1

Euroopan komissio vaatii kanteellaan unionin tuomioistuinta toteamaan, että Helleenien tasavalta ei ole noudattanut

2

Direktiivin 92/83 johdanto-osan 16., 17. ja 20. perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”jäsenvaltioiden olisi annettava soveltaa alennettuja valmisteverojen määriä tai valmisteverovapautuksia tiettyihin alueellisiin ja perinteisiin tuotteisiin,

alennetut valmisteverojen määrät, joita jäsenvaltioiden annetaan soveltaa, eivät saa aiheuttaa kilpailun vääristymistä sisämarkkinoilla,

– –

jäsenvaltioiden olisi kuitenkin annettava soveltaa valmisteverovapautuksia, jotka perustuvat tuotteiden käyttöön niiden alueella.”

3

Direktiivin 19 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on kannettava etyylialkoholista valmisteveroa tämän direktiivin mukaisesti.

2.   Jäsenvaltioiden on vahvistettava valmisteverojensa määrät direktiivin 92/84/ETY mukaisesti.”

4

Direktiivin 92/83 20 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä ’etyylialkoholilla’ tarkoitetaan:

– – ”

5

Direktiivin 21 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Etyylialkoholin valmistevero on vahvistettava 20 °C:n lämpötilassa olevan puhtaan alkoholin hehtolitraa kohti ja laskettava puhtaan alkoholin hehtolitrojen lukumäärän perusteella. Jollei 22 artiklassa toisin säädetä, jäsenvaltioiden on sovellettava samaa valmisteveron määrää kaikkiin etyylialkoholin valmisteveron alaisiin tuotteisiin.”

6

Direktiivin 22 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltiot voivat soveltaa alennettuja valmisteverojen määriä pienten tislaamojen valmistamaan etyylialkoholiin seuraavin rajoituksin:

2.   Alennettuja valmisteverojen määriä sovellettaessa ’pienellä tislaamolla’ tarkoitetaan tislaamoa, joka on oikeudellisesti ja taloudellisesti riippumaton muista tislaamoista eikä harjoita lisenssivalmistusta.

– –

4.   Jäsenvaltiot voivat säätää, että pienten tuottajien tuottama alkoholi on luovutettava vapaaseen liikkeeseen heti, kun se on valmistettu (jos nämä tuottajat eivät itse ole suorittaneet mitään yhteisön sisäistä liiketointa), asettamatta sitä verottoman varastoinnin menettelyyn, ja että sitä on verotettava vakiomääräisesti ja lopullisesti.

– –”

7

Direktiivin 23 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Seuraavat jäsenvaltiot voivat soveltaa alennettuja valmisteverojen määriä, jotka voivat olla valmisteveron vähimmäismäärää alhaisempia mutta eivät enempää kuin 50 prosenttia tavanomaista kansallista etyylialkoholin valmisteveron määrää alhaisempia, seuraaviin tuotteisiin:

– –

8

Asetus N:o 1576/89 on kumottu ja korvattu tislattujen alkoholijuomien määritelmistä, kuvauksesta, esittelystä, merkinnöistä ja maantieteellisten merkintöjen suojaamisesta sekä neuvoston asetuksen N:o 1576/89 kumoamisesta 15.1.2008 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 110/2008 (EUVL 2008, L 39, s. 16).

9

Asetuksen N:o 110/2008 4 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tislatut alkoholijuomat luokitellaan liitteessä II säädettyjen määritelmien mukaisesti.”

10

Tämän asetuksen liitteessä II säädetään seuraavaa:

”– –

– –

11

Mainitun asetuksen 15 artiklan 2 kohdan mukaan tislattujen alkoholijuomien maantieteelliset merkinnät on rekisteröity asetuksen liitteeseen III. Tässä liitteessä olevan 6 ja 29 kohdan sanamuoto on seuraava:

12

Direktiivin 92/84 3 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään seuraavaa:

”– – alkoholin valmisteveron vähimmäismäärä on 1 päivästä tammikuuta 1993 vahvistettava 550 [euroksi] hehtolitralta puhdasta alkoholia.”

13

Lain 3845/2010 (FEK A’65/6.5.2010) 4 §:n 3 momentin b kohdassa säädetään seuraavaa:

”Ouzon valmistamiseen tarkoitettuun tai tsipouroon ja tsikoudiaan sisältyvään etyylialkoholiin sovelletaan voimassa olevaan tavanomaiseen valmisteveron määrään verrattuna viidelläkymmenellä prosentilla (50 %) alennettua etyylialkoholin valmisteveron määrää. Alennettu valmisteveron määrä vahvistetaan tuhanneksi kahdeksisadaksi kahdeksikymmeneksiviideksi (1225) euroksi dehydroidulta etyylialkoholin hehtolitralta.”

14

Lain 2960/2001 (FEK A’265/22.11.2001) 82 §:n, sellaisena kuin se on muutettuna lailla 2969/2001 (FEK A’281/18.12.2001), otsikkona on ”Ensimmäiseen ryhmään kuuluvien ’satunnaisten’ tislaajien tsipouron ja tsikoudian verotus”, ja sen sanamuoto on seuraava:

”1.   Rypäleiden puristejäännöksestä tislatuista väkevistä alkoholijuomista ja pienille tislaajille (satunnaiset tislaajat) sallituista muista aineista lain 2969/2001 7 §:n E momentin mukaisesti valmistetusta tsipourosta ja tsikoudiasta kannetaan vakiomääräinen vero, jonka määrä on viisikymmentäyhdeksän senttiä (0,59 euroa) l kilogrammalta lopputuotetta.

2.   Vero maksetaan tislausluvan antamisen yhteydessä luvansaajan niiden rypäleiden puristejäännöksen tai muiden sallittujen aineiden, jotka hän aikoo käyttää, ja tsipouron tai tsikoudian, jotka hän tuottaa, määristä antaman ilmoituksen perusteella.

3.   Edellä mainittu tuote luovutetaan kulutukseen ilman paikkaa tai aikaa koskevia rajoituksia laissa säädettyjen verotusasiakirjojen antamisella.”

15

Lain 2969/2001 7 §:n E momentin 1, 3 ja 8 kohdassa säädetään seuraavaa:

– –

– –

16

Komissiolle tehtiin kantelu tsipouro- ja tsikoudia-nimisiin alkoholijuomiin Kreikan lainsäädännön perusteella sovellettavasta valmisteveron määrästä. Tutkittuaan kantelun komissio lähetti 28.10.2011 Helleenien tasavallalle virallisen huomautuksen, jossa se totesi, että Helleenien tasavalta ei ollut noudattanut yhtäältä direktiivien 92/83 ja 92/84 ja toisaalta SEUT 110 artiklan mukaisia velvoitteitaan.

17

Helleenien tasavalta vastasi viralliseen huomautukseen 11.4.2012 päivätyllä kirjeellä, jossa se ilmoitti komissiolle erityisesti aikomuksestaan muuttaa pieniä tislaajia koskevaa kansallista lainsäädäntöään.

18

Koska komissio ei saanut 20.6.2012 Helleenien tasavallalle lähettämässään kirjeessään vaatimiaan tietoja ilmoitetuista lakimuutoksista, komissio lähetti 27.9.2013 Helleenien tasavallalle täydentävän virallisen huomautuksen, johon Helleenien tasavalta vastasi 11.4.2014.

19

Koska Helleenien tasavallan vastaus ei tyydyttänyt komissiota, se toimitti 25.9.2015 päivätyllä kirjeellään kyseiselle jäsenvaltiolle perustellun lausunnon, jossa se toisti virallisessa huomautuksessa ja täydentävässä virallisessa huomautuksessa esittämänsä moitteet. Komissio kehotti kyseistä jäsenvaltiota toteuttamaan perustellun lausunnon noudattamisen edellyttämät toimet lausunnon vastaanottamisesta alkavan kahden kuukauden määräajan kuluessa.

20

Helleenien tasavalta ilmoitti 21.1.2016 päivätyssä vastauksessaan, että se aikoi muuttaa olemassa olevaa kansallista lainsäädäntöä yhtäältä laajentamalla tsipouroon ja tsikoudiaan sovellettavan, tavanomaiseen kansalliseen valmisteveron määrään verrattuna 50 prosentilla alennetun valmisteveron määrän soveltamisen muista jäsenvaltioista peräisin oleviin muihin rypäleiden puristejäännöksestä tislattuihin väkeviin alkoholijuomiin ja toisaalta rajoittamalla pienten tislaajien valmistamasta tsipourosta ja tsikoudiasta kannettavan 50 prosentilla alennetun valmisteveron määrän soveltamisen 120 kilogramman tuotantomäärään vuotta ja tuottajaa kohti ja määräämällä, että kyseisen tsipouron ja tsikoudian on oltava tarkoitettu yksinomaan yksityiseen käyttöön, ja kieltämällä sen kaikenlaisen kaupallisen myynnin.

21

Komissio ilmoitti 11.2.2016 Helleenien tasavallalle, että kyseisellä lakihankkeella ei täytetä Helleenien tasavallalla yhtäältä direktiivin 92/83 ja direktiivin 92/84 ja toisaalta SEUT 110 artiklan nojalla olevia velvoitteita.

22

Koska komissio ei ollut saanut Helleenien tasavallalta mitään lisätietoja, se nosti nyt käsiteltävänä olevan kanteen.

23

Komissio esittää kanteensa tueksi kaksi perustetta, jotka koskevat yhtäältä direktiivin 92/83 19 ja 21 artiklan, luettuna yhdessä kyseisen direktiivin 23 artiklan 2 kohdan kanssa, ja SEUT 110 artiklan rikkomista ja toisaalta direktiivin 92/83 19 ja 21 artiklan, luettuna yhdessä kyseisen direktiivin 22 artiklan 1 kohdan ja direktiivin 92/84 3 artiklan 1 kohdan kanssa, sekä SEUT 110 artiklan rikkomista.

24

Komission ensimmäinen kanneperuste jakaantuu kahteen osaan.

25

Komissio väittää tämän kanneperusteen ensimmäisessä osassa, että ”vakituisiksi tislaajiksi” kutsuttujen tislausyritysten valmistamaan tsipouroon ja tsikoudiaan sovellettava Kreikan valmisteverolainsäädäntö ei sovellu yhteen direktiivin 92/83 19 ja 21 artiklan sekä 23 artiklan 2 kohdan kanssa.

26

Komissio esittää tästä, että direktiivin 92/83 19 ja 21 artiklan mukaan Helleenien tasavalta on velvollinen soveltamaan tavanomaista valmisteveron määrää tsipouroon ja tsikoudiaan eikä tähän määrään nähden 50 prosentilla alennettua valmisteveron määrää. Kaikki tästä periaatteessa tehtävät poikkeukset voidaan hyväksyä ainoastaan siinä tapauksessa, että poikkeaminen on nimenomaisesti sallittu unionin oikeudessa. Kyseisen direktiivin 23 artiklassa hyväksytään poikkeukset ainoastaan kahden tuotteen osalta, joihin tsipouro ja tsikoudia eivät kuulu.

27

Direktiivin 92/83 23 artiklan, joka on poikkeussäännös, laajentava tulkinta on suljettu pois. Asetuksen N:o 1576/89, joka korvattiin asetuksella N:o 110/2008, mukaan tsipouro ja tsikoudia kuuluvat nimittäin tislattujen alkoholijuomien täysin eri ryhmään kuin ouzo, jota direktiivin 92/83 23 artiklan 2 kohta koskee. Mikäli Helleenien tasavalta on vakuuttunut siitä, että tsipouro ja tsikoudia on sisällytettävä näiden tuotteiden samanlaisuuden takia kyseisen direktiivin 23 artiklan 2 kohdassa olevan poikkeussäännöksen piiriin ouzon tavoin, sen on ryhdyttävä toimiin, jotka vaaditaan tämän sisällyttämisen toteuttamiseen lainsäädäntötasolla.

28

Komissio korostaa tässä asiayhteydessä, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan unionin lainsäätäjän aikomuksena ei ollut sallia, että jäsenvaltiot saisivat ottaa vapaan harkintansa mukaan käyttöön direktiivissä 92/83 säädetyistä järjestelmistä poikkeavia järjestelmiä (tuomio 10.4.2014, komissio v. Unkari, C‑115/13, ei julkaistu, EU:C:2014:253, 35 kohta).

29

Komissio arvostelee ensimmäisen kanneperusteen toisessa osassa Helleenien tasavaltaa siitä, ettei se ole noudattanut sekä SEUT 110 artiklan ensimmäisestä kohdasta että SEUT 110 artiklan toisesta kohdasta seuraavia velvoitteitaan.

30

Komission mukaan SEUT 110 artiklan ensimmäisessä kohdassa, jossa määrätään, että ”jäsenvaltiot eivät määrää muiden jäsenvaltioiden tuotteille – – korkeampia välittömiä tai välillisiä – – maksuja, kuin ne välittömästi tai välillisesti määräävät samanlaisille kotimaisille tuotteille”, olevaa käsitettä samanlainen on tulkittava laajentavasti.

31

Komissio katsoo, että kahden tuotteen samanlaisuudesta tehtävää arviointia varten on tutkittava erityisesti niiden objektiivisia ominaispiirteitä. Asetuksen N:o 110/2008 liitteessä II olevassa rypäleiden puristejäännöksestä tislattuja väkeviä alkoholijuomia tai marcia koskevassa 6 kohdassa luetellut ominaispiirteet ovat niitä ominaispiirteitä, jotka myös tsipourolla ja tsikoudialla on oltava. Nämä kaksi tuotetta ovat näin ollen samanlaisia ainakin kaikkien niiden tuotujen tislattujen alkoholijuomien kanssa, jotka kuuluvat asetuksessa N:o 110/2008 tarkoitettuun ryhmään ”Rypäleiden puristejäännöksestä tislatut väkevät alkoholijuomat tai marc”.

32

Komissio täsmentää tässä asiayhteydessä, että sen mukaan juoman kulutustapaa ei voida katsoa perusteeksi, jolla nämä kaksi juomaa erotetaan toisistaan, koska kuluttajien tottumukset vaihtelevat eivätkä sovi siten pysyvästi käytettäväksi perusteeksi.

33

Komissio katsoo SEUT 110 artiklan toisesta kohdasta, jonka mukaan ”jäsenvaltiot eivät liioin määrää muiden jäsenvaltioiden tuotteille sellaisia sisäisiä maksuja, joilla välillisesti suojellaan muuta tuotantoa”, että tässä määräyksessä kielletään kaikenlainen välillinen verotuksellinen protektionismi sellaisten maahan tuotujen tuotteiden osalta, jotka ovat siitä huolimatta, että ne eivät ole samanlaisia kotimaisten tuotteiden kanssa, kuitenkin edes osittain välillisessä tai mahdollisessa kilpailutilanteessa joidenkin kotimaisten tuotteiden kanssa.

34

Komissio korostaa, että tsipouro ja tsikoudia voivat olla kilpailutilanteessa whiskyn, ginin ja vodkan kaltaisten tislattujen alkoholijuomien kanssa.

35

Komissio toteaa lopuksi, että Kreikkaan tuotujen tislattujen alkoholijuomien myynti on vähentynyt vuodesta 2010 suhteessa tislattujen alkoholijuomien kotimaisen tuotannon myyntiin, mikä osoittaa, että tämän kanteen kohteena olevalla Kreikan valmisteverolainsäädännöllä on kotimaista tuotantoa suojeleva vaikutus.

36

Helleenien tasavalta toteaa ensiksi komission esittämästä väitteestä, jonka mukaan ”vakituisiksi tislaajiksi” kutsuttujen tislausyritysten valmistamaan tsipouroon ja tsikoudiaan sovellettava Kreikan valmisteverolainsäädäntö ei sovellu yhteen direktiivin 92/83 19 ja 21 artiklan sekä 23 artiklan 2 kohdan kanssa, että ouzo sekä tsipouro ja tsikoudia kuuluvat asetuksen N:o 110/2008 mukaan eri alkoholijuomien ryhmiin siten, että ouzo kuuluu ryhmään ”Tislattu anis” ja tsipouro ja tsikoudia ryhmään ”Rypäleiden puristejäännöksestä tislattu väkevä alkoholijuoma tai marc”.

37

Helleenien tasavallan mukaan tämä seikka ei kuitenkaan välttämättä merkitse sitä, että näiden tislattujen alkoholijuomien ominaispiirteet ja ominaisuudet olisivat erilaisia. Samaa 50 prosentilla alennettua valmisteverokantaa voitaisiin soveltaa direktiivin 92/83 23 artiklan 2 kohdan perusteella tsipouroon ja tsikoudiaan sekä ouzoon siitä huolimatta, että tätä säännöstä on tulkittava suppeasti.

38

Helleenien tasavalta tukee tätä lähestymistapansa sillä, että direktiivin 92/83 23 artiklan 2 kohtaa on tulkittava ylemmäntasoisista oikeusnormeista seuraavien vaatimusten eli tässä tapauksessa SEUT 110 artiklassa asetettujen vaatimusten valossa. Tämän primaarioikeuden määräyksen tavoitteena on sen mukaan kaikenlaisen verotuksellisen syrjinnän kieltäminen.

39

Helleenien tasavalta pitää virheellisenä komission argumenttia, jonka mukaan SEUT 110 artiklalla pyritään suojelemaan toisista jäsenmaista peräisin olevia tuotteita, kun taas tuote, johon Helleenien tasavalta viittaa direktiivin 23 artiklan 2 kohdan osalta, on kotimaiseen tuotantoon kuuluva ouzo, ja tästä syystä kyseinen jäsenvaltio kiistää myös komission moitteen siitä, ettei se ollut noudattanut SEUT 110 artiklasta seuraavia velvoitteitaan.

40

Helleenien tasavalta esittää toiseksi, että se, että SEUT 110 artiklan ensimmäisessä kohdassa kielletään jäsenvaltioita määräämästä muiden jäsenvaltioiden tuotteille korkeampia maksuja kuin ne määräävät samanlaisille kotimaisille tuotteille, ei ole esteenä kyseessä olevalle Kreikan valmisteverolainsäädännölle. Kyseisen jäsenvaltion mukaan tsipouro ja tsikoudia – maustettuna tai maustamattomana – eroavat maahantuoduista muista tislatuista alkoholijuomista, kuten – mutta ei pelkästään – whiskystä, ginistä tai vodkasta, vaan myös grappasta tai zivaniasta, ja ne eroavat yleisellä tavalla rypäleiden puristejäännöksestä tislatun väkevän alkoholijuoman ryhmään kuuluvista tislatuista alkoholijuomista.

41

Helleenien tasavalta toteaa tässä asiayhteydessä, että asetuksen N:o 110/2008 liitteessä II olevassa 6 kohdassa asetetut edellytykset, jotka rypäleiden puristejäännöksestä tislatun väkevän alkoholijuoman on täytettävä, on muotoiltu hyvin lavein sanamuodoin ja ettei niissä kuvata kyseisen tuotteen olennaisia laadullisia ominaisuuksia. Niinpä niissä ei ole otettu huomioon muun muassa käytettyä raaka-ainetta, eli marcia, eikä käytettyä tislausmenetelmää, joilla molemmilla on ratkaiseva vaikutus saadun väkevän alkoholijuoman aistinvaraisiin ominaisuuksiin.

42

Kolmanneksi Helleenien tasavalta kiistää SEUT 110 artiklan toisen kohdan, jossa jäsenvaltioita kielletään määräämästä muiden jäsenvaltioiden tuotteille sellaisia sisäisiä maksuja, joilla välillisesti suojellaan muuta tuotantoa, yhteydessä myös sen, että yhtäältä tsipouron ja tsikoudian ja toisaalta whiskyn, ginin ja vodkan kaltaisten muiden tislattujen alkoholijuomien sekä rypäleiden puristejäännöksestä tislatun väkevän alkoholijuoman ryhmään kuuluvien tislattujen alkoholijuomien välillä olisi kilpailutilanne.

43

Tässä asiayhteydessä Helleenien tasavalta kiistää lopuksi komission esittämät toteamukset Kreikkaan tuotujen tislattujen alkoholijuomien kulutuksen vähentymisestä. Helleenien tasavallan mukaan vuodet 2010–2012 olivat kriisivuosia eikä niiden perusteella voida tehdä varmoja ja luotettavia johtopäätöksiä tislattujen alkoholijuomien eri ryhmien kulutuksesta. Näin ollen ei ole osoitettu, että Kreikan verolainsäädäntö vaikuttaisi tsipouroa ja tsikoudiaa suojaavasti, kuten komissio väittää.

44

Aluksi on todettava, että kun kysymys on säännelty tyhjentävästi yhdenmukaistamisella unionin tasolla, kaikkia tähän kysymykseen liittyviä kansallisia toimia on arvioitava kyseisen tyhjentävän yhdenmukaistamistoimen säännösten eikä EUT-sopimuksen määräysten kannalta (ks. vastaavasti tuomio 14.3.2013, komissio v. Ranska, C-216/11, EU:C:2013:162, 27 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 10.4.2014, komissio v. Unkari, C-115/13, ei julkaistu, EU:C:2014:253, 38 kohta).

45

Tässä yhteydessä on todettava, että direktiivillä 92/83 on yhdenmukaistettu tyhjentävästi alkoholin ja alkoholijuomien valmisteverojen rakenteet unionissa. Tämän direktiivin 19 ja 21 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on vahvistettava direktiivin 92/84 mukaisesti periaatteessa sama valmisteveron määrä kaikille etyylialkoholin valmisteveron alaisille tuotteille, koska poikkeukset, joissa jäsenvaltioiden sallitaan tietyin edellytyksin vahvistaa valmisteveron vähimmäismäärää alhaisempi valmisteverotaso, on esitetty täsmällisellä tavalla direktiivin 92/83 22 ja 23 artiklassa (ks. vastaavasti tuomio 10.4.2014, komissio v. Unkari, C-115/13, ei julkaistu, EU:C:2014:253, 38 ja 39 kohta).

46

Tästä seuraa, että unionin tuomioistuimen on tulkittava vain direktiiviä 92/83 ja direktiiviä 92/84 arvioidessaan komission esittämiä väitteitä.

47

Käsiteltävässä asiassa kyseisessä kansallisessa lainsäädännössä sovelletaan tavanomaiseen kansalliseen valmisteveron määrään verrattuna 50 prosentilla alennettua valmisteveron määrää ”vakituisiksi tislaajiksi” kutsuttujen tislausyritysten valmistamaan tsipouroon ja tsikoudiaan, kun taas muista jäsenvaltioista tuoduista alkoholijuomista kannetaan tavanomaisen valmisteveron määrän mukainen vero.

48

Direktiivin 92/83 23 artiklassa olevasta säännöksestä, jolla poiketaan kyseisen direktiivin 19 ja 21 artiklasta seuraavasta periaatteesta, jonka mukaan kaikkiin etyylialkoholin valmisteveron alaisiin tuotteisiin on sovellettava samaa valmisteveron määrää, on todettava, että tämä poikkeussäännös koskee yksiselitteisesti Helleenien tasavallan osalta yksinomaan ”aniksella maustettua tislattua alkoholijuomaa” eli ouzoa.

49

Kyseisen direktiivin 23 artiklan 2 kohtaa on poikkeusäännöksenä, jossa otetaan käyttöön poikkeusjärjestelmä valmisteverojen vahvistamista koskevasta yleisestä periaatteesta, tulkittava suppeasti.

50

Unionin tuomioistuin on jo todennut direktiivissä 92/83 tiettyjen juomaryhmien osalta säädetyistä valmisteverovapautuksista tai valmisteverotason erityisistä alennuksista, että kun otetaan huomioon kyseisen direktiivin tavoitteet ja sen johdanto-osan 17. perustelukappaleen sanamuoto, jossa viitataan sisämarkkinoilla aiheutuvan kilpailun vääristymisen kieltämiseen, unionin lainsäätäjän aikomuksena ei ollut sallia, että jäsenvaltiot saisivat ottaa vapaan harkintansa mukaan käyttöön direktiivissä 92/83 säädetyistä järjestelmistä poikkeavia järjestelmiä (tuomio 10.4.2014, komissio v. Unkari, C‑115/13, ei julkaistu, EU:C:2014:253, 35 kohta).

51

Vaikka edellä olevasta seuraa, että direktiivin 92/83 19 ja 21 artiklaa, luettuna yhdessä kyseisen direktiivin 23 artiklan 2 kohdan kanssa, on tulkittava siten, että koska tsipouro ja tsikoudia eivät kuulu unionin lainsäädännössä, sellaisena kuin sitä sovelletaan tällä hetkellä, kyseisen direktiivin 23 artiklan 2 kohdassa säädetyssä poikkeusjärjestelmässä tarkoitettujen tuotteiden piiriin, niihin on sovellettava samaa valmisteveron määrää kuin kaikkiin kyseisen direktiivin soveltamisalaan kuuluviin etyylialkoholituotteisiin, on kuitenkin tutkittava, kumoutuuko tällainen arviointi, kun näitä säännöksiä tulkitaan SEUT 110 artiklan määräysten valossa. Helleenien tasavalta esittää nimittäin, että tämän lähestymistavan mukaan direktiivin 92/83 23 artiklan 2 kohtaa pitää tulkita laajasti siten, että tsipouro ja tsikoudia sisältyvät sen soveltamisalaan.

52

Tässä yhteydessä on palautettava mieleen, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 110 artiklan tarkoituksena on turvata tavaroiden vapaa liikkuvuus jäsenvaltioiden välillä normaaleissa kilpailuolosuhteissa. Tältä osin kyseisellä artiklalla pyritään poistamaan kaikenlainen suojaaminen, joka voi johtua muista jäsenvaltioista peräisin olevia tuotteita syrjivän sisäisen verotuksen soveltamisesta (ks. vastaavasti tuomio 7.4.2011, Tatu, C-402/09, EU:C:2011:219, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

53

Unionin tuomioistuin on jo todennut tässä asiayhteydessä, että SEUT 110 artiklan ensimmäisellä kohdalla pyritään takaamaan sisäisen verotuksen täydellinen neutraalisuus kotimaan markkinoilla jo olevien ja maahantuotavien tuotteiden välisen kilpailun osalta (ks. vastaavasti tuomio 7.4.2011, Tatu, C‑402/09, EU:C:2011:219, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

54

SEUT 110 artiklan sanamuodosta ilmenee siten selvästi, että verotuksen neutraalisuuden periaatteella, johon Helleenien tasavalta vetoaa, viitataan ainoastaan kotimaisten tuotteiden ja maahantuotavien tuotteiden yhdenvertaiseen kohteluun. Tuotteet, joihin Helleenien tasavalta viittaa direktiivin 92/83 23 artiklan 2 kohdan yhteydessä, eli tässä tapauksessa ouzo sekä tsipouro ja tsikoudia ovat kuitenkin kotimaiseen tuotantoon kuuluvia tuotteita.

55

Tämän jälkeen on palautettava mieleen, että vaikka unionin tuomioistuin on jo katsonut, että verotuksen neutraalisuuden periaate voi ilmentää eri asiayhteydessä yhdenvertaisen kohtelun periaatetta (ks. vastaavasti tuomio 10.11.2011, The Rank Group, C‑259/10 ja C‑260/10, EU:C:2011:719, 61 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), se on täsmentänyt, että verotuksen neutraalisuuden periaatteen itsensä nojalla ei voida laajentaa vapautuksen soveltamisalaa. Mainittu periaate ei nimittäin ole primaarioikeuden määräys, joka voisi määrittää vapautuksen pätevyyden, vaan tulkintaperiaate, jota on sovellettava samanaikaisesti vapautusten suppean tulkinnan periaatteen kanssa (ks. vastaavasti tuomio 19.7.2012, Deutsche Bank, C‑44/11, EU:C:2012:484, 45 kohta).

56

Kuten tämän tuomion 48 kohdassa on todettu, direktiivin 92/83 23 artiklan 2 kohta on luonteeltaan poikkeussäännös, joka on selvä ja täsmällinen.

57

Helleenien tasavallan lähestymistapa, jolla se pyrkii tulkitsemaan kyseistä säännöstä SEUT 110 artiklan valossa laajentavasti sisällyttämällä siihen tsipouron ja tsikoudian, on näin ollen hylättävä.

58

Tällaisessa tilanteessa ensimmäinen kanneperuste on hyväksyttävä.

59

Komission toinen kanneperuste jakaantuu kahteen osaan.

60

Komissio väittää kanneperusteen toisessa osassa, että ”satunnaisiksi tislaajiksi” kutsuttujen pienten tislaajien valmistamaan tsipouroon ja tsikoudiaan sovellettava Kreikan valmisteverolainsäädäntö ei sovellu yhteen direktiivin 92/83 19 ja 21 artiklan sekä 22 artiklan 1 kohdan sekä direktiivin 92/84 3 artiklan 1 kohdan kanssa.

61

Komissio palauttaa tästä mieleen, että direktiivin 92/83 19 artiklan ja 21 artiklan mukaan Helleenien tasavalta on velvollinen soveltamaan periaatteessa samaa direktiivin 92/84 mukaisesti vahvistettua valmisteveron määrää kaikkiin etyylialkoholin valmisteveron alaisiin tuotteisiin. Jäsenvaltiot voivat soveltaa tähän alkoholiin ainoastaan poikkeuksellisesti ja kyseisen direktiivin 22 artiklassa asetetuin rajoituksin alennettuja valmisteveron määriä silloin, kun alkoholin ovat valmistaneet pienet tislaamot.

62

Komissio toteaa, että kyseisen Kreikan valmisteverolainsäädännön mukaan pienten tislaamojen tuottamasta tsipourosta ja tsikoudiasta kannetaan vero, jonka määrä on 0,59 euroa kilogrammalta, mikä vastaa 59 euroa hehtolitralta. Kannettavan veron määrä alittaa selvästi direktiivin 92/83 22 artiklan 1 kohdan nojalla sallitun valmisteverotason alennuksen, jonka suuruus on 50 prosenttia direktiivin 92/84 3 artiklan 1 kohdan mukaisesti vahvistetusta tavanomaisen kansallisen valmisteveron vähimmäismäärästä, joka on 550 euroa hehtolitralta puhdasta alkoholia.

63

Yhtäältä komission mukaan Kreikan lainsäädännössä ei säädetty ”satunnaisiksi tislaajiksi” kutsuttujen pienten tislaajien osalta noudatettavaksi tulevista direktiivin 92/83 22 artiklan 1 kohdassa vahvistetuista tuotannon rajoista, eli tässä tapauksessa vähintään kymmenestä hehtolitrasta puhdasta alkoholia vuodessa.

64

Komissio arvostelee toisen kanneperusteensa toisessa osassa Helleenien tasavaltaa siitä, ettei se ole noudattanut ”satunnaisiksi tislaajiksi” kutsuttujen pienten tislaajien valmistamaan tsipouroon ja tsikoudiaan sovellettavan valmisteverolainsäädäntönsä osalta sekä SEUT 110 artiklan ensimmäisestä kohdasta että SEUT 110 artiklan toisesta kohdasta seuraavia velvoitteitaan. Komissio viittaa tältä osin tämän tuomion 29–35 kohdassa esittämäänsä argumentaatioon.

65

Helleenien tasavalta huomauttaa, että tsipouron ja tsikoudian ”satunnaisiksi tislaajiksi” kutsuttujen pienten tislaajien toiminta tapahtuu erityisissä kansallisissa puitteissa, joissa otetaan huomioon pitkään jatkunut perinteinen käytäntö. Äärimmäisen yksinkertaisilla välineillä valmistettavaa tsipouroa ja tsikoudiaa myydään yksinomaan irtotavarana yksityiseltä yksityiselle, eikä se ole koskaan ollut yhteisön sisäisten liiketoimien kohteena.

66

Sovellettava direktiivin 92/83 22 artiklan 4 kohdassa säädetyn kaltainen tietty ja vakiomääräinen vero on luonteeltaan symbolinen, koska sillä pyritään pääasiallisesti valvomaan, että niitä erittäin tiukkoja kansallisia puitteita, joissa ”satunnaisiksi tislaajiksi” kutsuttujen pienten tislaajien on toimittava, noudatetaan.

67

Helleenien tasavalta viittaa tässä asiayhteydessä vielä Ecofin-neuvoston 19.10.1992 päivättyyn pöytäkirjaan, jonka mukaan yksityiseen käyttöön tarkoitettujen pienten alkoholimäärien tuotannon verosta perinteisesti vapauttavat jäsenvaltiot voivat jatkaa näiden verovapautusten soveltamista.

68

Kuten tämän tuomion 45 kohdassa on palautettu mieleen, alkoholin ja alkoholijuomien valmisteverojen rakenteet on yhdenmukaistettu tyhjentävästi unionissa erityisesti niiden edellytysten osalta, joiden mukaisesti jäsenvaltiot voivat vahvistaa valmisteveron vähimmäismäärää alhaisemman valmisteverotason. Näin ollen toinen kanneperuste on tutkittava yksinomaan direktiivin 92/83 ja direktiivin 92/84 säännösten, joita kanneperusteen ensimmäinen osa koskee, kannalta.

69

Komissio esittää, että Kreikan valmisteverolainsäädännössä säädetään ”satunnaisiksi tislaajiksi” kutsuttujen pienten tislaajien valmistamasta tsipourosta ja tsikoudiasta kannettavasta verosta, jonka määrä on 59 euroa hehtolitralta, mikä alittaa selvästi direktiivin 92/83 22 artiklan 1 kohdan nojalla sallitun valmisteverotason alennuksen, jonka suuruus on 50 prosenttia direktiivin 92/84 3 artiklan 1 kohdan mukaisesti vahvistetusta tavanomaisen kansallisen valmisteveron vähimmäismäärästä, joka on 550 euroa hehtolitralta puhdasta alkoholia.

70

Tästä argumentaatiosta on syytä palauttaa mieleen ensiksi, että on selvää, että Kreikan valmisteverolainsäädännössä ei noudateta ”satunnaisiksi tislaajiksi” kutsuttujen pienten tislaajien valmistaman tsipouron ja tsikoudian osalta direktiivin 92/83 19 ja 21 artiklassa, luettuna yhdessä direktiivin 92/84 3 artiklan kanssa, säädettyä etyylialkoholin valmisteveron vähimmäismäärää.

71

Seuraavaksi on todettava, että direktiivissä 92/83 säädetään valmisteverovapautuksista tai valmisteverotason erityisistä alennuksista tiettyjen juomaryhmien tai tiettyjen jäsenvaltioiden osalta. Kun otetaan huomioon kyseisen direktiivin tavoitteet ja sen johdanto-osan 17. perustelukappaleen sanamuoto, jossa muistutetaan siitä, että mahdolliset alennetut valmisteverojen määrät eivät saa aiheuttaa kilpailun vääristymistä sisämarkkinoilla, on kuitenkin päädyttävä siihen, ettei unionin lainsäätäjän aikomuksena ollut sallia, että jäsenvaltiot saisivat ottaa vapaan harkintansa mukaan käyttöön direktiivissä 92/83 säädetyistä järjestelmistä poikkeavia järjestelmiä.

72

Pienten etyylialkoholimäärien verovapautusten vaikutuksista sisämarkkinoilla on todettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on niin, että kun kysymys on säännelty yhdenmukaistamisella unionin tasolla, kaikkia tähän kysymykseen liittyviä kansallisia toimia on arvioitava kyseisen yhdenmukaistamistoimen säännösten kannalta (ks. vastaavasti tuomio 10.4.2014, komissio v. Unkari, C‑115/13, ei julkaistu, EU:C:2014:253, 38 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

73

Direktiiveissä 92/83 ja 92/84 vahvistetaan tällaisessa asiayhteydessä etyylialkoholin valmisteveron vähimmäismäärät ilman, että kyseisen veron soveltaminen riippuisi niistä vaikutuksista, joita kyseisen alkoholin tuotannosta ja sen yksityisesti tapahtuvasta käytöstä saattaa aiheutua markkinoilla. Näin ollen Helleenien tasavallan väite, jonka mukaan tsipouron ja tsikoudian myynti tapahtuu yksityiseltä yksityiselle eikä se ole koskaan ollut yhteisön sisäisten liiketoimien kohteena, on vailla merkitystä.

74

Helleenien tasavallan argumentoinnista, jonka mukaan tsipouron ja tsikoudian ”satunnaisiksi tislaajiksi” kutsuttujen pienten tislaajien toiminta tapahtuu erityisissä kansallisissa puitteissa, joissa otetaan huomioon pitkään jatkunut perinteinen käytäntö, on todettava, että vaikka direktiivin 92/83 johdanto-osan 16. perustelukappaleessa todetaan, että jäsenvaltioiden annetaan soveltaa alennettuja valmisteverojen määriä tai valmisteverovapautuksia tiettyihin alueellisiin ja perinteisiin tuotteisiin, tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että jäsenvaltiot voisivat vapautua kansallisen perinteen itsensä perusteella niistä velvoitteista, joita niillä on unionin oikeuden perusteella (ks. vastaavasti tuomio 10.4.2014, komissio v. Unkari, C‑115/13, ei julkaistu, EU:C:2014:253, 44 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

75

Tyhjentävän kokonaiskuvan antamiseksi on vielä täsmennettävä, että Ecofin-neuvoston pöytäkirjaan sisältyvällä lausumalla ei voida kyseenalaistaa tämän tuomion 71–74 kohdassa tehtyä analyysiä. Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä nimittäin seuraa, että direktiivin antamista edeltäneiden esitöiden aikana esitettyjä lausumia ei voida käyttää hyväksi direktiivin tulkinnassa silloin, kun lausumien sisältöä ei ole millään tavalla ilmaistu kyseisen säännöksen sanamuodossa, eikä lausumilla siten ole oikeusvaikutuksia (tuomio 10.4.2014, komissio v. Unkari, C‑115/13, ei julkaistu, EU:C:2014:253, 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

76

Kaikista edellä olevista seikoista seuraa, että Helleenien tasavalta ei ole noudattanut direktiivin 92/83 19 ja 21 artiklan, luettuna yhdessä kyseisen direktiivin 22 artiklan 1 kohdan ja direktiivin 92/84 3 artiklan 1 kohdan kanssa, mukaisia velvoitteitaan, koska se on antanut ja pitänyt voimassa lainsäädännön, jossa ”satunnaisiksi tislaajiksi” kutsuttujen pienten tislaajien tuottamasta tsipourosta ja tsikoudiasta kannetaan siinä määritellyin edellytyksin valmistevero, jonka määrä on 59 euroa hehtolitralta.

77

Näistä seikoista seuraa, että toinen kanneperuste on hyväksyttävä.

78

Kaiken edellä esitetyn perusteella on todettava, että Helleenien tasavalta ei ole noudattanut

79

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska komissio on vaatinut Helleenien tasavallan velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja koska tämä on hävinnyt asian, Helleenien tasavalta on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (seitsemäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: