1

Alumina (tai alumiinioksidi) on valkoista jauhetta, jota käytetään pääasiassa sulatoissa alumiinin valmistuksessa. Alumiinioksidia valmistetaan bauksiittimalmista erityisellä jalostusmenetelmällä, jonka viimeisenä osana on hehkutus. Yli 90 prosenttia hehkutetusta alumiinioksidista käytetään metallisen alumiinin valmistamiseen sulatoissa. Loput jatkokäsitellään ja käytetään kemiallisiin sovelluksiin. Sulattoaluminan ja kemiallisen aluminan tuotemarkkinat ovat toisistaan erilliset. Kivennäisöljyä voidaan käyttää polttoaineena aluminan valmistuksessa.

2

Irlannissa, Italiassa ja Ranskassa on kussakin ainoastaan yksi alumiinioksidin tuottaja. Italiassa alumiinioksidia tuottaa Sardiniaan sijoittautunut Eurallumina SpA. Alumiinioksidin tuottajia on myös Saksassa, Espanjassa, Kreikassa, Unkarissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

3

Italian tasavalta on vuodesta 1993 alkaen vapauttanut valmisteverosta alumiinioksidin valmistuksessa Sardiniassa käytettävät kivennäisöljyt (jäljempänä riidanalainen vapautus). Riidanalainen vapautus otettiin Italian oikeudessa käyttöön tuotannosta ja kulutuksesta kannettavista veroista sekä rikosoikeudellisista ja hallinnollisista seuraamuksista 26.10.1995 annetulla asetuksella nro 504 (decreto legislativo 26 ottobre 1995, n. 504, testo unico delle disposizioni legislative concernenti le imposte sulla produzione e sui consumi e relative sanzioni penali e amministrative; GURI nro 279, 29.11.1995, Supplemento ordinario; jäljempänä vuoden 1995 asetus).

4

Riidanalaisen vapautuksen soveltaminen Sardiniassa hyväksyttiin 31.12.1994 asti luvan antamisesta tietyille jäsenvaltioille soveltaa tai edelleen soveltaa tiettyihin erityistarkoituksiin käytettyihin kivennäisöljyihin valmisteveron alennuksia tai vapautuksia valmisteverosta direktiivin 92/81/ETY 8 artiklan 4 kohdassa säädetyn menettelyn mukaisesti 13.12.1993 tehdyllä neuvoston päätöksellä 93/697/EY (EYVL L 321, s. 29). Euroopan unionin neuvosto jatkoi kyseisen luvan voimassaoloa tämän jälkeen 31.12.1996 asti luvan antamisesta tietyille jäsenvaltioille soveltaa tai edelleen soveltaa tiettyihin erityistarkoituksiin käytettyihin kivennäisöljyihin valmisteveron alennuksia tai vapautuksia valmisteverosta direktiivin 92/81/ETY 8 artiklan 4 kohdassa säädetyn menettelyn mukaisesti 22.4.1996 tekemällään päätöksellä 96/273/EY (EYVL L 102, s. 40). Neuvosto jatkoi luvan voimassaoloa vielä 31.12.1998 asti luvan antamisesta jäsenvaltioille soveltaa tai edelleen soveltaa tiettyihin erityistarkoituksiin käytettyihin kivennäisöljyihin valmisteveron alennuksia tai vapautuksia valmisteverosta direktiivissä 92/81/ETY säädetyn menettelyn mukaisesti 30.6.1997 tekemällään päätöksellä 97/425/EY (EYVL L 182, s. 22). Neuvosto jatkoi luvan voimassaoloa uudestaan 31.12.1999 asti luvan antamisesta jäsenvaltioille soveltaa tai soveltaa edelleen tiettyihin erityistarkoituksiin käytettyihin kivennäisöljyihin alennettuja valmisteverokantoja tai vapautuksia valmisteverosta direktiivissä 92/81/ETY säädetyn menettelyn mukaisesti sekä päätöksen 97/425 muuttamisesta 30.3.1999 tehdyllä päätöksellä 1999/255/EY (EYVL L 99, s. 26). Neuvosto jatkoi tämän jälkeen luvan voimassaoloaikaa 31.12.2000 asti luvan antamisesta jäsenvaltioille soveltaa tai edelleen soveltaa tiettyihin erityistarkoituksiin käytettyihin kivennäisöljyihin valmisteveron alennuksia tai vapautuksia valmisteverosta direktiivissä 92/81/ETY säädetyn menettelyn mukaisesti 17.12.1999 tekemällään päätöksellä 1999/880/EY (EYVL L 331, s. 73).

5

Erityistarkoituksiin käytettäviin tiettyihin kivennäisöljyihin sovellettavista valmisteveron alennetuista määristä ja valmisteverovapautuksista 12.3.2001 tehdyllä neuvoston päätöksellä 2001/224/EY (EYVL L 84, s. 23), joka on riidanalaista vapautusta koskeva viimeinen neuvoston päätös, mainitun luvan voimassaoloaikaa jatkettiin 31.12.2006 asti. Kyseisen päätöksen viidennessä perustelukappaleessa todetaan, että mainitulla päätöksellä ”ei rajoiteta [EY] 87 ja [EY] 88 artiklaan perustuvien, yhteismarkkinoiden toiminnan vääristymiin liittyvien mahdollisten menettelyjen tuloksia” ja ”sillä ei poisteta jäsenvaltioille [EY] 88 artiklan nojalla kuuluvaa velvoitetta ilmoittaa komissiolle mahdollisesti sovellettavista valtiontuista”.

6

Euroopan yhteisöjen komissio pyysi 29.5.1998 päivätyllä kirjeellä Italian viranomaisilta tietoja tarkastaakseen, kuuluiko riidanalainen vapautus EY 87 ja EY 88 artiklan soveltamisalaan. Komission 16.6.1998 päivätyn muistutuksen jälkeen Italian tasavalta vastasi 20.7.1998 päivätyllä kirjeellä.

7

Komissio pyysi 17.7.2000 päivätyillä kirjeillä Italian tasavaltaa ilmoittamaan sille riidanalaisen vapautuksen. Komissio muistutti Italian tasavaltaa 27.9.2000 päivätyllä kirjeellä pyynnöstään ja pyysi tätä toimittamaan lisätietoja. Komission 20.11.2000 päivätyn muistutuksen jälkeen Italian tasavalta vastasi 7.12.2000 päivätyllä kirjeellä.

8

Komissio aloitti riidanalaisen vapautuksen osalta EY 88 artiklan 2 kohdassa määrätyn menettelyn (jäljempänä muodollinen tutkintamenettely) 30.10.2001 tehdyllä päätöksellä K(2001) 3300. Kyseinen päätös annettiin tiedoksi Italian tasavallalle 5.11.2001 päivätyllä kirjeellä ja julkaistiin 2.2.2002 Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä (EYVL C 30, s. 21).

9

Komissio sai 26. ja 28.2.2002 sekä 1.3.2002 päivätyillä kirjeillä huomautuksia Aughinish Alumina Ltd:ltä, Euralluminalta, Alcan Inc:ltä ja European Aluminium Associationilta. Kyseiset huomautukset toimitettiin 26.3.2002 Italian tasavallalle.

10

Italian tasavalta esitti huomautuksensa 6.2.2002 päivätyllä kirjeellä.

11

Komissio teki 7.12.2005 päätöksen 2006/323/EY Gardannen alueella, Shannonin alueella ja Sardiniassa alumiinioksidin valmistuksessa polttoaineena käytettävien kivennäisöljyjen vapauttamisesta valmisteverosta, jonka Ranska, Irlanti ja Italia ovat panneet täytäntöön (EUVL 2006, L 119, s. 12; jäljempänä alumiinioksidipäätös I).

12

Alumiinioksidipäätös I koskee aikaa ennen 1.1.2004, jolloin energiatuotteiden ja sähkön verotusta koskevan yhteisön kehyksen uudistamisesta 27.10.2003 annettua neuvoston direktiiviä 2003/96/EY (EUVL L 283, s. 51), jolla kumottiin kivennäisöljyjen valmisteverojen rakenteiden yhdenmukaistamisesta 19.10.1992 annettu neuvoston direktiivi 92/81/ETY (EYVL L 316, s. 12) ja kivennäisöljyjen valmisteverojen määrien lähentämisestä 19.10.1992 annettu neuvoston direktiivi 92/82/ETY (EYVL L 316, s. 19), alettiin soveltaa 31.12.2003 lähtien (57 perustelukappale). Päätöksessä ulotetaan kuitenkin muodollinen tutkintamenettely koskemaan myös 31.12.2003 jälkeistä aikaa (92 perustelukappale).

13

Alumiinioksidipäätöksen I päätösosassa todetaan muun muassa seuraavaa:

”1 artikla

Ranskan, Irlannin ja Italian 31 päivään joulukuuta 2003 asti myöntämät vapautukset alumiinioksidin valmistuksessa käytetyn raskaan polttoöljyn valmisteverosta ovat [EY] 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea.

2 artikla

17 päivän heinäkuuta 1990 ja 2 päivän helmikuuta 2002 välisenä aikana myönnettyä tukea ei peritä takaisin siltä osin kuin se ei sovellu yhteismarkkinoille, koska tämä olisi yhteisön oikeuden yleisperiaatteiden vastaista.

3 artikla

Edellä 1 artiklassa mainittu tuki, jota myönnettiin 3 päivän helmikuuta 2002 ja 31 päivän joulukuuta 2003 välisenä aikana, on [EY] 87 artiklan 3 kohdan mukaisesti yhteismarkkinoille soveltuvaa tukea, jos tuensaajien maksaman veron määrä oli vähintään 13,01 euroa 1000 kilolta raskasta polttoöljyä.

4 artikla

– – tuki, jota myönnettiin 3 päivän helmikuuta 2002 ja 31 päivän joulukuuta 2003 välisenä aikana, ei ole [EY] 87 artiklan 3 kohdan mukaisesti yhteismarkkinoille soveltuvaa tukea, jos tuensaajien maksaman veron määrä ei ollut 13,01 euroa 1000 kilolta raskasta polttoöljyä.

5 artikla

1.   Ranskan, Irlannin ja Italian on toteutettava kaikki tarpeelliset toimenpiteet 4 artiklassa tarkoitetun yhteismarkkinoille soveltumattoman tuen perimiseksi takaisin tuensaajilta.

– –

5.   Ranskan, Irlannin ja Italian on kahden kuukauden kuluessa tämän päätöksen tiedoksiantamisesta velvoitettava 4 artiklassa tarkoitetun yhteismarkkinoille soveltumattoman tuen tuensaajat maksamaan sääntöjenvastaisesti myönnetty tuki takaisin korkoineen.”

14

Italian tasavalta ja Eurallumina nostivat ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamoon 16. ja 23.2.2006 toimittamillaan kannekirjelmillä nyt käsiteltävät kanteet, joka merkittiin rekisteriin asianumeroilla T-60/06 ja T-62/06.

15

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen 2.5.1991 tehdyn työjärjestyksen 14 artiklan nojalla ja toisen jaoston ehdotuksesta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin päätti asianosaisia mainitun työjärjestyksen 51 artiklan mukaisesti kuultuaan siirtää nyt käsiteltävät asiat laajennetun jaoston käsiteltäväksi.

16

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen laajennetun toisen jaoston puheenjohtaja yhdisti 2.5.1991 tehdyn työjärjestyksen 50 artiklan nojalla asianosaisia kuultuaan asiat T-60/06 ja T-62/06 sekä asiat T-50/06, T-56/06 ja T-69/06 (jäljempänä alumiinioksidiasiat I) suullista käsittelyä varten 24.5.2007 antamallaan määräyksellä.

17

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin yhdisti alumiinioksidiasiat I tuomion antamista varten, kumosi alumiinioksidipäätöksen I ja hylkäsi asiassa T-62/06 kanteen muilta osin 12.12.2007 annetulla tuomiolla Irlanti ym. v. komissio (T-50/06, T-56/06, T-60/06, T-62/06 ja T-69/06, EU:T:2007:383).

18

Komissio haki muutosta kyseiseen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomioon 26.2.2008 päivätyllä valituskirjelmällä.

19

Unionin tuomioistuin kumosi 2.12.2009 annetulla tuomiolla komissio v. Irlanti ym. (C‑89/08 P, Kok., EU:C:2009:742) edellä 17 kohdassa mainitun tuomion Irlanti ym. v. komissio (EU:T:2007:383) siltä osin kuin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin oli kumonnut alumiinioksidipäätöksen I, palautti alumiinioksidiasiat I unionin yleiseen tuomioistuimeen ja määräsi oikeudenkäyntikuluista päätettäväksi myöhemmin.

20

Edellä 19 kohdassa mainitun tuomion komissio v. Irlanti ym. (EU:C:2009:742) johdosta alumiinioksidiasiat I annettiin 2.5.1991 tehdyn työjärjestyksen 118 artiklan 1 kohdan nojalla laajennetun toisen jaoston käsiteltäviksi unionin yleisen tuomioistuimen presidentin 18.12.2009 tekemällä päätöksellä.

21

Laajennetun toisen jaoston puheenjohtajan 1.3.2010 antamalla määräyksellä alumiinioksidiasiat I yhdistettiin kirjallista ja suullista käsittelyä sekä tuomion antamista varten.

22

Unionin yleisen tuomioistuimen presidentin 20.9.2010 tekemällä päätöksellä alumiinioksidiasiat I siirrettiin laajennetun neljännen jaoston käsiteltäviksi.

23

Unionin yleinen tuomioistuin kumosi 21.3.2012 annetulla tuomiolla Irlanti v. komissio (T‑50/06 RENV, T‑56/06 RENV, T‑60/06 RENV, T‑62/06 RENV ja T‑69/06 RENV, Kok., EU:T:2012:134) alumiinioksidipäätöksen I siltä osin kuin siinä todetaan tai siltä osin kuin se perustuu toteamukseen siitä, että Ranskan tasavallan, Irlannin ja Italian tasavallan 31.12.2003 asti myöntämät vapautukset alumiinioksidin valmistuksessa polttoaineena käytetyn raskaan polttoöljyn valmisteverosta (jäljempänä valmisteverovapautukset) ovat EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea, ja siltä osin kuin siinä määrätään Ranskan tasavalta, Irlanti ja Italian tasavalta toteuttamaan kaikki tarpeelliset toimenpiteet näiden vapautusten perimiseksi takaisin tuensaajilta, jos tuensaajien maksaman veron määrä ei ole ollut vähintään 13,01:tä euroa 1000 kilolta raskasta polttoöljyä.

24

Komissio haki muutosta kyseiseen unionin yleisen tuomioistuimen tuomioon 1.6.2012 päivätyllä valituskirjelmällä.

25

Unionin tuomioistuin kumosi edellä 23 kohdassa mainitun tuomion Irlanti v. komissio (EU:T:2012:134), palautti alumiinioksidiasiat I unionin yleiseen tuomioistuimeen ja määräsi oikeudenkäyntikuluista päätettäväksi myöhemmin 10.12.2013 antamallaan tuomiolla komissio v. Irlanti ym. (C‑272/12 P, Kok., EU:C:2013:812).

26

Edellä 25 kohdassa mainitun tuomion komissio v. Irlanti ym. (EU:C:2013:812) johdosta alumiinioksidiasiat I annettiin ensimmäisen jaoston käsiteltäviksi unionin yleisen tuomioistuimen presidentin 21.1. ja 10.3.2014 tekemillä päätöksillä.

27

Eurallumina ja komissio jättivät 2.5.1991 tehdyn työjärjestyksen 119 artiklan 1 kohdan nojalla kirjallisia huomautuksia sisältävät kirjelmänsä 28.1. ja 17.3.2014. Eurallumina väitti kirjallisia huomautuksia sisältävässä kirjelmässään, ettei se halunnut tehdä päätelmiä edellä 25 kohdassa mainitusta tuomiosta komissio v. Irlanti ym. (EU:C:2013:812), ja kehotti unionin yleistä tuomioistuinta ottamaan kantaa kaikkiin kanteen tueksi asiassa T‑62/60 RENV II esitettyihin kanneperusteisiin. Komissio otti tämän huomioon kirjallisia huomautuksia sisältävässä kirjelmässään. Italian tasavalta ei jättänyt kirjallisia huomautuksia sisältävää kirjelmää.

28

Alumiinioksidiasiat I siirrettiin 2.5.1991 tehdyn työjärjestyksen 118 artiklan 1 kohdan nojalla laajennetun ensimmäisen jaoston käsiteltäviksi unionin yleisen tuomioistuimen presidentin 30.9.2014 tekemällä päätöksellä.

29

Unionin yleinen tuomioistuin päätti esittelevän tuomarin kertomuksen perusteella aloittaa suullisen käsittelyn ja pyysi asianosaisia 2.5.1991 tehdyn työjärjestyksen 64 artiklan 3 kohdan b alakohdan perusteella toteutetulla prosessinjohtotoimella asiassa T‑60/06 RENV II ottamaan kantaa erääseen oikeudenkäyntiasiaa koskevaan näkökohtaan. Asianosaiset noudattivat tätä pyyntöä asetetussa määräajassa.

30

Nyt käsiteltävät asiat yhdistettiin suullista käsittelyä ja tuomion antamista varten laajennetun ensimmäisen jaoston puheenjohtajan 26.1.2015 antamalla määräyksellä.

31

Euralluminan ja komission lausumat ja vastaukset unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin suullisiin kysymyksiin kuultiin 6.3.2015 pidetyssä istunnossa. Italian tasavalta ei sitä vastoin ollut edustettuna kyseisessä istunnossa.

32

Italian tasavalta vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

33

Eurallumina vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

34

Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

35

Aluksi on huomautettava, että kummallakin nyt käsiteltävällä kanteella pyritään alumiinioksidipäätöksen I kumoamiseen siltä osin kuin siinä todetaan riidanalaisen tuen olemassaolo ja määrätään Italian tasavalta perimään se takaisin (jäljempänä riidanalainen päätös). Näillä kanteilla on tältä osin sama kohde.

36

Komissio esittää asiassa T‑60/06 RENV II oikeudenkäyntiväitteitä, jotka koskevat yhtäältä ensimmäistä kanneperustetta siltä osin kuin se perustuu niiden EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen valtiontueksi luonnehtimisen edellytysten loukkaamiseen, jotka koskevat ensinnäkin tuensaajalle myönnettyä etua ja toiseksi kilpailun vääristymistä ja jäsenvaltioiden väliseen kauppaan kohdistuvaa vaikutusta, ja toisaalta kuudetta kanneperustetta siltä osin kuin se perustuu oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamiseen siitä syystä, ettei riidanalaisessa päätöksessä ole otettu huomioon sitä, että muodollinen tutkintamenettely oli kestänyt liian kauan. Nämä nimenomaiset väitteet on esitetty komission mukaan ensimmäistä kertaa vastauksessa ja ne ovat siis 2.5.1991 tehdyn työjärjestyksen 48 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja uusia perusteita, jotka on jätettävä tutkimatta.

37

Italian tasavalta ei vastaa näihin oikeudenkäyntiväitteisiin.

38

Komissio väittää asiassa T‑62/06 RENV II, että kanne on jätettävä tutkimatta siltä osin kuin siinä vaaditaan muutakin kuin riidanalaisen päätöksen kumoamista. Se katsoo lisäksi, että kanneperuste, jolla Eurallumina kiistää sen, että riidanalainen vapautus on EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea, on esitetty ensimmäistä kertaa vastauksessa ja se on siis 2.5.1991 tehdyn työjärjestyksen 48 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu uusi peruste, joka on jätettävä tutkimatta.

39

Eurallumina vaatii, että kanteen osalta asiassa T‑62/06 RENV II esitetty oikeudenkäyntiväite on hylättävä perusteettomana. Se ei sitä vastoin vastaa oikeudenkäyntiväitteeseen, joka on esitetty uutta EY 87 artiklan 1 kohdan rikkomista koskevaa perustetta vastaan.

40

Siltä osin kuin aluksi on kyse kanteen osalta asiassa T‑62/06 RENV II esitetystä oikeudenkäyntiväitteestä siltä osin kuin kanteessa vaaditaan muutakin kuin riidanalaisen päätöksen kumoamista, on todettava, että mainitulla kanteella pyritään riidanalaisen päätöksen kumoamisen lisäksi siihen, että unionin yleinen tuomioistuin kieltää komissiota määräämästä Italian tasavallalle 31.12.2006 saakka tai ainakin 31.12.2003 saakka myönnetyn tuen takaisin perimisestä sen vuoksi, että mainittu tuki on sääntöjenmukainen.

41

Kyseisellä vaatimuksella pyritään kuitenkin vain osoittamaan se, että riidanalainen päätös on lainvastainen, mikä voi oikeuttaa sen, että riidanalaisen päätöksen kumoamista koskevan vaatimuksen tueksi esitetyt perusteet ja väitteet ja näin ollen kumoamista koskeva vaatimus itsessään hyväksytään. Mainitulla vaatimuksella ei siis ole mitään itsenäistä ulottuvuutta suhteessa riidanalaisen päätöksen kumoamista koskevaan vaatimukseen.

42

Vaikka oletetaan, kuten komissio antaa ymmärtää, että kyseisellä vaatimuksella pyritään sellaisiin muihin tarkoituksiin kuin riidanalaisen päätöksen pelkkään kumoamiseen, kuten esimerkiksi kieltomääräyksen antamiseen tai sellaisen tuomiolauselman vahvistamiseen, jossa komissiota kielletään toteamasta riidanalaisen tuen olemassaolo tai määräämästä sen takaisin perimisestä, se olisi kuitenkin jätettävä tutkimatta, koska unionin yleinen tuomioistuin ei ole toimivaltainen hyväksymään sitä.

43

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan näet unionin yleisen tuomioistuimen ei kuulu osoittaa toimielimille määräyksiä tai toimia niiden sijasta (ks. tuomio 24.1.1995, Ladbroke Racing v. komissio, T-74/92, Kok., EU:T:1995:10, 75 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Näin oli etenkin EY 230 artiklaan perustuvan laillisuusvalvonnan yhteydessä siltä osin kuin EY 233 artiklan ensimmäisessä kohdassa määrättiin nimenomaisesti, että toimielimen, jonka toimi on kumottu, on toteutettava tuomion täytäntöönpanemiseksi tarvittavat toimenpiteet (ks. vastaavasti tuomio 24.6.1986, AKZO Chemie ja AKZO Chemie UK v. komissio, 53/85, Kok., EU:C:1986:256, 23 kohta ja em. tuomio Ladbroke Racing v. komissio, EU:T:1995:10, 75 kohta).

44

Tämän jälkeen on todettava oikeudenkäyntiväitteestä, joka on kohdistettu asiassa T‑62/06 RENV II kanneperusteeseen, jolla Eurallumina kiistää sen, että riidanalainen vapautus on EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua tukea, että kyseinen väite ei perustu tosiseikkoihin ja se on näin ollen hylättävä, koska vastauskirjelmästä ei ilmene, että Eurallumina olisi esittänyt tällaisen kanneperusteen.

45

Siltä osin kuin lopuksi on kyse asiassa T‑60/06 RENV II esitetyistä oikeudenkäyntiväitteistä niiden väitteiden osalta, jotka perustuvat yhtäältä niiden EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen valtiontueksi luonnehtimisen edellytysten loukkaamiseen, jotka koskevat ensinnäkin tuensaajalle myönnettyä etua ja toiseksi kilpailun vääristymistä ja jäsenvaltioiden väliseen kauppaan kohdistuvaa vaikutusta, ja toisaalta oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamiseen siitä syystä, ettei riidanalaisessa päätöksessä ole otettu huomioon sitä, että muodollinen tutkintamenettely oli kestänyt liian kauan, on huomautettava, että 2.5.1991 tehdyn työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohdan ja 48 artiklan 2 kohdan määräysten mukaan uusien perusteiden esittäminen kanteen jättämisen jälkeen oli kiellettyä, jolleivät kyseiset perusteet perustuneet käsittelyn aikana esille tulleisiin tosiseikkoihin tai oikeudellisiin seikkoihin. Peruste, jolla laajennetaan aikaisemmin – nimenomaisesti tai implisiittisesti – kannekirjelmässä esitettyä perustetta ja jolla on läheinen yhteys tähän perusteeseen, oli kuitenkin otettava tutkittavaksi (ks. tuomio 15.10.2008, Mote v. parlamentti, T-345/05, Kok., EU:T:2008:440, 85 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Kanteen tueksi esitettyä väitettä on kohdeltava samalla tavoin.

46

Jotta voitiin katsoa, että uusi väite merkitsee aikaisemmin esitetyn perusteen tai väitteen laajentamista, sen oli oltava riittävän läheisessä yhteydessä kannekirjelmässä alun perin esitettyihin perusteisiin tai väitteisiin nähden siten, että sen voitiin katsoa seuranneen oikeudenkäyntimenettelyssä käydyn näkemystenvaihdon tavanomaisesta kehityksestä (ks. vastaavasti tuomio 26.11.2013, Groupe Gascogne v. komissio, C‑58/12 P, Kok., EU:C:2013:770, 31 kohta).

47

Kuten komissio huomauttaa perustellusti, käsiteltävässä asiassa edellä 45 kohdassa mainittuja väitteitä ei ole esitetty kannekirjelmässä asiassa T‑60/06 RENV II ja ne ovat siis uusia väitteitä.

48

Lisäksi nämä uudet väitteet eivät perustu yhteenkään käsittelyn aikana unionin yleisessä tuomioistuimessa esille tulleeseen tosiseikkaan tai oikeudelliseen seikkaan.

49

Kyseiset uudet väitteet eivät lopuksi merkitse minkään kannekirjelmässä asiassa T‑60/06 RENV II esitetyn perusteen, jotka koskevat erilaisia oikeuskysymyksiä, laajentamista. Ne eivät erityisestikään ole läheisessä yhteydessä ensimmäiseen kanneperusteeseen, joka perustuu EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun valikoivuusedellytyksen loukkaamiseen, tai kuudenteen kanneperusteeseen, joka perustuu oikeudelliseen argumenttiin, jonka mukaan luottamuksensuojan, oikeusvarmuuden ja laillisuusolettaman periaatteet estävät perimästä takaisin valtiontukea, jos neuvosto on aikaisemmin hyväksynyt sen verotuksen yhdenmukaistamista koskevien sääntöjen perusteella.

50

Edellä 45–49 kohdassa esitettyjen seikkojen perusteella komission asiassa T‑60/06 RENV II esittämät oikeudenkäyntiväitteet on hyväksyttävä ja ne väitteet on siis jätettävä tutkimatta, jotka perustuvat yhtäältä niiden EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen valtiontueksi luonnehtimisen edellytysten loukkaamiseen, jotka koskevat ensinnäkin tuensaajalle myönnettyä etua ja toiseksi kilpailun vääristymistä ja jäsenvaltioiden väliseen kauppaan kohdistuvaa vaikutusta, ja toisaalta oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamiseen siitä syystä, ettei riidanalaisessa päätöksessä ole otettu huomioon sitä, että muodollinen tutkintamenettely oli kestänyt liian kauan.

51

Italian tasavalta esittää kanteen tueksi asiassa T‑60/06 RENV II kuusi kanneperustetta. Ensimmäinen kanneperuste koskee EY 87 artiklan 1 kohdan rikkomista ja ristiriitaisia perusteluja. Toinen kanneperuste perustuu [EY 88] artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 22.3.1999 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 659/1999 (EYVL L 83, s. 1) 1 artiklan b alakohdan ii alakohdan ja 4 artiklan sekä päätösten 93/697, 96/273, 97/425, 1999/255, 1999/880 ja 2001/224 (jäljempänä neuvoston hyväksymispäätökset) rikkomiseen. Kolmas kanneperuste liittyy tukea ympäristönsuojelulle koskevien sääntöjen ja erityisesti valtiontuesta ympäristönsuojelulle annettujen yhteisön suuntaviivojen (EYVL 2001, C 37, s. 3; jäljempänä valtiontukea ympäristönsuojelulle koskevat suuntaviivat) 82 kohdan toisen alakohdan a alakohdan rikkomiseen. Neljännessä kanneperusteessa on kyse EY 87 artiklan 3 kohdan ja alueellisia valtiontukia koskevien suuntaviivojen (EYVL 1998, C 74, s. 9; jäljempänä alueellisia valtiontukia koskevat suuntaviivat) rikkomisesta. Viides kanneperuste koskee direktiivin 2003/96 18 artiklan, kun sitä luetaan yhdessä sen liitteen II kanssa, ja päätöksen 2001/224 rikkomista. Kuudes kanneperuste perustuu luottamuksensuojan, oikeusvarmuuden ja laillisuusolettaman periaatteiden loukkaamiseen.

52

Eurallumina esittää kanteen tueksi asiassa T‑62/06 RENV II neljä kanneperustetta. Ensimmäinen kanneperuste koskee luottamuksensuojan periaatteen loukkaamista. Toinen kanneperuste perustuu oikeusvarmuuden periaatteen, toimielinten toimien pätevyysolettamaa ja tehokasta vaikutusta koskevan periaatteen sekä lex specialis derogat legi generali ‑periaatteen loukkaamiseen. Kolmas kanneperuste koskee hyvän hallinnon periaatteen loukkaamista. Neljännessä kanneperusteessa on kyse EY 253 artiklassa vahvistetun perusteluvelvollisuuden noudattamatta jättämisestä ja luottamuksensuojan periaatteen loukkaamisesta.

53

Aluksi on tutkittava kanneperuste, jolla Eurallumina riitauttaa lähinnä valtiontukisääntöjen soveltamisen riidanalaiseen vapautukseen, eli kanteen tueksi asiassa T‑62/06 RENV II esitetty toinen kanneperuste, joka perustuu oikeusvarmuuden periaatteen, toimielinten toimien pätevyysolettamaa ja tehokasta vaikutusta koskevan periaatteen sekä lex specialis derogat legi generali ‑periaatteen loukkaamiseen.

54

Tämän jälkeen on tutkittava kanneperuste, jolla Italian tasavalta riitauttaa sen, että riidanalainen vapautus on luonnehdittu EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi valtiontueksi 31.12.2003 saakka kestäneen ajanjakson osalta, eli kanteen tueksi asiassa T‑60/06 RENV II esitetty ensimmäinen kanneperuste, joka koskee EY 87 artiklan 1 kohdan rikkomista ja ristiriitaisia perusteluja.

55

Tämän jälkeen on tutkittava kanneperusteet, joilla Italian tasavalta arvostelee lähinnä riidanalaisen vapautuksen luonnehtimista EY 88 artiklassa tarkoitetuksi uudeksi tueksi eikä voimassa olevaksi tueksi, eli kanteen tueksi asiassa T‑60/06 RENV II esitetyt toinen kanneperuste, joka perustuu asetuksen N:o 659/1999 1 artiklan b alakohdan ii alakohdan ja 4 artiklan sekä neuvoston hyväksymispäätösten rikkomiseen, ja viides kanneperuste, joka perustuu direktiivin 2003/96 18 artiklan, kun sitä luetaan yhdessä sen liitteen II kanssa, ja päätöksen 2001/224 rikkomiseen.

56

Seuraavaksi on tarpeen tutkia kanneperusteet, joilla Italian tasavalta arvostelee komissiota siitä, että tämä on todennut riidanalaisen vapautuksen nojalla 31.12.2003 saakka myönnetyn tuen EY 87 artiklan 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla yhteismarkkinoille soveltumattomaksi, eli kanteen tueksi asiassa T‑60/06 RENV II esitetty kolmas kanneperuste, joka liittyy tukea ympäristönsuojelulle koskevien sääntöjen ja erityisesti valtiontukea ympäristönsuojelulle koskevien suuntaviivojen 82 kohdan toisen alakohdan a alakohdan rikkomiseen, sekä neljäs kanneperuste, joka koskee EY 87 artiklan 3 kohdan ja alueellisia valtiontukia koskevien suuntaviivojen rikkomista.

57

Lopuksi on tutkittava kanneperusteet, joilla kantajat riitauttavat riidanalaisen tuen takaisin perimisen, eli yhtäältä kanteen tueksi asiassa T‑60/06 RENV II esitetty kuudes kanneperuste, joka perustuu luottamuksensuojan, oikeusvarmuuden ja laillisuusolettaman periaatteiden loukkaamiseen, ja toisaalta kanteen tueksi asiassa T‑62/06 RENV II esitetyt ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu luottamuksensuojan periaatteen loukkaamiseen, kolmas kanneperuste, joka perustuu hyvän hallinnon periaatteen loukkaamiseen, ja neljäs kanneperuste, joka perustuu EY 253 artiklassa vahvistetun perusteluvelvollisuuden noudattamatta jättämiseen ja luottamuksensuojan periaatteen loukkaamiseen.

58

Eurallumina väittää, että komissio loukkasi riidanalaisessa päätöksessä oikeusvarmuuden periaatetta, lex specialis derogat legi generali ‑periaatetta sekä toimielinten toimien pätevyysolettamaa ja tehokasta vaikutusta koskevaa periaatetta katsoessaan, että riidanalainen vapautus oli sääntöjenvastaista valtiontukea, joka voitiin periä takaisin 3.2.2002 ja 31.12.2003 väliseltä ajanjaksolta. Se väittää, että edellä mainitut periaatteet estivät soveltamasta valtiontukisääntöjä riidanalaiseen vapautukseen.

59

Eurallumina väittää, että komissio loukkasi riidanalaisessa päätöksessä oikeusvarmuuden periaatetta sekä toimielinten toimien pätevyysolettamaa ja tehokasta vaikutusta koskevaa periaatetta, sellaisina kuin niitä on tulkittu oikeuskäytännössä, luonnehtiessaan riidanalaisen vapautuksen sääntöjenvastaiseksi valtiontueksi, jonka se saattoi määrätä takaisin perittäväksi ajanjaksolta 3.2.2002–31.12.2003. Tältä osin ensinnäkin Eurallumina nojautuu siihen, että riidanalaisella päätöksellä on kyseenalaistettu välillisesti direktiivin 2003/96, jolla korvattiin ja kumottiin direktiivit 92/81 ja 92/82, 18 artiklan ja päätöksen 2001/224, joiden oletetaan kuitenkin olevan laillisia, sekä Italian tasavallan niiden osalta toteuttamien täytäntöönpanotoimien laillisuus. Se vetoaa toiseksi siihen, että riidanalaisella päätöksellä on rajoitettu direktiivin 2003/96 18 artiklan ja päätöksen 2001/224 tehokasta vaikutusta siltä osin kuin se estää sen, että niillä voisi olla täysi vaikutus 31.12.2006 saakka. Eurallumina viittaa kolmanneksi siihen, ettei komissio ole tehnyt direktiivin 92/81 8 artiklan 5 kohdan tai direktiivin 2003/96 18 artiklan nojalla aiheellisia ehdotuksia, jotta neuvosto voisi tutkia uudelleen ennenaikaisesti luvan soveltaa riidanalaista vapautusta 31.12.2006 saakka. Se viittaa neljänneksi siihen, ettei komissio ole nostanut EY 230 artiklan nojalla kumoamiskannetta neuvoston hyväksymispäätöksistä. Eurallumina nojautuu viidenneksi neuvoston hyväksymispäätöksiä koskeviin ehdotuksiin, joissa komissio on esittänyt aina neuvostolle, että Italian tasavallalle annetaan lupa soveltaa tai soveltaa edelleen riidanalaista vapautusta viimeksi 31.12.2002 saakka. Se vetoaa kuudenneksi siihen, ettei sen ole ollut mahdollista ennakoida komission asenteen muuttumista neuvoston hyväksymispäätösten laillisuuden ja riidanalaisen vapautuksen sääntöjenmukaisuuden osalta. Se nojautuu seitsemänneksi komission ristiriitaiseen käyttäytymiseen, koska komissio on aloittaessaan muodollisen tutkintamenettelyn jo 30.10.2001 ja määrätessään riidanalaisen tuen takaisin perimisestä toiminut vastoin 15.11.2000 antamansa neuvoston hyväksymispäätöstä koskevan ehdotuksen, jonka nojalla Italian tasavallan oli tarkoitus saada lupa jatkaa riidanalaisen vapautuksen soveltamista 31.12.2002 saakka, sanamuotoa ja henkeä. Eurallumina viittaa kahdeksanneksi neuvoston hyväksymispäätöksiä koskevien ehdotusten sisältöön, joiden nojalla se saattoi luottaa perustellusti riidanalaisen vapautuksen sääntöjenmukaisuuteen 31.12.2006 saakka.

60

Komissio vaatii, että nyt käsiteltävä väite on hylättävä perusteettomana.

61

Nyt käsiteltävässä väitteessä tuodaan esiin lähinnä kysymys siitä, onko riidanalaisella päätöksellä oikeusvaikutuksia, jotka ovat ristiriidassa päätöksen 2001/224 ja direktiivin 2003/96 18 artiklan, joilla Italian tasavallalle on nimenomaisesti annettu lupa soveltaa riidanalaista vapautusta edelleen 31.12.2006 saakka, oikeusvaikutusten kanssa.

62

Tältä osin on muistutettava, että toimielinten antamat toimet kuuluvat lähtökohtaisesti laillisuusolettaman piiriin, ja kyseisillä toimilla on siis oikeusvaikutuksia niin kauan kuin niitä ei ole peruutettu, kumottu kumoamiskanteen johdosta tai todettu pätemättömiksi ennakkoratkaisupyynnön tai lainvastaisuusväitteen vuoksi (ks. vastaavasti tuomio 15.6.1994, komissio v. BASF ym., C‑137/92 P, Kok., EU:C:1994:247, 48 kohta; tuomio 8.7.1999, Chemie Linz v. komissio, C‑245/92 P, Kok., EU:C:1999:363, 93 kohta ja tuomio 5.10.2004, komissio v. Kreikka, C-475/01, Kok., EU:C:2004:585, 18 kohta).

63

Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee lisäksi, että oikeusvarmuuden periaatteella pyritään takaamaan Euroopan unionin oikeuden piiriin kuuluvien tilanteiden ja oikeudellisten suhteiden ennakoitavuus (tuomio 10.4.2003, Schulin, C-305/00, Kok., EU:C:2003:218, 58 kohta ja tuomio 15.9.2005, Irlanti v. komissio, C-199/03, Kok., EU:C:2005:548, 69 kohta). Tätä varten on ensisijaisen tärkeää, että toimielimet kunnioittavat niiden toimien loukkaamattomuutta, joita ne ovat antaneet ja joilla vaikutetaan oikeussubjektien oikeudelliseen ja aineelliseen asemaan, joten toimielimet voivat muuttaa näitä toimia ainoastaan toimivaltansa puitteissa ja sovellettavien menettelysääntöjen mukaisesti (ks. tuomio 21.10.1997, Deutsche Bahn v. komissio, T-229/94, Kok., EU:T:1997:155, 113 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Oikeusvarmuuden periaatteen noudattaminen edellyttää myös sitä, että toimielinten on lähtökohtaisesti vältettävä unionin oikeuden eri säännösten täytäntöönpanossa mahdollisesti ilmeneviä ristiriitaisuuksia, ja näin on erityisesti tilanteissa, joissa näillä säännöksillä pyritään samaan päämäärään, kuten esimerkiksi vääristymättömään kilpailuun yhteismarkkinoilla (ks. analogisesti vastaavasti tuomio 15.6.1993, Matra v. komissio, C-225/91, Kok., EU:C:1993:239, 41 ja 42 kohta sekä tuomio 31.1.2001, RJB Mining v. komissio, T-156/98, Kok., EU:T:2001:29, 112 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

64

Kuten komissio perustellusti korostaa, käsiteltävässä tapauksessa nyt esillä olevan väitteen taustalla olevat perustelut on hylätty suoraan edellä 25 kohdassa mainitussa tuomiossa komissio v. Irlanti ym. (EU:C:2013:812).

65

Kyseisen tuomion 45–48 kohdassa unionin tuomioistuin erotti näet selvästi toisistaan neuvostolla valmisteverolainsäädäntöjen yhdenmukaistamisessa ja komissiolla valtiontukiasioissa olevan toimivallan. Se katsoi lisäksi, että direktiivin 92/81 8 artiklan 4 kohdassa säädetyllä menettelyllä oli eri tarkoitus ja soveltamisala kuin EY 88 artiklassa käyttöön otetulla järjestelmällä.

66

Se päätteli tästä tuon saman tuomion 49 kohdassa, että neuvoston päätöksellä, jolla jäsenvaltiolle annetaan direktiivin 92/81 8 artiklan 4 kohdan mukaisesti lupa ottaa käyttöön valmisteverovapautus, ei voida estää komissiota käyttämästä sille EY:n perustamissopimuksessa myönnettyä toimivaltaa, aloittamasta näin ollen EY 88 artiklassa määrättyä menettelyä sen selvittämiseksi, onko kyseinen vapautus valtiontukea, ja tarvittaessa alumiinioksidipäätöksen I kaltaisen päätöksen tekemiseksi tämän menettelyn päätteeksi.

67

Unionin tuomioistuin täsmensi vielä edellä 25 kohdassa mainitun tuomion komissio v. Irlanti ym. (EU:C:2013:812) 50 kohdassa, että sillä seikalla, että neuvoston hyväksymispäätöksillä myönnettiin täydellisiä valmisteverovapautuksia vahvistamalla täsmällisiä maantieteellisiä ja ajallisia edellytyksiä, joita jäsenvaltiot ovat noudattaneet tarkalleen, ei ollut merkitystä neuvoston ja komission välisen toimivallan jaon kannalta, eikä sillä näin ollen voitu estää komissiota käyttämästä toimivaltaansa.

68

Se huomautti tuon saman tuomion 51 kohdassa, että lisäksi juuri kyseisen toimivallanjaon noudattamiseksi päätöksen 2001/224, joka oli voimassa sen ajanjakson aikana, jolta riidanalainen tuki määrättiin riidanalaisessa päätöksessä takaisin perittäväksi, viidennessä perustelukappaleessa todettiin, että kyseisellä päätöksellä ei rajoiteta EY 87 ja EY 88 artiklaan perustuvien, mahdollisten menettelyjen tuloksia, eikä poisteta jäsenvaltioille EY 87 ja EY 88 artiklan nojalla kuuluvaa velvoitetta ”ilmoittaa komissiolle mahdollisesti sovellettavista valtiontuista”.

69

Edellä 25 kohdassa mainitun tuomion komissio v. Irlanti ym. (EU:C:2013:812) 52 ja 53 kohdassa unionin tuomioistuin totesi lopuksi uudestaan, että se, että neuvoston hyväksymispäätökset oli tehty komission ehdotuksesta ja että komissio ei ollut koskaan käyttänyt sillä olevaa direktiivin 92/81 8 artiklan 5 kohtaan tai EY 230 ja EY 241 artiklaan perustuvaa toimivaltaa saadakseen kyseiset hyväksymispäätökset poistetuiksi tai muutetuiksi, ei voinut estää valmisteverovapautusten luonnehtimista EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi valtiontueksi, mikäli valtiontuen olemassaolon edellytykset täyttyivät.

70

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan toisen kohdan mukaan unionin yleinen tuomioistuin on palauttamistapauksessa sidottu unionin tuomioistuimen asiassa ratkaisemiin oikeusseikkoihin. Kun otetaan huomioon edellä 25 kohdassa mainitun tuomion komissio v. Irlanti ym. (EU:C:2013:812) perustelujen 54 kohta, on todettava, että edellä 65–69 kohdassa mainitut perustelut ovat mainitun tuomion, jolla unionin tuomioistuin kumosi edellä 23 kohdassa mainitun tuomion Irlanti v. komissio (EU:T:2012:134) ja palautti alumiinioksidiasiat I unionin yleiseen tuomioistuimeen, tuomiolauselman tarpeellinen tuki.

71

Näistä perusteluista ilmenee, että kun komissio sovelsi EY 88 artiklassa määrättyä menettelyä tutkiakseen, oliko riidanalainen vapautus valtiontukea, ja teki kyseisen menettelyn päätteeksi alumiinioksidipäätöksen I, se vain käytti sille EY:n perustamissopimuksessa valtiontukien alalla myönnettyä toimivaltaa, ja että se ei näin tehdessään voinut loukata toimivaltaa, joka EY:n perustamissopimuksessa on annettu neuvostolle valmisteverolainsäädäntöjen yhdenmukaistamisessa, tai rikkoa toimia, jotka neuvosto on toteuttanut mainitun toimivallan nojalla.

72

Tästä seuraa, että kun komissio sovelsi EY 88 artiklassa määrättyä menettelyä tutkiakseen, oliko riidanalainen vapautus valtiontukea, ja teki kyseisen menettelyn päätteeksi alumiinioksidipäätöksen I, komissio ei voinut rikkoa neuvoston toteuttamia toimia, joilla – kuten direktiivin 2003/96 18 artiklalla, kun sitä luetaan yhdessä sen liitteen II säännösten kanssa, tai päätöksen 2001/224 1 artiklan 2 kohdalla – Italian tasavallalle annettiin nimenomaisesti toimivalta soveltaa riidanalaista vapautusta edelleen 31.12.2006 saakka. Viimeksi mainituilla luvilla saattoi näet olla vaikutuksia ainoastaan valmisteverolainsäädäntöjen yhdenmukaistamista koskevien sääntöjen soveltamisalalla, eikä niillä rajoitettu sellaisen alumiinioksidipäätöksen I kaltaisen mahdollisen päätöksen vaikutuksia, jonka komissio saattoi tehdä sillä valtiontukien alalla olevan toimivallan nojalla.

73

Edellä 25 kohdassa mainitun tuomion komissio v. Irlanti ym. (EU:C:2013:812) 52 ja 53 kohdasta, joissa unionin tuomioistuin muistuttaa, että valtiontuen käsite liittyy objektiiviseen tilanteeseen eikä voi olla riippuvainen toimielinten toiminnasta tai lausumista, ilmenee lisäksi, että se, että komissio oli neuvoston hyväksymispäätöksiä tehtäessä katsonut, että valmisteverovapautuksista ei aiheutuisi kilpailun vääristymistä eikä niillä haitattaisi yhteismarkkinoiden moitteetonta toimintaa, ei voinut estää mainittujen vapautusten luonnehtimista EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi valtiontueksi, mikäli valtiontuen olemassaolon edellytykset täyttyivät.

74

Unionin tuomioistuimen omaksumasta ratkaisusta ilmenee varsinkin, ettei komissio ollut valmisteverovapautuksia valtiontueksi luonnehdittaessa sidottu arviointeihin, jotka neuvosto oli esittänyt valmisteverolainsäädäntöjen yhdenmukaistamisen alalla tekemissään päätöksissä ja joiden mukaan mainitut vapautukset eivät aiheuttaisi kilpailun vääristymistä eikä niillä haitattaisi yhteismarkkinoiden moitteetonta toimintaa.

75

Eurallumina ei siis voi väittää perustellusti käsiteltävässä tapauksessa, että riidanalaisella päätöksellä on oikeusvaikutuksia, jotka ovat ristiriidassa päätöksen 2001/224 ja direktiivin 2003/96 18 artiklan oikeusvaikutusten kanssa.

76

Nyt käsiteltävän väitteen tueksi vedotusta oikeudellisesta argumentista, joka perustuu siihen perusteltuun luottamukseen, joka Euralluminalla saattoi olla riidanalaisen vapautuksen sääntöjenmukaisuuteen, on todettava, että se liittyy todellisuudessa kanteen tueksi asiassa T‑62/06 RENV II esitettyihin ensimmäiseen ja neljänteen kanneperusteeseen siltä osin kuin ne perustuvat luottamuksensuojan periaatteen loukkaamiseen, ja se on siis tutkittava mainittujen kanneperusteiden yhteydessä.

77

Jollei mainitun argumentin tutkinnasta muuta johdu, väite, joka perustuu oikeusvarmuuden periaatteen sekä toimielinten toimien pätevyysolettamaa ja tehokasta vaikutusta koskevan periaatteen loukkaamiseen, on siis hylättävä perusteettomana.

78

Eurallumina väittää nyt käsiteltävällä väitteellä, että komissio on loukannut riidanalaisessa päätöksessä lex specialis derogat legi generali ‑periaatetta, kun se ei ole antanut EY 93 artiklalle ja sen soveltamistoimenpiteille, joita ovat muun muassa direktiivin 92/81 8 artiklan 4 ja 5 kohta sekä direktiivin 2003/96 18 artiklan 1 kohta, etusijaa EY 87 ja EY 88 artiklaan nähden. Eurallumina nojautuu tältä osin ensimmäiseksi EY 87 artiklan sanamuotoon, jonka mukaan sitä sovelletaan, ”jollei [EY:n perustamissopimuksessa] toisin määrätä”, joten sitä ei etenkään voida soveltaa silloin, kun on kyse erityisistä verotuksen yhdenmukaistamista koskevista toimenpiteistä, jotka on toteutettu EY 93 artiklan nojalla. Se vetoaa toiseksi direktiiviin 92/81 ja direktiiviin 2003/96, jotka perustuvat EY 93 artiklaan ja jotka muodostavat erityispuitteet, joiden mukaisesti neuvosto ja komissio toimivat yhdessä hyväksyäkseen poikkeukset kivennäisöljyjen valmisteverojen rakenteiden yhdenmukaistamiseen ja valvoakseen niitä. Se vetoaa kolmanneksi komission neuvostolle tekemään ehdotukseen, joka koskee riidanalaisen vapautuksen voimassaoloajan jatkamista ja joka nojautuu arviointiin, jonka mukaan kyseinen vapautus oli yhteensoveltuva EY:n perustamissopimuksen kanssa ja erityisesti niiden sen määräysten kanssa, joilla taataan tasapuolinen kilpailu ja se, ettei yhteismarkkinoiden toiminta vääristy. Se nojautuu neljänneksi päätöksen 2001/224 viidenteen perustelukappaleeseen, jolla komissiolle ei annettu lupaa tehdä kyseisestä päätöksestä vaikutuksetonta ja jolle ei voida antaa etusijaa EY:n perustamissopimuksen määräyksiin tai direktiiviin 92/81 nähden.

79

Komissio vaatii, että nyt käsiteltävä väite on hylättävä perusteettomana.

80

Nyt käsiteltävässä väitteessä tuodaan siis esiin kysymys siitä, voidaanko – kuten Eurallumina väittää – EY 93 artiklaa ja sen soveltamistoimenpiteitä, joita ovat muun muassa direktiivin 92/81 8 artiklan 4 ja 5 kohta sekä direktiivin 2003/96 18 artiklan 1 kohta, pitää erityislakina EY 87 ja EY 88 artiklaan nähden ja onko niillä näin ollen viimeksi mainittuihin määräyksiin nähden etusija.

81

Tältä osin on huomautettava, että lex specialis derogat legi generali ‑periaatteen mukaan erityissäännöksillä on yleissääntöihin nähden etusija tilanteissa, joita niillä on erityisesti tarkoitus säännellä (ks. vastaavasti tuomio 30.4.2014, Barclays Bank, C-280/13, Kok., EU:C:2014:279, 44 kohta ja tuomio 5.11.2014, Mayaleh v. neuvosto, T-307/12 ja T-408/13, Kok., EU:T:2014:926, 198 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

82

Käsiteltävässä tapauksessa nyt esillä olevan väitteen taustalla olevat perustelut on kumottu suoraan edellä 25 kohdassa mainitussa tuomiossa komissio v. Irlanti ym. (EU:C:2013:812), kuten komissio perustellusti huomauttaa.

83

Kuten edellä 65 kohdassa on näet huomautettu, edellä 25 kohdassa mainitun tuomion komissio v. Irlanti ym. (EU:C:2013:812) 45–48 kohdassa unionin tuomioistuin erotti selvästi toisistaan neuvostolla valmisteverolainsäädäntöjen yhdenmukaistamisessa ja komissiolla valtiontukiasioissa olevan toimivallan. Se katsoi lisäksi, että direktiivin 92/81 8 artiklan 4 kohdassa säädetyllä menettelyllä oli eri tarkoitus ja soveltamisala kuin EY 88 artiklassa käyttöön otetulla järjestelmällä.

84

Tästä seuraa, että verolainsäädäntöjen yhdenmukaistamista koskevat säännöt, joihin kuuluvat muun muassa EY 93 artikla ja sen soveltamistoimenpiteet, ja valtiontukisäännöt, joihin sisältyvät EY 87 ja EY 88 artikla, ovat kumpikin itsenäisten sääntöjen järjestelmiä ja että ensimmäiseksi mainittuja ei voida pitää erityislakina jäljempänä mainittuihin nähden.

85

Nyt käsiteltävä väite, joka perustuu lex specialis derogat legi generali ‑periaatteen loukkaamiseen, on siis hylättävä perusteettomana.

86

Jollei edellä 76 ja 77 kohdasta muuta johdu, kanteen tueksi asiassa T‑62/06 RENV II esitetty toinen kanneperuste on siis hylätty kokonaisuudessaan.

87

Italian tasavalta väittää, että komissio ei ole noudattanut riidanalaisessa päätöksessä yhtä EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuista valtiontueksi luonnehtimisen edellytyksistä siltä osin kuin se on todennut virheellisesti, että riidanalainen vapautus oli valikoiva. Tältä osin yhtäältä se vetoaa vuoden 1995 asetukseen liitetyn taulukon A 14 kohtaan, josta ilmenee, että riidanalainen vapautus hyödytti yleisesti jokaista taloudellista toimijaa, joka käytti mineraaliöljyjä polttoaineena alumiinioksidin tuotannossa kyseisten öljyjen käyttöpaikasta riippumatta. Toisaalta se väittää, että vaikka riidanalaista vapautusta sovellettiin Italiassa ainoastaan Euralluminan Sardinian tehtaaseen, kyseinen olosuhde on yksinomaan tosiasiallinen ja liittyy alumiinioksidin tuotannon omaleimaisuuteen. Italian tasavalta väittää lisäksi, että riidanalaisen vapautuksen valikoivuutta on perusteltu riidanalaisessa päätöksessä ristiriitaisesti.

88

Komissio vaatii, että ensimmäinen kanneperuste hylätään perusteettomana.

89

Väitteestä, joka perustuu riidanalaisen päätöksen ristiriitaisiin perusteluihin EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun valikoivuusedellytyksen osalta, on todettava, että 2.5.1991 tehdyn työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan mukaan kanteessa oli oltava yhteenveto kanteen oikeudellisista perusteista, ja tämä oli ilmaistava niin selvästi ja tarkasti, että vastaaja saattoi valmistella puolustuksensa ja että unionin yleinen tuomioistuin saattoi antaa kanteen johdosta ratkaisun tietyissä tapauksissa jopa ilman muita tietoja. Kanteessa oli näin ollen nimenomaisesti selitettävä, mitä kanteen perustana oleva oikeudellinen peruste sisältää, eikä pelkkä ylimalkainen viittaaminen tähän perusteeseen täyttänyt 2.5.1991 tehdyssä työjärjestyksessä asetettuja vaatimuksia (tuomio 27.9.2012, Nynäs Petroleum ja Nynas Belgium v. komissio, T-347/06, Kok., EU:T:2012:480, 107 kohta). Kanneperusteen tueksi esitettyä väitettä kohdellaan samalla tavoin.

90

Kuten komissio perustellusti väittää, ristiriitaisiin perusteluihin perustuvalla väitteellä, joka liittyy EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun valikoivuusedellytykseen, ei ole käsiteltävässä tapauksessa mitään sisältöä. Italian tasavallan ensimmäisen kanneperusteen tueksi esittämät väitteet asiassa T‑60/06 RENV II nostetussa kanteessa koskevat yksinomaan sitä, onko komissio jättänyt riidanalaisessa päätöksessä noudattamatta EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valikoivuusedellytystä. Italian tasavalta ei sitä vastoin selitä mitenkään syitä, joiden johdosta kyseistä edellytystä koskevat riidanalaisen päätöksen perustelut olisivat väitetysti ristiriitaisia.

91

Nyt käsiteltävän riidanalaisen päätöksen ristiriitaisiin perusteluihin perustuvan väitteen kannalta kanne asiassa T‑60/06 RENV II ei siis vastaa 2.5.1991 tehdyn työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohdassa vahvistettuja täsmällisyysvaatimuksia. Väite on näin ollen jätettävä tutkimatta.

92

Siltä osin kuin on kyse väitteestä, jonka mukaan riidanalaisessa päätöksessä ei ole noudatettu EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valikoivuusedellytystä, on tutkittava ensimmäiseksi Italian tasavallan väite, jonka mukaan vuoden 1995 asetukseen liitetyn taulukon A 14 kohdasta ilmenee, että riidanalainen vapautus hyödytti yleisesti jokaista taloudellista toimijaa, joka käytti mineraaliöljyjä polttoaineena alumiinioksidin tuotannossa kyseisten öljyjen käyttöpaikasta riippumatta. Kyseinen väite herättää kysymyksen siitä, onko komissio tehnyt riidanalaisessa päätöksessä virheen arvioidessaan valikoivuusedellytystä suhteessa valmisteverovapautukseen, sellaisena kuin neuvosto oli sen hyväksynyt direktiivin 92/81 8 artiklan 4 kohdan nojalla, eikä suhteessa valmisteverovapautukseen, sellaisena kuin se on vahvistettu vuoden 1995 asetuksen liitteenä olevan taulukon A 14 kohdassa.

93

Riidanalaisen vapautuksen valikoivuus alueellisella tasolla perustuu siihen, että sitä sovelletaan ainoastaan Sardiniassa. Kuten Italian tasavalta huomauttaa perustellusti ja kuten komissiokin myöntää alumiinioksidipäätöksen I 17 ja 63 perustelukappaleessa ja unionin tuomioistuin edellä 25 kohdassa mainitun tuomion komissio v. Irlanti ym. (EU:C:2013:812) 50 kohdassa, juuri direktiivin 92/81 8 artiklan 4 kohdan nojalla tehdyissä neuvoston hyväksymispäätöksissä vahvistettiin täsmälliset maantieteelliset edellytykset ja tehtiin riidanalaisesta vapautuksesta alueellisella tasolla valikoiva siltä osin kuin niillä annettiin Italian tasavallalle lupa soveltaa mainittua vapautusta tai jatkaa sen soveltamista ainoastaan Sardiniassa.

94

Valtiontukisääntöihin perustuvan tutkinnan kannalta merkityksellinen toimenpide on kuitenkin nyt käsiteltävässä tapauksessa riidanalainen vapautus, sellaisena kuin neuvosto oli sen hyväksynyt direktiivin 92/81 8 artiklan 4 kohdan nojalla, koska Italian tasavalta on soveltanut vuoden 1995 asetuksen liitteenä olevan taulukon A 14 kohdassa vahvistettua vapautusta noudattaen niitä täsmällisiä maantieteellisiä ja ajallisia edellytyksiä, jotka neuvosto oli asettanut hyväksymiselleen.

95

Komissio on siis perustellusti arvioinut valikoivuusedellytystä riidanalaisessa päätöksessä suhteessa riidanalaiseen vapautukseen, sellaisena kuin Italian tasavalta oli sitä todellisuudessa soveltanut. Näin ollen on hylättävä perusteettomana nyt käsiteltävä Italian tasavallan väite, joka perustuu valikoivuusedellytyksen virheelliseen arviointiin suhteessa valmisteverovapautukseen, sellaisena kuin se on vahvistettu vuoden 1995 asetuksen liitteenä olevan taulukon A 14 kohdassa.

96

Toiseksi on tutkittava Italian tasavallan väite, joka perustuu virheeseen, jonka komissio on tehnyt riidanalaisen päätöksen 63 perustelukappaleessa todetessaan, että valmisteverovapautukset olivat valikoivia siltä osin kuin niitä ”sovelletaan – – ainoastaan alumiinioksidia valmistaviin yrityksiin”, ”kussakin jäsenvaltiossa on käytännössä ainoastaan yksi kyseessä olevasta vapautuksesta hyötyvä yritys” ja näitä yrityksiä oli ”Eurallumina Sardiniassa”, vaikka se, että pelkästään Euralluminan Sardinian tehdas oli hyötynyt riidanalaisesta vapautuksesta, oli puhtaasti tosiasiallinen olosuhde, joka liittyy alumiinioksidin tuotannon omaleimaisuuteen Italiassa.

97

Tältä osin on palautettava mieleen, että EY 87 artiklan 1 kohdassa kielletään tuet, jotka ”suosivat jotakin yritystä tai tuotannonalaa”, eli valikoivat tuet (tuomio 15.12.2005, Italia v. komissio, C‑66/02 P, Kok., EU:C:2005:768, 94 kohta).

98

Valikoivuusedellytyksen arvioinnin osalta vakiintuneesta oikeuskäytännöstä seuraa, että EY 87 artiklan 1 kohdan mukaan on ratkaistava, onko tietyssä oikeudellisessa järjestelmässä jokin kansallinen toimenpide omiaan suosimaan ”jotakin yritystä tai tuotannonalaa” verrattuna muihin, jotka ovat kyseisellä järjestelmällä tavoitellun päämäärän kannalta siihen rinnastettavassa tosiasiallisessa ja oikeudellisessa tilanteessa (ks. tuomio 15.11.2011, komissio ja Espanja v. Government of Gibraltar ja Yhdistynyt kuningaskunta, C‑106/09 P ja C‑107/09 P, Kok., EU:C:2011:732, 75 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

99

Viitekehyksen määrittämisellä on erityistä merkitystä tilanteissa, joissa on kyse verotustoimenpiteistä, koska itse edun olemassaolo voidaan osoittaa ainoastaan suhteessa niin sanottuun normaaliin verotukseen. Normaali verokanta on viitekehyksen muodostava maantieteellisellä alueella voimassa oleva verokanta (tuomio 6.9.2006, Portugali v. komissio, C-88/03, EU:C:2006:511, 56 kohta).

100

Alumiinioksidipäätöksen 63 ja 64 perustelukappaleessa todetaan käsiteltävässä tapauksessa seuraavaa:

101

Toisin kuin Italian tasavalta väittää, alumiinioksidipäätöksen I 63 ja 64 perustelukappaleesta seuraa, että komissio ei ole kyseisessä päätöksessä tekemässään riidanalaisen vapautuksen valikoivuutta koskevassa analyysissä nojautunut siihen seikkaan, että vapautus oli käytännössä hyödyttänyt vain yhtä ainoaa Sardiniassa sijaitsevaa alumiinioksidin valmistajaa eli Euralluminaa, vaan kahteen seikkaan eli siihen, että Italian verojärjestelmän muodostamassa viitekehyksessä riidanalainen vapautus oli alueellisesti valikoiva, koska sillä suosittiin kaikkia Sardiniassa sijaitsevia alumiinioksidin tuottajia suhteessa potentiaalisiin sijoittajiin, jotka haluavat investoida alumiinioksidin tuotantoon Italian muilla alueilla, ja sisällöllisesti valikoiva, koska sillä suosittiin alumiinioksidia tuottavia yhtiöitä ja alumiinioksidin tuotantoa suhteessa muita tuotteita tai palveluja valmistaviin yhtiöihin ja muihin tuotannonaloihin.

102

Tästä seuraa, että nyt käsiteltävä Italian tasavallan väite, joka perustuu alumiinioksidipäätöksen I virheelliseen tulkintaan, ei perustu tosiseikkoihin ja se on näin ollen hylättävä.

103

Kanteen tueksi asiassa T-60/06 RENV II esitetty ensimmäinen kanneperuste on siis hylättävä kokonaisuudessaan.

104

Italian tasavalta väittää, että komissio on rikkonut asetuksen N:o 659/1999 1 artiklan b alakohdan ii alakohtaa ja 4 artiklaa sekä neuvoston hyväksymispäätöksiä siltä osin kuin se on todennut riidanalaisen päätöksen 67 perustelukappaleessa, että riidanalainen tuki oli uutta tukea, josta oli tullut asetuksen N:o 659/1999 1 artiklan f alakohdassa tarkoitettua sääntöjenvastaista tukea, koska sitä ei ollut ilmoitettu ennen sen käyttöön ottamista. Sen mukaan riidanalainen tuki olisi pitänyt luonnehtia asetuksen N:o 659/1999 1 artiklan b alakohdan ii alakohdassa tarkoitetuksi voimassa olevaksi tueksi. Italian tasavalta nojautuu tältä osin ensinnäkin neuvoston hyväksymispäätöksiin, joista viimeinen on päätös 2001/224, jolla annettiin lupa soveltaa riidanalaista vapautusta tai jatkaa sen soveltamista. Se vetoaa toiseksi siihen, että EY 93 artikla, johon neuvoston toimivalta verotuksen yhdenmukaistamisen alalla perustuu ja joka muodostaa direktiivin 92/81 ja neuvoston hyväksymispäätösten oikeusperustan, on erityislaki suhteessa yleislakeihin, jollaisina komission toimivallan perustan valtiontuen alalla muodostavaa EY 87 ja EY 88 artiklaa on pidettävä. Se viittaa kolmanneksi neuvostolle direktiivin 92/81 8 artiklan 4 kohdan nojalla kuuluvaan velvollisuuteen tarkastaa, että riidanalainen vapautus oli perusteltu erityisistä poliittisista syistä, että se ei johtanut kilpailun vääristymiseen ja ettei se haitannut yhteismarkkinoiden moitteetonta toimintaa.

105

Komissio vaatii, että toinen kanneperuste hylätään perusteettomana.

106

Nyt käsiteltävässä kanneperusteessa tuodaan esiin kysymys siitä, onko komissio tehnyt riidanalaisessa päätöksessä virheen arvioidessaan riidanalaisen vapautuksen sääntöjenmukaisuutta uusiin tukiin sovellettavien sääntöjen kannalta, vaikka kyse oli asetuksen N:o 659/1999 1 artiklan b alakohdan ii alakohdassa tarkoitetusta voimassa olevasta tuesta, sillä se oli hyväksytty neuvoston hyväksymispäätöksillä ja viimeksi päätöksellä 2001/224.

107

Tältä osin on huomautettava, että asetuksen N:o 659/1999 1 artiklan b alakohdan ii alakohdassa säädetään, että ”voimassa olevalla tuella” tarkoitetaan ”hyväksyttyjä tukia eli tukiohjelmia ja yksittäisiä tukia, jotka komissio tai neuvosto on hyväksynyt”.

108

EY:n perustamissopimuksessa on otettu käyttöön eri menettelyt aina sen mukaan, onko tuki voimassa olevaa tukea vai uutta tukea. Uudet tuet on ilmoitettava ennalta komissiolle EY 88 artiklan 3 kohdan mukaisesti, eikä niitä saa toteuttaa, ennen kuin menettelyssä on annettu lopullinen päätös, kun taas voimassa olevat tuet voidaan EY 88 artiklan 1 kohdan mukaisesti panna sääntöjen mukaisesti täytäntöön niin kauan kuin komissio ei ole todennut niitä yhteismarkkinoille soveltumattomiksi (ks. tuomio 24.3.2011, Freistaat Sachsen ja Land Sachsen-Anhalt v. komissio, T-443/08 ja T-455/08, Kok., EU:T:2011:117, 187 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Voimassa olevista tuista voidaan näin ollen tarvittaessa tehdä ainoastaan sellainen niiden yhteismarkkinoille soveltumattomuutta koskeva päätös, jolla on oikeusvaikutuksia tulevaisuudessa (ks. em. tuomio Freistaat Sachsen ja Land Sachsen-Anhalt v. komissio, EU:T:2011:117, 187 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

109

Käsiteltävässä tapauksessa nyt esillä olevan kanneperusteen taustalla olevat perustelut on kumottu suoraan edellä 25 kohdassa mainitussa tuomiossa komissio v. Irlanti ym. (EU:C:2013:812), kuten komissio perustellusti huomauttaa.

110

Unionin tuomioistuin totesi näet kyseisen tuomion 49 kohdassa, että neuvoston päätöksellä, jolla jäsenvaltiolle annetaan direktiivin 92/81 8 artiklan 4 kohdan mukaisesti lupa ottaa käyttöön valmisteverovapautus, ei voitu estää komissiota käyttämästä sille perustamissopimuksessa myönnettyä toimivaltaa ja aloittamasta näin ollen EY 88 artiklassa määrättyä menettelyä sen selvittämiseksi, onko kyseinen vapautus valtiontukea, ja tarvittaessa riidanalaisen päätöksen kaltaisen päätöksen tekemiseksi tämän menettelyn päätteeksi. Unionin tuomioistuin oli todennut aikaisemmin tuon saman tuomion 47 kohdassa, että direktiivin 92/81 8 artiklan 4 kohdassa säädetyllä menettelyllä oli eri tarkoitus ja soveltamisala kuin EY 88 artiklassa käyttöön otetulla järjestelmällä, jolla säännellään uusia ja voimassa olevia valtiontukia. Näistä perusteluista seuraa, että direktiivin 92/81 8 artiklan 4 kohdan nojalla tehtyjä neuvoston hyväksymispäätöksiä ei voitu tarkastella millään tavalla asetuksen N:o 659/1999 1 artiklan b alakohdan ii alakohdassa tarkoitettuina tukiohjelman tai yksittäisen tuen hyväksymispäätöksinä.

111

Tästä seuraa, että riidanalaista vapautusta ei voida direktiivin 92/81 8 artiklan 4 kohdan nojalla tehtyjen neuvoston hyväksymispäätösten perusteella luonnehtia käsiteltävässä tapauksessa asetuksen N:o 659/1999 1 artiklan b alakohdan ii alakohdassa tarkoitetuksi voimassa olevaksi tueksi.

112

Kanteen tueksi asiassa T‑60/06 RENV II esitetty toinen kanneperuste on siis hylättävä perusteettomana.

113

Italian tasavalta väittää, että komissio on rikkonut riidanalaisessa päätöksessä direktiivin 2003/96 18 artiklaa, kun sitä luetaan yhdessä sen liitteen II säännösten kanssa, ja päätöksen 2001/224 1 artiklan 2 kohtaa, joilla annettiin nimenomaisesti lupa jatkaa riidanalaisen vapautuksen soveltamista 31.12.2006 saakka. Direktiivin 2003/96 voimaantulolla 1.1.2004 on päätetty sen velvollisuus ilmoittaa riidanalainen tuki komissiolle, eikä komissiolla ollut mitään toimivaltaa tehdä riidanalaista päätöstä.

114

Komissio vaatii, että viides kanneperuste hylätään perusteettomana.

115

Käsiteltävässä tapauksessa nyt esillä olevan kanneperusteen taustalla olevat perustelut on kumottu suoraan edellä 25 kohdassa mainitussa tuomiossa komissio v. Irlanti ym. (EU:C:2013:812), kuten komissio perustellusti huomauttaa.

116

Edellä 25 kohdassa mainitun tuomion komissio v. Irlanti ym. (EU:C:2013:812) perusteluista, jotka on esitetty edellä 65–69 kohdassa, ilmenee, että kun komissio sovelsi EY 88 artiklassa määrättyä menettelyä tutkiakseen, oliko riidanalainen vapautus valtiontukea, ja teki kyseisen menettelyn päätteeksi riidanalaisen päätöksen, se vain käytti sille EY:n perustamissopimuksessa valtiontukien alalla myönnettyä toimivaltaa, ja että se ei näin tehdessään voinut loukata toimivaltaa, joka mainitussa perustamissopimuksessa on annettu neuvostolle valmisteverolainsäädäntöjen yhdenmukaistamisessa, tai rikkoa toimia, jotka neuvosto on toteuttanut mainitun toimivallan nojalla.

117

Tästä seuraa, että kun komissio sovelsi EY 88 artiklassa määrättyä menettelyä tutkiakseen, oliko riidanalainen vapautus valtiontukea, ja teki kyseisen menettelyn päätteeksi alumiinioksidipäätöksen I, se ei voinut rikkoa neuvoston toteuttamia toimia, joilla – kuten direktiivin 2003/96 18 artiklalla, kun sitä luetaan yhdessä sen liitteen II säännösten kanssa, tai päätöksen 2001/224 1 artiklan 2 kohdalla – Italian tasavallalle annettiin nimenomaisesti lupa soveltaa riidanalaista vapautusta edelleen 31.12.2006 saakka. Viimeksi mainituilla luvilla saattoi näet olla vaikutuksia ainoastaan valmisteverolainsäädäntöjen yhdenmukaistamista koskevien sääntöjen soveltamisalalla, eikä niillä rajoitettu sellaisen riidanalaisen päätöksen kaltaisen mahdollisen päätöksen vaikutuksia, jonka komissio saattoi tehdä sillä valtiontukien alalla olevan toimivallan nojalla.

118

Italian tasavalta ei siis voi väittää perustellusti, että riidanalaisella päätöksellä rikotaan direktiivin 2003/96 18 artiklaa, kun sitä luetaan yhdessä sen liitteen II säännösten kanssa, ja päätöksen 2001/224 1 artiklan 2 kohtaa.

119

Kanteen tueksi asiassa T-60/06 RENV II esitetty viides kanneperuste on siis hylättävä perusteettomana.

120

Italian tasavalta katsoo, että komissio on rikkonut alumiinioksidipäätöksessä I tukea ympäristönsuojelulle koskevia sääntöjä ja erityisesti valtiontukea ympäristönsuojelulle koskevien suuntaviivojen 82 kohdan toisen alakohdan a alakohtaa siltä osin kuin se on kieltäytynyt toteamasta, että riidanalainen tuki liittyi läheisesti siihen, että Eurallumina toteutti ympäristönsuojeluun liittyviä tavoitteita. Italian tasavalta nojautuu tältä osin ensimmäiseksi alumiinioksidin tuotannolla ympäristöön olevaan voimakkaaseen vaikutukseen, johon liittyy tarve huolehtia turvallisesti teollisen valmistuksen aikana syntyvistä jätteistä, mikä selittää sen, että alue, jolle Eurallumina oli sijoittautunut, oli todettu ympäristökriisien kannalta korkean riskin alueeksi 30.11.1990 tehdyllä Italian valtioneuvoston päätöksellä. Se vetoaa toiseksi Euralluminan sellaista saasteiden vähentämistä ja ympäristön tervehdyttämistä koskevaan suunnitelmaan, joka on hyväksytty 23.4.1993 tehdyllä Italian pääministerin päätöksellä, sovellettaessa antamiin ympäristösitoumuksiin, jotka sen on pitänyt täyttää omalla kustannuksellaan, ja etenkin tervehdyttämisohjelmaan, jonka Italian ympäristöministeriö on hyväksynyt 15.6.1995, ja Italian viranomaisten kanssa 12.4.1999 tehtyyn ohjelmasopimukseen. Se nojautuu kolmanneksi Italian ympäristöministeriön Euralluminalle vuoden 1998 päätöksellä asettamaan velvoitteeseen alentaa rikkioksidin ja pölyn päästökattoja. Italian tasavalta viittaa neljänneksi sitoumukseen, jonka Eurallumina on antanut 27.4.1999 Sardinian alueen kanssa tekemässään sopimuksessa ja jonka mukaan se rakentaa erityisen hehkutusuuneista ja lämmityskattiloista tulevissa kaasuissa olevan rikin poistolaitoksen, ja se toteaa tässä yhteydessä, että Eurallumina on investoinut huomattavasti sardinialaiseen tehtaaseensa, ja näitä investointeja on jatkettu vuoteen 2005 saakka ja Eurallumina on saanut niiden johdosta ISO 14001 ‑sertifikaatin. Se nojautuu viidenneksi 6.2.2002 päivättyyn kirjeeseen, jonka se osoitti komissiolle muodollisen tutkintamenettelyn aikana ja jossa viitataan niihin pääasiallisiin kustannuksiin, jotka Euralluminalle aiheutuivat Italian vero- ja ympäristölainsäädännöstä ja sen antamista ympäristösitoumuksista.

121

Komissio vaatii, että kolmas kanneperuste osittain jätetään tutkimatta tai hylätään joka tapauksessa perusteettomana ja muilta osin hylätään perusteettomana.

122

Nyt käsiteltävässä kanneperusteessa tuodaan esiin kysymys siitä, onko komissio tehnyt alumiinioksidipäätöksen I 75 perustelukappaleessa virheen, kun se ei ole halunnut todeta, että riidanalainen tuki oli myönnetty vastikkeeksi siitä, että Eurallumina oli toteuttanut ympäristönsuojeluun liittyviä tavoitteita, ja että kyseinen tuki oli tältä osin yhteismarkkinoille soveltuvaa valtiontukea ympäristönsuojelulle koskevien suuntaviivojen 47–52 kohdan nojalla.

123

Tältä osin on huomautettava, että EYVL:ssä 3.2.2001 julkaistujen valtiontukea ympäristönsuojelulle koskevien suuntaviivojen 82 kohdassa todetaan seuraavaa:

”– –

Ilmoittamattomiin tukiin komissio soveltaa:

– –”

124

Valtiontukea ympäristönsuojelulle koskevien suuntaviivojen 47–51 kohdassa todetaan lisäksi seuraavaa:

– –

125

Komissio totesi alumiinioksidipäätöksen I 71 ja 73 perustelukappaleessa, että ”tukea, joka on myönnetty 3 päivän helmikuuta 2001 jälkeen, on arvioitava – – [valtiontukea ympäristönsuojelulle koskevien] suuntaviivojen mukaisesti siten kuin [kyseisten] suuntaviivojen 82 kohdan [toisen alakohdan] a alakohdassa säädetään” ja tarkemmin sanottuna kyseisten suuntaviivojen 47–52 kohdan nojalla, joissa vahvistetaan veronhuojennuksina tai verovapautuksina myönnettävään toimintatukeen sovellettavat säännöt.

126

Komissio huomautti tuon saman päätöksen 73–76 perustelukappaleessa lisäksi seuraavaa:

127

Alustavasti on huomautettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan valtiontukia koskevalla erityisellä alalla komission hyväksymät puitteet ja tiedonannot sitovat komissiota edellyttäen, ettei niillä poiketa EY:n perustamissopimuksen määräyksistä (ks. tuomio 2.12.2010, Holland Malt v. komissio, C‑464/09 P, Kok., EU:C:2010:733, 47 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

128

Italian tasavalta ei nyt käsiteltävässä tapauksessa riitauta alumiinioksidipäätöksen 67 perustelukappaletta, josta seuraa, ettei riidanalaista tukea ole ilmoitettu missään vaiheessa komissiolle. Siltä osin kuin mainittu tuki on myönnetty 3.2.2001 jälkeen, valtiontukea ympäristönsuojelulle koskevia suuntaviivoja sovellettiin siis kyseiseen tukeen niiden 82 kohdan mukaisesti (ks. edellä 123 kohta).

129

Osoittaakseen, että riidanalainen tuki on yhteismarkkinoille soveltuva valtiontukea ympäristönsuojelulle koskevien suuntaviivojen kannalta, Italian tasavalta toimitti kanteen liitteenä lukuisia asiakirjoja ja sopimuksia, joista ilmenee, että Euralluminan on pitänyt saavuttaa useita ympäristönsuojeluun liittyviä tavoitteita tai se on vapaaehtoisesti sitoutunut saavuttamaan tällaiset tavoitteet sen ajanjakson aikana, jolloin riidanalaista tukea myönnettiin.

130

Komissio katsoo kuitenkin, että kyseinen perustelu on jätettävä tutkimatta, koska Italian tasavalta ei ole esittänyt näitä asiakirjoja ja sopimuksia muodollisen tutkintamenettelyn aikana.

131

Tältä osin on huomautettava, että siltä osin kuin Italian tasavalta vetoaa kanteen tueksi asiassa T‑60/06 RENV II tietoihin, jotka eivät ole olleet käytettävissä riidanalaista päätöstä tehtäessä tai joita ei ole annettu komission tietoon muodollisen tutkintamenettelyn aikana, unionin yleinen tuomioistuin ei voi ottaa kyseisiä tietoja huomioon arvioidakseen mainitun päätöksen laillisuutta.

132

Kumoamiskanteen yhteydessä näet kyseessä olevan toimen laillisuutta on arvioitava niiden tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen mukaan, jotka olivat olemassa toimen toteuttamisen ajankohtana (tuomio 14.1.2004, Fleuren Compost v. komissio, T-109/01, Kok., EU:T:2004:4, 50 kohta). Oikeuskäytännön mukaan tukipäätöksen laillisuutta on siten arvioitava niiden tietojen perusteella, jotka komissiolla saattoi olla päätöstä tehdessään (ks. em. tuomio Fleuren Compost v. komissio, EU:T:2004:4, 51 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Jäsenvaltio ei näin ollen voi vedota unionin tuomioistuimissa sellaisiin tosiseikkoihin, joita ei ole esitetty EY 88 artiklan mukaisessa oikeudenkäyntiä edeltävässä menettelyssä (ks. em. tuomio Fleuren Compost v. komissio, EU:T:2004:4, 51 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

133

Käsiteltävässä tapauksessa asiakirja-aineistosta ilmenee, että Italian tasavalta on väittänyt 6.2.2002 päivätyllä kirjeellä toimittamissaan kirjallisissa huomautuksissa muodollisessa tutkintamenettelyssä yleisesti, että riidanalaisella tuella korvattiin osittain Euralluminalle Italian vero- ja ympäristölainsäädännössä asetetut toimintakustannukset. Se on todennut erityisesti, että osalla riidanalaisesta tuesta oli tarkoitus korvata ympäristönsuojeluun liittyvät lisäkustannukset ja että kyseinen tuki kuului näin ollen valtiontukea ympäristönsuojelulle koskevien suuntaviivojen soveltamisalaan. Italian tasavalta on selittänyt tältä osin, että vuodesta 1974 lukien alueviranomaiset olivat kieltäneet polttojätteen Välimerellä; kyseinen käytäntö oli kuitenkin sallittu edelleen Ranskassa ja Kreikassa. Tämä kielto oli merkinnyt Euralluminalle suuria kustannuksia, joiden määrä on ollut 6 miljardia Italian liiraa (ITL) (3 miljoonaa euroa). Päästöille asetettujen tiukkojen raja-arvojen (25 prosenttia alempi kuin rikkioksidille (SOx) asetettu kansallinen raja-arvo) vuoksi yhtiön on täytynyt investoida uuteen rikinpoistotekniikkaan 44 miljardia ITL (22 miljoonaa euroa), mikä aiheutti 6 miljardin ITL:n (3 miljoonan euron) ylimääräisen toimintakustannuksen vuosittain, poistot mukaan luettuina. Näistä investoinneista huolimatta yhtiön oli maksettava edelleen vuosittain 1,1 miljardia ITL (0,55 miljoonaa euroa) päästöveroja.

134

Komissio otti alumiinioksidipäätöksen I 56 perustelukappaleessa huomioon Italian tasavallan näin toimittamat tiedot, mutta se katsoi tuon saman päätöksen 75 perustelukappaleessa, ettei niiden perusteella voitu katsoa, että riidanalainen vapautus olisi riidanalaisen päätöksen kattaman ajanjakson aikana suunniteltu vastikkeeksi Italian viranomaisten ja Euralluminan välillä tehdyistä sopimuksista, joilla Eurallumina olisi sitoutunut saavuttamaan ympäristönsuojeluun liittyvät tavoitteet tai Euralluminalle Italian lainsäädännön perusteella kuuluvat vastaavat velvoitteet. Komissio väitti lisäksi, ettei sille ollut toimitettu mitään näyttöä siitä, että Euralluminan toteuttamilla ympäristöinvestoinneilla olisi ylitetty se, mikä oli tarpeen Italian lainsäädännön säännösten noudattamiseksi, tai se, mikä oli kaupallisesti kannattavaa ja mahdollista. Komissio päätteli näin ollen, että valtiontukea ympäristönsuojelulle koskevien suuntaviivojen 51 kohdan 1 alakohdan a alakohdan soveltamisedellytykset eivät olleet täyttyneet nyt käsiteltävässä tapauksessa.

135

Italian tasavallan kanteen liitteenä toimittamista asiakirjoista on todettava, ettei asiakirja-aineistosta ilmene, että ne olisi toimitettu komissiolle muodollisen tutkintamenettelyn aikana. Italian tasavalta ei myöskään väitä vastauksena komission väitteisiin esittämissään kirjelmissä, että ne olisi toimitettu komissiolle. Komissio on lopuksi vahvistanut suullisessa käsittelyssä vastauksena unionin yleisen tuomioistuimen esittämään suulliseen kysymykseen, että kyseessä olevia asiakirjoja ei ollut toimitettu muodollisen tutkintamenettelyn aikana. Tämän perusteella on katsottava, että kanteen liitteenä toimitettuja asiakirjoja ei ole toimitettu aikaisemmin. Edellä 132 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee näin ollen, että kyseisiin asiakirjoihin sisältyviä tietoja ei voida ottaa huomioon riidanalaisen päätöksen laillisuuden arvioimiseksi, jollei niissä vain toisteta niitä tietoja, jotka komissiolle oli jo toimitettu muodollisen tutkintamenettelyn yhteydessä muun muassa edellä mainitulla 6.2.2002 päivätyllä kirjeellä.

136

Pelkästään niistä tiedoista, jotka komissiolle on toimitettu 6.2.2002 päivätyllä kirjeellä, on todettava, että komissio on katsonut perustellusti riidanalaisessa päätöksessä, ettei se voinut niiden perusteella päätellä, että riidanalaisen vapautuksen soveltaminen edellytti sitä, että Eurallumina noudattaa velvoitteita saavuttaa tiettyjä ympäristönsuojelutavoitteita. Komissio ei voinut myöskään kyseisten tietojen perusteella päätellä, että riidanalainen vapautus olisi suunniteltu vastikkeeksi Euralluminan antamista sitoumuksista saavuttaa sellaiset ympäristönsuojeluun liittyvät tavoitteet, jotka ylittävät tavoitteet, jotka perustuvat jo Italian vero- ja ympäristölainsäädäntöön ja etenkin kansallisiin sääntöihin, joilla asetetaan päästöraja ilman laatua koskevien vaatimusten noudattamiseksi tai vahvistetaan päästömaksu, tai tehdä yhteisön suuntaviivojen 51 kohdan 1 alakohdan a alakohdassa tarkoitettuja vastaavanlaisia vapaaehtoisia sopimuksia. Italian tasavalta on lisäksi myöntänyt 6.2.2002 päivätyssä kirjeessä, että ”Euralluminalle myönnetyllä tuella, jonka komissio on määritellyt toimintatueksi – – korvattiin osittain yritykselle Italian vero- ja ympäristölainsäädännössä asetetut toimintakustannukset”. Alumiinioksidipäätöksen I 45 perustelukappaleesta ilmenee lisäksi, että Eurallumina oli muodollisen tutkintamenettelyn aikana todennut itse, että sen Sardinian tehtaalla oli tehty ”huomattavia investointeja”, jotta ”voitaisiin varmistaa kaikkein tiukimpien sääntöjen ja alueellisten ympäristövaatimusten noudattaminen”. Pelkästään komissiolle 6.2.2002 päivätyllä kirjeellä toimitettujen tietojen perusteella ei joka tapauksessa voida tarkastaa, että – kuten Italian tasavalta väittää nyt käsiteltävän kanteen yhteydessä – Italian viranomaisten kanssa tehtyjen sopimusten mukaan riidanalainen vapautus olisi todellakin ollut vastike siitä, että Eurallumina tekee investointeja noudattaakseen sitoumuksia, jotka koskevat sellaisten ympäristönsuojeluun liittyvien tavoitteiden saavuttamista, jotka ylittävät tavoitteet, jotka perustuvat jo Euralluminaan sovellettuun lainsäädäntöön.

137

Vaikka oletetaan, että Italian tasavallan kanteen liitteenä toimittamat asiakirjat ja sopimukset otetaan huomioon, niiden perusteella ei voida kuitenkaan todeta käsiteltävässä tapauksessa, että Eurallumina olisi sitoutunut vastikkeeksi riidanalaisesta vapautuksesta saamastaan edusta saavuttamaan ympäristönsuojelun liittyvät tavoitteet, jotka ylittävät tavoitteet, jotka seuraavat jo Italian lainsäädännöstä, tai tekemään ulottuvuudeltaan vastaavanlaisia vapaaehtoisia sopimuksia. Muun muassa Italian viranomaisten ja Euralluminan välillä 12.4.1999 tehdyn ohjelmasopimuksen 3 artiklasta sekä Sardinian alueen ja Euralluminan välillä 27.4.1999 tehdyn sopimuksen 2–4 artiklasta tosin ilmenee, että Eurallumina oli sitoutunut tekemään tiettyjä investointeja, joilla pyritään saavuttamaan ympäristötavoitteet sen Portoscuson (Sardinia) tehdasta koskevan ympäristön tervehdyttämissuunnitelman yhteydessä. Toisin kuin Italian tasavalta väittää, kyseisiä ympäristötavoitteiden saavuttamiseen tarkoitettuja investointeja ei ollut kuitenkaan tarkoitus tehdä yksin Euralluminan kustannuksella, koska 12.4.1999 tehdyn ohjelmasopimuksen 4 artiklassa sekä 27.4.1999 tehdyn sopimuksen 4–6 artiklassa määrättiin nimenomaisesti, että jotta Eurallumina voi panna kyseiset sitoumukset täytäntöön, Sardinian alue sitoutuisi osallistumaan Portoscuson tehtaan ympäristön tervehdyttämissuunnitelman toteuttamisen rahoittamiseen enintään 30 prosentilla tukikelpoisiksi katsotuista kustannuksista ja joka tapauksessa enintään 17,5 miljardin ITL:n suuruisella summalla. Näistä sopimuksista ei sitä vastoin ilmene, että riidanalainen vapautus olisi suunniteltu siten, että sillä rahoitetaan osin myös Euralluminan tekemät ympäristöinvestoinnit. Muilta osin Italian tasavallan kanteen liitteenä toimittamat asiakirjat ovat näyttönä vain Euralluminalle Italian vero- ja ympäristölainsäädännössä asetetuista toimintakustannuksista, joihin kuuluvat muun muassa kustannukset, joita ilman laatua koskevien vaatimusten noudattamiseksi asetetut päästörajat tai jopa päästömaksujen maksaminen merkitsevät.

138

Komissio päätteli näin ollen perustellusti alumiinioksidipäätöksen I 75 perustelukappaleessa, että valtiontukea ympäristönsuojelulle koskevien suuntaviivojen 51 kohdan 1 alakohdan a alakohdan soveltamisedellytykset eivät olleet täyttyneet nyt käsiteltävässä tapauksessa.

139

Kanteen tueksi asiassa T-60/06 RENV II esitetty kolmas kanneperuste on siis hylättävä perusteettomana.

140

Italian tasavalta väittää, että komissio on rikkonut alumiinioksidipäätöksen I 78–80 perustelukappaleessa EY 87 artiklan 3 kohtaa ja alueellisia valtiontukia koskevia suuntaviivoja siltä osin kuin se on katsonut, ettei riidanalaista tukea voitu pitää kyseisten säännösten ja määräysten tarkoituksessa yhteismarkkinoille soveltuvana sillä perusteella, että sillä helpotettiin taloudellista kehitystä Sardiniassa. Se vetoaa tältä osin ensimmäiseksi Sardinian taloudelliseen jälkeenjääneisyyteen: Sardinia on yksi rakennerahastojen tavoitteen 1 piiriin kuuluvista epäsuotuisista alueista, joka on viimeisellä sijalla italialaisista alueista vaurauden ja yksityistulojen osalta ja joka on myös kansallisen keskiarvon alapuolella siltä osin kuin on kyse työtätekevän väestön ja teollisuusyritysten prosenttiosuudesta suhteessa Italiassa asuviin henkilöihin. Se viittaa toiseksi Sulcis-Iglesienten alueen, jolle Eurallumina on sijoittanut tehtaansa Sardiniassa, taloudelliseen jälkeenjääneisyyteen, sillä kyseisen alueen työttömyysaste on noin 21 prosenttia työkykyisten ihmisten ja noin 50 prosenttia nuorten osalta. Italian tasavalta vetoaa kolmanneksi siihen, että Eurallumina on taannut noin 1800 työpaikkaa suoraan Sardinian tehtaassaan ja välillisesti Alcoa Italia SpA:n, jonka ainoa alumiinioksidin toimittaja se on, Sardinian tehtaissa. Italian tasavalta nojautuu neljänneksi komissiolle toimitettuihin asiakirjoihin, jotka koskevat epäedullisia elinolosuhteita Sardiniassa niin väestöntiheyden kuin elintason ja korkean työttömyysasteen kannalta katsoen. Se vetoaa viidenneksi alumiinioksidipäätöksen I 79 perustelukappaleeseen, jossa komissio myöntää, että Sardinia voi hyötyä EY 87 artiklan 3 kohdan a alakohdassa määrätystä poikkeuksesta. Se nojautuu kuudenneksi siihen, että käsiteltävässä tapauksessa voidaan soveltaa alueellisia valtiontukia koskevien suuntaviivojen 4.15 kohtaa, jonka mukaan alueellisia toimintatukia voidaan myöntää alueille, joihin sovelletaan EY 87 artiklan 3 kohdan a alakohdan poikkeusta. Italian tasavalta vetoaa seitsemänneksi siihen, ettei käsiteltävässä tapauksessa voida soveltaa suuntaviivojen 4.17 kohtaa, jonka mukaan toimintatuen on oltava ajallisesti rajoitettua ja alenevaa, koska Sardinia on harvaanasuttu alue, johon sovelletaan EY 87 artiklan 3 kohdan a alakohdassa määrättyä poikkeusta.

141

Komissio vaatii, että neljäs kanneperuste hylätään perusteettomana.

142

Nyt käsiteltävässä kanneperusteessa tuodaan esiin kysymys siitä, onko komissio tehnyt alumiinioksidipäätöksen I 80 perustelukappaleessa virheen katsoessaan, että riidanalaista tukea ei voitu pitää EY 87 artiklan 3 kohdan a alakohdan ja alueellisia valtiontukia koskevien suuntaviivojen 4.11–4.17 kohdan tarkoituksessa yhteismarkkinoille soveltuvana sillä perusteella, että sillä helpotettiin taloudellista kehitystä Sardiniassa.

143

Tältä osin on huomautettava, että EY 87 artiklan 3 kohdan a alakohdassa määrätään, että yhteismarkkinoille soveltuvana voidaan pitää tukea taloudellisen kehityksen edistämiseen alueilla, joilla elintaso on poikkeuksellisen alhainen tai joilla vajaatyöllisyys on vakava ongelma. Oikeuskäytännön mukaan se, että EY 87 artiklan 3 kohdan a alakohdassa käytetään poikkeuksesta määrättäessä ilmaisuja ”poikkeuksellinen” ja ”vakava”, osoittaa, että mainittu alakohta koskee vain sellaisia alueita, joilla taloudellinen tilanne on äärimmäisen epäsuotuisa, kun sitä verrataan koko yhteisöön (tuomio 14.10.1987, Saksa v. komissio, 248/84, Kok., EU:C:1987:437, 19 kohta).

144

Alueellisia valtiontukia koskevissa suuntaviivoissa esitetään kriteerit, joita komissio noudattaa tutkiessaan alueellisten valtiontukien soveltuvuutta yhteismarkkinoille muun muassa EY 87 artiklan 3 kohdan a alakohdan nojalla.

145

Kaikkia aluetukia, jotka merkitsevät ”toimintatukia”, koskevien suuntaviivojen kohtien sanamuoto on seuraava:

146

Komissio tutki alumiinioksidipäätöksen I 78–81 perustelukappaleessa uusien tukien yhteismarkkinoille soveltuvuuden EY 87 artiklan 3 kohdan a alakohdan ja alueellisia valtiontukia koskevien suuntaviivojen nojalla. Alumiinioksidipäätöksen I päätöksen 78–80 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

147

Alustavasti on huomautettava, että vaikka suuntaviivoja ei hallinnon sisäisinä toimenpiteinä voida pitää oikeussääntöinä, niissä vahvistetaan kuitenkin käytännesääntöjä, joissa ilmaistaan noudatettava käytäntö ja joista hallinto voi poiketa erityistapauksissa vain sellaisin perustein, jotka ovat sopusoinnussa yhdenvertaisen kohtelun periaatteen kanssa (tuomio 9.6.2011, Diputación Foral de Vizcaya ym. v. komissio, C‑465/09 P–C‑470/09 P, EU:C:2011:372, 120 kohta). Tällaisilla säännöillä voi olla tietyillä edellytyksillä ja niiden sisällön mukaan oikeusvaikutuksia (em. tuomio Diputación Foral de Vizcaya ym. v. komissio, EU:C:2011:372,120 kohta).

148

Siitä, miten komissio on soveltanut alueellisia valtiontukia koskevien suuntaviivojen 4.15 kohtaa alumiinioksidipäätöksen I 80 perustelukappaleessa, on huomautettava, että kyseisen 4.15 kohdan sanamuodosta ilmenee, että alueelliset toimintatuet ovat periaatteessa kiellettyjä ja niitä voidaan poikkeuksellisesti myöntää alueilla, joihin sovelletaan EY 87 artiklan 3 kohdan a alakohdan poikkeusta ainoastaan sillä perusteella, että tuki edistää alueellista kehitystä, sen myöntäminen on perusteltua tuen laadun vuoksi ja tuen taso on suhteessa niihin haittoihin, joita sillä pyritään lievittämään, mikä asianomaisen jäsenvaltion on osoitettava.

149

Kyseisen säännöksen mukaan muun muassa jäsenvaltion on osoitettava, että toimintatuella pyritään lievittämään erityistä alueellista haittaa, josta tuensaajan on selviydyttävä, ja että mainitun tuen taso on suhteessa siihen, mikä on tarpeen kyseisen haitan lievittämiseksi.

150

Pelkkien Italian tasavallan muodollisen tutkintamenettelyn aikana toimittamien tietojen perusteella ei voida kuitenkaan osoittaa, että riidanalaisella tuella on tarkoitus lievittää erityistä Euralluminalle aiheutunutta alueellista haittaa ja että kyseisen tuen taso olisi oikeassa suhteessa tuohon haittaan nähden.

151

Komissio viittaa muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisesta tehdyssä päätöksessä, joka julkaistiin virallisessa lehdessä 2.2.2002, siihen, että Italian viranomaiset ovat muun muassa ”korostaneet sitä, että Sardinia on hyvin epäedullisessa asemassa oleva alue, siellä ei ole käytettävissä maakaasua ja alumiinioksidin tuotannon mahdollisella lakkauttamisella olisi työllisyyden kannalta erittäin vakavat seuraukset alueelle”.

152

Tältä osin on huomautettava, että – kuten oikeuskäytännöstä ilmenee – se, että tietyllä alueella vallitseva taloudellinen tilanne on riittävän epäedullinen, jotta kyseinen alue voi olla EY 87 artiklan 3 kohdan a alakohdan tarkoituksessa tukikelpoinen, ei merkitse sitä, että kaikki tukiohjelmat, jotka voidaan toteuttaa mainitulla alueella, katsotaan viran puolesta tarpeellisiksi alueen kehitykselle (ks. vastaavasti tuomio 13.6.2013, HGA ym. v. komissio, C‑630/11 P–C‑633/11 P, Kok., EU:C:2013:387, 112 kohta). Näin ollen pelkkä vetoaminen Sardinian epäedulliseen taloudelliseen tilanteeseen etenkin vajaatyöllisyyden kannalta ei ole käsiteltävässä tapauksessa riittävää.

153

Tässä yhteydessä ainoa seikka, joka voi tosiasiassa merkitä erityistä alueellista haittaa, on se Italian tasavallan esiin tuoma tosiseikka, ettei Sardiniassa ole käytettävissä maakaasua. Kuten komissio on huomauttanut perustellusti alumiinioksidipäätöksen I 80 perustelukappaleessa, Italian tasavalta ei ole ilmoittanut määrällisesti eikä edes pyrkinyt arvioimaan tällaisen haitan suuruutta Euralluminalle sen Sardinian tehtaassa. Se korostaa lisäksi perustellusti tuossa samassa perustelukappaleessa, ettei Italian tasavalta ole joka tapauksessa ilmoittanut määrällisesti tai ainakin pyrkinyt arvioimaan tällaisen haitan suuruutta osoittaakseen, että riidanalainen tuki oli oikeassa suhteessa haittaan.

154

Lisäksi 6.2.2002 päivätystä kirjeestä ilmenee, että Italian tasavalta on muodollisessa tutkintamenettelyssä väittänyt uudestaan seuraavaa:

”Ei saa unohtaa, että asianomainen yritys sijaitsee alueella, joka on yksi niistä alueista, jotka voivat kuulua [EY] 87 artiklan 3 kohdassa tarkoitettujen poikkeusten alaan siltä osin kuin sille on ominaista korkea työttömyys. Italian tasavalta päätti aikoinaan tukea kyseisen yrityksen perustamista ja kehittämistä nimenomaan edistääkseen vaihtoehtoisia työllistymismahdollisuuksia niille työllistymismahdollisuuksille, joita kaivosten louhinta ei enää tarjoa. Eurallumina merkitsee tältä kannalta katsoen tärkeää mahdollisuutta, eikä sitä ole helppo korvata. Yritys työllistää tällä hetkellä 760 työntekijää, joista noin 350 työntekijää on pitkälle erikoistunutta työvoimaa. Alumiinioksidin tuotannon päättäminen merkitsisi hyvin vakavia ja ratkaisemattomia ongelmia heidän saamisekseen takaisin työmarkkinoille.”

155

Italian tasavalta ei ole näin tehdessään viitannut alueellisia valtiontukia koskevien suuntaviivojen 4.15 kohdassa edellytetyllä tavalla mihinkään erityiseen alueelliseen haittaan, joka Euralluminalle on aiheutunut ja jota riidanalaisella tuella olisi pyritty lievittämään. Kuten edellä 152 kohdassa on jo todettu, pelkkä viittaaminen Sardiniassa olevaan vajaatyöllisyyteen ei riittänyt nyt käsiteltävässä tapauksessa.

156

Italian tasavalta on lopuksi toimittanut kanteen liitteenä asiakirjoja, joilla pyritään osoittamaan epäedulliset elinolosuhteet Sardiniassa sellaisilla vertailevilla tiedoilla, jotka koskevat tulojen määrää ja vajaatyöllisyyden astetta. Komissio ei ole väittänyt, että kyseessä oleviin asiakirjoihin perustuvia väitteitä ei voida ottaa tutkittavaksi sillä perusteella, ettei mainittuja asiakirjoja ole toimitettu muodollisen tutkintamenettelyn aikana.

157

Vaikka myönnetään, että kyseiset asiakirjat voidaan käsiteltävässä tapauksessa ottaa huomioon riidanalaisen päätöksen laillisuuden arvioimiseksi, niillä ei kuitenkaan osoiteta, että Sardiniassa vallitsee epäedullinen taloudellinen tilanne tulojen ja vajaatyöllisyyden määrän kannalta, mikä on jo lisäksi tunnustettu alumiinioksidipäätöksen I 23 ja 79 perustelukappaleessa, joissa komissio on myöntänyt, että Sardinia oli alue, johon voitiin soveltaa EY 87 artiklan 3 kohdan a alakohdassa määrättyä poikkeusta. Kuten edellä 152 ja 155 kohdassa on jo todettu, pelkkä viittaaminen Sardiniassa vallitsevaan epäedulliseen taloudelliseen tilanteeseen ei ole riittävää nyt käsiteltävässä tapauksessa. Kyseessä olevat asiakirjat eivät sitä vastoin osoita, että – kuten suuntaviivojen 4.15 kohdassa kuitenkin edellytetään – Euralluminalle olisi aiheutunut erityistä alueellista haittaa, jota riidanalaisella tuella pyrittiin väitetysti lievittämään.

158

Komissio on siis päättänyt alumiinioksidipäätöksen I 80 perustelukappaleessa perustellusti, että Italian viranomaiset eivät olleet esittäneet seikkoja, joiden nojalla se voisi katsoa, että riidanalainen tuki täytti alueellisia valtiontukia koskevien suuntaviivojen 4.15 kohdassa vahvistetut edellytykset.

159

Kun otetaan huomioon se, että alueellisia valtiontukia koskevien suuntaviivojen 4.15 ja 4.17 kohdassa vahvistetut edellytykset ovat kumulatiivisia, pelkästään sen perusteella, ettei yhtä niistä ollut noudatettu, voidaan todeta, että komissio saattoi perustellusti päättää alumiinioksidipäätöksessä I, ettei riidanalaista tukea voitu hyväksyä EY 87 artiklan 3 kohdan a alakohdan, sellaisena kuin se on pantu täytäntöön suuntaviivoissa, nojalla.

160

Kanteen tueksi asiassa T-60/06 RENV II esitetty neljäs kanneperuste on siis hylättävä perusteettomana.

161

Italian tasavalta väittää kanteen tueksi asiassa T‑60/06 RENV II esitetyn kuudennen kanneperusteen yhteydessä, että komissio on loukannut luottamuksensuojan, oikeusvarmuuden ja laillisuusolettaman periaatteita siltä osin kuin se on määrännyt riidanalaisen päätöksen 5 artiklassa riidanalaisen tuen takaisin perittäväksi. Se väittää, että Eurallumina ja se itse ovat neuvoston hyväksymispäätösten nojalla luottaneet perustellusti riidanalaisen vapautuksen sääntöjenmukaisuuteen myös valtiontukisääntöjen kannalta ja että ne saattoivat myös olettaa, että neuvoston hyväksymispäätökset olivat laillisia. Se väittää tältä osin ensimmäiseksi, että se saattoi neuvoston hyväksymispäätösten nojalla vuodesta 1993 lukien soveltaa riidanalaista vapautusta tai jatkaa sen soveltamista. Se vetoaa toiseksi päätösten 93/697, 96/273 ja 97/425 perustelukappaleisiin, joissa todetaan, että riidanalainen vapautus ei johtanut kilpailun vääristymiseen eikä haitannut yhteismarkkinoiden moitteetonta toimintaa. Se vetoaa kolmanneksi päätöksiin 1999/255 ja 1999/880, joissa viitataan komission säännöllisin väliajoin tekemiin uudelleen tarkasteluihin sen takaamiseksi, että riidanalainen vapautus on yhteensoveltuva yhteismarkkinoiden toiminnan ja EY:n perustamissopimuksen muiden tavoitteiden kanssa. Itävallan tasavalta huomauttaa neljänneksi, ettei päätöstä 2001/224 aikaisemmissa neuvoston hyväksymispäätöksissä ole viitattu mahdollisiin yhtenäismarkkinoiden toiminnan vääristymiin liittyviin menettelyihin, jotka voitaisiin aloittaa muun muassa EY 87 ja EY 88 artiklan nojalla. Se nojautuu viidenneksi päätöksen 2001/224 1 artiklan 2 kohtaan ja direktiivin 2003/96 18 artiklaan – luettuna yhdessä sen liitteessä II olevien säännösten kanssa – joiden nojalla Euralluminan mielessä on syntynyt perusteltu luottamus riidanalaisen vapautuksen sääntöjenmukaisuuteen, minkä perusteella Eurallumina on tehnyt 2.2.2002 ja vuoden 2005 lopun välisenä aikana investointeja, jotka oli tarkoitus kuolettaa 31.12.2006. Se viittaa kuudenneksi siihen, etteivät ne voimassa olevat säännökset olleet yksiselitteisiä, joiden nojalla Eurallumina ja se itse saattoivat luottaa riidanalaisen vapautuksen sääntöjenmukaisuuteen 31.12.2006 saakka.

162

Kanteen tueksi asiassa T‑62/06 RENV II esitetyn ensimmäisen kanneperusteen yhteydessä myös Eurallumina väittää, että komissio on loukannut riidanalaisessa päätöksessä luottamuksensuojan periaatetta siltä osin kuin se on määrännyt riidanalaisen tuen takaisin perittäväksi siitä huolimatta, että Eurallumina oli voinut perustellusti luottaa riidanalaisen vapautuksen sääntöjenmukaisuuteen 31.12.2006 saakka tai ainakin siihen, ettei mainitun vapautuksen perusteella myönnettyä tukea ollut mahdollista periä takaisin kyseiseen päivämäärään saakka.

163

Eurallumina vetoaa ensimmäiseksi tältä osin yhtäältä siihen päätökseen 2001/224 liittyvään laillisuusolettamaan, jolla Italian tasavallalle annetaan lupa soveltaa riidanalaista vapautusta 31.7.2006 saakka, ja toisaalta komission toimittamiin neuvoston hyväksymispäätöksiä koskeviin ehdotuksiin, joiden mukaan riidanalainen vapautus oli tarkoitus poistaa tai kumota yksinomaan asteittain ja tulevaisuuden osalta.

164

Eurallumina vetoaa toiseksi neuvoston hyväksymispäätösten ja komission ehdotusten sisältöön tai komission käyttäytymiseen, sillä niistä ei ole ilmennyt missään vaiheessa nimenomaisesti, että riidanalainen tuki saattoi olla EY 87 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua yhteismarkkinoille soveltumatonta valtiontukea. Se huomauttaa tältä osin ensimmäiseksi, ettei päätöksen 2001/224 viides perustelukappale ole täsmällinen, koska siinä vain todetaan, että eräät kyseisellä päätöksellä hyväksytyistä lukuisista vapautuksista saattaisivat olla EY 87 artiklan 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla yhteismarkkinoille soveltumattomia. Eurallumina vetoaa toiseksi 15.11.2000 annettuun ehdotukseen neuvoston päätökseksi, jolla Italian tasavallalle annetaan lupa soveltaa riidanalaista vapautusta 31.12.2002 saakka ja jolla syrjäytettiin komission 17.7.2000 päivätty ilmoittamispyyntö. Se viittaa kolmanneksi siihen, ettei komission esiin tuomista valtiontukiongelmista ole käyty keskusteluja sellaisissa neuvoston hyväksymispäätöksiä koskevissa komission ehdotuksissa, kuten 29.11.1999 annetussa ehdotuksessa, ja ettei näitä ongelmia ole mainittu neuvoston hyväksymispäätöksissä. Se nojautuu neljänneksi neuvoston hyväksymispäätösten sisältöön, josta ilmenee, että neuvosto ei ole milloinkaan myöntänyt, että riidanalaisen vapautuksen nojalla myönnetty tuki oli sääntöjenvastaista tukea, ja näin on, vaikka direktiivin 92/81, jolla pyritään samaan tavoitteeseen kuin valtiontukisäännöillä, nojalla neuvoston oli tarkastettava, etteivät komission kyseisen direktiivin 8 artiklan 4 kohdan nojalla ehdottamat toimenpiteet johda kilpailun vääristymiseen. Eurallumina tukeutuu viidenneksi päätökseen 2001/224, jolla neuvosto antoi Italian tasavallalle luvan soveltaa riidanalaista vapautusta, jonka sisältö on vahvistettu direktiivin 2003/96 18 artiklan 1 kohdalla, 31.12.2006 saakka. Se vetoaa kuudenneksi 27.10.2003 päivättyyn komission lehdistötiedotteeseen (IP/03/1456), jossa komissio antaa tunnustusta direktiivin 2003/96 antamiselle ja toteaa, että sillä vähennetään olemassa olevaa kilpailun vääristymistä jäsenvaltioiden välillä. Se viittaa seitsemänneksi siihen, että komissio on viivytellyt tehdessään alumiinioksidipäätöksen I, joka tehtiin vasta 7.12.2005, vaikka vuoden 2002 helmikuussa muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskeva päätös oli julkaistu ja asianosaisten viimeiset huomautukset oli jätetty, minkä johdosta se on voinut luottaa perustellusti riidanalaisen vapautuksen sääntöjenmukaisuuteen.

165

Eurallumina väittää kolmanneksi, että päätöksen 2001/224, – joka on vahvistettu direktiivin 2003/96 18 artiklan 1 kohdalla, kun sitä luetaan yhdessä sen liitteen II kanssa, – jolla Italian tasavallalle annettiin lupa jatkaa riidanalaisen vapautuksen soveltamista 31.12.2006 saakka, vaikutukset on otettava huomioon. Sen mukaan on niin, että vaikka komissio saattoi kyseenalaistaa luvan laillisuuden tai keston turvautumalla direktiivin 92/81 8 artiklan 5 kohdassa säädettyyn menettelyyn tai nostamalla EY 230 artiklaan perustuvan kanteen, komissio ei voinut kuitenkaan riitauttaa luvan laillisuutta tai kestoa välillisesti EY 87 ja EY 88 artiklaan perustuvan menettelyn yhteydessä. Eurallumina vetoaa lisäksi direktiivin 2003/96 johdanto-osan 32 perustelukappaleeseen, jossa mainitaan vain EY 87 ja EY 88 artiklan mukaisesti ”toteutettav[at]” valtiontukia koskevat menettelyt, mistä voidaan päätellä, että ennen kyseisen direktiivin antamista aloitetuilla valtiontukimenettelyillä ei voinut olla vaikutusta direktiivillä hyväksyttyihin vapautuksiin.

166

Eurallumina vetoaa neljänneksi siihen, että direktiivin 2003/96 18 artikla osoittaa, että kun kyseistä direktiiviä ehdotettiin ja se hyväksyttiin, komissio ja neuvosto eivät katsoneet, että riidanalainen vapautus oli osittain EY 87 artiklan 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla yhteismarkkinoille soveltumaton. Tämä saa vahvistuksen komission lehdistötiedotteesta, jonka mukaan kyseisen direktiivin antamisella voidaan parantaa yhteismarkkinoiden toimintaa, ja neuvoston hyväksymispäätöksistä, joissa todettiin päätöksen 2001/224 tekemiseen saakka nimenomaisesti, että riidanalainen vapautus oli tasapuolisen kilpailun mukainen eikä sillä haitattu yhteismarkkinoiden toimintaa.

167

Eurallumina väittää viidenneksi, että muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisesta tehdyn päätöksen julkaisemisella ei ole voitu horjuttaa sillä riidanalaisen vapautuksen sääntöjenmukaisuuteen ollutta perusteltua luottamusta. Se nojautuu tältä osin ensimmäiseksi muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisesta tehdyn päätöksen julkaisemisen kohteeseen, joka oli pelkkä asianomaisille kolmansille osapuolille esitetty lausumien toimittamista koskeva kehotus, jolla ei otettu etukäteen kantaa siihen, minkä suuntainen tuleva päätös olisi. Se vetoaa toiseksi siihen, että se on luottanut perustellusti siihen, että muodollinen tutkintamenettely olisi yksinomaan tulevaisuuteen suuntautuva eli että se koskisi ainoastaan luvan voimassaolon päättymisen jälkeen eli 31.12.2006 jälkeen myönnettyä tukea. Se huomauttaa kolmanneksi, että Italian tasavallalle muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskevan päätöksen julkaisemisen jälkeen myönnetty lupa soveltaa riidanalaista vapautusta edelleen31.12.2006 saakka on vahvistettu direktiivin 2003/96 18 artiklan 1 kohdalla, kun sitä luetaan yhdessä sen liitteen II kanssa. Eurallumina nojautuu neljänneksi siihen, että komissio on ilmoittanut, että jos riidanalainen vapautus johtaa kilpailun vääristymiseen, se otettaisiin pois käytöstä asteittain perimättä takaisin sen perusteella myönnettyä tukea.

168

Eurallumina väittää kuudenneksi, että on otettava huomioon ne pitkän aikavälin investoinnit, joiden suuruus on 81 miljoonaa euroa ja jotka se on tehnyt vilpittömässä mielessä Sardinian tehtaallaan sen perusteella, että se on voinut perustellusti luottaa riidanalaisen vapautuksen sääntöjenmukaisuuteen 31.12.2006 saakka tai ainakin siihen, ettei mainitun vapautuksen nojalla viimeksi mainittuun ajankohtaan saakka myönnettyä tukea voida periä laillisesti takaisin. Olettaen, että unionin yleinen tuomioistuin katsoo, ettei perusteltua luottamusta ollut enää 2.2.2002, Eurallumina väittää, että se on hyväksynyt noin 11,6 miljoonan euron suuruiset pääomakulut 12.3.2001–2.2.2002 välisen ajanjakson aikana.

169

Komissio vaatii, että asiassa T‑60/06 RENV II esitetty kuudes kanneperuste on osittain jätettävä tutkimatta ja muilta osin hylättävä. Se vaatii myös asiassa T‑62/06 RENV II esitetyn ensimmäisen kanneperusteen hylkäämistä perusteettomana.

170

Nyt käsiteltävissä kanneperusteissa ja väitteissä tuodaan esiin kysymys siitä, onko komissio loukannut eräitä unionin oikeuden yleisiä periaatteita, kuten luottamuksensuojan periaatetta, oikeusvarmuuden periaatetta ja laillisuusolettaman periaatetta, kun se on vaatinut riidanalaisessa päätöksessä riidanalaisen tuen takaisin perimistä.

171

Tältä osin on huomautettava, ettei komissio voi asetuksen N:o 659/1999 14 artiklan 1 kohdan mukaan vaatia valtiontuen takaisin perimistä, jos tämä olisi unionin lainsäädännön jonkin yleisen periaatteen vastaista.

172

Siltä osin kuin ensimmäiseksi on kyse laillisuusolettaman periaatteen loukkaamista koskevasta väitteestä, johon on vedottu kanteen tueksi asiassa T‑60/06 RENV II esitetyn kuudennen kanneperusteen yhteydessä, on todettava, että kyseinen väite perustuu lähinnä siihen, että riidanalaisella päätöksellä on oikeusvaikutuksia, jotka ovat ristiriidassa niiden vaikutusten kanssa, jotka aiheutuivat neuvoston hyväksymispäätöksistä, joilla Italian tasavallalle annettiin nimenomaisesti lupa soveltaa riidanalaista vapautusta edelleen 31.12.2006 saakka.

173

Edellä 62 kohdassa jo mainitun oikeuskäytännön mukaan toimielinten antamat toimet kuuluvat lähtökohtaisesti laillisuusolettaman piiriin, ja kyseisillä toimilla on siis oikeusvaikutuksia niin kauan kuin niitä ei ole peruutettu, kumottu kumoamiskanteen johdosta tai todettu pätemättömiksi ennakkoratkaisupyynnön tai lainvastaisuusväitteen vuoksi.

174

Käsiteltävässä tapauksessa on kuitenkin edellä 71–75 kohdassa esitetyistä syistä, jotka itsessään perustuvat edellä 25 kohdassa mainitun tuomion komissio v. Irlanti ym. (EU:C:2013:812) perusteluihin, jotka on esitetty edellä 65–69 kohdassa, todettava, että komissio ei ole riidanalaisen päätöksen tehdessään voinut rikkoa neuvoston toteuttamia toimia, joilla Italian tasavallalle annettiin nimenomaisesti lupa soveltaa riidanalaista vapautusta edelleen 31.12.2006 saakka, koska mainituilla luvilla ei voinut olla vaikutuksia valmisteverolainsäädäntöjen yhdenmukaistamista koskevien sääntöjen soveltamisalan ulkopuolella eikä niillä rajoitettu sellaisen alumiinioksidipäätöksen I kaltaisen mahdollisen päätöksen vaikutuksia, jonka komissio saattoi tehdä valtiontukia koskevan toimivaltansa nojalla.

175

Kuten edellä 73 ja 74 kohdassa on jo todettu, edellä 25 kohdassa mainitun tuomion komissio v. Irlanti ym. (EU:C:2013:812) 52 ja 53 kohdasta ilmenee, että komissio voi valtiontukien alalla aina muuttaa arviointiaan siitä, ovatko tuen olemassaolon edellytykset täyttyneet, kunhan se tekee siitä kaikki päätelmät yhteismarkkinoille soveltumattoman tuen takaisin perimistä koskevan velvollisuuden osalta ottamalla huomioon luottamuksensuojan ja oikeusvarmuuden periaatteet, joten komissiota eivät riidanalaisessa päätöksessä sitoneet arvioinnit, jotka neuvosto oli esittänyt valmisteverolainsäädäntöjen yhdenmukaistamista koskevissa päätöksissään ja joiden mukaan riidanalainen vapautus ei johtanut kilpailun vääristymiseen eikä haitannut yhteismarkkinoiden moitteetonta toimintaa.

176

Näin ollen väite, joka koskee laillisuusolettaman periaatteen loukkaamista ja johon on vedottu kanteen tueksi asiassa T‑60/06 RENV II esitetyn kuudennen kanneperusteen yhteydessä, on hylättävä perusteettomana.

177

Siltä osin kuin toiseksi on kyse luottamuksensuojan ja oikeusvarmuuden periaatteiden loukkaamista koskevista väitteistä, joihin on vedottu kanteen tueksi asiassa T‑60/06 RENV II esitetyn kuudennen kanneperusteen yhteydessä ja kanteen tueksi asiassa T‑62/06 RENV II esitetyn ensimmäisen kanneperusteen yhteydessä, on todettava, että ne perustuvat siihen, että neuvoston hyväksymispäätökset ja direktiivin 2003/96 18 artikla, luettuna yhdessä sen liitteen II säännösten kanssa, ovat synnyttäneet Euralluminan mielessä perustellun luottamuksen riidanalaisen vapautuksen sääntöjenmukaisuuteen tai joka tapauksessa luoneet moniselitteisen tilanteen, joka komission olisi pitänyt selventää ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä.

178

Tässä yhteydessä on aluksi huomautettava, että luottamuksensuojan periaatteen, joka on unionin oikeuden perusperiaate (tuomio 14.10.1999, Atlanta v. Euroopan yhteisö, C‑104/97 P, Kok., EU:C:1999:498, 52 kohta), mukaan kyseiseen periaatteeseen voi vedota jokainen taloudellinen toimija, jolle toimielin on synnyttänyt perusteltuja odotuksia (tuomio 11.3.1987, Van den Bergh en Jurgens ja Van Dijk Food Products (Lopik) v. ETY, 265/85, Kok., EU:C:1987:121, 44 kohta; tuomio 24.3.2011, ISD Polska ym. v. komissio, C‑369/09 P, Kok., EU:C:2011:175, 123 kohta ja tuomio 27.9.2012, Producteurs de légumes de France v. komissio, T-328/09, EU:T:2012:498, 18 kohta). Silloin, kun huolellinen ja asiantunteva taloudellinen toimija voi ennakoida, että toimielimet toteuttavat toimen, joka voi vaikuttaa sen etuihin, se ei kuitenkaan voi vedota kyseiseen periaatteeseen, kun tällainen toimenpide toteutetaan (ks. tuomio 1.2.1978, Lührs, 78/77, Kok., EU:C:1978:20, 6 kohta ja tuomio 25.3.2009, Alcoa Trasformazioni v. komissio, T-332/06, EU:T:2009:79, 102 kohta). Oikeus vedota luottamuksensuojaan edellyttää kolmen kumulatiivisen edellytyksen täyttymistä. Asianomaisen toimielimen on ensiksikin täytynyt antaa asianomaiselle täsmällisiä, ehdottomia ja yhtäpitäviä vakuutteluja, jotka on saatu toimivaltaisilta ja luotettavilta tahoilta. Näiden vakuuttelujen on toiseksi oltava sellaisia, että ne saavat aikaan perustellun odotuksen sen henkilön mielessä, jolle ne on osoitettu. Annettujen vakuuttelujen on kolmanneksi oltava sovellettavien oikeussääntöjen mukaisia (ks. em. tuomio Producteurs de légumes de France v. komissio, EU:T:2012:498, 19 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

179

Tämän jälkeen on huomautettava erityisesti luottamuksensuojan periaatteen sovellettavuudesta valtiontukien alalla, että jäsenvaltio, jonka viranomaiset ovat myöntäneet tuen rikkoen EY 88 artiklassa määrättyjä menettelysääntöjä, voi vedota tuensaajayrityksen perusteltuun luottamukseen riitauttaakseen unionin tuomioistuimissa sen komission päätöksen pätevyyden, jolla kyseinen jäsenvaltio on määrätty perimään tuki takaisin, muttei välttyäkseen velvollisuudelta toteuttaa kyseisen päätöksen täytäntöönpanon edellyttämät toimenpiteet (ks. tuomio 14.1.1997, Espanja v. komissio, C-169/95, Kok., EU:C:1997:10, 48 ja 49 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Oikeuskäytännöstä ilmenee lisäksi, että kun otetaan huomioon ilmoitusvelvollisuudella oleva perustavanlaatuinen merkitys siinä, että komissio voi harjoittaa tehokkaasti valtiontukien valvontaa, joka on pakottava, tuensaajat voivat lähtökohtaisesti perustellusti luottaa mainitun tuen sääntöjenmukaisuuteen ainoastaan silloin, kun tukea myönnettäessä on noudatettu EY 88 artiklassa määrättyä menettelyä, ja huolellisen taloudellisen toimijan on yleensä voitava varmistua siitä, että mainittua menettelyä on noudatettu. Erityisesti silloin, kun tuki on pantu täytäntöön ilman, että siitä olisi ilmoitettu ensin komissiolle, jolloin se on EY 88 artiklan 3 kohdan nojalla sääntöjenvastainen, tuensaajalla ei voi kyseisenä ajankohtana olla perusteltua luottamusta sen myöntämisen säännönmukaisuuteen (ks. vastaavasti edellä 178 kohdassa mainittu tuomio Producteurs de légumes de France v. komissio, EU:T:2012:498, 20 ja 21 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), jollei kyse ole poikkeuksellisista olosuhteista (tuomio 20.9.1990, komissio v. Saksa, C-5/89, Kok., EU:C:1990:320, 16 kohta; ks. myös tuomio 29.4.2004, Italia v. komissio, C‑298/00 P, Kok., EU:C:2004:240, 86 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 30.11.2009, Ranska v. komissio, T-427/04 ja T-17/05, Kok., EU:T:2009:474, 263 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

180

On vielä muistutettava, että se, että hallinnollinen menettely toimitetaan kohtuullisessa ajassa, on unionin oikeuden yleinen periaate (tuomio 27.11.2003, Regione Siciliana v. komissio, T-190/00, Kok., EU:T:2003:316, 136 kohta). Lisäksi oikeusvarmuutta koskeva perustavanlaatuinen vaatimus, joka estää sen, että komissio voisi viivyttää loputtomasti toimivaltansa käyttöä, johtaa tuomioistuimen tutkimaan, paljastaako hallinnollisen menettelyn kulku tämän toimielimen toiminnan viivästyneen kohtuuttomasti (tuomio 24.9.2002, Falck ja Acciaierie di Bolzano v. komissio, C‑74/00 P ja C‑75/00 P, Kok., EU:C:2002:524, 140 ja 141 kohta sekä edellä 132 kohdassa mainittu tuomio Fleuren Compost v. komissio, EU:T:2004:4, 145–147 kohta).

181

Se, että komissiolla kestää jonkin aikaa päättää, että tuki on sääntöjenvastainen ja että jäsenvaltion on poistettava se ja perittävä se takaisin, voi tietyissä olosuhteissa synnyttää mainitun tuen saajissa perustellun luottamuksen, joka voi estää sen, että komissio velvoittaa mainitun jäsenvaltion määräämään kyseisen tuen palautettavaksi (tuomio 24.11.1987, RSV v. komissio, 223/85, Kok., EU:C:1987:502, 17 kohta). Silloin kun on kyse ilmoittamattomista valtiontuista, tällainen viivytys voidaan kuitenkin katsoa komissiosta johtuvaksi vasta siitä lähtien, kun se on saanut tietää yhteismarkkinoille soveltumattomien tukien olemassaolosta (edellä 179 kohdassa mainittu tuomio Italia v. komissio, EU:C:2004:240, 91 kohta).

182

Pelkästään se, että asetuksessa N:o 659/1999 ei lukuun ottamatta sitä kymmenen vuoden vanhentumisaikaa (tuen myöntämisestä lukien), jonka päätyttyä tukea ei voida enää määrätä takaisin perittäväksi, säädetä mistään ohjeellisestakaan määräajasta komission sääntöjenvastaisesta tuesta mainitun asetuksen 13 artiklan 2 kohdan nojalla, jonka mukaan saman asetuksen 7 artiklan 6 kohdassa asetettu määräaika ei sido komissiota, tekemälle tutkinnalle, ei ole esteenä sille, että unionin tuomioistuimet tarkastavat, onko komissio jättänyt toimimatta kohtuullisessa ajassa tai onko se viivytellyt liikaa (ks. vastaavasti ja analogisesti viitteellisen määräajan osalta tuomio 15.6.2005, Regione autonoma della Sardegna v. komissio, T-171/02, Kok., EU:T:2005:219, 57 kohta; tuomio 9.9.2009, Diputación Foral de Álava ym., T-230/01–T-232/01 ja T-267/01–T-269/01, EU:T:2009:316, 338 ja 339 kohta sekä tuomio 9.9.2009, Diputación Foral de Álava ym. v. komissio, T-30/01–T-32/01 ja T-86/02–T-88/02, Kok., EU:T:2009:314, 259 ja 260 kohta).

183

Lopuksi on huomautettava, että oikeuskäytännön mukaan oikeusvarmuuden periaate edellyttää, että silloin kun komissio on sille kuuluvan huolellisuusvelvoitteen vastaisesti luonut moniselitteisen tilanteen sen vuoksi, että se on saanut aikaan epävarmuustekijöitä ja että sovellettava säännöstö ei ole selkeä, yhdistettynä siihen, ettei komissio ole reagoinut asiassa pitkään aikaan, vaikka se on ollut tietoinen asianomaisista tuista, sen tehtävänä on selventää mainittu tilanne ennen kuin se ryhtyy mihinkään toimiin määrätäkseen jo maksetut tuet palautettaviksi (ks. vastaavasti tuomio 9.7.1970, komissio v. Ranska, 26/69, Kok., EU:C:1970:67, 28–32 kohta).

184

Kantajien väitteitä, jotka perustuvat siihen, että kyse on poikkeuksellisista olosuhteista, joiden nojalla Eurallumina on voinut luottaa perustellusti riidanalaisen vapautuksen ja näin ollen riidanalaisen tuen sääntöjenmukaisuuteen, on tarkasteltava edellä 178–183 kohdassa mieleen palautettujen sääntöjen valossa.

185

Käsiteltävässä tapauksessa on aluksi korostettava sitä, että Italian tasavalta (ks. edellä 128 kohta) ja Eurallumina eivät riitauta riidanalaisen päätöksen 67 perustelukappaletta, josta seuraa, ettei riidanalaista tukea ole ilmoitettu milloinkaan komissiolle. On siis katsottava, että kyseinen tuki on myönnetty EY 88 artiklan 3 kohtaa rikkoen ilmoittamatta siitä ensin komissiolle.

186

Toisin kuin kantajat väittävät, muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisesta tehdyn päätöksen julkaiseminen EYVL:ssä on ollut omiaan johtamaan siihen, ettei Eurallumina voinut enää luottaa perustellusti riidanalaisen vapautuksen sääntöjenmukaisuuteen, kun otetaan huomioon neuvoston komission ehdotuksesta antamien hyväksymispäätösten – mukaan lukien päätöksen 2001/224, joka oli voimassa riidanalaisessa päätöksessä kyseessä olevan ajanjakson aikana – sanamuodolla aikaisemmin luotu moniselitteinen tilanne.

187

Unionin tuomioistuin katsoi edellä 25 kohdassa mainitun tuomion komissio v. Irlanti ym. (EU:C:2013:812), joka sitoo Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan toisen kohdan mukaan unionin yleistä tuomioistuinta, 52 ja 53 kohdassa, että se, että neuvoston hyväksymispäätökset tehtiin komission ehdotuksesta ja että komissio ei ole koskaan käyttänyt sillä olevia direktiivin 92/81 8 artiklan 5 kohtaan tai EY 230 ja EY 241 artiklaan perustuvia toimivaltuuksia saadakseen hyväksymispäätökset poistetuiksi tai muutetuiksi, oli otettava huomioon arvioitaessa yhteismarkkinoille soveltumattoman tuen takaisinperimisvelvollisuutta luottamuksensuojan ja oikeusvarmuuden periaatteiden kannalta, kuten komissio oli alumiinioksidipäätöksessä I tehnytkin jättäessään määräämättä takaisin perittäväksi tukia, jotka oli myönnetty 2.2.2002 saakka, jolloin EYVL:ssä julkaistiin päätökset EY 88 artiklan 2 kohdassa määrätyn menettelyn aloittamisesta. Kyseinen perustelu oli ratkaiseva sille unionin tuomioistuimen edellä 25 kohdassa mainitun tuomion komissio v. Irlanti ym. (EU:C:2013:812) 54 kohdassa esittämälle toteamukselle, jonka mukaan saman tuomion 39–44 kohdassa esitetyt perustelut eivät voineet olla oikeudellisena perustana unionin yleisen tuomioistuimen johtopäätökselle siitä, että alumiinioksidipäätöksellä I kyseenalaistetaan neuvoston hyväksymispäätösten pätevyys ja loukataan näin oikeusvarmuuden periaatetta ja toimielinten toimien laillisuusolettamaa koskevaa periaatetta, eikä näihin samoihin perusteluihin nojautuvalle johtopäätökselle siitä, että komissio oli asiassa T-62/06 RENV loukannut hyvän hallinnon periaatetta.

188

Luottamuksensuojan ja oikeusvarmuuden periaatteista ilmenevien vaatimusten kannalta neuvoston komission ehdotuksesta tekemien hyväksymispäätösten sanamuodolla luotu moniselitteinen tilanne esti ainoastaan perimästä takaisin riidanalaisen vapautuksen nojalla myönnetyn tuen siihen saakka, kunnes EY 88 artiklan 2 kohdassa määrätyn menettelyn aloittamisesta tehty päätös julkaistiin EYVL:ssä. Mainitusta julkaisemisesta lähtien sitä vastoin Euralluminan piti tietää, että jos riidanalainen vapautus on valtiontukea, komission olisi hyväksyttävä se EY 88 artiklan mukaisesti.

189

Tästä seuraa, että muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisesta tehdyn päätöksen julkaiseminen johti siihen, ettei Eurallumina voinut enää luottaa perustellusti, kuten se oli aikaisemmin voinut, riidanalaisen vapautuksen sääntöjenmukaisuuteen neuvoston komission ehdotuksesta aikaisemmin tekemien hyväksymispäätösten nojalla.

190

Komissio on siis ottanut alumiinioksidipäätöksen I 98 perustelukappaleessa perustellusti huomioon sen, että tapauksen olosuhteet olivat poikkeukselliset, sillä komission neuvostolle esittämät ehdotukset synnyttivät osin epäselvän tilanteen ja ylläpitivät sitä, ja sen, että siltä osin kuin se ei voinut määrittää, olivatko – ja mahdollisesti milloin – jäsenvaltiot tosiasiassa ilmoittaneet eri tuensaajille sen päätöksestä aloittaa muodollinen tutkintamenettely, ei voitu sulkea pois sitä mahdollisuutta, että tuensaajat olivat oikeutettuja vetoamaan luottamuksensuojan periaatteeseen 2.2.2002 asti, jolloin komission päätökset EY 88 artiklan 2 kohdassa määrätyn menettelyn aloittamisesta valmisteverovapautusten osalta julkaistiin EYVL:ssä, kunhan pidetään mielessä, että ilmoituksen julkaiseminen poisti viimeistään neuvoston hyväksymispäätösten sanamuotoon liittyvän epävarmuuden siitä, että komission olisi hyväksyttävä kyseessä olevat toimenpiteet EY 88 artiklan mukaisesti, jos ne olivat valtiontukea.

191

Tällaisen ratkaisun oikeellisuutta ei kyseenalaisteta kantajien esittämillä muilla väitteillä.

192

Niistä väitteistä, jotka kantajat esittävät direktiivin 2003/96 perusteella, on todettava, että sillä, että kyseisen direktiivin 18 artiklan 1 kohdassa, kun sitä luetaan yhdessä sen 28 artiklan 2 kohdan kanssa, Italian tasavallalle annettiin lupa jatkaa riidanalaisen vapautuksen soveltamista 1.1.2003 alkaen, ei ole merkitystä sen kannalta, onko Eurallumina voinut mahdollisesti luottaa perustellusti riidanalaisen vapautuksen sääntöjenmukaisuuteen valtiontukisääntöjen kannalta. Ajankohtana, jolloin direktiivin 2003/96 18 artiklan 1 kohtaa alettiin soveltaa, eli 1.1.2003, Euralluminan piti näet olla tietoinen vireillä olevasta riidanalaista vapautusta koskevasta muodollisesta tutkintamenettelystä ja siitä, että jos riidanalainen vapautus on valtiontukea, komission olisi hyväksyttävä se EY 88 artiklan mukaisesti. Kyseistä tilannetta ei ole voitu muuttaa sillä, että direktiivi 2003/96 annettiin 27.10.2003 ja se tuli voimaan 31.10.2003; kyseisen direktiivin johdanto-osan 32 perustelukappaleessa todetaan nimenomaisesti, että direktiivi ”ei rajoita [EY] 87 ja [EY] 88 artiklan mukaisesti toteutettavien valtion tukia koskevien menettelyjen soveltamista” (ks. vastaavasti ja analogisesti edellä 25 kohdassa mainittu tuomio komissio v. Irlanti ym., EU:C:2013:812, 51 kohta). Direktiivin 2003/96 18 artiklan 1 kohta ei siten ollut omiaan synnyttämään muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisesta tehdyn päätöksen julkaisemisen jälkeen Euralluminan mielessä perusteltua luottamusta riidanalaisen vapautuksen sääntöjenmukaisuuteen valtiontukisääntöjen kannalta.

193

Siitä Euralluminan väitteestä, että komissio viivytteli tehdessään alumiinioksidipäätöstä I, on huomautettava, ettei kyseinen seikka ole poikkeuksellinen olosuhde, joka on omiaan synnyttämään Euralluminan mielessä perustellun luottamuksen riidanalaisen vapautuksen sääntöjenmukaisuuteen, ja näin on kaikista jäljempänä 194–217 kohdassa esitetyistä syistä.

194

Ensinnäkin on tutkittava, onko muodolliseen tutkintamenettelyyn käytetty käsiteltävässä tapauksessa kohtuuttoman paljon aikaa.

195

Tässä yhteydessä on todettava, että edellä 181 kohdassa mainitussa tuomiossa RSV v. komissio (EU:C:1987:502), johon Eurallumina vetoaa, on katsottu, että sillä, että komissiolta kului 26 kuukautta päätöksensä tekemiseen, ylitettiin kohtuuden rajat.

196

Lisäksi on huomautettava, että asetuksen N:o 659/1999 7 artiklan 6 kohdan mukaan muodollisen tutkintamenettelyn päätökseen saattamiselle asetettu viitteellinen määräaika on ilmoitettujen valtiontukien yhteydessä 18 kuukautta. Kyseistä määräaikaa on, vaikka sitä ei asetuksen N:o 659/1999 13 artiklan 2 kohdan mukaan sovelletakaan sääntöjenvastaisiin tukiin (ks. edellä 182 kohta), pidettävä hyödyllisenä lähtökohtana arvioitaessa sellaisen muodollisen tutkintamenettelyn keston kohtuullisuutta, joka koskee, kuten käsiteltävässä tapauksessa, toimenpidettä, jota ei ole ilmoitettu.

197

Nyt käsiteltävässä tapauksessa on todettava, että komissio pyysi 17.7.2000 Ranskan tasavaltaa, Irlantia ja Italian tasavaltaa ilmoittamaan valmisteverovapautukset valtiontukisäännösten nojalla. Se sai vastaukset, joita ei voida pitää ilmoituksena, vuoden 2000 syyskuussa, lokakuussa ja joulukuussa. Se aloitti tämän jälkeen muodollisen tutkintamenettelyn 30.10.2001 tekemällään päätöksellä, joka annettiin asianomaisten jäsenvaltioiden tiedoksi 5.11.2001 ja julkaistiin EYVL:ssä 2.2.2002. Komissio sai tämän jälkeen Aughinish Aluminan (26.2. ja 1.3.2002 päivätyt kirjeet), Euralluminan (28.2.2002 päivätyt kirjeet), Alcanin (1.3.2002 päivätty kirje) ja European Aluminium Associationin (26.2.2002 päivätty kirje) lausumat. Kyseiset huomautukset toimitettiin Irlannille, Italian tasavallalle ja Ranskan tasavallalle 26.3.2002. Irlanti esitti lausumansa muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisesta tehdystä päätöksestä 8.1.2002. Komissio pyysi 18.2.2002 Irlannilta lisätietoja, ja tämä vastasi 26.4.2002 pyydettyään ensin vastauksen antamiseksi asetetun määräajan pidennystä. Pyydettyään samalla tavalla 21.11.2001 vastauksen antamiseksi asetetun määräajan pidennystä, Ranskan tasavalta lausui aloittamispäätöksestä 12.2.2002. Italian tasavalta esitti lausumansa 6.2.2002.

198

Alumiinioksidipäätös I tehtiin 7.12.2005.

199

Muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskevan päätöksen tekemisen ja alumiinioksidipäätöksen I tekemisen välillä kului siis vähän yli 49 kuukautta.

200

Tällainen ajanjakso, joka on lähes kaksi kertaa pidempi kuin se ajanjakso, joka otettiin huomioon edellä 181 kohdassa mainitussa tuomiossa RSV v. komissio (EU:C:1987:502), ja vähän yli kaksi kertaa pidempi kuin se ajanjakso, josta asetuksen N:o 659/1999 7 artiklan 6 kohdassa säädetään muodollisen tutkintamenettelyn päätökseen saattamiselle ilmoitettujen valtiontukien yhteydessä, näyttää ensi näkemältä kohtuuttomalta. Oikeuskäytännön mukaan on silti tutkittava, voitiinko kyseinen ajanjakso oikeuttaa käsiteltävän tapauksen olosuhteiden kannalta.

201

Käsiteltävässä tapauksessa 49 kuukauden pituista tutkinta-aikaa ei voida kuitenkaan perustella niillä seikoilla, joihin komissio vetoaa.

202

Kyseisessä ajanjaksossa otetaan tosin huomioon yhtäältä jäsenvaltioille ja tuensaajille asetettu määräaika esittää huomautuksensa ja toisaalta se, että Ranskan, Irlannin ja Italian hallitukset ovat pyytäneen määräaikojen pidennystä voidakseen esittää huomautuksensa ja vastauksensa muodollisen tutkintamenettelyn yhteydessä. Kun otetaan huomioon se, että käsiteltävässä tapauksessa valmisteverovapautukset liittyvät kiinteästi toisiinsa, koska kyse on samankaltaisista toimenpiteistä, jotka hyväksyttiin rinnakkain toteutettujen menettelyjen päätteeksi samalla neuvoston päätöksellä, on otettava huomioon kaikki kyseessä olevissa asioissa esitetyt menettelyyn liittyvät asiakirjat ja erityisesti se, että Irlanti vastasi 26.4.2002 viimeiseen komission lähettämään lisätietopyyntöön.

203

Tämän viimeksi mainitun päivämäärän jälkeen on kuitenkin kulunut vähän yli 43 kuukautta ennen kuin komissio teki alumiinioksidipäätöksen I. Tällainen kyseessä olevien asioiden tutkimiseen kulunut aika ei kuitenkaan ole kaikkien asianomaisten valtioiden ja asianomaisten osapuolten toimittamien huomautusten valossa oikeutettavissa nyt käsiteltävän tapauksen olosuhteissa.

204

Ensimmäiseksi on todettava asioiden väitetystä vaikeudesta, ettei sitä ole näytetty toteen, ja, vaikka näin olisikin, sillä ei voitaisi perustella sitä, että asian tutkinta on kestänyt niinkin pitkään kuin nyt käsiteltävässä tapauksessa. Minkään seikan perusteella ei näet voida päätellä, että komissiolla olisi ollut erityisen merkittäviä oikeudellisia ongelmia, koska alumiinioksidipäätös I on lisäksi pituudeltaan kohtuullinen (112 perustelukappaletta) eikä sen perusteluista ilmene mitään ilmeistä vaikeutta. Tämän jälkeen on huomautettava, että komissio oli tietoinen valmisteverovapautuksista paljon ennen muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista, koska ensimmäiset vapautuspyynnöt tehtiin Irlannin osalta vuonna 1992, Italian tasavallan osalta vuonna 1993 ja Ranskan tasavallan osalta vuonna 1997. Lisäksi juuri komissio on toimittanut valmisteverovapautusten hyväksymispäätöksiä koskevat peräkkäiset ehdotukset neuvostolle saatuaan niitä koskevat pyynnöt Ranskan tasavallalta, Irlannilta ja Italian tasavallalta. Lopuksi on todettava, että komissio on valtiontukia koskevissa kertomuksissaan ilmoittanut Maailman kauppajärjestölle (WTO) Irlannissa sovellettavasta vapautuksesta.

205

Komissio on lisäksi itse todennut, että se katsoi vuodesta 1999 alkaen valmisteverovapautusten olevan ristiriidassa valtiontukisääntöjen kanssa. Se on siis kyseisestä ajankohdasta lukien voinut tarkastella yksityiskohtaisemmin mainittujen vapautusten sääntöjenmukaisuutta kyseistä alaa koskevien sääntöjen kannalta.

206

Lisäksi se, ettei komissio ole enää pyytänyt mitään lisätietoja Ranskan tasavallalta, Irlannilta tai Italian tasavallalta niiden 43 kuukauden kuluessa, jotka edelsivät alumiinioksidipäätöksen I tekemistä, osoittaa, että sillä oli jo kyseisenä ajankohtana käytettävinään kaikki seikat, joita se tarvitsi tehdäkseen valmisteverovapautuksia koskevan päätöksensä.

207

Lopuksi on todettava kivennäisöljyjen verotusta koskevan yhteisön järjestelmän kehittymisestä ja etenkin direktiivin 2003/96 antamisesta seuranneista väitetyistä vaikeuksista, ettei komissio voi vedota niihin perustellusti. Alumiinioksidipäätös I koskee näet oikeudellista tilannetta, jota ei säännelty direktiiviin 2003/96, jota alettiin soveltaa vasta 1.1.2004 alkaen, perustuvalla kivennäisöljyjen verotusta koskevalla uudella järjestelmällä vaan aikaisemmin sovelletulla kivennäisöljyjen verotusta koskevalla järjestelmällä. Yhteisön säännöstön kehittymisellä, johon komissio vetoaa, ei siis ole mitään vaikutusta nyt käsiteltävässä tapauksessa. Tämä saa vahvistuksen siitä, että komissio aloitti alumiinioksidipäätöksessä I uuden muodollisen tutkintamenettelyn Gardannen alueella, Shannonin alueella ja Sardiniassa alumiinioksidin valmistuksessa polttoaineena käytettyjä kivennäisöljyjä koskevista valmisteverovapautuksista 1.1.2004 – jolloin direktiiviin 2003/96 perustuvaa kivennäisöljyjen verotusta koskevaa uutta järjestelmää alettiin soveltaa – alkaneen ajanjakson osalta. On joka tapauksessa korostettava sitä, että alumiinioksidipäätös I tehtiin lähes kaksi vuotta direktiivin 2003/96 antamisen jälkeen. Komission vetoama pelkkä tarve ottaa alumiinioksidipäätöksessä I huomioon direktiiviin 2003/96 perustuva kivennäisöljyjen verotusta koskeva uusi järjestelmä ei voinut riittää oikeuttamaan sitä, että asian tutkimiseen kului niinkin pitkä aika kuin nyt käsiteltävässä tapauksessa.

208

Tämän perusteella komissiolla oli hyvät tiedot valmisteverovapautuksiin liittyvästä oikeudellisia seikkoja ja tosiseikkoja koskevasta kehyksestä eikä sillä ollut mitään ilmeisiä vaikeuksia tutkia niitä valtiontukisääntöjen kannalta.

209

Toiseksi komission väittämistä käytännön vaikeuksista ja kielellisistä vaikeuksista on todettava, että vaikka ne näytettäisiinkin toteen, niillä ei voida oikeuttaa sitä, että asian tutkinta on kestänyt niinkin kauan kuin nyt käsiteltävässä tapauksessa. Komissiolla oli joka tapauksessa käytettävinään yksiköitä, joiden avulla se voi selvitä vetoamistaan kielellisistä vaikeuksista ja valmisteverovapautusten rinnakkaisesta tutkinnasta paljon lyhyemmässä ajassa kuin nyt käsiteltävässä tapauksessa etenkin sen ansiosta, että sen yksiköiden toiminta on sovitettu hyvin yhteen.

210

Riidanalaisen tuen tutkinta on siis kestänyt nyt käsiteltävässä tapauksessa kohtuuttoman kauan.

211

Toiseksi on tutkittava, onko se, että komissio viivytteli riidanalaisen päätöksen tekemisessä, johtanut siihen, että Eurallumina on voinut kohtuudella olettaa, että komissiolla ei ollut enää epäilyjä ja että riidanalaista vapautusta ei vastustettaisi, ja saattoiko kyseinen viivyttely estää komissiota vaatimasta 3.2.2002 ja 31.12.2003 välisenä aikana myönnetyn tuen takaisin perimistä, kuten edellä 181 kohdassa mainitussa tuomiossa RSV v. komissio (EU:C:1987:502, 16 kohta) on katsottu.

212

Viimeksi mainitussa tuomiossa tosin katsottiin, että se 26 kuukauden pituinen aika, joka komissiolta oli kulunut päätöksensä tekemiseen, oli saattanut synnyttää kantajana olevan tuensaajan mielessä sellaisen perustellun luottamuksen, joka oli omiaan estämään toimielintä velvoittamasta kyseessä olevia kansallisia viranomaisia määräämään, että kyseinen tuki oli palautettava.

213

Vaikka yksityisten intressejä suojaavan oikeusvarmuuden vaatimuksia on noudatettava, nämä vaatimukset on kuitenkin myös saatettava tasapainoon sellaisten yleisten etujen suojaamisen vaatimusten kanssa, joihin kuuluu valtiontukien alalla yleinen etu välttää se, että kilpailulle vahingolliset valtion tuet vääristävät markkinoiden toimintaa, mikä edellyttää vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sitä, että sääntöjenvastaiset tuet palautetaan aikaisemman tilanteen ennalleen saattamiseksi (ks. tuomio European Ferries (Vizcaya) ja 5.8.2003, P & O Diputación Foral de Vizcaya v. komissio, T-116/01 ja T-118/01, Kok., EU:T:2003:217, 207 ja 208 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

214

Oikeuskäytännössä on siis tulkittu edellä 181 kohdassa mainittua tuomiota RSV v. komissio (EU:C:1987:502) siten, että kyseisen tuomion taustalla olevan asian konkreettisilla olosuhteilla on ollut ratkaiseva merkitys yhteisöjen tuomioistuimen asennoitumiselle (ks. vastaavasti edellä 179 kohdassa mainittu tuomio Italia v. komissio, EU:C:2004:240, 90 kohta; tuomio 29.4.2004, Italia v. komissio, C-372/97, Kok., EU:C:2004:234, 119 kohta; edellä 182 kohdassa mainittu tuomio Diputación Foral de Álava ym. v. komissio, EU:T:2009:314, 286 kohta ja edellä 182 kohdassa mainittu tuomio Diputación Foral de Álava ym., EU:T:2009:316, 344 kohta). Erityisesti on otettu huomioon se, että tuki, josta edellä 181 kohdassa mainitussa tuomiossa RSV v. komissio (EU:C:1987:502) oli kyse, oli myönnetty ennen kuin komissio aloitti sitä koskevan muodollisen tutkintamenettelyn. Siitä oli tehty lisäksi – tosin vasta sen maksamisen jälkeen – virallinen ilmoitus komissiolle. Tuki perustui lisäksi komission hyväksymiin tukiin liittyviin lisäkustannuksiin ja koski alaa, jolle oli vuodesta 1977 lukien myönnetty komission hyväksymiä tukia. Lopuksi on todettava, että tuen soveltuvuuden tutkinta ei edellyttänyt yksityiskohtaista tutkimusta.

215

Nyt käsiteltävässä asiassa ei kuitenkaan ole olemassa kaikkia edellä 181 kohdassa mainitun tuomion RSV v. komissio (EU:C:1987:502) taustalla olevan asian poikkeuksellisia olosuhteita. Kuten edellä 181 kohdassa mainitun tuomion RSV v. komissio (EU:C:1987:502) taustalla olevassa asiassa, komissio oli tosin jo sillä hetkellä, kun se näyttää olleen toimeton, tietoinen riidanalaisesta vapautuksesta ja se oli siis saattanut muotoilla kantansa kyseisen vapautuksen sääntöjenmukaisuudesta valtiontukisääntöjen kannalta, joten sen ei tältä osin tarvinnut enää suorittaa yksityiskohtaista tutkimusta. Nyt käsiteltävästä tapauksesta puuttuvat kuitenkin muut edellä 181 kohdassa mainitussa tuomiossa RSV v. komissio (EU:C:1987:502) huomioon otetut olennaiset seikat. Nyt käsiteltävässä asiassa on erityisesti niin, että riidanalainen tuki on myönnetty sen jälkeen, kun komissio aloitti riidanalaista vapautusta koskevan muodollisen tutkintamenettelyn.

216

Tämä erottaa edellä 181 kohdassa mainitussa tuomiossa RSV v. komissio (EU:C:1987:502) taustalla olleen tapauksen konkreettiset olosuhteet olennaisesti nyt käsiteltävän asian taustalla olevista olosuhteista. Eurallumina ei siis voi hyödyllisesti vedota nyt käsiteltävässä tapauksessa edellä 181 kohdassa mainittuun tuomioon RSV v. komissio (EU:C:1987:502).

217

Lisäksi on otettava huomioon se, että annetun tuomion 11.11.2004Demesa ja Territorio Histórico de Álava v. komissio (C-183/02 P ja C-187/02 P, Kok., EU:C:2004:701) 52 kohdassa katsottiin poikkeuksellisista olosuhteista, joiden perusteella sääntöjenvastaisen tuen saaja saattaa perustellusti luottaa tuen sääntöjenmukaisuuteen, että komission ilmeisellä toimimattomuudella ei ole merkitystä silloin, kun tukiohjelmaa ei ole ilmoitettu sille. Nyt käsiteltävässä tapauksessa komission 43 kuukautta kestäneellä ilmeisellä toimimattomuudella sen jälkeen, kun Irlanti antoi vastauksen komission viimeiseen lisätietopyyntöön (ks. edellä 203 kohta) – vaikka se onkin ristiriidassa kohtuullisessa ajassa toimimista koskevan periaatteen kanssa – ei ole kuitenkaan erityistä merkitystä sovellettaessa valtiontukisääntöjä riidanalaiseen tukeen, jota ei ole ilmoitettu komissiolle sääntöjenmukaisesti. Pelkästään kyseisen toimimattomuuden perusteella ei siis voida todeta, että kyse on sellaisista poikkeuksellisista olosuhteista, jotka voivat synnyttää Euralluminan mielessä perustellun luottamuksen riidanalaisen tuen sääntöjenmukaisuuteen valtiontukisääntöjen kannalta. Tästä seuraa, että pelkästään se, että nyt käsiteltävässä tapauksessa on loukattu kohtuullisessa ajassa toimimista koskevaa periaatetta alumiinioksidipäätöstä I tehtäessä, ei estänyt komissiota määräämästä kyseisessä päätöksessä riidanalaista tukea takaisin perittäväksi.

218

Kohtuullisessa ajassa toimimista koskevan vaatimuksen noudattamatta jättämiseen perustuva Euralluminan väite on siten hylättävä.

219

Kantajan väitteistä, jotka perustuvat Euralluminan Sardinian tehtaallaan tekemiin investointeihin sen ajanjakson aikana, jolloin se on saanut riidanalaista tukea, on todettava, ettei niillä ole merkitystä arvioitaessa sitä, onko Euralluminalla ollut perusteltu luottamus mainitun tuen sääntöjenmukaisuuteen valtiontukisääntöjen kannalta, koska – kuten edellä 136 ja 137 kohdasta ilmenee – ei ole osoitettu, että Euralluminan piti tehdä tällaisia investointeja Italian viranomaisille vapaaehtoisesti annettujen sitoumusten täyttämiseksi tai niiden velvoitteiden noudattamiseksi, jotka Italian viranomaiset olivat asettaneet vastikkeena Euralluminan riidanalaisesta tuesta saamasta edusta.

220

Kaikkien edellä esitettyjen seikkojen perusteella on todettava, että kantajat eivät ole nyt käsiteltävässä tapauksessa osoittaneet, että olisi olemassa sellaisia poikkeuksellisia olosuhteita, joiden perusteella Eurallumina on voinut kohtuudella olettaa, että komissiolla ei ollut enää epäilyjä ja että riidanalaista vapautusta ei vastustettaisi, ja jotka olisivat voineet estää komissiota määräämästä alumiinioksidipäätöksen I viidennessä perustelukappaleessa riidanalaisen tuen takaisin perittäväksi.

221

Luottamuksensuojan ja oikeusvarmuuden periaatteiden loukkaamista koskevat väitteet, joihin on vedottu kanteen tueksi asiassa T‑60/06 RENV II esitetyn kuudennen kanneperusteen yhteydessä ja kanteen tueksi asiassa T‑62/06 RENV II esitetyn ensimmäisen kanneperusteen yhteydessä, on siis hylättävä kokonaisuudessaan perusteettomina.

222

Tästä seuraa, että kanteen tueksi asiassa T‑60/06 RENV II esitetty kuudes kanneperuste ja kanteen tueksi asiassa T‑62/06 RENV II esitetty ensimmäinen kanneperuste on hylättävä kokonaisuudessaan perusteettomina.

223

Eurallumina väittää, että komissio on loukannut riidanalaisessa päätöksessä hyvän hallinnon periaatetta, kun se on velvoittanut Italian tasavallan perimään riidanalaisen tuen takaisin. Se vetoaa tältä osin ensimmäiseksi hyvän hallinnon periaatteeseen, jonka mukaan sillä oli oikeus odottaa komissiolta, ettei tämä ehdota neuvostolle sellaisten päätösten tekemistä, joilla sallitaan sääntöjenvastaisen valtiontuen myöntäminen, ja neuvostolta, ettei tämä tee tällaisia päätöksiä. Se viittaa toiseksi päätöksen 2001/224 sisältöön, jota – olettaen, että riidanalainen vapautus luonnehditaan EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi valtiontueksi – on pidettävä nimenomaisena lupana myöntää mainittu tuki tai ainakin esteenä kyseisen tuen takaisin perimiselle 31.12.2006 saakka. Eurallumina huomauttaa kolmanneksi, ettei komissio ole kyseenalaistanut suoraan neuvoston hyväksymispäätösten laillisuutta käyttämällä direktiivin 92/81 8 artiklan 5 kohtaan perustuvaa toimivaltaansa tai nostamalla EY 230 artiklaan perustuvan kumoamiskanteen.

224

Komissio vaatii, että kolmas kanneperuste hylätään perusteettomana.

225

Nyt käsiteltävässä kanneperusteessa tuodaan esiin kysymys sitä, onko komissio tutkinut riidanalaisessa päätöksessä huolellisesti ja puolueettomasti kaikki käsiteltävänä olevan tapauksen kannalta merkitykselliset seikat ja erityisesti, onko se ottanut huomioon ne keskenään ristiriitaiset oikeusvaikutukset, jotka riidanalaisella päätöksellä ja niillä komission ehdotuksesta tehdyillä neuvoston hyväksymispäätöksillä on väitetysti ollut, joita komissio ei ole tämän jälkeen missään vaiheessa kyseenalaistanut sillä direktiivin 92/81 8 artiklan 5 kohdan tai EY 230 ja EY 241 artiklan perusteella olevan toimivaltansa nojalla.

226

Tältä osin on huomautettava, että tapauksissa, joissa toimielimillä on harkintavaltaa, unionin oikeusjärjestyksessä annettujen takeiden noudattamisella hallinnollisissa menettelyissä on vieläkin perustavanlaatuisempi merkitys (tuomio 21.11.1991, Technische Universität München, C‑269/90, Kok., EU:C:1991:438, 14 kohta). Näihin takeisiin kuuluu muun muassa hyvän hallinnon periaate, johon liittyy toimivaltaisen toimielimen velvollisuus tutkia huolellisesti ja puolueettomasti kaikki käsiteltävänä olevan tapauksen kannalta merkitykselliset seikat (ks. tuomio 29.3.2012, komissio v. Viro, C‑505/09 P, Kok., EU:C:2012:179, 95 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 23.9.2009, Viro v. komissio, T-263/07, Kok., EU:T:2009:351, 99 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

227

Käsiteltävässä tapauksessa on korostettava, että Eurallumina esittää nyt esillä olevan kanneperusteen tueksi lähinnä väitteitä, jotka muistuttavat niitä väitteitä, joihin se vetoaa toisen kanneperusteensa yhteydessä. Samoista edellä 65–75 kohdassa esitetyistä syistä, jotka itsessään perustuvat edellä 25 kohdassa mainitun tuomion komissio v. Irlanti ym. (EU:C:2013:812) 45–48 kohtaan, Eurallumina ei voi perustellusti väittää, että riidanalaisella päätöksellä on oikeusvaikutuksia, jotka ovat ristiriidassa päätöksen 2001/224 ja direktiivin 2003/96 18 artiklan oikeusvaikutusten kanssa.

228

Kuten edellä 25 kohdassa mainitun tuomion komissio v. Irlanti ym. (EU:C:2013:812) 53 kohdasta ilmenee, se, että neuvoston hyväksymispäätökset tehtiin komission ehdotuksesta, oli luottamuksensuojan ja oikeusvarmuuden periaatteiden nojalla otettava huomioon siltä osin kuin on kyse velvollisuudesta periä takaisin yhteismarkkinoille soveltumaton tuki. Kuten tuossa samassa kohdassa kuitenkin huomautetaan, näin tehtiinkin, kun komissio jätti riidanalaisessa päätöksessä määräämättä takaisin perittäväksi tuet, jotka oli myönnetty ennen kuin EYVL:ssä julkaistiin päätökset EY 88 artiklan 2 kohdassa määrätyn menettelyn aloittamisesta.

229

Ei siis ole osoitettu, että komissio olisi riidanalaisessa päätöksessä jättänyt tutkimatta huolellisesti ja puolueettomasti kaikki käsiteltävänä olevan tapauksen kannalta merkitykselliset seikat.

230

Kaikista edellä esitetyistä syistä kanteen tueksi asiassa T‑62/06 RENV II esitetty kolmas kanneperuste on hylättävä perusteettomana.

231

Eurallumina väittää, että komissio on riidanalaisessa päätöksessä laiminlyönyt EY 253 artiklassa vahvistetun perusteluvelvollisuuden ja loukannut luottamuksensuojan periaatetta siltä osin kuin se ei ole oikeuskäytännön vaatimusten vastaisesti ottanut huomioon Euralluminan Sardinian tehtaallaan sen perustellun luottamuksen nojalla, joka sillä oli riidanalaisen vapautuksen sääntöjenmukaisuuteen 31.12.2006 saakka, tekemien investointien määrää, aikataulua ja kuoletusaikaa. Luottamuksensuojan periaatteen loukkaamiseen perustuvan ensimmäisen kanneperusteen tueksi jo esitettyjen väitteiden (ks. edellä 162–168 kohta) lisäksi Eurallumina vetoaa ensimmäiseksi sen seikan merkityksettömyyteen, että komissio pyrki vuodesta 1995 alkaen rajoittamaan riidanalaisen vapautuksen määrän valmisteveron siihen osaan, joka ylitti direktiivillä 92/82 vahvistetun enimmäismäärän, siltä kannalta, oliko komissio kyseisenä ajankohtana ollut huolissaan sääntöjenvastaisen valtiontuen myöntämisestä kyseisen vapautuksen perusteella. Eurallumina huomauttaa toiseksi, että komissio oli tietoinen olleensa huolissaan valtiontukiongelmista vasta vuoden 1999 marraskuusta eikä vuodesta 1995 alkaen. Se viittaa kolmanneksi ensinnäkin vuoden 2000 heinäkuussa esitettyyn riidanalaisen vapautuksen ilmoittamista koskevaan pyyntöön, toiseksi vuoden 2000 marraskuussa annettuun päätösehdotukseen ja kolmanneksi päätöksen 2001/224 viidenteen perustelukappaleeseen, jonka nojalla ei voida automaattisesti tulla siihen lopputulokseen, että komissio aikoi aloittaa muodollisen tutkintamenettelyn riidanalaisen vapautuksen osalta tai että riidanalainen vapautus oli sääntöjenvastaista tukea, joka voitiin periä takaisin, ja näin on etenkin, kun otetaan huomioon päätöksen 2001/224 sisältö, joka vahvistettiin tämän jälkeen direktiivin 2003/96 18 artiklan 1 kohdalla.

232

Komissio vaatii, että nyt käsiteltävä kanneperuste hylätään perusteettomana.

233

Nyt käsiteltävässä kanneperusteessa tuodaan esiin kysymys siitä, onko komissio yhtäältä laiminlyönyt riidanalaisessa päätöksessä sille EY 253 artiklan nojalla kuuluvan perusteluvelvollisuutensa ja toisaalta loukannut luottamuksensuojan periaatetta, kun se on määrännyt riidanalaisen tuen takaisin perimisestä ottamatta huomioon sitä ajanjaksoa, jonka Eurallumina olisi tarvinnut saadakseen Sardinian tehtaalleen tekemänsä investoinnit kannattamaan, kun otetaan huomioon se, että Eurallumina on väitetysti voinut luottaa perustellusti riidanalaisen vapautuksen sääntöjenmukaisuuteen 31.12.2006 saakka.

234

Euralluminan nyt käsiteltävän kanneperusteen yhteydessä esiin tuoma laiminlyönti ja loukkaus ovat kaksi toisistaan erillistä väitettä, joihin voidaan vedota EY 230 artiklassa tarkoitetun kanteen yhteydessä (tuomio 2.4.1998, komissio v. Sytraval ja Brink’s France, C‑367/95 P, Kok., EU:C:1998:154, 67 kohta). Ensimmäinen väite, joka koskee perustelujen puuttumista tai riittämättömyyttä, kohdistuu tässä määräyksessä tarkoitettuun olennaisen menettelymääräyksen rikkomiseen, kun taas jälkimmäinen väite, joka koskee riidanalaisen päätöksen aineellista laillisuutta, kohdistuu samassa EY 230 artiklassa tarkoitettuun perustamissopimuksen soveltamista koskevan oikeussäännön rikkomiseen (ks. em. tuomio komissio v. Sytraval ja Brink’s France, EU:C:1998:154, 67 kohta).

235

Perusteluvelvollisuuden noudattamatta jättämistä koskevasta väitteestä on ensimmäiseksi huomautettava, että EY 253 artiklan mukaan komission tekemät päätökset perustellaan. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on lisäksi niin, että EY 253 artiklassa edellytettyjen perustelujen on oltava kyseessä olevan toimenpiteen luonteen mukaisia, ja niistä on selkeästi ja yksiselitteisesti ilmettävä toimenpiteen tehneen toimielimen päättely siten, että niille, joita toimenpide koskee, selviävät sen syyt, ja että unionin tuomioistuimet voivat tutkia toimenpiteen laillisuuden. Perusteluissa ei tarvitse esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevia yksityiskohtia, koska tutkittaessa sitä, täyttävätkö toimenpiteen perustelut EY 253 artiklan vaatimukset, on otettava huomioon sen sanamuodon lisäksi myös asiayhteys ja kaikki asiaa koskevat oikeussäännöt (edellä 234 kohdassa mainittu tuomio komissio v. Sytraval ja Brink’s France, EU:C:1998:154, 63 kohta; tuomio 12.12.2002, Belgia v. komissio, C-5/01, Kok., EU:C:2002:754, 68 kohta ja tuomio 11.9.2003, Belgia v. komissio, C-197/99, Kok., EU:C:2003:444, 72 kohta).

236

Komissio on alumiinioksidipäätöksen I 75 perustelukappaleessa muun muassa kieltäytynyt ottamasta huomioon Euralluminan huomautuksia, jotka on palautettu mieleen tuon saman päätöksen 37 ja 45 perustelukappaleessa ja joiden mukaan Eurallumina oli tehnyt huomattavia ympäristöinvestointeja Sardinian tehtaallaan vastikkeena riidanalaisesta vapautuksesta, sillä perusteella, ettei ollut mitään näyttöä siitä, että Eurallumina olisi tehnyt Italian viranomaisten kanssa sopimuksia sitoutuakseen saavuttamaan ympäristönsuojeluun liittyvät tavoitteet riidanalaisen vapautuksen soveltamisajanjakson aikana, ja ettei mainittuun vapautukseen liittynyt myöskään ehtoja, joilla olisi ollut sama vaikutus kuin tällaisilla sopimuksilla ja sitoumuksilla. Tuon perustelukappaleen nojalla voidaan ymmärtää, että vaikka komissio ei ole riidanalaisessa päätöksessä ottanut huomioon Euralluminan Sardinian tehtaallaan tekemien investointien kuoletusaikaa, näin oli sen vuoksi, ettei sen mielestä ollut osoitettu, että Euralluminan riidanalaisesta vapautuksesta saama hyöty oli vastike mainittujen investointien tekemisestä. Tämä selittää sen, miksi komissio ei ole ottanut alumiinioksidipäätöksen I 98 perustelukappaleessa huomioon sitä, että – kuten Eurallumina käsiteltävässä tapauksessa väittää – Eurallumina saattoi perustellusti luottaa siihen, että sen Sardinian tehtaalla tekemät investoinnit voitaisiin kuolettaa etenkin sen hyödyn avulla, jonka se saisi riidanalaisesta vapautuksesta 31.12.2006 saakka.

237

Vaikka alumiinioksidipäätöksen I perustelut ovat lyhyet, ne ovat kuitenkin käsiteltävässä tapauksessa riittävät, jotta voidaan ymmärtää komission tältä osin noudattama päättely ja jotta niille, joita toimenpide koskee, selviävät sen syyt ja jotta unionin tuomioistuimet voivat tutkia toimenpiteen laillisuuden.

238

Riidanalaisen päätöksen perusteluilla ei näin ollen ole laiminlyöty EY 253 artiklassa vahvistettua perusteluvelvollisuutta, sellaisena kuin sitä on tulkittu edellä 235 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä. Näin ollen väite, joka koskee perusteluvelvollisuuden noudattamatta jättämistä, on hylättävä perusteettomana.

239

Toiseksi on huomautettava väitteestä, joka perustuu luottamuksensuojan periaatteen loukkaamiseen, että Eurallumina arvostelee kyseisellä väitteellä komissiota lähinnä siitä, ettei se ole ottanut riidanalaisessa päätöksessä huomioon sitä, että Eurallumina saattoi luottaa perustellusti siihen, että sen Sardinian tehtaalla tehdyt investoinnit saatettiin kuolettaa etenkin sen hyödyn avulla, jonka se saisi riidanalaisesta vapautuksesta 31.12.2006 saakka.

240

Kuten edellä 136, 137 ja 219 kohdassa on jo huomautettu, asiakirja-aineistoon sisältyvien seikkojen perusteella nyt käsiteltävässä tapauksessa ei voida todeta, että Euralluminan Sardinian tehtaallaan tekemien investointien vastikkeena olisi ollut Euralluminan riidanalaisesta vapautuksesta saama hyöty. Ei siis ole osoitettu, että Eurallumina olisi tehnyt kyseiset investoinnit sen vuoksi, että se oli luottanut perustellusti siihen, että mainitut investoinnit saatettiin kuolettaa etenkin sen hyödyn avulla, jonka se saisi riidanalaisesta vapautuksesta 31.12.2006 saakka.

241

Komissio on siis jättänyt riidanalaisessa päätöksessä oikeutetusti ottamatta huomioon sen, että – kuten Eurallumina käsiteltävässä tapauksessa väittää – Eurallumina saattoi perustellusti luottaa siihen, että sen Sardinian tehtaalla tekemät investoinnit voitaisiin kuolettaa etenkin sen hyödyn avulla, jonka se saisi riidanalaisesta vapautuksesta 31.12.2006 saakka. Myös luottamuksensuojan periaatteen loukkaamista koskeva väite on siis hylättävä perusteettomana.

242

Tästä seuraa, että kanteen tueksi asiassa T‑62/06 RENV II esitetty neljäs kanneperuste on hylättävä kokonaisuudessaan.

243

Koska kaikki nyt käsiteltävien kanteiden tueksi esitetyt kanneperusteet ja väitteet on jätetty tutkimatta tai hylätty perusteettomina, mainitut kanteet on itsessään hylättävä kokonaisuudessaan.

244

Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 219 artiklan mukaan ratkaisuissa, jotka unionin yleinen tuomioistuin tekee sinne ratkaisun kumoamisen jälkeen palautetussa asiassa, unionin yleinen tuomioistuin päättää oikeudenkäyntikuluista, jotka ovat aiheutuneet yhtäältä asian käsittelystä unionin yleisessä tuomioistuimessa ja toisaalta muutoksenhakuasian käsittelystä unionin tuomioistuimessa. Siltä osin kuin unionin tuomioistuin on edellä 19 kohdassa mainitussa tuomiossa komissio v. Irlanti ym. (EU:C:2009:742) ja edellä 25 kohdassa mainitussa tuomiossa komissio v. Irlanti ym. (EU:C:2013:812) määrännyt, että oikeudenkäyntikuluista päätetään myöhemmin, unionin yleisen tuomioistuimen on päätettävä tässä tuomiossa myös kyseisten muutoksenhakuasioiden käsittelystä aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista.

245

Työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Työjärjestyksen 135 artiklan 1 kohdan mukaan on kuitenkin niin, että kohtuuden niin vaatiessa unionin yleinen tuomioistuin voi poikkeuksellisesti päättää, että hävinnyt asianosainen vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan mutta tämä velvoitetaan korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut vain osittain. Saman työjärjestyksen 135 artiklan 2 kohdan mukaan unionin yleinen tuomioistuin voi lisäksi velvoittaa myös voittaneen asianosaisen korvaamaan oikeudenkäyntikulut osittain tai kokonaan, jos se katsotaan perustelluksi kyseisen asianosaisen menettelyn takia, ottaen huomioon myös tämän menettely ennen asian vireilletuloa. Unionin yleinen tuomioistuin voi erityisesti velvoittaa toimielimen, jonka päätöstä ei ole kumottu, korvaamaan oikeudenkäyntikulut siitä syystä, että mainittu päätös on ollut puutteellinen, mikä on voinut johtaa siihen, että kantaja on nostanut kanteen (ks. analogisesti tuomio 9.9.2010, Evropaïki Dynamiki v. komissio, T-387/08, EU:T:2010:377, 177 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

246

Asiassa T‑60/06 RENV II Italian tasavallan vaatimukset eivät ole menestyneet. Italian tasavalta on siis velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut asioissa T-60/06, T‑60/06 RENV I ja T‑60/06 RENV II sekä vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan yhden viidesosan komissiolle aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista asioissa C‑89/08 P ja C‑272/12 P komission vaatimusten mukaisesti.

247

Asiassa T‑62/06 RENV II Euralluminan vaatimukset eivät ole menestyneet. Kyseisessä asiassa nostettua kannetta tutkittaessa edellä 210 kohdassa on kuitenkin todettu, että komissio on loukannut kohtuullisessa ajassa toimimista koskevaa periaatetta riidanalaista päätöstä tehdessään, mikä on voinut rohkaista Euralluminaa nostamaan kanteen mainitun loukkaamisen toteamiseksi. Unionin yleinen tuomioistuin katsoo tässä tilanteessa, että asioiden T-62/06, T-62/06 RENV I ja T-62/06 RENV II osalta on oikeutettua ja kohtuullista velvoittaa Eurallumina vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan kolme neljäsosaa komissiolle aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista ja velvoittaa komissio vastaamaan yhdestä neljäsosasta omista oikeudenkäyntikuluistaan. Asioiden C-89/08 P ja C-272/12 P osalta – siltä osin kuin komission vastapuolina on kussakin niistä ollut viisi osapuolta – Eurallumina on asioissa T-62/06, T-62/06 RENV I ja T-62/06 RENV II vahvistetun jakoperusteen mukaisesti velvoitettava vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja kolmesta kahdeskymmenesosasta eli yhdestä viidesosasta kolmesta neljäsosasta komissiolle aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista ja velvoitettava komissio vastaamaan yhdestä viidesosasta omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu ensimmäinen jaosto)

on ratkaissut asiat seuraavasti:

Asian tausta

Riidanalainen vapautus

Hallinnollinen menettely

Alumiinioksidipäätös I

Asian käsittelyn vaiheet ja asianosaisten vaatimukset

Oikeudellinen arviointi

Tutkittavaksi ottaminen

Asiakysymys

Kanteen tueksi asiassa T‑62/06 RENV II esitetty toinen kanneperuste, joka perustuu oikeusvarmuuden periaatteen, toimielinten toimien pätevyysolettamaa ja tehokasta vaikutusta koskevan periaatteen sekä lex specialis derogat legi generali ‑periaatteen loukkaamiseen

– Oikeusvarmuutta sekä toimielinten toimien pätevyysolettamaa ja tehokasta vaikutusta koskevien periaatteiden loukkaaminen

– Lex specialis derogat legi generali ‑periaatteen loukkaaminen

Kanteen tueksi asiassa T‑60/06 RENV II esitetty ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu EY 87 artiklan 1 kohdan rikkomiseen ja ristiriitaisiin perusteluihin

Kanteen tueksi asiassa T‑60/06 RENV II esitetty toinen kanneperuste, joka perustuu asetuksen N:o 659/1999 1 artiklan b alakohdan ii alakohdan ja 4 artiklan sekä neuvoston hyväksymispäätösten rikkomiseen

Kanteen tueksi asiassa T‑60/06 RENV II esitetty viides kanneperuste, joka perustuu direktiivin 2003/96 18 artiklan, kun sitä luetaan yhdessä sen liitteen II kanssa, ja päätöksen 2001/224 rikkomiseen

Kanteen tueksi asiassa T-60/06 RENV II esitetty kolmas kanneperuste, joka perustuu tukea ympäristönsuojelulle koskevien sääntöjen ja erityisesti valtiontukea ympäristönsuojelulle koskevien suuntaviivojen 82 kohdan toisen alakohdan a alakohdan rikkomiseen

Kanteen tueksi asiassa T‑60/06 RENV II esitetty neljäs kanneperuste, joka perustuu EY 87 artiklan 3 kohdan ja alueellisia valtiontukia koskevien suuntaviivojen rikkomiseen

Kanteen tueksi asiassa T‑60/06 RENV II esitetty kuudes kanneperuste, joka perustuu luottamuksensuojan, oikeusvarmuuden ja laillisuusolettaman periaatteiden loukkaamiseen, ja kanteen tueksi asiassa T‑62/06 RENV II esitetty ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu luottamuksensuojan periaatteen loukkaamiseen

Kanteen tueksi asiassa T‑62/06 RENV II esitetty kolmas kanneperuste, joka perustuu hyvän hallinnon periaatteen loukkaamiseen

Kanteen tueksi asiassa T‑62/06 RENV II esitetty neljäs kanneperuste, joka perustuu EY 253 artiklassa vahvistetun perusteluvelvollisuuden noudattamatta jättämiseen ja luottamuksensuojan periaatteen loukkaamiseen

Oikeudenkäyntikulut