1.

Kun pankin on ilmoitettava maksukyvyttömyydestään, sen kriittisiä toimintoja ei voida niissä olosuhteissa enää ylläpitää. Koska tästä saattaa koitua laajakantoisia seurauksia sekä tallettajille että myös reaalitaloudelle, on yhteisten taloudellisten etujen mukaista välttää pankkien maksukyvyttömyystilanteet ja toteuttaa sen sijaan tervehdyttämistoimenpiteitä tai hyvässä järjestyksessä toteutettavia kriisinratkaisutoimenpiteitä. ( 2 )

2.

Vaikka useat pankit kuuluvat rajat ylittävästi toimivaan konserniin, kansallisten valvontaviranomaisten käytettävissä ei ollut direktiivin 2014/59 (jäljempänä elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivi) ( 3 ) antamiseen saakka yhtenäisiä välineitä. Unionin oikeudessa viitattiin tässä yhteydessä oikeastaan vain direktiivin 2001/24 ( 4 ) säännöksiin, joiden mukaan jäsenvaltioiden kansallisessa lainsäädännössä säädetyt tervehdyttämis- ja likvidaatiotoimenpiteet on lähtökohtaisesti tunnustettava muissa jäsenvaltioissa ilman muita muodollisuuksia.

3.

Yksi sekä Portugalin lainsäädännössä että nykyään myös elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivissä tunnettu keino pankkien tervehdyttämiseen ja hyvässä järjestyksessä toteutettavaan kriisinratkaisuun on niin sanotun omaisuudenhoitoyhtiön perustaminen. Sille siirretään kaikki vaikeuksiin joutuneen pankin terveet liiketoiminnan alat, jotta vakautetaan tämän pankin siihenastinen liiketoiminta ja suojellaan tallettajia. Jäljelle jäävä ”roskapankki” puretaan tämän jälkeen hyvässä järjestyksessä.

4.

Pääasian oikeudenkäynnin taustalla oli aikanaan toiseksi suurinta portugalilaista pankkia Banco Espírito Santoa (jäljempänä BES) vuonna 2014 uhannut maksukyvyttömyys. Sen aikana Portugalin keskuspankki ja tuolloinen valvontaviranomainen Banco de Portugal perustivat omaisuudenhoitoyhtiön, joka nimettiin Novo Bancoksi ja jolle siirrettiin elokuussa 2014 kaikki BES:n terveet liiketoiminnan alat. Ongelmalliset velat jätettiin BES:lle ja sen tytäryhtiöille, jolloin niistä muodostettiin roskapankki.

5.

Pääasian oikeudenkäynnin kantaja (jäljempänä kantaja) oli alun perin sijoittajana BES:n espanjalaisessa tytäryhtiössä. Novo Banco Espanja otti kuitenkin nämä sopimussuhteet vastattavakseen elokuusta 2014 lähtien. Sen jälkeen kun kantaja oli nostanut kanteen Novo Banco Espanjaa vastaan kyseisen sopimuksen toteamiseksi pätemättömäksi sillä perusteella, että BES oli neuvonut häntä virheellisesti hänen tehdessään sijoituksensa, Banco de Portugal päätti siirtää tietyt velat – joihin kuului myös BES:n vastuu, joka liittyi kantajan sijoitussopimuksen tekemiseen – taannehtivasti takaisin BES:lle.

6.

Nyt käsiteltävä ennakkoratkaisupyyntö liittyy siihen, onko Espanjan tuomioistuinten tunnustettava tämä päätös direktiivin 2001/24 perusteella automaattisesti, jos tämä johtaa kantajan Novo Banco Espanjaa vastaan nostaman kanteen hylkäämiseen. Ennakkoratkaisua pyytäneen Tribunal Supremon (ylin tuomioistuin, Espanja) mielestä tämä lopputulos saattaisi nimittäin olla ristiriidassa tehokkaan oikeussuojan ja oikeusvarmuuden periaatteiden kanssa. Tapaus saa erityistä merkitystä sen vuoksi, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kyseenalaistaa tällä tavoin implisiittisesti direktiivin 2001/24 mukaisten kriisinratkaisutoimenpiteiden ehdotonta tunnustamista koskevan velvoitteen pätevyyden.

7.

Direktiivin 2001/24 johdanto-osan 6, 23 ja 30 perustelukappaleen sanamuoto on seuraava:

– –

– –

8.

Direktiivin 2001/24 2 artiklassa määritellään ”tervehdyttämistoimenpiteillä” tarkoitettavan toimenpiteitä, joilla on ”tarkoitus säilyttää tai palauttaa ennalleen – – luottolaitoksen tai sijoituspalveluyrityksen taloudellinen tilanne ja jotka voivat vaikuttaa kolmansien osapuolten olemassa oleviin oikeuksiin, mukaan lukien toimenpiteitä, joihin voi kuulua maksujen keskeyttäminen, täytäntöönpanotoimenpiteiden keskeyttäminen tai saatavien alentaminen; näihin toimenpiteisiin sisältyy direktiivissä 2014/59/EU säädettyjen kriisinratkaisuvälineiden soveltaminen ja kriisinratkaisuvaltuuksien käyttö”.

9.

Direktiivin 2001/24 3 artiklassa säädetään otsikolla ”Päätös tervehdyttämistoimenpiteistä – sovellettava lainsäädäntö” seuraavaa:

”1.   Kotijäsenvaltion hallinnolliset tai oikeusviranomaiset ovat yksin toimivaltaisia päättämään luottolaitosta ja sen muissa jäsenvaltioissa sijaitsevia sivuliikkeitä koskevan yhden tai useamman tervehdyttämistoimenpiteen toteuttamisesta.

2.   Tervehdyttämistoimenpiteet toteutetaan kotijäsenvaltiossa sovellettavien lakien, asetusten ja menettelyjen mukaisesti, jollei tässä direktiivissä toisin säädetä.

Tervehdyttämistoimenpiteet tulevat täysimääräisesti voimaan tämän jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti koko [Euroopan unionissa] ilman eri muodollisuuksia, myös muissa jäsenvaltioissa oleviin sivullisiin nähden siinäkin tapauksessa, että niihin sovellettavissa vastaanottavan jäsenvaltion säännöksissä ei säädetä tällaisista toimenpiteistä tai että niissä säädetään toimenpiteiden toteuttaminen riippuvaksi ehdoista, jotka eivät täyty.

Tervehdyttämistoimenpiteet tulevat voimaan koko [unionissa] heti, kun ne tulevat voimaan jäsenvaltiossa, jossa ne toteutettiin.”

10.

Direktiivin 2001/24 6 artiklan 1–3 kohdassa säädetään velvollisuudesta julkaista Euroopan unionin virallisessa lehdessä päätökset tervehdyttämistoimenpiteistä, joiden täytäntöönpano on omiaan vaikuttamaan sivullisten oikeuksiin vastaanottavassa jäsenvaltiossa ja joita koskevaan päätökseen voidaan hakea muutosta kotijäsenvaltiossa. Tämän säännöksen 4 ja 5 kohdan sanamuoto on seuraava:

”4.   Julkaistavassa päätöksen otteessa on mainittava asianomaisten jäsenvaltioiden virallisella kielellä tai virallisilla kielillä erityisesti tehdyn päätöksen tarkoitus ja oikeusperusta sekä muutoksenhakuajat, erityisesti näiden päättymispäivät helposti ymmärrettävällä tavalla, ja muutoksenhaun suhteen toimivaltaisten viranomaisten tai toimivaltaisen tuomioistuimen tarkka osoite.

5.   Tervehdyttämistoimenpiteitä sovelletaan riippumatta 1–3 kohdassa säädetyistä toimenpiteistä, ja ne ovat täysimääräisesti voimassa velkojiin nähden, jolleivät kotijäsenvaltion hallinnolliset tai oikeusviranomaiset toisin määrää tai jollei kotijäsenvaltion näitä toimenpiteitä koskevassa lainsäädännössä toisin säädetä.”

11.

Direktiivin 2001/24 32 artiklassa säädetään sitä vastoin seuraavaa:

”Tervehdyttämistoimenpiteiden tai likvidaatiomenettelyn vaikutukset luottolaitoksen vallinnasta erotettua omaisuutta tai oikeutta koskevaan vireillä olevaan oikeudenkäyntiin määräytyvät yksinomaan sen jäsenvaltion lain mukaan, jossa oikeudenkäynti on vireillä.”

12.

Elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin johdanto-osan 4, 5 ja 59 perustelukappaleessa säädetään muun muassa seuraavaa:

13.

Elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 40 artiklassa säädetään ”Omaisuudenhoitoyhtiön käytöstä” seuraavaa:

”1.   Omaisuudenhoitoyhtiön käyttämiseksi ja ottaen huomioon tarve pitää yllä omaisuudenhoitoyhtiön kriittiset toiminnot jäsenvaltioiden on varmistettava, että kriisinratkaisuviranomaisilla on valtuudet siirtää omaisuudenhoitoyhtiöön

Jollei 85 artiklasta muuta johdu, ensimmäisessä kohdassa tarkoitettu siirto voidaan toteuttaa ilman kriisinratkaisun kohteena olevien laitosten osakkeenomistajien tai minkään muun kolmannen osapuolen kuin omaisuudenhoitoyhtiön suostumusta ja noudattamatta yhtiöoikeus- tai arvopaperilainsäädännössä asetettuja menettelyllisiä vaatimuksia.

– –

7.   Kriisinratkaisuviranomaiset saavat siirtää osakkeet tai muut omistusinstrumentit tai varat, oikeudet tai velat omaisuudenhoitoyhtiöstä takaisin seuraavissa tilanteissa:

Tällainen takaisinsiirto voidaan tehdä kyseisessä instrumentissa kyseistä tarkoitusta varten määritellyssä määräajassa, ja sen on oltava mahdollisten muiden instrumentissa määriteltyjen ehtojen mukainen.

8.   Siirtoihin toisaalta kriisinratkaisun kohteena olevan laitoksen tai osakkeiden tai muiden omistusinstrumenttien alkuperäisten omistajien ja toisaalta omaisuudenhoitoyhtiön välillä on sovellettava IV osaston VII luvussa tarkoitettuja suojatoimia. – –”

14.

Direktiivin IV osaston VII luvun suojatoimet käsittävät elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 73–80 artiklan.

15.

Elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 83 artiklassa, jonka otsikko on ”Kriisinratkaisuviranomaisia koskevat menettelylliset velvoitteet”, säädetään seuraavaa:

”– –

2.   Kriisinratkaisuviranomaisen on ilmoitettava kriisinratkaisutoimesta kriisinratkaisun kohteena olevalle laitokselle ja seuraaville viranomaisille, jos kyseessä on eri viranomainen:

– –

4.   Kriisinratkaisuviranomaisen on julkaistava jäljennös siitä määräyksestä tai instrumentista, jonka nojalla kriisinratkaisutoimi toteutetaan, tai ilmoitus, jossa esitetään tiivistetysti kriisinratkaisutoimen vaikutukset ja erityisesti vähittäisasiakkaisiin kohdistuvat vaikutukset sekä soveltuvin osin 69, 70 ja 71 artiklassa tarkoitetun keskeyttämisen tai rajoittamisen ehdot ja kesto, taikka varmistettava jommankumman julkaiseminen

16.

Elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 131 artiklassa säädetään, että direktiivi tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu virallisessa lehdessä 12.6.2014. Elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 130 artiklan nojalla jäsenvaltioiden on hyväksyttävä ja julkaistava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset viimeistään 31.12.2014, ja ne tulevat voimaan 1.1.2015.

17.

Pääasian kantaja teki 10.1.2008 Banco Espirito Santo, S.A:n Espanjan sivuliikkeen (jäljempänä BES Espanja) Bilbaon toimipaikassa sopimuksen islantilaisen Kaupthing Bankin ( 5 ) etuoikeutettujen osakkeiden hankkimisesta 166021 euron hintaan.

18.

BES:n jouduttua vakavaan kriisiin Portugalin keskuspankki Banco de Portugal päätti valvontaviranomaisen tehtävässään 3.8.2014 tekemällään päätöksellä, jota muutettiin 11.8.2014 tehdyllä päätöksellä (jäljempänä elokuun 2014 päätös), BES:ää koskevasta kriisinratkaisusta. Tätä tarkoitusta varten edellä mainitulla päätöksellä perustettiin omaisuudenhoitoyhtiö Novo Banco, S.A. (jäljempänä Novo Banco Espanja). Novo Bancolle siirrettiin BES:n liiketoiminnasta osa, johon kuuluivat saman päätöksen liitteessä 2 kuvatut BES:n varat, velat ja varallisuuteen kuulumattomat erät. Siirron ulkopuolelle jätettiin ”erityisesti vastuut tai ehdolliset velvoitteet, jotka perustuvat petokseen tai sääntelyllisten, rikosoikeudellisten tai hallinnollisten määräysten tai päätösten rikkomiseen”.

19.

BES Espanjasta tuli myöhemmin Novo Bancon Espanjan-sivuliike. Tälle jäi liikesuhde kantajaan, sillä se säilytti ja hallinnoi arvopapereita ja sai siitä vastikkeeksi sopimuksen mukaisen palkkion.

20.

Kantaja nosti 4.2.2015 kanteen Novo Banco Espanjaa vastaan. Hän vaati Kaupthing Bankin etuoikeutettujen osakkeiden ostomääräyksen toteamista pätemättömäksi tahdonmuodostuksessa olleen virheen vuoksi ja Novo Banco Espanjan velvoittamista palauttamaan 166021 euron suuruinen ostohinta. Hän vaati toissijaisesti kyseisen sopimuksen purkamista sillä perusteella, että BES ei ollut täyttänyt huolellisuutta, lojaalisuutta ja tietojen antamista koskevia velvoitteitaan, ja Novo Banco Espanjan velvoittamista maksamaan hänelle samansuuruinen vahingonkorvaus. Novo Banco Espanja vastusti vaatimusta ja väitti, että sillä ei ollut passiivilegitimaatiota, koska vahingonkorvaus, jota siltä vaadittiin, oli velka, jota sille ei ollut siirretty elokuussa 2014 tehdyn Banco de Portugalin päätöksen nojalla.

21.

Juzgado de Primera Instancia de Vitoria (Vitorian alioikeus, Espanja) hyväksyi kanteen 15.10.2015 antamallaan tuomiolla sillä perusteella, että riidan kohteena oleva vastuu oli sen mielestä ollut siirron kohteena. Se katsoi, että tahdonmuodostuksessa oli ollut virhe, koska BES ei ollut ilmoittanut asianmukaisesti kantajalle, joka oli ollut 68-vuotias tehdessään sopimuksen ja jolla ei ollut rahoitusalan koulutusta, hänen hankkimiensa etuoikeutettujen osakkeiden luonteesta ja riskeistä. Näin ollen se totesi sopimuksen pätemättömäksi tahdonmuodostuksessa olleen virheen perusteella ja määräsi Novo Bancon palauttamaan kauppahinnan kokonaisuudessaan kantajalle.

22.

Novo Banco Espanja toimitti muutoksenhaussa kaksi Banco de Portugalin 29.12.2015 tekemää päätöstä (jäljempänä joulukuun 2015 päätös), joiden mukaan seuraavia velkoja ei ollut siirretty Novo Bancolle:

”Mitkä tahansa velvoitteet, takuut, vastuut tai ehdolliset velat, jotka on otettu vastattavaksi minkä tahansa yhteisöjen liikkeeseen laskemien rahoitusinstrumenttien markkinoinnin, rahoituksen välityksen, sopimuksentekomenettelyn tai jakelun yhteydessä – –”.

23.

Kyseisissä päätöksissä määrättiin niin ikään, että BES:n velkoihin, joita ei ollut siirretty Novo Bancolle, kuuluivat erityisesti ”kaikki korvaukset, joita liittyy ennen päivämäärää 3.8.2014 tehtyjen sopimusten – – täyttämättä jättämiseen” ja ”kaikki korvaukset ja saatavat, jotka perustuvat siihen, että BES:n rahoitus- ja investointipalvelujen tarjoajana toteuttamat liiketoimet kumotaan” sekä ”mitkä tahansa vastuut, jotka ovat minkä tahansa liitteessä I kuvatun menettelyn kohteena”, missä yhteydessä liitteessä I viitattiin useisiin oikeudenkäynteihin, jotka olivat vireillä eri valtioissa, mukaan lukien kantajan aloitteesta Espanjassa vireillä ollut oikeudenkäynti. Joulukuun 2015 päätöksessä todettiin lopuksi seuraavaa:

”Siltä osin kuin mitkä tahansa varat, velat tai varallisuuteen kuulumattomat erät – – olisi pitänyt jäädä BES:n varallisuuteen mutta ne on todellisuudessa siirretty Novo Bancolle, kyseiset varat, velat tai varallisuuden ulkopuoliset erät siirretään tällä päätöksellä uudelleen Novo Bancolta BES:lle 3.8.2014 lukien.”

24.

Ylioikeus hylkäsi myös Novo Banco Espanjan väitteen, jonka mukaan sillä ei ollut passiivilegitimaatiota, ja pysytti ensimmäisessä oikeusasteessa annetun tuomion kaikilta osin. Novo Banco Espanja teki prosessivirheeseen perustuvan tuomion purkamista koskevan hakemuksen ja kassaatiovalituksen ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen.

25.

Tribunal Supremo on lykännyt asian käsittelyä 25.6.2019 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 2.7.2019, ja esittänyt unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Onko Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan mukaisen tehokasta oikeussuojaa koskevan perusoikeuden, EUT 2 artiklan mukaisen oikeusvaltion periaatteen ja oikeusvarmuutta koskevan yleisen oikeusperiaatteen mukaista tulkita direktiivin 2001/24 3 artiklan 2 kohtaa siten, että sen mukaan muissa jäsenvaltioissa vireillä olevissa oikeudenkäynneissä tunnustetaan ilman eri muodollisuuksia kotivaltion toimivaltaisen hallintoviranomaisen päätöksen vaikutukset, vaikka tällaisella päätöksellä pyritään muuttamaan käsiteltävän asian vireillepanohetkellä voimassa olleita oikeudellisia puitteita taannehtivin vaikutuksin, mikä tarkoittaa sitä, että tuomioistuinten tuomiot, jotka eivät ole kyseisen uuden päätöksen mukaisia, tehdään tehottomiksi?”

26.

Banco de Portugal ja Fondo de Resolución, Novo Banco, Portugalin tasavalta, Italian tasavalta, Espanjan kuningaskunta sekä Euroopan komissio, Euroopan unionin neuvosto ja Euroopan parlamentti ovat esittäneet kirjallisia huomautuksia tästä kysymyksestä. Nämä osapuolet olivat Italian tasavaltaa lukuun ottamatta edustettuina myös 30.9.2020 pidetyssä istunnossa.

27.

Banco de Portugalin, Novo Bancon sekä Portugalin hallituksen mielestä vastuu, johon kantaja on vedonnut pääasian oikeudenkäynnissä, ei ole missään vaiheessa siirtynyt Novo Bancolle. BES:n velkoja, jotka perustuivat ”petokseen tai sääntelyllisten, rikosoikeudellisten tai hallinnollisten määräysten tai päätösten rikkomiseen”, ei ole elokuun 2014 päätöksen liitteen 2 mukaan siirretty Novo Bancolle. Näin ollen asiassa ei tule ylipäänsä esiin kysymystä, joka koskisi takaisinsiirtoa BES:lle joulukuun 2015 päätöksellä tai sen vaikutuksia vireillä olevaan oikeudenkäyntiin.

28.

Tässä yhteydessä on riittävää todeta, että kysymys siitä, onko vastuu, johon kantaja vetoaa pääasian oikeudenkäynnissä, velka, joka perustuu ”petokseen tai sääntelyllisten, rikosoikeudellisten tai hallinnollisten määräysten tai päätösten rikkomiseen”, edellyttää oikeudellista arviointia, joka kuuluu kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen välisen työnjaon mukaisesti ennakkoratkaisumenettelyn yhteydessä yksinomaan ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle. Vakiintuneessa oikeuskäytännössä on näet katsottu, että se huolehtii oikeudellisten seikkojen ja tosiseikkojen määrittämisestä omalla vastuullaan, ja unionin tuomioistuimen on pidättäydyttävä niiden paikkansapitävyyden selvittämisestä. ( 6 )

29.

Näin ollen vastattaessa ennakkoratkaisukysymykseen on Tribunal Supremon näkemyksen mukaisesti pidettävä lähtökohtana sitä, että vastuu kantajalle annetusta virheellisestä sijoitusneuvonnasta siirtyi aluksi Banco de Portugalin elokuun 2014 päätöksellä Novo Bancolle. Vasta Banco de Portugalin joulukuun 2015 uudella päätöksellä – ja siten vasta sen jälkeen kun kanne oli nostettu helmikuussa 2015 ja ensimmäisessä oikeusasteessa oli annettu tuomio lokakuussa 2015 – vastuu siirtyi takaisin BES Espanjalle taannehtivin vaikutuksin 3.8.2014 lukien.

30.

Tribunal Supremo katsoo, että direktiivin 2001/24 3 artiklan 2 kohdassa lähtökohtaisesti säädettyyn velvoitteeseen tunnustaa tämä aineellinen oikeustila liittyy oikeussuoja- ja oikeusvarmuusongelmia. Sen näkemyksen mukaan näissä olosuhteissa pitäisi näet kumota alempien tuomioistuinten tuomiot ja hylätä kanne muutoksenhaussa, vaikka nämä tuomiot on – ainakin tuolloin voimassa olleen oikeustilan perusteella – annettu oikeudellisesti virheettömällä tavalla.

31.

Sen ennakkoratkaisukysymyksen edellytyksenä on kiistatta tässä yhteydessä, että tähän tapaukseen ylipäänsä sovelletaan direktiivin 2001/24 3 artiklan 2 kohdan periaatetta, jonka mukaan tervehdyttämistoimenpiteet kotijäsenvaltiossa voimassa olevien oikeussääntöjen mukaan tulevat ”täysimääräisesti voimaan – – koko [unionissa] ilman eri muodollisuuksia, myös muissa jäsenvaltioissa – – siinäkin tapauksessa, että niihin sovellettavissa vastaanottavan jäsenvaltion säännöksissä ei säädetä tällaisista toimenpiteistä tai että niissä säädetään toimenpiteiden toteuttaminen riippuvaksi ehdoista, jotka eivät täyty”. Toisin sanoen edellä kuvatut ongelmat eivät tulisi esiin – mihin lähes kaikki oikeudenkäynnin osapuolet ovat viitanneet unionin tuomioistuimessa – jos ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ei tarvitsi lainkaan tunnustaa vastuun takaisinsiirtoa BES:lle tässä konkreettisessa tapauksessa.

32.

Espanjan ja Italian hallituksen sekä komission, neuvoston ja parlamentin mielestä tähän lopputulokseen voitaisiin päätyä soveltamalla pääasian oikeudenkäynnissä direktiivin 2001/24 32 artiklaa. Tämän säännöksen mukaan ”tervehdyttämistoimenpiteiden tai likvidaatiomenettelyn vaikutukset luottolaitoksen vallinnasta erotettua omaisuutta tai oikeutta koskevaan vireillä olevaan oikeudenkäyntiin määräytyvät yksinomaan sen jäsenvaltion lain mukaan, jossa oikeudenkäynti on vireillä”.

33.

Näin ollen on ensinnäkin tutkittava, onko direktiivin 2001/24 32 artikla sovellettavissa nyt käsiteltävässä asiassa ja johtaako sen soveltaminen tosiasiallisesti siihen, että joulukuun 2015 Banco de Portugalin päätöksellä ei ole mitään vaikutuksia pääasian oikeudenkäynnissä (tästä B jaksossa). Jos tähän pitää vastata kieltävästi, on tämän jälkeen selvennettävä, voiko ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin asettaa päätöksen tunnustamisen edellytykseksi sen, että tämä päätös on oikeusvarmuuden ja tehokkaan oikeussuojan periaatteiden mukainen (tästä C jaksossa). Lopuksi on vielä tutkittava, johtaako päätöksen tunnustaminen sellaisenaan pääasian oikeudenkäynnin erityisissä olosuhteissa näiden periaatteiden loukkaamiseen (tästä D jaksossa).

34.

Direktiivin 2001/24 32 artiklan soveltamisedellytykset kylläkin täyttyvät. Tämän säännöksen soveltaminen ei kuitenkaan johda siihen päätelmään, että vastuun siirtämisellä takaisin BES:lle ei olisi mitään vaikutuksia pääasian oikeudenkäynnissä. Tämä on mahdollisesti peruste, jonka vuoksi Tribunal Supremo ei ole maininnut tätä säännöstä nimenomaisesti ennakkoratkaisukysymyksessään.

35.

Direktiivin 2001/24 32 artiklan yksittäiset soveltamisedellytykset täyttyvät nyt käsiteltävässä asiassa.

36.

Vastuun siirtäminen takaisin BES:lle on ensinnäkin direktiivin 2001/24 2 artiklassa tarkoitettu ”tervehdyttämistoimenpide”, koska sillä pyritään palauttamaan tai varmistamaan BES:n taloudellinen tilanne sillä tavoin, että omaisuudenhoitoyhtiön sääntöjenmukainen toiminta pyritään mahdollistamaan.

37.

Omaisuudenhoitoyhtiön tehtävänä ei nimenomaan ole kantaa vaikeuksiin joutuneen pankin tappioita ja vahinkoja vaan ennen kaikkea suojella tallettajia. ( 7 ) Sen, että vastuun takaisinsiirto on käsitteellisesti tervehdyttämistoimenpide, vahvistaa elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 40 artikla, jonka 1 kohdan b alakohdassa ja 7 kohdassa säädetään nimenomaisesti, että ”varojen, oikeuksien ja velkojen” siirtäminen sekä niiden takaisinsiirto voivat olla osa kriisinratkaisutoimenpidettä ”omaisuudenhoitoyhtiön perustaminen”. Direktiivin 2001/24 2 artiklassa puolestaan säädetään, että kaikkia elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivissä tarkoitettuja kriisinratkaisutoimenpiteitä on pidettävä direktiivissä 2001/24 tarkoitettuina tervehdyttämistoimenpiteinä.

38.

Toimenpide liittyy toiseksi ”luottolaitoksen vallinnasta erotettuun omaisuuteen tai oikeuteen”. Tämän soveltamisedellytyksen, joka on sanamuodoltaan direktiivin monissa kieliversioissa muutenkin hyvin laajasti muotoiltu, ( 8 ) on kaiken kaikkiaan katettava kaikki tervehdyttämistoimenpiteiden mahdolliset kohteet, jotka voivat mahdollisesti olla oikeudenkäynnissä riidan kohteena. Sen on erityisesti käsitettävä myös (esi)sopimukseen perustuvat tai deliktiperusteiset vaatimukset, joita kohdistetaan kriisinratkaisun kohteena olevaa luottolaitosta vastaan tai jotka se itse esittää, koska juuri niitä voidaan siirtää muille laitoksille. ( 9 ) Kuitenkin heti kun oikeuden, vaatimuksen, velan tai muun varallisuuserän haltija vaihtuu vireillä olevan oikeusriidan aikana, tarvitaan direktiivin 2001/24 32 artiklan sääntelyä. ( 10 )

39.

Kolmanneksi pääasian oikeudenkäyntiä on pidettävä tässä säännöksessä tarkoitettuna ”vireillä olevana oikeudenkäyntinä”, koska tämän käsitteen soveltamisalaan kuuluvat kaikki pääasiaratkaisuun johtavat menettelyt, jotka olivat jo vireillä riidanalaisen toimenpiteen toteuttamishetkellä. ( 11 ) Tässä yhteydessä on otettava lähtökohdaksi yksinomaan Tribunal Supremon toteamus, jonka mukaan Banco de Portugalin joulukuun 2015 – eli ajankohtana, jona pääasian oikeudenkäynti oli jo kiistatta vireillä – päätöksellä muutettiin oikeustilaa taannehtivasti. Se, että asiassa oli jo annettu alemman tuomioistuimen tuomio, ei sulje vireilläoloa pois niin kauan kuin menettelyä ei ole vielä päätetty lainvoimaisesti.

40.

Direktiivin 2001/24 32 artiklassa ei kuitenkaan säädetä vain siitä, että sen soveltamisedellytysten täyttyessä – siis erityisesti heti kun oikeudenkäynti on vireillä jäsenvaltiossa – ulkomaisella tervehdyttämistoimella ei ole tässä jäsenvaltiossa sellaisenaan mitään vaikutuksia tai että sitä ei pidä tunnustaa. Tässä säännöksessä säädetään pikemminkin siitä, että tervehdyttämistoimenpiteen vaikutukset vireillä olevaan oikeudenkäyntiin määräytyvät yksinomaan sen jäsenvaltion lainsäädännön mukaan, jossa oikeudenkäynti on vireillä.

41.

Näin ollen pääasian oikeudenkäynnissä päädyttäisiin vain kahden lisäedellytyksen täyttyessä siihen lopputulokseen, että velkojen takaisinsiirto BES:lle olisi merkityksetöntä: ensinnäkin direktiivin 2001/24 32 artiklan viittausta Espanjan lainsäädäntöön pitäisi tulkita siten, että vastaus kysymykseen, onko toimenpiteellä tältä osin ylipäänsä vaikutuksia – siis sen pätevyyden arviointi oikeudenkäynnin kannalta – määräytyy vastaanottavan jäsenvaltion oikeuden mukaan. Toiseksi takaisinsiirron pitäisi olla Espanjan lainsäädännön mukaan pätemätön. ( 12 )

42.

Katson kuitenkin, että direktiivin 2001/24 32 artiklan viittaus vastaanottavan jäsenvaltion lainsäädäntöön koskee yksinomaan tervehdyttämistoimenpiteen prosessuaalisia vaikutuksia vireillä olevaan oikeudenkäyntiin ( 13 ) eikä voi näin ollen koskea takaisinsiirron aineellisia vaikutuksia.

43.

Ensi arviolta voitaisiin katsoa, että ”vaikutukset oikeudenkäyntiin” käsittävät sen aineellisen lopputuloksen. Erityisesti direktiivin 2001/24 32 artiklan sääntely-yhteys ja tavoitteet osoittavat kuitenkin, että tätä säännöstä ei pidä tulkita näin.

44.

Ensinnäkään – toisin kuin muutamat ennakkoratkaisumenettelyyn osallistuneet katsovat – tämän säännöksen taustalla ei ole se ajatus, että myöhemmät tapahtumat eivät saisi oikeusvarmuuteen liittyvistä syistä vaikuttaa jo vireillä olevan oikeudenkäynnin lopputulokseen. Ensinnäkään ei näet voida olettaa, että vireillepanon jälkeen tapahtuneiden tosiseikkojen huomioonottaminen johtaisi yleisesti oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamiseen. Toiseksi direktiivin 2001/24 32 artiklassa pitäisi silloin yksinkertaisesti säätää siitä, että ulkomainen tervehdyttämistoimenpide ei vaikuta millään tavoin vireillä olevaan oikeudenkäyntiin eli sillä ei ole sen kannalta merkitystä. Näin asia ei kuitenkaan nimenomaan ole. Tässä säännöksessä säädetään itse asiassa, että vaikutukset oikeudenkäyntiin määräytyvät vastaanottavan jäsenvaltion lainsäädännön mukaan. Asianomainen tervehdyttämistoimenpide voisi kuitenkin olla lainmukainen myös tämän vastaanottavan jäsenvaltion lainsäädännön mukaan. Tällaisessa tapauksessa myöhempi tapahtuma muuttaisi siis tietyissä olosuhteissa jo vireillä olevan oikeusriidan lopputulosta 32 artiklan soveltamisesta riippumatta.

45.

Direktiivin 2001/24 32 artikla ei toisin sanoen johda laajankaan tulkinnan perusteella sanamuotonsakaan mukaan sellaisten velkojien automaattiseen ”suosimiseen”, jotka ovat jo panneet oikeudenkäynnin vireille. Muutoinkaan direktiivi 2001/24 ei tarjoa mitään perusteita oletukselle, jonka mukaan tällaisia velkojia olisi suosittava.

46.

Toiseksi ei ole nähtävissä, miksi nimenomaan vireillä olevan oikeudenkäynnin pitäisi oikeuttaa se, että tervehdyttämistoimenpiteen kaikkia vaikutuksia arvioidaan vastaanottavan jäsenvaltion lainsäädännön mukaan. Tällainen 32 artiklan tulkinta merkitsisi sitä, että loukattaisiin erityisen laajakantoisesti direktiivin 2001/24 kantavaa periaatetta, jonka mukaan kaikki tervehdyttämis- tai likvidaatiotoimenpiteen vaikutukset määräytyvät lex concursus ‑periaatteen mukaan, eikä tämä tulkinta siten vastaa direktiivin systematiikkaa. ( 14 )

47.

Viitattakoon vertailun vuoksi direktiivin 2001/24 20–27 artiklan säännöksiin. Myös näihin säännöksiin sisältyy lex concursus ‑periaatteen soveltamista koskevia poikkeuksia. Niissä tosin säädetään yksiselitteisesti, mihin aineellisiin oikeuspositioihin tervehdyttämistoimenpiteet eivät vaikuta. Näissä säännöksissä ei säädetä siitä, että tervehdyttämistoimenpiteen kaikkia aineellisia vaikutuksia olisi arvioitava vastaanottavan jäsenvaltion oikeussäännösten perusteella heti, jos tämä toimenpide koskee siinä mainittua oikeudellista instituutiota.

48.

Vastaavasti direktiivin 2001/24 32 artiklaa on tulkittava siten, että ainoastaan prosessuaaliset vaikutukset määräytyvät vastaanottavan jäsenvaltion lainsäädännön mukaan, ei sen sijaan toimenpiteen pätevyys oikeudenkäynnin kannalta sinänsä. Tämä pätee erityisesti sillä perusteella, että direktiivin 2001/24 ja erityisesti sen 32 artiklan tarkoituksena on unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan estää se, että omaisuusmassaan kuuluvien esineiden käytettävyyttä rajoitetaan. ( 15 ) Tässä esitetty tulkinta vastaa siten myös tämän säännöksen suppeaa tulkintaa, joka on tarpeen, koska se on poikkeus pääsäännöstä. ( 16 )

49.

Kolmanneksi olisi usein käytännössä mahdotonta määrittää kaikki tervehdyttämis- tai likvidaatiotoimenpiteen vaikutukset täydellisesti vastaanottavan jäsenvaltion lainsäädännön mukaan. Direktiivillä 2001/24 ei näet yhdenmukaisteta luottolaitosten tervehdyttämis- ja likvidaatiotoimenpiteitä koskevia kansallisia säännöksiä; ( 17 ) jossain jäsenvaltiossa toteutetulla tervehdyttämistoimenpiteellä ei siten välttämättä ole lainkaan vastinetta toisen jäsenvaltion lainsäädännössä, joten se ei voisi milloinkaan täyttää tässä lainsäädännössä asetettuja edellytyksiä. Vastaavasti direktiivin 2001/24 3 artiklan 2 kohdassa säädetään nimenomaisesti, että ulkomainen tervehdyttämistoimenpide on tunnustettava siinäkin tapauksessa, ”että – – vastaanottavan jäsenvaltion säännöksissä ei säädetä tällaisista toimenpiteistä tai että niissä säädetään toimenpiteiden toteuttaminen riippuvaksi ehdoista, jotka eivät täyty”.

50.

Tästä syystä myös direktiivin 2001/24 20–27 artikla koskevat vain tiettyjä aineellisia oikeuspositioita, jotka määräytyvät vastaanottavan jäsenvaltion lainsäädännön mukaan, ja 32 artikla prosessuaalisia vaikutuksia vireillä olevaan oikeudenkäyntiin.

51.

Näiden vaikutusten osalta lex concursus ‑periaatteesta poikkeaminen on jo vireillä olevan oikeusriidan osalta tosin välttämätöntä. Ainoastaan vastaanottavan jäsenvaltion lainsäädännössä voidaan näet määrittää, tekeekö toimenpide esimerkiksi kanteen muuttamisen, lausunnon antamisen raukeamisen tai asianosaisen vaihtamisen tarpeelliseksi. Ennen oikeudenkäynnin vireillepanoa tervehdyttämis- tai likvidaatiotoimenpiteen prosessuaalisista vaikutuksista voidaan sitä vastoin säätää myös kotijäsenvaltion lainsäädännössä. Kotijäsenvaltion lainsäädännössä voidaan esimerkiksi säätää siitä, että luottolaitos menettää likvidaatiomenettelyn alkaessa asianosaiskelpoisuutensa ja että pesänhoitajan on tästä syystä edustettava sitä tuomioistuimessa.

52.

Siten direktiivin 2001/24 32 artiklasta seuraa nyt käsiteltävän asian kannalta vain se, että Portugalin lainsäädännön mukaisesti toteutetulla vastuun takaisinsiirrolla BES:lle on Espanjassa vireille pannun menettelyn kannalta Espanjan lainsäädännössä säädetyt prosessioikeudelliset vaikutukset. ( 18 ) Konkreettisesti tämä tarkoittaa Tribunal Supremon kuvauksen mukaan Novo Bancon passiivilegitimaation puuttumista ilman mahdollisuutta vaihtaa vastaajaa, mikä puolestaan johtaa Novo Bancoa vastaan nostetun kanteen hylkäämiseen. ( 19 )

53.

Ennakkoratkaisua pyytänyt Tribunal Supremo pitää kuitenkin tätä ratkaisua epätyydyttävänä. Koska lex concursus ‑periaatteen soveltaminen on erittäin tärkeää direktiivin 2001/24 tavoitteena ( 20 ) olevan tervehdyttämistoimenpiteiden yleispätevyyden kannalta, tästä ei kuitenkaan saisi tehdä sitä päätelmää, että tämä toimenpide veisi samalla kaikki vaikutukset vireillä olevaan oikeudenkäyntiin. Sillä heitettäisiin mielestäni vertauskuvallisesti lapsi pesuveden mukana. Tämän ongelman ratkaisua on etsittävä pikemminkin Espanjan prosessioikeudesta, jota on sovellettava unionin oikeuden mukaisesti. ( 21 )

54.

Edellä esitetystä seuraa, ettei sitä, onko vastuun takaisinsiirto BES:lle aineellisesti tehokas, pidä arvioida Espanjan lainsäädännön perusteella. Vain tämän toimenpiteen prosessuaaliset vaikutukset vireillä olevaan oikeudenkäyntiin määräytyvät tämän jäsenvaltion lainsäädännön mukaan. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei siis voi olla tunnustamatta tätä aineellista oikeustilaa sillä perusteella, että se on ristiriidassa Espanjan lainsäädännön kanssa.

55.

Direktiivin 2001/24 3 artiklan 2 kohdan mukaan kotijäsenvaltion oikeussääntöjen mukaan toteutetut tervehdyttämistoimenpiteet tulevat täysimääräisesti voimaan koko unionissa ilman eri muodollisuuksia. Tässä säännöksessä ilmaistun vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen taustalla on keskinäisen luottamuksen periaate. ( 22 ) Sen mukaan vastaanottavan jäsenvaltion viranomaiset ja tuomioistuimet eivät tutki kotijäsenvaltion säännösten mukaisesti toteutetun toimenpiteen lainmukaisuutta. ( 23 )

56.

Keskinäinen luottamus perustuu puolestaan siihen olettamukseen, että kaikissa jäsenvaltioissa on olemassa vertailukelpoisia takeita erityisesti perustavanlaatuisten oikeusvaltiota ja demokratiaa koskevien perusarvojen sekä unionin perusoikeuksien osalta. ( 24 ) Vasta tämä olettamus oikeuttaa sen, että vastavuoroisen tunnustamisen perusteella sovellettavan toimenpiteen yhteensopivuutta vastaanottavan jäsenvaltion ylemmäntasoisen oikeuden kanssa ei enää tutkita. ( 25 )

57.

Tämän lisäksi joulukuun 2015 päätöksen tunnustaminen ei riipu nyt käsiteltävässä asiassa myöskään muiden unionin oikeussääntöjen noudattamisesta.

58.

Vastuun takaisinsiirtoa BES:lle ei näet ensinnäkään pidä arvioida elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin perusteella (tästä 1 jaksossa). Toiseksi tervehdyttämistoimenpiteen toteuttaminen tällä perusteella ei merkitse myöskään unionin oikeuden soveltamista, joten yleisiä oikeusperiaatteita ja unionin oikeuden perusoikeuksia ei voida soveltaa (tästä 2 jaksossa). Kolmanneksi tässä ei ole myöskään kyseessä mikään unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä mainituista tapausryhmistä, joissa kansallinen toimenpide, johon sovelletaan vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta, on poikkeuksellisesti tutkittava unionin oikeuden perusperiaatteiden noudattamisen kannalta (tästä 3 jaksossa).

59.

Elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin säännökset eivät ole ajallisesti sovellettavissa vastuun siirtämiseen takaisin BES:lle Banco de Portugalin joulukuun 2015 päätöksellä.

60.

Muistutettakoon, että elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivi tuli voimaan 2.7.2014. ( 26 ) Banco de Portugal perusti Novo Bancon elokuussa 2014 BES:n kriisinratkaisua varten ja siirsi sille muun muassa velat, joihin kantaja on vedonnut pääasian oikeudenkäynnissä. Elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin täytäntöönpanon määräaika päättyi 31.12.2014. ( 27 ) Joulukuussa 2015 tehtiin Banco de Portugalin päätös, jolla riidanalainen vastuu siirrettiin taannehtivasti takaisin BES:lle 3.8.2014 lukien.

61.

Velkojen takaisinsiirtoa BES:lle joulukuussa 2015 on siinä yhteydessä kuitenkin pidettävä vain tervehdyttämistoimenpiteen ”Omaisuudenhoitoyhtiön Novo Banco perustaminen” epäitsenäisenä osana, josta päätettiin jo elokuussa 2014 ja siten ennen elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin täytäntöönpanon määräajan päättymistä. Tätä kokonaisarviointia puoltaa se, että olisi keinotekoista arvioida yksittäisiä tervehdyttämistoimenpiteitä yksinomaan niiden ajallisen erillisyyden vuoksi erillään toisistaan, vaikka ne liittyvät todellisuudessa sisällöllisesti toisiinsa ja niillä on sama tavoite eli Novo Bancon perustaminen ja arvokkaiden tai arvottomien omaisuuserien jaottelu.

62.

Tätä ajatusta kuvastaa elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 40 artiklan 7 kohdan säännös. Sen mukaan velkojen siirtäminen takaisin roskapankille – toimenpide, joka nyt käsiteltävässä asiassa toteutettiin direktiivin täytäntöönpanoa koskeneen määräajan päätyttyä – voi olla sallittua vain silloin, jos tämä mahdollisuus mainittiin jo omaisuudenhoitoyhtiön perustamista – joka tapahtui ennen täytäntöönpanon määräajan päättymistä – koskevassa instrumentissa. Omaisuudenhoitoyhtiön perustaminen liittyy siis yhtäältä erottamattomasti velkojen siirtoon ja takaisinsiirtoon. Jos toisaalta haluttaisiin tutkia takaisinsiirtoa elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 40 artiklan 7 kohdan perusteella, tämä johtaisi loppujen lopuksi lisäksi siihen, että elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivistä johdettaisiin elokuun 2014 päätöstä koskevia konkreettisia vaatimuksia, vaikka täytäntöönpanon määräaika ei kiistatta ollut tuolloin vielä päättynyt. ( 28 ) Yksittäisten toimenpiteiden erillinen tarkastelu ei siis ole mahdollista. Tämä näkemys pätee täysin riippumatta siitä, että elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 40 artiklan 7 kohdan säännöksiä tosiasiallisesti noudatettiin tässä tapauksessa.

63.

Mikäli toimenpiteitä haluttaisiin tarkastella erikseen, pitäisi erotella jopa viranomaisten toimivalta BES:n kriisinratkaisun yhteydessä myöhemmin toteutettujen toimenpiteiden osalta. Asetuksen N:o 806/2014 ( 29 ) voimaantulon myötä toimivalta kriisinratkaisutoimenpiteistä, jotka koskevat kooltaan ja merkitykseltään BES:n kaltaisia pankkeja, siirtyi näet kriisinratkaisukomitealle (Single Resolution Board, SRB). ( 30 )

64.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee tältä osin, että saattaa olla perusteltua soveltaa vanhaa oikeustilaa tilanteisiin, jotka perustettiin sen voimassa ollessa ja jotka ovat edelleen olemassa uuden oikeustilan voimaantulon jälkeen, jos uudet säännökset muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden ja ovat ikään kuin johtaneet järjestelmän muutokseen. ( 31 ) Tilanne on tällainen elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin osalta.

65.

Tästä syystä on vain asianmukaista arvioida Banco de Portugalin toimenpiteiden lainmukaisuutta BES:n kriisinratkaisun yhteydessä yhtenäisenä toimenpidekokonaisuutena elokuussa 2014 voimassa olleen oikeustilan perusteella eli ajankohtana, jona elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin täytäntöönpanon määräaika ei ollut vielä päättynyt.

66.

Nyt käsiteltävät tervehdyttämistoimenpiteet eivät anna myöskään perustetta katsoa, että elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivillä pitäisi olla esivaikutuksia. Jäsenvaltioiden on kyllä pidättäydyttävä direktiivin täytäntöönpanolle varatun määräajan kuluessa antamasta säännöksiä, jotka ovat omiaan vakavasti vaarantamaan tässä direktiivissä säädetyn tavoitteen saavuttamisen. ( 32 ) Ei ole kuitenkaan havaittavissa, että vastuun siirtäminen takaisin BES:lle olisi ristiriidassa elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin ja erityisesti sen 40 artiklan kanssa.

67.

Aivan päinvastoin, sillä omaisuudenhoitoyhtiölle on tarkoitus siirtää vain vaikeuksiin joutuneen pankin terveet liiketoiminnan alat. Tarkoituksena ei kuitenkaan nimenomaan ole, että tällainen yhtiö ottaisi hoitaakseen vastuun tämän pankin riskialttiista ja mahdollisesti vahingollisesta menettelystä. Tämän yhtiön perustamisella pyritään pikemminkin – pankkien kriisinratkaisun yleisten tavoitteiden mukaisesti ( 33 ) – erityisesti suojelemaan tallettajia ja lieventämään mahdollisia systeemisiä seurauksia. Kuten edellä jo totesin, kantajan osakesijoitus ei ole kuitenkaan suojattu talletus. ( 34 )

68.

Novo Bancon perustaminen ja sen pääomittaminen 4,9 miljardilla eurolla toteutettiin valtion varoista. ( 35 ) Mikäli Novo Banco vastaisi nyt Espanjan tuomioistuinten lainvastaisiksi luonnehtimista BES:n liiketoiminnallisista menettelytavoista, joihin kuului se, että se myi vielä vähän ennen maksukyvyttömyyttään suurissa vaikeuksissa olleen islantilaisen Kaupthing Bankin osakkeita kokemattomille sijoittajille, veronmaksajat joutuisivat tämän seurauksena jälleen ottamaan vastuun pankkien virheistä. Kaikkien pankkisääntelyn alalla vuoden 2008 finanssikriisistä lähtien toteutettujen uudistusten ilmoitettuna tavoitteena on kuitenkin estää moraalikato (moral hazard) rahoitusalalla ja pitää pankkien pelastamisesta suurelle yleisölle aiheutuvat kustannukset mahdollisimman pieninä. ( 36 )

69.

Saattaa tosin vaikuttaa ensi arviolta epätyydyttävältä, että kantaja, joka ei Espanjan tuomioistuinten toteamusten mukaan kyennyt ymmärtämään sijoituksensa seurauksia, menettää siis lopputuloksena rahansa. Tätä voidaan kuitenkin perustella sillä, että kantajan tapauksessa on toteutunut jopa kaksi yleistä riskiä: ensinnäkin Kaupthing Bank on kaatunut ja purettu. Jos kantajalla olisi ollut tuottoisia osakkeita BES:ssä tekemässään sijoituksessa, hän hyvin todennäköisesti ei olisi alun pitäenkään nostanut kannetta virheellisen sijoitusneuvonnan vuoksi. Toiseksi myös BES on kaatunut, joten kantajalla ei ole enää mahdollisuuksia saada tältä laitokselta rahojaan takaisin, vaikka hänellä olisi oikeus korvaukseen virheellisen sijoitusneuvonnan vuoksi. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että nämä molemmat riskit pitäisi vyöryttää valtiolle tai suurelle yleisölle. Olisi pikemminkin pohdittava sijoitusneuvojan henkilökohtaista vastuuta tai rikosoikeudellisia seuraamuksia.

70.

Tästä syystä nyt käsiteltävässä asiassa riidanalainen vastuun siirtäminen takaisin BES:lle sopii yhteen elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin tavoitteiden kanssa. Elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivi ei tästä syystä ole sovellettavissa tähän toimenpiteeseen mahdollisten esivaikutustenkaan perusteella.

71.

Jos haluttaisiin tutkia vastuun siirtämistä takaisin BES:lle oikeusvarmuutta ja tehokasta oikeussuojaa koskevien unionin oikeuden periaatteiden perusteella, kyseessä pitäisi olla perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu ”unionin oikeuden soveltaminen”. Tässä tapauksessa tulisi sovellettavaksi paitsi perusoikeuskirja eli sen 47 artikla myös unionin oikeuden yleiset oikeusperiaatteet. ( 37 ) Viimeksi mainittuihin kuuluu erityisesti oikeusvarmuuden periaate. ( 38 )

72.

Vastuun takaisinsiirto BES:lle joulukuun 2015 päätöksellä ei kuitenkaan – toisin kuin tämän päätöksen tunnustaminen – merkitse unionin oikeuden soveltamista.

73.

Direktiivillä 2001/24 ei näet nimenomaan yhdenmukaisteta luottolaitosten tervehdyttämistä ja likvidaatiota koskevia kansallisia säännöksiä. ( 39 ) Direktiiviin 2001/24 sisältyy tosin jäsenvaltioiden velvoite tunnustaa muiden jäsenvaltioiden tällaiset toimenpiteet. Vastaanottavan jäsenvaltion – tässä tapauksessa Espanjan – suorittama tunnustaminen on kuitenkin toimenpide, joka on erotettava kotijäsenvaltion – tässä tapauksessa Portugalin – suorittamasta varsinaisen tervehdyttämistoimenpiteen toteuttamisesta. Direktiiviin 2001/24 ei nimenomaan sisälly velvoitteita, jotka koskisivat luottolaitoksen kotivaltion viranomaisten ja tuomioistuinten tervehdyttämis- ja likvidaatiotoimenpiteiden toteuttamista ja täytäntöönpanoa, vaan nämä toimenpiteet määräytyvät pikemminkin yksinomaan kotivaltion lainsäädännön mukaan. ( 40 ) Direktiivissä 2001/24 ei etenkään säädetä siitä, että jäsenvaltioiden pitäisi toteuttaa tai panna täytäntöön tiettyjä tervehdyttämis- tai likvidaatiotoimenpiteitä. ( 41 ) Vastavuoroista tunnustamista tarvitaan ylipäänsä juuri tästä syystä.

74.

Elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin antamisella yhtenäistettiin tietenkin luottolaitosten tervehdyttämistä ja kriisinratkaisua koskevat toimenpiteet unionissa. ( 42 ) Elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivissä annetaan jäsenvaltioiden valvontaviranomaisille käytettäväksi yhtenäinen valikoima kriisinratkaisutoimenpiteitä, joihin kuuluvat myös omaisuudenhoitoyhtiön perustaminen ja siihen liittyvät liiketoimet. ( 43 ) Kuten edellä kuitenkin jo todettiin, elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin säännökset eivät ole ajallisesti sovellettavissa pääasian kohteena olevaan vastuun siirtämiseen takaisin BES:lle. ( 44 ) Banco de Portugal on itse asiassa perustanut omaisuudenhoitoyhtiön Portugalin lainsäädännön perusteella ajankohtana, jona vain direktiivi 2001/24 oli sovellettavissa, eikä siinä juuri säädetty tervehdyttämistoimenpiteiden yhtenäistämisestä.

75.

Näin ollen on todettava, että joulukuun 2015 päätös ei merkitse unionin oikeuden soveltamista.

76.

Jos haluttaisiin katsoa, että jokainen kansallinen päätös, joka on unionin oikeussääntöjen mukaan tunnustettava vastavuoroisesti – eli jokainen rikos- ( 45 ) ja siviilituomio, ( 46 ) jokainen elatuspäätös, ( 47 ) jokainen lääkärin hyväksyminen ( 48 ) jne. – merkitsisi unionin oikeuden soveltamista, tällä laajennettaisiin perusoikeuksien soveltamisalaa äärimmäisellä tavalla. Lisäksi ja ennen kaikkea vastavuoroisen tunnustamisen järjestelmästä tulisi absurdi. Sen sijaan, että toimenpide tunnustettaisiin sillä perusteella, että luotetaan sen olevan ylemmäntasoisten periaatteiden mukainen, se voitaisiin näet kussakin yksittäistapauksessa tutkia unionin perusoikeuksien ja yleisten oikeusperiaatteiden valossa. Tämä mahdollisuus annetaan kuitenkin vain ehdottomissa poikkeustapauksissa, joiden edellytykset eivät täyty tässä tapauksessa.

77.

Tosiasiallisesti vastavuoroista tunnustamista koskevasta periaatteesta voidaan nimittäin unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan tehdä poikkeuksia enintään ”poikkeuksellisissa olosuhteissa”. ( 49 ) Unionin tuomioistuin on myöntänyt tältä osin eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanon yhteydessä, että tällainen poikkeuksellinen olosuhde voi olla todellinen ja systeemisistä puutteista johtuva vaara siitä, että perustavanlaatuisen tärkeää oikeushyvää loukataan. Se on viitannut konkreettisesti siinä yhteydessä perusoikeuskirjan 4 artiklassa vahvistettuun epäinhimillisen tai halventavan rangaistuksen ja kohtelun kieltoon ( 50 ) ja tuomareiden riippumattomuuden vaatimukseen. ( 51 ) Vastaavasti neuvosto on suullisessa käsittelyssä viitannut toissijaisesti oikeusvaltion periaatetta koskevaan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön. ( 52 )

78.

Tässä tapauksessa ei voida kuitenkaan puhua vakavista ja systeemisistä oikeusvaltion periaatetta vaarantavista puutteista Portugalissa. Siltä varalta, että unionin tuomioistuin pitäisi kuitenkin tarpeellisena tutkia tervehdyttämistoimenpiteen unionin oikeuden näkökulmasta, esitän seuraavassa toissijaisesti perustelut, joista seuraa, että vastuun siirtämistä takaisin BES:lle ei ole pidettävä oikeusvarmuuden periaatteen eikä tehokasta oikeussuojaa koskevan oikeuden loukkaamisena.

79.

Oikeusvarmuuden periaate edellyttää vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan, että valtion sääntelyn on oltava niin selvää ja täsmällistä, että asianomainen saa yksiselitteisesti selville hänelle sillä asetetut velvoitteet ja hänelle myönnetyt oikeudet ja kykenee asennoitumaan niihin. ( 53 ) Vastaavasti asianomaisen luottamusta tämän sääntelyn jatkuvuuteen lähtökohtaisesti suojellaan. ( 54 )

80.

Silloin, kun huolellinen ja järkevä talouden toimija olisi voinut ennakoida oikeustilan muutoksen, se ei kuitenkaan voi vedota luottamuksensuojan periaatteeseen. Talouden toimijat eivät erityisesti voi oikeuskäytännön mukaan perustellusti luottaa sellaisen olemassa olevan tilanteen säilymiseen, jota voidaan muuttaa kansallisten viranomaisten harkintavallan rajoissa. ( 55 )

81.

Pääasian oikeudenkäynnin kannalta on siten ratkaisevaa, oliko huolellisen ja järkevän sijoittajan ennakoitavissa, että valvontaviranomaiset voivat siirtää RGICSF:n 145 H §:n 5 momentin nojalla velkoja myös taannehtivasti takaisin roskapankille. Siinä yhteydessä ennakoitavuutta puoltaa se, että tähän mahdollisuuteen viitattiin vielä nimenomaisesti elokuun 2014 päätöksessä, mitä myös Portugalin hallitus on korostanut unionin tuomioistuimen oikeudenkäynnissä. Siinä yhteydessä pitäisi jälleen varmistaa, että huolellinen ja järkevä sijoittaja pystyi saamaan tiedon tästä päätöksestä, mikä joka tapauksessa edellyttää julkaisemista espanjan kielellä ja kyseisessä maassa tavanomaisessa muodossa. Suullisessa käsittelyssä viitattiin tältä osin siihen, että Espanjan tiedotusvälineissä kerrottiin laajasti Banco de Portugalin päätöksestä.

82.

Pelkästään se, että Novo Banco (ainakin osittain) tuli BES:n oikeudelliseksi seuraajaksi ( 56 ) ja jatkaa myös kantajan osakesijoituksen hallinnointia, ei voisi mielestäni ainakaan luoda perusteltua luottamusta siihen, että Novo Banco ottaisi vastatakseen myös vastuista, jotka johtuvat BES:n antamasta virheellisestä sijoitusneuvonnasta ja jotka olivat olemassa jo ennen tämän liikesuhteen ottamista vastattavaksi. Sopimuksen ottaminen vastattavaksi ja voimassa olevan vastuun ottaminen vastattavaksi eivät ole välttämättä sidoksissa toisiinsa.

83.

Ei ole myöskään omaisuudenhoitoyhtiön perustamisen tarkoituksen mukaista siirtää sille vastuu vaikeuksiin joutuneen pankin erittäin riskialttiista ja mahdollisesti vahingollisesta menettelystä. ( 57 ) Näillä näkemyksillä voi olla merkitystä myös arvioitaessa pääasian oikeudenkäynnissä sitä, onko oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteita noudatettu.

84.

Tässä yhteydessä on nimittäin muistutettava siitä, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan laillisuusperiaate rajoittaa luottamuksensuojaa lainvastaisten lainsäädäntötoimien yhteydessä. ( 58 ) Tässä yhteydessä ei tosin pidä arvioida Banco de Portugalin joulukuun 2015 päätöksen lainmukaisuutta, koska tämä ei ole unionin tuomioistuimen tehtävänä. Luottamus tällaisen siirtopäätöksen pysyvyyteen voi kuitenkin mielestäni saada vain hyvin heikkoa suojaa, jos päätös on ilmeisesti ristiriidassa kriisinratkaisutoimenpiteen tavoitteiden kanssa.

85.

Myös Portugalin hallitus on esittänyt samansuuntaisesti unionin tuomioistuimen kirjallisiin kysymyksiin antamassaan vastauksessa, että valvontaviranomaisilla on oltava mahdollisuus korjata virheellisiä päätöksiä. Tämä pätee erityisesti ajallisiin pakkotilanteisiin, joiden vallitessa kriisinratkaisupäätös on tehtävä, ( 59 ) ja suurelle yleisölle aiheutuviin merkittäviin taloudellisiin rasitteisiin, joita syntyy omaisuudenhoitoyhtiön perustamisesta.

86.

Näiden olosuhteiden muodostaman kokonaisuuden perusteella kantaja ei voinut luottaa elokuun 2014 päätöksellä toteutettuun BES:n virheellistä sijoitusneuvontaa koskevan vastuun siirtämiseen Novo Bancolle. Tästä syystä oikeusvarmuuden periaatetta ei voida katsoa loukatun.

87.

Tehokkaan oikeussuojan periaate on vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan jäsenvaltioiden yhteisestä valtiosääntöperinteestä johtuva unionin oikeuden yleinen periaate, joka on vahvistettu Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa ja ilmaistu myös ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen (jäljempänä Euroopan ihmisoikeussopimus) 6 ja 13 artiklassa. ( 60 ) Perusoikeuskirjan 47 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan jokaisella on oltava käytettävissään tehokkaat oikeussuojakeinot tuomioistuimessa. Perusoikeuskirjan 47 artiklan toisesta kohdasta ilmenee lisäksi, että on varmistettava oikeus saattaa asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoo, että siinä yhteydessä vain muodollinen tai teoriassa olemassa oleva mutta käytännössä poissuljettu mahdollisuus hakea oikeussuojaa ei ole riittävä takaamaan tehokasta oikeutta saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimissa. ( 61 )

88.

Nyt käsiteltävässä asiassa kantajalla oli Portugalin hallituksen antamien tietojen mukaan oikeus riitauttaa joulukuun 2015 päätös kolmen kuukauden kuluessa päätöksen julkaisemisesta Banco de Portugalin verkkosivuilla 13.1.2016. Siinä yhteydessä olisi yksittäisen tapauksen kaikkien olosuhteiden tarkastelun perusteella arvioitava, voidaanko tätä kannemahdollisuutta pitää perusoikeuskirjan 47 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla tehokkaana.

89.

Tässä yhteydessä olisi otettava huomioon, että perusoikeuskirjan 47 artikla ei ole lähtökohtaisesti esteenä sille, että oikeussuojakeinon käyttämiselle vahvistetaan preklusiivisia määräaikoja. ( 62 ) Tuomioistuimen antaman oikeussuojan tehokkuutta ei vesitetä tai tehdä sen saamista liian vaikeaksi asettamalla kohtuullisia preklusiivisia määräaikoja, jos ne alkavat kulua vasta ajankohdasta, jona asianomainen sai tiedon riitautettavasta päätöksestä tai hänen ainakin olisi pitänyt saada tieto siitä. ( 63 )

90.

Portugalin hallituksen lausumien mukaan Banco de Portugalin päätös julkaistiin 13.1.2016, minkä lisäksi Novo Banco Espanja toimitti 26.1.2016 sen kantajalla Espanjassa vireillä olevan oikeusriidan asiakirja-aineistoon. Kantaja oli asianajajan edustamana koko tämän oikeudenkäynnin ajan. Portugalin hallituksen tietojen mukaan lisäksi vähintään kuusi espanjalaista sijoittajaa nosti Portugalissa kanteen joulukuun 2015 päätöksestä.

91.

Ei voida myöskään – toisin kuin Espanjan hallitus katsoo – pitää yleisesti kohtuuttomana, että Banco de Portugalin päätös pitää riitauttaa Portugalissa. Kun vastavuoroisen tunnustamisen järjestelmässä sallitaan se, että myös ulkomaisilla päätöksillä voi olla vaikutuksia muissa jäsenvaltioissa, tähän liittyy väistämättä se, että oikeuspaikka asianomaisen päätöksen riitauttamiselle voi olla jossain toisessa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa kantajalla on asuinpaikka. ( 64 )

92.

Tällä perusteella olisi katsottava, että myös kantajalle oli tarjolla tehokas oikeussuoja Banco de Portugalin joulukuun 2015 päätöstä vastaan.

93.

Tällä perusteella yhtäkään direktiivin 2001/24 3 artiklan 2 kohdan mukaisista vastavuoroisen tunnustamisen periaatteesta tehtävistä poikkeuksista ei voida soveltaa. Kantajan olisi pitänyt esittää mahdolliset vastaväitteet Banco de Portugalin päätöksestä Portugalin tuomioistuimissa.

94.

Edellä esitetyn lopputuloksen perusteella Tribunal Supremo esittää kysymyksen siitä, onko direktiivin 2001/24 3 artiklan 2 kohdasta seuraava velvoite, joka koskee aineellisen oikeustilan ehdotonta tunnustamista, sellaisena kuin se ilmenee Banco de Portugalin joulukuun 2015 päätöksestä, puolestaan ristiriidassa oikeusvarmuuden ja tehokkaan oikeussuojan periaatteiden kanssa.

95.

Sillä tavoitellulla aineellisen oikeustilan muutoksella vireillä olevassa oikeudenkäynnissä on tämän tuomioistuimen esityksen mukaan Espanjan oikeudessa nimittäin se prosessuaalinen seuraus, että kanne olisi hylättävä muutoksenhaussa ja kantaja olisi tuomittava korvaamaan oikeudenkäyntikulut. Tribunal Supremo pitää tässä yhteydessä erityisesti ongelmallisena sitä, että sen pitäisi kumota alempien tuomioistuinten tuomiot, vaikka niissä ei – ainakaan tuolloin voimassa olleen oikeustilan perusteella – ollut oikeudellisia virheitä. Tällä perusteella se kyseenalaistaa implisiittisesti direktiivin 3 artiklan 2 kohden pätevyyden pääasian oikeudenkäynnin olosuhteiden kaltaisessa tilanteessa.

96.

Tässä näkemyksessään se jättää kuitenkin huomiotta sen, että alempien tuomioistuinten tuomioiden kumoaminen ja kanteen hylkääminen muutoksenhaussa ei ole välitön seuraus direktiivin 2001/24 3 artiklan 2 kohdasta. Nämä ovat pikemminkin erityisiä prosessuaalisia vaikutuksia, jotka liittyvät Espanjan lainsäädännössä – minkä perusteella asia direktiivin 2001/24 32 artiklan mukaan yksinomaan ratkaistaan ( 65 ) – aineellisen oikeustilan (taannehtivaan) muutokseen vireillä olevassa oikeudenkäynnissä.

97.

Espanjan hallitus on vahvistanut tästä suullisessa käsittelyssä, että Espanjan lainsäädännössä ei säädetä menettelyn tämän vaiheen osalta vastaajan vaihtamisen mahdollisuudesta eikä mahdollisuudesta jatkaa oikeudenkäyntiä alkuperäistä vastaajaa vastaan ja laajentaa oikeusvoimaa koskemaan velan ”uutta” velallista ( 66 ) eikä myöskään retrait litigieux ‑tyyppisestä instituutiosta. ( 67 ) Tästä syystä Tribunal Supremolle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin kumota (aikanaan) ilman oikeudellista virhettä annettu ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomio ja siten hylätä kanne niin, että kantaja korvaa kaikki oikeudenkäyntikulut. Muissa oikeusjärjestyksissä oikeudenkäynti ei kuitenkaan missään tapauksessa välttämättä johtaisi tähän lopputulokseen.

98.

Siten ongelmana ei ole tarkemman tarkastelun perusteella aineellisen oikeustilan – ja siten direktiivin 2001/24 3 artiklan 2 kohdan – tunnustaminen vaan se, että Espanjan lainsäädännöstä puuttuu prosessuaalisia reagointimahdollisuuksia. Näin ollen tulee esiin kysymys, jonka myös neuvosto esitti implisiittisesti kirjallisessa käsittelyssä unionin tuomioistuimelle siitä, sopiiko kansallinen oikeussääntö, jolla liitetään direktiivissä 2001/24 säädettyyn ulkomaisen tervehdyttämistoimenpiteen tunnustamiseen vireillä olevassa oikeudenkäynnissä se prosessuaalinen seuraus, että aikaisemmin perusteltu kanne hylätään muutoksenhaussa siten, että kantaja korvaa kaikki oikeudenkäyntikulut, yhteen oikeusvarmuuden ja tehokkaan oikeussuojan periaatteiden kanssa.

99.

Näillä periaatteilla, siten kuin ne on ilmaistu unionin oikeudessa, on merkitystä vastattaessa tähän kysymykseen, koska ulkomaisen tervehdyttämistoimenpiteen tunnustamisella – toisin kuin sen toteuttamisella ( 68 ) – pannaan täytäntöön jäsenvaltioiden direktiivin 2001/24 3 artiklan 2 kohtaan perustuva velvoite ja siten ”sovelletaan unionin oikeutta” perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

100.

Espanjan prosessioikeuteen ei liity mielestäni erityisiä ongelmia, jotka koskisivat yhteensopivuutta oikeusvarmuuden periaatteen kanssa. Varsinkaan ennen oikeudenkäynnin päättymistä lainvoimaiseen tuomioon ei voi syntyä suojelun arvoista luottamusta siihen, että alemmassa tuomioistuimessa annettu ratkaisu pysytetään.

101.

Koska on katsottava, että mahdollisuutta siirtää vastuu takaisin BES:lle on sinänsä pidettävä oikeusvarmuuden periaatteen mukaisena, ( 69 ) päätelmä ei voi olla erilainen tämän takaisinsiirron prosessuaalisten seurausten osalta. Huolellisen ja järkevän kantajan voidaan näet odottaa tuntevan asian kannalta merkityksellisen prosessioikeuden. Toisin sanoen kantajan piti ottaa huomioon, että aineellisen oikeustilan mahdollinen muutos johtaisi hänen kanteensa hylkäämiseen siten, että hän joutuisi korvaamaan kaikki oikeudenkäyntikulut.

102.

On kuitenkin vakavia epäilyksiä siitä, sopiiko tämä lopputulos yhteen tehokasta oikeussuojaa koskevan oikeuden ja perusoikeuskirjan 47 artiklaan perustuvan oikeuden saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa kanssa.

103.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13 artiklassa ja perusoikeuskirjan 47 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua oikeussuojan tehokkuutta ei tosin pidä rinnastaa oikeussuojakeinon käytön menestymiseen. ( 70 ) Perusoikeuskirjan 47 artiklalla ei siis taata sitä, että kanne hyväksytään ja Banco de Portugalin joulukuun 2015 päätöstä ei tunnusteta.

104.

On tosin ongelmallista, että kanteen hylkäämisen myötä kantaja joutuu korvaamaan oikeudenkäyntikulut. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on tässä yhteydessä tunnustettu, että myös suhteettoman korkeat oikeudenkäyntikulut voivat heikentää oikeutta tehokkaaseen oikeussuojaan ja oikeutta saada asiansa tuomioistuinten käsiteltäväksi. ( 71 ) Oikeudenkäyntikuluja ei pidä pitää suhteettomina kuitenkaan vain silloin, jos ne eivät ole oikeassa suhteessa annettavaan tuomioon liittyvään kantajan taloudelliseen intressiin, vaan myös silloin, jos kulut eivät ole asiallisesti oikeutettuja.

105.

Tästä syystä säännös, jonka mukaan kantaja, joka häviää asian, on velvollinen korvaamaan oikeudenkäyntikulut, on kyllä tavanomainen, eikä sitä lähtökohtaisesti pidä moittia. ( 72 ) Tämän oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan velvoitteen asiallinen oikeutus perustuu nimittäin siihen, että kanteen tutkimisen ja hyväksymisen edellytysten täyttyminen kuuluu kantajan vastuun alaan.

106.

Voi kuitenkin olla tapauksia, joissa tämä näkemys ei ole oikea. Pääasian oikeudenkäynti on esimerkki tällaisesta tapauksesta. Kanne ei ole siinä (enää) perusteltu, koska aineellista oikeustilaa on muutettu jälkikäteen ja taannehtivasti, mikä jää kuitenkin kokonaan kantajan vaikutusvallan ja vastuualueen ulkopuolelle.

107.

Kantajan täytyi tosin ottaa tässä tapauksessa huomioon, että oikeustila saattaisi näissä olosuhteissa muuttua hänen haitakseen ja että hänen vaatimuksensa ei siten loppujen lopuksi menestyisi. ( 73 ) Tämä ei saa kuitenkaan johtaa siihen, että kanteen nostaminen olisi sellaisenaan hänelle haitaksi ja hänellä saattaisi siitä syystä olla syy lähtökohtaisesti pidättäytyä siitä. Tällä näet heikennettäisiin olennaisesti oikeutta tehokkaaseen oikeussuojaan.

108.

Tästä syystä kansallisessa lainsäädännössä on mielestäni tällaisessa tapauksessa säädettävä jonkinlaisesta prosessuaalisesta reagointimahdollisuudesta. Kyseeseen tulee esimerkiksi lausunnon antamisen raukeaminen, kanteen muutos tai mikä tahansa muu keino, jolla voidaan estää häviäminen asiassa yksinomaan aineellisen oikeustilan jälkikäteen ja taannehtivasti tapahtuneen muutoksen vuoksi. Tai tuomioistuimelle on annettava toimivalta pidättäytyä kantajan velvoittamisesta korvaamaan oikeudenkäyntikulut kanteen hylkäämisestä huolimatta.

109.

Se riski, että kantaja väistämättä häviää asian ja joutuu korvaamaan kaikki oikeudenkäyntikulut, on sitä vastoin omiaan saamaan kantajan pidättäytymään vetoamasta oikeuksiinsa tuomioistuimessa, mikä on näin ollen ristiriidassa perusoikeuskirjan 47 artiklan kanssa.

110.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan unionin tuomioistuimelle, että se vastaisi Tribunal Supremon kysymykseen seuraavasti:

Se, että direktiivin 2001/24/EY 3 artiklan 2 kohdassa säädetyllä tavalla tunnustetaan jäsenvaltiossa toteutettu tervehdyttämistoimenpide, jolla muutetaan taannehtivasti aineellista oikeustilaa ja joka on toisessa jäsenvaltiossa vireillä olevan oikeudenkäynnin kohteena, ei saa johtaa tässä oikeudenkäynnissä siihen, että asianosainen, jonka haitaksi kyseinen muutos vaikuttaa, häviää väistämättä asian ja joutuu korvaamaan kaikki oikeudenkäyntikulut. Tällainen lopputulos tekee kanteen nostamisesta sellaisenaan riskialtista ja on omiaan saamaan kantajan pidättäytymään vetoamasta oikeuksiinsa tuomioistuimessa, mikä on näin ollen ristiriidassa perusoikeuskirjan 47 artiklan kanssa.