—

Jean-Michel Adrien ym., itse

—

Ranskan hallitus, asiamiehinään D. Colas ja S. Ghiandoni,

—

Euroopan komissio, asiamiehenään D. Martin,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee SEUT 45 ja SEUT 48 artiklan sekä SEU 4 artiklan 3 kohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa ovat vastakkain yhtäältä Adrien ym. ja toisaalta Premier ministre (pääministeri), Ministre des Finances et des Comptes publics (valtionvaroista ja julkishallinnon tilinpidosta vastaava ministeri) ja Ministre de la Décentralisation et de la Fonction publique (hallinnon hajauttamisesta ja julkishallinnosta vastaava ministeri) ja joka koskee pääasian kantajien vanhuuseläkkeitä kansallisessa eläkejärjestelmässä.

3

Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt (jäljempänä henkilöstösäännöt) ja Euroopan unionin muuhun henkilöstöön sovellettavat palvelussuhteen ehdot (jäljempänä muuhun henkilöstöön sovellettavat palvelussuhteen ehdot) vahvistettiin Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen ja näiden yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevien palvelussuhteen ehtojen vahvistamisesta ja komission virkamiehiin väliaikaisesti sovellettavista erityistoimenpiteistä 29.2.1968 annetulla neuvoston asetuksella (ETY, Euratom, EHTY) N:o 259/68 (EYVL 1968, L 56, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna 20.12.2010 annetulla neuvoston asetuksella (EY, Euratom) N:o 1240/2010 (EUVL 2010, L 338, s. 7).

4

Henkilöstösääntöjen 77 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Virkamiehellä, joka on ollut palveluksessa vähintään kymmenen vuotta, on oikeus vanhuuseläkkeeseen. – –”

5

Henkilöstösääntöjen 83 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Virkamiehet maksavat kolmanneksen tämän eläkejärjestelmän rahoituksesta. – –”

6

Henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 12 artiklan 1 ja 2 kohdassa todetaan seuraavaa:

”1.   Virkamiehellä, joka ei ole saavuttanut eläkeikää ja jonka palvelussuhde päättyy muusta syystä kuin kuoleman tai työkyvyttömyyden vuoksi ja jolla ei ole oikeutta vanhuuseläkkeeseen välittömästi tai myöhempänä ajankohtana, on palvelussuhteensa päättyessä oikeus:

2.   Poiketen siitä, mitä 1 kohdan b alakohdassa säädetään, virkamiehellä, joka ei ole saavuttanut eläkeikää ja joka palvelukseen tultuaan on suorittanut eläkeoikeuksiensa perustamiseksi tai säilyttämiseksi maksuja kansalliseen eläkejärjestelmään tai valitsemaansa yksityiseen vakuutusjärjestelmään tai eläkerahastoon, joka täyttää 1 kohdassa säädetyt ehdot, ja jonka palvelussuhde päättyy muusta syystä kuin kuoleman tai työkyvyttömyyden vuoksi ja jolla ei ole oikeutta vanhuuseläkkeeseen välittömästi tai myöhempänä ajankohtana, on palvelussuhteensa päättyessä oikeus erorahaan, joka vastaa toimielinten palveluksessa ollessa saatujen eläkeoikeuksien vakuutusmatemaattista arvoa. Näissä tapauksissa eläkeoikeuksien perustamiseksi tai säilyttämiseksi kansalliseen eläkejärjestelmään maksetut määrät vähennetään erorahasta muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen 4[2] tai 112 artiklan nojalla.”

7

Muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen 2 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Väliaikaisella toimihenkilöllä tarkoitetaan näissä palvelussuhteen ehdoissa:

– –

– –”

8

Muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen 39 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Edellä 2 artiklassa tarkoitetulla toimihenkilöllä on palvelussuhteensa päättyessä oikeus vanhuuseläkkeeseen, vakuutusmatemaattisen arvon siirtoon tai erorahaan henkilöstösääntöjen V osaston 3 luvussa ja henkilöstösääntöjen liitteessä VIII säädetyin edellytyksin. Kun toimihenkilöllä on oikeus vanhuuseläkkeeseen, hänen eläkeoikeuksiaan vähennetään suhteessa 42 artiklan perusteella maksettuihin määriin.”

9

Muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen 41 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Edellä B ja C jaksossa säädetyn sosiaaliturvajärjestelmän rahoittamiseksi sovelletaan soveltuvin osin henkilöstösääntöjen 83 ja 83 a artiklan sekä niiden liitteessä VIII olevan 36 ja 38 artiklan säännöksiä.”

10

Valtion virkamiehiä koskevasta ohjesäännöstä 11.1.1984 annetun lain nro 84-16 (loi no 84-16 du 11 janvier 1984 portant dispositions statutaires relatives à la fonction publique de l’État), sellaisena kuin se on muutettuna yhteiskunnan nykyaikaistamisesta 17.1.2002 annetulla lailla nro 2002-73 (loi no 2002-73 du 17 janvier 2002 de modernisation sociale, jäljempänä laki nro 2002-73), 46 ter §:ssä säädetään seuraavaa:

”Vieraan valtion alueella sijaitsevaan hallinto- tai muuhun elimeen tai kansainväliseen elimeen työskentelemään siirtyvä kansallinen virkamies voi pyytää, että hän saa maksaa eläkemaksuja siviili- ja sotilaseläkkeistä annetulla lailla perustettuun järjestelmään, vaikka hän kuuluisi eläkejärjestelmään, johon uusi tehtävä kuuluu. Tässä tapauksessa viimeksi mainitulla lailla perustetun eläkejärjestelmän nojalla hankittavan eläkkeen ja sen eläkkeen, joka mahdollisesti hankitaan tällaisen elimen palveluksessa työskentelyn aikana, yhteenlaskettu määrä ei saa olla suurempi kuin se eläke, jonka virkamies olisi saanut ilman siirtymistä, ja siviili- ja sotilaseläkkeistä annetun lain nojalla hankittua eläkettä pienennetään tarvittaessa tällaisen elimen palveluksessa työskentelyn aikana hankittua eläkettä vastaavalla määrällä.

Conseil d’État antaa yksityiskohtaiset säännöt tämän pykälän soveltamisesta.”

11

Siviili- ja sotilaseläkkeistä annetun lain (code des pensions civiles et militaires de retraite), sellaisena kuin se on muutettuna lailla nro 2002-73, L. 87 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Jos vieraan valtion alueella sijaitsevaan hallinto- tai muuhun elimeen tai kansainväliseen elimeen työskentelemään uransa aikana siirtynyt kansallinen virkamies tai sotilasvirkamies on valinnut L. 61 §:n mukaisen pidättämisen jatkamisen, tämän lain perusteella hankitun eläkkeen ja tällaisen elimen palveluksessa työskentelyn aikana mahdollisesti tehdystä työstä hankitun eläkkeen yhteismäärä ei saa olla suurempi kuin se eläke, jonka hän olisi saanut ilman siirtymistä, ja tämän lain nojalla hankittua eläkettä pienennetään tarvittaessa tällaisen elimen palveluksessa työskentelyn aikana hankittua eläkettä vastaavalla määrällä.

– –”

12

Saman lain R-74-1 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Valtion virkamiesten virkasäännöstä 11.1.1984 annetun lain nro 84-16, sellaisena kuin se on muutettuna, 46 ter §:ssä tarkoitetun elimen palvelukseen siirtyneet kansalliset virkamiehet voivat neljässä kuukaudessa siirtymistä tai siirron jatkamista koskevan päätöksen tiedoksisaannista pyytää saada maksaa eläkemaksuja siviili- ja sotilaseläkkeistä annetulla lailla perustettuun järjestelmään.

Pyyntö on esitettävä kirjallisesti sille hallintoviranomaiselle, jonka palveluksessa virkamies työskentelee vakituisesti.

Edellä 1 momentissa tarkoitetun vaihtoehdon valinneen virkamiehen on maksettava L. 61 §:n 2 momentissa mainittuja eläkemaksuja talousarviosta vastaavan ministerin asetuksella nimettävälle yhteiselle tilinpitäjälle. Maksuvelvollisuuden laiminlyönti keskeyttää virkamiehen kuulumisen kyseiseen järjestelmään.

Virkamiehen, joka ei käytä asetetussa määräajassa valintaoikeuttaan, katsotaan luopuneen mahdollisuudesta maksaa eläkemaksuja siviili- ja sotilaseläkkeistä annetulla lailla perustettuun järjestelmään.

Siirron jatkamisen tapauksessa virkamiehen edellistä siirtokautta varten valitseman vaihtoehdon soveltamista jatketaan hiljaisesti, ellei hän ilmoita tämän pykälän 1 momentin mukaisessa määräajassa muuttavansa valintaansa.”

13

Hallintoyksiköille täsmennetään 18.12.2002 päivätyssä hallinnollisessa soveltamisohjeessa sitä, miten 11.1.1984 annetun lain nro 84-16 46 ter §:n ja siviili- ja sotilaseläkkeistä annetun lain, sellaisena kuin se on muutettuna lailla nro 2002-73, L. 87 §:n säännöksiä on sovellettava.

14

Pääasian kantajat ovat ranskalaisia virkamiehiä, jotka ovat siirtyneet työskentelemään lakimiesavustajina Euroopan unionin tuomioistuimessa, jonka palvelukseen heidät on otettu väliaikaisina toimihenkilöinä. He ovat velvollisia maksamaan eläkemaksuja unionin eläkejärjestelmän rahoittamiseksi, ja heillä on oikeus eläkkeeseen kyseisestä järjestelmästä, jos he työskentelevät vähintään kymmenen vuotta unionin toimielimen tai muun elimen palveluksessa. Jos heidän palvelussuhteensa lakkaa ennen kymmenen vuoden täyttymistä, heillä on ennen kaikkea oikeus palveluksensa kestoon perustuvasti joko erorahaan, jonka suuruus on kolme kertaa heidän peruspalkastaan vanhuuseläkemaksuina pidätetty määrä, tai unionin eläkejärjestelmässä hankittuja vanhuuseläkeoikeuksia vastaavan vakuutusmatemaattisen arvon suuruiseen maksuun heidän valitsemaansa yksityiseen vakuutusjärjestelmään tai eläkerahastoon.

15

Pääasiassa kyseessä olevan Ranskan säännöstön mukaan unionin toimielimen tai muun elimen palvelukseen siirtyneen virkamiehen on valittava toinen kansallisen eläkejärjestelmässä hankittua eläkettä koskevasta kahdesta vaihtoehdosta.

16

Virkamies voi yhtäältä keskeyttää tilapäisesti Ranskan eläkejärjestelmään kuulumisensa unionin palveluksessa työskentelynsä ajaksi. Tässä tilanteessa hän kuuluu tänä aikana ainoastaan unionin eläkejärjestelmään ja hänen Ranskan eläkejärjestelmässä hankkimaansa eläkettä pienennetään niitä vuosia vastaavasti, joina hän ei kuulu siihen. Viimeksi mainittu eläke kuitenkin yhdistetään täysimääräisesti unionin eläkejärjestelmään kuulumisen perusteella hankittuihin eläkeoikeuksiin.

17

Toisaalta virkamies voi jatkaa eläkemaksujen maksamista Ranskan eläkejärjestelmään ja pysyä näin ollen kyseisessä järjestelmässä. Tässä tilanteessa hän hankkii unionin palveluksessa työskentelyn aikana eläkeoikeuksia mainitussa järjestelmässä. Hänen kyseisestä järjestelmästä saamansa eläke voi kuitenkin täydentää unionin järjestelmässä hankittua eläkettä ainoastaan enintään sitä eläkettä vastaavasti, jonka hän olisi hankkinut kansallisessa järjestelmässä ilman unionin palveluksessa työskentelyä (ylärajasääntö). Tämän seurauksena kansallista vanhuuseläkettä pienennetään unionin eläkejärjestelmästä saatavaa eläkettä vastaavasti siten, ettei näiden kahden eläkkeen yhteenlaskettu määrä ylitä näin asetettua ylärajaa (yhteensovittamissääntö). Pienentäminen kohdistuu Ranskan eläkkeen kokonaismäärään eikä pelkästään unionin palveluksessa työskenneltyä jaksoa, joka oli syynä samanaikaiselle kahteen eläkejärjestelmään kuulumiselle, vastaavan eläkkeen määrään.

18

Pääasian kantajat ovat päättäneet pysyä unionin palveluksessa työskentelynsä ajan Ranskan eläkejärjestelmässä ja maksaneet näin ollen eläkemaksuja samanaikaisesti sekä siihen että unionin eläkejärjestelmään. He ovat työskennelleet – tai saattavat työskennellä – kymmenen vuotta unionin toimielimen palveluksessa, mikä antaa heille oikeuden eläkkeeseen unionin eläkejärjestelmästä. Koska unionin eläke, jonka pääasian kantajat ovat hankkineet – tai saattavat hankkia – on suurempi kuin Ranskan eläke, jonka he olisivat hankkineet ilman unionin palveluksessa työskentelyä, he eivät saa pääasiassa kyseessä olevan Ranskan säännöstön mukaan mitään eläkettä Ranskan eläkejärjestelmästä.

19

Pääasian kantajat vaativat 6.3.2012 vastaanotetulla vaatimuksella Ranskan valtiota kumoamaan kyseisen kansallisen säännöstön. Koska kyseinen vaatimus hylättiin 6.5.2012 tehdyllä implisiittisellä päätöksellä, he valittivat hylkäävästä päätöksestä Conseil d’État’han (ylin hallintotuomioistuin).

20

Tässä tilanteessa Conseil d’État on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Onko kansallinen säännöstö, jonka mukaan Euroopan unionin toimielimeen työskentelemään siirtynyt kansallinen virkamies voi valita, keskeyttääkö hän unionin palveluksessa työskentelynsä ajaksi maksunsa kotijäsenvaltionsa eläkejärjestelmään, jolloin hänen tämän järjestelmän mukaisesti hankkimansa eläke lasketaan täysimääräisesti yhteen unionin palveluksessa hoidettuun tehtävään liittyvien eläke-etujen kanssa, vai jatkaako hän maksujen maksamista, jolloin hänen kotijäsenvaltionsa eläkejärjestelmän mukaisesti hankkimansa eläke rajataan määrään, joka on tarpeen, jotta eläkkeiden kokonaismäärä, mukaan luettuna eläkejärjestelmän, johon unionin palveluksessa hoidettu tehtävä kuuluu, mukaisesti hankittu eläke, vastaa sitä eläkkeen määrää, jonka hän olisi saanut ilman unionin palveluksessa työskentelyä, ristiriidassa Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 45 artiklasta, luettuna yhdessä sen 48 artiklan ja Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 4 artiklassa tarkoitetun vilpittömän yhteistyön periaatteen kanssa, johtuvien velvoitteiden kanssa?”

21

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kysymyksellään pääasiallisesti sitä, onko SEUT 45 artiklaa, luettuna yhdessä SEUT 48 artiklan ja SEU 4 artiklan 3 kohdan kanssa, tulkittava siten, että se on esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle säännöstölle, jonka vaikutuksesta unionin toimielimen tai muun elimen palvelukseen työskentelemään siirtynyt kansallinen virkamies, joka päättää pysyä unionin palveluksessa työskentelynsä ajan kansallisessa eläkejärjestelmässä, menettää kaikki viimeksi mainittuun järjestelmään kuulumistaan vastaavat edut tai osan niistä, jos hän työskentelee kymmenen vuotta unionin palveluksessa, mikä antaa hänelle oikeuden eläkkeeseen unionin eläkejärjestelmästä.

22

Aluksi on muistutettava, että vaikka jäsenvaltiot säilyttävätkin toimivaltansa sosiaaliturvajärjestelmiensä sisällön määrittämisen osalta, niiden on kuitenkin tätä toimivaltaa käyttäessään noudatettava unionin oikeutta ja erityisesti EUT-sopimuksen työntekijöiden vapaata liikkuvuutta koskevia määräyksiä (ks. tuomio 1.4.2008, Gouvernement de la Communauté française ja Gouvernement wallon, C-212/06, EU:C:2008:178, 43 kohta ja tuomio 21.1.2016, komissio v. Kypros, C-515/14, EU:C:2016:30, 38 kohta).

23

Niinpä on tutkittava, voidaanko EUT-sopimuksen määräyksiä työntekijöiden vapaasta liikkuvuudesta soveltaa pääasian kaltaisessa tilanteessa. Jos voidaan, on ratkaistava yhtäältä, merkitseekö pääasiassa kyseessä olevan kaltainen kansallinen säännöstö työntekijöiden vapaan liikkuvuuden rajoitusta, ja toisaalta – jos vastaus on myöntävä –, onko tällainen rajoitus perusteltu.

24

Ensimmäiseksi on mainittava EUT-sopimuksen työntekijöiden vapaata liikkuvuutta koskevien määräysten soveltuvuudesta, että vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että unionin kansalainen, joka työskentelee muussa jäsenvaltiossa kuin kotijäsenvaltiossaan ja ottaa vastaan työn kansainvälisessä järjestössä, kuuluu SEUT 45 artiklan soveltamisalaan (ks. tuomio 15.3.1989, Echternach ja Moritz, 389/87 ja 390/87, EU:C:1989:130, 11 kohta; tuomio 16.2.2006, Rockler, C-137/04, EU:C:2006:106, 15 kohta ja tuomio 4.7.2013, Gardella, C-233/12, EU:C:2013:449, 25 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

25

Tästä seuraa, ettei pääasian kantajien kaltaisilta unionin kansalaisilta, jotka työskentelevät unionin toimielimen tai muun elimen palveluksessa muussa jäsenvaltiossa kuin kotijäsenvaltiossaan, voida evätä oikeutta heille SEUT 45 artiklassa turvattuihin oikeuksiin ja sosiaalietuuksiin (ks. tuomio 15.3.1989, Echternach ja Moritz, 389/87 ja 390/87, EU:C:1989:130, 12 kohta ja tuomio 16.2.2006, Rockler, C-137/04, EU:C:2006:106, 16 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

26

Toiseksi on muistutettava siitä, merkitseekö pääasiassa kyseessä olevan kaltainen kansallinen säännöstö rajoitusta työntekijöiden vapaalle liikkuvuudelle unionin sisällä, että SEUT 45 artikla on esteenä kaikille sellaisille toimenpiteille, jotka – vaikka niitä sovelletaan ilman kansalaisuuteen perustuvaa syrjintää – voivat haitata sitä, että unionin kansalaiset käyttävät EUT-sopimuksessa taattuja perusvapauksia, tai jotka tekevät niiden käytöstä vähemmän houkuttelevaa (tuomio 1.4.2008, Gouvernement de la Communauté française ja Gouvernement wallon, C-212/06, EU:C:2008:178, 45 kohta; tuomio 10.3.2011, Casteels, C-379/09, EU:C:2011:131, 22 kohta ja tuomio 5.2.2015, komissio v. Belgia, C-317/14, EU:C:2015:63, 23 kohta).

27

Vaikka unionin primaarioikeudella ei tosin voidakaan taata vakuutetulle, että muuttaminen toiseen jäsenvaltioon olisi sosiaaliturvan ja erityisesti sairaus- ja vanhuusetuuksien kannalta neutraalia, koska tällainen muutto, kun otetaan huomioon alaa koskevien jäsenvaltioiden järjestelmien ja lainsäädäntöjen välillä vallitsevat erot, voi sosiaalisen suojelun osalta tapauskohtaisesti olla asianomaiselle henkilölle enemmän tai vähemmän edullinen tai epäedullinen, hyvin vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että tilanteessa, jossa kansallisen lainsäädännön soveltaminen on vähemmän edullista, kyseinen kansallinen lainsäädäntö on unionin oikeuden mukainen ainoastaan, jos sillä ei saateta kyseistä työntekijää pelkästään siinä jäsenvaltiossa, jossa kyseistä lainsäädäntöä sovelletaan, koko työuransa ajan työskennelleitä henkilöitä epäedullisempaan asemaan ja jos sen vaikutuksena ei ole pelkästään sosiaaliturvamaksujen maksaminen, ilman että niistä koituu asianomaisille mitään etua (ks. tuomio 18.4.2013, Mulders, C‑548/11, EU:C:2013:249, 45 kohta ja tuomio 21.1.2016, komissio v. Kypros, C‑515/14, EU:C:2016:30, 40 kohta).

28

Niinpä unionin tuomioistuin on toistuvasti pitänyt rajoituksina sellaisia toimenpiteitä, joiden vaikutuksesta oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen hyödyntävät siirtotyöläiset menettävät sosiaaliturvaetuja, joita tietyn jäsenvaltion sosiaaliturvalainsäädännössä heille tarjottaisiin, ja erityisesti, jos nämä edut olisi saatu vastineeksi heidän suorittamistaan maksuista (ks. tuomio 21.10.1975, Petroni, 24/75, EU:C:1975:129, 13 kohta; tuomio 1.4.2008, Gouvernement de la Communauté française ja Gouvernement wallon, C-212/06, EU:C:2008:178, 46 kohta ja tuomio 18.4.2013, Mulders, C‑548/11, EU:C:2013:249, 46 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

29

Pääasiassa kyseessä olevasta kansallisesta säännöstöstä on todettava, että jos unionin toimielimeen tai muuhun elimeen työskentelemään siirtynyt kansallinen virkamies pysyy kansallisessa eläkejärjestelmässään unionin palveluksessa työskentelynsä ajan, siihen kuulumiseen perustuvaan eläkkeeseen sovelletaan mainitun kansallisen säännöstön mukaan ylärajasääntöä ja yhteensovittamissääntöä. Kyseisten sääntöjen mukaan virkamiehen kansallisesta eläkejärjestelmästä saaman eläkkeen määrä voi täydentää unionin järjestelmässä hankittua eläkettä ainoastaan enintään sitä kansallista eläkettä vastaavasti, jonka hän olisi hankkinut ilman unionin palveluksessa työskentelyä, ja kansallista eläkettä pienennetään unionin järjestelmästä maksettavaa eläkettä vastaavasti siten, ettei kahden eläkkeen yhteenlaskettu määrä ylitä näin asetettua enimmäismäärää.

30

Kyseisten yläraja- ja yhteensovittamissääntöjen vaikutuksesta unionin toimielimeen tai muuhun elimeen työskentelemään siirtynyt kansallinen virkamies, joka pysyy unionin palveluksessa työskentelynsä ajan kansallisessa eläkejärjestelmässä, menettää viimeksi mainittuun järjestelmään kuulumistaan vastaavat edut kokonaan tai osittain, jos hän työskentelee unionin palveluksessa kymmenen vuotta, mikä antaa hänelle oikeuden eläkkeeseen unionin eläkejärjestelmästä. Tässä tilanteessa virkamies, joka pysyy kansallisessa eläkejärjestelmässä, maksaa eläkemaksuja saamatta siitä mitään etua. Niinpä mainitut säännöt voivat haitata sitä, että tällainen virkamies käyttää SEUT 45 artiklassa taattua vapauttaan, tai tehdä sen käytöstä vähemmän houkuttelevaa.

31

Ranskan hallituksen mainitsemasta seikasta, että kansallisessa eläkejärjestelmässä pysyminen on pääasiassa kyseessä olevassa säännöstössä tarjottu mahdollisuus eikä siihen ole velvollisuutta, on todettava, ettei kyseinen seikka poista sitä, että tällainen säännöstö on luonteeltaan työntekijöiden vapaata liikkuvuutta rajoittava.

32

Kansallisessa eläkejärjestelmässä pysymisen vapaaehtoisuus ei nimittäin muuta sitä, että virkamies maksaa yläraja- ja yhteensovittamissääntöjen, joita sovelletaan siinä tapauksessa, että tällaista mahdollisuutta käytetään, vaikutuksesta eläkemaksuja, joista hän ei saa mitään etua, jos hän työskentelee kymmenen vuotta unionin palveluksessa, mikä antaa hänelle oikeuden eläkkeeseen unionin eläkejärjestelmästä. Jos kansallinen eläkejärjestelmä mahdollistaa sen, että unionin palvelukseen siirtyneet kansalliset virkamiehet voivat pysyä siinä, kyseisen mahdollisuuden tulisi olla sellainen, ettei sillä ole tällaista vaikutusta, sillä muutoin se merkitsee työntekijöiden vapaan liikkuvuuden rajoitusta.

33

Pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen kansallisen säännöstön merkitsemää työtekijöiden vapaan liikkuvuuden rajoitusta ei voida saattaa kyseenalaiseksi myöskään Ranskan hallituksen väitteellä, jonka mukaan tällaisella säännöstöllä ei saateta unionin palvelukseen siirtyneitä kansallisia virkamiehiä epäedullisempaan asemaan verrattuna sellaisiin virkamiehiin, jotka työskentelevät koko uransa kotijäsenvaltiossaan.

34

Tällainen säännöstö nimittäin saattaa unionin palvelukseen siirtyneen kansallisen virkamiehen, joka kuuluu samaan aikaan unionin eläkejärjestelmään ja kansalliseen eläkejärjestelmään, epäedullisempaan asemaan verrattuna kotijäsenvaltioon jääneeseen virkamieheen, joka kuuluu ainoastaan kansalliseen eläkejärjestelmään, koska vain ensin mainittu menettää siitä huolimatta, että hän maksaa eläkemaksuja samanaikaisesti kahteen järjestelmään, kansalliseen eläkejärjestelmään kuulumistaan vastaavan edun kokonaan tai osittain, jos hän hankkii eläkeoikeuksia unionin eläkejärjestelmässä.

35

Kolmanneksi ja viimeisenä on todettava mahdollisesta oikeuttamisperusteesta, ettei ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin mainitse mitään perustetta, jolla voitaisiin oikeuttaa pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen säännöstön merkitsemä työntekijöiden vapaan liikkuvuuden rajoittaminen. Ranskan hallitus ei myöskään unionin tuomioistuimelle esittämissään huomautuksissa esitä oikeuttamisperustetta kyseiselle säännöstölle.

36

Tässä tilanteessa on katsottava, että pääasiassa kyseessä olevan kaltainen säännöstö merkitsee SEUT 45 artiklassa taatun työntekijöiden vapaan liikkuvuuden perusteetonta rajoitusta.

37

Niinpä on tarpeetonta lausua SEUT 48 artiklan ja SEU 4 artiklan 3 kohdan tulkinnasta.

38

Kysymykseen on kaiken edellä esitetyn perusteella vastattava, että SEUT 45 artiklaa on tulkittava siten, että se on esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle säännöstölle, jonka vaikutuksesta unionin toimielimen tai muun elimen palvelukseen työskentelemään siirtynyt kansallinen virkamies, joka päättää pysyä unionin palveluksessa työskentelynsä ajan kansallisessa eläkejärjestelmässä, menettää kaikki viimeksi mainittuun järjestelmään kuulumistaan vastaavat edut tai osan niistä, jos hän työskentelee kymmenen vuotta unionin palveluksessa, mikä antaa hänelle oikeuden eläkkeeseen unionin eläkejärjestelmästä.

39

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (neljäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

SEUT 45 artiklaa on tulkittava siten, että se on esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle säännöstölle, jonka vaikutuksesta unionin toimielimen tai muun elimen palvelukseen työskentelemään siirtynyt kansallinen virkamies, joka päättää pysyä unionin palveluksessa työskentelynsä ajan kansallisessa eläkejärjestelmässä, menettää kaikki viimeksi mainittuun järjestelmään kuulumistaan vastaavat edut tai osan niistä, jos hän työskentelee kymmenen vuotta unionin palveluksessa, mikä antaa hänelle oikeuden eläkkeeseen unionin eläkejärjestelmästä.