–

UK ym. ja IG ym., edustajanaan M. Tortorella, avvocato,

–

Italian hallitus, asiamiehenään G. Palmieri, avustajinaan M. Cherubini, Procuratore dello Stato, ja F. Fedeli, avvocato dello Stato,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään L. Armati ja L. Malferrari,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee SEU 189 artiklan kolmannen kohdan ja lääketieteen tutkintotodistusten, todistusten ja muiden muodollista kelpoisuutta osoittavien asiakirjojen vastavuoroisesta tunnustamisesta sekä toimenpiteistä sijoittautumisvapauden ja palvelujen tarjoamisen vapauden tehokkaan käyttämisen helpottamiseksi annetun direktiivin 75/362/ETY ja lääkärintointa koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta annetun direktiivin 75/363/ETY muuttamisesta 26.1.1982 annetun neuvoston direktiivin 82/76/ETY (EYVL 1982, L 43, s. 21) 13 ja 16 artiklan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa vastakkain ovat yhtäältä Presidenza del Consiglio dei Ministri (pääministerin kanslia, Italia), Ministero dell’Economia e delle Finanze (talous- ja valtiovarainministeriö, Italia), QA, JA, Ministero dell’Istruzione, dell’Università e della Ricerca (koulutuksesta, korkeakouluopetuksesta ja tutkimuksesta vastaava ministeriö, Italia) ja Ministero della Salute (terveysministeriö, Italia) ja toisaalta UK ym. ja IG ym. (jäljempänä kyseessä olevat erikoislääkärit) ja jossa on kyse velvollisuudesta maksaa näille erikoislääkäreille lääkärintointa koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta 16.6.1975 annetun neuvoston direktiivin 75/363/ETY (EYVL 1975, L 167, s. 14), sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 82/76 (jäljempänä muutettu direktiivi 75/363), liitteessä tarkoitettu asianmukainen palkka ja sellaisen vahingon korvaamisesta, jonka kyseessä olevat erikoislääkärit katsovat heille aiheutuneen siitä, ettei direktiiviä 82/76 ole pantu asianmukaisesti ja määräajassa täytäntöön.

3

Direktiivin 75/363 2 artiklan 1 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on huolehdittava, että lääketieteen erikoisalojen tutkintotodistuksen, todistuksen tai muun muodollista kelpoisuutta osoittavan asiakirjan antamiseen johtava koulutus täyttää vähintään seuraavat vaatimukset:

4

Kyseisen direktiivin 3 artiklassa säädettiin seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltiot voivat, tämän kuitenkaan rajoittamatta 2 artiklan 1 kohdan c alakohdassa säädetyn täysipäiväisen opiskelun periaatteen soveltamista ja kunnes neuvosto tekee 3 kohdan mukaisen päätöksen, hyväksyä osa-aikaisen erikoistumiskoulutuksen toimivaltaisten kansallisten viranomaisten hyväksymillä edellytyksillä, jos täysipäiväinen koulutus ei olisi perusteltujen syiden vuoksi mahdollista.

2.   Erikoistumiskoulutuksen kokonaiskesto ei saa lyhentyä silloin, kun koulutus järjestetään 1 kohdan mukaisesti. Osa-aikaisuus tai palkallinen yksityisvastaanoton pitäminen ei saa alentaa koulutuksen tasoa.

3.   Neuvosto päättää viimeistään neljän vuoden kuluttua tämän direktiivin tiedoksi antamisesta tilanteen uudelleenarvioinnin perusteella komission ehdotuksesta ja ottaen huomioon sen, että osa-aikaisen koulutuksen tulisi edelleen olla mahdollista tietyissä erikoisalakohtaisesti myöhemmin päätettävissä tapauksissa, onko 1 ja 2 kohdan säännökset pidettävä voimassa vai onko niitä muutettava.”

5

Mainitun direktiivin 7 artiklassa säädettiin seuraavaa:

”Siirtymäkauden toimenpiteenä ja poiketen siitä, mitä 2 artiklan 1 kohdan c alakohdassa ja 3 artiklassa säädetään, ne jäsenvaltiot, joiden laeissa, asetuksissa ja hallinnollisissa määräyksissä säädetään osa-aikaisesta erikoistumiskoulutuksesta tämän direktiivin tiedoksi antamisen ajankohtana, voivat edelleenkin soveltaa näitä säännöksiä hakijoihin, jotka ovat aloittaneet erikoistumiskoulutuksensa viimeistään neljän vuoden kuluttua tämän direktiivin tiedoksi antamisesta. Kyseistä määräaikaa voidaan jatkaa, jos neuvosto ei ole tehnyt päätöstä 3 artiklan 3 kohdan nojalla.”

6

Direktiivi 75/363 annettiin 20.6.1976 tiedoksi jäsenvaltioille.

7

Direktiivin 75/363 2 artiklan 1 kohdan c alakohta on korvattu direktiivin 82/76 9 artiklan 1 kohdalla seuraavasti:

”Jäsenvaltioiden on huolehdittava, että lääketieteen erikoisalojen tutkintotodistuksen, todistuksen tai muun muodollista kelpoisuutta osoittavan asiakirjan antamiseen johtava koulutus täyttää vähintään seuraavat vaatimukset:

– –

– –”

8

Direktiivin 75/363 3 artikla on korvattu direktiivin 82/76 10 artiklalla seuraavasti:

”1.   Jäsenvaltiot voivat, tämän kuitenkaan rajoittamatta 2 artiklan 1 kohdan c alakohdassa säädetyn täysipäiväisen opiskelun periaatteen soveltamista ja kunnes neuvosto tekee 3 kohdan mukaisen päätöksen, hyväksyä osa-aikaisen erikoistumiskoulutuksen toimivaltaisten kansallisten viranomaisten hyväksymillä edellytyksillä, jos täysipäiväinen koulutus ei olisi yksilöllisten perusteltujen syiden vuoksi mahdollista.

2.   Osa-aikaista opetusta tulee antaa liitteessä olevan 2 kohdan mukaisesti, ja sen tulee laadultaan vastata täysipäiväisen koulutuksen tasoa. Osa-aikaisuus tai palkallinen yksityisvastaanoton pitäminen ei saa alentaa koulutuksen tasoa.

Erikoistumiskoulutuksen kokonaiskesto ei saa lyhentyä silloin, kun koulutus järjestetään osa-aikaisesti.

3.   Neuvosto päättää viimeistään 25 päivänä tammikuuta 1989 tilanteen uudelleenarvioinnin perusteella komission ehdotuksesta ja ottaen asianmukaisesti huomioon sen, että osa-aikaisen koulutuksen tulisi edelleen olla mahdollista tietyissä erikoisalakohtaisesti myöhemmin päätettävissä tapauksissa, onko 1 ja 2 kohdan säännökset pidettävä voimassa vai onko niitä muutettava.”

9

Direktiivin 75/363 7 artikla on korvattu direktiivin 82/76 12 artiklalla seuraavasti:

”Siirtymäkauden toimenpiteenä ja poiketen siitä, mitä 2 artiklan 1 kohdan c alakohdassa ja 3 artiklassa säädetään, ne jäsenvaltiot, joiden laeissa, asetuksissa ja hallinnollisissa määräyksissä säädetään osa-aikaisesta erikoistumiskoulutuksesta [direktiivin 75/362] tiedoksi antamisen ajankohtana, voivat edelleenkin soveltaa näitä säännöksiä hakijoihin, jotka ovat aloittaneet erikoistumiskoulutuksensa viimeistään 31 päivänä joulukuuta 1983.

Vastaanottavilla jäsenvaltioilla on oikeus vaatia, että edellä olevan alakohdan perusteella etua saavat henkilöt esittävät tutkintotodistusten, todistusten ja muiden muodollista kelpoisuutta osoittavien asiakirjojen lisäksi todistuksen, että asianomainen on tosiasiallisesti ja luvallisesti toiminut kyseisen alan erikoislääkärinä vähintään kolme peräkkäistä vuotta kyseisen todistuksen myöntämistä edeltävien viiden vuoden aikana.”

10

Direktiiviin 75/363 lisättiin direktiivin 82/76 13 artiklalla liite, jonka otsikko on ”Täysipäiväisen ja osa-aikaisen erikoislääkärinkoulutuksen ominaisuudet”. Kyseisessä liitteessä säädettiin seuraavaa:

”1.   Täysipäiväinen erikoislääkärinkoulutus

Tällainen koulutus tulee suorittaa toimivaltaisen viranomaisen hyväksymissä erityistehtävissä.

Siihen tulee kuulua osallistuminen kaikkiin lääketieteellisiin tehtäviin sillä osastolla, jossa harjoittelu suoritetaan, päivystys mukaan lukien, niin että erikoistuvan lääkärin kaikki ammatinharjoittamiseen käyttämät tavallisen työviikon tunnit koko vuoden aikana käytetään tähän käytännölliseen ja teoreettiseen koulutukseen toimivaltaisten viranomaisten vahvistamalla tavalla. Näistä tehtävistä maksetaan asianmukainen palkka.

Koulutus voidaan keskeyttää seuraavista syistä: asevelvollisuus, komennus, raskaus tai sairaus. Minkään keskeytyksen ei kuitenkaan tule lyhentää koulutuksen kokonaiskestoa.

2.   Osa-aikainen erikoislääkärinkoulutus

Tämän koulutuksen tulee täyttää samat vaatimukset kuin täysipäiväinen koulutus, josta se poikkeaa ainoastaan siinä, että lääketieteellisiin tehtäviin osallistumisen aikaa voidaan lyhentää niin, että se on vähintään puolet 1 kohdan 2 alakohdassa säädetystä ajasta.

Toimivaltaisten viranomaisten tulee huolehtia siitä, että osa-aikaisen erikoislääkärikoulutuksen kokonaiskesto ja laatu eivät alita täysipäiväisen koulutuksen kestoa ja laatua.

Tällaisesta osa-aikaisesta koulutuksesta maksetaan asianmukainen palkka.”

11

Direktiivin 82/76 14 artiklassa säädettiin seuraavaa:

”Ennen 1 päivää tammikuuta 1983 aloitetut [direktiivin 75/363] 3 artiklan mukaiset erikoistumisopinnot voidaan suorittaa loppuun kyseisen artiklan mukaisesti.”

12

Direktiivin 82/76 16 artiklassa säädettiin seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on toteutettava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät toimenpiteet viimeistään 31 päivänä joulukuuta 1982. Niiden on ilmoitettava tästä komissiolle viipymättä.”

13

Direktiivi 82/76 annettiin 29.1.1982 tiedoksi jäsenvaltioille, ja se tuli ETY:n perustamissopimuksen 191 artiklan toisen kohdan mukaisesti voimaan samana päivänä.

14

Muutettu direktiivi 75/363 kumottiin 15.4.1993 lääkäreiden vapaan liikkuvuuden sekä heidän tutkintotodistustensa, todistustensa ja muiden muodollista kelpoisuutta osoittavien asiakirjojensa vastavuoroisen tunnustamisen helpottamisesta 5.4.1993 annetulla neuvoston direktiivillä 93/16/ETY (EYVL 1993, L 165, s. 1), joka puolestaan kumottiin ammattipätevyyden tunnustamisesta 7.9.2005 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2005/36/EY (EUVL 2005, L 255, s. 22).

15

Direktiivi 82/76 pantiin täytäntöön Italian oikeudessa 26.1.1982 annetun neuvoston direktiivin 82/76/ETY, jolla on muutettu erikoislääkärinkoulutuksesta aikaisemmin annettuja direktiivejä, täytäntöönpanosta 8.8.1991 annetulla asetuksella nro 257, joka on annettu 29.12.1990 annetun lain nro 428 6 §:n nojalla (decreto legislativo n. 257 – Attuazione della direttiva n. 82/76/CEE del Consiglio del 26 gennaio 1982, recante modifica di precedenti direttive in tema di formazione dei medici specialisti, a norma dell’art. 6 della legge 29 dicembre 1990, n. 428) (GURI nro 191, 16.8.1991). Kyseinen asetus tuli voimaan 15 päivää julkaisemisensa jälkeen, ja se korvattiin myöhemmin lääkäreiden vapaan liikkuvuuden sekä heidän tutkintotodistustensa, todistustensa ja muiden muodollista kelpoisuutta osoittavien asiakirjojensa vastavuoroisen tunnustamisen helpottamisesta annetun direktiivin 93/16/ETY ja sen muuttamisesta annettujen direktiivien 97/50/EY, 98/21/EY, 98/63/EY ja 99/46/EY täytäntöönpanosta 17.8.1999 annetulla asetuksella nro 368 (decreto legislativo n. 368 – Attuazione della direttiva 93/16/CEE in materia di libera circolazione dei medici e di reciproco riconoscimento dei loro diplomi, certificati ed altri titoli e delle direttive 97/50/CE, 98/21/CE, 98/63/CE e 99/46/CE che modificano la direttiva 93/16/CEE) (GURI nro 250, Supplemento ordinario, 23.10.1999).

16

Asetuksen nro 257 8.2 §:ssä säädettiin, että sen säännöksiä sovelletaan lukuvuodesta 1991–1992 lähtien.

17

Kaikki kyseessä olevat erikoislääkärit ovat suorittaneet Italiassa lääketieteen erikoistumiskoulutuksen. Jotkut näistä lääkäreistä aloittivat koulutuksensa ennen vuotta 1982 ja osa myöhemmin.

18

Kyseessä olevat erikoislääkärit nostivat 16.4.2008 Tribunale di Romassa (Rooman alioikeus, Italia) pääministerin kansliaa, koulutuksesta, korkeakouluopetuksesta ja tutkimuksesta vastaavaa ministeriötä, terveysministeriötä sekä talous- ja valtiovarainministeriötä vastaan kanteet, joissa vaadittiin, että kyseiset viranomaiset velvoitetaan yhtäältä maksamaan heille muutetun direktiivin 75/363 liitteessä tarkoitettu asianmukainen palkka heidän suorittamastaan erikoislääkärinkoulutuksesta ja toisaalta korvaamaan vahinko, jonka he katsovat heille aiheutuneen siitä, ettei direktiiviä 82/76 ole pantu asianmukaisesti ja määräajassa täytäntöön.

19

Tribunale di Roma hylkäsi nämä vaatimukset vuonna 2012 antamallaan ratkaisulla.

20

Corte d’appello di Roma (Rooman ylioikeus, Italia), johon tästä ratkaisusta valitettiin, pysytti kyseisen ratkaisun 27.9.2016 antamallaan tuomiolla niiden kyseessä olevien erikoislääkäreiden osalta, jotka olivat aloittaneet koulutuksensa ennen lukuvuotta 1983–1984, sekä niiden erikoislääkäreiden osalta, jotka olivat osallistuneet erikoistumiskursseille, joista ei ollut säädetty muutetussa direktiivissä 75/363.

21

Pääministerin kanslia valitti tästä tuomiosta ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen eli Corte suprema di cassazioneen (ylin yleinen tuomioistuin, Italia). Lisäksi osa kyseessä olevista erikoislääkäreistä teki kyseisestä tuomiosta liitännäisen valituksen.

22

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että pääasioissa on kyse sellaisiin erikoislääkäreihin, jotka ovat aloittaneet erikoislääkärinkoulutuksensa ennen 1.1.1983 ja suorittaneet sen loppuun kyseisen päivämäärän jälkeen, sovellettavan oikeudellisen järjestelmän arvioimisesta. Kyseinen tuomioistuin toteaa, että se on 24.1.2018 annetun tuomion Pantuso ym. (C‑616/16 ja C‑617/16, EU:C:2018:32) julistamisen jälkeen erottanut kyseisen tuomion mukaisesti toisistaan eri tilanteet, joihin erikoislääkärit saattavat kuulua. Etenkään erikoislääkäreillä, jotka ovat aloittaneet koulutuksensa ennen kuin direktiivi 82/76 tuli voimaan 29.1.1982, ei ole oikeutta saada mitään palkkaa koulutuksestaan.

23

Tämän nimenomaisen tapauksen osalta ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen eri jaostoissa on tulkittu eri tavoin sitä, voivatko kyseessä olevien erikoislääkäreiden kaltaiset lääkärit, jotka ovat suorittaneet lääketieteen erikoistumiskoulutuksen, vaatia unionin oikeuden perusteella palkkaa koulutuksestaan, joka on aloitettu ennen direktiivin 82/76 voimaantuloa.

24

Näissä olosuhteissa Corte suprema di cassazione päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

25

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on pyytänyt unionin tuomioistuimelta tämän asian käsittelemistä unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 105 artiklan 1 kohdan mukaisessa nopeutetussa menettelyssä. Kyseinen tuomioistuin esittää pyyntönsä tueksi, että kun otetaan huomioon se, että Corte suprema di cassazionen eri jaostot tulkitsevat nyt käsiteltävässä asiassa sovellettavaa unionin säännöstöä eri tavoin ja että kyseisessä tuomioistuimessa tällä hetkellä vireillä olevien asioiden huomattava määrä on osoitus siitä, että asianomaisille unionin oikeuden perusteella kuuluvien oikeuksien oikeussuojan laajuudesta vallitsee vakavaa ja jatkuvaa epävarmuutta, on tarve hälventää nopeasti kyseisen säännöstön asianmukaiseen tulkintaan liittyvät epäilyt ja poistaa siten vakava epävarmuus ennakkoratkaisukysymysten taustalla olevan kaltaisista kansallisesti ja myös perustuslaillisesti merkittävistä perustavanlaatuisista kysymyksistä.

26

Työjärjestyksen 105 artiklan 1 kohdasta ilmenee, että unionin tuomioistuimen presidentti voi ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen pyynnöstä tai poikkeuksellisesti omasta aloitteestaan päättää esittelevää tuomaria ja julkisasiamiestä kuultuaan, että ennakkoratkaisupyyntö käsitellään nopeutetussa menettelyssä kyseisen työjärjestyksen määräyksistä poiketen, jos asian laatu edellyttää, että asia käsitellään ensi tilassa.

27

Unionin tuomioistuimen presidentti päätti 14.12.2020 esittelevää tuomaria ja julkisasiamiestä kuultuaan hylätä nopeutettua menettelyä koskevan pyynnön.

28

Unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä nimittäin ilmenee, että niiden henkilöiden tai oikeudellisten tilanteiden, joita mahdollisesti koskee ratkaisu, jonka kansallinen tuomioistuin antaa saatettuaan ennakkoratkaisupyynnön unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi, lukuisuus ei sellaisenaan merkitse sellaista erityistä olosuhdetta, joka oikeuttaisi nopeutetun menettelyn käyttämisen. Sama koskee sellaisten asioiden suurta määrää, joiden käsittelyä mahdollisesti lykätään odotettaessa ratkaisua, jonka unionin tuomioistuin ennakkoratkaisupyyntöön antaa (tuomio 2.9.2021, OTP Jelzálogbank ym., C‑932/19, EU:C:2021:673, 23 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

29

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee myös, että pelkästään yksityisten intressi – vaikka se voi olla oikeutettu – määrittää mahdollisimman nopeasti niille unionin oikeuden perusteella kuuluvien oikeuksien ulottuvuus, ei ole osoitus työjärjestyksen 105 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun poikkeuksellisen olosuhteen olemassaolosta (tuomio 11.11.2021, Energieversorgungscenter Dresden-Wilschdorf, C‑938/19, EU:C:2021:908, 43 kohta).

30

On lisäksi täsmennettävä, että unionin oikeuden säännöksen tai määräyksen toisistaan poikkeavat tulkinnat kansallisissa tuomioistuimissa eivät yksinään voi riittää perusteeksi sille, että ennakkoratkaisupyyntö käsitellään nopeutetussa menettelyssä. Sen tärkeys, että Euroopan unionissa varmistetaan kaikkien sen oikeusjärjestykseen kuuluvien säännösten ja määräysten yhtenäinen soveltaminen, on nimittäin perustana kaikille SEUT 267 artiklan nojalla esitetyille pyynnöille (tuomio 2.9.2021, OTP Jelzálogbank ym., C‑932/19, EU:C:2021:673, 24 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

31

Vaikka lisäksi on katsottu, että kun asiassa ilmenee vakavaa epävarmuutta kansalliseen valtiosääntöoikeuteen ja unionin oikeuteen liittyvistä perustavanlaatuisista kysymyksistä, tällaisen asian erityisolosuhteiden perusteella voi olla tarpeen käsitellä asia työjärjestyksen 105 artiklan 1 kohdan mukaisesti ensi tilassa (unionin tuomioistuimen presidentin määräys 19.10.2018, Wightman ym., C‑621/18, ei julkaistu, EU:C:2018:851, 10 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen pyynnöstä ei kuitenkaan ilmene, että edellä tämän tuomion 25 kohdassa mainitut seikat, jotka liittyvät pääosin asianomaisille kyseessä olevien unionin oikeuden säännösten perusteella kuuluvien oikeuksien oikeussuojaan laajuuteen, voisivat oikeuttaa nopeutetun käsittelyn.

32

Aluksi on muistutettava, että kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen välille SEUT 267 artiklalla luodussa yhteistyömenettelyssä unionin tuomioistuimen tehtävänä on antaa kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllinen vastaus, jonka perusteella kansallinen tuomioistuin voi ratkaista siinä vireillä olevan asian. Unionin tuomioistuimen on tätä silmällä pitäen tarvittaessa muotoiltava sille esitetyt kysymykset uudelleen (tuomio 26.10.2021, PL Holdings, C‑109/20, EU:C:2021:875, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

33

Unionin tuomioistuin on jo todennut, että muutetun direktiivin 75/363 2 artiklan 1 kohdan c alakohtaa, 3 artiklan 1 ja 2 kohtaa sekä liitettä on tulkittava siten, että kyseisessä liitteessä tarkoitettu asianmukainen palkka on maksettava pääosin kaikesta sellaisesta täysipäiväisestä ja osa-aikaisesta erikoislääkärinkoulutuksesta, joka alkoi vuonna 1982 ja jatkui vuoteen 1990 (ks. vastaavasti tuomio 24.1.2018, Pantuso ym., C‑616/16 ja C‑617/16, EU:C:2018:32, 38 kohta).

34

Unionin tuomioistuin on lisäksi katsonut, että näitä samoja säännöksiä on tulkittava siten, että tällaisen koulutuksen osalta palkka on maksettava 1.1.1983 alkavalta ajanjaksolta koulutuksen päättymiseen asti (ks. vastaavasti tuomio 24.1.2018, Pantuso ym., C‑616/16 ja C‑617/16, EU:C:2018:32, 57 kohta).

35

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii nyt käsiteltävässä asiassa selvittämään, päteekö unionin tuomioistuimen näin vahvistama unionin oikeuden tulkinta myös koulutukseen, joka on aloitettu ennen kuin direktiivi 82/76 tuli voimaan 29.1.1982 ja jota on jatkettu sen jälkeen kun kyseisen direktiivin täytäntöönpanolle varattu määräaika päättyi 1.1.1983, kun on kyse sellaisen vahingon korvaamisesta, joka on aiheutunut siitä, ettei direktiivissä 82/76 säädettyä palkan maksamista koskevaa velvollisuutta ole pantu asianmukaisesti ja määräajassa täytäntöön. Eräät kyseessä olevista erikoislääkäreistä ovat näet 24.1.2018 annetussa tuomiossa Pantuso ym. (C‑616/16 ja C‑617/16, EU:C:2018:32) kyseessä olleesta tilanteesta poiketen aloittaneet erikoistumisensa ennen vuotta 1982 ja siis ennen direktiivin 82/76 voimaantuloa.

36

Esitetyt kysymykset, jotka on käsiteltävä yhdessä, on siis ymmärrettävä siten, että niillä pyritään lähinnä selvittämään yhtäältä, onko muutetun direktiivin 75/363 2 artiklan 1 kohdan c alakohtaa, 3 artiklan 1 ja 2 kohtaa sekä liitettä tulkittava siten, että kyseisessä liitteessä tarkoitettu asianmukainen palkka on maksettava kaikesta sellaisesta täysipäiväisestä tai osa-aikaisesta erikoislääkärinkoulutuksesta, joka on aloitettu ennen kuin direktiivi 82/76 tuli voimaan 29.1.1982 ja jota on jatkettu sen jälkeen kun kyseisen direktiivin täytäntöönpanolle varattu määräaika päättyi 1.1.1983, ja toisaalta, onko tällainen asianmukainen palkka maksettava tässä tapauksessa koko koulutusajanjakson ajalta vai yksinomaan mainitusta direktiivin täytäntöönpanolle varatun määräajan päättymispäivästä alkaen.

37

Tältä osin on muistutettava, että edellisessä kohdassa mainittujen, direktiivillä 93/16 15.4.1993 kumottujen säännösten perusteella lääketieteen erikoisalojen tutkintotodistuksen, todistuksen tai muun muodollista kelpoisuutta osoittavan asiakirjan antamiseen johtavasta täysipäiväisestä tai osa-aikaisesta koulutuksesta on yleensä maksettava asianmukainen palkka (tuomio 24.1.2018, Pantuso ym., C‑616/16 ja C‑617/16, EU:C:2018:32, 27 kohta).

38

Jäsenvaltioiden velvollisuus varmistaa asianmukaisen palkan maksaminen koskee lisäksi vain niitä lääketieteen erikoisaloja, jotka ovat yhteiset kaikille jäsenvaltioille taikka kahdelle tai useammalle jäsenvaltiolle ja jotka on mainittu lääketieteen tutkintotodistusten, todistusten ja muiden muodollista kelpoisuutta osoittavien asiakirjojen vastavuoroisesta tunnustamisesta sekä toimenpiteistä sijoittautumisvapauden ja palvelujen tarjoamisen vapauden tehokkaan käyttämisen helpottamiseksi 16.6.1975 annetun neuvoston direktiivin 75/362/ETY (EYVL 1975, L 167, s. 1) 5 taikka 7 artiklassa (tuomio 24.1.2018, Pantuso ym., C‑616/16 ja C‑617/16, EU:C:2018:32, 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

39

Unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että muutetun direktiivin 75/363 liitteessä säädetty velvollisuus varmistaa palkan maksaminen lääketieteen erikoisaloja koskevilta koulutusjaksoilta on sellaisenaan ehdoton ja riittävän täsmällinen (tuomio 24.1.2018, Pantuso ym., C‑616/16 ja C‑617/16, EU:C:2018:32, 29 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

40

Lisäksi tämä palkan maksamista koskeva velvollisuus, josta ei säädetty alun perin direktiivissä 75/363, otettiin käyttöön 29.1.1982 voimaan tulleella direktiivillä 82/76, jonka noudattamisen edellyttämät toimenpiteet jäsenvaltioiden oli sen 16 artiklan mukaan toteutettava viimeistään 31.12.1982 (tuomio 24.1.2018, Pantuso ym., C‑616/16 ja C‑617/16, EU:C:2018:32, 30 kohta).

41

Siitä, kuuluvatko täysipäiväiset tai osa-aikaiset erikoislääkärinkoulutusjaksot, jotka alkoivat ennen kuin direktiivi 82/76 tuli voimaan 29.1.1982 ja jatkuivat sen jälkeen kun kyseisen direktiivin täytäntöönpanolle varattu määräaika päättyi 1.1.1983, mainitun direktiivin ajalliseen soveltamisalaan, on huomautettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan uutta oikeussääntöä sovelletaan sen toimen voimaantulosta lukien, jossa siitä säädetään, ja vaikka tätä sääntöä ei sovelleta aikaisemman lainsäädännön soveltamisaikana syntyneisiin ja lopullisiksi tulleisiin oikeudellisiin tilanteisiin, sitä sovelletaan niiden tuleviin vaikutuksiin samoin kuin uusiin oikeudellisiin tilanteisiin. Tilanne on erilainen, jos uuteen sääntöön liittyy erityisiä säännöksiä, joissa nimenomaisesti vahvistetaan sen ajallista soveltamista koskevat edellytykset ja annetaan sille taannehtiva vaikutus (ks. vastaavasti tuomio 15.1.2019, E.B., C‑258/17, EU:C:2019:17, 50 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

42

Tältä osin on todettava, että kirjoittautuminen erikoistumiskoulutusta tarjoavaan oppilaitokseen ennen kuin direktiivi 82/76 tuli voimaan 29.1.1982 koulutuksen saamiseksi tuolloin sovellettujen edellytysten mukaan synnytti oikeudellisen tilanteen, joka on tullut lopulliseksi ennen kyseisen direktiivin voimaantuloa.

43

Koska direktiivissä 82/76 ei ole tätä koskevia erityisiä säännöksiä, tällaista kirjoittautumista ja siihen liittyviä koulutusjaksoja ei näin ollen voida saattaa mainitun direktiivin soveltamisalaan ajanjaksolta, joka edeltää kyseisen direktiivin täytäntöönpanolle varatun määräajan päättymistä (ks. analogisesti tuomio 15.1.2019, E.B., C‑258/17, EU:C:2019:17, 52 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

44

Direktiivi 82/76 on johtanut vasta sen täytäntöönpanolle varatun määräajan päättymisen jälkeen eli 1.1.1983 lukien siihen, että ennen kyseisen direktiivin voimaantuloa tapahtuneen kirjoittautumisen vaikutukset ovat kuuluneet unionin oikeuden soveltamisalaan (ks. analogisesti tuomio 15.1.2019, E.B., C‑258/17, EU:C:2019:17, 53 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

45

Kyseisen direktiivin täytäntöönpanolle varatun määräajan päättymispäivän eli 1.1.1983 jälkeen jatkettujen koulutusten osalta tällainen kirjoittautuminen on jatkanut vaikutustensa tuottamista koko näiden koulutusten ajan mainitun päättymispäivän jälkeen.

46

Näin ollen on katsottava, että sellaisen lääkärin tilanne, joka on kirjoittautunut lääketieteen erikoistumiskoulutusta tarjoavaan oppilaitokseen ennen 29.1.1982, on tilanne, joka on syntynyt ennen direktiivin 82/76 voimaantuloa mutta jonka tulevia vaikutuksia säännellään mainitulla direktiivillä sen täytäntöönpanolle varatun määräajan päättymispäivästä eli 1.1.1983 lukien.

47

Koska – kuten tämän tuomion 34 kohdasta ilmenee – mistä tahansa vuonna 1982 aloitetusta täysipäiväisestä ja osa-aikaisesta erikoislääkärinkoulutuksesta on maksettava 1.1.1983 alkavalta ajanjaksolta koulutuksen loppuun asti muutetun direktiivin 75/363 liitteessä tarkoitettu asianmukainen palkka, tällainen velvollisuus maksaa palkkaa koskee siis samoin edellytyksin myös koulutusta, joka on aloitettu ennen kuin direktiivi 82/76 tuli voimaan 29.1.1982.

48

Unionin tuomioistuin on näet jo todennut, että direktiivin 82/76 12 ja 14 artiklassa olevilla siirtymäsäännöksillä ei voida katsoa ajallisesti rajoitetun velvollisuutta maksaa lääkäreille asianmukainen palkka heidän osa-aikaisesta lääketieteen erikoistumiskoulutuksestaan (ks. vastaavasti tuomio 24.1.2018, Pantuso ym.C‑616/16 ja C‑617/16, EU:C:2018:32, 33 ja 35 kohta).

49

Lisäksi siltä osin kuin kyse on kyseessä olevien erikoislääkäreiden mahdollisuudesta saada asianmukainen korvaus vahingosta, joka on aiheutunut siitä, ettei direktiiviä 82/76 ole pantu täytäntöön, sellaisten täysipäiväisten tai osa-aikaisten erikoislääkärinkoulutusjaksojen perusteella, jotka alkoivat ennen kuin direktiivi 82/76 tuli voimaan 29.1.1982 ja jatkuivat sen jälkeen kun kyseisen direktiivin täytäntöönpanolle varattu määräaika päättyi 1.1.1983, on muistutettava, että siinä tapauksessa, ettei direktiivissä 83/76 tarkoitettua tulosta kyettäisi sen kansallisten täytäntöönpanotoimenpiteiden puuttumisen vuoksi saavuttamaan tulkitsemalla kansallista oikeutta unionin oikeuden mukaisesti, unionin oikeus velvoittaa asianomaisen jäsenvaltion korvaamaan mainitun direktiivin täytäntöönpanon laiminlyönnillä yksityisille aiheuttamansa vahingon, jos seuraavat kolme edellytystä täyttyvät: rikotun oikeussäännön tarkoituksena on antaa yksityisille sisällöltään yksilöitävissä olevia oikeuksia, rikkominen on riittävän ilmeinen ja valtion velvoitteen laiminlyönnin ja vahingonkärsijöille aiheutuneen vahingon välillä on välitön syy-yhteys (ks. vastaavasti tuomio 24.1.2018, Pantuso ym., C‑616/16 ja C‑617/16, EU:C:2018:32, 49 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

50

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkastettava, täyttyvätkö nämä edellytykset sille, että kyseisen jäsenvaltion vastuu syntyy unionin oikeuden nojalla.

51

Kaiken edellä esitetyn perusteella esitettyihin kysymyksiin on vastattava, että muutetun direktiivin 75/363 2 artiklan 1 kohdan c alakohtaa, 3 artiklan 1 ja 2 kohtaa sekä liitettä on tulkittava siten, että kyseisessä liitteessä tarkoitettu asianmukainen palkka on maksettava kaikesta sellaisesta täysipäiväisestä tai osa-aikaisesta erikoislääkärinkoulutuksesta, joka on aloitettu ennen kuin direktiivi 82/76 tuli voimaan 29.1.1982 ja jota on jatkettu sen jälkeen kun kyseisen direktiivin täytäntöönpanolle varattu määräaika päättyi 1.1.1983, kyseiseltä koulutusajanjaksolta 1.1.1983 alkaen mainitun koulutuksen päättymiseen saakka, edellyttäen, että tämä koulutus koskee sellaista lääketieteen erikoisalaa, joka on yhteinen kaikille jäsenvaltioille tai kahdelle tai useammalle jäsenvaltiolle ja joka on mainittu direktiivin 75/362 5 tai 7 artiklassa.

52

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kahdeksas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Lääkärintointa koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta 16.6.1975 annetun neuvoston direktiivin 75/363/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna 26.1.1982 annetulla neuvoston direktiivillä 82/76/ETY, 2 artiklan 1 kohdan c alakohtaa, 3 artiklan 1 ja 2 kohtaa sekä liitettä on tulkittava siten, että kyseisessä liitteessä tarkoitettu asianmukainen palkka on maksettava kaikesta sellaisesta täysipäiväisestä tai osa-aikaisesta erikoislääkärinkoulutuksesta, joka on aloitettu ennen kuin direktiivi 82/76 tuli voimaan 29.1.1982 ja jota on jatkettu sen jälkeen kun kyseisen direktiivin täytäntöönpanolle varattu määräaika päättyi 1.1.1983, kyseiseltä koulutusajanjaksolta 1.1.1983 alkaen mainitun koulutuksen päättymiseen saakka, edellyttäen, että tämä koulutus koskee sellaista lääketieteen erikoisalaa, joka on yhteinen kaikille jäsenvaltioille taikka kahdelle tai useammalle jäsenvaltiolle ja joka on mainittu lääketieteen tutkintotodistusten, todistusten ja muiden muodollista kelpoisuutta osoittavien asiakirjojen vastavuoroisesta tunnustamisesta sekä toimenpiteistä sijoittautumisvapauden ja palvelujen tarjoamisen vapauden tehokkaan käyttämisen helpottamiseksi 16.6.1975 annetun neuvoston direktiivin 75/362/ETY 5 taikka 7 artiklassa.