—

asetuksen N:o 1782/2003 5 artiklasta ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee kantajan mukaan, että jäsenvaltioilla on harkintavaltaa säätää hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimuksista kyseessä olevien alojen erityiset ominaisuudet huomioon ottaen

—

asetuksen N:o 1782/2003 liitteessä mainitut ongelmat voidaan kantajan mukaan ratkaista tutkimalla kukin ongelma ja valitsemalla mainitussa asetuksessa vahvistettujen sääntöjen joukosta kansalliseen asiayhteyteen soveltuvat (tehokkaat) oikeussäännöt

—

jos jonkin vaatimuksen käyttöönotto vaikuttaa yksinomaan pieniin maatalousyksiköihin ja aiheuttaa tästä syystä huomattavasti hyötyjä suuremmat hallinnolliset rasitteet ja kustannukset jäsenvaltiot voivat kantajan mukaan – kun otetaan huomioon suhteellisuusperiaate – säätää olennaisista vaatimuksista, kunhan ne mahdollistavat asetuksen N:o 1782/2003 tavoitteiden saavuttamisen,

—

asetuksen N:o 1782/2003 liitteessä III lueteltujen vaatimusten velvoittavuutta ja olennaisuutta koskeva komission linja ei kantajan mukaan ollut johdonmukainen; lisäksi se katsoo luottamuksensuojan periaatetta loukatun siitä syystä, että komissio ryhtyi toimiin vasta syksyllä 2009.

—

se ei soveltanut suhteellisuusperiaatetta, sillä se ei ilmoittanut rahastoon kohdistuvaa riskiä eikä ottanut huomioon Latvian tasavallan mainitsemia maksuja, joiden vuoksi aiheutuva riski oli vähäisempi

—

se sovelsi virheellisesti suuntaviivoja, joiden mukaan kiinteämääräistä oikaisua käytetään ainoastaan silloin, jos menetyksiä ei ole mahdollista laskea käytettävissä olevien tietojen perusteella, vaikka Latvian tasavalta oli lähettänyt komissiolle täsmälliset tiedot, joiden ansioista se olisi voinut laskea rahastolle aiheutuvan riskin.