–

D. Z., edustajanaan K. Papantoniou, dikigoros,

–

Blue Air – Airline Management Solutions SRL, edustajanaan N. Damianou, dikigoros,

–

Kyproksen hallitus, asiamiehinään E. Neofytou ja D. Lysandrou,

–

Saksan hallitus, asiamiehinään aluksi J. Möller, T. Henze ja R. Kanitz, sittemmin J. Möller ja R. Kanitz,

–

Alankomaiden hallitus, asiamiehinään M. K. Bulterman ja J. Langer,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään M. Condou-Durande, C. Cattabriga, N. Yerrell ja G. Wils,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee yksinkertaistetun järjestelmän käyttöönotosta henkilötarkastuksissa ulkorajoilla siten, että Bulgaria, Kroatia, Kypros ja Romania hyväksyvät yksipuolisesti tietyt asiakirjat kansallisia viisumejaan vastaaviksi alueidensa läpi tapahtuvaa kauttakulkua varten tai 180 vuorokauden pituista ajanjaksoa kohden enintään 90 vuorokautta kestävää alueellaan oleskelua varten, sekä päätösten N:o 895/2006/EY ja N:o 582/2008/EY kumoamisesta 15.5.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen N:o 565/2014/EU (EUVL 2014, L 157, s. 23), henkilöiden liikkumista rajojen yli koskevasta yhteisön säännöstöstä (Schengenin rajasäännöstö) 15.3.2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 562/2006 (EUVL 2006, L 105, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna 26.6.2013 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 610/2013 (EUVL 2013, L 182, s. 1) (jäljempänä Schengenin rajasäännöstö), 4 ja 13 artiklan sekä matkustajille heidän lennolle pääsynsä epäämisen sekä lentojen peruuttamisen tai pitkäaikaisen viivästymisen johdosta annettavaa korvausta ja apua koskevista yhteisistä säännöistä sekä asetuksen (ETY) N:o 295/91 kumoamisesta 11.2.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 261/2004 (EUVL 2004, L 46, s. 1) 4 artiklan 3 kohdan, 14 artiklan ja 15 artiklan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat D. Z. sekä Blue Air – Airline Management Solutions SRL (jäljempänä Blue Air) ja jossa on kyse siitä, ettei Blue Air ole päästänyt D. Z:ää Larnakasta (Kypros) Bukarestiin (Romania) lähtevälle lennolle.

3

Schengenin säännöstöön kuuluu tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta yhteisillä rajoilla 14.6.1985 Benelux-talousliiton valtioiden, Saksan liittotasavallan ja Ranskan tasavallan hallitusten välillä tehdyn Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehty yleissopimus (EYVL 2000, L 239, s. 19; jäljempänä Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehty yleissopimus), joka allekirjoitettiin Schengenissä 19.6.1990 ja tuli voimaan 26.3.1995.

4

Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehdyn yleissopimuksen 26 artiklan 1 ja 2 kappaleessa määrätään seuraavaa:

”1.   Jollei muuta johdu velvoitteista, jotka aiheutuvat Genevessä 28 päivänä heinäkuuta 1951 tehdystä pakolaisten oikeusasemaa koskevasta yleissopimuksesta, sellaisena kuin se on muutettuna New Yorkissa 31 päivänä tammikuuta 1967 tehdyllä pöytäkirjalla, sopimuspuolet sitoutuvat ottamaan kansalliseen lainsäädäntöönsä seuraavat määräykset:

2.   Sopimuspuolet sitoutuvat, jollei muuta johdu velvoitteista, jotka aiheutuvat Genevessä 28 päivänä heinäkuuta 1951 tehdystä pakolaisten oikeusasemaa koskevasta yleissopimuksesta, sellaisena kuin se on muutettuna New Yorkissa 31 päivänä tammikuuta 1967 tehdyllä pöytäkirjalla, ja perustuslakiansa noudattaen ottamaan käyttöön seuraamuksia sellaisia liikenteenharjoittajia kohtaan, jotka kuljettavat kolmannesta maasta ilma- tai meriteitse niiden alueelle ulkomaalaisia, joilla ei ole vaadittavia matkustusasiakirjoja.”

5 14

päivänä kesäkuuta 1985 tehdyn Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehdyn yleissopimuksen 26 artiklan määräysten täydentämiseksi 28.6.2001 annetun neuvoston direktiivin 2001/51/EY (EVYL 2001, L 187, s. 45) 1 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tämän direktiivin tarkoituksena on täydentää [Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehdyn yleissopimuksen] 26 artiklan määräyksiä ja täsmentää niiden täytäntöönpanoa koskevat tietyt edellytykset.”

6

Direktiivin 2001/51 4 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet varmistaakseen, että [Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehdyn yleissopimuksen] 26 artiklan 2 ja 3 kohdan määräysten nojalla käyttöön otetut liikenteenharjoittajiin sovellettavat seuraamukset ovat varoittavia, tehokkaita ja oikeasuhteisia – –”

7

Schengenin rajasäännöstön 2 artiklassa säädettiin seuraavaa:

”Tässä asetuksessa tarkoitetaan

– –

– –”

8

Kyseisen säännöstön 5 artiklan 1 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”Kolmannen maan kansalaisen maahantuloedellytykset jäsenvaltioiden alueella oleskeluun, jonka on tarkoitus kestää enintään 90 päivää minkä hyvänsä 180 päivän jakson aikana, – – ovat seuraavat:

9

Mainitun säännöstön 7 artiklassa säädettiin seuraavaa:

”1.   Rajavartijat valvovat rajanylitysliikennettä ulkorajoilla tarkastuksin. Tarkastukset suoritetaan tämän luvun säännösten mukaisesti.

– –

3.   Kolmansien maiden kansalaisille tehdään perusteellinen tarkastus heidän saapuessaan maahan ja poistuessaan maasta.

– –”

10

Saman säännöstön 13 artiklan 2 ja 3 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”2.   Pääsy voidaan evätä vain perustellulla päätöksellä, jossa ilmoitetaan epäämisen täsmälliset syyt. Päätöksen tekee kansallisen lainsäädännön mukaan toimivaltainen viranomainen. Se tulee voimaan välittömästi.

Perusteltu päätös, jossa ilmoitetaan epäämisen täsmälliset syyt, annetaan liitteessä V olevassa B osassa olevalla vakiomuotoisella lomakkeella, jonka pääsyn epäämisasioissa kansallisen lainsäädännön mukaan toimivaltainen viranomainen täyttää. Täytetty vakiomuotoinen lomake annetaan asianomaiselle kolmannen maan kansalaiselle, jonka on merkittävä lomakkeeseen kuittaus pääsyn epäämispäätöksen vastaanottamisesta.

3.   Henkilöillä, joiden pääsy on evätty, on oikeus hakea muutosta päätökseen. Muutoksenhaku on tehtävä kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Kolmannen maan kansalaiselle on myös annettava kirjallinen tieto yhteyspisteistä, jotka voivat antaa tietoja edustajista, jotka kansallisen lainsäädännön mukaan ovat toimivaltaisia toimimaan kolmannen maan kansalaisen puolesta.

– –”

11

Schengenin rajasäännöstön 15 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”1.   Tämän asetuksen 6–13 artiklan mukaisen rajavalvonnan toteuttavat rajavartijat tämän asetuksen säännösten ja kansallisen lainsäädännön mukaisesti.

Tämä asetus ei vaikuta niihin valtuuksiin, jotka rajavartijoilla rajavalvontaa suorittaessaan on ryhtyä rikosoikeudellisiin toimiin kansallisen lainsäädännön mukaisesti ja jotka eivät kuulu tämän asetuksen soveltamisalaan.

Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että rajavartijat ovat alaan erikoistuneita ja asianmukaisen koulutuksen saaneita ammattilaisia, ottaen huomioon [Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä huolehtivan viraston perustamisesta 26.10.2004 annetulla] neuvoston asetuksella (EY) N:o 2007/2004 [(EUVL 2004, L 349, s. 1)] perustetun Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä huolehtivan viraston laatimat ja edelleen kehittämät rajavartijakoulutuksen yhteiset perusvaatimukset. – –

2.   Jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle 34 artiklan mukaisesti luettelo kansallisista viranomaisista, jotka niiden kansallisen lainsäädännön mukaan vastaavat rajavalvonnasta.”

12

Asetuksen N:o 539/2001 1 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tämän asetuksen liitteessä I olevassa luettelossa mainittujen kolmansien maiden kansalaisilla on oltava viisumi ylittäessään jäsenvaltioiden ulkorajat.”

13

Kazakstan kuuluu kyseisessä liitteessä mainittujen kolmansien maiden luetteloon.

14

Päätöksen N:o 565/2014 johdanto-osan viidennessä ja seitsemännessä perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

15

Päätöksen N:o 565/2014 1 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tällä päätöksellä otetaan ulkorajoilla tehtävissä henkilötarkastuksissa käyttöön yksinkertaistettu järjestelmä, jonka mukaan Bulgaria, Kroatia, Kypros ja Romania voivat hyväksyä yksipuolisesti kansallisia viisumejaan vastaaviksi tämän päätöksen 2 artiklan 1 kohdassa ja 3 artiklassa tarkoitetut sellaisille kolmansien maiden kansalaisille, joilta [asetuksen N:o 539/2001] mukaisesti edellytetään viisumia, myönnetyt asiakirjat alueidensa läpi tapahtuvaa kauttakulkua varten tai 180 vuorokauden pituista ajanjaksoa kohden enintään 90 vuorokautta kestävää alueillaan oleskelua varten.

Tämän päätöksen täytäntöönpano ei vaikuta [Schengenin rajasäännöstön] 5–13, 18 ja 19 artiklan mukaisesti ulkorajoilla suoritettaviin henkilötarkastuksiin.”

16

Kyseisen päätöksen 2 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Bulgaria, Kroatia, Kypros ja Romania voivat pitää alueidensa läpi tapahtuvaa kauttakulkua varten tai 180 vuorokauden ajanjaksoa kohden enintään 90 vuorokautta kestävää alueellaan oleskelua varten kansallisia viisumejaan vastaavina seuraavia Schengenin säännöstöä täysimääräisesti soveltavien jäsenvaltioiden myöntämiä asiakirjoja niiden haltijan kansallisuudesta riippumatta:

2.   Bulgaria, Kroatia, Kypros ja Romania voivat pitää alueidensa läpi tapahtuvaa kauttakulkua varten tai 180 vuorokauden ajanjaksoa kohden enintään 90 vuorokautta kestävää alueellaan oleskelua varten kansallisia viisumejaan vastaavina myös alueellisesti rajoitettuja viisumeja, jotka on myönnetty viisumisäännöstön 25 artiklan 3 kohdan ensimmäisen virkkeen mukaisesti.

3.   Jos Bulgaria, Kroatia, Kypros tai Romania päättävät soveltaa tätä päätöstä, niiden on hyväksyttävä kaikki 1 ja 2 kohdassa tarkoitetut asiakirjat riippumatta siitä, mikä jäsenvaltio ne on myöntänyt, paitsi jos asiakirjat on liitetty matkustusasiakirjoihin, joita ne eivät hyväksy, tai sellaisen kolmannen maan myöntämiin asiakirjoihin, johon niillä ei ole diplomaattisuhteita.”

17

Mainitun päätöksen 3 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jos Bulgaria, Kroatia, Kypros tai Romania päättävät soveltaa 2 artiklaa, ne voivat mainitussa artiklassa tarkoitettujen asiakirjojen lisäksi hyväksyä alueensa läpi tapahtuvaa kauttakulkua varten tai 180 vuorokauden ajanjaksoa kohden enintään 90 vuorokautta kestävää alueellaan oleskelua varten kansallisia viisumejaan vastaaviksi seuraavat asiakirjat:

paitsi jos tällaiset viisumit ja oleskeluluvat on liitetty matkustusasiakirjoihin, joita nämä jäsenvaltiot eivät hyväksy, tai sellaisen kolmannen maan myöntämiin asiakirjoihin, johon niillä ei ole diplomaattisuhteita.”

18

Päätöksen N:o 565/2014 5 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Jos Bulgaria, Kroatia, Kypros ja Romania päättävät soveltaa tätä päätöstä, niiden on ilmoitettava siitä komissiolle 20 työpäivän kuluessa tämän päätöksen voimaantulosta. Komissio julkaisee näiden jäsenvaltioiden ilmoittamat tiedot Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Näissä ilmoituksissa on tarpeen mukaan nimettävä kolmannet maat, joihin Bulgaria, Kroatia, Kypros ja Romania eivät diplomaattisuhteiden puuttuessa sovella tätä päätöstä 2 artiklan 3 kohdan ja 3 artiklan 1 kohdan mukaisesti.”

19

Kyseisen päätöksen 8 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tämä päätös on osoitettu Bulgarialle, Kroatialle, Kyprokselle ja Romanialle.”

20

Komission tiedonannossa ilmoituksista, jotka koskevat jäsenvaltioiden päätöksiä soveltaa päätöstä N:o 565/2014 (EUVL 2014, C 302, s. 1), olevassa II kohdassa (jäljempänä komission tiedonannon II kohta) on seuraava katkelma:

”Komissio on saanut seuraavat ilmoitukset:

– –

Romania soveltaa päätöstä [N:o 565/2014] ja hyväksyy sen 3 artiklan mukaisesti omia viisumejaan vastaaviksi Bulgarian, Kyproksen ja Kroatian myöntämät viisumit ja oleskeluluvat, jotka on lueteltu päätöksen liitteissä I, II ja III.”

21

Asetuksen N:o 261/2004 johdanto-osan ensimmäisessä ja toisessa perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

22

Kyseisen asetuksen 1 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tällä asetuksella vahvistetaan siinä säädetyin edellytyksin lentomatkustajien vähimmäisoikeudet, kun:

– –”

23

Mainitun asetuksen 2 artiklan j alakohdan mukaan kyseisessä asetuksessa ”lennolle pääsyn epäämisellä” tarkoitetaan ”kieltäytymistä kuljettamasta matkustajaa lennolla, vaikka tämä on ilmoittautunut lennolle 3 artiklan 2 kohdan ehtojen mukaisesti, paitsi jos lennolle pääsyn epäämiselle on hyväksyttävät syyt, kuten terveys- tai turvallisuusnäkökohdat tai puutteelliset matkustusasiakirjat”.

24

Saman asetuksen 3 artiklassa, jonka otsikko on ”Soveltamisala”, säädetään seuraavaa:

”1.   Tätä asetusta sovelletaan

– –

2.   Edellä 1 kohtaa sovelletaan sillä edellytyksellä, että

25

Asetuksen N:o 261/2004 4 artiklan 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jos matkustajalta evätään pääsy lennolle vastoin hänen tahtoaan, lennosta vastaavan lentoliikenteen harjoittajan on välittömästi annettava hänelle siitä korvaus 7 artiklan mukaisesti sekä autettava häntä 8 ja 9 artiklan mukaisesti.”

26

Kyseisen asetuksen 15 artiklassa, jonka otsikko on ”Velvollisuuksista luopumista koskeva kielto”, säädetään seuraavaa:

”1.   Tämän asetuksen mukaisia matkustajiin kohdistuvia velvollisuuksia ei voida rajoittaa eikä niistä voida luopua esimerkiksi kuljetussopimukseen sisältyvällä vapauttavalla tai rajoittavalla lausekkeella.

2.   Jos matkustajaan kuitenkin sovelletaan tällaista vapauttavaa tai rajoittavaa lauseketta, tai jos matkustajalle ei ole asianmukaisesti ilmoitettu hänen oikeuksistaan, ja hän sen takia on hyväksynyt korvauksen, joka on tässä asetuksessa säädettyä alhaisempi, matkustajalla on tästä huolimatta oikeus ryhtyä tarvittaviin toimiin lisäkorvauksen saamiseksi toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa elimessä.”

27

D. Z., joka on Kazakstanin tasavallan kansalainen, saapui 6.9.2015 Larnakan lentoasemalle ilmoittautuakseen romanialaisen lentoyhtiön Blue Airin lennolle Bukarestiin, jossa hänen oli tarkoitus oleskella 12.9.2015 saakka osallistuakseen Association of Chartered Certified Accountants ‑nimisen yhdistyksen (hyväksyttyjen tilintarkastajien yhdistys) järjestämiin kokeisiin.

28

D. Z. esitti Larnakan lentoasemalla tarkastusta varten Blue Airin valtuutettuna toimivan yhtiön työntekijöille matkustusasiakirjansa, passinsa ja Kyproksen tasavallan myöntämän väliaikaisen oleskeluluvan, jonka voimassaolo päättyi 6.4.2016. Hän esitti myös viisumia Romanian alueelle koskevan hakemuksen, jonka hän oli aikaisemmin tehnyt verkossa Romanian ulkoministeriölle, ja mainitun ministeriön vastauksen, joka on annettu ministeriön automatisoidun verkkojärjestelmän kautta ja jonka mukaan tällainen viisumi ei ole tarpeen 180 vuorokauden pituista ajanjaksoa kohden enintään 90 vuorokautta kestävää oleskelua varten, koska asianomaisella henkilöllä on jo Kyproksen tasavallan myöntämä väliaikainen oleskelulupa.

29

Bukarestin lentoasemalla oleva Blue Airin maahenkilöstö, johon mainitun yhtiön työntekijät ottivat yhteyttä, vastasi näille puhelimitse ja sähköpostitse, ettei D. Z. voinut tulla Romaniaan ilman Romanian viranomaisten myöntämää viisumia tai perheenjäsenen oleskelulupaa. Mainitut työntekijät epäsivät siten D. Z:n pääsyn aikataulun mukaiselle lennolle sillä perusteella, että jos hänet olisi otettu kuljetettavaksi, hänen olisi pitänyt palata välittömästi Kyprokselle koneen paluulennolla ja Blue Airille olisi määrätty seuraamuksia.

30

D. Z. vaati turhaan, että hänelle ilmoitettaisiin tämän epäämisen syyt kirjallisesti. Hänelle ei myöskään toimitettu mitään kirjallista päätöstä Romanian alueelle pääsyn epäämisestä.

31

Koska D. Z. katsoi, että hänen pääsynsä lennolle oli evätty perusteettomasti ja vastoin päätöksen N:o 565/2014 säännöksiä, hän nosti Eparchiako Dikastirio Larnakasissa (Larnakan alioikeus, Kypros) Blue Airia vastaan kanteen, jossa hän vaati korvausta vahingosta, joka perustuu hänen menopaluulippunsa hinnan menetykseen, hänen hotellivarauksensa peruuttamisesta aiheutuneisiin kuluihin Bukarestissa, niihin kokeisiin liittyviin kuluihin, joihin hän ei ollut voinut osallistua, palkkaan, jota hänelle ei ollut maksettu sen vuoksi, että hänen työnantajansa oli myöntänyt hänelle opintovapaata mainittuihin kokeisiin valmistautumiseksi, ja siihen henkiseen kärsimykseen, jota hän katsoi itselleen aiheutuneen.

32

Blue Air väittää ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa muun muassa, että D. Z. on nostanut kanteensa virheellisesti sitä vastaan. Kuten Blue Airin soveltamissa kuljetusehdoissa todetaan, se ei näet ole vastuussa määränpäävaltion viranomaisten päätöksestä evätä matkustajalta pääsy kyseisen valtion alueelle, asiakirjoista, jotka matkustajalla on oltava, eikä määränpäävaltion säännöstön noudattamisesta.

33

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan pääasiassa tulee esiin ensinnäkin kysymys siitä, onko D. Z:llä oikeus vedota päätöksen N:o 565/2014 säännöksiin Blue Airin osalta. Se katsoo, että jos kantajan pääsy kyseessä olevalle lennolle olisi sallittu, hän olisi voinut vedota romanialaisessa tuomioistuimessa oikeuteensa tulla maahan kyseisen päätöksen perusteella.

34

Ainoa vahinkoa aiheuttava toimi, joka D. Z:ään on kohdistettu, on se, että Blue Air on evännyt hänen lennolle pääsynsä. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin päättelee tästä, että on tarpeen ratkaista, missä määrin D. Z:lle syntyy tämän lennolle pääsyn epäämisen johdosta oikeus, johon hän voi vedota tuomioistuimessa Blue Airia vastaan.

35

Mainittu tuomioistuin katsoo toiseksi, että se on arvioitava, kuuluko lennolle pääsyn epääminen pääasiassa kyseessä olevan kaltaisissa olosuhteissa asetuksen N:o 261/2004 soveltamisalaan, ja jos näin on, voidaanko kuljetussopimuksen ehdolla kuitenkin rajoittaa tai jopa sulkea pois lentoliikenteen harjoittajan vastuu siinä tapauksessa, että matkustusasiakirjat ovat puutteelliset.

36

Koska Eparchiako Dikastirio Larnakas katsoi tässä tilanteessa, että pääasiassa tulee esiin kysymyksiä unionin oikeuden tulkinnasta, se päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

37

Blue Air väittää aluksi, ettei toista ja kolmatta ennakkoratkaisukysymystä voida ottaa tutkittaviksi sillä perusteella, että pääasian asianosaisia ei Kyproksen menettelysääntöjen vastaisesti ole kuultu mainituista kysymyksistä ennen nyt käsiteltävän ennakkoratkaisupyynnön esittämistä.

38

Tältä osin on huomautettava, että SEUT 267 artiklassa annetaan kansallisille tuomioistuimille mitä laajimmat mahdollisuudet saattaa asia unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi, jos ne katsovat, että niiden käsiteltävänä olevassa asiassa on kysymys sellaisten unionin oikeuden säännösten tai määräysten tulkinnasta tai pätevyyden arvioinnista, joita tarvitaan niiden käsiteltäväksi saatetun oikeusriidan ratkaisemisessa. Kansallisilla tuomioistuimilla on siis mahdollisuus ja tilanteen mukaan velvollisuus pyytää ennakkoratkaisua, kun ne joko omasta aloitteestaan tai asianosaisten pyynnöstä toteavat, että oikeusriidan ratkaiseminen edellyttää kyseisen artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitetun kysymyksen ratkaisemista (tuomio 16.1.1974, Rheinmühlen-Düsseldorf, 166/73, EU:C:1974:3, 3 kohta ja tuomio 1.2.2017, Tolley, C‑430/15, EU:C:2017:74, 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

39

Lisäksi todettakoon, että vaikka olisi hyvän lainkäytön edun mukaista, että ennakkoratkaisukysymys esitetään vasta kontradiktorisen näkemystenvaihdon jälkeen, edeltävän kontradiktorisen näkemystenvaihdon toimittaminen ei ole kuitenkaan niiden edellytysten joukossa, joiden täyttymistä SEUT 267 artiklassa tarkoitetun menettelyn toimeenpanolta vaaditaan (tuomio 1.2.2017, Tolley,C‑430/15, EU:C:2017:74, 32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Ainoastaan kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on arvioida tällaisen edeltävän kontradiktorisen näkemystenvaihdon mahdollista tarvetta (tuomio 28.6.1978, Simmenthal, 70/77, EU:C:1978:139, 11 kohta).

40

Se, etteivät oikeusriidan asianosaiset ole kansallisessa tuomioistuimessa ensin vaihtaneet näkemyksiään kysymyksestä, joka koskee unionin oikeutta, ei siis estä tällaisen kysymyksen saattamista unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi (tuomio 1.2.2017, Tolley, C‑430/15, EU:C:2017:74, 33 kohta).

41

On joka tapauksessa huomautettava, että unionin tuomioistuimen tehtävänä ei ole tarkastaa, onko päätös ennakkoratkaisupyynnön esittämisestä tehty tuomioistuinten organisaatiota ja oikeudenkäyntimenettelyjä koskevien kansallisen oikeuden sääntöjen mukaisesti (tuomio 23.11.2017, Benjumea Bravo de Laguna, C‑381/16, EU:C:2017:889, 26 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

42

Blue Air väittää tämän jälkeen, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ole selostanut sovellettavien kansallisten säännösten ja asiaan liittyvän kansallisen oikeuskäytännön sisältöä eikä kaikkia niitä asiaa koskevia tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, joiden vuoksi se on katsonut, että unionin oikeuden säännöksiä saatetaan soveltaa nyt käsiteltävässä asiassa.

43

Tältä osin on huomautettava, että sen vakiintuneen oikeuskäytännön, joka ilmenee nykyään unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 94 artiklasta, mukaan on niin, että jotta unionin oikeutta voitaisiin tulkita siten, että tulkinta olisi kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllinen, kansallisen tuomioistuimen on määritettävä esittämiinsä kysymyksiin liittyvät tosiseikat ja oikeudelliset seikat tai ainakin selostettava ne tosiseikkoja koskevat lähtökohdat, joihin nämä kysymykset perustuvat. Ennakkoratkaisupyynnön esittämisestä tehdyssä päätöksessä on lisäksi ilmoitettava täsmällisesti ne syyt, joiden perusteella kansallinen tuomioistuin pyytää unionin oikeuden tulkintaa ja on päätynyt siihen, että ennakkoratkaisukysymyksen esittäminen unionin tuomioistuimelle on tarpeellista (tuomio 19.12.2018, Stanley International Betting ja Stanleybet Malta, C‑375/17, EU:C:2018:1026, 29 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

44

Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnössä määritetään riittävällä tavalla pääasiaa koskevat oikeussäännöt ja tosiseikat. Erityisesti on todettava, ettei se, ettei siinä ole esitetty sovellettavien kansallisten säännöstön sisältöä, estä millään tavalla ymmärtämästä asianmukaisesti sitä asiayhteyttä, jossa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymykset on esitetty, kun otetaan huomioon niiden unionin oikeuden toimien luonne ja ulottuvuus, joiden tulkintaa on pyydetty. Lisäksi on niin, että niiden tietojen perusteella, jotka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on antanut esitettyjen kysymysten merkityksellisyydestä mainitun oikeusriidan ratkaisemisen kannalta, voidaan arvioida näiden kysymysten ulottuvuutta ja antaa niihin hyödyllinen vastaus, kuten Kyproksen, Saksan ja Alankomaiden hallitusten jättämissä kirjallisissa huomautuksissakin vahvistetaan.

45

Saksan hallitus epäilee lopuksi neljännen ja viidennen kysymyksen merkityksellisyyttä siitä syystä, että D. Z. ei näytä esittäneen korvausvaatimusta asetuksen N:o 261/2004 nojalla.

46

Tältä osin on huomautettava yhtäältä, että olettamana on, että kansallisen tuomioistuimen niiden oikeudellisten seikkojen ja tosiseikkojen perusteella, joiden määrittämisestä se vastaa ja joiden paikkansapitävyyden selvittäminen ei ole unionin tuomioistuimen tehtävä, esittämillä unionin oikeuden tulkintaan liittyvillä kysymyksillä on merkitystä asian ratkaisun kannalta (tuomio 15.5.2003, Salzmann, C‑300/01, EU:C:2003:283, 31 kohta ja tuomio 28.3.2019, Cogeco Communications, C‑637/17, EU:C:2019:263, 57 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

47

Kuten toisaalta julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 23 kohdassa huomauttanut, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on ennakkoratkaisupyynnössään todennut, että se voi Kyproksen oikeuden nojalla myöntää asianosaiselle korvauksen, vaikka tämä ei olisi sitä nimenomaisesti vaatinut, joten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin voisi myöntää pääasian kantajalle korvauksen asetuksen N:o 261/2004 nojalla siltä osin kuin viimeksi mainittua on tulkittava siten, että kantajalle annetaan siinä oikeus saada korvaus.

48

Kaikkien edellä esitettyjen seikkojen perusteella ennakkoratkaisupyyntö voidaan ottaa tutkittavaksi.

49

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään lähinnä, onko päätöksen N:o 565/2014 3 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että sillä on välitön oikeusvaikutus ja sillä luodaan kolmannen maan kansalaisille oikeuksia, joihin nämä voivat vedota määränpääjäsenvaltiota vastaan, ja etenkin oikeus siihen, että heiltä ei vaadita viisumia heidän saapuessaan kyseisen jäsenvaltion alueelle, jos heillä on viisumi tai oleskelulupa, joka mainitaan niiden asiakirjojen luettelossa, jotka asianomainen jäsenvaltio on sitoutunut hyväksymään mainitun päätöksen mukaisesti.

50

Heti alkuun on huomautettava, että SEUT 288 artiklan neljännen kohdan mukaan unionin päätös on kaikilta osiltaan sitova, ja jos siinä nimetään ne, joille se on osoitettu, se sitoo ainoastaan niitä.

51

Nyt käsiteltävässä asiassa päätöksen N:o 565/2014 8 artiklassa nimetään Bulgaria, Kroatia, Kypros ja Romania päätöksen adressaateiksi. Päätös sitoo siis ainoastaan näitä neljää jäsenvaltiota.

52

Kyseisen päätöksen 3 artiklan 1 kohdassa säädetään lisäksi lähinnä, että kukin näistä neljästä jäsenvaltiosta voi hyväksyä kansallisia viisumejaan vastaaviksi siinä luetellut viisumit ja oleskeluluvat, jotka muut jäsenvaltiot, joille kyseinen päätös on osoitettu, ovat myöntäneet.

53

Ensimmäiseksi on todettava, että päätöksen N:o 565/2014 3 artiklan 1 kohdan, kun sitä luetaan yhdessä kyseisen päätöksen johdanto-osan seitsemännen perustelukappaleen kanssa, sanamuodosta siis ilmenee, että kyseisessä säännöksessä tarkoitettujen viisumien ja oleskelulupien hyväksyminen on pelkkä mahdollisuus asianomaisille jäsenvaltioille.

54

Kun viimeksi mainitut jäsenvaltiot sitoutuvat soveltamaan päätöstä N:o 565/2014 ja ilmoittavat kyseisen päätöksen 5 artiklan mukaisesti päätöksestään hyväksyä omia viisumejaan vastaaviksi niiden muiden jäsenvaltioiden myöntämät kansalliset viisumit ja oleskeluluvat, joille kyseinen päätös on osoitettu, ja myös mainitun päätöksen 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut asiakirjat, kuten Romania on tehnyt, mikä ilmenee komission tiedonannon II kohdasta, se, että nämä ensimmäiseksi mainitut jäsenvaltiot käyttävät niille mainitussa 3 artiklan 1 kohdassa näin myönnettyä mahdollisuutta, merkitsee kuitenkin niillä olevaa velvollisuutta hyväksyä tässä viimeksi mainitussa säännöksessä tarkoitetut asiakirjat.

55

Tätä päätelmää ei horjuta se, että päätöksen N:o 565/2014 3 artiklaan ei sisälly säännöstä, joka vastaa kyseisen päätöksen 2 artiklaa, jonka 3 kohdassa täsmennetään nimenomaisesti, että jonkun niiden neljän jäsenvaltion, joille päätös N:o 565/2014 on osoitettu, päätös soveltaa kyseistä päätöstä merkitsee velvollisuutta hyväksyä lähtökohtaisesti kaikki mainitun artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitetut asiakirjat.

56

Päätöksen N:o 565/2014 2 artiklan 3 kohdasta näet ilmenee, että jäsenvaltioiden, joille kyseinen päätös on osoitettu ja jotka ovat päättäneet soveltaa sitä, on hyväksyttävä lähtökohtaisesti kaikki saman päätöksen 2 artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitetut asiakirjat, jotka Schengenin säännöstöä täysimääräisesti soveltavat jäsenvaltiot ovat myöntäneet, ja näin on riippumatta siitä, mikä näistä viimeksi mainituista jäsenvaltioista on antanut asiakirjan.

57

Näin ollen sitä, ettei päätöksen N:o 565/2014 3 artiklassa ole kyseisen päätöksen 2 artiklan 3 kohdassa olevaa säännöstä vastaavaa säännöstä, ei voida tulkita siten, että jäsenvaltiot, joille mainittu päätös on osoitettu ja jotka ovat päättäneet soveltaa kyseisen päätöksen 3 artiklaa, säilyttävät vapauden poiketa tapauskohtaisesti siitä viisumien ja oleskelulupien hyväksymistä koskevasta järjestelmästä, johon ne ovat liittyneet saman päätöksen 5 artiklan nojalla.

58

Toiseksi on todettava tämän tuomion 54 kohdassa tarkoitetun velvollisuuden ulottuvuudesta, että se muodostuu asianomaisten jäsenvaltioiden osalta siitä, että niiden on hyväksyttävä alueensa läpi tapahtuvaa kauttakulkua varten tai 180 vuorokauden ajanjaksoa kohden enintään 90 vuorokautta kestävää alueellaan oleskelua varten kansallisia viisumejaan vastaaviksi päätöksen N:o 565/2014 3 artiklan 1 kohdan a ja b kohdassa mainittujen ja kyseisen päätöksen liitteissä lueteltujen kaltaiset niiden muiden jäsenvaltioiden myöntämät kansalliset viisumit ja oleskeluluvat, joille tuo päätös on osoitettu.

59

Kuten päätöksen N:o 565/2014 3 artiklan 1 kohdasta lisäksi seuraa, ainoa unionin lainsäätäjän tarkastelema mahdollinen poikkeus siinä asetetusta velvollisuudesta koskee viisumeja ja oleskelulupia, jotka on liitetty matkustusasiakirjoihin, joita asianomaiset jäsenvaltiot eivät hyväksy, tai sellaisen kolmannen maan myöntämiin asiakirjoihin, johon niillä ei ole diplomaattisuhteita.

60

Tästä seuraa, että tätä nimenomaisesti tarkasteltua poikkeusta lukuun ottamatta jäsenvaltioiden, joille päätös N:o 565/2014 on osoitettu ja jotka ovat päättäneet liittyä päätöksen N:o 565/2014 3 artiklan 1 kohdassa säädettyyn järjestelmään, on noudatettava mainittua hyväksymisvelvollisuutta silloin, kun on kyse saman päätöksen soveltamisalaan kuuluvista yksittäisistä tapauksista.

61

Tätä tulkintaa tukee päätöksen N:o 565/2014 tavoite, jona on – kuten sen otsikosta ilmenee – yksinkertaistetun järjestelmän käyttöönotto henkilötarkastuksissa ulkorajoilla siten, että järjestelmään osallistuvat jäsenvaltiot hyväksyvät sen, että tietyt matkustusasiakirjat vastaavat niiden kansallisia viisumeja.

62

Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 49 kohdassa todennut, on näet yhtäältä niin, että jos jäsenvaltioilla, joille päätös N:o 565/2014 on osoitettu ja jotka ovat päättäneet soveltaa sen 3 artiklaa, olisi mahdollisuus poiketa tapauskohtaisesti kyseisessä päätöksessä tarkoitetusta yksinkertaistetusta tarkastusjärjestelmästä, tätä järjestelmää ei voitaisi panna tehokkaasti täytäntöön.

63

Toisaalta tällainen mahdollisuus ei olisi sen oikeusvarmuuden periaatteen mukainen, jota pyritään edistämään sillä, että asianomaisen jäsenvaltion päätös soveltaa päätöstä N:o 565/2014 julkaistaan kyseisen päätöksen 5 artiklan nojalla Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

64

Kolmanneksi on todettava siitä, voidaanko määränpääjäsenvaltiota vastaan vedota päätöksen N:o 565/2014 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun velvollisuuteen, että unionin tuomioistuin on katsonut, että yksityiset voivat vedota jäsenvaltiota vastaan jäsenvaltiolle osoitetun unionin päätöksen säännöksiin siltä osin kuin kyseisissä säännöksissä tuolle jäsenvaltiolle asetetut velvollisuudet ovat ehdottomia ja riittävän täsmällisiä (ks. vastaavasti tuomio 10.11.1992, Hansa Fleisch Ernst Mundt, C‑156/91, EU:C:1992:423, 12 ja 13 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

65

Tältä osin on katsottava, että kun asianomainen jäsenvaltio on antanut tämän tuomion 54 kohdassa tarkoitetun sitoumuksen, päätöksen N:o 565/2014 3 artiklan 1 kohdassa asetettu velvollisuus, sellaisena kuin sitä on tulkittu tämän tuomion 60–63 kohdassa, täyttää nämä ehdottomuutta ja riittävää täsmällisyyttä koskevat edellytykset.

66

Tätä arviointia ei horjuta se, että päätöksen N:o 565/2014 2 artiklan 3 kohtaa vastaavalla tavalla kyseisen päätöksen 3 artiklan 1 kohdassa annetaan jäsenvaltioille oikeus poiketa kyseisessä säännöksessä asetetusta velvollisuudesta siinä tapauksessa, että viisumit ja oleskeluluvat on liitetty matkustusasiakirjoihin, joita asianomaiset jäsenvaltiot eivät hyväksy, tai sellaisen kolmannen valtion myöntämiin asiakirjoihin, johon niillä ei ole diplomaattisuhteita.

67

Unionin tuomioistuin on nimittäin jo todennut, että vaikka päätöksessä annetaan jäsenvaltioille, joille se on osoitettu, oikeus poiketa tietyin edellytyksin, jotka voivat olla tuomioistuinvalvonnan kohteena, tämän saman päätöksen selvistä ja täsmällisistä säännöksistä, tällä ei sinänsä poisteta näiden säännösten välitöntä oikeusvaikutusta (tuomio 9.9.1999, Feyer, C‑374/97, EU:C:1999:397, 24 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

68

Yksityiset voivat siis vedota päätöksen N:o 565/2014 3 artiklan 1 kohdassa asetettuun velvollisuuteen sellaista jäsenvaltiota vastaan, jolle kyseinen päätös on osoitettu ja joka on päättänyt käyttää tuossa säännöksessä säädettyä mahdollisuutta.

69

Edellä esitetyn perusteella ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että päätöksen N:o 565/2014 3 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että sillä on välitön oikeusvaikutus ja sillä luodaan kolmannen maan kansalaisille oikeuksia, joihin nämä voivat vedota määränpääjäsenvaltiota vastaan, ja etenkin oikeus siihen, että heiltä ei vaadita viisumia heidän saapuessaan kyseisen jäsenvaltion alueelle, jos mainituilla kansalaisilla on viisumi tai oleskelulupa, joka mainitaan niiden asiakirjojen luettelossa, jotka asianomainen jäsenvaltio on sitoutunut hyväksymään kyseisen päätöksen mukaisesti.

70

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella kysymyksellään lähinnä, onko unionin oikeutta tulkittava siten, että lentoliikenteen harjoittajan, joka itse tai lähtöjäsenvaltion lentoasemalla toimivien valtuutettujen edustajiensa ja työntekijöidensä välityksellä epää matkustajalta pääsyn lennolle vetoamalla siihen, että määränpääjäsenvaltion viranomaiset olisivat evänneet matkustajan maahanpääsyn, on katsottava toimivan mainitun valtion ilmentymänä, joten vahinkoa kärsinyt matkustaja voi vedota lähtöjäsenvaltion tuomioistuimessa kyseisen lentoliikenteen harjoittajan osalta päätökseen N:o 565/2014 saadakseen korvauksen siitä, että hänen oikeuttaan saapua määränpääjäsenvaltion alueelle ilman kyseisen jäsenvaltion antamaa viisumia on loukattu.

71

Aluksi on huomautettava, että kun otetaan huomioon tämän tuomion 29 ja 30 kohdassa esitetyt täsmennykset, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä on tarkastaa, ovatko Romanian viranomaiset todella estäneet tällaisen maahanpääsyn. Tällä varauksella ja koska mainittu tuomioistuin on muotoillut toisen kysymyksen viittaamalla siihen oletukseen, että tilanne on saattanut olla näin nyt käsiteltävässä asiassa, unionin tuomioistuimen on vastattava siihen tällaisen oletuksen perusteella.

72

On huomautettava, että unionin tuomioistuin on katsonut, että yksityiset voivat vedota direktiivin ehdottomiin ja riittävän täsmällisiin säännöksiin paitsi jäsenvaltion ja sen hallinnon kaikkia elimiä vastaan myös sellaisia yksityisoikeudellisiakin elimiä tai yksiköitä vastaan, jotka kuuluvat viranomaisen alaisuuteen tai sen määräysvaltaan tai joiden hoidettavaksi jäsenvaltio on antanut yleisen edun mukaisen tehtävän ja joille on tätä varten annettu erityisen laajaa valtaa, joka poikkeaa vallasta, joka johtuu yksityisten välisiin suhteisiin sovellettavista oikeussäännöistä. On näet tarpeen välttää tilanne, jossa valtio voisi hyötyä siitä, ettei se ole noudattanut unionin oikeutta (ks. vastaavasti tuomio 10.10.2017, Farrell, C‑413/15, EU:C:2017:745, 32, 34 ja 35 kohta).

73

Tällaista oikeuskäytäntöä voidaan soveltaa analogisesti päätöksen N:o 565/2014 3 artiklan 1 kohtaan sisältyvän kaltaisiin unionin päätöksen ehdottomiin ja riittävän täsmällisiin säännöksiin (ks. vastaavasti tuomio 7.6.2007, Carp, C‑80/06, EU:C:2007:327, 21 kohta).

74

Sen ratkaisemiseksi, voiko matkustaja, jolta lentoliikenteen harjoittaja on evännyt pääsyn lennolle sillä perusteella, että määränpääjäsenvaltion viranomaiset olisivat väitetysti evänneet matkustajan pääsyn niiden alueelle viisumin puuttumisen vuoksi, vedota päätökseen N:o 565/2014 kyseisen lentoliikenteen harjoittajan osalta, on tarkastettava, onko kyseistä lentoliikenteen harjoittajaa pidettävä tämän tuomion 72 kohdassa tarkoitettujen kaltaisena yksikkönä.

75

Erityisesti tulee esiin kysymys siitä, onko lentoliikenteen harjoittajan tai tämän valtuutetun, joka tarkastaa matkustajan, joka on kolmannen maan kansalainen, matkustusasiakirjat lähtöjäsenvaltion lentoasemalla, osalta katsottava, että määränpääjäsenvaltio on pyytänyt sitä hoitamaan rajavalvontatehtäviä Schengenin rajasäännöstön 7 artiklan 3 kohdan mukaisesti ja että sillä on tätä varten riittävät toimivaltuudet.

76

Tältä osin on yhtäältä todettava, että – kuten Schengenin rajasäännöstön 7 artiklan 1 kohdasta, kun sitä luetaan yhdessä kyseisen säännöstön 2 artiklan 13 alakohdan kanssa, ilmenee – pelkästään rajavartijoiden, jotka ovat virkamiehiä ja joiden on noudatettava muun muassa mainitussa säännöstössä vahvistettuja sääntöjä, tehtävänä on suorittaa rajavalvontatehtävät. Schengenin rajasäännöstön 15 artiklan 1 kohdan mukaan kyse on alaan erikoistuneista ja asianmukaisen koulutuksen saaneista ammattilaisista. Kyseisen säännöstön 15 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on lisäksi toimitettava komissiolle luettelo kansallisista viranomaisista, jotka vastaavat rajavalvonnasta.

77

Toisaalta Schengenin rajasäännöstön 7 artiklan 3 kohdasta seuraa, että kolmansien maiden kansalaisten osalta rajavalvonta muodostuu perusteellisesta tarkastuksesta, jossa muun muassa matkustusasiakirjasta etsitään väärentämiseen tai väärennökseen viittaavia merkkejä, selvitetään, että asianomaisella kolmannen maan kansalaisella on toimeentuloon tarvittavat varat, ja selvitetään, että asianomainen kolmannen maan kansalainen, hänen kulkuneuvonsa ja hänen kuljettamansa tavarat eivät todennäköisesti vaaranna minkään jäsenvaltion yleistä järjestystä, sisäistä turvallisuutta, kansanterveyttä tai kansainvälisiä suhteita.

78

Lentoliikenteen harjoittajien osalta on kuitenkin todettava, että niiden tehtävä on selvästi erilainen kuin rajavartijoille kuuluva tehtävä siltä osin kuin – kuten Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehdyn yleissopimuksen 26 artiklan 1 kappaleen b kohdasta seuraa – niiden tehtävänä on yksinomaan sen tarkastaminen, että niiden kuljettamilla ulkomaalaisilla on määränpääjäsenvaltion alueelle pääsemiseksi ”vaadittavat matkustusasiakirjat”.

79

Edellä esitetystä seuraa, että lentoliikenteen harjoittajan tai sen valtuutetun osalta ei voida katsoa, että määränpääjäsenvaltio on antanut sen tehtäväksi suorittaa rajavalvontatehtävät Schengenin rajasäännöstön 7 artiklan 3 kohdan mukaisesti ja että sillä on tätä varten riittävät toimivaltuudet.

80

Matkustaja, jolta lentoliikenteen harjoittaja on evännyt pääsyn lennolle sillä perusteella, että määränpääjäsenvaltion viranomaiset olisivat väitetysti evänneet matkustajan pääsyn viimeksi mainitun valtion alueelle, ei siis voi vedota päätökseen N:o 565/2014 kyseisen lentoliikenteen harjoittajan osalta.

81

Edellä esitetyn perusteella toiseen kysymykseen on vastattava, että unionin oikeutta on tulkittava siten, että lentoliikenteen harjoittajan, joka itse tai lähtöjäsenvaltion lentoasemalla toimivien valtuutettujen edustajiensa ja työntekijöidensä välityksellä epää matkustajalta pääsyn lennolle vetoamalla siihen, että määränpääjäsenvaltion viranomaiset olisivat evänneet maahanpääsyn, ei voida katsoa toimivan mainitun valtion ilmentymänä, joten vahinkoa kärsinyt matkustaja ei voi vedota lähtöjäsenvaltion tuomioistuimessa sen osalta päätökseen N:o 565/2014 saadakseen korvauksen siitä, että hänen oikeuttaan saapua määränpääjäsenvaltion alueelle ilman kyseisen jäsenvaltion antamaa viisumia on loukattu.

82

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kolmannella kysymyksellään lähinnä, onko unionin oikeutta ja etenkin Schengenin rajasäännöstön 13 artiklaa tulkittava siten, että se on esteenä sille, että lentoliikenteen harjoittaja epää kolmannen maan kansalaiselta pääsyn lennolle vetoamalla siihen, että määränpääjäsenvaltion viranomaiset eivät salli matkustajan pääsyä alueelleen, ilman että kyseisestä maahanpääsyn epäämisestä on tehty kirjallinen ja perusteltu päätös, joka on annettu etukäteen tiedoksi mainitulle kansalaiselle.

83

Tältä osin on korostettava, että Schengenin rajasäännöstön 13 artiklan 2 kohdan mukaan kolmannen maan kansalaisen pääsy jäsenvaltion alueelle voidaan evätä vain perustellulla päätöksellä, jossa ilmoitetaan sellaisen epäämisen täsmälliset syyt, jonka on tehnyt kansallisen lainsäädännön mukaan toimivaltainen viranomainen ja joka annetaan vakiomuotoisella lomakkeella asianomaiselle kolmannen maan kansalaiselle, jonka on merkittävä lomakkeeseen kuittaus pääsyn epäämispäätöksen vastaanottamisesta.

84

Kyseisestä säännöksestä seuraa, että maahanpääsyn epäämiseen sovelletaan erityisen tiukkoja muotomääräyksiä, joilla on etenkin tarkoitus turvata puolustautumisoikeudet, kuten ilmenee Schengenin rajasäännöstön 13 artiklan 3 kohdasta, jonka mukaan henkilöillä, joiden pääsy on evätty, on oikeus hakea muutosta päätökseen.

85

Tästä seuraa, että Schengenin rajasäännöstön 13 artiklan 3 kohta on esteenä sille, että jos kyseisen säännöstön 13 artiklan 2 kohdan mukaisesti tehty ja toimitettu epäämispäätös puuttuu, lentoliikenteen harjoittaja voisi matkustajan lennolle pääsyn epäämisen perustellakseen vedota matkustajan osalta määränpääjäsenvaltion alueelle pääsyn epäämiseen, koska muutoin tällaiselta matkustajalta otettaisiin pois erityisesti mahdollisuus käyttää tehokkaasti puolustautumisoikeuksiaan.

86

Edellä esitetyn perusteella kolmanteen kysymykseen on vastattava, että unionin oikeutta ja etenkin Schengenin rajasäännöstön 13 artiklaa on tulkittava siten, että se on esteenä sille, että lentoliikenteen harjoittaja epää kolmannen maan kansalaiselta pääsyn lennolle vetoamalla siihen, että määränpääjäsenvaltion viranomaiset eivät salli matkustajan pääsyä alueelleen, ilman että kyseisestä pääsyn epäämisestä on tehty kirjallinen ja perusteltu päätös, joka on annettu etukäteen tiedoksi mainitulle kansalaiselle.

87

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee neljännellä kysymyksellään lähinnä, onko asetusta N:o 261/2004 ja erityisesti sen 2 artiklan j alakohtaa tulkittava siten, että kun lentoliikenteen harjoittaja epää matkustajalta pääsyn lennolle sillä perusteella, että tämä on väitetysti esittänyt puutteelliset matkustusasiakirjat, kyseinen matkustaja menettää tällaisen epäämisen johdosta mainitussa asetuksessa säädetyn suojan, vai onko toimivaltaisen tuomioistuimen arvioitava mainitun epäämisen syiden hyväksyttävyyttä kyseisen säännöksen kannalta ottamalla huomioon käsiteltävän asian olosuhteet.

88

Tältä osin on aluksi muistutettava, että asetuksen N:o 261/2004 soveltamisala on määritelty sen 3 artiklassa, jonka 2 kohdan a alakohdassa säädetään, että mainittua asetusta sovelletaan muun muassa matkustajiin, joilla on vahvistettu varaus jäsenvaltion alueella sijaitsevalta lentoasemalta lähtevälle lennolle ja jotka ilmoittautuvat lähtöselvitykseen ilmoitettuja ehtoja noudattaen ja ilmoitetussa määräajassa, tai jos määräaikaa ei ole ilmoitettu, viimeistään 45 minuuttia ennen julkistettua lähtöaikaa.

89

Tämän jälkeen on todettava, että asetuksen N:o 261/2004 4 artiklan, jonka otsikko on ”Lennolle pääsyn epääminen”, 3 kohdassa säädetään, että jos lentoliikenteen harjoittaja epää matkustajalta pääsyn lennolle vastoin hänen tahtoaan, sen on annettava matkustajalle siitä korvaus kyseisen asetuksen 7 artiklan mukaisesti sekä autettava häntä mainitun asetuksen 8 ja 9 artiklan mukaisesti.

90

Asetuksen N:o 261/2004 2 artiklan j alakohdassa määritellään lopuksi lennolle pääsyn epäämisen käsite siten, että sillä tarkoitetaan kieltäytymistä kuljettamasta matkustajaa lennolla, vaikka tämä on ilmoittautunut lennolle kyseisen asetuksen 3 artiklan 2 kohdan ehtojen mukaisesti, paitsi jos lennolle pääsyn epäämiselle on hyväksyttävät syyt, kuten terveys- tai turvallisuusnäkökohdat tai puutteelliset matkustusasiakirjat.

91

Kun kaikkia tämän tuomion 88–90 kohdassa mainittuja säännöksiä luetaan yhdessä, niistä seuraa, että kun matkustajalta, joka täyttää asetuksen N:o 261/2004 3 artiklan 2 kohdassa vahvistetut ehdot, evätään pääsy lennolle vastoin hänen tahtoaan, hänellä on oikeus saada lennosta vastaavalta lentoliikenteen harjoittajalta korvaus ja apua, jollei kyseiselle epäämiselle ole hyväksyttäviä syitä esimerkiksi hänen matkustusasiakirjojensa puutteellisuuden vuoksi.

92

Asetuksen N:o 261/2004 2 artiklan j alakohdassa olevan ilmaisun ”paitsi jos lennolle pääsyn epäämiselle on hyväksyttävät syyt” muotoilu osoittaa, että unionin lainsäätäjän tarkoituksena ei ole ollut varata lentoliikenteen harjoittajalle toimivaltaa arvioida matkustusasiakirjojen puutteellisuutta ja todeta se itse lopullisesti.

93

Tätä tulkintaa tukee asetuksen N:o 261/2004 tavoite, joka esitetään sen johdanto-osan ensimmäisessä perustelukappaleessa ja jona on varmistaa matkustajien suojelun korkea taso, joten matkustajille annettuja oikeuksia on tulkittava laajasti (ks. vastaavasti tuomio 4.10.2012, Rodríguez Cachafeiro ja Martínez-Reboredo Varela-Villamor, C‑321/11, EU:C:2012:609, 25 kohta).

94

Asetuksella N:o 261/2004 pyritään näet muun muassa korjaamaan niitä vakavia vaikeuksia ja haittoja, joita matkustajille aiheutuu lennolle pääsyn epäämisestä, joten olisi vastoin mainittua tavoitetta, joka edellyttää matkustajien korkeatasoista suojelua, myöntää asianomaiselle lentoliikenteen harjoittajalle toimivalta arvioida ja päättää yksipuolisesti ja lopullisesti, että tällaisessa tapauksessa epäämiselle on hyväksyttävät syyt, ja näin ollen evätä kysymyksessä olevilta matkustajilta suoja, jota heidän oletetaan saavan mainitun asetuksen nojalla.

95

Jos matkustaja, jolta on evätty pääsy lennolle, riitauttaa asian, toimivaltaisen tuomioistuimen on siis arvioitava – ottamalla huomioon kaikki käsiteltävän asian kannalta merkitykselliset olosuhteet – matkustajan matkustusasiakirjojen mahdollista puutteellisuutta ja lopulta kyseisen epäämisen syiden hyväksyttävyyttä.

96

Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnön esittämisestä tehdystä päätöksestä ilmenee, että pääasian kantaja on esittänyt lennolle ilmoittautuessaan paitsi varauksensa lennolle, passinsa ja Kyproksen myöntämän voimassa olevan väliaikaisen oleskelulupansa, myös Romanian ulkoministeriön hänen viisumihakemukseensa antaman kirjallisen vastauksen, jossa vahvistetaan, ettei hän tarvitse Romanian alueelle saapuakseen tällaista viisumia, ja johon hän on vilpittömässä mielessä luottanut. Unionin tuomioistuimen käytettävissä olevasta asiakirja-aineistosta ilmenee myös, että lennolle pääsy on evätty ilman, että lentoliikenteen harjoittajalla olisi ollut Schengenin rajasäännöstön 13 artiklassa tarkoitettua päätöstä pääsyn epäämisestä tai varmuutta siitä, että Blue Airin Bukarestissa olleen maahenkilöstön antama tieto, jonka mukaan pääasian kantajalta evättäisiin pääsy Romanian alueelle, jos hänet otetaan lennolle, tuli viranomaiselta, jolla on toimivalta tehdä tällainen päätös tai antaa tältä osin luotettava tieto. Lennolle pääsy on ilmeisesti evätty myös ilman, että kaikkia näitä seikkoja olisi tarkastettu suhteessa merkityksellisiin tietokantoihin sisältyviin tietoihin, jotka olivat omiaan vahvistamaan, että Romanian viranomaiset eivät päätöksen N:o 565/2014 nojalla voineet unionin tuomioistuimen käytettävissä olevasta asiakirja-aineistosta ilmenevien kaltaisissa olosuhteissa evätä pääasian kantajalta pääsyä niiden alueelle pelkästään sillä perusteella, ettei hänellä ollut kansallista viisumia.

97

Tällaisissa olosuhteissa, joiden paikkansapitävyys ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkastettava, ei voida katsoa, että pääasiassa kyseessä olevalle lennolle pääsyn epäämiselle on voinut olla asetuksen N:o 261/2004 2 artiklan j alakohdassa tarkoitetut hyväksyttävät syyt, koska yhtäältä kyseinen epääminen ei vaikuta perustuneen matkustajan syyksi luettavaan käyttäytymiseen vaan siihen, että lentoliikenteen harjoittaja on ymmärtänyt virheellisesti vaatimukset, jotka koskevat kyseessä olevan matkan osalta tarvittavia matkustusasiakirjoja, mitä tukee mahdollisesti määränpääjäsenvaltion tunnistamattomalta viranomaiselta saatu samalla tavalla virheellinen tieto, ja toisaalta näyttää siltä, että kyseinen virhe olisi voitu kohtuudella välttää.

98

Edellä esitetyn perusteella neljänteen kysymykseen on vastattava, että asetusta N:o 261/2004 ja etenkin sen 2 artiklan j alakohtaa on tulkittava siten, että kun lentoliikenteen harjoittaja epää matkustajalta pääsyn lennolle sillä perusteella, että tämä on väitetysti esittänyt puutteelliset matkustusasiakirjat, kyseinen matkustaja ei menetä tällaisen epäämisen johdosta itsessään mainitussa asetuksessa säädettyä suojaa. Jos kyseinen matkustaja riitauttaa asian, toimivaltaisen tuomioistuimen tehtävänä on näet arvioida ottamalla huomioon käsiteltävän asian olosuhteet, ovatko mainitun epäämisen syyt kyseisen säännöksen kannalta hyväksyttävät.

99

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee viidennellä kysymyksellään lähinnä, onko asetusta N:o 261/2004 ja etenkin sen 15 artiklaa tulkittava siten, että se on esteenä lausekkeelle, joka sisältyy aiemmin julkaistuihin, lentoliikenteen harjoittajan toimintaa tai palveluiden tarjoamista koskeviin yleisiin ehtoihin ja jossa rajoitetaan lentoliikenteen harjoittajan vastuuta tai suljetaan se pois, kun matkustajalta evätään pääsy lennolle hänen matkustusasiakirjojensa väitetyn puutteellisuuden vuoksi ja mainittu matkustaja menettää näin mahdollisen oikeutensa saada korvaus.

100

Asetuksen N:o 261/2004 15 artiklan, jonka otsikko on ”Velvollisuuksista luopumista koskeva kielto”, 1 kohdassa säädetään, että kyseisen asetuksen mukaisia matkustajiin kohdistuvia lentoliikenteen harjoittajan velvollisuuksia ei voida rajoittaa eikä niistä voida luopua esimerkiksi kuljetussopimukseen sisältyvällä vapauttavalla tai rajoittavalla lausekkeella.

101

Mainitun asetuksen 15 artiklan 2 kohdassa täsmennetään puolestaan, että jos matkustajaan kuitenkin sovelletaan tällaista vapauttavaa tai rajoittavaa lauseketta tai jos matkustajalle ei ole asianmukaisesti ilmoitettu hänen oikeuksistaan ja hän sen takia on hyväksynyt korvauksen, joka on samassa asetuksessa säädettyä alhaisempi, matkustajalla on tästä huolimatta oikeus ryhtyä tarvittaviin toimiin lisäkorvauksen saamiseksi toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa elimessä.

102

Tarvitsematta tältä osin tutkia kysymystä siitä, onko ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymyksessään kuvaaman kaltaisten lentoliikenteen harjoittajan yleisten ehtojen katsottava olevan asetuksen N:o 261/2004 15 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla osa kuljetussopimusta, on huomautettava, että kun otetaan huomioon se, miten kyseisessä säännöksessä käytetään adverbia ”esimerkiksi”, ja mainitun säännöksen ja koko asetuksen N:o 261/2004 taustalla oleva lentomatkustajien korkeatasoista suojelua koskeva tavoite kiellettyinä on pidettävä paitsi poikkeuksia, jotka sisältyvät kuljetussopimukseen, joka on vastavuoroisesti velvoittava toimi, jonka matkustaja on hyväksynyt, myös ja ennen kaikkea poikkeuksia, jotka sisältyvät muihin luonteeltaan yksipuolisiin liikenteenharjoittajalta peräisin oleviin asiakirjoihin, joihin tämä aikoo vedota asianomaisten matkustajien osalta.

103

Edellä esitetyn perusteella viidenteen kysymykseen on vastattava, että asetusta N:o 261/2004 ja etenkin sen 15 artiklaa on tulkittava siten, että se on esteenä matkustajiin sovellettavalle lausekkeelle, joka sisältyy aiemmin julkaistuihin, lentoliikenteen harjoittajan toimintaa tai palveluiden tarjoamista koskeviin yleisiin ehtoihin ja jossa rajoitetaan lentoliikenteen harjoittajan vastuuta tai suljetaan se pois, kun matkustajalta evätään pääsy lennolle hänen matkustusasiakirjojensa väitetyn puutteellisuuden vuoksi ja mainittu matkustaja menettää näin mahdollisen oikeutensa saada korvaus.

104

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kolmas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: