1.

Rechtbank van koophandel te Gentin (Gentin kauppaoikeudellisia asioita käsittelevä tuomioistuin, Belgia) esittämä ennakkoratkaisupyyntö koskee esitetyn kysymyksen sanamuodon mukaan työntekijöiden vapaaseen liikkuvuuteen liittyvän SEUT 45 artiklan tulkintaa.

2.

Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee kuitenkin, että pääasia ja siten tämän pyynnön kohde kuuluvat todellisuudessa tavaroiden vapaan liikkuvuuden ja erityisesti SEUT 35 artiklassa vahvistetun jäsenvaltioiden välisiä viennin rajoituksia vaikutukseltaan vastaavien toimenpiteiden kiellon alaan.

3.

Tämä pyyntö on näet esitetty asiassa, jossa ovat vastakkain Belgian kuningaskunnan hollanninkieliselle kielialueelle sijoittautunut yhtiö ja Italiaan sijoittautunut yhtiö ja joka koskee useita laskuja, joita viimeksi mainittu yhtiö, joka on sidoksissa belgialaisyhtiöön edustussopimuksella, on jättänyt maksamatta. Riidanalaiset laskut on laadittu italian kielellä, vaikka ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan nämä laskut olisi pitänyt niihin sovellettavan Belgian lainsäädännön mukaan laatia yksinomaan hollannin kielellä sillä uhalla, että tuomioistuin toteaa ne muutoin viran puolesta pätemättömiksi.

4.

Tuomiossa Las ( 2 ) unionin tuomioistuin totesi, että työsopimuksiin liittyneet tämän saman lainsäädännön vastaavat säännökset eivät olleet unionin oikeuden mukaisia, ja sillä perusteella ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii, voiko tämä lainsäädäntö tehdä vähemmän houkutteleviksi myös rajat ylittävät liiketoimet, joita Flanderin hallintoalueelle sijoittaneet belgialaiset yhtiöt harjoittavat, ja onko se näin ollen liikkumisvapauksien käyttämisen kielletty rajoitus. Mikäli näin on, se pohtii tämän jälkeen, voisivatko nämä mahdollisesti rajoittavat toimenpiteet olla oikeutettavissa yhdellä tai useammalla yleistä etua koskevalla tavoitteella, ja mikäli tähän vastataan myöntävästi, ovatko ne oikeassa suhteessa kyseisiin tavoitteisiin.

5.

Belgian perustuslain ( 3 ) 4 §:ssä säädetään, että ”Belgiassa on neljä kielialuetta: ranskankielinen kielialue, hollanninkielinen kielialue, Brysselin pääkaupunkiseudun kaksikielinen alue ja saksankielinen kielialue”.

6.

Perustuslain 129 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan ”ranskankielisen yhteisön ja flaamilaisen yhteisön parlamentit säätävät kukin omalta osaltaan asetuksella ilman liittovaltion lainsäätäjän toimia kielten käyttämisestä seuraavia tarkoituksia varten: – – työnantajien ja niiden henkilöstön väliset työhön liittyvät suhteet sekä yritysten toimet ja asiakirjat, joista säädetään lailla ja asetuksilla”. Kyseiset yhteisöt ovat Belgian valtion liittovaltiorakenteeseen kuuluvia yhteisöjä.

7.

Kielten käyttämisestä hallintoasioissa annettujen lakien (wetten op het gebruik van de talen in bestuurszaken) ( 4 ) 52 §:n 1 momentissa säädetään, että ”teollisuus-, kauppa- ja rahoitusyritysten on käytettävä laeissa ja asetuksissa – – säädetyissä toimissa ja asiakirjoissa sen alueen kieltä, jossa sen kotipaikka tai eri toimipaikat sijaitsevat”.

8.

Flaamilaisen yhteisön parlamentti (Parlement van de Vlaamse Gemeenschap) antoi vuonna 1973 kielten käyttämisestä asetuksen (Vlaamse Taaldecreet) ( 5 ) Belgian perustuslain 129 §:n 1 momentin 3 kohdan nojalla.

9.

Kyseisen asetuksen 1 §:ssä, siinä muodossa kun se oli voimassa pääasian riitaan liittyvien tosiseikkojen tapahtuma-aikana, säädettiin, että tätä asetusta ”sovelletaan luonnollisiin henkilöihin ja oikeushenkilöihin, joilla on toimipaikka hollanninkielisellä kielialueella”, ja siinä ”säädetään kielten käyttämisestä työnantajien ja työntekijöiden välisissä työhön liittyvissä suhteissa sekä laissa säädettyjen toimien ja asiakirjojen osalta”.

10.

Saman asetuksen 2 §:ssä täsmennetään, että ”työnantajien ja työntekijöiden välisissä työhön liittyvissä suhteissa sekä yritysten laissa säädetyissä toimissa ja asiakirjoissa käytettävä kieli on hollanti”. Sen 5 §:n 1 momentissa lisätään, että ”työnantajan on laadittava kaikki työnantajien laissa säädetyt toimet ja asiakirjat hollannin kielellä – –”.

11.

Saman asetuksen 10 §:n 1 momentissa säädetään seuraamuksista, että ”tämän asetuksen säännösten vastaiset asiakirjat tai toimet ovat pätemättömiä. Tuomioistuin toteaa pätemättömyyden viran puolesta”. Tämän pykälän 2 ja 3 momentissa säädetään, että ”tuomiossa määrätään kyseisten asiakirjojen korvaamisesta viran puolesta” ja että ”pätemättömyyden poistamisella on vaikutuksia vasta niiden korvaamispäivästä lähtien: kirjallisten asiakirjojen osalta siitä päivämäärästä lähtien, jona korvaavat asiakirjat on jätetty työtuomioistuimen kirjaamoon”.

12.

Tuomion Las ( 6 ) jälkeen tiettyjä kyseisen asetuksen säännöksiä on muutettu mutta vasta 2.5.2014 ( 7 ) lähtien eli pääasian tosiseikkojen tapahtuma-ajan jälkeen ja vain työnantajien ja työntekijöiden välisten työhön liittyvien suhteiden osalta, eivätkä ne ole tämän riidan kohteena.

13.

New Valmar BVBA, jonka kotipaikka sijaitsee Belgian kuningaskunnan hollanninkielisellä kielialueella, ja Global Pharmacies Partner Health srl (jäljempänä GPPH), joka on Italiaan sijoittautunut yhtiö, tekivät 12.11.2010 sopimuksen, jossa nimitettiin viimeksi mainittu yksinoikeudella New Valmarin edustajaksi Italian alueelle ja jonka voimassaolon oli määrä päättyä 31.12.2014.

14.

Edustussopimuksen 18 artiklan mukaan sopimukseen sovellettiin Italian lakia ja toimivalta sopimuspuolten välisten riitojen ratkaisemiseen oli Gentin (Belgia) tuomioistuimilla.

15.

New Valmar irtisanoi tämän sopimuksen ennenaikaisesti 29.12.2011 päivätyllä kirjatulla kirjeellä päättymään 1.6.2012.

16.

New Valmar nosti 30.3.2012 rechtbank van koophandel te Gentissä (Gentin kauppaoikeudellisia asioita käsittelevä tuomioistuin) kanteen, jossa se vaati GPPH:n velvoittamista maksamaan sille noin 234192 euroa suorituksena useista maksamattomista laskuista.

17.

GPPH nosti vastakanteen, jossa se vaati New Valmarin velvoittamista suorittamaan sille 1467448 euron korvaus niiden välisen edustussopimuksen virheellisestä purkamisesta.

18.

GPPH vastusti pääkannetta vetoamalla riidanalaisten laskujen pätemättömyyteen sillä perusteella, että vaikka ne olivat yhteensovitetuissa laeissa ja flaamilaisen yhteisön kieliasetuksessa tarkoitettuja ”laissa ja asetuksissa säädettyjä toimia ja asiakirjoja”, niissä rikottiin tähän lainsäädäntöön sisältyviä pakottavia sääntöjä.

19.

Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee niin ikään, että lukuun ottamatta New Valmarin tunnistetietoja sekä arvonlisäveroon ja pankkiin liittyviä tietoja, kaikki näissä laskuissa olevat vakiotiedot ja yleiset ehdot oli laadittu muulla kuin hollannin kielellä eli italiaksi, vaikka New Valmar sijaitsee Belgian kuningaskunnan hollanninkielisellä kielialueella.

20.

New Valmar toimitti 14.1.2014 eli oikeudenkäynnin aikana GPPH:lle hollanninkielisen käännöksen riidanalaisista laskuista. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmentää, että tällainen käännös ei ole flaamilaisen yhteisön kielilainsäädännössä tarkoitettu ”korvaava” asiakirja ja että riidanalaiset laskut ovat edelleenkin Belgian lain nojalla pätemättömiä.

21.

New Valmar ei kiistä sitä, että riidanalaiset laskut eivät ole kyseisen lainsäädännön mukaisia. Se vetoaa kuitenkin muun muassa siihen, että kyseinen lainsäädäntö on unionin oikeuden ja erityisesti tavaroiden vapaata liikkuvuutta koskevien SEUT 26 artiklan 2 kohdan sekä SEUT 34 ja SEUT 35 artiklan vastainen.

22.

Tässä tilanteessa rechtbank van koophandel te Gent (Gentin kauppaoikeudellisia asioita käsittelevä tuomioistuin) päätti 18.12.2014 tekemällään välipäätöksellä, joka saapui unionin tuomioistuimeen 16.1.2015, lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Onko SEUT 45 artiklaa tulkittava siten, että tämä määräys on esteenä jäsenvaltion liittovaltiorakenteeseen kuuluvan yhteisön eli tässä tapauksessa Belgian liittovaltioon kuuluvan flaamilaisen yhteisön (Vlaamse Gemeenschap in de federale Staat België) säännöstölle, jossa [koordinoitujen] lakien 52 §:n nojalla, luettuna yhdessä [flaamilaisen yhteisön kieliasetuksen] 10 §:n kanssa, säädetään jokaiselle yritykselle, jolla on toimipaikka kyseisen yhteisön alueella, velvollisuus laatia rajat ylittävät laskut yksinomaan kyseisen liittovaltiorakenteeseen kuuluvan yhteisön virallisella kielellä sillä uhalla, että muutoin tuomioistuin toteaa nämä laskut viran puolesta pätemättömiksi?”

23.

New Valmar, Belgian ja Liettuan hallitukset sekä Euroopan komissio ovat esittäneet kirjallisia huomautuksia unionin tuomioistuimelle. New Valmar, Belgian hallitus ja komissio olivat edustettuina 26.1.2016 pidetyssä istunnossa.

24.

Ennen tämän ennakkoratkaisupyynnön asiasisällön käsittelemistä on pohdittava esitettävän kysymyksen perusteltavuutta monelta kannalta, kun otetaan huomioon unionin tuomioistuimelle esitetyissä huomautuksissa esitetyt epäilyt.

25.

Koska pääasian kohteena oleva riita on rajat ylittävä, on aluksi syytä varmistua siitä, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tarkoittamia Belgian oikeussääntöjä tosiasiallisesti sovelletaan riidanalaiseen tilanteeseen, kuten mainittu tuomioistuin olettaa. Komissio on perustellusti viitannut lainvalintaongelmaan, vaikka unionin tuomioistuimelle ei ole esitetty suoraan tätä koskevaa kysymystä, sillä ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että tämän riidan asianosaisten allekirjoittamassa edustussopimuksessa määrättiin nimenomaisesti, että kyseiseen sopimukseen sovellettaisiin Italian lakia eikä ennakkoratkaisukysymyksen kohteena olevaa Belgian lakia.

26.

Sopimusasioissa tuomioistuimen on lähtökohtaisesti kunnioitettava sopimuspuolten suorittamaa sovellettavan lain valintaa asetuksen (EY) N:o 593/2008 ( 8 ) 3 artiklan mukaisesti. Osapuolten vapautta valita sovellettava laki koskevaa perusperiaatetta ( 9 ) on kuitenkin lievennetty muun muassa kansainvälisesti pakottavien säännösten mahdollisen vaikutuksen vuoksi tämän saman asetuksen 9 artiklassa säädetyin tiukoin edellytyksin, mutta asetuksen mukaan tällaista poikkeusta on käytettävä vain ”poikkeusolosuhteissa”. ( 10 )

27.

Tässä tapauksessa on mahdollista, että flaamilaisen yhteisön kielilainsäädäntöä sovelletaan pääasian oikeudenkäynnissä siitä huolimatta, että sopimuspuolet ovat valinneet sovellettavaksi Italian lain, joten ei vaikuta ilmeiseltä, että ennakkoratkaisupyyntö olisi hypoteettinen, ( 11 ) koska ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että flaamilaisen yhteisön kielilainsäädäntö, jota se aikoo soveltaa, on Rooma I ‑asetuksen 9 artiklassa ( 12 ) tarkoitettu tuomioistuinvaltion lain kansainvälisesti pakottava säännös, mikä tämän tuomioistuimen on konkreettisesti todettava.

28.

Muistutettakoon tässä yhteydessä, että kyseisen 9 artiklan 1 kohdassa määritellään kansainvälisesti pakottavan säännöksen käsite siten, että se on ”säännös, jonka noudattamista maa pitää – – olennaisen tärkeänä yleisten etujensa, kuten poliittisen, sosiaalisen tai taloudellisen järjestelmän turvaamiseksi”. Koska tämä määritelmä ei ole sellaisenaan riittävä, jotta kyettäisiin yksilöimään, mitä ovat kansalliset säännöt – kaikista pakottavista säännöistä – jotka kuuluvat tosiasiallisesti kyseisen käsitteen soveltamisalaan, jäsenvaltioiden tuomioistuinten on ilmoitettava, mistä syistä kyseisen lainsäädännön asiaa koskevia säännöksiä on sovellettava tietyssä yksittäistapauksessa jonkin toisen maan lainsäädännön sijasta. ( 13 ) Jotta tällainen luonnehdinta kyettäisiin tekemään, on otettava huomioon lukuisia objektiivisia perusteita, kuten unionin tuomioistuin on todennut säädöksestä, josta Rooma I ‑asetus on johdettu. ( 14 )

29.

Jos on niin, että pääasiassa on sovellettava flaamilaisen yhteisön kielilainsäädäntöä, tämän jälkeen on pohdittava nyt käsiteltävässä asiassa sovellettavien säännösten sisältöä niiden erojen kannalta, jotka voidaan havaita ennakkoratkaisupyynnössä tehdyn kansallisen lainsäädännön esittelyn ja Belgian hallituksen kirjallisissa ja suullisissa huomautuksissa tehdyn esittelyn välillä.

30.

Belgian hallitus näet väittää, että toisin kuin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin näyttää katsovan, flaamilaisen yhteisön kielilainsäädännössä ei aseteta lakisääteistä velvoitetta mainita laskutusehtoja tai myyntiehtoja laskussa eikä siinä tarvitse olla näitä tietoja hollannin kielellä. Se väittää, että vain tiedot, joista säädetään arvonlisäverolainsäädännössä, ( 15 ) pitäisi välttämättä esittää hollannin kielellä flaamilaisen yhteisön kieliasetuksen 2 artiklan mukaisesti. ( 16 ) Belgian hallituksen mukaan asiakkaan on hyvin helppo ymmärtää nämä pääosin numeroina ilmaistut tiedot tai tarvittaessa tutustua näiden pakollisten tietojen käännökseen kaikilla Euroopan unionin kielillä, koska ne vastaavat tietoja, jotka luetellaan yhdenmukaistetulla tavalla direktiivin 2006/112/EY ( 17 ) 226 artiklassa.

31.

Vakiintuneessa oikeuskäytännössä on todettu, että jos jokin asianosaisista kyseenalaistaa ennakkoratkaisupyynnön sisällön, unionin tuomioistuimen on pääsääntöisesti rajoituttava tutkimaan niitä harkinnassa huomioon otettavia seikkoja, jotka kansallinen tuomioistuin on päättänyt sille esittää, erityisesti sellaisten asiaa koskevan kansallisen lainsäädännön soveltamista koskevien yksityiskohtaisten sääntöjen osalta, joita viimeksi mainittu pitää toteen näytettyinä, koska kansallisten säännösten tulkinta kuuluu yksinomaan jäsenvaltioiden tuomioistuimille. ( 18 ) Näin ollen riippumatta arvostelusta, jota Belgian hallitus on esittänyt ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kansallisesta lainsäädännöstä omaksumaa tulkintaa kohtaan, tämä ennakkoratkaisupyyntö on tutkittava mainitun tuomioistuimen tätä lainsäädäntöä koskevan tulkinnan valossa. ( 19 )

32.

Unionin tuomioistuin voi kuitenkin tehdä ennakkoratkaisupyyntöön vastatessaan tarvittaessa täsmennyksiä ohjatakseen kansallisen tuomioistuimen tulkintaa kansallisesta lainsäädännöstä ja sen arviointia kansallisen lainsäädännön yhteensopivuudesta unionin oikeuden kanssa. ( 20 ) Tässä tapauksessa on mielestäni ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä selvittää yksityiskohtaisemmin, edellytetäänkö kyseisessä kielilainsäädännössä tosiasiallisesti, että kaikki yhtiön, jonka kotipaikka on Flanderin hallintoalueella, laatimat laskut ovat yksinomaan hollanninkielisiä.

33.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ennakkoratkaisukysymyksensä sanamuodon perusteella unionin tuomioistuimelta tulkintaa SEUT 45 artiklasta, jossa määrätään työntekijöiden vapaasta liikkuvuudesta unionin sisällä. On kuitenkin mielestäni ilmeistä, että kyseessä on asiavirhe, joka kenties liittyy siihen, että tuomio Las, ( 21 ) joka on ennakkoratkaisu, johon ennakkoratkaisupyynnössä laajasti viitataan, koski kyseistä artiklaa.

34.

On joka tapauksessa varmaa, että pääasian kohteena oleva riita ei kuulu tämän määräyksen soveltamisalaan, koska se koskee belgialaisyhtiön ja italialaisyhtiön välisiä kaupallisia suhteita, eikä asiakirja-aineistossa ole mitään sellaista, joka yhdistäisi tämän riidan työntekijöiden vapaaseen liikkuvuuteen.

35.

Tällainen viittausvirhe ei kuitenkaan voi johtaa siihen, että ennakkoratkaisupyynnön tutkimisedellytykset eivät täyttyisi, kuten Belgian hallitus ensisijaisesti väittää. Vakiintuneessa oikeuskäytännössä on näet katsottu, että kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen välille SEUT 267 artiklalla luodussa yhteistyömenettelyssä unionin tuomioistuin voi muotoilla sille esitetyt kysymykset uudelleen, jotta se voi antaa kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllisen vastauksen, jonka perusteella kansallinen tuomioistuin voi ratkaista siinä vireillä olevan asian. ( 22 )

36.

Tässä yhteydessä unionin tuomioistuimen on poimittava kaikista kansallisen tuomioistuimen esittämistä seikoista ja erityisesti ennakkoratkaisupyynnön perusteluista ne unionin oikeutta koskevat seikat, joita on syytä tulkita, kun otetaan huomioon riidan kohde. ( 23 ) Ennakkoratkaisupyynnön perusteluista ilmenee, että pääasian kantaja New Valmar on vedonnut ensisijaisesti siihen, että kansallinen lainsäädäntö ei sovi yhteen SEUT 26 artiklan 2 kohdan, SEUT 34 artiklan ja SEUT 35 artiklan kanssa, ja toissijaisesti kehottanut ennakkoratkaisua pyytänyttä tuomioistuinta esittämään unionin tuomioistuimelle ennakkoratkaisukysymys nimenomaan näistä tavaroiden vapaaseen liikkuvuuteen liittyvistä primaarioikeuden määräyksistä.

37.

Katson siis samoin kuin kaikki huomautuksiaan esittäneet osapuolet eli New Valmar, Belgian hallitus – toissijaisesti –, Liettuan hallitus ja komissio, että esitetty kysymys on muotoiltava uudelleen siten, että ennakkoratkaisupyyntö koskee tosiasiallisesti tavaroiden vapaaseen liikkuvuuteen liittyvien EUT-sopimuksen määräysten tulkintaa ja erityisesti SEUT 35 artiklaa syistä, jotka esitän seuraavassa.

38.

Vaikka New Valmar vetoaa samaan aikaan SEUT 26 artiklan 2 kohtaan, SEUT 34 artiklaan ja SEUT 35 artiklaan, vaikuttaa kuitenkin siltä, että vain tämä viimeksi mainittu määräys vastaa suoraan pääasian kohdetta, joten tämän asian yhteydessä on tulkittava sitä.

39.

Ennakkoratkaisupyynnöstä näet ilmenee, että tämä riita, joka koskee italian kielellä eikä hollannin kielellä laadittujen laskujen maksamista, liittyy tavarantoimituksiin, joita Belgiaan sijoittautunut päämies on suorittanut Italiaan sijoittautuneelle edustajalle. Unionin tuomioistuimelle esitetty kysymys koskee siten lähinnä sitä, voivatko ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tarkoittamaan kansalliseen lainsäädäntöön perustuvat kielivaatimukset rajoittaa tällaista Belgiasta peräisin olevien tavaroiden vientiä yhteisön sisällä.

40.

SEUT 26 artiklan 2 kohdassa vahvistetaan vain tavaroiden, henkilöiden, palvelujen ja pääomien vapaata liikkuvuutta sisämarkkinoilla koskeva yleisperiaate. SEUT 34 artikla puolestaan koskee tuonnin määrällisiä rajoituksia vaikutukseltaan vastaavia toimenpiteitä eikä jäsenvaltioiden väliseen vientiin liittyviä tällaisia toimenpiteitä, jotka kielletään SEUT 35 artiklassa. Näin ollen pääasiassa riidanalaisen kaltaista kansallista järjestelyä on mielestäni tutkittava erityisesti viimeksi mainitun artiklan valossa, kuten komissio suosittelee.

41.

Vain Belgian hallituksen mielestä kyseisten kansallisten toimenpiteiden yhteensopivuutta unionin oikeuden kanssa pitäisi arvioida yksinomaan sovellettavien johdetun oikeuden arvonlisäverosäännösten ja erityisesti direktiivin 2006/112 valossa sillä perusteella, että primaarioikeuden säännöt eivät voi olla vertailun perusteena, koska laskujen sisältö on täydellisesti yhdenmukaistettu. ( 24 )

42.

Se väittää, että mainitun direktiivin 248 a artiklassa ( 25 ) sallitaan se, että jäsenvaltiot säätävät kansallisessa lainsäädännössään, että laskut, joita laaditaan rajat ylittävissä yhteyksissä, laaditaan jollain muulla kuin vastaanottajan kielellä. Belgian hallituksen mukaan direktiivin 2006/112 säännökset merkitsevät jopa sitä, että laskut laaditaan yleensä sen jäsenvaltion kielellä, johon laskun laativa yritys on sijoittautunut, sillä mikäli näin ei olisi, kyseisessä 248 a artiklassa säädetty mahdollisuus vaatia jäsenvaltioiden alueella luovutettuja tavaroita ja suoritettuja palveluita koskevien laskujen ja niiden alueelle sijoittautuneiden verovelvollisten vastaanottamien laskujen kääntämistä niiden viralliselle kielelle tehtäisiin tyhjäksi. ( 26 )

43.

Muiden huomautuksiaan istunnossa esittäneiden osapuolten eli New Valmarin ja komission tavoin en kuitenkaan yhdy Belgian hallituksen näkemyksiin seuraavista syistä.

44.

On ensinnäkin muistettava, että yhdenmukaistaminen, joka on toteutettu vaiheittain ( 27 ) peräkkäin annetuilla arvonlisäverodirektiiveillä, ei ole täydellinen vaan tässä vaiheessa vasta osittainen, kuten unionin tuomioistuin on toistuvasti korostanut. ( 28 )

45.

Mitä tulee erityisesti direktiivissä 2006/112 arvonlisäveron osalta edellytettyyn ”laskujen sisältöön”, pitää paikkansa, että 4 jakso, joka on otsikoitu näin ja joka sisältyy 3 lukuun, jonka kohteena on ”Laskutus”, sisältää säännöksiä, joilla yhdenmukaistetaan tätä alaa muun muassa luettelemalla lukuisia pakollisia tietoja ja epäämällä jäsenvaltioilta mahdollisuus vaatia laskujen allekirjoittamista. ( 29 ) Tämä yhdenmukaistaminen koskee kuitenkin ainoastaan laskujen sisältöä eikä käytännön yksityiskohtaisia sääntöjä, joiden mukaisesti ne pitäisi laatia. ( 30 ) Erityisesti kyseisen 4 jakson säännöksissä ei määritellä missään tapauksessa pakottavasti, mitä kieltä pitäisi käyttää tässä yhteydessä. Muissakaan direktiivin 2006/112 säännöksissä ei esitetä laskutukseen liittyviä yhdenmukaistettuja kielellisiä vaatimuksia.

46.

Korostettakoon tässä yhteydessä, että direktiivin 2006/112 248 a artiklan soveltamisala on huomattavasti suppeampi kuin Belgian hallitus antaa ymmärtää. Sen sanamuodosta näet ilmenee, että tällä säännöksellä ei missään tapauksessa pyritä antamaan kaikille jäsenvaltioille mahdollisuutta edellyttää yleisesti tietyn kielen käyttämistä laskuja laadittaessa, eikä varsinkaan sen jäsenvaltion kieltä, jossa lasku laaditaan, kuten Belgian hallitus väittää.

47.

Kyseisessä 248 a artiklassa säädetään ainoastaan vastaanottavan jäsenvaltion mahdollisuudesta – eikä velvollisuudesta – vaatia vain kääntämistä sen viralliselle kielelle, ei laskun itsensä laatimista tällä kielellä, ( 31 ) ja tämä on mahdollista vain siinä tapauksessa, että tätä pidetään tarpeellisena sellaisten laskujen ”valvontaa varten”, jotka on tallennettu sähköisesti toiseen jäsenvaltioon, ei järjestelmällisesti. ( 32 ) Tässä artiklassa jopa suljetaan nimenomaisesti pois se, että vastaanottava jäsenvaltio voisi ottaa käyttöön yleisen velvollisuuden kääntää laskut näitä tarkoituksia varten, ( 33 ) sillä laskujen pakollinen kääntäminen on ”huomattava lisätaakka yrityksille”, kuten todettiin perustellusti lainsäädännön esitöissä, jotka johtivat siihen, että kyseinen artikla otettiin direktiiviin 2006/112. ( 34 )

48.

Koska tämä säännös on poikkeus direktiivin 2006/112 yleisestä sisällöstä, sitä on sovellettava suppeasti, sillä lähtökohtana on ja on oltava se, että rajat ylittävään laskuun johtavan taloudellisen suhteen osapuolet valitsevat kielen vapaasti, kuten komissio korosti istunnossa. ( 35 )

49.

Koska unionin johdetun oikeuden säännöksillä ei siis ole yhdenmukaistettu täydellisesti tämän ennakkoratkaisupyynnön kohteena olevaa alaa eli kielilainsäädäntöä, jota on noudatettava rajat ylittäviä laskuja laadittaessa, esitetty kysymys on mielestäni muotoiltava uudelleen siten, että se koskee SEUT 35 artiklan tulkintaa. ( 36 )

50.

Ennakkoratkaisukysymyksessä, sellaisena kuin se on uudelleenmuotoiltuna, pyydetään unionin tuomioistuinta lähinnä tutkimaan ensinnäkin, ovatko tällaiset kansalliset toimenpiteet vaikutuksiltaan sellaisia, että niillä rajoitetaan jäsenvaltioiden välistä kauppaa siten, että ne ovat SEUT 35 artiklassa tarkoitettuja viennin määrällistä rajoitusta vaikutukseltaan vastaavia toimenpiteitä, ja mikäli tähän vastataan myöntävästi, voidaanko tällaisia toimenpiteitä kuitenkin pitää unionin oikeuden mukaisina, koska ne ovat perusteltavissa yleistä etua koskevilla tavoitteilla ja ne ovat oikeassa suhteessa näihin tavoitteisiin.

51.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii erityisesti sitä, voidaanko unionin tuomioistuimen tuomiossa Las ( 37 ) omaksumaa näkemystä, jonka mukaan työelämän suhteisiin liittyneet säännökset, jotka kuuluivat samaan kielilainsäädäntöön kuin riidanalaiset säännökset, eivät olleet työntekijöiden vapaan liikkuvuuden mukaisia, ( 38 ) soveltaa nyt käsiteltävän asian yhteydessä, kun kyseistä lainsäädäntöä on tutkittava tällä kertaa tavaroiden vapaan liikkuvuuden kannalta.

52.

Nyt käsiteltävä asia koskee tuomioon Las ( 39 ) johtaneen asian tavoin lähinnä sitä, onko se, että jäsenvaltiossa sovellettava lainsäädäntö, jonka mukaan laatiessaan tiettyjä asiakirjoja yritysten, joilla on kotipaikka tämän valtion liittovaltiorakenteeseen kuuluvan yhteisön alueella, tässä tapauksessa Belgian kuningaskunnan Flanderin hallintoalueella, on välttämättä käytettävä tuomioistuimen viran puolesta toteaman pätemättömyyden uhalla tämän yhteisön virallista kieltä eli hollannin kieltä, vaikka nämä asiakirjat on laadittu rajat ylittävien liiketoimien yhteydessä ja asianomaiset osapuolet saattaisivat ymmärtää paremmin toisiaan käyttämällä jotakin toista kieltä.

53.

Tuomiossa Las unionin tuomioistuin totesi, että tällainen lainsäädäntö saattaa lannistaa muita kuin hollanninkielisiä työntekijöitä tai työnantajia, jotka tulevat jostakin muusta jäsenvaltiosta, ja se on näin ollen SEUT 45 artiklan vastainen työntekijöiden vapaan liikkuvuuden rajoitus, ja otti siinä yhteydessä huomioon muun muassa sen, että vaikka tällaista toimenpidettä sovellettaisiin ilman kansalaisuuteen perustuvaa syrjintää, se on omiaan tekemään työntekijöiden vapaan liikkuvuuden käyttämisestä vähemmän houkuttelevaa, koska ainoastaan hollannin kieli olisi todistusvoimainen rajat ylittävissä työsopimuksissa, joita Flanderin hallintoalueelle sijoittautuneet työnantajat tekevät. ( 40 )

54.

Tämä perustelu ei ole automaattisesti sovellettavissa tässä tapauksessa, sillä unionin tuomioistuin tarkasteli yhteensopivuutta SEUT 45 artiklan kannalta, joten selvitys, joka on tehtävä SEUT 35 artiklan kannalta, ei ole täysin samanlainen, koska viimeksi mainitussa kielletään viennin määrällisiä rajoituksia vaikutukseltaan vastaavat toimenpiteet, joita siis arvioidaan sellaisten oikeuskäytännössä omaksuttujen perusteiden mukaan, jotka poikkeavat työntekijöiden vapaaseen liikkuvuuteen sovellettavista perusteista.

55.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä näet ilmenee, että SEUT 35 artiklassa kiellettyjä toimenpiteitä ovat toimenpiteet, ”joiden tarkoituksena on rajoittaa erityisesti vientiä ja kohdella eri tavalla jäsenvaltion sisäistä kauppaa ja ulkomaankauppaa ja siten taata erityisiä etuja kyseisen valtion kotimaiselle tuotannolle tai sen sisäisille markkinoille muissa jäsenvaltiossa tapahtuvan tuotannon tai niiden kanssa käytävän kaupan vahingoksi, ja toimenpiteet, joilla on tällainen vaikutus”. ( 41 )

56.

Unionin tuomioistuin on kuitenkin lieventänyt tätä näkemystä asiayhteydessä, joka on samankaltainen kuin nyt käsiteltävässä asiassa, lisäämällä, että ”vaikka [kansallista lainsäädäntöä] sovelletaan kaikkiin asianomaisessa maassa toimiviin elinkeinonharjoittajiin”, sitä voidaan pitää viennin määrällistä rajoitusta vaikutukseltaan vastaavana toimenpiteenä, jos todetaan, että tällä lainsäädännöllä ”on kuitenkin tosiasiassa suurempi vaikutus tavaroiden vientiin mainitun jäsenvaltion markkinoilta kuin tavaroiden kaupan pitämiseen saman jäsenvaltion sisäisillä markkinoilla”. ( 42 )

57.

Nämä ovat perusteet, joita on sovellettava tässä tapauksessa arvioitaessa, voiko riidanalainen kielilainsäädäntö olla SEUT 35 artiklassa kielletty rajoittava toimenpide.

58.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa ennakkoratkaisupyynnössään useisiin seikkoihin, joiden perusteella voidaan ajatella, että flaamilaisen yhteisön kielilainsäädäntö saattaa olla EUT-sopimuksessa vahvistettujen liikkumisvapauksien käyttämisen rajoitus. Toisin kuin Belgian hallitus, New Valmar ja komissio vetoavat myös useisiin perusteluihin, jotka puoltavat tätä kriittistä lähestymistapaa, ( 43 ) jota ehdotan myös unionin tuomioistuimen omaksuttavaksi seuraavista syistä.

59.

Pääasiassa riidanalaista lainsäädäntöä tosin sovelletaan erotuksetta eli ottamatta huomioon asianomaisten sopimuspuolten kansalaisuutta tai tavaroiden alkuperää tai määränpäätä, koska se velvoittaa kaikkia yrityksiä, joiden kotipaikka on Belgian kuningaskunnan hollanninkielisellä alueella. Välittömän syrjinnän puuttuminen ei kuitenkaan ole sellaisenaan riittävä seikka, kun otetaan huomioon edellä mainittu unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö, jossa hyväksytään se, että SEUT 35 artiklan soveltamisedellytykset voisivat toisinaan täyttyä tästä toteamuksesta huolimatta. ( 44 ) Tähän oikeuskäytäntöön perustuvien perusteiden mukaisesti riidanalaisen kaltainen kielilainsäädäntö vaikuttaa mielestäni enemmän kyseisen jäsenvaltion vientiin kuin tuotteiden kaupan pitämiseen sen kansallisilla markkinoilla.

60.

Käytännön ongelmia ilmenee näet mielestäni tässä tapauksessa huomattavasti voimakkaammin rajat ylittävän kaupan yhteydessä kuin kotimaisen kaupan yhteydessä, koska laskujen laatiminen hollannin kielellä on pakollista. Siihen, että ei anneta mahdollisuutta käyttää jotain toista todistusvoimaista versiota, joka olisi siis sitova ja joka olisi laadittu asianomaisten sopimuspuolten vapaasti valitsemalla kielellä, liittyy siten se merkittävin hankaluus, että viimeksi mainittuja estetään valitsemasta kieltä, jota ne molemmat osaavat, ja muun muassa kieltä, jota käytetään yleisemmin kansainvälisessä kaupassa.

61.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa perustellusti, että tällaisen laskun vastaanottajalla on hankaluuksia saada nopea käsitys laskusta, paitsi jos hän puhuu hollannin kieltä, mikä on selvästi huomattavasti vähemmän todennäköistä, jos asianomainen on sijoittautunut johonkin toiseen jäsenvaltioon ( 45 ) kuin jos sillä on kotipaikka Belgiassa, jossa hollanti on yksi virallisista kielistä. ( 46 )

62.

Belgian hallitus väittää tässä yhteydessä, että ostajalla, joka ei ymmärrä laskua, joka on laadittu hollannin kielellä, on yhtäältä mahdollisuus vaatia heti aluksi käännöstä ja toisaalta mahdollisuus riitauttaa tämä lasku, mikäli siitä vallitsee epäilyksiä. Katson kuitenkin, että rasite, joka näistä molemmista toimintatavoista aiheutuu keskiverto-ostajalle, on omiaan saamaan sen luopumaan joko sopimuksen tekemisestä Flanderin hallintoalueelle sijoittautuneen yrityksen kanssa, jos se onnistuu saamaan tämän hankaluuden selville ennen sopimuksen allekirjoittamista, tai vähintään tekemästä uudelleen kauppaa tämän yrityksen kanssa, jos se saa tästä tiedon vasta sen jälkeen, kun niiden välinen liiketoimi on viety päätökseen.

63.

Komissio toteaa perustellusti, että määrätyllä kielellä laaditun laskun lähettäjä saattaa puolestaan altistua tässä yhteydessä enemmän maksujen laiminlyönneille sen vuoksi, että sen ulkomainen sopimuskumppani saattaa vedota siihen, että se ei tosiasiallisesti tai väitetysti ymmärrä laskua, kuten Belgian hallituskin näyttää myöntävän. Näin on nimenomaan tapahtunut tässä tapauksessa, koska italialaisyritys, joka on mahdollisesti riidanalaisten laskujen osalta velallisena, vetoaa flaamilaisen yhteisön kielilainsäädäntöön menettelytavalla, joka vaikuttaa ristiriitaiselta, ( 47 ) mutta saattaa silti hyvinkin johtaa lopputulokseen, joka koituu sen eduksi New Valmarin vireille panemassa oikeudenkäynnissä.

64.

Belgian hallitus puolestaan väittää, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on vedonnut virheellisesti ajanmenetykseen ja kuluihin, joita aiheutuu hollanninkielisten laskujen kääntämisestä niiden vastaanottajan ymmärtämälle kielelle sen vuoksi, että tämä olisi lähes väistämätöntä kansainvälisessä kaupassa ja että tämä rasite aiheutuisi flanderilaisille yrityksille, vaikka niiden olisi mahdollista laatia laskunsa valitsemallaan vieraalla kielellä. Tämä ei kuitenkaan päde niihin viejiin, joilla on henkilöresursseja, joiden avulla ne voivat käyttää suoraan eli ilman käännöskustannuksia kieltä, jota he erityisesti osaavat. ( 48 ) Kun kyseisessä lainsäädännössä vaaditaan hollannin kielen käyttämistä, sillä aiheutetaan siten yrityksille, jotka haluavat käydä rajat ylittävää kauppaa, käännöskuluja, jotka eivät olisi muussa tapauksessa olleet tarpeellisia.

65.

Vaikka osoittautuisi, että kuten Belgian hallitus väittää, vaatimukset, joita kyseisestä lainsäädännöstä aiheutuu, eivät edellytä täydellistä yksikielisyyttä vaan ne rajoittuvat arvonlisäveroa koskeviin pakollisiin tietoihin, jo mahdollinen pakollinen kaksikielisyys merkitsisi mielestäni joka tapauksessa liian huomattavaa asiallista pakotetta erityisesti kansainvälisen kaupan yhteydessä. Velvollisuus laatia laskut tarvittaessa kahdella kielellä eli hollanniksi tiettyjen pakollisten tietojen osalta – Belgian hallituksen antamien tietojen mukaan – ja jollain muulla sopimuspuolten valitsemalla kielellä muiden tietojen osalta on käytännössä menettelytapa, jota vientiä harjoittavien belgialaisten yritysten on hankala noudattaa erityisesti silloin, jos ne harjoittavat laajamittaista vientiä ja eri ulkomaisille kumppaneille osoitettuja laskuja on siis runsaasti.

66.

Tästä seuraa, että kyseinen järjestely vähentää halukkuutta yhteisön sisäiseen kauppaan paitsi sellaisten yritysten taholta, joilla on kotipaikka Flanderin hallintoalueella ja jotka haluaisivat viedä tavaroitaan muihin jäsenvaltioihin, kuten New Valmar väittää, myös sellaisten ulkomaisten yhtiöiden teholta, jotka haluaisivat sopia liiketoimesta näiden yritysten kanssa mutta joita saattaa pidätellä toimitukseen liittyvä epävarmuus sen vuoksi, että laskut on välttämättä laadittava hollannin kielellä. Lisättäköön, että näistä kansallisista toimenpiteistä aiheutuu merkittävää oikeudellista epävarmuutta molemmille sopimuspuolille myös niiden poikkeuksellisten seuraamusten vuoksi, joista niissä säädetään, ( 49 ) ja tämä epävarmuus on mielestäni erityisen hyvin havaittavissa silloin, kun sopimuspuolet ovat päättäneet, kuten pääasiassa, soveltaa sopimukseensa jonkin toisen jäsenvaltion lainsäädäntöä.

67.

Belgian hallitus vetoaa tätä päätelmää vastustaessaan myös siihen, että vaikka kyseessä on sama kielilainsäädäntö, nyt käsiteltävä asia on erotettava asiasta, jossa annettiin tuomio Las, ( 50 ) sillä perusteella, että pääasia ei ole tässä tapauksessa suorassa yhteydessä sopimuspuolten allekirjoittaman sopimuksen tekemiseen, koska sen kohteena ovat laskut eikä kyseinen lainsäädäntö ole vaikuttanut niiden vapauteen valita kieli, jolla ne ovat laatineet sopimuksensa.

68.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa kuitenkin perustellusti, että riidanalaiset laskut merkitsevät aikaisempaan sopimukseen perustuvien saatavien vahvistamista ( 51 ) ja että tällainen lainsäädäntö saattaa estää sopimuskumppaneita ymmärtämästä toisiaan helposti ja oikeellisesti sellaisten maksusopimusten yhteydessä, joita tehdään niiden sopimuksen täyttämisen yhteydessä. Siten tässä tapauksessa on olemassa läheinen suhde näiden laskujen ja niiden perustana olevan sopimuksen täyttämisen välillä. Nämä laskut saattavat lisäksi itse luoda oikeudellisia velvoitteita, jotka tulevat tästä sopimuksesta syntyvien oikeudellisten velvoitteiden lisäksi. ( 52 ) Ei ole myöskään harvinaista, että liikesuhteet konkretisoituvat laskun laatimisella ilman että sitä edeltäisi mikään kirjallinen sopimus. Näissä kahdessa viimeksi mainitussa tapauksessa riidanalainen lainsäädäntö määrittää kiistatta kielen, jolla suostumusten vaihto tapahtuu. Korostan lopuksi, että huolimatta siitä, että tämän lainsäädännön tarkoituksena ei ole säännellä itse sopimusten laatimista, sen tosiasiallisena vaikutuksena saattaa olla, kuten olen osoittanut, ( 53 ) pidättyminen kauppasopimusten tekemisestä tai uusimisesta johonkin toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneiden henkilöiden kanssa.

69.

Katson kaikkien näiden seikkojen perusteella, että tällaiset kansalliset toimenpiteet vaikuttavat hyvinkin suoraan yhteisön sisäisiin liiketoimiin. Näin ollen tämä tilanne ei kuulu mielestäni unionin tuomioistuimen kehittämään oikeuskäytäntöön, jossa se on yleensä kieltäytynyt toteamasta unionin oikeuden vastaiseksi kansallista lainsäädäntöä, jos ”ne rajoittavat vaikutukset, joita tällä lainsäädännöllä saattaa olla tavaroiden vapaaseen liikkuvuuteen, ovat liian satunnaisia ja välillisiä, jotta voitaisiin katsoa, että tässä lainsäädännössä asetettu velvoite saattaa rajoittaa jäsenvaltioiden välistä kauppaa”. ( 54 ) Korostettakoon tässä yhteydessä yhtäältä, että tässä tapauksessa tarkasteltu rajoittava vaikutus ei riipu tulevasta ja hypoteettisesta tapahtumasta vaan yksinkertaisesti siitä, että käytetään tavaroiden vapaata liikkuvuutta koskevaa oikeutta, ja toisaalta, että on merkityksetöntä, miten laaja tämä vaikutus saattaa olla käytännössä, koska tämän vapauden kaikenlainen vähäinenkin rajoittaminen on kielletty. ( 55 )

70.

Katson näin ollen, että riidanalaisen kaltainen kielilainsäädäntö, jossa määrätään käyttämään tiettyä virallista kieltä laskuissa, joita kaikki johonkin kyseisen jäsenvaltion liittovaltiorakenteeseen kuuluvaan yhteisöön sijoittaneet yritykset laativat, on SEUT 35 artiklassa tarkoitettu viennin määrällisiä rajoituksia vaikutukseltaan vastaava toimenpide. On vielä selvitettävä, voidaanko tällainen järjestely kuitenkin oikeuttaa unionin oikeuden kannalta. ( 56 )

71.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan kansallinen toimenpide, jolla rajoitetaan jonkin EUT-sopimuksessa vahvistetun liikkumisvapauden käyttämistä mutta jolla on yleisen edun mukainen tavoite, voidaan todeta unionin oikeuden mukaiseksi vain, jos sillä voidaan taata tämän tavoitteen saavuttaminen ja jos sillä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen sillä tavoitellun päämäärän saavuttamiseksi. ( 57 )

72.

Kansallinen toimenpide, jota, vaikka sitä sovelletaan ilman että tehtäisiin eroa asianomaisten kansalaisuuden tai tuotteiden alkuperän mukaan, pidetään tavaroiden vapaan liikkuvuuden esteenä, voidaan kuitenkin todeta unionin oikeuden mukaiseksi joko sen vuoksi, että se on perusteltavissa jollain SEUT 36 artiklassa luetellulla yleistä etua koskevalla syyllä ja se täyttää siinä olevat vaatimukset, ( 58 ) tai sen vuoksi, että se täyttää yleistä etua koskevat pakottavat vaatimukset, jotka on hyväksytty unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä, ja on samalla asianmukainen keino saavuttaa tavoiteltu päämäärä ja oikeassa suhteessa siihen. ( 59 )

73.

Poikkeusten ensimmäisen ryhmän osalta on todettava, että vaikka komissio ehdottaa, että SEUT 36 artikla sisällytettäisiin ensimmäiseen kysymykseen annettavaan vastaukseen, yhteenkään tässä määräyksessä luetelluista oikeuttamisperusteista ei ole nimenomaisesti vedottu, eikä se myöskään vaikuta mielestäni olevan asiallisesti sovellettavissa nyt käsiteltävässä asiassa.

74.

Poikkeusten toisen ryhmän osalta ainoastaan komissio katsoo, että nyt käsiteltävän kaltaisia rajoittavia toimenpiteitä voitaisiin perustella kuluttajansuojalla. ( 60 ) Se arvioi kuitenkin itse perustellusti, että tätä yleistä etua koskevaa tavoitetta ei voida soveltaa tässä tapauksessa hyväksyttävänä perusteluna tavaroiden vapaan liikkuvuuden rajoitukselle, koska pääasiassa ovat vastakkain kaksi sopimuspuolina olevaa elinkeinonharjoittajaa eikä se vaikuta millään tavoin suoraan kuluttajiin.

75.

Näin ollen ongelma, joka tulee ensisijaisesti esiin, on sen määrittäminen, voidaanko perusteluja, jotka unionin tuomioistuin hyväksyi tuomiossa Las ( 61 ) työhön liittyviin suhteisiin tuolloin sovelletun flaamilaisen yhteisön kielilainsäädännön osalta, laajentaa koskemaan nyt käsiteltävää asiaa ja missä määrin ne voidaan laajentaa koskemaan sitä. Unionin tuomioistuin totesi kyseisessä tuomiossa, että Belgian hallituksen esittämät kolme tavoitetta – eli Belgian kuningaskunnan yhden virallisen kielen käytön edistäminen ja kannustaminen, työntekijöiden suojelun takaaminen sekä siihen liittyvien hallinnollisten tarkastusten edistäminen – kuuluvat yleistä etua koskeviin pakottaviin syihin, jotka saattavat olla hyväksyttävä perustelu EUT-sopimuksessa tunnustettujen perusvapauksien rajoitukselle.

76.

Belgian hallitus esittää ensimmäisen näistä kolmesta perustelusta myös nyt käsiteltävässä asiassa, sillä se väittää, että asianomainen lainsäädäntö vastaa tarpeeseen puolustaa Flanderin hallintoalueen virallisen kielen käyttöä. Oikeuskäytännöstä tosiaankin ilmenee, että jäsenvaltion yhden virallisen kielen tai virallisten kielten käytön edistäminen ja kannustaminen on hyväksyttävä tavoite, jolla voidaan lähtökohtaisesti perustella unionin oikeudessa vahvistettujen velvoitteiden rajoittamista. ( 62 ) Tämä pätee erityisesti SEUT 35 artiklassa vahvistettuun viennin määrällisiä rajoituksia vaikutukseltaan vastaavien toimenpiteiden kieltoon. Kun otetaan huomioon erityiset tehtävät, jotka hoidetaan paitsi kaupallisissa yhteyksissä, myös julkisissa yhteyksissä virallisilla asiakirjoilla, kuten laskuilla, ( 63 ) pääasiassa riidanalaisen kaltainen toimenpide vaikuttaa sellaiselta, että se saattaa olla omiaan säilyttämään tällaisen kielen tavanomaisessa käytössä näillä eri aloilla, kuten Liettuan hallitus korostaa. ( 64 )

77.

Belgian hallitus katsoo toiseksi, että sillä, että vaaditaan hollannin kielen käyttämistä näissä laissa säädetyissä asiakirjoissa, taataan arvonlisäveron osalta toimivaltaisten yksiköiden tekemien tarkastusten nopeus ja tehokkuus. New Valmar kiistää tämän perustelun, toisin kuin Liettuan hallitus. Muistutettakoon, että unionin tuomioistuin on toistuvasti myöntänyt, että tavoitteella edistää ja siten vahvistaa hallinnollisia tarkastuksia tai verotarkastuksia voidaan perustella rajoituksia, joita asetetaan EUT-sopimuksissa vahvistetuille perusvapauksille. ( 65 ) Nyt käsiteltävän kaltainen kielilainsäädäntö on ehdottomasti omiaan auttamaan viranomaisia, joiden tehtävänä on tarkastaa yrityksen asiakirjoja, ( 66 ) ja siten takamaan kansallisen oikeuden ja unionin oikeuden sääntöjen noudattaminen erityisesti välillisen verotuksen alalla. ( 67 )

78.

Belgian hallitus vetoaa mielestäni perustellusti näihin kahteen yleistä etua koskevaan pakottavaan syyhyn mahdollisena oikeuttamisperusteena tavaroiden vapaan liikkuvuuden esteelle, jota pidän toteen näytettynä, mutta on vielä selvitettävä, onko pääasiassa riidanalaisen kaltainen lainsäädäntö erityisesti siinä säädettyjen seuraamusten osalta oikeassa suhteessa kyseisiin tavoitteisiin. Tämä oikeasuhteisuutta koskeva edellytys ei mielestäni täyty nyt käsiteltävässä asiassa.

79.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii, onko kielteinen vastaus, joka annettiin suhteettomuuden vuoksi kyseisessä tuomiossa Las ( 68 ) nyt käsiteltävässä asiassa riidanalaisen kielilainsäädännön säännösten osalta, kun niitä sovellettiin työhön liittyviin suhteisiin, sovellettavissa nyt käsiteltävässä asiassa esimerkiksi sillä perusteella, että seuraamus, joka määrätään tämän lainsäädännön rikkomisesta, eli kaikkiin kohdistuva pätemättömyys, joka tuomioistuimen on siis todettava viran puolesta, ( 69 ) on samankaltainen riidanalaisten laskujen osalta.

80.

Komissio arvioi, että perusteita, jotka liittyivät oikeasuhteisuuden valvontaan ja jotka omaksuttiin tuomiossa Las, ( 70 ) on sovellettava tässä tapauksessa soveltuvin osin. Esitän tästä muutamia huomautuksia, jotka liittyvät eroavaisuuksiin, jotka ovat havaittavissa kyseiseen tuomioon johtaneen asian ja nyt käsiteltävän asian välillä.

81.

Ensimmäinen unionin tuomioistuimen esittämistä moitteista liittyi näet siihen, että sopimuspuolten vapaan ja tietoisen suostumuksen muodostuminen edellyttää, että he voivat laatia sopimuksensa jollakin muualla kuin kyseisen jäsenvaltion virallisella kielellä, jos he eivät osaa viimeksi mainittua kieltä. Voidaan pohtia, onko tämä arviointiperuste vähemmän ratkaiseva pääasiassa, joka ei koske tässä tapauksessa sopimuksen tekemistä sellaisenaan ( 71 ) vaan laadittavia laskuja, joiden on oltava lain nojalla kirjallisia ja jotka eivät näin ollen perustu yksinomaan suostumukseen, vaikka ne kuuluvat kaupankäynnin piiriin. Muistutettakoon kuitenkin, että riippumatta alkuperäisestä sopimuksesta, joka laskuilla pannaan täytäntöön, niillä voi olla omia oikeusvaikutuksia sopimuspuoliin tai ne voivat itse tukea sopimussuhteen vahvistavan yhteisen tahdon löytämistä. ( 72 )

82.

Toinen näistä moitteista liittyi siihen, että riidanalainen lainsäädäntö ei mahdollistanut sitä, että rajat ylittävistä työsopimuksista laadittaisiin todistusvoimainen versio myös kaikkien sopimuspuolten osaamalla kielellä. Myös tämän perusteen ratkaisevuus on herättänyt varauksia nyt käsiteltävässä asiassa, koska toisin kuin ennakkoratkaisupyynnössä todetaan, Belgian hallitus väittää, että hollannin kielen pakollinen käyttäminen koskisi tässä tapauksessa ainoastaan arvonlisäveroon liittyviä lakisääteisiä tietoja eikä ulottuisi kaikkiin muihin laskujen osatekijöihin, joihin kuuluvat sopimussuhteeseen liittyvät seikat. ( 73 ) On tietenkin ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä todeta, onko tilanne tämä Belgian lainsäädännössä, ( 74 ) mutta jotta katettaisiin tilanne, jossa asia olisi näin, on mielestäni välttämätöntä antaa ennakkoratkaisukysymykseen vastaus, jossa otetaan huomioon epävarmuus, joka vallitsee tässä tapauksessa asetettujen kielellisten pakotteiden laajuuden osalta.

83.

Näistä seikoista huolimatta katson New Valmarin, Liettuan hallituksen ja komission tavoin, että nyt käsiteltävän kaltainen kielilainsäädäntö ei täytä unionin oikeudesta johtuvia velvoitteita, koska siinä mennään pidemmälle kuin on ehdottoman välttämätöntä edellä mainittujen yleistä etua koskevien tavoitteiden saavuttamiseksi, ( 75 ) sekä sen aseman kannalta, joka kyseiselle kielelle on varattu, että sen seuraamuksen kannalta, jota sovelletaan, mikäli tätä lainsäädäntöä on rikottu.

84.

Vaikuttaa siltä, että yleistä etua koskevat tavoitteet, joihin on vedottu, eli yhden virallisen kielen edistäminen ja tarkastusten helpottaminen, voitaisiin varmistaa yhtä hyvin toimenpiteillä, joilla puututtaisiin vähemmän tavaroiden vapaaseen liikkuvuuteen kuin sillä, että yritysten asiakirjoissa, kuten laskuissa, vaaditaan käyttämään tiettyä kieltä eikä sallita mitään muuta unionin jäsenvaltioiden virallista kieltä.

85.

Täsmennettäköön, että mikäli oletettaisiin, että pitää paikkansa, että tämä velvoite koskee ainoastaan arvonlisäveroon liittyviä lakisääteisiä tietoja, kuten Belgian hallitus väittää, näkemykseni olisi sama edellä mainitsemistani ( 76 ) käytännön syistä ja seuraavista syistä.

86.

Ensinnäkään ei pidä jättää huomiotta sitä, että laskujen laatimista koskevan velvollisuuden tarkoituksena ( 77 ) ei ole ainoastaan suojella yleistä etua, jonka perusteella on hyväksyttävää, että toimivaltaiset kansalliset viranomaiset tekevät hallinnollisia tarkastuksia tai verotarkastuksia, vaan suojella myös yksityistä etua, erityisesti ostajan etua, sillä tälle on ilmoitettava selvästi toimituksen sisältö, ja näitä kahta etujen ryhmää on punnittava asianmukaisesti keskenään, jotta löydetään oikeudenmukainen tasapaino niiden välillä. Kun siis lainsäädännössä edellytetään, että lasku laaditaan tietyllä kielellä, on mielestäni ensiarvoisen tärkeää, että vastaanottajalla, joka ei osaa tätä kieltä, on mahdollisuus saada toinen todistusvoimainen versio, jotta hän kykenee ymmärtämään helpommin tässä laskussa olevat tiedot ( 78 ) ja siten varmistumaan siitä, että myyjä on noudattanut sopimusvelvoitteitaan.

87.

Tämän lisäksi on seikkoja, jotka liittyvät kansainväliseen kauppaan, jonka yhteydessä lakisääteisten – tässä tapauksessa kielellisten – pakotteiden joustavoittaminen saattaa olla välttämätöntä, jotta rajat ylittävää kauppaa ei jarruteta tarpeettomasti. Kuten Liettuan hallitus ja komissio korostavat, tähän asiayhteyteen liittyy erityisiä hankaluuksia, kuten New Valmarin kuvaamat seikat, ( 79 ) ja kauppatapoja, ( 80 ) joiden huomioon ottaminen mahdollisuuksien mukaan on suositeltavaa, jotta edistettäisiin tällaista kauppaa erityisesti unionin sisällä. ( 81 ) Nämä näkemykset koskevat erityisesti laskuilla mainittuja tietoja, jotka kuuluvat sopimusvapauden piiriin, kuten yleiset kauppaehdot, mutta olisi mielestäni myös hyödyllistä ja jopa välttämätöntä, että pakolliset tiedot, kuten Belgian hallituksen mainitsemat arvonlisäveroon liittyvät tiedot, olisivat yhtä helposti kaikkien rajat ylittävän taloudellisen suhteen osapuolten ymmärrettävissä.

88.

Pääasiassa riidanalaisten kaltaisilla kielisäännöillä ylitetään mielestäni se, mikä on ehdottoman välttämätöntä, jotta edistettäisiin hollannin kielen käyttämistä ja annettaisiin toimivaltaisille viranomaisille mahdollisuus tarkistaa hyödylliset tiedot. Olisi mielestäni käytännössä riittävää vaatia, että jos kyseiset sopimuspuolet haluavat laatia laskut jollain muulla kielellä, laaditaan hollanninkielinen käännös vain lakisääteisistä tiedoista tai tarvittaessa käännetään ne jälkikäteen, jos tällaista versiota ei esitetä välittömästi tarkastuksen yhteydessä.

89.

Muistutettakoon tässä yhteydessä aluksi, että arvonlisäveron osalta direktiivin 2006/112 edellä mainituissa säännöksissä sallitaan vain se, että vastaanottavat jäsenvaltiot vaativat valvontaa varten tiettyjen vieraskielisten laskujen kääntämistä. ( 82 )

90.

Lisäksi vaihtoehtoiset keinot, jotka perustuvat muihin säännöksiin, joita niin ikään sovelletaan Belgian alueella, tukevat tätä näkemystäni. Kyseessä ovat yhtäältä samankaltaiset mutta eivät täysin samat säännökset kuin nyt käsiteltävässä asiassa riidanalaiset säännökset, jotka Belgian kuningaskunnan ranskankielinen yhteisö on antanut ja joista ilmenee, että yrityksen asiakirjat, kuten laskut, joita laativat henkilöt, joiden kotipaikka on ranskankielisellä hallintoalueella, on lähtökohtaisesti laadittava ranskan kielellä, mutta ”tämän rajoittamatta sopimuspuolten valitseman kielen täydentävää käyttöä”. ( 83 ) Tällainen mahdollisuus käyttää lisäksi jotakin muuta kuin kyseisen alueen kieltä eli kieltä, jonka asianomaiset sopimuspuolet ovat valinneet ja jota ne kaikki siten osaavat todennäköisesti paremmin kuin ranskan kieltä, on vähemmän rajoittava toimenpide kuin toimenpide, jolla velvoitetaan käyttämään yksinomaan tiettyä kieltä kaupankäynnin yhteydessä. ( 84 )

91.

Toisaalta flaamilainen yhteisö muutti itse vuonna 2014 edellä mainittua kieliasetusta, ( 85 ) joten sen työsuhteisiin liittyvät säännökset ovat vähemmän rajoittavia kuin ne olivat silloin, kun tuomio Las ( 86 ) annettiin. Kieliasetuksen 5 §:n 1 momentissa näet säädetään edelleen, että hollannin kielen käyttäminen on lähtökohta Flanderin hallintoalueella, mutta sen 2 momentissa sallitaan nyttemmin ”työsopimuksissa” se, että ”todistusvoimainen versio [laaditaan] jollain [unionin tai Euroopan talousalueen jäsenvaltioiden virallisista] kielistä, jota kaikki asianomaiset osapuolet ymmärtävät” sillä varauksella, että tietyt liittymäkriteerit näihin alueisiin täyttyvät. ( 87 )

92.

Myös nyt käsiteltävän asian yhteydessä voitaisiin mielestäni toteuttaa samankaltaisia kielellisiä toimenpiteitä kuin jompikumpi näistä keinoista, joilla molemmilla rajoitetaan tavaroiden vapaata liikkuvuutta vähemmän kuin pääasiassa riidanalaisella lainsäädännöllä, samalla kun niillä taataan yleistä etua koskevat tavoitteet, joihin Belgian hallitus on vedonnut.

93.

Vastustaessaan väitettä, jonka mukaan riidanalainen kielilainsäädäntö ei olisi oikeasuhteinen, Belgian hallitus vetoaa siihen, että seuraamus, joka määrätään siinä tapauksessa, että lainsäädäntöä rikotaan, eli pätemättömyys, joka tuomioistuimen on todettava viran puolesta, vaikuttaisi vähemmän voimakkaasti nyt käsiteltävässä asiassa kuin asiassa, jossa annettiin tuomio Las. ( 88 ) Se vetoaa siihen, että toisin kuin viimeksi mainittuun asiaan liittyneessä riidassa, jossa hollannin kielellä laadittu työsopimus piti kumota, tässä tapauksessa vaikutus voi kohdistua vain riidanalaisten laskujen pätevyyteen eikä asianomaisia sopimuspuolia sitovan edustussopimuksen pätevyyteen. Koska laskuilla vain vahvistetaan saatavat, jotka perustuvat sopimuspuolten välillä tehtyyn sopimukseen, niiden toteaminen pätemättömiksi ei estäisi näiden saatavien perimistä, ja lisäksi olisi mahdollista korvata sääntöjenvastaiset asiakirjat uusilla pätevillä laskuilla.

94.

New Valmar väittää, että vaikka pätemättömyyden vaikutusta lieventää myyjälle annettu mahdollisuus laatia korvaavia laskuja oikeudenkäynnin aikana, tämän lievennyksen myönteiset vaikutukset ovat kuitenkin vain teoreettisia. Tämän yhtiön mukaan sillä, että velalliselle on toimitettava uudet laskut eikä hollanninkielisiä jäljennöksiä alkuperäisistä laskuista, on useita haitallisia seurauksia. Yhtäältä verotuksen kannalta yhteisönsisäisten toimitusten osalta säädetty vapautus arvonlisäverosta ei koske korvaavia laskuja, sillä tätä vapautusta voidaan soveltaa vain sillä hetkellä, jona tavarat poistuvat kotimaan alueelta, ei jälkikäteen. Toisaalta siviilioikeuden mukaan viivästyskorot, joita myyjälle kertyisi erääntyneistä laskuista, alkavat juosta vasta korvaavan laskun päivämäärästä, kun taas velallisella, joka ei ole riitauttanut alkuperäisiä laskuja lain mukaisessa määräajassa, on edelleen mahdollisuus vaatia oikaisua korvaavien laskujen osalta. ( 89 )

95.

Pääasiassa riidanalaisessa lainsäädännössä säädetyt seuraamukset eivät ole mielestäni välttämättömiä Belgian hallituksen esittämien yleistä etua koskevien tavoitteiden saavuttamiseksi, koska se, että kumotaan laskuja, joita ei ole laadittu hollannin kielellä, ei vaikuta suoraan tätä kieltä edistävästi eikä sellaisenaan helpota hallinnollisten tarkastusten tai verotarkastusten suorittamista. Nämä äärimmäiset seuraamukset ovat lisäksi mielestäni selvästi liiallisia.

96.

Kuten Liettuan hallitus ja komissio ovat korostaneet, kaikkiin kohdistuva pätemättömyys, joka aiheuttaisi sen, että näiden laskujen oikeusvaikutukset menetettäisiin alusta alkaen ja että tuomioistuimen olisi otettava tämä huomioon viran puolesta, saattaa olla huomattavan oikeudellisen epävarmuuden lähde asianomaisen taloudellisen suhteen molemmille osapuolille, mikä aiheuttaa haittaa rajat ylittävälle kaupalle, vaikka sitä olisi unionin oikeuden nojalla edistettävä.

97.

Tämä voi mielestäni toteutua lähinnä myyjän osalta. Unionin tuomioistuimen käytettävissä olevien tietojen perusteella ei voida ensi arviolta pitää mahdottomana, että jos myyjä on velvollinen esittämään korvaavan laskun hollanninkielisenä, sille aiheutuu paitsi arvonlisäveroa koskevia hankaluuksia tai alkuperäiseen laskuun liittyneiden viivästyskorkojen menetys, myös saatavan vanhentumiseen liittyviä kysymyksiä, jotka liittyvät uuden laskun laatimiseen, kuten New Valmar väittää. ( 90 ) Lisäksi yritys, joka on laatinut laskuja muulla kuin vaaditulla kielellä, saattaa joutua tilanteeseen, jossa riitautetaan täysin opportunistisesti sen saamisoikeudet toteavien asiakirjojen pätevyys, kuten pääasiassa on käynyt. ( 91 ) Vaikuttaa lisäksi siltä, että sääntöjenvastaisten laskujen vastaanottajallekin saattaisi aiheutua haittaa tässä seuraamusjärjestelmässä, joskin vähäisemmässä määrin, siltä osin kuin kumotut laskut saattavat menettää todistusarvonsa kokonaan tai osittain. ( 92 )

98.

Vaikka on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä arvioida, ovatko nämä mahdolliset kielteiset seuraukset tosiasiallisesti toteutuneet tässä tapauksessa pääasian riitaan sovellettavan lainsäädännön perusteella, vaikuttaa joka tapauksessa siltä, että kyseisessä kielilainsäädännössä valitut keinot ovat ehdottomasti liiallisia. Jotta kyseiset tavoitteet voitaisiin saavuttaa, olisi näet mielestäni mahdollista käyttää seuraamuksia, joilla rajoitetaan vähemmän tavaroiden vapaata liikkuvuutta.

99.

Kaikkien edellä esitettyjen seikkojen perusteella katson, että SEUT 35 artiklaa on tulkittava siten, että se on esteenä pääasian kohteena olevan kaltaiselle jäsenvaltion liittovaltiorakenteeseen kuuluvan yhteisön lainsäädännölle, jolla velvoitetaan jokainen yritys, jolla on toimipaikka tämän yhteisön alueella, laatimaan rajat ylittävät laskut ainakin tiettyjen pakollisten tietojen osalta ellei jopa kokonaan ( 93 ) yksinomaan kyseisen liittovaltiorakenteeseen kuuluvan yhteisön virallisella kielellä sillä uhalla, että tuomioistuin toteaa ne muutoin viran puolesta pätemättömiksi.

100.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa rechtbank van koophandel te Gentin (Gentin kauppaoikeudellisia asioita käsittelevä tuomioistuin, Belgia) esittämään ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti:

SEUT 35 artiklaa on tulkittava siten, että se on esteenä pääasian kohteena olevan kaltaiselle jäsenvaltion liittovaltiorakenteeseen kuuluvan yhteisön lainsäädännölle, jolla velvoitetaan jokainen yritys, jolla on toimipaikka tämän yhteisön alueella, laatimaan rajat ylittävät laskut ainakin tiettyjen pakollisten tietojen osalta yksinomaan kyseisen liittovaltiorakenteeseen kuuluvan yhteisön virallisella kielellä sillä uhalla, että tuomioistuin toteaa ne muutoin viran puolesta pätemättömiksi.