Choose the experimental features you want to try

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Document 62013CC0026

    Julkisasiamiehen ratkaisuehdotus Wahl 12 päivänä helmikuuta 2014.
    Árpád Kásler ja Hajnalka Káslerné Rábai vastaan OTP Jelzálogbank Zrt.
    Ennakkoratkaisupyyntö: Kúria - Unkari.
    Direktiivi 93/13/ETY - Elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisten sopimusten kohtuuttomat ehdot - 4 artiklan 2 kohta ja 6 artiklan 1 kohta - Sopimusehtojen kohtuuttomuuden arviointi - Ei koske sopimuksen pääkohdetta tai hinnan tai korvauksen asianmukaisuutta koskevia sopimusehtoja, mikäli ne on laadittu selkeästi ja ymmärrettävästi - Ulkomaan valuutan määräiset kuluttajaluottosopimukset - Vaihtokurssia koskevat sopimusehdot - Lainan antamiseen sovellettavan ostokurssin ja lainan takaisinmaksuun sovellettavan myyntikurssin välinen ero - Kohtuuttomaksi todettua ehtoa koskeva kansallisen tuomioistuimen toimivalta - Kohtuuttoman sopimusehdon korvaaminen kansallisen oikeuden dispositiivisella säännöksellä - Hyväksyttävyys.
    Asia C-26/13.

    Court reports – general

    ECLI identifier: ECLI:EU:C:2014:85

    JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

    NILS WAHL

    12 päivänä helmikuuta 2014 ( 1 )

    Asia C‑26/13

    Árpád Kásler ja

    Hajnalka Káslerné Rábai

    vastaan

    OTP Jelzálogbank Zrt

    (Ennakkoratkaisupyyntö – Kúria (Unkari))

    ”Direktiivi 93/13/ETY — Kuluttajasopimusten kohtuuttomat ehdot — 4 artiklan 2 kohta ja 6 artiklan 1 kohta — Sopimusehdot, joiden kohtuuttomuutta ei voida arvioida — Sopimusehdot, jotka koskevat sopimuksen pääkohteen määrittelyä tai hinnan asianmukaisuutta ja jotka on laadittu selkeästi ja ymmärrettävästi — Ulkomaan valuutan määräiset luottosopimukset — Ulkomaan valuutan osto- ja myyntihinnan välinen ero — Kohtuuttomaksi todettua ehtoa koskeva kansallisen tuomioistuimen toimivalta”

    1. 

    Käsiteltävä asia liittyy ulkomaan valuutan määräisten kulutusluottosopimusten tarjontaan. Luotonottajat voivat ensi näkemältä pitää näitä tietyissä Euroopan unionin jäsenvaltioissa suhteellisen yleisesti käytössä olevia sopimuksia houkuttelevina, koska niiden korkotaso on yleisesti sovellettua korkotasoa alhaisempi, mutta sopimukset ovat 2000-luvun kansainvälisen finanssikriisin jälkeen osoittautuneet ongelmallisiksi useiden yksityishenkilöiden näkökulmasta siksi, että tiettyjen valuuttojen arvo on romahtanut suhteessa sopimuksessa tarkoitettuun ulkomaan valuuttaan (kuten Sveitsin frangiin). Yksityishenkilöt ovat joutuneet suorittamaan kotimaan valuutan määräisiä lyhennyksiä, jotka ovat huomattavasti suurempia kuin siinä tapauksessa, että ne olisi laskettu lainan antamisen yhteydessä sovelletun vaihtokurssin perusteella. Haittavaikutukset ovat olleet niin laajoja, että ne ovat heijastuneet vahvasti tiettyjen jäsenvaltioiden koko pankkialaan. ( 2 )

    2. 

    Kúrian (Unkari) käsiteltävässä asiassa esittämät ennakkoratkaisukysymykset eivät kuitenkaan koske varsinaisesti tämän käytännön ( 3 ) unionin oikeuden mukaisuutta tai sitä, voidaanko kulutusluottosopimusten määräykset todeta kohtuuttomiksi tai onko ne todettava sellaisiksi pelkästään siitä syystä, että ne ovat muun kuin kotimaan valuutan määräisiä, vaan kysymykset liittyvät siihen, onko sopimusehtojen, joissa määritetään lainan antoon ja sen lyhentämiseen sovellettavat vaihtokurssit, mahdollinen kohtuuttomuus jätettävä arvioimatta direktiivin 93/13/ETY ( 4 ) 4 artiklan 2 kohdan nojalla, ja missä määrin näin voidaan tehdä ensinnäkin siksi, että ne liittyvät sopimuksen pääkohteeseen ja/tai toimitettujen palveluiden ja tavaroiden hinta-laatusuhteeseen, ja toiseksi siksi, että ne on laadittu selkeästi ja ymmärrettävästi. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee unionin tuomioistuimelta myös sitä, mitä kansallinen tuomioistuin voi tehdä direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdan nojalla, jos se toteaa sopimusehtojen olevan kohtuuttomia.

    3. 

    Vaikka näitä kysymyksiä ei juuri ole aiemmin käsitelty siltä osin kuin niiden tarkoituksena on saada täsmennystä direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohtaan sisältyvässä niin sanotussa poissulkevassa säännöksessä tarkoitettujen käsitteiden ulottuvuudesta, niihin annettava vastaus on joka tapauksessa jatkoa kuluttajansuojan alalla vahvistetulle oikeuskäytännölle. Tältä osin katson, että käsiteltävässä asiassa on saatettava tasapainoon yhtäältä direktiivillä 93/13 tavoiteltu kuluttajansuoja ja toisaalta sen 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu mahdollisuus pitää tietyssä määrin voimassa osapuolten tahdon autonomian ja sopimusvapauden periaatteet. Ennen kaikkea on otettava huomioon, että on jätettävä kansallisen tuomioistuimen tehtäväksi päättää, ovatko sen käsiteltäväksi saatetut sopimusehdot sellaisia, joiden kohtuuttomuuden se voi arvioida, kun otetaan huomioon direktiivillä käyttöön otetun järjestelmän ilmeinen tapauskohtaisuus.

    I Asiaa koskevat oikeussäännöt

    Unionin oikeus

    4.

    Direktiivin 93/13 johdanto-osan 12. ja 19. perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

    ”kansallisten lainsäädäntöjen nykytilassa voidaan suunnitella kuitenkin ainoastaan osittaista yhdenmukaistamista; – – direktiivi kattaa erityisesti ainoastaan ne sopimusehdot, joista ei ole neuvoteltu erikseen; on tarpeen jättää jäsenvaltioille mahdollisuus [ETY:n] perustamissopimusta asianmukaisesti noudattaen varmistaa kuluttajalle suojelun korkeampi taso – – direktiivin säännöksiä tiukemmilla kansallisilla säännöksillä,

    – –

    – – direktiivin tarkoituksen mukaisesti kohtuuttoman luonteen arviointi ei saa kohdistua ehtoihin, jotka koskevat sopimuksen pääkohdetta tai tavaroiden ja palvelujen hinta-laatusuhdetta; sopimuksen pääkohde ja hinta-laatusuhde voidaan kuitenkin ottaa huomioon arvioitaessa muiden ehtojen kohtuutonta luonnetta; – –”

    5.

    Direktiivin 3 artiklassa säädetään seuraavaa:

    ”1.   Sopimusehtoa, josta ei ole erikseen neuvoteltu, pidetään kohtuuttomana, jos se hyvän tavan vastaisesti aiheuttaa kuluttajan vahingoksi huomattavan epätasapainon osapuolten sopimuksesta johtuvien oikeuksien ja velvollisuuksien välille.

    – –

    3.   Liitteessä on ohjeellinen luettelo, joka ei ole tyhjentävä, niistä ehdoista, joita voidaan pitää kohtuuttomina.”

    6.

    Direktiivin 93/13 4 artiklassa säädetään seuraavaa:

    ”1.   Sopimusehdon kohtuuttomuutta arvioidaan ottaen huomioon sopimuksen kohteena olevien tavaroiden ja palvelujen luonne ja viitaten sopimuksentekohetkellä kaikkiin sopimuksen tekoon liittyviin olosuhteisiin sekä kaikkiin muihin sopimuksen ehtoihin tai toiseen sopimukseen, josta se on riippuvainen, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 7 artiklan soveltamista.

    2.   Sopimusehtojen kohtuuttoman luonteen arviointi ei saa koskea sopimuksen pääkohteen määrittelyä, hinnan tai korvauksen riittävyyttä eikä vastineena toimitettavia palveluja ja tavaroita, jos ehdot on laadittu selkeästi ja ymmärrettävästi.”

    7.

    Direktiivin 6 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

    ”Jäsenvaltioiden on säädettävä, että elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisen sopimuksen kohtuuttomat ehdot eivät sido kuluttajia niiden kansallisen lainsäädännön mukaisesti ja että sopimus jää muilta osin osapuolia sitovaksi, jos sopimus voi olla olemassa ilman kohtuuttomia ehtoja.”

    8.

    Direktiivin 93/13 liitteessä olevan 1 kohdan j ja l alakohdassa, jotka koskevat direktiivin 3 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuja ehtoja, mainitaan ”ehdot, joiden tarkoituksena tai seurauksena on: – – j) elinkeinonharjoittajan valtuuttaminen muuttamaan sopimusehtoja yksipuolisesti ilman pätevää sopimuksessa mainittua syytä; – – l) sen salliminen, – – että – – palvelujen toimittajalle annetaan oikeus korottaa [hintojaan] antamatta – – kuluttajalle vastaavaa oikeutta peruuttaa sopimus, jos lopullinen hinta on liian korkea suhteessa sopimuksen tekohetkellä sovittuun hintaan”.

    9.

    Liitteessä olevan 2 kohdan b alakohdassa todetaan, että ”j alakohta ei ole esteenä ehdoille, joiden mukaisesti rahoituspalvelujen tarjoaja varaa itselleen oikeuden muuttaa kuluttajalle maksettavaksi tulevaa korkoa tai tälle maksettavaa korkoa tai rahoituspalveluista perittäviä muita maksuja pätevästä syystä ilman ennakkoilmoitusta, jos elinkeinonharjoittaja velvoitetaan ilmoittamaan siitä toiselle osapuolelle tai toisille osapuolille mahdollisimman varhain ja jos sopimuspuolet voivat vapaasti purkaa sopimuksen välittömästi”, ja sen d alakohdassa todetaan, että ”1 alakohta ei estä hintaindeksiehtoja, jos ne ovat laillisia ja jos hintojen vaihtelumenetelmä esitetään yksityiskohtaisesti”.

    Unkarin oikeus

    10.

    Unkarin siviililain 209 §:ssä, sellaisena kuin se oli voimassa pääasiassa kyseessä olevan luottosopimuksen tekopäivänä, säädettiin seuraavaa:

    ”1.   Yleinen sopimusehto tai kuluttajasopimuksen sopimusehto, josta ei ole erikseen neuvoteltu, on kohtuuton, jos siinä lojaliteettiperiaatteen vastaisesti ja kohtuuttomasti määritellään yksipuolisesti ja perusteetta osapuolten sopimuksesta johtuvat oikeudet ja velvollisuudet kyseisen sopimusehdon laatineen osapuolen sopimuskumppanille epäedullisella tavalla.

    2.   Määritettäessä sitä, onko ehto kohtuuton, on tutkittava kaikki sopimuksen tekohetken olosuhteet, jotka vaikuttivat sopimuksen tekemiseen, sekä sovitun suorituksen luonne ja kyseisen ehdon suhde muihin sopimusehtoihin ja muihin sopimuksiin.

    – –

    4.   Kohtuuttomia sopimusehtoja koskevia säännöksiä ei voida soveltaa sopimuksen pääkohteen määritteleviin sopimusehtoihin eikä suorituksen ja vastasuorituksen välistä tasapainoa määrittäviin sopimusehtoihin.

    – –”

    11.

    Unkarin siviililain 209 §:n 4 ja 5 momenttia muutettiin 22.5.2009 alkaen seuraavasti:

    ”4.   Se, että yleistä sopimusehtoa tai kuluttajasopimuksen sopimusehtoa, josta ei ole erikseen neuvoteltu, ei ole laadittu selkeästi tai ymmärrettävästi, on sinällään peruste sopimusehdon kohtuuttomuudelle.

    5.   Kohtuuttomia sopimusehtoja koskevia säännöksiä ei voida soveltaa sopimuksen pääkohteen määritteleviin sopimusehtoihin eikä suorituksen ja vastasuorituksen välistä tasapainoa määrittäviin sopimusehtoihin silloin, kun mainitut ehdot on laadittu selkeästi ja ymmärrettävästi.”

    12.

    Saman lain 237 §:ssä säädetään seuraavaa:

    ”1.   Jos sopimus on pätemätön, on palautettava ennen sopimuksen tekoa vallinnut tilanne.

    2.   Jos ennen sopimuksen tekoa vallinneen tilanteen palauttaminen on mahdotonta, tuomioistuin voi todeta sopimuksen sovellettavaksi siihen saakka, kunnes se on antanut ratkaisunsa. Pätemätön sopimus voidaan todeta päteväksi, jos pätemättömyyden syy on poistettavissa poistamalla suhteeton etu, erityisesti koronkiskontasopimuksissa, joissa epäsuhta osapuolten suoritusten välillä on ilmeinen. Tällaisessa tilanteessa on määrättävä mahdollisesti ilman vastasuoritusta jäävien suoritusten palauttamisesta.”

    13.

    Unkarin siviililain 239 §:ssä säädetään seuraavaa:

    ”1.   Silloin kun sopimus on pätemätön osittain, se on kaikilta osin pätemätön ainoastaan siinä tapauksessa, että sitä ei voida panna täytäntöön ilman pätemätöntä osaa. Lailla voidaan poiketa tästä säännöksestä.

    2.   Silloin kun kuluttajasopimus on pätemätön osittain, se on kaikilta osin pätemätön ainoastaan siinä tapauksessa, että sitä ei voida panna täytäntöön ilman pätemätöntä osaa.”

    14.

    Saman lain 239/A §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

    ”Sopimuspuolet voivat vaatia sopimuksen tai joidenkin sopimuksen ehtojen (osittainen pätemättömyys) pätemättömyyden toteamista ilman, että niiden pitää samalla vaatia pätemättömyyden seurausten soveltamista.”

    II Pääasia, ennakkoratkaisukysymykset ja oikeudenkäynti unionin tuomioistuimessa

    15.

    Árpád Kásler ja Hajnalka Káslerné Rábai (jäljempänä vastapuolet) tekivät 29.5.2008 OTP Jelzálogbank Zrt:n (jäljempänä valittaja) kanssa sopimuksen nimeltä ”valuuttaluottosopimus, jonka vakuutena on kiinnitys kiinteistöön”.

    16.

    Valittaja myönsi sopimuksen I/1 kohdan mukaisesti vastapuolille 14400000 Unkarin forintin (HUF) lainan, ja siinä täsmennettiin, että ”lainan määrä valuutassa määritellään pankin lainanantopäivänä soveltaman valuutan ostokurssin mukaisesti”. Sopimuksen I kohdan mukaan vastapuolet olivat ymmärtäneet, että ”myönnetty laina, sille sovitut korot ja käsittelykulut sekä viivästyskorot ja muut kulut määritellään ulkomaan valuutassa lainan antamisen jälkeen”. Valittajan lainan antopäivänä soveltaman Sveitsin frangin ostokurssin mukaan edellä mainittu Unkarin forinttien määrä vastasi 94 240,84:ää Sveitsin frangia (CHF). Vastapuolten oli maksettava laina takaisin 25 vuoden kuluessa kuukausilyhennyksinä, joiden maksupäivä oli kunkin kuun neljäs päivä.

    17.

    Sopimuksen II kohdan nojalla lainan nimelliskorko oli 5,2 prosenttia, ja kun siihen lisättiin 2,04 prosentin käsittelykulut, todelliseksi vuosikoroksi saatiin 7,43 prosenttia sopimuksen tekopäivänä.

    18.

    Sopimuksen III/2 kohdan mukaan ”luotonantaja määrää kunkin kuukausierän määrän Unkarin forintteina [ulkomaan] valuutan sen myyntikurssin mukaan, jota pankki soveltaa eräpäivää edeltävänä päivänä”.

    19.

    Vastapuolet nostivat kanteen valittajaa vastaan ja vetosivat sopimuksen III/2 kohdan kohtuuttomuuteen. Ne väittivät, että kyseisessä ehdossa pankille annettiin oikeus laskea erääntyvä lyhennyserä sen soveltaman valuutan myyntikurssin perusteella, mikä antoi sille yksipuolisen ja perusteettoman edun Unkarin siviililain 209 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

    20.

    Ensimmäisen asteen tuomioistuin hyväksyi kanteen. Tämän jälkeen muutoksenhakutuomioistuin vahvisti kyseisen tuomion. Muutoksenhakutuomioistuin totesi tuomiossaan, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa luottoliiketoimessa pankki ei anna asiakkaan käyttöön ulkomaan valuuttaa eikä suorita sille mitään valuutan ostoon tai myyntiin liittyviä rahoituspalveluja, joten pankki ei voi soveltaa lainan lyhentämiseen eri kurssia kuin se sovelsi lainan antopäivänä. Se katsoi myös, että riidanalainen sopimusehto ei ollut selkeä ja yksiselitteinen, koska sen perusteella ei ollut mahdollista määritellä, mihin seikkoihin lainan määrän ja sen lyhennyserien määrän laskentatavan ero perustuu.

    21.

    Valittaja valitti muutoksenhakutuomioistuimen antamasta tuomiosta.

    22.

    Se väitti, että riidanalainen sopimusehto kuuluu Unkarin siviililain 209 §:n 4 momentissa tarkoitetun poikkeuksen soveltamisalaan, koska sen nojalla pankki sai tuloja, jotka ovat osa velallisten saamastaan valuuttaluotosta maksamasta vastasuorituksesta, ja koska sillä katettiin luottolaitokselle valuutan markkinoilta ostamisesta aiheutuneita kuluja, joten sen kohtuuttomuutta ei ole tarpeen tutkia kyseisen lain 209 §:n 1 momentin nojalla.

    23.

    Vastapuolet puolestaan vaativat kohtuuttomuuden tutkimista. He väittivät erityisesti, ettei pankki voi vedota heitä vastaan pankkikäytäntöjen erityispiirteisiin ja siirtää heidän maksettavakseen pankille näistä käytännöistä mahdollisesti aiheutuvia kuluja. Luotonottajat olivat suostuneet siihen, että laina annettiin heille Unkarin forinteissa, joten pankin tulonlähteitä ja annettua lainaa ei ole hyväksyttävää sekoittaa toisiinsa. Riidanalainen sopimusehto oli lisäksi epäselvä.

    24.

    Tässä tilanteessa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

    ”1)

    Onko [direktiivin 93/13] 4 artiklan 2 kohtaa tulkittava siten, että kun on kyse sellaisesta lainasta, joka on ilmaistu ulkomaan valuuttana mutta tosiasiassa annettu kansallisessa valuutassa ja jonka kuluttaja voi maksaa takaisin ainoastaan kansallisessa valuutassa, vaihtokurssia koskeva sopimusehto, josta ei ole neuvoteltu erikseen, voi olla osa ’sopimuksen pääkohteen määrittelyä’?

    Jos näin ei ole, onko direktiivin [93/13] 4 artiklan 2 kohdan toisen ehdon perusteella katsottava, että [valuutan] osto- ja myyntikurssin välisestä erosta muodostuu korvaus, jonka asianmukaisuutta suoritettuun palveluun nähden ei voida arvioida kohtuuttomuuden toteamiseksi? Vaikuttaako tähän jotenkin se, onko rahalaitoksen ja kuluttajan välillä tosiasiallisesti toteutunut jokin valuuttakaupan toimi?

    2)

    Jos direktiivin [93/13] 4 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että kansallinen tuomioistuin voi tutkia kansallisen lainsäädännön estämättä myös mainitussa artiklassa tarkoitettujen sopimusehtojen kohtuuttomuuden siinä tapauksessa, että kyseisiä ehtoja ei ole laadittu selkeästi ja ymmärrettävästi, merkitseekö tämä viimeksi mainittu vaatimus, että sopimusehtojen sinällään on oltava kuluttajalle kieliopillisesti selkeitä ja ymmärrettäviä vai että tämän lisäksi sopimusehdon käytön taloudellisten perusteiden ja sen suhteen muihin sopimusehtoihin on myös oltava selkeitä ja ymmärrettäviä?

    3)

    Onko direktiivin [93/13] 6 artiklan 1 kohtaa ja unionin tuomioistuimen asiassa C-618/10, Banco Español de Crédito, antaman tuomion[ ( 5 )] 73 kohtaa tulkittava siten, että kansallinen tuomioistuin ei voi poistaa kuluttajan hyväksi kuluttajan kanssa tehdyn luottosopimuksen yleisiin ehtoihin kuuluvan kohtuuttoman ehdon pätemättömyyttä muuttamalla kyseistä sopimusehtoa tai täydentämällä sitä, jos siinä tapauksessa, että kyseinen ehto poistetaan, sopimus ei voi olla olemassa jäljelle jääneiden sopimusehtojen perusteella? Onko tältä osin merkitystä sillä, että kansallisessa lainsäädännössä on dispositiivinen säännös, joka siinä tapauksessa, että pätemätön ehto poistetaan, sääntelee kyseistä oikeudellista kysymystä?”

    25.

    Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet valittaja, Italian, Itävallan, Kreikan, Saksan, Tšekin ja Unkarin hallitukset sekä Euroopan komissio. Valittaja, Saksan ja Unkarin hallitukset sekä komissio osallistuivat 5.12.2013 pidettyyn istuntoon.

    III Ennakkoratkaisukysymykset

    26.

    Ennen ennakkoratkaisukysymysten tarkastelua esitän muutamia huomautuksia direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdan tarkoituksesta (ratio legis) ja soveltamisalasta.

    Alustavat huomautukset direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdan tarkoituksesta ja soveltamisalasta

    27.

    Direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohta ilmentää epäilemättä mahdollisuutta ottaa huomioon osapuolten tahdon autonomia ja sopimusvapaus, mikä on olennainen osa markkinataloutta.

    28.

    Kyseisen säännöksen nojalla poikkeussäännön, jonka nojalla tiettyjen sopimusehtojen kohtuuttomuutta ei voida tutkia, soveltamisen ehtona on kahden kumulatiivisen edellytyksen täyttyminen: ensinnäkin kyseisten ehtojen on liityttävä ”sopimuksen pääkohteeseen” tai ”hinnan tai korvauksen riittävyyteen tai vastineena toimitettaviin palveluihin ja tavaroihin” ja toiseksi ehtojen on oltava ”selkeästi ja ymmärrettävästi laadittuja”.

    29.

    Kuten direktiivin 93/13 valmisteluasiakirjoista ( 6 ) ilmenee, direktiivin lopullinen teksti, joka hyväksyttiin kohtuuttomien sopimusehtojen estämiseksi, ei ole läheskään yhtä kunnianhimoinen kuin komission ensimmäinen ehdotus, ( 7 ) sillä kompromissi oli löydettävä yhtäältä kuluttajansuojan ja kohtuuttomien sopimusehtojen alaan liittyvän jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisen tavoitteiden ja toisaalta osapuolten tahdon autonomian ja sopimusvapauden periaatteiden välillä, joista viimeksi mainitut kuuluvat olennaisena osana useimpien jäsenvaltioiden oikeusperinteeseen sopimusoikeuden alalla.

    30.

    Mainittu kompromissi ilmenee nähdäkseni kahdella tapaa.

    31.

    Ensinnäkin direktiivin 93/13 liitteessä oleva sopimusehtojen luettelo on vain suuntaa-antava, vaikka komissio oli ehdottanut tyhjentävän luettelon laatimista sopimusehdoista, joita olisi automaattisesti pidettävä kohtuuttomina.

    32.

    Toiseksi on erityisen merkillepantavaa, että direktiivissä tarkoitetaan ainoastaan sopimusehtoja, joista ei ole neuvoteltu erikseen (direktiivin 93/13 3 artikla), ja sopimusehtoja, jotka eivät koske sopimuksen pääkohteen määrittelyä tai hinnan tai korvauksen asianmukaisuutta suhteessa suoritukseen (4 artiklan 2 kohta).

    33.

    Neuvoston 22.9.1992 vahvistamasta yhteisestä kannasta käy selvästi ilmi, että direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdan säännös lisättiin, jotta arvioinnin ulkopuolelle voitaisiin jättää ”osapuolten sopimusvapaudesta suoraan seuraavat seikat”. Toisin sanoen esitettiin toive, ettei sopimussuhteen ytimeen (essentialia negotii) voitaisi vaikuttaa sen jälkeen, kun se on määritelty selkeiden ja ymmärrettävien ehtojen muodossa.

    34.

    Tällaisen säännöksen sisällyttäminen voi kuitenkin vaikuttaa paradoksaaliselta useistakin syistä.

    35.

    Ensinnäkin on yllättävää, että direktiivissä 93/13, jonka ensisijaisena tarkoituksena on kuluttajien suojelu, estetään samalla niiden sopimusehtojen, joista ei ole neuvoteltu erikseen ja jotka muodostavat sopimuksen ytimen, kohtuuttomuuden arviointi. ( 8 ) Tämä selittää varmasti sen, että tietyt jäsenvaltiot ovat päättäneet laajentaa direktiivin 93/13 tarjoamaa suojaa siten, etteivät ne ole sisällyttäneet täytäntöönpanosäädöksiinsä direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohtaan sisältyvää rajoitusta. ( 9 )

    36.

    Vaikka direktiivin 93/13 valmistelutöiden aikana selvästi esitetty toive osapuolten tahdon autonomian ja sopimusvapauden huomioon ottamisesta on ymmärrettävä, samalla voidaan pohtia, mikä tämän säännöksen tarkoitus on. Direktiivin 93/13 3 artiklan 1 kohdan mukaisesti direktiivissä ei nimittäin tarkoiteta sopimusehtoja, joista on erikseen neuvoteltu, joten sen 4 artiklan 2 kohtaa sovelletaan ainoastaan silloin, kun sopimusvapautta ei ole ilmaistu nimenomaisesti.

    37.

    Unionin tuomioistuin poisti tämän paradoksin osittain edellä mainitussa asiassa Caja de Ahorros y Monte de Piedad de Madrid antamassaan tuomiossa, jossa se täsmensi erityisesti 4 artiklan 2 kohdan tehtävää direktiivillä 93/13 käyttöön otetussa suojajärjestelmässä.

    38.

    Unionin tuomioistuin muistutti ensiksi, että direktiivissä 93/13 yhdenmukaistetaan ainoastaan vähimmäistasoisesti ja osittain kohtuuttomia sopimusehtoja koskevat kansalliset lainsäädännöt ja myönnetään samalla jäsenvaltioille mahdollisuus varmistaa kuluttajille siinä säädettyä korkeampi suojelun taso, minkä jälkeen se totesi, ettei kyseisessä säännöksessä pyritä määrittämään direktiivin 93/13 aineellista soveltamisalaa, vaan sen kohteena ovat yksinomaan sellaisten sopimusehtojen sisällöllisen valvonnan yksityiskohtaiset säännöt ja ulottuvuus, joista ei ole neuvoteltu erikseen ja joissa kuvataan elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välillä tehtyjen sopimusten olennaiset suoritukset. Unionin tuomioistuin totesi, ettei direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohta ole millään tavalla pakottava ja että direktiivin 4 artiklan 2 kohtaa ja 8 artiklaa on tulkittava siten, etteivät ne ole esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jolla sallitaan sellaisten sopimusehtojen kohtuuttomuuden tuomioistuinvalvonta, jotka koskevat sopimuksen pääkohteen määrittelyä tai hinnan tai korvauksen asianmukaisuutta suhteessa vastineena toimitettaviin palveluihin ja tavaroihin, vaikka nämä sopimusehdot on laadittu selkeästi ja ymmärrettävästi. Kun kansallisessa lainsäädännössä sallitaan kyseisen direktiivin 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun kaltaisten, elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välillä tehdyn sopimuksen sopimusehtojen kohtuuttomuuden täydellinen tuomioistuinvalvonta, sillä nimittäin varmistetaan direktiivin 8 artiklan mukaisesti kuluttajalle tässä direktiivissä säädettyä korkeampi suojan taso. ( 10 )

    39.

    Unionin tuomioistuimen ratkaisukäytäntöä noudattaen ja kuten jäljempänä esitän, näiden seikkojen johdosta direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitetut käsitteet pitäisi määritellä sellaisten itsenäisten perusteiden ( 11 ) perusteella, jotka eroavat kansallisella tasolla mahdollisesti noudatetuista toimintatavoista.

    40.

    Tämä tarkoittaa ensinnäkin, että perusteet, joiden avulla voidaan määritellä sopimuksen pääkohde tai toimitetun tavaran tai palvelun hinta-laatusuhde, on määriteltävä selkeästi riippumatta siitä, että kansallisella tuomioistuimella, jonka käsiteltäväksi asia on saatettu, on tässä yhteydessä harkintavaltaa.

    41.

    Toiseksi direktiivissä 93/13 tarkoitetun ”selkeyden ja ymmärrettävyyden” vaatimuksen ohella on otettava huomioon, että vaikka kuluttaja on kohtuullisen tarkkaavainen ja huolellinen, hän on heikommassa asemassa kuin elinkeinonharjoittaja, jonka kanssa hän tekee sopimuksia. Selkeys ja ymmärrettävyys eivät voi tarkoittaa ainoastaan muodollisia tai kielellisiä näkökohtia, vaan niissä on otettava huomioon kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välillä vallitseva tiedon epäsuhta.

    42.

    Näin ollen kansallisen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin on syytä vastata nämä seikat huomioiden.

    Ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys

    43.

    Kúria tiedustelee ensimmäisellä ennakkoratkaisukysymyksellään, voidaanko sellaisen sopimusehdon sisällön kohtuuttomuutta tutkia, jossa määrätään lainan antoon ja sen lyhentämiseen sovellettavista eri vaihtokursseista ja josta ei ole neuvoteltu erikseen, vai estääkö direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohta tällaisen tutkinnan, koska kyseinen sopimusehto liittyy sopimuksen pääkohteeseen tai suorituksen hinta-laatusuhteeseen.

    44.

    Unionin tuomioistuinta pyydetään yleisemmin määrittelemään, voidaanko kaikki velallisen maksaman rahallisen vastasuorituksen osatekijät luonnehtia sopimusehdoksi, jossa määritellään ”sopimuksen pääkohde”, vai kuuluuko ainoastaan koronmaksu sopimuksen pääkohteeseen luotonannon lisäksi (ensimmäinen näkökohta). Jos jälkimmäinen tulkinta on oikea, on myös selvitettävä, onko velvoite maksaa vaihtokurssien välinen ero osa korvausta direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdan toisen olettaman mukaisesti (toinen näkökohta).

    1. Ensimmäinen näkökohta: sopimuksen pääkohteen käsitteen rajaaminen

    45.

    Muistutan, että unionin tuomioistuin totesi jo edellä mainitussa asiassa Caja de Ahorros y Monte de Piedad de Madrid antamassaan tuomiossa, että direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitetaan ainoastaan elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välillä tehtyjen ”sopimusten olennaisia suorituksia”. ( 12 ) Sitä ei kuitenkaan pyydetty lausumaan siitä, koskiko riidanalainen sopimusehto olennaisia suorituksia.

    46.

    Tästä on muistettava, että ainoastaan kansallinen tuomioistuin voi määrittää lopullisesti, mitä tietyn sopimuksen olennaiset suoritukset sisältävät. Tämä tarkastelu edellyttää epäilemättä kyseisen sopimuksen kattavaa tutkimista, minkä lisäksi on tutkittava kaikki ne tosiseikat ja oikeudelliset seikat, jotka liittyvät kyseisen sopimuksen tekemiseen. ( 13 )

    47.

    Unionin tuomioistuin voi SEUT 267 artiklassa sille myönnetyn, unionin oikeuden tulkintaa koskevan toimivallan puitteissa kuitenkin vahvistaa yleisiä arviointiperusteita määrittääkseen direktiiviin 93/13 sisältyviä käsitteitä. ( 14 )

    48.

    Näin on käsiteltävässä asiassa tehtävä etenkin siksi, että erityisesti luottosopimusten tekemisen alalla vaikuttaa olevan vallalla useita tulkintatapoja. Ensimmäisen tulkintatavan mukaan, jota noudattaa erityisesti Supreme Court (Yhdistynyt kuningaskunta), ( 15 ) toisistaan ei ole tarpeen erottaa olennaisia hintatekijöitä (core terms) ja tietyistä ehdoista johtuvia kustannuksia (incidental terms), minkä vuoksi kaikki suoritukseen liittyvät maksuvelvoitteet kuuluvat direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun poikkeuksen piiriin. Saksan tuomioistuimet ja suurin osa Saksan oikeuskirjallisuudesta sen sijaan puoltavat huomattavasti suppeampaa tulkintatapaa. ( 16 )

    49.

    Määritelläkseen sopimuksen pääkohteen tuomioistuimen on mielestäni päätettävä tapauskohtaisesti, mitä olennaisia suorituksia on objektiivisesti pidettävä olennaisina sopimuksen yleisen rakenteen näkökulmasta. Tämä tarkastelu, jota ei voida määritellä abstraktisti, ei voi rajoittua sellaisten muuttujien tutkimiseen, jotka määrittävät tietyn sopimuksen kansallisen oikeuden näkökulmasta, vaan siinä on otettava huomioon sopimusehdoista johtuvat erityispiirteet.

    50.

    Tietyn sopimuksen pääkohde käsittää lisäksi yleensä useita toisiinsa erottamattomasti liittyviä näkökohtia, eikä tällaisen sopimuksen määrittelemiseksi riitä se, että viitataan siinä tarkoitetun palvelun tai tavaran osaan.

    51.

    Otan esimerkiksi auton myyntisopimuksen. Sopimuksen pääkohde ei ole mikä tahansa ajoneuvo, vaan sen on määriteltävä tarkoittavan tietyn merkkistä autoa, jolla on tietyt tekniset ominaispiirteet ja ulkomuoto.

    52.

    Palvelujen tarjoamista koskevasta sopimuksesta voidaan ottaa esimerkiksi kuluttajan ja matkanjärjestäjän välinen valmismatkaa koskeva sopimus. Sovellettavan kansallisen lainsäädännön ja käytännön näkökulmasta voidaan abstraktisti katsoa, että sopimuksen ytimeen kuuluvat epäilemättä paitsi kuljetuspalvelut myös sovitut majoituspalvelut, eikä näin ollen voida päätellä, että yksi näistä osatekijöistä olisi toissijainen toiseen nähden. Kyseiset kaksi osatekijää kuuluvat molemmat epäilemättä kyseisen sopimuksen pääkohteeseen.

    53.

    Jotta voitaisiin päätellä, että tietty sopimuksen ehto ei kuulu sen pääkohteeseen, asiaa käsittelevän kansallisen tuomioistuimen on päätettävä tapauskohtaisesti, määritelläänkö kyseisessä ehdossa tavalla tai toisella sopimuksen olennaisia oikeudellisia tai kaupallisia ominaispiirteitä. Tuomioistuimen on siis päätettävä tältä osin, onko kyseinen ehto olennainen osa suoritusta, johon sopimus perustuu, siten, että ilman tällaista ehtoa sopimus menettäisi yhden perustavista ominaispiirteistään tai se ei voisi enää olla olemassa jäljelle jäävien sopimusmääräysten perusteella.

    54.

    Hyödyllisen vastauksen antamiseksi ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle on määriteltävä, mitkä voivat käsiteltävässä asiassa olla luottosopimuksen olennaiset suoritukset.

    55.

    Edellä esittämäni mukaisesti tässä yhteydessä on otettava huomioon sekä sovellettavaan kansalliseen lainsäädäntöön liittyviä seikkoja että kyseisen sopimuksen sopimusehtoihin liittyviä seikkoja.

    56.

    Kulutusluottosopimus voidaan määritellä sopimukseksi, jonka nojalla luotonantaja lainaa luotonottajalle tietyn summan rahaa ja luotonottajan on maksettava luotonantajalle takaisin tämä laina sekä korot, jos kyse on korollisesta lainasta.

    57.

    Tämä määritelmä vastaa suurelta osin unionin oikeudessa, esimerkiksi luottosopimuksia koskevassa direktiivissä 2008/48/EY, ( 17 ) hyväksyttyä määritelmää mutta myös merkityksellisessä kansallisessa lainsäädännössä, eli käsiteltävässä asiassa Unkarin oikeudessa, esitettyä määritelmää. Unkarin siviililain 523 §:n 1 momentin sanamuodon mukaan rahoituslaitos sitoutuu luottosopimuksessa antamaan tietyn rahasumman velallisen käyttöön ja velallinen sitoutuu maksamaan summan takaisin sopimuksen mukaisesti. Unkarin siviililain 523 §:n 2 momentissa tarkoitetaan vastikkeella nimenomaisesti ainoastaan koronmaksua.

    58.

    Kun nimelliskorkokanta on olennainen osa luottosopimusta, miten on arvioitava sitä, että luotonantaja voi laskea lyhennyserät ulkomaan valuutan vaihtokurssin perusteella?

    59.

    Voidaan toki katsoa, että sopimuksen pääkohteen määrittelevän sopimusehdon käsitettä on tulkittava erittäin suppeasti ja ettei sopimuksen pääkohteen voida näin ollen katsoa käsittävän kaikkia luottosopimuksen osatekijöitä, jotka liittyvät velallisen kyseisessä järjestelyssä maksamaan rahamääräiseen vastikkeeseen. Toisistaan voitaisiin nimittäin erottaa ne sopimusmääräykset, jotka koskevat korkokannan määrittämistä ja jotka sisältyvät sopimuksen pääkohteeseen, ja ne sopimusmääräykset, jotka liittyvät kyseisestä luottomekanismista aiheutuviin toissijaisiin tai liitännäisiin kuluihin.

    60.

    Vaikka tätä yleistoteamusta ei ole helppo kiistää, kun kyseessä on luottosopimus sanan laajassa merkityksessä, en ole lainkaan vakuuttunut siitä, että toteamus pätee kaikkiin tapauksiin ja etenkään sellaiseen luottosopimukseen, joka on määritelty ”valuuttaluottosopimukseksi, jonka vakuutena on kiinnitys kiinteistöön”.

    61.

    Jos hyväksytään ajatus siitä, että sopimuksen pääkohteen käsite kattaa kaiken sen, minkä sopimuspuolet ovat sopimuksen selkeissä ehdoissa määritelleet pääkohteeksi, siksi, että se koskee kaikkia olennaisia velvollisuuksia, jotka on otettava huomioon suorituksen tai suoritusten vastikkeena, ( 18 ) mielestäni olisi pulmallista rajata sopimuksen kohde siten, että se käsittää ainoastaan nimelliskoron määrittämistä koskevat sopimusmääräykset.

    62.

    Ulkomaan valuutassa ilmoitetun lainan tapauksessa sopimusehto, jossa määritetään sovellettavat vaihtokurssit, kuuluu mitä todennäköisimmin sopimuksen pääkohteeseen, sillä se on hyvin otaksuttavasti yksi olennaisista muuttujista ja sitä ilman sopimuksen täytäntöönpano vaarantuisi. ( 19 ) Mielestäni tällainen sopimusehto eroaa selvästi postiosoituskulujen muuttamismenetelmästä, josta oli kyse asiassa Invitel, ( 20 ) ja viivästyskorkoja koskevasta sopimusehdosta, josta oli kyse edellä mainitussa asiassa Banco Español de Credito.

    63.

    Ulkomaan valuutan määräinen luottomekanismi perustuu nimittäin useaan osatekijään, jotka ovat lähtökohtaisesti erottamattomat. Ensinnäkin laina on mitä todennäköisimmin ulkomaan valuutan määräinen, vaikka se maksetaankin luotonottajalle kotimaan valuutassa, jossa luotonottaja myös maksaa sen takaisin. Toiseksi ulkomaan valuutassa ilmaistuun lainasummaan sovellettava korko on yleisesti ottaen alhaisempi kuin kotimaan valuutan määräiseen lainaan sovellettava korko. Kolmanneksi lainan lyhentäminen tapahtuu kotimaan valuutassa takaisinmaksuhetkellä sovellettavan vaihtokurssin mukaisesti. ( 21 )

    64.

    Tämä tulkinta ei osoita vääräksi näkemystä siitä, että kuluttajansuojaan liittyvistä pakottavista syistä kansallisen tuomioistuimen on mahdollisuuksien mukaan tulkittava sopimuksen pääkohteen käsitettä suhteellisen suppeasti. Direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua sopimuksen pääkohteen käsitettä määriteltäessä sen ulkopuolelle on jätettävä sellaiset määräykset, jotka ovat sopimuksen yleisessä rakenteessa luonteeltaan toissijaisia tai ylimääräisiä, mutta ei niitä, jotka liittyvät sopimuksen määrittäviin olennaisiin suorituksiin.

    65.

    Edellä esitetystä seuraa, ettei voida sulkea pois, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa luottosopimuksessa sopimusehto, jossa määritetään sovellettava vaihtokurssi, kuuluu sopimuksen pääkohteeseen, sillä se muodostaa yhden ulkomaan valuutan määräisen sopimuksen kantavista tekijöistä.

    66.

    Jos unionin tuomioistuin ei kuitenkaan päätä noudattaa tätä päätelmää, on määriteltävä, voidaanko valuutan osto- ja myyntikurssien väliseen eroon perustuvaa maksuvelvoitetta pitää osatekijänä, joka liittyy suoritetun palvelun hinta-laatusuhteeseen.

    2. Toinen näkökulma: voidaanko ulkomaan valuutan myynti- ja ostokurssin välistä eroa pitää luotonantajalle kuuluvaan korvaukseen liittyvänä osatekijänä?

    67.

    Pintapuolisen tarkastelun perusteella käsiteltävässä asiassa voitaisiin katsoa, että kyseinen käytäntö liittyy väistämättä hintatekijään, joten sitä voitaisiin valvoa sisällöllisesti direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdan nojalla ainoastaan, jos kyseistä sopimusehtoa ei ole laadittu selvästi ja ymmärrettävästi.

    68.

    Ei kuitenkaan pidä unohtaa, että kyse ei ole kaikista hintatekijöistä vaan ainoastaan hinnan tai korvauksen asianmukaisuudesta suhteessa vastineena toimitettaviin palveluihin ja tavaroihin. Kuten direktiivin 93/13 soveltamista koskevasta komission kertomuksesta ( 22 ) ilmenee, hinnan laskentatapaa tai sen muuttamistapoja koskevat sopimusehdot on alistettu kokonaan direktiivissä tarkoitetulle valvonnalle.

    69.

    Toinen direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu poissulkemisen mahdollisuus liittyy nähdäkseni erittäin harvinaisiin tapauksiin – kun tariffia ei ole –, ( 23 ) joissa suorituksen laadun ja suorituksesta maksetun korvauksen välille voidaan luoda lähes matemaattinen yhteys.

    70.

    Ulkomaan valuutassa tehdyn luottosopimuksen, jonka mukaan lainan antohetkellä sovelletaan valuutan ostokurssia ja sen lyhentämisen hetkellä myyntikurssia, sopimusehtoihin liittyvä problematiikka on seuraavanlainen.

    71.

    Jos pankki ei anna asiakkaan käyttöön erityistä palvelua vaan ulkomaan valuutta on ainoastaan viitearvo, kuten pääasiassa vaikuttaa olevan, voidaan katsoa, että ulkomaan valuutan osto- ja myyntihinnan välinen ero ei ole asianmukainen vastasuoritus ja että kyseisen sopimusehdon kohtuuttomuus voidaan tutkia. Jos sen sijaan ilmenee, että osto- ja myyntikurssin välisen eron ja suorituksen laadun välillä on suora yhteys, mikä ei nähtävästi voi olla mahdollista kyseisen eron vaihtelun vuoksi, tätä eroa koskevien määräyksien kohtuuttomuutta ei voida arvioida.

    72.

    Kaiken edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa ensimmäiseen kysymykseen, että direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että kun on kyse sellaisesta lainasta, joka on ilmaistu ulkomaan valuutassa mutta tosiasiassa annettu kansallisessa valuutassa ja jonka kuluttaja voi maksaa takaisin ainoastaan kansallisessa valuutassa, valuuttakurssia koskevan sopimusehdon, josta ei ole neuvoteltu erikseen, voidaan katsoa kuuluvan sopimuksen pääkohteeseen, jos sopimuksesta käy selvästi ilmi, että kyseinen sopimusehto on sen olennainen muuttuja. Valuutan myynti- ja ostokurssin välistä eroa ei sen sijaan voida pitää korvauksena, jonka asianmukaisuutta suhteessa palveluun nähden ei voida tutkia kohtuuttomuuden arvioimiseksi.

    Toinen ennakkoratkaisukysymys: vaatimus, joka koskee niiden sopimusehtojen selkeyttä ja ymmärrettävyyttä, jotka on jätetty direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla arvioinnin ulkopuolelle

    73.

    Toiseen kysymykseen, joka koskee direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua selkeyden ja ymmärrettävyyden vaatimusta, on aiheellista vastata ainoastaan, jos katsotaan, että ensimmäiseen kysymykseen on vastattava myöntävästi. Kuten edellä mainitsin, ei voida sulkea pois sitä, että ulkomaan valuutan määräisen luottosopimuksen sopimusehdot, joissa määritetään lainan antoon ja lyhentämiseen sovellettavat vaihtokurssit, liittyvät sopimuksen pääkohteeseen.

    74.

    Ennen kuin unionin tuomioistuin ryhtyy käsittelemään esitetyn kysymyksen asiasisältöä sen on aluksi selvitettävä, onko selkeän ja ymmärrettävän laadinnan vaatimus täytettävä myös silloin, kun kyseistä vaatimusta ei ole sisällytetty kansallisiin säännöksiin.

    75.

    Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin korosti nimittäin, että valittajan väitteiden mukaan asiaa käsittelevän tuomioistuimen oli mahdotonta tutkia, oliko riidanalaiset sopimusehdot laadittu selkeästi ja ymmärrettävästi, sillä Unkarin siviililain 209 §:n 4 momentti ei sisältänyt tällaista vaatimusta kyseisen luottosopimuksen tekohetkellä.

    76.

    Unionin oikeuden mukaisen tulkinnan velvollisuutta, jota myös kansallisten tuomioistuinten on noudatettava horisontaalisissa riita-asioissa, koskevasta unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ( 24 ) johtuu mielestäni varsin selvästi, että kansallisen tuomioistuimen on tulkittava kansallista lainsäädäntöään mahdollisuuksien mukaan siten, että direktiivin 93/13 sisältö ja tavoite otetaan huomioon, direktiivillä tavoitellun tuloksen saavuttamiseksi. ( 25 )

    77.

    Unionin oikeuden mukaisen tulkinnan velvollisuus on välttämätön siksikin, että unionin tuomioistuin on korostanut direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun selkeyden ja ymmärrettävyyden vaatimuksen merkitystä todetessaan, että jotta direktiivin 93/13 mukaiset kuluttajansuojaan liittyvät tavoitteet taattaisiin käytännössä, kyseinen 4 artiklan 2 kohta on aina pantava täytäntöön kokonaisuudessaan, joten ainoastaan selvästi ja ymmärrettävästi laadittujen sopimusehtojen kohtuuttomuuden arviointi on kiellettyä. ( 26 )

    78.

    Tästä seuraa, että asiaa käsittelevä kansallinen tuomioistuin voi tarkistaa (ja sen on tarkistettava), täyttävätkö kyseiset sopimusehdot direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdassa esitetyn avoimuuden vaatimuksen, ja tähän ei vaikuta se, sisältyikö kyseinen vaatimus myös riidanalaisen luottosopimuksen tekohetkellä nimenomaisesti sovellettuun kansalliseen lainsäädäntöön.

    79.

    Toiseksi on selvitettävä, tarkoittaako vaatimus, jonka mukaan sopimuksen pääkohteeseen tai suorituksen hinta-laatusuhteeseen liittyvien sopimusehtojen on oltava selkeät ja ymmärrettävät, jotta ne voitaisiin jättää kohtuuttomuuden arvioinnin ulkopuolelle, ainoastaan sopimusehtojen muodollista ja kielellistä asua vai tarkoittaako se laajemmin myös niitä taloudellisia seurauksia, joita aiheutuu riidanalaisen sopimusehdon soveltamisesta tai sen yhteydestä muihin ehtoihin.

    80.

    Jos heikomman osapuolen eli kuluttajan suojeleminen kuitenkin edellyttää, että direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohtaan sisältyviä pääkohteen ja hinnan käsitteitä tulkitaan selkeästi ja objektiivisesti, myös avoimuuden vaatimusta on tulkittava laajasti. Kuten komissio on korostanut, kuluttajalla voi olla vaikeuksia arvioida tarkkaan tiettyjen sopimusehtojen seurauksia siitä huolimatta, että ne on laadittu kieliopillisesti selkeästi, kun otetaan huomioon, että hän on tiedon määrän perusteella heikommassa asemassa kuin elinkeinonharjoittaja.

    81.

    Näin ollen sopimusehdon selkeyden ja ymmärrettävyyden tutkiminen ei voi rajoittua ainoastaan ehdon kieliasuun. Sopimusehdon selkeyttä ja ymmärrettävyyttä on arvioitava siltä pohjalta, tarjoaako se kuluttajalle tiedot, joiden avulla hän pystyy arvioimaan tietyn sopimuksen tekemiseen liittyvät edut ja haitat sekä riskit, joita häneen kohdistuu sopimuksen täytäntöönpanosta. Kuluttajan on ymmärrettävä paitsi sopimusehdon sisältö myös siihen liittyvät velvollisuudet ja oikeudet. ( 27 )

    82.

    Tämä tulkinta vaikuttaa lisäksi saavan tukea unionin tuomioistuimen uusimmasta oikeuskäytännöstä.

    83.

    Unionin tuomioistuin täsmensi nimittäin asiassa RWE Vertrieb antamassaan tuomiossa, ( 28 ) joka koski direktiivin 93/13 5 artiklan – jossa elinkeinonharjoittajien edellytetään laativan kuluttajille esitetyt sopimusehdot ”selkeästi ja ymmärrettävästi” – tulkintaa, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä oli kyseisen asian olosuhteiden perusteella varmistaa, että kuluttaja pystyy ennakoimaan hänelle mahdollisesti aiheutuvien kulujen suuruuden.

    84.

    Vaikka kyseinen oikeuskäytäntö liittyy direktiivin 93/13 5 artiklan tulkintaan, se pätee mielestäni yhtä hyvin direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuun avoimuuden vaatimukseen, sillä kyseisellä säännöksellä on merkittävä vaikutus siinä mielessä, että sen nojalla tiettyjen sopimusmääräysten kohtuuttomuutta ei voida arvioida. Kyseisen sopimusehdon selkeyttä ja ymmärrettävyyttä koskevia vaatimuksia ei pidä supistaa liikaa, sillä sisällöllisen valvonnan edellytyksenä on näiden vaatimusten täyttyminen, ja se toimivaltaisen kansallisen tuomioistuimen on todettava kaikkien käsiteltävän asian olosuhteiden osalta.

    85.

    En halua ennakoida kansalliselle tuomioistuimelle kuuluvan tarkastelun tulosta, mutta ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen pääasiassa toimittamista tiedoista käy ilmi, että lainan antoon ja sen lyhentämiseen sovellettavia vaihtokursseja koskevat sopimusmääräykset on ilmaistu kielellisesti tarkasteltuna selkeästi. Riidanalaisen sopimuksen I/1 kohdassa määrätään, että ”lainan määrä valuutassa määritellään pankin lainanantopäivänä soveltaman valuutan ostokurssin mukaisesti”. Sopimuksen III/2 kohdan mukaan taas ”luotonantaja määrää kunkin kuukausierän määrän Unkarin forintteina [ulkomaan] valuutan sen myyntikurssin mukaan, jota pankki soveltaa eräpäivää edeltävänä päivänä”.

    86.

    Vaikka nämä ehdot ovat selkeät, niiden täydestä ymmärrettävyydestä voi olla epäilystä. Voidaan nimittäin pohtia, osaako kyseinen kuluttaja arvioida tarkkaan luottosopimuksen ehdon taloudelliset seuraukset, kun siinä viitataan kuluttajan maksettavaksi kuuluvien summien osalta valuutan ostohintaan (eikä sen myyntihintaan).

    87.

    Jos kuluttaja pystyi, toisin kuin komissio väittää, suurelta osin arvioimaan riskin, jolle hän altistuisi kotimaan valuutan määräisen lainansa määrän osalta ulkomaan viitevaluutan kurssin noustessa, koska hänen tekemänsä luottosopimus oli ulkomaan valuutan määräinen, ei sen sijaan ole lainkaan selvää, ymmärsikö kuluttaja, mistä syystä lyhennyserät oli laskettava ulkomaan valuutan myyntikurssin perusteella, vaikka laina oli maksettu hänelle ulkomaan valuutan ostokurssin mukaisesti, koska tätä seikkaa ei ollut selitetty sen paremmin sopimuksessa kuin sen tekemisen yhteydessäkään.

    88.

    Kuinka moni kuluttaja nimittäin ymmärtää valuutan myyntihinnan ja sen ostohinnan välisen eron merkityksen, vaikka toimiikin kohtuullisen tarkkaavaisesti ja huolellisesti? Arvopaperimarkkinoiden yleisestä käytännöstä poiketen valuuttojen osto ja myynti tapahtuu valuuttapareissa (cross) eli suhteessa toiseen valuuttaan. Avistakursseja (spot) ei siis ole vain yhtä vaan kaksi. ( 29 ) Valuutan osto- ja myyntihinnan välinen ero (spread), joka määräytyy suurelta osin tietyillä markkinoilla olevien toimijoiden määrän ja laadun perusteella, voi olla huomattavan suuri. Pankki- ja rahoitusalan ammattilaiset ja alasta kiinnostuneet hallitsevat yleensä hyvin nämä asiat, mutta keskivertokuluttaja ei sen sijaan välttämättä ole perehtynyt niihin. ( 30 )

    89.

    Kansallisen tuomioistuimen on joka tapauksessa varmistettava, pystyikö keskivertokuluttaja arvioimaan ostohintaa (myyntihinnan sijasta) koskevan viittauksen tarkat seuraukset niiden tietojen perusteella, jotka elinkeinonharjoittaja esitti hänelle ennen sopimuksen tekoa.

    90.

    Asiaa käsittelevän tuomioistuimen on selvitettävä, saattoiko kuluttaja ymmärtää hänelle riidanalaisen sopimuksen tekemisen yhteydessä esitettyjen objektiivisten tietojen perusteella, että koska sekä korot että riskit olivat väistämättä sidoksissa kotimaan valuutan (jossa kuluttaja maksoi lainansa takaisin) ja ulkomaan viitevaluutan välisen vaihtokurssin muutoksiin, hänelle koitui asiaan perehtymättömänä lisäkustannuksia valuutan myynti- ja ostohinnan välisestä erosta.

    91.

    Mikäli ensimmäiseen kysymykseen vastataan myöntävästi, ehdotan edellä esitetyn perusteella, että unionin tuomioistuin vastaa toiseen kysymykseen, että direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että asiaa käsittelevän tuomioistuimen on tutkittava kyseessä olevien sopimusehtojen kohtuuttomuus, kun niitä ei ole laadittu selkeästi ja ymmärrettävästi, kyseisen sopimuksen tekopäivänä sovelletun kansallisen lainsäädännön unionin oikeuden mukaisen tulkinnan perustella. Sopimusehtojen selkeyden ja ymmärrettävyyden tutkinnassa on otettava huomioon kaikki käsiteltävän asian olosuhteet ja erityisesti ne tiedot, jotka kuluttajalle on annettu sopimuksen teon yhteydessä, ja siinä on täysin muodollisten ja kielellisten seikkojen arvioinnin lisäksi arvioitava tarkkaan kyseisten ehtojen taloudelliset seuraukset ja niiden väliset suhteet.

    Kolmas kysymys: kansallisen tuomioistuimen toimivalta muuttaa kohtuuttomaksi luonnehdittua sopimusehtoa tai korvata se

    92.

    Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että muutoksenhakutuomioistuin, joka totesi, että lyhennyserien ulkomaisen viitevaluutan osto- ja myyntikurssin väliseen erotukseen perustuvaa laskutapaa koskeva sopimusehto oli kohtuuton, päätti Unkarin siviililain 237 §:n 2 momentin ( 31 ) nojalla, että pääasiassa kyseessä olevaa luottosopimusta oli muutettava siten, että lainan lyhennyserät oli laskettava pankin soveltaman ostokurssin perusteella.

    93.

    Muutoksenhakutuomioistuimen tekemä muutos herättää kuitenkin kysymyksen siitä, onko muutos ristiriidassa edellä mainitussa asiassa Banco Español de Credito annetussa tuomiossa vahvistetun ratkaisun kanssa.

    94.

    Muistutan, että unionin tuomioistuinta pyydettiin mainitussa asiassa toteamaan, oliko direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohta esteenä jäsenvaltion säännöstölle, jossa sallitaan se, että kansallinen tuomioistuin, joka toteaa elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisessä sopimuksessa olevan kohtuuttoman ehdon mitättömäksi, täydentää kyseistä sopimusta muuttamalla ehdon sisältöä.

    95.

    Unionin tuomioistuin vastasi myöntävästi ja perusti kantansa direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdan sanamuotoon ja laajemmin direktiivin 93/13 tavoitteisiin ja yleiseen rakenteeseen. Tässä yhteydessä se korosti, että mahdollisuus muuttaa kohtuuttomien ehtojen sisältöä saattaisi vaarantaa direktiivin 93/13 7 artiklassa tarkoitetun pitkän aikavälin tavoitteen toteutumisen. Tällainen mahdollisuus nimittäin myötävaikuttaisi sen ehkäisevän vaikutuksen poistumiseen, joka kohdistetaan elinkeinonharjoittajiin jättämällä yksinkertaisesti soveltamatta tällaisia kohtuuttomia ehtoja kuluttajiin nähden, koska elinkeinonharjoittajat olisivat taipuvaisia jatkamaan tällaisten ehtojen käyttämistä tietoisina siitä, että vaikka ehdot julistettaisiin pätemättömiksi, kansallinen tuomioistuin voisi kuitenkin täydentää sopimusta tarvittavilta osin näiden elinkeinonharjoittajien etujen takaamiseksi. Tämän vuoksi on niin, että mikäli kansalliselle tuomioistuimelle annettaisiin tällainen mahdollisuus, tämä ei itsessään takaisi yhtä tehokasta kuluttajansuojaa kuin näiden kohtuuttomien ehtojen soveltamatta jättäminen. ( 32 )

    96.

    Tältä osin on tärkeä korostaa, että unionin tuomioistuin pyrki luomaan tasapainon sopimuksessa tarkoitettujen osapuolten oikeuksien ja velvoitteiden välille tilanteessa, jossa riidanalaisen sopimuksen piti säilyä ”pääsääntöisesti muuttamattomana lukuun ottamatta kohtuuttomien ehtojen poistamista siltä osin kuin tällainen sopimuksen pysyttäminen on kansallisen oikeuden säännösten mukaan oikeudellisesti mahdollista” (tuomion 65 kohta).

    97.

    Kun katsotaan, että tuomioistuin ei saa muuttaa kohtuuttomaksi katsomansa sopimusehdon sisältöä mutta voi sen sijaan yksinkertaisesti jättää soveltamatta sitä, viitataan tilanteeseen, jossa sopimuksen yleisessä rakenteessa toissijaisen riidanalaisen ehdon poistaminen ei vaaranna kyseisen sopimuksen olemassaoloa eikä ole kuluttajan etujen vastaista.

    98.

    Tämä hypoteettinen tilanne eroaa pääasian tilanteesta, jossa kohtuuttomaksi todetun sopimusehdon poistaminen estää sopimuksen toteuttamisen, mistä aiheutuu erittäin haitallisia vaikutuksia kuluttajalle. Sovellettavaa vaihtokurssia koskevien ehtojen poistaminen estäisi nimittäin luottosopimuksen täytäntöönpanon. Kuluttaja joutuisi hyvin todennäköisesti myös maksamaan koko jäljellä olevan lainamäärän välittömästi takaisin pankille. Koska kuluttaja ei lähtökohtaisesti pystyisi maksamaan koko lainasummaa takaisin välittömästi, luottosopimuksen kiinteistövakuus todennäköisesti realisoitaisiin.

    99.

    Käsiteltävässä asiassa ei myöskään mielestäni ole tarpeen eikä tarkoituksenmukaista laajentaa unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä koskenaan tilannetta, jossa kansallinen tuomioistuin voisi korvata kohtuuttomaksi todetun pätemättömän ehdon dispositiivisilla kansallisilla säännöksillä.

    100.

    Lähtökohtaisesti mikään ei mielestäni estä sitä, että kansallinen tuomioistuin poistaa sopimusehdon kohtuuttomuuden sopimusoikeuden periaatteiden mukaisesti korvaamalla sen dispositiivisella kansallisen oikeuden säännöksellä. Ehdon korvaaminen tällaisella säännöksellä, jonka ei myöskään pitäisi sisältää kohtuuttomia ehtoja, ( 33 ) siten, että sopimus voi olla olemassa vielä riidanalaisen ehdon poistamisen jälkeen ja sitoa edelleen osapuolia, on mielestäni direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdan tavoitteiden mukainen.

    101.

    Unionin lainsäätäjä tavoitteli direktiivillä 93/13 sopimuspuolten välistä tasapainoa siten, että samalla säilytetään lähtökohtaisesti koko sopimuksen pätevyys, eikä pyrkinyt kaikkien kohtuuttomia sopimusehtoja sisältävien sopimusten toteamiseen pätemättömiksi. ( 34 )

    102.

    Jos tällaista korvaamista ei sen sijaan sallittaisi ja tuomioistuimen olisi todettava sopimus pätemättömäksi, pätemättömyysseuraamuksen ehkäisevä vaikutus vaarantuisi. Tällainen pätemättömäksi toteaminen johtaisi nimittäin tavanomaisesti koko jäljellä olevan lainan määrän erääntymiseen, mikä voisi ylittää kuluttajan taloudellisen kapasiteetin, ja rankaisisi näin pikemminkin kuluttajaa kuin luotonantajaa, joka on elinkeinonharjoittaja, sillä tällainen seuraamus ei kannustaisi luotonantajaa välttämään kohtuuttomien ehtojen sisällyttämistä sopimuksiin.

    103.

    Tällaisessa tilanteessa on tarpeen saattaa sopimus päteväksi korvaamalla ehto dispositiivisella säännöksellä, jos tämä on mahdollista sovellettavan kansallisen lainsäädännön nojalla, mikä kansallisen tuomioistuimen on arvioitava, jotta voidaan taata osapuolten todellinen tasaveroisuus ja suojata kuluttajaa kohtuuttomilta ehdoilta – mikä on direktiivin 93/13 pääasiallinen tavoite – ja säilyttää direktiivillä käyttöön otetun suojamekanismin tehokas vaikutus.

    104.

    Olen tietoinen, ettei unionin tuomioistuimelle esitetty juuri tätä kysymystä eivätkä asianosaiset ja muut osapuolet ole näin ollen keskustelleet siitä, ( 35 ) ja mielestäni on tärkeä korostaa, että korvaamista koskevalla toimivallalla on oltava rajansa: tuomioistuimen toimenpiteellä on mahdollisuuksien mukaan ainoastaan palautettava elinkeinonharjoittajien ja näiden sopimuskumppaneina olevien kuluttajien välinen yhdenvertaisuus. ( 36 )

    105.

    Tuomioistuimen ei pidä toiminnallaan horjuttaa sopimussuhteen tasapainoa siten, että se valtion elimenä puuttuu sopimukseen sen tekemisen jälkeen. On nimittäin yleisesti tiedossa, että sopimuksia säännellään lähtökohtaisesti sopimuksen tekohetkellä voimassa olevalla lailla ja että kolmannen osapuolen, myös valtion, kun se käyttää lainsäädäntövaltaa, puuttumiseen on suhtauduttava varovaisesti, sillä se voi vaarantaa sopimusvapauden ja siitä seuraavan vapaan kilpailun. ( 37 )

    106.

    Kolmanteen kysymykseen on siten vastattava, että vaikka kansallinen tuomioistuin ei voi direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdan nojalla poistaa kuluttajan hyväksi kohtuuttoman ehdon pätemättömyyttä muuttamalla kyseistä sopimusehtoa, mikään ei estä sitä soveltamasta kansallisen oikeuden dispositiivista säännöstä, jolla voidaan korvata pätemätön sopimusehto, kunhan sopimus voi kohtuuttoman ehdon poistamisen jälkeen olla oikeudellisesti olemassa kansallisen oikeuden säännösten nojalla.

    IV Ratkaisuehdotus

    107.

    Edellä esitetyn tarkastelun perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Kúrian esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:

    1)

    Kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY 4 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että kun on kyse sellaisesta lainasta, joka on ilmaistu ulkomaan valuutassa mutta tosiasiassa annettu kansallisessa valuutassa ja jonka kuluttaja voi maksaa takaisin ainoastaan kansallisessa valuutassa, valuuttakurssia koskevan sopimusehdon, josta ei ole neuvoteltu erikseen, voidaan katsoa kuuluvan sopimuksen pääkohteeseen, jos sopimuksesta käy selvästi ilmi, että kyseinen sopimusehto on sen olennainen muuttuja. Valuutan myynti- ja ostokurssin välistä eroa ei sen sijaan voida pitää korvauksena, jonka asianmukaisuutta suhteessa palveluun ei voida tutkia kohtuuttomuuden arvioimiseksi.

    2)

    Direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että asiaa käsittelevän tuomioistuimen on tutkittava kyseessä olevien sopimusehtojen kohtuuttomuus, kun niitä ei ole laadittu selkeästi ja ymmärrettävästi, kyseisen sopimuksen tekopäivänä sovelletun kansallisen lainsäädännön unionin oikeuden mukaisen tulkinnan perusteella. Sopimusehtojen selkeyden ja ymmärrettävyyden tutkinnassa on otettava huomioon kaikki käsiteltävän asian olosuhteet ja erityisesti ne tiedot, jotka kuluttajalle on annettu sopimuksen teon yhteydessä, ja siinä on täysin muodollisten ja kielellisten seikkojen arvioinnin lisäksi arvioitava tarkkaan kyseisten ehtojen taloudelliset seuraukset ja niiden väliset suhteet.

    3)

    Vaikka kansallinen tuomioistuin ei voi direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdan nojalla poistaa kuluttajan hyväksi kohtuuttoman ehdon pätemättömyyttä muuttamalla kyseistä sopimusehtoa, mikään ei estä sitä soveltamasta kansallisen oikeuden dispositiivista säännöstä, jolla voidaan korvata pätemätön sopimusehto, kunhan sopimus voi kohtuuttoman ehdon poistamisen jälkeen olla oikeudellisesti olemassa kansallisen oikeuden säännösten nojalla.


    ( 1 )   Alkuperäinen kieli: ranska.

    ( 2 )   Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ilmoitti, että Magyar Nemzeti Bankin (Unkarin kansallispankki) vuoden 2012 toista vuosipuoliskoa koskevien tietojen mukaan unkarilaisten kotitalouksien luottolaitoksilta ottamien lainojen määrä vastaa 32,56 prosenttia bruttokansantuotteesta ja ulkomaan valuutan määräisten lainojen, jollaisesta on kyse myös pääasiassa, osuus bruttokansantuotteesta on 18,54 prosenttia eli 5289 miljardia Unkari forinttia. Erityisesti Sveitsin frangin määräisiä lainoja on tarjottu laajalti Unkarin lisäksi myös muissa jäsenvaltioissa, kuten Puolassa ja Kroatiassa.

    ( 3 )   On huomattava, että kansallisesti on toteutettu tiettyjä toimenpiteitä, jotta vaihtokurssiriskin sisältävät luottosopimukset luokiteltaisiin sopimattomaksi ja harhaanjohtavaksi kaupalliseksi menettelyksi, sillä kaikki kuluttajat eivät ole ymmärtäneet riskejä, joille he ovat altistuneet, koska pankit eivät ole täyttäneet tiedonantoon, neuvontaan ja varoittamiseen liittyvää velvollisuuttaan. Tietyt jäsenvaltiot ovat ennen kaikkea katsoneet, että vaihtokurssiriskin sisältävien valuuttaluottojen markkinointia yksityishenkilöille olisi säänneltävä.

    ( 4 )   Kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annettu neuvoston direktiivi (EYVL L 95, s. 29).

    ( 5 )   Asia C‑618/10, Banco Español de Crédito, tuomio 14.6.2012.

    ( 6 )   Kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista annettavasta direktiivistä 22.9.1992 vahvistettu neuvoston yhteinen kanta, asiakirja 8406/1/92 (EYVL C 283, s. 1, nro 2).

    ( 7 )   Kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista annettavaksi neuvoston direktiiviksi 3.9.1990 esitetty komission ehdotus (KOM(90) 322 lopullinen). Direktiivin 93/13 syntyhistoriasta ja uuden 4 artiklan 2 kohdan sisällyttämiseen liittyvästä oikeuskirjallisuudesta ks. julkisasiamies Trstenjakin 29.10.2009 esittämä ratkaisuehdotus asiassa C-484/08, Caja de Ahorros y Monte de Piedad de Madrid, tuomio 3.6.2010 (Kok., s. I-4785; erityisesti ratkaisuehdotuksen 61–66 kohta).

    ( 8 )   Julkisasiamies Tizzano korosti vastaavasti asiassa C-144/99, komissio v. Alankomaat, jossa annettiin tuomio 10.5.2001 (Kok., s. I-3541), 23.1.2001 esittämässään ratkaisuehdotuksessa, että ”siitä, että sopimusehtoihin, joiden kohteena ovat olennaiset suoritukset, ei sovelleta vakioehtoja koskevia säännöksiä, aiheutuu huomattava rajoitus direktiivin soveltamisalaan. Riittää kun ajatellaan, mitä seurauksia tästä aiheutuu kaikille sellaisille sopimuksille, esimerkiksi vakuutussopimuksille, joiden pääkohteen, esimerkiksi vakuutusriskin, määrittelyyn liittyy erityistä tulkinnanvaraa”.

    ( 9 )   Ks. tästä komission 27.4.2000 esittämä kertomus direktiivin 93/13 soveltamisesta (KOM(2000) 248 lopullinen). Kertomuksessa korostetaan, että vaikka suuri osa jäsenvaltioista ei ole pannut täytäntöön tätä soveltamisalan rajoitusta, siitä ei ole aiheutunut ongelmia käytännön soveltamisessa. Kertomuksessa todetaan seuraavaa: ”Kyseisten jäsenvaltioiden tuomioistuimet eivät ole ryhtyneet tarkistamaan hintoja eivätkä muuttamaan sopimuksen pääkohtia olennaisesti tai poikkeuksetta, kuten tietyissä oikeusopeissa ja tietyissä elinkeinonharjoittajapiireissä pelättiin. Useimmissa tapauksissa onkin niin, että kilpailuolosuhteiden mukainen hinta tai sopimuksen kohteen selvästi ja ymmärrettävästi määrittelevät ehdot eivät aiheuta sellaisia ongelmia, jotka olisi ratkaistava kohtuuttomia ehtoja koskevan lainsäädännön avulla. Kuitenkin näiden tekijöiden jättäminen direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle synnyttää tulkintavaikeuksia, jotka haittaavat säädöksen moitteetonta soveltamista.”

    ( 10 )   Em. asia Caja de Ahorros y Monte de Piedad de Madrid, tuomion 42–44 kohta.

    ( 11 )   Ks. julkisasiamies Trstenjakin em. asiassa Caja de Ahorros y Monte de Piedad de Madrid esittämän ratkaisuehdotuksen 68 kohta.

    ( 12 )   Ks. em. tuomion 34 kohta.

    ( 13 )   Ks. kansallisen tuomioistuimen tehtävästä asiassa C-137/08, VB Pénzügyi Lízing, 9.11.2010 annettu tuomio (Kok., s. I-10847, 49 kohta).

    ( 14 )   Ks. vastaavasti asia C-237/02, Freiburger Kommunalbauten, tuomio 1.4.2004 (Kok., s. I-3403, 22 kohta).

    ( 15 )   Ks. mm. asia Office of Fair Trading v. Abbey National [2009] UKSC 6.

    ( 16 )   Tarkempi selvitys jäsenvaltioiden tulkintatapojen eroista ks. erityisesti Law Commissionin ja Scottish Law Commissionin Issues paper, 25.7.2012 (Unfair Terms in Consumer contracts: a new approach?), erityisesti 7.55–7.66 kohta osoitteessa: http://lawcommission.justice.gov.uk/docs/unfair_terms_in_consumer_contracts_issues.pdf. Ks. myös Schillig, M., ”Directive 93/13 and the ’price term exemption’: a comparative analysis in the light of the ’market for lemons’ rationale”, ICLQ (2011), osa 60 (4), s. 933–963.

    ( 17 )   Kulutusluottosopimuksista ja neuvoston direktiivin 87/102/ETY kumoamisesta 23.4.2008 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EUVL L 133, s. 66, oikaisut EUVL 2009 L 207, s. 14, EUVL 2010 L 199, s. 40 ja EUVL 2011 L 234, s. 46), jonka 3 artiklan c alakohdassa määritellään luottosopimuksen tarkoittavan ”sopimusta, jonka mukaan luotonantaja myöntää tai lupaa myöntää kuluttajalle luottoa maksun lykkäyksen, lainan tai muun vastaavan taloudellisen järjestelyn muodossa, lukuun ottamatta palvelun jatkuvaa suorittamista tai samantyyppisten tavaroiden jatkuvaa toimittamista koskevia sopimuksia, joiden mukaan kuluttaja maksaa palvelut tai tavarat niiden toimittamisen ajan maksuerissä”.

    ( 18 )   Julkisasiamies Trstenjak totesi asiassa C‑453/10, Pereničová ja Perenič, jossa annettiin tuomio 15.3.2012, 29.11.2011 esittämässään ratkaisuehdotuksessa vastaavasti seuraavaa: ”Luokittelemisesta direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdassa mainittuihin kohteisiin on syytä huomauttaa, että unionin lainsäätäjä pitää todellisen vuosikoron ilmoittamista tärkeänä siksi, että se koskee lopultakin yhtä luottosopimuksen pääkohteista. Se sisältää nimittäin tiedon kustannuksista, jotka luotonsaajan on korvattava luotonantajalle lainan myöntämisestä. Kuluttajasopimuksista johtuvien sopimuspuolten oikeuksien ja velvollisuuksien rakenteessa todellinen vuosikorko on näin ollen korvaus luotonantajan pääsuorituksesta. Vastaavasti myös sopimusehtoa, joka sisältää virheellisiä tietoja kustannuksista esimerkiksi siksi, että todellinen vuosikorko on laskettu väärin, voidaan direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdan nojalla valvoa sisällöllisesti, jos ehtoa ei ole laadittu selkeästi ja ymmärrettävästi” (117 kohta).

    ( 19 )   Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin mainitsi käsiteltävässä asiassa kolmannen kysymyksen yhteydessä, että riidanalaisen luottosopimuksen pätevyys ja täytäntöönpano vaarantuisivat, jos riidanalainen sopimusehto poistettaisiin.

    ( 20 )   Asia C‑472/10, Invitel, tuomio 26.4.2012.

    ( 21 )   Unkarin siviililain 231 §:n 2 momentissa säädetään nimenomaan, että ”muussa valuutassa [kuin täytäntöönpanopaikan laillisessa valuutassa] ilmaistu velka on muunnettava kotimaan valuuttaan maksuhetkellä voimassa olevan vaihtokurssin mukaisesti”.

    ( 22 )   Em. kertomus, 27.4.2000 (s. 15 ja 16).

    ( 23 )   Schillig, M. korosti edellä em. artikkelissaan, että tällaista poissulkemista koskevaa vaihtoehtoa voidaan soveltaa vain harvoin (s. 947). Hän totesi, ettei hinta-laatusuhdetta valvota, koska olemassa ei ole lainmukaista standardia, joka voisi tarjota suuntaviivat tällaiselle valvonnalle.

    ( 24 )   Ks. mm. asia C-106/89, Marleasing, tuomio 13.11.1990 (Kok., s. I-4135, Kok. Ep. X, s. 599, 8 kohta) ja asia C-472/93, Spano ym., tuomio 7.12.1995 (Kok., s. I-4321, 17 kohta).

    ( 25 )   Ks. mm. yhdistetyt asiat C-240/98-C-244/98, Océano Grupo Editorial ja Salvat Editores, tuomio 27.6.2000 (Kok., s. I-4941, 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

    ( 26 )   Ks. em. asia komissio v. Alankomaat ja em. asia Caja de Ahorros y Monte de Piedad de Madrid, tuomion 39 kohta.

    ( 27 )   Nämä kaksi käsitettä (”selkeä” ja ”ymmärrettävä”) on tulkittava juuri tällä tavoin. Selkeys vaikuttaa liittyvän lähinnä sopimusehdon kieliasuun. Ehdon ymmärrettävyys tarkoittaa puolestaan käytettyjen käsitteiden tarkan merkityksen ymmärtämistä.

    ( 28 )   Asia C-92/11, RWE Vertrieb, tuomio 21.3.2013.

    ( 29 )   Talousalan ja muun lehdistön säännöllisesti ilmoittama yksi valuuttakurssi on näiden kahden vaihtokurssin keskiarvo.

    ( 30 )   En halua ennakoida kansallisen tuomioistuimen antamaa ratkaisua, mutta tässä sopimuksessa ei nähdäkseni selitetä millään tavalla, mistä ulkomaan valuutan osto- ja myyntikurssin välinen ero johtuu.

    ( 31 )   Kyseisessä säännöksessä todetaan seuraavaa: ”Jos ennen sopimuksen tekoa vallinneen tilanteen palauttaminen on mahdotonta, tuomioistuin voi todeta sopimuksen sovellettavaksi siihen saakka, kunnes se on antanut ratkaisunsa. Pätemätön sopimus voidaan todeta päteväksi, jos pätemättömyyden syy on poistettavissa poistamalla suhteeton etu, erityisesti koronkiskontasopimusten osalta, kun epäsuhta osapuolten suoritusten välillä on ilmeinen. Tällaisessa tilanteessa on määrättävä mahdollisesti ilman vastasuoritusta jäävien suoritusten palauttamisesta.”

    ( 32 )   Ks. em. asia Banco Español de Credito, tuomion 69 ja 70 kohta.

    ( 33 )   Ks. direktiivin 93/13 johdanto-osan 13. perustelukappale, jonka mukaan ”jäsenvaltioiden lakien ja asetusten, joissa suoraan tai välillisesti vahvistetaan kuluttajasopimusten ehdot, osalta oletetaan, että ne eivät sisällä kohtuuttomia ehtoja”.

    ( 34 )   Em. asia Pereničová ja Perenič, tuomion 31 kohta.

    ( 35 )   Valittaja on kuitenkin todennut huomautuksissaan, että dispositiivisten säännösten mahdollinen soveltaminen on hypoteettinen kysymys, sillä pääasiassa kyseessä olevan luottosopimuksen tekemishetkellä ei ollut voimassa tällaista sääntelyä. Se totesi myös, että jos tuomioistuin toteaisi dispositiivisen säännöksen soveltamisen olevan pakollista, se rajoittaisi huomattavasti sopimusvapautta.

    ( 36 )   Ks. em. asia Banco Español de Credito, tuomion 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.

    ( 37 )   Vaikka ennakkoratkaisupyynnössä ei nimenomaisesti mainita kyseisiä dispositiivisia säännöksiä, Unkarin hallituksen toimittamista tiedoista ilmenee, että kyseisen sopimuksen tekohetkellä voimassa olleet dispositiiviset säännökset, joihin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tuntuu viittaavan, ovat luottolaitoksista ja rahoitusyhtiöistä annetun lain nro CXII/1996 200 A § luettuna yhdessä sen 234 A §:n kanssa. Näiden säännösten, joita sovelletaan kaikkiin 27.11.2010 voimassa olleisiin sopimuksiin, nojalla ulkomaan valuutan määräisiin luottosopimuksiin sovellettu vaihtokurssi korvataan Magyar Nemzeti Bankin vahvistamalla virallisella vaihtokurssilla tai pankin vahvistamalla valuutan keskiarvokurssilla.

    Top