–

NH, edustajinaan C. Taormina ja G. Taormina, avvocati,

–

Associazione Avvocatura per i diritti LGBTI – Rete Lenford, edustajanaan A. Guariso, avvocato,

–

Italian hallitus, asiamiehenään G. Palmieri, avustajanaan G. De Socio, avvocato dello Stato,

–

Kreikan hallitus, asiamiehenään E.-M. Mamouna,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään B.-R. Killmann ja D. Martin,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevista yleisistä puitteista 27.11.2000 annetun neuvoston direktiivin 2000/78/EY (EYVL 2000, L 303, s. 16) 2, 3 ja 9 artiklan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat NH ja Associazione Avvocatura per i diritti LGBTI – Rete Lenford (jäljempänä Associazione) ja joka koskee NH:n eräässä radio-ohjelmassa antamia lausuntoja, joiden mukaan hän ei halua työskennellä asianajotoimistossaan homoseksuaalien kanssa.

3

Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 11 artiklan, jonka otsikko on ”Sananvapaus ja tiedonvälityksen vapaus”, 1 kohdassa määrätään seuraavaa:

”Jokaisella on oikeus sananvapauteen. Tämä oikeus sisältää mielipiteenvapauden sekä vapauden vastaanottaa ja levittää tietoja tai ajatuksia viranomaisten siihen puuttumatta ja alueellisista rajoista riippumatta.”

4

Perusoikeuskirjan 15 artiklan, jonka otsikko on ”Ammatillinen vapaus ja oikeus tehdä työtä”, 1 kohdassa määrätään seuraavaa:

”Jokaisella on oikeus tehdä työtä ja harjoittaa vapaasti valitsemaansa tai hyväksymäänsä ammattia.”

5

Perusoikeuskirjan 21 artiklan, joka koskee syrjintäkieltoa, 1 kohdassa määrätään seuraavaa:

”Kielletään kaikenlainen syrjintä, joka perustuu sukupuoleen, rotuun, ihonväriin tai etniseen taikka yhteiskunnalliseen alkuperään, geneettisiin ominaisuuksiin, kieleen, uskontoon tai vakaumukseen, poliittisiin tai muihin mielipiteisiin, kansalliseen vähemmistöön kuulumiseen, varallisuuteen, syntyperään, vammaisuuteen, ikään tai sukupuoliseen suuntautumiseen tai muuhun sellaiseen seikkaan.”

6

Direktiivin 2000/78 johdanto-osan 9, 11, 12 ja 28 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

– –

7

Kyseisen direktiivin 1 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tämän direktiivin tarkoituksena on luoda yleiset puitteet uskontoon tai vakaumukseen, vammaisuuteen, ikään tai sukupuoliseen suuntautumiseen perustuvan syrjinnän torjumiselle työssä ja ammatissa yhdenvertaisen kohtelun periaatteen toteuttamiseksi jäsenvaltioissa.”

8

Mainitun direktiivin 2 artiklassa, jonka otsikkona on ”Syrjinnän käsite”, säädetään seuraavaa:

”1.   Tässä direktiivissä ’yhdenvertaisen kohtelun periaatteella’ tarkoitetaan, ettei minkäänlaista 1 artiklassa tarkoitettuun seikkaan perustuvaa välitöntä tai välillistä syrjintää saa esiintyä.

2.   Sovellettaessa 1 kohtaa:

– –”

9

Saman direktiivin 3 artiklassa määritellään direktiivin soveltamisala. Kyseisen artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetään seuraavaa:

”[Unionille] annetun toimivallan puitteissa tätä direktiiviä sovelletaan kaikkiin henkilöihin sekä julkisella että yksityisellä sektorilla, julkisyhteisöt mukaan lukien, kun kyseessä on:

10

Direktiivin 2000/78 8 artiklan, jonka otsikkona on ”Vähimmäisvaatimukset”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltiot voivat ottaa käyttöön tai pitää voimassa säännöksiä, jotka ovat yhdenvertaisen kohtelun periaatteen turvaamiseksi edullisempia kuin tämän direktiivin säännökset.”

11

Kyseisen direktiivin 9 artikla kuuluu sen II lukuun, joka koskee oikeuskeinoja ja täytäntöönpanoa. Kyseisen artiklan, jonka otsikko on ”Oikeuksien puolustaminen”, 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on varmistettava, että yhdistykset, järjestöt ja muut oikeushenkilöt, joilla kansallisessa lainsäädännössä vahvistettujen perusteiden mukaisesti on oikeutettua etua sen varmistamisesta, että tämän direktiivin säännöksiä noudatetaan, voivat aloittaa tämän direktiivin mukaisten velvoitteiden täytäntöönpanemiseksi säädetyn oikeudellisen ja/tai hallinnollisen menettelyn kantajan puolesta tai häntä tukeakseen tämän suostumuksella.”

12

Kyseisen direktiivin 17 artiklassa, jonka otsikko on ”Seuraamukset”, säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on säädettävä tämän direktiivin mukaisesti annettujen kansallisten säännösten rikkomiseen sovellettavista seuraamuksista, ja niiden on toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että niitä sovelletaan. Seuraamusten, joihin saattaa kuulua korvausten maksaminen uhrille, on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia. – –”

13

Yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevan direktiivin 2000/78 täytäntöönpanosta 9.7.2003 annetun asetuksen nro 216 (decreto legislativo n. 216 – Attuazione della direttiva 2000/78 per la parità di trattamento in materia di occupazione e di condizioni di lavoro; GURI nro 187, 13.8.2003, s. 4), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa (jäljempänä asetus nro 216), 2 §:n 1 momentin a kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tässä asetuksessa – – yhdenvertaisen kohtelun periaatteella tarkoitetaan, ettei minkäänlaista uskontoon, vakaumukseen, vammaisuuteen, ikään tai sukupuoliseen suuntautumiseen perustuvaa välitöntä tai välillistä syrjintää saa esiintyä. Tämä periaate merkitsee sitä, että mitään välitöntä tai välillistä syrjintää ei saa harjoittaa, siten kuin ne määritetään seuraavassa:

14

Kyseisen asetuksen 3 §:n 1 momentin a kohdassa säädetään seuraavaa:

”Periaatetta, joka koskee yhdenvertaista kohtelua ilman erottelua uskonnon, vakaumuksen, vammaisuuden, iän ja sukupuolisen suuntautumisen perusteella, sovelletaan kaikkiin henkilöihin sekä julkisella että yksityisellä sektorilla, ja sitä suojellaan tuomioistuimessa 4 §:ssä säädetyin menettelytavoin erityisesti seuraavilla aloilla:

15

Mainitun asetuksen 5 §:ssä säädetään seuraavaa:

”1.   Ammattijärjestöillä, yhdistyksillä ja järjestöillä, jotka edustavat loukattua oikeutta tai intressiä, on sellaisen valtuuden nojalla, joka on annettu julkisella toimella tai oikeaksi todistetulla yksityisellä asiakirjalla, jota ilman valtuus on pätemätön, oikeus ajaa kannetta 4 §:n nojalla syrjinnän kohteena olevan oikeussubjektin nimissä ja lukuun tai oikeussubjektin tukena sellaista luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä vastaan, joka on syyllistynyt syrjivään menettelytapaan tai toimeen.

2.   Edellä 1 momentissa tarkoitetuilla henkilöillä on lisäksi oikeus ajaa kannetta kollektiivisen syrjinnän tapauksissa, jos henkilöt, joita syrjintä loukkaa, eivät ole suoraan ja välittömästi yksilöitävissä.”

16

Unionin tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja-aineistosta ilmenee, että NH on asianajaja ja Associazione asianajajayhdistys, joka puolustaa tuomioistuimissa homojen, lesbojen, biseksuaalien sekä trans- ja intersukupuolisten henkilöiden (HLBTI) oikeuksia.

17

Associazione nosti NH:ta vastaan kanteen Tribunale di Bergamossa (Bergamon alioikeus, Italia), koska se katsoi, että NH oli esittänyt lausuntoja, jotka merkitsivät asetuksen nro 216 2 §:n 1 momentin a kohdan vastaista työntekijöiden sukupuoliseen suuntautumiseen perustuvaa syrjintää.

18

Työtuomioistuimena toiminut Tribunale di Bergamo totesi 6.8.2014 antamallaan määräyksellä, että NH oli syyllistynyt lainvastaiseen välittömään syrjintään, kun hän oli erään radio-ohjelman aikana toteutetussa haastattelussa ilmoittanut, ettei hän halua palkata asianajotoimistoonsa homoseksuaaleja eikä työskennellä heidän kanssaan. Tribunale di Bergamo velvoitti NH:n tällä perusteella maksamaan Associazionelle 10000 euron vahingonkorvauksen ja määräsi, että kyseisestä määräyksestä oli julkaistava otteita eräässä italialaisessa sanomalehdessä.

19

Corte d’appello di Brescia (Brescian ylioikeus, Italia) hylkäsi NH:n mainitusta määräyksestä tekemän valituksen 23.1.2015 antamallaan tuomiolla.

20

NH valitti kyseisestä tuomiosta Corte suprema di cassazioneen (ylin tuomioistuin, Italia) eli ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen. NH vetoaa valituksensa tueksi muun muassa asetuksen nro 216 5 §:n virheelliseen soveltamiseen siitä syystä, että ylioikeus tunnusti Associazionen asiavaltuuden, sekä kyseisen asetuksen 2 §:n 1 momentin a kohdan ja 3 §:n rikkomiseen tai virheelliseen soveltamiseen siitä syystä, että hän ei ollut ilmaissut mielipidettään asianajajan ammatista työnantajana vaan tavallisena kansalaisena ja että riidanalaiset lausunnot oli esitetty erillään ammatillisesta asiayhteydestä.

21

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin mainitsee, että ylioikeus oli todennut tuomiossaan yhtäältä, että ”[NH] oli radio-ohjelman aikana käydyssä keskustelussa vastannut useilla virkkeillä haastattelijan esittämiin kysymyksiin perustellakseen yleistä vastenmielisyyttään tiettyä henkilöryhmää kohtaan, jota hän ei halunnut ympärilleen asianajotoimistossaan ja jota hän ei ottaisi huomioon työntekijöiden valinnassa”, ja toisaalta, ettei mitään työhönottomenettelyä ollut meneillään tai suunnitteilla.

22

Tässä tilanteessa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii ensinnäkin, onko Associazionen kaltainen asianajajayhdistys direktiivin 2000/78 9 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu kollektiivisia intressejä edustava yhteisö. Se esittää tältä osin erityisesti, että unionin lainsäädäntöön perustuvien oikeuksien loukkauksiin perustuvia kieltokanteita ja vahingonkorvausvaatimuksia koskeviin jäsenvaltioiden kollektiivisiin oikeussuojakeinoihin sovellettavista yhteisistä periaatteista 11.6.2013 annetussa komission suosituksessa 2013/396/EU (EUVL 2013, L 201, s. 60) ja komission Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle antamassa tiedonannossa (COM(2013) 401 final), jonka otsikkona on ”Kohti kollektiivisia oikeussuojakeinoja koskevaa EU:n horisontaalista kehystä”, luetellaan edustajakanteiden nostamista koskevan kanneoikeuden toteamisen kannalta merkityksellisinä perusteina paitsi kyseessä olevan yhteisön sääntömääräisen tavoitteen ja oikeuksien, joita väitetään loukatun, välinen yhteys myös se, ettei yhteisö tavoittele voittoa.

23

Nyt käsiteltävässä tapauksessa ylioikeus hyväksyi Associazionen kanneoikeuden perustelunaan tämän säännöt, joiden mukaan kyseisen yhdistyksen tarkoituksena oli ”osaltaan edistää ja syventää [HLBTI-henkilöiden] kulttuuria ja heidän oikeuksiensa kunnioittamista tuomioistuinten huomiota kiinnittämällä” ja ”perustaa asianajajien verkosto – – [ja] edistää heidän puolustamistaan sekä kollektiivisten puolustautumiskeinojen käyttämistä kansallisissa ja kansainvälisissä tuomioistuimissa”.

24

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmentää, että siinä tapauksessa, että syrjintää työssä harjoitetaan tiettyä henkilöryhmää eikä yksilöityä vahingonkärsijää vastaan, Italian oikeudessa kyllä tunnustetaan asetuksen nro 216 5 §:n 2 momentissa asiavaltuus kyseisessä säännöksessä tarkoitetuille yhdistyksille, joiden katsotaan edustavan vahinkoa kärsineiden henkilöiden yhteisiä intressejä. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on kuitenkin epävarma siitä, onko asianajajayhdistyksellä, jonka pääasiallisena tarkoituksena on oikeusavun tarjoaminen HLBTI-henkilöille, pelkästään sen vuoksi, että se pyrkii sääntöjensä mukaan myös edistämään kyseisten henkilöiden oikeuksien kunnioittamista, tunnustettava olevan asiavaltuus kanteen – myös korvauskanteen – ajamiseen työhön liittyvän syrjinnän torjumiseksi sille ominaisen välittömän intressin perusteella.

25

Toiseksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii rajoja, jotka syrjintää työssä ja ammatissa ehkäisevä lainsäädäntö asettaa sananvapauden käyttämiselle. Se huomauttaa, että direktiivissä 2000/78 ja asetuksessa nro 216 syrjintää vastaan annettavan suojan soveltamisalaan kuuluvat työsuhteen syntymiseen, täytäntöönpanoon ja purkamiseen liittyvät tilanteet ja että se vaikuttaa siten taloudelliseen aloitteellisuuteen. Kyseiset toimet eivät sen mielestä kuitenkaan liity sananvapauteen, eikä niillä rajoiteta sitä. Lisäksi kyseisten toimien soveltaminen edellyttää sen mukaan todellista syrjinnän riskiä.

26

Niinpä se pohtii, onko sen toteamiseksi, että kyse on direktiivin 2000/78 ja sen täytäntöön panemiseksi annetun kansallisen säännöstön soveltamisalaan kuuluvasta työhön pääsystä, tarpeen, että vähintään yksittäinen työhönottoneuvottelu on meneillään tai että työpaikkailmoitus on julkaistu, ja jos näin ei ole, suojataanko sananvapaudella pelkkiä lausuntoja, joilla ei ole vähäisimpiäkään julkisen työpaikkailmoituksen piirteitä.

27

Tässä tilanteessa Corte suprema di cassazione on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

28

Aluksi on todettava, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa toisessa kysymyksessään, joka on syytä tutkia ensimmäisenä, sekä syrjinnän käsitettä koskevaan direktiivin 2000/78 2 artiklaan että kyseisen direktiivin soveltamisalaa koskevaan 3 artiklaan. Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee kuitenkin, että pääasiassa ei ole kyse siitä, kuuluvatko NH:n lausunnot syrjinnän käsitteen piiriin, sellaisena kuin se on määritelty ensin mainitussa säännöksessä, vaan siitä, kuuluvatko kyseiset lausunnot – kun otetaan huomioon niiden antamisolosuhteet – mainitun direktiivin aineelliseen soveltamisalaan, sillä direktiiviä sovelletaan sen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan silloin, kun kyseessä ovat ”työn – – harjoittamista koskevat edellytykset, myös valinta- ja työhönottoperusteet”.

29

Niinpä on katsottava, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella kysymyksellään lähinnä sitä, onko direktiivin 2000/78 3 artiklan 1 kohdan a alakohtaan sisältyvää käsitettä ”työn – – harjoittamista koskevat edellytykset” tulkittava siten, että se käsittää henkilön audiovisuaalisessa lähetyksessä antamat lausunnot, joiden mukaan hän ei koskaan ottaisi tiettyä sukupuolista suuntautumista edustavia henkilöitä työhön tai työskentelisi heidän kanssaan yrityksessään, vaikka mitään työhönottomenettelyä ei ollut meneillään tai suunnitteilla.

30

Direktiivin 2000/78 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetään, että kyseistä direktiiviä sovelletaan unionille annetun toimivallan puitteissa kaikkiin henkilöihin sekä julkisella että yksityisellä sektorilla, julkisyhteisöt mukaan lukien, kun kyseessä on työn tai itsenäisen ammatin harjoittamista koskevat edellytykset, myös valinta- ja työhönottoperusteet, alasta ja ammattiasemasta riippumatta, sekä uralla eteneminen.

31

Koska kyseisessä direktiivissä ei ole mitään viittausta jäsenvaltioiden oikeuteen käsitteen ”työn – – harjoittamista koskevat edellytykset” määrittelemiseksi, on muistutettava, että sekä unionin oikeuden yhdenmukainen soveltaminen että yhdenvertaisuusperiaate edellyttävät, että unionin oikeuden säännöksen, johon ei sisälly nimenomaista viittausta jäsenvaltioiden oikeuteen sen merkityksen ja ulottuvuuden määrittelemiseksi, sanamuotoa on tavallisesti tulkittava koko unionissa itsenäisesti ja yhtenäisesti (ks. vastaavasti tuomio 18.10.2016, Nikiforidis, C‑135/15, EU:C:2016:774, 28 kohta ja tuomio 26.3.2019, SM (algerialaiseen kafala-järjestelyyn asetettu lapsi), C‑129/18, EU:C:2019:248, 50 kohta).

32

Lisäksi on todettava, että koska mainitussa direktiivissä ei määritellä ilmaisua ”työn – – harjoittamista koskevat edellytykset”, sitä on tulkittava sen tavanomaisen merkityksen mukaan, joka sillä on yleiskielessä, ottamalla samalla huomioon asiayhteys, jossa sitä käytetään, ja sen lainsäädännön tavoitteet, johon se kuuluu (ks. vastaavasti tuomio 3.9.2014, Deckmyn ja Vrijheidsfonds, C‑201/13, EU:C:2014:2132, 19 kohta ja tuomio 29.7.2019, Spiegel Online, C‑516/17, EU:C:2019:625, 65 kohta).

33

Direktiivin 2000/78 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan sanamuodon osalta on todettava, että ilmaisulla ”työn – – harjoittamista koskevat edellytykset” tarkoitetaan yleiskielessä olosuhteita tai tosiseikkoja, joiden olemassaolo on ehdottomasti osoitettava, jotta henkilö voi saada tietyn työn.

34

Pelkästään kyseisen säännöksen sanamuodon perusteella ei kuitenkaan voida ratkaista, kuuluvatko henkilön palkkaamista tiettyyn työhön koskevan – meneillään olevan tai suunnitellun – menettelyn ulkopuolella annetut lausunnot kyseisen direktiivin asialliseen soveltamisalaan. Niinpä on tarkasteltava asiayhteyttä, johon kyseinen 3 artiklan 1 kohdan a alakohta kuuluu, sekä mainitun direktiivin tavoitteita.

35

Tässä yhteydessä on muistutettava, että direktiivi 2000/78 on annettu EY 13 artiklan, josta on muutettuna tullut SEUT 19 artiklan 1 kohta, nojalla, jossa unionille annetaan toimivalta toteuttaa tarvittavat toimenpiteet muun muassa sukupuoliseen suuntautumiseen perustuvan syrjinnän torjumiseksi.

36

Direktiivin 2000/78 1 artiklan mukaan ja kuten sekä direktiivin nimestä ja johdanto-osasta että sen sisällöstä ja tarkoituksesta ilmenee, kyseisellä direktiivillä pyritään luomaan yleiset puitteet muun muassa sukupuoliseen suuntautumiseen perustuvan syrjinnän torjumiseksi ”työssä ja ammatissa” yhdenvertaisen kohtelun periaatteen toteuttamiseksi jäsenvaltioissa antamalla kaikille tehokasta suojaa muun muassa siihen perustuvaa syrjintää vastaan (ks. vastaavasti tuomio 15.1.2019, E.B., C‑258/17, EU:C:2019:17, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

37

Kyseisen direktiivin johdanto-osan yhdeksännessä perustelukappaleessa nimittäin todetaan, että työ ja ammatti ovat keskeisiä tekijöitä yhtäläisten mahdollisuuksien takaamisessa kaikille ja että niiden kautta kansalaiset voivat osallistua täysimittaisesti talous-, kulttuuri- ja yhteiskunnalliseen elämään sekä kehittyä henkilökohtaisesti. Vastaavasti mainitun direktiivin johdanto-osan 11 perustelukappaleessa todetaan, että muun muassa sukupuoliseen suuntautumiseen perustuva syrjintä voi haitata EUT-sopimuksen tavoitteiden saavuttamista, erityisesti korkean työllisyysasteen ja sosiaalisen suojelun korkean tason saavuttamista, elintason ja elämänlaadun kohottamista, taloudellista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja solidaarisuutta sekä henkilöiden vapaata liikkuvuutta.

38

Direktiivissä 2000/78 konkretisoidaan siten sen kattamalla alalla yleinen syrjintäkiellon periaate, joka sittemmin on vahvistettu perusoikeuskirjan 21 artiklassa (ks. vastaavasti tuomio 17.4.2018, Egenberger, C‑414/16, EU:C:2018:257, 47 kohta).

39

Kun otetaan huomioon tämä tavoite ja direktiivillä 2000/78 suojattavien oikeuksien luonne sekä sen taustalla olevat perusarvot, kyseisen direktiivin 3 artiklan 1 kohdan a alakohtaan, jossa määritellään direktiivin soveltamisala, sisältyvää käsitettä ”työn – – harjoittamista koskevat edellytykset” ei voida tulkita suppeasti (ks. analogisesti tuomio 12.5.2011, Runevič-Vardyn ja Wardyn, C‑391/09, EU:C:2011:291, 43 kohta ja tuomio 16.7.2015, CHEZ Razpredelenie Bulgaria, C‑83/14, EU:C:2015:480, 42 kohta).

40

Niinpä unionin tuomioistuin on jo todennut, että direktiiviä 2000/78 sovelletaan tilanteissa, joissa on kyse työn ja ammatin aloilla annetuista lausunnoista, jotka koskevat direktiivin 2000/78 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaisia ”työn – – harjoittamista koskevia edellytyksiä – myös valintaperusteita”. Se on katsonut erityisesti, että kyseisen käsitteen piiriin voivat kuulua julkiset lausunnot, jotka koskevat tiettyä työhönottopolitiikkaa ja jotka annetaan, vaikka kyseessä oleva työhönottojärjestelmä ei perustu julkiseen tarjoukseen tai sellaisen valintamenettelyn päätteeksi käytäviin suoriin neuvotteluihin, joka edellyttäisi hakemusten tekemistä ja niiden esivalintaa sen mukaan, kiinnostavatko ne työnantajaa (ks. vastaavasti tuomio 25.4.2013, Asociația Accept, C‑81/12, EU:C:2013:275, 44 ja 45 kohta).

41

Se on myös todennut, että pelkästään se seikka, että homofobiseen työhönottopolitiikkaan viittaavien lausuntojen antaja ei ole henkilö, jolla on oikeudellinen toimivalta välittömästi määrittää kyseisen työnantajan työhönottopolitiikka tai toteuttaa kyseisen yrityksen puolesta sitä sitovia toimia taikka edustaa sitä työhönoton alalla, ei välttämättä estä sitä, että tällaiset lausunnot voivat kuulua kyseisen työnantajan työn harjoittamista koskeviin edellytyksiin. Unionin tuomioistuin on tältä osin täsmentänyt, että se, ettei kyseinen työnantaja ole selvästi sanoutunut irti kyseisistä lausunnoista, ja se, kuinka kyseinen yleisö tai kyseiset piirit ovat voineet ymmärtää nämä lausunnot, ovat merkityksellisiä seikkoja, jotka asiaa käsittelevä tuomioistuin voi ottaa huomioon tosiseikkoja koskevassa kokonaisarvioinnissa (ks. vastaavasti tuomio 25.4.2013, Asociația Accept, C‑81/12, EU:C:2013:275, 47–51 kohta).

42

Tällaisten lausuntojen kuulumista direktiivin 2000/78 aineelliseen soveltamisalaan ei estä sekään, ettei mitään työhönottoon liittyviä neuvotteluja ollut meneillään kyseisten lausuntojen antamishetkellä.

43

Edellä esitetystä seuraa, että vaikka tietyt olosuhteet, kuten se, ettei työhönottomenettelyä ole meneillään tai suunnitteilla, eivät ole ratkaisevia, kun määritetään, koskevatko lausunnot tiettyä työhönottopolitiikkaa ja kuuluvatko ne näin ollen direktiivin 2000/78 3 artiklan 1 kohdan a alakohtaan sisältyvän käsitteen ”työn – – harjoittamista koskevat edellytykset” piiriin, tällaisten lausuntojen kuuluminen kyseisen direktiivin aineelliseen soveltamisalaan, sellaisena kuin se on määritelty kyseisessä säännöksessä, edellyttää kuitenkin, että ne voidaan tosiasiallisesti liittää tietyn työnantajan työhönottopolitiikkaan, mikä puolestaan edellyttää, että niiden yhteys työn harjoittamista koskeviin edellytyksiin kyseisen työnantajan palveluksessa ei ole hypoteettinen. Kansallisen tuomioistuimen, jonka käsiteltäväksi asia on saatettu, on arvioitava tällaisen yhteyden olemassaolo kyseessä oleville lausunnoille ominaisten olosuhteiden kokonaisarvioinnin yhteydessä.

44

Tältä osin huomioon otettavien arviointiperusteiden osalta on täsmennettävä, että – kuten myös julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 53–56 kohdassa – merkityksellisiä seikkoja ovat erityisesti ensinnäkin kyseisten lausuntojen antajan asema ja se, missä ominaisuudessa hän ilmaisi itseään, ja niiden perusteella on voitava osoittaa, että hän joko on itse potentiaalinen työnantaja tai voi oikeudellisesti tai tosiasiallisesti käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa mahdollisen työnantajan työhönottopolitiikassa tai työhönottopäätöksessä taikka ainakin, että kyseinen yleisö tai kyseiset piirit saattavat olettaa hänen voivan käyttää tällaista vaikutusvaltaa siitäkin huolimatta, ettei hänellä ole oikeudellista toimivaltaa määrittää kyseisen työnantajan työhönottopolitiikkaa tai tehdä kyseistä työnantajaa sitovia toimia taikka edustaa sitä työhönoton alalla.

45

Merkityksellisiin seikkoihin kuuluvat toiseksi kyseisten lausuntojen luonne ja sisältö. Niiden on liityttävä työn harjoittamista koskeviin edellytyksiin kyseisen työnantajan palveluksessa ja osoitettava kyseisen työnantajan aikomus harjoittaa syrjintää jonkin direktiivissä 2000/78 säädetyn perusteen perusteella.

46

Kolmanneksi on otettava huomioon asiayhteys, jossa kyseiset lausunnot on annettu, ja erityisesti niiden julkinen tai yksityinen luonne sekä se, onko niitä levitetty yleisölle, riippumatta siitä, onko se tapahtunut perinteisten tiedotusvälineiden vai sosiaalisen median välityksellä.

47

Tätä direktiivin 2000/78 tulkintaa ei voi horjuttaa siitä mahdollisesti seuraava sananvapauden käytön rajoitus, johon ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa.

48

On totta, että sananvapaus, joka on sellaiseen demokraattiseen ja moniarvoiseen yhteiskuntaan liittyvä olennainen perusta, joka heijastaa sellaisia arvoja, joille unioni SEU 2 artiklan mukaisesti perustuu, on perusoikeus, joka taataan Euroopan unionin perusoikeuskirjan 11 artiklassa (tuomio 6.9.2011, Patriciello, C‑163/10, EU:C:2011:543, 31 kohta).

49

Kuten perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdasta ilmenee, sananvapaus ei kuitenkaan ole ehdoton oikeus, ja sen käyttöä voidaan rajoittaa, kunhan rajoittaminen tapahtuu ainoastaan lailla, sananvapauden keskeistä sisältöä kunnioittaen ja suhteellisuusperiaatteen mukaisesti, mikä edellyttää, että rajoitukset ovat välttämättömiä ja vastaavat tosiasiallisesti unionin tunnustamia yleisen edun mukaisia tavoitteita tai tarvetta suojella muiden henkilöiden oikeuksia ja vapauksia. Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 65–69 kohdassa, nyt käsiteltävän tapauksen tilanne on tällainen.

50

Direktiiviin 2000/78 perustuvista mahdollisista sananvapauden käyttämisen rajoituksista on säädetty lailla, koska ne seuraavat suoraan kyseisestä direktiivistä.

51

Rajoituksilla kunnioitetaan sananvapauden keskeistä sisältöä, koska niitä sovelletaan ainoastaan direktiivin 2000/78 tavoitteiden saavuttamiseksi eli yhdenvertaisen kohtelun periaatteen soveltamisen takaamiseksi työssä ja ammatissa sekä korkean työllisyysasteen ja sosiaalisen suojelun korkean tason saavuttamiseksi. Rajoitukset voidaan näin ollen perustella kyseisillä tavoitteilla.

52

Tällaiset rajoitukset ovat myös suhteellisuusperiaatteen mukaisia, koska kielletyt syrjintäperusteet luetellaan direktiivin 2000/78 1 artiklassa ja kyseisen direktiivin aineellinen ja henkilöllinen soveltamisala rajataan sen 3 artiklassa ja koska sananvapauden käyttämiseen puuttuminen ei ylitä sitä, mikä on tarpeen mainitun direktiivin tavoitteiden saavuttamiseksi, sillä siinä kielletään ainoastaan lausunnot, jotka merkitsevät syrjintää työssä tai ammatissa.

53

Direktiivistä 2000/78 johtuvat sananvapauden käyttämisen rajoitukset ovat lisäksi tarpeen työhön ja ammattiin liittyvien oikeuksien turvaamiseksi henkilöille, jotka kuuluvat sellaisiin henkilöryhmiin, joille on ominainen jokin kyseisen direktiivin 1 artiklassa luetelluista perusteista.

54

Erityisesti on todettava, että direktiivillä 2000/78 työn ja ammatin alalla annetun suojan itse ydinsisältö saattaisi jäädä toteutumatta, jos lausunnot jäisivät edellä 43 kohdassa esitetyn direktiivin 2000/78 3 artiklan 1 kohdan a alakohtaan sisältyvän käsitteen ”työn – – harjoittamista koskevat edellytykset” tulkinnan vastaisesti kyseisen direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle pelkästään sillä perusteella, että ne annettiin työhönottomenettelyn ulkopuolella – tarkemmin sanottuna audiovisuaalisen viihdeohjelman yhteydessä – tai että niillä ilmaistaan antajansa henkilökohtainen mielipide.

55

Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 44 ja 57 kohdassa, kaikissa työhönottomenettelyissä ensisijainen erottelu tapahtuu paikkaa hakevien ja hakematta jättävien välillä. Se, että työnantaja tai henkilö, jonka oletetaan käyttävän ratkaisevaa vaikutusvaltaa yrityksen työhönottopolitiikassa, esittää työhön ja ammattiin liittyviä syrjiviä mielipiteitä, on omiaan saamaan syrjivien mielipiteiden kohteena olevat henkilöt luopumaan työpaikan hakemisesta.

56

Näin ollen direktiivin 2000/78 aineelliseen soveltamisalaan, sellaisena kuin se määritellään kyseisen direktiivin 3 artiklassa, kuuluvat lausunnot eivät voi jäädä kyseisellä direktiivillä käyttöön otetun työhön ja ammattiin liittyvän syrjinnän torjumista koskevan järjestelmän soveltamisalan ulkopuolelle sillä perusteella, että ne on annettu audiovisuaalisessa viihdeohjelmassa tai että lausunnoilla ilmaistaan niiden antajan henkilökohtainen mielipide niiden kohteena olevasta henkilöryhmästä.

57

Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä on arvioida, osoittavatko pääasiassa kyseessä oleville lausunnoille ominaiset olosuhteet, että lausuntojen ja työn harjoittamista kyseessä olevassa asianajotoimistossa koskevien edellytysten välinen yhteys ei ole hypoteettinen, koska tällainen arviointi on luonteeltaan tosiseikkoja koskeva, ja soveltaa tässä arvioinnissa edellä 44–46 kohdassa yksilöityjä arviointiperusteita.

58

Toiseen kysymykseen on kaiken edellä esitetyn perusteella vastattava, että direktiivin 2000/78 3 artiklan 1 kohdan a alakohtaan sisältyvää käsitettä ”työn – – harjoittamista koskevat edellytykset” on tulkittava siten, että se käsittää henkilön audiovisuaalisessa lähetyksessä antamat lausunnot, joiden mukaan hän ei koskaan ottaisi tiettyä sukupuolista suuntautumista edustavia henkilöitä työhön tai työskentelisi heidän kanssaan yrityksessään, vaikka mitään työhönottomenettelyä ei ollut meneillään tai suunnitteilla, jos kyseisten lausuntojen ja työn harjoittamista kyseisessä asianajotoimistossa koskevien edellytysten välinen yhteys ei ole hypoteettinen.

59

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään, onko direktiiviä 2000/78 tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle säännöstölle, jonka mukaan asianajajayhdistyksellä, jonka sääntömääräisenä tarkoituksena on puolustaa tuomioistuimessa muun muassa henkilöitä, joilla on tietty sukupuolinen suuntautuminen, ja edistää tämän henkilöryhmän kulttuuria ja oikeuksien kunnioittamista, on tämän tavoitteen vuoksi ja riippumatta siitä, tavoitteleeko yhdistys voittoa, automaattisesti oikeus nostaa kanne kyseisen direktiivin mukaisten velvoitteiden täyttämiseksi ja mahdollisesti oikeus korvaukseen siinä tapauksessa, että mainitussa direktiivissä tarkoitettua mainittuun henkilöryhmään kohdistuvaa syrjintää merkitseviä tosiseikkoja ilmenee eikä vahingonkärsijää voida yksilöidä.

60

Direktiivin 2000/78 9 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että yhdistykset, järjestöt ja muut oikeushenkilöt, joilla kansallisessa lainsäädännössä vahvistettujen perusteiden mukaisesti on oikeutettua etua sen varmistamisesta, että kyseisen direktiivin säännöksiä noudatetaan, voivat aloittaa mainitun direktiivin mukaisten velvoitteiden täytäntöönpanemiseksi säädetyn oikeudellisen ja/tai hallinnollisen menettelyn joko kantajan puolesta tai häntä tukeakseen tämän suostumuksella.

61

Näin ollen jo kyseisen säännöksen sanamuodosta ilmenee, että siinä ei edellytetä, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle yhdistykselle on tunnustettava jäsenvaltioissa kelpoisuus panna vireille tuomioistuinmenettely direktiivin 2000/78 mukaisten velvoitteiden noudattamiseksi, jos ketään vahingonkärsijää ei voida yksilöidä.

62

Direktiivin 2000/78 8 artiklan 1 kohdassa, luettuna yhdessä sen johdanto-osan 28 perustelukappaleen kanssa, säädetään kuitenkin, että jäsenvaltiot voivat ottaa käyttöön tai pitää voimassa säännöksiä, jotka ovat yhdenvertaisen kohtelun periaatteen turvaamiseksi edullisempia kuin kyseisen direktiivin säännökset.

63

Unionin tuomioistuin on katsonut kyseiseen säännökseen tukeutuen, ettei direktiivin 2000/78 9 artiklan 2 kohta ole millään muotoa esteenä sille, että jäsenvaltio säätää kansallisessa lainsäädännössään, että yhdistyksillä, joilla on perusteltu intressi varmistaa kyseisen direktiivin noudattaminen, on oikeus aloittaa oikeudellinen tai hallinnollinen menettely kyseisen direktiivin mukaisten velvoitteiden täytäntöön panemiseksi ilman, että ne toimivat tietyn syrjinnästä väitetysti kärsineen henkilön puolesta tai vaikka tällaista henkilöä ei voitaisi yksilöidä (tuomio 25.4.2013, Asociația Accept, C‑81/12, EU:C:2013:275, 37 kohta).

64

Jos jäsenvaltio tekee tällaisen valinnan, sen on päätettävä, millä edellytyksillä pääasiassa kyseessä olevan kaltainen yhdistys voi aloittaa oikeudenkäynnin direktiivissä 2000/78 kielletyn syrjinnän toteamiseksi ja seuraamusten määräämiseksi. Sen tehtävänä on muun muassa määrittää, onko yhdistyksen mahdollisella voitontavoittelulla oltava vaikutusta sen tällaisen kanneoikeuden arvioimisessa, ja täsmentää tällaisen kanteen ulottuvuus ja erityisesti seuraamukset, jotka sen seurauksena voidaan määrätä ja joiden on direktiivin 2000/78 17 artiklan mukaan oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia myös silloin, kun vahingonkärsijää ei voida yksilöidä (ks. vastaavasti tuomio 25.4.2013, Asociația Accept, C‑81/12, EU:C:2013:275, 62 ja 63 kohta).

65

Ensimmäiseen kysymykseen on edellä esitetyn perusteella vastattava, että direktiiviä 2000/78 on tulkittava siten, että se ei ole esteenä kansalliselle säännöstölle, jonka mukaan asianajajayhdistyksellä, jonka sääntömääräisenä tarkoituksena on puolustaa tuomioistuimessa muun muassa henkilöitä, joilla on tietty sukupuolinen suuntautuminen, ja edistää tämän henkilöryhmän kulttuuria ja oikeuksien kunnioittamista, on tämän tavoitteen vuoksi ja riippumatta siitä, tavoitteleeko yhdistys voittoa, automaattisesti oikeus nostaa kanne kyseisen direktiivin mukaisten velvoitteiden täyttämiseksi ja mahdollisesti oikeus korvaukseen siinä tapauksessa, että mainitussa direktiivissä tarkoitettua mainittuun henkilöryhmään kohdistuvaa syrjintää merkitseviä tosiseikkoja ilmenee eikä vahingonkärsijää voida yksilöidä.

66

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (suuri jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: