—

gouvernement de la Communauté française, asiamiehinään avocat J. Sambon ja avocat P. Reyniers,

—

gouvernement wallon, asiamiehinään avocat M. Uyttendaele, avocat J.-M. Bricmont ja avocat J. Sautois,

—

gouvernement flamand, asiamiehinään advocaat B. Staelens ja advocaat H. Gilliams,

—

Alankomaiden hallitus, asiamiehinään H. G. Sevenster ja P. van Ginneken,

—

Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään V. Kreuschitz ja J.-P. Keppenne,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee EY 18, EY 39 ja EY 43 artiklan sekä sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä 14.6.1971 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1408/71, sellaisena kuin se on muutettuna ja ajan tasalle saatettuna 2.12.1996 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 118/97 (EYVL 1997, L 28, s. 1) ja sellaisena kuin se on muutettuna 8.2.1999 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 307/1999 (EYVL L 38, s. 1; jäljempänä asetus N:o 1408/71), tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina on useita Belgian kuningaskunnan liittovaltiorakenteeseen kuuluvia alayksiköitä. Asiassa kantajina ovat gouvernement de la Communauté française (jäljempänä ranskankielisen kieliyhteisön hallitus) ja gouvernement wallon (jäljempänä Vallonian hallintoalueen hallitus) ja vastaajana on gouvernement flamand (jäljempänä Flanderin hallitus), ja siinä on kyse sellaisen hoitovakuutusjärjestelmän jäseneksi liittymistä koskevista ehdoista, jonka flaaminkielinen kieliyhteisö on perustanut sellaisia henkilöitä varten, joiden kyky huolehtia itsestään on alentunut vakavan ja pitkäkestoisen kyvyttömyyden vuoksi.

3

Asetuksen N:o 1408/71 henkilöllinen soveltamisala määritellään kyseisen asetuksen 2 artiklan 1 kohdassa, jossa säädetään seuraavaa:

”Tätä asetusta sovelletaan palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja opiskelijoihin, jotka kuuluvat tai ovat kuuluneet yhden tai useamman jäsenvaltion lainsäädännön piiriin ja jotka ovat jäsenvaltion kansalaisia tai jotka ovat valtiottomia henkilöitä tai pakolaisia, jotka asuvat jäsenvaltion alueella, sekä heidän perheenjäseniinsä tai jälkeenjääneisiinsä.”

4

Mainitun asetuksen asiallinen soveltamisala puolestaan määritellään kyseisen asetuksen 4 artiklassa seuraavin sanoin:

”1.   Tätä asetusta sovelletaan kaikkeen lainsäädäntöön, joka koskee seuraavia sosiaaliturvan aloja:

– –

2.   Tätä asetusta sovelletaan kaikkiin yleisiin ja erityisiin sosiaaliturvajärjestelmiin riippumatta siitä, ovatko ne maksuihin perustuvia vai maksuihin perustumattomia, sekä järjestelmiin, jotka koskevat työnantajan tai laivanvarustajan vastuuta, kun kysymys on 1 kohdassa tarkoitetuista etuuksista.

– –

2 b.   Tätä asetusta ei sovelleta niihin jäsenvaltion lainsäädännön maksuihin perustumattomia erityisetuuksia koskeviin säännöksiin, joita tarkoitetaan liitteessä II olevassa III jaksossa ja joita sovelletaan vain osassa valtion aluetta.

– –”

5

Asetuksen N:o 1408/71 3 artiklassa, jonka otsikko on ”Yhdenvertainen kohtelu”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jollei tämän asetuksen erityisistä säännöksistä muuta johdu, jäsenvaltion alueella asuvat henkilöt, joihin tätä asetusta sovelletaan, ovat jäsenvaltion lainsäädännön mukaan samojen velvoitteiden alaisia ja nauttivat samoja etuja kuin tämän valtion kansalaiset.”

6

Lopuksi mainitun asetuksen 13 artiklassa määritetään lainsäädäntö, jota siirtotyöläisiin sovelletaan sosiaaliturvan alalla. Siinä säädetään seuraavaa:

”1.   Jollei 14 c tai 14 f artiklasta muuta johdu, henkilöt, joihin tätä asetusta sovelletaan, ovat vain yhden jäsenvaltion lainsäädännön alaisia. Tämä lainsäädäntö määrätään tämän osaston säännösten mukaisesti.

2.   Jollei 14–17 artiklasta muuta johdu:

– –”

7

Hoitovakuutuksen järjestämisestä (Decreet houdende de organisatie van de zorgverzekering) 30.3.1999 annetulla Flanderin parlamentin asetuksella (Moniteur belge 28.5.1999, s. 19149; jäljempänä 30.3.1999 annettu asetus) flaaminkielinen kieliyhteisö perusti hoitovakuutusjärjestelmän, jonka tarkoituksena oli parantaa sellaisten henkilöiden, joiden kyky huolehtia itsestään on alentunut vakavan ja pitkäkestoisen kyvyttömyyden vuoksi, terveydentilaa ja elämänlaatua. Mainittu järjestelmä oikeuttaa tietyillä ehdoilla ja tiettyyn enimmäismäärään saakka siihen, että vakuutuslaitos korvaa tiettyjä kuluja, joita aiheutuu terveyssyistä johtuvasta avun tarpeesta, kuten kotiavustuspalveluihin tai vakuutetulle tarpeellisten laitteiden tai tuotteiden ostamiseen liittyvät menot.

8

Kyseistä 30.3.1999 annettua asetusta on muutettu useita kertoja, jotta erityisesti sellaiset Euroopan yhteisöjen komission esittämät vastalauseet, jotka ovat johtaneet jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan menettelyn aloittamiseen vuonna 2002, on voitu ottaa huomioon. Komissio väitti lähinnä, että mainitun asetuksen alkuperäisessä versiossa ollut mainittuun hoitovakuutusjärjestelmään liittymistä ja siinä säädettyjen etuuksien maksamista koskeva edellytys siitä, että asuinpaikka on flaaminkielisellä kielialueella tai Brysselin pääkaupunkiseudun kaksikielisellä kielialueella, ei ollut sopusoinnussa asetuksen N:o 1408/71 kanssa.

9

Asuinpaikkakriteeriä muutettiin näin ollen hoitovakuutuksen järjestämisestä 30.3.1999 annetun asetuksen muuttamisesta (Decreet van de Vlaamse Gemeenschap houdende wijziging van het decreet van 30 maart 1999 houdende de organisatie van de zorgverzekering) 30.4.2004 annetulla Flanderin parlamentin asetuksella (Moniteur belge 9.6.2004, s. 43593; jäljempänä 30.4.2004 annettu asetus). Mainitulla asetuksella, jota sovelletaan taannehtivasti 1.10.2001 lukien, pääasiassa laajennettiin hoitovakuutusjärjestelmän henkilöllistä ulottuvuutta mainituilla kielialueilla työskenteleviin henkilöihin, jotka asuvat jossakin muussa jäsenvaltiossa kuin Belgian kuningaskunnassa. Mainitulla asetuksella kyseisen henkilöllisen ulottuvuuden ulkopuolelle jätettiin myös henkilöt, jotka asuvat kyseisillä kielialueilla mutta jotka kuuluvat jonkin toisen jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmän piiriin. Kyseisten muutosten jälkeen komissio päätti 4.4.2006 lopettaa kyseessä olevan jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan menettelyn.

10

Mainitun 30.3.1999 annetun asetuksen, sellaisena kuin se on muutettuna 30.4.2004 annetulla asetuksella, 4 §:ssä määritellään seuraavin sanoin niiden henkilöiden ryhmät, joille hoitovakuutusjärjestelmään kuuluminen on pakollista tai vapaaehtoista:

”1.   Jokaisen flaaminkielisellä kielialueella asuvan henkilön on liityttävä tässä asetuksessa hyväksyttyyn vakuutusjärjestelmään.

– –

2.   Jokainen Brysselin pääkaupunkiseudun kaksikielisellä kielialueella asuva henkilö voi liittyä tässä asetuksessa hyväksyttyyn vakuutusjärjestelmään vapaaehtoisesti.

2 bis.   Tätä asetusta ei sovelleta 1 ja 2 momentissa tarkoitettuun henkilöön, johon sovelletaan asetuksen – – N:o 1408/71 lainvalintasääntöjen nojalla Euroopan unionin toisen jäsenvaltion tai Euroopan talousalueeseen kuuluvan toisen valtion sosiaaliturvajärjestelmää.

2 ter.   Jokaisen henkilön, joka ei asu Belgiassa ja johon sovelletaan oman oikeutensa ja flaaminkielisellä kielialueella työskentelyn perusteella asetuksen – – N:o 1408/71 lainvalintasääntöjen nojalla Belgian sosiaaliturvajärjestelmää, on liityttävä tässä asetuksessa hyväksyttyyn hoitovakuutusjärjestelmään. Tämän asetuksen säännöksiä, jotka koskevat 1 momentissa tarkoitettuja henkilöitä, sovelletaan soveltuvin osin.

Henkilö, joka ei asu Belgiassa ja johon oman oikeutensa ja Brysselin pääkaupunkiseudun kaksikielisellä kielialueella työskentelyn perusteella sovelletaan asetuksen – – N:o 1408/71 lainvalintasääntöjen nojalla Belgian sosiaaliturvajärjestelmää, voi halutessaan liittyä tässä asetuksessa hyväksyttyyn hoitovakuutusjärjestelmään. Tämän asetuksen säännöksiä, jotka koskevat 2 momentissa tarkoitettuja henkilöitä, sovelletaan soveltuvin osin.”

11

Mainitun 30.3.1999 annetun asetuksen, sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna hoitovakuutuksen järjestämisestä 30.3.1999 annetun asetuksen muuttamisesta (Decreet van de Vlaamse Gemeenschap houdende wijziging van het decreet van 30 maart 1999 houdende de organisatie van de zorgverzekering) 25.11.2005 annetulla Flanderin parlamentin asetuksella (Moniteur belge 12.1.2006, s. 2153), jota myös sovelletaan taannehtivasti 1.10.2001 lukien, 5 §:ssä säädetään edellytykset korvauksen saamiselle hoitovakuutusjärjestelmästä seuraavin sanoin:

”Käyttäjän on täytettävä seuraavat edellytykset voidakseen hakea hoitovakuutusjärjestelmästä korvausta muiden kuin lääketieteellisten tukien ja palvelujen kustannuksista:

– –

– –

– –”

12

Esillä oleva asia on saanut alkunsa pääasian kantajina olevien hallitusten 30.3.1999 annetusta asetuksesta nostamasta kolmannesta kumoamiskanteesta Cour d’arbitragen hylättyä ensimmäisen kumoamiskanteen osittain ja toisen kumoamiskanteen kokonaan. Mainituissa aikaisemmissa asioissa Cour d’arbitrage täsmensi erityisesti 13.3.2001 antamallaan tuomiolla nro 33/2001, että mainitulla asetuksella perustettu hoitovakuutusjärjestelmä kuului ”henkilöille myönnettävien tukien” alaan, joka kuului Belgian perustuslain 128 §:n 1 momentin mukaan kieliyhteisöjen toimivaltaan ja joka ei siis loukannut liittovaltion yksinomaista toimivaltaa sosiaaliturvan alalla.

13

Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että pääasiassa on tarkemmin sanottuna kyse 30.3.1999 annetun asetuksen 4 §:stä, sellaisena kuin se on muutettuna 30.4.2004 annetulla asetuksella (jäljempänä 30.3.1999 annettu asetus, sellaisena kuin se on muutettuna). Kanteissaan, jotka on nostettu 10.12.2004 ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa, kantajina olevat hallitukset ovat muun muassa vedonneet asetuksen N:o 1408/71 sekä useiden EY:n perustamissopimuksen määräysten rikkomiseen ja tuoneet esiin, että se, että sellaiset henkilöt, jotka työskentelevät flaaminkielisellä kielialueella tai Brysselin pääkaupunkiseudun kaksikielisellä kielialueella ja asuvat Belgiassa mutta eivät kummallakaan näistä kielialueista, eivät kuulu mainitun järjestelmän piiriin, on rajoittava toimenpide, joka on esteenä henkilöiden vapaalle liikkuvuudelle.

14

Näissä olosuhteissa Cour d’arbitrage on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää yhteisöjen tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

15

Ensimmäisellä kysymyksellään kansallinen tuomioistuin kysyy, kattaako asetuksen N:o 1408/71 asiallinen ulottuvuus sellaisen hoitovakuutusjärjestelmän, joka on otettu käyttöön 30.3.1999 annetulla asetuksella, kaltaisen järjestelmän nojalla maksetut etuudet.

16

Tähän kysymykseen vastaamiseksi on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan asetuksen N:o 1408/71 soveltamisalan ulkopuolelle jäävien etuuksien ja sen soveltamisalaan kuuluvien etuuksien välinen ero tehdään pääasiallisesti kunkin etuuden tunnusomaisten ominaisuuksien, erityisesti sen tarkoituksen ja myöntämisedellytysten, perusteella eikä suinkaan sillä perusteella, katsotaanko etuus kansallisessa lainsäädännössä sosiaaliturvaetuudeksi vai ei (ks. erityisesti asia 249/83, Hoeckx, tuomio 27.3.1985, Kok. 1985, s. 973, 11 kohta; asia C-111/91, komissio v. Luxemburg, tuomio 10.3.1993, Kok. 1993, s. I-817, Kok. Ep. XIV, s. I-35, 28 kohta ja asia C-332/05, Celozzi, tuomio 18.1.2007, Kok. 2007, s. I-563, 16 kohta).

17

Tältä osin yhteisöjen tuomioistuin on useaan otteeseen tarkentanut, että etuutta voidaan pitää sosiaaliturvaetuutena, ensinnäkin jos sen myöntäminen etuudensaajille perustuu tiettyyn laissa määriteltyyn asemaan eikä riipu tapauskohtaisesta tarveharkinnasta ja jos toiseksi etuus liittyy johonkin asetuksen N:o 1408/71 4 artiklan 1 kohdassa nimenomaisesti mainittuun vakuutustapahtumaan (ks. erityisesti em. asia Hoeckx, tuomion 12–14 kohta; em. asia komissio v. Luxemburg, tuomion 29 kohta ja em. asia Celozzi, tuomion 17 kohta).

18

Kuten kaikista yhteisöjen tuomioistuimelle esitetyistä huomautuksista ilmenee, pääasiassa on kiistatonta, että 30.3.1999 annetulla asetuksella perustetun hoitovakuutusjärjestelmän kaltainen järjestelmä täyttää nämä edellytykset.

19

Mainitun asetuksen säännöksistä nimittäin ilmenee, että mainitunlainen järjestelmä antaa objektiivisesti ja laissa määritellyn aseman perusteella jokaiselle, jonka kyky huolehtia itsestään on alentunut vakavan ja pitkäkestoisen kyvyttömyyden vuoksi, oikeuden saada hoitovakuutuslaitokselta korvausta muista kuin lääketieteellisistä tuista ja palveluista aiheutuneista kuluista.

20

Yhteisöjen tuomioistuin on lisäksi jo todennut, että pääasiassa kyseessä olevien etuuksien kaltaisten etuuksien, joilla pyritään parantamaan hoidon tarpeessa olevien henkilöiden terveydentilaa ja elämänlaatua, keskeisenä tarkoituksena on täydentää sairausvakuutuksesta maksettavia etuuksia ja että niitä on siis pidettävä asetuksen N:o 1408/71 4 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettuina ”sairausetuuksina” (ks. vastaavasti asia C-160/96, Molenaar, tuomio 5.3.1998, Kok. 1998, s. I-843, 22–24 kohta; asia C-215/99, Jauch, tuomio 8.3.2001, Kok. 2001, s. I-1901, 28 kohta ja asia C-286/03, Hosse, tuomio 21.2.2006, Kok. 2006, s. I-1771, 38 kohta).

21

Kuten Vallonian hallintoalueen hallitus toteaa, hoitovakuutusta ei voida sulkea asetuksen N:o 1408/71 soveltamisalan ulkopuolelle kyseisen asetuksen 4 artiklan 2 b kohdan, joka koskee tiettyjä sellaisia maksuihin perustumattomia etuuksia, joista säädetään sellaisilla kansallisilla säännöksillä, joita sovelletaan vain osassa jäsenvaltion aluetta, nojalla.

22

Pääasiassa kyseessä oleva hoitovakuutusjärjestelmä ei nimittäin täytä 4 artiklan 2 b kohdassa säädetyn poikkeuksen vaatimuksia, koska se on maksuihin perustuva siitä syystä, että se rahoitetaan ainakin osittain vakuutettujen suorittamilla maksuilla, ja koska sitä ei ole mainittu asetuksen N:o 1408/71 liitteessä II olevassa III jaksossa.

23

Näin ollen ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että asetuksen N:o 1408/71 asiallinen soveltamisala kattaa sellaisen hoitovakuutusjärjestelmän, joka on otettu käyttöön 30.3.1999 annetulla asetuksella, sellaisena kuin se on muutettuna, kaltaisen järjestelmän nojalla maksetut etuudet.

24

Näillä kahdella kysymyksellä, joita on tarkasteltava yhdessä, kansallinen tuomioistuin kysyy, onko EY 18, EY 39 ja EY 43 artiklaa tai asetusta N:o 1408/71 tulkittava niin, että ne ovat esteenä sellaiselle jäsenvaltion liittovaltiorakenteeseen kuuluvan alayksikön säännöstölle, jossa oikeus liittyä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiseen hoitovakuutusjärjestelmään ja oikeus saada siinä säädettyjä etuuksia rajataan koskemaan henkilöitä, jotka asuvat alueella, jolla mainitulla yksiköllä on toimivalta, ja henkilöitä, jotka tekevät työtä mainitulla alueella ja asuvat jossakin muussa jäsenvaltiossa, niin, että sellaiset henkilöt, joilla on myös työpaikka mainitun yksikön alueella mutta jotka asuvat kyseisen valtion muun liittovaltiorakenteeseen kuuluvan alayksikön alueella, eivät kuulu säännöstön piiriin.

25

Flanderin hallitus tuo esiin ensisijaisesti sen, että mainitut kysymykset eivät ole pääasian ratkaisemisen kannalta hyödyllisiä eivätkä tarpeellisia, joten ne pitäisi jättää tutkimatta.

26

Kantajina olevat hallitukset vastustivat nimittäin mainitun hoitovakuutusjärjestelmän käyttöönottoa kansallisessa tuomioistuimessa sillä perusteella, että ne väittivät, että flaaminkielisellä kieliyhteisöllä ei ollut asiassa toimivaltaa, kun taas se yhteisön oikeuden tulkinta, jota ne suosivat toisen ja kolmannen kysymyksen osalta, johtaa Flanderin hallituksen mukaan päinvastaiseen tulokseen eli siihen, että kyseessä olevat hoitovakuutusetuudet ulotetaan koskemaan ranskankielisellä alueella asuvia henkilöitä.

27

Flanderin hallituksen mukaan Cour d’arbitrage on lisäksi jo itse vastannut näihin kysymyksiin ennakkoratkaisupyynnössä, kun se on katsonut, että pääasiassa kyseessä oleva hoitovakuutusjärjestelmä ei loukkaa liittovaltiotason viranomaisen yksinomaista toimivaltaa talousliiton osalta Belgiassa, kun kyseessä olevien etuuksien rajallinen määrä ja vaikutukset otetaan huomioon. Samoista syistä mainittu järjestelmä ei Flanderin hallituksen mukaan voi rajoittaa perustamissopimuksessa tarkoitettua henkilöiden vapaata liikkuvuutta.

28

Tältä osin on todettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan EY 234 artiklan mukaisessa yhteisöjen tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuinten välisessä yhteistyössä yksinomaan kansallisten tuomioistuinten, joissa asia on vireillä ja jotka vastaavat annettavasta ratkaisusta, tehtävänä on kunkin asian erityispiirteiden perusteella harkita, onko ennakkoratkaisu tarpeen asian ratkaisemiseksi ja onko niiden yhteisöjen tuomioistuimelle esittämillä kysymyksillä merkitystä asian kannalta. Näin ollen on niin, että koska esitetyt ennakkoratkaisukysymykset koskevat yhteisön oikeuden tulkintaa, yhteisöjen tuomioistuimella on lähtökohtaisesti velvollisuus vastata niihin (ks. erityisesti asia C-379/98, PreussenElektra, tuomio 13.3.2001, Kok. 2001, s. I-2099, 38 kohta; asia C-18/01, Korhonen ym., tuomio 22.5.2003, Kok. 2003, s. I-5321, 19 kohta ja asia C-295/05, Asemfo, tuomio 19.4.2007, Kok. 2007, s. I-2999, 30 kohta).

29

Tästä seuraa, että olettamasta, jonka mukaan kansallisten tuomioistuinten esittämillä ennakkoratkaisukysymyksillä oletetaan olevan merkitystä asian ratkaisemisen kannalta, voidaan poiketa ainoastaan poikkeuksellisissa olosuhteissa eli muun muassa silloin, jos on ilmeistä, että kansallisen tuomioistuimen pyytämällä näissä kysymyksissä tarkoitettujen yhteisön oikeuden säännösten ja määräysten tulkitsemisella ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen (ks. erityisesti asia C-415/93, Bosman, tuomio 15.12.1995, Kok. 1995, s. I-4921, 61 kohta ja asia C-355/97, Beck ja Bergdorf, tuomio 7.9.1999, Kok. 1999, s. I-4977, 22 kohta).

30

Näin ei kuitenkaan ole pääasiassa. Riittää, kun todetaan, että ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee selvästi, että vastauksesta Cour d’arbitragen esittämään toiseen ja kolmanteen kysymykseen on sille hyötyä sen ratkaisemiseksi, onko hoitovakuutusjärjestelmän piiriin hyväksymistä koskeva asuinpaikkaedellytys ristiriidassa tiettyjen henkilöiden vapaata liikkuvuutta koskevien yhteisön oikeuden säännösten ja määräysten kanssa, kuten pääasiassa kantajina olevat hallitukset kanteissaan väittävät.

31

Toinen ja kolmas ennakkoratkaisukysymys on siis otettava tutkittavaksi.

32

Aluksi on todettava, että Flanderin hallitus väittää, että mainitut kysymykset koskevat täysin valtionsisäistä tilannetta, jolla ei ole mitään yhteyttä yhteisön oikeuteen, eli tilannetta, joka johtuu siitä, että 30.3.1999 annettua asetusta, sellaisena kuin se on muutettuna, ei sovelleta henkilöihin, jotka sekä asuvat Belgiassa että tekevät siellä työtä.

33

Tältä osin on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan henkilöiden vapaata liikkuvuutta koskevia perustamissopimuksen määräyksiä ja niiden täytäntöön panemiseksi annettuja säädöksiä ei voida soveltaa toimintaan, joka ei liity mitenkään yhteisön oikeudessa tarkoitettuihin tilanteisiin ja jonka kaikki vaikutukset rajoittuvat yhden ainoan jäsenvaltion sisälle (ks. erityisesti sijoittautumisvapauden osalta asia 20/87, Gauchard, tuomio 8.12.1987, Kok. 1987, s. 4879, 12 ja 13 kohta ja työntekijöiden vapaan liikkuvuuden osalta asia C-18/95, Terhoeve, tuomio 26.1.1999, Kok. 1999, s. I-345, 26 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Sama koskee myös asetuksen N:o 1408/71 säännöksiä (ks. vastaavasti C-153/91, Petit, tuomio 22.9.1992, Kok. 1992, s. I-4973, 10 kohta ja yhdistetyt asiat C-95/99–C-98/99 ja C-180/99, Khalil ym., tuomio 11.10.2001, Kok. 2001, s. I-7413, 70 kohta).

34

Kuten yhteisöjen tuomioistuin on myös täsmentänyt, kaikki yhteisöjen kansalaiset, jotka ovat käyttäneet oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen ja tehneet työtä jossakin muussa jäsenvaltiossa, kuuluvat sitä vastoin asuinpaikastaan ja kansalaisuudestaan riippumatta edellä mainittujen määräysten ja säännösten soveltamisalaan (ks. erityisesti vastaavasti asia C-419/92, Scholz, tuomio 23.2.1994, Kok. 1994, s. I-505, 9 kohta; em. asia Terhoeve, tuomion 27 kohta ja asia C-212/05, Hartmann, tuomio 18.7.2007, Kok. 2007, s. I-6303, 17 kohta).

35

Esillä olevassa asiassa on selvää, että kansallisen tuomioistuimen esittämä toinen ja kolmas kysymys koskevat kaikkia henkilöitä, ovatpa he käyttäneet jotakin perustamissopimuksessa taattua perusvapautta tai eivät, jotka tekevät työtä flaaminkielisellä kielialueella tai Brysselin pääkaupunkiseudun kaksikielisellä kielialueella ja jotka eivät voi hyötyä pääasiassa kyseessä olevasta hoitovakuutusjärjestelmästä siitä syystä, että he asuvat Belgiassa muualla kuin näillä kahdella alueella.

36

Näin ollen tämän tuomion 32 ja 33 kohdassa todettujen periaatteiden valossa on erotettava toisistaan kaksi erilaista tilannetta.

37

Pääasiassa kyseessä olevan säännöstön soveltamisesta seuraa yhtäältä se, että sellaiset Belgian kansalaiset, jotka tekevät työtä flaaminkielisellä kielialueella tai Brysselin pääkaupunkiseudun kaksikielisellä kielialueella mutta jotka asuvat ranskan- tai saksankielisellä kielialueella ja jotka eivät koskaan ole käyttäneet vapauttaan liikkua Euroopan yhteisön alueella, suljetaan pois hoitovakuutusjärjestelmän piiristä.

38

On todettava, että yhteisön oikeutta ei voida soveltaa mainitunlaisiin puhtaasti valtionsisäisiin tilanteisiin.

39

Toisin kuin ranskankielisen kieliyhteisön hallitus ehdottaa, tätä päätelmää ei voida kumota vetoamalla unionin kansalaisuuden, josta määrätään EY 17 artiklassa, periaatteeseen, joka EY 18 artiklan mukaan käsittää muun muassa jokaisen unionin kansalaisen oikeuden vapaasti liikkua ja oleskella jäsenvaltioiden alueella. Yhteisöjen tuomioistuin on nimittäin useita kertoja todennut, että unionin kansalaisuuden tarkoituksena ei ole ulottaa perustamissopimuksen asiallista soveltamisalaa koskemaan jäsenvaltioiden sisäisiä tilanteita, jotka eivät liity millään tavalla yhteisön oikeuteen (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat C-64/96 ja C-65/96, Uecker ja Jacquet, tuomio 5.6.1997, Kok. 1997, s. I-3171, 23 kohta; asia C-148/02, Garcia Avello, tuomio 2.10.2003, Kok. 2003, s. I-11613, 26 kohta ja asia C-403/03, Schempp, tuomio 12.7.2005, Kok. 2005, s. I-6421, 20 kohta).

40

On kuitenkin huomautettava, että yhteisön oikeuden määräysten ja säännösten tulkinnasta voi olla kansalliselle tuomioistuimelle mahdollisesti hyötyä myös puhtaasti valtionsisäisten tilanteiden osalta erityisesti sellaisessa tilanteessa, jossa kyseisen jäsenvaltion oikeuden mukaan jokaisella mainitun jäsenvaltion kansalaisella on samat oikeudet kuin jonkin muun jäsenvaltion kansalaisella yhteisön oikeuden mukaan olisi sellaisessa tilanteessa, jota mainittu tuomioistuin pitää vertailukelpoisena (ks. vastaavasti asia C-250/03, Mauri, määräys 17.2.2005, Kok. 2005, s. I-1267, 21 kohta ja asia C-451/03, Servizi Ausiliari Dottori Commercialisti, tuomio 30.3.2006, Kok. 2006, s. I-2941, 29 kohta).

41

Toisaalta pääasiassa kyseessä oleva lainsäädäntö on myös omiaan sulkemaan hoitovakuutusjärjestelmän ulkopuolelle sellaiset työntekijät tai itsenäiset ammatinharjoittajat, jotka kuuluvat yhteisön oikeuden soveltamisalaan, eli sekä muiden jäsenvaltioiden kuin Belgian kuningaskunnan kansalaiset, jotka tekevät työtä flaaminkielisellä kielialueella tai Brysselin pääkaupunkiseudun kaksikielisellä kielialueella mutta jotka asuvat muualla Belgiassa, että Belgian kansalaiset, jotka ovat samassa tilanteessa ja jotka ovat käyttäneet oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen.

42

Tämän toisen työntekijäryhmän osalta on siis tutkittava, ovatko yhteisön oikeuden määräykset ja säännökset, joiden tulkitsemista kansallinen tuomioistuin on pyytänyt, esteenä sellaiselle säännöstölle, jollaisesta pääasiassa on kyse, siltä osin kuin sitä sovelletaan muiden jäsenvaltioiden kuin Belgian kuningaskunnan kansalaisiin tai sellaisiin Belgian kuningaskunnan kansalaisiin, jotka ovat käyttäneet oikeuttaan liikkua vapaasti Euroopan yhteisössä.

43

Tältä osin on muistutettava, että vaikka jäsenvaltiot säilyttävät toimivaltansa sosiaaliturvajärjestelmiensä sisällön määrittämisen osalta, niiden on kuitenkin tätä toimivaltaa käyttäessään noudatettava yhteisön oikeutta ja erityisesti perustamissopimuksen työntekijöiden vapaata liikkuvuutta ja sijoittautumisvapautta koskevia määräyksiä (ks. vastaavasti em. asia Terhoeve, tuomion 34 ja 35 kohta sekä asia C-135/99, Elsen, tuomio 23.11.2000, Kok. 2000, s. I-10409, 33 kohta).

44

Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee myös, että kaikilla henkilöiden vapaata liikkuvuutta koskevilla perustamissopimuksen määräyksillä on tarkoitus helpottaa yhteisön kansalaisten kaikenlaista ansiotyön tekemistä yhteisön alueella, ja kyseisten määräysten vastaisia ovat kaikki toimenpiteet, joilla voi olla epäsuotuisa vaikutus näihin kansalaisiin, kun he haluavat harjoittaa taloudellista toimintaa toisen jäsenvaltion alueella (ks. yhdistetyt asiat 154/87 ja 155/87, Wolf ym., tuomio 7.7.1988, Kok. 1988, s. 3897, 13 kohta; em. asia Terhoeve, tuomion 37 kohta ja asia C-318/05, komissio v. Saksa, tuomio 11.9.2007, 114 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa). Tämän osana jäsenvaltioiden kansalaisilla on suoraan perustamissopimukseen perustuva oikeus lähteä kotimaastaan, siirtyä toisen jäsenvaltion alueelle ja oleskella siellä taloudellisen toiminnan harjoittamiseksi (ks. erityisesti em. asia Bosman, tuomion 95 kohta ja em. asia Terhoeve, tuomion 38 kohta).

45

Näin ollen EY 39 ja EY 43 artikla ovat esteenä sellaisille kansallisille toimenpiteille, jotka – vaikka niitä sovelletaan ilman kansalaisuuteen perustuvaa syrjintää – voivat haitata sitä, että yhteisön kansalaiset käyttävät perustamissopimuksessa taattuja perusvapauksia, tai jotka tekevät niiden käytöstä vähemmän houkuttelevaa (ks. vastaavasti asia C-19/92, Kraus, tuomio 31.3.1993, Kok. 1993, s. I-1663, Kok. Ep. XIV, s. I-177, 32 kohta; asia C-285/01, Burbaud, tuomio 9.9.2003, Kok. 2003, s. I-8219, 95 kohta ja asia C-442/02, CaixaBank France, tuomio 5.10.2004, Kok. 2004, s. I-8961, 11 kohta).

46

Edellä mainittujen periaatteiden valossa esteinä on pidetty muun muassa toimenpiteitä, joiden johdosta työntekijät menettävät jäsenvaltion lainsäädännössä heille taatut sosiaaliturvaetuudet sen vuoksi, että he ovat käyttäneet oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen (ks. erityisesti yhdistetyt asiat C-45/92 ja C-46/92, Lepore ja Scamuffa, tuomio 9.12.1993, Kok. 1993, s. I-6497, 21 kohta; asia C-165/91, van Munster, tuomio 5.10.1994, Kok. 1994, s. I-4661, 27 kohta ja em. asia Hosse, tuomion 24 kohta).

47

Pääasiassa kyseessä olevan kaltaisella säännöstöllä voi olla mainitunlaisia rajoittavia vaikutuksia siltä osin kuin siinä asetetaan hoitovakuutusjärjestelmään liittymisen edellytykseksi asuinpaikka joko Belgian tietyssä osassa eli flaaminkielisellä kielialueella tai Brysselin pääkaupunkiseudun kaksikielisellä kielialueella tai jossakin muussa jäsenvaltiossa.

48

Siirtotyöläisten, jotka tekevät palkkatyötä tai harjoittavat itsenäistä ammattia tai suunnittelevat jompaakumpaa jommallakummalla mainituista alueista, kiinnostus käyttää liikkumisvapauttaan ja jättää alkuperäinen jäsenvaltionsa oleskellakseen Belgiassa saattaisi vähentyä sen vuoksi, että se, että he asettautuvat Belgian tiettyihin osiin, johtaa siihen, että heillä ei ole mahdollisuutta saada sellaisia etuuksia, joihin heillä muuten olisi oikeus. Toisin sanoen se, että kyseessä olevat palkatut työntekijät tai itsenäiset ammatinharjoittajat ovat tilanteessa, jossa he joko menettävät oikeutensa hoitovakuutukseen tai jossa heidän oikeuttaan valita, mihin he siirtyvät asumaan, rajoitetaan, on ainakin omiaan estämään heitä käyttämästä EY 39 ja EY 43 artiklassa annettuja oikeuksia.

49

Toisin kuin Flanderin hallitus väittää, tältä osin merkitystä ei ole sillä, että kyseessä oleva erottelu perustuu ainoastaan asuinpaikkaan Belgiassa eikä mihinkään kansalaisuuteen liittyvään edellytykseen, joten se vaikuttaa samalla tavalla kaikkiin työntekijöihin tai itsenäisiin ammatinharjoittajiin Belgiassa.

50

Jotta toimenpiteen nimittäin voidaan katsoa rajoittavan vapaata liikkuvuutta, ei ole välttämätöntä, että se perustuu kyseisten henkilöiden kansalaisuuteen eikä edes että sillä suosittaisiin kaikkia kotimaisia työntekijöitä tai että sillä asetettaisiin epäedulliseen asemaan ainoastaan ne työntekijät, jotka ovat toisten jäsenvaltioiden kansalaisia, mutta ei kotimaisia työntekijöitä (ks. vastaavasti asia C-281/98, Angonese, tuomio 6.6.2000, Kok. 2000, s. I-4139, 41 kohta ja asia C-388/01, komissio v. Italia, tuomio 16.1.2003, Kok. 2003, s. I-721, 14 kohta). Riittää, että – kuten pääasiassa kyseessä oleva hoitovakuutusjärjestelmä – edullinen toimenpide hyödyttää tiettyjä henkilöryhmiä, jotka tekevät työtä kyseessä olevassa jäsenvaltiossa (ks. analogisesti palveluiden tarjoamisen vapauden alalla asia C-353/89, komissio v. Alankomaat, tuomio 25.7.1991, Kok. 1991, s. I-4069, Kok. Ep. XI, s. I-367, 25 kohta ja asia C-250/06, United Pan-Europe Communications Belgium ym., tuomio 13.12.2007, 37 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

51

Kuten lisäksi julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 64–67 kohdassa, pääasiassa kyseessä olevan säännöstön rajoittavia vaikutuksia ei voida pitää niin välillisinä ja satunnaisina, että niitä ei voitaisi katsoa EY 39 ja EY 43 artiklan kanssa ristiriidassa olevaksi esteeksi. Erityisesti toisin kuin asiassa C-190/98, Graf, jossa annettiin tuomio 27.1.2000 (Kok. 2000, s. I-493) ja johon Flanderin hallitus on istunnossa viitannut, mahdollisuus saada kyseessä olevia hoitovakuutusetuuksia ei riipu kyseisen työntekijän tai itsenäisen ammatinharjoittajan kannalta tulevasta ja hypoteettisesta tapahtumasta vaan seikasta, joka liittyy automaattisesti siihen, että hän käyttää oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen, eli asuinpaikkansa vaihtamista koskevaan valintaan.

52

Flanderin hallituksen väitteestä, jonka mukaan mainitulla säännöstöllä voi joka tapauksessa olla vain häviävän pieni vaikutus vapaaseen liikkuvuuteen, kun kyseessä olevien etuuksien ja niiden henkilöiden, joita asia koskee, rajallinen määrä otetaan huomioon, on riittävää todeta, että yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan perustamissopimuksen artiklat, jotka koskevat tavaroiden, henkilöiden, palvelujen ja pääomien vapaata liikkuvuutta, ovat yhteisön perusmääräyksiä, ja tämän vapauden kaikenlainen vähäinenkin rajoittaminen on kielletty (ks. erityisesti asia C-49/89, Corsica Ferries France, tuomio 13.12.1989, Kok. 1989, s. 4441, 8 kohta ja C-169/98, komissio v. Ranska, tuomio 15.2.2000, Kok. 2000, s. I-1049 , 46 kohta).

53

Kun otetaan huomioon muun muassa sellaiset ilmiöt kuin väestön ikääntyminen, ei missään tapauksessa voida sulkea pois sitä, että käyttäessään oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen kyseessä olevat henkilöt ottavat huomioon mahdollisuuden saada tulevaisuudessa hoitovakuutusjärjestelmän tarjoamien etuuksien kaltaisia apua tarvitseville henkilöille tarkoitettuja etuuksia tai olla saamatta niitä.

54

Tästä seuraa, että pääasiassa kyseessä olevan kaltainen kansallinen säännöstö on sellainen työntekijöiden vapaan liikkuvuuden ja sijoittautumisvapauden rajoitus, joka on lähtökohtaisesti kielletty EY 39 ja EY 43 artiklassa.

55

Erittäin vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että kansalliset toimenpiteet, jotka voivat haitata perustamissopimuksessa taattujen perusvapauksien käyttämistä tai tehdä näiden vapauksien käyttämisestä vähemmän houkuttelevaa, voidaan silti hyväksyä edellyttäen, että niillä on yleisen edun mukainen tavoite, että niillä voidaan taata tämän tavoitteen saavuttaminen ja että niillä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen niillä tavoitellun päämäärän saavuttamiseksi (ks. erityisesti asia C-9/02, de Lasteyrie du Saillant, tuomio 11.3.2004, Kok. 2004, s. I-2409, 49 kohta ja asia C-104/06, komissio v. Ruotsi, tuomio 18.1.2007, Kok. 2007, s. I-671, 25 kohta).

56

Kansallisen tuomioistuimen yhteisöjen tuomioistuimelle esittämiin asiakirjoihin tai Flanderin hallituksen huomautuksiin ei kuitenkaan sisälly seikkoja, jotka voisivat olla perusteena sille, että sellaisiin henkilöihin, jotka tekevät työtä flaaminkielisellä kielialueella tai Brysselin pääkaupunkiseudun kaksikielisellä kielialueella, sovelletaan pääasiassa kyseessä olevaan hoitovakuutusjärjestelmään liittymisen edellytyksenä sitä, että asuinpaikka on joko jommallakummalla näistä alueista tai jossakin toisessa jäsenvaltiossa.

57

Tältä osin Flanderin hallitus viittaa ainoastaan sellaisiin vaatimuksiin, jotka johtuvat vallanjaosta Belgian liittovaltiorakenteen sisällä, ja erityisesti siihen, että flaaminkielisellä kieliyhteisöllä ei ole mitään toimivaltaa hoitovakuutuksen osalta, kun kyse on sellaisista henkilöistä, jotka asuvat Belgian kuningaskunnan muiden kieliyhteisöjen alueilla.

58

Tätä perustelua ei kuitenkaan voida hyväksyä. Kuten julkisasiamies ratkaisuehdotuksensa 101–103 kohdassa ja komissio ovat todenneet, yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan jäsenvaltion viranomainen ei voi sisäisen oikeusjärjestyksensä oikeussääntöihin, toimintatapoihin tai tilaan, kyseisen jäsenvaltion perustuslaillisesta järjestelmästä johtuvat seikat mukaan lukien, vetoamalla perustella sitä, ettei se ole noudattanut yhteisön oikeudesta johtuvia velvoitteitaan (ks. erityisesti asia C-87/02, komissio v. Italia, tuomio 10.6.2004, Kok. 2004, s. I-5975, 38 kohta ja asia C-102/06, komissio v. Itävalta, tuomio 26.10.2006, 9 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

59

Näin ollen on todettava, että EY 39 ja EY 43 artikla ovat esteenä sellaiselle asuinpaikkaa koskevalle edellytykselle, jollaisesta 30.3.1999 annetussa asetuksessa, sellaisena kuin se on muutettuna, säädetään. Siispä sitä, onko asetusta N:o 1408/71 ja erityisesti sen 3 artiklan 1 kohtaa mahdollisesti rikottu, ei ole tarpeen tarkastella (ks. analogisesti em. asia Terhoeve, tuomion 41 kohta). Myöskään siitä, onko olemassa EY 18 artiklan, jonka osalta EY 39 ja EY 43 artiklassa on täsmällisemmin ilmaistu työntekijöiden vapaa liikkuvuus ja sijoittautumisvapaus, nojalla mahdollisesti kielletty rajoitus, ei ole tarpeen lausua.

60

Kun kaikki edellä esitetty otetaan huomioon, toiseen ja kolmanteen kysymykseen on vastattava, että EY 39 ja EY 43 artiklaa on tulkittava niin, että ne ovat esteenä 30.3.1999 annetulla asetuksella, sellaisena kuin se on muutettuna, annetulle flaaminkielisen kieliyhteisön perustamaa hoitovakuutusta säätelevän kaltaiselle jäsenvaltion liittovaltiorakenteeseen kuuluvan alayksikön antamalle säännöstölle, jolla oikeus liittyä sosiaaliturvajärjestelmään ja saada siinä määrättyjä etuuksia rajataan koskemaan sellaisia henkilöitä, jotka joko asuvat mainitun yksikön toimivaltaan kuuluvalla alueella tai tekevät työtä kyseisellä alueella ja asuvat jossakin toisessa jäsenvaltiossa, siltä osin kuin mainittu rajoitus vaikuttaa muiden jäsenvaltioiden kansalaisiin tai sellaisiin Belgian kansalaisiin, jotka ovat käyttäneet oikeuttaan liikkua vapaasti Euroopan yhteisön alueella.

61

Neljäs kysymys koskee seurauksia siitä, että kansallinen tuomioistuin toteaa, että pääasiassa kyseessä oleva säännöstö on ristiriidassa yhteisön oikeuden kanssa, mikä mainitun tuomioistuimen mukaan palauttaisi voimaan järjestelmän, joka oli voimassa ennen 30.4.2004 annetun asetuksen antamista. Täsmällisemmin sanottuna kansallinen tuomioistuin pohtii sitä, ovatko EY 18, EY 39 ja EY 43 artikla esteenä sellaiselle järjestelmälle, joka rajaa hoitovakuutusjärjestelmään kuulumisen vain sellaisiin henkilöihin, jotka asuvat flaaminkielisellä kielialueella ja Brysselin pääkaupunkiseudun kaksikielisellä kielialueella.

62

Tältä osin riittää, kun todetaan, että tämän tuomion 47–59 kohdassa vastauksena toiseen ja kolmanteen kysymykseen esitetyt näkökohdat pätevät vieläkin suuremmalla syyllä sellaiseen säännöstöön, johon sisältyy 30.4.2004 annetun asetuksen antamisen jälkeen sovellettuun järjestelmään nähden lisärajoitus, kun otetaan huomioon, että kyseisen säännöstön soveltamisalan ulkopuolelle suljettiin kaikki henkilöt, jotka tekivät työtä flaaminkielisellä kielialueella tai Brysselin pääkaupunkiseudun kaksikielisellä kielialueella ja joiden kotipaikka oli näiden alueiden ulkopuolella, jossakin toisessa jäsenvaltiossa asuvat henkilöt mukaan lukien.

63

Neljänteen kysymykseen on siis vastattava, että EY 39 ja EY 43 artiklaa on tulkittava niin, että ne ovat esteenä sellaiselle jäsenvaltion liittovaltiorakenteeseen kuuluvan alayksikön antamalle säännöstölle, jolla oikeus liittyä sosiaaliturvajärjestelmään ja saada siinä määrättyjä etuuksia rajataan koskemaan sellaisia henkilöitä, jotka asuvat mainitun yksikön alueella, siltä osin kuin mainittu rajoitus vaikuttaa muiden jäsenvaltioiden kansalaisiin, jotka tekevät työtä kyseisen yksikön alueella, tai sellaisiin Belgian kansalaisiin, jotka ovat käyttäneet oikeuttaan liikkua vapaasti Euroopan yhteisön alueella.

64

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely yhteisöjen tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä yhteisöjen tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla yhteisöjen tuomioistuin (suuri jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: