—

koska valittaja, joka on entinen Euroopan parlamentin jäsen, ei ollut samaa mieltä Euroopan parlamentin pääsihteerin päätöksen (ja siihen perustuvan maksuvaatimuksen) kanssa ja katsoi että päätös oli perusteeton, hän käytti oikeuttaan ja noudatti mainitun soveltamisohjeen 72 artiklassa vahvistettuja vaatimuksia tekemällä valituksen ensin Euroopan parlamentin kvestoreille ja sitten sen puhemiehistölle ja puhemiehelle;

—

valittaja sai vasta tämän jälkeen 10.9.2015 sähköpostin Euroopan parlamentin edustajalta ja siihen liitettynä muiden asiakirjojen joukossa 26.6.2015 päivätyn lopullisen kirjeen nro 311354 Euroopan Parlamentin puhemieheltä, jossa todettiin mainitun soveltamisohjeen 72 artiklan 3 kohdan perusteella, että valittajalla oli oikeus nostaa kanne Euroopan parlamentin pääsihteerin päätöksen ja sen perusteella esitetyn maksuvaatimuksen kumoamiseksi unionin yleisessä tuomioistuimessa;

—

juuri mainitusta päivästä 10.9.2015, jolloin valittaja sai mainitun soveltamisohjeen 72 artiklan 3 kohdan mukaisesti laaditun ja 26.5.2015 päivätyn lopullisen kirjeen Euroopan parlamentin puhemieheltä, alkoi SEUT 263 artiklan kuudennen kohdan mukaisesti se kahden kuukauden määräaika, jossa valittaja sai nostaa kanteen unionin yleisessä tuomioistuimessa Euroopan parlamentin pääsihteerin päätöksen ja sen perusteella esitetyn maksuvaatimuksen kumoamiseksi;

—

tämän perusteella määräaika kanteen nostamiselle unionin yleisessä tuomioistuimessa päättyi SEUT 263 artiklan kuudennen kohdan mukaan 10.12.2015. Unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamo vastaanotti kannekirjelmän 4.11.2015. Tämä merkitsee, että kanteen nostamiselle SEUT 263 artiklan kuudennessa kohdassa varattua määräaikaa ei ollut laiminlyöty eikä kannetta nostettu liian myöhään;

—

unionin yleinen tuomioistuin ei ole määräyksessään lainkaan arvioinut mainitun soveltamisohjeen 72 artiklan määräyksissä tarkoitettuja asiakirjoja ja olosuhteita; valittaja oli noudattanut kyseisiä määräyksiä ja tehnyt niiden mukaisesti valituksen Euroopan parlamentin pääsihteerin päätöksestä ja maksuvaatimuksesta oikeudenkäyntiä edeltävässä menettelyssä;

—

unionin yleinen tuomioistuin on määräyksellään loukannut valittajan oikeuksia ja intressejä, minkä lisäksi se on soveltanut väärin SEUT 263 artiklaa sekä mainitun soveltamisohjeen 72 artiklaa;

—

lisäksi unionin yleinen tuomioistuin on määräyksessä epäasianmukaisesti ja perusteettomasti todennut, ettei Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 45 artiklaa voitu soveltaa. Riidan käsittely oikeudenkäyntiä edeltävässä menettelyssä, valittajan aktiivinen, varovainen ja huolellinen menettely hetkellä, jolloin asiakirjat vastaanotettiin, sekä muut olosuhteet osoittavat, että käsiteltävässä asiassa kanteen nostamisen määräaikaa, vaikka se olisi ylittynytkin, olisi pitänyt jatkaa, sillä sen ylittyminen johtui tärkeistä, objektiivisista ja perustelluista syistä, kuten siitä, että mainitun soveltamisohjeen 72 artiklassa tarkoitettua menettelyä oli noudatettu (Euroopan unionin perussäännön 45 artiklan ensimmäinen virke). Valittaja ei tiennyt, että mainitun soveltamisohjeen 72 artiklassa vahvistetun pakollisen menettelyn laiminlyönti saattaa johtaa siihen, että hän menettää oikeutensa kanteen nostamiseen unionin yleisessä tuomioistuimessa (Euroopan unionin perussäännön 45 artiklan toinen virke). On huomattava, että valittajan nostama kanne nosti tämän jälkeen esiin kysymyksen siitä, oliko Euroopan parlamentin kvestoreiden ja puhemiehistön mainitun soveltamisohjeen 72 artiklan nojalla tekemä päätös asianmukaisesti perusteltu ja laillinen.

—

unionin yleinen tuomioistuin sovelsi työjärjestyksensä 126 artiklaa yksinomaan sillä perusteella, että kanne oli nostettu liian myöhään, eli sen määräajan jälkeen, joka on vahvistettu SEUT 263 artiklan kuudennessa kohdassa;

—

asiassa esitettiin näyttö siitä, että SEUT 263 artiklan kuudennessa kohdassa tarkoitettu kanteen nostamisen määräaika ei ollut päättynyt, minkä vuoksi unionin yleinen tuomioistuin jätti kanteen tutkimatta työjärjestyksensä 126 artiklan nojalla virheellisesti ja lain vastaisesti;

—

mainitun työjärjestyksen 126 artiklan soveltamiselle ei käsiteltävässä ole perusteita. Kanne nostettiin ennen SEUT 236 artiklan kuudennessa kohdassa vahvistetun määräajan päättymistä, minkä vuoksi ei voida katsoa, että sen tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttuminen on ilmeistä. Unionin yleinen tuomioistuin on käsiteltävässä asiassa rikkonut työjärjestyksensä 126 artiklaa soveltamalla sitä virheellisesti ja lain vastaisesti.

—

unionin tuomioistuin on määräyksellään jättänyt kanteen työjärjestyksensä 126 artiklan nojalla virheellisesti tutkimatta ja päättänyt näin virheellisesti velvoittaa kantajan vastaamaan oikeudenkäyntikuluistaan unionin yleisessä tuomioistuimessa. Sen jälkeen kun määräys on kumottu ja asia palautettu ensimmäiseen asteeseen uutta käsittelyä varten, kysymys oikeudenkäyntikuluista on ratkaistava uudelleen unionin yleisen tuomioistuimen lopullisella tuomiolla, ja jos kanne hyväksytään, vastapuolena oleva Euroopan parlamentti olisi velvoitettava korvaamaan valittajalle tämän oikeudenkäyntikulut kokonaisuudessaan (unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 133 artikla ja 134 artiklan 1 kohta).