—

Essent Belgium NV, edustajinaan D. Haverbeke ja W. Vandorpe, advocaten,

—

Vlaams Gewest ja VREG, edustajanaan S. Vernaillen, advocaat,

—

Helleenien tasavalta, asiamiehinään S. Lekkou ja V. Pelekou,

—

Euroopan komissio, asiamiehinään E. Manhaeve, G. Wilms ja O. Beynet,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee EY 12, EY 28 ja EY 30 artiklan sekä sähkön sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä ja direktiivin 96/92/EY kumoamisesta 26.6.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/54/EY (EUVL 2003, L 176, s. 37 ja oikaisu EUVL 2004, L 16, s. 74) 3 artiklan 1 ja 4 kohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat Essent Belgium NV ja Vlaams Gewest (Flanderin hallintoalue, Belgia) ynnä muut ja jossa on kyse viimeksi mainitun sopimussuhteen ulkopuolisen vastuun toteamisesta sillä perusteella, että tämä on antamillaan peräkkäisillä alueellisilla säädöksillä rajoittanut kyseisellä alueella sijaitseviin jakeluverkkoihin tapahtuvan sähkönjakelun maksuttomuuden ensin pelkästään sellaiseen uusiutuvista energialähteistä tuotettuun sähköön (jäljempänä vihreä sähkö), jonka kyseisiin jakeluverkkoihin liittyneet tuotantolaitokset syöttävät suoraan mainittuihin verkkoihin, ja tämän jälkeen pelkästään sellaiseen vihreään sähköön, jonka tuotantolaitokset syöttävät suoraan kaikkialla kyseisen alueen sijaintijäsenvaltiossa sijaitseviin jakeluverkkoihin.

3

Sähköntuotannon edistämisestä uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön sisämarkkinoilla 27.9.2001 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2001/77/EY (EYVL 2001, L 283, s. 33) kumottiin 1.1.2012 lähtien uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä sekä direktiivien 2001/77 ja 2003/30/EY muuttamisesta ja myöhemmästä kumoamisesta 23.4.2009 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2009/28/EY (EUVL 2009, L 140, s. 16). Direktiiviä 2001/77 on kuitenkin pääasiassa kyseessä olevien tosiseikkojen tapahtuma-aika huomioon ottaen sovellettava nyt esillä olevassa asiassa.

4

Direktiivin 2001/77 1–3 ja 14 perustelukappaleessa todettiin seuraavaa:

– –

5

Direktiivin 2001/77 1 artiklassa säädettiin seuraavaa:

”Tämän direktiivin tarkoituksena on edistää uusiutuvien energialähteiden osuuden lisäämistä sähköntuotannossa sähkön sisämarkkinoilla ja luoda perusta tuleville tätä koskeville yhteisön puitteille.”

6

Kyseisen direktiivin 3 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on toteutettava asianmukaiset toimenpiteet edistääkseen uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön kulutuksen lisäämistä 2 kohdassa tarkoitettujen ohjeellisten kansallisten tavoitteiden mukaisesti. Näiden toimenpiteiden on oltava oikeassa suhteessa saavutettavaan tavoitteeseen.

2.   Jäsenvaltioiden on laadittava ja julkaistava viimeistään 27 päivänä lokakuuta 2002 ja sen jälkeen joka viides vuosi kertomus, jossa vahvistetaan uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön ohjeelliset kansalliset tulevaa kulutusta koskevat tavoitteet prosenttiosuutena sähkönkulutuksesta seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. – – Vahvistaessaan nämä vuoteen 2010 ulottuvat tavoitteet jäsenvaltioiden on:

7

Saman direktiivin 4 artiklan, jonka otsikko oli ”Tukijärjestelmät”, 1 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”[Euroopan komissio] arvioi jäsenvaltioissa käytettyjen sellaisten menettelyjen soveltamista, joiden mukaan sähkön tuottaja saa julkisten viranomaisten sääntelemän järjestelmän perusteella joko suoraa tai välillistä tukea ja joilla voisi olla kauppaa rajoittava vaikutus, pitäen lähtökohtana, että nämä järjestelmät edistävät [EY:n] perustamissopimuksen 6 ja 174 artiklan tavoitteiden saavuttamista, sanotun kuitenkaan rajoittamatta perustamissopimuksen 87 ja 88 artiklan soveltamista.”

8

Direktiivin 2001/77 7 artiklassa, jonka otsikko oli ”Verkko”, säädettiin seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet varmistaakseen, että niiden alueella toimivat siirto- ja jakeluverkko-operaattorit takaavat uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön siirron ja jakelun, sanotun kuitenkaan rajoittamatta verkon luotettavuuden ja turvallisuuden säilyttämistä. Jäsenvaltiot voivat lisäksi säätää, että uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön pääsy verkkoon asetetaan etusijalle. Siirtoverkko-operaattorit asettavat tuotantolaitosten sähkön jakelussa etusijalle uusiutuvia energialähteitä käyttävät tuotantolaitokset siinä määrin kuin kansallisen sähköjärjestelmän toiminta sen sallii.

2.   Jäsenvaltioiden on otettava käyttöön lainsäädäntöpuitteet tai vaadittava, että siirto- ja jakeluverkko-operaattorit laativat ja julkaisevat omat vakioidut sääntönsä sellaisista teknisistä mukautuksista kuten verkkoyhteyksistä ja verkkojen vahvistamisesta johtuvien kustannusten jakamisesta, jotka ovat tarpeen uusiutuvia energialähteitä hyödyntävien uusien sähköntuottajien liittämiseksi verkkoon.

– –

3.   Jäsenvaltiot voivat tarvittaessa vaatia siirto- ja jakeluverkko-operaattoreita kantamaan kokonaan tai osittain 2 kohdassa tarkoitetut kustannukset.

– –

6.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, ettei siirto- ja jakelumaksuilla syrjitä uusiutuvista energialähteistä saatua sähköä etenkään silloin, kun sähköä tuotetaan uusiutuvien energialähteiden avulla yhteisön syrjäisillä alueilla, kuten saarilla sekä harvaan asutuilla alueilla.

Jäsenvaltioiden on tarvittaessa toteutettava oikeudellinen kehys tai vaadittava siirto- ja jakeluverkko-operaattoreita takaamaan, että uusiutuvia energialähteitä käyttävien laitosten tuottaman sähkön siirrosta ja jakelusta perityt maksut vastaavat saatavissa olevaa kustannushyötyä, kun laitos liitetään verkkoon. Kustannushyötyä voidaan saada esimerkiksi matalajännitteisen verkon suoran käytön avulla.

– –”

9

Sähkön sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä 19.12.1996 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 96/92/EY (EYVL 1997, L 27, s. 20) 3, 15 ja 19 perustelukappaleessa todettiin seuraavaa:

– –

– –

10

Kyseisen direktiivin 1 artiklassa säädettiin seuraavaa:

”Tässä direktiivissä luodaan yhteiset säännöt sähkön tuotannolle, siirrolle ja jakelulle. Siinä luodaan säännöt sähkölaitosalan järjestämiselle ja toiminnalle, markkinoille pääsylle, tarjouskilpailuihin sovellettaville perusteille ja menettelyille, lupien myöntämisille ja verkkojen käytölle.”

11

Saman direktiivin 2 artiklassa säädettiin seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

– –

– –

– –”

12

Direktiivin 96/92 3 artiklassa säädettiin seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on oman institutionaalisen järjestelmänsä perusteella ja toissijaisuusperiaatteen asianmukaisesti huomioon ottaen varmistettava, sen estämättä, mitä 2 kohdassa säädetään, että sähkölaitosalan yritykset toimivat tämän direktiivin periaatteiden mukaisesti siten, että sähkölaitosalalla saadaan aikaan kilpailulliset markkinat, ja jäsenvaltiot eivät saa harjoittaa syrjintää näiden yritysten välillä niiden oikeuksien tai velvollisuuksien osalta. – –

2.   Jäsenvaltiot voivat perustamissopimuksen asiaankuuluvia määräyksiä, erityisesti sen 90 artiklaa täysin noudattaen, yleisesti taloudellisen edun nimissä asettaa sähkölaitosalalla toimiville yrityksille julkisiin palveluihin liittyviä velvollisuuksia, jotka voivat koskea turvallisuutta, toimitusvarmuus mukaan luettuna, säännöllisyyttä, toimitusten laatua ja hintaa sekä ympäristönsuojelua. Näiden velvoitteiden on oltava selkeästi määriteltyjä, avoimia, syrjimättömiä ja todennettavia; – –

3.   Jäsenvaltiot voivat päättää olla soveltamatta 5, 6, 17, 18 ja 21 artiklan säännöksiä, jos nämä säännökset oikeudellisesti tai tosiasiallisesti estäisivät sähkölaitosalan yrityksiä hoitamasta niille yleisen taloudellisen edun nimissä asetettuja velvollisuuksia, edellyttäen että kaupan kehitykseen ei vaikuteta tavalla, jotka olisi ristiriidassa yhteisön etujen kanssa. Yhteisön etuihin kuuluu tämän direktiivin ja perustamissopimuksen 90 artiklan mukaisesti muun muassa kilpailu vaatimukset täyttävien asiakkaiden osalta.”

13

Direktiivin 96/92 11 artiklan 2 ja 3 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”2.   Missään tapauksessa [jakeluverkko-operaattori] ei saa harjoittaa syrjintää verkon käyttäjien tai käyttäjäryhmien välillä eikä varsinkaan omien tytäryhtiöidensä tai osakkeenomistajiensa eduksi.

3.   Jäsenvaltio voi vaatia jakeluverkon operaattoria antamaan sähköntuotantolaitosten ajojärjestyksessä etusijan niille sähköntuotantolaitoksille, jotka käyttävät uusiutuvia energialähteitä tai jätettä tai tuottavat yhdistetysti sekä lämpöä että sähköä.”

14

Saman direktiivin 16 artiklassa säädettiin seuraavaa:

”Järjestääkseen verkkoon pääsyn jäsenvaltiot voivat valita 17 ja/tai 18 artiklassa tarkoitettujen menettelyjen välillä. Molemmissa menettelyissä käytettävien arviointiperusteiden on oltava tasapuolisia, avoimia ja syrjimättömiä.”

15

Direktiivi 2003/54 kumottiin 3.3.2011 alkavin vaikutuksin sähkön sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä 13.7.2009 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2009/72/EY (EUVL 2009, L 211, s. 55).

16

Direktiivin 2003/54 2, 4, 6, 7, 13, 15 ja 17 perustelukappaleessa todettiin seuraavaa:

– –

– –

– –

– –

– –

17

Direktiivin 2003/54 1 artiklassa, jonka otsikko oli ”Soveltamisala”, säädettiin seuraavaa:

”Tässä direktiivissä luodaan yhteiset säännöt sähkön tuotannolle, siirrolle, jakelulle ja toimitukselle. Siinä luodaan säännöt sähköalan järjestämiselle ja toiminnalle, markkinoille pääsylle, tarjouskilpailuihin sovellettaville perusteille ja menettelyille, lupien myöntämiselle ja verkkojen käytölle.”

18

Kyseisen direktiivin 2 artiklassa säädettiin seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

– –

– –

– –”

19

Saman direktiivin 3 artiklassa, jonka otsikko oli ”Julkisen palvelun velvoitteet ja kuluttajansuoja”, säädettiin seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on oman institutionaalisen järjestelmänsä mukaisesti ja toissijaisuusperiaate asianmukaisesti huomioon ottaen varmistettava, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 2 kohdan soveltamista, että sähköalan yritykset toimivat tämän direktiivin periaatteiden mukaisesti siten, että sähköalalla saadaan aikaan kilpailulliset, varmat ja ympäristön kannalta kestävät markkinat; jäsenvaltiot eivät saa harjoittaa syrjintää näiden yritysten välillä niiden oikeuksien tai velvollisuuksien suhteen.

2.   Ottaen täysin huomioon perustamissopimuksen asiaa koskevat määräykset ja erityisesti sen 86 artiklan jäsenvaltiot voivat yleisen taloudellisen edun nimissä asettaa sähköalalla toimiville yrityksille julkisen palvelun velvoitteita, jotka voivat koskea turvallisuutta, toimitusvarmuus mukaan luettuna, toimitusten säännöllisyyttä, laatua ja hintaa sekä ympäristönsuojelua, energiatehokkuus ja ilmastonsuojelu mukaan luettuina. Näiden velvoitteiden on oltava selkeästi määriteltyjä, avoimia, syrjimättömiä ja todennettavia, ja niillä on turvattava se, että EU:n sähköalan yritykset voivat tarjota jäsenvaltioiden kuluttajille palvelujaan tasapuolisesti. – –

– –

4.   Jos jäsenvaltio myöntää rahallisen tai muun korvauksen 2 ja 3 kohdassa esitettyjen velvoitteiden täyttämisestä tai yksinoikeuden niiden täyttämiseen, tämä on toteutettava syrjimättömällä ja avoimella tavalla.

– –

8.   Jäsenvaltiot voivat päättää olla soveltamatta 6, 7, 20 ja 22 artiklan säännöksiä sikäli kuin niiden soveltaminen oikeudellisesti tai tosiasiallisesti estäisi sähköalan yrityksiä täyttämästä niille yleisen taloudellisen edun nimissä asetettuja velvoitteita ja sikäli kuin sillä ei vaikuteta kaupan kehitykseen tavalla, joka olisi ristiriidassa yhteisön etujen kanssa. Yhteisön intresseihin kuuluu tämän direktiivin ja perustamissopimuksen 86 artiklan mukaisesti muun muassa kilpailu vaatimukset täyttävistä asiakkaista.

– –”

20

Direktiivin 2003/54 14 artiklassa säädettiin seuraavaa:

”– –

2.   Missään tapauksessa verkonhaltija ei saa harjoittaa syrjintää verkon käyttäjien tai käyttäjäryhmien välillä eikä varsinkaan siihen omistussuhteessa olevien yritysten eduksi.

– –

4.   Jäsenvaltio voi vaatia jakeluverkonhaltijaa antamaan sähköntuotantolaitosten ajojärjestyksessä etusijan niille sähköntuotantolaitoksille, jotka käyttävät uusiutuvia energialähteitä tai jätettä tai tuottavat yhdistetysti sekä lämpöä että sähköä.

– –”

21

Kyseisen direktiivin 20 artiklan 1 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kolmansien osapuolten päästämiseksi siirto- ja jakeluverkkoihin luodaan järjestelmä, jossa käytetään julkaistuja tariffeja, jota voidaan soveltaa kaikkiin vaatimukset täyttäviin asiakkaisiin ja jota sovelletaan puolueettomasti ja harjoittamatta syrjintää verkon käyttäjien välillä. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että 23 artiklan mukaisesti hyväksytään nämä tariffit tai niiden laskentamenetelmät ennen niiden voimaantuloa ja että tariffit ja, jos ainoastaan menetelmät hyväksytään, menetelmät julkaistaan ennen niiden voimaantuloa.”

22

Saman direktiivin 23 artiklassa säädettiin seuraavaa:

”– –

2.   Sääntelyviranomaisten on vahvistettava tai hyväksyttävä ennen niiden voimaantuloa ainakin ne menetelmät, joita käytetään seuraavien seikkojen laskennassa tai niitä koskevien ehtojen ja edellytysten vahvistamisessa:

– –

4.   Sääntelyviranomaisilla on oikeus vaatia, että siirto- tai jakeluverkonhaltijat tarvittaessa muuttavat 1, 2 ja 3 kohdassa tarkoitettuja ehtoja ja edellytyksiä, tariffeja, sääntöjä ja menetelmiä sen varmistamiseksi, että ne ovat oikeasuhteisia ja niitä sovelletaan syrjimättömällä tavalla.

– –”

23

Sähkömarkkinoiden järjestämisestä 17.7.2000 annetun Flanderin asetuksen (vlaams decreet houdende de organisatie van de elektriciteitsmarkt; Belgisch Staatsblad, 22.9.2000, s. 32166; jäljempänä sähköasetus) 2 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Tässä asetuksessa tarkoitetaan

24

Sähköasetuksen III lukuun, jonka otsikko on ”Jakeluverkkoon pääsy”, sisältyvässä 15 §:ssä säädettiin seuraavaa:

”Verkonhaltija suorittaa kaikki vihreän sähkön jakelua varten tarvittavat tehtävät, jakeluverkkoon liittämistä lukuun ottamatta, maksutta.

Flanderin hallitus voi rajoittaa 1 momentissa säädettyä.”

25

Sähköasetuksen 15 § kumottiin vuoden 2005 tulo- ja menoarviota koskevista oheistoimenpiteistä 24.12.2004 annetun Flanderin asetuksen (vlaams decreet houdende bepalingen tot begeleiding van de begroting 2005; Belgisch Staatsblad, 31.12.2004, s. 87220) 61 §:llä.

26

Uusiutuvia energialähteitä käyttävän sähköntuotannon edistämisestä 28.9.2001 annetun Flanderin hallituksen asetuksen (besluit van de Vlaamse regering inzake de bevordering van elektriciteitsopwekking uit hernieuwbare energiebronnen; Belgisch Staatsblad, 23.10.2001, s. 36778) 14 §:n alkuperäisessä versiossa säädettiin seuraavaa:

”Jokainen toimittaja ilmoittaa asiakkaittain ja nettotariffijaksoittain eriteltynä asianomaisille verkonhaltijoille kuukausittain niiden jakeluverkon kautta siirretyn, 8 §:n 1 momentissa vahvistetussa luettelossa tarkoitetuista uusiutuvista energialähteistä peräisin olevan sähkön määrän.

Verkonhaltija suorittaa sähköasetuksen 15 §:ssä mainitut tehtävät maksutta edellisen momentin nojalla tehdyn ilmoituksen perusteella.

Laitos, jolla on oikeus luovuttaa vihreää sähköä koskevia sertifikaatteja asianomaiselle tuotantopaikalle, toimittaa sähköstä, jota ei tuoteta Flanderin hallintoalueella, sääntelylaitokselle todistuksen, jolla taataan, että kyseinen sähkö on tuotettu 8 §:n 1 momentissa säädetyssä luettelossa mainitusta uusiutuvasta energialähteestä ja että se on tarkoitettu Flanderissa sijaitsevalle loppukäyttäjälle.

– –”

27

Kyseisen 14 §:n uudessa versiossa, sellaisena kuin se on 28.9.2001 annetun Flanderin hallituksen asetuksen muuttamisesta 4.4.2003 annetun ja 30.4.2003 voimaan tulleen Flanderin hallituksen asetuksen (besluit van de Vlaamse regering tot wijziging van het besluit van de Vlaamse regering van 28 september 2001; Belgisch Staatsblad, 30.4.2003, s. 23334; jäljempänä 4.4.2003 annettu asetus) 2 §:ssä, säädettiin seuraavaa:

”1.   Sähköasetuksen 15 §:n 2 momentin mukaisesti kyseisen asetuksen 15 §:n 1 momentissa tarkoitettu maksuton jakelu rajoitetaan sellaisen sähkön syöttöön, joka on tuotettu sähköntuotantolaitoksissa, jotka ovat liittyneet Flanderin hallintoalueella oleviin jakeluverkkoihin.

2.   Edellä 8 §:ssä mainituista uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön toimittaja ei saa veloittaa tämän sähkön loppukäyttäjille lähettämissään väli- ja loppulaskuissa mitään sen 15 §:n 1 momentissa tarkoitettuun jakeluun liittyviä maksuja.

– –”

28

Essent Belgiumin nostettua Raad van Statessa (ylin hallintotuomioistuin, Belgia) kanteen, jossa se vaati 4.4.2003 annetun asetuksen 2 §:n kumoamista, kyseinen tuomioistuin päätti 12.1.2004 antamallaan ratkaisulla lykätä kyseisen säännöksen soveltamista.

29

Uusiutuvia energialähteitä käyttävän sähköntuotannon edistämisestä 28.9.2001 annettu Flanderin hallituksen asetus kumottiin ja korvattiin uusiutuvia energialähteitä käyttävän sähköntuotannon edistämisestä 5.3.2004 annetulla Flanderin hallituksen asetuksella (besluit van de Vlaamse regering inzake de bevordering van elektriciteitsopwekking uit hernieuwbare energiebronnen; Belgisch Staatsblad, 23.3.2004, s. 16296; jäljempänä 5.3.2004 annettu asetus).

30

Tämän 5.3.2004 annetun asetuksen 18 §:ssä säädettiin seuraavaa:

”1.   Sähköasetuksen 15 §:n 2 momentin mukaisesti kyseisen asetuksen 15 §:n 1 momentissa tarkoitettu maksuton jakelu rajoitetaan sähköön, joka toimitetaan Flanderin hallintoalueella olevaan jakeluverkkoon liittyneille loppukäyttäjille ja joka on tuotettu 15 §:ssä tarkoitetusta uusiutuvasta energialähteestä tuotantolaitoksessa, joka syöttää sähköä suoraan Belgiassa olevaan jakeluverkkoon.

2.   Edellä 1 §:ssä tarkoitettu sähkön toimittaja ei saa veloittaa tämän sähkön loppukäyttäjille lähettämissään loppulaskuissa mitään sähköasetuksen 15 §:n 1 momentissa tarkoitettuun jakeluun liittyviä maksuja.

– –”

31

Essent Belgiumin nostettua Raad van Statessa kanteen, jossa se vaati 5.3.2004 annetun asetuksen 18 §:n kumoamista, kyseinen tuomioistuin päätti 23.12.2004 tekemällään ratkaisulla lykätä kyseisen säännöksen soveltamista.

32

Sähköasetuksen 15 §:n tultua kumotuksi vuoden 2005 tulo- ja menoarviota koskevista oheistoimenpiteistä 24.12.2004 annetulla Flanderin hallituksen asetuksella, 5.3.2004 annetun asetuksen 18 § kumottiin 25.3.2005 annetulla Flanderin hallituksen asetuksella (besluit van de Vlaamse regering; Belgisch Staatsblad, 27.5.2005, s. 24763) 1.1.2005 lukien.

33

Essent Belgium toimittaa Flanderin hallintoalueella oleville yrityksille ja yksityisasiakkaille pääasiallisesti Alankomaista tuomaansa sähköä, joka sen kertoman mukaan on vihreää sähköä.

34

Koska Essent Belgium katsoo kärsineensä vahinkoa menetettyään 4.4.2003 ja 5.3.2004 annetuilla asetuksilla (jäljempänä pääasiassa kyseessä olevat alueelliset säädökset) tehtyjen peräkkäisten säädösmuutosten seurauksena sillä aikaisemmin olleen mahdollisuuden toisesta jäsenvaltiosta näin tuodun vihreän sähkön maksuttomaan jakeluun Flanderin hallintoalueella sijaitsevassa jakeluverkossa, se on nostanut Nederlandstalige rechtbank van eerste aanleg te Brusselissa (Brysselin hollanninkielinen alioikeus, Belgia) kaksi kannetta, joissa se vaatii pääasiallisesti, että Flanderin hallintoalue velvoitetaan korvaamaan kyseinen vahinko 15958252 eurolla.

35

Essent Belgium on nostanut kanteen myös sähkön jakelutariffeista päättävää toimivaltaista elintä, Vlaamse Regulator van de Elektriciteits- en Gasmarktia (VREG) (Flanderin kaasu- ja sähkömarkkinoiden sääntelyviranomainen, jäljempänä VREG), sekä useita siltä jakelumaksuja veloittaneita jakeluverkon haltijoita vastaan saadakseen todetuksi, että annettavat ratkaisut koskevat myös näitä muita asianosaisia.

36

Näiden kanteiden tueksi Essent Belgium on vedonnut muun muassa siihen, että Flanderin hallintoalue on rikkonut unionin oikeutta, etenkin SEUT 18 ja SEUT 34 artiklaa sekä direktiivin 96/92 3 artiklan 1 kohtaa ja 11 artiklan 2 kohtaa antaessaan pääasiassa kyseessä olevat alueelliset säädökset.

37

Tässä tilanteessa Nederlandstalige rechtbank van eerste aanleg te Brussel on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

38

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy kolmannella kysymyksellään erityisesti, onko direktiivin 2003/54 3 artiklan 1 ja 4 kohtaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaisille alueellisille säädöksille.

39

Tästä on muistutettava, että unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 94 artiklan c alakohdan mukaan ennakkoratkaisupyyntöön on sisällytettävä selostus niistä syistä, joiden vuoksi ennakkoratkaisua pyytävä tuomioistuin on ryhtynyt tarkastelemaan kysymystä unionin oikeuden tiettyjen säännösten tulkinnasta tai pätevyydestä, sekä ennakkoratkaisua pyytävän tuomioistuimen toteama yhteys kyseisten säännösten ja pääasian oikeudenkäynnissä sovellettavien kansallisen oikeuden säännösten välillä.

40

Tässä tapauksessa ennakkoratkaisupyyntö ei kuitenkaan sisällä minkäänlaista selitystä niistä syistä, joiden vuoksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on ryhtynyt tarkastelemaan kysymystä direktiivin 2003/54 3 artiklan 4 kohdan tulkinnasta. Kyseisessä pyynnössä esitettyjen, tosiasioita ja lainsäädäntökehystä koskevien tietojen perusteella ei myöskään ole mahdollista ymmärtää, millä tavoin kyseinen unionin oikeuden säännös voisi vaikuttaa pääasiaan.

41

Vaikka direktiivin 2003/54 3 artiklan 4 kohdassa säädetään, että jos jäsenvaltio myöntää julkisten velvoitteiden täyttämisestä rahallisen korvauksen, muun korvauksen tai yksinoikeuden niiden täyttämiseen, nämä on myönnettävä syrjimättömällä ja avoimella tavalla, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ole selvittänyt, millaisia sähkönjakelijoille myönnettäviä korvauksia tai yksinoikeuksia pääasiassa kyseessä olevissa alueellisissa säädöksissä säädetään myönnettäväksi sähkönjakelijoille korvauksena näille asetetusta velvollisuudesta jakaa maksutta vihreää sähköä. Kyseisestä pyynnöstä ei myöskään ilmene, että pääasia liittyisi tällaisiin korvauksiin tai yksinoikeuksiin.

42

Näin ollen kolmatta kysymystä ei oteta tutkittavaksi siltä osin kuin se koskee direktiivin 2003/54 3 artiklan 4 kohdan tulkintaa.

43

Se, että kansallinen tuomioistuin on muodollisesti esittänyt ennakkoratkaisukysymyksen viittaamalla tiettyyn unionin oikeuden määräykseen tai säännökseen, ei estä unionin tuomioistuinta esittämästä tälle kaikkia unionin oikeuden tulkintaan liittyviä seikkoja, jotka saattavat olla hyödyllisiä tämän arvioidessa käsiteltävänään olevaa asiaa, riippumatta siitä, onko kansallinen tuomioistuin viitannut niihin kysymyksissään. Unionin tuomioistuimen on poimittava kaikista kansallisen tuomioistuimen esittämistä seikoista ja erityisesti ennakkoratkaisupyynnön perusteluista ne unionin oikeutta koskevat seikat, joita on syytä tulkita, kun otetaan huomioon riidan kohde (ks. mm. tuomio 27.10.2009, ČEZ, C‑115/08, EU:C:2009:660, 81 kohta oikeuskäytäntöviitteineen).

44

Tässä tapauksessa ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että Essent Belgium vaatii pääasian oikeudenkäynnissä pääasiallisesti sen vahingon korvaamista, jonka se väittää kärsineensä siitä, ettei se enää voinut muusta jäsenvaltiosta kuin Belgiasta tuotua vihreää sähköä jakaessaan kuulua Flanderin alueellisessa lainsäädännössä säädettyyn, Flanderissa sijaitseviin jakeluverkon haltijoihin sovellettavaan vihreän sähkön maksuttomaan jakelujärjestelmään. Essent Belgium väittää siis, ettei sen annettu kuulua kyseiseen järjestelmään yhtäältä 30.4.2003, jolloin 4.4.2003 annettu asetus tuli voimaan, ja 12.1.2004, josta lähtien Raad van State lykkäsi mainitun asetuksen soveltamista, välisenä aikana, eikä toisaalta 23.3.2004, jolloin 5.3.2004 annettu asetus tuli voimaan, ja 31.12.2004, josta lähtien sähköasetuksen 15 § kumottiin, välisenä aikana.

45

Näin kuvattu pääasian kohde sekä sen ajallinen yhteys huomioon ottaen on syytä todeta, että kun ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin vastataan unionin johdetun oikeuden pohjalta, huomioon on otettava direktiivin 2003/54 3 artiklan 1 kohdan sijasta sen muut säännökset ja lisäksi direktiivien 96/92 ja 2001/77 säännökset.

46

Sähkön sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä annetuista direktiiveistä 96/92 ja 2003/54 on aluksi todettava ensinnäkin, että direktiivin 2003/54 29–31 artiklasta ilmenee sen tulleen voimaan vasta 4.8.2004 ja että se oli pantava täytäntöön viimeistään 1.7.2004 eli direktiivin 96/92 kumoamispäivänä, joten viimeksi mainittu, johon Flanderin hallintoalue ja VREG unionin tuomioistuimelle esittämissään huomautuksissa viittaavat ja jonka rikkomiseen Essent on muiden muassa vedonnut pääasiassa nostamansa kanteen tueksi, on ratione temporis sovellettavissa yhden pääasiassa kyseessä olevan ajanjakson osalta.

47

Toiseksi on ratione materiaen kannalta katsoen todettava, että – tämän tuomion 44 kohdassa mieliin palautettu pääasian kohde huomioon ottaen – vaikka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaakin kolmannessa kysymyksessään direktiivin 2003/54 3 artiklan 1 kohtaan, jossa kielletään syrjimästä sähköalan yrityksiä, kun kyse on niiden oikeuksista ja velvollisuuksista, kyseisessä direktiivissä on eräs säännös eli sen 20 artiklan 1 kohta, jossa säädetään täsmällisemmin jäsenvaltioiden velvollisuudesta varmistaa, ettei jakeluverkkoihin päästettäessä eikä etenkään tähän päästämiseen liittyvillä tariffiehdoilla aiheuteta syrjintää. Käsiteltävässä asiassa on siis otettava huomioon viimeksi mainittu säännös.

48

Samoista syistä on niin, että direktiivistä 96/92 on sen 3 artiklan 1 kohdan, joka vastaa sisällöltään pääasiallisesti direktiivin 2003/54 3 artiklan 1 kohtaa, sijasta otettava huomioon sen 16 artikla, joka sekin koskee jakeluverkkoihin pääsyyn sovellettavia syrjimättömiä edellytyksiä.

49

Koska Flanderissa sijaitsevien jakeluverkkojen haltijoiden edellytetään pääasiassa kyseessä olevien alueellisten säädösten perusteella jakelevan maksutta suoraan kyseisiin verkkoihin tai Belgiassa sijaitseviin jakeluverkkoihin syötettävää vihreää sähköä, huomioon on otettava myös direktiivin 2003/54 3 artiklan 2 ja 8 kohta, jotka liittyvät niihin julkisen palvelun velvoitteisiin, joita jäsenvaltiot voivat määrätä sähköalan yrityksille ja jotka liittyvät muun muassa ympäristönsuojeluun, ilmastonsuojelu mukaan lukien. Sama koskee direktiivin 96/92 3 artiklan 2 ja 3 artiklan samansisältöisiä säännöksiä.

50

Toiseksi – ja kun tämän tuomion 44 kohdassa mieliin palautettu pääasian kohde otetaan huomioon – on myös tärkeää pääasiassa kyseessä olevilla alueellisilla säädöksillä olevien vihreän sähkön tuotannon edistämistavoitteiden vuoksi ottaa huomioon direktiivin 2001/77 3, 4 ja 7 artikla, joiden tavoitteena on nimenomaan edistää tällaisen tuotannon kasvua sähkön sisämarkkinoilla.

51

Kaiken edellä lausutun perusteella on syytä katsoa, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa kysymyksillään, jotka on tutkittava yhdessä, pääasiallisesti selvittää, onko EY 12, EY 28 ja EY 30 artiklan määräyksiä sekä direktiivin 2003/54 3 artiklan 2 ja 8 kohdan sekä 20 artiklan 1 kohdan, direktiivin 96/92 3 artiklan 2 ja 3 kohdan sekä 16 artiklan ja direktiivin 2001/77 3, 4 ja 7 artiklan säännöksiä tulkittava siten, että ne ovat esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaisille alueellisille säädöksille, joissa säädetään vihreän sähkön maksuttomasta jakelusta asianomaisella alueella sijaitseviin jakeluverkkoihin ja joista ensimmäisellä rajoitetaan kyseisen järjestelmän soveltaminen sellaiseen vihreään sähköön, jonka sähköntuotantolaitokset syöttävät suoraan kyseisiin jakeluverkkoihin, ja toisella pelkästään sellaiseen vihreään sähköön, jonka tällaiset laitokset syöttävät suoraan kyseisen alueen sijaintijäsenvaltiossa sijaitseviin jakeluverkkoihin, ja joilla näin suljetaan maksuttoman jakelun ulkopuolelle toisista jäsenvaltioista tuotu sähkö.

52

Koska pääasiassa kyseessä olevilla alueellisilla säädöksillä pyritään edistämään vihreän sähkön tuotantoa ottamalla käyttöön maksutonta jakelua koskeva järjestelmä, niitä on ensiksi tarkasteltava direktiivin 2001/77 säännösten valossa.

53

Kuten mainitun direktiivin 1, 3, 4 ja 7 artiklasta ilmenee, direktiivin nimenomaisena tarkoituksena on edistää uusiutuvien energialähteiden osuuden lisäämistä sähköntuotannossa sähkön sisämarkkinoilla, ja se sisältää tässä tarkoituksessa vihreän sähkön tuotannon tukemiseksi tarvittaviin kansallisiin menettelyihin liittyviä säännöksiä ja säännöksiä, jotka koskevat niitä edellytyksiä, joilla tällainen sähkö päästetään jakeluverkkoihin.

54

Tässä yhteydessä on aluksi tärkeää todeta, että kyseisen direktiivin ensimmäisen, toisen ja kolmannen perustelukappaleen mukaan uusiutuvien energialähteiden edistäminen, joka kuuluu keskeisiin painotuksiin unionin toiminnassa, on perusteltua muun muassa siitä syystä, että kyseisten lähteiden käytöllä osaltaan edistetään ympäristönsuojelua ja kestävää kehitystä ja että sillä voidaan edistää energiahuollon varmuutta ja monipuolistamista sekä mahdollistaa Kioton pöytäkirjan tavoitteiden nopeampi saavuttaminen (ks. vastaavasti tuomio 26.9.2013, IBV & Cie, C‑195/12, EU:C:2013:598, 56 kohta).

55

Direktiivin 2001/77 14 perustelukappaleesta ilmenee unionin lainsäätäjän kyseistä säädöstä antaessaan katsoneen, että se, että jäsenvaltiot tukevat uusiutuvien energialähteiden käyttöä erilaisin tukijärjestelmin, on yksi tärkeä keino tämän direktiivin sen tavoitteen saavuttamiseksi, jona on kyseisten järjestelmien moitteettoman toiminnan takaaminen siihen asti, kunnes yhteisön puitteet on otettu käyttöön, jotta investoijien luottamus säilyisi.

56

Mainitun direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa puolestaan korostetaan, että näillä järjestelmillä edistetään EY 6 artiklan ja EY 174 artiklan 1 kohdan, jossa luetellaan unionin ympäristöpolitiikan tavoitteet, tavoitteiden saavuttamista (ks. vastaavasti tuomio 26.9.2013, IBV & Cie, C‑195/12, EU:C:2013:598, 59 ja 60 kohta).

57

Viimeksi mainitussa määräyksessä viitataan ympäristön laadun säilyttämiseen, suojeluun ja parantamiseen, ihmisten terveyden suojeluun, luonnonvarojen harkittuun ja järkevään käyttöön sekä sellaisten toimenpiteiden edistämiseen kansainvälisellä tasolla, joilla puututaan alueellisiin tai maailmanlaajuisiin ympäristöongelmiin (tuomio 26.9.2013, IBV & Cie, C‑195/12, EU:C:2013:598, 60 kohta).

58

Niistä mahdollisista erilaisista muodoista, joita uusiutuvia energialähteitä koskeville tukijärjestelmille voidaan antaa kansallisella tasolla, on toiseksi syytä todeta, että direktiivin 2001/77 14 perustelukappaleessa ainoastaan luetellaan erityyppisiä toimenpiteitä, joita jäsenvaltiot tässä tarkoituksessa yleensä käyttävät, ja siinä mainitaan vihreät todistukset, investointituet, verohelpotukset tai veronalennukset ja -palautukset sekä suoran hintatuen järjestelmät (tuomio 26.11.2014, Green Network, C‑66/13, EU:C:2014:2399, 52 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

59

Mainitun direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa puolestaan todetaan pelkästään, että kansallisten tukijärjestelmien, joiden toteuttamiseen unionin lainsäätäjä näin kannustaa, tavoitteena on se, että vihreän sähkön tuottajat saavat suoraa tai välillistä tukea.

60

Tästä seuraa erityisesti, että direktiivissä 2001/77 myönnetään jäsenvaltioille laaja harkintavalta ottaa käyttöön ja panna täytäntöön tällaisia vihreän sähkön tuottajille suunnattuja tukijärjestelmiä (tuomio 26.11.2014, Green Network, C‑66/13, EU:C:2014:2399, 54 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

61

Pääasiassa kyseessä olevissa alueellisissa säädöksissä säädetty jakelun maksuttomuus ei tässä tapauksessa ole vihreän sähkön tuottajille suoraan myönnetty etu eikä tuki, sillä tämä maksuttomuus hyödyttää ensisijaisesti sähkön toimittajia ja näin ollen lähtökohtaisesti kuluttajaa. Maksuton jakeluverkkoihin pääsy voisi mahdollisesti osoittautua kyseisille tuottajille annetuksi tueksi vain epäsuorasti ja kuulua näin tältä osin direktiivin 2001/77 4 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan.

62

Tässä yhteydessä on kuitenkin otettava huomioon direktiivin 2001/77 3 artiklan 1 ja 2 kohdan säännökset, joiden mukaan direktiivin 2001/77 4 artiklassa tarkoitettujen sähkön tuottajien kansallisten tukijärjestelmien, joiden tarkoituksena on muun muassa auttaa jäsenvaltioita saavuttamaan niille kyseisen 3 artiklan perusteella asetetut ohjeelliset kansalliset tavoitteensa, on lähtökohtaisesti johdettava vihreän sähkön kotimaisen tuotannon lisääntymiseen (ks. vastaavasti tuomio 26.11.2014, Green Network, C‑66/13, EU:C:2014:2399, 56 ja 57 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

63

Kuten direktiivin 2001/77 3 artiklan 1 kohdasta lisäksi ilmenee, näiden järjestelmien – kuten jäsenvaltioiden mainittujen ohjeellisten kansallisten tavoitteidensa toteuttamiseksi toteuttamien kaikkien muidenkin toimenpiteiden – on oltava tältä osin oikeassa suhteessa tavoiteltavaan päämäärään.

64

Lisäksi on tärkeää muistuttaa, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että direktiivin 2001/77 4 artiklassa tarkoitettujen vihreän sähkön tuotannon kansallisten tukijärjestelmien on täytettävä EY 28 ja EY 30 artiklassa asetetut edellytykset (ks. tästä mm. tuomio 11.9.2014, Essent Belgium, C‑204/12–C‑208/12, EU:C:2014:2192).

65

Koska pääasiassa kyseessä olevien alueellisten säädösten arviointi mainittujen, myöhemmin tässä tuomiossa käsiteltävien perustamissopimuksen määräysten nojalla edellyttää mahdollisesti, että näitä säädöksiä tutkitaan tämän tuomion 63 kohdassa jo mainitun suhteellisuusperiaatteen valossa, kyseisestä periaatteesta mahdollisesti johtuvia vaatimuksia on näin ollen syytä tutkia tarkastelun myöhemmässä vaiheessa.

66

Verkkoihin liittyviä eri kysymyksiä koskevista direktiivin 2001/77 7 artiklan säännöksistä on kolmanneksi syytä todeta yhtäältä, ettei – toisin kuin Flanderin hallintoalue ja VREG ovat tältä osin huomautuksissaan väittäneet – pääasiassa kyseessä olevissa alueellisissa säädöksissä säädettyjen kaltaisia maksuttomaan jakeluun liittyviä valikoivia toimenpiteitä voida perustella kyseisen 7 artiklan 3 kohdalla ja 6 kohdan toisella alakohdalla.

67

Kyseisen direktiivin 7 artiklan 3 kohdassa ei nimittäin säädetä jakelukustannuksista vaan teknisistä mukautuksista, kuten verkkoyhteyksistä ja verkkojen vahvistamisesta johtuvien sellaisten kustannusten jakamisesta, jotka ovat tarpeen vihreää sähköä hyödyntävien uusien sähköntuottajien liittämiseksi verkkoon. Saman 7 artiklan 6 kohdan toisessa alakohdassa taas säädetään pelkästään, että vihreän sähkön jakelukustannuksia vahvistettaessa on otettava huomioon kustannushyödyt, joita saadaan, kun laitos liitetään uusiutuvia energialähteitä käyttävään verkkoon. Asiassa ei ole osoitettu eikä edes väitetty, että pääasiassa kyseessä olevilla alueellisilla säädöksillä olisi tällainen tavoite, sillä niissä säädetään yksinkertaisesti vain vihreän sähkön jakelun maksuttomuudesta, jolla halutaan edistää vihreän sähkön tuotantoa.

68

Direktiivin 2001/77 7 artiklan 6 kohdan ensimmäisestä kohdasta, johon julkisasiamies erityisesti viittaa ratkaisuehdotuksensa 57, 62 ja 74 kohdassa, on tosin syytä todeta, että siinä säädetään, että jäsenvaltioiden on varmistettava, ettei jakelumaksuilla syrjitä vihreää sähköä.

69

Vaikka asiassa ei ole syytä määrittää, onko kyseistä vihreän sähkön syrjintäkiellon säätävää säännöstä tulkittava siten, että siinä tarkoitetaan myös vihreän sähkön useiden eri lajien välillä havaittavaa, muun muassa niiden alkuperään perustuvaa erilaista kohtelua, on kuitenkin syytä todeta, että jäljempänä käsiteltävät direktiivin 96/92 16 artikla ja direktiivin 2003/54 20 artiklan 1 kohta sisältävät säännöksiä, joissa säädetään nimenomaisesti, että toimittajat on päästettävä jakeluverkkoihin syrjimättömin tariffiehdoin. Koska kyseisiä säännöksiä on varmasti sovellettava pääasiassa, tässä vaiheessa on riittävää, että ne pannaan merkille.

70

Koska pääasiassa on kyse jakelukustannuksista, jotka perittiin Essent Belgiumilta sen vuoksi, että se toimittajana käytti direktiivin 96/92 2 artiklan 6 alakohdassa ja direktiivin 2003/54 2 artiklan 5 alakohdassa tarkoitettuja jakeluverkkoja, ja joiden se väittää olevan syrjiviä siitä syystä, ettei siihen enää voitu kotimaasta peräisin olevaa vihreää sähköä myyvistä toimittajista poiketen soveltaa pääasiassa kyseessä olevissa alueellisissa säädöksissä jakelijoille tarkoitettua vihreän sähkön maksutonta jakelujärjestelmää, on myös tarkasteltava – kuten edellä tämän tuomion 47–49 kohdassa on todettu – tiettyjä kyseisten direktiivien säännöksiä.

71

Direktiivin 2003/54 20 artiklan 1 kohdassa säädetään muun muassa, että jäsenvaltioiden on varmistettava, että ”kaikkia vaatimukset täyttäviä asiakkaita” varten luodaan ”järjestelmä kolmansien osapuolten päästämiseksi siirto- ja jakeluverkkoihin” ja että tässä järjestelmässä on käytettävä ”julkaistuja tariffeja” ja että sitä on sovellettava ”puolueettomasti ja harjoittamatta syrjintää verkon käyttäjien välillä”.

72

Unionin tuomioistuin on tältä osin täsmentänyt mainitussa säännöksessä tarkoitettua käsitettä ”verkkoon pääsy” siten, ettei sillä tarkoiteta liittämistä, joka vastaa fyysistä kytkemistä verkkoon, vaan oikeutta käyttää sähköverkkoa (ks. vastaavasti tuomio 9.10.2008, Sabatauskas ym., C‑239/07, EU:C:2008:551, 42 kohta).

73

Sana ”pääsy” liittyy näin sähkön toimittamiseen palvelun kustannukset mukaan lukien. Direktiivin 2003/54 2, 6, 13, 15 ja 17 perustelukappaleessa korostetaan tältä osin erityisesti, että kyseisen pääsyn on oltava kohtuullisesti hinnoiteltua ja siihen on sovellettava syrjimättömiä tariffeja kaikkien markkinatoimijoiden tehokkaan markkinoille pääsyn varmistamiseksi (ks. vastaavasti tuomio 9.10.2008, Sabatauskas ym., C‑239/07, EU:C:2008:551, 40 kohta).

74

Direktiivin 2003/54 20 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta käsitteestä ”kolmas osapuoli” on toisaalta todettava, että itse kyseisen säännöksen tekstissä tätä käsitettä täsmennetään käyttämällä myös käsitettä ”verkon käyttäjä”, joka on määritelty direktiivin 2 artiklan 18 alakohdassa ja jolla tarkoitetaan luonnollisia henkilöitä tai oikeushenkilöitä, jotka toimittavat tai joille toimitetaan sähköä siirto- tai jakeluverkon kautta. (ks. tuomio 9.10.2008, Sabatauskas ym., C‑239/07, EU:C:2008:551, 44 kohta).

75

Mainittuihin käyttäjiin kuuluvat sähköntoimittajat, koska unionin tuomioistuin on erityisesti täsmentänyt, että jotta vaatimukset täyttävät asiakkaat voisivat direktiivin 2003/54 neljännessä perustelukappaleessa korostetulla tavoin vapaasti valita toimittajansa, niiden on voitava päästä jakeluverkkoihin, jotka kuljettavat sähkön aina asiakkaille asti (ks. vastaavasti tuomio 9.10.2008, Sabatauskas ym., C‑239/07, EU:C:2008:551, 32, 33 ja 43 kohta).

76

Lopuksi on tärkeää palauttaa mieleen, että muun muassa direktiivin 2003/54 20 artiklalla käyttöön otettu kolmansien osapuolten vapaa pääsy siirto- ja jakeluverkkoihin on yksi niistä keskeisistä toimenpiteistä, jotka jäsenvaltioiden on toteutettava sähkön sisämarkkinoiden toteuttamisen loppuunsaattamiseksi (ks. tuomio 9.10.2008, Sabatauskas ym., C‑239/07, EU:C:2008:551, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

77

Direktiivin 96/92 osalta on muistutettava, että – kuten sen 16 artiklassa säädetään – vaikka jäsenvaltiot voivat sähkönjakeluverkkoon pääsyn järjestääkseen valita 17 ja 18 artiklassa tarkoitettujen yhden ostajan järjestelmän tai verkkoon pääsyn järjestelmän välillä, kumpikin järjestelmä oli pantava toimeen tasapuolisten, avoimien ja syrjimättömien arviointiperusteiden mukaisesti.

78

Jäsenvaltioita siis kielletään kyseisellä 16 artiklalla järjestämästä jakeluverkkoon pääsyä syrjivällä tavalla, sillä kyseistä kieltoa sovelletaan yleisesti kaikkeen syrjintään, mukaan lukien näin ollen jakeluverkon käytöstä aiheutuviin kustannuksiin liittyvä mahdollinen syrjintä (ks. vastaavasti tuomio 14.4.2005, AEM ja AEM Torino, C‑128/03 ja C‑129/03, EU:C:2005:224, 59 kohta ja tuomio 7.6.2005, VEMW ym., C‑17/03, EU:C:2005:362, 36, 45 ja 46 kohta).

79

Kysymyksestä, aiheutetaanko pääasiassa kyseessä olevan kaltaisilla alueellisilla säädöksillä direktiivin 96/92 16 artiklalla ja direktiivin 2003/54 20 artiklan 1 kohdalla kiellettyä syrjintää, on syytä todeta, että nämä viimeksi mainitut säännökset, joissa vaaditaan, että toimenpiteiden, joita jäsenvaltiot toteuttavat verkkoon pääsyä toteuttaessaan, on oltava syrjimättömiä, ovat erityisiä ilmaisuja yleisestä yhdenvertaisuusperiaatteesta (ks. direktiivin 96/92 16 artiklasta tuomio 7.6.2005, VEMW ym., C‑17/03, EU:C:2005:362, 47 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

80

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan syrjintäkiellon periaate edellyttää, että toisiinsa rinnastettavia tapauksia ei kohdella eri tavalla, ellei tällaista eroa voida objektiivisesti perustella (ks. mm. tuomio 7.6.2005, VEMW ym., C‑17/03, EU:C:2005:362, 48 kohta).

81

Viimeksi mainitun suhteen on muistutettava, että erilainen kohtelu on perusteltua, kun se perustuu objektiiviseen ja järkevään perusteeseen eli kun se vastaa asianomaisessa lainsäädännössä hyväksyttävästi tavoiteltua päämäärää ja kun tämä erilainen kohtelu on oikeassa suhteessa asianomaisella kohtelulla tavoiteltuun päämäärään nähden (ks. mm. tuomio 16.12.2008, Arcelor Atlantique et Lorraine ym., C‑127/07, EU:C:2008:728, 47 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

82

Vaikka pääasiassa kyseessä olevia alueellisia säädöksiä tässä tapauksessa sovelletaankin samalla tavoin kaikkiin asianomaisella alueella sijaitsevia jakeluverkkoja käyttäviin sähköntoimittajiin, mainitut toimittajat vapautetaan kuitenkin kyseisillä säädöksillä toimittamansa sähkön jakelukustannuksista vain siltä osin kuin kyseinen sähkö on kyseiseen verkkoon tai kyseisen alueen sijaintijäsenvaltiossa sijaitsevaan jakeluverkkoon suoraan syötettyä vihreää sähköä, joten sähköntoimittajia kohdellaan niillä eri tavoin – kuten Essent Belgium on pääasian oikeudenkäynnissä väittänyt – sen mukaan, mistä näiden toimittajien markkinoille saattama vihreä sähkö on peräisin.

83

Siitä, onko tällainen erilainen kohtelu mahdollisesti perusteltua, on syytä heti aluksi todeta, ettei – toisin kuin Flanderin hallintoalue ja VREG ovat väittäneet – sen perustelemiseksi voida vedota direktiivin 96/92 11 artiklan 3 kohtaan tai direktiivin 2003/54 14 artiklan 4 kohtaan sellaisinaan. Kyseisissä säännöksissä, jotka eivät koske jakelukustannuksia, säädetään ainoastaan, että jäsenvaltio voi vaatia jakeluverkon operaattoria antamaan sähköntuotantolaitosten ajojärjestyksessä etusijan vihreää sähköä tuottaville sähköntuotantolaitoksille.

84

Pääasiassa kyseessä olevien alueellisten säädösten tavoite, jona on vihreän sähkön tuotannon edistäminen, on näin ollen selvästi perusteltavissa. Tässä yhteydessä on erityisesti muistutettava, että uusiutuvien energialähteiden käyttö sähkön tuottamiseen on hyödyllistä ympäristönsuojelun kannalta, koska sen avulla voidaan vähentää kasvihuonekaasupäästöjä, jotka ovat yksi pääasiallisista syistä ilmastonmuutokseen, jota vastaan unioni ja sen jäsenvaltiot ovat sitoutuneet taistelemaan (ks. tuomio 11.9.2014, Essent Belgium, C‑204/12–C‑208/12, EU:C:2014:2192, 91 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

85

Tämän vuoksi voidaan kysyä, voidaanko edellä mainittua erilaista kohtelua perustella mainitulla tavoitteella, toisin sanoen perustuuko tämä tavoite lähtökohtaisesti objektiiviseen ja järkevään perusteeseen ja onko se oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden.

86

Yhtäältä koska unionin oikeuden säännöksiä ja näin ollen muuttujia, joiden valossa – kuten tämän tuomion 65 kohdassa on jo todettu – pääasiassa kyseessä olevien alueellisten säädösten suhteellisuusperiaatteen mukaisuutta on tutkittava, on paljon ja toisaalta koska tuossa yhteydessä on tarpeen ottaa huomioon myös direktiivien 96/92 ja 2003/54 myöhemmin käsiteltäviä muita säännöksiä, suhteellisuusperiaatteen mukaisuus on näin ollen syytä tutkia tarkastelun myöhemmässä vaiheessa.

87

Sekä direktiivin 96/92 3 artiklan 2 kohdassa että direktiivin 2003/54 3 artiklan 2 kohdassa sallitaan se, että jäsenvaltiot asettavat sähköalan yrityksille muun muassa ympäristönsuojeluun, ilmastonsuojelu mukaan luettuna, liittyviä julkisen palvelun velvoitteita.

88

Kuten komissio on väittänyt, näin näyttää tehdyn pääasiassa kyseessä olevilla alueellisilla säädöksillä, joilla kaikille Flanderissa sijaitseville jakeluverkon haltijoille asetetaan velvollisuus jakaa maksutta tuottajien näihin verkkoihin tai Belgiassa sijaitseviin jakeluverkkoihin suoraan syöttämää vihreää sähköä ja joilla näin pyritään myötävaikuttamaan vihreän sähkön tuotannon edistämiseen.

89

Tässä suhteessa on kuitenkin tärkeää korostaa ensinnäkin, että – kuten tämän tuomion 87 kohdassa mainituista säännöksistä ilmenee – niiden perusteella määrättyjen julkisen palvelun velvoitteiden on oltava syrjimättömiä. Direktiivin 2003/54 3 artiklan 2 kohdassa tähän lisätään vielä, että kyseisillä velvoitteilla on turvattava se, että unionin sähköalan yritykset voivat tarjota jäsenvaltioiden kuluttajille palvelujaan tasapuolisesti.

90

Vaikka onkin selvää, että pääasiassa kyseessä olevia alueellisia säädöksiä sovelletaan kaikkiin jakeluverkkojen haltijoihin, joten näiden välillä ei näyttäisi olevan havaittavissa erilaista kohtelua, tämän tuomion 82 kohdassa on jo todettu, että mainitut toimittajat vapautetaan kyseisillä säädöksillä toimittamansa sähkön jakelukustannuksista vain siltä osin kuin kyseinen sähkö on asianomaisella alueella sijaitsevaan verkkoon tai kyseisen alueen sijaintijäsenvaltiossa sijaitsevaan jakeluverkkoon suoraan syötettyä vihreää sähköä, joten sähköntoimittajia kohdellaan niillä eri tavoin siitä riippuen, mistä näiden toimittajien markkinoille saattama vihreä sähkö on peräisin. Kyseinen erilainen kohtelu vaikuttaa näin muun muassa siihen, voivatko unionin sähköalan yritykset tarjota jäsenvaltioiden kuluttajille palvelujaan tasapuolisesti direktiivin 2003/54 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuin tavoin.

91

Direktiivin 2003/54 3 artiklan 8 kohdasta tosin ilmenee, että – toisin kuin järjestelmässä, jota sovellettiin direktiivin 96/92 3 artiklan 3 kohdan ja 16 artiklan nojalla (ks. tästä tuomio 7.6.2005, VEMW ym., C‑17/03, EU:C:2005:362, 65 kohta) – jäsenvaltioilla on oikeus olla soveltamatta direktiivin 2003/54 kolmansien osapuolten syrjimätöntä siirto- ja jakeluverkkoon pääsyä koskevan 20 artiklan säännöksiä, jos sen soveltaminen uhkaa oikeudellisesti tai tosiasiallisesti estää sähköalan yrityksille näin asetettujen julkisen palvelun velvoitteiden täyttämisen. Unionin tuomioistuin on kuitenkin jo katsonut, että voidakseen näin poiketa direktiivin 2003/54 20 artiklan säännöksistä jäsenvaltioiden on muun muassa varmistuttava siitä, ettei verkonhaltijoille asetettujen julkisen palvelun velvoitteiden täyttämistä voida toteuttaa sellaisilla muilla keinoilla, jotka eivät vaarantaisi oikeutta päästä verkkoihin, mikä on yksi direktiivillä 2003/54 taatuista oikeuksista (tuomio 22.5.2008, citiworks, C‑439/06, EU:C:2008:298, 60 kohta).

92

Toiseksi on myös syytä todeta, että direktiiveihin 96/92 ja 2003/54 perustuvat julkisen palvelun velvoitteet on asetettava – kuten molempien direktiivien 3 artiklan 2 kohdasta ilmenee – ottaen täysin huomioon perustamissopimuksen asiaa koskevat määräykset, joihin ei kuulu yksinomaan molempien direktiivien 3 artiklan 2 kohdassa mainittu EY:n perustamissopimuksen 90 artikla (josta on tullut EY 86 artikla) vaan myöskin EY:n perustamissopimuksen 30 artikla (josta on tullut EY 28 artikla) ja EY:n perustamissopimuksen 36 artikla (josta on muutettuna tullut EY 30 artikla), joissa vahvistetaan tavaroiden vapaa liikkuvuus, kuten muun muassa direktiivin 96/92 3, 15 ja 19 perustelukappaleesta ilmenee.

93

Unionin tuomioistuin on jo todennut EY 86 artiklasta, että vaikka direktiivin 2003/54 3 artiklan 2 kohdan perusteella, luettuna yhdessä kyseisen perustamissopimuksen määräyksen kanssa, julkisen palvelun hallinnoinnista vastaaville yrityksille voidaan asettaa velvoitteita, jotka koskevat muun muassa sähköntoimitushinnan vahvistamista, suhteellisuusperiaatteen noudattamisen edellytyksenä on, että kansallisella säännöstöllä, jolla asetetaan tällaisia velvoitteita, on voitava taata sillä tavoitellun päämäärän saavuttaminen eikä sillä saada mennä pidemmälle kuin tämän saavuttamiseksi on tarpeen (ks. tuomio 21.12.2011, Enel Produzione, C‑242/10, EU:C:2011:861, 55 kohta).

94

Pääasiassa kyseessä olevien alueellisten säädösten suhteellisuusperiaatteen mukaisuuden tutkimisesta on kuitenkin jo todettu tämän tuomion 65 ja 86 kohdassa, että koska unionin oikeudessa on useita eri säännöksiä, joiden valossa kyseinen tutkimus on tässä tapauksessa tehtävä, kyseinen tutkimus on tehtävä tarkastelun myöhemmässä vaiheessa.

95

Seuraavaksi käsitellään EY 28 ja EY 30 artiklaa, joita niitäkin direktiivien 96/92 ja 2003/54 3 artiklan 2 kohdan perusteella asetettujen julkisen palvelun velvoitteiden on noudatettava.

96

Unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että EY 28 artiklassa kiellettyinä jäsenvaltioiden välisinä määrällisiä rajoituksia vaikutukseltaan vastaavina toimenpiteinä pidetään kaikkia kansallisia toimenpiteitä, jotka voivat tosiasiallisesti tai mahdollisesti rajoittaa yhteisön sisäistä kauppaa suoraan tai välillisesti (ks. mm. tuomio 11.7.1974, Dassonville, 8/74, EU:C:1974:82, 5 kohta; tuomio 1.7.2014, Ålands Vindkraft, C‑573/12, EU:C:2014:2037, 66 kohta ja tuomio 11.9.2014, Essent Belgium, C‑204/12–C‑208/12, EU:C:2014:2192, 77 kohta).

97

On syytä todeta, että pääasiassa kyseessä olevien alueellisten säädösten kaltaisella lainsäädännöllä voidaan ainakin välillisesti ja mahdollisesti rajoittaa muista jäsenvaltioista peräisin olevan – erityisesti vihreän – sähkön tuontia.

98

Tällaista säädöksiä on nimittäin pidettävä EY 28 artiklassa tarkoitettuna määrällisiä rajoituksia vaikutukseltaan vastaavina toimenpiteinä muun muassa siksi, että niillä kannustetaan toimijoita ja erityisesti sähköntoimittajia ostamaan asianomaisella alueella tai kyseisen alueen sijaintijäsenvaltiossa tuotettua vihreää sähköä tämän jakelun maksuttomuudesta saatavan taloudellisen edun vuoksi (ks. analogisesti tuomio 5.6.1986, komissio v. Italia, 103/84, EU:C:1986:229, 2 ja 24 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

99

Flanderin hallintoalueen ja VREG:n esittämästä väitteestä, jonka mukaan sähkön vapaan liikkuvuuden mahdollinen este jää tässä tapauksessa suhteellisen vähäiseksi muun muassa sen vuoksi, että Flanderissa tarkasteltavana ajankohtana tuotetun vihreän sähkön osuus on vielä ollut aika pieni, on riittävää muistuttaa, että vaikka tällainen asiaintila olisikin näytetty toteen, lopputulemana olisi joka tapauksessa, ettei kansallinen toimenpide välty EY 28 artiklassa määrätyltä kiellolta vain siitä syystä, että tuonnille aiheutuva este on vähäinen ja että tuodut tuotteet on mahdollista myydä muilla tavoin (ks. mm. tuomio 5.6.1986, komissio v. Italia, 103/84, EU:C:1986:229, 18 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

100

Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että kansallinen lainsäädäntö, jossa on kyse määrällisiä rajoituksia vaikutukseltaan vastaavasta toimenpiteestä, voidaan katsoa perustelluksi jonkin EY 30 artiklassa luetellun yleistä etua koskevan syyn tai pakottavan vaatimuksen takia. Kummassakin tapauksessa kansallisen toimenpiteen on oltava suhteellisuusperiaatteen mukaisesti sellainen, että sillä voidaan taata sillä tavoiteltavan päämäärän toteutuminen eikä sillä saada ylittää sitä, mikä on tarpeen tämän tavoitteen saavuttamiseksi (ks. mm. tuomio 1.7.2014, Ålands Vindkraft, C-573/12, EU:C:2014:2037, 76 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

101

Kansallisia toimenpiteitä, jotka voivat rajoittaa unionin sisäistä kauppaa, voidaan näin perustella muun muassa pakottavilla ympäristönsuojeluvaatimuksilla ja erityisesti sähköntuotannon yhteydessä toteutettavalla uusiutuvien energialähteiden käytön lisäämisellä, joka, kuten edellä tämän tuomion 84 kohdassa on jo muistutettu, on kyseisen suojelun kannalta hyödyllistä ja jolla lisäksi pyritään myös suojelemaan ihmisten, eläinten ja kasvien terveyttä ja elämää, jotka ovat EY 30 artiklassa lueteltuja yleistä etua koskevia syitä (ks. vastaavasti mm. tuomio 1.7.2014, Ålands Vindkraft, C‑573/12, EU:C:2014:2037, 77–80 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

102

Näin ollen on vielä tarkistettava, soveltuvatko pääasiassa kyseessä olevan kaltaiset alueelliset säädökset yhteen suhteellisuusperiaatteen kanssa.

103

Kuten tämän tuomion 63, 85, 93 ja 100 kohdasta ilmenee, pääasiassa kyseessä olevan kaltaisten alueellisten säädösten yhteensoveltuvuus direktiivin 2001/77 3 artiklan 1 kohdan ja 4 artiklan, direktiivin 96/92 3 artiklan 2 kohdan ja 16 artiklan, direktiivin 2003/54 3 artiklan 2 ja 8 kohdan sekä 20 artiklan 1 kohdan ja EY 28 ja EY 30 artiklan kanssa riippuu tässä tapauksessa siitä, täyttävätkö kyseiset säädökset suhteellisuusperiaatteesta johtuvat vaatimukset.

104

Kuten tämän tuomion 100 kohdassa on muistutettu, jotta näin olisi, vaaditaan, että kyseisillä alueellisilla säädöksillä voidaan taata niillä tavoiteltavan, tämän tuomion 54, 84 ja 101 kohdassa jo tässä tapauksessa perustelluksi todetun päämäärän, jona on vihreän sähkön tuotannon lisääminen, toteutuminen, ja että ne ovat tarpeen tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

105

Tältä osin on tärkeää aluksi palauttaa mieliin, kuten unionin tuomioistuin on jo todennut, että se seikka, että kansallinen tukijärjestelmä on suunniteltu siten, että se koskee suoraan vihreän sähkön tuotantoa eikä pelkästään sen käyttöä, selittyy muun muassa sillä, että sähkön vihreys liittyy ainoastaan sen tuotantotapaan ja että siten kaasupäästöjen vähentämistä koskevat ympäristönsuojelulliset päämäärät voidaan tehokkaasti saavuttaa ensisijaisesti tuotantovaiheessa (ks. tuomio 11.9.2014, Essent Belgium, C‑204/12–C‑208/12, EU:C:2014:2192, 98 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

106

Samoin on syytä korostaa, että – kuten tämän tuomion 62 kohdassa on jo muistutettu – kun direktiivin 2001/77 3 artiklan 1 ja 2 kohtaa ja 4 artiklaa luetaan yhdessä, ilmenee, että viimeksi mainitussa artiklassa tarkoitettujen sähkön tuottajien kansallisten tukijärjestelmien, joiden tarkoituksena on muun muassa auttaa jäsenvaltioita saavuttamaan niille kyseisellä direktiivillä asetetut ohjeelliset kansalliset tavoitteensa, on lähtökohtaisesti johdettava vihreän sähkön kotimaisen tuotannon lisääntymiseen (ks. tuomio 26.11.2014, Green Network, C‑66/13, EU:C:2014:2399, 57 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

107

Tämä seikka yhdistettynä siihen, ettei unionin oikeudessa ole yhdenmukaistettu vihreää sähköä koskevia kansallisia tukijärjestelmiä, aiheuttaa sen, että jäsenvaltiot saavat lähtökohtaisesti rajoittaa tällaiset järjestelmät koskemaan niiden alueella tapahtuvaa vihreän sähkön tuotantoa (ks. analogisesti direktiivistä 2009/28 tuomio 1.7.2014, Ålands Vindkraft, C‑573/12, EU:C:2014:2037, 94 ja 97–99 kohta).

108

Siitä, kyetäänkö vihreän sähkön tuotantoa koskevilla kansallisilla tukijärjestelmillä saavuttamaan tällaisen tuotannon lisäämistavoite, oikeuskäytännössä on todettu muun muassa, että vihreän sähkön tuottajat saivat selvää taloudellista hyötyä velvollisuudesta ostaa vihreää sähköä vähimmäishinnoilla, koska kyseisellä ostovelvollisuudella taataan niille riskittömästi tulot, jotka ovat suuremmat kuin ilman tällaista velvollisuutta saatavat tulot (tuomio 13.3.2001, PreussenElektra, C‑379/98, EU:C:2001:160, 54 kohta).

109

Samoin unionin tuomioistuin on niin kutsuttuja ”vihreitä sertifikaatteja” käyttävien kansallisten tukijärjestelmien osalta huomauttanut, että sähköntoimittajien velvollisuudella hankkia vihreän sähkön tuottajilta tällaisten sertifikaattien kiintiö pyrittiin erityisesti takaamaan kyseisille tuottajille niille myönnettyjen sertifikaattien kysyntä ja siten helpottamaan niiden tuottaman vihreän energian menekkiä perinteisen energian markkinahintaa korkeampaan hintaan. Unionin tuomioistuin on tässä suhteessa erityisesti korostanut, ettei kannustavaa vaikutusta, joka tällaisella järjestelmällä on yleisesti sähköntuottajiin näiden vihreän sähkön tuotannon lisäämiseksi, eikä näin ollen kyseisen järjestelmän kykyä saavuttaa tässä tapauksessa tavoiteltu oikeutettu päämäärä siis näytettäisi voitavan asettaa kyseenalaiseksi (ks. tuomio 11.9.2014, Essent Belgium, C‑204/12–C‑208/12, EU:C:2014:2192, 109 ja 110 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

110

Tällaisilla vihreän energian, jonka tuotantokustannukset vaikuttavat yhä melko korkeilta verrattuna uusiutumattomista energialähteistä tuotetun sähkön tuotantokustannuksiin, tukijärjestelmillä pyritään pääasiallisesti edistämään pitkällä aikavälillä investointeja uusiin laitoksiin antamalla tuottajille tietyt takeet niiden tuottaman vihreän sähkön menekistä tulevaisuudessa (ks. tuomio 1.7.2014, Ålands Vindkraft, C‑573/12, EU:C:2014:2037, 103 kohta).

111

Nyt käsiteltävässä tapauksessa pääasiassa kyseessä olevilla alueellisilla säädöksillä käyttöön otetusta vihreän sähkön maksuttomasta jakelujärjestelmästä on aluksi todettava, ettei sillä – toisin kuin tämän tuomion edellisissä kohdissa mainituilla vihreän sähkön ostovelvollisuuteen tai vihreisiin sertifikaatteihin liittyvillä kansallisilla tukijärjestelmillä – pyritä myöntämään suoraa tukea vihreän sähkön tuottajille.

112

Kuten tämän tuomion 61 kohdassa on jo todettu, vihreän sähkön jakelun maksuttomuus on nimittäin taloudellinen etu, joka hyödyttää ensisijaisesti sen toimittajaa ja joka saattaa tietyssä määrin ja epäsuorasti hyödyttää myös kuluttajaa sen mukaan, minkä hinnan sähköntoimittaja kuluttajalta laskuttaa.

113

Tällainen tukijärjestelmä ei sitä vastoin tarjoa mitään varmuutta siitä, että toimittajien sen avulla näin saama taloudellinen etu koituisi lopultakin tosiasiallisesti ja olennaisesti vihreän sähkön tuottajien ja etenkin niiden kaikkein pienimpien paikallisten tuotantolaitosten hyväksi, joita Flanderin hallintoalue väittää halunneensa tukea ja jotka eivät olleet samalla sekä tuottajia että toimittajia.

114

Tällaisten vihreän sähkön tuottajien mainitusta edusta saama taloudellinen hyöty on alttiina kyseisille markkinoille ominaisille monenlaisille vaihteluille, kuten sähkön markkinahinnan, tarjonnan ja kysynnän tai alan toimijoiden välisten voimasuhteiden vaihteluille ja sille, missä määrin toimittajat haluavat tuottajien saavan kyseisen edun.

115

Kun näin ollen otetaan huomioon itse vihreän sähkön tuottajan pääasiassa kyseessä olevasta maksuttomuuden järjestelmästä mahdollisesti saaman tuen yhtä aikaa välillinen, epävarma ja sattumanvarainen luonne, on syytä katsoa, ettei kyseinen järjestelmä ole osoittautunut sellaiseksi, että sillä kyettäisiin saavuttamaan tässä tapauksessa tavoiteltu oikeutettu päämäärä, jona on tehokkaasti kannustaa toimijoita tuottamaan enemmän vihreää sähköä tälle ominaisista lisäkustannuksista huolimatta ja tällä tavoin myötävaikuttaa siihen, että jäsenvaltiot saavuttaisivat niille direktiivin 2001/77 3 artiklan perusteella tässä tarkoituksessa osoitetut ohjeelliset tuotantotavoitteet.

116

Kun otetaan huomioon tämä välillisyys, epävarmuus ja sattumanvaraisuus ja koska olemassa oli lisäksi muitakin keinoja, kuten vihreiden sertifikaattien myöntäminen, jolla myötävaikutetaan varmasti ja tehokkaasti vihreän sähkön tuotannon lisäämistä koskevan tavoitteen toteuttamiseen eikä vaaranneta sen järjestelmän käyttöönottoa, jolla luodaan kolmansille osapuolille vapaa pääsy jakeluverkkoihin siten, ettei verkon käyttäjien välillä harjoiteta direktiivin 2003/54 20 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua syrjintää, mikä on yksi sähkön sisämarkkinoiden toteuttamisen loppuunsaattamiseksi toteutettavista keskeisistä toimenpiteistä, on syytä katsoa, etteivät pääasiassa kyseessä olevan kaltaiset alueelliset säädökset ole suhteellisuusperiaatteesta johtuvien vaatimusten mukaisia ja ettei niistä mainitulle vapaalle pääsylle ja tavaroiden vapaalle liikkuvuudelle aiheutuvia esteitä näin ollen voida perustella kyseisellä tavoitteella.

117

Edellä lausutun perusteella on syytä katsoa, että koska pääasiassa kyseessä olevan kaltaiset alueelliset säädökset eivät ole suhteellisuusperiaatteesta johtuvien vaatimusten mukaisia, ne ovat samalla sekä EY 28 ja EY 30 artiklan määräysten että direktiivin 96/92 3 artiklan 2 kohdan ja 16 artiklan, direktiivin 2003/54 3 artiklan 2 ja 8 kohdan sekä 20 artiklan 1 kohdan ja direktiivin 2001/77 3 ja 4 artiklan säännösten vastaisia.

118

Kun otetaan huomioon tämän tuomion edellisessä kohdassa oleva toteamus, jonka mukaan pääasiassa kyseessä olevan kaltaiset alueelliset säädökset eivät ole muun muassa EY 28 ja EY 30 artiklan mukaisia, ja koska ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei toisaalta ole millään tavoin selittänyt, miksi se katsoo, että kyseisistä säädöksistä aiheutuu EY 12 artiklassa tarkoitettua kansalaisuuteen perustuvaa syrjintää, unionin tuomioistuimen ei tarvitse tarkastella viimeksi mainittua määräystä nyt esillä olevassa asiassa.

119

Esitettyihin kysymyksiin on kaiken edellä esitetyn perusteella vastattava niin, että EY 28 ja EY 30 artiklan määräyksiä ja direktiivin 2003/54 3 artiklan 2 ja 8 kohdan sekä 20 artiklan 1 kohdan, direktiivin 96/92 3 artiklan 2 ja 3 kohdan ja 16 artiklan ja direktiivin 2001/77 3 ja 4 artiklan säännöksiä on yhdessä luettuina tulkittava siten, että ne ovat esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaisille alueellisille säädöksille, joissa säädetään vihreän sähkön maksuttomasta jakelujärjestelmästä kyseisellä alueella sijaitsevien jakeluverkkojen osalta ja joista ensimmäisellä rajoitetaan kyseisen järjestelmän soveltaminen pelkästään tuotantolaitosten suoraan kyseisiin jakeluverkkoihin syöttämään vihreään sähköön ja joista toisella rajoitetaan kyseisen järjestelmän soveltaminen tällaisten laitosten suoraan kyseisen alueen sijaintivaltiossa sijaitseviin jakeluverkkoihin syöttämään vihreään sähköön.

120

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (toinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

EY 28 ja EY 30 artiklan määräyksiä ja sähkön sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä ja direktiivin 96/92/EY kumoamisesta 26.6.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/54/EY 3 artiklan 2 ja 8 kohdan sekä 20 artiklan 1 kohdan, sähkön sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä 19.12.1996 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 96/92/EY 3 artiklan 2 ja 3 kohdan sekä 16 artiklan ja sähköntuotannon edistämisestä uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön sisämarkkinoilla 27.9.2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/77/EY 3 ja 4 artiklan säännöksiä on yhdessä luettuina tulkittava siten, että ne ovat esteenä 28.9.2001 annetun Flanderin hallituksen asetuksen muuttamisesta 4.4.2003 annetun Flanderin hallituksen asetuksen (besluit van de Vlaamse regering tot wijziging van het besluit van de Vlaamse regering van 28 september 2001) ja uusiutuvia energialähteitä käyttävän sähköntuotannon edistämisestä 5.3.2004 annetun Flanderin hallituksen asetuksen (besluit van de Vlaamse regering inzake de bevordering van elektriciteitsopwekking uit hernieuwbare energiebronnen) kaltaisille säädöksille, joissa säädetään vihreän sähkön maksuttomasta jakelujärjestelmästä kyseisellä alueella sijaitsevien jakeluverkkojen osalta ja joista ensimmäisellä asetuksella rajoitetaan kyseisen järjestelmän soveltaminen pelkästään tuotantolaitosten suoraan kyseisiin jakeluverkkoihin syöttämään vihreään sähköön ja joista toisella asetuksella rajoitetaan kyseisen järjestelmän soveltaminen tällaisten laitosten suoraan kyseisen alueen sijaintivaltiossa sijaitseviin jakeluverkkoihin syöttämään vihreään sähköön.