1

Euroopan komissio vaatii kanteellaan unionin tuomioistuinta toteamaan, että Irlanti ei ole noudattanut tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista 4.11.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88/EY (EUVL L 299, s. 9) 3, 5 ja 6 artiklan sekä 17 artiklan 2 ja 5 kohdan mukaisia velvoitteitaan, koska se ei sovella kyseisen direktiivin säännöksiä nuorten lääkäreiden (harjoittelussa olevat sairaalalääkärit (”non-consultant hospital doctors”, jäljempänä NCHD-lääkärit)) työajan järjestämiseen.

2

Direktiivin 2003/88 2 artiklassa, jonka otsikko on ”Määritelmät”, säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

– –”

3

Direktiivin 3 artiklassa, jonka otsikko on ”Päivittäinen lepoaika”, säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että jokainen työntekijä saa vähintään 11 tunnin yhtäjaksoisen lepoajan jokaista 24 tunnin jaksoa kohden.”

4

Direktiivin 5 artiklan, jonka otsikko on ”Viikoittainen lepoaika”, ensimmäisessä kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että jokainen työntekijä saa jokaista seitsemän päivän jaksoa kohden vähintään kahdenkymmenenneljän tunnin keskeytymättömän lepoajan, johon lisätään 3 artiklassa tarkoitettu yhdentoista tunnin päivittäinen lepoaika.”

5

Direktiivin 2003/88 6 artiklassa, jonka otsikko on ”Viikoittainen enimmäistyöaika”, säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet, jotta työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelemiseksi:

– –

6

Direktiivin 16 artiklassa, jonka otsikko on ”Vertailujaksot”, säädetään edellytyksistä, joilla jäsenvaltiot voivat määrätä vertailujaksoja muun muassa direktiivin 5 ja 6 artiklan soveltamiseksi.

7

Direktiivin 2003/88 17 artiklan 2 ja 5 kohdassa säädetään seuraavaa:

”2.   Jäljempänä [5 kohdassa] säädetyt poikkeukset voidaan määritellä laeilla, asetuksilla tai hallinnollisilla määräyksillä tai työehtosopimuksilla taikka työmarkkinaosapuolten välisillä sopimuksilla edellyttäen, että kyseisille työntekijöille annetaan vastaavanlaiset korvaavat lepoajat tai että poikkeustapauksissa, joissa ei objektiivisista syistä ole mahdollista myöntää tällaisia vastaavanlaisia korvaavia lepoaikoja, kyseiset työntekijät saavat asianmukaisen suojelun.

– –

5.   Tämän artiklan 2 kohdan mukaisesti 6 artiklasta ja 16 artiklan b alakohdasta voidaan poiketa lääkärien harjoittelun osalta tämän kohdan toisessa–seitsemännessä alakohdassa vahvistettujen säännösten mukaisesti.

Edellä 6 artiklan osalta ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettuja poikkeuksia sallitaan viiden vuoden siirtymäkauden ajan 1 päivästä elokuuta 2004 alkaen.

Jäsenvaltiot voivat tarvittaessa saada enintään kaksi vuotta lisää aikaa voidakseen ottaa huomioon työaikamääräysten noudattamista koskevat vaikeudet terveyspalvelujen ja sairaanhoidon järjestämistä ja tarjoamista koskevien jäsenvaltioiden velvollisuuksien osalta. – –

Jäsenvaltiot voivat tarvittaessa saada enintään yhden vuoden pituisen lisäajan voidakseen ottaa huomioon kolmannessa alakohdassa tarkoitettujen velvollisuuksien noudattamiseen liittyvät erityisvaikeudet. – –

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että viikoittainen työaika ei missään tapauksessa ylitä 58 tunnin keskiarvoa siirtymäkauden kolmena ensimmäisenä vuonna, 56 tunnin keskiarvoa kahtena seuraavana vuonna ja 52 tunnin keskiarvoa jäljelle jäävänä aikana.

– –

Edellä 16 artiklan b alakohdan osalta ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetut poikkeukset sallitaan edellyttäen, että viitejakso ei ole pidempi kuin 12 kuukautta viidennessä alakohdassa määritellyn siirtymäkauden ensimmäisen osan aikana ja kuusi kuukautta tämän jälkeen.”

8

Direktiivin 19 artiklassa, jonka otsikko on ”Vertailujaksoista poikkeamisen rajoitukset”, säädetään seuraavaa:

”– – mahdollisuus poiketa 16 artiklan b alakohdasta ei saa johtaa yli kuuden kuukauden vertailujakson syntymiseen.

Työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelua koskevia yleisiä periaatteita noudattaen jäsenvaltioilla on kuitenkin mahdollisuus sallia objektiivisista tai teknisistä syistä tai työn järjestämistä koskevista syistä työehtosopimukset taikka työmarkkinaosapuolten välillä tehdyt sopimukset, joissa asetetaan pidempiä vertailujaksoja, jotka eivät kuitenkaan missään tapauksessa saa olla yli 12 kuukautta.

– –”

9

Direktiivi 2003/88 saatetaan osaksi Irlannin oikeutta NCHD-lääkäreiden osalta vuoden 2004 asetuksella lääkäriharjoittelijoiden työajan järjestämisestä Euroopan yhteisöissä (European Communities (Organisation of Working Time) (Activities of Doctors in Training) Regulations 2004, SI 2004, nro 494), sellaisena kuin se on muutettuna vuoden 2010 asetuksella (SI 2010, nro 533; jäljempänä vuoden 2004 asetus).

10

Komission mielestä Irlanti ei ollut noudattanut NCHD-lääkäreiden osalta direktiivin 2003/88 3, 5 ja 17 artiklan mukaisia velvoitteitaan siltä osin kuin kyse oli vähimmäislepoajoista ja direktiivin 6 artiklan ja 17 artiklan 5 kohdan mukaisia velvoitteitaan siltä osin kuin kyse oli viikoittaisesta enimmäistyöajasta, joten se osoitti 23.11.2009 kyseiselle jäsenvaltiolle virallisen huomautuksen, johon tämä vastasi 25.1.2010 päivätyllä kirjeellä.

11

Komissio antoi 30.9.2011 perustellun lausunnon, jossa se kehotti Irlantia toteuttamaan lausunnon noudattamisen kannalta tarpeelliset toimenpiteet kahdessa kuukaudessa lausunnon vastaanotosta. Kyseinen jäsenvaltio vastasi lausuntoon 13.1.2012 päivätyllä kirjeellä.

12

Komissio ei ollut lisäkirjeenvaihdon jälkeenkään tyytyväinen Irlannin esittämiin selityksiin, joten se päätti nostaa nyt käsiteltävän kanteen.

13

Komissio täsmentää, ettei se nyt käsiteltävän kanteen yhteydessä riitauta direktiivin 2003/88 saattamista osaksi kansallista oikeusjärjestystä vuoden 2004 asetuksella. Kyseinen toimielin väittää kuitenkin, etteivät Irlannin viranomaiset sovella kyseistä asetusta, mikä merkitsee sitä, ettei mainittu jäsenvaltio noudata direktiivin 3, 5 ja 6 artiklan sekä 17 artiklan 2 ja 5 kohdan mukaisia velvoitteitaan.

14

Kanteensa tueksi komissio viittaa siihen, että NCHD-lääkäreiden työaikaa koskevan riidan ratkaisemiseksi Irish Medical Organisation (Irlannin lääkäriliitto, jäljempänä IMO), joka edustaa kaikkia Irlannin alueella toimivia lääkäreitä, ja Health Service Executive (terveysviranomaisia edustava julkinen elin; jäljempänä HSE) allekirjoittivat 22.1.2010 sovintosopimuksen, johon on liitetty mainittujen osapuolten välinen työehtosopimus (jäljempänä työehtosopimus) ja NCHD-lääkäreiden mallityösopimus (jäljempänä mallityösopimus).

15

Komission mielestä työehtosopimuksen 3 lausekkeen a ja b alakohta sekä mallityösopimuksen 5 lausekkeen tietyt määräykset ovat direktiivin 2003/88 säännösten vastaisia. Komission mukaan direktiivin täytäntöönpanoa koskevat eri kertomukset ja IMO:n julkilausuma vahvistavat sen, että kyse on käytännössä siitä, ettei direktiivistä johtuvia velvoitteita ole noudatettu.

16

Komissio väittää ensimmäisessä kanneperusteessaan, että työehtosopimuksen 3 lausekkeen a alakohta, jonka nojalla tiettyä NCHD-lääkäreiden harjoitteluaikaa ei saa pitää ”työaikana”, ei ole direktiivin 2003/88 mukainen. Kyseinen toimielin katsoo, että siltä osin kuin asianomaista harjoittelutoimintaa edellytetään harjoitteluohjelmassa ja sitä suoritetaan tässä ohjelmassa määritetyssä paikassa, se on laskettava direktiivissä tarkoitetuksi ”työajaksi”.

17

Irlanti huomauttaa yhtäältä, että kyseisissä harjoittelutunneissa on kyse ”suojatusta” harjoittelujaksosta, jonka aikana NCHD-lääkärit eivät ole käytettävissä harjoittamaan ammattitoimintaansa. Kyseinen jäsenvaltio toteaa toisaalta, että NCHD-lääkäreiden ja heidän harjoittelustaan vastaavan elimen välinen suhde on erillinen NCHD-lääkäreiden ja heidän työnantajansa välisestä suhteesta. NCHD-lääkäreiden harjoitteluvaatimukset eivät ole erottamaton osa heidän työtään. Työnantaja ei johda tällaisen harjoittelun toteuttamista, ei määritä NCHD-lääkäreille harjoittelussa kuuluvaa toimintaa eikä NCHD-lääkäreiden etenemistä sen yhteydessä eikä se myöskään määritä harjoittelun paikkaa.

18

Tässä yhteydessä on riidatonta, että työehtosopimuksen 3 lausekkeen a alakohdan nojalla työaikana ei pidetä harjoitteluaikaa, joka mainitaan työehtosopimuksen liitteessä 1 olevassa 1 kohdassa, jossa todetaan seuraavaa:

”Voidaan erottaa toisistaan kolme harjoitteluaikakategoriaa:

19

Istunnossa esitettiin, että tällaisen harjoitteluajan kesto on 2,5–17 tuntia kuukaudessa kyseessä olevan toiminnan ja sen harjoitteluvaiheen mukaan, jossa NCHD-lääkäri on. Komissio täsmensi vastauskirjelmässään, että työehtosopimuksen liitteessä 1 olevan 1 kohdan A ja B alakohdassa mainittua harjoitteluaikaa (jäljempänä harjoitteluajat A ja B), toisin kuin kyseisen 1 kohdan C alakohdassa mainittua harjoitteluaikakategoriaa, on pidettävä direktiivin 2003/88 2 artiklan 1 alakohdassa tarkoitettuna ”työaikana”.

20

Vakiintuneessa oikeuskäytännössä katsotaan yhtäältä, että direktiivin 2003/88 mukaan se, voidaanko työntekijän läsnäolojakso lukea ”työajaksi”, riippuu siitä, onko kyse työntekijän velvollisuudesta olla työnantajansa käytettävissä (tuomio Dellas ym., C‑14/04, EU:C:2005:728, 58 kohta ja määräys Grigore, C‑258/10, EU:C:2011:122, 53 kohta).

21

Ratkaisevana tekijänä on se, että työntekijä on velvollinen olemaan fyysisesti läsnä työnantajan osoittamassa paikassa ja siellä työnantajan käytettävissä voidakseen välittömästi suorittaa ne työtehtävät, joita kulloinkin tarvitaan (tuomio Dellas ym., C‑14/04, EU:C:2005:728, 48 kohta; määräys Vorel, C‑437/05, EU:C:2007:23, 28 kohta ja määräys Grigore, C‑258/10, EU:C:2011:122, 53 kohta).

22

Toisaalta jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevassa menettelyssä komission on näytettävä toteen väitteensä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisestä ja esitettävä unionin tuomioistuimelle tarvittavat tiedot, jotta tämä voi tarkistaa, onko jäsenyysvelvoitteita jätetty noudattamatta, eikä komissio voi tällöin nojautua minkäänlaisiin olettamiin (ks. mm. tuomio komissio v. Puola, C‑356/13, EU:C:2014:2386, 104 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

23

Lisäksi silloin, kun on erityisesti kyse kansallisen säännöstön täytäntöönpanoa koskevasta väitteestä, jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen osoittaminen edellyttää, että esitettävä näyttö on luonteeltaan erityistä verrattuna siihen, joka tavallisesti otetaan huomioon sellaisen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen yhteydessä, joka koskee ainoastaan kansallisen säännöksen sisältöä, ja näin ollen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen voidaan näyttää toteen ainoastaan sen käytännön riittävän dokumentoidulla ja yksityiskohtaisella osoittamisella, josta kansallisia viranomaisia arvostellaan ja josta kyseessä oleva jäsenvaltio on vastuussa (ks. tuomio komissio v. Belgia, C‑287/03, EU:C:2005:282, 28 kohta ja tuomio komissio v. Saksa, C‑441/02, EU:C:2006:253, 49 kohta).

24

Aluksi on huomattava, ettei komissio riitauta Irlannin selityksiä, joiden mukaan kyseessä olevassa harjoitteluajassa on kyse ”suojatusta” harjoittelujaksosta, jonka aikana NCHD-lääkärit eivät ole käytettävissä antamaan sairaanhoitoa potilaille. Komissio väittää sitä vastoin, että NCHD-lääkäreiden harjoittelutoiminta on erottamaton osa heidän työtään siltä osin kuin heidän on harjoitettava kyseistä toimintaa työsopimuksensa mukaisesti.

25

Tässä yhteydessä on huomattava, että – kuten Irlanti on selittänyt vastaväitteittä – NCHD-lääkäreiden ja heidän harjoittelustaan vastaavan elimen välinen suhde on erillinen NCHD-lääkäreiden ja heidän työnantajansa välisestä suhteesta. Komissio ei varsinkaan kyennyt esittämään istunnossa näyttöä väitteelleen, jonka mukaan kyseiset harjoittelusta vastaavat elimet ja NCHD-lääkäreiden työnantajat on kaikki samastettava valtioon, joka on NCHD-lääkäreiden ainoa työnantaja direktiivissä 2003/88 tarkoitetulla tavalla.

26

Niinpä se seikka, johon komissio viittaa, että harjoitteluaikoja A ja B edellytetään ”harjoitteluohjelmassa” ja niitä suoritetaan ”tässä ohjelmassa” määritetyssä paikassa, ei mahdollista tämän tuomion 21 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettua päätelmää, jonka mukaan NCHD-lääkärit ovat velvollisia olemaan fyysisesti läsnä työnantajan osoittamassa paikassa ja siellä työnantajan käytettävissä voidakseen välittömästi suorittaa ne työtehtävät, joita kulloinkin tarvitaan.

27

Seuraavaksi on katsottava, ettei mainittua toteamusta kyseenalaista viittaus, jonka komissio tekee mallityösopimuksen 6 ja 8 lausekkeeseen.

28

Komissio nimittäin ei ole osoittanut 6 lausekkeen osalta, jossa luetellaan NCHD-lääkäreiden velvollisuudet ja tehtävät heidän työsopimuksensa yhteydessä, että viimeksi mainituilla on kyseisen lausekkeen nojalla harjoitteluvelvollisuus.

29

Komissio ei osoita myöskään mallityösopimuksen 8 lausekkeen osalta, jonka nojalla työnantajan ”on hoitavista lääkäreistä vuonna 2007 annetun lain (Medical Practitioners Act 2007) vaatimusten mukaisesti tarvittaessa edistettävä NCHD-lääkäreiltä vaadittua harjoittelua / vaadittuja takeita pätevyydestä” ja NCHD-lääkärit osallistuvat harjoitteluun ”[kyseisen lain] vaatimusten mukaisesti”, että kyseisellä lausekkeella olisi eri merkitys kuin Irlannin puolustamalla merkityksellä, jonka mukaan lausekkeessa vain toistetaan mainitun lain vaatimukset eikä siinä oteta käyttöön eikä aseteta erityisiä harjoittelua koskevia työvelvoitteita.

30

Lopuksi on todettava, ettei komissio esitä mitään seikkoja tukemaan Irlannin kiistämää väitettään, jonka mukaan NCHD-lääkärit saattavat joutua työnantajansa irtisanomiksi, jos he eivät suorita harjoitteluaikoihin A ja B perustuvaa harjoittelua.

31

Edellä esitetystä seuraa, ettei komissio siis ole osoittanut, että harjoitteluajoissa A ja B on kyse direktiivissä 2003/88 tarkoitetusta ”työajasta”. Se ei siis ole osoittanut työehtosopimuksen 3 lausekkeen a alakohdan osalta, että kyseessä on mainitun direktiivin vastainen käytäntö. Niinpä ensimmäinen kanneperuste on hylättävä.

32

Komissio väittää toisessa kanneperusteessaan, että työehtosopimuksen 3 lausekkeen b alakohta, jonka mukaan ”NCHD-lääkäreiden, joiden työsopimusten kesto on vähintään 12 kuukautta, vertailujaksoa on pidennettävä kuudesta kuukaudesta kahteentoista kuukauteen”, on direktiivin 2003/88 säännösten vastainen. Se myöntää, että direktiivin 19 artiklassa säädetään mahdollisuudesta, että viikoittaisen enimmäistyöajan laskemisessa käytettävää vertailujaksoa pidennetään työehtosopimusten nojalla kahteentoista kuukauteen. Kyseinen toimielin muistuttaa kuitenkin siitä, että tällainen pidennys on mainitun säännöksen nojalla mahdollinen vain työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelua koskevia yleisiä periaatteita noudattaen ja ainoastaan objektiivisista tai teknisistä syistä tai työn järjestämistä koskevista syistä.

33

Irlanti puolestaan väittää, että NCHD-lääkäreiden, joiden työsopimusten kesto ylittää 12 kuukautta, vertailujakson pidentäminen kuudesta kuukaudesta kahteentoista kuukauteen sopii yhteen direktiivin ja erityisesti sen 19 artiklan kanssa. Se korostaa, että kyseessä olevassa työehtosopimuksessa mainitaan objektiivinen syy tai työn järjestämistä koskeva syy, joka edellyttää vertailujakson pidennystä, eli HSE:n huoli mahdollisuudestaan kirjata NCHD-lääkärit työvuorolistaan riittävän joustavasti, jotta se voi panna lakisääteiset velvollisuutensa kattavasti täytäntöön.

34

Tässä yhteydessä on huomattava, että komissio myöntää, että vertailujaksoa voidaan pidentää kahteentoista kuukauteen direktiivin 2003/88 19 artiklan nojalla, mutta tyytyy muistuttamaan tällaisen pidennyksen edellytyksistä selittämättä mitenkään, missä mielessä kyseiset edellytykset eivät – toisin kuin Irlanti katsoo – täyty nyt käsiteltävässä asiassa.

35

Niinpä komissio ei osoita työehtosopimuksen 3 lausekkeen b alakohdan osalta, että kyse olisi direktiivin 2003/88 vastaisesta käytännöstä. Toinen kanneperuste on siis hylättävä.

36

Komissio katsoo kolmannessa kanneperusteessaan, että mallityösopimuksen 5 lausekkeen tietyt määräykset ovat direktiivin 2003/88 vastaisia. Niinpä ensinnäkin se viittaa mallityösopimuksen 5 lausekkeen a kohtaan, jonka mukaan perustyöviikko on 39 tuntia, ja kyseisen sopimuksen 5 lausekkeen e kohtaan, jonka mukaan NCHD-lääkäreitä ei saa pyytää työskentelemään yhtäjaksoisesti yli 24 tuntia paikan päällä, ja sen f kohtaan, jonka mukaan työnantajan on varmistettava, etteivät NCHD-lääkärit ole päivystyksessä 24 tunnin työjaksoa yli viidesosassa tapauksista paitsi poikkeuksellisissa olosuhteissa. Kyseisen toimielimen mukaan mikään seikka ei osoita, että lääkäreillä olisi oikeus direktiivissä 2003/88 säädettyihin päivittäisiin ja viikoittaisiin vähimmäislepoaikoihin tai vastaavanlaisiin korvaaviin lepoaikoihin.

37

Toiseksi komissio viittaa mallityösopimuksen 5 lausekkeen i kohtaan, jonka mukaan NCHD-lääkäreitä voidaan vaatia tekemään ylityötä (päivystyksessä paikan päällä) heidän 39 työtuntinsa lisäksi, päivystämään muualla kuin paikan päällä perustyötuntien ja/tai ylityötuntien ulkopuolella, sellaisina kuin klinikan johtaja / työnantaja ne määrittää, ja työskentelemään työvuorolistaan kirjatun työajan ulkopuolella hoitoyksikön vaatimusten mukaan, vaikka työnantajan onkin pyrittävä varmistamaan, että tässä on kyse poikkeuksellisesta eikä tavanomaisesta vaatimuksesta. Kyseisen toimielimen mukaan viikoittaiselle kokonaistyöajalle ei ole mitään nimenomaista rajaa.

38

Komissio korostaa, että jäsenvaltiot ovat silloin, kun ne saattavat direktiivin osaksi kansallista oikeuttaan ja panevat sen täytäntöön, velvollisia säätämään selvästä oikeudellisesta kehyksestä, jonka avulla yksityiset voivat tietää oikeutensa. Komission mukaan mallityösopimuksen 5 lausekkeessa ei määrätä tällaisesta oikeudellisesta kehyksestä. Tämä toteamus saa sitä paitsi tukea mallityösopimuksen 5 lausekkeen m kohdasta, jonka mukaan ”tässä sopimuksessa määrätyn kehyksen ulkopuolinen työ ei ole sallittua, jos nyt kyseessä olevaan työhön liittyvä työaika ja mihinkä tahansa muuhun työhön liittyvä työaika yhdessä ylittävät [vuoden 2004 asetuksessa] määritellyn viikoittaisen enimmäistyöajan”. Kyseisen toimielimen mielestä mainittu määräys näyttää osoittavan a contrario, ettei vuoden 2004 asetuksessa säädettyjä rajoja sovelleta mallityösopimukseen.

39

Irlanti väittää, että vaikkei vuoden 2004 asetuksessa ja direktiivissä 2003/88 säädettyjä suojatoimenpiteitä toisteta mallityösopimuksen sanamuodossa, ne ovat tämän asiakirjan erottamaton osa 22.1.2010 allekirjoitetun sovintosopimuksen nojalla. Kyseiset suojatoimenpiteet ovat joka tapauksessa sitovia NCHD-lääkäreiden työnantajille vuoden 2004 asetuksen nojalla.

40

Kyseinen jäsenvaltio katsoo, että siinä, että komissio tukeutuu joihinkin yksittäisiin mallityösopimuksen 5 lausekkeen määräyksiin, on yleisesti kyse mainitun sopimuksen selvän oikeudellisen asiayhteyden ja erityisesti sopimuksen määräysten huomiotta jättämisestä. Mallityösopimuksen 5 lausekkeen m kohdasta Irlanti väittää, että tässä määräyksessä tarjotaan nimenomaista suojaa työajan rajoituksille, sellaisina kuin ne vahvistetaan vuoden 2004 asetuksessa.

41

Tässä yhteydessä on muistutettava, että säännösten, joilla direktiivi saatetaan osaksi kansallista oikeusjärjestystä, on mahdollistettava se, että yksityiset voivat vedota selvään, täsmälliseen ja yksiselitteiseen oikeudelliseen kehykseen (ks. vastaavasti tuomio komissio v. Irlanti, C‑282/02, EU:C:2005:334, 80 kohta).

42

Nyt käsiteltävän kanteen yhteydessä komissio ei kuitenkaan riitauta direktiivin 2003/88 saattamista osaksi kansallista oikeusjärjestystä vuoden 2004 asetuksella. Se vain väittää, ettei tätä asetusta sovelleta käytännössä, viittaamalla muun muassa tiettyihin mallityösopimuksen 5 lausekkeen määräyksiin.

43

Asianosaisten välillä on riidatonta myös se, että oikeudellinen kehys, sellaisena kuin se ilmenee lainsäädännöstä, jolla direktiivi 2003/88 saatetaan osaksi kansallista oikeusjärjestystä, eli vuoden 2004 asetuksesta, on selvä ja joka tapauksessa sovellettavissa.

44

Niinpä on katsottava, että viitatessaan joihinkin yksittäisiin mallityösopimuksen 5 lausekkeen määräyksiin, joiden tarkasta ulottuvuudesta asianosaiset ovat lisäksi eri mieltä, komissio ei kykene osoittamaan, että kyse olisi direktiivin 2003/88 vastaisesta käytännöstä. Kolmas kanneperuste on siis hylättävä.

45

Komissio viittaa myös direktiivin 2003/88 täytäntöönpanoa koskeviin eri seurantakertomuksiin, jotka Irlannin viranomaiset laativat vuosina 2013 ja 2014 ja jotka on toimitettu komissiolle, sekä IMO:n julkilausumaan, josta komission mielestä ilmenee, että vaikka direktiivin 2003/88 soveltamisessa on edistytty, Irlanti ei edelleenkään noudata direktiivistä johtuvia velvoitteita kattavasti.

46

Irlanti myöntää, ettei käytännössä ole ollut mahdollista päästä tilanteeseen, jossa direktiiviä 2003/88 noudatettaisiin kattavasti kaikissa tapauksissa, mutta se kiistää tämän johtuvan siitä, ettei se olisi noudattanut velvollisuuttaan toteuttaa tarvittavat toimenpiteet päästäkseen kyseiseen tilanteeseen. Se korostaa ponnistelleensa jatkuvasti yhdessä muiden kanssa päästäkseen tilanteeseen, jossa direktiiviä noudatetaan käytännössä kattavasti, ja jatkavansa puuttumista kaikkiin tapauksiin, joissa sitä ei noudateta, myös turvautumalla rahallisiin seuraamuksiin.

47

Kyseisen jäsenvaltion mielestä komission argumentissa on pääasiallisesti kyse väitteestä, jonka mukaan pelkästään se, ettei säännöstöä, jolla direktiivi 2003/88 saatetaan osaksi kansallista oikeusjärjestystä, noudateta käytännössä kaikissa tapauksissa, riittää perusteeksi toteamukselle, jonka mukaan asianomainen jäsenvaltio ei ole noudattanut unionin oikeuteen perustuvia velvollisuuksiaan.

48

Tässä yhteydessä on huomattava, ettei komissio täsmennä kannekirjelmässään, viittaako se asianomaisiin seurantakertomuksiin ja julkilausumaan vain esimerkkinä ongelmista, joihin on sen mielestä johtanut direktiivin 2003/88 rikkominen työehtosopimuksen 3 lausekkeen a ja b alakohdalla ja tietyillä mallityösopimuksen 5 lausekkeen määräyksillä, vai viittaako se niihin itsenäisenä osoituksena siitä, ettei direktiiviä ole sovellettu käytännössä.

49

Joka tapauksessa on niin, ettei riitä, että komissio viittaa asianomaisiin seurantakertomuksiin ja IMO:n julkilausumaan osoittaakseen, ettei Irlanti ole soveltanut direktiiviä 2003/88. Kuten tämän tuomion 22 ja 23 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee, sen asiana nimittäin on myös osoittaa, että Irlannin voidaan tavalla tai toisella katsoa olevan vastuussa väitetystä direktiivin vastaisesta käytännöstä, eikä komissio voi tällöin nojautua minkäänlaisiin olettamiin.

50

Nyt käsiteltävässä asiassa komissio tyytyy toteamaan tältä osin, että HSE kuuluu valtionhallintoon. Se ei kuitenkaan selitä, onko tällaisella hallintoviranomaisella ollut muuta roolia kuin se, että se on allekirjoittanut tämän tuomion 14 kohdassa mainitun sovintosopimuksen, johon työehtosopimus ja mallityösopimus on liitetty. Kuten tämän tuomion 16–44 kohdasta ilmenee, komissio ei ole osoittanut, että näissä kahdessa viimeksi mainitussa asiakirjassa olisi kyse direktiivin 2003/88 vastaisesta käytännöstä.

51

Kaikesta edellä esitetystä seuraa, ettei komissio ole näyttänyt Irlannin osalta toteen direktiivin 2003/88 3, 5 ja 6 artiklan sekä 17 artiklan 2 ja 5 kohdan vastaisen käytännön olemassaoloa siltä osin kuin kyse on NCHD-lääkäreiden työajan järjestämisestä.

52

Niinpä kanne on hylättävä.

53

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska Irlanti on vaatinut komission velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja koska komissio on hävinnyt asian, tämä on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (neljäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: