1

Käsiteltävä asia liittyy rajoittaviin toimenpiteisiin, joiden tarkoituksena on painostaa Iranin islamilaista tasavaltaa lopettamaan ydinaseiden leviämistä edistävä ydinenergia-alan toiminta ja ydinasejärjestelmien kehittäminen.

[– –]

7

Hakija National Iranian Tanker Company, joka on iranilainen raakaöljy- ja kaasulastien kuljetukseen erikoistunut yhtiö, jolla on suuri tankkerilaivasto, on useissa kirjeissään ilmaissut unionille huolensa vaikutuksista, joita Iranin islamilaiseen tasavaltaan kohdistettavilla rajoittavilla toimenpiteillä on sen laivastoon. Se on tässä yhteydessä kiistänyt, että sillä olisi mitään yhteyksiä Iranin ydinaseohjelmaan, ja täsmentänyt, että se yksityistettiin jo vuonna 2000.

8

Tästä huolimatta neuvosto 15.10.2012 nimenomaisesti merkitsi hakijan nimen rajoittavien toimenpiteiden kohteena olevien henkilöiden ja yhteisöjen luetteloon.

9

Neuvosto nimittäin ensinnäkin antoi päätöksen 2010/413 muuttamisesta 15.10.2012 päätöksen 2012/635/YUTP (EUVL L 282, s. 58). Päätöksen 2012/635 16 perustelukappaleen mukaan rajoittavia toimenpiteitä oli kohdistettava erityisesti Iranin valtion omistamiin öljy- ja kaasualan yhteisöihin, sillä ne muodostavat huomattavan tulonlähteen Iranin hallitukselle. Tämän vuoksi päätöksen 2012/635 1 artiklan 8 kohdan a alakohdalla muutettiin päätöksen 2010/413 20 artiklan 1 kohdan c alakohtaa siten, että rajoittavien toimenpiteiden kohteena ovat vastedes ”muut henkilöt ja yhteisöt, jotka eivät ole liitteessä 1 olevassa luettelossa, jotka antavat tukea Iranin hallitukselle, ja näiden omistamat tai määräysvallassa olevat yhteisöt, taikka henkilöt tai yhteisöt, joilla on yhteys näihin, siten kuin nämä on lueteltu liitteessä II”. Päätöksen 2012/635 2 artiklalla hakijan nimi on merkitty päätöksen 2010/413 liitteeseen II, joka sisältää nimiluettelon, jonka otsikko on ”Ydin- tai ballistisiin aseisiin liittyvään toimintaan osalliset henkilöt ja yhteisöt sekä Iranin hallitukselle tukea antavat henkilöt ja yhteisöt”.

10

Toiseksi neuvosto antoi asetuksen N:o 267/2012 täytäntöönpanosta 15.10.2012 neuvoston täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 945/2012 (EUVL L 282, s. 16). Asetuksen N:o 945/2012 1 artiklalla hakijan nimi on merkitty asetuksen N:o 267/2012 liitteeseen IX, joka sisältää nimiluettelon, jonka otsikko on ”Ydinalaan tai ballistisiin ohjuksiin liittyvään toimintaan osallistuvat henkilöt ja yhteisöt ja Iranin hallitukselle tukea antavat henkilöt ja yhteisöt”.

11

Hakijan nimi merkittiin edellä mainittuihin luetteloihin seuraavilla – molemmissa tapauksissa täsmälleen samoilla – perusteilla: ”Iranin valtion tosiasiallisessa määräysvallassa. Tukee taloudellisesti Iranin hallitusta hallitukseen yhteydessä olevien osakkaidensa kautta.”

12

Päätös 2012/635 ja asetus N:o 945/2012 annettiin tiedoksi hakijalle 16.10.2012 päivätyllä kirjeellä.

13

Hakija nosti 27.12.2012 unionin yleisessä tuomioistuimessa kanteen, jossa vaadittiin näiden kahden toimen kumoamista, siltä osin kuin ne koskivat hakijaa.

14

Unionin yleinen tuomioistuin on 3.7.2014 antamassaan tuomiossa National Iranian Tanker Company v. neuvosto (T‑565/12, Kok., jäljempänä tuomio NITC, EU:T:2014:608) hyväksynyt kanneperusteen, joka koski ilmeistä arviointivirhettä, jonka neuvosto oli tehnyt merkitessään hakijan nimen edellä mainittuihin luetteloihin. Unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi kanteen ja näin ollen kumosi päätöksen 2012/635 ja asetuksen N:o 945/2012, siltä osin kuin ne koskivat hakijaa.

15

Edellä 14 kohdassa mainitun tuomion NITC (EU:T:2014:608) ajallisista vaikutuksista unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että kyseisten tointen kumoaminen välittömin vaikutuksin mahdollistaisi sen, että hakija voisi siirtää kaikki varansa tai osan niistä unionin ulkopuolelle ilman, että neuvosto voisi tarpeen vaatiessa hyvissä ajoin korjata todettuja sääntöjenvastaisuuksia, millä saatettaisiin vaarantaa vakavasti ja korjaamattomasti sellaisen varojen jäädytyksen tehokkuus, josta neuvosto saattaa tulevaisuudessa päättää hakijan osalta. Unionin yleinen tuomioistuin nimittäin katsoi, ettei voida heti sulkea pois sitä, että hakija merkitään luetteloihin uudestaan, koska neuvostolla on mahdollisuus uuden tarkastelun puitteissa merkitä hakijan nimi uudelleen luetteloihin oikeudellisesti riittävästi tuetuin perustein.

16

Edellä 14 kohdassa mainitussa tuomiossa NITC (EU:T:2014:608) on tämän vuoksi pysytetty päätöksen 2012/635 ja asetuksen N:o 945/2012 vaikutukset hakijaan nähden siihen asti, että Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 56 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitettu muutoksenhakuaika päättyy, tai jos muutosta haetaan tämän ajan kuluessa, muutoksenhaun hylkäämiseen asti.

17

Neuvosto ei hakenut muutosta edellä 14 kohdassa mainittuun tuomioon NITC (EU:T:2014:608).

18

Neuvoston ilmoitettua hakijalle 23.10.2014 päivätyllä kirjeellä, että se aikoi merkitä hakijan nimen uudelleen edellä mainittuihin luetteloihin, ja asianosaisten käytyä asiasta kirjeenvaihtoa, neuvosto sitä vastoin antoi 12.2.2015 päätöksen 2010/413 muuttamisesta päätöksen (YUTP) 2015/236 (EUVL L 39, s. 18) ja Iraniin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä annetun asetuksen (EU) N:o 267/2012 täytäntöönpanosta täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 2015/230 (EUVL L 39, s. 3), joilla hakijan nimi merkittiin uudelleen luetteloon henkilöistä ja yhteisöistä, joihin kohdistetaan rajoittavia toimenpiteitä (jäljempänä riidanalaiset toimet).

19

Sitä, että hakija merkittiin uudelleen luetteloihin, perusteltiin seuraavilla – molemmissa tapauksissa täysin samoilla – perusteilla:

”[Hakija] antaa taloudellista tukea Iranin hallitukselle osakkeenomistajiensa eli Iranian State Retirement Fundin, Iranian Social Security Organizationin ja Oil Industry Employees Retirement and Savings Fundin kautta, jotka ovat valtion määräysvallassa olevia yhteisöjä. Lisäksi [hakija] on yksi maailman suurimmista öljytankkereiden liikennöitsijöistä ja yksi Iranin raakaöljyn pääkuljettajista. Näin ollen [hakija] antaa logistista tukea Iranin hallitukselle kuljettamalla Iranin öljyä.”

20

Neuvosto toimitti 16.2.2015 päivätyllä kirjeellä hakijalle jäljennöksen riidanalaisista toimista.

21

Hakija on unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 24.4.2015 jättämällään kannekirjelmällä nostanut kanteen, jossa se vaatii, että riidanalaiset toimet on kumottava sitä koskevilta osin, ja jossa se toissijaisesti vaatii SEUT 277 artiklaan perustuvalla lainvastaisuusväitteellä, että on todettava, ettei päätöksen 2010/413, sellaisena kuin se on muutettuna, 20 artiklan 1 kohdan c alakohtaa ja asetuksen N:o 267/2012, sellaisena kuin se on muutettuna, 23 artiklan 2 kohdan d alakohtaa, sovelleta siihen. Hakija vetoaa kanteensa tueksi pääasiallisesti siihen, että kun neuvosto on uudelleen määrännyt sille seuraamuksen niiden samojen moitteiden perusteella, jotka todettiin virheellisiksi edellä 14 kohdassa mainitussa tuomiossa NITC (EU:T:2014:608), se on vienyt siltä oikeuden Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa tarkoitettuihin tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja samalla loukannut oikeusvoimaa ja oikeusvarmuuden periaatetta. Hakijan mukaan neuvosto on lisäksi tehnyt ilmeisiä arviointivirheitä ja loukannut hakijan puolustautumisoikeuksia sekä sen perusoikeuksiin kuuluvaa omaisuudensuojaa.

22

Hakija on unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon samana päivänä toimittamallaan erillisellä asiakirjalla tehnyt nyt käsiteltävänä olevan välitoimihakemuksen, jossa se vaatii pääasiallisesti, että unionin yleisen tuomioistuimen presidentti

[– –]

39

Tässä yhteydessä on korostettava, että neuvoston esiin tuoman erittäin vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan silloin, kun unionin toimielimen toimi on kumottu muotoseikkoja tai aineellisia seikkoja koskevien virheiden vuoksi, toimielimellä on oikeus toteuttaa uudestaan samanlainen toimi siten, että se tällä kertaa noudattaa muotomääräyksiä ja huolehtii siitä, ettei uudessa toimessa ole samaa aineellista virhettä (ks. vastaavasti tuomio 23.10.2008, People’s Mojahedin Organization of Iran v. neuvosto, T‑256/07, Kok., EU:T:2008:461, 65 ja 75 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 13.12.2012, Kreikka v. komissio, T‑588/10, EU:T:2012:688, 476 ja 478 kohta).

40

Erityisesti nyt käsiteltävänä olevasta asiasta on lisäksi todettava, että unionin yleinen tuomioistuin on ensin muistuttanut, että perusteita, joilla hakijan nimi alun perin merkittiin kyseisiin luetteloihin, ei ollut tuettu riittävällä näytöllä, ja sen jälkeen todennut edellä 14 kohdassa mainitun tuomion NITC (EU:T:2014:608) 77 kohdassa, että neuvostolla oli mahdollisuus merkitä hakijan nimi uudelleen luetteloihin oikeudellisesti riittävästi tuetuin perustein.

41

Neuvosto katsoo tämän perusteella pääasiallisesti, että sillä oli tässä tapauksessa oikeus tukeutua asiakirjoihin, jotka oli laadittu, ennen kuin hakija alun perin merkittiin luetteloihin, vaikka se ei ollut esittänyt näitä asiakirjoja perustellakseen alkuperäistä luetteloon merkitsemistä, ja oikeus käyttää näitä ”vanhoja” asiakirjoja tukeakseen uusia luetteloihin merkitsemisen perusteita, kuten Iranin hallitukselle annettua ”logistista tukea”, etenkin kun se toimi näin nimenomaan reagoidakseen edellä 14 kohdassa mainittuun tuomioon NITC (EU:T:2014:608) sisältyviin moitteisiin ja kun se esitti uusia todisteita, jotka osoittavat, että hakija tosiasiallisesti antoi ”logistista tukea” Iranin hallitukselle.

42

Hakija katsoo sitä vastoin, että neuvosto ei loukkaamatta hakijan perusoikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin tässä tapauksessa voinut sen enempää tuoda esiin luetteloihin merkitsemisen perusteita, joihin se olisi voinut vedota jo siinä yhteydessä, kun hakija alun perin merkittiin luetteloihin lokakuussa 2012, kuin esittää todisteita, joita sillä oli jo käytettävissään, kun hakija alun perin merkittiin luetteloihin, ja näin on hakijan mukaan sitäkin suuremmalla syyllä sen vuoksi, että tosiseikkoja koskevat väitteet, joihin riidanalaiset toimet perustuvat, ovat asiallisesti täsmälleen samanlaisia kuin ne, joihin alkuperäinen luetteloihin merkitseminen perustui ja jotka todettiin virheellisiksi edellä 14 kohdassa mainitussa tuomiossa NITC (EU:T:2014:608).

43

Välitoimista päättävä tuomari katsoo, että asianosaisten keskustelu osoittaa, että on olemassa oikeudellinen erimielisyys, joka koskee sitä, millainen ulottuvuus on perusoikeuskirjan 47 artiklalla sekä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn, Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun yleissopimuksen 13 artiklalla, joissa molemmissa vahvistetaan oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin eli tehokkaaseen tuomioistuimen tarjoamaan oikeussuojaan ”sekä käytännössä että oikeudellisesti” (asia Ramadhi ym. v. Albania, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 13.11.2007, 48 §). On ratkaistava, että kun otetaan huomioon tämä oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin, onko neuvostolla oikeus vedota edellä 39 ja 40 kohdassa mainittuun oikeuskäytäntöön korjatakseen rajoittavan toimenpiteen kumoamisen syynä olleet lainvastaisuudet siten, että se toteuttaa uuden toimenpiteen, jolla on sama käytännön vaikutus kuin aikaisemmalla toimenpiteellä, ja kun otetaan huomioon, ettei tosiseikoissa ole tapahtunut aineellisia muutoksia.

44

Kysymyksen arkaluonteisuus johtuu erityisesti siitä, että rajoittaviin toimenpiteisiin, jotka neuvosto on toteuttanut asetuksella, kohdistuu perussäännön 60 artiklan toisessa kohdassa annettu suojavaikutus, mikä tarkoittaa, että tällaisen asetuksen kumoaminen tulee voimaan vasta muutoksenhakuajan kuluttua, tai jos muutosta on haettu tämän ajan kuluessa, siitä kun unionin tuomioistuin on hylännyt muutoksenhaun (ks. jäljempänä 55–57 kohta). Tästä seuraa, että jos neuvosto todella voisi toimia edellä 43 kohdassa kuvatulla tavalla, se pystyisi – siitä huolimatta, että jokainen sen antamista peräkkäisistä asetuksista, joilla otetaan käyttöön samaan yritykseen kohdistuvia rajoittavia toimenpiteitä, kumotaan luetteloon merkitsemiselle esitettyjen perusteiden lainvastaisuuden vuoksi tai riittävän näytön puuttumisen vuoksi – pysyttämään valituksia järjestelmällisesti tekemällä voimassa katkeamattoman sarjan tällaisia toimenpiteitä, ja näin olisi siinäkin tapauksessa, etteivät toimenpiteiden ja niiden kumoamisten perustana olevat tosiseikat olisi muuttuneet aineellisesti.

45

On siten pohdittava, eikö tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevan perusoikeuden noudattaminen edellytä, että sellaisten oikeudenkäyntien sarjan osalta, joita sama yritys saattaa panna vireille, otetaan käyttöön preklusiivinen tekijä, mikä pakottaa neuvoston esittämään ensimmäisessä rajoittavia toimenpiteitä koskevassa asiakirja-aineistossaan kaikki luetteloon merkitsemisen perusteet ja yritystä vastaan puhuvat todisteet, jotka se pystyi helposti hankkimaan asiakirja-aineiston kokoamisajankohtana, ja estää sitä käyttämästä näitä perusteita ja todisteita sen perustelemiseen, että yritys merkitään luetteloon uudelleen, jos unionin yleinen tuomioistuin ei ole hyväksynyt niitä. Tästä seuraisi, että yritys voidaan merkitä uudelleen luetteloon vain, jos on ilmennyt uusia ja merkityksellisiä tosiseikkoja tai todisteita, mutta neuvosto ei saa hyödyntää myöhemmissä uudelleen luetteloon merkitsemisissä seikkoja, joihin se ei kylläkään ollut vielä vedonnut mutta jotka olivat jo hyödynnettävissä, kun yritys merkittiin luetteloon ensimmäisen kerran.

46

Käsiteltävä tapaus kuvastaa, että on tarpeen ottaa käyttöön tällainen preklusiivinen tekijä, sillä hakijan harjoittama, Iranin öljyn kuljettamisesta muodostuva liiketoiminta ei ole muuttunut lokakuun 2012, jolloin hakija alun perin merkittiin luetteloihin, ja nyt käsiteltävässä asiassa riidanalaisten tointen antamisajankohdan välillä. Näin ollen on selvää, että kysymys on tällaisen kuljetuksen tilanneille asiakkaille suoritetusta logistiikkapalvelusta. Asiakirja-aineistosta ei kuitenkaan ilmene, että neuvostolla olisi ollut este perustaa jo alkuperäistä luetteloihin merkitsemistä ”logistista tukea” koskevaan perusteeseen. Sama koskee hakijan osakaskunnan koostumusta, joka ei näyttäisi muuttuneen vuosien 2012 ja 2015 välillä. Neuvosto, joka esitti hakijan tarkan omistusrakenteen edellä 14 kohdassa mainittuun tuomioon NITC (EU:T:2014:608, 51 kohta) johtaneessa oikeudenkäynnissä, ei ole väittänyt, että tähän osakaskuntaan perustuva ”taloudellista tukea” koskeva peruste ei ollut käytettävissä, kun hakija alun perin merkittiin luetteloihin lokakuussa 2012. Riidanalaisia toimia tukevista todisteista on todettava, että neuvosto on huomautuksissaan maininnut konkreettisesti vain viisi asiakirjaa (alaviite 28). Neljä näistä asiakirjoista on kuitenkin peräisin vuoden 2012 lokakuuta edeltävältä ajalta, kun taas ainoa tätä myöhempi asiakirja (helmikuulta 2014) ei näyttäisi olevan merkityksellisellä tavalla uusi, koska siinä tuodaan esiin hakijan rooli Iranin öljyn kuljettaja ja tämän roolin merkitys Iranin taloudelle, jotka ovat seikkoja, joita kukaan ei ole riitauttanut.

47

On lisäksi todettava, että edellä 14 kohdassa mainittu tuomio NITC (EU:T:2014:608), jossa kumottiin hakijan alkuperäinen merkitseminen luetteloihin, on oikeusvoimainen. Oikeusvoima liittyy kuitenkin ainoastaan niihin tosiasia- ja oikeuskysymyksiin, jotka on todella tai välttämättä ratkaistu kyseisessä tuomioistuinratkaisussa, ja siihen voidaan vedota vain, jos tuomioistuinratkaisun perustana olevan kanteen asianosaiset ovat olleet samat, sillä on ollut sama kohde ja se on perustunut samaan perusteeseen (ks. vastaavasti tuomio 25.2.2015, Walton v. komissio, T‑261/14 P, Kok. H.., EU:T:2015:110, 35 ja 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Hakija ei näin ollen voi vedota riidanalaisten tointen osalta tuomion NITC oikeusvoimaan sanan suppeassa merkityksessä, koska nämä toimet koskevat hakijan harjoittaman liiketoiminnan eri ajanjaksoa kuin sitä, joka oli kyseisellä tuomiolla kumottujen tointen kohteena. Ei voida kuitenkaan jättää huomiotta, että kyseessä oleva hakijan toiminta, joka muodostuu Iranin öljyn kuljettamisesta, ei ole oleellisesti muuttunut ja että kyseisten toiminta-ajanjaksojen ero johtuu siitä, että hakija merkittiin uudelleen luetteloihin, mitä tehdessään neuvosto tukeutui samaten olennaisilta osiltaan ennallaan pysyneeseen tosiseikastoon. Voitaisiin siis katsoa, että tässä tapauksessa oikeusvoiman käsitteen soveltaminen on pois suljettua vain sen johdosta, että neuvosto toimii niin, että se keinotekoisesti jatkaa hakijaan kohdistettavia rajoittavia toimenpiteitä ja tuo tällä hetkellä esiin seikkoja, joihin olisi voitu vedota silloin, kun hakija alun perin merkittiin luetteloihin. Vaikka tällaisen lähestymistavan ei ole katsottu olevan yhteensoveltumaton oikeusvoiman käsitteen kanssa, se voi kuitenkin myötävaikuttaa siihen, että hakijan oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin loukataan.

48

Tästä seuraa, että edellä 39 ja 40 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö voi tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevan oikeuden näkökulmasta edellyttää edellä 45 kohdassa mainitun suuntaista suppeaa tulkintaa.

49

Tällaista suppeaa tulkintaa vastaan voitaisiin kuitenkin esittää, että tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevan oikeuden, joka tunnustetaan rajoittavien toimenpiteiden kohteena olevalle yritykselle, ulottuvuutta ei pidä aiheettomasti rajata niin, että siihen sisältyy vain kumoamiskanne ja tähän liittyvä täytäntöönpanon lykkäämistä koskevan hakemus, sillä yrityksellä on mahdollisuus vedota siihen kohdistettujen toimenpiteiden lainvastaisuuteen vahingonkorvauskanteessa, jossa neuvostoa vaaditaan korvaamaan lainvastaisuudesta aiheutunut vahinko. Unionin tuomioistuimet ovat nimittäin katsoneet toisessa asiayhteydessä eli julkisia hankintoja koskevien riita-asioiden yhteydessä, että vaikka hylätty tarjoaja ei ollut pätevästi pystynyt riitauttamaan julkista hankintaa koskevan sopimuksen menettämistä kumoamiskanteella ja siihen liittyvällä välitoimihakemuksella, oli katsottava, että sen oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin oli noudatettu, koska sillä oli mahdollisuus saada vahingonkorvausta nostamalla vahingonkorvauskanne (ks. vastaavasti määräys 23.4.2015, komissio v. Vanbreda Risk & Benefits, C‑35/15 P(R), Kok., EU:C:2015:275, 34, 35 ja 38 kohta). Välitoimista päättävä tuomari katsoo, että on pääasiaa käsittelevän tuomioistuimen asia tutkia tarvittaessa, onko olemassa pakottavia syitä, jotka estävät sen, että tämä oikeuskäytäntö ulotettaisiin koskemaan rajoittavia toimenpiteitä koskevia riita-asioita.

50

Edellä todetun perusteella on katsottava, että on olemassa merkittävä oikeudellinen erimielisyys, jonka ratkaisu ei ole ilmeinen ja joka edellyttää siis perusteellista tarkastelua, joka on tehtävä pääasian oikeudenkäynnissä, joten kanne ei ilmeisesti ole vailla vakavasti otettavaa perustelua (ks. vastaavasti määräys komissio v. Pilkington Group, EU:C:2013:558, 67 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

52

Rajoittavia toimenpiteitä koskevien riita-asioiden osalta on katsottu toistuvasti, että rajoittavien toimenpiteiden täytäntöönpanon lykkääminen voisi estää niiden täysien oikeusvaikutusten ilmenemisen, jos pääasian kanne hylätään, ja näin ollen tehdä syntyneen tilanteen vaikutusten poistamisen mahdottomaksi. Lykkääminen nimittäin mahdollistaisi, että toimenpiteiden kohteena oleva yhteisö voisi välittömästi nostaa varansa pankeista, joilla on velvollisuus varmistaa niiden jäädyttäminen, ja tyhjentää pankkitilinsä, ennen kuin pääasiassa julistetaan tuomio. Sen olisi siten mahdollista kiertää niiden rajoittavien toimenpiteiden tavoitetta, joita on kohdistettu siihen siinä tarkoituksessa, että Iranin islamilaista tasavaltaa painostetaan lopettamaan ydinenergia-alan toiminta, vaikka välitoimista päättävältä tuomarilta pyydetyillä välitoimilla ei saada tehdä etukäteen tyhjäksi pääasiassa myöhemmin annettavan ratkaisun vaikutuksia (ks. vastaavasti määräys 14.6.2012, Qualitest FZE v. neuvosto, C‑644/11 P(R), EU:C:2012:354, 73–77 kohta ja määräys Iranian Offshore Engineering & Construction v. neuvosto, EU:T:2013:118, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

53

Tässä tapauksessa on todettava, että koska neuvosto ei ole valittanut edellä 14 kohdassa mainitussa asiassa NITC annetusta tuomiosta (EU:T:2014:608), se on itse mahdollistanut sen, että hakija pystyy täysimääräisesti hyödyntämään vaikutukset, jotka aiheutuvat siitä, että hakijaan 15.10.2012 kohdistetut rajoittavat toimenpiteet kumottiin kyseisellä tuomiolla (ks. edellä 9 ja 10 kohta), siten että hakija sai vuoden 2014 syyskuun puolenvälin ja vuoden 2015 helmikuun puolenvälin välisenä aikana vapaasti käyttää varojaan, koska sen pankkitilit oli vapautettu jäädytyksestä. Tästä seuraa, että kun tämä tosiasiatilanne otetaan huomioon, neuvosto tuskin voi vedota vaaraan, että toteutettujen rajoittavien toimenpiteiden tavoitetta kierretään.

54

Tämä päättely on kuitenkin pätevä vain neuvoston 15.10.2012 toteuttamien aikaisempien rajoittavien toimenpiteiden osalta. Siltä osin kuin on kysymys hakijaan riidanalaisilla toimilla kohdistetuista uusista rajoittavista toimenpiteistä, ei sitä vastoin voida lähtökohtaisesti sulkea pois, että pääasian ratkaiseva tuomioistuin, joka kieltäytyy soveltamasta edellä 48 kohdassa mainittua suppeaa tulkintaa, hylkää hakijan kumoamiskanteen. Tällaisessa tilanteessa on jälleen otettava huomioon toimenpiteiden tavoite ja estettävä se, että hakija voisi välittömästi nostaa varansa, joita sen pankkitileille on saattanut kertyä viitenä kuukautena, joiden aikana rajoittavia toimenpiteitä ei ollut olemassa.

55

Vakiintuneessa oikeuskäytännössä on joka tapauksessa katsottu, että asetukset, joissa säädetään rajoittavista toimenpiteistä, kuten asetus N:o 2015/230 (ks. edellä 18 kohta), ovat samalla sekä yleisesti sovellettavia toimia, koska niissä kielletään yleisellä ja abstraktilla tavalla määriteltyä adressaattiluokkaa asettamasta varoja niiden liitteissä mainittujen luonnollisten henkilöiden ja yhteisöjen saataville, että useita yksittäistapauksissa näiden henkilöiden ja yhteisöjen osalta tehtyjä päätöksiä (ks. vastaavasti tuomio 3.9.2008, Kadi ja Al Barakaat International Foundation v. neuvosto ja komissio, C‑402/05 P ja C‑415/05 P, Kok., EU:C:2008:461, 241–243 kohta; tuomio 16.11.2011, Bank Melli Iran v. neuvosto, C‑548/09 P, Kok., EU:C:2011:735, 45 kohta ja tuomio 23.4.2013, Gbagbo ym. v. neuvosto, C‑478/11 P–C‑482/11 P, Kok., EU:C:2013:258, 56 kohta). Tämä varojen käyttöön antamista koskeva kielto kohdistuu nimittäin kaikkiin, joilla voi tosiasiallisesti olla kyseisiä varoja (ks. vastaavasti tuomio 22.1.2015, Bank Tejarat v. neuvosto, T‑176/12, EU:T:2015:43, 68 kohta). Se, että kyseinen toimi on annettava tiedoksi erikseen niille, joiden varat jäädytetään, ei millään tavalla poista sitä, että tointa sovelletaan yleisesti kaikkiin, joiden hallussa saattaa olla tällaisia varoja (ks. julkisasiamies Sharpstonin ratkaisuehdotukset neuvosto v. Bank Mellat, C‑176/13 P, Kok., EU:C:2015:130 ja neuvosto v. Bank Saderat Iran, C‑200/13 P, Kok., EU:C:2015:134, 177 kohta).

56

Kuten edellä 44 kohdassa on jo tuotu esiin, siltä osin kuin on kysymys rajoittavista toimenpiteistä annetun asetuksen kumoamisen ajallisista vaikutuksista, perussäännön 60 artiklan toisessa kohdassa määrätään, että unionin yleisen tuomioistuimen päätökset, joilla tällainen toimi kumotaan, tulevat voimaan vasta muutoksenhakuajan kuluttua, tai jos muutosta on haettu tämän ajan kuluessa, siitä kun unionin tuomioistuin on hylännyt muutoksenhaun. Tällaisten toimenpiteiden voimassapitämistä, joka on perusteltua sen vuoksi, että on välttämätöntä antaa neuvostolle mahdollisuus korjata todettu lainvastaisuus toteuttamalla uusia toimenpiteitä, on järjestelmällisesti laajennettu koskemaan rajoittavista toimenpiteistä annettuja päätöksiä, mikä perustuu SEUT 264 artiklan toiseen kohtaan, jossa unionin yleiselle tuomioistuimelle annetaan toimivalta todeta, miltä osin kumotun toimen vaikutuksia kuitenkin on pidettävä pysyvinä, ja tämä johtuu siitä, että asetuksen, jossa määrätään tietystä rajoittavasta toimenpiteestä, ja päätöksen, jossa määrätään samanlaisesta toimenpiteestä, kumoamisen vaikutusten alkamispäivän välillä oleva ero saattaa loukata vakavasti oikeusvarmuutta (ks. vastaavasti edellä 51 kohdassa mainittu määräys Iranian Offshore Engineering & Construction v. neuvosto, EU:T:2013:118, 37 ja 38 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

57

Siinä tapauksessa, että unionin yleinen tuomioistuin pääasian oikeudenkäynnin päätteeksi kumoaa asetuksen N:o 2015/230 perussäännön 60 artiklan toisen kohdan mukaisin lykkäävin vaikutuksin, se näin ollen kumoaa myös päätöksen 2015/236 (ks. edellä 18 kohta) siten, että se kaiken todennäköisyyden mukaan mukauttaa SEUT 264 artiklan toisen kohdan nojalla tämän kumoamisen vaikutusten alkamisen asetuksen N:o 2015/230 kumoamisen vaikutusten alkamiseen. On joka tapauksessa todettava, että vaikka päätöksen 2015/236 kumoamisen ajallisia vaikutuksia ei mukautettaisi asetuksen N:o 2015/230 kumoamisen ajallisiin vaikutuksiin, hakijaan edellä mainitun asetuksen nojalla kohdistetut rajoittavat toimenpiteet on perussäännön 60 artiklan toisen kohdan nojalla kuitenkin pidettävä ehdottomasti voimassa kumoamistuomion julistamispäivän jälkeen, joten hakijan nimeä ei missään tapauksessa poisteta välittömästi luetteloista tämän tuomion perusteella.

58

Vakiintuneessa oikeuskäytännössä on katsottu, että välitoimimenettely ainoastaan täydentää päämenettelyä, jolle se on liitännäinen, ja sillä pyritään vain varmistamaan tulevan pääasiassa annettavan ratkaisun täysi tehokkuus (ks. määräys 16.11.2012, Akzo Nobel ym. v. komissio, T‑345/12 R, Kok., EU:T:2012:605, 25 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja määräys 16.6.2015, Alcogroup ja Alcodis v. komissio, T‑274/15 R, EU:T:2015:389, 20 kohta oikeuskäytäntöviittauksinen), ja että välitoimista päättävän tuomarin määräämien välitoimien voimassaolo päättyy automaattisesti työjärjestyksen 158 artiklan 3 kohdan nojalla, kun asiassa annetaan lopullinen tuomio. Tästä seuraa, että hakijan intressi saada varansa väliaikaisesti vapautetuiksi koskee sellaisen edun myöntämistä, jota hakija ei voisi saada edes kumoamistuomiolla. Tällaisella tuomiolla nimittäin olisi hakijan toivomat käytännön vaikutukset eli sen nimen poistaminen sellaisten yhteisöjen luettelosta, joiden varat on jäädytetty, vasta tuomion julistamisen jälkeen, kun taas tuona ajankohtana välitoimista ensimmäisenä oikeusasteena päättävällä tuomarilla ei ole enää ajallista toimivaltaa ja hakijan nimi saatettaisiin joka tapauksessa pysyttää tässä luettelossa sellaisen uuden rajoittavan toimenpiteen nojalla, joka korvaisi kumotut toimenpiteet perussäännön 60 artiklan toisessa kohdassa säädetyssä määräajassa. Näissä olosuhteissa välitoimista päättävä tuomari ei voi suojata hakijan intressiä saada varansa väliaikaisesti vapautetuiksi välitoimella (ks. vastaavasti edellä 51 kohdassa mainittu määräys Iranian Offshore Engineering & Construction v. neuvosto, EU:T:2013:118, 40 kohta).

59

Tästä seuraa, että intressien vertailun perusteella hakijan intressit eivät ole painavampia.

63

Tässä asiassa on todettava aluksi, että kuten hakijan 4.6.2015 esittämään muistioon sisältyvistä täsmennyksistä ilmenee, vahinko, jonka on väitetty tapahtuneen, on taloudellinen. Vaikka hakija on tässä muistiossa esittänyt liiketoimintaansa koskevia numerotietoja, se ei kuitenkaan ole esittänyt vähäisintänkään asiakirjanäyttöä tukeakseen näitä numerotietoja.

[– –]

66

Siltä osin kuin on kysymys vahingon korjaamattomuudesta, vakiintuneessa oikeuskäytännössä on katsottu, että lukuun ottamatta poikkeuksellisia olosuhteita taloudellista vahinkoa ei voida pitää korjaamattomana tai edes vaikeasti korjattavana, koska siitä voidaan yleensä myöhemmin maksaa korvausta. Tällaisessa tapauksessa pyydetty välitoimi on perusteltu vain, jos välitointa hakenut asianosainen olisi ilman tätä tointa tilanteessa, jossa sen taloudellinen elinkelpoisuus saattaisi vaarantua ennen ratkaisun antamista pääasiassa, tai jos hakijan markkinaosuudet muuttuisivat peruuttamattomasti ja huomattavasti, kun otetaan huomioon erityisesti hakijan yrityksen koko (ks. vastaavasti edellä 51 kohdassa mainittu määräys Iranian Offshore Engineering & Construction v. neuvosto, EU:T:2013:118, 20 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

67

Tästä tapauksesta on jo todettu edellä, että hakija oli siihen kohdistettujen rajoittavien toimenpiteiden johdosta menettänyt kaikki merikuljetusalan markkinaosuutensa unionissa. Markkinaosuuksien menettäminen kuitenkin nimenomaan on yksi kyseisillä toimenpiteillä tavoitelluista päämääristä ja pikemminkin osoitus niiden tehokkuudesta. Tältä kannalta katsottuna markkinaosuuksien menettämisellä voi olla rajoittavia toimenpiteitä koskevassa riita-asiassa merkitystä vain, jos sen peruuttamattomuus on näytetty toteen. Hakija ei kuitenkaan ole lausunut mitään tästä seikasta. Se ei etenkään ole osoittanut, että rakenteelliset tai oikeudelliset esteet estävät sitä valtaamasta takaisin merkittävää osaa sen menettämistä markkinaosuuksista. Tästä aiheutuneeksi väitettyä vahinkoa ei siten voida pitää korjaamattomana (ks. vastaavasti määräys 24.3.2009, Cheminova ym. v. komissio, C‑60/08 P(R), EU:C:2009:181, 64 kohta).

68

On lisättävä, ettei hakija vetoa siihen, että sen taloudellinen elinkelpoisuus vaarannetaan. Se päinvastoin toteaa 4.6.2015 esittämässään muistiossa, että se tällä hetkellä harjoittaa liiketoimintaa, joka muodostuu Iranin öljyn kuljettamisesta Kiinaan, Intiaan, Etelä-Koreaan, Taiwaniin ja Turkkiin, että vuonna 2013 sen kokonaisliikevaihto oli noin 895 miljoonaan Yhdysvaltain dollaria (USD) ja että sen arvioiden mukaan kokonaisliikevaihto on kuluvana vuonna vastaavan suuruinen.

69

Hakija väittää vielä, että sen on vaikea näyttää etukäteen toteen riidanalaisista toimista suoraan johtuvaa vahinkoa, koska on teknisesti vaikeaa erottaa aikaisempien tointen tai laajempien kansainvälisten pakotejärjestelmien aiheuttamaa vahinkoa ja riidanalaisten tointen aiheuttamaa vahinkoa. Hakijan mukaan tämä edellyttäisi yksityiskohtaisten teknisten asiantuntijalausuntojen laatimista, eikä tällaisia voida toimittaa etukäteen ennusteiden perusteella. Hakijan mukaan se, että tässä vaiheessa vaaditaan toimittamaan tällaista näyttöä, on ylitsepääsemätön este välitoimien myöntämiselle. Hakijalle riidanalaisista toimista aiheutuva vahinko on siten ainakin osittain korjaamaton, koska sitä ei voida ilmaista numeromääräisenä asianmukaisella tavalla. Vahingonkorvauskanne ei näin ollen anna hakijalle perusoikeuskirjan 47 artiklassa tarkoitettua tehokasta tuomioistuimen tarjoamaa oikeussuojaa.

70

Tässä yhteydessä on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan taloudellista vahinkoa voidaan pitää korjaamattomana, jos sen suuruutta ei sen toteutuessakaan voida määrittää (edellä 30 kohdassa mainittu määräys komissio v. Pilkington Group, EU:C:2013:558, 52 kohta ja määräys EDF v. komissio, EU:C:2013:157, 60 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

71

Epävarmuutta taloudellisen vahingon korvaamisesta mahdollisen vahingonkorvauskanteen yhteydessä ei kylläkään voida itsessään pitää seikkana, jonka perusteella kyseistä vahinkoa olisi pidettävä korjaamattomana. Välitoimimenettelyssä on näet väistämättä epävarmaa, voidaanko rahamääräinen vahinko saada myöhemmin korvatuksi sellaisen mahdollisen vahingonkorvauskanteen yhteydessä, joka voidaan nostaa riidanalaisten tointen kumoamisen jälkeen. Välitoimimenettelyn tarkoituksena ei kuitenkaan ole korvata tällaista vahingonkorvauskannetta epävarmuuden poistamiseksi, koska sen ainoa päämäärä on taata pääasiasta, johon välitoimi liittyy, eli tässä tapauksessa kumoamiskanteesta annettavan lopullisen ratkaisun täysimääräinen tehokkuus (ks. vastaavasti edellä 30 kohdassa mainittu määräys komissio v. Pilkington Group, EU:C:2013:558, 53 kohta ja määräys 14.12.2011, Alcoa Trasformazioni v. komissio, C‑446/10 P(R), EU:C:2011:829, 55–57 kohta).

72

Toisin on sitä vastoin silloin, kun jo välitoimista päättävän tuomarin suorittaessa arviointia on selvää, että vahinkoa, johon on vedottu, ei sen luonne ja todennäköinen aiheutumistapa huomioon ottaen voida yksilöidä eikä sen suuruutta määrittää asianmukaisesti, jos se toteutuu, ja kun sitä ei näin ollen voitaisi käytännössä korvata vahingonkorvauskanteen avulla (edellä 30 kohdassa mainittu määräys komissio v. Pilkington Group, EU:C:2013:558, 54 kohta).

73

Tässä tapauksessa ei ole ilmennyt, ettei hakija siinä tapauksessa, että riidanalaiset toimet kumotaan, voisi saada sille näillä toimilla aiheutetusta taloudellisesta vahingosta rahamääräistä korvausta nostamalla SEUT 268 artiklan ja SEUT 340 artiklan nojalla vahingonkorvauskanteen neuvostoa vastaan, sillä pelkkä mahdollisuus tällaisen kanteen nostamiseen riittää näyttämään toteen, että kyseinen taloudellinen vahinko on lähtökohtaisesti korjattavissa (ks. vastaavasti määräys 14.12.2001, komissio v. Euroalliages ym., C‑404/01 P(R), Kok., EU:C:2001:710, 70–75 kohta).

74

Välitoimista päättävä tuomari ei nimittäin ymmärrä, miksi hakija ei voi relevantilla tavalla ilmaista sille riidanalaisilla toimilla aiheutettua taloudellista vahinkoa rahamääräisenä niin, että se ilmoittaa niiden tulojen määrän, joita se on saanut liiketoiminnasta, jota se on harjoittanut unionissa jonakin edustavana vuonna ennen ensimmäisten rajoittavien toimenpiteiden käyttöönottoa, ja suhteuttaa nämä tulot riidanalaisten tointen jälkeen saamiinsa tuloihin, kun täsmennetään, että jos tulot olivat jo supistuneet nollaan tointen toteuttamista edeltäneinä vuosina, toimilla aiheutettu vahinko muodostuu tämän tilanteen pysyttämisestä, ja se voidaan siis ilmaista numeromääräisenä vuosittaisen keskiarvon perusteella.

75

Tässä asiayhteydessä on muistutettava, että hakija on itse esittänyt tällaisia numerotietoja 4.6.2015 esittämässään muistiossa. Hakija on siten ilmoittanut bruttotulot, jotka se on saanut unionissa harjoittamastaan toiminnasta eli liikesuhteistaan unionin suurimpien öljy-yhtiöiden ja tukkukauppiaiden kanssa vuosina 2009–2013. Tästä ilmenee, että nämä tulot ovat jatkuvasti pienentyneet 500 miljoonasta USD:sta (2009) 160 miljoonaan USD:iin (2010), 100 miljoonaan USD:iin (2011), 40 miljoonaan USD:iin (2012) ja 0 USD:iin (2013).

76

Myöhemmässä vahingonkorvausoikeudenkäynnissä unionin yleisellä tuomioistuimella on kuitenkin toimivalta laskea abstraktin arvion perusteella hakijalle riidanalaisista toimista aiheutuneen vahingon määrä niin, että se käyttää perustana sitä, miten hakijan markkinaosuudet ja voitto olisivat todennäköisesti kehittyneet normaaliolosuhteissa, jollei lainvastaisuuksia, joista neuvostoa arvostellaan, olisi tapahtunut (ks. vastaavasti määräys 5.6.2013, Rubinum v. komissio, T‑201/13 R, EU:T:2013:296, 50 kohta). Siltä osin kuin on kysymys vahingon määrän määrittämisestä, unionin yleinen tuomioistuin nimittäin voi arvioida tosiseikat itsenäisesti ja sillä on harkintavaltaa, kun se valitsee vahingonkorvauksen laajuuden määrittämiseksi käytettävän menetelmän (ks. vastaavasti tuomio 21.2.2008, komissio v. Girardot, C‑348/06 P, Kok., EU:C:2008:107, 72, 74 ja 76 kohta). Tässä tapauksessa unionin yleinen tuomioistuin voisi jopa tyytyä keskimääräisiin tilastollisiin arvoihin perustuviin arvioihin; hakijan täytyy näyttää toteen tiedot, joihin arviot perustuvat (ks. vastaavasti tuomio 28.4.2010, BST v. komissio, T‑452/05, Kok., EU:T:2010:167, 168 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

77

Unionin tuomioistuimen presidentin oikeuskäytännöstä voitaneen joka tapauksessa päätellä, että rajoittavien toimenpiteiden kohteeksi joutunut yritys ei voi pätevästi väittää, että sille aiheutuu korjaamatonta taloudellista vahinkoa, jos se voi vedota varojen tai taloudellisten resurssien jäädyttämistä koskevan unionin säännöstön erityisiin säännöksiin, joilla annetaan toimivaltaisille kansallisille viranomaisille toimivalta vapauttaa poikkeuksellisesti tiettyjä jäädytettyjä varoja ja jotka mahdollistavat perustavanlaatuisten kulujen ja perustarpeiden kattamisen tai ennen kyseisen jäädyttämisen voimaantuloa syntyneiden sopimusvelvoitteiden täyttämisen (määräys 11.3.2013, North Drilling v. neuvosto, T‑552/12 R, EU:T:2013:120, 21 kohta; ks. vastaavasti myös edellä 52 kohdassa mainittu määräys Qualitest FZE v. neuvosto, EU:C:2012:354, 41, 42 ja 44 kohta ja määräys 25.10.2012, Hassan v. neuvosto, C‑168/12 P(R), EU:C:2012:674, 39 kohta).

78

Näillä poikkeussäännöksillä nimittäin turvataan tasapaino yhtäältä sen rajoittavilla toimenpiteillä tavoitellun päämäärän välillä, joka on pienentää ydinaseiden levittämisen riskiä Iranissa, ja toisaalta sen välillä, että on tarpeen varmistaa toimenpiteiden kohteena olevan yrityksen olemassaolon jatkuminen. Se, miten rajoittavien toimenpiteiden täytäntöönpanon lykkäämistä koskeva pyyntö on ratkaistava, riippuu näin ollen siitä, miten kyseisiä poikkeusmenettelyjä, joilla mahdollistetaan tiettyjen jäädytettyjen varojen vapauttaminen, sovelletaan konkreettisessa tapauksessa (ks. vastaavasti edellä 52 kohdassa mainittu määräys Qualitest FZE v. neuvosto, EU:C:2012:354, 45 ja 66 kohta).

79

Tässä tapauksessa säännökset, joissa säädetään tietyistä poikkeuksista, jotka mahdollistavat hakijan varojen vapauttamisen tarkkaan määritellyissä olosuhteissa, ovat päätöksen 2010/413, sellaisena kuin se on muutettuna, 3–4 a artikla sekä 6 ja 7 artikla ja asetuksen N:o 267/2012, sellaisena kuin se on muutettuna, 24–28 b artikla. Hakija on kuitenkin tyytynyt riitauttamaan näiden poikkeamismahdollisuuksien merkityksellisyyden tässä tapauksessa lausumatta edellä mainitusta unionin tuomioistuimen presidentin oikeuskäytännöstä. Se ei etenkään ole ilmoittanut, oliko se tehnyt toimivaltaisille kansallisille viranomaisille hakemuksia saadakseen luvan käyttää jäädytettyjä varoja tai oliko sillä ollut vaikeuksia tai oliko sen hakemuksista tehty hylkääviä päätöksiä, joiden vuoksi se ei voinut saada kyseisiltä viranomaisilta tällaista lupaa.

80

Kiireellisyyttä koskeva edellytys ei siis täyty.

81

Edellä todetun perusteella välitoimihakemus on hylättävä.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN PRESIDENTTI

on määrännyt seuraavaa:

Annettiin Luxemburgissa 16 päivänä heinäkuuta 2015.