–

Pensionsversicherungsanstalt, edustajinaan J. Milchram, A. Ehm ja T. Mödlagl, Rechtsanwälte,

–

CW, edustajanaan A. Pfeiffer, Rechtsanwalt,

–

Itävallan hallitus, asiamiehenään J. Schmoll,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään M. Van Hoof ja B.-R. Killmann,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta 29.4.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 883/2004 (EUVL 2004, L 166, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna 22.5.2012 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 465/2012 (EUVL 2012, L 149, s. 4; jäljempänä asetus N:o 883/2004), tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat Pensionsversicherungsanstalt (eläkelaitos, Itävalta) ja CW ja joka koskee kuntoutusrahan myöntämistä.

3

Asetuksen N:o 883/2004 3 artiklan, jonka otsikkona on ”Asiallinen soveltamisala”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tätä asetusta sovelletaan kaikkeen seuraavia sosiaaliturvan aloja koskevaan lainsäädäntöön:

– –

– –

– –”

4

Kyseisen asetuksen 11 artiklan, jossa vahvistetaan sovellettavan lainsäädännön määrittämistä koskevat yleiset säännöt, 1–3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Henkilöt, joihin tätä asetusta sovelletaan, ovat vain yhden jäsenvaltion lainsäädännön alaisia. Kyseinen lainsäädäntö määritetään tämän osaston mukaisesti.

2.   Tämän osaston säännöksiä sovellettaessa palkkatyön tai itsenäisen ammatinharjoittamisen nojalla tai niiden seurauksena rahaetuutta saavien henkilöiden katsotaan harjoittavan tätä työtä tai ammattia. Tätä ei kuitenkaan sovelleta työkyvyttömyys-, vanhuus- tai perhe-eläkkeisiin eikä työtapaturman tai ammattitaudin vuoksi myönnettyihin eläkkeisiin eikä rahana maksettaviin toistaiseksi jatkuvan hoidon kattaviin sairausetuuksiin.

3.   Jollei 12–16 artiklasta muuta johdu,

5

Yleisessä sosiaaliturvalaissa (Allgemeines Sozialversicherungsgesetz, BGBl. 189/1955), sellaisena kuin se oli ennen sosiaalioikeuden muuttamisesta annetun vuoden 2012 lain (Sozialrechts-Änderungsgesetz 2012, BGBl. I, 3/2013) voimaantuloa 1.1.2014, säädettiin, että työkyvyttömyyseläke voitiin myöntää määräajaksi myös 31.12.1963 jälkeen syntyneille vakuutetuille, jotka olivat tilapäisesti työkyvyttömiä.

6

Yleisessä sosiaaliturvalaissa, sellaisena kuin se on tiettyjen sosiaalioikeuden säännösten muuttamisesta vuonna 2012 annetulla lailla muutettuna (jäljempänä ASVG), säädetään sittemmin työkyvyttömyyseläkkeen myöntämisestä vain henkilöille, jotka eivät enää palaa työmarkkinoille pääasiallisesti heidän pysyvän työkyvyttömyytensä vuoksi, ja siinä säädetään tilapäisen työkyvyttömyyden osalta kuntoutusrahan ja uudelleenkoulutusrahan maksamisesta.

7

Toimivaltainen sairausvakuutuslaitos maksaa kuntoutusrahan lääketieteellisen kuntoutuksen aikana.

8

ASVG:n 8 §:n 1 momentin 1 kohdan d alakohdan mukaan kuntoutusrahan saajat kuuluvat vain osittain lakisääteisen sosiaaliturvajärjestelmän eli yksinomaan sairausvakuutuksen piiriin.

9

Kuntoutusrahaa koskevan ASVG:n 143a §:n 1 ja 2 momentissa säädetään seuraavaa:

”(1)   Henkilöillä, joiden osalta on hakemuksesta tehdyllä päätöksellä todettu, että he ovat tilapäisesti työkyvyttömiä todennäköisesti vähintään kuuden kuukauden ajan eivätkä voi saada ammatillista kuntoutusta koskevia toimenpiteitä hyväkseen eivätkä vanhuuseläkettä, on päätöksen tekemispäivästä lähtien oikeus – – tilapäisen työkyvyttömyyden ajan (kyvyttömyys ammatin harjoittamiseen) saada kuntoutusrahaa. Sairausvakuutuslaitoksen on tutkittava tilapäisen työkyvyttömyyden (kyvyttömyys ammatin harjoittamiseen) jatkuminen tarpeen vaatiessa, joka tapauksessa viimeistään vuoden kuluessa siitä, kun kuntoutusraha on myönnetty, taikka viimeisimmän vakuutuslääkärin lausunnon perusteella Kompetenzzentrum Begutachtungin (työkykyä arvioiva keskuslaitos) suorittaman arvioinnin jälkeen. – – Eläkevakuutuslaitos toteaa päätöksellään, onko vakuutetulla edelleen oikeus kuntoutusrahaan vai onko se keskeytettävä.

(2)   Kuntoutusraha vastaa suuruudeltaan sairauspäivärahaa – – ja 43. päivästä lähtien sellaista korotettua sairauspäivärahaa – – joka olisi pitänyt maksaa lakisääteiseen sairausvakuutusjärjestelmään kuulumiseen oikeuttavan viimeisimmän ansiotyön perusteella.”

10

ASVG:n 143b §:ssä, joka koskee asiakirjojen käsittelyä, säädetään seuraavaa:

”Sairausvakuutuslaitosten on tuettava 8 §:n 1 momentin 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettuja lakisääteiseen vakuutusjärjestelmään kuuluvia henkilöitä kattavasti, jotta varmistettaisiin lääketieteellistä tasoa vastaava hoito sairauden hoidon ja työkyvyn palauttamista koskevan kuntoutuksen välisenä aikana ja jotta huolehdittaisiin tarpeellisten hoitojaksojen järjestämisestä parhaalla mahdollisella tavalla. Näissä puitteissa vakuutettua on tuettava sairauden hoidon ja työkyvyn palauttamista koskevan kuntoutuksen aikana seuraavien vaiheiden koordinoimisessa ja avustettava siten, että tarpeiden mukaisesti laaditaan yksilöllinen hoitosuunnitelma, jonka yksittäiset hoitotahot panevat täytäntöön. Asiakirjojen käsittelyn yhteydessä on varmistettava, että työkykyä arvioiva keskuslaitos laatii vakuutetuista säännöllisesti asiantuntijalausunnon. – – Tätä tarkoitusta varten sairausvakuutuslaitosten on neuvoteltava hyvissä ajoin toimivaltaisen työvoimaviranomaisen ja eläkelaitoksen kanssa. Eläkelaitos voi pyytää työkykyä arvioivaa keskuslaitosta laatimaan asiantuntijalausunnon asiakirjojen käsittelyjärjestelmän yhteydessä.”

11

ASVG:n 255b §:n mukaan vakuutetun oikeus kuntoutusrahaan riippuu erityisesti siitä edellytyksestä, että hän on tilapäisesti työkyvytön todennäköisesti vähintään kuuden kuukauden ajan.

12

Pääasian valituksen vastapuoli, joka on syntynyt vuonna 1965, on Itävallan kansalainen.

13

Vastapuoli asui ja työskenteli Itävallassa, minkä jälkeen hän muutti vuonna 1990 asuinpaikkansa Saksaan, jossa hän on asunut siitä lähtien ja jossa hän on työskennellyt vuoteen 2013 asti. Hänellä on kertynyt Itävallassa 59 ja Saksassa 235 täyttynyttä vakuutuskuukautta.

14

Vaikka pääasian vastapuoli ei enää kuulunut Itävallan lakisääteiseen sosiaaliturvajärjestelmään Saksaan muuttonsa jälkeen, hän teki 18.6.2015 eläkelaitokselle hakemuksen työkyvyttömyyseläkkeen myöntämisestä taikka toissijaisesti lääketieteellisistä kuntoutustoimenpiteistä ja kuntoutusrahasta taikka viime sijassa ammatillista kuntoutusta koskevista toimenpiteistä.

15

Eläkelaitos hylkäsi hakemuksen sillä perusteella, että pääasian vastapuoli ei ollut työkyvytön ja ettei hän missään tapauksessa kuulunut Itävallan lakisääteiseen sosiaaliturvajärjestelmään eikä ollut osoittanut riittävää läheisyyttä kyseiseen järjestelmään.

16

Pääasian vastapuoli nosti tästä hylkäävästä päätöksestä kanteen Landesgericht Salzburg als Arbeits- und Sozialgerichtissä (Salzburgin osavaltion työ- ja sosiaalioikeudellisia asioita käsittelevä tuomioistuin).

17

Kyseinen tuomioistuin totesi 29.9.2017 antamassaan tuomiossa pääasian vastapuolen vähintään kuuden kuukauden pituisen tilapäisen työkyvyttömyyden 18.6.2015 lähtien ja katsoi, että tälle oli myönnettävä Itävallan sosiaaliturvajärjestelmästä lääketieteellisiä kuntoutustoimenpiteitä ja kuntoutusrahaa hänen tilapäisen työkyvyttömyytensä ajaksi. Mainittu tuomioistuin hylkäsi sitä vastoin kanteen työkyvyttömyyseläkkeen ja ammatillisten kuntoutustoimenpiteiden myöntämistä koskevan vaatimuksen osalta.

18

Oberlandesgericht Linz als Berufungsgericht in Arbeits- und Sozialrechtssachen (Linzin osavaltion työ- ja sosiaalioikeudellisten asioiden ylioikeus, Itävalta) hylkäsi 17.1.2018 antamallaan tuomiolla eläkelaitoksen tästä tuomiosta tekemän valituksen.

19

Eläkelaitos teki Oberster Gerichtshofiin (ylin tuomioistuin, Itävalta) Revision-valituksen pääasian vastapuolen vaatimuksen hylkäämiseksi kokonaisuudessaan.

20

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin korostaa, että pääasian vastapuoli väittää olevansa työkyvytön ja läheisessä yhteydessä Itävaltaan, koska hänellä on tämän jäsenvaltion kansalaisuus, hänelle on täyttynyt siellä vakuutuskausia, hän asuu lähellä Itävaltaa ja on säännöllisesti yhteydessä siellä asuviin perheenjäseniinsä.

21

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että asetuksessa N:o 883/2004 säädettyjen erityyppisten etuuksien erottamista toisistaan koskevassa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä vahvistettujen kriteerien mukaisesti kuntoutusraha on pikemminkin mainitun asetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettu sairausetuus.

22

Sen lisäksi, että se kattaa tilapäisen työkyvyttömyyden riskin muttei pysyvän tai pitkäaikaisen työkyvyttömyyden riskiä, tämä etuus liittyy läheisesti lääketieteellisiin kuntoutustoimenpiteisiin, joilla pyritään työkyvyn palauttamiseen, ja sen tavoitteena on korvata tulonmenetys sen ajanjakson aikana, jolloin kyseessä olevan henkilön on turvauduttava lääketieteellisiin kuntoutustoimenpiteisiin. Kuntoutusrahan laskentatapa määräytyy sairauspäivärahan mukaisesti.

23

Siten ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mielestä pääasian vastapuoleen, joka asuu Saksassa, ei sovelleta Itävallan vaan Saksan lainsäädäntöä, jos unionin tuomioistuin katsoo, että kuntoutusraha todellakin on sairausetuus. Asetuksen N:o 883/2004 11 artiklan 3 kohdan e alakohdan mukaan juuri asuinjäsenvaltio on toimivaltainen sairausetuuksien osalta.

24

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa kuitenkin, että kuntoutusrahalla on tiettyjä ominaispiirteitä, joiden perusteella se voidaan rinnastaa työkyvyttömyysetuuteen. Siten tämän rahan edellytyksenä on maksujen suorittaminen lakisääteiseen vakuutusjärjestelmään (sairaus ja eläke) ja tietyn odotusajan kuluminen. Sitä voidaan lisäksi vaatia vain eläkevakuutuslaitokselle tehtävällä työkyvyttömyyseläkehakemuksella.

25

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin lisää kuitenkin, että kuntoutusraha eroaa eläkkeestä tai hoitoavustuksesta sekä tavoitteensa että sen rakenteen osalta. Unionin tuomioistuin on todennut, että varsinaisista sairausetuuksista poiketen hoidon tarpeeseen perustuvan vakuutustapahtuman kattamiseen tarkoitettuja etuuksia ei lähtökohtaisesti ole tarkoitettu suoritettavaksi lyhyiden jaksojen ajan (ks. vastaavasti tuomio 30.6.2011, da Silva Martins, C‑388/09, EU:C:2011:439, 48 ja 77–79 kohta). Kuntoutusrahan tarkoituksena ei kuitenkaan ole olla pitkäaikainen, ja lääketieteellisten kuntoutustoimenpiteiden tarkoituksena on mahdollistaa asianosaisen henkilön paluu kansallisille työmarkkinoille lähitulevaisuudessa ja välttää siten pysyvä työkyvyttömyys.

26

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo lisäksi, että vaikka otettaessa huomioon kuntoutusrahan tavoite se voitaisiin ensi näkemältä rinnastaa asetuksen N:o 883/2004 3 artiklan 1 kohdan h alakohdassa tarkoitettuun työttömyysetuuteen (tuomio 4.6.1987, Campana, 375/85, EU:C:1987:253), tällainen luokittelu on todellisuudessa suljettava pois, sillä kuntoutusrahaa koskevan oikeuden ja työttömyyden tai työttömyysriskin välillä ei ole yhteyttä.

27

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin lisää, että vaikka Saksassa ei lähtökohtaisesti ole olemassa Itävallan kuntoutusrahaan verrattavaa etuutta, tämä seikka ei voi rajoittaa vapaata liikkuvuutta pääasian tilanteen kaltaisessa tilanteessa.

28

Näissä olosuhteissa Oberster Gerichtshof on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

29

Ensimmäisellä kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko pääasiassa kyseessä olevan kaltainen kuntoutusraha asetuksen N:o 883/2004 3 artiklan 1 kohdan a, c ja h alakohdassa tarkoitettu sairausetuus, työkyvyttömyysetuus vai työttömyysetuus.

30

On muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sosiaaliturvaetuuksia on eri kansallisten lainsäädäntöjen ominaispiirteistä huolimatta pidettävä samanlaisina silloin, kun niiden tarkoitus ja päämäärä sekä laskentaperusteet ja myöntämisedellytykset ovat samanlaisia. Tunnusomaisina osatekijöinä etuuksien luokittelussa ei sitä vastoin voida pitää etuuksien yksinomaan muodollisia erityispiirteitä (tuomio 30.5.2018, Czerwiński, C‑517/16, EU:C:2018:350, 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

31

Tilanteissa, joissa sosiaaliturvaetuuksien eri ryhmät on erotettava toisistaan, huomioon on otettava kunkin etuuden kattama vakuutustapahtuma (tuomio 30.5.2018, Czerwiński, C‑517/16, EU:C:2018:350, 44 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

32

Siten asetuksen N:o 883/2004 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettu sairausetuus kattaa vakuutustapahtuman, joka liittyy sellaiseen sairaudentilaan, joka johtaa siihen, että asianomaisen henkilön harjoittama toiminta keskeytyy tilapäisesti (ks. analogisesti tuomio 21.7.2011, Stewart, C‑503/09, EU:C:2011:500, 37 kohta).

33

Kyseisen asetuksen 3 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetun työkyvyttömyysetuuden tarkoituksena on sen sijaan yleensä ottaen kattaa määrätynasteiseen työkyvyttömyyteen perustuva vakuutustapahtuma silloin, kun on todennäköistä, että työkyvyttömyys on pysyvää tai pitkäaikaista (ks. analogisesti tuomio 21.7.2011, Stewart, C‑503/09, EU:C:2011:500, 38 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

34

Työttömyysetuus kattaa puolestaan sen tulonmenetyksen, joka työntekijälle aiheutuu hänen työpaikkansa menettämisen johdosta, vaikka hän on edelleen työkykyinen. Kyseisen vakuutustapahtuman – työpaikan menettämisen – toteutumisen johdosta myönnettyä etuutta, jota ei suoriteta enää tämän tilanteen päättymisen johdosta sen vuoksi, että asianomainen harjoittaa palkallista toimintaa, on pidettävä työttömyysetuutena (tuomio 19.9.2013, Hliddal ja Bornand, C‑216/12 ja C‑217/12, EU:C:2013:568, 52 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

35

Näiden seikkojen valossa on tutkittava, onko pääasiassa kyseessä olevan kaltaista etuutta pidettävä asetuksen N:o 883/2004 3 artiklan 1 kohdan a, c ja h alakohdassa tarkoitettuna sairausetuutena, työkyvyttömyysetuutena tai työttömyysetuutena.

36

Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee aluksi, että kuntoutusraha on maksettava riippumatta siitä, onko asianomainen henkilö ansiotyössä vai ei, joten tätä etuutta ei voida pitää asetuksen 3 artiklan 1 kohdan h alakohdassa tarkoitettuna työttömyysetuutena.

37

Siltä osin kuin on kyse kuntoutusrahan luokittelemisesta työkyvyttömyysetuudeksi tai sairausetuudeksi, on todettava, että ASVG:n 255b §:n mukaan kuntoutusrahaa maksetaan, jos kyseessä on todennäköisesti vähintään kuusi kuukautta kestävä työkyvyttömyys eikä asianomainen henkilö täytä vanhuuseläkkeen saamisen edellytyksiä.

38

Lisäksi ASVG:n 143a §:n 1 momentin mukaan tilapäisen työkyvyttömyyden jatkumista valvotaan säännöllisesti ja siinä tapauksessa, että työkyvyttömyyden todetaan päättyneen, kuntoutusrahan maksaminen keskeytetään tai lopetetaan.

39

Tästä seuraa, että pääasiassa kyseessä olevan kuntoutusrahan kaltaisen etuuden tarkoituksena on kattaa tilapäisen työhön kykenemättömyyden riski ja sitä on sen vuoksi pidettävä kyseisen asetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettuna sairausetuutena.

40

Tätä päätelmää tukee se seikka, että ASVG:n 143a §:n 1 ja 2 momentin ja 143b §:n mukaan sairausvakuutuslaitos maksaa kuntoutusrahan ja sen määrä vastaa sairausetuuden määrää.

41

Tämän johdosta ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaista kuntoutusrahaa on pidettävä asetuksen N:o 883/2004 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettuna sairausetuutena.

42

Toisella kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko asetusta N:o 883/2004 tulkittava siten, että se on esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle tilanteelle, jossa henkilön, joka on lakannut kuulumasta lähtöjäsenvaltionsa sosiaaliturvajärjestelmään sen jälkeen, kun hän on päättänyt siellä työskentelynsä ja muuttanut asumaan toiseen jäsenvaltioon, jossa hän on työskennellyt ja jossa suurin osa hänen vakuutuskausistaan on täyttynyt, lähtöjäsenvaltion toimivaltainen laitos epää häneltä pääasiassa kyseessä olevan kuntoutusrahan kaltaisen etuuden.

43

Unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että vaikka kunkin jäsenvaltion lainsäädännössä määritetään edellytykset oikeudelle liittyä sosiaaliturvajärjestelmään, jäsenvaltioiden on tällaisia edellytyksiä vahvistaessaan kuitenkin noudatettava voimassa olevia unionin oikeuden säännöksiä. Etenkin asetuksessa N:o 883/2004 säädetyt lainvalintasäännöt velvoittavat jäsenvaltioita ehdottomasti, eikä näillä siis ole mahdollisuutta ratkaista sitä, missä määrin on sovellettava niiden omaa tai jonkin toisen jäsenvaltion lainsäädäntöä (tuomio 8.5.2019, Inspecteur van de Belastingdienst, C‑631/17, EU:C:2019:381, 45 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

44

Edellytykset oikeudelle liittyä sosiaaliturvajärjestelmään eivät siis voi johtaa siihen, että kyseessä olevan lainsäädännön soveltamisalan ulkopuolelle jätetään henkilöt, joihin kyseistä lainsäädäntöä voidaan soveltaa asetuksen N:o 883/2004 nojalla (tuomio 8.5.2019, Inspecteur van de Belastingdienst, C‑631/17, EU:C:2019:381, 46 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

45

Lisäksi on muistutettava, että asetuksen N:o 883/2004 11 artiklan 1 kohdan mukaan henkilöt, joihin tätä asetusta sovelletaan, ovat vain yhden jäsenvaltion lainsäädännön alaisia, ja tämä lainsäädäntö määritetään kyseisen asetuksen II osaston mukaisesti.

46

Asetuksen N:o 883/2004 II osaston säännökset, joihin myös sen 11–16 artikla kuuluvat, muodostavat täydellisen ja yhtenäisen lainvalintasääntöjen kokonaisuuden ja sen lisäksi, että näillä säännöillä pyritään estämään useampien kansallisten lainsäädäntöjen samanaikainen soveltaminen ja tästä mahdollisesti aiheutuvat vaikeudet, niillä pyritään myös estämään se, että tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluvat henkilöt jäisivät ilman sosiaaliturvan tarjoamaa suojaa siitä syystä, ettei heihin voitaisi soveltaa mitään lainsäädäntöä (tuomio 8.5.2019, Inspecteur van de Belastingdienst, C‑631/17, EU:C:2019:381, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

47

Erityisesti asetuksen N:o 883/2004 11 artiklan 3 kohdasta on todettava, että unionin tuomioistuin on katsonut, että sen ainoana tarkoituksena on, ellei tämän asetuksen 12–16 artiklasta muuta johdu, määrittää se kansallinen lainsäädäntö, jota sovelletaan mainitun 11 artiklan 3 kohdan a–e alakohdassa tarkoitetuissa tilanteissa oleviin henkilöihin (tuomio 8.5. 2019, Inspecteur van de Belastingdienst, C‑631/17, EU:C:2019:381, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

48

Pääasiassa tilanteen osalta ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että pääasian vastapuoli, joka on Itävallan kansalainen, asuu Saksassa, jossa hän ei ole ollut ansiotyössä enää vuodesta 2013 lähtien.

49

Pääasian vastapuolen kaltaiseen henkilöön ei kuitenkaan lähtökohtaisesti sovelleta asetuksen N:o 883/2004 12–16 artiklassa säädettyjä sellaisia erityissääntöjä, jotka koskevat lähetettyjä henkilöitä tai henkilöitä, jotka työskentelevät kahdessa tai useammassa jäsenvaltiossa, jotka ovat valinneet vapaaehtoisen tai valinnaisen jatkuvan vakuutuksen tai jotka ovat unionin toimielinten sopimussuhteisia toimihenkilöitä, eikä hänen tilanteeseensa sovelleta myöskään tämän asetuksen 11 artiklan 3 kohdan a–d alakohtaa, jotka koskevat henkilöitä, jotka ovat palkkatyössä tai itsenäisenä ammatinharjoittajana jossakin jäsenvaltiossa, virkamiehiä, henkilöitä, jotka saavat työttömyysetuuksia ja jäsenvaltion asevoimien palvelukseen tai siviilipalvelukseen kutsuttuja tai uudelleen kutsuttuja henkilöitä, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on kuitenkin varmistettava.

50

Siten pääasian vastapuoleen sovelletaan asetuksen N:o 883/2004 11 artiklan 3 kohdan e alakohtaa, jota sovelletaan kaikkiin muihin kuin kyseisen asetuksen 11 artiklan 3 kohdan a–d alakohdassa tarkoitettuihin henkilöihin, ja heihin kuuluvat muun muassa henkilöt, jotka eivät ole taloudellisesti aktiivisia (ks. vastaavasti tuomio 8.5.2019, Inspecteur van de Belastingdienst, C‑631/17, EU:C:2019:381, 35 ja 40 kohta).

51

Asetuksen N:o 883/2004 11 artiklan 3 kohdan e alakohdan nojalla pääasiassa kyseessä olevan kaltaiseen tilanteeseen sovelletaan kuitenkin asianomaisen henkilön asuinjäsenvaltion lainsäädäntöä eli tässä tapauksessa Saksan lainsäädäntöä.

52

Kun otetaan huomioon asetuksen N:o 883/2004 11 artiklan 1 kohtaan kirjattu yhden ainoan sosiaalilainsäädännön sääntö, josta muistutetaan tämän tuomion 45 kohdassa, ja kyseisen artiklan 3 kohdan e alakohtaan kirjattu sääntö, jonka mukaan henkilö, joka ei ole palkkatyössä eikä itsenäinen ammatinharjoittaja, kuuluu yksinomaan asuinjäsenvaltionsa sosiaalilainsäädännön piiriin (tuomio 23.1.2019, Zyla, C‑272/17, EU:C:2019:49, 41 kohta), henkilö, joka pääasian kaltaisessa tilanteessa ei enää kuulu lähtöjäsenvaltionsa sosiaaliturvaan lopetettuaan siellä työskentelynsä ja siirrettyään asuinpaikkansa toiseen jäsenvaltioon, ei enää kuulu lähtöjäsenvaltionsa sosiaaliturvajärjestelmään.

53

Siten nyt käsiteltävässä asiassa tämän tuomion 43, 44 ja 46 kohdassa esiin tuodun unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella pääasian lähtöjäsenvaltion eli Itävallan tasavallan toimivaltaista laitosta ei voida moittia siitä, että se on evännyt pääasian vastapuolelta kuntoutusrahan. Tämän epäämisen seurauksena ei ole suljettu henkilöä, johon kyseessä olevaa lainsäädäntöä olisi sovellettava asetuksen N:o 883/2004 nojalla, tämän lainsäädännön soveltamisalan ulkopuolelle eikä hän siten ole menettänyt sosiaaliturvaa koskevaa suojaa häneen sovellettavan lainsäädännön puuttuessa.

54

Edellä todetun perusteella asetusta N:o 883/2004 on tulkittava siten, että se ei ole esteenä tilanteelle, jossa henkilön, joka on lakannut kuulumasta lähtöjäsenvaltionsa sosiaaliturvajärjestelmään sen jälkeen, kun hän on päättänyt siellä työskentelynsä ja muuttanut asumaan toiseen jäsenvaltioon, jossa hän on työskennellyt ja jossa suurin osa hänen vakuutuskausistaan on täyttynyt, lähtöjäsenvaltion toimivaltainen laitos epää häneltä pääasiassa kyseessä olevan kuntoutusrahan kaltaisen etuuden, koska kyseinen henkilö ei kuulu mainitun lähtöjäsenvaltion vaan asuinjäsenvaltionsa lainsäädännön soveltamisalaan.

55

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kahdeksas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: