4.12.2010   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 328/6

1)

Unionin oikeus on esteenä sille, että kansallinen tuomioistuin, jonka tehtävänä on ratkaista asia, jonka ylempi oikeusaste, johon asiassa on valitettu, on palauttanut sen käsiteltäväksi, on sidottu kansallisen prosessioikeuden mukaisesti ylemmän oikeusasteen oikeuskysymyksistä tekemiin arviointeihin, vaikka se katsookin ottaen huomioon tulkinnan, jota se on pyytänyt unionin tuomioistuimelta, että kyseiset arvioinnit eivät ole unionin oikeuden mukaisia.

2)

EY 49 artikla ja sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä 14.6.1971 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1408/71, sellaisena kuin se on muutettuna ja ajan tasalle saatettuna 2.12.1996 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 118/97 (EYVL 1997, L 28, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna 18.12.2006 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 1992/2006, 22 artikla ovat esteenä jäsenvaltion lainsäädännölle, jota tulkitaan siten, että sillä suljetaan pois kaikissa tapauksissa toisessa jäsenvaltiossa ilman ennakkolupaa annetun sairaalahoidon korvattavuus.

3)

Kun kyse on lääketieteellisestä hoidosta, jota ei voida antaa siinä jäsenvaltiossa, jossa vakuutettu asuu, asetuksen N:o 1408/71, sellaisena kuin se on muutettuna ja ajan tasalle saatettuna asetuksella N:o 118/97, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella N:o 1992/2006, 22 artiklan 2 kohdan toista alakohtaa on tulkittava siten, että tämän artiklan 1 kohdan c alakohdan i luetelmakohdassa edellytettyä lupaa ei voida evätä,

Tämä artikla on esteenä sille, että kansalliset elimet, joilta haetaan ratkaisua ennakkolupahakemukseen, lähtevät tätä säännöstä soveltaessaan olettamasta, jonka mukaan sairaalahoito, jota ei voida antaa jäsenvaltiossa, jossa vakuutettu asuu, ei kuulu niiden etuuksien joukkoon, joiden korvattavuudesta on säädetty tämän jäsenvaltion lainsäädännössä, ja jonka mukaan — käänteisesti — näiden etuuksien joukossa mainittua sairaalahoitoa voidaan antaa kyseisessä jäsenvaltiossa.

4)

Silloin kun voidaan osoittaa, että asetuksen N:o 1408/71, sellaisena kuin se on muutettuna ja ajan tasalle saatettuna asetuksella N:o 118/97, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella N:o 1992/2006, 22 artiklan 1 kohdan c alakohdan i luetelmakohdan mukaisen luvan epääminen ei ole ollut perusteltua, ja kun sairaalahoito on päättynyt ja siihen liittyvät kustannukset ovat syntyneet vakuutetulle, kansallisen tuomioistuimen on velvoitettava toimivaltainen laitos kansallisten menettelysääntöjen mukaisesti korvaamaan tälle vakuutetulle määrä, jonka se olisi tavanomaisesti suorittanut, jos lupa olisi asianmukaisesti myönnetty.

Tämä määrä on sama kuin se, joka on määritelty sen lainsäädännön säännöksissä, jota sen jäsenvaltion laitoksen on noudatettava, jonka alueella sairaalahoito on annettu. Jos tämä määrä on pienempi kuin se, joka olisi perustunut asuinpaikan jäsenvaltiossa voimassa olevan lainsäädännön soveltamiseen, jos sairaalahoitoon olisi jouduttu asuinvaltiossa, vakuutetulle on tämän lisäksi myönnettävä täydentävä korvaus, josta toimivaltainen laitos vastaa ja joka vastaa suuruudeltaan näiden määrien välistä erotusta, korkeintaan todellisuudessa aiheutuneiden kulujen suuruisena.