1.

Missä olosuhteissa ja miten pitkän ajan kuluttua vakuutuksenottaja voi peruuttaa henkivakuutussopimuksen vetoamalla peruuttamisoikeutta koskevien tietojen antamatta jättämiseen tai virheellisyyteen?

2.

Vakuutusdirektiivien asiaa koskevien säännösten mukaan vakuutuksenottajalla on oikeus peruuttaa henkivakuutussopimus lyhyen määräajan kuluessa sopimuksen tekemisestä. Vakuutuksenantajan on annettava sopimusta tehtäessä tästä oikeudesta riittävät tiedot.

3.

Nyt käsiteltävät asiat perustuvat kahden Itävallan kansallisen tuomioistuimen esittämiin neljään ennakkoratkaisupyyntöön, joissa unionin tuomioistuinta pyydetään selventämään lähinnä sitä, missä tapauksissa puutteellisten tietojen antaminen on rinnastettava tietojen ilmoittamatta jättämiseen siinä mielessä, että kumpikaan ei johda tavoitteeseen. Unionin tuomioistuinta pyydetään selventämään tällaisia tapauksia varten myös sitä, miten pitkään vakuutuksenottajalla on peruuttamisoikeus. Siinä tapauksessa, että ajallisesti rajoittamattoman peruuttamisoikeuden käyttö on poikkeuksellisesti sallittua tai jopa välttämätöntä unionin oikeuden perusteella, lopuksi tiedustellaan, mitä unionin oikeussääntöjä sovelletaan peruutusilmoituksen oikeusvaikutuksiin.

4.

Koska pääasioissa riidanalaiset henkivakuutussopimukset tehtiin eri ajankohtina, on sovellettava ja tulkittava eri direktiivien säännöksiä. Asioissa C-355/18, C-356/18 ja C-357/18 esitettyjä ennakkoratkaisukysymyksiä sekä asiassa C-479/18 esitettyä toista ennakkoratkaisukysymystä on arvioitava toisen ( 2 ) ja kolmannen ( 3 ) henkivakuutusdirektiivin ( 4 ) perusteella, kun taas asiassa C-479/18 esitettyjen muiden ennakkoratkaisukysymysten kannalta merkitystä on myös myöhemmin annetuilla direktiiveillä 2002/83 ( 5 ) ja 2009/138 ( 6 ). Tulkittavat direktiivin säännökset ovat kuitenkin sisällöltään yhdenmukaisia, joten tämä ei aiheuta eroavuuksia.

5.

Toisen henkivakuutusdirektiivin 15 artiklan 1 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on määrättävä, että vakuutuksenottajalla, joka tekee yksilöllisen henkivakuutussopimuksen, on oikeus peruuttaa sopimus määräajassa, joka on 14–30 päivää siitä, kun hän sai tiedon sopimuksen tekemisestä.

Vakuutuksenottajan tekemä peruutusilmoitus vapauttaa hänet kaikista vastaisista sopimusvelvoitteista.

Peruutuksen muut oikeusvaikutukset ja sen edellytykset määräytyvät sopimukseen – – sovellettavan lain perusteella; tämä koskee erityisesti menettelytapoja, joita käyttäen vakuutuksenottajalle ilmoitetaan sopimuksen tekemisestä.”

Direktiivin 2002/83 35 artiklan 1 kohta ja Solvenssi II -direktiivin 186 artiklan 1 kohta vastaavat pitkälti tätä säännöstä.

6.

Kolmannen henkivakuutusdirektiivin 31 artiklan 1 ja 4 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Ennen vakuutussopimuksen tekemistä vakuutusyrityksen on ilmoitettava vakuutuksenottajalle vähintään ne tiedot, jotka ovat liitteessä II olevassa A kohdassa.

– –

4.   Sitoumusjäsenvaltio antaa tämän artiklan ja liitteen II täytäntöönpanoa koskevat yksityiskohtaiset määräykset.”

Direktiivin 2002/83 36 artiklan 1 kohta ja Solvenssi II -direktiivin 185 artikla sisältävät vastaavat säännökset.

7.

Kolmannen henkivakuutusdirektiivin liitteessä II (”Vakuutuksenottajille annettavat tiedot”) olevassa A kohdassa lueteltiin tiedot, jotka vakuutuksenottajalle on annettava tiedoksi ennen sopimuksen tekemistä. ( 7 ) Liitteen toisen virkkeen mukaan tiedot on ”ilmoitettava selkeästi ja täsmällisesti kirjallisina ja niiden on oltava annettu sitoumusjäsenvaltion virallisella kielellä”. ( 8 ) Liitteessä olevan A kohdan a. 13 alakohdan mukaan tällaisia tietoja ovat ”Tiedot vakuutuksen perustamiseen käytettävissä olevasta ajasta ja peruuttamisoikeuden käyttämisestä”. ( 9 )

8.

Vakuutussopimuksista annetun Itävallan lain (Versicherungsvertragsgesetz, jäljempänä VersVG), sellaisena kuin sitä sovelletaan asioissa C-356/18 ja C-357/18 kyseessä oleviin pääasioihin sekä asiassa C-479/18 kyseessä olevaan pääasiaan A ja B, ( 10 ) 165a §:ssä säädettiin seuraavaa:

”(1)   Vakuutuksenottajalla on oikeus peruuttaa sopimus kahden viikon kuluessa sopimuksen tekemisestä. Mikäli vakuutuksenantaja on myöntänyt alustavan vakuutusturvan, vakuutuksenantajalla on oikeus sanotun vakuutusturvan kestoaikaa vastaavaan vakuutusmaksuun.

(2)   Mikäli vakuutuksenantaja ei ole täyttänyt yhteystietojensa ilmoittamista koskevaa velvollisuuttaan (VAG:n 9a §:n 1 momentin 1 kohta), 1 momentissa tarkoitettu määräaika sopimuksen peruuttamiselle ei ala kulua, ennen kuin vakuutuksenottaja on saanut tietoonsa nämä yhteystiedot.

(3)   Edellisissä momenteissa säädettyä ei sovelleta ryhmävakuutussopimuksiin ja sopimuksiin, joiden kesto on enintään kuusi kuukautta.”

9.

Asiassa C-355/18 kyseessä olevaan pääasiaan sekä asiassa C-479/18 kyseessä olevaan pääasiaan C sovellettavalla VersVG:n ( 11 ) 165a §:n toisinnolla pidennettiin 1 momentissa mainittua määräaikaa 30 päivään. Asiassa C-479/18 kyseessä olevan pääasian D kannalta merkityksellinen VersVG:n 165a §:n toisinto sisältää uuden 2a momentin ( 12 ), jonka sanamuoto on seuraava:

”(2a)   Mikäli vakuutuksenottaja on kuluttaja (kuluttajansuojalain (Konsumentenschutzgesetz) 1 §:n 1 momentin 2 kohta), 1 ja 2 momentissa tarkoitettu määräaika sopimuksen peruuttamiselle alkaa kulua vasta, kun vakuutuksenottajalle on annettu tiedot myös kuluttajalle kuuluvan peruuttamisoikeuden käyttämisestä.”

10.

Itävallan vakuutusvalvontalain (Versicherungsaufsichtsgesetz, jäljempänä VAG) 9a §:n 1 momentissa, sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasioihin (BGBl. nro 447/1996 ja BGBl. I nro 34/2015), säädettiin muun muassa seuraavaa:

”(1)   Vakuutuksenottajalle on Itävallassa sijaitsevaa riskiä koskevaa vakuutussopimusta tehtäessä, ennen kuin vakuutuksenottaja hyväksyy sopimuksen, ilmoitettava kirjallisesti

– –

11.

Kaikkien pääasioiden kohteena on luonnollisten henkilöiden oikeudet saada takaisin maksetut vakuutusmaksut ja pääomitetut korot, joita he vaativat vakuutuksenottajina asianomaisilta henkivakuuttajilta. Nämä vaatimukset perustuvat asianomaisten vakuutuksenottajien kauan sopimuksen tekemisen ja osittain vielä kyseisen sopimuksen irtisanomisen jälkeen antamiin peruutusilmoituksiin (nk. ajallisesti rajoittamaton peruuttamisoikeus).

12.

Pääasioiden kantajat vetoavat vaatimustensa tueksi lähinnä siihen, että asianomaiset vakuutuksenantajat ovat joko jättäneet antamatta tietoa heille kuuluvasta peruuttamisoikeudesta (asiassa C-479/18 kyseessä oleva pääasia B) tai antaneet siitä virheellistä tietoa. Peruuttamisoikeudesta annetut tiedot ovat virheellisiä, koska niissä edellytettiin kirjallista ja allekirjoitettua peruutusilmoitusta, vaikka kansallisen lainsäädännön mukaan vapaamuotoinen irtisanominen on riittävä. Vakuutuksenottajia on siksi kantajien mukaan estetty käyttämästä heille unionin oikeudessa taattua peruuttamisoikeutta, joten peruutuksesta ilmoittamisen määräaika ei ole vielä alkanut kulua.

13.

Pääasioissa kantajina olevat vakuutuksenottajat ja vastaajina olevat vakuutuksenantajat ovat eri mieltä siitä, oliko peruuttamisoikeus jo päättynyt, kun kyseistä oikeutta käytettiin. Erimielisyyttä on myös siitä, rajoittuvatko vakuutuksenottajan oikeudet palautettaviin maksuihin sopimuksen purkautumisajankohdan takaisinostoarvoon, vai onko kaikki suoritetut maksut palautettava takaisin perusteettomaan etuun perustuvaa palauttamista koskevien periaatteiden mukaisesti.

14.

Asioissa C-355/18–C-357/18 kantajina olevat vakuutuksenottajat perustelevat vaatimuksiaan lähinnä sillä, että heillä oli ajallisesti rajoittamaton peruuttamisoikeus, koska heille oli annettu virheellistä tietoa peruutusilmoituksen muotovaatimuksesta. Kantajien vaatimukset hyväksyttiin ensimmäisessä oikeusasteessa. Ennakkoratkaisua pyytänyt toisen oikeusasteen tuomioistuin Landesgericht Salzburg on katsonut tarpeelliseksi pyytää unionin tuomioistuinta tulkitsemaan vakuutusdirektiivien asiaa koskevia säännöksiä, koska se on epävarma siitä, missä määrin peruuttamisoikeutta koskevia tietoja on pidettävä virheellisinä, jos ne eivät johda vakuutuksenottajaa harhaan tämän peruuttamisoikeuden sisällön osalta.

15.

Asioissa C-355/18 ja C-356/18 sopimus todettiin peruutetuksi, kun se oli lakannut irtisanomisen tai takaisinoston seurauksena. Asiassa C-357/18 riidanalaista henkivakuutussopimusta ei sen sijaan ollut purettu aiemmin tehdyllä irtisanomisella, kun peruutusilmoitus tehtiin.

16.

Asiassa C-479/18 esitetyn ennakkoratkaisupyynnön taustalla on neljä pääasiaa – joita ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin Bezirksgericht für Handelssachen Wien (Wienin kaupallisten asioiden piirioikeus, Itävalta) kutsuu pääasioiksi A–D – jotka koskevat vakuutuksenottajien asianomaisia vakuutuksenantajia vastaan nostamia samankaltaisia kanteita, joissa on kyse henkivakuutussopimusten purkamisesta. Myös nämä vakuutuksenottajat olivat ilmoittaneet kauan sopimuksen tekemisen jälkeen peruuttavansa sopimuksen peruuttamisoikeutta koskevien tietojen virheellisyyden tai antamatta jättämisen vuoksi. Pääasiassa B vakuutuksenottaja oli ilmoittanut peruuttamisesta peruuttamisoikeutta koskevien tietojen antamatta jättämisen vuoksi sopimuksen irtisanomisen ja takaisinostoarvon maksamisen jälkeen.

17.

Landesgericht Salzburg on esittänyt unionin tuomioistuimelle asioissa C-355/18 ja C-356/18 seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

18.

Landesgericht Salzburg on esittänyt unionin tuomioistuimelle asiassa C-357/18 vain ensimmäisen näistä ennakkoratkaisukysymyksistä.

19.

Asiat C-355/18, C-356/18 ja C-357/18 yhdistettiin unionin tuomioistuimen presidentin 22.6.2018 antamalla määräyksellä kirjallista ja suullista käsittelyä sekä tuomion antamista varten.

20.

Asiassa C-479/18 Bezirksgericht für Handelssachen Wien on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

21.

Asia C-479/18 yhdistettiin asioihin C-355/18, C-356/18 ja C-357/18 unionin tuomioistuimen presidentin 26.2.2019 tekemällä päätöksellä suullista käsittelyä ja tuomion antamista varten.

22.

Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisumenettelyssä kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet pääasioiden asianosaiset, Itävallan tasavalta, Tšekin tasavalta, Italia ja Euroopan komissio. Samat osapuolet, asiassa C-479/18 kyseessä olevan pääasian C kantajaa, Italiaa ja Tšekin tasavaltaa lukuun ottamatta, olivat edustettuina myös 11.4.2019 pidetyssä istunnossa.

23.

Asioissa C-355/18, C-356/18 ja C-357/18 kantajina olevat vakuutuksenottajat viittaavat kansallisen lainsäädännön merkitykseen peruuttamisoikeutta koskevien tietojen arvioinnin kannalta ja esittävät epäilyjä siitä, onko unionin tuomioistuimella toimivaltaa vastata ennakkoratkaisukysymyksiin.

24.

Peruuttamisoikeutta koskevien tietojen asianmukaisuutta on todellakin arvioitava yksittäistapauksessa ensisijaisesti kulloinkin sovellettavan kansallisen lainsäädännön perusteella. ( 13 ) Tämä perustuu ensinnäkin siihen, että kolmannen henkivakuutusdirektiivin 31 artiklan 4 kohdan, direktiivin 2002/83 36 artiklan 4 kohdan ja Solvenssi II -direktiivin 185 artiklan 8 kohdan mukaan jäsenvaltiot antavat täytäntöönpanomääräykset unionin oikeuden mukaista tietojen ilmoittamista varten. Ilmoitettavia tietoja ovat muun muassa ”tiedot peruuttamisoikeuden käyttämisestä”, jotka toisen henkivakuutusdirektiivin 15 artiklan 1 kohdan kolmannen alakohdan, direktiivin 2002/83 35 artiklan 1 kohdan kolmannen alakohdan tai Solvenssi II -direktiivin 186 artiklan 1 kohdan kolmannen alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on myös vahvistettava.

25.

Vastaavasti nyt käsiteltävässä asiassa on lähtökohtaisesti ennakkoratkaisua pyytäneiden tuomioistuinten tehtävä määrittää, onko kansallinen lainsäädäntö esteenä peruuttamisoikeutta koskevissa tiedoissa esitetylle maininnalle, jonka mukaan peruuttamisilmoitus on tehtävä tietyn muotoisena, jotta se olisi pätevä.

26.

Jäsenvaltioiden on kuitenkin huolehdittava siitä, ”että [henkivakuutusdirektiivien] tehokas vaikutus varmistetaan direktiivien tavoitteet huomioon ottaen”. ( 14 ) Näin ollen unionin tuomioistuimen tehtävänä on valvoa tämän jäsenvaltioiden sääntelyvaltaa koskevan yleisen rajoituksen noudattamista.

27.

Asioissa C-355/18, C-356/18 ja C-357/18 ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lopuksi, mitä vaatimuksia mainituissa direktiivin säännöksissä on vahvistettu peruuttamisilmoituksen muodon ja peruuttamisoikeudesta ilmoittamisen osalta.

28.

Näin ollen ei ole aiheellista epäillä, onko unionin tuomioistuimella toimivaltaa vastata ennakkoratkaisukysymyksiin asioissa C-355/18, C-356/18 ja C-357/18.

29.

Lisäksi on väitetty, että kansallisen lainsäädännön asiaa koskevat säännökset on esitetty puutteellisesti asioissa C-355/18, C-356/18 ja C-357/18 esitetyissä ennakkoratkaisukysymyksissä, minkä vuoksi kysymykset olisi jätettävä tutkimatta.

30.

Tämä kantajina olevien vakuutuksenottajien esittämä väite ei ole vakuuttava etenkään, kun otetaan huomioon samojen asianosaisten esiin tuoma toimivallan jako unionin tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuinten kesken. Siltä osin kuin peruutusilmoituksen muotoa koskevilla ennakkoratkaisukysymyksillä pyritään viime kädessä selventämään jäsenvaltioiden sääntelyvaltaa peruuttamisoikeuden käyttöä koskevien menettelytapojen vahvistamisen suhteen, unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 94 artiklassa esitettyjen vaatimusten osalta riittää joka tapauksessa, kun esitetään asiaan mahdollisesti sovellettava kansallisen oikeussäännön sanamuoto ja sen tulkinta kansallisissa tuomioistuimissa.

31.

Kaikki yhdistetyissä asioissa C-355/18, C-356/18 ja C-357/18 esitetyt ennakkoratkaisukysymykset voidaan näin ollen ottaa tutkittaviksi.

32.

Ennakkoratkaisukysymykset koskevat pääasiallisesti edellä ( 15 ) jo esitettyjä kolmea oikeudellista kysymystä.

33.

Ensimmäisessä vaiheessa on tarkasteltava sitä, missä tapauksissa peruuttamisoikeutta koskevien tietojen antaminen on rinnastettava tietojen ilmoittamatta jättämiseen siinä mielessä, että kumpikaan ei johda tavoitteeseen (A). Siltä osin kuin pääasioissa kantajina olevat vakuutuksenottajat katsovat, ennen sopimuksen tekemistä annettavien tietojen virheellisyys johtaa tällaiseen tilanteeseen, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee asioissa C-355/18, C-356/18 ja C-357/18 esitetyllä ensimmäisellä tai ainoalla ennakkoratkaisukysymyksellä, määritetäänkö vakuutusdirektiiveissä peruuttamisoikeudesta ilmoittamisen yhteydessä annettavien tietojen sisältö ja jos määritetään, missä määrin.

34.

Mikäli peruuttamisoikeutta koskevien virheellisten tietojen antaminen rinnastetaan mahdollisesti unionin oikeudessa säädettyjen tietojen antamatta jättämiseen, toisessa vaiheessa – tutkittaessa asioissa C-355/18 ja C-356/18 esitettyä toista ennakkoratkaisukysymystä ja asiassa C-479/18 esitettyjä kolmea ensimmäistä ennakkoratkaisukysymystä – on tarkasteltava sitä, missä määrin vakuutusdirektiiveissä on säädetty tällaisen velvoitteen rikkomisen vaikutuksista peruuttamista koskevan määräajan kulumiseen (B).

35.

Mikäli vakuutuksenottaja voi käyttää peruuttamisoikeutta myös pitkän ajan kuluttua sopimuksen tekemisestä sen perusteella, että vakuutuksenottajalle ei ole annettu peruuttamisoikeudesta unionin oikeudessa vahvistettujen vaatimusten mukaista tietoa, lopuksi olisi tarkasteltava kysymyksiä, jotka koskevat vakuutuksenottajan vaatimusten suuruutta tällaisen ajallisesti rajoittamattoman peruuttamisoikeuden tapauksessa (neljäs ja viides ennakkoratkaisukysymys asiassa C-479/18) (C).

36.

Tältä osin herää kysymys, sisältävätkö vakuutusdirektiivit ylipäätään säännöksiä, joiden perusteella voitaisiin arvioida tietoja, jotka asianomaisen vakuutuksenantajan on ilmoitettava antaessaan tietoa peruuttamisoikeuden käyttöön liittyvistä menettelytavoista. Jäsenvaltioilla on nimittäin periaatteessa toimivalta vahvistaa tällaiset menettelytavat. ( 16 )

37.

Yksilöllisen henkivakuutussopimuksen tehneellä vakuutuksenottajalla on kuitenkin ollut toisen henkivakuutusdirektiivin myötä oikeus peruuttaa kyseinen sopimus lyhyen määräajan ( 17 ) kuluessa. Vakuutuksenottajalle annetaan näin ollen mahdollisuus purkaa ehdoitta henkivakuutussopimus sopimuksen tekemisen jälkeenkin. Määräaika alkaa kulua siitä päivästä, jona vakuutuksenottaja saa tiedon sopimuksen tekemisestä.

38.

Jotta vakuutuksenottaja voi käyttää hänelle unionin oikeudessa taattua oikeutta tehokkaasti, vakuutuksenantajan on ilmoitettava vakuutuksenottajalle peruuttamisoikeuden käyttämistä koskevista menettelytavoista ennen sopimuksen tekemistä.

39.

Tuomiossa Endress ( 18 ) unionin tuomioistuin selvensi tältä osin, että toisen ja kolmannen henkivakuutusdirektiivin asiaa koskevien säännösten kanssa ristiriidassa on kansallinen säännös, jossa myönnetään vakuutuksenottajalle peruuttamisoikeus vain enintään yhden vuoden ajan ensimmäisen vakuutusmaksun maksamisesta, kun vakuutuksenottajalle ei ole ilmoitettu hänellä olevasta peruuttamisoikeudesta.

40.

Kun kansallinen tuomioistuin arvioi konkreettisesti peruuttamisoikeutta koskevien tietojen ilmoittamista, ratkaiseva merkitys on sillä, onko vakuutuksenottajalla kyseisten tietojen ilmoittamisen jälkeen kaikki tiedot käyttääkseen peruuttamisoikeuttaan tehokkaasti.

41.

Vaaditut tiedot ilmenevät kulloinkin sovellettavista kansallisista säännöksistä. ( 19 ) Peruuttamisoikeutta koskevien tietojen muodon ja sisällön osalta vakuutusdirektiivien asiaa koskevissa säännöksissä ( 20 ) vaaditaan ainoastaan, että tällaiset tiedot on ilmoitettava ”selkeästi ja täsmällisesti” kirjallisina. ( 21 )

42.

Tästä seuraa, että peruuttamisoikeutta koskevissa tiedoissa on joka tapauksessa esitettävä maininta siitä, missä muodossa peruuttamisilmoitus on tehtävä, jos tämän ilmoituksen pätevyys edellyttää sovellettavien kansallisten säännösten mukaan ilmoituksen tekemistä tietyssä muodossa.

43.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että sen näkemyksen mukaan asiaan sovellettavan kansallisen säännöksen VersVG:n 165a §:n pääasioiden kannalta merkityksellisissä toisinnoissa ei säädetä, että peruuttamisilmoitus on tehtävä tietyssä muodossa, jotta se olisi pätevä. ( 22 ) Tätä taustaa vasten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensinnäkin, edellyttääkö täsmällisten tietojen antaminen vakuutuksenottajalle, että ennen sopimuksen tekemistä annettavissa tiedoissa mainitaan nimenomaisesti, ettei peruuttamista tarvitse tehdä tietyssä muodossa.

44.

Tähän liittyen tiedustellaan myös, onko vakuutuksenantajan edellä esitetyn perusteella voitava vaatia ennen sopimuksen tekoa annettavissa tiedoissa, että peruuttamisilmoitus on tehtävä tietyssä muodossa, jotta se olisi pätevä.

45.

Itävallan hallitus korostaa perustellusti, että vakuutusdirektiiveissä nimenomaisesti tunnustetut jäsenvaltioiden sääntelyvaltuudet, jotka koskevat peruuttamisoikeuden käytön edellytyksiä, ulottuvat myös sen vahvistamiseen, voidaanko peruuttamisesta ilmoittaa vapaamuotoisesti vai onko se tehtävä jossain tietyssä muodossa.

46.

Jos kansallisessa lainsäädännössä ei säädetä, että peruuttamisilmoituksen tekemisessä on noudatettava tiettyä muotoa, jotta se olisi pätevä, kansallisen lainsäädännön perusteella on lähtökohtaisesti määritettävä myös, voidaanko sopimuksessa vahvistaa muotovaatimus – ja jos voidaan, millä edellytyksin. Pääasiat koskevat ennen sopimuksen tekemistä annettavissa tiedoissa esitettävää mainintaa siitä, että peruuttaminen on tehtävä kirjallisesti tai allekirjoitetulla asiakirjalla, jotta peruuttaminen olisi pätevä. Asiassa C-479/18 ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen antamien tietojen mukaan kyseinen asiakirjamuoto (Schriftform) ( 23 ) edellyttää Itävallan siviililain (Allgemeines bürgerliches Gesetzbuch) 886 §:n perusteella ilmoituksen tekijän omakätistä allekirjoitusta tai hyväksyttyä sähköistä allekirjoitusta.

47.

Ennakkoratkaisua pyytäneet tuomioistuimet vastaavat tähän kansallisen lainsäädännön tulkintaa koskevaan kysymykseen tosin eri tavoin: Asiassa C-479/18 ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin lähtee ensimmäisen ennakkoratkaisukysymyksen sanamuodon perusteella ilmeisesti siitä, että sopimuksessa vahvistettu muotovaatimus, johon viitataan peruuttamisoikeutta koskevissa tiedoissa, on ristiriidassa laissa säädetyn vapaamuotoisen ilmoituksen kanssa, kun taas asioissa C-355/18–C-357/18 ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin korostaa, että ”kirjallisesta peruuttamisilmoituksesta sopimista – – ei ole kielletty kansallisessa lainsäädännössä”.

48.

Tältä osin on muistutettava siitä, että kun kansalliset tuomioistuimet soveltavat kansallista oikeutta, jonka tulkintaa niiltä on pyydetty, niiden on tulkittava sitä mahdollisimman pitkälle kyseessä olevan direktiivin sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti. ( 24 ) Siltä osin kuin kansallinen oikeus on esteenä sille, että sopimuksessa sovitaan peruuttamisesta allekirjoitetulla asiakirjalla (tai tällaisesta muodosta ei sovita), unionin oikeudessa säädetty ilmoittamisvelvollisuus menettäisi mahdollisesti merkityksensä. Pelkkä maininta vapaamuotoisuudesta ei kaikissa tapauksissa mahdollista sitä, että vakuutuksenottaja voi käyttää peruuttamisoikeuttaan tehokkaasti.

49.

Pelkkä maininta mahdollisuudesta ilmoittaa peruuttamisesta vapaamuotoisesti ei nimittäin mahdollista sitä, että vakuutuksenottaja voi käyttää peruuttamisoikeuttaan oikeudellisesti varmalla tavalla. Erityisesti suullisesti tai puhelimitse tehdyn peruuttamisilmoituksen täsmällistä ajankohtaa ja sisältöä on yleensä vaikea todistaa. Tästä aiheutuva oikeudellinen epävarmuus vaikuttaa erityisen haitallisesti vakuutusdirektiivien tavoitteeseen, jonka mukaan vakuutuksenottajille on annettava täsmälliset tiedot, jotta he voivat käyttää peruuttamisoikeuttaan tehokkaasti ja oikeudellisesti varmalla tavalla. Myös Itävallan lainsäädännössä säädetään nyttemmin – 1.1.2019 lähtien – nimenomaisesti, että ilmoitus on tehtävä kirjallisessa muodossa. ( 25 ) Tämä voisi selittää myös sen, miksi muissa jäsenvaltioissa, joissa peruutusilmoituksen muodosta ei ole annettu säännöksiä, peruuttamisohjeen tai vakuutushakemuksen tiedot peruutusilmoituksen muodosta ovat ratkaisevia. ( 26 )

50.

Vertailu rahoituspalvelujen etämyynnistä annetun direktiivin 2002/65 ( 27 ) 6 artiklaan sisältyvien peruuttamisoikeutta koskevien säännösten kanssa, joita periaatteessa sovelletaan henkivakuutussopimuksiin, ( 28 ) mikäli ne on tehty etämyyntinä kuluttajien kanssa, osoittaa, että sopimukseen perustuva muotovaatimus on sallittava. Direktiivin 2002/65 6 artiklan 6 kohdan toisessa virkkeessä säädetään peruuttamisilmoituksen muodon osalta, että kuluttajan on ilmoitettava peruuttamisesta ”ennen määräajan päättymistä hänelle [palvelun tarjoajan antamia] käytännön ohjeita noudattaen ja kansallisen lainsäädännön mukaisesti todistettavissa olevalla tavalla”. Tämän perusteella on joka tapauksessa selvää, että unionin lainsäätäjä pitää erityisen tärkeänä oikeudellisesti varmaa näyttöä peruutusilmoituksesta, erityisesti kun on kyse rahoituspalvelujen, kuten yksilöllisten henkivakuutussopimusten, myynnistä.

51.

Edellä esitetystä seuraa, että peruuttamisoikeuksista ilmoittamisella ei taata vakuutuksenottajan mahdollisuutta käyttää tehokkaasti peruuttamisoikeuttaan, jos ilmoituksessa ainoastaan viitataan mahdollisuuteen ilmoittaa peruuttamisesta vapaamuotoisesti. Tämä mahdollisuus voidaan varmistaa pikemminkin ainoastaan vahvistamalla oikeudellisesti sitova muoto, jota on noudatettava peruuttamisilmoituksen antamisessa. Sen vuoksi allekirjoitetun asiakirjan vaatiminen ei ole ainoastaan sallittua vaan myös välttämätöntä unionin oikeuden kannalta. Mikäli noudatettavaa muotoa ei ole vahvistettu lainsäädännössä, se on määritettävä täsmällisesti peruuttamisoikeutta koskevissa ennen sopimuksen tekoa annettavissa tiedoissa.

52.

Kun kansalliset tuomioistuimet soveltavat kansallista oikeutta, jota niitä on pyydetty tulkitsemaan, niiden on päätettävä, voidaanko kansallista oikeutta tulkita direktiivin mukaisesti. Jos näin on, ( 29 ) kansallista lainsäädäntöä on tulkittava unionin oikeuden mukaisesti eli siten, että muotovaatimuksesta voidaan sopia pätevästi. Tämä sulkisi pois myös sen, että peruuttamisoikeutta koskevien tietojen virheellinen luonne johdettaisiin suoraan tällaisesta sopimuksesta.

53.

Tämä ei vaikuta ennakkoratkaisua pyytäneiden tuomioistuinten toimivaltaan tutkia tapauskohtaisesti, onko riidanalaiset tiedot ilmoitettu riittävän selkeästi ja täsmällisesti peruuttamisohjeessa ja vaikeutetaanko sovitulla muodolla suhteettomasti vakuutuksenottajan peruuttamisoikeuden käyttöä.

54.

Kansallisen tuomioistuimen olisi tutkittava pääasiassa riidanalaisten tietojen osalta esimerkiksi sitä, ovatko kyseiset tiedot riittäviä, jotta vakuutuksenottaja voi tarvittaessa ilmoittaa peruutuksestaan pätevästi. Siltä osin kuin kyseisissä tiedoissa todetaan, että peruuttaminen edellyttää kirjallista ilmoitusta, joka on nähtävästi allekirjoitettava kansallisen lainsäädännön nojalla, ( 30 ) olisi erityisesti selvennettävä, onko vakuutuksenottajalle annettu tästä riittävästi tietoa.

55.

Arvioitaessa sitä, vaikeutetaanko noudatettavaa muotoa koskevilla tiedoilla suhteettomasti vakuutuksenottajan peruuttamisoikeuden käyttöä, olisi valaisevaa vertailla muita oikeustoimiin liittyviä ilmoituksia, joihin sovelletaan muotovaatimuksia. Väljemmän muodon olemassaolo – kuten kirjallinen muoto verrattuna Itävallan lainsäädännössä tarkoitettuun allekirjoitetun asiakirjan muotoon ( 31 ) – ei liene riittävää, jotta peruuttamisoikeuden käytön voitaisiin katsoa olevan suhteettoman vaikeaa.

56.

Edellä esitetyn perusteella yhdistetyissä asioissa C-355/18, C-356/18 ja C-357/18 esitettyyn ensimmäiseen tai ainoaan kysymykseen olisi vastattava seuraavasti: Direktiivin 90/619/ETY (toinen henkivakuutusdirektiivi) 15 artiklan 1 kohtaa, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 92/96/ETY (kolmas henkivakuutusdirektiivi), luettuna yhdessä direktiivin 92/96/ETY 31 artiklan kanssa, on tulkittava siten, että ilmoitukseen peruutusmahdollisuudesta ei tarvitse sisältyä mainintaa siitä, ettei peruuttamista tarvitse tehdä tietyssä muodossa. On pikemminkin niin, että maininta tietystä noudatettavasta muodosta on unionin oikeuden kannalta paitsi sallittu myös välttämätön.

57.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin näyttää katsovan, että kirjallista ilmoitusta koskeva maininta johtaa siihen, että peruuttamisoikeutta koskevat tiedot ovat virheellisiä, koska kansallisen lainsäädännön mukaan peruuttaminen voidaan tehdä vapaamuotoisesti. En ole tästä samaa mieltä. ( 32 ) Tarkastelen siksi vain toissijaisesti niitä oikeusvaikutuksia, jotka liittyvät peruuttamisoikeutta koskevien tietojen virheellisyyteen. Tältä osin kyse on tuomiossa Endress esitetystä toteamuksesta, jonka mukaan peruuttamista koskeva määräaika ei ala kulua, jos peruuttamisoikeutta koskevia tietoja ei ole annettu.

58.

Unionin oikeudessa ei säädetä peruuttamisoikeuden käyttöä koskevien tietojen ilmoittamatta jättämisen tai virheellisyyden oikeusvaikutuksista. ( 33 )

59.

Ennakkoratkaisua pyytäneen Bezirksgericht für Handelssachen Wienin ja Itävallan hallituksen esittämien yhteneväisten tietojen mukaan Itävallan lainsäädännössä ei säädetty alkuun nimenomaisesti peruuttamisoikeuden käyttöä koskevien tietojen ilmoittamatta jättämisen vaikutuksista peruuttamisen määräajan kulumiseen. ( 34 ) Oberster Gerichtshof (Itävallan korkein oikeus) on kuitenkin soveltanut 2.9.2015 antamassaan tuomiossa ( 35 ) analogisesti VersVG:n 165a §:n 2 momenttia, joka koskee sanamuotonsa perusteella ainoastaan tilannetta, jossa vakuutuksenantajan osoite on jätetty ilmoittamatta, ja todennut unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön ( 36 ) viitaten, että peruuttamisoikeutta koskevien virheellisten tietojen antaminen, joka ilmeni kyseisessä tapauksessa siten, että peruuttamisoikeutta koskevan määräajan kestosta annettiin virheellisiä tietoja, on rinnastettava tietojen ilmoittamatta jättämiseen. Siksi peruuttamisen määräaika ei alkanut kulua.

60.

Kansallisen lainsäädännön tällainen tulkinta on joka tapauksessa yhdenmukainen vakuutusdirektiiveihin sisältyvän peruuttamista koskevan säännöksen tavoitteen kanssa. Siltä osin kuin ennen sopimuksen tekoa annettavat tiedot eivät ole riittäviä sen varmistamiseksi, että vakuutuksenottaja voi käyttää tehokkaasti hänelle kuuluvaa peruuttamisoikeutta, tällaisten virheellisten tietojen antaminen on rinnastettava tietojen ilmoittamatta jättämiseen siinä mielessä, että kumpikaan ei johda tavoitteeseen. Tämä voi johtua annettujen tietojen epätäsmällisyydestä tai sellaisesta muotovaatimuksesta, joka vaikeuttaa suhteettomasti peruuttamisoikeuden käyttöä. Tällainen virheellinen peruuttamisilmoitus ei johda siihen, että määräaika alkaa kulua.

61.

Määräaika alkaa kuitenkin kulua siitä, kun vakuutusyritys mainitsee peruuttamisoikeutta koskevissa tiedoissa selvästi, että peruuttamisoikeuden käytöstä on ilmoitettava kirjallisesti, vaikka peruuttamisesta voidaan kansallisen lainsäädännön mukaan ilmoittaa vapaamuotoisesti. ( 37 )

62.

Näin ollen ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa asiassa C-479/18 esitettyyn ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti:

Direktiivin 90/619/ETY (toinen henkivakuutusdirektiivi) 15 artiklan 1 kohtaa, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 92/96/ETY (kolmas henkivakuutusdirektiivi), luettuna yhdessä direktiivin 92/96/ETY 31 artiklan kanssa, direktiivin 2002/83/EY 35 artiklan 1 kohtaa, luettuna yhdessä 36 artiklan 1 kohdan kanssa, ja direktiivin 2009/138/EY 185 artiklan 1 kohtaa, luettuna yhdessä 186 artiklan 1 kohdan kanssa, on tulkittava siten, että – mikäli kansallisessa lainsäädännössä ei säädetä ennen sopimuksen tekemistä annettavien, peruuttamisoikeutta koskevien tietojen virheellisyyden vaikutuksista – määräaika peruuttamisoikeuden käyttämiselle alkaa kulua, jos vakuutusyhtiö tietoja antaessaan ilmoittaa, että peruuttaminen on tehtävä kirjallisesti, vaikka peruuttaminen on kansallisen lainsäädännön mukaan mahdollista vapaamuotoisesti.

63.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella kysymyksellään, joka on sen antamien tietojen mukaan merkityksellinen vain pääasian A osalta, alkaako peruuttamisen määräaika kulua jo siitä hetkestä, jona vakuutuksenottaja on saanut tietää peruuttamisoikeudestaan ilmoittamatta jätetyistä tai virheellisistä tiedoista huolimatta. Se esitetään vain siinä tapauksessa, että kyseessä olevassa tilanteessa määräaika ei ala joka tapauksessa kulua (”mikäli ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen vastataan myöntävästi”). Koska tässä lähtökohtana on määräajan alkaminen, ( 38 ) määräajan alkamista tilanteessa, jossa tieto on saatu muuta kautta, tarkastellaan vain toissijaisesti.

64.

Vakuutusdirektiivien sanamuodon mukaan vakuutusyrityksellä on nimenomainen velvollisuus antaa tietoja peruuttamisoikeudesta, ja annettavat tiedot eivät koske pelkästään peruuttamisoikeutta vaan myös sen käyttöön liittyviä menettelytapoja. ( 39 ) Koska annettujen tietojen tarkoituksena on nimenomaan mahdollistaa peruuttamisoikeuden tehokas käyttö, pelkästään se, että vakuutuksenottaja on saanut tietää peruuttamisoikeudesta, ei voi olla riittävä peruste sille, että peruuttamisen määräaika alkaa kulua. ( 40 )

65.

Vakuutuksenottajan peruuttamisoikeudestaan saaman tiedon huomioon ottamista tapauksissa, joissa vakuutuksenantaja ei ole ilmoittanut peruuttamisoikeudesta asianmukaisesti, ei tue myöskään se, että tiedonsaantihetkeen ja sen todistamiseen liittyy epävarmuustekijöitä. Määräajan alkamiseksi ei näin ollen riitä, että vakuutuksenottaja on saanut tiedon peruuttamisoikeudestaan muuta kautta.

66.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ja komissio toteavat perustellusti, että vakuutuksenantajia ei vaadittaisi noudattamaan unionin oikeudessa vahvistettua tietojen ilmoittamisvelvollisuutta, jos peruuttamisen määräajan alkamisen kannalta on riittävää, että vakuutuksenottaja on saanut tiedon peruuttamisoikeudestaan, vaikka sille ei ole ilmoitettu asianmukaisesti peruuttamisoikeutta koskevista tiedoista – eikä etenkään sen käyttämiseen liittyvistä menettelytavoista. ( 41 )

67.

Näin ollen ehdotan toissijaisesti, että unionin tuomioistuin vastaa asiassa C-479/18 esitettyyn toiseen ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti: Direktiivin 90/619/ETY (toinen henkivakuutusdirektiivi) 15 artiklan 1 kohtaa, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 92/96/ETY (kolmas henkivakuutusdirektiivi), luettuna yhdessä direktiivin 92/96/ETY 31 artiklan kanssa, on tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle säännökselle, jonka mukaan silloin, kun peruuttamisoikeutta koskevia tietoja ei ole ennen sopimuksen tekemistä annettu tai tiedot ovat virheellisiä, määräaika peruuttamisoikeuden käyttämiselle alkaa kulua sinä hetkenä, jona vakuutuksenottaja on – millä tahansa tavalla – saanut tiedon peruuttamisoikeudestaan.

68.

Ennakkoratkaisua pyytäneet tuomioistuimet tiedustelevat kysymyksillään lähinnä sitä, edellyttävätkö vakuutusdirektiivit, että vakuutuksenottaja voi käyttää peruuttamisoikeuttaan myös sopimuksen irtisanomisen ja sen takaisinostoarvon maksamisen jälkeen.

69.

Kaikissa pääasioissa, joissa sopimus on jo irtisanottu, vakuutuksenantajat riitauttavat peruuttamismahdollisuuden myös sillä perusteella, että jo aiemmin irtisanotun sopimuksen peruuttaminen ei ole mahdollista jo siitäkään syystä, että irtisanotusta sopimuksesta ei voi aiheutua velvoitteita vastaisuudessa. Niiden mielestä toisen henkivakuutusdirektiivin 15 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa säädetty vakuutuksenottajan vapauttaminen kaikista vastaisista sopimusvelvoitteista menettäisi muutoin merkityksensä.

70.

Itävallan hallitus yhtyy tähän väitteeseen ja viittaa lisäksi tuomioon Hamilton, jonka mukaan direktiivin 85/577 ( 42 ) 5 artiklan ilmaisu ”kuluttajalla on oikeus peruuttaa sitoumuksensa” edellyttää loogisesti, että kyseinen velvoite on edelleen voimassa sillä hetkellä, kun peruuttamisoikeutta käytetään. ( 43 )

71.

Tämä väite voi vakuuttaa ensi näkemältä. Jo purettu sopimus ei yleensä anna mahdollisuutta muotoamisoikeuksien, kuten peruuttamisen, käyttöön. Erilaiset oikeusvaikutukset, joita irtisanomisella ja peruuttamisella kansallisen lainsäädännön mukaan on, ( 44 ) eivät kuitenkaan salli rajoittumista tällaiseen muodolliseen ja pintapuoliseen tarkastelutapaan. Monet seikat tukevat pikemminkin sitä näkemystä, että peruuttamisoikeus säilyy myös silloin, kun sopimus irtisanotaan, jos peruuttamisoikeutta koskevia tietoja ei ole annettu tai ne ovat virheellisiä. Vakuutuksenottajalla on tällöin mahdollisesti oikeus oikeusvaikutuksia koskevan kansallisen säännöksen mukaisesti määräytyvän, sopimuksen purkautumisen perusteella peruuttamisen jälkeen maksettavan määrän ja jo palautetun takaisinostoarvon väliseen erotukseen.

72.

Tuomiota Endress voidaan yhtäältä tulkita myös siten, että jos peruuttamisoikeutta koskevia tietoja ei ole annettu, sopimus on voitava peruuttaa myös irtisanomisen jälkeen. Tuomiolauselmassa todetaan kylläkin ainoastaan, että määräaika ei ala kulua, jos peruuttamisoikeudesta ei ole ilmoitettu. Endress oli kuitenkin irtisanonut sopimuksen ja hänelle oli palautettu sopimuksen takaisinostoarvo. ( 45 ) Jos peruuttaminen ei näin ollen olisi ollut mahdollista alun alkaenkaan, unionin tuomioistuimen olisi tarkkaan ottaen pitänyt jättää ennakkoratkaisukysymys tutkimatta hypoteettisena kysymyksenä.

73.

Tässä yhteydessä voidaan jättää tutkimatta, mitä seurauksia direktiiviä 85/577 koskevasta tuomiosta Hamilton ( 46 ) on johdettava. Kyseinen asia koski sitä, onko kansallinen säännös, jossa säädetään peruuttamisoikeuden päättymisestä kuukauden kuluttua siitä, kun sopimusosapuolet ovat täyttäneet kaikki sopimusvelvoitteensa, yhteensoveltuva mainitun direktiivin kanssa. Tuomion Endress tavoin myöskään nyt käsiteltävässä asiassa ei ole kyse tällaisesta säännöksestä, koska kansallinen lainsäätäjä ei ole antanut tällaista säännöstä henkivakuutussopimusten osalta. Vaikuttaa pikemminkin siltä, että Itävallan lainsäädäntöön ei sisälly säännöstä peruuttamisoikeuden ajallisesta säilymisestä, kuten käy ilmi jo kolmannen ennakkoratkaisukysymyksen sanamuodosta asiassa C-479/18. ( 47 )

74.

Lisäksi vakuutusdirektiiveillä taataan, että vakuutuksenottaja voi käyttää tehokkaasti peruuttamisoikeuttaan, siten kuin se on muotoiltu kansallisessa oikeusjärjestelmässä. Tähän sisältyy myös vapaus valita peruuttamisen ja irtisanomisen välillä. Vakuutuksenottaja, joka ei ole saanut tietoa peruuttamisoikeudestaan eikä sen käyttämiseen liittyvistä täsmällisistä menettelytavoista, ei voi kuitenkaan käyttää tällaista valinnanvapautta.

75.

Vakuutuksenottaja ei saa tällöin menettää peruuttamisoikeuttaan myöskään ikään kuin vahingossa irtisanomisen vuoksi. Siinä tapauksessa vakuutuksenottaja, joka on käyttänyt oletettavasti ainoan käytettävissä olevan mahdollisuutensa irtautua epämieluisasta sopimuksesta, olisi huonommassa asemassa kuin vakuutuksenottaja, joka ei ryhdy minkäänlaisiin toimiin. Tämä olisi selvästi ristiriidassa unionin oikeuteen perustuvan peruuttamisoikeuden kanssa, jonka tavoitteena on antaa vakuutuksenottajalle yksinkertainen mahdollisuus irtautua sopimuksesta, joka ei vastaa hänen odotuksiaan, tarpeitaan tai varojaan. ( 48 )

76.

Vakuutuksenottaja ei myöskään ole menettänyt peruuttamisoikeuttaan tällaisessa tapauksessa ajan kulumisen vuoksi. Oikeus menetetään, kun mahdollisuudesta käyttää kyseistä oikeutta on kulunut pitkä aika ja kyse on erityisistä olosuhteista, joissa ajallisesti rajoittamattoman peruuttamisoikeuden käyttöä voidaan pitää lojaliteettiperiaatteen vastaisena, koska peruuttamista ei pidetty enää todennäköisenä. Tässä asiassa vakuutuksenantajalla ei ole kuitenkaan suojan arvoista luottamusta. Se on itse aiheuttanut tilanteen, koska se ei ole antanut vakuutuksenottajalle asianmukaista tietoa peruuttamisoikeudesta. ( 49 )

77.

Lisäksi irtisanomishetkellä suoritettava vakuutussopimuksen takaisinostoarvo ( 50 ) on myös vanhojen sopimusten osalta huomattavasti pienempi kuin maksettujen vakuutusmaksujen kokonaismäärä. Peruuttamisoikeuden päättyminen sopimuksen irtisanomisen ja sen takaisinostoarvon maksamisen jälkeen estäisi kuitenkin soveltamasta oikeusvaikutuksia koskevaa kansallista säännöstä, joka liittyy jo maksettujen summien palauttamiseen, mikä merkitsisi, että peruuttamisen oikeusvaikutuksia lähennettäisiin vastaamaan irtisanomisen vaikutuksia. ( 51 ) Tämä johtaisi siihen, että unionin oikeudessa taatulla peruuttamisoikeudella ei olisi merkitystä.

78.

Näistä syistä ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa asioissa C-355/18 ja C-356/18 esitettyyn toiseen ennakkoratkaisukysymykseen ja asiassa C-479/18 esitettyyn kolmanteen ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti: Direktiivin 90/619/ETY (toinen henkivakuutusdirektiivi) 15 artiklan 1 kohtaa, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 92/96/ETY (kolmas henkivakuutusdirektiivi), luettuna yhdessä direktiivin 92/96/ETY 31 artiklan kanssa, ja direktiivin 2002/83/EY 35 artiklan 1 kohtaa, luettuna yhdessä sen 36 artiklan 1 kohdan kanssa, on tulkittava siten, vakuutuksenottaja voi ilmoittaa peruuttamisesta peruuttamisoikeutta koskevien tietojen ilmoittamatta jättämisen tai virheellisyyden vuoksi vielä senkin jälkeen, kun hänelle on maksettu takaisinostoarvo sopimuksen irtisanomisen seurauksena, mikäli kansallisessa lainsäädännössä ei säädetä peruuttamisoikeutta koskevien tietojen ilmoittamatta jättämisen tai virheellisyyden vaikutuksista.

79.

Neljännellä ja viidennellä ennakkoratkaisukysymyksellä asiassa C-479/18 tiedustellaan, missä määrin vakuutuksenottajan peruuttamisoikeuden käyttöön liittyviä oikeuksia voidaan rajoittaa, kun peruuttamisoikeutta koskevat tiedot on jätetty ilmoittamatta tai ne ovat virheellisiä.

80.

Vakuutusdirektiiveissä säädetään peruuttamisen vaikutuksista vain sellaisessa tilanteessa, jossa peruuttamisoikeudesta on ilmoitettu asianmukaisesti. Toisen henkivakuutusdirektiivin 15 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa – ja sen jälkeen annetuissa samasanaisissa korvaavissa säännöksissä ( 52 ) – ainoastaan selvennetään, että vakuutuksenottajan tekemä peruuttamisilmoitus vapauttaa hänet ”kaikista vastaisista sopimusvelvoitteista”, kun taas kolmannessa alakohdassa todetaan, että ”peruutuksen muut oikeusvaikutukset ja sen edellytykset” määräytyvät sopimukseen sovellettavan lain perusteella.

81.

Vakuutusdirektiivien sanamuodosta tai laatimishistoriasta ei käy ilmi, koskeeko viittaus, jonka mukaan välittömästi sopimuksen tekemisen jälkeen tehtävän peruuttamisen yksityisoikeudellisten vaikutusten sääntelyyn sovelletaan sopimukseen sovellettavaa lakia, myös tietojen ilmoittamatta jättämisen tai virheellisyyden vuoksi käytettyä ajallisesti rajoittamatonta peruuttamisoikeutta. ( 53 )

82.

Tästä seuraa, että kyseistä kansallista lainsäädäntöä, joka koskee peruuttamisen yksityisoikeudellisia vaikutuksia, on arvioitava ainoastaan sen perusteella, varmistetaanko sillä riittävällä tavalla vakuutusdirektiivien tehokas vaikutus niillä tavoiteltu päämäärä huomioon ottaen.

83.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee neljännellä kysymyksellään, onko unionin oikeus esteenä kansalliselle säännökselle, jonka mukaan vakuutuksenottajalle on, tämän käyttäessä peruuttamisoikeuttaan, maksettava takaisinostoarvo.

84.

Edellä on esitetty, että vakuutuksenottajan on säilytettävä peruuttamisoikeutensa sopimuksen irtisanomisen ja sopimuksen takaisinostoarvon maksamisen jälkeenkin, mikäli peruuttamisoikeutta koskevia tietoja ei ole ilmoitettu tai ne ovat virheellisiä. ( 54 ) Tämä johtuu viime kädessä siitä, että irtisanomisella ja peruuttamisella on erilaiset oikeusvaikutukset, sanotun kuitenkaan rajoittamatta niiden muotoilua kansallisissa oikeusjärjestelmissä. Ei ole epätavallista, että irtisanomisella on lähtökohtaisesti tulevaisuuteen kohdistuvia vaikutuksia (ex nunc tai pro futuro), kun taas peruuttaminen johtaa taannehtivasti (ex tunc) palautusvelkaan. Vakuutusdirektiiveissä säädetään tosin, että kun vakuutuksenottajalle on ilmoitettu asianmukaisesti peruuttamisoikeudesta, hänen tekemänsä peruutusilmoitus ”vapauttaa hänet kaikista vastaisista sopimusvelvoitteista”. ( 55 ) Vakuutusdirektiiveissä jätetään peruutuksen muut oikeusvaikutukset – ja näin ollen sen vaikutukset jo suoritettuihin maksuihin – kansallisen lainsäätäjän säänneltäviksi tehokkuusperiaatteen mukaisesti.

85.

Unionin oikeudessa taattua peruuttamisoikeutta ei voida näin ollen tehdä tyhjäksi sillä, että kansallinen lainsäätäjä laatii oikeusvaikutuksia koskevan erityissäännöksen, jota sovelletaan peruuttamisoikeutta koskevien tietojen ilmoittamatta jättämisen tai virheellisyyden vuoksi käytettyyn ajallisesti rajoittamattomaan peruuttamisoikeuteen ja joka vastaa kansallisen lainsäädännön mukaisia irtisanomisen oikeusvaikutuksia. ( 56 ) Tällöin kyse ei ole lopulta enää tosiasiallisesta peruuttamisoikeudesta vaan ylimääräisestä irtisanomisoikeudesta.

86.

Siltä osin kuin tällaisella oikeusvaikutuksia koskevalla säännöksellä rajoitetaan vakuutuksenottajan oikeuksia verrattuna perusteettomaan etuun perustuvaan palauttamiseen, se ei saa johtaa siihen, että peruuttamisoikeuden käyttö ei ole käytännössä enää kannattavaa odotettavissa olevien taloudellisten seurausten vuoksi.

87.

Tällainen tilanne voi syntyä ajallisesti rajoittamattoman peruuttamisoikeuden käytön yhteydessä, jos peruuttamisen oikeusvaikutukset yhdenmukaistetaan irtisanomisen oikeusvaikutusten kanssa. Mitä enemmän aikaa kuluu sopimuksen tekemisestä, sitä suurempi on jo suoritettujen maksujen yhteenlaskettu summa, josta vakuutuksenottaja menettäisi huomattavan osan ( 57 ) tämän yhdenmukaistamisen seurauksena. Tämä on vastoin vakuutusdirektiivien tavoitetta, joka on varmistaa, että vakuutuksenottaja voi käyttää peruuttamisoikeuttaan tehokkaasti.

88.

Tällaista vakuutuksenottajan oikeuksien yleistä rajoittamista ei voida perustella myöskään sillä, että näin varmistetaan kaikkien vakuutuksenottajien yhdenvertaisuus. Vakuutuksenottajat, jotka käyttävät rajoittamatonta peruuttamisoikeuttaan peruuttamisoikeutta koskevien tietojen antamatta jättämisen tai virheellisyyden vuoksi, eivät nimittäin ole vertailukelpoisessa asemassa niihin vakuutuksenottajiin nähden, jotka eivät ole käyttäneet peruuttamisoikeuttaan saatuaan asianmukaisesti tietoa peruuttamisoikeudesta ja jotka pyrkivät myöhemmin päättämään sopimuksen ennenaikaisesti. ( 58 )

89.

Lopuksi todettakoon, että kansallinen tuomioistuin voi päättää vapaasti, ottaako se yksittäistapauksessa huomioon selvästikin olemassa olevan väärinkäyttöriskin (erityisesti rahastosidonnaisten henkivakuutussopimusten yhteydessä). ( 59 )

90.

Esimerkiksi Ranskan Cour de cassation (ylin yleinen tuomioistuin) on ottanut tämän seikan huomioon 7.2.2019 antamassaan tuomiossa ( 60 ), joka koskee rajoittamattoman peruuttamisoikeuden käyttöä peruuttamisoikeutta koskevien tietojen väitetyn virheellisyyden vuoksi. Se totesi, että alempi oikeusaste ei saa sulkea pois peruuttamisoikeuden väärinkäyttöä arvioimatta riittävästi peruuttamisen ajankohtaa vakuutuksenottajan erityistilanne, koulutustaso ja peruuttamisella käytännössä tavoiteltu päämäärä huomioon ottaen.

91.

Asiassa C-479/18 esitettyyn neljänteen ennakkoratkaisukysymykseen on näin ollen vastattava seuraavasti: Direktiivin 90/619/ETY 15 artiklan 1 kohtaa, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 92/96/ETY, direktiivin 2002/83/EY 35 artiklan 1 kohtaa ja direktiivin 2009/138/EY 186 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle säännökselle, jonka mukaan vakuutuksenottajalle on, tämän käyttäessä peruuttamisoikeuttaan, maksettava aina pelkästään takaisinostoarvo (vakuutuksen nykyarvo, joka lasketaan hyväksyttyjen vakuutusmatemaattisten sääntöjen perusteella).

92.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee tällä kysymyksellään, että mikäli henkivakuutussopimus on purettava rajoittamattoman peruuttamisoikeuden käytön jälkeen perusteettoman edun saamista koskevien periaatteiden mukaisesti, onko unionin oikeus esteenä sille, että yleisen vanhentumisajan nojalla oikeus korkoihin rajoitetaan koskemaan sitä osaa, joka kattaa kanteen vireillepanoa edeltävän kolmen vuoden ajanjakson.

93.

Tämän kysymyksen taustalla on Saksan siviililain säännös (Allgemeines Bürgerliches Gesetzbuch, ABGB, 1480 §), jonka mukaan ”maksamatta oleviin vuosittaisiin suorituksiin perustuvat saatavat, erityisesti korot, eläkkeet, elatusavut, kiinteistöeläkesuoritukset ja lainan kuolettamiseksi sovitut vuotuismaksut, vanhenevat kolmessa vuodessa; varsinainen oikeus vanhenee, jos sitä ei käytetä 30 vuoteen”.

94.

Oikeudet eivät voi kuitenkaan vanheta, ennen kuin ne ovat syntyneet, eivätkä myöskään ennen kuin asianomainen on saanut tietää niistä. Vanhentumisaika voi näin ollen alkaa kulua vasta peruuttamisoikeuden käyttämisestä.

95.

Unionin oikeudessa taattua peruuttamisoikeutta ei voida käyttää tehokkaasti etenkään, jos siihen perustuvien vaatimusten menestymismahdollisuudet heikkenevät jo ennen kuin vakuutuksenottajalle on ylipäätään ilmoitettu hänen oikeudestaan.

96.

Asiassa C-479/18 esitettyyn viidenteen ennakkoratkaisukysymykseen on näin ollen vastattava seuraavasti: Direktiivin 90/619/ETY 15 artiklan 1 kohtaa, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 92/96/ETY, direktiivin 2002/83/EY 35 artiklan 1 kohtaa ja direktiivin 2009/138/EY 186 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle säännökselle, jonka mukaan silloin, kun peruuttamisoikeutta käytetään peruuttamisoikeutta koskevien tietojen antamatta jättämisen tai virheellisyyden vuoksi, oikeus palautettaville vakuutusmaksuille laskettavaan kiinteämääräiseen korkoon voidaan vanhentumisen perusteella rajoittaa koskemaan sitä osaa, joka kattaa kanteen vireillepanoa edeltävän kolmen vuoden ajanjakson.

97.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Landesgericht Salzburgin esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin (asiat C-355/18, C-356/18 ja C-357/18) sekä Bezirksgericht für Handelssachen Wienin esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin (asia C-479/18) seuraavasti: