–

Air Berlin plc, edustajinaan S. Grodzinski, QC, M. Jones, barrister, ja M. Whitehouse sekä D. Pickstone ja M. Greene, solicitors,

–

Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus, asiamiehenään D. Robertson, avustajanaan R. Baldry, QC,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään R. Lyal ja W. Roels,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee pääoman hankinnasta suoritettavista välillisistä veroista 17.7.1969 annetun neuvoston direktiivin 69/335/ETY (EYVL 1969, L 249, s. 25) 10 ja 11 artiklan ja pääoman hankinnasta suoritettavista välillisistä veroista 12.2.2008 annetun neuvoston direktiivin 2008/7/EY (EUVL 2008, L 46, s. 11) 4 ja 5 artiklan sekä EY 12, EY 43, EY 48, EY 49 ja EY 56 artiklan (joista on tullut SEUT 18, SEUT 49, SEUT 54, SEUT 56 ja SEUT 63 artikla) tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty riita-asiassa, jossa Air Berlin plc on valittanut Commissioners for Her Majesty’s Revenue & Customsin (Yhdistyneen kuningaskunnan verohallinto, jäljempänä HMRC) päätöksestä kantaa vero vuoden 1986 verolain (Finance Act 1986, jäljempänä FA 1986) 70 §:n mukaisesti tietyistä osakkeiden siirroista, jotka oli toteutettu vuonna 2006 ja vuonna 2009.

3

Direktiivin 69/335 johdanto-osan ensimmäisen perustelukappaleen mukaan kyseisen direktiivin tarkoituksena on edistää pääomien vapaata liikkuvuutta, jotta luotaisiin ominaispiirteiltään sisämarkkinoiden kaltainen talousliitto. Kuten direktiivin johdanto-osan kuudennesta, seitsemännestä ja kahdeksannesta perustelukappaleesta ilmenee, direktiivillä pyritään tässä tarkoituksessa yhdenmukaistamaan vero, joka kannetaan Euroopan yhteisössä toimivien yhtiöiden pääoman hankinnasta, ottamalla käyttöön pääoman hankinnasta kannettava yhtenäinen vero, joka voidaan kantaa ainoastaan kertaalleen yhteismarkkinoilla, ja poistamalla kaikki muut välilliset verot, jotka vastaavat ominaispiirteiltään mainittua yhtenäistä pääoman hankintaveroa.

4

Direktiivin 69/335 4 artiklan 1 kohdassa luetellaan liiketoimet, joista on kannettava pääoman hankintaveroa. Niiden joukossa mainitaan muun muassa pääomayhtiön perustaminen ja sen yhtiöpääoman korottaminen.

5

Direktiivin 69/335 10 artiklassa säädetään sellaisten verojen poistamisesta, jotka vastaavat ominaispiirteiltään direktiivin 4 artiklassa tarkoitetuista liiketoimista kannettavaa pääoman hankintaveroa.

6

Direktiivin 69/335 11 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltiot eivät saa missään muodossa verottaa seuraavia:

7

Direktiivin 12 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan jäsenvaltiot voivat kuitenkin sen estämättä, mitä 10 ja 11 artiklassa säädetään, kantaa ”kiinteää tai vaihtuvamääräistä veroa arvopapereiden siirroista”.

8

Direktiivillä 2008/7 koottiin yhteen ja uudistettiin direktiivin 69/335 säännökset, ja se on tämän kanssa olennaisilta osin samansisältöinen. On kuitenkin huomattava, että direktiivin 2008/7 neljännen, viidennen ja kuudennen perustelukappaleen mukaan tarkoituksena on pääoman hankintaveron asteittainen poistaminen.

9

Direktiivin 4 artikla koskee rakenneuudistustoimia.

10

Sen 5 artiklan otsikko on ”Liiketoimet, joista ei kanneta välillisiä veroja”, ja siinä säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltiot eivät saa kantaa pääomayhtiöiltä mitään välillistä veroa seuraavista:

– –

2.   Jäsenvaltiot eivät saa kantaa mitään välillistä veroa seuraavista:

– –”

11

Direktiivin 6 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan jäsenvaltiot voivat kuitenkin sen estämättä, mitä 5 artiklassa säädetään, kantaa ”kiinteää tai vaihtuvamääräistä veroa arvopapereiden siirroista”.

12

Yhdistyneessä kuningaskunnassa ei kanneta pääoman hankintaveroa. Sen sijaan tietyistä osakkeiden siirron toteavista asiakirjoista on maksettava leimaveroa. Kun kyse on kirjallisesti todetusta myynnistä, leimavero on 0,5 prosenttia luovutushinnasta tai luovutuksen vastineeksi saadun varallisuuden arvosta Finance Act 1999:n liitteessä 13 olevan 1 kohdan mukaisesti. Kun siirto ei perustu myyntiin, leimavero on 5 Englannin puntaa (GBP) (noin 7 euroa) Finance Act 1999:n liitteessä 13 olevan 16 kohdan mukaan. Mainittu 5 GBP:n leimavero poistettiin vuonna 2008.

13

Tilanteissa, joissa siirtoa ei todeta kirjallisesti, kuten silloin, kun kyse on sähköisistä siirroista, kannetaan FA 1986:n 87 §:n mukaisesti leimaverosta erillinen lisävero (Stamp Duty Reserve Tax, jäljempänä SDRT), joka on 0,5 prosenttia luovutushinnasta tai luovutuksen vastineeksi saadun varallisuuden arvosta.

14

Koska veron kantaminen kustakin varallisuuden siirrosta selvityspalvelujärjestelmiin on vaikeaa, sovelletaan erityisiä säännöksiä. FA 1986:n säännöksissä, erityisesti sen 70 §:ssä tai 96 §:ssä, säädetäänkin siksi 1,5 prosentin suuruisen leimaveron tai SDRT:n kantamisesta hetkellä, jolloin arvopaperit luovutetaan ensimmäistä kertaa selvityspalveluun, ja palvelussa tapahtuvat myöhemmät siirrot on vapautettu veroista. HMRC:n luvalla selvityspalvelussa voidaan kuitenkin valita FA 1986:n 97A §:ssä tarkoitettu vaihtoehtoinen järjestely, jossa 1,5 prosentin suuruista veroa ei kanneta osakkeita selvityspalveluun asetettaessa vaan kustakin osakkeiden siirrosta palvelussa kannetaan 0,5 prosentin suuruinen SDRT siirron vastineeksi saadusta varallisuudesta.

15

Air Berlin on Yhdistyneessä kuningaskunnassa rekisteröity lentoyhtiö. Air Berlin listautui 11.5.2006 listautumisannilla (Initial Public Offering) Frankfurtin pörssiin.

16

Saksan oikeuden mukaan Frankfurtin pörssiin listautuminen edellytti sitä, että Air Berlin listaa pörssiin kaikki samanlajiset osakkeensa, ne osakkeet mukaan lukien, joita ei ollut tarkoitettu myytäviksi pörssiin listautumisen yhteydessä. Lentoyhtiön oli tämän vaatimuksen vuoksi siirrettävä olemassa olevien tavallisten osakkeidensa, jotka edustivat koko sen yhtiöpääomaa, juridinen omistusoikeus Frankfurtin pörssin toimitus- ja selvityspalveluna toimivalle Clearstream Banking AG:lle (jäljempänä Clearstream Frankfurt).

17

Niiden 40177604 tavallisen osakkeen joukossa, jotka olivat olemassa olevien osakkaiden omistuksessa ja joiden juridisen omistusoikeuden Air Berlin siirsi Clearstream Frankfurtille, oli

18

FA 1986:n 70 §:n mukaisesti Clearstream Frankfurtille tapahtuneista osakkeiden siirroista määrättiin maksettavaksi Yhdistyneessä kuningaskunnassa säädetty leimavero, joka oli suuruudeltaan 4971410 GBP (noin 7282100 euroa) eli 1,5 prosenttia osakkeiden markkina-arvosta siirtohetkellä.

19

Listautumisannissa laskettiin liikkeeseen 19565217 uutta osaketta, jotka eivät olleet mukana siirrettyjen 40177604 osakkeen joukossa ja joiden arvosta ei Yhdistyneen kuningaskunnan esittämien huomautusten mukaan kannettu minkäänlaista leimaveroa.

20

Air Berlin laski 10.6.2009 näiden lisäksi liikkeeseen 4500000 tavallista osaketta, joista kukin oli arvoltaan 3,50 euroa (yhteensä 15750000 euroa) kolmelle eri osakkaalle. Näiden osakkeiden juridinen omistusoikeus oli siirrettävä Clearstream Frankfurtille, jotta ne voitaisiin listauttaa Frankfurtin pörssiin. Siirto toteutettiin 7.10.2009 ja siitä kannettiin 241010 GBP:n (noin 260580 euroa) suuruinen leimavero, eli 1,5 prosenttia osakkeiden markkina-arvosta siirtohetkellä.

21

Pääsääntöisesti HMRC:n lupa FA 1986:n 97A §:ssä tarkoitetun järjestelyn soveltamiseen edellyttää, että selvityspalvelutoimija toteuttaa toimenpiteet, joilla HMRC:lle kyetään takaamaan se, että kustakin selvityspalvelussa myöhemmin toteutetusta siirrosta kannetaan 0,5 prosentin suuruinen SDRT, ja jotka ovat SDRT:tä koskevaan lainsäädäntöön perustuvien muiden merkityksellisten velvoitteiden mukaisia.

22

Vaikka Clearstream Frankfurtilla oli Yhdistyneen kuningaskunnan lainsäädännön mukaisesti mahdollisuus valita FA 1986:n 97A §:ssä tarkoitetun järjestelyn soveltaminen vuonna 2006 ja vuonna 2009 toteutettujen kahden osakkeiden siirron osalta, ennakkoratkaisupyynnön mukaan se ei ollut käyttänyt tätä mahdollisuutta. On lisäksi huomattava, ettei Air Berlin voinut vaatia Clearstream Frankfurtia käyttämään sitä.

23

Yhdistyneen kuningaskunnan lainsäädännössä ei ole määritelty sitä, kenellä on leimaveron maksuvelvollisuus. On kuitenkin niin, että ellei osakkeiden siirrosta määrätä maksettavaksi leimaveroa, luovutuksensaajaa ei voida rekisteröidä osakkeiden juridiseksi omistajaksi eikä se voi käyttää osakkeiden siirtoa todisteena oikeudenkäynnissä. Yleensä luovutuksensaaja pitää siis huolen siitä, että leimavero tulee maksetuksi. Selvityspalvelussa on yleisenä kauppatapana kuitenkin se, että yhtiö, jonka osakkeet luovutetaan selvityspalveluun, maksaa leimaveron. Air Berlin maksoi siis leimaverot vuonna 2006 ja vuonna 2009 toteutetuista kahdesta osakkeiden siirrosta.

24

Air Berlin vaati 23.3.2010 HMRC:tä palauttamaan leimaveron, joka oli kannettu sen toteuttamista siirroista. HMRC hylkäsi vaatimuksen 5.9.2011 tekemällään päätöksellä.

25

Päätöksestä valitettiin High Court of Justice (England & Wales), Chancery Divisioniin (Englannin ja Walesin alioikeus, Chancery-osasto, Yhdistynyt kuningaskunta), joka päätti lykätä asian ratkaisua ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

26

Ensimmäinen ja toinen kysymys on syytä käsitellä yhdessä. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ensimmäinen kysymys koskee sitä, onko direktiivin 69/335 10 tai 11 artiklaa, direktiivin 2008/7 4 tai 5 artiklaa ja EY 12, EY 43, EY 48, EY 49 tai EY 56 artiklaa (joista on tullut SEUT 18, SEUT 49, SEUT 54, SEUT 56 ja SEUT 63 artikla) tulkittava siten, että ne ovat esteenä sille, että jäsenvaltio kantaa 1,5 prosentin leimaveron osakkeiden siirrosta selvityspalveluun. Sen toinen kysymys koskee sitä, onko ensimmäiseen kysymykseen vastattava eri tavalla siksi, että osakkeiden siirtoa selvityspalveluun edellytettiin, jotta kyseinen yhtiö voisi listautua arvopaperipörssiin tässä tai jossakin toisessa jäsenvaltiossa.

27

Mainittakoon aluksi siitä, että direktiivillä 69/335 ja direktiivillä 2008/7, jolla ensin mainittu direktiivi kumottiin ja korvattiin, on yhdenmukaistettu tyhjentävästi tapaukset, joissa jäsenvaltiot voivat kantaa pääoman hankintaa koskevia välillisiä veroja (ks. vastaavasti tuomio 7.6.2007, komissio v. Kreikka, C-178/05, EU:C:2007:317, 31 kohta ja tuomio 1.10.2009, HSBC Holdings ja Vidacos Nominees, C-569/07, EU:C:2009:594, 25 kohta).

28

Kuten unionin tuomioistuin on jo todennut, silloin, kun kysymys on alasta, jolla lainsäädäntö on yhdenmukaistettu unionin tasolla, tätä alaa koskevia kansallisia toimenpiteitä on kuitenkin arvioitava suhteessa tämän yhdenmukaistamistoimenpiteen säännöksiin eikä suhteessa EUT-sopimuksen määräyksiin (ks. vastaavasti tuomio 1.10.2009, HSBC Holdings ja Vidacos Nominees, C-569/07, EU:C:2009:594, 26 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

29

Ensimmäiseen ja toiseen ennakkoratkaisukysymykseen vastattaessa unionin tuomioistuimen on näin ollen rajattava tulkintansa direktiiviin 69/335 ja direktiiviin 2008/7.

30

Tämän osalta on todettava, että direktiivin 2008/7 4 artiklassa on kyse rakenneuudistustoimista, eikä sitä voida pitää merkityksellisenä pääasiassa. Asiassa on näin ollen tulkittava direktiivin 69/335 10 ja 11 artiklaa sekä direktiivin 2008/7 5 artiklaa, joissa kielletään muun muassa kaikki sellainen välillinen verotus, joka kohdistuu pääoman hankintaan ja osakkeiden, osuuksien tai muiden samankaltaisten arvopapereiden laatimiseen, liikkeeseen laskemiseen, ottamiseen kaupankäynnin kohteeksi arvopaperipörssissä, vaihdantaan saattamiseen tai niillä tapahtuvaan kaupankäyntiin.

31

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä käy selvästi ilmi, että mainittujen direktiivien tavoitteiden kannalta tarkasteltuna direktiivin 69/335 10 ja 11 artiklaa ja direktiivin 2008/7 5 artiklaa on tulkittava laajasti, jotta vältettäisiin se, että näissä säännöksissä säädetyt kiellot jäävät vaille tehokasta vaikutusta (ks. vastaavasti tuomio 15.7.2004, komissio v. Belgia, C-415/02, EU:C:2004:450, 33 kohta; tuomio 28.6.2007, Albert Reiss Beteiligungsgesellschaft, C-466/03, EU:C:2007:385, 39 kohta ja tuomio 1.10.2009, HSBC Holdings ja Vidacos Nominees, C-569/07, EU:C:2009:594, 34 kohta).

32

Unionin tuomioistuin on siis katsonut direktiivin 69/335 11 artiklan ja direktiivin 2008/7 5 artiklan 2 kohdan tavoitteiden mukaisesti, että pääoman hankintatoimien verottamista koskevaa kieltoa on sovellettava myös toimiin, joita mainittu kielto ei nimenomaisesti koske, silloin kun mainitunlainen verotus merkitsisi sitä, että verotettaisiin tointa, joka on erottamaton osa pääoman hankintajärjestelyä kokonaisuutena (ks. vastaavasti tuomio 9.10.2014, Gielen, C-299/13, EU:C:2014:2266, 24 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

33

Pääasiassa kyseessä olevassa tapauksessa SDRT:n maksamisen perusteena ovat toteutetut kaksi toisistaan erillistä liiketointa. Ensimmäinen näistä on vuonna 2006 toteutettu osakkeiden siirto, jossa Air Berlin siirsi Clearstream Frankfurtille juridisen omistusoikeuden 40177604 tavalliseen osakkeeseen, joiden omistajina olivat olemassa olevat osakkaat. Toinen näistä on vuonna 2009 toteutettu uusien osakkeiden liikkeeseenlasku, jossa kolme eri osakasta sai 4500000 tavallista osaketta, joiden juridinen omistusoikeus siirrettiin tämän jälkeen Clearstream Frankfurtille. Ensimmäisen liiketoimen osalta merkitystä on direktiivin 69/335 tulkinnalla ja toisen liiketoimen osalta direktiivin 2008/7 tulkinnalla.

34

Vuonna 2006 toteutetun liiketoimen osalta Yhdistynyt kuningaskunta esittää, että kyse oli olemassa olevien osakkeiden siirrosta selvityspalveluun yhtiölle uutta pääomaa hankkimatta eli liiketoimesta, josta voitiin kantaa leimavero direktiivin 69/335 12 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaisesti, sillä tässä säännöksessä säädetään, että jäsenvaltiot voivat sen estämättä, mitä 10 ja 11 artiklassa säädetään, kantaa veroa arvopapereiden siirroista. Yhdistynyt kuningaskunta kiistää Air Berlinin puoltaman tulkinnan, jonka mukaan direktiivin 12 artiklan soveltaminen on rajattava vain niihin tilanteisiin, joissa varallisuus vaihtaa omistajaa sijoittajien välillä, ja osakkeiden siirto selvityspalveluun ei näin kuulu mainitun artiklan soveltamisalaan. Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan direktiivin 12 artiklassa käytetty käsite ”arvopapereiden siirto” kattaa kaikki liiketoimet, joilla arvopapereihin perustuva oikeus tai intressi luovutetaan henkilöltä toiselle, eikä tämä riipu luovuttajan eikä luovutuksensaajan asemasta tai kelpoisuudesta. Se katsoo, että tästä on kyse arvopapereiden siirroissa selvityspalveluun, sillä nämä vaikuttavat arvopaperin omistussuhteisiin ja muuttavat osapuolten oikeuksia perustavanlaatuisella tavalla siitä huolimatta, ettei tosiasiallista omistusoikeutta luovuteta selvityspalvelulle.

35

Vaikka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei olekaan kuvannut yksityiskohtaisesti selvityspalvelun toimintaa eikä Clearstream Frankfurtille osakkeita siirrettäessä tapahtuneen juridisen omistusoikeuden siirron oikeudellisia, muodollisia taikka tosiasiallisia vaikutuksia, Yhdistynyt kuningaskunta on kuitenkin myöntänyt, ettei osakkeiden tosiasiallinen omistusoikeus ollut siirron myötä siirtynyt. Tämä Saksan oikeudessa edellytetty juridisen omistusoikeuden siirto on näin ollut vain selvityspalvelun toimintaedellytys, eikä se ole vaikuttanut oikeuteen määrätä osakkeista tai oikeuteen käyttää niitä. Ennakkoratkaisupyynnöstä käy tämän osalta ilmi, että työntekijöiden omistamat 2177604 tavallista osaketta, joita nämä eivät voineet vapaasti myydä, oli voitu asettaa myytäväksi Frankfurtin pörssissä, vaikka niiden juridinen omistusoikeus oli siirretty selvityspalvelulle.

36

Tästä seuraa, että tällaista juridisen omistusoikeuden siirtoa, joka ei vaikuta tosiasialliseen omistusoikeuteen, ei voida pitää arvopapereiden siirtona, joka muodostaisi sellaisen itsenäisen liiketoimen, josta voidaan direktiivin 69/335 12 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan kantaa vero. Siirtoa on pidettävä vain liitännäisenä toimenpiteenä, joka on osa osakkeiden asettamista myytäväksi Frankfurtin pörssissä ja josta ei direktiivin 69/335 11 artiklan mukaan voida kantaa mitään veroa.

37

Saksan lainsäädännössä Frankfurtin pörssissä noteeraamiselle asetettua edellytystä, joka velvoittaa yhtiön asettamaan myytäväksi kaikki samanlajiset osakkeensa, mukaan lukien ne, joita ei ole tarkoitettu myytäväksi pörssiin listauduttaessa, voidaan pitää viitteenä siitä, että kyse on kokonaisjärjestelystä, jonka tarkoituksena on Frankfurtin pörssiin listautuminen ja joka käsittää myös osakkeiden juridisen omistusoikeuden siirron Clearstream Frankfurtille. Tällaisen lakisääteisen velvoitteen olemassaoloa ei kuitenkaan edellytetä sitä selvitettäessä, riittääkö pääoman hankinnan kannalta arvioituna liiketoimi sellaisenaan vai onko katsottava, että liiketoimi on erottamaton osa kokonaisjärjestelyä.

38

Vuonna 2009 toteutetun liiketoimen osalta Yhdistynyt kuningaskunta esittää, että 7.10.2009 tapahtunut osakkeiden siirto on siitä liiketoimesta erillinen ja myöhempi liiketoimi, jolla pääomaa korotettiin laskemalla 10.6.2009 liikkeeseen 4500000 uusille osakkaille merkittäväksi tarkoitettua osaketta, minkä vuoksi tästä liiketoimesta voitiin kantaa direktiivin 2008/7 6 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaisesti arvopapereiden siirtoa koskeva vero.

39

Selvityspalveluun siirretyt Air Berlinin osakkeet olivat kuitenkin uusia osakkeita, jotka vastasivat pääoman korotusta.

40

On muistettava, että jos veron kantaminen liikkeeseen lasketun uuden osakkeen ensimmäistä kertaa tapahtuvasta hankkimisesta sallittaisiin, tarkoittaisi tämä käytännössä, että veroa kannettaisiin arvopaperin liikkeeseen laskemisesta, koska se on erottamaton osa pääoman hankinnan kokonaisjärjestelyä. Arvopapereiden pelkkä liikkeeseen laskeminen ei näet sellaisenaan riitä, vaan merkitystä sillä on vasta sitten, kun arvopapereille löytyy ostajia (tuomio 15.7.2004, komissio v. Belgia, C-415/02, EU:C:2004:450, 32 kohta ja tuomio 1.10.2009, HSBC Holdings ja Vidacos Nominees, C-569/07, EU:C:2009:594, 32 kohta).

41

Direktiivin 2008/7 5 artiklan 2 kohdan a alakohdan tehokas vaikutus edellyttää siis sitä, että tässä säännöksessä tarkoitettu ”liikkeeseen laskeminen” pitää sisällään myös sen, että arvopaperit hankitaan ensimmäistä kertaa niitä liikkeelle laskettaessa (ks. analogisesti tuomio 15.7.2004, komissio v. Belgia, C-415/02, EU:C:2004:450, 33 kohta ja tuomio 1.10.2009, HSBC Holdings ja Vidacos Nominees, C-569/07, EU:C:2009:594, 33 kohta).

42

Ensimmäiseen ja toiseen kysymykseen on näin ollen vastattava seuraavasti:

43

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kolmas kysymys koskee sitä, olisiko ensimmäiseen ja toiseen kysymykseen vastattava eri tavalla siinä tapauksessa, että jäsenvaltion lainsäädännössä annetaan selvityspalvelutoimijalle mahdollisuus valita veroviranomaisen luvan saatuaan järjestely, jossa minkäänlaista leimaveroa ei tule maksettavaksi osakkeita ensimmäistä kertaa selvityspalveluun siirrettäessä mutta jossa kustakin myöhemmästä osakkeiden myynnistä kannetaan vero. Neljännellä kysymyksellään se haluaa vastauksen siihen, olisiko vastaus erilainen, jos valinnanmahdollisuutta ei olisi.

44

Kysymykset näyttävät perustuvan olettamaan siitä, että kaikkia ensimmäisen osakkeiden siirron jälkeisiä myyntejä voitaisiin verottaa direktiivin 2008/7 mukaisesti. Ennakkoratkaisukysymyksissä ei ole tuotu esiin tätä päättelyä, minkä vuoksi direktiiviä 2008/7 ei ole tulkittava tämän osalta.

45

FA 1986:n 97A §:ssä tarkoitetun valinnanmahdollisuuden osalta todettakoon, että se antaa selvityspalvelulle mahdollisuuden välttää 1,5 prosentin suuruinen SDRT hetkellä, jolloin arvopaperit siirretään ensimmäistä kertaa selvityspalveluun, edellyttäen, että selvityspalvelutoimija toteuttaa toimenpiteet, joilla kyetään takaamaan se, että kustakin selvityspalvelussa myöhemmin toteutetusta siirrosta kannetaan 0,5 prosentin suuruinen SDRT, ja jotka ovat SDRT:tä koskevaan lainsäädäntöön perustuvien muiden merkityksellisten velvoitteiden mukaisia.

46

Käsiteltävässä asiassa ensimmäiseen ja toiseen kysymykseen annetuista vastauksista käy ilmi, että direktiivit 69/335 ja 2008/7 ovat esteenä veron kantamiselle osakkeiden selvityspalveluun siirtämisestä, joka on osa liiketointa, jolla nämä osakkeet listataan arvopaperipörssiin tai jolla uusia osakkeita lasketaan liikkeeseen.

47

Todettakoon tästä, että koska yhtäältä kyseisen valintamekanismin soveltaminen edellyttää toimia, joiden toteuttamatta jättäminen johtaa unionin oikeuden vastaisten säännösten soveltamiseen, ja koska toisaalta nyt käsiteltävässä asiassa Air Berlinillä, joka maksoi leimaveron, ei ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan ollut lupaa käyttää tätä vaihtoehtoa eikä Air Berlin voinut pakottaa selvityspalvelua käyttämään sitä eikä selvityspalvelulla myöskään ollut mitään intressiä käyttää vaihtoehtoa, tällaisella valinnanmahdollisuudella ei ole merkitystä direktiivin 69/335 10 ja 11 artiklassa eikä direktiivin 2008/7 5 artiklassa säädetyn kiellon soveltamisen kannalta (ks. analogisesti julkisasiamies Mengozzin ratkaisuehdotus HSBC Hodings ja Vidacos Nominees, C-569/07, EU:C:2009:163, 71 kohta).

48

Valinnanmahdollisuutta ei siis pidä ottaa huomioon.

49

Kolmanteen ja neljänteen kysymykseen on näin ollen vastattava, ettei ensimmäiseen ja toiseen kysymykseen ole vastattava eri tavalla siinä tapauksessa, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa jäsenvaltion lainsäädännössä annetaan selvityspalvelutoimijalle mahdollisuus valita veroviranomaisen luvan saatuaan järjestely, jossa minkäänlaista leimaveroa ei tule maksettavaksi osakkeita ensimmäistä kertaa selvityspalveluun siirrettäessä mutta jossa kustakin myöhemmästä osakkeiden myynnistä kannetaan leimaverosta erillinen lisävero.

50

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (seitsemäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: