1

Joshua Silver ja muut kantajat, joiden nimet ilmenevät liitteestä, ovat Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaisia, jotka asuvat Ranskassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

2

Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaiset päättivät kansanäänestyksellä 23.6.2016, että heidän maansa eroaa Euroopan unionista.

3

Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta ilmoitti 29.3.2017 Eurooppa-neuvostolle aikomuksestaan erota unionista SEU 50 artiklan 2 kohdan nojalla.

4

Unionin ja Yhdistyneen kuningaskunnan edustajat allekirjoittivat 24.1.2020 sopimuksen Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan eroamisesta Euroopan unionista ja Euroopan atomienergiayhteisöstä (EUVL 2020, L 29, s. 7; jäljempänä erosopimus).

5

Euroopan unionin neuvosto antoi 30.1.2020 Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan eroamista Euroopan unionista ja Euroopan atomienergiayhteisöstä koskevan sopimuksen tekemisestä päätöksen (EU) 2020/135 (EUVL 2020, L 29, s. 1; jäljempänä riidanalainen päätös). Erosopimus hyväksyttiin unionin ja Euroopan atomienergiayhteisön puolesta tämän päätöksen 1 artiklassa.

6

Yhdistynyt kuningaskunta erosi unionista ja Euroopan atomienergiayhteisöstä 31.1.2020. Erosopimus tuli voimaan 1.2.2020.

7

Kantajat nostivat tämän kanteen 23.4.2020 jättämällään kannekirjelmällä.

8

Kaksi kantajaa pyysi unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 16.6.2020 toimittamallaan erillisellä asiakirjalla tunnistetietojensa poistamista. Unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi pyynnön 24.6.2020 tekemällään päätöksellä.

9

Neuvosto esitti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 27.7.2020 toimittamallaan erillisellä asiakirjalla oikeudenkäyntiväitteen unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 130 artiklan 1 kohdan nojalla.

10

Kantajat jättivät huomautuksensa oikeudenkäyntiväitteestä unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 8.9.2020.

11

Euroopan komissio pyysi sillä välin unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 15.6.2020 toimittamallaan väliintulohakemuksella saada osallistua oikeudenkäyntiin tukeakseen neuvoston vaatimuksia. Kantajat ja neuvosto panivat merkille tämän väliintulohakemuksen unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 28.8.2020 ja 31.8.2020 toimittamillaan kirjeillä.

12

Ranskan oikeuden mukaan perustettu yhdistys British in Europe pyysi unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 19.8.2020 toimittamallaan väliintulohakemuksella saada osallistua oikeudenkäyntiin tukeakseen kantajien vaatimuksia. Kantajat ja neuvosto esittivät huomautuksensa tästä väliintulohakemuksesta unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 21.12.2020 toimittamillaan kirjeillä.

13

Ison-Britannian oikeuden mukaan perustettu poliittinen puolue Plaid Cymru – The Party of Wales pyysi unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 19.8.2020 toimittamallaan väliintulohakemuksella saada osallistua oikeudenkäyntiin tukeakseen kantajien vaatimuksia. Kantajat ja neuvosto esittivät huomautuksensa tästä väliintulohakemuksesta unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 21.12.2020 toimittamillaan kirjeillä.

14

Saksan oikeuden mukaan perustettu yhdistys European Democracy Lab pyysi unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 19.8.2020 toimittamallaan väliintulohakemuksella saada osallistua oikeudenkäyntiin tukeakseen kantajien vaatimuksia. Kantajat ja neuvosto esittivät huomautuksensa tästä väliintulohakemuksesta unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 21.12.2020 toimittamillaan kirjeillä.

15

Belgian oikeuden mukaan perustettu yleishyödyllinen säätiö ECIT pyysi unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 20.8.2020 toimittamallaan väliintulohakemuksella saada osallistua oikeudenkäyntiin tukeakseen kantajien vaatimuksia. Kantajat ja neuvosto esittivät huomautuksensa tästä väliintulohakemuksesta unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 21.12.2020 toimittamillaan kirjeillä.

16

European Alternatives Ltd, joka ilmoittaa olevansa kansalaisyhteiskunnan järjestöjen ryhmä, joka koostuu Englannin ja Walesin oikeuden mukaan perustetusta yhtiöstä, Ranskan oikeuden mukaan perustetusta yhdistyksestä, Saksan oikeuden mukaan perustetusta yhdistyksestä ja Italian oikeuden mukaan perustetusta yhdistyksestä, pyysi unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 20.8.2020 toimittamallaan väliintulohakemuksella saada osallistua oikeudenkäyntiin tukeakseen kantajien vaatimuksia. Kantajat ja neuvosto esittivät huomautuksensa tästä väliintulohakemuksesta unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 21.12.2020 toimittamillaan kirjeillä.

17

Unionin yleinen tuomioistuin (kymmenes jaosto) päätti 5.11.2020 antamallaan määräyksellä käsitellä työjärjestyksensä 130 artiklan 7 kohdan nojalla oikeudenkäyntiväitteen pääasian yhteydessä ja määräsi, että oikeudenkäyntikuluista päätettäisiin myöhemmin.

18

Unionin yleinen tuomioistuin siirsi 11.11.2020 tekemällään päätöksellä asian laajennetun kymmenennen jaoston käsiteltäväksi työjärjestyksensä 28 artiklan mukaisesti.

19

Neuvosto jätti vastineensa 8.2.2021. Laajennetun kymmenennen jaoston puheenjohtaja päätti 11.2.2021 olla antamatta tätä vastinetta tiedoksi kantajille.

20

Neuvosto pyysi unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 8.2.2021 toimittamallaan kirjeellä unionin yleistä tuomioistuinta tutkimaan nyt esillä olevassa asiassa, olisiko asian käsittelyä tarkoituksenmukaista lykätä työjärjestyksen 69 artiklan d alakohdan mukaisesti siihen saakka, kunnes unionin tuomioistuin on lausunut asianumeroilla C-673/20 ja C‑32/21 rekisteröidyistä ennakkoratkaisupyynnöistä, tai luopua asian käsittelystä saman työjärjestyksen 128 artiklan mukaisesti, jotta unionin tuomioistuin voisi ratkaista nyt esillä olevan kanteen ja nämä ennakkoratkaisupyynnöt yhdessä. Kantajat pyysivät kirjaamoon 17.2.2021 toimittamallaan kirjeellä saada tutustua vastineeseen voidakseen esittää huomautuksensa siitä, onko asian käsittelyn lykkääminen tai asian käsittelystä luopuminen tarkoituksenmukaista. Laajennetun kymmenennen jaoston puheenjohtaja päätti 22.2.2021 toimittaa kantajille kyseisen vastineen 42 ja 61 kohdan. Kantajat esittivät kirjaamoon 10.3.2021 toimittamallaan kirjeellä huomautuksensa asian käsittelyn lykkäämisen tai asian käsittelystä luopumisen tarkoituksenmukaisuudesta. Laajennetun kymmenennen jaoston puheenjohtaja päätti 15.3.2021 tekemällään päätöksellä olla lykkäämättä asian käsittelyä.

21

Kantajat vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin

22

Neuvosto vaatii oikeudenkäyntiväitteessään, että unionin yleinen tuomioistuin

23

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 54 artiklan kolmannen kohdan mukaan on niin, että jos unionin tuomioistuimen ja unionin yleisen tuomioistuimen käsiteltäväksi on saatettu asiat, joilla on sama kohde tai jotka koskevat samaa tulkintakysymystä taikka joissa kyse on saman toimen pätevyydestä, unionin yleinen tuomioistuin voi asianosaisia kuultuaan lykätä asian käsittelyä, kunnes unionin tuomioistuin on antanut tuomion, tai jos on kyse SEUT 263 artiklan nojalla nostetuista kanteista, se voi luopua asian käsittelystä, jotta unionin tuomioistuin voi ratkaista nämä kanteet.

24

Tästä määräyksestä seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin voi luopua asian käsittelystä vain sillä edellytyksellä, että sekä unionin tuomioistuimessa että unionin yleisessä tuomioistuimessa on nostettu kumoamiskanne.

25

Neuvosto kuitenkin ehdottaa nyt käsiteltävässä asiassa unionin yleiselle tuomioistuimelle, että se luopuisi asian käsittelystä, jotta unionin tuomioistuin voisi ratkaista nyt esillä olevan kanteen yhdessä kahden ennakkoratkaisupyynnön kanssa (edellä 20 kohta).

26

Unionin yleinen tuomioistuin ei tämän vuoksi voi luopua asian käsittelystä nyt esillä olevassa asiassa.

27

Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 130 artiklan 1 ja 7 kohdan mukaan unionin yleinen tuomioistuin voi vastaajan pyynnöstä ratkaista pääasian käsittelyä aloittamatta, onko kanne jätettävä tutkimatta. Kyseisen työjärjestyksen 130 artiklan 6 kohdan mukaan unionin yleinen tuomioistuin voi päättää, että oikeudenkäyntiväitteen käsittelyssä aloitetaan suullinen vaihe.

28

Oikeuskäytännön mukaan mahdollisuutta jättää kanne perustellulla määräyksellä tutkimatta ja olla siten järjestämättä istuntoa ei suljeta pois sillä, että unionin yleinen tuomioistuin on aiemmin antanut määräyksen, jolla esitetty oikeudenkäyntiväite on päätetty käsitellä pääasian yhteydessä työjärjestyksen 130 artiklan 1 kohdan mukaisesti (ks. vastaavasti määräys 19.2.2008, Tokai Europe v. komissio, C‑262/07 P, ei julkaistu, EU:C:2008:95, 26–28 kohta).

29

Vaikka unionin yleinen tuomioistuin on 5.11.2020 antamallaan määräyksellä päättänyt käsitellä neuvoston esittämän oikeudenkäyntiväitteen pääasian yhteydessä, se katsoo, että sillä on nyt asiakirja-aineiston perusteella riittävät tiedot, jotta se voi ratkaista tämän oikeudenkäyntiväitteen määräyksellä.

30

Neuvosto väittää, että kanne on jätettävä tutkimatta, koska kantajilla ei ole asiavaltuutta nostaa kannetta riidanalaisesta päätöksestä. Ensinnäkään tätä päätöstä ei ole osoitettu kantajille. Toiseksi kyseinen päätös ei koske kantajia erikseen. Kolmanneksi riidanalainen päätös sisältää yhtäältä täytäntöönpanotoimenpiteitä mutta ei toisaalta ole sääntelytoimi.

31

Kantajat vaativat tämän oikeudenkäyntiväitteen hylkäämistä. He väittävät yhtäältä, että riidanalainen päätös koskee heitä suoraan ja erikseen, ja toisaalta, että kyseinen päätös on sääntelytoimi, joka koskee heitä suoraan ja joka ei edellytä täytäntöönpanotoimenpiteitä.

32

On muistutettava, että SEUT 263 artiklan neljännen kohdan mukaan luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö voi tämän artiklan ensimmäisessä ja toisessa kohdassa määrätyin edellytyksin nostaa kumoamiskanteen kolmen tyyppisistä toimista eli ensinnäkin hänelle osoitetuista säädöksistä, toiseksi säädöksistä, jotka koskevat häntä suoraan ja erikseen, sekä kolmanneksi sääntelytoimista, jotka koskevat häntä suoraan ja jotka eivät edellytä täytäntöönpanotoimenpiteitä.

33

Kantajien asiavaltuutta on arvioitava nyt käsiteltävässä asiassa pelkästään riidanalaisen päätöksen perusteella. On kuitenkin huomautettava, että laillisuusvalvonta, jota unionin tuomioistuimet joutuvat harjoittamaan kansainvälisen sopimuksen tekemistä koskevan päätöksen osalta, voi koskea kyseisen päätöksen laillisuutta kyseessä olevan kansainvälisen sopimuksen sisällönkin perusteella (ks. analogisesti tuomio 27.2.2018, Western Sahara Campaign UK, C‑266/16, EU:C:2018:118, 51 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Tästä seuraa, että kantajien asiavaltuutta arvioitaessa on otettava huomioon erosopimuksen luonne ja sisältö.

34

Aluksi on todettava, että riidanalaista päätöstä tai erosopimusta ei ole osoitettu kantajille. Tästä seuraa, että heillä ei ole SEUT 263 artiklan neljännen kohdan ensimmäiseen osaan perustuvaa kanneoikeutta, mitä he eivät myöskään kiistä.

35

Näin ollen on tutkittava, onko kantajilla oikeus nostaa kanne jonkin sellaisen tilanteen perusteella, josta määrätään SEUT 263 artiklan neljännen kohdan toisessa ja kolmannessa osassa.

36

On muistutettava, että SEUT 263 artiklan neljännen kohdan toisessa osassa määrätyt edellytykset, joiden mukaan toimen on koskettava kantajaa yhtäältä suoraan ja toisaalta erikseen, ovat kumulatiivisia (ks. tuomio 3.10.2013, Inuit Tapiriit Kanatami ym. v. parlamentti ja neuvosto, C‑583/11 P, EU:C:2013:625, 75 ja 76 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

37

Nyt käsiteltävän asian olosuhteissa on tutkittava aluksi, täyttyykö jälkimmäinen edellytys, jonka mukaan toimen on koskettava kantajia erikseen.

38

Tässä yhteydessä on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan toimi koskee erikseen sellaista luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, jolle sitä ei ole osoitettu, ainoastaan, jos kyseinen toimi vaikuttaa siihen sille tunnusomaisten erityispiirteiden tai sellaisen tosiasiallisen tilanteen takia, jonka perusteella tämä henkilö erottuu kaikista muista ja se voidaan yksilöidä samalla tavalla kuin päätöksen adressaatti (tuomio 15.7.1963, Plaumann v. komissio, 25/62, EU:C:1963:17, s. 223 ja tuomio 13.3.2018, European Union Copper Task Force v. komissio, C‑384/16 P, EU:C:2018:176, 93 kohta).

39

Näin ollen se, että on mahdollista jollakin tarkkuudella määrittää niiden oikeussubjektien lukumäärä, joihin toimenpidettä sovelletaan, tai jopa yksilöidä nämä oikeussubjektit, ei mitenkään merkitse sitä, että olisi katsottava, että toimenpide koskee näitä oikeussubjekteja erikseen, jos toimenpidettä sovelletaan siinä objektiivisesti määritellyn oikeudellisen tilanteen tai tosiseikaston perusteella (tuomio 22.11.2001, Antillean Rice Mills v. neuvosto, C-451/98, EU:C:2001:622, 52 kohta ja tuomio 13.3.2018, European Union Copper Task Force v. komissio, C‑384/16 P, EU:C:2018:176, 94 kohta).

40

Myöskään se seikka, että toimella, jonka soveltamisala on yleinen, voi olla erilaisia konkreettisia vaikutuksia eri oikeussubjekteihin, joihin sitä sovelletaan, ei ole omiaan erottamaan niitä kaikista muista asianomaisista henkilöistä silloin, kun toimea sovelletaan objektiivisesti määriteltyihin tilanteisiin (tuomio 22.2.2000, ACAV ym. v. neuvosto, T-138/98, EU:T:2000:45, 66 kohta ja määräys 3.12.2008, RSA Security Ireland v. komissio, T-227/06, EU:T:2008:547, 59 kohta).

41

Kuitenkaan ei ole mahdotonta, että vaikka säännös on luonteeltaan ja ulottuvuudeltaan yleisesti sovellettava, koska sitä sovelletaan kaikkiin niihin henkilöihin, joita asia koskee, se voi koskea tiettyjä niistä erikseen (tuomio 22.6.2006, Belgia ja Forum 187 v. komissio, C-182/03 ja C-217/03, EU:C:2006:416, 58 kohta ja tuomio 23.4.2009, Sahlstedt ym. v. komissio, C‑362/06 P, EU:C:2009:243, 29 kohta).

42

Kun toimi vaikuttaa sellaiseen henkilöryhmään, jonka jäsenet olivat tiedossa tai yksilöitävissä toimen tekoajankohtana kyseisen ryhmän jäsenille ominaisten kriteerien perusteella, mainitun toimen voidaan katsoa koskevan niitä erikseen rajoitettuun piiriin kuuluvina henkilöinä. Näin voi olla muun muassa silloin, kun toimella muutetaan näiden henkilöiden ennen toimen antamista saavuttamia oikeuksia (ks. vastaavasti tuomio 13.3.2008, komissio v. Infront WM, C‑125/06 P, EU:C:2008:159, 71 ja 72 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 27.2.2014, Stichting Woonpunt ym. v. komissio, C‑132/12 P, EU:C:2014:100, 59 kohta).

43

Nyt käsiteltävässä asiassa kantajat väittävät lähinnä, että riidanalainen päätös koskee heitä suoraan ja erikseen siltä osin kuin sillä evätään heiltä unionin kansalaisen asema ja tähän asemaan liittyvät oikeudet.

44

Perustellakseen erityisesti sitä, miksi toimi koskee heitä erikseen, kantajat selittävät ensinnäkin, että he kuuluivat niiden henkilöiden, joilla on Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaisten asema ja siten unionin kansalaisten asema, muodostamaan suljettuun piiriin erosopimuksen ja riidanalaisen päätöksen voimaantulohetkellä.

45

Kantajien mukaan se, että tämä henkilöiden piiri on ”suljettu”, johtuu siitä, että kaikki kyseisen piirin jäsenet olivat tiedossa tai yksilöitävissä silloin, kun erosopimus ja riidanalainen päätös tulivat voimaan, ja että kyseiseen ryhmään ei tämän jälkeen voitu enää lisätä uusia jäseniä. Henkilöt, jotka saavat Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaisuuden sen jälkeen, kun kyseinen valtio on eronnut unionista, eivät näet voi vedota unionin kansalaisen asemaan.

46

Lisäksi kantajat väittävät, että unionin kansalaisen asema on pysyvä, että lähtökohtaisesti sitä ei voida peruuttaa ja että se on myönnetty heille ennen riidanalaisen päätöksen antamista. Näin ollen tällä päätöksellä evätään heiltä sen suljetun piirin jäsenille, johon he kuuluvat, kuuluva erityinen ja yksinomainen saavutettu oikeus.

47

Toiseksi kantajat väittävät, että unionin kansalaisen aseman ja tähän asemaan liittyvien oikeuksien menettäminen koskee kutakin heistä erikseen. He vetoavat tältä osin seurauksiin, joita unionin kansalaisen aseman ja tähän asemaan liittyvien oikeuksien menettämisellä olisi erityisesti niiden kantajien kannalta, jotka ovat jo käyttäneet oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen. He vetoavat erityisesti seuraaviin seikkoihin:

48

Kolmanneksi kantajat pyytävät unionin yleistä tuomioistuinta arvioimaan laajasti edellytystä, jonka mukaan toimen on koskettava kantajia erikseen. Tätä edellytystä olisi tulkittava Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 47 artiklassa taatun tehokasta oikeussuojaa koskevan oikeuden valossa. Nyt käsiteltävässä asiassa on niiden mukaan kyse demokratian periaatteesta, ja asia koskee unionin perustuslaillisen identiteetin ydintä.

49

Neljänneksi kantajat katsovat, että erityisesti saavutettujen oikeuksien olemassaolon kannalta kysymys siitä, koskeeko toimi heitä erikseen, liittyy kysymykseen unionin kansalaisen aseman pysyvyydestä ja peruuttamattomuudesta, eikä sitä voida ratkaista tutkimatta asian aineellista kysymystä.

50

Aluksi on todettava, että kantajien väitteet, joilla he pyrkivät osoittamaan SEUT 263 artiklan neljännen kohdan toiseen osaan perustuvan asiavaltuutensa, perustuvat oletukseen, jonka mukaan riidanalainen päätös johtaa siihen, että he ”menettävät” asemansa unionin kansalaisina ja tähän asemaan liittyvät oikeudet tai että heiltä ”viedään” tämä asema ja nämä oikeudet.

51

Tältä osin pitää toki paikkansa, että riidanalaisessa päätöksessä tai erosopimuksessa Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaisilta ei nimenomaisesti poisteta unionin kansalaisten asemaa ja tähän asemaan liittyviä oikeuksia.

52

Erosopimuksen sanamuodosta ja rakenteesta – ja erityisesti sen johdanto-osan kuudennesta kohdasta, sen 2 artiklan b–d kohdasta, 10 artiklan 1 kohdan a–d alakohdasta ja koko sen toisesta osasta, jonka otsikko on ”Kansalaisten oikeudet”, – ilmenee kuitenkin selvästi, että Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaisia, mukaan lukien ne, jotka olivat unionin kansalaisia Yhdistyneen kuningaskunnan erotessa unionista, pidetään tässä sopimuksessa henkilöinä, jotka eivät ole tai jotka eivät kyseisestä ajankohdasta lähtien enää ole unionin kansalaisia. Kyseisessä sopimuksessa ei siis määrätä siitä, että Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaiset säilyttäisivät unionin kansalaisuuden ja kaikki tähän asemaan liittyvät oikeudet.

53

On kuitenkin korostettava, että unionin kansalaisen aseman menettäminen tai se, että kyseinen asema ei säily, voi eittämättä vaikuttaa huomattavasti unionista eroavan jäsenvaltion kansalaisten oikeuksiin (ks. vastaavasti tuomio 10.12.2018, Wightman ym., C‑621/18, EU:C:2018:999, 64 kohta). Siitä, että jäsenvaltio, josta he ovat lähtöisin, eroaa unionista, johtuvat vaikutukset kohdistuvat sitäkin enemmän tällaisen jäsenvaltion kansalaisiin, jotka ovat muuttaneet toiseen jäsenvaltioon, koska heille on muodostunut sinne toisinaan pitkäaikaiset niin henkilökohtaiset kuin ammatilliset ja taloudellisetkin siteet (määräys 16.6.2020, Walker ym. v. parlamentti ja neuvosto, T‑383/19, ei julkaistu, EU:T:2020:269, 41 kohta).

54

Kun on kyse edellytyksestä, jonka mukaan toimen on koskettava kantajia erikseen, on todettava, että siltä osin kuin kantajilta väitetysti evätään kyseisellä päätöksellä heidän asemansa unionin kansalaisina ja tähän asemaan liittyvät oikeudet, heidän on edellä 38 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti perusteltava, miten riidanalainen päätös vaikuttaa heihin heille tunnusomaisten erityispiirteiden tai sellaisen tosiasiallisen tilanteen takia, jonka perusteella he erottuvat kaikista muista ja heidät voidaan yksilöidä samalla tavalla kuin päätöksen adressaatit.

55

Ensinnäkin tältä osin on riidatonta, että erosopimusta, erityisesti siltä osin kuin siinä ei määrätä siitä, että Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaiset säilyttäisivät unionin kansalaisen aseman, sovelletaan kaikkiin tämän valtion kansalaisiin ja että se on siten yleisesti sovellettava.

56

Tästä seuraa, että riidanalainen päätös, jolla erosopimus saatetaan osaksi unionin oikeusjärjestystä, on itsessään yleisesti sovellettava toimi ja että sillä näin ollen on vaikutuksia kantajiin, koska objektiivisesti katsoen he ovat Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaisia.

57

Toiseksi edellä 44–46 kohdassa mainittujen kantajien esiin tuomien seikkojen, jotka perustuvat siihen, että he kuuluvat sellaisten henkilöiden muodostamaan ryhmään, jotka ovat saaneet unionin kansalaisen aseman, koska he ovat Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaisia, perusteella ei voida katsoa, että kantajat olisivat rajoitettuun piiriin kuuluvia henkilöitä edellä 42 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla.

58

Ensinnäkin riidanalainen päätös – sellaisena kuin sillä väitetysti evätään Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaisilta unionin kansalaisen asema ja tähän asemaan liittyvät oikeudet – on annettu ottamalla huomioon heidän objektiivinen asemansa henkilöinä, jotka ovat unionista eroavan jäsenvaltion kansalaisia (edellä 56 kohta), ja ottamatta kuitenkaan huomioon heidän yksittäiseen tilanteeseensa liittyviä erityispiirteitä, joten tämä päätös ei koske erityisesti näitä kansalaisia (ks. analogisesti tuomio 28.4.2015, T & L Sugars ja Sidul Açúcares v. komissio, C‑456/13 P, EU:C:2015:284, 66 ja 67 kohta ja määräys 20.5.2020, Nord Stream v. parlamentti ja neuvosto, T-530/19, EU:T:2020:213, 64 kohta). Tästä seuraa, että riidanalainen päätös koskee kantajia vain samalla tavalla kuin kaikkia muitakin Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaisia, minkä he itsekin myöntävät. Näin ollen ”suljettu piiri”, johon he vetoavat, seuraa suoraan riidanalaisella päätöksellä käyttöön otetun järjestelmän luonteesta (ks. analogisesti tuomio 10.7.1996, Weber v. komissio, T-482/93, EU:T:1996:97, 65 kohta ja tuomio 6.6.2013, T & L Sugars ja Sidul Açúcares v. komissio, T-279/11, EU:T:2013:299, 84 ja 89 kohta).

59

Näin ollen yhtäältä se, että on mahdollista määrittää jollakin tarkkuudella ”suljettuun piiriin”, johon kantajat vetoavat, kuuluvien henkilöiden lukumäärä tai jopa yksilöidä nämä henkilöt, ja toisaalta se, ettei tätä piiriä voida riidanalaisen päätöksen voimaantulon jälkeen enää laajentaa, eivät edellä 39 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti itsessään ole seikkoja, jotka voisivat johtaa siihen, että kyseinen päätös koskisi näitä henkilöitä erikseen.

60

Toisin kuin kantajat väittävät, unionin kansalaisen asemaa ja tähän asemaan liittyviä oikeuksia ei toiseksi voida pitää ”erityisinä” tai ”yksinomaisina” oikeuksina. Yhdistyneen kuningaskunnan erotessa unionista kaikilla tämän valtion, joka tuolloin oli unionin jäsen, kansalaisilla oli tämä asema ja kyseiseen asemaan liittyvät oikeudet. Näin ollen ”suljettuun piiriin”, johon kantajat vetoavat, kuuluvien jäsenten tilannetta ei voida rinnastaa kantajan tilanteeseen asiassa, joka johti 18.5.1994 annettuun tuomioon Codorniu v. neuvosto (C-309/89, EU:C:1994:197, 21 ja 22 kohta) ja jossa kantajaa oli estetty käyttämästä rekisteröityä tavaramerkkiä, joka oli luonteeltaan yksilöllinen ja yksinomainen omistusoikeus (ks. vastaavasti ja analogisesti määräys 23.11.2015, Beul v. parlamentti ja neuvosto, T-640/14, EU:T:2015:907, 48 kohta).

61

Tästä seuraa, että kantajat eivät voi perustellusti väittää, että heiltä olisi riidanalaisella päätöksellä evätty erityinen tai yksinomainen saavutettu oikeus. Pelkästään sellaisen saavutetun tai subjektiivisen oikeuden olemassaolo, jonka ulottuvuuteen tai käyttämiseen riidanalainen toimi mahdollisesti vaikuttaa, ei riitä yksilöimään kyseisen oikeuden haltijaa silloin, kun muilla henkilöillä voi olla vastaavanlaisia oikeuksia ja näin ollen olla samassa tilanteessa kuin kyseinen haltija (ks. vastaavasti tuomio 16.12.2011, Enviro Tech Europe ja Enviro Tech International v. komissio, T-291/04, EU:T:2011:760, 116 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

62

Kolmanneksi eri seikoilla, joihin kukin kantaja on henkilökohtaisesti vedonnut ja jotka on lueteltu edellä 47 kohdassa, voidaan korkeintaan osoittaa ne konkreettiset, erilaiset ja mahdollisesti merkittävät vaikutukset, joita unionin kansalaisen aseman ja tähän asemaan liittyvien oikeuksien väitetystä menettämisestä voi kullekin heistä seurata. Mikään näistä seikoista ei sitä vastoin ole omiaan osoittamaan, että tämän aseman ja kyseiseen asemaan liittyvien oikeuksien menettämisestä aiheutuisi heille niin erityislaatuisia ja erityisiä seurauksia, että heidät niiden perusteella voitaisiin yksilöidä suhteessa kaikkiin muihin henkilöihin samalla tavalla kuin tällaisen toimen adressaatti edellä 38 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla.

63

Neljänneksi kantajien väitteestä, jonka mukaan edellytystä, jonka mukaan toimen on koskettava kantajia erikseen, olisi tulkittava laajasti, on muistutettava, että perusoikeuskirjan 47 artiklan tarkoituksena ei ole muuttaa perussopimuksissa määrättyä tuomioistuinvalvontaa koskevaa järjestelmää eikä etenkään niitä sääntöjä, jotka koskevat unionin tuomioistuimissa suoraan nostettujen kanteiden tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä. SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa määrättyjä tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä on siis tulkittava tehokasta oikeussuojaa koskevan perusoikeuden valossa tämän kuitenkaan johtamatta näiden EUT-sopimuksessa nimenomaisesti määrättyjen edellytysten sivuuttamiseen (ks. tuomio 3.10.2013, Inuit Tapiriit Kanatami ym. v. parlamentti ja neuvosto, C‑583/11 P, EU:C:2013:625, 97 ja 98 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 28.4.2015, T & L Sugars ja Sidul Açúcares v. komissio, C‑456/13 P, EU:C:2015:284, 43 ja 44 kohta).

64

Perusoikeuskirjan 47 artiklassa myönnetty suoja ei myöskään edellytä, että yksityinen voisi varauksettomasti nostaa kumoamiskanteen toimista, jotka eivät koske häntä erikseen.

65

Lisäksi kantajien väitteellä siitä, että nyt käsiteltävässä asiassa olisi kyse demokratian periaatteesta ja asia koskisi unionin perustuslaillisen identiteetin ydintä, ei sellaisenaan ole merkitystä arvioitaessa sitä, täyttävätkö kantajat edellytyksen, jonka mukaan toimen on koskettava heitä erikseen. SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa määrättyjä tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä sovelletaan näet kaikkiin kumoamiskanteisiin esille tulleista aineellisista kysymyksistä riippumatta. Nyt käsiteltävän asian tosiseikat kuitenkin eroavat 23.4.1986 annettuun tuomioon Les Verts v. parlamentti (294/83, EU:C:1986:166, 32–37 kohta), johon kantajat vetoavat, johtaneen asian hyvin erityisestä asiayhteydestä, sillä tässä asiassa oli kyse poliittisen ryhmittymän, joka ei ollut edustettuna parlamentissa, oikeudesta nostaa kanne sellaisista parlamentin toimista, jotka koskivat määrärahojen myöntämistä Euroopan parlamentin vaalien valmisteluun ja joiden hyväksymiseen olivat osallistuneet parlamentissa edustettuina olleet kilpailevat poliittiset ryhmittymät.

66

Viidenneksi on todettava, että – toisin kuin kantajat väittävät – kysymys siitä, koskeeko toimi heitä erikseen, voidaan nyt käsiteltävässä asiassa ratkaista tutkimatta asian aineellista kysymystä ja erityisesti tutkimatta sitä, onko unionin kansalaisen asema pysyvä ja peruuttamaton.

67

Näin ollen on syytä katsoa, että riidanalainen päätös ei koske kantajia erikseen. Heillä ei näin ollen ole asiavaltuutta SEUT 263 artiklan neljännen kohdan toisen osan perusteella, eikä ole tarpeen tutkia, koskeeko kyseinen päätös heitä suoraan.

68

On muistutettava, että SEUT 263 artiklan neljännen kohdan kolmannessa osassa määrätyt edellytykset, jotka liittyvät ensinnäkin siihen, onko riidanalainen toimi luonteeltaan sääntelytoimi, toiseksi siihen, että toimi koskee kantajaa suoraan, ja kolmanneksi siihen, ettei täytäntöönpanotoimenpiteitä edellytetä, ovat kumulatiivisia (ks. vastaavasti määräys 19.11.2020, Buxadé Villalba ym. v. parlamentti, T‑32/20, ei julkaistu, EU:T:2020:552, 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

69

Nyt esillä olevan asian olosuhteissa on tutkittava aluksi, täyttyykö ensimmäinen edellytys, joka koskee sitä, onko riidanalainen päätös luonteeltaan sääntelytoimi.

70

On muistutettava, että SEUT 263 artiklan neljännen kohdan kolmannessa osassa tarkoitetun sääntelytoimen käsitteen ulottuvuus on suppeampi kuin SEUT 263 artiklan neljännen kohdan ensimmäisessä ja toisessa osassa käytetyn toimen käsitteen ulottuvuus. Tällä käsitteellä ei näin ollen tarkoiteta kaikkia yleisesti sovellettavia toimia, vaan kyse on tämän luonteisten toimien rajoitetummasta ryhmästä (tuomio 3.10.2013, Inuit Tapiriit Kanatami ym. v. parlamentti ja neuvosto, C‑583/11 P, EU:C:2013:625, 58 kohta).

71

Näin ollen sääntelytoimen käsitteellä tarkoitetaan yhtäältä yleisesti sovellettavia toimia, mutta toisaalta se ei kata lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttyjä toimia (ks. vastaavasti tuomio 3.10.2013, Inuit Tapiriit Kanatami ym. v. parlamentti ja neuvosto, C‑583/11 P, EU:C:2013:625, 60 ja 61 kohta).

72

Nyt käsiteltävässä asiassa asianosaiset ovat ensinnäkin perustellusti yhtä mieltä siitä, että riidanalainen päätös on yleisesti sovellettava toimi, jota ei ole hyväksytty lainsäätämisjärjestyksessä.

73

Yhtäältä on näet selvää, että riidanalainen päätös on yleisesti sovellettava toimi (edellä 56 kohta).

74

Toisaalta on muistutettava, että oikeudellista toimea voidaan pitää lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttynä unionin toimena vain, jos se on hyväksytty sellaisen perussopimusten määräyksen nojalla, jossa viitataan nimenomaisesti joko tavalliseen lainsäätämisjärjestykseen tai erityiseen lainsäätämisjärjestykseen (tuomio 6.9.2017, Slovakia ja Unkari v. neuvosto, C-643/15 ja C-647/15, EU:C:2017:631, 62 kohta). Nyt käsiteltävässä asiassa riidanalainen päätös on annettu SEU 50 artiklan 2 kohdan nojalla. On kuitenkin todettava, että vaikka kyseisessä määräyksessä täsmennetään, että sopimuksen jäsenvaltion eroamiseen sovellettavista yksityiskohtaisista määräyksistä tekee unionin puolesta neuvosto, joka tekee ratkaisunsa määräenemmistöllä Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan, siinä ei viitata nimenomaisesti tavalliseen lainsäätämisjärjestykseen eikä erityiseen lainsäätämisjärjestykseen. Tästä seuraa, ettei riidanalaisen päätöksen voida katsoa olevan lainsäätämisjärjestyksessä hyväksytty toimi.

75

Toiseksi asianosaiset ovat eri mieltä siitä, mitä johtopäätöksiä on tehtävä siitä, että riidanalainen päätös on yleisesti sovellettava muu kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksytty toimi. Kantajien mukaan tämä päätös voi olla vain sääntelytoimi. Neuvoston mukaan kyseinen päätös ei ole lainsäätämisjärjestyksessä hyväksytty toimi eikä sääntelytoimi.

76

Tältä osin on huomautettava, ettei unionin tuomioistuin katsonut 3.10.2013 antamassaan tuomiossa Inuit Tapiriit Kanatami ym. v. parlamentti ja neuvosto (C‑583/11 P, EU:C:2013:625), että sääntelytoimen käsite kattaisi kaikki yleisesti sovellettavat muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksytyt toimet.

77

On tosin muistutettava, että myöhemmässä tuomiossaan unionin tuomioistuin on nimenomaisesti hylännyt tulkinnan, jonka mukaan olemassa olisi yleisesti sovellettavia toimia, joita ei ole hyväksytty lainsäätämisjärjestyksessä ja jotka eivät kuulu SEUT 263 artiklan neljännen kohdan kolmannessa osassa tarkoitetun sääntelytoimen käsitteen piiriin. Unionin tuomioistuin on sen vuoksi katsonut, että tämä käsite kattaa kaikki yleisesti sovellettavat toimet, joita ei ole hyväksytty lainsäätämisjärjestyksessä (ks. vastaavasti tuomio 6.11.2018, Scuola Elementare Maria Montessori v. komissio, komissio v. Scuola Elementare Maria Montessori ja komissio v. Ferracci, C‑622/16 P–C‑624/16 P, EU:C:2018:873, 24 ja 28 kohta).

78

On kuitenkin todettava, että 6.11.2018 annettuun tuomioon Scuola Elementare Maria Montessori v. komissio, komissio v. Scuola Elementare Maria Montessori ja komissio v. Ferracci (C‑622/16 P–C‑624/16 P, EU:C:2018:873) johtaneessa asiassa riidanalainen toimi oli komission valtiontuesta antama päätös. Vaikka tämä päätös oli yleisesti sovellettava sen vuoksi, että siinä lausuttiin kansallisista tukijärjestelmistä, se oli luonteeltaan selvästi hallinnollinen, ja sitä paitsi sen oli tehnyt komissio yksin ilman neuvoston ja parlamentin myötävaikutusta. Komission tässä yhteydessä tuolloin puoltama näkemys, jonka mukaan kyseinen päätös olisi ollut yleisesti sovellettava muu kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksytty toimi, joka ei kuulu sääntelytoimen käsitteen alaan, ei perustunut millään tavoin SEUT 263 artiklan neljännen kohdan kolmannen osan sanamuotoon, syntyhistoriaan tai tarkoitukseen, kuten unionin tuomioistuin kyseisen tuomion 24–27 kohdassa totesi.

79

Unionin tuomioistuimella ei sitä vastoin ole vielä ollut tilaisuutta tutkia, onko päätöksiä, joilla hyväksytään kansainvälisen sopimuksen tekeminen, ja erityisesti päätöksiä, joilla hyväksytään sellaisen sopimuksen tekeminen, jossa vahvistetaan jäsenvaltion eroamiseen sovellettavat yksityiskohtaiset määräykset, pidettävä SEUT 263 artiklan neljännen kohdan kolmannessa osassa tarkoitettuina sääntelytoimina.

80

Näin ollen on tutkittava, kattaako sääntelytoimen käsite myös tällaiset päätökset.

81

Tältä osin on ensinnäkin todettava, että – samoin kuten kaikki unionin tekemät kansainväliset sopimukset – sopimus, jossa vahvistetaan jäsenvaltion eroamiseen sovellettavat yksityiskohtaiset määräykset, sitoo unionin toimielimiä ja on ensisijainen niiden antamiin toimiin nähden (ks. analogisesti tuomio 13.1.2015, neuvosto ja komissio v. Stichting Natuur en Milieu ja Pesticide Action Network Europe, C‑404/12 P ja C‑405/12 P, EU:C:2015:5, 44 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

82

Tästä unionin tekemien kansainvälisten sopimusten ensisijaisuudesta johdetun oikeuden säännöksiin nähden seuraa, että erosopimus on normihierarkiassa ylemmän tasoinen kuin muut yleisesti sovellettavat sekä lainsäätämisjärjestyksessä hyväksytyt toimet että sääntelytoimet.

83

Tästä seuraa, että riidanalaisella päätöksellä otetaan unionin oikeusjärjestyksessä käyttöön erosopimukseen sisältyvät säännöt, jotka ovat ensisijaisia lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttyihin toimiin ja sääntelytoimiin nähden ja jotka eivät siten itsessään voi olla sääntelytoimia.

84

Toiseksi hyväksymismenettelynsä kannalta erosopimuksen voidaan muiden unionin tekemien kansainvälisten sopimusten tavoin katsoa vastaavan unionin ulkosuhteissa tointa, joka on hyväksytty unionin sisällä lainsäätämisjärjestyksessä (ks. vastaavasti ja analogisesti lausunto 1/15 (EU:n ja Kanadan välinen PNR-sopimus), 26.7.2017, EU:C:2017:592, 146 kohta).

85

Neuvosto näet teki erosopimuksen unionin puolesta parlamentin hyväksynnän saatuaan SEU 50 artiklan 2 kohdassa määrättyä menettelyä noudattaen. Koska neuvosto ja parlamentti ovat olleet mukana tässä menettelyssä, menettely on lähellä tavallista lainsäätämisjärjestystä ja erityistä lainsäätämisjärjestystä, jotka määritellään SEUT 289 artiklan 1 ja 2 kohdassa, jotka mainitaan SEUT 21 artiklan 2 ja 3 kohdassa, SEUT 22 artiklan 1 ja 2 kohdassa, SEUT 23 artiklan toisessa kohdassa, SEUT 24 artiklan ensimmäisessä kohdassa, SEUT 25 artiklan toisessa kohdassa ja SEUT 228 artiklan 4 kohdassa ja joiden perusteella nämä kaksi toimielintä voivat antaa säännöksiä unionin kansalaisen asemaan liittyvistä oikeuksista. Toisin kuin kantajat väittävät, unionin kansalaiset, jotka ovat eroavan jäsenvaltion kansalaisia, lisäksi osallistuvat sellaisen sopimuksen tekemistä koskevan päätöksen tekemiseen, jossa vahvistetaan kyseisen valtion eroamiseen sovellettavat yksityiskohtaiset määräykset, sillä SEU 50 artiklassa ei määrätä yhdenkään Euroopan parlamentin jäsenen sulkemisesta pois, kun parlamentti hyväksyy tällaisen sopimuksen.

86

Tästä seuraa, että riidanalaisella päätöksellä otetaan unionin oikeusjärjestyksessä käyttöön erosopimukseen sisältyvät säännöt, joille – samoin kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttyihin toimiin sisältyville säännöksille – on ominaista erityisen vahva demokraattinen legitimiteetti. Juuri neuvoston ja parlamentin osallistumista edellyttävän menettelyn mukaisesti annetun lainsäädännön erityisen vahvalla demokraattisella legitimaatiolla voidaan perustella se, miksi edellytyksiä, joiden täyttyessä yksityiset voivat nostaa kumoamiskanteen lainsäätämisjärjestyksessä hyväksytyistä toimista, ei laajenneta (ks. vastaavasti julkisasiamies Kokottin ratkaisuehdotus Inuit Tapiriit Kanatami ym. v. parlamentti ja neuvosto, C‑583/11 P, EU:C:2013:21, 38 kohta).

87

Lisäksi useissa SEUT 263 artiklan neljännen kohdan kolmannen osan kieliversioissa sääntelytoimen käsitteellä viitataan pikemmin täytäntöönpanovallan toimiin kuin lainsäädäntövallan toimiin (ks. vastaavasti julkisasiamies Kokottin ratkaisuehdotus Inuit Tapiriit Kanatami ym. v. parlamentti ja neuvosto, C‑583/11 P, EU:C:2013:21, 41 kohta). Riidanalaisen päätöksen kaltaista päätöstä, jossa hyväksytään kansainvälisen sopimuksen tai sellaisen sopimuksen tekeminen, jossa vahvistetaan jäsenvaltion eroamiseen sovellettavat yksityiskohtaiset määräykset, ei voida rinnastaa täytäntöönpanovallan toimeen.

88

Kolmanneksi olisi epäjohdonmukaista ja paradoksaalista laajentaa edellytyksiä, joiden täyttyessä yksityiset voivat nostaa riidanalaisesta päätöksestä kumoamiskanteen, katsomalla riidanalaisen päätöksen olevan sääntelytoimi. Tällainen laajentaminen johtaisi näet siihen, että yksityiset voisivat riitauttaa tietyn oikeussäännön helpommin silloin, kun se sisältyy erosopimuksen kaltaiseen kansainväliseen sopimukseen ja kun se otetaan sittemmin osaksi unionin oikeusjärjestystä riidanalaisen päätöksen kaltaisella päätöksellä, jolla kyseessä olevan sopimuksen tekeminen hyväksytään, kuin silloin, kun sama oikeussääntö sisältyy lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttyyn toimeen, jonka sisältö on sama ja joka on normihierarkiassa alemmalla tasolla.

89

Neljänneksi SEUT 263 artiklan neljännen kohdan kolmannen osan syntyhistoriasta ilmenee, että Euroopan perustuslakia ja sittemmin Lissabonin sopimusta koskevan sopimusluonnoksen laatijoiden nimenomaisena tarkoituksena ei ollut laajentaa sellaisten kanteiden tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä, joita yksityishenkilöt nostavat päätöksistä, joilla hyväksytään kansainvälisen sopimuksen tekeminen, kuten muun muassa päätöksistä, joilla hyväksytään sellaisen sopimuksen tekeminen, jossa jäsenvaltion eroamiseen sovellettavat yksityiskohtaiset määräykset vahvistetaan. Erityisesti Euroopan perustuslakia koskevan sopimusluonnoksen esitöistä – ja erityisesti sen III-365 artiklan 4 kohdasta, jonka sisältö on samasanaisesti toistettu SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa – ei mitenkään ilmene, että kyseiset laatijat olisivat halunneet, että tällaiset päätökset luokiteltaisiin näissä kahdessa artiklassa tarkoitetuiksi ”sääntelytoimiksi”.

90

SEUT 263 artiklan neljännen kohdan kolmannessa osassa tarkoitettua sääntelytoimen käsitettä on näin ollen tulkittava siten, että se ei kata päätöksiä, joilla hyväksytään kansainvälisen sopimuksen tekeminen, kuten erityisesti päätöksiä, joilla hyväksytään sellaisen sopimuksen tekeminen, jossa vahvistetaan jäsenvaltion eroamiseen sovellettavat yksityiskohtaiset määräykset.

91

Riidanalaista päätöstä ei näin ollen voida pitää SEUT 263 artiklan neljännen kohdan kolmannessa osassa tarkoitettuna sääntelytoimena.

92

Kantajien muilla väitteillä ei horjuteta tätä päätelmää.

93

Ensinnäkään se, että riidanalainen päätös on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä otsikon ”Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät toimet” alla, ei merkitse sitä, että kyseinen päätös olisi välttämättä sääntelytoimi. Tästä seuraa, ettei kyseinen julkaiseminen ole ollut omiaan johtamaan yksityishenkilöitä harhaan niiden muutoksenhakumahdollisuuksien suhteen, joita heillä oli käytettävissään kyseistä päätöstä vastaan.

94

Toiseksi riidanalaisen päätöksen luokitteleminen yleisesti sovellettavaksi toimeksi, joka ei ole lainsäätämisjärjestyksessä hyväksytty toimi tai sääntelytoimi, ei ole oikeusvarmuuden ja tehokkaan oikeussuojan periaatteiden vastaista. Näitä periaatteita ei näet voida tulkita siten, että niillä kiellettäisiin kanteiden tutkittavaksi ottamista koskevien sääntöjen asteittainen selkeyttäminen oikeuskäytäntöön perustuvilla tulkinnoilla, kunhan ne ovat kohtuullisesti ennakoitavissa (ks. analogisesti tuomio 28.3.2017, Rosneft, C-72/15, EU:C:2017:236, 167 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Sääntelytoimen käsitteestä edellä 90 kohdassa esitetty tulkinta oli nyt käsiteltävässä asiassa kohtuullisesti ennakoitavissa, kun otetaan huomioon sellaisten päätösten erityispiirteet, joilla kansainvälisen sopimuksen tekeminen hyväksytään, kuten erityisesti päätösten, joilla hyväksytään sellaisen sopimuksen tekeminen, jossa vahvistetaan jäsenvaltion eroamiseen sovellettavat yksityiskohtaiset määräykset.

95

Kolmanneksi tehokkaan oikeussuojan periaate, sellaisena kuin se on vahvistettu perusoikeuskirjan 47 artiklassa, ei edellytä, että yksityinen voisi varauksettomasti nostaa yleisesti sovellettavista toimista, jotka eivät kuulu sääntelytoimen käsitteen alaan, kumoamiskanteen suoraan unionin tuomioistuimissa (ks. analogisesti lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävien toimien osalta tuomio 3.10.2013, Inuit Tapiriit Kanatami ym. v. parlamentti ja neuvosto, C‑583/11 P, EU:C:2013:625, 105 kohta ja tuomio 9.11.2017, SolarWorld v. neuvosto, C‑204/16 P, EU:C:2017:838, 66 kohta).

96

Edellä esitetystä seuraa, että kantajilla ei ole asiavaltuutta SEUT 263 artiklan neljännen kohdan kolmannen osan perusteella, eikä ole tarpeen tutkia, koskeeko riidanalainen päätös kantajia suoraan ja edellyttääkö se täytäntöönpanotoimenpiteitä.

97

Tästä seuraa, että neuvosto väittää perustellusti, ettei kantajilla ole asiavaltuutta. Oikeudenkäyntiväite on näin ollen hyväksyttävä ja kanne on jätettävä tutkimatta.

98

Työjärjestyksen 142 artiklan 2 kohdan mukaan väliintulo menettää tarkoituksensa, jos kanne jätetään tutkimatta. Koska kanne jätetään nyt esillä olevassa asiassa tutkimatta, lausunnon antaminen komission, British in Europen, Plaid Cymru – The Party of Walesin, European Democracy Labin, ECITin ja European Alternatives Ltd:n väliintulohakemuksista raukeaa.

99

Ensinnäkin unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantajat ovat hävinneet asian, ne on velvoitettava vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan neuvoston oikeudenkäyntikulut tämän vaatimusten mukaisesti lukuun ottamatta väliintulohakemuksiin liittyneitä kuluja.

100

Toiseksi työjärjestyksen 144 artiklan 10 kohdassa määrätään, että jos pääasian käsittely päätetään ennen väliintulohakemuksen ratkaisemista, väliintulohakemuksen tekijä ja varsinaiset asianosaiset vastaavat väliintulohakemukseen liittyvistä omista kuluistaan. Nyt käsiteltävässä asiassa kantajat, neuvosto, komissio, British in Europe, Plaid Cymru – The Party of Wales, European Democracy Lab, ECIT ja European Alternatives Ltd vastaavat kukin omista väliintulohakemuksiin liittyneistä kuluistaan.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu kymmenes jaosto)

on määrännyt seuraavaa: