksuma tulkinta, jonka mukaan ”unionin standardointijärjestelmän toimivuus ei – – edellytä yhdenmukaistettujen standardien antamista tutustuttavaksi maksua vastaan”, muodostaa riskin kyseisen järjestelmän toimivuudelle.

45      Työjärjestyksensä 83 artiklan mukaan unionin tuomioistuin voi julkisasiamiestä kuultuaan milloin tahansa määrätä asian käsittelyn suullisen vaiheen aloitettavaksi uudelleen erityisesti, jos unionin tuomioistuin katsoo, ettei sillä ole riittävästi tietoa asiasta, tai jos asianosainen on suullisen vaiheen päättyneeksi julistamisen jälkeen vedonnut uuteen seikkaan, joka voi olennaisesti vaikuttaa unionin tuomioistuimen ratkaisuun, taikka jos asia on ratkaistava sellaisella perusteella, josta asianosaisella tai Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 23 artiklassa tarkoitetulla osapuolella ei ole ollut tilaisuutta lausua.

46      Nyt esillä olevassa asiassa näin ei ole. Väliintulijat ensimmäisessä oikeusasteessa ja komissio esittivät nimittäin istunnossa arvionsa asian tosiseikoista. Niillä oli muun muassa mahdollisuus lausua mielipiteensä tosiasioista sellaisina kuin ne on esitetty valituksenalaisessa tuomiossa ja valituksessa sekä täsmentää, mistä syistä ne katsovat eurooppalaisen standardointijärjestelmän edellyttävän, että pyydettyihin yhdenmukaistettuihin standardeihin tutustuminen on maksullista. Unionin tuomioistuin katsoo näin ollen julkisasiamiestä kuultuaan, että sillä on kaikki asian ratkaisemiseksi tarvittavat tiedot.

47      Sen väitteen osalta, jonka mukaan julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksessa on linjauksia, jotka vaarantavat eurooppalaisen standardisointijärjestelmän toimivuuden, on muistutettava, ettei Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännössä ja työjärjestyksessä määrätä osapuolten mahdollisuudesta esittää huomautuksia vastaukseksi julkisasiamiehen ratkaisuehdotukseen (tuomio 25.10.2017, Polbud – Wykonawstwo, C‑106/16, EU:C:2017:804, 23 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

48      Julkisasiamiehen tehtävänä on nimittäin SEUT 252 artiklan toisen kohdan nojalla täysin puolueettomana ja riippumattomana esittää julkisessa istunnossa perustellut ratkaisuehdotukset asioissa, jotka Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön mukaan vaativat hänen myötävaikutustaan. Julkisasiamiehen ratkaisuehdotus tai perustelut, joiden päätteeksi hän päätyy siihen, eivät sido unionin tuomioistuinta. Tämän vuoksi se, että osapuoli ei yhdy julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksessa todettuun – riippumatta ratkaisuehdotuksessa tutkituista kysymyksistä –, ei sellaisenaan voi olla peruste asian käsittelyn suullisen vaiheen aloittamiseksi uudelleen (tuomio 4.9.2014, Vnuk, C‑162/13, EU:C:2014:2146, 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

49      Edellä esitetyn perusteella unionin tuomioistuin katsoo, ettei asian käsittelyn suullista vaihetta ole määrättävä aloitettavaksi uudelleen.

 Valitus

50      Valittajat esittävät valituksensa tueksi kaksi valitusperustetta. Ensimmäisen valitusperusteen mukaan unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan, että pyydetyt yhdenmukaistetut standardit kuuluvat sen asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä luetelmakohdassa säädetyn poikkeuksen alaan, jolla pyritään suojaamaan tietyn luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön taloudellisia etuja, mukaan lukien teollis- ja tekijänoikeudet. Toinen valitusperuste perustuu oikeudelliseen virheeseen, joka liittyy sellaisen 4 artiklan 2 kohdan viimeisessä lauseessa tarkoitetun ylivoimaisen yleisen edun olemassaoloon, joka edellyttää kyseisten standardien ilmaisemista.

51      Toinen valitusperuste on syytä tutkia ensin.

 Asianosaisten lausumat

52      Toisessa valitusperusteessaan valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan, ettei asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 2 kohdan viimeisessä lauseessa tarkoitettua pyydettyjen yhdenmukaisten standardien ilmaisemista edellyttävää ylivoimaista yleistä etua ole olemassa.

53      Ensinnäkin valittajat moittivat unionin yleistä tuomioistuinta lähinnä siitä, että se katsoi valituksenalaisen tuomion 98–101 kohdassa, etteivät valittajat olleet esittäneet sellaisia nimenomaisia syitä hakemuksensa tueksi, jotka olisivat liittyneet pyydettyjen yhdenmukaistettujen standardien ilmaisemista edellyttävään ylivoimaiseen yleiseen etuun.

54      Tältä osin valittajat väittävät aluksi, että pyydetyt yhdenmukaistetut standardit ovat osa unionin oikeutta, jonka on oltava vapaasti saatavilla. Lisäksi ne esittävät, että kyseiset standardit koskevat kuluttajien kannalta perustavanlaatuisia kysymyksiä, nimittäin lelujen turvallisuutta. Lopuksi ne toteavat, että tällaiset standardit ovat myös hyvin tärkeitä valmistajille ja muille toimitusketjuun osallistuville, mikä johtuu unionin säännöstön mukaisuutta koskevasta olettamasta, jota sovelletaan kyseisiin tuotteisiin, jos ne täyttävät kyseisissä standardeissa asetetut vaatimukset.

55      Toiseksi valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan valituksenalaisen tuomion 102 ja 103 kohdassa, että eurooppalaisen standardisointijärjestelmän toimivuuden varmistamista koskeva yleinen etu on tärkeämpi kuin yhdenmukaistettujen standardien vapaan ja maksuttoman saatavuuden takaaminen.

56      Lisäksi valittajat esittävät, että eurooppalaisen standardointijärjestelmän toimivuus ei liity asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä luetelmakohdassa säädettyyn poikkeukseen, joka koskee ainoastaan tietyn luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön taloudellisen etujen, mukaan lukien teollis- ja tekijänoikeudet, suojaa. Kun unionin yleinen tuomioistuin katsoi eurooppalaisen standardisointijärjestelmän toimivuutta koskevan yleisen edun kuuluvan kyseisen säännöksen soveltamisalaan, se loi valittajien mukaan virheellisesti poikkeuksen, josta ei ole asetuksessa säädetty.

57      Kolmanneksi valittajat esittävät, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen valituksenalaisen tuomion 104 ja 105 kohdassa, kun se hyväksyi komission arvioinnin, jonka mukaan 27.10.2016 annetulla tuomiolla James Elliott Construction (C‑613/14, EU:C:2016:821) ei luotu velvollisuutta oma-aloitteisesti julkaista yhdenmukaistettuja standardeja Euroopan unionin virallisessa lehdessä eikä sillä myöskään vahvistettu sellaista ylivoimaista yleistä etua, joka automaattisesti edellyttäisi niiden ilmaisemista.

58      Tähän liittyen valittajat katsovat, että pyydettyjen yhdenmukaistettujen standardien on katsottava olevan lainsäädäntöasiakirjoja, sillä niiden vahvistamismenettelyssä on kyse valvotusta säädösvallan siirrosta. Valittajat toteavat erityisesti, että tällaisten standardien viitetiedot julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä ja että komissio edellyttää jäsenvaltioiden saattavan jokaisen yhdenmukaistetun standardin muuttamattomana voimaan kansallisena standardina kuuden kuukauden määräajassa. Lisäksi viitetietojen julkaiseminen Euroopan unionin virallisessa lehdessä johtaa valittajien mukaan siihen, että Euroopan unionin lainsäädännön kattamat tuotteet, jotka täyttävät yhdenmukaistetuissa standardeissa määritetyt tekniset vaatimukset, nauttivat olettamasta, että ne ovat unionin säännöstön mukaisia.

59      Neljänneksi valittajat vetoavat siihen, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se totesi valituksenalaisen tuomion 107 kohdassa, että yhdenmukaistetuilla standardeilla on oikeusvaikutuksia ainoastaan henkilöihin, joita ne koskevat. Valittajien mukaan tämä johtopäätös on nimittäin ristiriidassa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön kanssa, jonka mukaan yhdenmukaistetut standardit ovat osa unionin oikeutta.

60      Komissio, jota väliintulijat ensimmäisessä oikeusasteessa tukevat, toteaa aluksi valittajien argumentaation olevan niin yleistä, että se voisi soveltua mihin hyvänsä hakemukseen, joka koskee yhdenmukaistetun standardin tutustuttavaksi saamista.

61      Komissio toteaa valittajien nimenomaisesti perustelujen osalta ensinnäkin, että vaikka yhdenmukaistetut standardit ovat tosiasiassa osa unionin oikeutta, siitä ei seuraa, että niiden tarvitsisi olla vapaasti saatavilla. Sen väitteen osalta, että kyseiset normit koskevat kuluttajien kannalta perustavanlaatuisia kysymyksiä, komissio toteaa toiseksi, että tämä argumentaatio on liian yleisluontoista mennäkseen niiden syiden edelle, joiden takia kyseisten asiakirjojen ilmaisemisesta on tullut kieltäytyä. Kolmanneksi valmistajien ja muiden toimitusketjuun osallistuvien tahojen yhdenmukaistetuista standardeista saamaa etua sisämarkkinoille pääsyn kannalta ei komission mukaan voida pitää ylivoimaisena yleisenä etuna, joka edellyttäisi standardien ilmaisemista.

62      Lisäksi komissio esittää, että yhdenmukaistettujen standardien vapaalla ja maksuttomalla saatavuudella olisi systeemisiä vaikutuksia ensimmäisen oikeusasteen väliintulijoihin sekä näiden teollis- ja tekijänoikeuksiin ja kaupallisiin tuloihin. Komission mukaan eurooppalainen standardisointijärjestelmä ei tässä suhteessa voi toimia ilman, että normit ovat saatavilla maksua vastaan, joten asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 2 kohdassa säädetty poikkeus on sovellettavissa. Joka tapauksessa on komission mukaan niin, ettei sellaista ylivoimaista yleistä etua ole olemassa, joka edellyttäisi näiden standardien ilmaisemista.

63      Lopuksi komissio täsmentää, ettei yhdenmukaistettuja standardeja laadita lainsäädäntömenettelyssä, vaan sellaisen toimeksiannon perusteella, jonka komissio antaa standardointielimelle säädöksen hyväksymisen jälkeen. Kun standardointielin on hyväksynyt yhdenmukaistetun standardin, standardointielimen kansallisten jäsenten on lisäksi saatettava standardi osaksi kansallisia oikeusjärjestyksiä edellä mainitun standardointielimen sisäisten menettelysääntöjen mukaisesti. Komission mukaan asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä luetelmakohdassa säädettyä poikkeusta sovelletaan joka tapauksessa myös saman asetuksen 12 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuun suoraan saatavuuteen.

64      Näin ollen komissio katsoo, että toinen valitusperuste on hylättävä.

 Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

65      Toisessa valitusperusteessaan valittajat väittävät lähinnä, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan, ettei mikään asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 2 kohdan viimeisessä lauseessa tarkoitettu ylivoimainen yleinen etu edellytä pyydettyjen yhdenmukaisten standardien ilmaisemista. Valittajien mukaan unionin oikeuden vapaata saatavuutta edellyttävän oikeusvaltioperiaatteen nojalla on olemassa ylivoimainen yleinen etu, joka edellyttää, että kaikilla luonnolliset henkilöt ja oikeushenkilöt, jotka asuvat tai joilla on kotipaikka jäsenvaltiossa, saavat tutustua standardeihin sillä perusteella, että ne ovat osa unionin oikeutta.

66      Aluksi on muistutettava, että jokaisen unionin kansalaisen sekä jokaisen luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön, jonka asuinpaikka tai sääntömääräinen kotipaikka on jäsenvaltiossa, oikeus tutustua unionin toimielinten, elinten ja laitosten asiakirjoihin niiden tallennemuodosta riippumatta turvataan SEUT 15 artiklan 3 kohdassa ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 42 artiklassa. Tämän oikeuden käytöstä säädetään parlamentin, neuvoston ja komission asiakirjojen osalta asetuksessa N:o 1049/2001, jonka tarkoituksena on sen 1 artiklan mukaan muun muassa ”määritellä – – periaatteet, edellytykset ja rajoitukset”, jotka koskevat tätä oikeutta ”siten, että taataan mahdollisimman laaja oikeus tutustua asiakirjoihin,” ja ”luoda säännöt, jotka takaavat tämän oikeuden mahdollisimman helpon käytön”.

67      Saman asetuksen 2 artiklan 1 kohdassa säädetään nimenomaisesti oikeudesta tutustua Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission asiakirjoihin. Asetuksen 2 artiklan 2 kohdan mukaan nämä toimielimet voivat samojen periaatteiden, edellytysten ja rajoitusten mukaisesti antaa luonnollisen henkilön, joka ei asu missään jäsenvaltiossa, tai oikeushenkilön, jolla ei ole sääntömääräistä kotipaikkaa missään jäsenvaltiossa, tutustua asiakirjoihin.

68      Asetuksen 4 artiklan 2 kohdan ensimmäinen luetelmakohdan ja viimeisen lauseen mukaan kyseiset toimielimet kieltäytyvät antamasta tutustuttavaksi asiakirjaa, jonka sisältämien tietojen ilmaiseminen vahingoittaisi tietyn luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön taloudellisten etujen, mukaan lukien teollis- ja tekijänoikeudet, suojaa, jollei ylivoimainen yleinen etu edellytä ilmaisemista.

69      Tämän säännöksen sanamuodosta ilmenee siis, ettei siinä säädettyä poikkeusta sovelleta, kun ylivoimainen yleinen etu edellyttää kyseessä olevan asiakirjan ilmaisemista.

70      Tässä suhteessa on ensinnäkin muistutettava unionin tuomioistuimen jo todenneen, että yhdenmukaistettu standardi, joka on hyväksytty direktiivin nojalla ja jonka viitetiedot on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä, on oikeusvaikutustensa takia osa unionin oikeutta (ks. vastaavasti tuomio 27.10.2016, James Elliott Construction, C‑613/14, EU:C:2016:821, 40 kohta).

71      Erityisesti on todettava unionin tuomioistuimen katsoneen ensinnäkin, että yhdenmukaistettuihin standardeihin voidaan yleensä vedota yksityistä vastaan, jos ne itsessään on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä (ks. vastaavasti tuomio 22.2.2022, Stichting Rookpreventie Jeugd ym., C‑160/20, EU:C:2022:101, 48 kohta).

72      Yhdenmukaistettujen standardien laatimismenettelyn osalta on toiseksi todettava, että unionin lainsäätäjä on säätänyt siitä asetuksessa N:o 1025/2012 ja että komissiolla on saman asetuksen III luvun säännösten mukaisesti keskeinen tehtävä eurooppalaisessa standardisointijärjestelmässä.

73      Näin ollen on huomautettava, kuten julkisasiamies on tehnyt ratkaisuesityksensä 23–31 kohdassa, että vaikka näiden standardien laatiminen on annettu yksityisen elimen tehtäväksi, vain komissiolla on toimivalta pyytää yhdenmukaistetun standardin laatimista direktiivin tai asetuksen täytäntöönpanemiseksi. Asetuksen N:o 1025/2012 10 artiklan 1 kohdan viimeisen virkkeen mukaan komissio määrittää pyydetyn yhdenmukaistetun standardin sisältöä koskevat vaatimukset ja sen vahvistamisen määräajan. Standardin laatimista valvoo komissio, joka myös myöntää rahoitusta saman asetuksen 15 artiklan mukaisesti. Komissio päättää kyseisen asetuksen 11 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaisesti yhdenmukaistetun standardin viitetietojen julkaisemisesta tai julkaisematta jättämisestä taikka julkaisemisesta rajoituksin  Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

74      Kolmanneksi on niin, että vaikka asetuksen N:o 1025/2012 2 artiklan 1 alakohdassa säädetään, ettei yhdenmukaistettujen standardien noudattaminen ole pakollista, näiden standardien mukaiset tuotteet nauttivat olettamasta, että ne ovat niille unionin sovellettavassa yhdenmukaistamislainsäädännössä vahvistettujen olennaisten vaatimusten mukaisia, kuten saman asetuksen johdanto osan viidennestä perustelukappaleesta ilmenee. Tämä lainsäädäntöön perustuva oikeusvaikutus on yksi kyseisten standardien olennaisista ominaispiirteistä, ja se tekee standardeista olennaisen työkalun talouden toimijoille tavaroiden ja palvelujen vapaata liikkuvuutta unionin markkinoilla koskevan oikeuden käyttämiseksi.

75      Talouden toimijoiden voi erityisesti olla vaikeaa tai jopa mahdotonta turvautua yhdenmukaistettujen standardien noudattamisen asemesta muihin keinoihin, kuten esimerkiksi yksilölliseen asiantuntijalausuntoon, kun otetaan huomioon tästä aiheutuvat hallinnolliset vaikeudet ja lisäkustannukset (ks. vastaavasti tuomio 12.7.2012, Fra.bo, C‑171/11, EU:C:2012:453, 29 ja 30 kohta).

76      Kun unionin lainsäädännössä säädetään, että yhdenmukaistetun standardin noudattaminen synnyttää olettaman kyseisessä lainsäädännössä vahvistettujen olennaisten vaatimusten mukaisuudesta, tämä tarkoittaa, että jokaisen luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön, joka haluaa tehokkaasti riitauttaa tämän olettaman tietyn tuotteen tai palvelun osalta, on osoitettava, ettei kyseinen tuote tai palvelu ole kyseisen standardin mukainen tai että kyseinen standardi on virheellinen, kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 43 kohdassa.

77      Nyt käsiteltävässä tapauksessa kolmessa neljästä yhdenmukaistetusta standardista, nimittäin standardissa EN 71-5:2015, jonka nimi on ”Lelujen turvallisuus. – Osa 5: Kemialliset lelut (lelusarjat) kokeilusarjoja lukuun ottamatta”, standardissa EN 71-4:2013, jonka nimi on ”Lelujen turvallisuus. – Osa 4: Kemian kokeilusarjat ja vastaavat tuotteet” ja standardissa EN 71-12:2013, jonka nimi on ”Lelujen turvallisuus. – Osa 12: N-nitrosoamiinit ja N-nitrosoituvat aineet”, viitataan direktiiviin 2009/48. Niiden viitetiedot on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä 13.11.2015 (EUVL 2015, C 378, s. 1). Kyseisen direktiivin 13 artiklan nojalla lelut, jotka on valmistettu kyseisiä standardeja noudattaen, nauttivat olettamuksesta, että ne ovat näiden standardien kattamien vaatimusten mukaisia.

78      Standardissa EN 12472:2005+A 1:2009, jonka nimi on ”Kulumista ja syöpymistä simuloiva menetelmä päällystetyistä esineistä liukenevan nikkelin havaitsemiseksi”, puolestaan viitataan asetukseen N:o 1907/2006.

79      Vaikka yhdenmukaistettujen standardien noudattaminen ei yleensä ole pakollista, kuten tämän tuomion 74 kohdasta ilmenee, kyseinen standardi on tässä tapauksessa nimenomaisesti velvoittava, sillä asetuksen N:o 1907/2006 liitteessä XVII olevan taulukon nimikkeessä 27 olevassa 3 kohdassa säädetään nikkelin osalta, että CEN:n antamia standardeja on käytettävä testausmenettelyinä sen varmistamiseksi, että esineet ovat samassa nimikkeessä 27 olevan 1 ja 2 kohdan vaatimusten mukaisia.

80      Edellä esitetty huomioon ottaen on todettava, että pyydetyt yhdenmukaistetut standardit ovat tämän tuomion 70 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti osa unionin oikeutta.

81      Toiseksi SEU 2 artiklassa määrätään, kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 52 kohdassa, että unionin perustana on oikeusvaltioperiaate, joka edellyttää, että unionin oikeus on vapaasti kaikkien unionin luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden saatavilla ja että yksityisillä on mahdollisuus saada yksiselitteisesti tieto oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan (tuomio 22.2.2022, Stichting Rookpreventie Jeugd ym., C‑160/20, EU:C:2022:101, 41 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Tämän vapaan saatavuuden on erityisesti mahdollistettava se, että jokainen, jota pyritään säädöksellä suojaamaan, voi lain sallimissa rajoissa varmistaa, että kyseisessä säädöksessä säädettyjen sääntöjen adressaatit myös noudattavat näitä sääntöjä.

82      Näin ollen yhdenmukaistetulla standardilla voidaan sen unionin lainsäädäntöön perustuvien vaikutusten kautta tarkemmin eritellä yksityisille annetut oikeudet ja asetetut velvollisuudet, ja yksityiset voivat tarvita näitä erittelyjä varmistuakseen siitä, onko tietty tuote tai palvelu tosiasiassa tällaisen lainsäädännön vaatimusten mukainen.

83      Kolmanneksi on muistutettava, että avoimuuden periaate liittyy erottamattomasti avoimuusperiaatteeseen, joka sisältyy SEU 1 artiklan toiseen kohtaan, SEU 10 artiklan 3 kohtaan, SEUT 15 artiklan 1 kohtaan, SEUT 298 artiklan 1 kohtaan ja perusoikeuskirjan 42 artiklaan. Sen avulla voidaan muun muassa varmistaa, että hallinnolla on demokraattisessa järjestelmässä suurempi legitimiteetti ja että se on tehokkaampaa ja vastuullisempaa suhteessa kansalaisiin (ks. vastaavasti tuomio 22.2.2022, Stichting Rookpreventie Jeugd ym., C‑160/20, EU:C:2022:101, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

84      Tätä varten oikeus tutustua asiakirjoihin taataan SEUT 15 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa ja vahvistetaan perusoikeuskirjan 42 artiklassa, ja tämä oikeus on pantu täytäntöön muun muassa asetuksella N:o 1049/2001, jonka 2 artiklan 3 kohdassa säädetään, että kyseistä asetusta sovelletaan kaikkiin parlamentin, neuvoston ja komission hallussa oleviin asiakirjoihin (ks. vastaavasti tuomio 22.2.2022, Stichting Rookpreventie Jeugd ym., C‑160/20, EU:C:2022:101, 36 kohta).

85      Näin ollen on todettava, että asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 2 kohdan viimeisessä lauseessa tarkoitettu ylivoimainen yleinen etu edellyttää pyydettyjen yhdenmukaistettujen standardien ilmaisemista.

86      Unionin yleinen tuomioistuin on siten tehnyt oikeudellisen virheen todetessaan valituksenalaisen tuomion 104 ja 105 kohdassa, ettei mikään mainitussa säännöksessä tarkoitettu ylivoimainen yleinen etu edellytä pyydettyjen yhdenmukaistettujen standardien ilmaisemista.

87      Tästä seuraa, että toinen valitusperuste on hyväksyttävä ja valituksenalainen tuomio kumottava, eikä ensimmäisen valitusperusteen tutkiminen ole tarpeen.

 Unionin yleisessä tuomioistuimessa nostettu kanne

88      Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan unionin tuomioistuin kumoaa unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisun, jos muutoksenhaku todetaan aiheelliseksi. Jos asia on ratkaisukelpoinen, unionin tuomioistuin voi itse ratkaista asian lopullisesti. Näin on nyt käsiteltävässä asiassa.

89      Kuten tämän tuomion 65–87 kohdasta ilmenee, komission olisi tullut riidanalaisessa päätöksessä todeta, että asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 2 kohdan viimeisessä lauseessa tarkoitettu ylivoimainen yleinen etu on olemassa oikeusvaltioperiaatteen, avoimuuden periaatteen, avoimuusperiaatteen ja hyvän hallintotavan periaatteen nojalla, ja että tämä ylivoimainen yleinen etu edellyttää pyydettyjen yhdenmukaistettujen standardien, jotka oikeusvaikutustensa takia ovat osa unionin oikeutta, ilmaisemista.

90      Riidanalainen päätös on näin ollen kumottava.

 Oikeudenkäyntikulut

91      Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdassa määrätään, että jos valitus hyväksytään ja unionin tuomioistuin itse ratkaisee riidan lopullisesti, se tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista.

92      Kyseisen työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla valituksen käsittelyyn sovellettavan työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

93      Koska valittajat ovat tässä asiassa vaatineet, että komissio velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, ja komissio on hävinnyt asian, komissio on velvoitettava korvaamaan sekä asian käsittelystä unionin yleisessä tuomioistuimessa että valitusasian käsittelystä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

94      Työjärjestyksen 184 artiklan 4 kohdassa määrätään, että jos ensimmäisessä oikeusasteessa väliintulijana esiintynyt ei ole valittanut ratkaisusta, se voidaan velvoittaa vastaamaan oikeudenkäyntikuluista muutoksenhakuasteessa vain, jos se on osallistunut asian käsittelyn kirjalliseen tai suulliseen vaiheeseen unionin tuomioistuimessa. Jos tässä tarkoitettu asianosainen osallistuu oikeudenkäyntiin, unionin tuomioistuin voi määrätä, että se vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan. Koska väliintulijat ensimmäisessä oikeusasteessa ovat osallistuneet valitusasian käsittelyn kirjalliseen ja suulliseen vaiheeseen unionin tuomioistuimessa, on päätettävä, että ne vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (suuri jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Unionin yleisen tuomioistuimen 14.7.2021 antama tuomio Public.Resource.Org ja Right to Know vastaan komissio (T‑185/19, EU:T:2021:445) kumotaan.

2)      Komission 22.1.2019 tekemä päätös C(2019) 639 final kumotaan.

3)      Euroopan komissio velvoitetaan korvaamaan sekä asian käsittelystä unionin yleisessä tuomioistuimessa että valitusasian käsittelystä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

4)      Euroopan standardointikomitea (CEN), Asociación Española de Normalización (UNE), Asociația de Standardizare din România (ASRO), Association française de normalisation (AFNOR), Austrian Standards International (ASI), British Standards Institution (BSI), Bureau de normalisation/Bureau voor Normalisatie (NBN), Dansk Standard (DS), Deutsches Institut für Normung eV (DIN), Koninklijk Nederlands Normalisatie Instituut (NEN), Schweizerische Normen-Vereinigung (SNV), Standard Norge (SN), Suomen Standardisoimisliitto ry (SFS), Svenska institutet för standarder (SIS) ja Institut za standardizaciju Srbije (ISS) vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan, jotka ovat aiheutuneet asian käsittelystä ensimmäisessä oikeusasteessa ja muutoksenhakuasteessa.

Allekirjoitukset

*      Oikeudenkäyntikieli: englanti.