1.

Asetuksessa (EY) N:o 44/2001 ( 2 ) säädetään muiden unionin kansainvälisen yksityisoikeuden säädösten sanamuotoa vastaavalla tavalla, että sitä sovelletaan ”siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa”. Käsiteltävä ennakkoratkaisupyyntö on osa tämän asetuksen soveltamisalan määrittämistä koskevaa oikeuskäytäntöä.

2.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen epäilyt asetuksen N:o 44/2001 soveltamisalasta johtuvat tässä asiassa vastaajien pääasian oikeudenkäynnissä esittämästä lainkäytöllistä koskemattomuutta koskevasta väitteestä. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää pääasiallisesti, että unionin tuomioistuin ottaisi kantaa kansainvälisen oikeuden tapaoikeudellisen periaatteen ja unionin kansainvälisen yksityisoikeuden säädöksen suhteeseen.

3.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii toisaalta selvittämään erityisesti, voiko se, että varmistetaan Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 47 artiklassa taattu oikeus saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimissa, vaikuttaa ennakkoratkaisukysymykseen annettavaan vastaukseen ja jos voi, missä laajuudessa. Tältä kannalta katsottuna ennakkoratkaisukysymys heijastaa tämänhetkistä keskustelua ihmisoikeuksien vaikutuksesta kansainväliseen yksityisoikeuteen.

4.

Tämä ennakkoratkaisupyyntö antaa näin ollen unionin tuomioistuimelle tilaisuuden määrittää, mikä on unionin kansainvälisen yksityisoikeuden asema kansainvälisessä oikeudessa tämän laajassa merkityksessä. Ehdotan ratkaisuehdotuksessani, että unionin tuomioistuin tulkitsisi sekä asetusta N:o 44/2001 että kansainvälistä tapaoikeutta siten, että sen tuomio edistää osaltaan kansainvälisen oikeuden kehitystä yleisesti.

5.

Montego Bayssa 10.12.1982 tehty Yhdistyneiden kansakuntien merioikeusyleissopimus ( 3 ) (jäljempänä Montego Bayn yleissopimus) on keskeinen osa merioikeutta. Se tuli voimaan 16.11.1994, ja se on hyväksytty yhteisön puolesta päätöksellä 98/392/EY ( 4 ).

6.

Tämän yleissopimuksen 90 artiklan mukaan jokaisella valtiolla on oikeus harjoittaa merenkulkua aavalla merellä sen lippua käyttävillä aluksilla. Yleissopimuksen 91 artiklan 1 ja 2 kappaleen mukaan jokaisen valtion tulee määrätä muun muassa ne ehdot, joilla aluksilla on oikeus käyttää sen lippua, ja antaa aluksille, joille se on myöntänyt oikeuden käyttää lippuaan, tätä osoittavat asiakirjat.

7.

Montego Bayn yleissopimuksen 94 artiklan 1 kappaleessa määrätään, että jokaisen valtion tulee tehokkaasti käyttää lainkäyttö- ja valvontavaltaansa hallinnollisissa, teknisissä ja sosiaalisissa kysymyksissä sellaisiin aluksiin nähden, jotka käyttävät sen lippua. Lisäksi yleissopimuksen 94 artiklan 3–5 kappaleen mukaan jokaisen valtion tulee ryhtyä sen lippua käyttävien aluksien suhteen sellaisiin tarpeellisiin toimiin, joilla taataan turvallisuus merellä. Näillä toimilla on taattava muun muassa, että pätevä katsastaja katsastaa jokaisen aluksen ennen sen rekisteröimistä ja tämän jälkeen sopivin väliajoin. Ryhtyessään mainittuihin toimiin jokaisen valtion tulee noudattaa yleisesti hyväksyttyjä kansainvälisiä määräyksiä, menettelyjä ja käytäntöä.

8.

Ihmishengen turvallisuudesta merellä tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen ( 5 ) (jäljempänä SOLAS-yleissopimus), jonka osapuolia kaikki jäsenvaltiot ovat, pääasiallisena tavoitteena on tässä yhteydessä määrittää sellaiset alusten rakentamista, varustelua ja käyttöä koskevat vähimmäissäännöt, jotka ovat yhteensoveltuvia alusten turvallisuuden kanssa.

9.

SOLAS-yleissopimuksen II-1 luvun A-1 osan 3-1 säännön mukaan alukset on suunniteltava, rakennettava ja huollettava hallinnon – eli kyseisen yleissopimuksen sanamuodon mukaan sen valtion hallituksen, jonka lippua aluksella on oikeus käyttää – XI/1 säännön mukaisesti hyväksymän luokituslaitoksen vahvistamien rakenteellisten, mekaanisten ja sähköteknisten vaatimusten mukaisesti tai hallinnon antamien sellaisten sovellettavien kansallisten normien mukaisesti, joissa säädetään vastaavasta turvallisuustasosta.

10.

SOLAS-yleissopimuksen I luvun 6 säännössä määrätään seuraavaa:

11.

Asetuksen N:o 44/2001 1 artiklan 1 kohdan mukaan asetusta ”sovelletaan siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa, riippumatta siitä, millaisessa tuomioistuimessa niitä käsitellään. Erityisesti asetusta ei sovelleta vero- tai tulliasioihin eikä hallinto-oikeudellisiin asioihin”.

12.

Tämän asetuksen 2 artiklan 1 kohdan mukaan ”kanne henkilöä vastaan, jonka kotipaikka on jäsenvaltiossa, nostetaan hänen kansalaisuudestaan riippumatta tuon jäsenvaltion tuomioistuimissa, jollei tämän asetuksen säännöksistä muuta johdu”.

13.

Panaman lippua käyttäneen Al Salam Boccaccio ’98 ‑aluksen Punaisellamerellä 2006 tapahtuneen yli 1000 uhria vaatineen haaksirikon uhrien omaiset ja eloon jääneet matkustajat ovat nostaneet ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa Tribunale di Genovassa (Genovan alioikeus, Italia) kanteen Rina SpA:ta ja Ente Registro Italiano Navalea vastaan.

14.

Kantajat väittävät ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa, että luokitusta ja todistuskirjojen antamista koskevat vastaajien toimet sekä vastaajien päätökset ja ohjeet olivat syynä aluksen epävakauteen ja sen epävarmaan ohjailtavuuteen, jotka aiheuttivat sen uppoamisen. Kantajat vaativat korvausta haaksirikosta aiheutuneista aineellisista ja aineettomista vahingoista.

15.

Vastaajat kiistävät kantajien vaatimukset vetoamalla erityisesti lainkäytölliseen koskemattomuuteen. Ne väittävät, että niitä vastaan nostettu kanne koskee luokitusta ja todistuskirjojen antamista koskevia toimia, joita ne toteuttivat suvereenin vieraan valtion eli Panaman tasavallan siirtämän toimivallan nojalla. Nämä toimet olivat vieraan valtion suvereenien valtaoikeuksien käyttöä, ja vastaajat olivat toteuttaneet ne tämän valtion nimissä ja hyväksi.

16.

Kantajat toteavat lainkäytöllistä koskemattomuutta koskevasta vastaajien väitteestä, että Italian tuomioistuin on asetuksen N:o 44/2001 2 artiklan 1 kohdan mukaan toimivaltainen käsittelemään heidän vaatimuksensa. He väittävät ensinnäkin, että tämän asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle jäävät sen 1 artiklan 1 kohdassa todetuin tavoin vain vero- tai tulliasioita tai hallinto-oikeudellisia asioita koskevat riidat, toiseksi, että lainkäytöllistä koskemattomuutta koskeva väite ei aineellisesti kata toimintoja, joita ohjataan teknisillä säännöillä, joihin ei liity harkintavaltaa ja jotka joka tapauksessa eivät liity suvereenin valtion poliittisiin valintoihin ja valtaoikeuksiin, ja kolmanneksi, etteivät luokitusta ja todistuskirjojen antamista koskevat toimet ole julkista valtaa käytettäessä toteutettuja toimia, kun huomioon otetaan perusoikeuskirjan 47 artikla ja ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun yleissopimuksen (jäljempänä Euroopan ihmisoikeussopimus) 6 artiklan 1 kappale sekä direktiivin 2009/15/EY ( 6 ) johdanto-osan 16 perustelukappale.

17.

Tässä tilanteessa Tribunale di Genova päätti 28.9.2018 tekemässään ja unionin tuomioistuimeen 12.10.2018 saapuneessa välipäätöksessä lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan kysymyksen:

”Onko [asetuksen N:o 44/2001] 1 artiklan 1 kohtaa ja 2 artiklan 1 kohtaa tulkittava – myös [perusoikeuskirjan] 47 artiklan, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen ja direktiivin [2009/15] johdanto-osan 16 perustelukappaleen nojalla – siten, ettei jäsenvaltion tuomioistuin voi todeta, ettei sillä ole toimivaltaa matkustaja-aluksen haaksirikosta aiheutuneiden kuolemantapausten ja loukkaantumisten johdosta vaadittavaa vahingonkorvausta koskevassa riita-asiassa, jossa lisäksi vedotaan deliktiperusteiseen vastuuseen, ja tunnustaa kyseessä olevaan jäsenvaltioon sijoittautuneiden luokitustoimintaa ja/tai todistuskirjojen antamista harjoittavien laitosten ja yksityisoikeudellisten oikeushenkilöiden lainkäytöllistä koskemattomuutta sillä perusteella, että nämä harjoittavat luokitustoimintaa ja/tai todistuskirjojen antamista unioniin kuulumattoman valtion puolesta?”

18.

Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet pääasian asianosaiset, Ranskan hallitus ja Euroopan komissio. Samat osapuolet osallistuivat 18.9.2019 pidettyyn istuntoon.

19.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa ennakkoratkaisukysymyksellään selvittää pääasiallisesti, onko sen luovuttava käsittelemästä pääasiaa vastaajien lainkäytöllistä koskemattomuutta koskevan väitteen vuoksi vai onko sen katsottava, että koska vastaajien kotipaikka on tuomioistuinvaltion alueella ja kun otetaan huomioon perusoikeuskirjan 47 artiklaan ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleeseen perustuvat näkökohdat, asetusta N:o 44/2001 sovelletaan pääasiaan, ja perustettava toimivaltansa tämän asian käsittelemiseen tämän asetuksen 2 artiklan 1 kohtaan.

20.

Ennakkoratkaisukysymyksen sanamuoto kylläkin voi lähtökohtaisesti saada ajattelemaan, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii yksinomaan sitä, onko se vastaajien lainkäytöllistä koskemattomuutta koskevan väitteen vuoksi velvollinen kieltäytymään asetukseen N:o 44/2001 perustuvan toimivaltansa käyttämisestä. Tältä kannalta katsottuna ennakkoratkaisukysymys perustuu olettamaan, että asetusta sovelletaan aineellisesti käsiteltävän asian olosuhteisiin.

21.

Ennakkoratkaisupyynnön perusteluista ilmenee kuitenkin, että ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella on epäilyjä erityisesti asetuksen N:o 44/2001 aineellisesta soveltamisalasta. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii käyttämänsä sanamuodon mukaan selvittämään, onko tämän asetuksen 1 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että riidanalaiset toimet, jotka vastaajat ovat toteuttaneet kolmannen valtion siirtämän toimivallan nojalla, ovat ”hallinto-oikeudellisia asioita”.

22.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin mainitsee ennakkoratkaisukysymyksessään lisäksi erityisesti asetuksen N:o 44/2001 2 artiklan 1 kohdan. Tällä maininnalla viitataan kiistattomasti siihen, että vastaajien kotipaikka on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen jäsenvaltion eli Italian alueella.

23.

Asetuksen N:o 44/2001 soveltamisala on tästä huolimatta sama kaikkien tässä asetuksessa säädettyjen toimivaltaperusteiden osalta. Se, että tämä seikka voisi olla ennakkoratkaisukysymyksen asiayhteydessä relevantti, johtuu siitä, että se osoittaa, että yhtäältä pääasian tosiseikkojen ja toisaalta tuomioistuinvaltion alueen ja näin ollen unionin alueen välillä on liittymä ja jopa läheinen liittymä. Ei voida sulkea pois, että tällaisen liittymän olemassaolo voi, kun on vedottu lainkäytölliseen koskemattomuuteen, vaikuttaa oikeuteen saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimissa. ( 7 )

24.

Kun ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa lainkäytöllistä koskemattomuutta koskevaan vastaajien väitteeseen, se pyrkii todellisuudessa selvittämään, voiko se tämän väitteen johdosta kieltäytyä käyttämästä asetukseen N:o 44/2001 perustuvaa toimivaltaansa.

25.

Kun edellä esitetty otetaan huomioon, on – jotta ennakkoratkaisukysymykseen annettaisiin hyödyllinen vastaus – sen jälkeen, kun on ensin tutkittu ennakkoratkaisukysymyksen tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä (A jakso), ensinnäkin tarpeen määrittää, mikä on valtioiden lainkäytöllistä koskemattomuutta koskevan kansainvälisen tapaoikeuden periaatteen suhde asetuksen N:o 44/2001 aineelliseen soveltamisalaan (B jakso), toiseksi on relevanttia tutkia, kuuluuko vahingonkorvauskanne, joka on nostettu yksityisoikeudellisia laitoksia vastaan niiden harjoittaman luokitus- ja/tai todistuskirjojen antamistoiminnan johdosta, tähän soveltamisalaan (C jakso), ja jos edeltävään kysymykseen vastataan myöntävästi, on kolmanneksi käsiteltävä sitä, onko kansallisen tuomioistuimen sen johdosta, että nämä laitokset ovat vedonneet lainkäytölliseen koskemattomuuteen, kieltäydyttävä tämän asetuksen johonkin säännökseen perustuvan toimivaltansa käyttämisestä (D jakso). ( 8 )

26.

Vastaajien mukaan ennakkoratkaisukysymys on jätettävä tutkimatta. Ne toteavat ensinnäkin, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin olisi voinut käyttää ennakkoratkaisupyynnön esittämistä koskevaa toimivaltaansa vain, jos se olisi hylännyt lainkäytöllistä koskemattomuutta koskevan väitteen. Niiden mukaan asetuksen N:o 44/2001 säännöksillä, joiden tulkintaa pyydetään, ei missään tapauksessa ole mitään yhteyttä pääasian oikeudenkäynnissä kansainvälisen tapaoikeuden perusteella esitettyyn lainkäytöllistä koskemattomuutta koskevaan väitteeseen. Toiseksi ennakkoratkaisukysymys ei vastaajien mukaan koske unionin oikeuden säännöksen ja kansallisen oikeuden oikeusnormin oletettua yhteensoveltumattomuutta. Kolmanneksi ne katsovat vielä, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan asetusta N:o 44/2001 sovelletaan vain riita-asioihin, joissa on kyse valtion liiketoiminnassa (iure gestionis) toteutettuja toimia (jäljempänä iure gestionis ‑toimet) koskevasta vastuusta, ja että kansallisella tuomioistuimella on yksinomainen toimivalta lausua aineellisesti riidanalaisten toimien luonteesta.

27.

En yhdy varaumiin, joita vastaajat ovat esittäneet ennakkoratkaisukysymyksen tutkittavaksi ottamisen edellytyksistä.

28.

Ensinnäkin siltä osin kuin vastaajat ovat väittäneet, että Tribunale di Genovan olisi pitänyt itse lausua lainkäytöllistä koskemattomuutta koskevasta väitteestä ja ettei tällä väitteellä ole mitään yhteyttä asetuksen N:o 44/2001 säännösten tulkintaan, katson, että tämä väite heijastaa tulkintaa, jonka mukaan lainkäytöllistä koskemattomuutta koskevan väitteen hyväksyminen merkitsee, ettei ole tarpeen analysoida unionin oikeuteen, valtiosopimusoikeuteen tai kansalliseen oikeuteen sisältyviä toimivaltasääntöjä, jotta voitaisiin ratkaista, voiko tuomioistuin, jossa asia on pantu vireille, käsitellä riita-asian. ( 9 )

29.

On kuitenkin todettava, että tuomioon Lechouritou ym. ( 10 ) johtaneessa asiassa yhteisöjen tuomioistuinta oli pyydetty lausumaan ensiksi Brysselin yleissopimuksen ( 11 ) soveltamisalasta ja toiseksi tämän yleissopimuksen sovellettavuudesta pääasiaan, jossa yksi asianosaisista nautti lainkäytöllistä koskemattomuutta. Kyseisen yleissopimuksen soveltamisalaa koskevaan kysymykseen vastatessaan yhteisöjen tuomioistuin ei katsonut, että kysymyksen tutkittavaksi ottamisen edellytykset olisivat puuttuneet. Kyseisessä asiassa riidanalaisten toimien luonnehdinta julkista valtaa käytettäessä (iure imperii) toteutetuiksi toimiksi (jäljempänä iure imperii ‑toimet) oli kuitenkin vähemmän kiistanalaista kuin nyt käsiteltävän ennakkoratkaisupyynnön kohteena olevien toimien. Unionin tuomioistuin on tuomiossa Mahamdia ( 12 ) vastaavasti lausunut asetuksen N:o 44/2001 erään toimivaltasäännön tulkinnasta, vaikka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin oli – kuten unionin tuomioistuin näyttää tähdentäneen – vain ”oletta[nut]”, etteivät pääasian olosuhteet olleet sellaisia, että vastaajana ollut valtio olisi voinut vedota lainkäytölliseen koskemattomuuteen.

30.

On nimittäin olettamana, että unionin oikeuden tulkintaan liittyvillä kysymyksillä on merkitystä asian ratkaisun kannalta, joten unionin tuomioistuin kieltäytyy vastaamasta niihin vain harvoissa ääritapauksissa, muun muassa jos on ilmeistä, että kansallisen tuomioistuimen pyytämällä unionin oikeussäännön tulkitsemisella ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen, tai jos kyseinen ongelma on luonteeltaan hypoteettinen. ( 13 ) Käsiteltävässä asiassa – kuten edellä mainituissa asioissakaan – ei voida todeta, etteivät asetuksen N:o 44/2001 säännökset ja kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asia kohde liity toisiinsa tosiasiallisesti ja suoraan.

31.

Toiseksi siltä osin kuin vastaajat ovat väittäneet, että ennakkoratkaisukysymys on jätettävä tutkimatta sen vuoksi, ettei se koske väitettyä unionin oikeuden ja kansallisen oikeuden yhteensoveltumattomuutta, riittää, kun todetaan, että tässä väitteessä jätetään huomiotta ennakkoratkaisupyynnön luonne. Ennakkoratkaisumenettelyssä unionin tuomioistuin ei lausu sen enempää kansallisen oikeuden tulkinnasta kuin sen unionin oikeuden mukaisuudesta. ( 14 )

32.

Kolmanneksi on vielä todettava, että väitteessä, jonka mukaan asetusta N:o 44/2001 ei voida soveltaa pääasiaan, otetaan ennalta kantaa ennakkoratkaisukysymykseen annettavaan vastaukseen. Kuten asianosaisten keskustelu osoittaa, vastaus siihen, ovatko luokitusta ja todistuskirjojen antamista koskevat toimet iure imperii ‑toimia, jolloin ne eivät kuuluisi asetuksen 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun ”siviili- ja kauppaoikeudellisen asian” käsitteen alaan, on kuitenkin kaikkea muuta kuin ilmeinen. On lisäksi todettava, että vaikka kansallinen tuomioistuin on ainoa, jolla on toimivalta arvioida pääasian tosiseikkoja, unionin tuomioistuin voi ennakkoratkaisupyyntöä käsitellessään esittää sille annetun tehtävän mukaisesti täsmennyksiä ohjatakseen kansallisen tuomioistuimen tulkintaa.

33.

Tästä seuraa, että ennakkoratkaisupyyntö voidaan ottaa tutkittavaksi.

34.

Lainkäytöllinen koskemattomuus estää valtion tuomioistuimia lausumasta toisen valtion vastuusta ja perustuu kansainvälisen oikeuden periaatteeseen par in parem non habet imperium, joka tarkoittaa, ettei kahdella samanarvoisella ole määräämisvaltaa toisiinsa. ( 15 )

35.

Unionin tuomioistuin on tuomiossa Mahamdia ( 16 ) vahvistanut tämän lainkäytöllistä koskemattomuutta koskevan tulkinnan. Se on myös yleisluonteisesti selventänyt, että nykyisessä kansainvälisessä käytännössä lainkäytöllisellä koskemattomuudella ei ole absoluuttista arvoa ja että se voidaan sulkea pois, kun kanne koskee iure gestionis ‑toimia, jotka eivät sisällä julkisen vallan käyttöä. ( 17 ) Unionin tuomioistuin on siten myöntänyt implisiittisesti, että suhteellisen koskemattomuuden doktriini korvaa ehdottoman koskemattomuuden doktriinin, jonka mukaan valtiolla on koskemattomuus riippumatta niiden toimien luonteesta, joiden osalta valtion vastuuseen vedotaan.

36.

Tässä yhteydessä on täsmennettävä, että lainkäytöllinen koskemattomuus, johon vastaajat vetoavat pääasiassa, ei perustu sitä vaativan henkilön valtiolliseen luonteeseen vaan tämän henkilön tosiasiallisesti hoitamien tehtävien luonteeseen (toiminnallinen tai aineellinen koskemattomuus). Voidaan kuitenkin päätellä, että kun otetaan huomioon iure imperii- ja iure gestionis ‑toimien eroon perustuvan suhteellisen koskemattomuuden tunnustaminen, valtioiden lainkäytöllinen koskemattomuus, joka liittyy julkisen vallan käyttöön, on pääsääntöisesti toiminnallista.

37.

Vaikka näyttää siltä, että kansainvälisessä oikeudessa vakiintuneesti tunnustetaan tällaiseen eroon perustuva suhteellinen lainkäytöllinen koskemattomuus, ( 18 ) lainkäytöllisen koskemattomuuden tarkkaa laajuutta on kuitenkin vaikea määrittää tämän eron vaikeaselkoisuuden vuoksi. Tämä vaikeus osoittautuu sitäkin suuremmaksi, kun otetaan huomioon yhtäältä nykyaikaisen valtion toimintatapojen tietty yksityistäminen ja toisaalta julkisten erityistehtävien antaminen markkinoilla toimiville talouden toimijoille, sillä tämä seikka on omiaan herättämän epäilyjä siitä, onko näiden toimijoiden asema suhteessa yksityisiin puhtaasti liiketaloudellinen.

38.

Tämä vaikeus selittää, minkä vuoksi valtioiden lainkäytöllistä koskemattomuutta koskevan kansainvälisen tapaoikeuden periaatteen kodifioinnit eivät ole saavuttaneet suurta menestystä. Vain muutama Euroopan valtio on ratifioinut valtioiden koskemattomuudesta tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen ( 19 ) (jäljempänä Baselin yleissopimus), kun taas valtioiden ja niiden omaisuuden lainkäytöllisestä koskemattomuudesta tehty yleissopimus ( 20 ) (jäljempänä New Yorkin yleissopimus) ei ole vielä tullut edes voimaan. New Yorkin yleissopimuksen määräyksiä pidetään joskus kansainvälisen tapaoikeuden periaatteiden ilmauksena. ( 21 ) Vaikka tätä yleissopimusta voidaan käyttää perustana yksilöitäessä koskemattomuutta koskevan oikeuden yleisiä suuntauksia, se tuskin voi kuitenkaan toimia sitovien ja erityisten ohjeiden lähteenä, etenkään siltä osin kuin on kyse niistä sen määräyksistä, joista esitettiin vastalauseita sitä laadittaessa. ( 22 ) Tilanne on juuri tämä iure imperii- ja iure gestionis ‑toimien erottamista koskevien täsmällisten arviointiperusteiden osalta. ( 23 )

39.

On joka tapauksessa todettava, että koska kansainvälisen tason kodifiointia ei ole, kansainvälinen tapaoikeus edelleen sääntelee laajasti valtioiden lainkäytöllisen koskemattomuuden periaatetta.

40.

Kuten SEU 3 artiklan 5 kohdasta ilmenee, unioni edistää osaltaan kansainvälisen oikeuden tarkkaa noudattamista ja kehittämistä. Niinpä sen on toimen antaessaan noudatettava koko kansainvälistä oikeutta, mukaan lukien kansainvälinen tapaoikeus, joka sitoo unionin toimielimiä. ( 24 ) Unionin tuomioistuin on tämän perusteella katsonut, että unionin johdetun oikeuden säännöksiä on tulkittava ja niiden soveltamisala on määriteltävä kansainvälisen oikeuden sovellettavat oikeussäännöt huomioon ottaen. ( 25 )

41.

Mikään ei kuitenkaan estä lainsäätäjää säätämästä toimivaltasäännöistä, joita voidaan aineellisesti soveltaa riita-asioihin, joissa joku asianosaisista voi vedota lainkäytölliseen koskemattomuuteen. ( 26 ) Kansainvälinen tapaoikeus edellyttää vain, ettei tuomiovaltaa käytetä tällaista riita-asian asianosaista vastaan vastoin tämän tahtoa. ( 27 )

42.

Se, että asetuksen N:o 44/2001 säännöksiä tulkitaan kansainvälisen tapaoikeuden valossa, ei näin ollen saa johtaa siihen, ettei tämän asetuksen aineellinen soveltamisala kata riita-asioita, joissa joku asianosaisista voi vedota lainkäytölliseen koskemattomuuteen. Se, voidaanko asetusta N:o 44/2001 aineellisesti soveltaa riita-asiaan, on lisäksi lähtökohtaisesti erotettava siitä kysymyksestä, voidaanko tähän asetukseen perustuvaa toimivaltaa käyttää tässä riita-asiassa.

43.

Tuomiota Mahamdia ( 28 ) luettaessa ensimmäinen ajatus saattaa olla, että unionin lainsäätäjä on kuitenkin hyväksynyt ratkaisun, jonka mukaan siviili- ja kauppaoikeudellisen asian käsite vastaa alaa, jolla lainkäytöllistä koskemattomuutta ei sovelleta. ( 29 ) Tässä tuomiossa unionin tuomioistuin ensin erotti toisistaan asetuksen N:o 44/2001 soveltamisen tietyssä riita-asiassa ja tämän asetuksen aineellisen soveltamisalan kyseisessä asiassa. Seuraavaksi unionin tuomioistuin näyttää todenneen, että sen jälkeen, kun pääasian olosuhteet on yhden kerran tutkittu, voidaan arvioida sitä, onko lainkäytöllinen koskemattomuus esteenä asetuksen soveltamiselle ja sovelletaanko asetusta aineellisesti.

44.

On kuitenkin ensinnäkin todettava, että ymmärrän tämän tuomion niin, että siltä osin kuin on kyse riita-asioista, jotka lähtökohtaisesti kuuluvat asetuksen N:o 44/2001 soveltamisalaan, mikä on kiistatta tilanne yksityisoikeudellisia sopimuksia, kuten työsopimuksia, koskevien riita-asioiden osalta, ( 30 ) asetusta on sen jälkeen, kun on todettu, ettei lainkäytöllinen koskemattomuus ole esteenä sen soveltamiselle, sitäkin suuremmalla syyllä sovellettava kyseiseen riita-asiaan.

45.

Toiseksi se, että asetuksen N:o 44/2001 aineellisen soveltamisalan katsottaisiin vastaavan alaa, jolla lainkäytöllistä koskemattomuutta ei sovelleta, kyseenalaistaisi perustavanalaatuisen eron, joka tässä asetuksessa tehdään yhtäältä siviili- ja kauppaoikeuden alaan kuuluvien riita-asioiden ja toisaalta tämän alan ulkopuolelle jäävien riita-asioiden välille. Tätä havainnollistaakseni totean, että vaikka on kiistalaista, voiko alueellinen yhteisö vedota valtioiden lainkäytölliseen koskemattomuuteen, tämä yhteisö kuitenkin osallistuu hallintotoimintaan. ( 31 ) Sillä voi tässä yhteydessä olla julkisen vallan valtaoikeuksia. Onko silloin katsottava, että kaikki alueellisten yhteisöjen toteuttamat toimet kuuluvat siviili- ja kauppaoikeudellisen asian käsitteen alaan sen vuoksi, ettei tällä yhteisöllä voi olla lainkäytöllistä koskemattomuutta?

46.

Kolmanneksi on todettava, että valtioiden koskemattomuutta koskevan oikeuden osalta riidanalainen kysymys on, onko riidanalaiset toimet luokiteltava tuomioistuinvaltion lain vai kansainvälisen oikeuden omien ratkaisujen mukaisesti. ( 32 ) Siitä riippumatta, miten tähän vastataan, asetuksen N:o 44/2001 osalta siviili- ja kauppaoikeuden alaan kuuluvien riita-asioiden ja tämän alan ulkopuolelle jäävien riita-asioiden välinen erottelu on tehtävä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössään kehittämien unionin oikeuden itsenäisten arviointiperusteiden perusteella. Tästä seuraa, että toimi, joka on koskemattomuutta koskevan oikeuden kannalta toteutettu käytettäessä julkista valtaa (acta iure imperii), ei välttämättä ole julkista valtaa käytettäessä toteutettu toimi näiden unionin oikeuden itsenäisten arviointiperusteiden mukaan.

47.

Näistä syistä katson, että unionin lainsäätäjä olisi voinut tukeutua kansainväliseen tapaoikeuteen saadakseen yleisiä ohjeita acta iure imperii- ja acta iure gestionis ‑toimien erotteluun. Katson kuitenkin, ettei se ole käyttänyt lainkäytöllisen koskemattomuuden käsitettä määritelläkseen täsmällisesti sen sääntelyn ulottuvuuden, joka koskee oikeudellista yhteistyötä yksityisoikeudellisissa asioissa, joilla on rajat ylittäviä vaikutuksia, ja erityisesti asetuksen N:o 44/2001 aineellisen soveltamisalan.

48.

Tämän vuoksi en pidä tarpeellisena viitata valtioiden lainkäytöllistä koskemattomuutta koskevaan kansainvälisen tapaoikeuden periaatteeseen asetuksen N:o 44/2001 aineellista soveltamisalaa koskevien pohdintojen yhteydessä.

49.

Kuten olen todennut edellä 21 kohdassa, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa ennakkoratkaisupyynnön perusteluissa, että käsiteltävässä asiassa on määritettävä, onko asetuksen N:o 44/2001 1 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että tässä säännöksessä tarkoitettu hallinto-oikeudellisen asian käsite kattaa riidanalaiset toimet, jotka vastaajat ovat toteuttaneet kolmannen valtion siirtämän toimivallan nojalla.

50.

Lisäksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa ennakkoratkaisupyynnön perusteluissa vastaajien kantaan, jonka mukaan ne ovat toteuttaneet luokitusta ja todistuskirjojen antamista koskevat toimet julkista valtaa käytettäessä (acta iure imperii), koska ne ovat toimineet kolmannen valtion siirtämän toimivallan saajina ja sen puolesta. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin myöntää, että vastaajat ovat toimineet kolmannen valtion siirtämän toimivallan nojalla ja sen puolesta. Sillä on sitä vastoin epäilyjä siitä, voidaanko luokitusta ja todistuskirjojen antamista koskevia toimia luonnehtia ”julkista valtaa käytettäessä (iure imperii) toteutetuiksi toimiksi”, ja näin ollen siitä, onko se velvollinen tunnustamaan lainkäytöllisen koskemattomuuden, johon vastaajat vetoavat.

51.

Asetuksen N:o 44/2001 1 artiklan 1 kohdassa ei nimenomaisesti mainita julkista valtaa käytettäessä toteutettuja toimia (acta iure imperii) eikä vastuuta tällaisista toimista. Siinä tyydytään säätämään, että asetusta sovelletaan siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa (ensimmäinen virke) ja että – sitä vastoin – sitä erityisesti ei sovelleta vero- tai tulliasioihin eikä hallinto-oikeudellisiin asioihin (toinen virke). ( 33 )

52.

Erityisesti asetuksen N:o 44/2001 johdanto-osan seitsemännestä perustelukappaleesta ilmenee tältä osin, että unionin lainsäätäjän tarkoituksena on ollut, että asetuksen 1 artiklan 1 kohdassa oleva siviili- ja kauppaoikeudellisen asian käsite ymmärretään laajasti ja että asetuksen soveltamisala on näin ollen laaja. ( 34 ) Tämä ilmenee siinä, että vahingonkorvauskanteet lähtökohtaisesti kuuluvat siviili- ja kauppaoikeudellisiin asioihin, joten ne kuuluvat asetuksen N:o 44/2001 soveltamisalaan. ( 35 ) Unionin tuomioistuin on vakiintuneessa oikeuskäytännössään lisäksi selventänyt, että asetuksen N:o 44/2001 soveltamisala rajataan pääasiallisesti joko oikeusriidan asianosaisten välisten oikeussuhteiden laadun tai oikeusriidan kohteen perusteella. ( 36 )

53.

Jos rajoitutaan viimeksi mainittuun seikkaan, melkein kaikki vahingonkorvauskanteet asetuksen N:o 44/2001 1 artiklan 2 kohdassa säädettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta kuuluvat väistämättä asetuksen soveltamisalaan. Näin on sitäkin suuremmalla syyllä silloin, kun kanteen nostajat ovat kolmansia henkilöitä, joilla ei ennen vahingon tapahtumista yleensä ole mitään oikeudellista suhdetta vahingon aiheuttajaksi väitettyyn, sillä ainoa heidän välisensä suhde on se, joka johtuu vahingon aiheuttaneesta tapahtumasta.

54.

On kuitenkin todettava ensinnäkin, että vahingonkorvauskanne kohdistetaan lähtökohtaisesti toimiin, jotka ovat aiheuttaneet vahingon, johon riita-asian asianosainen vetoaa. Jotta asetusta N:o 44/2001 voidaan soveltaa riita-asiaan, jossa tällainen kanne on nostettu, tällaiset toimet eivät voi olla sen luonteisia, että ne sulkevat kanteen siviili- ja kauppaoikeudellisen asian käsitteen ulkopuolelle. ( 37 )

55.

Toiseksi on todettava, että vaikkei asetuksessa N:o 44/2001 mainita iure imperii ‑toimia, tilanne on toinen sen seuraajan eli asetuksen N:o 1215/2012 osalta, sillä tämän 1 artiklan 1 kohdan toisessa virkkeessä todetaan, että tätä asetusta ei sovelleta erityisesti ”valtion vastuuseen teoista ja laiminlyönneistä, jotka on tehty julkista valtaa käytettäessä (acta iure imperii)”.

56.

Asetuksen N:o 44/2001 1 artiklan 1 kohdan uudelleenlaaditussa toisinnossa ei ole muutettu asetuksen N:o 1215/2012 soveltamisalaa suhteessa asetuksen N:o 44/2001 soveltamisalaan. Iure imperii ‑toimia koskeva lisäys on pelkkä selvennys, ( 38 ) joten näiden kahden asetuksen 1 artiklojen 1 kohtien voidaan katsoa vastaavan toisiaan. ( 39 )

57.

Asetuksen N:o 44/2001 1 artiklan 1 kohdan toisen virkkeen luettelo, jonka mukaan asetusta ei sovelleta vero- tai tulliasioihin eikä hallinto-oikeudellisiin asioihin, ei nimittäin ole tyhjentävä, ja se pelkästään kuvaa asioita, jotka saattavat johtaa riita-asioihin, jotka eivät kuulu siviili- ja kauppaoikeuden alaan. Tätä luetteloa edeltää sana ”erityisesti”, ja kyseiset asiat sitä paitsi erotetaan toisistaan sanoilla ”tai” ja ”eikä”, ja näin on ainakin englannin- ja ranskankielisissä versioissa.

58.

Asetuksen N:o 44/2001 soveltamisalan rajaamiseksi on näin ollen yksilöitävä tämän asetuksen 1 artiklan 1 kohdan toisessa virkkeessä mainittujen asioiden yhteiset tekijät ja katsottava, että ne määrittelevät käänteisesti siviili- ja kauppaoikeudelliset asiat. ( 40 )

59.

Unionin tuomioistuin on juuri tämän logiikan mukaisesti toistuvasti katsonut asetuksen N:o 44/2001 1 artiklan 1 kohtaa koskevassa runsaassa oikeuskäytännössään, että se, että yksi oikeusriidan asianosaisista käyttää julkista valtaa, koska se käyttää yksityisten välisiin suhteisiin sovellettaviin sääntöihin nähden poikkeuksellisen laajaa valtaa, estää sen, että tällainen oikeusriita olisi tämän asetuksen 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu siviili- ja kauppaoikeudellinen asia. ( 41 ) Unionin tuomioistuin on tämän perusteella jo katsonut, että kanne, jolla jäsenvaltion verohallinto vaatii korvausta vahingosta, joka on aiheutunut tässä jäsenvaltiossa maksettavaa arvonlisäveroa koskevasta petostarkoituksessa toteutetusta deliktisestä yhteistoiminnasta, kuuluu siviili- ja kauppaoikeudellisen asian käsitteen alaan sillä edellytyksellä, että kyseinen viranomainen on yksityisen asemassa, kun kyse on tästä kanteesta. ( 42 ) Päättelen tästä, että määritettäessä, sovelletaanko asetusta N:o 44/2001 riita-asiaan, ei pidä keskittyä alaan, johon teko, josta aiheutuvaan vastuuseen tässä riita-asiassa vedotaan, voi kuulua. On sitä vastoin pohdittava, perustuuko teko julkisen vallan valtaoikeuksien käyttöön.

60.

Tutkittaessa, sovelletaanko asetusta N:o 44/2001 pääasiaan, on otettava huomioon tämä oikeuskäytäntö. Ensin on selvitettävä, mistä muodostuvat ne luokitusta ja todistuskirjojen antamista koskevat toimet, joista pääasia on saanut alkunsa ja joita koskevaan vastuuseen tässä riita-asiassa vedotaan, ja seuraavaksi on määritettävä, perustuvatko nämä toimet unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitetuin tavoin julkisen vallan valtaoikeuksien käyttämiseen.

61.

Velvoitteet, joita valtioilla on niiden lippua käyttävien alusten luokituksen ja todistuskirjojen antamisen osalta, perustuvat merenkulun turvallisuutta ja meren pilaantumisen ehkäisemistä koskeviin kansainvälisiin yleissopimuksiin, kuten Montego Bayn yleissopimukseen ja SOLAS-yleissopimukseen.

62.

Näitä yleissopimuksia ja alaa koskevaa kansainvälistä käytäntöä ( 43 ) analysoitaessa ilmenee, että luokitustoimet muodostuvat siitä, että luokituslaitoksiksi kutsutut laitokset antavat class certificate ‑todistuksen (luokitustodistus, jossa todistetaan, että alus on rakennettu luokkaa koskevien sääntöjen mukaisesti ja pidetty niitä vastaavassa kunnossa). Alun perin näillä todistuksilla oli yksityinen käyttötarkoitus, ja niitä annettiin erityisesti vakuutuksen saamiseksi. Kuten komissio toteaa, nykyään luokitustodistuksen saaminen on kuitenkin lakisääteisen todistuskirjan antamisen edellytys. ( 44 )

63.

Lakisääteisten todistuskirjojen antamisella puolestaan täytettiin – ja edelleen täytetään – merenkulun turvallisuutta ja meren pilaantumisen ehkäisemistä koskevista kansainvälisistä yleissopimuksista ilmeneviä velvoitteita. ( 45 ) Se muodostuu siitä, että lippuvaltio tai tähän valtuutettu laitos sen puolesta antaa lakisääteisen todistuskirjan (statutory certification).

64.

Käytännössä sama taloudellinen yksikkö suorittaa aluksen luokituksen ja todistuskirjojen antamisen edellyttämät tarkastukset ja katsastukset ja antaa todistuskirjat. Nämä toimet toteutetaan palkkiota vastaan yhden tai useamman, suoraan aluksen omistajan kanssa tehdyn kaupallisen sopimuksen nojalla.

65.

Tämä lyhyt selvitys kuvastaa pääasian olosuhteita. Vastaajat toteuttivat Panaman tasavallan kanssa vuonna 1999 tekemänsä sopimuksen (jäljempänä vuoden 1999 sopimus) perusteella tämän valtion siirtämän toimivallan nojalla ja sen puolesta ja – väitetysti – sen intressissä luokitusta ja todistuskirjojen antamista koskevia toimia. Tässä yhteydessä vastaajat tekivät palkkiota vastaan ja Al Salam Boccaccio ’98 ‑aluksen omistajan kanssa tekemänsä sopimuksen perusteella tarkastuksia ja katsastuksia tämän aluksen luokitusta ja sitä koskevien todistuskirjojen antamista varten ja sen jälkeen antoivat luokitustodistuksia ja lakisääteisiä todistuskirjoja.

66.

Tämän pääasian tosiseikkojen kuvauksen valossa on määritettävä, perustuvatko riidanalaiset toimet, jotka muodostuvat siitä, että yksityisoikeudellinen laitos luokittaa aluksen ja antaa sitä koskevat todistuskirjat ensinnäkin valtion siirtämän toimivallan nojalla, toiseksi sen puolesta ja sen intressissä ja kolmanneksi tämän valtion sellaisten kansainvälisten velvoitteiden täyttämiseksi, jotka koskevat merenkulun turvallisuutta ja meren pilaantumisen ehkäisemistä, julkisen vallan valtaoikeuksien käyttöön niiden arviointiperusteiden mukaan, jotka unionin tuomioistuin on kehittänyt siviili- ja kauppaoikeudellisen asian käsitettä koskevassa oikeuskäytännössään.

67.

Pelkästään se, että vastaajat ovat toteuttaneet tiettyjä toimia valtion siirtämän toimivallan nojalla, ei ole ratkaiseva peruste katsoa, ettei näistä toimista johtuva kanne kuulu asetuksessa N:o 44/2001 tarkoitetun siviili- ja kauppaoikeudellisen asian käsitteen alaan.

68.

Unionin tuomioistuin on tällaisessa asiayhteydessä jo katsonut, ettei pelkästään se, että tietyt valtuudet on annettu – tai jopa siirretty – julkisen vallan toimella, merkitse, että näitä käytetään iure imperii. ( 46 )

69.

Asioissa, joissa esiintyy monenlaisia oikeussuhteita, joissa osapuolina ovat milloin viranomaiset ja yksityisoikeudellinen henkilö, milloin yksinomaan yksityisoikeudelliset henkilöt, on nimittäin syytä yksilöidä asianosaisten välinen oikeussuhde ja tutkia nostettu kanne. ( 47 ) Tältä kannalta on todettava, että ne toimivallan siirtäneen viranomaisen ja toimivallan saajan väliselle suhteelle tunnusomaiset tekijät, jotka ovat omiaan sulkemaan tämän suhteen asetuksen N:o 44/2001 soveltamisalan ulkopuolelle, eivät vaikuta siirretyn toimivallan saajan ja sen suorittamien palvelujen käyttäjien välisen oikeussuhteen luokitteluun. ( 48 )

70.

Saman on koskettava kolmansia, joilla ei ole sopimukseen perustuvia oikeussuhteita siirretyn toimivallan saajaan. Kolmannen nostama vahingonkorvauskanne kohdistuu loppujen lopuksi toimiin, jotka perustuvat toimivallan saajan ja palvelujen käyttäjien suhteeseen. Toimen, joka on toteutettu julkisen vallan valtaoikeuksia käyttämättä, luonne ei muutu sen mukaan, kuka tästä toimesta vahinkoa kärsinyt henkilö on. On kaiken lisäksi todettava, ettei laitoksella, joka on toteuttanut siviili- ja kauppaoikeudellisen asian käsitteen alaan kuuluvia toimia sopimuskumppaniaan kohtaan, saa olla mahdollisuutta välttää siviilituomioistuinten toimivaltaa, siltä osin kuin on kyse vahingonkorvauskanteista, joita kolmannet ovat nostaneet näiden samojen toimien johdosta.

71.

Se, että luokitusta ja todistuskirjojen antamista koskevat toimet on suoritettu toimivallan siirtäneen valtion puolesta ja sen intressissä, ei myöskään ole sellaisenaan ratkaiseva seikka, jonka perusteella nämä toimet voitaisiin luokitella toimiksi, jotka on toteutettu julkista valtaa käytettäessä, siten kuin asetuksen N:o 44/2001 1 artiklan 1 kohtaa koskevassa oikeuskäytännössä tarkoitetaan.

72.

Pitää paikkansa, että asiassa merkityksellisen unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella voi syntyä käsitys, että se, että tiettyjä tehtäviä hoidetaan valtion tavoittelemassa intressissä, sulkee riita-asian siviili- ja kauppaoikeuden alan ulkopuolelle.

73.

Unionin tuomioistuin on tuomiossa Kuhn ( 49 ) katsonut, ettei yksityisen ja jäsenvaltion välinen riita-asia, joka koski sellaisen toimenpiteen käyttöönottoa, jolla kyseinen valtio muutti huomattavasti liikkeelle laskemiaan arvopapereita koskevia rahoitusehtoja kaikkien kyseisten arvopaperien haltijoiden osalta, kuulunut siviili- ja kauppaoikeudellisen asian käsitteen alaan. Unionin tuomioistuin vaikuttaa päätyneen tähän käsitykseen katsomalla ensinnäkin, että tämä toimenpide ilmeni yksityisten välisiin suhteisiin sovellettaviin yleisiin oikeussääntöihin nähden poikkeuksellisen laajan vallan käyttönä. ( 50 ) Seuraavaksi unionin tuomioistuin tarkasteli asiayhteyttä, jossa toimenpide oli toteutettu, ja toimenpiteellä tavoiteltua yleistä etua koskevaa tavoitetta ( 51 ) eli julkista taloutta koskevia valtion intressejä ja rahoitusvakautta koskevia euroalueen intressejä. Unionin tuomioistuin totesi lopuksi, että kun otetaan huomioon niiden olojen ja olosuhteiden poikkeuksellisuus, joissa kyseinen toimenpide toteutettiin, ja kyseisellä toimenpiteellä tavoiteltu yleistä etua koskeva tavoite, pääasian taustalla oli julkisen vallan käyttäminen. ( 52 )

74.

Käsitykseni mukaan tätä tuomiota ei voida kuitenkaan ymmärtää niin, että toimen yleinen tavoite, joka päätellään asiayhteydestä, jossa toimi on toteutettu, riittää yksinään perusteeksi todeta, että toimi on julkisen vallan käyttämistä.

75.

On nimittäin todettava ensinnäkin, että sillä, että myönnettäisiin, että toimen, jota toteutettaessa ei ole käytetty poikkeuksellisen laajaa valtaa, tavoite riittää perusteeksi katsoa, ettei tästä toimesta johtuva riita-asia kuulu siviili- ja kauppaoikeudellisen asian käsitteen alaan, poikettaisiin erittäin vakiintuneesta oikeuskäytännöstä, jonka mukaan julkisen vallan valtaoikeuksien käyttö sulkee riita-asian siviili- ja kauppaoikeuden alan ulkopuolelle. ( 53 )

76.

Toiseksi on todettava, että vaikka poikkeuksellisen laajan vallan käyttäminen on luotettava ja objektiivisesti todennettavissa oleva arviointiperuste, sama ei koske valtion puolesta toteutetun toimen tavoitetta. Henkilö, jolle toimi on aiheuttanut haitallisia vaikutuksia, ei välttämättä tiedä sen tavoitetta. Toimivaltaisten tuomioistuinten ennustettavuus on kuitenkin eräs niistä periaatteista, jotka unionissa ovat siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa tapahtuvan oikeudellisen yhteistyön taustalla. ( 54 ) Vaikka tämä periaate määritelmällisesti koskee jäsenvaltioiden tuomioistuinten toimivallanjakoa, toimivaltaisten tuomioistuinten ennustettavuuden kannalta on vielä tärkeämpää tietää, sovelletaanko käsiteltävään asiaan asetusta N:o 44/2001, jossa vahvistetaan tätä jakoa koskevat säännöt.

77.

Kolmanneksi on todettava, että käytännössä jokaisella valtion toteuttamalla tai sen puolesta toteutetulla toimella voidaan katsoa olevan hallinnollinen tavoite. Sen myöntäminen, etteivät tietyt kanteet kuulu siviili- ja kauppaoikeudellisen asian käsitteen alaan niiden taustalla olevien toimien tarkoituksen vuoksi, mahdollistaisi kokonaisten puhtaasti siviilioikeudellisten asiaryhmien sulkemisen asetuksen N:o 44/2001 soveltamisalan ulkopuolelle. ( 55 )

78.

Näistä syistä se, että tietyt toimet on, kun niiden tavoite otetaan huomioon, toteutettu yleisen tai julkisen edun vuoksi, on käsitykseni mukaan vain viite siitä, että niitä toteutettaessa on käytetty yksityisten välisiin suhteisiin sovellettaviin sääntöihin nähden poikkeuksellisen laajaa valtaa.

79.

Tätä tulkintaa tukee tuomio Pula Parking ( 56 ), jossa unionin tuomioistuin on katsonut, että ennakkoratkaisupyyntöön johtanut riita-asia, joka koski sitä, että alueellisen yhteisön omistaman yhtiö peri pysäköintimaksua, kuuluu siviili- ja kauppaoikeudellisen asian käsitteen alaan, vaikka julkisen pysäköinnin hallinnointi ja pysäköintimaksujen kerääminen ovat paikalliseen etuun liittyviä tehtäviä, kuten kyseisestä tuomiosta ilmenee. Tämä tuomio osoittaa siten, että ”yleiseen tai julkiseen etuun verrattavissa olevan edun nimissä toimiminen” ei tarkoita sellaista ”toimimista julkista valtaa käyttäen”, jota tarkoitetaan asetuksen N:o 44/2001 1 artiklan 1 kohtaa koskevassa oikeuskäytännössä.

80.

Yhteisöjen tuomioistuin on tuomiossa Sonntag ( 57 ) katsonut toisaalta, ettei se, että julkisen koulun opettaja on virkamies ja toimii tässä asemassa, voi olla ratkaiseva seikka, jonka johdosta tätä opettajaa vastaan nostettu vahingonkorvauskanne suljetaan Brysselin yleissopimuksen soveltamisalan ulkopuolelle. Yhteisöjen tuomioistuin on tässä yhteydessä katsonut, että vaikka virkamies toimii valtion puolesta, hän ei aina käytä julkista valtaa. Tästä seuraa, ettei pelkkä valtion puolesta toimiminen tarkoita, että kyseiset toimet olisi toteutettu käytettäessä julkista valtaa, siten kuin edellä tarkoitetaan.

81.

Yhteisöjen tuomioistuin on hyväksynyt tämän tulkinnan, vaikka kyseisen opettajan vastuun seurauksista vastasi julkinen vakuutus tai ne jopa kuuluivat julkisoikeudellisen sosiaalivakuutusjärjestelmän piiriin. ( 58 ) Kuten julkisasiamies Darmon totesi ratkaisuehdotuksessaan Sonntag ( 59 ), tällaisen vakuutuksen olemassaolo, joka ei sisälly arviointiperusteisiin, jotka yhteisöjen tuomioistuin on esittänyt siviili- ja kauppaoikeudellisen asian käsitettä koskevassa oikeuskäytännössään, ei ole omiaan sulkemaan Brysselin yleissopimuksen soveltamisalan ulkopuolelle tointa, joka luonteenomaisesti sisältyy siihen.

82.

Se, että valtion puolesta toimineen henkilön toimista aiheutuvien vahinkojen korvaamiseen saatetaan käyttää julkisia varoja, ei siten sulje näistä toimista johtuvia riita-asioita tämän yleissopimuksen aineellisen soveltamisalan eikä näin ollen asetuksen N:o 44/2001 aineellisen soveltamisalan ulkopuolelle. Päättelen tästä, ettei valtion puolesta toteutetuista toimista johtuvia riita-asioita myöskään suljeta tämän asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle sen vuoksi, että valtio mahdollisesti on vastuussa kyseisistä toimista aiheutuvista vahingoista. ( 60 )

83.

Sen enempää sillä, että kyseiset toimet on toteutettu toimivallan siirtäneen valtion puolesta ja sen intressissä, kuin sillä, että tämä valtio mahdollisesti on vastuussa näillä toimilla aiheutetuista vahingoista, ei sellaisenaan ole sellaista ratkaisevaa merkitystä, jonka perusteella nämä toimet voitaisiin luokitella toimiksi, joita toteutettaessa on käytetty yksityisten välisiin suhteisiin sovellettaviin sääntöihin nähden poikkeuksellisen laajaa valtaa.

84.

Se, että yksityisoikeudellinen laitos toteuttaa siirretyn toimivallan nojalla valtion puolesta ja sen intressissä toimia tällä valtiolla olevien merenkulun turvallisuutta ja meren pilaantumisen ehkäisemistä koskevien kansainvälisten velvoitteiden täyttämiseksi, ei ole peruste ennakkokäsitykselle, että nämä toimet toteutetaan julkista valtaa käytettäessä.

85.

Pitää paikkansa, että tuomio Rüffer ( 61 ) voidaan ymmärtää siten, että kanne, jonka julkisten vesiväylien hallinnoija on nostanut periäkseen hylyn nostamisesta aiheutuneet kustannukset, ei kuulu siviili- ja kauppaoikeudellisen asian käsitteen alaan, koska hylky nostettiin ympäristönsuojelua koskevan kansainvälisen velvoitteen täyttämiseksi ja kansallisen oikeuden säännösten perusteella.

86.

Tältä kannalta tarkasteltuna tämän tuomion perusteella voidaan puoltaa tulkintaa, jonka mukaan asetusta N:o 44/2001 ei sovelleta pääasiaan.

87.

Tuomioon Rüffer johtaneessa asiassa – kuten yhteisöjen tuomioistuin on itse todennut ( 62 ) – kyseinen viranomainen kuitenkin hoiti jokipoliisin tehtäviä ja oli yksityisiin nähden julkisen vallan asemassa.

88.

Maa-alueen omistaja ei nimittäin voi ottaa haltuunsa alueella sijaitsevaa esinettä, myydä sitä ja käyttää saatua rahamäärää esineen poistamisesta aiheutuvien kustannusten kattamiseen muutoin kuin tapauksissa, joissa käytetään yksityisten välisiin suhteisiin sovellettaviin yleisiin oikeussääntöihin nähden poikkeuksellisen laajaa valtaa. ( 63 ) Riippumatta siitä, onko näiden valtuuksien lähde kansainvälinen vai kansallinen, ja siitä, keitä yksityisiä näiden valtuuksien käytöllä pyritään suojelemaan, asetuksen N:o 44/2001 soveltamisen pois sulkeva tekijä on näin ollen se, että kyseisiä toimia toteutettaessa käytetään julkisen vallan valtaoikeuksia.

89.

Enää on vain selvitettävä, perustuvatko riidanalaiset toimet eli aluksen luokitus ja sitä koskevien todistuskirjojen antaminen julkisen vallan valtaoikeuksien käyttöön ja jäävätkö ne siten asetuksen N:o 44/2001 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun siviili- ja kauppaoikeudellisen asian käsitteen ulkopuolelle. Tässä tarkoituksessa saattaa olla hyödyllistä analysoida toimivallan siirtoa, jolla valtio on antanut tiettyjä tehtäviä yksityisoikeudelliselle laitokselle, ja lakeja, jotka koskevat tästä toimivallan siirrosta aiheutuvien velvoitteiden täyttämistä, jotta voitaisiin määrittää ne eri valtuudet, joita käytetään riidanalaisten toimien toteuttamiseksi, ja ratkaista, perustuvatko nämä toimet unionin tuomioistuimen siviili- ja kauppaoikeudellisen asian käsitettä koskevassa oikeuskäytännössään esittämien arviointiperusteiden mukaisesti julkisen vallan valtaoikeuksien käyttöön. ( 64 )

90.

Pääasian osalta on todettava, että aluksen luokitusta ja todistuskirjojen antamista varten tehtävät tarkastukset ja katsastukset voivat johtaa siihen, että todistuskirja peruutetaan, tai – kuten SOLAS-yleissopimuksessa määrätään – siihen, että hyväksytty laitos vaatii korjauksia alukseen. Laitoksen on näin tehdessään sovellettava merenkulun turvallisuutta ja meren pilaantumisen ehkäisemistä koskevia normeja.

91.

Tässä yhteydessä on todettava ensinnäkin, ettei mikään osoita, että luokitusta ja todistuskirjojen antamista koskevaa toimintaa harjoittava laitos olisi julkisen vallan käyttäjän asemassa suhteessa muihin yksityisiin kuin aluksen omistajaan.

92.

Toiseksi on todettava, että vaikka keskitytään tarkastelemaan asemaa, joka laitoksella on suhteessa aluksen omistajaan, vuoden 1999 sopimuksesta ilmenee, että vastaajat olivat suorittaneet palveluja palkkiota vastaan suoraan Al Salam Boccaccio ’98 ‑aluksen omistajan kanssa tekemänsä yksityisoikeudellisen sopimuksen nojalla. Mikään ei viittaa siihen, etteivät tämän sopimuksen sopimuspuolet olisi voineet vapaasti määrittää näiden palvelujen hintaa. Lisäksi vastaajat olisivat vuoden 1999 sopimuksen mukaan voineet sisällyttää sopimukseen niiden vastuuta rajoittavia ehtoja. Päättelen tästä, että tämän sopimuksen yksityiskohtaisia sääntöjä ei ollut vahvistettu yksipuolisesti vaan käyttämällä sopimusvapautta. Koska tämä vapaus käsittää muun muassa taloudellisen yhteistyökumppanin valinnan vapauden, on mielestäni aiheellista huomauttaa, että kantajat väittävät, että kyseisen aluksen omistaja on valinnut vastaajat niiden muiden laitosten joukosta, jotka toteuttavat luokitusta ja todistuskirjojen antamista koskevia toimia lippuvaltiolle.

93.

Siitä riippumatta, mikä on vastaajien asema suhteessa aluksen omistajaan, tämä asema on siten osa sopimussuhdetta, joka on muodostettu viimeksi mainitun suostumuksella, sillä tämä on hyväksynyt tarkastusten ja katsastusten tekemisen ja vastannut niiden kustannuksista. On näin ollen todettava, että vaikka vastaajat olisivat voineet käyttää korjaamista koskevia valtuuksia, ne olisivat käyttäneet niitä tässä sopimussuhteessa, johon aluksen omistaja oli vapaasti sitoutunut.

94.

Tämän jälkeen on todettava kolmanneksi, että vuoden 1999 sopimuksesta ilmenee, että sovellettavien toimien tulkinta ja vastaavuuksien määrittäminen tai muiden kuin sovellettavissa toimissa vahvistettujen vaatimusten hyväksyminen ovat Panaman hallinnon valtaoikeuksia. Tässä sopimuksessa määrätään, että myös vapautukset sovellettavissa toimissa vahvistetuista vaatimuksista kuuluvat Panaman hallinnon valtaoikeuksiin ja että tämän on täytynyt hyväksyä ne ennen todistuskirjan antamista. Vaikka lainsäädäntötoiminta on julkisen vallan käyttöä, mikään ei osoita, ettei toimivallan siirtänyt valtio ole säilyttänyt yksinomaista toimivaltaansa tämän toiminnan osalta. Sitä vastoin vastaajien harjoittaman kaltaiset toiminnat, joiden tarkoituksena – kuten vuoden 1999 sopimuksesta ilmenee – on sen toteaminen, että alukset ovat sovellettavissa toimissa vahvistettujen asiaankuuluvien vaatimusten mukaisia, ja vastaavien teknisten todistuskirjojen antaminen, vaikuttavat olevan teknisluonteisia.

95.

Tässä tilanteessa se, että todistuskirja peruutetaan sen johdosta, ettei alus vastaa näitä vaatimuksia, ei johdu vastaajien kaltaisen laitoksen päätösvallasta, sillä näiden roolina on vain tarkastusten tekeminen etukäteen määritellyn säännöstön mukaisesti. Se, että todistuskirjan peruuttamisen johdosta alus ei voi enää kulkea, johtuu seuraamuksesta, josta säädetään laissa, kuten vastaajat ovat istunnossa myöntäneet.

96.

Neljänneksi on vielä todettava, että sijoittautumisvapautta ja palvelujen tarjoamisen vapautta koskevasta runsaasta oikeuskäytännöstä voidaan johtaa hyödyllisiä ohjeita, kuten komissio on todennut. ( 65 )

97.

On erityisesti todettava, että unionin tuomioistuin on tuomiossa Rina Services ym. ( 66 ) täsmentänyt, ettei varmentamislaitoksen asemassa olevien yhtiöiden varmentamistoiminta kuulu SEUT 51 artiklassa tarkoitetun poikkeuksen soveltamisalaan, koska nämä yhtiöt ovat voittoa tavoittelevia yrityksiä, jotka harjoittavat toimintaansa kilpailuolosuhteissa ja joilla ei ole minkäänlaista päätöksentekovaltaa, joka liittyy julkisen vallan valtaoikeuksien käyttöön.

98.

Käsitykseni mukaan ei näin ollen voida väittää, että vastaajien toimet, joiden tarkoituksena oli Al Salam Boccaccio ’98 ‑aluksen luokittelu ja sitä koskevien todistuskirjojen antaminen, perustuivat julkisen vallan valtaoikeuksien käyttöön.

99.

Analyysistani ilmenee ensinnäkin, ettei pelkästään se, että vastaajat toteuttivat riidanalaiset toimet valtion siirtämän toimivallan nojalla, sellaisenaan sulje riita-asiaa, jossa vedotaan näitä toimia koskevaan vastuuseen, asetuksen N:o 44/2001 aineellisen soveltamisalan ulkopuolelle. ( 67 ) Toiseksi myöskään sillä, että nämä toimet on toteutettu toimivallan siirtäneen valtion puolesta ja sen intressissä, ei ole tällaista vaikutusta. ( 68 ) Lopuksi ja kolmanneksi se, että nämä toimet on toteutettu tämän valtion kansainvälisten velvoitteiden täyttämiseksi, ei kyseenalaista edellä esitettyjä näkökohtia. ( 69 )

100.

Se, että toimia toteutettaessa käytetään julkisen vallan valtaoikeuksia, johtaa kuitenkin aina siihen, ettei asetusta N:o 44/2001 sovelleta aineellisesti riita-asiaan, jossa vedotaan näitä toimia koskevaan vastuuseen. Kun otetaan huomioon ne eri valtuudet, joita vastaajat käyttivät toteuttaakseen Al Salam Boccaccio ’98 ‑aluksen luokitusta ja todistuskirjojen antamista koskevat toimet, ei kuitenkaan voida katsoa, että nämä toimet olisivat perustuneet julkisen vallan valtaoikeuksien käyttöön. ( 70 )

101.

Edellä todetun valossa on katsottava, että asetuksen N:o 44/2001 1 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että yksityisoikeudellisia laitoksia vastaan nostettu vahingonkorvauskanne, joka koskee luokitusta ja todistuskirjojen antamista koskevaa toimintaa, jota nämä laitokset ovat harjoittaneet kolmannen valtion siirtämän toimivallan nojalla tämän valtion puolesta ja sen intressissä, kuuluu tässä säännöksessä tarkoitetun siviili- ja kauppaoikeudellisen asian käsitteen alaan.

102.

Ainoa jäljellä oleva kysymys koskee ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa esitetyn lainkäytöllistä koskemattomuutta koskevan väitteen vaikutusta asetukseen N:o 44/2001 perustuvan toimivallan käyttöön. Tähän kysymykseen vastaamiseksi on ensiksi määritettävä, voivatko vastaajat kansainvälisen käytännön nykytilassa vedota valtioiden lainkäytölliseen koskemattomuuteen. Jos tähän vastataan myöntävästi, on tällöin toiseksi tutkittava, voiko ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kuitenkin käsitellä tämän riita-asian, kun otetaan huomioon, että vastaajien kotipaikka on jäsenvaltion alueella ja että asetusta N:o 44/2001 sovelletaan aineellisesti pääasiaan.

103.

Katson tässä yhteydessä, että unionin tuomioistuimella on toimivalta tulkita kansainvälistä tapaoikeutta, siltä osin kuin tämä voi vaikuttaa unionin oikeuden tulkintaan.

104.

Unionin tuomioistuin on jo katsonut, että kun ennakkoratkaisupyyntöön johtaneen asian kohteena oleva tilanne ei kuulu unionin oikeuden soveltamisalaan, se ei ole toimivaltainen tulkitsemaan ja soveltamaan niitä kansainvälisen tapaoikeuden sääntöjä, joita ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin aikoo soveltaa kyseiseen tilanteeseen, kuten valtioiden lainkäytöllistä koskemattomuutta koskevia kansainvälisen tapaoikeuden sääntöjä. ( 71 ) Jos kyseessä oleva tilanne sitä vastoin kuuluu unionin oikeuden soveltamisalaan ja kansainvälisen tapaoikeuden sääntö saattaa vaikuttaa unionin oikeuden tulkintaan, unionin tuomioistuin voi tulkita myös tätä sääntöä.

105.

Tätä näkökantaa tukee tuomio Mahamdia ( 72 ), jossa unionin tuomioistuin määritteli valtioiden lainkäytöllistä koskemattomuutta koskevan kansainvälisen tapaoikeuden periaatteen sisällön ja katsoi sen perusteella, ettei periaate ollut esteenä asetuksen N:o 44/2001 soveltamiselle pääasiassa.

106.

Kuten olen todennut tämän ratkaisuehdotuksen 46 kohdassa, ei ole kuitenkaan selvää, onko iure imperii- ja iure gestionis ‑toimien erottelu tehtävä tuomioistuinvaltion lain arviointiperusteiden vai kansainvälisen oikeuden arviointiperusteiden perusteella. Jopa ne, jotka kannattavat periaatetta, jonka mukaan riidanalaiset toimet luokitellaan tuomioistuinvaltion lain perusteella, myöntävät kuitenkin, että tämän luokittelun on oltava yhteensoveltuva kansainvälisen oikeuden kanssa. ( 73 ) Tämän ajattelutavan mukaisesti sen, että koskemattomuutta koskevan oikeuden sisältö määritetään kansainvälisen oikeuden omien ratkaisujen mukaisesti, pitäisi mahdollistaa lainkäytöllisen koskemattomuuden osalta yleisesti tunnustettujen vaatimusten toteaminen.

107.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ilmeisesti sulje pois sitä, että vastaajat voivat vedota lainkäytölliseen koskemattomuuteen, mutta se ei suorita kansainvälisen tapaoikeuden relevantin säännön yksilöimiseen tähtäävää tutkintaa. Vain vastaajat väittävät voivansa vedota lainkäytölliseen koskemattomuuteen kaiken harjoittamansa toiminnan osalta. Ne vetoavat tämän väitteen tueksi yleissopimuksista muodostuviin lähteisiin ja vuoden 1999 sopimukseen sekä Ranskan ja Italian tuomioistuinten tuomioihin. Ranskan hallitus puolestaan katsoo, ettei vastaajilla ole tällaista koskemattomuutta todistuskirjojen antamista koskevan toiminnan osalta.

108.

Muistutan, että kansainvälisen tapaoikeuden sääntö on olemassa erityisesti vain siinä tapauksessa, että on olemassa tosiasiallinen käytäntö, jota koskee opinio juris eli käsitys, että sääntö on oikeutta. Tämän periaatteen valossa on määritettävä, onko valtioiden lainkäytöllistä koskemattomuutta koskevalla periaatteella suhteellisen koskemattomuuden doktriinin alalla sellainen sisältö, että vastaajat voivat vedota koskemattomuuteen.

109.

Siltä osin kuin on kyse ensinnäkin oikeuskäytännöstä, johon vastaajat ovat viitanneet, on todettava, ettei sen perusteella voida todeta yksiselitteisesti, että luokitusta ja todistuskirjojen antamista koskevaa toimintaa harjoittava laitos voi pääasian kaltaisissa olosuhteissa vedota lainkäytölliseen koskemattomuuteen. Lisäksi myöskään kansallisten oikeuskäytäntöjen laajemman analyysin perusteella ei voida todeta, että tällaisille laitoksille myönnetään johdonmukaisesti lainkäytöllinen koskemattomuus. ( 74 )

110.

Siltä osin kuin on toiseksi kysymys aineellisen lainkäytöllisen koskemattomuuden rajoista, on todettava, että niitä harvoin täsmennetään koskemattomuutta koskevissa kirjoitetuissa oikeuslähteissä. On lisäksi todettava, että vaikka tällaisia oikeuslähteitä on olemassa, niitä analysoitaessa ilmenee myös, ettei lainkäytöllisiä koskemattomuuksia käsitellä yhdenmukaisesti, siltä osin kuin on kyse valtiosta oikeudellisesti erillisistä yksiköistä. ( 75 )

111.

Huomautan tässä yhteydessä, että tuomion Mahamdia ( 76 ) sanamuoto saattaa saada ajattelemaan, että unionin tuomioistuin on tukeutunut New Yorkin yleissopimukseen ratkaistakseen, voiko eräs pääasian asianosaisista vedota lainkäytölliseen koskemattomuuteen.

112.

Unionin tuomioistuin on tässä tuomiossa katsonut, että riita-asiassa, jossa kolmannen valtion suurlähetystön työntekijä vaatii korvausta ja riitauttaa tämän valtion kanssa tekemänsä työsopimuksen irtisanomisen laillisuuden, tällä valtiolla ei ole lainkäytöllistä koskemattomuutta, kun kyseisen työntekijän suorittamat tehtävät eivät kuulu julkisen vallan käyttöön tai kun ei ole vaarana, että kanteella puututtaisiin valtion turvallisuusintresseihin. ( 77 )

113.

Vaikka unionin tuomioistuin ei tuonut nimenomaisesti esiin syitä, jotka saivat sen ottamaan käyttöön valtion turvallisuusintresseihin puuttumisen vaaraa koskevan varauman, New Yorkin yleissopimuksen määräyksissä, jotka koskevat työsopimusta koskevia oikeudenkäyntejä, on identtinen toteamus.

114.

Tämä yleissopimuksen merkityksellisyyttä koskevista epäilyistäni huolimatta ( 78 ) totean, että yleissopimuksen johdantomääräysten mukaan valtiolla tarkoitetaan muun muassa valtion laitoksia tai elimiä tai muita yhteisöjä siltä osin kuin niillä on oikeus käyttää ja ne tosiasiallisesti käyttävät julkista valtaa. Yleissopimuksen esitöistä ilmenee kuitenkin, että oletetaan, ettei näille yhteisöille ole annettu toimivaltaa hoitaa valtiollisia tehtäviä, ja etteivät ne näin ollen pääsääntöisesti voi vedota lainkäytölliseen koskemattomuuteen. ( 79 ) Lisäksi tämän yleissopimuksen liiketoimia koskevien määräysten mukaan se, että valtion yhteisö tai valtion perustama yhteisö, joka on itsenäinen oikeussubjekti ja jolla on oikeus-, oikeustoimi- ja asianosaiskelpoisuus, osallistuu oikeudenkäyntiin, joka liittyy sellaiseen liiketoimeen, jossa se on itse osallisena, ei vaikuta kyseisen valtion lainkäytölliseen koskemattomuuteen. Tämän on pidettävä sitäkin suuremmalla syyllä paikkansa silloin, kun on kyse – vastaajien kaltaisista – yhteisöistä, jotka eivät ole valtion yhteisöjä.

115.

On vielä todettava, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin mainitsee lainkäytöllistä koskemattomuutta koskevaa väitettä koskevien pohdintojensa yhteydessä direktiivin 2009/15 johdanto-osan 16 perustelukappaleen. Tämän mukaan ”silloin, kun hyväksytty laitos, sen tarkastaja tai sen tekninen henkilökunta myöntää tarvittavia todistuksia viranomaisen puolesta, jäsenvaltion olisi harkittava oikeasuhtaisten oikeudellisten takeiden ja oikeussuojakeinojen varmistamista tällaisen siirretyn toimivallan osalta, mukaan lukien asianmukaisten puolustautumisoikeuksien käyttö, lukuun ottamatta oikeudellista koskemattomuutta, joka on oikeus, johon ainoastaan jäsenvaltiot voivat vedota erottamattomana osana suvereniteettiaan ja jota ei sen vuoksi voi siirtää”.

116.

Direktiivi 2009/15 täydentää kansainvälisestä oikeudesta, kuten Montego Bayn yleissopimuksesta ja SOLAS-yleissopimuksesta, jäsenvaltioille aiheutuvia velvoitteita. Tarkemmin sanottuna tässä direktiivissä säädetään toimenpiteistä, joita jäsenvaltioiden on noudatettava suhteissaan alusten tarkastuksesta ja katsastuksesta sekä niiden todistuskirjojen antamisesta vastaaviin laitoksiin merenkulun turvallisuutta ja meren pilaantumisen ehkäisemistä koskevien kansainvälisten yleissopimusten noudattamisen varmistamiseksi edistäen samalla tavoitteena olevaa palvelujen tarjoamisen vapautta.

117.

Direktiivissä 2009/15 säädetään tässä yhteydessä, että kun jäsenvaltio antaa todistuskirjojen antamista koskevat tehtävät hyväksytylle laitokselle, sen on sisällytettävä tämän laitoksen kanssa tehtyyn sopimukseen laitoksen taloudellista vastuuta koskevat määräykset. Näillä määräyksillä jäsenvaltio varaa itselleen oikeuden nostaa kanne tällaista laitosta vastaan, jos jäsenvaltion on lainvoimaisesti todettu olevan vastuussa merenkulkuonnettomuudesta.

118.

Vaikuttaa siltä, että direktiivin 2009/15 johdanto-osan 16 perustelukappaleessa todetaan näiden hyväksytyille laitoksille asetettujen taloudellista vastuuta koskevien erityisten velvoitteiden täydennykseksi, etteivät vastaajien kaltaiset laitokset kuulu valtiolla olevan lainkäytöllisen koskemattomuuden piiriin.

119.

Tämän direktiiviä 2009/15 koskevan selvityksen täydentämiseksi ja siltä varalta, että direktiivi osoittautuu relevantiksi ennakkoratkaisukysymykseen vastattaessa, totean, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin näyttää sillä, että se mainitsee täytäntöönpanodirektiivin 2014/111/EU ( 80 ) johdanto-osan 21 perustelukappaleen, viittaavan siihen, että kun otetaan huomioon viimeaikainen kehitys, direktiivi 2009/15 ei ole yhteensoveltuva kansainvälisen oikeuden kanssa tai ei ainakaan merenkulun turvallisuutta ja meren pilaantumisen ehkäisemistä koskevan kansainvälisen käytännön kanssa. Täytäntöönpanodirektiivin 2014/111 johdanto-osan 21 perustelukappaleesta nimittäin ilmenee, että unionin oikeuden osalta lakisääteiset todistuskirjat ovat luonteeltaan julkisia, kun taas luokitustodistukset ovat yksityisiä. Sitä vastoin kansainvälisellä tasolla ”lakisääteisiin todistuskirjoihin ja palveluihin” viitataan järjestelmällisesti niin, että ne ovat hyväksytyn laitoksen ”lippuvaltion puolesta” toteuttamia, mikä on ristiriidassa unionin lainsäädännön kanssa.

120.

Tässä yhteydessä riittää kuitenkin, että todetaan yhtäältä, että olen tässä ratkaisuehdotuksessa pitänyt lähtökohtana, etteivät luokitustodistuksen käyttötarkoitukset ole yksinomaan yksityisiä, ( 81 ) ja toisaalta, että direktiivin 2009/15 johdanto-osan 16 perustelukappale koskee luonteeltaan julkisia todistuksia.

121.

Vastaajat kylläkin vetoavat vielä ensinnäkin siihen, ettei direktiiviä 2009/15 sovelleta pääasian tosiseikkoihin, toiseksi siihen, ettei unionilla ole toimivaltaa pakottaa jäsenvaltioita noudattamaan sen tulkintaa tästä oikeudesta, vaikka direktiivin johdanto-osan 16 perustelukappale näyttää kansainvälisen tapaoikeuden tulkinnalta, ( 82 ) kolmanneksi siihen, että tämä direktiivi koskee vain jäsenvaltioita, ja neljänneksi siihen, ettei perustelukappaleella kuitenkaan ole mitään oikeudellista arvoa.

122.

On kuitenkin todettava ensinnäkin, että vaikka pitää paikkansa, ettei direktiivejä 2009/15 ja 2014/111 ajallisesti sovelleta pääasian tosiseikkoihin, sen ratkaisemiseksi, voiko riita-asian asianosainen vedota lainkäytölliseen koskemattomuuteen, on tukeuduttava valtioiden koskemattomuutta koskevaan oikeuteen, sellaisena kuin se oli olemassa pääasian oikeudenkäynnin aikana. ( 83 )

123.

Toiseksi on todettava, että koska kansainvälinen tapaoikeus koskee kysymyksiä, joiden kohde sisältyy kansainvälisten järjestöjen mandaattiin, myös näiden käytäntö voi edistää osaltaan kansainvälisen tapaoikeuden sääntöjen muodostamista tai ilmaisemista. ( 84 )

124.

Minun on tässä yhteydessä huomautettava, että Montego Bayn yleissopimuksessa, jonka sopimuspuoli unioni on, rajataan niiden kansainvälisten velvoitteiden ala, joita lippuvaltioilla on merenkulun turvallisuuden ja meren pilaantumisen ehkäisemisen osalta. Unioni on direktiivin 2009/15 antaessaan käyttänyt toimivaltaansa säätää toimenpiteistä, joita jäsenvaltioiden pitäisi noudattaa suhteissaan valtuutettuihin laitoksiin; nämä suhteet syntyvät näiden kansainvälisten velvoitteiden täyttämiseksi. On lisäksi todettava, että jäsenvaltioiden tuomioistuinten toimivalta käsitellä valtuutettujen laitosten vastuuta koskevia riita-asioita perustuu unionin oikeuteen eli asetukseen N:o 44/2001. Luokitusta ja todistuskirjojen antamista koskevaa toimintaa harjoittavien laitosten lainkäytöllistä koskemattomuutta koskee näin ollen unionin mandaatti.

125.

Kolmanneksi pitää paikkansa, että direktiivi 2009/15 koskee vain jäsenvaltioita. Tämä rajaus ei kuitenkaan johdu unionin lainsäätäjän halusta rajoittaa lainkäytöllistä koskemattomuutta koskevan kansainvälisen tapaoikeuden periaatetta koskevan tulkintansa ulottuvuutta vaan siitä, että unionin mandaatti koskee vain jäsenvaltioita. Sekä jokaisen lainsäätäjän että jokaisen tuomioistuimen toimivalta on alueellisesti tai henkilöllisesti rajoitettua. Tämä ei estä niitä edistämästä osaltaan kansainvälisen tapaoikeuden sääntöjen muodostamista tai ilmaisemista, sillä näiden sääntöjen on paikallisia tapaoikeuksia lukuun ottamatta oltava maailmanlaajuisesti johdonmukaisia, eikä niissä saa olla merkittäviä ristiriitaisuuksia.

126.

Neljänneksi on todettava, että vaikka perustelukappale ei ole oikeudellisesti sitova, se voi yhtäältä olla eräs kansainvälisen järjestön noudattaman käytännön muoto, joka on kansainvälisen oikeuden näkökulmasta omiaan osaltaan edistämään kansainvälisen tapaoikeuden sääntöjen muodostamista tai ilmaisemista. ( 85 ) Kansainvälisen oikeuden mukaisessa merkityksessä valtioiden ja kansainvälisten järjestöjen käytäntö nimittäin ilmenee niiden käyttäytymisestä, ja sillä voi olla monia eri muotoja. ( 86 ) Toisaalta perustelukappaleen voidaan katsoa osoittavan, ettei sääntöä ole hyväksytty oikeudeksi (opinio juris).

127.

Siitä riippumatta, minkä luonteinen kansainvälisen tapaoikeuden tulkinta direktiivin 2009/15 johdanto-osan 16 perustelukappaleesta voidaan löytää, tämä perustelukappale ei ole satunnainen ilmaus unionin kannasta, joka koskee yksityisoikeudellisen laitoksen toteuttamien luokitusta ja todistuskirjojen antamista koskevien toimien luokittelua toimiksi, jotka eivät perustu julkisen vallan käyttöön. Tämä tulkinta vastaa nimittäin asetusta N:o 44/2001 koskevan analyysini tulosta. Muistutan, että tästä ilmenee, että kun otetaan huomioon arviointiperusteet, joilla iure imperii- ja iure gestionis ‑toimet erotetaan toisistaan ja jotka unionin tuomioistuin on kehittänyt siviili- ja kauppaoikeudellisen asian käsitettä koskevassa oikeuskäytännössään, yksityisoikeudellisten laitosten toteuttamia luokitusta ja todistuskirjojen antamista koskevia toimia on pidettävä toimina, jotka on toteutettu käyttämättä julkisen vallan valtaoikeuksia. ( 87 )

128.

Analyysistani ilmenevää kuvaa ei näin ollen voida samastaa tilanteeseen, jossa on yksiselitteisesti olemassa tosiasiallinen käytäntö ja siihen liittyvä opinio juris sellaisen kansainvälisen tapaoikeuden säännön osalta, jonka perusteella vastaajat voivat pääasian oikeudenkäynnissä vedota valtioiden lainkäytölliseen koskemattomuuteen. On mielestäni syytä muistuttaa, ettei sillä, että kieltäydytään tunnustamasta luokitusta ja todistuskirjojen antamista koskevaa toimintaa harjoittavan laitoksen lainkäytöllistä koskemattomuutta, oteta ennalta kantaa laitoksen vastuuseen. Tämä kysymys on käsiteltävä sovellettavan lain aineellisten sääntöjen mukaisesti. Tässä yhteydessä on otettava huomioon, että tällaisilla laitoksilla voi olla myös aineellinen koskemattomuus. ( 88 )

129.

Totean lopuksi, että on katsottava, ettei valtioiden lainkäytöllistä koskemattomuutta koskeva kansainvälisen tapaoikeuden periaate ole esteenä asetuksen N:o 44/2001 soveltamiselle yksityisoikeudellisia laitoksia vastaan nostettua vahingonkorvauskannetta koskevassa riita-asiassa, jossa on kyse luokitusta ja todistuskirjojen antamista koskevasta toiminnasta, jota nämä laitokset harjoittavat kolmannen valtion siirtämän toimivallan nojalla ja sen puolesta ja sen intressissä.

130.

Täydellisyyden vuoksi voidaan esittää lyhyesti kolme huomautusta siltä varalta, ettei unionin tuomioistuin yhdy valtioiden lainkäytöllistä koskemattomuutta koskevan kansainvälisen tapaoikeuden periaatteen sisältöä koskevaan analyysiini.

131.

Ensinnäkin valtioiden lainkäytöllisen koskemattomuuden ja asetuksen N:o 44/2001 toimivaltasääntöjen välistä suhdetta on vaikea asettaa asiayhteyteen.

132.

Kuten vastaajat toteavat, asetuksessa N:o 44/2001 on säännös, joka koskee asetuksen suhdetta jäsenvaltioita sitoviin sopimuksiin, eli sen 71 artikla. Tämän säännöksen mukaan asetus ei vaikuta tuomioistuinten toimivaltaa tai tuomioiden tunnustamista taikka täytäntöönpanoa erityisillä oikeudenaloilla säänteleviin sopimuksiin, joiden osapuolia jäsenvaltiot ovat. Oikeusopin mukaan tällä säännöksellä säännellään erityisesti asetuksen N:o 44/2001 ja Baselin yleissopimuksen suhdetta. ( 89 ) Päättelen tästä, että silloin kun on esitetty lainkäytöllistä koskemattomuutta koskeva väite, kysymys tuomiovallan käytöstä kuuluu asetuksen 71 artiklassa tarkoitettuihin ”erityisiin oikeudenaloihin”, jotka kuuluvat tämän asetuksen soveltamisalaan. ( 90 )

133.

Italian tasavalta ja Panaman tasavalta eivät kuitenkaan ole Baselin yleissopimuksen osapuolia. Pääasian tosiseikkojen muodostamassa tilanteessa lainkäytöllistä koskemattomuutta koskeva väite perustuu joka tapauksessa kansainväliseen tapaoikeuteen, kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa ja kuten vastaajat väittävät.

134.

Asetuksen N:o 44/2001 71 artikla koskee vain sopimuksia, joiden osapuolia jäsenvaltiot olivat asetuksen antamisajankohtana. Tämän säännöksen staattisuus ei vastaa kehittyvää luonnetta, joka on kansainvälisellä tapaoikeudella, joka lisäksi sitoo sekä jäsenvaltioita että unionia. ( 91 ) Se, että asetuksen N:o 44/2001 katsottaisiin määrittävän tämän asetuksen ja valtioiden lainkäytöllistä koskemattomuutta koskevan kansainvälisen tapaoikeuden suhteen, merkitsisi nimittäin, että unionin lainsäätäjä on halunnut jähmettää kansainvälisen tapaoikeuden tilaan, jossa se oli asetuksen antamisajankohtana. Tällainen ratkaisu olisi ilmeisen yhteensoveltumaton SEU 3 artiklan 5 kohdan kanssa, sillä tämän mukaan unioni edistää osaltaan kansainvälisen oikeuden tarkkaa noudattamista ja kehittämistä.

135.

Tämän vuoksi katson, ettei asetuksen N:o 44/2001 71 artikla ole merkityksellinen, siltä osin kuin on kyse tämän asetuksen ja lainkäytöllisen koskemattomuuden suhteesta. Koska asetuksessa ei ole merkityksellisiä säännöksiä, tätä suhdetta on käsitykseni mukaan tutkittava ottamalla huomioon unionin oikeuden ja kansainvälisen oikeuden suhteesta oikeuskäytännössä esitetyt selvennykset, jotka on suureksi osaksi kodifioitu SEU 3 artiklan 5 kohdassa. ( 92 )

136.

Vakiintuneessa oikeuskäytännössä on tässä yhteydessä katsottu, että kansainväliset yleissopimukset, jotka ovat erottamaton osa unionin oikeusjärjestystä ja sitovat unionia, ovat ensisijaisia johdetun oikeuden toimiin nähden, joita on mahdollisuuksien mukaan tulkittava kyseisten yleissopimusten mukaisella tavalla. ( 93 ) Jollei kansainvälisten yleissopimusten ja kansainvälisen tapaoikeuden sääntöjen välisistä eroista muuta johdu, ( 94 ) on todettava, että jos viimeksi mainitut ovat osa unionin oikeusjärjestystä ja sitovat unionia, ( 95 ) niiden on myös oltava ensisijaisia johdetun oikeuden toimiin nähden. Asetuksen N:o 44/2001 kaltaisia johdetun oikeuden toimia on näin ollen tulkittava kansainvälisen tapaoikeuden sääntöjen mukaisesti. ( 96 ) Asetuksen säännöksiä on samaan aikaan tulkittava perusoikeuksien valossa, sillä nämä perusoikeudet ovat erottamaton osa yleisiä oikeusperiaatteita, joiden noudattamista unionin tuomioistuin valvoo ja jotka sisältyvät nykyään perusoikeuskirjaan. ( 97 )

137.

Kahden velvoitteen eli kansainvälisen oikeuden noudattamisen edistämistä koskevan velvoitteen ja unionin oikeusjärjestyksen itsenäisyyden kunnioittamisen varmistamista koskevan velvoitteen olemassaolo voi aiheuttaa jännitteitä, jotka unionin on ratkaistava. Näin on erityisesti silloin, kun kansainvälinen oikeus velvoittaa kansallisen tuomioistuimen tunnustamaan lainkäytöllisen koskemattomuuden, kun taas unionin oikeus velvoittaa tämän tuomioistuimen käyttämään asetuksen N:o 44/2001 2 artiklan 1 kohtaan perustuvaa toimivaltaansa.

138.

Tässä asiayhteydessä on toiseksi todettava, että se, että kansainvälisen oikeuden – sopimukseen tai tapaoikeuteen perustuva – velvoite voisi olla osa unionin oikeusjärjestystä, edellyttää, ettei velvoite saa kyseenalaistaa perustuslaillista rakennetta ja arvoja, joihin unioni perustuu. ( 98 )

139.

Kaksi tuomiota selventää tätä toteamusta. Ensimmäinen niistä on tuomio Unkari v. Slovakia ( 99 ), jossa unionin tuomioistuin totesi, että se, että unionin kansalainen on valtionpäämiehen tehtävissä, voi olla perusteena SEUT 21 artiklassa hänelle vahvistetun liikkumisvapautta koskevan oikeuden rajoitukselle, joka perustuu yleisen kansainvälisen tapaoikeuden ja monenvälisten sopimusten sääntöihin, joiden mukaan valtionpäämiehellä on kansainvälisissä suhteissa erityinen asema, johon liittyy muun muassa erioikeuksia ja vapauksia. Unionin tuomioistuin on tämän perusteella katsonut, että käsiteltävän asian tilanteessa SEUT 21 artiklassa ei asetettu toiselle valtiolle velvollisuutta taata pääsyä alueelleen.

140.

Toinen on tuomio Kadi ja Al Barakaat International Foundation v. neuvosto ja komissio ( 100 ), jossa yhteisöjen tuomioistuin katsoi pääasiallisesti, etteivät kansainvälisessä sopimuksessa asetetut velvollisuudet voi vaikuttaa siten, että loukattaisiin unionin perustuslaillista periaatetta, jonka mukaan kaikissa unionin toimenpiteissä on kunnioitettava perusoikeuksia.

141.

Nämä kaksi unionin oikeuden ja kansainvälisen oikeuden suhdetta koskevaa ja näennäisesti ristiriitaista tulkintaa osoittavat, kuinka tärkeää on pysyttää tasapaino unionin perustuslaillisen identiteetin säilyttämisen ja sen takaamisen välillä, ettei unionin oikeudesta tule kansainvälistä yhteisöä kohtaan vihamielinen vaan että se on aktiivinen osa sitä. ( 101 )

142.

Se, että oikeuspaikan tuomioistuin tunnustaa lainkäytöllisen koskemattomuuden, ei estä kantajaa panemasta asiaa vireille vastaajavaltion tuomioistuimissa, koska nämä ovat lähtökohtaisesti toimivaltaisia käsittelemään tätä valtiota vastaan nostetun kanteen. Tilanne voi olla toinen siltä osin kuin on kyse lainkäytöllisen koskemattomuuden tunnustamisesta yksityisoikeudellisille laitoksille, jotka ovat ulkopuolisia siihen valtioon nähden, josta koskemattomuus johdetaan. Jollei ole alueellista liittymää tähän valtioon, sen tuomioistuimet eivät välttämättä ole toimivaltaisia tutkimaan tällaisia laitoksia vastaan nostettuja kanteita. Kansainvälisten tuomioistuinten tulkintojen mukaan oikeus lainkäytölliseen koskemattomuuteen ei riipu siitä, onko olemassa muita tehokkaita oikeussuojakeinoja korvauksen saamiseen, ( 102 ) eikä näin ollen siitä, onko olemassa toinen kantajan käytettävissä oleva tuomioistuin. Minun on myönnettävä, että suhtaudun myönteisesti väitteeseen, jonka mukaan jäsenvaltion tuomioistuinten toimivaltaan lähtökohtaisesti kuuluvien tilanteiden osalta kansainvälisen tapaoikeuden sääntöä, jolla on tällaisia vaikutuksia, ei pitäisi ilman harkintaa sisällyttää unionin oikeuteen.

143.

Tapaukset, joissa kantajalla ei lainkäytöllisen koskemattomuuden tunnustamisen vuoksi ole käytettävissään mitään oikeuspaikkaa, ovat kuitenkin vain yksittäisiä, ( 103 ) ja niitä voi joka tapauksessa olla vaikea tunnistaa. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin myöntää, että kun otetaan huomioon pääasian olosuhteet, on varmaa, että Panaman tuomioistuimilla on toimivalta käsitellä pääasia. Se, että kieltäydytään katsomasta, että valtioiden lainkäytöllistä koskemattomuutta koskeva kansainvälisen tapaoikeuden periaate on osa unionin oikeusjärjestystä, merkitsisi kuitenkin pesäeroa kansainvälisen yhteisön säännöstöstä kaikkien riita-asioiden osalta, mukaan lukien riita-asioiden, joissa kantajalla on käytettävissään vaihtoehtoinen oikeuspaikka.

144.

Samalla kun pidetään mielessä lainkäytöllisen koskemattomuuden vaikutukset oikeuteen saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimissa ja tarve pysyttää tasapaino unionin perustuslaillisen identiteetin säilyttämisen ja kansainvälisen oikeuden noudattamisen välillä, on näin ollen katsottava, että tämä periaate on osa unionin oikeusjärjestystä.

145.

Kun edellä todettu otetaan huomioon, on kolmanneksi tutkittava, onko perusoikeuskirjan 47 artiklan ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen valossa mahdollista, että kansallinen tuomioistuin kieltäytyy tunnustamasta lainkäytöllistä koskemattomuutta ja käyttää asetuksen N:o 44/2001 toimivaltasääntöön perustuvaa toimivaltaansa.

146.

Oikeus saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimissa on olennainen osa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleessa ilmaistua oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. ( 104 ) On samaten todettava, että perusoikeuskirjan 47 artiklaan sisältyvä tehokkaan oikeussuojan periaate muodostuu eri osatekijöistä, joihin kuuluu muun muassa oikeus saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimissa. ( 105 )

147.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön tarkastelu osoittaa, että sen käsityksen mukaan lainkäytöllisen koskemattomuuden tunnustaminen rajoittaa tätä oikeutta. Tällaisella rajoituksella kuitenkin pyritään oikeutettuun tavoitteeseen eli siihen, että noudatetaan kansainvälistä oikeutta, jotta edistettäisiin valtioiden välistä kohteliaisuutta ja hyviä suhteita siten, että kunnioitetaan toisen valtion suvereniteettia. Toisaalta tämä rajoitus ei yleensä ole suhteeton, kun se heijastaa valtioiden koskemattomuutta koskevia yleisesti tunnustettuja kansainvälisen oikeuden periaatteita. ( 106 )

148.

Supreme Court of the United Kingdom (Yhdistyneen kuningaskunnan ylin tuomioistuin) on äskettäin todennut samansuuntaisesti, että jollei valtioiden lainkäytöllisen koskemattomuuden periaatteesta johtuvaa velvollisuutta ole, tuomiovallan käyttämisestä kieltäytymisellä rikotaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklaa ja – unionin oikeuteen perustuvien vaatimusten osalta – myös perusoikeuskirjan 47 artiklaa. ( 107 ) Se ei tuomiossaan kuitenkaan tutkinut, estettiinkö koskemattomuuden tunnustamisella asetukseen N:o 44/2001 perustuvan toimivallan käyttämistä. Kyseinen tuomioistuin näyttää sitä vastoin katsoneen, että perusoikeuskirjan 47 artiklan horisontaalisen välittömän oikeusvaikutuksen johdosta tähän artiklaan voidaan vedota kolmatta valtiota vastaan lainkäytöllistä koskemattomuutta koskevan kansallisen säännöksen syrjäyttämiseksi riita-asiassa, jossa kanne perustuu unionin oikeusjärjestyksessä taattuun oikeuteen.

149.

Käsiteltävässä tapauksessa pääasiassa nostetun kanteen asiakysymys ei perustu unionin oikeuteen.

150.

Tässä yhteydessä on ensinnäkin todettava, että jos kansallinen tuomioistuin johtaa toimivaltansa käsitellä riita-asia asetuksesta N:o 44/2001, se soveltaa unionin oikeutta, siten kuin perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdassa tarkoitetaan. ( 108 ) Lisäksi tehokkaan oikeussuojan periaate on unionin oikeuden yleinen periaate. Tästä seuraa, että jos perusoikeuskirjan 47 artiklan antaman suojan ulottuvuus – mistä tahansa syystä – rajoittuu perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuihin oikeuksiin ja velvollisuuksiin, tämän yleisen periaatteen pitäisi ”täyttää aukko”. ( 109 )

151.

Seuraavaksi on todettava, että perusoikeuskirjan 47 artikla riittää itsessään, eikä sitä täydy täsmentää unionin oikeuden tai kansallisen oikeuden lisäsäännöksillä, jotta yksityiset saisivat oikeuden, johon voidaan vedota sellaisenaan. ( 110 ) Koska tehokkaan oikeussuojan periaate kattaa oikeuden saattaa asiansa tuomioistuinten käsiteltäväksi, yksityisen on voitava vedota jäsenvaltioiden viranomaisissa oikeuteensa panna asia vireille toimivaltaisessa tuomioistuimessa.

152.

On vielä todettava, että unionin tuomioistuin on jo katsonut, että velvollisuus jättää soveltamatta kaikki unionin oikeuden säännön, jolla on välitön oikeusvaikutus, kanssa ristiriidassa olevat kansallisen lainsäädännön säännökset, ei riipu siitä, että yksityisten oikeusasemaa voidaan mahdollisesti muuttaa sen jälkeen, kun kansallinen tuomioistuin jättää soveltamatta tuomioistuinten toimivaltaa koskevaa kansallista säännöstä ja lausuu kyseisessä tuomioistuimessa tehdystä hakemuksesta. ( 111 ) Saman on koskettava yhtäältä kansainvälisen oikeuden velvoitteiden ja toisaalta unionin oikeuden velvoitteiden tasapainottamisen vaikutuksia. ( 112 )

153.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei esitä tässä yhteydessä epäilyjä siitä, että asia on tosiasiallisesti mahdollista saattaa Panaman tuomioistuinten käsiteltäväksi. Se myöntää lisäksi, ettei pääasiassa ole kyse ius cogensiin kuuluvien kansainvälisten sääntöjen vastaista rikoksista. Katson näin ollen, ettei oikeus saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimissa ole esteenä sille, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tunnustaa pääasian oikeudenkäynnissä lainkäytöllisen koskemattomuuden.

154.

Tämän vaikuttamatta edellä esitettyihin lisähuomautuksiin, jotka koskevat lainkäytöllisen koskemattomuuden laajuutta pääasiassa, pysyn tämän ratkaisuehdotuksen 129 kohdassa esittämässäni kannassa.

155.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Tribunale di Genovan ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti:

Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 22.12.2000 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 44/2001 1 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että tässä säännöksessä tarkoitetun siviili- ja kauppaoikeudellisen asian käsitteen alaan kuuluu vahingonkorvauskanne, joka on kohdistettu yksityisoikeudellisiin laitoksiin sellaisen luokitusta ja todistuskirjojen antamista koskevan toiminnan johdosta, jota nämä laitokset ovat harjoittaneet kolmannen valtion siirtämän toimivallan nojalla tämän valtion puolesta ja sen intressissä.

Valtioiden lainkäytöllistä koskemattomuutta koskeva kansainvälisen tapaoikeuden periaate ei ole esteenä sille, että tällaista kannetta koskevassa riita-asiassa sovelletaan asetusta N:o 44/2001.