—

kumoamaan komission 2.3.2020 päivätyn kirjeen, jolla komission budjettipääosaston varapääjohtaja oli vaatinut ensimmäistä kantajaa maksamaan komissiolle 12 236 931,69 euroa

—

toteamaan tämän vuoksi, että komission on luettava ne 16 400 000 euron maksut, jotka ensimmäinen kantaja on suorittanut komissiolle 29.6.2011 ja 16.6.2015 välisenä aikana, sekä tälle rahamäärälle kertynyt hyvityskorko 1 420 610 euroa eli siis yhteensä 17 820 610 euroa 15.7.2015 alkavin vaikutuksin sen sakon suoritukseksi, jonka unionin yleinen tuomioistuin on itsenäisesti määrännyt asiassa Westfälische Drahtindustrie ym. v. komissio (T-393/10, EU:T:2015:515) antamallaan tuomiolla, ja että tämä sakko on siten jo tullut kokonaisuudessaan maksetuksi 17.10.2019 tapahtuneella 18 149 636,24 euron suorituksella

—

velvoittamaan komission maksamaan ensimmäiselle kantajalle 1 633 085,17 euroa lisättynä hyvityskorolla, joka lasketaan 17.10.2019 lähtien, ja viivästyskorolla, joka lasketaan 17.10.2019 lähtien täyden maksun tapahtumiseen asti soveltaen Euroopan keskuspankin jälleenrahoitustoimiinsa kulloinkin soveltamaa keskimääräistä korkokantaa lisättynä 3,5 prosenttiyksiköllä

—

toissijaisesti velvoittamaan Euroopan unionin, jota edustaa Euroopan komissio, suorittamaan kaikille kolmelle kantajalle vahingonkorvausta 12 236 931,69 euroa kuittaamalla tämä rahamäärä sillä 12 236 931,69 euron rahamäärällä, jota komissio on 2.3.2020 päivätyllä kirjeellä vaatinut ensiksi mainitulta kantajalta, sekä palauttamaan ensimmäiselle kantajalle liikasuorituksen 1 633 085,17 euroa lisättynä hyvityskorolla, joka lasketaan 17.10.2019 lähtien, ja viivästyskorolla, joka lasketaan 17.10.2019 lähtien täyden maksun tapahtumiseen asti soveltaen Euroopan keskuspankin jälleenrahoitustoimiinsa kulloinkin soveltamaa keskimääräistä korkokantaa lisättynä 3,5 prosenttiyksiköllä

—

joka tapauksessa velvoittamaan vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste: SEUT 266 artiklan 1 kohdan rikkominen, koska kumotun sakon seurauksia ei (edelleenkään) ole poistettu kumoamisvaikutuksen kannalta riittävästi, koska unionin yleisen tuomioistuimen julistaman kumoamistuomion, jolla sakko on kumottu (ja poistettu taannehtivasti), ulottuvuutta ei ole noudatettu. Unionin yleinen tuomioistuin ei ole pysyttänyt tai vahvistanut kumottua sakkoa, vaan se on velvoittanut kantajat maksamaan tuomioistuimen itsenäisesti määräämän uuden sakon.

2)

Toinen kanneperuste: SEUT 266 artiklan 1 kohdan sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU, Euratom) 2018/1046 (1) 99 artiklan 4 kohdan ja 98 artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohdan rikkominen perimällä viivästyskorkoa virheellisesti 4.1.2011 lähtien, koska komissio on velvollisuuksiensa vastaisesti jättänyt lukematta 15.7.2015 annettuun tuomioon mennessä ilman oikeudellista perustetta (ex tunc) vastaanottamansa ensimmäisen kantajan maksusuoritukset ja niille kertyneen hyvityskoron 15.7.2015 alkavin oikeusvaikutuksin kantajien hyväksi tuomioistuimen määräämän uuden sakon suorituksena.

3)

Kolmas kanneperuste: kahdesti rankaisemisen kiellon rikkominen tuomioistuimen määräämää sakkoa (tosiasiallisesti) korottamalla, koska komissio on ilman oikeudellista perustetta vaatinut kantajia maksamaan viivästyskorkoa taannehtivasti 4.1.2011 lähtien.

4)

Neljäs kanneperuste: SEUT 266 artiklan 1 kohdan ja asetuksen 2018/1046 99 artiklan 4 kohdan b alakohdan rikkominen, koska 15.10.2015 lähtien maksettavan viivästyskoron suurin sallittu määrä on laskettu virheellisesti.

5)

Viides kanneperuste: SEUT 266 artiklan 1 kohdan rikkominen loukkaamalla hyvän hallinnon periaatetta ja sääntöjä, koska komissio on ilman oikeudellista perustetta vaatinut kantajilta tuomioistuimen määräämän sakon (viivästyskorkoineen) lisäksi (ylimääräistä) maksusuoritusta.