1)

Kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY 7 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä sellaiselle pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle menettelysäännöstölle, jonka mukaan maksukyvyttömyysmenettelyssä yhtäältä tuomioistuin, jossa kyseinen menettely on saatettu vireille, ei saa viran puolesta tutkia sellaisten sopimusehtojen mahdollista kohtuuttomuutta, joihin mainitun menettelyn yhteydessä ilmoitetut saatavat perustuvat, vaikka kyseisellä tuomioistuimella on käytössään tämän tutkinnan edellyttämät oikeudelliset seikat ja tosiseikat, ja jonka mukaan toisaalta mainittu tuomioistuin saa ainoastaan tutkia vakuudettomat saatavat ja silloinkin yksinomaan muutamien sellaisten rajallisten perusteiden osalta, jotka liittyvät saatavien vanhenemiseen tai raukeamiseen.

2)

Kulutusluottosopimuksista ja neuvoston direktiivin 87/102/ETY kumoamisesta 23.4.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/48/EY 10 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että se edellyttää, että kansallinen tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi on saatettu kyseisessä direktiivissä tarkoitettuun luottosopimukseen perustuvia saatavia koskeva oikeusriita, tutkii viran puolesta, onko kyseisessä säännöksessä säädettyä tiedottamisvelvollisuutta noudatettu, ja tekee kansallisessa oikeudessa kyseisen velvollisuuden noudattamatta jättämisestä seuraavat päätelmät, sillä edellytyksellä, että seuraamukset täyttävät mainitun direktiivin 23 artiklan vaatimukset.

3)

Direktiivin 2008/48 3 artiklan l alakohtaa ja 10 artiklan 2 kohtaa sekä kyseisen direktiivin liitteessä I olevaa I kohtaa on tulkittava siten, että luoton kokonaismäärällä ja luoton nostoerän määrällä tarkoitetaan kaikkia kuluttajan käyttöön annettuja summia, mikä sulkee pois summat, jotka luotonantaja osoittaa asianomaiseen luottoon liittyvien kustannusten maksamiseen ja joita ei ole tosiasiallisesti maksettu kyseiselle kuluttajalle.

4)

Direktiivin 93/13 säännöksiä on tulkittava siten, että tarkasteltaessa sitä, onko kuluttajalta, joka ei täytä velvollisuuksiaan, vaadittu korvaus kyseisen direktiivin liitteessä olevan 1 kohdan e alakohdassa tarkoitetulla tavalla suhteettoman suuri, on arvioitava kaikkien sitä koskevien, asianomaisessa sopimuksessa olevien sopimusehtojen kumulatiivista vaikutusta riippumatta siitä, vaatiiko velkoja tosiasiassa kaikkien näiden ehtojen täysimääräistä täyttämistä, ja että kansallisten tuomioistuimien on mainitun direktiivin 6 artiklan 1 kohdan nojalla tehtävä tarvittaessa kaikki tiettyjen sopimusehtojen kohtuuttomuuden toteamisesta johtuvat päätelmät jättämällä soveltamatta niistä kaikkia niitä, joiden on katsottu olevan kohtuuttomia, sen varmistamiseksi, etteivät ne sido kuluttajaa.