1

Lietuvos geležinkeliai AB (jäljempänä LG) vaatii valituksessaan unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen 18.11.2020 antaman tuomion Lietuvos geležinkeliai v. komissio (T‑814/17, EU:T:2020:545, jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla yleinen tuomioistuin on yhtäältä hylännyt LG:n kanteen siltä osin kuin siinä vaadittiin SEUT 102 artiklan mukaisesta menettelystä 2.10.2017 annetun komission päätöksen C(2017) 6544 final (asia AT.39813 – Baltic Rail) (jäljempänä riidanalainen päätös) kumoamista ja toisaalta vahvistanut LG:lle kyseisellä päätöksellä määrätyn sakon määräksi 20068650 euroa.

2

[SEUT 101 ja SEUT 102] artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1) 23 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohdassa ja 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”2.   Komissio voi päätöksellään määrätä yrityksille tai yritysten yhteenliittymille sakon, jos ne tahallaan tai tuottamuksellisesti:

– –

3.   Sakon suuruutta määrättäessä on otettava huomioon sekä rikkomisen vakavuus että sen kesto.”

3

Kyseisen asetuksen 31 artiklassa säädetään seuraavaa:

”[Euroopan unionin] tuomioistuimella on täysi harkintavalta tutkiessaan valitukset päätöksistä, joilla komissio on määrännyt sakon tai uhkasakon. Se voi poistaa sakon tai uhkasakon taikka alentaa tai korottaa sitä.”

4

Rautateiden infrastruktuurikapasiteetin käyttöoikeuden myöntämisestä ja rautateiden infrastruktuurin käyttömaksujen perimisestä sekä turvallisuustodistusten antamisesta 26.2.2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/14/EY (EYVL 2001, L 75, s. 29) johdanto-osan viidennessä perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Jotta kaikille rautatieyrityksille voitaisiin varmistaa avoimuus ja ketään syrjimätön pääsy rautateiden infrastruktuurikapasiteetin käyttöön, kaikki markkinoille pääsyyn tarvittavat tiedot on määrä julkaista verkkoselostuksessa.”

5

Kyseisen direktiivin 5 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Rautatieyrityksille on tarjottava ketään syrjimättömin perustein liitteessä II esitetyt vähimmäiskäyttömahdollisuudet ja radan käyttömahdollisuudet palveluihin pääsyä varten. Liitteessä II olevassa 2 kohdassa mainittuja palveluja on tarjottava ketään syrjimättömällä tavalla, ja rautatieyrityksen hakemus voidaan evätä ainoastaan, jos on olemassa markkinaolosuhteiden mukaisia toteuttamiskelpoisia vaihtoehtoja. Jos palveluja tarjoaa useampi kuin yksi infrastruktuurin hallinto, ’pääinfrastruktuurin’ tarjoajan on pyrittävä kaikkia kohtuullisia keinoja käyttäen helpottamaan näiden palvelujen saantia.”

6

Mainitun direktiivin 29 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jos junaliikenteessä esiintyy teknisistä ongelmista tai onnettomuudesta johtuvia häiriöitä, infrastruktuurin hallinnon on toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet tilanteen palauttamiseksi ennalleen. Tätä varten sen on laadittava varotoimia koskeva suunnitelma, jossa luetellaan ne viranomaiset, joille on ilmoitettava vakavista onnettomuuksista tai vakavista häiriöistä junaliikenteessä.”

7

Asian tausta ja riidanalaisen päätöksen sisältö on esitelty valituksenalaisen tuomion 1–48 kohdassa. Tämän valituksen käsittelyä varten ne voidaan esittää tiivistäen seuraavasti.

8

LG on Liettuan valtion rautatieyhtiö, jonka kotipaikka on Vilna (Liettua). LG on julkinen yritys, jonka ainoa osakkeenomistaja on Liettuan valtio. Vertikaalisesti integroituneena yrityksenä LG sekä hallinnoi rautatieinfrastruktuuria, joka on kuitenkin edelleen Liettuan valtion omaisuutta, että tarjoaa tavara- ja henkilöliikenteen rautatiekuljetuspalveluja Liettuassa.

9

Orlen Lietuva AB (jäljempänä Orlen) on Juodeikiaihin Mažeikiain alueelle (Liettua) sijoittautunut yritys, joka on erikoistunut raakaöljyn jalostukseen ja jalostettujen öljytuotteiden jakeluun. Orlen on puolalaisen yrityksen PKN Orlen SA:n kokonaan omistama tytäryhtiö.

10

Orlenilla on toimintaansa varten Liettuassa useita laitoksia, joihin kuuluu merkittävä jalostamo (jäljempänä jalostamo), joka sijaitsee Mažeikiain alueella Bugeniaissa Luoteis-Liettuassa lähellä Latvian rajaa. 2000-luvun lopulla 90 prosenttia tältä jalostamolta peräisin olevien jalostettujen öljytuotteiden tuotannosta kuljetettiin rautateitse, mikä teki Orlenista yhden LG:n merkittävimmistä asiakkaista.

11

Tuohon aikaan Orlen tuotti jalostamossa noin 8 miljoonaa tonnia jalostettuja öljytuotteita vuodessa. Kolme neljäsosaa tästä tuotannosta oli tarkoitettu vientiin, pääasiallisesti meriteitse. Tätä varten 4,5–5,5 miljoonaa tonnia jalostettuja öljytuotteita kuljetettiin Liettuan läpi junalla Klaipėdan (Liettua) meriterminaaliin.

12

Loput vientiin toimitetusta tuotannosta eli noin 1–1,5 miljoonaa tonnia kuljetettiin Latviaan tai Latvian kautta niin ikään junalla ja oli pääasiallisesti tarkoitettu kulutukseen Viron ja Latvian sisämarkkinoilla. Noin 60 prosenttia tästä Latviaan tai Latvian kautta junalla kuljetetusta tuotannosta kuljetettiin Bugeniai–Mažeikiai–Rengė-rataosuudella eli reitillä, joka johtaa Mažeikiain ratasolmun lähellä sijaitsevalta jalostamolta Rengėn kaupunkiin Latviaan ja josta 34 kilometriä sijaitsi Liettuan alueella (jäljempänä lyhyt reitti Latviaan). Loput tästä Latviaan tai Latvian kautta junalla kuljetetusta tuotannosta kuljetettiin Bugeniai–Kužiai–Joniškis–Meitene-rataosuudella, joka on pidempi reitti ja josta 152 kilometriä sijaitsi Liettuan alueella.

13

Kuljettaakseen tuotteensa lyhyellä reitillä Latviaan Orlen turvautui LG:n palveluihin Liettuassa sijaitsevalla osalla reittiä, eli jalostamolta Latvian rajalle. LG oli näin ollen tehnyt Latvijas dzelzceļšin eli Latvian kansallisen rautatieyhtiön (jäljempänä LDZ) kanssa alihankintasopimuksen, joka koski kuljetusta tällä Liettuassa sijaitsevalla osalla reittiä. Koska LDZ:lla ei ollut tarvittavia lakisääteisiä lupia voidakseen harjoittaa itsenäisesti toimintaa Liettuan alueella, se toimi LG:n alihankkijana. Rajanylityksen jälkeen LDZ jatkoi Orlenin tuotteiden kuljettamista Latvian alueella.

14

Orlenin ja LG:n välisiin kaupallisiin suhteisiin, jotka koskivat LG:n kuljetuspalveluja Liettuan rataverkossa, mukaan lukien kuljetuspalvelut lyhyellä reitillä Latviaan, sovellettiin vuonna 1999 allekirjoitettua sopimusta (jäljempänä vuoden 1999 sopimus).

15

LG:n kuljetuspalvelujen hintojen määrittämisen lisäksi vuoden 1999 sopimus sisälsi muun muassa LG:n erityisen sitoumuksen kuljettaa Orlenin rahtia lyhyellä reitillä Latviaan sopimuksen koko voimassaoloajan eli vuoteen 2024 asti.

16

Vuoden 2008 alussa LG:n ja Orlenin välillä puhkesi kaupallinen riita, joka koski Orlenin öljytuotteidensa kuljetuksesta maksamia hintoja.

17

Tämän kaupallisen riidan vuoksi Orlen pohti mahdollisuutta tehdä LDZ:n kanssa suoraan sopimus rahtinsa rautatiekuljetuspalveluista lyhyellä reitillä Latviaan sekä järjestellä uudelleen meriteitse tapahtuva vientitoimintansa Liettuan Klaipėdasta Riian ja Ventspilsin meriterminaaleihin Latviaan.

18

LG ja Orlen pitivät 12.6.2008 kokouksen, jossa Orlenin vientitoiminnan uudelleenjärjestelyä koskevaa suunnitelmaa käsiteltiin. Koska lisäksi Orlen oli jo vuoden 2008 keväästä alkaen päättänyt yksipuolisesti soveltaa LG:n vaatimaa maksua alempaa maksua ja pidättäytyä erotuksen maksamisesta, LG aloitti 17.7.2008 välimiesmenettelyn Orlenia vastaan.

19

LG ilmoitti 28.7.2008 Orlenille vuoden 1999 sopimuksen irtisanomisesta 1.9.2008 alkaen.

20

Sen jälkeen, kun muutaman kymmenen metrin rataosuudella oli havaittu vaurio (jäljempänä vaurio), LG keskeytti 2.9.2008 pääasiallisesti turvallisuussyihin vedoten liikennöinnin Mažeikiain ja Latvian rajan välillä sijaitsevalla 19 kilometrin pituisella osuudella lyhyellä reitillä Latviaan (jäljempänä rataosuus).

21

Vaurion syiden selvittämiseksi LG nimitti 3.9.2008 tutkintalautakunnan, joka koostui sen paikallisen tytäryhtiön johtajista. Tutkintalautakunta esitti 5.9.2008 tutkintakertomuksen ja teknisen raportin. Vaurio oli tutkintakertomuksen mukaan aiheutunut ratarakenteen useiden elementtien fyysisestä kulumisesta. Mainitusta kertomuksesta käy myös ilmi, että liikenne oli keskeytettävä ”kunnes kaikki kunnostus- ja korjaustyöt on saatu päätökseen”. Tutkimuskertomuksessa esitetyt havainnot vahvistettiin teknisessä raportissa esitetyillä havainnoilla.

22

LDZ teki 22.9.2008 pidetyn kokouksen jälkeen 29.9.2008 Orlenille tarjouksen sen öljytuotteiden kuljetuksesta. Orlenin mukaan tarjous oli ”konkreettinen ja houkutteleva”.

23

LG ryhtyi 3.10.2008 purkamaan rataosuutta kokonaan. Vuoden 2008 lokakuun lopussa rataosuus oli kokonaan purettu.

24

Orlen lähetti 17.10.2008 LDZ:lle kirjeen vahvistaakseen sille aikomuksensa kuljettaa noin 4,5 miljoonaa tonnia öljytuotteita jalostamolta Latvian meriterminaaleihin, minkä jälkeen 20.2.2009 järjestettiin tapaaminen ja vuoden 2009 keväällä käytiin pidemmälle edenneitä keskusteluja.

25

Tällä välin vuoden 2009 tammikuussa LG:n ja Orlenin välillä tehtiin uusi yleinen kuljetussopimus 15 vuoden ajaksi, eli 1.1.2024 saakka. Tällä sopimuksella korvattiin 1.10.2008 allekirjoitettu väliaikainen sopimus.

26

Orlenin ja LDZ:n väliset neuvottelut jatkuivat vuoden 2009 kesäkuun loppuun, kun LDZ esitti toimilupahakemuksen voidakseen liikennöidä Liettuassa sijaitsevalla osalla lyhyttä reittiä Latviaan.

27

Välimiesoikeus totesi 10.11.2009, että LG:n yksipuolinen irtisanoutuminen vuoden 1999 sopimuksesta oli lainvastainen ja että sopimuksen oli katsottava olleen voimassa 1.10.2008 saakka.

28

Orlenin mukaan keskustelut LDZ:n kanssa keskeytyivät vuoden 2010 puolivälissä, kun Orlen lopulta katsoi, ettei LG:llä ollut aikomusta korjata rataosuutta lyhyellä aikavälillä. Kyseisenä ajankohtana LDZ peruutti toimilupahakemuksensa, joka koski liikennöintiä Liettuassa sijaitsevalla osalla lyhyttä reittiä Latviaan.

29

Orlen teki 14.7.2010 komissiolle virallisen kantelun asetuksen N:o 1/2003 7 artiklan nojalla.

30

Komissio teki 8.–10.3.2011 Latvian tasavallan ja Liettuan tasavallan kansallisten kilpailuviranomaisten avustuksella asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan nojalla tarkastuksia LG:n tiloissa Vilnassa ja LDZ:n tiloissa Riiassa.

31

Komissio päätti 6.3.2013 aloittaa LG:tä vastaan SEUT 102 artiklan soveltamista koskevan menettelyn.

32

Lähetettyään LG:lle väitetiedoksiannon ja tosiseikkoja koskevan kirjeen, joista osapuolet esittivät huomautuksensa, komissio teki riidanalaisen päätöksen 2.10.2017.

33

Komissio yksilöi riidanalaisessa päätöksessä kahdet markkinat, joita LG:n väitetty määräävän markkina-aseman väärinkäyttö koski, eli yhtäältä tarjontaketjun alkupään rautatieinfrastruktuurin hallinnoinnin markkinat ja toisaalta tarjontaketjun loppupään öljytuotteiden rautatiekuljetuspalvelujen markkinat.

34

Rautatieinfrastruktuurin hallinnoinnin merkityksellisinä maantieteellisinä markkinoina pidetään Liettuan kansallisia markkinoita. Öljytuotteiden rautatiekuljetusten merkityksellisiä maantieteellisiä markkinoita tarkastellessaan komissio katsoi lähtöpaikka/määräpaikka-lähestymistavan perusteella, että kyse oli jalostamolta Klaipėdan, Riian ja Ventspilsin kolmeen meriterminaaliin suuntautuvan rautateiden tavaraliikenteen markkinoista.

35

Komissio totesi, että Liettuan lainsäädännön mukaan LG:llä oli lakisääteinen monopoli Liettuan rautatieinfrastruktuurin hallinnointia koskevilla tarjontaketjun alkupään markkinoilla. Tämän lainsäädännön mukaan julkinen rautatieinfrastruktuuri kuului Liettuan valtiolle, ja sen hallinnointi annettiin LG:n tehtäväksi.

36

Komissio totesi lisäksi, että LDZ:n kuljettamia vähäisiä määriä lukuun ottamatta LG oli ainoa öljytuotteiden rautatiekuljetuspalveluja koskevilla tarjontaketjun loppupään markkinoilla toimiva yritys, mikä näin ollen merkitsi sitä, että sillä oli määräävä asema kyseisillä markkinoilla.

37

Komissio katsoi, että LG oli käyttänyt väärin määräävää markkina-asemaansa Liettuan rataverkon haltijana poistamalla rataosuuden, millä saattoi olla jalostamolta läheisiin meriterminaaleihin kuljetettavien öljytuotteiden rautatiekuljetuspalvelujen markkinoilta syrjäyttävä kilpailunvastainen vaikutus, kun sillä luotiin markkinoille pääsyn esteitä ilman objektiivista perustelua.

38

Komissio katsoi riidanalaisen päätöksen 182–201 perustelukappaleessa erityisesti, että poistamalla rataosuuden kokonaisuudessaan LG oli käyttänyt menetelmiä, jotka poikkesivat normaalin kilpailun mukaisista menetelmistä.

39

Komissio totesi tältä osin ensinnäkin, että LG oli tietoinen Orlenin suunnitelmasta siirtyä käyttämään Latvian meriterminaaleja LDZ:n palveluihin turvautumalla, toiseksi, että LG oli poistanut rataosuuden kovalla kiireellä varmistamatta tarvittavaa rahoitusta ja toteuttamatta tavanomaisia valmistelutoimia sen uudelleenrakentamista varten, kolmanneksi, että rataosuuden poistaminen oli alan tavanomaisen käytännön vastaista, neljänneksi, että LG oli tietoinen Orlenin tuotteiden koko kuljetustoiminnan menettämisen riskistä, jos rataosuus rakennetaan uudelleen, ja viidenneksi, että LG toteutti toimia, joiden tarkoituksena oli suostutella Liettuan hallitus luopumaan rataosuuden uudelleenrakentamisesta.

40

Komissio huomautti, että rataosuus mahdollisti lyhimmän ja edullisimman reitin käyttämisen jalostamon ja Latviassa sijaitsevan meriterminaalin välillä. Komission mukaan kyseinen reitti tarjosi myös LDZ:lle erittäin suotuisan mahdollisuuden päästä Liettuan markkinoille, koska se oli lähellä Latviaa ja LDZ:n logistiikkakeskusta.

41

LG:n toiminnasta seuranneista kilpailunvastaisista vaikutuksista komissio katsoi riidanalaisen päätöksen 202–324 perustelukappaleessa esitetyn arvioinnin perusteella, että rataosuuden poistaminen oli ollut omiaan estämään LDZ:n pääsyn markkinoille tai ainakin tehnyt LDZ:n markkinoille pääsystä paljon vaikeampaa, ja näin siitäkin huolimatta, että komission mukaan ennen rataosuuden poistamista LDZ:lla oli uskottava mahdollisuus kuljettaa meriteitse tapahtuvaan vientiin tarkoitettuja Orlenin öljytuotteita jalostamolta Latvian meriterminaaleihin käyttäen lyhyttä reittiä Latviaan.

42

Komission mukaan rataosuuden poistamisen myötä kaikissa rautatiekuljetuksissa jalostamolta johonkin Latvian meriterminaaliin oli käytettävä paljon pidempää reittiä Liettuan alueella. Komissio katsoi erityisesti, että rataosuuden poistamisen jälkeen LDZ:n ainoa mahdollisuus kilpailla LG:n kanssa olisi ollut yrittää toimia Klaipėdaan suuntautuvalla reitillä tai tämän tuomion 12 kohdassa mainitulla pitemmällä reitillä Latviaan. LDZ:n olisi tästä syystä ollut pakko harjoittaa toimintaansa kaukana Latvian logistiikkakeskuksestaan ja se olisi ollut riippuvainen kilpailijansa LG:n infrastruktuurin hallinnointipalveluista. Tässä tilanteessa komissio katsoi, että ennakolta tarkasteltuna LDZ:aan kohdistui merkittäviä kaupallisia riskejä, joita se ei todennäköisesti olisi ottanut.

43

Lisäksi komissio katsoi riidanalaisen päätöksen 325–357 perustelukappaleessa, ettei LG ollut toimittanut yhtäkään objektiivista perustelua rataosuuden poistamiselle, sillä esitetyt selitykset olivat epäjohdonmukaisia, paikoin keskenään ristiriitaisia ja epäuskottavia.

44

Komissio sovelsi asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annettuja suuntaviivoja (EUVL 2006, C 210, s. 2) ja määräsi rikkomisen vakavuuden ja keston huomioon ottaen LG:lle 27873000 euron suuruisen sakon.

45

Komissio myös määräsi LG:n lopettamaan rikkomisen ja toimittamaan sille kolmen kuukauden kuluessa riidanalaisen päätöksen tiedoksiannosta ehdotuksen tässä tarkoituksessa toteutettavista toimenpiteistä.

46

Riidanalaisen päätöksen 1 ja 2 artikla kuuluvat seuraavasti:

”1 artikla

[LG] on rikkonut SEUT 102 artiklaa poistamalla rataosuuden Liettuan Mažeikiain ja Latvian rajan välillä. Rikkominen on alkanut 3.10.2008 ja jatkuu edelleen tämän päätöksen antamispäivänä.

2 artikla

[LG:lle] määrätään 1 artiklassa tarkoitetusta rikkomisesta 27873000 [euron] sakko.

– –”

47

LG nosti yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 14.12.2017 toimittamallaan kannekirjelmällä kanteen, jossa se vaati ensisijaisesti riidanalaisen päätöksen kumoamista ja toissijaisesti sille kyseisessä päätöksessä määrätyn sakon määrän alentamista.

48

Orlen hyväksyttiin väliintulijaksi tukemaan komission vaatimuksia yleisen tuomioistuimen kolmannen jaoston puheenjohtajan 13.7.2018 antamalla määräyksellä. Eräitä pääasiallisten osapuolten oikeudenkäyntiasiakirjoihin sisältyviä seikkoja päätettiin Orlenin osalta käsitellä luottamuksellisesti.

49

LG vetosi riidanalaisen päätöksen kumoamista koskevan vaatimuksensa tueksi viiteen kanneperusteeseen. Ensimmäinen kanneperuste koski ilmeisiä arviointivirheitä ja oikeudellisia virheitä SEUT 102 artiklan soveltamisessa siltä osin kuin LG:n toimintaa on pidetty väärinkäyttönä, toinen arviointivirheitä ja oikeudellisia virheitä SEUT 102 artiklan soveltamisessa kyseessä olevan menettelytavan arvioinnin osalta, kolmas SEUT 296 artiklan ja asetuksen N:o 1/2003 2 artiklan rikkomista näytön riittämättömyyden ja perustelujen puutteellisuuden vuoksi, neljäs, pelkästään ensimmäisessä osassaan, virheitä sakon määrän määrittämisessä ja viides virheitä korjaavan toimenpiteen määräämisessä.

50

Sakon määrän alentamista koskevan vaatimuksensa yhteydessä LG vetosi useissa väitteissä ja neljännen kanneperusteen toisessa osassa siihen, että määrä oli suhteeton, ja riitautti ensinnäkin komission rikkomisen vakavuuteen liittyvänä tekijänä soveltaman myynnin arvon prosenttiosuuden, toiseksi rikkomisen keston ja kolmanneksi päätöksen sisällyttää sakon perusmäärään lisämäärä ehkäisevän vaikutuksen perusteella.

51

Yleinen tuomioistuin hylkäsi valituksenalaisella tuomiolla kaikki perusteet ja argumentit, jotka LG esitti sekä riidanalaisen päätöksen kumoamista koskevan vaatimuksensa että sakon määrän alentamista koskevan vaatimuksensa tueksi.

52

Yleinen tuomioistuin alensi kuitenkin täyttä tuomiovaltaansa käyttäen sakon määrää ja vahvisti määräksi 20068650 euroa.

53

Muilta osin se hylkäsi kanteen.

54

LG vaatii valituksessaan, että unionin tuomioistuin

55

Komissio ja Orlen vaativat, että unionin tuomioistuin

56

LG vetoaa valituksensa tueksi neljään perusteeseen, joista kolmella ensimmäisellä riitautetaan yleisen tuomioistuimen arviointi määräävän markkina-aseman väärinkäytön olemassaolosta ja neljäs koskee LG:lle määrätyn sakon määrittämistä.

57

Aluksi on huomattava, että ennen argumenttiensa esittämistä asianosaiset esittävät nyt käsiteltävän asian tosiseikkoja koskevia huomioita.

58

LG esittää kuvauksen niistä tosiseikoista, joita se pitää merkityksellisinä. Komissio huomauttaa, että tämä kuvaus on harhaanjohtava ja virheellinen, kun taas Orlen väittää, että LG yrittää tällä kuvauksella kiistää yleisen tuomioistuimen toteamat tosiseikat.

59

Komissio viittaa lisäksi alustavissa huomautuksissaan LG:n toimitusjohtajan 30.12.2019 päivättyyn lehdistötiedotteeseen ja riitauttaa kyseisen tiedotteen tutkittavaksi ottamisen ja merkityksellisyyden tämän valitusasian kannalta.

60

Tältä osin on riittävää palauttaa mieleen, että SEUT 256 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan ja Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan muutosta voidaan hakea vain oikeuskysymysten osalta. Ainoastaan yleinen tuomioistuin on toimivaltainen määrittämään merkityksellisen tosiseikaston ja arvioimaan sitä sekä esitettyä näyttöä. Lukuun ottamatta sitä tapausta, että tosiseikasto ja näyttö on otettu huomion vääristyneellä tavalla, niiden arviointi ei näin ollen ole sellainen oikeuskysymys, että se sinänsä kuuluisi unionin tuomioistuimen muutoksenhaun yhteydessä harjoittaman valvonnan piiriin (tuomio 24.9.2020, Prysmian ja Prysmian Cavi e Sistemi v. komissio, C‑601/18 P, EU:C:2020:751, 126 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

61

Tästä seuraa, että tosiseikkoja koskevat eri väitteet ja riitauttamiset on jätettävä tutkimatta.

62

LG arvostelee ensimmäisen valitusperusteensa osalta yleistä tuomioistuinta siitä, että tämä on tehnyt oikeudellisen virheen valituksenalaisen tuomion 90–99 kohdassa, koska se on virheellisesti kieltäytynyt soveltamasta 26.11.1998 annetun tuomion Bronner (C‑7/97, EU:C:1998:569) 41 kohdassa vahvistettua arviointimenetelmää väitetyn väärinkäytön olemassaolon määrittämiseksi.

63

LG:n mukaan kyseistä arviointimenetelmää voidaan soveltaa nyt käsiteltävässä asiassa, jonka yhteydessä nousee esille oikeudellinen kysymys siitä, merkitsikö SEUT 102 artikla sitä, että LG:llä oli laillinen velvollisuus antaa LDZ:lle mahdollisuus käyttää rataosuutta. Kyseiseen arviointimenetelmään sisältyvät perusteet eivät kuitenkaan sen mukaan täyty tässä asiassa.

64

LG esittää, että yleinen tuomioistuin on tehnyt neljä oikeudellista virhettä, kun se on valituksenalaisen tuomion 90–99 kohdassa katsonut, ettei kyseistä arviointimenetelmää voinut soveltaa tässä asiassa.

65

LG toteaa ensinnäkin, että – toisin kuin yleinen tuomioistuin on esittänyt valituksenalaisen tuomion 90 kohdassa – unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö tai yleisen tuomioistuimen mainitsema julkisasiamies Jacobsin ratkaisuehdotus asiassa, joka johti 26.11.1998 annettuun tuomioon Bronner (C‑7/97, EU:C:1998:569), eivät sisällä sääntöä, jonka mukaan kyseisessä tuomiossa vahvistettuja perusteita sovelletaan vain, jos on tarpeen suojata määräävässä markkina-asemassa olevan yrityksen kannustinta investoida keskeisten infrastruktuurien rakentamiseen.

66

LG toteaa toiseksi, että – toisin kuin yleinen tuomioistuin on sen mukaan valituksenalaisen tuomion 91 ja 92 kohdassa esittänyt – ei ole myöskään olemassa sääntöä, jonka mukaan kyseisiä perusteita ei sovelleta silloin, kun voimassa olevissa säännöksissä jo asetetaan velvollisuus tarjota kyseisiä palveluja.

67

LG esittää, että mainittujen perusteiden soveltamatta jättäminen merkitsisi nimittäin ensinnäkin sitä, että kansallisessa oikeudessa tai unionin johdetussa oikeudessa määritellään unionin primaarioikeuden soveltamisala, mikä olisi ristiriidassa unionin oikeuden ensisijaisuuden kanssa ja sen vaatimuksen kanssa, että unionin kilpailuoikeutta on sovellettava yhdenmukaisesti koko unionin alueella. LG toteaa seuraavaksi, että SEUT 102 artiklaan perustuvalla jälkikäteisvalvonnalla ja kyseisen alan ennakkosääntelyllä on eri tavoitteet. Se, että säännellyillä aloilla toimiviin yrityksiin sovellettaisiin SEUT 102 artiklan perusteella eri oikeudellisia perusteita, olisi oikeusvarmuuden periaatteen vastaista. LG toteaa lopuksi nyt käsiteltävän asian osalta, ettei sillä rataosuuden poistamisen ajankohtana ollut minkäänlaista velvollisuutta antaa LDZ:lle mahdollisuutta käyttää rataosuutta, koska LDZ ei ollut hakenut eikä saanut toimilupaa voidakseen liikennöidä Liettuassa kyseisenä ajankohtana. LG toteaa, että tämän seikan perusteella on mahdollista erottaa nyt käsiteltävä asia niistä asioista, jotka johtivat 13.12.2018 annettuun tuomioon Slovak Telekom v. komissio (T‑851/14, EU:T:2018:929) ja myöhemmin 25.3.2021 annettuun tuomioon Deutsche Telekom v. komissio (C‑152/19 P, EU:C:2021:238) ja 25.3.2021 annettuun tuomioon Slovak Telekom v. komissio (C‑165/19 P, EU:C:2021:239).

68

LG toteaa, että unionin tuomioistuin on viimeksi mainituissa tuomioissa erottanut toisistaan mahdollisuuden käyttää infrastruktuuria ja tällaisen käyttömahdollisuuden edellytykset. Nyt käsiteltävässä asiassa yleisen tuomioistuimen toteama väärinkäyttö koskee LG:n mukaan tosiasiallista käyttömahdollisuuden epäämistä rataosuuden poistamisen vuoksi. LG toteaa, ettei kyseinen käyttömahdollisuuden epääminen koskenut Liettuan koko rautatieverkkoa vaan ainoastaan kyseistä rataosuutta. Rataosuuden poistamista ei LG:n mukaan voida erottaa kyseisen poistamisen olosuhteista.

69

LG toteaa kolmanneksi, ettei yhdessäkään säännöksessä, jotka yleinen tuomioistuin on maininnut valituksenalaisen tuomion 96 ja 97 kohdassa, aseteta LGN kaltaiselle rataverkon haltijalle ”ehdotonta laillista velvollisuutta” käyttömahdollisuuden antamiseen rataverkkonsa kullekin rataosuudelle, varsinkaan jos käytettävissä on vaihtoehtoisia reittejä. Yhdessäkään näistä säännöksistä ei myöskään aseteta ”ehdotonta velvollisuutta” palauttaa vaurioitunut rataosuus ennalleen turvautumalla ratkaisuun, jota rataverkon haltija pitäisi tehottomana ja taloudellisesti perusteettomana. LG viittaa tältä osin erityisesti direktiivin 2001/14 5 artiklaan, luettuna kyseisen direktiivin johdanto-osan viidennen perustelukappaleen valossa, ja kyseisen direktiivin 29 artiklan 1 kohtaan.

70

Neljänneksi LG esittää, että – toisin kuin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen 91 ja 93 kohdassa katsonut – mikään oikeussääntö ei osoita, ettei 26.11.1998 annetussa tuomiossa Bronner (C‑7/97, EU:C:1998:569) vahvistettuja perusteita sovelleta, jos määräävä markkina-asema perustuu valtion monopoliin. LG toteaa, että yleisen tuomioistuimen mainitseman 27.3.2012 annetun tuomion Post Danmark (C‑209/10, EU:C:2012:172) 23 kohdan mukaan on otettava huomioon ainoastaan se, että tällainen asema perustuu aikaisempaan lakisääteiseen monopoliin.

71

Nyt käsiteltävässä asiassa ei LG:n mukaan ole kyse sen määrittämisestä, oliko LG velvollinen antamaan mahdollisuuden käyttää aikaisemmin julkisilla varoilla rakennettua toimivaa rataverkkoa, vaan ratkaistava, oliko se SEUT 102 artiklan nojalla velvollinen investoimaan omia varojaan vaurioituneen rataosuuden korjaamiseen ja korvaamiseen, jotta tietty tarjontaketjun loppupään kilpailija pääsisi helpommin ja edullisemmin merkityksellisille markkinoille. LG:n mukaan näiden kahden yhtiön intressien tasapainottaminen on 26.11.1998 annetussa tuomiossa Bronner (C‑7/97, EU:C:1998:569) vahvistetun arviointimenetelmän ytimessä.

72

Komissio ja Orlen vaativat, että ensimmäinen valitusperuste hylätään perusteettomana.

73

LG arvostelee ensimmäisen valitusperusteensa osalta erityisesti valituksenalaisen tuomion 90–99 kohtaa sillä perusteella, että koska yleinen tuomioistuin on kieltäytynyt soveltamasta 26.11.1998 annetun tuomion Bronner (C‑7/97, EU:C:1998:569) 41 kohdassa vahvistettuja perusteita nyt käsiteltävässä asiassa, se on tukeutunut virheelliseen oikeudelliseen perusteeseen arvioidakseen määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä.

74

Yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 99 kohdassa katsonut, ettei komissio ollut tehnyt virhettä, kun se ei ollut arvioinut, täyttivätkö kyseessä olevat menettelytavat, jotka, kuten kyseisen tuomion 84 kohdasta ilmenee, koostuivat rataosuuden poistamisesta sellaisenaan, 26.11.1998 annetun tuomion Bronner (C‑7/97, EU:C:1998:569) 41 kohdassa vahvistetut edellytykset, jotka koskevat sen palvelun välttämättömyyttä, jonka osalta käyttömahdollisuus evättiin, ja kaiken kilpailun poistamista, ja että – jollei mahdollisista objektiivisista oikeuttamisperusteista muuta johtunut – oli riittävää osoittaa, että kyseinen menettelytapa oli omiaan rajoittamaan kilpailua ja erityisesti muodostamaan esteen markkinoille pääsylle.

75

Yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 90–98 kohdassa perustellut kyseisen päätelmän ottaen huomioon 26.11.1998 annetussa tuomiossa Bronner (C‑7/97, EU:C:1998:569) mainittujen poikkeuksellisten olosuhteiden tarkoituksen, joka perustuu sen varmistamiseen, että määräävässä markkina-asemassa olevalle yritykselle asetettu velvollisuus antaa käyttöoikeus infrastruktuuriinsa ei viime kädessä rajoita kilpailua pienentämällä tälle yritykselle alun perin asetettua kannustinta tällaisen infrastruktuurin rakentamiseen ja siihen sijoittamiseen. Yleinen tuomioistuin on tämän perusteella päätellyt, ettei 26.11.1998 annettuun tuomioon Bronner (C‑7/97, EU:C:1998:569) perustuvaa oikeuskäytäntöä ollut mahdollista soveltaa silloin, kun – kuten nyt käsiteltävässä asiassa – sovellettavissa säännöksissä jo asetetaan määräävässä markkina-asemassa olevalle yritykselle toimittamisvelvollisuus tai kun määräävä asema perustuu aikaisempaan valtion monopoliin, varsinkin silloin, kun kyseinen infrastruktuuri kuuluu valtiolle ja kun se on rakennettu ja sitä on kehitetty julkisin varoin.

76

Sen arvioimiseksi, ovatko nämä toteamukset, kuten LG esittää, oikeudellisesti virheellisiä, on palautettava mieleen, että SEUT 102 artiklassa kielletään yhden tai useamman yrityksen määräävän markkina-aseman väärinkäyttö sisämarkkinoilla tai niiden merkittävällä osalla siltä osin kuin se on omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Määräävässä markkina-asemassa olevalla yrityksellä on näin ollen erityinen velvollisuus olla toiminnallaan rajoittamatta toimivaa ja vääristymätöntä kilpailua sisämarkkinoilla (tuomio 25.3.2021, Deutsche Telekom v. komissio, C‑152/19 P, EU:C:2021:238, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

77

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 102 artiklassa tarkoitettu määräävän markkina-aseman väärinkäytön käsite on objektiivinen käsite, jolla tarkoitetaan määräävässä markkina-asemassa olevan yrityksen käyttäytymistä, joka estää markkinoilla, joilla juuri tällaisessa asemassa olevan yrityksen olemassaolon vuoksi kilpailuaste on jo heikentynyt, vielä olemassa olevan kilpailuasteen säilymisen tai tämän kilpailun kehittymisen siksi, että tämä yritys käyttää muita keinoja kuin niitä, joita talouden toimijoiden suoritteisiin perustuvassa tavaroiden tai palvelujen normaalissa kilpailussa käytetään (tuomio 25.3.2021, Deutsche Telekom v. komissio, C‑152/19 P, EU:C:2021:238, 41 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

78

Sen tutkimisessa, onko määräävässä markkina-asemassa olevan yrityksen käyttäytyminen SEUT 102 artiklassa tarkoitettua väärinkäyttöä, on otettava huomioon kaikki asian erityiset olosuhteet (tuomio 25.3.2021, Deutsche Telekom v. komissio, C‑152/19 P, EU:C:2021:238, 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

79

Siltä osin kuin on kyse menettelytavoista, jotka perustuvat siihen, että määräävässä markkina-asemassa oleva yritys epää mahdollisuuden käyttää infrastruktuuria, jonka se on kehittänyt omiin tarpeisiinsa ja jonka haltija se on, unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että tällaisen epäämisen pitäminen määräävän markkina-aseman väärinkäyttönä edellyttää paitsi sitä, että kyseisellä epäämisellä on voitu poistaa kaikki kilpailu käyttömahdollisuutta pyytäneen yrityksen taholta eikä sitä ole voitu objektiivisesti perustella, myös sitä, että kyseinen infrastruktuuri sinänsä on ollut kyseisen yrityksen toiminnan harjoittamisen kannalta välttämätön siten, että infrastruktuuria ei ole voitu tosiasiallisesti eikä mahdollisesti korvata millään toisella infrastruktuurilla (ks. vastaavasti tuomio 26.11.1998, Bronner, C‑7/97, EU:C:1998:569, 41 kohta ja tuomio 25.3.2021, Deutsche Telekom v. komissio, C‑152/19 P, EU:C:2021:238, 43 ja 44 kohta).

80

Näiden edellytysten asettaminen 26.11.1998 annetun tuomion Bronner (C‑7/97, EU:C:1998:569) 41 kohdassa oli perusteltua kyseiselle asialle ominaisissa olosuhteissa, joissa määräävässä markkina-asemassa ollut yritys oli kieltäytynyt antamasta kilpailijalle mahdollisuutta käyttää omaa toimintaansa varten kehittämäänsä infrastruktuuria, eikä kyse ollut muunlaisesta käyttäytymisestä (tuomio 25.3.2021, Deutsche Telekom v. komissio, C‑152/19 P, EU:C:2021:238, 45 kohta).

81

Ensinnäkin on huomautettava, että – kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 78–82 kohdassa todennut – tilanne, jossa määräävässä markkina-asemassa oleva yritys hävittää infrastruktuurin, on erotettava tilanteesta, jossa on kyse 26.11.1998 annettuun tuomioon Bronner (C‑7/97, EU:C:1998:569) perustuvassa oikeuskäytännössä tarkoitetusta käyttömahdollisuuden epäämisestä.

82

Edellä esitetyistä huomautuksista ilmenee, että kyseinen oikeuskäytäntö koskee nimittäin tilannetta, jossa on kyse infrastruktuurin käyttöä koskevan mahdollisuuden epäämisestä, jolla määräävässä markkina-asemassa oleva yritys varaa kehittämänsä infrastruktuurin lopullisesti omaan käyttöönsä (ks. vastaavasti tuomio 25.3.2021, Deutsche Telekom v. komissio, C‑152/19 P, EU:C:2021:238, 47 kohta). Kuten julkisasiamies on korostanut erityisesti ratkaisuehdotuksensa 80 kohdassa, kyseisessä oikeuskäytännössä on kyse sellaisen infrastruktuurin ylläpitämisestä, jonka käytön määräävässä markkina-asemassa oleva yritys varaa itselleen saadakseen välitöntä voittoa.

83

On selvää, että infrastruktuurin hävittäminen merkitsee sitä vastoin omaisuuden uhraamista ja hävittämisestä mahdollisesti aiheutuvia kustannuksia. Hävittämisen seurauksena infrastruktuurista tulee väistämättä käyttökelvotonta paitsi kilpailijoille myös määräävässä asemassa olevalle yritykselle itselleen.

84

Toisin kuin LG väittää, nyt käsiteltävässä asiassa ei näin ollen ole kyse 26.11.1998 annettuun tuomioon Bronner (C‑7/97, EU:C:1998:569) perustuvassa oikeuskäytännössä tarkoitetusta infrastruktuurin ”käyttömahdollisuusongelmasta”.

85

Näin on varsinkin siksi, että – kuten myös LG myöntää – kyseinen käyttäytyminen koski vain yhtä Liettuan rautatieverkon osaa eikä estänyt LG:n mahdollista kilpailijaa pääsemästä tarvittaessa kyseiseen rautatieverkkoon toista reittiä pitkin.

86

Toiseksi on todettava, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee myös, että 26.11.1998 annetun tuomion Bronner (C‑7/97, EU:C:1998:569) 41 kohdassa vahvistetuilla perusteilla on tarkoitus luoda oikea tasapaino yhtäältä vääristymättömän kilpailun vaatimusten ja toisaalta määräävässä markkina-asemassa olevan yrityksen sopimusvapauden ja omistusoikeuden välillä. Kyseisiä perusteita on näin ollen tarkoitus soveltaa siinä tapauksessa, että määräävässä markkina-asemassa oleva yritys epää mahdollisuuden käyttää infrastruktuuria, jonka se omistaa ja jonka se on kehittänyt oman toimintansa tarpeisiin omilla investoinneillaan (ks. vastaavasti tuomio 26.11.1998, Bronner, C‑7/97, EU:C:1998:569, 37 kohta ja tuomio 25.3.2021, Deutsche Telekom v. komissio, C‑152/19 P, EU:C:2021:238, 47 kohta).

87

Yleinen tuomioistuin on näin ollen oikeudellista virhettä tekemättä katsonut valituksenalaisen tuomion 90, 93 ja 94 kohdassa, että kun otetaan huomioon mainittujen perusteiden tarkoitus, niitä ei ole tarkoitus soveltaa silloin, kun – kuten nyt käsiteltävässä asiassa vallitsevassa tilanteessa – kyseistä infrastruktuuria ei ole rahoitettu määräävässä markkina-asemassa olevan yrityksen omilla investoinneilla vaan julkisilla varoilla ja kun kyseinen yritys ei ole kyseisen infrastruktuurin omistaja.

88

Kolmanneksi on aiheellista palauttaa mieleen, että unionin tuomioistuin on jo katsonut, että sääntelyyn perustuva velvollisuus voi olla merkityksellinen arvioitaessa SEUT 102 artiklassa tarkoitettua väärinkäyttöä. Vaikka määräävässä markkina-asemassa olevan yrityksen sääntelyyn perustuva velvollisuus antaa mahdollisuus käyttää kyseistä infrastruktuuria ei voi vapauttaa komissiota velvollisuudesta näyttää toteen SEUT 102 artiklassa tarkoitetun väärinkäytön olemassaoloa, kyseisen velvollisuuden asettamisesta seuraa kuitenkin, ettei määräävässä markkina-asemassa oleva yritys voi todellisuudessa evätä mahdollisuutta käyttää kyseistä infrastruktuuria, sanotun kuitenkaan rajoittamatta sitä, että kyseinen yritys on mahdollisesti vapaa päättämään tällaista käyttömahdollisuutta koskevista edellytyksistä (ks. vastaavasti tuomio 25.3.2021, Deutsche Telekom v. komissio, C‑152/19 P, EU:C:2021:238, 57 ja 58 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

89

Yleinen tuomioistuin on näin ollen oikeudellista virhettä tekemättä katsonut valituksenalaisen tuomion 91 ja 92 kohdassa myös, ettei 26.11.1998 annetussa tuomiossa Bronner (C‑7/97, EU:C:1998:569) vahvistettuja perusteita ole sovellettava silloin, kun määräävässä markkina-asemassa oleva yritys on velvollinen antamaan mahdollisuuden käyttää infrastruktuuriaan.

90

Nyt käsiteltävässä asiassa LG ei kiistä sitä, että sillä on sellaisenaan velvollisuus myöntää pääsy Liettuan rautatieverkkoon. Riidanalaista on ainoastaan kyseisen velvollisuuden laajuus.

91

Edellä esitetyistä näkökohdista seuraa, että – toisin kuin LG väittää – rataosuuden poistamista ei voida pitää 26.11.1998 annettuun tuomioon Bronner (C‑7/97, EU:C:1998:569) perustuvassa oikeuskäytännössä tarkoitettuna käyttömahdollisuuden epäämisenä, vaan sitä on olosuhteista riippuen pidettävä itsenäisenä väärinkäytön muotona (ks. vastaavasti tuomio 17.2.2011, TeliaSonera Sverige, C‑52/09, EU:C:2011:83, 55–58 kohta ja tuomio 10.7.2014, Telefónica ja Telefónica de España v. komissio, C‑295/12 P, EU:C:2014:2062, 75 kohta). Näin ollen 26.11.1998 annetun tuomion Bronner (C‑7/97, EU:C:1998:569) 41 kohdassa vahvistettuja perusteita ei voida soveltaa kyseessä olevan käyttäytymisen arviointiin.

92

Tästä seuraa, että yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 99 kohdassa katsonut perustellusti, ettei komissio ollut tehnyt virhettä, kun se ei ollut arvioinut, täyttikö mainittu käyttäytyminen kyseiset perusteet.

93

Edellä esitetyn perusteella ensimmäinen valitusperuste on hylättävä perusteettomana.

94

LG väittää toisen valitusperusteensa osalta, että yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen, kun se on katsonut, että komissio oli oikeudellisesti riittävällä tavalla näyttänyt toteen, että rataosuuden poistaminen merkitsi käsiteltävänä olevan asian olosuhteissa SEUT 102 artiklassa tarkoitettua väärinkäyttöä, minkä perusteella se luokitteli kyseisen poistamisen määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä merkitseväksi menettelytavaksi.

95

LG toteaa, että yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 168, 170, 177, 197, 204 ja 231 kohdassa perustanut komission tavoin kyseisen luokittelun kahteen kumulatiiviseen seikkaan, eli siihen, että poistaminen tehtiin ”kovalla kiireellä”, ja siihen, että se tehtiin ”ilman, että [LG] sitä ennen olisi saanut tarvittavaa rahoitusta”. LG:n mukaan kumpikaan näistä seikoista ei mahdollista tällaista luokittelua.

96

LG viittaa ensinnäkin valituksenalaisen tuomion 148, 164 ja 168 kohtaan ja korostaa, että yleinen tuomioistuin on myöntänyt, että se saattoi päättää rataosuuden poistamisesta sen sijaan, että se olisi tehnyt osittaisia korjauksia, jotka olisivat johtaneet rataosuuden myöhempään korvaamiseen. Väärinkäyttö, josta LG:tä arvostellaan, koskee näin ollen ainoastaan kyseisen poistamisen ajankohtaa 3.10.2008 alkaen. LG toteaa, että koska poistamisen ajankohta ei vaikuttanut sen hintaan, päätös ryhtyä poistamaan rataosuutta välittömästi oli järkevä liikkeenjohdollinen päätös. LG huomauttaa lisäksi, että yleinen tuomioistuin on kyseisen tuomion 197, 204 ja 209 kohdassa todennut, ettei LG:llä ollut minkäänlaista kilpailunvastaista tarkoitusta.

97

LG väittää toiseksi, että se odotti saavansa rataosuuden jälleenrakentamiseen tarkoitetut varat, joiden oli määrä olla käytettävissä silloin, kun suurin osa töistä suoritettiin. LG viittaa mainitun tuomion 152, 153, 160, 171, 174–176 ja 196 kohtaan ja väittää, että se oli hakenut rahoitusta 2.10.2008, eli ennen rataosuuden poistamistöiden aloittamista, että unionin rahoitus oli käytettävissä tuosta ajankohdasta lähtien ja ettei sillä ollut kilpailunvastaista tarkoitusta.

98

LG esittää, että ne olosuhteet, joihin yleinen tuomioistuin on viitannut, kun se on todennut väärinkäytön, josta LG:tä moititaan, ovat olennaisilta osin ilmenneet 3.10.2008 jälkeen. LG toteaa, että yleinen tuomioistuin on tältä osin tehnyt oikeudellisen virheen, kun se on saman tuomion 164, 165, 170 ja 178 kohdassa velvoittanut sen vahvistamaan tai näyttämään toteen rataosuuden poistamisen ajankohdan, vaikka komission tehtävänä oli näyttää väärinkäyttö toteen.

99

LG toteaa myös, että yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 152 ja 170 kohdassa jättänyt arvioimatta konkreettisesti LG:n väitettä, joka koskee rataosuuden uudelleenkäytettävien osien varastointia ja niiden uudelleen käyttämistä muihin rataosuuksiin. LG toteaa joka tapauksessa, että tietyn hankkeen valmisteluvaiheiden aloittaminen ei edellytä sitä, että sitä ennen on saatu kokoon kaikki koko kyseisen hankkeen edellyttämät varat.

100

LG täsmentää vastauskirjelmässään, että se on perustanut kyseisen valitusperusteen niihin kahteen ainoaan seikkaan, joihin yleinen tuomioistuin on järjestelmällisesti viitannut ja jotka liittyvät siihen, että raiteen poistaminen tehtiin ”kovalla kiireellä” ja ilman, että LG oli ensin saanut tarvittavat varat. LG toteaa joka tapauksessa, että vaikka huomioon otettaisiin kaikki valituksenalaisen tuomion 42 ja 194 kohdassa mainitut neljä tai viisi seikkaa, ei olisi mahdollista katsoa, että kyse oli väärinkäytöstä. LG:n mukaan kyseisten lisäseikkojen, jotka ovat liitännäisiä tai epäolennaisia, perusteella ei voida näyttää toteen tällaista väärinkäyttöä.

101

LG on lisäksi asianosaisten kuulemiseksi pidetyssä istunnossa esittänyt argumentteja, joilla on pyritty kiistämään kyseiset viisi seikkaa.

102

Komissio katsoo, että nyt käsiteltävä valitusperuste on perusteeton.

103

Orlen väittää, että kyseinen valitusperuste on tehoton ja että sitä ei joka tapauksessa voida ottaa tutkittavaksi, koska sillä riitautetaan yleisen tuomioistuimen tekemä tosiseikkojen ja todisteiden arviointi.

104

LG moittii toisen valitusperusteensa osalta yleistä tuomioistuinta siitä, että se on tehnyt oikeudellisen virheen, kun se on vahvistanut komission näkemyksen siitä, että rataosuuden poistaminen oli luokiteltava SEUT 102 artiklassa tarkoitetuksi määräävän markkina-aseman väärinkäytöksi. LG:n mukaan tämä luokittelu perustuu valituksenalaisen tuomion 168, 170, 177, 197, 204 ja 231 kohdassa kahteen kumulatiiviseen seikkaan, eli siihen, että poistaminen tehtiin ”kovalla kiireellä”, ja siihen, että mainittu poistaminen tehtiin ”ilman, että [LG] sitä ennen olisi saanut tarvittavaa rahoitusta”.

105

Siltä osin kuin kyseiset argumentit perustuvat olettamaan siitä, että rataosuuden poistamisen luokittelu ”määräävän markkina-aseman väärinkäytöksi” perustuu yksinomaan kyseisiin kahteen seikkaan, on todettava, että mainitut argumentit perustuvat valituksenalaisen tuomion ilmeisen virheelliseen tulkintaan.

106

Valituksenalaisen tuomion ja erityisesti sen 42, 83, 193, 194, 196 ja 224 kohdan tarkastelusta nimittäin ilmenee yksiselitteisesti, että yleinen tuomioistuin on korostanut, että komissio oli kaikki rataosuuden poistamiseen liittyvät tosiasialliset ja oikeudelliset olosuhteet huomioon ottaen tullut riidanalaisessa päätöksessä siihen lopputulokseen, että kyseinen poistaminen merkitsi SEUT 102 artiklassa tarkoitettua ”määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä”.

107

Kyseiset olosuhteet, jotka mainitaan tämän tuomion 39 kohdassa, liittyvät siihen, että LG oli tietoinen Orlenin suunnitelmasta siirtyä käyttämään Latvian meriterminaaleja LDZ:n palveluihin turvautumalla; että LG oli poistanut rataosuuden kovalla kiireellä varmistamatta tarvittavaa rahoitusta ja toteuttamatta tavanomaisia valmistelutoimia sen uudelleenrakentamista varten; että rataosuuden poistaminen oli alan tavanomaisen käytännön vastaista; että LG oli tietoinen Orlenin tuotteiden koko kuljetustoiminnan menettämisen riskistä, jos rataosuus rakennetaan uudelleen, ja että LG oli toteuttanut toimia, joiden tarkoituksena oli suostutella Liettuan hallitus luopumaan rataosuuden uudelleenrakentamisesta.

108

Yleinen tuomioistuin on vahvistanut komission arviointien oikeellisuuden vasta sen jälkeen, kun se on hylännyt kaikki argumentit, joilla LG pyrki riitauttamaan kyseiset arvioinnit.

109

Sen perusteella, että yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 168, 170, 177, 197, 204 ja 231 kohdassa, jotka LG riitauttaa, viitannut vain kahteen seikkaan, jotka mainitaan tämän tuomion 39 ja 107 kohdassa, eli rataosuuden poistamiseen kovalla kiireellä ja ilman takeita tarvittavasta rahoituksesta, ei voida kyseenalaistaa tätä valituksenalaisen tuomion tulkintaa. Yleinen tuomioistuin on mainituissa kohdissa nimittäin tyytynyt tarkastelemaan sellaisia kyseisiin olosuhteisiin liittyviä nimenomaisia väitteitä, jotka LG oli esittänyt riitauttaakseen toteamuksen siitä, että kyse oli SEUT 102 artiklassa tarkoitetusta määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä.

110

Tästä seuraa, että tämä valitusperuste on hylättävä perusteettomana ilman, että on tarpeen tarkastella väitteitä, jotka liittyvät nimenomaisesti kyseisiin kahteen seikkaan.

111

Joka tapauksessa on aiheellista todeta – kuten myös julkisasiamies ratkaisuehdotuksensa 99–102 kohdassa huomauttaa – että LG pyrkii kyseisillä argumenteilla ja argumenteilla, jotka se on esittänyt myöhässä vastauskirjelmässä ja asianosaisten kuulemiseksi pidetyssä istunnossa ja joilla pyritään riitauttamaan muut olosuhteet, joilla määräävää markkina-asemaa koskeva toteamus on perusteltu, todellisuudessa saamaan tosiseikat arvioiduiksi uudelleen.

112

Koska tältä osin ei ole vedottu siihen, että tosiseikat olisi otettu huomioon vääristyneellä tavalla, mainittuja väitteitä ei tämän tuomion 60 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti voida ottaa tutkittavaksi.

113

Edellä esitetyn perusteella toinen valitusperuste on kokonaisuudessaan hylättävä.

114

Kolmannen valitusperusteensa osalta LG väittää, että yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 219–233 kohdassa tehnyt oikeudellisia virheitä, kun se on luokitellut rataosuuden poistamisen – sellaisenaan ja riippumatta siitä, että liikennöinti kyseisellä osuudella oli aikaisemmin keskeytetty – ”menettelytavaksi, joka on omiaan rajoittamaan kilpailua”.

115

LG toteaa ensinnäkin, että yleisen tuomioistuimen kyseinen näkemys perustuu virheelliseen olettamaan, joka ilmenee valituksenalaisen tuomion 223, 225 ja 227 kohdasta. Yleisen tuomioistuimen kyseisen olettaman mukaan vaihtoehto, joka perustui kohdennettuihin alustaviin kunnostuksiin, joita seuraisi koko rataosuuden uudelleenrakentaminen viiden vuoden kuluessa, ja josta LG käyttää nimitystä ”ensimmäinen vaihtoehto”, olisi soveltuva ja taloudellisesti järkevä vaihtoehto siihen vaihtoehtoon verrattuna, joka perustui rataosuuden täysimääräiseen ja välittömään uudelleenrakentamiseen ja josta LG käyttää nimitystä ”toinen vaihtoehto”. LG toteaa, ettei yleinen tuomioistuin ole kuitenkaan torjunut LG:n näkemystä, joka on tiivistettynä esitetty kyseisen tuomion 150, 151 ja 167 kohdassa ja jonka mukaan toinen vaihtoehto oli ainoa soveltuva ja taloudellisesti järkevä ratkaisu, vaan se on jättänyt mainitun tuomion 168 kohdassa vastaamatta tähän kysymykseen. LG toteaa näin ollen, että tämän valitusasian yhteydessä on katsottava, että toinen vaihtoehto oli ainoa soveltuva ja taloudellisesti järkevä vaihtoehto. LG päättelee tämän perusteella, että kyseisen tuomion 223, 225 ja 227 kohta ovat ristiriitaisia ja yhteensopimattomia viimeksi mainittua vaihtoehtoa koskevan valinnan kanssa.

116

LG toteaa lisäksi, että valituksenalaisen tuomion 223, 225 ja 227 kohta perustuvat virheelliseen oletukseen siitä, että rataosuus olisi voitu ottaa takaisin käyttöön ”lyhyellä aikavälillä” ensimmäisen vaihtoehdon mukaisten alustavien kunnostusten ansiosta. LG väittää, että näin ei kuitenkaan ole, koska – kuten se on myös yleisessä tuomioistuimessa esittänyt – tällaiset korjaukset olisivat edellyttäneet, että se noudattaa samaa menettelytapaa muun muassa varojen saamiseksi Liettuan tasavallalta tai unionilta kuin sen olisi pitänyt noudattaa toisen vaihtoehdon tapauksessa.

117

LG toteaa toiseksi, että yleinen tuomioistuin on esittänyt keskenään ristiriitaisia lausumia, kun se on valituksenalaisen tuomion 225 kohdassa todennut, että ensimmäisen vaihtoehdon ensimmäinen vaihe koski ”paikallisia korjauksia”, vaikka – kuten se on kyseisen tuomion 164 kohdassa myöntänyt – siinä oli kyse laajamittaisista korjauksista koko radan pituudelta.

118

LG katsoo kolmanneksi, että – toisin kuin yleinen tuomioistuin on todennut valituksenalaisen 221–223 kohdassa – sillä ei ole ehdotonta laillista velvollisuutta palauttaa rataosuuden tilannetta ennalleen suorittamalla ensimmäisen vaihtoehdon mukaiset alustavat kunnostukset ja että se saattoi oikeutetusti valita toisen vaihtoehdon. LG väittää, että tällä tavoin se saattoi palauttaa tilanteen ennalleen, minkä lisäksi se täsmentää, että radan poistamisen – joka on toisen vaihtoehdon toteuttamisen kannalta välttämätön toimenpide – ajankohdalla ei tältä osin ole merkitystä.

119

LG toteaa neljänneksi, että valituksenalaisen tuomion 24 ja 25 kohdassa esitettyjen toteamusten kanssa on ristiriidassa kyseisen tuomion 225 kohdassa esitetty toteamus siitä, että markkinoilta syrjäyttämistä merkitsevä vaikutus aiheutui siitä, että kun Orlen katsoi, ettei LG aikonut korjata rataosuutta lyhyellä aikavälillä, LDZ peruutti toimilupahakemuksensa, joka koski liikennöintiä Liettuassa sijaitsevalla osalla lyhyttä reittiä Latviaan. LG esittää, että yleinen tuomioistuin on kyseisissä 24 ja 25 kohdassa todennut, että LDZ oli tehnyt tällaisen toimilupahakemuksen ”vuoden 2009 kesäkuun lopussa”, eli rataosuuden poistamisen jälkeen. Rataosuuden poistamisella ei LG:n mukaan näin ollen ollut mitään vaikutusta toimilupahakemuksen peruuttamista koskevaan päätökseen, joka selittyy todellisuudessa sillä, että vuoden 2010 puolivälissä Orlen päätyi siihen, ettei LG:llä ollut aikomusta korjata rataosuutta lyhyellä aikavälillä, kuten valituksenalaisen tuomion 26 kohdasta ilmenee.

120

LG toteaa vastauskirjelmässään viidenneksi, ettei rataosuuden ripeä poistaminen ole pahentanut tilannetta, joka vallitsi liikennöinnin keskeyttämisen jälkeen. LG toteaa, että tosiseikkojen tapahtuma-aikana, eli 3.10.2008, ei siinä tapauksessa, ettei rataosuutta olisi poistettu, ”ollut mitään mahdollisuutta, että rataosuus otettaisiin uudelleen käyttöön lyhyellä aikavälillä”.

121

Komissio ja Orlen vaativat, että kaikki kyseiset argumentit hylätään perusteettomina.

122

LG arvostelee kolmannen valitusperusteensa osalta yleistä tuomioistuinta siitä, että se on valituksenalaisen tuomion 219–233 kohdassa tehnyt oikeudellisia virheitä.

123

Yleinen tuomioistuin on kyseisissä kohdissa tutkinut ja hylännyt LG:n argumentit, joilla se pyrki riitauttamaan komission arvioinnit, joiden mukaan rataosuuden poistamisella sellaisenaan ja riippumatta siitä, että liikennöinti sillä oli sitä ennen keskeytetty, oli markkinoilta syrjäyttämistä merkitseviä kilpailunvastaisia vaikutuksia.

124

Ensinnäkin on todettava, että argumentit, jotka koskevat yhtäältä valituksenalaisen tuomion 168 kohdan ja toisaalta sen 223, 225 ja 227 kohdan välistä ristiriitaa, perustuvat mainitun 168 kohdan virheelliseen tulkintaan.

125

Yleinen tuomioistuin ei nimittäin valituksenalaisen tuomion 168 kohdassa ole millään tavalla pitänyt toista vaihtoehtoa, joka perustui rataosuuden täysimääräiseen ja välittömään uudelleenrakentamiseen, ainoana soveltuvana ja taloudellisesti järkevänä vaihtoehtona. Kyseisessä kohdassa käytetty ilmaisu ”vaikka oletettaisiin [LG:n] väittämällä tavalla, että toinen vaihtoehto olisi ollut ainoa soveltuva ja taloudellisesti järkevä ratkaisu” osoittaa päinvastoin selvästi, että – kuten LG sitä paitsi myöntää – yleinen tuomioistuin ei ole ratkaissut, oliko kyseinen vaihtoehto ainoa soveltuva ja taloudellisesti järkevä vaihtoehto, joka tarvittaessa sulki pois ensimmäisen vaihtoehdon. Tästä seuraa, että – toisin kuin LG esittää – ei selvästikään voida vahvistaa, että tämän valitusasian yhteydessä olisi katsottava, että toinen vaihtoehto oli ainoa soveltuva ja taloudellisesti järkevä vaihtoehto.

126

Argumentit, jotka perustuvat tällaiseen olettamaan ja jotka liittyvät perustelujen ristiriitaisuuteen, on näin ollen hylättävä perusteettomina.

127

Siltä osin kuin LG riitauttaa valituksenalaisen tuomion 223, 225 ja 227 kohdassa esitetyn toteamuksen, jonka mukaan rataosuus olisi alustavien kunnostusten ansiosta voitu ottaa uudelleen käyttöön ”lyhyellä aikavälillä”, on riittävää todeta, että LG pyrkii näin tehdessään todellisuudessa ja väitetyn ristiriidan varjolla kyseenalaistamaan tuomioistuimen tekemät tosiseikkoja koskevat arvioinnit. Koska LG ei väitä, että yleinen tuomioistuin olisi vääristellyt kyseisiä seikkoja, LG:n tältä osin esittämät argumentit on tämän tuomion 60 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti jätettävä tutkimatta.

128

Valituksenalaisen tuomion 164 ja 225 kohdan väitetystä ristiriidasta on toiseksi huomautettava, että yleinen tuomioistuin on kyseisen tuomion 164 kohdassa todennut, että LG:n rautatieinfrastruktuuriosaston sen strategisen suunnittelun yksikölle 18.9.2008 lähettämästä kirjeestä ilmeni, että ainoastaan 1,6 kilometriä rataosuudesta oli rakennettava välittömästi uudelleen ja että 19 kilometrin matkalla havaitut rataosuuden puutteet merkitsivät sitä, että rataosuus ”pitäisi korjata kokonaisuudessaan viiden vuoden kuluessa”. Yleinen tuomioistuin on katsonut, että ongelmat, jotka koskivat 1,6 kilometriä 19 kilometrin pituisesta rataosuudesta, eivät oikeuttaneet sen täysimääräistä ja välitöntä poistamista. Yleinen tuomioistuin on todennut myös, että kirjeessä ei mainittu, että täydellisen korjauksen piti käsittää rataosuuden poistaminen kokonaisuudessaan ja välittömästi.

129

Valituksenalaisen tuomion 225 kohdassa yleinen tuomioistuin on todennut, että ensimmäisen vaihtoehdon ensimmäinen vaihe perustui ”paikallisten korjausten tekemiseen rataosuuden paikoissa, joissa turvallinen rautatieliikenne ei ollut mahdollista”.

130

Kyseinen toteamus ei ole millään lailla ristiriidassa sen kanssa, että osalla rataosuudesta oli tehtävä välittömiä korjauksia, eikä sen kanssa, että se oli korjattava kokonaan pidemmän ajan eli viiden vuoden kuluessa.

131

Argumentit, jotka koskevat valituksenalaisen tuomion 164 ja 225 kohdan välistä ristiriitaa, on näin ollen hylättävä perusteettomina.

132

Sellaisten argumenttien osalta, joilla pyritään riitauttamaan valituksenalaisen tuomion 221–223 kohta, on kolmanneksi todettava, että kyseiset väitteet perustuvat mainittujen kohtien irralliseen ja virheelliseen tulkintaan.

133

Yleinen tuomioistuin on kyseisen tuomion 221 ja 222 kohdassa todennut, että LG:llä oli rataverkon haltijana liikenteen turvallisuuden varmistamista koskevan sääntelyyn perustuvan velvollisuuden lisäksi myös sääntelyyn perustuva velvollisuus minimoida rataverkon häiriöt ja parantaa sen suorituskykyä. Mainitun tuomion 23 kohdassa yleinen tuomioistuin on todennut, että LG:llä oli yrityksenä, jolla oli merkityksellisillä markkinoilla määräävä markkina-asema, erityinen velvollisuus olla toiminnallaan rajoittamatta toimivaa ja vääristymätöntä kilpailua näillä markkinoilla. Yleisen tuomioistuimen mukaan LG:n olisi pitänyt ottaa tämä huomioon ja olla sulkematta pois mahdollisuutta ottaa rataosuus takaisin käyttöön lyhyellä aikavälillä vaiheittaisen uudelleenrakentamisen avulla. Yleinen tuomioistuin on tuomion 224 kohdassa päätellyt tämän perusteella, että LG ei ole ottanut huomioon kyseistä SEUT 102 artiklan mukaista erityistä velvollisuuttaan, kun se on käsiteltävänä olevan asian olosuhteissa poistanut rataosuuden kokonaisuudessaan.

134

Valituksenalaisen tuomion 225 ja 229 kohdasta ilmenee lisäksi, että toteamus siitä, että rataosuuden poistamisella saattoi olla markkinoilta syrjäyttämistä merkitseviä kilpailunvastaisia vaikutuksia, perustuu yhtäältä siihen, että LG pahensi rataosuuden poistamisella tilannetta, joka vallitsi sen jälkeen, kun liikennöinti kyseisellä osuudella oli keskeytetty, ja toiseksi tapaan, jolla toinen vaihtoehto toteutettiin, eikä sellaisenaan siihen, että kyseinen vaihtoehto valittiin ensimmäisen vaihtoehdon sijasta.

135

Kyseisistä seikoista ilmenee, että – toisin kuin LG väittää – yleinen tuomioistuin ei ole asettanut sille ”ehdotonta laillista velvollisuutta” palauttaa rataosuuden tilanne ennalleen toteuttamalla ensimmäisen vaihtoehdon mukaisia alustavia kunnostuksia. Kilpailunvastaisia vaikutuksia koskeva toteamus on päinvastoin perusteltu toisen vaihtoehdon täytäntöönpanoon liittyvillä konkreettisilla menettelytavoilla ja rataosuuden poistamisen vaikutuksilla.

136

Kyseiset argumentit on näin ollen hylättävä perusteettomina.

137

Neljänneksi on todettava, että kuten sanan ”lisäksi” käyttö valituksenalaisen tuomion 225 kohdan viimeisen virkkeen rakenteessa osoittaa, kyseisessä kohdassa oleva viittaus siihen, että LDZ oli peruuttanut toimilupahakemuksensa, joka koski liikennöintiä Liettuassa sijaitsevalla osalla lyhyttä reittiä Latviaan, on ainoastaan täydentävä näkökohta.

138

Tästä seuraa, että LG:n argumentit, jotka koskevat mainitun kohdan ja kyseisen tuomion 24 ja 25 kohdan välistä ristiriitaa, on hylättävä tehottomina.

139

Viidenneksi on todettava, että koska LG väittää ensimmäisen kerran vasta vastauskirjelmässään, ettei rataosuuden poistamisen ripeä toimeenpano ole heikentänyt tilannetta, joka vallitsi sen jälkeen, kun liikennöinti kyseisellä osuudella oli keskeytetty, sen argumentit on myöhässä esitettyinä jätettävä tutkimatta. LG pyrkii lisäksi kyseenalaistamaan tosiseikkoja koskevan arvioinnin, joka tämän tuomion 60 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti ei muutoksenhakuvaiheessa kuulu unionin tuomioistuimen toimivaltaan.

140

Kaiken edellä esitetyn perusteella kolmas valitusperuste on hylättävä kokonaisuudessaan.

141

LG arvostelee neljännen valitusperusteensa osalta yleistä tuomioistuinta siitä, että se on tehnyt oikeudellisen virheen määrittäessään LG:lle määrätyn sakon määrää.

142

LG korostaa tältä osin, että valituksenalaisen tuomion 98, 196, 204 ja 209 kohdasta ilmenee, että yleisen tuomioistuimen mukaan riidanalainen päätös ja komission arvioinnit eivät perustuneet siihen, että LG:n tarkoituksena oli toteuttaa kilpailunvastaisia toimia.

143

Yleinen tuomioistuin viittasi kuitenkin tällaiseen aikomukseen tarkastellessaan sakon määrän valvonnan yhteydessä argumentteja, jotka koskivat riidanalaisessa päätöksessä omaksutun oikeudellisen näkemyksen uutuutta ja sen rikkomisen vakavuutta, josta LG:tä moitittiin. LG:n mukaan tästä ovat osoituksena valituksenalaisen tuomion 339, 368 ja 374 kohdassa käytetyt sanamuodot, joiden mukaan kyseisellä toiminnalla ”pyrittiin pitämään kilpailijat poissa markkinoilta” tai se toteutettiin ”tarkoituksena pitää kilpailijat poissa markkinoilta”.

144

LG:n mukaan yleinen tuomioistuin on näin ollen esittänyt keskenään ristiriitaisia lausumia. LG toteaa, että kyseinen perustelujen ristiriitaisuus on vaikuttanut siihen, miten yleinen tuomioistuin on arvioinut tarvetta määrätä sakko ja mahdollisen sakon asianmukaista määrää sekä rikkomisen vakavuutta. LG esittää, että jos tätä ristiriitaa ei olisi ollut, yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt hyväksyä se, että oikeudellinen näkemys, johon riidanalainen päätös perustui, oli luonteeltaan uusi, ja se olisi voinut omaksua muun lähestymistavan siltä osin kuin oli kyse rikkomisen vakavuudesta tilanteessa, jossa kilpailunvastaista tarkoitusta ei ollut, ja siten täyttä harkintavaltaansa käyttäessään.

145

LG toteaa vastauskirjelmässään viimeksi mainitun osalta, että koska tällaista tarkoitusta koskeva toteamus on virheellinen, yleisen tuomioistuimen arviointia on mahdollista muuttaa riippumatta muista tekijöistä, jotka se on mahdollisesti ottanut huomioon. LG:n mukaan ei joka tapauksessa voida sulkea pois sitä mahdollisuutta, että yleisen tuomioistuimen määräämän sakon määrä olisi ollut pienempi, jos yleinen tuomioistuin ei olisi tukeutunut ristiriitaisiin päätelmiin ja LG:n väitettyyn aikomukseen pitää kilpailijat poissa markkinoilta.

146

LG on asianosaisten kuulemiseksi pidetyssä istunnossa todennut lisäksi, että yleinen tuomioistuin on ottanut sakon laskemisen yhteydessä valituksenalaisen tuomion 399 kohdassa huomioon rikkomisen vakavuuden, joka perustuu kilpailunvastaiseen tarkoitukseen. LG toteaa, että koska yleinen tuomioistuin on viitannut kilpailunvastaiseen tarkoitukseen rikkomisen vakavuutta koskevan arvioinnin osatekijänä, se on muuttanut komission toteaman rikkomisen tunnusmerkistötekijöitä ja näin ollen ylittänyt toimivaltansa.

147

Komission mukaan kyseinen valitusperuste on tehoton.

148

LG moittii neljännen valitusperusteensa osalta yleistä tuomioistuinta siitä, että sen perustelut ovat keskenään ristiriitaiset. LG:n mukaan yleinen tuomioistuin on yhtäältä valituksenalaisen tuomion 169, 204 ja 209 kohdassa nimenomaisesti sulkenut pois kilpailunvastaisen tarkoituksen olemassaolon tarkastaessaan määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä koskevaa toteamusta. Toisaalta se on kuitenkin kyseisen tuomion 339, 368 ja 374 kohdassa viitannut tällaiseen tarkoitukseen ja ottanut sen huomioon laskiessaan sakon määrää mainitun tuomion 397–406 kohdassa. Tämä ristiriita ja kilpailunvastaisen tarkoituksen huomioon ottaminen sakkoa laskettaessa ovat LG:n mukaan vaikuttaneet siihen, miten yleinen tuomioistuin on käyttänyt täyttä harkintavaltaansa ja näin ollen LG:lle määrätyn sakon määrään.

149

Kyseinen valitusperuste on tehoton. Vaikka katsottaisiin, että yleinen tuomioistuin on – kuten LG väittää – esittänyt keskenään ristiriitaisia lausumia, tällaisella ristiriidalla ei nimittäin voitaisi oikeuttaa valituksenalaisen tuomion kumoamista, eikä se voisi johtaa siihen, että unionin tuomioistuin arvioi sakon määrän uudelleen.

150

On nimittäin todettava, että yleinen tuomioistuin on ensiksi hylännyt kaikki riidanalaisen päätöksen kumoamista koskevat laillisuusväitteet ja kaikki väitteet, jotka LG esitti sakon määrän alentamista koskevan vaatimuksensa tueksi, minkä jälkeen se on valituksenalaisen tuomion 389–406 kohdassa arvioinut sakon määrän uudelleen. Yleinen tuomioistuin on kyseisen uudelleenarvioinnin perusteella vahvistanut sakon määräksi 20068650 euroa, joka on komission vahvistamaa määrää tuntuvasti pienempi määrä, eikä se tässä yhteydessä ole millään tavalla viitannut kilpailunvastaiseen tarkoitukseen.

151

Tältä osin on muistettava, että SEUT 261 artiklan ja asetuksen N:o 1/2003 31 artiklan mukaan yleisellä tuomioistuimella on täysi harkintavalta komission määräämien sakkojen osalta.

152

Yleinen tuomioistuin voi näin ollen paitsi pelkästään valvoa sakkojen laillisuutta myös korvata komission arvioinnin omallaan ja näin ollen poistaa määrätyn sakon tai uhkasakon tai alentaa tai korottaa sitä (tuomio 22.11.2012, E.ON Energie v. komissio, C‑89/11 P, EU:C:2012:738, 124 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 18.3.2021, Pometon v. komissio, C‑440/19 P, EU:C:2021:214, 136 kohta).

153

Unionin tuomioistuimen tehtävänä ei sen sijaan ole korvata kohtuullisuussyistä yleisen tuomioistuimen arviointia omallaan, kun se lausuu oikeuskysymyksistä valitusasiassa sen jälkeen, kun yleinen tuomioistuin on ratkaissut täyden harkintavaltansa perusteella unionin oikeuden rikkomisesta yrityksille määrättyjen sakkojen suuruuden. Näin ollen ainoastaan, jos unionin tuomioistuin arvioi, että seuraamuksen taso on paitsi epäasianmukainen myös siinä määrin liiallinen, että se on suhteeton, on aihetta todeta, että yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen sen vuoksi, että sakon määrä on epäasianmukainen (tuomio 22.11.2012, E.ON Energie v. komissio, C‑89/11 P, EU:C:2012:738, 125 ja 126 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 18.3.2021, Pometon v. komissio, C‑440/19 P, EU:C:2021:214, 137 kohta).

154

Lisäksi vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yleisen tuomioistuimen on täyttä harkintavaltaansa käyttäessään noudatettava tiettyjä velvollisuuksia, joihin kuuluu perusteluvelvollisuus, joka sille on asetettu Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 36 artiklassa, jota sovelletaan yleiseen tuomioistuimeen saman perussäännön 53 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla, sekä yhdenvertaisen kohtelun periaate (ks. vastaavasti tuomio 18.12.2014, komissio v. Parker Hannifin Manufacturing ja Parker-Hannifin, C‑434/13 P, EU:C:2014:2456, 77 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 18.3.2021, Pometon v. komissio, C‑440/19 P, EU:C:2021:214, 138 kohta).

155

Nyt käsiteltävässä asiassa yleinen tuomioistuin on asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohdan mukaisesti arvioinut sakon määrän – kuten valituksenalaisen tuomion 394, 395, 397 ja 404 kohdasta ilmenee – ottamalla huomioon rikkomisen vakavuuden ja keston. Valituksenalaisen tuomion 399–402 kohdassa yleinen tuomioistuin on ottanut huomioon kyseisen rikkomisen luonteen, LG:n aseman merkityksellisillä markkinoilla ja rikkomisen maantieteellisen laajuuden.

156

Valituksenalaisen tuomion 398–406 kohdassa esitetyistä perusteluista ilmenee kiistatta, että – kuten myös julkisasiamies toteaa ratkaisuehdotuksensa 151 ja 153–155 kohdassa – sakon määrän uudelleenarviointi ei millään tavoin perustu kilpailunvastaisen tarkoituksen huomioon ottamiseen.

157

Tästä seuraa, että vaikka oletettaisiin, että yleinen tuomioistuin on arvioidessaan argumentteja, joita LG on esittänyt tukeakseen riidanalaisen päätöksen kumoamista ja sakon määrän alentamista koskevia vaatimuksiaan, esittänyt keskenään ristiriitaisia lausumia kilpailunvastaisen tarkoituksen olemassaolosta, tällainen ristiriita ei joka tapauksessa olisi vaikuttanut yleisen tuomioistuimen suorittamaan sakon uudelleenarviointiin.

158

LG:n argumentit, jotka koskevat valituksenalaisen tuomion perustelujen ristiriitaisuutta, ovat näin ollen joka tapauksessa tehottomia.

159

Lisäksi on todettava, että siltä osin kuin LG:n tarkoituksena on vaatia unionin tuomioistuinta valvomaan sitä, miten yleinen tuomioistuin on käyttänyt täyttä harkintavaltaansa, on riittävää todeta, että kun otetaan huomioon tämän tuomion 153 kohdassa mieleen palautettu oikeuskäytäntö, LG ei ole esittänyt näyttöä, joka osoittaisi, että sakon taso, sellaisena kuin yleinen tuomioistuin on sitä alentanut, olisi paitsi epäasianmukainen, myös liiallinen jopa siinä määrin, että se olisi suhteeton.

160

Kaiken edellä esitetyn perusteella neljäs valitusperuste on hylättävä kokonaisuudessaan.

161

Koska yhtäkään valitusperustetta ei ole hyväksytty, valitus on hylättävä kokonaisuudessaan.

162

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan, jota saman työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla sovelletaan valituksen käsittelyyn, asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

163

Koska komissio ja Orlen ovat vaatineet LG:n velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja koska tämä on hävinnyt asian, LG on velvoitettava vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan komission ja Orlenin oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kolmas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: